Kasari-pedagogiikkaa.Osa1: Jaksolukua ala-asteella

Hieno kesä! Olen saanut taas  tehdä kirjoitustehtäviä, jotka ovat suorastaan pakottaneet nostalgisiin retkiin pedagogiikan eri vuosikymmenille.

Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin  (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita.   Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta  osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla. 

1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää. 

Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi:  Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita.  MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.

Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.

Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut  jo 1950-luvulla  jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden  määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa  oppilaat pystyvät  keskittymään paremmin opiskeluun.

Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä. 

Luokanopettaja-lehdessä 2/1980 Pekka Varismäki kirjoitti, että  luokanopettajat, jotka olivat kokeilleet jakso-opiskelua luokissaan, sanoivat poikkeuksetta: Tästä  systeemistä en luovu ikinä.

Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin.  Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.  

Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.

Luokanopettajassa 2/1981 samainen Pekka Varismäki antoi konkreetteja ohjeita viiden viikkotunnin jaksosuunnitelman laadintaan. Kuten kuvasta näkee lukuvuosi aloitettiin kansalaistaidolla.

Kullekin tunnille  valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.

Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?

Taitava opettaja

Koskenniemi, M., ja Valtasaari, A. (1954/1965). Taitava opettaja. Johdatusta kansakoulunopettajan työhön. Ensimmäinen/Kolmas painos. Helsinki: Otava.

Lähes 70 vuotta sitten ilmestyi arkinen opetusoppi, joka johdatti nuoria ihmisiä kansakoulunopettajan työhön. Teoksessa on paljon samaa kuin Koskenniemen samoihin aikoihin oppikoulun ja ammattikoulun opettajille kirjoittamassa Opetuksen taito- kirjassa.

KOULUN JA OPETTAJAN TEHTÄVÄT

Koulun  ja opettajien  tehtävä oli  kahtalainen: Kasvavan auttaminen hänen tämän hetken pyrkimyksissään ja ongelmissaan on monesti yhtä tärkeää kuin hänen  valmistamisensa  tulevan ajan tehtäviin ja  hänen valmistamisensa elämäntehtävänsä täyttämiseen.  Edellisessä oppilaita johdatettiin  tarkkaamaan omia taipumuksiaan ja kannustettiin oppilaita kehittämään omia taipumuksiaan. 

Opettaja oli kasvattaja - tahtoi tai ei.  Hän ei voinut tyytyä vain oppilaiden tietojen ja taitojen kehittämiseen ja siirtää muihin persoonallisuuden puoliin kohdistuvaa vaikuttamista vanhempien tai nuorisojärjestöjen tehtäväksi.

Kirjoittajien mukaan koulu/opettaja vaikuttaa kolmella tavalla: 

• millainen opettaja on ihmisenä
• miten hän opettaa
• miten yhteinen elämä koulussa on järjestetty

Lapsessa tapahtuu luonnostaan ilman tahallista kasvatusta mitä suurenmoisinta kehitystä. Koulu on enemmän kuin kasvua edistävä ja hedelmöittävä kasvuympäristö, koska koulutyö on tarkoitusperäisesti suunniteltua ja ohjattua .

OPETUS

Kansakoulussa opetussuunnitelma syntyi kansakoulun omassa piirissä komiteamietinnön pohjalta. Sitä ei anneta ylhäältä päin. Kansakoululla tai paikkakunnan kansakoululaitoksella oli  vapaus järjestää opetussuunnitelma haluamallaan tavalla. Opetuksen autonomia oli suomalaisen kansakoulun erikoispiirteitä. 

Ikiaikaisesta läksytyksestä irtisanoudutaan: Tunnilla oppilaiden on opiskeltava eikä valmistauduttava oppikirjan kotona tapahtuvaan lukemiseen 

Niinikään herbartilaisesta näkemyksestä irtisanoudutaan. Oppiminen ei ole vain mielteiden keräämistä ja järjestämistä. Lasten  koulutyö ei ole opetuksen seuraamista. Heidän opiskelunsa on olennaisinta opetustilanteessa. Opetus on myös opintotyötä.

Opettajan työ ja oppilaan työ muodostavat jakamattoman kokonaisuuden. Opetus on tekijöiden mukaan suurelta osin opettajan ja oppilaiden yhteistyötä, jossa jälkimmäisten aloitteellisuudella on tärkeä sija. 

PÄÄMÄÄRÄ

4. painoksen aikaan kansakoululaki oli jo voimassa 1957 kansakoululaki. 1§:

” Kansakoulussa annetaan kansalaisille tarpeellinen peruskoulutus. Kansakoulun tulee kasvattaa oppilaansa  siveellisyyteen ja hyviin tapoihin sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.”

Vuoden 1950/1952 kansakoulun opetussuunnitelmassa käsiteltiin kansakoululle asetettavia tavoitteita edellistä yksityiskohtaisemmin. Kansakoulun tehtävä luonnehditaan kasvatukseksi persoonallisuuteen,  eheän ja hyvän ihmisen kasvattamiseksi. 

Päämäärässä oli kaksi osaa: Yksilöllinen päämäärä oli sivistysharrastuksen herättäminen (viritetään  valmius..luodaan edellytyksiä...) ja vakiinnuttaminen. Yhteisöllinen kasvatustavoite oli  humaanisuus ja keskinäinen rakkaus (on totuttava...on totuttava sopeutumaan...valmennusta elämään aikuisten yhteiskunnassa..oppilasta on valmistettava).

Kirjoittajat korostavat koulun tehtävää  kehittää kaikipuolisesti oppilaiden persoonallisuutta. 

Oppilaat oli totutettava järjestykseen ja siisteyteen. Heissä oli herätettävä kunnioitusta uskonnollisia arvoja kohtaan. Oppilaat oli johdateltava rakastamaan isänmaataan ja olemaan suvaitsevia vieraiden kansojen jäseniä kohtaan. 

AINES

Oppituntien lisäksi arkitoimetkin olivat osa  koulun kasvatustyötä  kasvattavia: välitunti, ruokailu, kirjojen ja opetusvälineiden hoitaminen...

MENETELMÄT

Kirjassa esiteltiin konkreettisesti Koskenniemen klassinen työmuotoluokitus.

Opettajakeskeiset työmuodot. Opettaja on sekä opiskelun alkuunpanija että työn kulun ohjaaja. Vastuu työn sujumisesta on selvästi opettajalla.

Esittävä opetus.  Opettaja kertoo tai luennoi luokalle, joka tarkkaavaisesti  seuraa esitystä. Sen välittäjänä voi  myös olla radio tai elokuva. Työmuoto edellyttää kiintoisaa aihetta ja/tai kehittynyttä oppilasainesta, hyvää yhteyttä opettajan ja oppilaiden välillä. Opettajan on osattava käsitellä kuuntelijoille ajankohtaisia ongelmia.

• Opettaja: kertoo, kuvailee, selostaa, lukee, näyttää
• Oppilaat: kuuntelevat, katseleva
• Esim. satutunti ala-asteella, kuvaus Kolumbuksen Amerikan-retkestä

Kyselevä opetus. Opettaja perehdyttää luokkaa uuteen asiaan toisiaan seuraavien kysymysten avulla. Niitä tai niihin annettuja vastauksia pohtimalla oppilaat ovat mukana asian käsittelyssä. Tällainen älyllinen ponnistelu on kehittävää. Vaikeutena on kysymysten sovittaminen eri tasolla olevien oppilaiden kyvyn mukaisiksi. 

