Laiminlyöty murrosikä

Olen tässä jo muutaman ajan ollut innoissani väiteestä, että koulu on unohtanut  murrosiän ja että nyt tarvitaan teinididaktiikkaa.

Sitten läysin kirjan, jonka otsikko on Laiminlyöty murrosikä. Luulin, että vasta koulutusvaikuttaja minä olen huomannut tuon. Vilho Reima kirjoitti teoksen  100 vuotta sitten. Argh!

Reima, Vilho (1922). ”Laiminlyöty murrosikä”. Koti ja Kasvatus XIX. Helsinki: Kotikasvatusyhdistys ry.

Kirjan ilmestyessä elettiin vaikeita aikoja.Suomi oli itsenäistynyt viisi vuotta aikaisemmin. Neljä vuotta aikaisemmin oli käyty verinen sisällissota. Ja edellisenä vuonna (1921) oli säädetty opppivelvollisuuslaki, johon kuului myös ns. jatkokoulu (varhaismurrosikäisille).

Kirjan tarkoitus oli tukea koteja kasvattamaan ei vain lapsia vaan myös  varhaisnuoria (= murrosikäisiä). Tuon tehtävän oli laiminlyönyt myös Kotikasvatusyhdistys (nykyään Suomen vanhempainliitolta), jonka valistajana Reima toimi. "Murrosiän nuorten suhteen laiminlyönnit kasvatusalalla painavat kuin meren santa,"

Kirja kuvaa osuvasti oman aikansa käsitystä kehityksestä lapsuudesta kohti varhaisnuoruuutta.  Ikäkausi, joka sijoittuu lapsuuden ja varsinaisen nuoruuden väliin. Siirtymä etenee hitaasti. Vanhempien sijaan opettajasta tulee ensiin "sangen huomattava henkilö" ja tovereista löydetään hyviä leikkikumppaneita. Kun ikä lisääntyy. Koulu tovereineen  "rupeaa  yhä enemmän mieltä kiinnittämään.". Lapsen elämään  Ilmestyy aina enemmän uutta ja ihmeellistä. .Ystävyyssuhteet alkavat olla kiinteämpiä kuin aikaisemmin. Ja pian, kun murrosikä iskee, "Kuja ja katu rupea hyvin monelle  käymään mieluisammaksi kuin koti ja toverit siellä hauskemmiksi kuin isä ja äiti."

Murrosikä

On yllättävää, kuinka oivaltavasti jo tuolloin ymmärrettiin murrosikä. Reiman mukaan murrosikä ajoittuu ikävuosiin noin 13-18, toisilla se  tosin kestää 20:een. Se oli ihmisen tärkein ikäkausi. Sen vuodet olivat vaarallisimpia. Ikövaiheen kasvutehtävä oli saada suunta elämälle. Tai sitten se oli elämän särkymisen alku.Murrosikä oii nuorten etsikkoaika. Silloin ratkeaa, mihin kiinnymme ja totumme. Murrosiässä ihmisen vastaanottavaisuus on suurimmillaan (Skovgaard-Petersen). Niin hyvälle kuin pahalle. 

Murrosikäisen on elettävä nämä vaikeat kehitysvuodet, jolloin ei enää olla  oikein lapsia , mutta ei myöskään täysikasvuisia. Se on siirtymäkausi, jolloin emme ole oikein selvillä itsestämme emmekä tiedä, keitä olemme.

Reiman tekstistä löytyy ikäkaudella ominaisia piirteitä:

• alakuloisuus valuu yli äyräitten
• elämänjanoa
• halu oila itsenäinen
• huolta; en kelpaa mihinkään
• ikäisten seuran tarve
• kiusallinen köyttäytyminen
• lorvailu, kulku huonosta seurasta toiseen
• mielikuvitus hämmnetäsydänoireet (sydän kasvaa)
• mietiskely
• oikullisuus
• rakastuminen (aluksi vapaata intohimosta)
• raskasmielisyys
• seuran, tovereiden suuri kasvattava merkitys
• sukupuolielämän puhkeaminen
• unen tarve; Pojat nukkuvat talvisaikaan kilpaa karhujen kanssa
• varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta
• väsymys; tarve laiskotella
• ärtyherkkyys ja masentuneisuus

 Murrosikää  kutsuttiin nulikkavuosiksi. Kirjassa sille  esitettiin vertauksia:  

• "Nahanvaihto tekee kipeää" (Kaa) 
• Murrosikä on kuin huhtikuinen sää.
• Murrosikäinen ihminen on kuin kaksoisolio, kuin yölepakko, joka ei ole lintu eikä kelpaa hiireksikään (Skovgaard-Petersen)

Ohjeita kasvattajille

Pääosa Reiman ohjeista on tarkoitettu varhaisnuorten kodille, heidön vanhemmilleen Poikien suurin vaara näinä vaikeina aikoina oli  itsesaastutus .. koka voi johtaa vielä pahempaan nim. saman sukupuolen rakasteluun. 

Ohjeita  varhaisnuorison kasvattajille:

Anna itsekasvatusopastusta: On herätettävä oma oikea minä, on opettava kävelemään omilla jaloilla

Anna työtä, pientä puuhaa  (varhaisnuoriso oli juuri vapautettu työstä jopa lain velvoitteella)

Hanki kotiin hyviä kirjoja (mm. historiasta, tietokirjoja, kasvatuskirjoja, uskonnollisia kirjoja, Raamattu) - satuja ja tarinoita luetaan vielä mielellään  murrosiässäkin - ne ovat lyhyitä.- sekä sanomalehtiä

Leiki - meidän aikuisten on nuorruttava 

Lue, kerro (esim. omasta nuoruudesta), kysele, ota osaa riemuihin ja iloihin.

Ole apuna  erilaisten askartelujen alkuunpanossa ja keksimisessä : Leikki. Urheilu. Partio (retkeily, omillaan toimeen tuleminen, tutustuminen luontoon..)

Ole esimerkki esim. heikkojen auttaminen

Opeta tytöille koreilemisen vaaroista

Pitäkää hartaushetkiä 

Seurustele heidän kanssaan- niin heidät pidetään kiinni kodissa

Sukupuoliasioista on puhuttava, jos lapset on löhetettävä maailmalle; Sukupuolivaistoa tulee vaalia ja kunnioittaa isyyttä ja äitiyttä silmällä pitäen 

Totuta hyviin tapoihin

Varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta. Muista syntymä- nimipäivä.

Yleensä murrosiän nuoret tarvitsevat hellää, auttavaa ja rakastavaa ystävää -  joskus on tartuttava lujasti ohjaksiin ja sanottava jyrkästi Ei.i

Reima korostaa teoksessa myös toverien kasvatusvoimaa. Oman perheen muut lapset  - suuri sisarusparvi- ovat tärkeitä apukasvattajia.  Reima sääli "erakkolapsia". Varhaisnuoret tarvitsevat paljon ikäistensä seuraa, ja me vanhemmat tarvitsemme hyviä apukasvattajia. Meidän on kasvatettava myöskin sitä seuraa, johon lapsemme joutuvat.  Heitä kannattaa kannustaa  kotiopintotyötä seuroissa.

Itsekasvatus tärkeää

Aikuisen tehtävä on ohjata varhaisnuorta itsekasvatukseen

• Tunne itsesi
• Luonteen kasvatus on tärkeää -  tupakanhimo mm. heikontaa luonnetta
• Ohjataan käyttämään aika oikein, hyväksi. 
• Velvollisuudentunteen kasvuun tukea kodeissa
• Ajankäyttäminen oikein, hyödyksi
• Työ  tuottaa iloa. Työ karkaisee, taistelu vahvistaa.

Luku; koulun osa varhaisnuorison elämässä ss.73-75

Reiman mukaan koulun niskoille pannaan  kaikki velvollisuudet, yksinpä sellaisetkin asiat, jotka etupäässä kuuluvat kodin tehtäviin. Hän kertoo itse sanoneensa monelle oppineelle isälle Helsingissä, miksi ette pane poikianne kansakouluunihin, koska tahdotte kansanvaltaisesta käydä, etteivät lapset jo pienestä pitäen kasvaisi eri leireissä.He sanovat kyllä ymmärtävänsä asian oikeuden ja tärkeyden, mutta he eivät muka voineet panna lapsiaan huonoon seuraan. Niinpä. 

Tuohon aikaan suurin osa lapsia kävi vain kansakoulun, joka päättyi 13. ikävuoden korvissa, jolloin murrosikä vasta alkaa.  Kansakoulun jatkokursseja, joissa oppilaat olivat jo varhaisnuorisoa, oli tuohon mennessä maaseudulla  ollut sangen vähän. Tämäkin opetus oli tulossa pakolliseksi, ja se  tuottaisi  varmaankin suuria hankaluuksia opettajille. 

Aivan toinen asema oli  tällö kohdalla tuolloin oppikoululla, jossa oppilaiden enemmistö kuului murrosiän nuorisoon.

Noihin aikoihin oli siis juuri säädetty oppivelvollisuus.- Opettajillekin alkaa Reiman mukaan uusi  kausi, jonka vaatimuksia täyttämään heidän on erikoisesti valmistauduttava voidakseen menestyksellä opettaa  ja johtaa varhaisnuorisoa. Monella lapsella on näihin aikoihin erikoinen halu haastaa riitaa opettajiensa kanssa. He saattavat olla viikkokausia vastailematta tehdäkseen mukaa kiusaa opettajilleen. Että opettajat ovat pikkumaisia ja puolueellisia juuri heihin nähden, se on heidän mielestään luonnollisin asia maailmassa.

Koulun työssä nuorisolla oli Reiman mukaan käsitys, että työn täytyy itsensä viehättää.  Siksi olisi jatkokoulujen ohjelma saatava vaihtelevaksi, oppikirjat hauskoiksi mutta samalla  kuitenkin sellaisiksi, jotka huomaamatta johtavat työhön ja ponnistuksiin – auttamaan itseään. Koulukomiteatkin ovat tärkeitä, mutta opettajiston henki se vasta elävöittää tulevan jatko-opetuksemme tuottaen hyötyä ja siunausta varhaisnuorisollemme 

Opettajille Reima ei uskaltanut antaa neuvoja (joita hönellä olisi) kuin yhden: "Pärpättävää ja paljon puhuvaa naisopettajaa pojat eivät tällä ikäkaudella ollenkaan tahdo sietää."

