Kirjoja

Kirjoja

torstaina, marraskuuta 26, 2020

Päivän aforismi

 


keskiviikkona, marraskuuta 25, 2020

Hieno päivä tänään! Ja silti shame on U

HIENO päivä tänään. Leikin didaktiikan lehtoria, ja sain etäohjata kahta taitavaa luokanopettajaopiskelijaparia  heille tärkeässä maisteriharjoittelussa; Toista etänää  eräässä helsinkiläiskoulussa ja toista ns. paperi- eli mielikuvitusharjoittelussa. 

TOINEN päivän työteema liityi tilaustyöhön Omnian kroniikasta. Meillä on seuraava tapaaminen huomenna, ja lähetin - sanon sen itse -ihan kunnianhimoisen työaineiston selattavaksi. Päivän huippujuttu:  Löysin Google Formsin, jolla voi tehdä maksutta sähköisiä kyselyitä. Se ratkaissee  korona-epidemiaan liittyviä haastatteluongelmia.

KOLMAS tämän päivän työilonaihe liittyi huomiseen Espoon perinneseuran "webinariin. Tsekkasimme  Esko Uotilan kanssa teknikan, jolla saamme videot toimimaan,.

JA KRUUNUKSI saimme valmiiksi Länsiväylään ensi lauantaiksi tulevan demarimainoksen ja pohjat lauantaiaamun ilmestyvän demarien valtuustoryhmän nettilehden Valdemarin vuoden neljännen nron  jutuista.

OK. Päivään mahtui myös ikäviä pikku juttuja. Törmäsi  twitterissa vuosia vanhaan  -laittomasti? - jatkolähetettyyn videopätkään, jossa puolustan maahanmuuttajia.  Parran pituuden perusteella käytin puheenvuoron useita vuosia sitten. Seison edelleen sen takana. 

SOME on huikea, myönteinen väline. Nekin joilla ei ole valtaa tai rahaa, saavat mielipiteensä esiin. Usein hyvät tavat unohtuvat. Ja sekin tosiasia, että jos julkisella foorumilla solvaa toista ihmistä, saattaa syyllistyä kunniaa loukkaavaan tekoon, josta tulee juristisia seurauksia. Laitoin tästä ystävällisen, yksityisen  viestin klipsiä jakaneelle nuorelle. Nuoret ovat nuoria.

Kokonaan toinen juttu on Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo, joka on clispsin alkuperäinen lähettäjä. Hänelle on turha nostaa journalismin eettisiä periaatteita esiin. Ymmärtääkseni hän ei ylety niihin. 

HIENO päivä, toivottavasti teilläkin.

Päivän aforismi

 


tiistaina, marraskuuta 24, 2020

Vinkkejä tietokirjan kirjoittamisesta innostuneille.

OLEN ollut mukana Espoon perinneseuran toiminnassa muistaakseni vuodesta 2008 alkaen. Seuran  keskeinen toimintamuoto on kirjojen kirjoitaminen ja niiden julkaiseminen. 

Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 2000, ja tuorein  Kari Forsbergin "Kummitustarinoita Espoosta" ensi torstaina klo 18. Julkistaminen tapahtuu turvallisuussyistä Skypessä.

OSANA tilaisuutta neljä muuta kirjoja kirjoittanutta perinneseuralaista Esko  Uotila, Tarja Rae, Nina Mäkelä  sekä minä kerromme omien "vanhojen" kirjojemme syntyprosessista. 

Kuvasin ja editoin kolmen muun  muutaman minuutin vinkkiclipsit eilen.  

Tänään kuvaan vielä omaa prosessiani, kun toimitin elämänkertakirjaa kouluneuvos Atso Vilkkijärvestä.

"Usein ensimmäisenä – Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi / toim. Martti Hellström – 2016

Espoon entisen koulutoimenjohtajan Atso Vilkkijärven 254-sivuinen muistelmateos “Usein ensimmäisenä. Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi” on mielenkiintoinen ja jännittävä elämäntarina ja sukukertomus, mutta se on myös enemmän. Teos piirtää lukijalle kuvaa suomalaisen koulun matkasta 1940-luvun supistetuista kansakouluista moderniksi kansainvälisesti arvostetuksi nykyjärjestelmäksi. Erityisesti esillä on Espoon koulutoimen kehitys peruskoulu-uudistuksen kitkaisestakin sisäänajosta tämän päivään menestystarinaan saakka."




7 omaa vinkkiäni

1. Oma kiinnostus ja kirjan aiheen liittyminen omaan kokemusmaailmaan ovat tosi tärkeitä. Prosessin kanssa jaksaa  paremmin, jos aihe  oikeasti kiinnostaa itseä ja jos tuntee  edes kohtuullisesti aihealuetta entuudestaan.  Eikä haittaa, jos arvelee, että se kiinnostaa muitakin :-)

2. Kirjalla on aina muoto ja sisältö. Muodolla tarkoitan rakennetta, strukturia ja tyyliä. 

Atson kirjassa rakenne oli kronologinen. Päälukuja oli 12. Luku vaihtui elämäntilanteiden muuttuessa. Lukujen olisi hyvä olla about samanpituisia.  Tein kullekin luvulle esillisen "sisäänmeno" sivun.

Kirjan alkuun tulee yleensä tiivis esipuhe, joka on kirjan "myyntipuhe". Kirjan loppuun tulee jälkisanat.  Me laitoimme sinne myös  henkilö/asiahakemiston.  

Muotoon kuuluu myös ratkaisu kuvien ja ns. inserttien käytöstä. Itse virkistin tekstiä pikku tarinoilla,  leikkeillä ja toisten ihmisten  kommenteilla.  On  myös hyvä miettiä otsikointisysteemi; kuinka monta eri tasoista otsikkoa on käytössä? Ovatko otsikot lausemuodossa?  Mitä fonttia käytetään? 

3. Kirjan keskeisin juttu on sisältö. Mistä löytää dataa, jota kirjoittaja muokkaa tiedoksi? Tässä tapauksessa olin Hannu Hanhi. Atsolla oli valtavasti materiaalia tallella: valokuvia, muistiinpanoja, kirjeitä jne.  Ne erotettiin  pääteksistä eri fonteilla ja usein myös väripohjalla. 

Pääosin aineisto syntyi muutaman viikon välein pidetyissä haastattelusessioissa. Minä nauhoitin keskustelut Atson ja hänen vaimonsa kanssa, kirjoitin niistä luonnokset  ja Atso reflektoi- ja  paranteli. 

Valokuvien digitoiminen tehtiin ihan älykännykällä, mutta suosittelen kuitenkin skannausta.  

Kun rakenne, karkea sisällysluettelo oli tehty jo alussa, oli mahdollista hioa tekstiä mistä luvusta tahansa alkaen.

4. Kun miettii, mitä ja miten kirjoittaa, on ratkaistava keille sitä ensisijaisesti tekee. Asiantuntijoille? Tavallisille ihmisille? Kaikille on hyvä kirjoittaa hyvää suomea  lyhyin lausein. Maino  ohje on, että yksi kappale käsittelee yhtä asiaa, väitettä perusteluineen.