• Opettaja: kyselee, kehottaa, arvostele 
• Oppilaat: vastaavat, täydentävät, selostavat, arvostelevat 
• Esim. 10 kertomisen säännön johtaminen laskennossa, pespektiiviopin alkeiden käsittely

Yhteinen harjoitus. Opettaja johtaa luokan harjoitusta oppilaiden suorittaessa yhteisiä tehtäviä. Työskentely tapahtuu joko samanaikaisesti, yhden rintaman työnä tai yksilöllisesti mutta määräaikaan mukautuen.  

• Opettaja: määrää, näyttää, seuraa ja neuvoo työtä, arvostelee tuloksia.   
•  Oppilaat: suorittavat, kysyvät neuvoa  
• Esim. sanelukirjoitus, lauluharjoitus

Oppilaskeskeiset työmuodot. Luonteenomaista, että työn eteneminen jopa joskus sen suunnitteleminenkin ovat osittain oppilaiden aloitteen ja harrastusten varassa. Vastuuta työn sujumisesta on oppilaiden harteilla.

Yksilöllinen työskentely. Työtä välittömästi ohjaavan opettajan sijassa ovat hänen laatimansa tai muualta ( esim. oppikirjasta) saadut työohjeet. Oppilaat voivat valita erilaisia tehtäviä ja edetä työssään edellytystensä mukaisesti.  

• Opettaja: antaa tehtäviä. ohjeita ja neuvoja, seuraa työtä., arvostelee tuloksia 
• Oppilaat: ehdottavat ja  valitsevat tehtäviä, suorottavat niitä, pyytäät ja antavat neuvoja,  arvostelevat tuloksia. 
• Esim.  vapa kirjoitus- ja kuvitustehtävä, idätyskokeen tulosten tutkiminen

Oppilaiden esitykset. Oppilaat suorittavat valinnaisia esityksiä toistensa kuultavaksi  ja nähtäväksi ja harjaantuvat samalla itse. Esitys voi olla yksittäis- tai joukkosuorituksia tai yhteistoiminnalista ( näytelmä), kaikissa tapauksissa esitettäävää eläydytään ja ilmaisussa varmistutaan.

• Opettaja: avustaa suunnittelussa, seuraa ja neuvoo harjoitusta, rohkaisee, osallistuu tulosten arvosteluun
• Oppilaat: suunnittelevat ja harjoittavat, esittävät, arvostelevat suorituksia.
• Esim.  lausunta, kuoroluku

 Ryhmätyöskentely. Luokan tehtävä jaetaan yksityisten oppilasryhmien suoritettavaksi, jolloin oppilaat osallistuvat suunnitelman tekoon ja työnjaosta päättämiseen.. Eri ryhmien saamat tulokset kootaan lopuksi esitystehtävien ja yhteisen keskustelun avulla hyödyntämään koko luokkaa

• Opettaja; osallistuu suunnitteluun, antaa ohjeita ja seuraa työtä., osallistuu tulosten arvosteluun ja johtaa niiden kokoamista
•  Oppilaat: suunnittelevat työtä, suorittavat työnjaon, työskentelevät tosiaan auttaen, esittävät tuloksia ja keskustelevat niistä
•  Esim.  sammakon kehityksen tutkiminen, erilaisia virsia virsikirjassa

Yhteistoiminnalliset työmuodot. Niissä ei ole nähtävissä selvää vastuunjakoa työn etenemisestä, vaan tilanne on suuressa määrin yhteinen.

Opetuskeskustelu. Opettaja ja oppilaat saavat esittää tietojaan ja käsityksiään; he ovat keskustelijoina tasavertaisia. Oppilaiden osuus aiheen käsittelyssä jopa valinnassa on tärkeä. Keskustelussa pyritään yhteisesti omaksuttuun tavoitteeseen.

• Opettaja: johtaa ( useimmiten) keskustelua, tekee ehdotuksia ja yhteenvetoja ja antaa ohjeita.
• Oppilaat: johtavat ( joskus) keskustelua, osallistuvat siihen
• Esim. Miten voisimme ilahduttaa äitiä? Miten pääsisimme myöhästymisistä?

Juhla. Tilanteen vire työntää opettajan johto-aseman taka-alalle ja liittää kaikki läsnäolijat yhteen, sityä varmemmin mitä enemmän myös suunnittelu on ollut yhteistä.

• Opettaja: osallistuu suunnitteluun, ehdottaa, neucvoo, avustaa harjoituksia, seuraa esityksiö
• Oppilaat osallistuvat suunnitteluun, harjoittelevat, esiintyvät ja seuraavat esityskiä.
• Esim.  äitienpäiväjuhla, vanhempien kokouksen ohjelma. 

Lapsen persoonallisuuteen vaikuttaakseen opettajan oli toimittava persoonallisella tavalla. 

Monia kasvatustehtäviä  opettaja sai  suorittaa  parhaaksi katsomallaan tavalla. Hänen oli itse ratkaistava, koska ja missä yhteydessä hän koettaa vaikuttaa oppilaisiin ja miten hän sen tekee.  

Didaktiset periaatteet

Olin tunnistavinani tekstistä seuraavia didaktisia periaatteita (tavoitteia, joilla on jykevä asema)

Aineksen muokkaus oppilaille sopivaksi /motivaatio

Oppiaines oli sovitettava oppilaiden mukaan.  Toisaalta  oppiaineksen valinnassa on  otettava huomioon ne vaatimukset, joita muut koulut ja yhteiskunta asettavat. Se, mitä koulussa opiskellaan, muodostelee oppilaitten ajatusmaailmaa. Se riippuu ratkaisevasti siitä, tajuavatko oppilaat opittavien asioiden merkityksen ja koskettavatko ne riittävästi heitä.

Työskentely saatettava vastaamaan lapsen kehitysasteen luonnetta ja edellytyksiä. Esim. taloudellinen ajattelutapa transponoidaan lapsenkokoikseksi = käyttää säästeliäästi koulutarvikkeita.

Elämänläheisyys

Havainnollisuus

Johdonmukaisuus

Kaiken, mitä luokassa tapahtuu, on oltava saman johtoaatteen mukaista.

Kokonaisuuden vaatimus

Tunnin on oltava kokonaisuus. Oppitunnissa eroteltiin seuraavat vaiheet.

1. valmistautumisvaihe - kuuluu raekuuroimainen kertaus 169
2. omaksumisvaihe - jaksoissa - jäsentely taululle
3. harjantumisvaihe
4. kertaaminen ja harjoittaminen
5. kokonaisuus

Oppitunneista muodostuu sarja.

Kotitehtävät

Tärkein osa opinnoista on suoritettava koulussa (kk:n ops 1950/1952) Kotitehtävät on suunniteltava.  

Kurin ja tytörauhan periaate

Kirjoittajat jakavat käsistyksen: Kuriton koulu on vedetön mylly. Mutta he myös pohtivat, mistä järjestyshäiriöt johtuvat:  Syynä voivat olla hankalat oppilaat syynä (vai epätyydyttävä asema luokassa),  vaikea luokka syynä ( ei ole sulautunut yhteen, taistelua vallasta) mutta myös opettaja (komenteleva opettaja,  liian helpot tai vaikeat tehtävät, kuivaa yksinpuhelua, huono suunnittelu) 

Lapsen/lapsuuden kunnioitus

Lapsi elää enimmäkseen nykyhetkessä.

Mielihyvän periaate ”kiva”

Kouluikäkin on elämää. Lapsella ja nuorella on oikeus saada tyydytystä tämän hetken toiminnasta.

Onnistumisen periaate

Työn onnistuminen kiihottaa sen tekijää ponnistelemaan.

Oppilaan tuntemus

Oppilaisiin on tutustuttava myös sellaisina kuin  he ovat toistensa parissa ollessaan (luokkana).