Reiman mukaan vika on koulujärjestelmässamme. Se  ei ota huomioon murrosiässä olevan nuorison erikoisia tarpeita ja sen omalaatuista kehitystä.  Monet aineet pannaan sen luettavaksi ja peloittavat tutkinnot saavat monen ponnistamaan ylivoimaisesti. Liian suuri paino pannaan ylioppilaaksi pääsemiselle, mihin pyrkiessä moni on käynyt ”surkastuneeksi” raukaksi ja kadottanut kaiken halun oppimiseen ja  eteenpäin menoon. Varsinkin tyttöjen nähden piti  tämä usein  paikkansa. Läksyt pitivät oppikoululaisia pois monesta pahasta .

Reima  ehdotti,  että jatko-opetuksen käynnistyessä opettajat koettaisivat pitää ympärillään entiset oppilaansa ja hänen vaikutuksensa jatkuisi heihin vielä koulunkäynnin loputtuakin. Keskustelemalla heidän kanssaan, lukemalla, laulamalla ja leikkimällä hän estäisi heitä vieraantumasta koulusta ja saisi heidät herätetyiksi  ja ylläpidetyksi henkisen toiminnan kaipuun, oikean sivistysharrastuksen.

Nuorisosta, joka tällaisten harrastusten turvissa  sivuuttaisi murrosikänsä, elämänsä vaarallisimmat vuodet tulisi monessa suhteessa ryhdikkäämpää ja terveempää kuin siitä, joka kasvaa…jopa suorastaan turmiollisesti vaikuttavan toverielämän varassa. 

Kirjoittajasta

KIRJOITTAJASTA

Vilho Reima  (1867 –  1948) oli suomalainen kansakoulunopettaja, Suomalaisen puolueen kansanedustaja (1909-10), kansan valistaja ja kouluneuvos. Hän toi äitienpäivän vieton Suomeen.

Vilho  syntyi räätälin perheeseen. Lapsuuden koti oli ” hirveä juoppouden  temmellyspaikka". Töihin Vllho meni tehtaaseen  jo 9-vuotiaana. Sunnuntaisin hän oli  pyhäkoulun opettajana.  Opettajanuran hän aloitti 17-vuotiaana kiertokoulun opettajan apulaisena.  Sortavalan seminaarista hän valmistui vuonna 1890. Reima toimi pätevänä  opettajana Kymin Hurukselan kansakoulussa ja sitten  muutaman vuoden Helsingissä ennenkuin ryhtyi kansanvalistajaksi.  Tässä tehtävässä  hän perusti suomenkielisiä kansakouluja Helsingin  ruotsinkieliseen ympäristöön, mm.  Espoon Lahnukseen. Hän organisoi kouluihin mm. tiloja, kirjoja, opettajia. Hän oli edistämässä myös Kymenlaakson kansanopiston perustamista. Reima oli tuottoisa kirjailija. Hän kirjoitti useita raittius- ja kasvatusalan teoksia. 

Oman perheen Vilho Reima perusti vuonna 1898. Puolisonsa Aliina Marin kanssa he saivat kahdeksan lasta.

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Ensin kehu kirjoitusotteesta  Tyyliin kuului tarinamuotoiset vertaukset, joilla johdatetaan  kunkin teema ytimeen. Hyvä idea.  Itse sisältö on toki pääosin oman aikansa näköinen,   toki kristillinen mutta yllättävä sovinnollinen.

Sitten itse sisältöön; Murrosikää kuvattiin siis jo 100 vuotta sitten hyvin samansukuisesti kuin nykyään, ehkä nykyään se nähdään kuitenkin rajumpana. Vanhemmille tarjotut ohjeet eivät ehkä tepsisi enää. Mutta ajatus kavereiden kautta vaikuttamalla on yhä tosi tärkeä.

Se, mikä oli tosi upeaa oli huomio, että jo tuolloin tiedettiin, että  koulu ei toimi murrosiän ehdoilla. On ollut 100 vuotta aikaa muuttaa otetta, mutta tilanne näytää yhä olevan sama: Murrosikä on kouluissa laiminlyöty. Nyyh.

Teini-iän didaktiikkaa

 

Meiltä puuttuu ikäkausididaktiikka, joka kohdistuisi nuoruuden niihin vuosiin, jolloin käydään oppivelvollisuuskoulua.  Nuorisokasvatus on ohut tieteenala, jota tuo ikäkausi kiinnostaa, mutta ei niinkään formaalin kasvatuksen vaan ennen muuta non- ja informaalin kasvatuksen näkökulmasta. Sillä ei ole tukenaan omaa tieteellistä oppituolia. Niinpä se onkin nuorisotyöntekijöiden ja mm. yhteisöpedagogien akateeminen oppiaine. Mutta myös aineenopettajat tarvitsisivat varsinkin peruskoulun 7-9-luokille tutkimusperustaista tietoa siitä, mitä rajoitteita  ja mahdollisuuksia tuon ikäkauden oppilaiden opetukseen liittyy.

Niinpä lähdin hahmottelemaan  ilman lupaa omatekoista teinididaktiikan aihiota omia olettamuksiani kahdesta teoksesta täydentäen. Teokset olivat:

• Sinkkonen, Jari. (2010 ) Nuoruusikä. Helsinki: WSOY ja
• Nivala, Elina ja  Saastamoinen, Mikko  (toim.).(2010). Nuorisokasvatuksen teoria. Perusteita ja puheenvuoroja. Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto. Julkaisuja 73.

Kysyinpä neuvoa myös tekoälyltä. Se tiivisti oman näkemyksensä näin:

" Yhteenvetona, paras koulu murrosiässä on koulu, jossa oppilaiden henkilökohtainen kasvu ja hyvinvointi ovat tärkeitä, laadukas opetus tarjotaan, turvallisuus ja hyvinvointi ovat turvattuja, ja yhteisöllisyys edistetään."

Ennenkuin kerron, mitä  muuta opin, muutama yleisempi ajatus didaktiikoista.

Mihin didaktiikkaa tarvitaan?

Didaktiikalla on kaksi merkitystä. Yhtäältä se tarkoittaa opetusta tarkastelevaa tiedettä, toisaalta käytännöllistä oppia opetuksesta. Didaktiikka etsii vastausta kysymykseen, millaista on hyvä opetus. Didaktiikassa pyritään johtamaan opetuksen teoriasta  kulloistakin opetussuunnitelmaa edistäviä toimintaohjeita opetuksen suunnittelulle, toteutukselle ja arvioinnille. Didaktiikka antaa kielen ja ajattelutavan, jolla voi puhua opetuksesta.

Itse asiassa didaktiikkoja on montaa sorttia: yleisdidaktiikka, eri ainedidaktiikat, eri oppilaitosmuotojen didaktiikat ja ikäkausididaktiikat. Kullakin on oma näkökulmansa. Ainedidaktiikka keskittyy siihen, miten juuri tietyn aineen tietoa ja taitoa  syntyy ja opitaan. Ikäkausididaktiikalla  tarkoitetaan pedagogiikkaa, joka perustuu näkemykseen, että kasvatuksessa on otettava erityisesti huomioon kasvatettavan elämänvaihe ja kunkin ikäkauden erityispiirteet. Siis, mitä ja miten juuri tietynikäisiä kannattaa opettaa. Eri oppilaitosmuotojen didaktiikoissa (esim.  ) otetaan niiden erityistehtävät ohjeissa huomioon.

Perinteisiä ikäkausididaktiikkoja on kirjoitettu varhaiskasvatukseen,  kouluopetukseen - lähinnä alakoulu-ikäisille, aikuisille  (andragogiikka) ja viime vuosina myös vanhuksille (kasvatusgerontologia). Murrosikäisille sellaisia ei juuri löydy ainakaan suomenkielellä,

Millainen teini-ikä on ikäkautena?

Kukin ikäkausididaktiikkaa lähtee ikäkaudelle tyypillisistä piirteistä, joilla on yhteys oppimiseen.Teini-ikä on arkinen käsite, ja sillä tarkoitetaan nuoruusiän alkuvuosia.  Nuoruuden käynnistää puberteetti, jonka käynnistävät hormonit. Puberteetti käynnistää siirtymän lapsuudesta nuoruuteen. Se merkitsee suurinta murroskautta, jonka yksilö kokee elämässään.  Pojilla puberteetti on rajumpi, ja taantuma syvempi kuin tytöillä. Poika voi pudota jopa kolmen vuoden tasolle 

Murrosikä sijoitetaan yleensä 12- 22 ikävuosiin. Nuoruus  jatkuu pitempään.  Jurististisesti nuoruus päättyy 29-vuotiaana. Ihminen on aikuinen, kun hän on "kypsä" ja  elää itsenäisesti ja on taloudellisesti riippumaton, Nuoruuden ja aikuisuuden välillä on niinikään siirtymä.

Nuoruuden keskeinen kehittymistehtävä on löytää oma identiteetti ja saavuttaa itsenäisyys. Se löytyy läpäisemällä identiteettikriisi. 

Professori Veikko Aalberg on kuvannut nuoruutta mm. näin. Nuoret ovat murrosiässä

emotionaalinen puolen heikentyminen prepuberteetista, kehityksellinen taantuma, kehityksen disharmonia,                                                                                                              huonot tavat lisääntyvät, epäsiisteys, piereskely, ruuan hotkiminen,  kiroilu,

itsekkäistä, narsistisia.                                                                                                                keskittymisvaikeudet                                                                                                                 kognitiivinen kehitys jatkuu lineaarisesti                                                                koulumotivaatio ja koulumenestys laskevat

kypsymättömiä, heillä on narsistisia fantasioita                                                                           mielen toiminnat eivät pysty hallitsemaan fyysistä muutosta, taantuma. Toiminta tipahtaa. Poika voi pudota jopa kolmen vuoden tasolle 

mustavalkoisia  

nuoret ajattelevat eri tavalla ( esim. ajantaju, lyhytjännitteisyys, se oli silloin).                 * oleminen tärkeämpää kuin tekeminen.

suhtautuminen vanhempiin heilahtelee

suun kautta tapahtuva rauhoittuminen

suuri tarve olla samanlainen kuin muut

tyytymättömiä kroppaansa (tytöt)

- liian paksu (pojat liian laihoja)

- liian varhainen kuukautiset (psyykkinen varustus murrosikään jää ohueksi)

- pojilla liian myöhään- putoavat ikätoverien kyydistä.                                                             uppiniskaisia

Aivoissa, kehossa ja tunne-elämässä tapahtuu muutoksia. Keskushermoston kehitys on kesken. Omaan kehoon ollaan tyytymättömiä. Omasta sukupuolesta voidaan olla epäselviä. Keho muuttuu oudoksi ja se ahdistaa, sitä piilotellaan - ja näytetään. 