5. Kirja on myös taitettava. Hoidin sen Macin pages-ohjelmalla, mikä ei ole kovin kaksinen työkalu taittoon. Mutta helppo. Sitten koko hoito pdf:ksi.

6. Teksti pitää oikolukea useita kertoja.  Voi sitä kirjoitusvirheiden määrää!  Tähän kannattaa varata aikaa. Ja pyytää tarkkasilmäisiä kavereita avuksi.

7. Siten on valittava hyvä kirjapaino. Pyydä tarjouksia. Ja on päätettävä painosmäärä. Yleensä ns. omakustanteissa muutama sata tulee usein  suhteellisesti paljon edullisemmaksi kuin muutama kymmenen.

Vielä ehdit!

Tervetuloa Espoon perinneseuran  maksuttomaan  Kummitus-webinaariin torstaina 26.11 klo 18 !

Espoon perinneseura julkistaa jälleen uuden kirjan.  Kari Forsberg on koonnut kummitustarinoita Espoosta. Kauniin kirjan on taittanut ja kuvittanut Leena Yrjölä. Webinaarissa kirjan tekijä kertovat kirjastaan, ja kuullaan ja nähdään yksi näistä keromuksista.  Lukijana on Jukka Jokiranta Espoon työväenteatterista. 

Kirjan esittelyn jälkeen perinneseuran tietokirjailijat antavat vinkkejä oman tietokirjan kirjoittamista harkitseville.

Webinaari  toteutetaan  skypekokouksena. Linkki lähetetään erikseen tapahtumaan ilmoittautuville. Ilmoittaudu tänne https://bit.ly/ilmoittaudu-26112020

Lisätietoja Espoon perinneseurasta osoitteessa :

https://espoonperinneseura.net

https://www.facebook.com/EspoonPerinneseura

 

Päivän aforismi


 

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2020

lauantaina, marraskuuta 21, 2020

perjantaina, marraskuuta 20, 2020

Espoolaisia kummitustarinoita
















Tervetuloa Espoon perinneseuran  maksuttomaan  Kummitus-webinaariin

torstaina 26.11 klo 18 !

Espoon perinneseura julkistaa jälleen uuden kirjan.  Kari Forsberg on koonnut kummitustarinoita Espoosta. Kauniin kirjan on taittanut ja kuvittanut Leena Yrjölä.

Webinaarisa kirjan tekijä kertovat kirjastaan, ja kuullaan ja nähdään yksi näistä keromuksista.  Lukijana on Jukka Jokiranta Espoon työväenteatterista. 

Kirjan esittelyn jälkeen perinneseuran tietokirjailijat antavat vinkkejä oman tietokirjan kirjoittamista harkitseville.

Webinaari  toteutetaan  skypekokouksena. Linkki lähetetään erikseen tapahtumaan ilmoittautuville. Ilmoittaudu tänne

https://bit.ly/ilmoittaudu-26112020

Lisätietoja Espoon perinneseurasta osoitteessa :

https://espoonperinneseura.net

https://www.facebook.com/EspoonPerinneseura

Päivän aforismi

 


torstaina, marraskuuta 19, 2020

Aikamatkalla Wordpressiin. Osa 2: Koulujen johtokunnat


HEINÄKUUSSA  aloin aika ajoin julkaista uudestaan blogilastuja ensimmäisestä noin vuoden ajan 2006-2007 pitämästäni wordpress- blogista. 

TÄMÄ nro:lla 6  uusittava lastu on julkaistu 7. 3. 2006 - 14, 5  vuotta sitten. Siinä 52-vuotias Martti puolustaa koulujen johtokuntia. Teema on ajankohtainen taas. Joulukuun valtuusto tekee päätöksiä Espoon uudesta organi-saatioista. Yksi ehdotus on lakkauttaa koulujen yllätys- ylläytys- koulujen johtokunnat.

MUUTAMA kommentti 66-vuotiaalta Martilta lopussa tyylin perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.

Koulu tarvitsee oman johtokunnan

90-LUVULLA tehtiin paljon hätiköityjä ratkaisuja. Kun kunnille annettiin lupa järjestää itse oma hallintonsa, monin paikoin lakkau-tettiin koulujen johtokunnat. Muutaman kokouspalkkioeuron vuoksi.

ESPOOSSA toimittiin toisin.Lähes jokaisella koululla on edelleen oma johtokunta, ja johtokunnan jäsenistä pääosa on lasten huoltajia. Myös johtokunnan puheenjohtajalla on lapsi koulussa. 

Johtokunta on tärkeä asianosaistahojen kohtaamispaikka. Johtokunnalla on merkittävää päätösvaltaa, jos se haluaa valtaa käyttää. Koulun työntekijöillä on johtokunnassa kaksi paikkaa- heille se on paitsi edustustehtävä myös aito vaikuttamismahdollisuus. Vanhemmille johtokunta on mahdollisuus tuoda viestiä muilta vanhemmilta. Koululle hyvin toimiva johtokunta on tärkeä lisävoimavara.

MINULLA ON OLLUT ilo tehdä Aurorassa yhteistyötä jo viiden johtokunnan kanssa: Hämäläinen-Tyynilä I, Palsala I ja Palsala II ja  WihuriI saivat paljon aikaan. 

Hämäläisen johtokunnan ansioihin kuuluu mm. koulun oman linjan tukeminen ja oman yläkoulun Järvenperän koulun rakentamisen hoputtaminen. 

Palsalan johtokunnat tukivat koulua vaikeina lamavuosina, olivat mukana koulun oman opsin luomisessa ja järjestivät koulun TN-luokan saneerauksen uhkaamalla kieltää opetuksen tiloissa. 

Palsalan ja Wihurin johtokunnat lahjoittivat kokousrahojaan oppikirjoihin, ja suututtivat päättäjiä kai kaupunginhallitusta myöten. Wihurin aikana taisteltiin koulun käyttöön Kuninkaantieltä vapautuneet parakit yhteistyössä Koti & Koulu ry:n kanssa.

UUSIN JOHTOKUNTAMME, jota vetää Paula Ahonen-Rainio, istui eilen vuoden ensimmäistä kokoustaan. Vuoden aikana on jo hyväksytty koululle opetussuunnitelma. Paperiasiat etenivat eilenkin jouhevasti, ja kävimme innostavaa keskustelua mm. huoltajakyselyn tuloksista. Kysely ei mennyt numeroilla kauhean hyvin. Vanhemmat ovat erittäin tyytymättömiä koulun tiloihin, opetusvälineisiin ja suuriin luokkakokoihin. 

Koulun peruskorjaussuunnitelmat on poistettu listoilta. Silti sekä Koti & koulu ry:n johtokunta että tämä virallinen johtokuntamme olivat sitä mieltä, että Auroran koulu on heille maailman paras, eikä kyselyssä esitetty kritiikki kohdistu kouluun vaan kaupunkiin opetuksen järjestäjänä. 