Osallisuuden periaate

Tunteeko oppilas itsensä tarpeelliseksi? Oppilaiden omat pyrkimykset on opetuksessa riittävästi otettu huomioon.

Sosiaalisuuden periaate

Oppilaat ovat sekä yksilöitä että yhdessä luokka. He ovat  erilaisia joukossa ollen kuin yksin. He ovat myös erilaisia eri henkilöiden seurassa. Oppilas on osa luokkaansa ja siitä riippuvainen. Koululuokkaan sisältyy väkeviä sosiaalisia voimia. Johtajat ovat ”avainoppilaita”(aito johtaja tai valtias). 

Tavoitteisuus

Niin opettajan kuin oppilaitten on tiedettävä, mihin pyritään (yksi tapa: antaa työlle nimi).

HYVÄ OPETTAJA

Hyvä opettaja on paitsi opintojen johtaja myös kasvattaja. Hänellä on esikuvan vastuu - pukeutumista myöten.

Opettaja on aina näyttämöllä. Moni silmä tarkkailee hänen ulkonaista esiintymistään ja asuaan. Opettaja antaa oppilailleen tässä suhteessa hyvän tai huonon esimerkin. Siisti, puhdas ja hillitty puku sekä kunnossa olevat jalkineet ynnä puhdas nenäliina voivat tuntua itsestään selviltä vaatimuksilta. Valitettavasti ei aina pidetä yhtä selvänä, että vastakkaiset piirreet haittaavat opettajan työtä. Näissä asioissa ja myös henkilökohtaisen puhtauden osalta koululla on tärkeä kasvatustehtävä, joka tosin on vaikea siksi, että kotien mahdollisuudet ha vaatimukset poikkeavat suuresti poikkeavat toisistaan. Vain opettaja, jonka oma ulkoasu ja siisteys ovat moitteettomat, voi saada oppilaat omaehtoisesti huolehtimaan ulkoasustaan.

Hyvä opettaja toimii  persoonallisella tavalla. Opettamisen taito on suurelta osin improvisaation taitoa. Toki  tarvitaan perussuuntauksen suunnittelu: tunnin päätarkoitus, mistä työ aloitetaan ja mihin päädytään, mikä on opettajan ja mikä on oppilaiden osuus työssä. mihin tapaan työtä tehdään. Valmistautumista eri mahdollisuuksien varalle. 

TAITAVA OPETTAJA on varmaan ollut aikanaan tosi tärkeä teos. Yhä siitä huokuu aito opettajuuden arvostus. Tuntuu, että kovin vähän uutta ja merkittävää oli tuolloin keksimättä. Ja paljon siinä esitetystä odottaa yhä toteuttajia.

Sananen tekijöistä

Matti Koskenniemi on esitelty juuri edellisessä blogilastussa.  Kun teoksen ensimmäinen painos ilmestyi, hän oli töissä kustannusvirkailijana.

Varmaan siksikin oli hyvä ottaa kirjoituskumppaniksi tuore Heinolan seminaarin johtaja Antero Valtasaari.

Antero Valtasaari (1908-1976 ) oli kouluneuvos ja kokenut seminaarinlehtori ja rehtori. Hän oli myös monipuolinen kulttuuripersoona, taitava puheenpitäjä ja teatteriohjaaja sekä tuottelias oppi-ja kurssikirjailija.    

Kuukauden kirja: Opettamisen taito

Koskenniemi, Matti (1966). Opettamisen taito. Johdatusta toisen asteen koulun opettajan työhön. 4. tarkistettu painos. Helsinki: Otava.

ESITTELEN tätä Koskenniemen kirjaa jo toisen kerran. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1953. Kuusi vuotta sitten innostuin toisesta painoksesta, joka ilmestyi vuonna 1959.  Tämä 4. painos on tarkistettu laitos. Peruskoulu-suunnitelmat olivat  pitkällä Kouluuudistus-toimikunta oli juuri julkaissut mietintönsä. Ja jo neljän vuoden kuluttua ilmestyi klassikko Didaktiikka. Peruskoulua varten.

TÄMÄ kirja oli siis tarkoitettu nuorille ihmisille, jotka olivat  päättäneet ruveta toisen asteen - siis silloin oppikoulun ja ammattikoulun opettajiksi. 

MIKSI? Opetuksen päämäärä

Koulun ja sen opettajien tehtävänä oli Koskenniemen mukaan tietenkin huolehtia siitä, että sen oppilaat saavuttavat tietyt normit, standardimitat, jotta voi täyttää tuon ajan tehtäviä. Mutta tämän lisäksi monesti yhtä tärkeää oli avustaa kasvavaa  hänen tämän hetken pyrkimyksissään ja ongelmissaan. 

Toisen asteen koulun tehtävä on ennen muuta pyrkiä  ihmisen kasvattamiseen. Hyvän ihmisen kasvattamiseen. (vrt. Rousseau)

Tärkeitä tavoitteita on myös itsekuri. Työrauha on vain välitavoite - itsekuri on lopullinen tavoite.

Opettajaa tarvitaan opetuksessa.  Opettajan tehtävä on osoittaa mikä on oppimisen arvoista. Häntä tarvitaan myös neuvomaan, miten työ on suoritettava.

MITÄ: Opetuksen sisällöt

Koskenniemi ei ota kantaa eri oppaineiden keskinäiseen arvoon.  Sisällöt määritellään opetussuunnitelmassa. Oppikoulussa oli tuolloin voimassa vuoden 1941 oppiennätykset. Mutta niitä on karsittava vastaamaan oppilaiden edellytyksiä. Ja: Emme opi koulua vaan elämää varten.

Koskenniemen mukaan Yhtä tärkeää kuin taito suorittaa opintoja opettajan antaminen ohjeiden mukaan, on taito asettaa itselleen tavoitteita ja suunnitella työnsä sekä taito punnita, onko nuo tavoitteet saavutettu. Tässä Koskenniemi oli aikaansa edellä.

MITEN: Opetuksen menetelmät

Koululla on kolme keinoa kasvattaa: oppiaines, koulun työ- ja elämäntapa sekä opettajan vaikutus ihmisenä.

Voimassa oli myös vuoden 1941 metodiset ohjeet.

Koskenniemi korostaa menetelmien monipuolisuutta.Erilaiset  tavoitteet edellyttävät erilaisia  opetusmenetelmiä. Hän jäsentää karkeasti, että luokka on opettajan johdolla yhteisessä työssä tai luokka jakaantuu työhön, joilloin kullekin oppilaalle tai  oppilasryhmälle on omat tehtävänsä. Tähän jakoon uppoavat sitten kaikki  koskeniemeläiset työtavat, joita hän esittelee erikseen. Tässä muutama poiminta hänen ajatuksistaan:

• Kyselevä opetus ei ole kuulustelua vaan sillä on opastava ja kehittävä tarkoitus.
• Kyselevää opetusta kannattaa kehittää kohti vuoropuheista opetusta (ja opetuskeskustelua). Kysymysten on oltava kielellisesti huoliteltuja. On osoitettava oliko vastaus oikein. Pään nyökkäys ok
• Opettaja voi  selostaa tai näyttää tai esittää
• Opettaja toimii eräänlaisena tulkkina. Hän kääntää kuultua tai luettua esitystä oppilaiden tajuamalle kielelle
• Ryhmätyö on hyvä työtapa: Kumppani on tehokas apuopettaja. Tärkeä vaihe on töiden koonta.
• Kertaaminen on tärkeää. Myös oma-aloitteisesti.
• Palkinnot ovat ok. Rangaistukset eivät. Voimassa oli  vuoden 1872 koulujärjestys.
• Huumori on myös keino
• Hyviä keinoja ovat myös välittömät kokemukset mm. retkillä

Opetuksen apiuvälineistä nousevat esiin  mm. oppikirja (pääasiallinen)  ja liitutaulu. 