Murrosiässä stressihormoni kortisoli on huipussaan. Se aiheuttaa jatkuvan stressitilan, tavallaan nuori on tietynlaisessa taistelu- ja hätätilassa. Ajattelu alkaa muistuttaa aikuisen ajattelua, mutta on mustavalkoista - ja idealistista.

Murrosikä  on irtautumista omista vanhemmista.  Nuori provosoi konflikteja ja rikkoo sääntöjä. Nuorten imagoon kuuluu vastustaa aikuisia. Nuorten on kehityspsykologisesti tehtävä näin, sillä muutoin he eivät itsenäisty.

Huonot tavat lisääntyvät. Se on aaltoilua riippuvuuden ja itsenäisyyden välillä.  On ahdistavaa  pudota  turvallisesta  lapsuuden maailmasta  ulkopuoliseen, kylmään, käsittämättömään maailmaan. Itsenäistyminen tapahtuu vähitellen.

Oma itse saattaa tuntua aivan väärältä, muilla menee hienommin: on paremmat muodot, pidemmät hiukset, isommat lihakset ja enemmän rahaa, ja ennen kaikkea coolimmat vanhemmat.

 

Se on kaveriporukoiden ja tiiviiden ystävyyssuhteiden aikaa, muttei vielä vakinaisen parisuhteen aikaa.  Kaverien ihailu ja hyväksyntä on tärkeää.  Nuorella on vahva tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Yksinäisyys pelottaa. On suuri tarve olla samanlainen kuin muut

Nuoruudessa  haetaan kontaktia, tavataan kavereita, notkutaan ja seurustellaan. Tärkeintä on kelvata kavereille. On suuri huoli siitä, mitä muut itsestä - ja vanhemmista - ajattelevat.  Murrosikäisen  aivot ovat ylivalpastuneet havaitsemaan sosiaalisen hyväksynnän ja torjunnan viestejä. Omaa arvoa ja merkitystä etsitään erityisesti  ikätovereiden puheista, katseista ja asenteista. Kaikki asiat käyvät  läpi ikätoverien testin: vaatteet, hiusmuoti,  mielipiteet, musiikkimieltymykset, elokuvat, pelit seurusteleminen, opettajat ja koulunkäynti.

Nuorella on vaikeuksia hallita käytöstään, tunteitaan ja  impulssejaan. Nuoret törmäilevät ja tekevät ajattelemattomia tempauksia. Tunnetilat vaihtelevat ärtymyksestä  aurinkoisuuteen, epätoivon syövereistä  haltioitumiseen. He hakeutuvat vaaratilanteisiin, etsivät voimakkaita elämyksiä ja käyttäytyvät voimakkaasti  tunnepitoisesti. Nuoret osaavat tunnistaa tunteita, mutta eivät aina oikein säädellä niiden voimakkuutta ja ilmaisutapaa.Mieli muuttuu hetkestä toiseen. Ajattelu kehittyy. Toisaalta nuori ei ole tavoitettavissa kielellisesti (kieli taantuu). 11-17 - vuotiailla heikkenee myös kasvojen ilmeiden tulkitsemisen taito, he saattavat tulkita huolen ja surun vihaksi. .Maailma koetaan hyvin mustavalkoiseksi hyvän ja pahan taisteluna, ilman kompromisseja .

Nuoruus on kokeilujen, rajojen rikkomisen ja lyhyiden sitoumusten aikaa. 

Nuori ei ole vielä ”valmis”, mutta ei enää myöskään vailla vastuuta. Nuoruus on  ei enää- ei vielä- elämänvaihe.

Nuoruuteen kuuluu sisäinen kuohunta.  Tunteita on paljon, ne tunnetaan voimakkaammin kuin koskaan ja ne vaihtuvat nopeasti.

 Hetkeen tarttuminen, kiihkeästi eläminen on tuolloin luonteenomaista.

Nuorelle oleminen on tärkeää. Tulevaisuuden suunnittelu ei ole ajankohtaista.

Toisaalta: Nuori on ihminen terveimmillään ja vastustuskykyisimmillään.  Hän on voimakas ja nopea, hän kestää entistä paremmin kylmää ja kuumaa, nälkää, kuivuutta ja fyysisiä loukkaantumisia Tiedonkäsittelyn kapasiteetti ja nopeus kasvavat. Useimmat nuoret kykenevät 16-vuotiaina käsitteelliseen ajatteluun. Myös huumorintaju kasvaa vähitellen.

Ja sitten aihioita teinipedagogiikan kehittämiselle

Puberteetti osuu usein juuri yläkouluun siirtymisvaiheeseen. Tuossa vaiheessa oppilaiden koulunkäyntitavat muuttuvat järjellä ajatellen käsittämättömäksi. 

Murrosikään liittyy "epänormaaleina" pidettyjä piirteitä, jotka ovat kuitenkin  "normaaleita, vaikka ne koettevatkin aikuisia. Niillä on syynsä ja tärkeä merkitys nuorten kasvulle. 

Yläkoululuokilla  oppilailla on vakava ikäkausiongelma:  Miten olla cool ja samalla hyvä koulussa? Kokeissa on pärjättävä, kavereita löydyttävä ja silmätikuksi joutumista vältettävä. On saatava hyväksyntä sekä vertaisilta  että aikuisilta. Vertaisilta sitä haetaan rohkeilla tempuilla ja kielletyn kokeilulla yhdessä.

Tiivistän tähän ideoita vastauksiksi ikiaikaisiin didaktiikan kysymyksiin: Miksi? Mitä? Miten?

Miksi? Millaiset tavoitteet osuisivat teini-ikään?

 Koulu ei voi olla olemassa vain muokatakseen alaikäisistä työelämäkelpoisia. Nuorella on myös oikeus kokea oma elämänsä tärkeäksi. Ei vain myöhemmin vaan myös jo nyt. 

Klassinen tavoite: saada kasvaa eheäksi persoonaksi, ehkä onnelliseksikin eläköön yhä.  Kasvu täyteen potentiaansa, mutta niin, että muut otetaan huomioon. Auttaa jokaista oppilasta löytämään oma juttunsa, oma intohimonsa. 

Tarvitaan tulevaisuusvalmiutta. Valmiutta kohdata millainen tulevaisuus tahansa. Koulussa tulisi opettaa taitoja, joita tarvitaan millaisessa tulevaisuudessa tahansa.

On vahvistettava kasvatuksellisutta yläkoululuokilla Tarvitaan mahdollisuuksia oppia tuntemaan itseään ja löytämään omat vahvuutensa. On tärkeää oppia tunnistamaan omia ja toisten tunteita (empatia), hallitsemaan niitä  ja kykenemään kiinnittymään toisiin. Taitoa tulla toimeen muiden, erilaisten  ihmisten kanssa on. yhä tärkempi. ihmissuhdetaitoja on mahdollista harjoitella ja kehittää.

On saatava asettaa myös itse tavoitteita: Oppiminen tehostuu, kun saa itse asettaa tavoitteet. Itse mietityllä  ja valitulla on ihmeellinen voima.

Mitä? Millaiset aiheet vastaisivat teinin tarpeisiin? 

Koulusta tulisi saada hyvät oman  elämän eväät ja samalla tyelämässä tarvittavaa  osaamista. Eri-ikäisiä kiinnostavat eri asiat. Heillä on erilaiset älylliset ja muut tarpeet. Opittavista asioita tulisi olla hyötyä. - nuorelle myös tässä ja nyt. . Motivaatio kasvaa, kun saa oppia itselle merkityksellisiä asioita. 

Seuraavaan ops-uudistukseen tulisi ottaa nuoret mukaan. Koulujen tulisi olla paikkoja, joissa jokainen oppilas voi opiskella myös asioita, jotka kiinnostavat häntä ja ovat tärkeitä juuri hänelle.  Konstruktivismin mukaan tärkeintä on tieto, jolla on itselle merkitystä. Ja tiedon lisäksi kiinnostus.Kuten jo Herbart totesi:  Asiat unohtuvat, kiinnostus säilyy.  

Sisältöjä voisi olla kahdenlaisia: staattisia  ja dynaamisia. Oppisisällöt tulisi jakaa kahteen osaan 1) kaikille tarjottavaan ydinosaamiseen ja 2) valinnaisiin, itsen toteuttamisen kannalta tärkeään osaamiseen. Sisällöt tulisi muotoilla ratkaistavina ongelmina, tehtävinä tai projekteina. 

Opetuksen tulisi olla käytännöllistä.- Kehon hallinta tuottaa mielihyvää, esim. urheilussa. Siksi liikkumista lisää. Lisää kädentaitoja.  Taide on hieno keinoa kertoa, miltä elämä ja maailma nuoresta näyttää ja tuntuu. 

Aineksen määrä tulisi vähentää. Tietoa syötetään jo liikaa. Voisiko mitään opettaa hieman kevyemmin? Vähemmän on  usein enemmän. Joka aineessa pitäisi karsia sisältöjä. Tuntuu, että yhä koulussa yritetään opettaa jotakin kaikesta. Sen sijaan pitäisi oppia  kaikki jostakin- tärkeästä. Näin on tehty mm. montessoriopetuksessa: Montessoriopetuksessa 12-18-vuotiaiden koulussa korostuvat yhteisöllisyys ja oikea työ. Akateemista sisältöä on vähemmän kuin edellisellä kaudella (6-12v.), työtä enemmän. 

Liikuntaa tarvitaan. Ulos pitäisi päästä,

Nuoruus on luovuuden aikaa. Mm. musiikki puhuttelee  monia mielenkerroksia. Lisätään tilaa taiteelle ja asioiden tutkimiselle. Kirsi Lonka ja Kai Hakkarainen ovat kirjoittaneet: ” Ei  riitä, että löydämme tietoa ja siirrämme sitä paikasta toiseen. Meidän on myös pystyttävä tuottamaan omia ideoita .”   

Itsenäisen toiminnan piiri laajenee. Nuori valitsee jo itse harrastuksiaan. Eri harrastusten kokeilulla tulisi löytyä tilaa. 

Miten? Millaisia menetelmillä teinit oppisivat parhaiten?

Turvallisuuden tunne on murrosiässä tärkeää. Kun  kaikki on epävarma, on hyvä jos ympärillä oleva on ennakoitavaa.  Nuori testaa, seisooko aikuisten yhteiskunta sääntöjensä takana.