Johtokunnassamme on monen alan osaajia, kypsiä aikuisia ja ihan kaikilla on aidon rakentava ote johtokuntatyöhön. Se tuntuu hyvältä.

HYVÄ, että on johtokunnat. Hyvät johtokunnat. Meillä on. Se ei ole pik-ku-juttu.

7.3.2006

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja


Paula Ahonen-Rainion
johtokunta toimi valtuustokauden 2005-2009. Sen jälkeen puheenjohtajaksi tuli Susanna Lehti vuosiksi 2009- 2013. Viimeinen puheenjohtajani Auroran rexinä oli Anu Arvonen

Kaikki aivan huikeita tyyppejä. Eivätkä vain puheenjohtajat, vaan koko vanhempien joukko. 

Kokemusasiantuntijana toivon, että Espoo ei aja alas tätä yhtä aidon lähidemokratian rakennetta, koska monet muut kaupungit ovat niin tehneet. Tai saadakseen noin 300 000 €:n säästöt. Miksi? 

Esitän 5 syytä:


  1. Johtokunnat ovat olleet eritäin  merkittävä virallinen vaikutusväylä vanhemmille mm. kun kouluja on yritetty lakkauttaa heistä perusteettomasi tai kun koulussa on esiintynyt esim. sisäilmaongelmia, joihin ei ole puututtu.
  2. Johtokunnan jäsenet ja erityisesti puheenjohtajat ovat olleet virallinen väylä, jonka kautta huoltajat voivat välittää koululle  sekä ideoitaan että huoliaan. Ne ovat myös äänitorvi, jota kautta nekin vanhemmat voivat nostaa esiin huoliaan oman koulunsa toimintavoista, joita pelottaa  omalle lapselleen siitä koituvia seurauksia. On aihetta pelkoon tai ei.
  3. Johtokunnalla on oikeasti tärkeitä  tehtäviä, joista päätettäessä  niin vanhemmat kuin henkilökuntakin tulevat kuulluiksi: Johtokunta mm. 

  • hyväksyy oppilaitoskohtaisen opetussuunnitelman, 
  • opiskeluhuoltosuunnitelman,
  • ja niihin liittyvät suunnitelmat sekä 
  • lukuvuosisuunnitelman ja
  • toimintasuunnitelman sekä seuraa ja arvioi yhdessä opettajakunnan ja oppilaskunnan kanssa niiden toteutumista,
  • hyväksyy lautakunnan päättämiä oppilasvalintaperusteita tarkentavat perusteet koulussa tai lukiossa toteutettavaan painotettuun, englanninkieliseen, kaksikieliseen, kielikylpy- tai montessoriopetukseen,
  •  hyväksyy peruskoulun tai lukion järjestyssäännöt,
  • erottaa oppilaan peruskoulusta enintään 3 kuukauden ajaksi sekä päättää tarvittaessa määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon aloittamisen ajankohdasta,
  • erottaa opiskelijan lukiosta enintään 1 vuoden ajaksi, ellei lautakunta ole oikeuttanut rehtoria päättämään erottamisesta enintään 3 kuukauden ajaksi, sekä päättää tarvittaessa määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon aloittamisen ajankohdasta,
  • pidättää lukion opiskelijalta oikeuden opiskeluun rikostutkimuksen ajaksi,
  •  hyväksyy oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelman ja yhdenvertaisuussuunnitelman.

3. Kokouksissa sanallistetaan toimintaa ja tehdään rehtorin johdolla valmistetut päätökset myös vanhemmille näkyviksi. Ja otetaan ystävällismielisesti vaikeita asioita esiin.
4. Asukkaiden osallisuus on keskeinen Espoon tarina arvo. Meidän ei pitäisi purkaa yhtään osallisuusrakenneta.  Pikemminkin johtokuntien tehtäviä tulisi minusta syventää ja laajentaa. Kyse on  kuntalaisten lähidemokratian arvostamisesta.  
5. Monet äärimmäisen vakavat ja vaikeat asiat kuten koulukiusaaminen ja kouluväkivalta tarvitsevatt yhteisiä, virallisen statuksen omaavia rakenteita.

Epäviralliset vanhempainyhdistykset ja luokkatoimikunnat tekevät  äärettömän  tärkeää työtä. Niiden perustaminen on kuitenkin vapaaehtoista. Ne ovat eräänlaisia kannutusyhdistyksiä. 

PS.  Tässä linkki johtokuntatyön oppaaseen

https://www.espoo.fi/download/noname/%7B2315105E-4616-420B-A524-A31BC13D3ACA%7D/91792


tiistaina, marraskuuta 17, 2020

maanantaina, marraskuuta 16, 2020

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2020

Onnittelupuhe

 

VOI käydä niin, että saan pitää alkavalla viikolla eräälle pitkäaikaiselle työtoverille oikein onnittelupuheen.  Upeaa.  Jollei nyt koronaviirus sotke sitäkin tilaisuutta. 

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, joten eikun kaiveleman vinkkejä omista muistiinpanoista ja netistä. 

Niitä löytyikin, ja pääosin hyvin samansuuntaisia. 

TIIVISTIN ne itselleni käskyiksi:


10 onnittelupuheen valmistelun KÄSKYÄ

TIIVISTIN ne itselleni käskyiksi:


KÄSKY:

Valmistaudu. Mieti, mikä on perusmessage?  Mistä haluat onnitella? Miksi juuri sinä onnittelet? Mikä on opetus - kuulijoille? Mitä  tunteita on tarkoitus herätellä? Iloa? Uskoa tulevaan? Vahvistaa ylpeyttä yhteisistä saavutuksista? Voimaannuttaa? Keitä muita on paikalla?  Mitä kuuntelemisen arvoista tarjoat heille?


KÄSKY

Tee itse puheesta tarina, jossa on muutama keskeinen pointti. Ne ovat puheen pilarit. 3  pointtia... Juoni. Draaman kaari. Kronologia? Konkretiaa. Esimerkkejä. Viriiliä kieltä.


KÄSKY

Jäsentele puhe: 1. ALOITUS: 1.1. Puhuttelu ensin yleisö, sitten kohde. 1.2. Esittely: Miksi sinä?  

2. VIESTI: 2.1. Onnittelemisen syy 2.2. Muistelukset, aiemmista ajat- Tämä hetki, tärkein- Tulevaisuus - Ohjeet.  

3. LOPETUS: 3.1. Yhteenveto. 3.2. Onnittelun toistaminen. 3.3. Mahdollinen lahja.


KÄSKY

Alkuun kysymys, kohottava ajatus, sitaatti. Muista aloituksessa:  Huomio ensin koko yleisöön luomalla katseita sinne tänne. Suuntaa katse sitten puheen kohteelle. "Hyvä juhlaväki ja varsinkin ..." Imartele yleisöä häpeilemättä. Korosta: on kunniatehtävä. On hienoa olla tässä tänään…Esittele  itsesi. Miksi sinua pitäisi kuunnella? Missä ominaisuudessa onnittelet? Oletko lapsuuden ystävä, kollega tai esimies vai onnitteletko jonkun puolesta? 