Arvostelu

Arvostelun tulee palvella sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Sen on oltava luotettava. Luokalle jättämisen hyötyä Koskenniemi epäilee - mitä sillä on voitettavissa? 

Didaktisia periaatteita

Koskenniemi selvästi arvostaa lapsuutta. "Aikuisten luvattuun maailmaan ei ole syytä pitää liikaa kiirettä." (vrt.Rousseau)

Toinen tärkeä periaate on oppilaiden erilaisuuden hyväksyminen. Tämä edellyttää oppilaantuntemusta (vrt.Quintilianus ). 

Hän suosittelee myös oppilaiden osallistamista: "Osallisuus työn tavoitteen asettamiseen on oppilaan aktiivisena pysymisen tärkeitä edellytyksiä." Työn tuloksellisuuden kokeminen  on oppilaan aktiivisena pysymisen tärkeitä edellytyksiä ."

Oppiaineksen osalta on tarpeellisen karsinnan lisäksi mainio idea sisältöjen muotoilu ongelmiksi (vrt. Dewey)

Oppitunnin on oltava kokonaisuus. Koskenniemi yksinkertaistaa esittelemäänsä Soinisen kaavaa kolmeen vaiheeseen:

Oppitunnin on oltava kokonaisuus:

1. Valmistavat toimenpiteet - raekuuromainen kuulustelu
2. Perehtyminen- tehtävän ilmoitus, perehtyminen jaksoittain osista kokonaisuuteen johtavaa tietä. Lopuksi kokoaminen.
3. Harjoitus: kotitehtävä selvästi.

Hyvä opettaja

Poimin kirjasta hyvän opettajan ominaisuuksia. Kokosin tällaisen listan.

HYVÄ(LLÄ)  OPETTAJA(LLA) (ON) 

• Aineenhallinta - ja hän pitää omasta aineestaabn
• Huumorintajua
• Integratiivinen menettelytapa (ei autoritäärinen)
• Myönteisyyttä, joka on oppimisen pääedellytys.
• Kasvattaja tahtoo tai ei
• Päättäväinen
• Sisäinen kutsumus
• Sovittaa opetuksen oppilaille (karsii oppiaineksen juuri käsillä olevan oppilasparven edellytysten mukaiseksi)
• Aloittaa opetuksen siitä, missä oppilas on
• Tietynlainen etäisyys
• Oikeidenmukainen
• Oma persoonalinen ote työhön (se on parasta, mitä opettaja saa aikaan)
• On kiinnostunut oppilaiden harrastuksista 
• Oppilaan tuntemusta
• Pitää oppilaista
• Suunnittelee tuntinsa. Tunnin tehtävä on tietty oppikirjan katkelma.

Kirjoittajasta

Matti Koskenniemi oli tämän painoksen ilmestyessä kasvatustieteen professorina Helsingin yliopistoilla. Hän kirjoitti opetusoppeja kahdelle opettajasukupolvelle: sodanjälkeiselle peräti kaksi kappaletta  ja peruskoulujärjestelmään siirtyneelle sukupolvelle vielä yhden yhdessä Kaisa Hälisen kanssa.

Olen tässä blogissa esitellyt hänen ajatuksiaan useassa lastussa. Tässä linkkejä niihin:

https://marttifi.wordpress.com/2006/07/22/dpa-helsinki-ja-aurora-espoo/

https://marttifi.wordpress.com/2006/07/20/toiseksi-viimeinen-lomapaiva-mm-koskenniemen-seurassa/

https://marttifi.wordpress.com/2006/07/23/lepopaiva-taitavan-opettajan-seurassa/

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2008/12/matti-koskenniemi-100-symposium.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2009/01/koskenniemi-vanhan-pedagogin-pakinoita.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/01/kansakoulun-opetusoppi-osa-2.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/02/kansakoulun-opetusoppi-osa-10.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/01/koskenniemi-vanhan-pedagogin-pakinoita_02.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2009/02/jaahyvaiset-koskenniemelle.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/01/koululuokan-pienoisyhteiskunta.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/10/2010-luvun-didaktiikkaa-millaista-se.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/10/opetuksen-tehokkuuden-salaisuus.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/07/kesaretki-kasvatustieteen-historiaan_28.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2012/07/kesaretki-kasvatustieteen-historiaan_31.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2014/10/10-suurta-suomalaista.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2015/12/oppilasarvioinnin-kehittamisideoita.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2016/02/kuukauden-kirja-opettamisen-taito.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/09/kuukauden-kirja-didaktiikka-osa-1.html

Unohdettuja pedagogeja. J.H. Tuhkanen. Osa 2

TÄSSÄ 2. osassa keskityn J.H. Tuhkasen opetusoppiin:  

Tuhkanen, J.H. (1913). Sielu- ja opetusoppi esiseminaareja varten. Hämeenlinna. Suomalainen Kirjapaino Oy

Eletään siis viimeistä vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suomi on autonominen osa Venäjää, jolla on jo oma eduskunta.

Pedagogiikassa eletään isoa murrosta. Herbartilaisuus teki meillä läpimurtoa. Muualla ns. uusi koulu. Uskonnon asemaa kyseenalaista empiirinen tiede.

Suomessa oli voimassa kunnallinen koulupakko mutta ei vielä oppivelvollisuutta.  Kansakoulun kanssa oppilaista kilpaili kiivaasti  kirkollinen kiertokoulu.  Maaseudulla  kunta ei  järjestänyt alkuopetusta. Siitä vastasivat kodit, joille kirkko tarjosi apua omissa pikkulasten kouluissaan. 

J.S. Tuhkanen kirjoitti oman opetusoppinsa nimenomaan kirkollisten (vaihtoehto)koulujen opettajiksi haluaville ja siksi ns. esiseminaareihin lähteneille. Ja kiehtovan teoksen opetuksen historiasta kiinnostuneille kirjoittikin.

Kirjan rakenne

Kirjassa on kaksi osaa: Sieluoppi ss. 1- 73 ja  Opetusoppi ss. 74-169. Minua kiinnistaa eniten opetusoppi, ja jäsennän kirjan antia klassisten kysynysten avulla: Miksi? Mitä? Miten?

Miksi?

Tuhkasen kasvatusopissa kasvatuksen keskeinen  päämäärä on kristillinen siveellisyys. Oleellista on suojata lapsen sielun puhtautta. Lisäksi ihanneihmisen ruumis on terve ja voimakas. Pään osalta on tärkeää herättää harrastus (oikeisiin asioihin). 

Mitä?

Tärkein oppiaine oli uskonto. Mutta jo alkuopetuksessa tuli opettaa myös sisälukua, luonnon tuntemusta ja arvostusta, alkeiskäsitteitä maantiedosta ja historiasta, kaunokirjoitusta, piirustusta ja laulu- ja koululeikkejä. 

Kotiseutuperiaate ja kotoinen elämänpiiri olivat tärkeitä alkuopetuksessa.

Miten?

Tuhkasen teoksen menetelmäkirjo on opettajakeskeinen, mutta samalla hämmentävän monipuolinen. Opetus voi olla analyyttistä, deduktiivista, erittelevää,  geneettistä, heuristista, keksivää, kokoilevaa, löytävää, rakentavaa, synteettistä...Puhuttu sana on voimallisin ase, jolla voidaan vaikuttaa ihmisen sielunelämään. Menetelmiin kuuluu totuttamista ja karaisua ja totuttamista mutta myös opintomatkoja.