Koulussa opitaan leikkimällä, tekemällä työtä ja opiskelemalla. Sinne pitää mahtua myös autenttista oppimista oikeita ongelmia ratkomalla. Murroisiässä oppimista tapahtuu keskustelussa, eri näkökulmien tarkastelussa, omien oivallusten ja päättelyketjujen kautta

Kannattaa käyttää monipuolisia menetelmiä. Sitä mukaa kun aivot kehittyvät, nuoren kyky ohjata omaa toimintaansa kasvaa ja tällöin kannattaa harjoitella vastuun ottamista, sitä kuuluisaa itseohjautuvuutta, askel askeleelta.

Tekoälynkin mukaan murrosikäiset kaipaavat toiminnallisia ja yhteistoiminnallisia työtapoja.  Tarvitaan tilaisuuksi harjoitella kuinka toimia ryhmässä rakentavasti.

Draamakasvatus on hyvä tapa käsitellä asioita, tunteita ja tilanteita.

Oppilaiden kasvua omaksi itsekseen tuetaan parhaiten – ehkä yllättävästi – muodostamalla oppilaista ryhmiä. Ryhmässä toimiminen auttaa  tunnistamaan oman laatunsa, ja se auttaa ymmärtämään, kuinka kunkinaatu vaikuttaa hänen tapaansa toimia ja työskennellä.  

Oppilaat kannattaa  jakaa pysyviin ryhmiin. Pysyviin siksi, että ryhmät tarvitsevat harjoitteluaikaa. Aikaa tarvitaan, jotta ryhmässä ehtii käynnistyä kasvua tukevia prosesseja ja jotta jokainen ehtii tunnistaa oman laatunsa ja saada harjoitusta niissä taidoissa, joissa sitä erityisesti tarvitaan

Murrosikäinen on haavoittuvainen. Ostrakismiin ja kiusaamiseen tulee löytää lääkkeet. Nöyryytys  ja häpeäkokemukset voivat johtaa  dramaattisiin vihanpurkauksiin.Häpeäraivo on silmitöntä; turtunut ja eloton sisin herää henkiin, kun adrenaliini virtaa. Jotta tarve kuulua joukkoon tyydyttyisi, olisi luotava  pyvyviä ryhmiä. 

Murrosikäinen ei jaksa keskittyä pitkään. Yläasteen oppilaat ajattelee seksiä joka kolmas minuutti. Opettaja Aino Kontula on kirjoittanut, ettö hän yrittää  keskittää opetuksen taukopaikkoihin. Vakavasti:  Opetus tulisi jaksottaa vaihtelevaksi. Järjestetään myös elämyksiä.

Koulussa tulisi olla tilaa valita. Johannes Käis puhui aikanaan omatoimisuuden periaatteesta. Omatoimisuudessa on kolme astetta. 1. Ensimmäinen on itsenäinen työ luonteenomaisessa työtempossa. 2. Seuraavana on yksilöllinen työ, jolloin on mahdollista valita työtehtäviä oppilaan taipumusten, harrastusten ja voimien mukaan. 3. Kolmantena on vapaa toiminta, joka on täysin vapaata ja sponaania. Lähtökohtana ovat lasten omat harrastukset, toiveet, ajatukset ja  tahto.  

Monet murrosikäiset käyttävät netin mahdolllisuuksia uskomattoman näppärästi. 

Otetaan huoli digiuupuksesta tietokonehypen vaaroista vakavasti, mutta luodaan niille taidoille hyödyllisiä käyttötarkoituksia. Teknologiaa ja digitaalista opetusta voi hyödyntää, mutta sen ei tulisi olla ainoa tapa tai tavoite. Käytetään tietotekniikkaa kun se tuo lisäarvoa. Ja se tuo. 

Voisiko nohevia oppilaita käyttää vertaisten opettajina?

Entä työkasvatus? Voisiko koulussa tehdä myös oikeita töitä. Korjata polkupyöriä?

Miten oikeasti voitaisiin monipuolistaa oppilaiden osaamisen näyttötapoja?

Entä miten opettajan kannattaisi toimia?

Opettajan perustehtävä on ohjata lapsia oppimiseen johtavaan opetteluun ja  yhteisössä elämisen taitoihin rakentamalla  opetussuunnitelman eri elementeita: tavoitteista, sisällöistä ja menetelmäohjeista eläviä, oppilaita koskettavia opetustuokioita.On tärkeää, että oppilas uskoo itseensä. Keskeistä on ohjata ja  kannustaa jokaista  löytämään oma intohimonsa. Opettaja voi auttaa teinejä kehittämään itsetuntemusta tarjoamalla mahdollisuuksia tutustua erilaisiin taitoihin ja harrastuksiin. Keskeinen tehtävä on tukea oppilaan opiskelua. Erityisen tärkeää se on silloin, kun oppilas on antamassa  periksi. Opettajan tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään uudelleen usko siihen, että hän selviää vaikealta tuntuneesta tilanteesta,

Kaikki tärkeä tapahtuu kohtaamisissa. Didaktikassa puhutaan pedagogisesta suhteesta. Se vaatii luottamusta. Teinin kohtaaminen on erityisen vaativaa. Hän ei aina  tiedä itsekään, mikä hänen on ja mitä hän tahtoo. Opettajan tulee puhua, niin, että nuori haluaa kuunnella, ja kuunnella niin, että nuori haluaa puhua. Opettele antamaan tilaa mutta olemaan läsnä! Aikuisen tulee kuunnella loppuun saakka, ja viestiä: Kyllä tästä selvitään. Kannattaa odottaa sopivaa hetkeä. Ja joskus pysyä hiljaa. Erimielisyydet kannattaa purkaa  tunteiden jäähdyttyä.  Toisaalta Konflitkit on käsiteltävä heti; rangaistus annettava heti, nuoren aikaperspektiivi on erilainen.

Nuoren paras liittolainen on Jari Sinkkisen mukaan hiukan konservatiivinen vanhempi. Nuori tarvitsee  ymmärtäjää ja lujaa mutta lämmintä vastustusta yltiöpäisille pyrkimyksilleen.  Murrosikäiset tarvitsevat selkeitä sääntöjä ja rajoja. Aikuisten on pidettävä kiinni omista mielipiteistään ja  näkemyksistään, mutta he eivät saa nujertaa nuorta.  Niinpä niin: Hänen tulee olla tahdikas, mutta pitää myös rajoista kiinni.

Opettajan tulisi olla innostaja.  Innostaa ei voi, jos ei itse ole innostunut. Kannustava palaute innostaa. Jokaiselle pitäisi järjestää tilaisuuksia onnistua. Kun nuori epäonnistuu koko ajan, hän luovuttaa ,  käytösongelmat alkavat ja päihteet.

Moniin opettajan työn vaikeuksiin lääke oli yhdessä opettaminen. Kannattaisi muodostaa opettajatiimejä. Tiimeissä opettajat  auttaisivat toisiaan, innostaisivat toisiaan, oppisivat toisiltaan ja tekisivät yhdessä. 

Entä miten itse koulua tulisi kehittää?

Koulun tarkoitus on suojella  lapsia ja nuoria nuorta ja auttaa heitä pärjäämään tänään ja huomisen maailmassa. Pitää oppia elämään. Elämään hyvä, onnellinen, terve ja antoisa elämä.  elämä. 
Sekä työssä että työn ulkopuolella. 

 

Kouluviihtyvyys on suomessa kansainvälisesti todella alhainen. Osa nuorista on menettänyt uskon. kouluun. Heille koulu on vain kavereiden kohtaamispaikka. Riittääkö se? Eikö koulun tule olla erityisesti tarkoituksellisen oppimisen paikka? 

Koulussa oppilaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin tulisi olla ensisijaisia. Koulussa ei voida opettaa ketään tuntemaan, mutta koulussa voidaan opettaa  tunnistamaan tunteensa, antamaan tunnetiloille nimet ja ainakin jossain määrin hallitsemaan itseä tunnetiloissa. Turvallisuuden tunteen tarpeen vuoksi joka oppilaalla tulisi olla oma pysyvä ryhmä ja  oma vastuuopettaja (os. luokavalvoja). 

Luokan hyvä henki ei synny itsestään. Luokkayhteisöjä tulee ohjata arvostamaan toisia ja välittämään toisista. Tarvitaan hauskuutta ja yhdessä onnistuksen kokemuksia.. Lisäksi  on opeteltava,  kuinka ratkoa ongelmia,uinka toipua vastoinkäymisistä, kuinka ottaa loukkaantumiset puheeksi jakuinka esittää kritiik- kiä toisille niin, että he eivät loukkaannu siitä. On tärkeää puhua luokkahengestä, pohtia mm., mitä hyötyä hyvästä luokkahengestä on jokaiselleja ideoidaI pieniä tekoja oikeaan suuntaan ja toteutetaan ne.

Koulun perustehtäviä on opettaa  elämässä selviämisen taitoja. Mutta koulu ei voi olla elämän eteinen. Koulu tulee valmistaa työelämään.Jos  koulun tehtävä ei olisi valmistaa nuoria työelämään, minkä instituution tehtävä se sitten olisi? 

Mutta koulu  ei voi vain valmistaa työelämään. Se ei voi olla olemassa vain siksi, että  aikuiset voivat käydä töissä.  

Koulun tulisi olla oikeaa elämää. Sen tulisi olla mieluummin yhteisö kuin organisaatio. Kouluissa tulisi  voida oppia kaikkialla, yhdessä ja luovasti- elämää varten. Koulun on myös tarjottava mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin sekä tuettava oppilaiden omia tavoitteita.

Yläkoulua tulisi viedä suuntaan, jossa nuoruusikää, tuota ainutlaatuista keskeneräisyyden aikaa, kunnioitettaisiin ja ymmärrettäisiin.

Opetukseen tulisi lisätä toiminnallisuutta, monipuolisuutta ja yhteisöllisyyttä. Toimintakulttuuria tulisi kehittää yhä enemmän vahvuuksia tukevaan ja positiivisesti kannustavaan suuntaan.  Voisiko koulu ottaa hieman askelia aikaan, jolloin koulu ei stressannut varsinkaan tyttöjä? Paineiden alla osa nuorista kyynistyy, osa uupuu. 

.


Opetussuunnitelman ei tulisi olla tiukkaan pakattuja. Kouluilla tulisi olla suunnitelmissaan myös tyhjää tilaa. jolla parannettiin opetuksern joustavuutta ja kykyä reagoida muutoksiin. Tilaa tarvitaan omaksi itseksi kasvulle, sivistymiselle.

Koulun tulisi  joustaa ja sopeutua aikataulullisesti paremmin nuorten kasvuvaiheeseen ja elämäntilanteeseen. Koulupäivän rakennetta tulisi uskaltaa hölskyttää jo unirytmin muutoksen vuoksi. Puberteetin aikana nuorten unentarve kasvaa huomattavasti. Riittämätön uni  heikentää tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä.

