Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, heinäkuuta 31, 2012

Kesäretki kasvatustieteen historiaan. Osa 17: Aukusti Salo


TÄMÄN KESÄN retki kasvatustieteen historiaan alkaa pian olla lopuillaan. Tämän aamun matkakumppaninani oli  Aukusti Salo, josta tuli vuonna 1947  Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin ylimääräinen, henkilökohtainen professori. Vastavaa, ylimääräistä professuuria olivat ennen häntä hoitaneet Juho Hollo ja sitä ennen Mikael Soininen.

Aukusti Salo (1947-1951)
"Suomen uudenaikaisen alakoulun  isä"


"Yksilö on vain hetkellinen, mutta ihmislaji on pysyväinen  siinä mielessä kuin ihmissilmä saattaa aikojen etäisyyksiä arvioida"

AUKUSTI  Salo valmistui vuonna 1910 kansakoulunopettajaksi  Jyväskylän seminaarista. Hän toimi  opettajana Kalvolassa ja Hattulassa vuoteen 1917 saakka, jolloin hän sai hoitaakseen kansakouluntarkastajan viransijaisuuden.  Vuonna 1916 Salo valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan pedagogiikka ja didaktiikka.

Vuonna 1919 hänet valittiin  Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin johtajaksi. Tässä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1947 saakka. Seminaarinjohtajana hän halusi luoda Suomeen sopivan tarkoituksenmukaisen alkeisopetuksen, jossa havainnollisuudella ja kokonaisopetuksellisella otteella  oli suuri merkitys. Keskusaineena oli ympäristöopetus.

Alakansakoululle ruvettiin oppivelvollisuuslain säästämisen myötä (1921) laatimaan omaa opetussuunitelmaa.  Aukusti Salo innostui tehtävästä ja loi  modernin "Alakansakoulun opetussuunnitelman" (1926)  On kirjoitettu, että alakansakoulusta tuli Salon työn perusteella kansainvälisestikin arvioituna korkeatasoinen instituutti, joka oli medernimpi kuin varsinainen kansakoulu.

Elämänläheisen kokonaisopetusmetodi levisi paitsi Hämeenlinnan seminaaarin kautta myös  Salon kirjoittaminen oppikirjojen myötä. Aukusti Salo oli tuottelias oppikirjailija. Monet vanhemmat suomalaiset ovat oppineet laskemaan Salon laskuopista tai lukemaan hänen luku- ja aapiskirjoistaan. Monte teosten didaktiset ideat perustuivat Salon omiin käytännön kokeiluihin. Esim. laskennon opetuksessa oli otettava huomioon oppilaitten taipumukset, vietit  ja toiminnallisuus. Alkuopetuksen muita aineita olivat laulu, leikit ja voimistelu, askartelu ja käsityöt. Salo suosi työkouluperiaatetta.

Aukusti Salo toimi monessa roolissa kasvatuksen kentällä. Hän oli tutkija. Hän  julkaisi useita alakansakoululaisille, seminaarilaisille ja kasvatustieteen opiskelijoille tarkoitettuja oppikirjoja ja kasvatusopillisia teoksia mm. "Kasvatusopillisen sielutieteen pääpiirteet" (1924) ja  "Alakansakoulun opetusoppi I ja II "(1926-29). Viimeksi mainittuun sisältyy myös malliopetustuokiota.

Viranhoidon ohella Salo jatkoi opiskeluja ja  väitteli kasvatustieteen tohtoriksi 1939 vuonna Helsingissä aiheenaan "Pikkulasten kasvatus Uno Cygnaeuksen kansansivistysjärjestelmässä".  Työssä Salo nosti esiin monen unohtamia Cygnaeuksen ajatuksia ja jäljitti niiden alkuperää- usein Fröbeliin. Tutkimusta  arvostettiin niin paljon, että hän sai sen perusteella myös dosentuurin. Haavio toimikin sitten työnsä ohella dosenttina 1940-47.