Opetus on suullista, näyttävää tai harjoittavaa. Suullinen opetus onyksinpuheista a) kertovaa - asiallista,selväpiirteistä, lastentajuista ja havaintorikasta. b) vuoropuheista - kyselevää . Kysymysten on oltava  asianmukaisia, vain yksi oikea vastaus, koskee vain yhtä asiaa, ei liian vaikeatajuinen, … kielellisesti oikeita, selviä, ensin kysymys sitten oppilaan nimi.

Näyttävä esitys: yksi asia kerrallaan. Osat oikeassa järjestyksessä. Lapset käyttämään käsitteitä. Liitutaulu! Liitutaulupiirustus on näkyvä puhekieli

Ylipäätään opetuksen tuli  olla asiallista, johdonmukaista, selvää ja reipasta. Oppilasta johdatetttiin havainnon ja sanan avulla opetuksen esineen  käsitteeseen.

Tuhkanen jäsensi hyvää opetusta jo tuolloin kovin herbartilaisesti:  

Opetuksen lähtökohdaksi otetaan  lapsille tunnettu mielle- ja harrastuspiiri. Opetuksessa on selkeät vaiheet:

1. Valmistava keskustelu -palautetaan mieliin opetusen aineeseen kuuluvia mielikuvia ennen opituista asioista. Kaiken uuden oppiminen tapahtui entisten jo tunnettujen mielteiden valossa.
2. Uuden esittäminen. Askel askeleelta lyhyissä jaksoissa. Huom! muistiin painaminen ”Mitä opettaja on kertonut, se on lasten jälleen kerrottava.”
3. Liitetään vanhat ja uudet mielteet yhteen - oltava samankaltaisuutta, yhteenkuuluuvaisuutta, yhdenaikaisuutta.
4. Syventävä käsittely. Pohdiskellaan
5. Yhteenveto. Kootaan kokonaisuus, Kohottava  loppu?

Hyvä opetus on helppoa. Opetus ontehtävä niin helppotajuiseksi, että lapset pystyvät sitä seuraamaan. Ikäkausi on  otettava huomioon. Henkinen toiminta ja sen kehittäminen on sovitettava aivojen kehitystä vastaavalle tasolle. Hyvä opetus herättää  harrastuksia. Opetus on  asiallista, johdonmukaista, selvää ja reipasta. Vaihtelevaa.

Luokassa onoltava hyvä järjestys ja hiljaisuus- ja niitä on valvottava.  Hiljaisuuden ylläpitämiseksi riittää useimmiten nuhteleva katse, opetuksen katkaiseminen tai kysymys järjestyksen rikkojalle. 

Opetus ei saa olla liian rasittavaa. Sen on oltava vaihtelevaa.  Työn ja levon vaihtelu on tarpeellista.

Millainen on hyvä opettaja?

Hyvälle  opettajalle on tärkeintä aito jumalan pelko. Hän on ruumiillisesti ja henkisesti terve. Hän rakastaa vilpittömästi oppilaitaan. Hänellä on ammatillinen valmius, luonnon antamat lahjat ja koulutus.

Hyvä opettaja on esikuva. Hän on rikkaruohojen kitkijä ja  hyveiden taimilavan valvoja. Hänen persoonansa on hyväntahtoinen, selvänäköinen ja tunnollinen. Hänellä on tarkka arvostelukyky.  Hän ottaaosaa oppilaitten harrastuksiin. Hän pitää oppilaat toiminnassa. Hän valvoo.

Opettaja ulkonainen esiintyminen on arvokasta, esityksensä eloisaa, osanottonsa tehtäväänsä harrasta. Hän on  rauhallinen.

Hyvä opettaja opettaa  havainnollisesti, selvästi ja johdonmukaisesti  yksi asia kerrallaan. Hän uudistaa havaintoja. Hän tukee sekä koneellista  että ymmärryksen tukemaa muistamista.

Jokaisen jakson päätyttyä hän  kokoaa opetuksen tuloksen  kokonaisuudeksi, jonka eri osat ovat oikeassa järjestyksessä ja suhteessa toisiinsa liittyneet. 

Unohdettuja pedagogeja: J.H. Tuhkanen. Osa 1

NASTAA jatkaa taas pitkähkön tauon jälkeen blogilastusarjaa Unohdettuja Pedagogeja.

Nyt vuorossa on Johan Henrik (Juho Heikki) Tuhkanen (1851- 1932). Hänen merkkitekonsa oli käynnistää ensimmäinen  kiertokoulun opettajia ja kirkollisia pikkukoulujen opettajia valmistanut seminaari  Hämeenlinnaan vuonna 1890.

<. KUVA.  J.H. Tuhkasesta ei löydy netistä henkilökuvaa. Tämä kuva on oletus. Tuon näköinen naama oli esiseminaarin albumin  useassa kurssikuvassa.

Hieman taustaa

Kuten muistetaan Cygnaeuksen kansakoulut aloittivat toimintansa vuonna1866. Jo kauan ennen niitä, rahvasta oli sivistetty kirkon kierto- ja seisomakouluissa. Ne jatkoivat toimintaansa  oppivelvollisuuskoulun tuloon saakka (1921).

Maalla kansakouluun "valmensi" - kun vanhemmat eivät osanneet opettaa itse lapsiaan kirkollinen pikkulastenkoulu.  Kaupungeissa alkuopetus oli kaupunkien vastuulla.

Kansakoulun opettajia koulutettiin seminaareissa, mutta näiden kirkollisten alkukoulujen opettajille ei ollut vastaavaa oppilaitosta.  Niinpä  valtio alkoi tarjota kansakoulunopettajille määrärahoja heidän kouluttamiseensa. Ensimmäiset ohjeet annettiin vuonna 1879.

Koulutusta annettiin kahdella tavalla. Joko niin, että kansakoulunopettaja järjesti koulutusta kesäaikaan tai niin, että hän otti luokkaansa apuopettajaksi kiertokouluun tähtäävän nuoren. Yksi näistä kouluttavista kansakoulunoopettajista oli tuuloslainen kansakoulunopettaja J.H. Tuhkanen.  Itse antamiensa tietojen mukaan hän oli käynyt Jyväskylän kansakoulun-opettajaseminaarisa kuuntelemassa opetusta ns. hospitanttina. Hänellä oli  toisen luokan koneenhoitajan tutkinto. 

Vuoden 1872 jälkeen hän oli toiminut vuoden kiertokoulunopettajana ja sen jälkeen 17 vuotta kansakoulunopettajana eri puolella Suomea. Tuhkanen myös koulutti uusia opettajia alkukouluihin  omassa koulussaan 1885-1887. Hänellä oli yhdysluokka, ja opiskelija harjoitteli opetusta alimmalla vuosiosastolla.

Esiseminaari syntyy

OLAI Wallin - tuolloin kouluhallituksen ylitarkastajana- kehotti  Tuhkasta hakemaan lupaa  uudenlaisen seminaarin perustamiseen. Yksivuotinen seminaari oli tarkoitettu valmistamaan kirkollisten kiertokoulujen ja pikkukoulujen opettajia  - ei siis alakansakoulujen opettajia. Maamme ensimmäisen puhtaasti evankelis-luterilainen alkukouluseminaarin perustamiseen Tarvittiin Y. S- Yrjö-Koskisen sositus, koska Tuhkasella ei ollut antaa taloudellista takausta. Keisari antoi luvan, ja Tuhkasen seminaarista tuli yksityisin toimenpitein ylläpidetty oppilaitos, johon kuului mallikoulu. 

TOIMINTA  alkoi vähin varoin ja välinein. Aluksi seminaarissa oli 25 opiskelijaa. Järjestus  oli ankaraa. Opiskelijoilla oli kahden kuukauden koetusaika. Opetusta oli 36 tuntia viikossa, ja pian  tiukkaa ohjelmaa oli kebennettävä. Pääpaino oli uskonnon ja lukemisen opetustaidoissa. 

Mallikoulun oppilailla oli opetusta 24 tuntia viikossa  Opetusharjoittelu toteutettiin niin, että yksi opiskelija opetti yhden päivän, ja seuraava kuunteli. Opiskelijoiden määrä vaihteli noin 20:sta noin 60:een.  Ns. esiseminaari toimi Hämeenlinnassa  vuodesta 1890 vuoteen 1919. Päästötodistuksen sai yhteensä 1 182 naista ja 123 miestä. Lisäksi seminaarissa kävi  kuunteluoppilaita. Koulutuksen lyhytkestoisuutta Tuhkanen paikkasi kirjoittamalla itse 11 oppikirjaa ja puolenkymmentä opettajanopasta.

KOSKA kirkollisiin kouluihin opettajilla ei yleensä itsellään ollut kovin syvää koulutaustaa, Tuhkanen järjesti  vuodesta 1911 alkaen kesäaikaan kuusiviikkoisia valmennuskursseja ,jotka toimivat ikäänkuin preparandilaitoksina. 

 Esiseminaarin toiminta päättyi vuonna 1919, kun  kaupunkiin perustettiin kaksivuotinen valtion ylläpitämä alkukouluopettajaseminaari. Tuhkanen oli tuolloin 68-vuotias. Tietoa siitä, mitä hän tämän jälkeen teki, en ole löytänyt. Hän  kuoli 80 vuoden iässä vuonna 1932 Hämeenlinnassa.

Huomenna ilmestyvässä osassa 2  sukellan Tuhkalan sielu- ja kasvatusopin kirjaan.

KIRJALLISUUTTA

Hyyrö, Tuula. (2006). Alakansakoulunopettajien valmistus Suomessa 1866-1939. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.

Tuhkanen, J.H.  (toim.)  1905.  Hämeenlinnan kiertokouluopettajaseminaarin albumi. Hämeenlinna.

Helsingin OPS vuonna 1977

 

Kuinka nostalgista olikaan löytää Silta-vuorenpenkereeltä Helsingin kaupungissa laadittu Ala-asteen opetussuunnitelma vuodelta 1977. Laatija on HOPSU.

JUURI siltä vuodelta, jolloin pääkaupunkiseutu siirtyi peruskouluun,ja minä aloitin työurani umpi-uutena, 23-vuotiaana luokanopettajana Siilitien ala-asteen koulussa. 

OPSissa on kaikkiaan 234 sivua. Virallinen ops oli kuitenkin valtakunnalliset POPS1 ja POPSII-komiteanmietinnöt. I osan eväät oli tässä tiivistetty 7-9 sivuun. En tiedä, mikä tämän kunnallisen opsin status oli, mutta on se ihanaa selkosuomea.

LUIN sitä iloinen hymy huulessa. Kuinka ihanan konkreettisesti esim. eri oppiaineiden sisällöt onkaan kuvattu. Tällä ensimmäisellä lukukerralla (en nimittäin usko, että kaltaisillenne tavallisille opettajille kirjaa olisi tuolloin jaettu. En ainakaan muista) yritin löytää ideoita, joille voisi olla vieläkin käyttöä. Ja hyviä ratkaisuja, jotka ovat jonnekin hapertuneet. Kirjaan helmiä tähän muistiinpanooni aakkosittain.

Retrohelmiä

Arviointi

Keskeisiä käsitteitä olivat  tässä opsissa  arviointi ja  oppilasarvostelu. Arvioinnin. keskeinen tehtävä  oli opetuksen ja oppimisen edistäminen eli oppilaan ja opettajan työn auttaminen (Äi,74).

• Arvioinnin kohteina: tiedolliset, asenteellisen ja toiminnalliset tavoitteet (U029)
• Arvioinnin kohteina suunnitelma, ratkaisujen omaperäisyys... työohjeiden soveltamiskyky, tekninen suoritus, harrastuneisuus... (Tek, 209) 
• Arvioinnin tuli perustua vain osittain testi- ja koesuorituksiin.
• Huomiota sekä oppimistuloksiin, että harrastuneisuuteen, joka näkyy osallistumisena keskusteluun ja vihkotehtävien suorittaminen (Hi,118)
• Arviointia ei voi erottaa opiskelusta (YM49)
• Arvostelun perusteet tulee saattaa oppilaiden tietoon (Li,153)
• Kaksivaiheinen arviointi: lähtötason mittaus ja oppimistilanteen aikana tapahtuva arviointi (YM49)
• Kerhotoiminnassa osoitettu harrastus ja kuntoisuus otettiin huomioon oppilasarvostelussa.
• Liikkeelle tavoitteista (Uo29)
• Liikunnan opetuksessa liikuntanumeron tuli kannustaa ja motivoida oppilaita liikuntaharrastukseen, liikuntataitojen kehittämiseen ja kunnon kehittämiseen (Li,153)
• Lähtotason mittaus: ko. aiheen perustan hallinta ennen uuteen ainekseen siirtymistä (YM49). Keinoina suullinen kysely, keskustelunomainen tilannetesti, lyhyt kirjallinen tehtävä = diagnostisia testejä (Äi73)
• Musiikissa arvioinnin päätarkoituksena oli opettajan ja oppilaan/oppilaiden välinen vuorovaikutus siten, että oppilas saa jatkuvasti tietoa suorituksistaan ja edistymisestään. (Mu,167)
• Oppimistilanteen aikainen arviointi: Formatiivinen arviointi. Lyhyet ja helposti tarkastettavat testit. Opettaja havainnoi  jatkuvasti oppilaan toimintaa (osallistumista keskusteluun, havaitsemisvalmiutta,  käsitteiden ymmärtämiskykyä, harrastuneisuutta). Toiminnallinen tehtävä. Lyhyt  kirjallinen tehtävä. (YM50)
• Summatiivisia  kokeita  ei ala-asteella ole syytä pitää (Äi74)

Arvioinnin välineitä olivat:

• Havainnointi(Äi74)
• Jatkuva arviointi: aktiivisuus, työskentely, tehtävistä suoriutuminen, työskentelyn tulokset ja  harrastuneisuus (LuMa, 149)
• Koe- ja tehtävätyyppejä: muisti-, essee- , tunnistamistehtäviä ja niiden.yhdistelmiä (Äi74)
• Järjestetyt suoritustilanteet (Ka, 121)
• Kirjalliset kokeet - sanelukokeet (Kielet108, Hi,118), selostustehtäviä (Ka 121)
• Kirjoitus- , puhe-, luku- ja kuunteluharjoitukset (Äi74)
• Kokeet: - tuli olla miellyttäviä, kokeiden avulla oppilaat saavat varmuuden siitä, miten he hallitsevat asiat, joiden parissa he ovat työskennelleet (Uo29) - ei vain kokeita (Äi 74)- tarpeellisia (Ma, 130)- lyhyet (Mu,168)
• Lyhyt kotitehtävien tarkistus (Hi, 118)
• Osallistuminen toimintaan (Uhso, 37)
• Ryhmätyöskentelyn arviointi (LuMa149)
• Suullinen koe (Kielet107)
• Työkirjojen arviointi (LuMa149)
• Töiden kriittinen, ohjaava tarkastelu (Ku181)
• Valtakunnallisesti standardisoidut testit(Li,153)
• Vihkotyön arviointi (LuMa149)

Diagnostinen arviointi

Sana esiintyy kerran. Ks. Lähtotaso.