KÄSKY

Kerro  mukavia/tärkeitä asioia onniteltavan elämästä, persoonallisuudesta, harrastuksista, elämänvaiheesta, yhteisestä muistosta. Muistan, kun …olet  aina ollut ….Älä kirjoita  itsellesi liian tärkeää roolia  hänen tarinassaan. Upota sankarin tarinaan yhteisiä, tunnevoimaisia muistoja. Etsi tarinaan  LOCUS COMMUNIS- ydin, josta kaikki voivat olla sama mieltä. Muista ne pilarit. 

Tärkeintä puheessa on aitous; se, että se todella kertoo puhujan ja onniteltavan välisestä suhteesta, ja kertaa matkan varrella elettyjä unohtumattomia hetkiä ja  yhteisesti koettu mukavia muistoja.


KÄSKY

Siirry nykyhetkeen. Mihin on tultu? Mihin on päästy?  Korosta hetken ainutlaatuisuutta. 

Siten katse tulevaisuuteen? Mitä on edessä? Anna joitain fiksuja ohjeita? Toivottavasti tulevaisuudessa…


KÄSKY

Kiitokset. Kiitos työstäisi ja siitä että olet....

Valmista lopetus hyvin. Ytimekäs lopetus viimeistelee kokonaisuuden. Palaa alkuun. Sido yhteen.  Loppukevennys/kohotus? Puheen loppuun voi käyttää sopivaa runoa, aforismia tai muuta keventävää ajatelmaa.  

Onnentoivotus. Mahdollisen lahjan luonnehdinta tai perustelu ja sen ojentaminen. Onnittelun kertaaminen.  ... Mutta nyt….  haluan onnitella ja toivottaa aurinkoista juhlapäivää sinulle ja teille kaikille. 


KÄSKY

Kirjoita puhe. Hio kieltä.  Harjoittele se.  Puhe puhutaan, ei lueta. Elävästi, pliis. Avainsanat.



KÄSKY

Kokonaiskesto max 5 minuuttia.



KÄSKY

Pukeudu tilaisuuden vaatimalla tavalla. 

lauantaina, marraskuuta 14, 2020

Tulevaisuuden ammattikoulutus


SATTUIPA taas Helmetistä käteen helmi:

Väärälä, Reijo. 1995. Ammattikoulutus muuttuvilla työmarkkinoilla: koulutuksen ja työn yhteyden teoreettisia tulkintoja. Tutkimus 4/95. Helsinki: Opetushallitus.

25 vuotta sitten Opetushallitukseen - sen ammattikoulutuspuolelle ilmeisesti tutkijaksi palkattu tuolloin akateemiselta arvoltaan FL Reijo Väärälä saa mahtumaan noin 90 sivuun ison joukon kysymyksiä.

- Millaiseen tulevaisuuteen koulutamme lapsiamme? Miten ihmisten elämä muuttuu?

- Mitä työ on tulevaisuudessa? Entä työyhteisöt?

- Miten ammattikoulujen käy? Miten tulevaisuudessa ammatti opitaan?

- Mitä taitoja tulee osata, että saa töitä ja selviää elämässä?

JA hän myös antaa oma vastauksensa niihin. Ja aika näkijän tavoin, sanoisin.

Millaiseen tulevaisuuteen koulutamme lapsiamme? Miten ihmisten elämä muuttuu?

"Elämme  puolitettua modernia, jossa vanha on murenemassa, mutta uutta ei vielä ole. Olemme vasta tekemässä uutta." – Ulrich Beck 1992

Siirrymme putkimaisen elämän mallista epävakaan ja projektimaisen elämän malliin. Täystyöllisyys ideaali murenee. Työurat ovat epävakaisia ja  työsuhteet  lyhyitä.  Yhä useampi aloittaa  elämänsä aikana myös perhe-elämän  useita kertoja ikäänkuin uutena projektina.  Uudet aikuiset, nykyiset nuoret eivät sido elämäänsä pysyviin työsuhteisiin. Ja he myös vaativat työltä.

Mitä työ on tulevaisuudessa? Entä työyhteisöt?

Ammatit eivät pysy. Ne muuttuvat. Työ tulee olemaan oppivaa työtä. Oppiminen on tuottavan toiminnan ydin. Työtä tehdään itseohjautuvissa  tiimeissä ja verkostoissa.  Työ on globaalia.  Työpaikka on oppiva organisaatio, jolla on jatkuvasti oppiva ja uudistuva toimintakultuuri. Valvonnan sijaan johtaminen on oppivaa vuorovaikutusta.

Työuria  luonnehtii pysyvä epävakaisuus ja erilaisten alityöllisyysmuotojen vaihtelu työttömyydestä työllisyystöihin ja sosiaaliturvasuhteisiin, välillä koulutukseen. Työmarkkinat polarisoituvat. Osa joutuu marginaaliin.

Miten ammattikoulujen käy? Miten tulevaisuudessa ammatti opitaan?

Tähän  asti elämänsuunnittelu on rakentunut kokopäiväisen ja jatkuvan ansiotyön varaan. Nyt alityöllisyys laajenee ja täystyöllisyysyhteiskunta väistyy. Työ polarisoituu. Väärälä päätyy kysymään: Tarvitaanko enää nykymuotoista, yleistä koulumaista ammattikoulutusta. Putkimaisen elämän malliin  ammatillisen koulutuksen perinteinen malli sopi, mutta epävakaan ja projektimaisen elämän mallissa  koulutuksen tulisi tuottaa laaja-alaisempia kvalifikaatioita. Kannataako kouluttaa  oppilaita yhteen  ammattiin vai yleisemmin työorganisaatioihin ja työmarkkinoille? Työn muuttuminen oppivaksi toiminnaksi siirtää elinikäisen koulutuksen painopistettä enemmän koulumaisesta, elämäntoiminnoista irroitetusta toiminnasta normaalien elämäntoimintojen piiriin ja niin myös työpaikoille.

Hän kysyy: Onko niin, että ammattiin kouluttamisen tulisikin siirtyä yhä enemmän ammatillisen toiminnan yhteyteen, työpaikoille ja muodostuviin tuotannollisin ja toiminnalliiin verkostoihin? Hän vastaa, että kyllä: koulutuksen instituutioiden suhteellinen rooli pienenee. Tilalle tulevat muut koulivat prosessit ja elämä itse. Koulutuksen olisi tapahduttava entistä enemmän aidossa tuotannollisessa toiminnassa. 

Koulutusjärjestelmän antama pätevyys ei ole enää avain  työllisyysjärjestelmään vaan ainoastaan  avain eteiseen, jossa avaimet työllisyysjärjestelmään  johtaviin oviin jaetaan.

Paikallisten koulutusinstitutioiden tulisi olla hyvin avoimia laitoksia, joihin kuka tahansa voi tulla milloin tahansa  opiskelemaan omista elämäntilanteistaan lähtien. 

Mitä taitoja tulee osata, että saa töitä ja selviää elämässä?