Seminaarinjohtajan työn ohella Salo käynnisti laajan tutkimuksen kasvavien fyysisestä ja psyykkisestä kehityksestä ikäluokasta toiseen. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla ja tyttöoppilaitten päiväkirjoista. Tutkimustulokset julkaistiin vuosina 1945 ja 1947 kaksiosaisessa teoksessa  "Suomalaisen kasvatuksen peruskysymyksiä I-II". Niissä hän esittely kasvavien kehitysvaiheet, kunkin kehitysvaiheen valtapiirteet  sekä vertaili tyttöjen kehitysrytmiä toisalta yhteiskoulussa toisaalta tyttökoulussa. Erityisesti huomiota ja rajua kritiikkiä herättivät Salon rohkeat  siveellisyyteen liittyvät väitteet, joiden mukaan yhteiskoulu vaikuttaa monella tavalla kielteisesti tyttöjen kehitykseen. Eroottinen elämä alkaa aikaisemmin samoin kuukautiset. Tytöistä tulee ylimielisiä ja poikamaisia. Yhteiselämä on levottomampaa. Tyttökoulussa oppilailla on vahvempi eroottinen suoja. Koulutyö kiinnostaa heitä enemmän.  Salo esitti, että pojat ja tytöt kävisivät eri kouluja esipuberteettiän loppuvaiheesta nuorukais- ja neitovaiheen alkuvuosiin.

Vuonna 1947  Juho Hollon ja Karl Bruhnin toive täyttyi, ja dosentti Salo nimitettään kasvatus- ja opetusopin ylimääräiseksi professoriksi Helsingin yliopistoon. Hän ehti hoitaa tätä virkaa vain neljä vuotta. Kuolema katkaisi liian aikaisin professorin uran. Kesken jäi mm. suuri elämäkerta Cygnaeuksen elämästä sekä kolmas osa teokseen "Suomalaisen kasvatuksen peruskysymyksiä". Siinä hänen oli tarkoitus tarkastella koululaisten kehitystä sosiologisesta näkökulmasta. Teoksessa Salon piti esitellä mm. suomalaisten rotuelementtejä ja suomalaisen valtionkansan kasvatusta. Hänen luennoistaan on koottu teos "Johdatus yleiseen opetusoppiin"(1953), joka julkaistiin postuumisti.

Aukusti Salon ehti hoitaa professuuria vain neljä vuotta. Hänen merkittävin kasvatusopillinen teos Johdatus yleiseen kasvatusoppiin julkaistiin postuumina.

Salon energisyyttä kuvaa sekin, että hän toimi Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1925-1947 ja puheenjohtajana vuosina 1934-1940. Hän oli myös Hämeenlinnan kansakoulujen johtokunnan ja lastensuojelulautakunnan puheenjohtaja sekä opettajaneuvoston jäsen. Salo toimi pitkään myös Suomen alakansakoulunopettajien Liiton puheenjohtajana sekä "Alakansakoulu"-lehden päätoimittajana,

Salo oli  eräs käytännön opetukseen eniten vaikuttaneita henkilöitä Suomessa. Hänen vaikutuksensa kasvatustieteeseen jäi ehkä vähäisemmäksi kuin hän olisi ansainnut. Merkittävin oli hänen panoksensa alakansakoulun pedagogiikan kehitäjänä.

Aukusti Salon pedagogiikasta

HERKKYYSKAUDET
Salon mukaan kasvatus kohdistui lapsessa oleviin taipumuksiin. Määrätyt taipumukset heräävät ja heikkenevät määrättyinä ikäkausina.  Lapsen kehityksessä on kylmiä ja hiljaisia suvantokohtia, vire-ja pysähdysjaksoja. Näin ajoitus on tärkeää.

JULKINEN KASVATUS
Julkisen  kasvatuksen prosessi muodostui Salon käsityksen mukaan kolmesta valtatekijästä: lapsesta, opetussuunnitelmasta ja opettajasta.

KASVATUKSEN PÄÄMÄÄRÄ
Kasvatuksen päätavoitteena Salo piti yhteiselämään sopivan, mahdollisimman  täydellisen persoonallisuuden muodostamista. Se tehdään välittämällä hänelle kulttuurin luomaa arvojen maailmaa ja tekniikkaa ja kehittämällä siten hänen voimiaan.

KASVATUS
Salo näki kasvatuksen eräänä toimintamuotona, joka säilyttää   biologisesti lajin ja siihen sisältyvän imhimillisen kulttuurin ja edistää niitä.