Koulupäivä voisi olla usea-osainen. Sillä voisi olla varhaisaamu- ja myöhäisaamurakenne. Voitaisiinko koulupäivän päihin sijoittaa valinnaistyyppistä ohjelmaa ja keskittää kaikkille tärkeät aineet/aiheet keskelle päivää. Voisiko oppilailla olla  päivittäin mahdollisuus oppia ja harrastaa asioita, joihin heillä on intohimo.

 

Joka viikolle tarvittaisiin  luokalle omaa aikaa, jolloin voitaisiin yhdessä suunnitella, arvioida ja kehittää koulunkäyntiä ja tehdä luokan omia juttuja. Tunnetaidotkin opitaan parenmmin kasvokkain oikeissa tilanteissa ei  erillisillä oppitunneilla. Empatiataidot kehityvät aidoissa kohtaamisissa.

Lukuvuoden tressihuippuja pitäisi tasoittaa. Koulupäivässä tulee olla tilaa myös palautumiselle.

Pojat ovat nälkäisiä. He tarvitsevat viisi täyttä ateriaa päivässä nopeimman kasvun aikana. Kouluruokailua tulisi kehittää niin, että teinit söisivät koululounaan oikeasti. Mutta kuinka saada ruoka maistumaan kaikille? Mausteilla?

Kiusaaminen voi vammauttaa. Vakavalla  ja pitkäkestoisella koulukiusaamisella  on yhteys myöhempiin depressi-oireisiin, syrjäytymiseen ja toivottomuuden  tunteisiin.

 

Kaikilla nuorilla on samat perustarpeet: Onnistua. Saada pystyvyyden kokemuksia. Olla itse oman toimintansa käynnistäjä (autonomia). Saada huomiota itselle tärkeiltä. Olla hyödyksi - auttaa. 

Onnistuminen- vaatii rajoja, konkreettista tavoitteisuutta ja pystyvyyden kokemuksia. Autonomia tilaa omille valinnoille.  Huomion saanti vaatii aikaa kohdata toisia , pysyviä tukiryhmiä joko samanikäisistä tai eri-ikäisistä. Tarve auttaa vaatii  tilaisuuksia ja rooleja  tehdä. 

Jos nuori epäonnistuu koulussa ja jää/jätetään parempiosaisten positiivisten verkostojen ulkopuolelle, hän hakee itsekunniotuksensa säilyttääseen  hyväksynnän muualta, negatiivisista verkostoista.Jos koulu ei vastaa näihin, tarpeet tyydytetään muualla mm. jengeissä. Se, että nuori ei hallitse opetuskieltä, on liukumäki syrjäytymiseen. Koulu ei  saa syrjiä ketään.  Ketään ei jätetä koulussa. Koulun kielitietoisuutta on vahvistettava. Kulttuurin moninaistuessa tarvitaan dynaamisia, yksilöllisiksi mm. kielen vaikeustason mukaan säädettäviä oppimateriaaleja.

" Tulevaisuuden koulun tulisi olla innostumis- ja onnistumiskeskus. Jokaiselle oppilaalle ja jokaiselle opettajalle. Se edellyttää tilaa jokaisen omille jutuille kaikille yhteisen rinnalla. Opettajan keskeinen tehtävä on innostaminen. Ei voi sytyttää, jollei itse pala! "

Millainen murrosikäisten koulun tulisi olla?

 

 Olihan se pakko kokeilla tekoälyä. Olipa helppoa.  Kysyin ihan suomeksi ja se vastasi suomeksi. Esitin kaksi kysymystä

1. Miten opetuksessa tulisi ottaa murrosikä huomioon?  ja. 2.2. Millainen koulu olisi paras murrosiässä?

Näin  ChatGPT vastasi:

1. Miten opetuksessa tulisi ottaa murrosikä huomioon?

Murrosikä on kriittinen vaihe nuoren kehityksessä, joka vaikuttaa hänen fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseensä. Opetuksessa olisi otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Ymmärtää murrosiän vaikutus oppimiseen: Murrosiän aikana nuoret käyvät läpi monia muutoksia, kuten fyysisiä, emotionaalisia ja kognitiivisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa oppimiseen. Opettajien on ymmärrettävä, miten nämä muutokset vaikuttavat oppimiseen ja mukautettava opetusmenetelmät vastaavasti.

2. Tarjota tukea ja ohjausta: Murrosikäiset tarvitsevat enemmän tukea ja ohjausta kuin koskaan ennen. Opettajat voivat auttaa tässä tarjoamalla ohjausta koulutehtävissä, sosiaalisissa suhteissa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Tämä auttaa nuoria saavuttamaan tavoitteensa ja estää heitä putoamasta koulusta.

3. Luoda turvallinen oppimisympäristö: Murrosikä on haastava aika monille nuorille. Opettajien tulisi luoda turvallinen ja kannustava oppimisympäristö, jossa nuoret voivat ilmaista itseään vapaasti ja tuntea olevansa hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat. Tämä auttaa heitä kehittämään positiivisia suhteita muihin ja edistää heidän henkistä terveyttään.

4. Hyödyntää teknologiaa: Murrosikäiset ovat digitaalisia natiiveja, joten teknologian integroiminen opetukseen voi auttaa sitouttamaan nuoria ja parantaa heidän oppimistaan. Opettajien tulisi hyödyntää innovatiivisia digitaalisia oppimisvälineitä ja -menetelmiä, joita nuoret ovat tottuneet käyttämään.

5. Tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa: Opettajien tulisi tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa varmistaakseen, että nuorille annetaan oikea tuki ja ohjaus. Vanhemmat voivat jakaa tietoa murrosiän vaikutuksista kotona ja auttaa opettajia paremmin ymmärtämään jokaisen nuoren yksilölliset tarpeet.

2. Millainen koulu olisi paras murrosiässä?

Minun tekoälyni näkökulmasta, paras koulu murrosiässä riippuu monista tekijöistä, ja sen on vastattava yksilön tarpeisiin. Kuitenkin yleisesti, paras koulu on sellainen, joka tukee oppilaiden henkilökohtaista kasvua, tarjoaa laadukasta opetusta, varmistaa oppilaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin sekä edistää yhteisöllisyyttä.

Henkilökohtainen kasvu: Murrosikä on aika, jolloin nuoret etsivät merkitystä elämälleen ja kehittävät omaa identiteettiään. Parhaassa koulussa on opettajia ja henkilökuntaa, jotka ovat koulutettuja ohjaamaan ja tukemaan oppilaiden henkilökohtaista kasvua. Koulun on myös tarjottava mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin sekä tuettava oppilaiden omia tavoitteita.

Laadukas opetus: Hyvä koulu tarjoaa laadukasta ja monipuolista opetusta, joka valmistaa oppilaat tulevaisuuteen. Se tarjoaa erilaisia kursseja ja oppimateriaaleja, jotka vastaavat opiskelijoiden taitotasoja ja kiinnostuksen kohteita. Lisäksi se varmistaa, että opiskelijat saavat riittävän tuen ja kannustuksen onnistua opinnoissaan.

Turvallisuus ja hyvinvointi: Koulu, jossa oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi ovat ensisijaisia, on paras koulu. Turvallinen ympäristö, jossa on selkeät säännöt ja rajoitukset, auttaa luomaan positiivisen ilmapiirin, joka edistää oppimista. Lisäksi paras koulu tarjoaa resursseja, kuten psykologista tukea ja terveydenhuoltoa, jotta oppilaat voivat käsitellä stressiä ja muita vaikeita tilanteita.

Yhteisöllisyys: Hyvä koulu edistää yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä oppilaiden välillä. Koulun tulisi antaa mahdollisuus yhteisöllisyyteen esimerkiksi erilaisten tapahtumien, urheilutoiminnan ja vapaa-ajan aktiviteettien kautta. Hyvä yhteisöllisyys edistää sosiaalista kanssakäymistä, mikä puolestaan kehittää oppilaiden sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja.

Yhteenvetona, paras koulu murrosiässä on koulu, jossa oppilaiden henkilökohtainen kasvu ja hyvinvointi ovat tärkeitä, laadukas opetus tarjotaan, turvallisuus ja hyvinvointi ovat turvattuja, ja yhteisöllisyys edistetään.

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Minua kiinnostavat ikäkausipedagogiikat. Teinivuosiin osuville vuosille ei ole syntynyt vahvaa omaa ikäkausipedagogiikka. Nuorisokasvatus on toki oma tutkimusalueensa, mutta se ei juurikaan käsittele opetusta, se on pikemminkin nuorisotyön taustatiede.  Koulutyössä lähtökohtana tulisi olla kunkin ikäkauden erityispiirteet ja opetusta kehitettäessä tulis ottaa ne huomioon.

Panin tekoaälyn vastauksista  talteen seuraavia ajatuksia. 

Murrosiän eriytyisiä piirteitä ovat:

1. Teini käy läpi monia muutoksia - ja kohtaa vaaroja syrjäytyä
2. Muutoksista seuraa turvattomuutta.  Siihen auttaa turvallinen ja kannustava ilmapiiri.
3. Koulun tulee luoda hyvinvointia.
4. Hänelle on suuri tuen ja ohjauksen tarve mm. koulutehtävissä. sosiaalisissa suhteissa ja tulevaisuuden suunnittelussa.
5. Tukea tulee olla tarpeeksi,  kuten psykologista tukea ja terveydenhuoltoa, jotta oppilaat voivat käsitellä stressiä ja muita vaikeita tilanteita.
6. Koulun tulisia valmentaa tulevaisuuteen
7. Nuori hakee hyväksyntää itselleen. Koulussa tulisi voida ilmaista itseään vapaasti ja tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on.
8. Koulussa tulee edistää  yhteisöllisyyttä esimerkiksi erilaisten tapahtumien, urheilutoiminnan ja vapaa-ajan aktiviteettien kautta. 
9. Oppilaat tulee saattaa yhteistyöhön. Sosiaalinen  kanssakäyminen kehittää oppilaiden sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja.
10. Koulussa tulee kannustaa 
11. Koulun tulee olla turvallinen
12. Selkeät säännöt ja rajoitukset auttavat luomaan positiivisen ilmapiirin, 
13. Opetuksen tulee olla monipuolista.
14. Nuoret hallitsevat digitekniikkaa: Innovatiivista tenologiaa kannattaa käyttää  lmiä, joita nuoret ovat tottuneet käyttämään
15. Jokainen on. yksilö Koulun tulisi ottaa se huomioon. Jokaisen tulisi saada kasvaa omaan suuntaansa. Jokaista tulisi tukea hänen. omissa tavoitteissaan.
16. Koulun tulisi tarjoja  erilaisia kursseja ja oppimateriaaleja, jotka vastaavat opiskelijoiden taitotasoja ja kiinnostuksen kohteita.
17. Koulun tulee tarjota mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin.
18. Vanhemmilta saa tietoa lasten erityispiirteistä.
19. Pelkkä koulun tuki ei riitä. Myös vanhemmat pitää saada ymmärtämään murrosikää, jotta he osaavara tukea ja ohjata lastaan.

 Olen koonnut vuosien varrella dataa omatekoisen yläkouluikäisten ikäkausididaktiikan /pedagogiikan hahmotelmaksi. Sukellan nyt niihin ja  palaan asiaan myöhemmin.

Kumman ongelma?

SAIN mukavan kirjeen. Auroran koulun entinen  aktiivivanhempi Lauri Jäntti lähetti minulle firmansa  Educonsin tuoreen tuotteen: sarja-kuvatarinan. Saatekirjeessä sain luvan kommentoida teosta. Tuumasta toimeen:

Sarjakuvakirja on siis bibliograafisesti:
Jäntti, Lauri ja Hirvonen, Katariina. (2018). Kumman ongelma? Sarjakuvakirja vanhemmille. Helsinki: Educons.  

Kirja kertoo muutamasta arkisesta ongelmatilanteesta, joita teini-ikäisen Venlan yksinhuoltajaisä ratkaisee  fiksun (Thomas Gordon kirjat lukeneen?) ystävättärensä neuvojen avulla.

Thomas Gordon (1918- 2002) oli 1990-luvun lopulla tosi trendikäs psykologi, joka kirjoitti useita bestsellerteoksia mm. "Viisas vanhempi". Hän oli humanistisen psykologian avainhahmon  Carl Rogersin oppilas ja myöhemmin tämän työtoveri.

Gordonin mukaan murrosikäisen kasvattajan on pyrittävä  olemaan vain ymmärtävä ystävä ja neuvonantaja. Juuri hän opetti aikuisia kysymään  ongelmatilanteissa: Kenen ongelmasta on kysymys? Hän ohjasi myös aktiiviseen kuunteluun ja  käyttämään ns. minä-viestejä (syyttelevien sinä-viestin sijaan.

Lauri Jäntti on löytänyt tärkeän kasvatusopin.

Annan kirjalle 4/5 sydäntä. 💓💓💓💓       

Miksi?

💓 Sarjakuvakirja osaa tiivistää ja yksinkertaistaa. Kiireinen ihminen ehtii tämän lukea.
💓 Visuaalisuus sopii tähän aikaan. Ja muotona sarjakuva on niin in this season. Katarina  Hirvosen kädenjälki on hienoa.
💓Narratiivisuus tuo Gordonin ajatteluun dynamiikkaa ja konkreettisuutta.
💓 Teos tiivistää oppinsa tarinan lopuksi tosi napakasti: (Tässä vähän omin sanoin:)

Peruskysymys: Kumman ongelmasta on kysymys? 

a) Jos se on lapsen ongelma
- Tunnista tunne ja hyväksy se.
- Kuuntele aktiivisesti (kerro tarkemmiin…. se saa toisen  puhumaan).
- Luota lapsen kykyyn ratkaista ongelma: älä tyrkytä omia ratkaisujasi. Auta löytämään itse ratkaisu  kysymällä ratkaisu.Pieni muhimaan jättäminen voi auttaa.

b) Jos se on vanhemman ongelma:
- Kuvaa murkun käytös (faktat, älä arvostele)
- Kerro, mitä se saa sinut tuntemaan (minä-viesti)
- Etsikää yhdessä ratkaisu - "onko sulla ideoita? " Listatkaa ne (kirjassa tämä kohtaus on yksi parhaista)
- Neuvottele molemmille hyvä ratkaisu

Miksi sitten yksi       ?

Sarjakuvakirjaa myydään eri nettikaupoissa hintaan 19.30 - 22,10 €. Argh.


Kirjan tekijöistä:

Lauri Hirvonen on työpsykologiasta väitellyt oppimisen asiantuntija. Hänellä on pitkä tausta työyhteisöjen sekä vanhempien ja nuorten oppimiseen ja motivaatioon liittyvästä valmentamisesta.

Katariina Hirvonen on sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Hän on kuvittanut useita hankkeita yhteistyössä mm. Sosiaali- ja terveysministeriön, Opetusministeriön, Yleisradion ja Helsingin yliopiston kanssa noin kymmenen vuoden aikana.

Kirjan tekijät kuvaavat itse oppiaan näin:

" Vanhempien ei useinkaan kannata ratkoa lapsen ongelmia, vaan auttaa häntä ratkomaan ne itse. Mutta entä kun ongelma koskee vanhempaakin? Silloin kannattaa edetä hiukan eri tavalla. Siksi hyvä aloitus on kysymys: Kumman ongelma? Sarjakuvitimme kaksi tuosta kysymyksestä lähtevää ongelmanratkaisun menetelmää. Uskallamme väittää, että niiden tunteminen helpottaa huomattavasti elämää niin lasten ja nuorten kuin toisten aikuistenkin kanssa. 15 sarjakuvasivun lisäksi menetelmät on kuvattu kaaviona."

Kuukauden kirja: Murkkumotivaation avaimet

Jäntti, L. ja Hirvonen, K. (2016). Murkkumotivaation
avaimet. Kaikille 9-16- vuotiaiden vanhemmille.
Helsinki: Educons oy.

Työpsykologiasta väitellyt, motivaatiovalmentaja Lauri Jäntti - Auroran koulun ex-vanhempia muuten - on kirjoittanut napakan kirjan murrosikäisten tukemisesta. 64 sivuinen kirjanen ei kuormita lukijaa tieteellisillä viittauksilla, mutta osuvista ohjeista näkee, etteivät ne perustu vain mielipiteisiin.

Jo muodoltaan kirja on erilainen. Sarjakuvataitelija Katariina Hirvonen on kuvittanut sen. Siinä on kaksi narratiivista osaa: Alkuosan 31 sivua  kertovat tarinaa  Ripan ja Sofian  perheestä, jossa on kaksi murkkua: Tatu ja Susa. Ja erityisesti perheen isästä, kun tämä neuvoo (pyydettäessä)  pelikaveriaan Samppaa  ratkomaan ongelmia oman murkkunsa kanssa.

Loppuosassa on 14 sivua harjoitustehtäviä, jotka nekin on narratoitu: Ne ovat (olevinaan) pelikaveri Sampan pyytämiä  lisäohjeita.

Kerrontaote tuo kirjaan happea ja kepeyttä.  Mutta itse ohjeet ovat painavaa rautaa. Ei vain murkkujen kanssa eläville, vaan itse asiassa ihan kaikkille kasvattajille. Jäntti osaa tiivistää ja yksinkertaistaa tahdikkaan - ja fasilitoivan- dialogin taitoja. Kohtaamiseen mennään arvostava kuuntelu edellä.

JÄNTTI antaa lukijalle arvokkaita neuvoja, kuinka voi mm. kysymällä tukea lasten kasvua ja oppimista. Tiivistän ja jäsennän ne seuraavassa omin sanoin tylsästi eeppiseksi  tekstiksi:

(1) Mieti,  mitä ajattelet lapsesta.  Ajatukset vaikuttavat. Se, mitä ajattelet vaikuttaa käyttäytymiseesi.  Se näkyy. Voit vaikuttaa  tapaasi päättämällä  ajatella  toisin, paremmin (positiivisesti). Ja mieti myös mitä ajattelet (ja sanot) itsestäsi ja muusta perheestä. Älä vähättele. Lapset ottavat siitä mallia. Mieti, mitä totta ja parempaa voisit perheestäsi sanoa.

(2) Käytä kaikki tilaisuudet kuunnella ja jutella nuoren kanssa. Väijy niitä. Luo niitä.  Keksikää, mitä hyvää voi tehdä. Siitä tulee hyvä olo. Puhu takaiskujen tullen hänen  aiemmista onnistumisistaan ja vahvuuksistaan. Palauta niitä mieleen.  Niistä puhuminen antaa voimaa.

(3) Oppiminen tehostuu, kun saa itse asettaa tavoitteet. Itse mietityllä  ja valitulla on ihmeellinen voima. Auta lasta kysymällä löytämään sopivia tavoitteita. Mistä tahansa asiasta pystyy löytämään kiinnostavia juttuja. Pakko laittaa tähän pari mainiota pätkää sarjakuvan dialogista. Ensimmäinen on tilanteesta, jossa Tatu on saanut biologian kokeessa kutosen. Toisessa Susaa ei kiinosta historia. Niissä  on mallia merkityksellisyyden avaamisesta ja työstämisestä toista arvostavilla  kysymyksillä, joilla itsesäätely  kehittyy.

(I) Isä: Sanos Tatu, mikä suo on tavoitteena siin biologiassa?
Tatu: Mille riittää kutonen.
Isä: Mutta mitä sä haluut oppia siitä?
Tatu: Miten niin oppia?
Isä: Jos olisi joku juttu, minkä sä haluaisit oppia  siitä, mikä se olis? Selaa kirja  sisällysluettelo läpi ja sano, mistä sulle vois olla hyötyä.
Tatu: Tarkoitatko, että  täst vois olla jotain hyötyyki?
Isä: Huoh. Jos olis, mitä se voisi olla.
Tatu: Olis aika siistii osata putsata noit vesistöi, jotka on saastunu....

(II) Susa (lukee historian kirjaa): Tässä ei oo mitään järkee. Emmä tuu ikinä tarviin tätä.
Äiti: Oot sa ajatellu, että mitä laajempi ymmärrys sul on, sitä enemmän valinnanvaraa sul on isona, mitä rupeet tekeen.
Susa: No semmost mitä täs on, mä en kyl tuu ikinä tarvii missään?
Äiti: Minkähän takia sitä sit opiskellaan koulussa?
Susa: Jonkun fossiilin mielijohde varmaan. Ei mitää hajuu.
Äiti: No auks sun eka tavoite sit selvittää se?Päätät sitten sen jälkeen, mitä sen kanssa haluut tehdä.

Jos koulukirja on tylsä, asian voi lukea myös  jostain muualta, kirjasta, jonka on kirjoittanut joku aiheesta oikeasti innostunut. Tai videolta.

Kaikki ei ole aina kivaa, mutta riittää, kun tajuaa, mitä suurempaa juttua se homma palvelee (esim. roskien vieminen ja petustelu: jokainen tekee jotakin, että meillä on hyvä olla kotona)

(4) Kun lapsi on löytänyt järkevän tavoitteen opiskelulle, anna hänelle vapautta tehdä omalla tavalla. Älä tuputa omia menetelmiäsi. Kun jokin on nuoresta vaikeaa, kysy  "No mitäs sille voisi tehdä?" "Mitä vaihtoehtoja on? " " Mites luulet, että kaverisi sen tekisivät?" Valmenna häntä ratkaisemaan itse.

(5) Kun elämä lyttää nuoren matalaksi,  kannattaa löytää takaiskuun yllättävä, kohottava näkökulma. Kysy, mitä aiot tehdä ensi kerralla eri lailla. Älä neuvo, houkuttele itse miettimään. Totea: Kaikki on yleensä vaikeaa, ennenku muuttuu helpoksi.

(6) Anna palautetta. Se on taitolaji. Kun kehut, kehu itsensä likoonlaittamista, sitkeyttä, yrittämistä - älä lahjakkuutta. Arvioi toimintaa älä ihmistä. Älä anna palkintoja.

EDUCONS oy myy kirjaa nettisivuillaan. Kirjan hinta on siellä  25 €/kpl + postituskulut 5 € (alv 10% sisältyy hintoihin). Suosittelen.

Tavoitteisuuden mahdollisuuksista yläkoulussa

TÄMÄN sunnuntain aivojen aamujumppanani oli pohtia tavoitteisuuden mahdollisuuksia yläkoulun todellisuudessa. Hain aineksia yhdestä tämän vuoden mielenkiintoisimmasta julkaisusta  (Hoikkala, T ja Paju. P. (2013). Apina pulpetissa - Ysiluokan yhteisöllisyys.  Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 139. Gaudeamus  ja Nuorisotutkimusverkosto).

Tutkijapari Hoikkala ja Paju viettivät yhden lukuvuoden yläkoulun yhdeksännellä luokalla. Kirja kertoo, mitä he näkivät, kuulivat ja kokivat. Osallistumisen ja tarkkailun ohella he haastattelivat oppilaita, opettajia ja vanhempia. Tommi Hoikkala on Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori sekä  sosiologian ja taidekasvatuksen dosentti. Petri Paju on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkijana Lastensuojelun Keskusliitossa.

Tarkasti ottaen en hakenut aineksia 1.  itse kirjasta, vaan sitä mediassa käydystä keskustelusta. Itse kirja on vielä lukematta. Tarkasti ottaen 2. Hain aineksia myös kirjan toisen kirjoittaja Petri Pajun väitöskirjasta vuodelta 2011 (Paju, P. Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Nuorisotutkimus-verkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 115.


POIMIN ensin esiin herkullisia ajatuksia käydystä keskustelusta ja lopuksi pohdin, miten yläkoulusta välittyvä kuva istuu tavoitteeseen lisätä oppilaiden tavoitteisuutta (siis opetussuunnitelman mukaista ajattelua ja toimintaa).

Herkullisia ajatuksia

Nykyteinit
- Teinit eivät ole lapsia eivätkä aikuisia. Fiksulta ja kypsältä tuntuva teini saattaa seuraavassa hetkessä käyttäytyä epäasiallisesti ja kiukutella kuin pikkulapsi.
- Nuoret eivät kilpaile siitä, kenellä on hienoimmat merkkivaatteet ja puhelimet. Väljä ja rento huppari symboloi tasaveroisuutta.


- Nuoret eivät viihdy koulussa. Pahat kielet kertovat, että Suomessa tehdään huippuja väkipakolla.
- Uusi Minä minä minä -sukupolvi ei ole kauhean kielteinen ilmiö. Tämän päivän nuorilla ei ole enää siteitä, jotka pitävät yksilöä osana yhteisöä (esim. työ). Pärjätäkseksi menestyäksesi sinulla pitää olla taidot itsesi brändäämiseksi.
- Nuorten työeetos on muuttunut. Aikaisemmin se oli  velvollisuus. Eettinen kansalaisen normi oli työ. Siihen ei  laadattu sisällöllistä vaatimusta. Alistuttiin.  Uusi sukupolvii  vaatii viihtyvyyttä, kokee antavansa jotain. He ovat aika vaativaa jengiä. He vaativat työehtoja ja hyvää esimiestyötä. Mutta he myös kokevat rankemman ympäristön  ja tulevaisuuden. Nämä lapset joutuvat ottamaan ympäristöhaasteet vastaan.

Muuttunut ja ei niin muuttunut koulu
- Kun  vertaa nykykoulua omaan kouluaikaansa 1980-luvulla, suurin muutos on tapahtunut teknologiassa. Se on ottanut merkittävän roolin yhdeksäsluokkalaisten elämässä ja myös koulussa käytettävä teknologia on harpannut eteenpäin.
-  Mutta jos teknologialla tarkoitetaan koko systeemiä, joilla koululaisjoukkoa hallitaan: ajan ja tilan käyttöä,  se on muuttunut kaikkein vähiten. Viittaamiset, läksyt, se, miten aika ja tila koulusysteemissä jakautuu, on  muuttunut hämmästyttävän vähän.
- Tunneilla usein lentävät vitsit ja viivottimella ammutut kuminpalat, niillä kuiskaillaan ja näprätään puhelimilla, mutta pääasiassa opiskellaan – niin kuin tutkijoiden omassa lapsuudessakin.

 Koululaiset eivät ole kauhukakaroita; julkisuus kiinnittää huomion pieneen vähemmistöön.
- Perusmuoto on ennallaan: insitituutio kokoaa lapset ikäryhmittäin.Toimitaan luokissa. Luokka  on opettajan yksityisalue, jossa taitava ainedidaktikko vetää shownsa. Aineet. ainekeskeisyys. Opettajan  auktoriteetti- valta - edelleen olemassa.
- Koulurakennnus  määrää toimintaa.

Virallisen ja epävirallisen koulun jännite
- Koulussa erilaiset sosiaaliset arvostukset limittyvät. Kokeissa on pärjättävä, kavereita löydyttävä ja silmätikuksi joutumista vältettävä. Ristiaallokossa vertaisryhmät korostuvat.
- On olemassa virallinen ja epävirallinen koulu; Koulussa on kaksi maailmaa: aikuisten virallinen, lukujärjestykseen kirjattu, ja nuorten keskinäinen, piiloon jäävä  maailma.

- Kouluissa on kaksi oppimäärää, laitoksen ja nuorten. Nuorten oma oppimäärä koostuu toisten kohtelemisesta, oman aseman löytämisestä ja ryhmässä toimimisen opettelusta.
- Virallinen koulu arvioi oppilaat arvosanoin ja määrittää, mitä koulussa opetetaan. Koulun virallinen tehtävä perustuu yksilöllisten kykyjen ja taitojen arviointiin.
- Epävirallinen koulu ei suosi yksin oloa. Pelottavin asia on yksinäisyys.
- Kun yksi luokan kouluorientoituneista pojista alkoi seurustella, suhteesta tuli koko luokan yhteistä omaisuutta. Hänen seurusteluaan puitiin dominoivan ryhmän tyttöjen keskuudessa. Hänelle huudeltiin oppituntien aikana. Jos viikonloppuna oli tapahtunut jotain ja juoru tuli, asia nostettiin esille. Luokka on näyttämö, jossa näitä draamoja käydään. Tyttöjen fyysinen kehittyneisyys suhteessa poikiin näkyi kiusoitteluna ja naureskeluna. Tyttöjen ja poikien välillä oli eroottissävyistä peliä, joka lähti tyttöjen puolelta.
- Epävirallisella koululla näyttää olevan kyky saada osa oppilaista unohtamaan viimeisen peruskouluvuoden tärkeys.
- Virallisen opetussuunnitelman rinnalla ja sisällä kulkevat epävirallisen opetussuunnitelman kehät. Ne, jotka oppilaat itse rakentavat.
- Jokaisen oppilaan onkin kohdattava ja omalta osaltaan ratkaistava koulun keskeinen jännite yksilöllisen arvioinnin ja yksinjäämisen pelon välillä.
- ”Hiljaisten ja kilttien oppilaiden ikävä velvollisuus ja asema –– on olla kuin eristeainetta, jolla häiriöihin taipuvaiset pidetään kaukana toisistaan.”
- Koululaisten röökipaikka oli uistossa, ja kaikki tiesivät, missä se oli. Ei sinne opettajat kovin usein osuneet, vaikka he tiesivät missä se on. Oli ikään kuin sanaton sopimus, ettei sinne mennä.

Luokka sosiaalisena tilana
- Yläasteen ryhmäkuviot ovat väkeviä. Luokassa on valtakuvioita;  ryhmä on voimakenttä hyvässä ja pahassa- jollet ole kaveruuskuvioissa mukana.
- Koululuokassa kaikki jollain tasolla tuntevat toisensa, mutta saattavat viettää samoissa tiloissa vuosia puhumatta kertaakaan keskenään
- Kokeiluokassa luokan sisäiset jaot ja ryhmittymät sekä näiden keskinäinen tasapaino piirtyivät esille tarkasti: on viihdelinjalaiset ja opiskelulinjalaiset, yyberjengi, hikkeryhmä, pölisijät ja ryhmärämä II.
- Valtaa luokassa pitivät ne, jotka olivat rauhattomia ja melusivat tunneilla. He olivat niin sanottuja koviksia. Koeluokkassa dominoivan ryhmän jäsenistä viisi oli tyttöjä ja kaksi poikia. Tätä porukkaa lukuun ottamatta ihmiset viettivät aikansa saman sukupuolen kanssa.
- Tarkastellun koululuokan oppilaat jakaantuivat sen mukaan, millaista etäisyyttä he  pitivät viralliseen kouluun. Ne, jotka pitivät pitkää etäisyyttä viralliseen kouluun, eivät arvostaneet yleensä koulua. He kuitenkin arvostivat juuri omaa kouluaan kavereiden tapaamispaikkana. Toisaalta ne, joiden etäisyys viralliseen kouluun oli lyhyt, arvostivat koulua yleensä, mutteivät välttämättä juuri omaa kouluaan.


- Luokan sisällä on  valtarakenteita ja klikkejä. Valta on koviksilla, hikkejä ei arvosteta.
- Miten olla cool ja samalla hyvä koulussa? Täytyy olla sellaista kulttuurista pääomaa, joka on hyvää valuuttaa myös siellä rymyryhmässä. Silloin korostuu nämä katukulttuuriset jutut: kännikokeilut, tupakanpoltto, koulukriittisyys, seksikokeilut. Sä et ole cool, jos olet kiinnostunut pelkästään historiasta tai matematiikasta.
- Koululuokka on sellainen avokonttori, että pelkkä esillä ja tarkkailtavana olo on omiaan lisäämään stressiä. Nuoret tarkkailevat herkeämättä itseään ja toisiaan sekä keräävät tietoa, luuloja ja mielipiteitä itsestään.
- Luokka  tarjoaa tytöille ja pojille erilaiset mahdollisuudet toimia ja liittyä ryhmiin ratkoen samalla yksinjäämisen uhkaa. Pojille on tarjolla hyvin kapea roolitarjotin: Nykyään rooleja on kategorisesti kaksi;  Joko olet hikke, tai sitten et ole.
- Poikien ja tyttöjen tavoissa toimia ryhmässä on myös paljon yhteistä: kiintymyksen, kilpailun ja väkivallan puheet sekä teot hakevat tasapainoa hyvin yhdenmukaisella tavalla.

Oppilaiden hyväksynnän tarve on kasvanut
- Koululuokka on erityinen, tiivis ryhmä; se kootaan hallinnollisesti määräajaksi ja sen jäseniä kuulematta
- Koulu unohtaa kaveruuden.
- Ryhmän merkitystä nuorelle tai oppilaalle on vaikea yliarvioida. Koulu on paikka, jossa ei ole hyvä olla yksin. Oppilaan asema ryhmässä vaikutti todella paljon koulussa viihtymiseen. Oppilaan hyvinvoinnin peruskysymys on, minkälaisena kelpaan ryhmään, johon itse haluan kuulua. Musertavinta oppilaalle on, ellei hän pääse mihinkään haluamaansa ryhmään. "Parempi olla porukassa väärässä paikassa kuin yksin oikeassa paikassa"


- Oppilas saattaa kohdata kaksoisdilemman: miten olen samaan aikaan cool ja saan kuitenkin hyviä numeroita. He saattavat ratkaista sen sillä tavalla, että kertovat, ettei heidän tarvitse lukea toisin kuin joidenkin muiden.
- Sellaisetkin oppilaat, jotka olivat hyviä koulussa, saattoivat meluta tunneilla ja tehdä itsestään numeron, jotta kelpaisivat luokan koviksille.
- Koskenniemi (1952):  ”Oppilaiden välillä vallitsevat toveruus- ja ystävyyssuhteet saattavat vaikuttaa syvemmälle ja merkitä enemmän kuin konsanaan opettaja–oppilas-yhteistyö. –– Opettaja, joka todetessaan kahden vierekkäin istuvan oppilaan välillä ystävyyden ilmauksia, kiirehtii muuttamaan istumajärjestystä siten, että nuo oppilaat joutuvat toistensa ulottumattomiin, ei useinkaan tule ajatelleeksi, että toveruus ja ystävyys ovat voimanlähteitä, joita voidaan käyttää myös kasvatusta tukemaan.” Kärjistetysti voisi sanoa, että nykykasvatustiede on hukannut Koskenniemen perinnön. Se on todella sääli. Ehkä siinä aineopettajilta on kadonnut kyky nähdä hienosyisiä ryhmän vertaistoiminnan ulottuvuuksia.

Opettajasta
-  Opettaja, joka ei pelkästään jankuta oman aineensa tärkeyttä, vaan kertoo myös elämästään ja opettaa kertomusten kautta ainettaan, saa oppilaat helpommin mukaan.
- Asioihin voidaan vaikuttaa. Omalla asenteellaan opettaja voi joko kannustaa tai vahvistaa mallia: menestyjät ja luuserit.
- Jokin luokka saattoi olla yhden opettajan edessä kauhea, toisen edessä ihana.
- Kuria pitävää opettajaa oppilaat kyllä arvostavat, ja tietoakin saa kaataa ämpärillä, kunhan tekee sen miellyttävästi ja uskottavasti.
- Tupakointi liittyy nuorten tarpeeseen kokeilla rajojaan ja olla vähän vanhempia kuin ovat. Parhaiten murrosikäisten oppilaiden kanssa pärjäävät ne opettajat, jotka näkevät teinissä lapsen. Niillä opettajilla, jotka sietävät sitä lapsellisuutta, menee hyvin.

Ja vielä koontana kehittämisideoita

1. Yläkouluille pysyvät luokanopettajat aineenopettajien oheen.
- Yläkouluun tarvittaisiin enemmän luokanopettajien osaamista. Ala-asteella luokanopettajalla on silmää ryhmädynaamisille asioille, kun yksi ja sama opettaja on kiinni oppilaiden arjessa. Sitten kun mennään yläasteelle, opettajia on lähes yhtä monta kuin opetettavia aineita ja oppilaat hajaantuvat niin, ettei kukaan hallitse koko yhteisöä. Samaan aikaan myös vanhemmat menettävät kosketuksen kouluun.

– Yhdeksäs luokka on nuorten aikuistumisen saranavuosi. Silloin nuoret kaipaavat erityisen paljon aikuispalautetta, ohjeita, kannustusta ja taputusta, joka menee aineosaamisen yli.

- Yläkoulun opettajat vaihtavat luokkahuonetta lennosta, eivätkä saa pysyvää kosketusta koululaisiin. Opettajat ovat opetusrakenteen vankeja, eikä heitä tutkijan mielestä voi syyttää ryhmädynamiikan sivuuttamisesta.

-  Luokanopettajan rakenteellista osaamista tarvitaan: kokonaisvaltainen hahmo, osaa lukea yksilöä osana ryhmää, tuntee lapsen elämäntilannetta, seuraa vuodesta toiseen oppilaita. Tietää, mitä kotona tapahtuu. vrt. ainesdaktikko, joka  kiitää kohti seuraava skeneä.

2. koulutusta ryhmäilmiöihin ja vuorovaikutussuhteisiin
- Opetustehtävässä unohdetaan helposti ihmisenä olemisen vaikeudet. Nuoret eivät ole koulussa pelkkiä oppilaita, vaan heillä on omat huolet, murheet ja ilot sekä koti- ja kaveruuspaineet mukanaan. Opettajan tulee osata puhutella oppilaita ymmärtäen.
- Muodostuisiko oppiminen helpommaksi, jos vuorovaikutussuhteet toimisivat paremmin? Kouluun kaivataan enemmän perusihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen opetusta sekä ryhmässä toimimisen ja konfliktien ratkomistaitojen hiomista.
- Opettajat tarvitsevat uusia keinoja kohdatakseen oppilaansa ryhmänä.  Opettajilta puuttuu työkaluja ryhmien käsittelyyn ja nuorten tukemiseen.
- Lisätään opettajakoulutukseen työkaluja ryhmien tunnistamiseen ja käsittelyyn.

3. aikaa!
 - Voisiko koulu olla enemmän paikka, jossa kasvatetaan ihmisiä ja jossa opetussuunnitelmat eivät olisi niin tiukkaan pakattuja.

4. Ei instant-ratkaisuja
- Nuoria ei auteta lyhyen aikavälin politiikalla.
- Koulun itsensä on muututtava
- Avataan koulut uudelle toiminnalle: ovet auki iltaisin.
- Pehmitetään kuudennen ja seitsemännen luokan välistä nivelvaihetta.
- Erilaiset oppijat paremmin huomioon.
- Koko maailma on muuttunut. Teknologia on muuttanut maailmaa, johon koulu nuorta valmistaa. Nuoren on aina vain hankalampi saada jalkaansa työmarkkinoiden oven väliin. Tietotekonologisessa yhteiskunnassa, nuoret eivät pääsee työprosesseihin kiinni, eivätkä saa pysyvää paikkaa yhteiskunnassa. Tutkinnot ovat pääsylippuina työmarkkinoille. Nuoret säilötään koulutusinstituutioihin.  Koulutus venyy. Lapsuus ja nuoruus on (liian) pitkä uimakouluaihe. Kaikki eivät jaksa odottaa omaa vuoroa.
Aikaisemmin oli paljon  hanttiduunia; töitä sai kun oli asenteet  kohdallaan.
- Komitea pohtimaan ja ottamaan tutkimustoiminta hanskaan.

Pohdintaa tavoitteisuuden mahdollisuuksista 
HILJAISEKSI vetää. Vaikka Hoikkalan ja Pajun havainnot eivät aivan uusia olekaan. Amerikkalainen Philp Jackson kirjoitti samansuuntaisesti jo vuonna 1968,  että oppilaiden on menestyttävä kahden yleisön edessä: heidän on oltava yhtä aikaa hyvä opiskelija ja ”hyvä jätkä”.

(Jackson , Philip W. (1968) Life in Classrooms New York-Chicago-San Francisco-Atlanta- Dallas-Toronto- Montreal-London: Holt, Rinehart and Winston, Inc.)

NIINIKÄÄN Ziehe (teoksessaan Ziehe, Thomas. 1991. Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino) kuvasi 22 vuotta sitten, kuinka koulu on menettämässä auransa. "Koulun tilanteet eivät milloinkaan ole itsestään selvästi sellaisia, että osanottajat ryhmittyisivät niissä oppisisältöjen ympärille. Sisältö muodostaa oikemmin taustan, jota vasten on käynnissä aivan muita prosesseja,"

MUTTA jos hieman liioittelen heidän tulkintaansa, niin uutta on,  kuinka teknologistuva maailma on hylännyt nuorensa. Se säilöö heidät koulutukseen "pidennettyyn uimakouluun" (vrt. Adler-Karlsson).

Koulusta, jota ei koeta merkitykselliseksi, muodostuu epävirallisen oppimäärän suorituspaikka. Tuossa oppimäärässä on oltava kovis. Vaatimus olla hyvä jätkä on selättämässä voimalla halua olla hyvä opiskelija, ainakin niin kauan, kuin luokissa viihdelinjalaisilla on valta luokan muihin oppilaisiin.

TULKITSEN asiaa niin, että ponnistelut  tavoitteisuuden lisäämiseksi  on aloitettava jo paljon ennen ysiluokkaa. Yhtenä valona voisi olla Joycen idea:  opettaminen on prosessi, jossa rakennetaan oppimisyhteisö, jonka jäsenet käyttävät taitojaan oppimiseen.   Koulu ja luokkahuone olisivat  tuolloin kokoontumispaikkoja näille oppimisyhteisöille,  joiden tarkoitus on tutkia maailmaa ja oppia suunnistamaan siinä tuloksellisesti!  (Joyce , B , M. Weil ja  B. Showers. 1992 . Models of Teaching. 4th ed. London: Prentice-Hall).

Nyt on päässä enemmän kysymyksiä kuin  vastauksia.  Mutta kyllä keinovalikkokin on- siitä myöhemmin.