Väärälä käyttää termiä kvalifikaatio. Tutkimuksista hän nostaa nipun tulevaisuudessa tarvittavia taitoja: ongelmanratkaisutaidot, ongelmantunnistamistaidot ja välitystaidot- taidot linkittää  ongelman löytäjät ja ratkaisijat. Älyllistä osaaminen. Näitä taitoja  tuotetaan toiminnallisesti- oppivassa työssä.

Väärälä esittää myös oman jäsennyksensä  tulevaisuuden työssä tarvittavista kvalifikaatioista:

  1. Tuotannolliset ja tekniset kvalifikaatiot  -ammatillisia taitoja, tietoja ja pätevyyksiä  
  2. Motivaatio kvalifikaatiot - henkinen sitoutuminen ja vastuullinen itseohjautuvuus
  3. Mukautumiskvalifikaatiot - työhön sopeutuminen ja suostuminen
  4. Sosiokulttuuriset kvalifikaatiot- pätevyyttä yhdisellä erilaisten ihmisten osaamista, kykyä tulla toimeen vaihtelevien olosuhteiden, tilanteiden, yksilöiden ja ryhmien kanssa
  5. Innovatiiviset  kvalifikaatiot - pitää pystyä paitsi sopeutumaan myös  murtamaan työn asettamat reunaehdot 

Väärälä vetää yhteen:

" Työ- ja elämänuran epävakaisuus sekä olosuhteiden epävakaisuus  edellyttävät ihmisiltä kykyjä ottaa joustavasti haltuunsa avautuvia mahdollisuuksia. Pätevyys on yhä enemmän kykyä oppia uutta, kykyä käyttää osaamistaan sosiaalisesti joustavalla tavalla, kykyä ja halua suostua, sitoutua ja motivoitua  menettämättä mahdollisuuksia myös muihin vaihtoehtoihin."

Kirjoittajasta  


Reijo Väärälästä ei löydy netistä liikaa  tietoa. Vuonna 2003 hänet nimitettiin Lapin yliopistolle sosiaalipolitiikan, erityisesti työvoima- ja koulutuspolitiikan dosentiksi. 

Vuonna 2010 hän julkaisi tutkimuksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sarjassa. 

Suomen Kuvalehdessä oli vuonna 2011 juttu, jossa tämän niminen mies oli sosiaalipalveluyksikön johtaja. Sopii hänen koulutukseensa. 

Vuonna 2012 hänen tittelinsä oli sosiaali- ja terveysministeriön  apulaisosastopäällikkö. 

Vuonna 2014 hän jäi eläkkeelle. 

Vuosina 2017 ja 201B hän käyttää titteliä dosentti. Facebookissa on päivityksiä vielä tältä vuodelta.

perjantaina, marraskuuta 13, 2020

torstaina, marraskuuta 12, 2020

Uusi 80 vuotta vanha idea kasvatuksesta ammattiin

YKSI uusia harrastuksiani - ja vähän työtänikin- on ammattikoulutuksen historia. Siis koulutus erityisesti ruumiillisiin työn ammatteihin. Tiedätte ammattikunnat, sunnuntaikoulut, amikset  jne.

YHÄ  kiistellään siitä, kuinka  erillään toisistaan pitää pitää akateemiselle ja ei-akateemiselle urapolulle johtava koulutus. Meillä elää yhä sitkeästi toisella asteella rinnakkaiskoulujärjestelmä.

Niinikään kiistellään siitä, mikä on yleissivistävän opetuksen osuus ei-akateemisessa ammattikoulutuksessa. Juuri nyt käynnissä oleva amis-uudistus mahdollistaa monenlaiset eri yhdistelmät, mutta kyllä painoa on siirretty opetuksessa työpaikoille ja samalla koulussa annettavasta  yleissivistyksestä ammattiosaamiseen.

JOKSEENKIN 80 vuotta sitten dosentti Aksel Kurki julkaisi kirjan:

Kurki, Aksel Rafael. 1941.  Kansakoulun jatko-opetus ja ammattiopetus. Sivistys ja tiede 115. Helsinki: WSOY

Tässä teoksessa Kurki ehdottaa saksalaisen Kerschensteinerin hengessä uudenlaista mallia  tuolloisille suomalaisille kansakoululaisille pakolliseen jatko-opetukseen, jotka eivät jatkaneet opintoja  oppikoulussa. Mallin clue oli yhdistää eheyttämällä ammatin opetteluun yleissivistävä opetus. 

Kansakoulun jatko-opetusta oli tuohon aikaan toteutettu haparoiden ja epämääräisesti. Vanhemmat eivät siitä innostuneet, eivätkä nuoretkaan. Kurjen mukaan syitä olivat mm. se, että  päästötodistuksen saaneita lapsia tarvittiin  kipeästi kotiaskareissa auttamaan vanhempiaan. Ja  kyselytutkimuksiinsa perustuen Kurki väitti, että suuri osa siitä, mitä ns. yleisessä jatkokoulussa opetettiin, ei herättänyt oppilaissa elävää harrastusta. Moni halusi mieluummin käyttää aikaansa oppiakseen oman ammattinsa, jonka oli joko valinnut tai vakavasti päättänyt valita elämäntehtäväkseen.

Kurjen parempi vaihtoehto

Kurki tarjosi abstraktia irtotietoa tarjoavalle kansakoulun jatkokoululle vaihtoehtoa, jossa  kasvatuskokonaisuuden keskipisteenä olisi  kasvatus valittuun ammattiin niin, että samalla tuettiin persoonallisuuden kehkeytymistä ja annettiin sekä valtiollista ja kansalaiskasvatusta. Tavoitteena olisi  älykäs ja taitava ammattityöntekijä, joka olisi  tietoinen omasta elämäntehtävästään ja sen merkityksestä kokonaisuudelle. Hän ei olisi vain  ammattimies omalla erikoisalallaan vaan todella sivistynyt henkilö.

" Jokaisen ammattialan opiskelua voidaan pitää keskuksena ja siihen sisällyttää moninaista ja runsasta aineellista ja henkistä sisällystä niin, että nämä kaikki tiedonainekset yhtyvät oppilaan tajunnassa ehjäksi sopusointuiseksi kokonaisuudeksi yhden keskittävän ja kokoavan elämänalan ympärille ja muodostavat samalla  hänen aatteellisen persoonallisen elämänkatsomuksensa perustaksi."

Vänkää, kuinka keskeisenä yhden ammatin valintaa  tuolloin pidettiin!

"Ilman tiettyä yksilöllistä elämäntehtävää, ammattityötä, ei kukaan yksilö voi kehittyä  lujaksi siveelliseksi luonteeksi eikä sosiaalisesti toimivaksi  kelpo kansalaiseksi."

Kurjen kasvatuspäämääränä oli yksilöitten kasvattaminen yhteiskunnan ja valtion kunnon kansalaisiksi. Sellainen oli vain se, joka pystyi ja halusi harjoittaa jotakin yhteiskuntaa ja valtioita joko suoranaisesti tai  välillisesti hyödyttävää - eikä ainakaan niitä vahingoittavaa - ammattia. Niin kasvatetun  tulisi voida vaikuttaa ko. yhteiskunnan ja valtion  kehittymiseen niin, että valtio yhä kehittyisi ihannevaltion suuntaan, siveellistä  maailmankaikkeutta kohti.