Salon mukaan kasvatus kulttuuriyhteiskunnassa on sekä vaistopohjaista että tietoista. Kasvatus on elämän ja kulttuurin funktio, jonka avulla ihminen pyrkii suunnitelmallisesti ja jatkuvasti kirvoittamaan lastensa ja yleensä kasvavien kehitysvoimia ja johtamaan heidän kehitystään säilyttääkseen sukunsa ja sen saavutukset sekä taatatksen niiden edistymisen. Hän  näki kasvatuksen  ihmistä ja yhteiskuntaa säätelevänä ja muuttavana voimana.  Kasvatuksen oli pidettävä silmällä  sekä kasvatettavan nykyhetken  vaatimuksia että hänen ja yhteiskunnan tulevaisuutta. Kasvatus on tärkeimpiä ketjuja, joiden varassa sukupolvi saavutuksineen liittyy  jatkuvana sarjana toiseen.

KASVUIKÄ
Ihminen on kehittynyt valmiiksi viimeistään 25-vuotiaana. Kasvattaminen päättyy tuolloin- Salon mukaan ei ollut mitään aikuisten kasvattamista.

KOKONAISOPETUS
Aukusti Salo oli kiinnostunut oppiaineksen järjestämistä. Hänen mukaansa tavanomaisessa opetussuunnitelmassa ” jokainen aine on ikäänkuin omassa lokerossaan, josta se otetaan esiin oppitunnin ajaksi sekä sen päätyttyä eristetään jälleen muista aineista." Tilalle hän tarjosi kokonaisopetusta, jossa  opeteltavaksi otettu asia joutuu samanaikaisesti käsiteltäväksi eri aineiden aloilla, niin että oppiaineiden rajat joko heikkenevät tai kokonaan katoavat, ja opetus muodostaa yhden suuren asiakokonaisuudeen, ikäänkuin yhden ainoan aineen. Ydinaineena oli ympäristöoppi eli kotiseutuopetus, joka jäsentyi elämänpiireiksi.

Kokonaisopetus sopi Salon mukaan pienille oppilaille, joiden miellevarasto oli puutteellinen. Lisäksi kokonaisopetus oli tehokas, kun aineesta toiseen siirryttäessä ei tarvittu joka kerta uutta valmistavaa keskustelua (vrt. Herbart). Se myös vähentäisi  hermostuneisuutta.

MENETELMÄT
Salo suosi omatoimisuutta. Hän ymmärsi myös leikin merkityksen.

OPETTAJA
Opettaja oli Salon mukaan taitava puutarhuri, joka huolella kylvää ja hoitaa sarkaansa, mutta kuitenkin on täysin tietoinen siitä, etei hän eikä hänen työnsä ole mitään, ellei Jumala anna lisäksiu siunaustaan, sadetta maan kostukkeeksi ja lämmintä kasvun edistämiseksi,

Opettajalle Salo  varasi valmiin opetussuunnitelman täytäntöönpanijan  roolin. ” Nykyajan talouselämä pyrkii siihen, että käytettävissä olevat  parhaat asiantuntijat laativat suunnitelman, joka tulee suuremman joukon käytännössä toteutettavaksi. Yhteistä suunnitelmaa käytettäessä tulevat kaikki työvoimat, heikommatkin, toiminaan parhaiden asiantuntijoiden saavutusten varassa,"

OPETUSAINEKSEN VALNTA
Salo oli siinä mielessä didaktinen materialisti. että hän näki nimenomaan oppiaineksen olevan keskeinen tekijä opetuksessa. Opetusaines tuli hänen mukaansa valita  niin, että se kasvavalle muodostuu ympäristö, joka aiheuttaa hänessä omaa aktiivisuutta , mikä juuri saa aikaan hänessä yksilöllisen kehityksen. Kasvattajan tehtävä on osata taitavasti valita kasvatettavan toiminnan kiihokkeet.

OPETUSSUUNNITELMA
Opetussuunnitelman rakentajana oli Salon mukaan pyrittävä mahdollisuuden mukaan saattamaan  yhteiskunnan vaatima kulttuuriaines lapsen kehitysprosessin aiheuttajaksi juurin siinä määrässä ja sellaisena kuin lapsella kullakin kehityskaudella  on edellytyksiä tätä ainesta tiedokseen ja taidokseen  vallata.