Didaktiset periaatteet

• Ajankohtaisuus (Uhso, 37)
• Havainnollisuus (Uhso, 37, YM48. LuMa,146)
• Ikäkauden mukaisuus (Uhso, 37)
• Kiirehtimättömyyden periaate (Äi,79)
• Omatoimisuuden periaate (LuMa,146)
• Onnistumisen tunteen tuottamisen periaate (Äi,79)
• Opetuksen liittäminen oppilaiden havaintoihin ja tietoihin (Ou28), elämän tilanteisiin,
• Toiminnallisuus (YM,38)
• Vaihtelun periaate (LuMa, 146)

Formatiivinen arviointi

Ks. arviointi

Formatiivisen arvioinnin välineitä:

• Opiskelun kestäessä tapahtuvat tarkistukset: 
• Formatiiviset kokeet: muodollisia kokeita  tai harjoituksia tai suorituksia (Äi,74)
• Kontrollikokeilla varmistetaan oikea eteneminen sekä tarvittaessa annetaan viitteitä puutteellisesta oppimisesta (Ma, 130)

Menetelmät 

• Aihepiirimenetelmä (Kä, 196-198)
• Dramatisointi: kevennetään opetusta (Kielet107), (Hi, 117)
• Ennakko-ohjanta ennen kirjoitustehtävää (Äi,s.,72)
• Eritasotehtävät (lisätehtävät), (Ma, 128)
• Erityisopetus (Luki-oppilaat, 218)
• Eriyttämistoimenpiteet (Äi74)
• Haastattelu (Ka, 121)
• Havaintomenetelmä (Kielet 107, LuMa,146)
• Hiljaa tai ääneen lukeminen (oppilaat) (Uo27)
• Historiallisten kuvien ja jäänteiden tarkastelu (Hi,117)
• Joukkomallit (liittyy joukko-oppiin)(Ma, 129)
• Juhlat
• Kaksiläksyjärjestelmä (Kielet107) - etukäteen perehtyminen ja läpikäynti kysymyksin, syventely
• Kartan lukeminen (LuMa, 146)
• Kerhotoiminta
• Keskustelu (Äi71, Ka,121)
• Kielileikeillä kevennetään opetusta (Kielet107)
• Kilpailuilla  kevennetään opetusta (Kielet107)
• Kirjallisuuteen tutustuminen (Hi, 117)
• Kisoja (Koulun ulkopuolinen toiminta) 
• Kotiseudun historiallisten nähtävyyksien tarkastelu (Hi,117)
• Kuuntelu ja keskustelu (Äi71)
• Kuuntelu- ja puhe- ja kirjoitusharjoitukset (Kielet 107)
• Laboroinnit (LuMa147)
• Laulaen ja soittaen kuvailu esim. sadut, tunnelmat (Mu,165)
• Lauluilla kevennetään opetusta (Kielet107)
• Leikkiä suositellaan "luonnon menetelmänä". Leikkiä ei saisi pitää työn vastakohtana vaan leikin kirvoittamaa energiaa tulisi käyttää kaikessa opiskelussa hyödyksi s.1
• Luetun dramatisointi
• Luokan näyttelyt (Ku, 181)
• Luokkaopetus (Li,153)
• Luova ilmaisu, improvisointi (Mu,167)
• Maastotyöskentely: maastotunti, luontopolku,  (LuMa, 147)
• Muistiinpanojen tekeminen (YM,48) 
• Museoissa käynnit  (LuMa,147, Ku180) 
• Nukketeatteri (Ai71)
• Näytelmät - improvisoidut (Äi71)
• Näyttelyissä käynti (Ku,180)
• Musiikki (UE18jaUhso, 37)
• Ohjattu kartan tutkiminen (Hi,117)
• Omakohtainen kokeileminen, havaintojen tekeminen ja selostaminen (YM48)
• Opettajajohtoinen luokkaopetus: opettaja selostaa, kuvailee, demonstroi, ilmoittaa työskentelyn tavoitteen ja tehtävän ja  antaa työskentelyohjeet (Ma,128)
• Opettajan kerronta (UE18, Uo27, Hi117)
• Opettajan kuvailu (Hi117)
• Opetuksen eriyttäminen (Äi,70)
• Opetuskeskustelu (UE18, Uo27, Ka121)
• Opintokäynnit (Koulun ulkopuolinen toiminta)
• Oppilaiden esitykset (UE18)
• Oppimispelit ( Ma,129)
• "Pehmeä lasku". 1. luokan oppilaille voitiin antaa 5 ensimmäisen viikon aikana opetusta 5 viikkotuntia vähemmän. Näin koulun alku olisi hienovarainen, kiireetön, positiivisia asenteita  luova ja mahdollisimman vähän kilpailumielialaa lisäävä  tutustumiskausi. s.9 
• Päivänavaus
• Retket (LuMa,147)
• Ryhmätyöt (Hi, 118, Ka 121, Ma 129, LuMa147, Li,153))
• Taide (Uhso, 37)
• Tanssit (Mu,167)
• Tarut ja kertomukset (Uhso, 37)
• Tauluesimerkit ja ph-kalvot (Kielet107)
• Tiedonhankinta kirjoista itse (Hi,118)
• Toisille omien kirjoitusten lukeminen (Äi73)
• Tukitoimet (esim. lukioppilaat) (Äi76)
• Työkirjat (YM,39)
• Työt (Ku181)
• Vapaa ja salliva ilmapiiri (Äi,72)
• Vierailijoita/Vierailevat asiantuntijat (Ka, 121)
• Vihkotyö (piirroksia, muistiinpanoja) (YM38), (Ma 129)
• Välitunti - oppituntien lomaan sijoitettu henkisen levon ja  virkistäytymisen hetki.  Se voitiin viettää myös sisätiloissa.3
• Yksilöllinen työskentely (Ma,128, Li,153)
• Äänien kuuntelu, keräily, yhdistely (Mu165)

Oppiaineet

Kustakin oppiaineesta esiteltiin sen oppimäärät: tavoitteet, oppiaines lukukausittain sekä napakasti työtavat ja arviointi. Joissain aineissa oli aluksi luku: yleistä (YM, vieraat kielet, luonnonhistoria ja maantieto, liikunta, musiikki, kuvaamataito). 

Kaikki vieraat kielet oli niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi, ja siinä oppiaines esitettiin lukuvuosittain. Vuosikurssina esitettiin myös historian, kansalaistaidon ja matematiikan oppimäärät sekä luonnonhistorian ja maantiedon oppimäärät.

Liikunnan, musiikin ja kuvaamataidon (luokat 1-2)  oppimäärä esitettiin  luokka-astepareittain.

Äidinkielessä ja matematiikassa  on erikseen kuvattu  vuosiluokan perustavoitteet äidinkielessä 3. ja 6. luokkien ja matematiikassa joka vuosiluokan osalta. Jokaisen oppilaan tulisi omaksua perusoppiaines, ellei ole huomattavia opiskeluesteitä (M., 129)

• Äidinkielessä 4 osa-aluetta: kuunteleminen, puhuminen, kirjoittaminen ja kielentuntemus:
• 6. luokalla kuunteleminen:keskittyminen, ero kuulemisen ja kuuntelmisen välillä. Löytää normaalirakenteisesta  tekstistä kuuntelemalla pääkohdat. Erottaa olennaisen ja epäolennaisen. Tekee johtopäätöksiä ja tulkitsee omin sanoin (s53)
• Puhuminen: Osaa pyytää, käskeä,  viestiä, kysellä, kuvitella, leikkiä, puhua selkeästi ja kuuluvasti. Osaa opastaa, tiedottaa, ohjata, toimia puhujana ja puhutetavana eri tilanteissa. s 53)
• Lukeminen: Hankkii tietoa lukemalla.Ymmärtää lukemansa. Tajuaa sanojen ja lauseiden merkityksen. Tulkitsee omin sanoin lukemansa sisällön pääkohdat ja osaa tehdä päätelmiä lukemansa perusteella. Osaa käyttää eri lukutaitoja: sanatarkka, johtopäätöksiä tekevä, eläytyvä.
• Kielentuntemus: Tietää sanaluokat ja niiden ero. Erottaa myönteiset aikamuodot Tuntee kielimuodot: lupa, suositus, ehdotus, käsky. Tietää lauseiden jakautuvan väite-, käsky- ja kysymyslaisiin ja osaa käyttää niitä. Erottaa subjektin, predikaatin ja objektin, s. 54

• Matematiikassa  6. luokan keskeisimmät asiat olivat:
• Prosenttilasku, suhde
• Sanallisten tehtävien ratkaiseminen yhtälöiden avulla
• Avaruuskuvat ja tilavuus, s.128

Teknisessä käsityössä on kuvattu erikseen kullakin luokalla perus- ja lisäoppiaines. Opittavista asioista (esim. ruuviliitos) kuvataan välitavoitteet (esim. kyntteen sahaus)

Oppikirjan asema

Oppikirja ei ollut enää ainoa lähde. Parissa aineessa suositeltiin, että   niitä kootaan koulun kirjastoon yhdeksi lähdemateriaaliksi.

Perusoppiaines

Kahdessa aineessa (äidinkieli ja matematiikka) määriteltiin erikseen perusoppiaines. Teknisessä työssä oli perus- ja lisäoppiaines.

Päivänavaus

Päivänavaus sai yhä olla uskonnollinen. Siksi oletettiin, että jokainen opettaja pitää sen vuorollaan. Päivänavaus kuului joka päivän ohjelmaan. Toivottiin , että myös oppilaat pitävät niitä.

Summatiivinen arviointi

Oppilaiden vertailua esim. todistusnumeroiden antamista varten (Ma, 130)

Tavoitteet

Teos alkaa niin tutuilla sanoilla: "Koulun ensisjaisena tavoitteena on tarjota  aineksia ja virikkeitä oppilaan omaleimaisen. persoonallisuuden kehittymiselle.."

Huoli saastumisesta oli jo ympäristökasvatuksen aihiona. Kansainvälisyys oli  vastuuta koko maailmasta.  

Kunkin aineen osuuden alussa kuvattiin sen omat tavoitteet.

Erityisen mielenkiintoisesti kuvattiin kunkin vuosiluokan tavoitteet tekstiili käsityössä. Erikseen esitellään taidollistoiminnalliset tavoitteet sekä  tiedolliset ja asenteelliset tavoitteet: 

Taidollistoiminnalliset tavoitteet  kuvattiin verbillä

• osaa

Tiedolliset ja asenteelliset tavoitteet: kuvataan verbeillä:

• arvostaa
• tietää
• tietää, arvostaa, noudattaa (turvallisuus)
• tunnistaa (materiaaleja)
• tuntee (siivousvälineet)

Välineet ja materiaalit

• Ei oppikirjaa 1. luokalla (YM,38)
• Havaintomateriaali: luonnosta kerätty materiaali, diakuvat, filmit, esitteet (LuMa, 147)
• Havaintovälineitä: Malleja, helmitaulu, kaarihelmitaulu, alkiosarjat, tarrataulut, satatalot, laskuvaaka (Ma 129)
• Kuva- ja satukirjat, lasten ja nuorten kirjat, runot, sana- ja tietokirjat, sanoma- ja aikakauslehdet, 
• Kuvamateriaali, opetusnauhoitteet, filmit (Uhso, 37)
• Luokkakirjasto (YM,Äi)ja keskuskirjasto (Äi)
• Nauhureita, nauhoja tai kasetteja, kouluradiovihkoja, käsinukkeja, virikekuvia ja- tekstejä, kirjallisia äänilevyjä, oppimispelejä, erikokoista ja- vahvuista pareria,  
• Oppikirja (ei YM48 )
• Soittimia (Mu,167)
• Työkirjat (YM,39)
• Vihkot (piirroksia, muistiinpanoja) (YM38)

Asioita, joista ei kirjoiteta:

• kouluruokailu
• oppilashuolto

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Opetin Martti Tervon johtamalla Siilitien ala-asteella 4. luokkaa. Koulu oli rakennettu vuonna 1961 kansakouluksi. Omassa luokkahuoneessani oli opettajan pulpetti,  oppilaiden pulpetit, piirtoheitin ja liitutaulu. 

Oppilailla oli oppikirjoja ja työkirjoja. En muista, että luokassa olisi ollut TV:tä. Keskusradio-kuulutin siellä oli. Koulukirjastosta minulla ei ole muistikuvaa. 

Opetus tapahtui luokassa, pihalla ja urheilukentällä. En muista, että olisimme tehneet opintoretkiä. Kaitafilmijuttuja teimme. Ja draamaa.

Päivän avaukset tulivat keskusradiosta. Joulu- ja kevätjuhlat pidettiin. En muista olisiko niissä ollut 4. luokan esityksiä. 

Yritin kovasti olla uudenaikainen opettaja, mutta kyllä se ekavuosi opettajana oli tosi vaikea. Palkka oli pieni, ja siksi tein myös raittiusopettajan sivuhommia. Siinä pääsi myös vierailemaan kansalaiskouluissa. 

Paljon on muuttunut

Pois ovat kyydistä pudonneet:

• aihepiirimenetelmä käsitöissä
• arviointi: harrastuneisuuden ja osallistumisen huomioonottaminen
• diagnostinen arviointi lähtötason mittaajaana
• kaksiläksyjärjestelmä
• kansalaistaito- oppiaine
• kouluradiolähetykset
• liitutaulut (käytännössä)
• oppilaanohjaus erillisenä oppiaineena 3-4-luokilla.
• pehmeä lasku 1. luokan alussa
• piirtoheittimet
• uskonnolliset päivänavaukset virsineen- mutta jos oli tunnustuksellisia osio, niin uskonnon opetuksesta vapautetut vapautettiin
• Nykyaineiden lisäksi  tuolloin oli kansalaistaito
• Oppilaiden ohjaukselle oli oma tunti  3:lla ja4.:llä luokalla
• Teknistä työtä ja tekstiilityötä opetettiin 3. luokalta alkaen myös vaihtotyöskentelynä s. 200nn

Tuolloin ei vielä ollut mm.:

• Aihekokonaisuuksista/läpäisyperiaatteesta  ei tässä opsissa puhuta
• alkuopetuksessa vierasta kieltä
• eheyttämisestä ei Helsingin opsissa puhuttu. Outoa.
• selkeää erottelua formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin välillä. Todennäköisesti formatiivisen arvioinnin alaan katsottiin kuuluvan todistusarvosanat.
• tietokoneita, scriinejä, emateriaaleja, 
• valinnaisia aineita ei ollut ala-asteella 
• vieraskielisiä oppilaita
• yhteiskuntaoppi ei ollut itsenäinen aine
• yhteistä käsityötä

Jo tuolloin oli mm.:

• eriyisopetusta
• eriyttämis- ja tukitoimenpiteet
• kerhotoimintaa
• kokeet- ei ainoa tapa antaa näyttöä
• koulun ulkopuolista toimintaa 
• nykykielellä: monipuolinen näyttö
• oppikirjasarja luokkakirjastoon (YM38)
• pulpetit
• ulkoluku tuli rajoittaa (UE18, Ou27)