Perinpohjainen teknillinen valmistus ammattityöhön  kokeneen ammattitaitajan johdolla työpajassa oli kaiken A ja O. Lisäksi tuli oppia myös tietopuolisesti ymmärtämään ammattiaan ja käyttämään hyväksi kaikkia tieteen ja taiteen tarjoaamia apuneuvoja. Tähän tarvittiin muita oppiaineita.

Keskityksen lisäksi olisi  käytettävä  eri oppiaineiden rinnastusta, jonka avulla huolehdittaisiin siitä, etteivät eri oppiaineet olisi toisistaan irrallaan, vaan mahdollisimman kiinteästi toisiinsa yhteenliittyneinä. 

Kerschensteinerin mallin mukaan ammattiopetus piti siveellistää.

" Jokaisen työntekijän, olkoonpa siten ruumiillisen tai henkisen työn suorittaja, alemman tai ylemmän ammatin harjoittaja- on oltava selvästi tietoinen siitä, että hän  työllään aina toimii paitsi itsensä ja omaistensa myös  koko yhteiskunnan ja isänmaansa menestykseksi, että hän tämän nojalla on tärkeä jäsen yhteiskunnassa ja valtiossa sekä samalla oikeutettu ja velvollinen ottamaan osaa yhteiskunnalliseen ja valtiolliseen elämään. "

Johtavia arvoja olisi isänmaallisuus.  Kaiken opetuksen läpäisisi uskonnollinen ilmakehä. 

"Humaanisuuden- valoisa käsitys ihmisen olemuksesta- ylevimmässä muodossaan kristinopin syventämänä, puhdistamana ja kirkastamana tulee olla kaikkea opetusta ja kasvatusta hedelmöittävänä ja viitoittavana aatteena." 

Kaikkien opettajien piti olla samojen ihanteiden takana.

"Kansakoulun jatko- samoin kuin ammattikoulunkin ihanteena tulee olla, että se on kokonaan saman yhtenäisen siveellisen ja uskonnollisen hengen leimaamaa ja elähyttämää. Tällöin ei toinen opettaja  saa persoonallisuudellaan eikä opetusaineensa käsittelyllä hajoittaa eikä repiä auki sitä, mitä toinen on rakentanut, vaan kaikkien opettajien tulee sekä käytännöllisine ja teoreettisine että eetillis-sisältöisine opetusaineineen vaikuttaa sopusuhtaisesti nuorten yksilöjen sisäisen elämän siveelliseen ja uskonnolliseen kehitykseen."

Kirjoittajasta

Axel  Kurki - vuoteen 1935 Rosenqvist-  (1880 –1950) oli  Helsingin suomalaisen normaalilyseon venäjän kielen kollega ja nuorempi lehtori vuosina 1908–1949. Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentti  hän oli vuosina 1926–1947. 

Kurki oli kasvatustieteeseen 1900-luvun alussa levinneiden kokeellisten tutkimusmenetelmien varhaisia soveltajia Suomessa.  Hän laati väitöskirjansa "Valhe ja eetillinen kasvatus "(1914) tekemällä suomalaisissa koululuokissa laajan kyselyn ja psykologisia kokeita.  

Vuonna 1936 hän julkaisi teoksen  "Tekniikka ja kulttuuri sekä työntekijäin sielunelämä".  Seuraavana vuonna eduskunta  esitti moitteen, että kirjan julkaisua oli tuettu valtion varoilla. Kurki oli sen mukaan  sisällyttänyt teokseen äärioikeistolaista, antisemitististä, sosiaalidarwinistista ja työväenliikettä vastaan suunnattua propagandaa.

Axel Kurki kuoli vuonna 1950 jäätyään  pakettiauton alle Helsingin Siltasaaressa.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja


ON maailma muuttunut. Ja ei.

Enää kukaan ei kai ajattele ammatin valintaa koko elinikäisenä ratkaisuna. Siten Kurjen keskeisimmältä perusolettamukselta on viety happi.

Pysyvä on peruskysymys: Onko enää selkeää jakoa ruumiilliseen ja henkiseen työhön?  Ja onko niihin koulutettava  jotenkin eri lailla?

ITSE kipuilen mm. luokanopettajakoulutuksen suhteen. Olemmeko unohtaneet praxiksen merkityksen? Yhdyn Kurjen ajatukseen teorian ja käytännön tasapainosta.



keskiviikkona, marraskuuta 11, 2020

tiistaina, marraskuuta 10, 2020

Syvemmälle syväoppimiseen

 



















O
LIPA  hienoa saada pitkästä aikaa sukeltaa syväoppimisen saloihin. Edellinen keikka oli vuosi sitten 22.11.

Keravan kaupunki oli nimittäin pyytänyt koolle koulujensa rehtorit ja  syväoppimisen os. NPDL:n kehittäjäopettajat. Paikalla heitä oli yli 30.

SYVÄOPPIMISEN idea tuotiin Suomeen vuonna 2014. Maahantuojana oli Microsoft ja sen rahoittama Pohjantähti organisaatio  starinaan Vesa Äyräs. Sittemmin vastuu on siirynyt Educodelle ja Editalle.

Tulevaisuustaitojen opettamiseen keskittyneen  globaalin tutkimushankkeen isänä on maailmankuulu koulun kehittäjä, kanadalainen professori- emeritus Michael Fullan. Hankkeessa on tänä vuonna mukana kouluja 9:stä maasta. 

Suomessa mukana on ollut  vuodesta 2014 alkaen 235 koulua 38:sta kunnasta. Kerava tuli mukaan kolmannessa aallossa vuonna 2017 ja jatkaa syväoppimisen kehittämistä edelleen.

TÄNÄÄN oli siis Keravalla Syväoppimisen etäpäivä. Minulla oli ilo puhua ja heittää dioja syväoppimisen juurista ja teoriasta sekä syväoppimisen ja opetussuunnitelma  yhteisistä tavoitteista. Aikaa oli 45 minuuttia ja dioja 90 :-). Päivän vei loppun  Ulla Rasimus. Ja hienosti vei.

OLI hienoa kuulla, kuinka systemaattisesti ja monin eri tavoin tulevaisuustaitoja on  täällä viety koulujen arkeen. Puhe oli positiivista, innostunutta, luovaa. Vanhemmat, hallinto ja päättäjät on saatu mukaan. Ideoita on jaettu koulujen kesken. Ja jaettiin tänäänkin.

Ullan johdolla koulujen joukkueet innovoivat itselleen myös  uusia "loikkia", kuten syväoppimisen laadulliseen tavoiteajatteluun kuuluukin. 

Pääsin vielä osallistumaan kuuntelijana loppukeskusteluun.  Osallistujista päivä oli ollut hyvä. Aikaa koulujen omalle keskustelulle arvostettiin. Teams-tekniikka toimi.  On tärkeää aika ajoin pysähtyä pohtimaan, missä mennään ja tiivistää taas, mitä syväoppimisesta voi uusille opettajille kertoa. Ja jo muutosteorian mukaan, on tarpeen virkistää hyvinkin eteneviä juttuja. 

Moni kouluista päättikin yhdistää  tulevaisuustaitojen harjoittelua muihin yhä aikaan haltuun otettaviin pedagogiin hankkeisiin, joita ovat mm. vahvuuspedagogiikka ja positiivinen pedgogiikka. Humpan sijaan tällaisista joskus irrallisista hankkeista tulee kokonaisuuksia. Uudenlainen ajattelutapa. Niinikään innostuttiin ajatuksesta imuroida syväoppimisen ideoita myös pedagogiseen johtamiseen.

Päivän aforismi

 


sunnuntaina, marraskuuta 08, 2020

Hyvää isänpäivää!

 


Kaikille.. ja omalleni yläkertaan.

lauantaina, marraskuuta 07, 2020

perjantaina, marraskuuta 06, 2020

torstaina, marraskuuta 05, 2020

Nasta idea striimaukseen

 


HELSINGIN yliopistolla pääosa luokanopettajamaisteriharjoittelijoista suorittaa opetusharjoittelun perinteiseen tapaan lähiharjoitteluna. Tällöin he, luokanopettaja ja ohjaavat opettajat ovat samassa fyysisessä tilassa. Mutta yliopiston didaktikko seuraa opetusta etänä. Luokassa on läppäri auki, ja koneessa teams päällä. Näin luokkahuoneeseen tulee tirkistysluukku. 

Yksi pari harjoittelee Villen luokassa. Villellä oli tosi nasta idea. Käytimme meet- ohjelmaa, johon hän kirjautui sekä koneella että kännyllä. Läppäri lähettää vakaata kuvaa, mutta Ville kierteli kännykän kanssa. luokassa ja näin didaktikko näkee, mitä  tehtäviä oppilaat tekevät ja heitä voi myös haastatella. Kuvaustoiveita voi tilata meetin chatissa.

VILLEN ideaa voi käyttää moneen muuhunkin kuin opetusharjoittelun ohjaukseen.  Karanteenissa oleva oppilas voisi seurata  koulupäivää ja jopa osallistua keskusteluun ja vaikka porinatuokioon, jos hänkin kirjautuu kahdella laitteella?

Hienoa Ville! 

Päivän aforismi

 


tiistaina, marraskuuta 03, 2020

maanantaina, marraskuuta 02, 2020

KTL kysyi tutoreista. Martti vastasi.

OLIPA hieno päivä. Sai muistella huikeaa vuosien 2016-2019 Editan/Educoden tutor-opettajien koulutusturnetta.

Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos  haluaa kehittää tutoropettajatoimintaa ja  toteuttaa siksi  parhaillaan  Opetushallituksen toimeksiannosta tutkimusta  perusopetuksen tutoropettajatoiminnasta. 

KUTEN muistetaan tutor-toiminta ja sen rahoittaminen oli yksi Sipilän hallituksen ja ministeri Grahn-Laasosen kehittämishankkeista. Yksi sen parhaista satsauksista.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen on  tutoropettajatoiminnan nykytila. Siitä en osannut juuri mitään sanoa.

Tutkimuksella tavoitellaan myös tietoa tutor-opettajatoiminnan ja siihen kohdennettujen kehittämishankkeiden vaikuttavuudesta. Tärkeä tavoite. No comments. Minulla ei ole seurantatietoa.

Tulosten perusteella KTL  tulee antamaan  suosituksia kehittämisen painopisteiksi  jatkossa.  Hyvä.

TUTKIMUSRYHMÄ kokoaa tietoa haastattelemalla  opetus- ja kasvatusalan asiantuntijoita ja sidosryhmien edustajia zoomilla.

OLIN kovin otettu, kun minuakin pyydettiin osallistumaan haastatteluun. Tottakai suostuin. Tämän ikäiset kuulema yleensäkin nauttivat menneiden asioiden muistelusta. Mutta en vain siksi. Ennen muuta siksi, että tutor-konsepti on oikeasti älykäs.

ÄLYÄ kutittavia olivat myös kysymykset: 

1. Miltä tutoropettajatoiminta näyttäytyy tulevaisuudessa?  2. Miten tutoropettajatoiminta liittyy osaksi opettajan ammatillista kehittymistä?                                                     3. Miten näet oppilaitosjohtajien ja johtamisen roolit tutoropettajatoiminnan toteuttamisessa ja kehittämisessä?  4. Kerro keskeisimmät toimenpide-ehdotukset ja -suositukset tutoropettajatoiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi!

JUTTELIMME lähes tunnin aidon dialogisesti. Joka sanaani en muista - onneksi ne on nauhoitettu :-) Mutta jotenkin näin jutun juoni eteni.

1. Miltä tutoropettajatoiminta näyttäytyy tulevaisuudessa? / 4. Kerro keskeisimmät toimenpide-ehdotukset ja -suositukset tutoropettajatoiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi!

Kysymyksen voisi kuulla: Oliko tämänkin juttu vain yksi tuhansista hankehumpista, jossa liike loppuu, kun hanuri = rahoitus, vaikenee.

Voi olla. Ilman rahaa se sammuu. Olisi iso sääli. Tutor-opettajuuden idea on siihen liian upea. Ja haasteen ottaneet opettajat huikeita. Helmiä.

Kannattaa erottaa toisisaan tutor-idean muoto ja sisältö. Muoto on vertainen, joka välittää, innostaa, auttaa, jakaa, tukee, tekee yhdessä. On käytettävissä. Tutor on opettajan oman pedagogisen kasvun ja kehityksen tukija. Hän paikkaa kansliatontuksi survotun rehtorin jättämää pedagogisen johtamisen tyhjää aukkoa. Parhaimmillaan.

Tuo muoto on rakennettu ja ajettu rakenteisiin alun alkaen aika suppeasti TVT:n  osaamisalueelle. Mutta se voi olla ihan muutakin. Tutor voi olla elementti, joka saa opettajat avaamaan luokkiensa ovet, oppimaan yhdessä ja toisilta. Hylkäämään kaiken jo osaavan sankariopettajan  roolin ja löytämään aidosti omaa työtään, koko koulun työtä systeemisesti ja yhdessä kehittävän itsensä. Roolin, jotta 1990-luvulla yritettiin tarjota.

TUTOR-OPETTAJUUS on raikas osa sitä opettajien keskinäisen osaamisen jakamisjärjestelmää, jonka ensimmäisiä versioita olivat lääninkouluttajat, kuntien ohjaavat opettajat, konsultoivat opettajat, TVT-opettajat, digitutorit - ja viimeisinä varhennetun kielenopetuksen kielten vertaisopettajat.

Entä se tulevaisuus?

MEILLÄ on siis osaamiseen, jakamiseen ja yhdessä tekemiseen tarjolla muoto: tutor-opettaja. Jo ensi syksynä jos/kun oppivelvollisuutta pidennetään, alkaa myös koulupudokkuuden ehkäiseminen varhaisemmassa vaiheessa. Eikö tutor-konsepti olisi loistava muoto tuolle sisällölle? Koulun sisäinen liideri, joka kokoaisi opettajia ratkomaan drop-outiin liittyviä systeemisiä haasteita ja etsimään uutta luovia ratkaisuja. On fakta, että oppilaat ovat nyt monenlaisempia kuin peruskoulussa 1970-luvulla. Mutta se ei ole heidän vikansa.

SEURAAVA iso tarve tutoreille on seuraava ops-uudistus, joka osunee vuosille 2024-. Voitaisiinko tutor-konseptin kautta ottaa kaikki opettajat mukaan jo perusteiden luomiseen niin, että niissä näkyy aidosti myös koulun arki?

2. Miten tutoropettajatoiminta liittyy osaksi opettajan ammatillista kehittymistä?        


Hubermann on kuvannut opettajan urakehityksen vaiheita. Tutor-opettajuudella olisi paljon annettavaa  uran kriittisissä vaiheissa:

1= Perehdyttäjänä

2= Oman tiensä löytäjien kannustajana

3 = Uravalintansa epäilijöiden tukijana ja riemun uudelleen löytäjinä

4= Seesteiseen vaiheeseen siirtyjän  omana tutoriutena

5= Irroittautumisen tukijana ja "perinnön jakajana".

3. Miten näet oppilaitosjohtajien ja johtamisen roolit tutor-opettaja-toiminnan toteuttamisessa ja kehittämisessä?

TUTOR ei voi korvaa rehtoria koulun pedagogisena johtajana, mutta hän voi olla "oikea käsi". Jos rehtori ymmärtää valtaistaa tutorinsa, tukee häntä - ja johtaa myös hänen avullaan.  Mutta oikeasti  meidän tulisi päästää rehtori kansliankaapista. Paperi-idiotismi on luovuuden tappava  epidemia. Pitkällä rehtorikouluttaja-kokemuksella uskallan väittää, että  rehtorit haluavat olla pedagogisia johtajia.

JOTAIN tällaista luulen sanoneeni.


Päivän aforismi

 


sunnuntaina, marraskuuta 01, 2020

Tarkkailuklinikka


HYVÄÄ marraskuuta.  Aloitetaanpa tämän kuun blogitus kirjaesittelyllä:

Krogerus, Ansaliina. 1983. Tarkkailuklinikka. Eriyisopetusta  erityisille oppilaille. Helsinki:WSOY

TÄNÄÄN, kun erityisluokkia peruskoulussa ajetaan alas, on virkistävää  tehdä aikamatka noin 40 vuoden taakse, jolloin erilaisia erityisryhmiä luotiin. Yksi tällainen- nyt ilmeisesti kokonaan unohdettu oli tarkkailuklinikka.

Tarkkailuklinikka eli opetusklinikka oli pienryhmä, joka voitiin Kouluhallituksen  ohjeiden mukaan perustaa  peruskoulun yläasteelle  1970-luvulta alkaen  oppimis- ja sopeutumisvaikeuksista kärsiville oppilaille.  Klinikalla oli sekä pedagoginen että terapeuttinen tehtävä.

Oppilaat olivat klinikalla  tietyn ajanjakson, vähintään kaksi viikkoa, mutta vain niiden aineiden tunneilla, joilla vaikeuksia esiintyi. Yleensä matematiikassa tai kielissä. Ryhmässä oli korkeintaan viisi oppilasta kerrallaan. Tavoitteena ei ollut päästä eroon hankalista tyypeistä, vaan   selvittää oppilaan vaikeudet mahdollisimman pian ja saada hänet palaamaan normaaliin luokkaopetukseen.

Tarkkailuklinikka oli siis eri asia kuin tarkkailuluokka, jonne ”pantiin vakinaisesti opiskelemaan vaikeimmat häiriköt ja pahimmat pinnarit”. Tarkkailuluokalle siirryttiin tuolloin kasvatuneuvolan ja sosiaaliviranomaisten kautta, mutta tarkkailuklinikka oli  koulun sisäinen asia.  Siirto "jäähylle", tehtiin kirjallisesta anomuksesta, ja siirrosta ilmoitettiin koteihin.

Usein aloitteen teki aineenopettaja tai  opinto-ohjaaja. Kun oppilas ei osallistunut opetukseen, kieltäytyi tekemästä tehtäviä, oli  laiska,  reuhasti tai  häiritsi tunteja. Opettaja saattoi pelätä joitain oppilaita. Tai ei muuten vaan sietänyt heitä. Tai oppilaat eivät osanneet käyttäytyä,  eikä  koululla käyttöön otettu tapakasvatuskerho - suomeksi istuminen, katumus  ja hyvitys -  riittänyt. 

Esityksen voi tehdä myös psykologi, kuraattori tai kuka tahansa oppilaan  koulumenestyksestä huolestunut henkilö.

MUTTA myös oppilas itse saattoi pyrkiä klinikalle. Välit opettajaan olivat saattaneet katketa. Tai maikka ei osannut opettaa. Opiskelu tunti vaikealta, vastenmieliseltä  ja turhalta - töihin kun tuolloin pääsi jopa ilman päättötodistusta.

Esitykset käsiteltiin viikottain klinikkapalaverissa, johon osallistui sen ajan oppilashuoltoryhmä rehtorin johdolla. 

Työnjako oli sellainen, että ko. aineenopettaja antoi oppilaalle koulutehtävät; klinikkaopettaja vain valvoi, että tehtävät tulivat suoritetuiksi ja ohjasi niitä tarpeen mukaan.

Ansaliina Krogerus toimi tällaisen klinikkaluokan opettajana ymmärtääseni useita vuosia.  Hän julkaisi kokemuksistaan ja oppilaistaan  vuonna 1983 lämmöllä  kirjoitetun kirjan. 19 tarinaa, tuokiokuvaa ovat ajalta, jolloin oli vasta siirrytty peruskouluun, ja huomattava osa oppilaista oli ”suppareita” eli  tasokurssiaineissa suppean - ei lukioon oikeuttavan oppimäärän- valinneita. Mutta joukossa oli myös tosi lahjakkaita

Moni tarinoista sai onnellisen lopun. Ehkä myös siksi, että Krogeruksella oli - luemma- hieno tatsi oppilaisiin. Hänellä oli harvinainen "lääke" oppilaille: tuttavallisuuden metodi. Ystävyys.

KIRJOITTAJASTA


Ansaliina Krogerus toimi ymmärtääkseni pitkään erityisopettajana. Hänen opettajaurastaan ei netistä oikein löydy tietoja. Googletus nostaa esiin teoksen, jonka hän toimitti  yhdessä Oiva Ikosen kanssa vuonna 2009 - jolloin integrointi löi itsenä läpi suomalaisiin koulusäädöksiin. Kirjan nimi on  ”Ainutkertainen oppija. Erilaisuuden ymmärtäminen ja kohtaaminen”. 

Eläkkeelle jäätyään Krogerus on toiminut mm. galleristina.