Salon opetussuunnitelmassa  oli aihekokonaisuuksiksi ryhmiteltynä alaluokkien asiat päivä päivältä, tunti tunnilta. Jos ympäristötiedon aiheena oli jänis, siitä myös piirrettiin ja matematiikassa laskettiin jäniksiä.  Opittava tuli konkreettisesti tutuksi monelta puolelta ja asiat jäsentyivät paremmin kokonaisuuksiksi sirpaletiedon sijaan. 

OPPILAAT
Aukusti Salon pedagogiikan keskeisiä piirteitä on voimakas perinnöllisyyden korostaminen,  joka  tuntuu  jopa  pessimismiltä.  

SIVEELLINEN KASVATUS
Opettajan  koko kasvatustehtävän on suuntauduttava siihen, että kasvatissa siveellinen tahto kehittyy hallitsemaan ja ohjaamaan vaistoja ja taipumuksia. Tämä tapahtuu tehokkaimmin siten, että tahto saa purkatua yhä uudelleen ja uudelleen siveellisiksi teoiksi.

TRADITIO
Opetus ei   merkitse  ainoastaan edellisten sukupolvien kulttuuriomaisuuden siirtämistä sellaisenaan seuraavalle eikä siis kulttuurin kertaamista vaan nimen omaan sitä, että  kulttuuriomaisuus siirretään  opetuksen avulla aina uudelle sukupolvelle, jonka tulee siihen lisätä oma panoksensa.

YLEISOPETUS
Aukusti Salo käytti käsitettä yleisopetus. Sillä hän viittasi ”pehmeään laskuun”, jossa ei opeteta lukujärjestyksen mukaan, vaan lapsia totutetaan vähitellen koulunkäytänteisiin.

Aukusti Salo pähkinänkuoressa

Aukusti Salo oli kansakoulunopettaja, kansakouluntarkastaja, seminaarinjohtaja, oppikirjailija, päätoimittaja, kunnallispoliitikko  ja professori

Aukusti Salo (August Mauno Lindroos) syntyi 19.8.1887 Sääksmäellä torppari August Lindroosin ja hänen vaimonsa Vilhelmiinan perheeseen. Perhe oli köyhä, ja kuuden vuoden iässä Aukusti annettiin   kasvattilapseksi ratavartija Kustaa Stenbomin ja hänen vaimonsa  kotiin. Kasvatuskoti oli kannustava lahjakkaalle pojalle. Poika kävi ensin koulua Iittalassa. Vuonna 1908 Salosta tuli ylioppilas Hämeenlinnan klassisesta lyseosta, ja opintie vei sitten vuonna 1909 kansakouluseminaariin Jyväskylään, josta hän valmistui vuodessa. Sen jälkeen opinnot jatkuivat työn  ohella Helsingin yliopistossa.

Salo oli näin kolmas kasvatustieteen professori, joka kohosi tehtävään vaatimattomista oloista.

Aukusti Salo kehitti itsenäisyyden ajan alussa kansakoulun ja erityisesti alakansakoulun opetusta kokonaisopetuksen suuntaan. Tutkijana hän oli empiristi, joka perusti kasvatusta koskevat ajatuksensa tarkkoihin tilastollisiin kartoituksiin. Seminaarinjohtajana hän istutti lukuisiin kansakoulunopettajapolviin näkemyksen kasvatuksesta ihmistä ja yhteiskuntaa säätelevänä ja muuttavana voimana.

Ihmisenä Saloa on kuvattu lämpimäksi ja syvälliseksi. Ulkomuodoltaan hän oli jyhkeä ja ryhdikäs. Salo oli optimisti. Hänellä oli voimkas uskonnollinen vakaumus.

Aukusti Salo kuoli vuonna 1951 64 vuoden iässsä. Hänellä oli avioitunut vuonna 1910 käsityönopettaja Ninni Toikan kanssa. Heillä oli kaksi poikaa.

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
  • D. I. Vaari" (ei julkaisuvuotta). DIVARIN HELMIÄ 6
  • Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7.
  • Salo, A. (1926). Alakansakoulun opetusoppi I. Helsinki: Otava.
  • Salo, A.  (1933).  Alakansakoulun opetussuunnitelma kokonaisopetusperiaatteen mukaan.  Helsinki: Otava
  • Salo, A. (1952) Johdatus yleiseen kasvatusoppiin.
  • http://www.hamewiki.fi/wiki/Aukusti_Salo

Ei kommentteja: