Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, syyskuuta 21, 2018

Ei sanaakaan opsista. Puhutaan opettajan omasta pedagogiikasta

HIENO työviikko päättyi tänään ukkipäivään. Opetusharjoittelua, opetuksen suunnittelun ryhmä, kaksi Tutor-opettaja koulutuspäivää...

HUOMENNA lauantaina raikas uusi luentoteema.

Kouluissa on käyty ops-keskustelua useita vuosia. Hienoa. Ja vieläkin ehtii.

Jos historia toistaa itseään, fokus siirtyy kuitenkin seuraavan opsin unelmointiin viimeistään ensi vuonna eduskuntavaalien jälkeen.

Väliremontteja ops-tekstiin  on odotettavissa. Ja sitten perusopetussäädösten päivitystä. Ja sitten uuden tuntijaon valmistelua.

Niin kävi vuoden 1994 opsin aikana. Vuonna 1998 tekstiin lisättiin mm. käytösteema ja hyvän osaamisen kriteerit. Samana vuonna hyväksyttiin uusi perusopetuslaki ja - asetus).

Vuoden 2004 perusteiden voimassaoloaikana vuonna 2008 tekstiin tuotiin kolmiportainen tuki ja sen jälleen tehtiin laaja oppilashuollon remontti ja niiden vaatimat  säädösmuutokset.

Remontteja odotellessa olisi ehkä fiksua suunnata toviksi fokusta myös opettajien omaan pedagogiikkaan. Espoon Päivänkehrän koulussa se aloitetaan ensi lauantaina.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2018

Espoon perinneseura SyysMatin markkinoilla.

TAAS kerran takana oikein hienot kaksi SyysMatin- markkinapäivää.

Espoon perinneseura pystytti  ties kuinka monennetta kertaa telttansa Tuomiokirkon kellotapulin taakse tosi hienolle paikalle.

OLIMME jakaneet paikallaolo-vuorot kumpanakin päivänä  kahteen osaan. Aamuvuoro oli vähän lyhempi. Silloin päivystivät mm. Kari Forsberg, Marjatta Kuitunen ja Esko Uotila. Minulle osui lauantain ja sunnuntain 4-tuntiset vuorot.

Lauantaina kaverina oli Heikki Sorvari  ja sunnuntaina  Aapo Kirvesniemi,Yrjölän Leena ja  Seija Lohikoski.

Telttapöydillä oli lähes kaikki 17 vuoden aikana julkaistut  kirjat. Ja tällä kertaa myös kaksi painotuoretta teosta: Vuoden kauklahtelaiseksi juuri valitun Esa Lehtisen teos Punaisin silmin, jonka taitto on todella kaunis (Leena Yrjölä)  sekä Pirkko Kivimäen ja Esko Uotilan teos Muuralan sairaasta. Molemmat on lyhyesti esitelty pari päivää sitten tässä blogissa.  Klikkaa tätä linkkiä.

Teltalla kävi tosi mukavasti porukkaa. Mukana oli tuntemattomia ja tuttuja: mm. entisiä  sukon  hallinnon ihmisiä,  rexi-kollegoita, Auroran entisiä oppilaita ja oppilaiden vanhempia. Osa jäi turisemaan menneitä oikein pitkäksi toviksi. Hienoa. Onneksi oli tarjota Aapon tuolit alle.

Saimme paljon uusia ideoita, ja kauppakin kävi. Taisimme tehdä ennätysmyynnin!

TELTAN purku ja tavaroiden rahtaaminen autoihin ja sullominen Aapon varastoihin  sujui jo tottumuksesta Uotilan Eskon johdolla - noin 40 minuutissa.

ENSI vuonna ilman muuta uudestaan.

perjantaina, syyskuuta 14, 2018

EGD osa 6. Viides työsuhdeviikko takana

VOW. Työsuhteeni (50 % lehtoraatti) Helsingin yliopistoon alkoi 15.8, ja nyt takana on jo  4,5 viikkoa.

Ja mikä on ollessa. On työhuone, avaimet, työkavereita ja esimies.  Palkkakin on maksetu. Ja ensimmäinen lasku lääkäriltäkin on lähtenyt yliopistolle (saa nähdä meneekö läpi?) Kännykkä ja tietokone ovat omia.

YLIOPISTOLEHTORIN opetustyökuorma on yhä herrasmiesluokkaa, vaikka moni palkkatasoa nyyhkikin. Ja toki aikaa on jäätäväkin tutkimukselle, koska yliopisto-opetuksen oikeutus  perustuu sille.

VIIKKO meni nopeasti.  Mutta siihen mahtui mikrolomakin vaimon kanssa.  Ilman virkavapausanomuksia. Aivan uusi kokemus.

Millainen siis oli tämän viikon Saldo?  Kiitos kysymästä: positiivinen. Oikein positiivinen.

Maisteriharjoittelu

Maisteriharjoittelujen toinen viikko on nyt hoidettu kanta. Pian valmistuvat luokanopettajat ovat kuunnelleet ohjaajiensa opetusta yhden viikon, ja nyt tämän toisen harjoitteluviikon he ovat opettaneet yhdessä. Ja hyvin ovatkin opettaneet. Ovat ilmiselvästi saaneet hyvää opetusta. Mutta kuinka ihanan yksilöllisiä he ovatkaan.

Kaikki omat harjoittelijani ovat ekaluokissa, ja hieman sitä jää pohtimaan, kannattaisiko ykkösperiodissa valita harjoitteluluokissa hieman vanhemmat oppilaat. Kaikki toki sujuu, mutta syntyy tunnelma, että vielä muutaman viikon oppilaille tekisi eetvarttia saada olla oman opensa kanssa.

Uudet opiskelijat

Ihan tuoreiden opiskelijoiden E-ryhmän kanssa on käynnistynyt jo kaksi kurssia, joiden ryhmäistuntoja saan vetää. Toinen on otsikoltaan pedagoginen vuorovaikutus ja toinen opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Kahden viikon päästä alkaa vielä kolmas kurssi Opetussunnitelma ja koulun kehittäminen. Kaikissa niissä kuljetan läpäisyperiaattena opettajaturorointia.

Oma duuni

TÄNÄÄN minulla oli ilo olla kehittämiskeskustelussa esimieheni, dosentti  Riitta Jyrhämän kanssa. Yliopistolla keskusteluun valmistaudutaan täyttämällä kehittämiskeskustelulomake. Siinä on 4 pääkohtaa: edellisen työvuoden töiden arviointi, tulevan vuoden haasteet ja tavoitteet, henkilökohtainen kehittämissuunnitelma ja kohta: sovittujen asioiden seuranta. Täytin lomakkeen  omalta osaltani eilen illalla.

Riitalla  oli aikaa jutella ja opastaa minua  yli tunti. Kävimme läpi, mitä kaikkea uuden työntekijän tulee tehdä. Mm. laatia työsuunnitelma, siis minun tapauksessani siitä, mitä aion tehdä about 710 työtunnin aikana (kaava 1624:2:12 *10,5). Lisäksi haasteenani on opetella yliopiston työkaluohjelmien käyttö ( Moodle, Webbooli, Optime Porta ja Flamma). Ja heti tänään kilttinä poikana opettelin lataamaan Moodleen liitteitä. Ja latasinkin.

Päätän tämän työviikon tämän viikon mieliaforismiini. Aforismien
arvo  oivalletaan  usein (vain) niissä tilanteissa, joissa elämä
hetkeksi avaa konkreetisti niiden merkityksen ja aforismi koskettaa
syvältä.
KUN työsuhteeni on 50 %:nen, viikkoon  mahtuu muutakin.

Tämä viikko onkin ollut oikein MonitoimiMartin viikko. Paitsi että on hoidettu omaa terveyttä on parannettu maailmaa  sekä politiikan että seurakuntatyön saroilla.

Maanantaina oli Espoon valtuuston kokous, ja turpaan tuli. Veroäyriä ei korotettu, mikä tarkoittaa vuodelle 2019 syksystä alkaen jopa 12 %:n leikkauksia opetukseen. Argh.

Akuutteja tulehduksia on edelleen Saunalahden koulun rehtorin erottamisasia, joka näyttää sirrtyvän suoraan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.  Uusia tulehduksia liittyy kahden lukion siirtoon Otaniemeen ja niiden yhdistämiseen.

Seurakuntavaalit lähestyvät, ja nimiä tarvitaan. Deadline on maanantaina. Onneksi on puhelin. Torstaina oli  lisäksi  varsiun värikäs viestintätoimikunnan kokous, jossa kokeneet viestinnän osaajat kantoivat vastuuta edessä olevan viestintäorganisaation kehittämisestä.

MUTTA nyt alkaa viikonloppu. Nautitaan siitä.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2018

Koulun kehittämisen taskukirja

Soini, T., Pietarinen, J. ja Pyhältö, K. (2016).
 Koulun kehittämisen taskukirja. Pieni kirja, suuri ajatus.  e-kirja. 
Päivitetty 10.9.2018

10 vuotta suomalaiskouluja kehittäneet  tutkijat ovat koonneet  taskukirjan kokemuksiaan mm. siitä, miksi kouluja on niin vaikeaa muuttaa. 40-sivuisen kirjan voi ladata ilmaiseksi netistä. Linkki on jutun lopussa. Tässä pieni puffi.

TUTKIJARYHMÄ ei koostu fanaatikoista. Uudistus-vimmaisessa ajassamme he eivät halua saneerata koulua perustuksia myöten - vaan maltilla.

Kehittämisessä sen itsensä vuoksi ei ole heistä järkeä. Kehittäminen on kestävää, kun se on merkityksellistä oppimista kohti jotain parempaa, toimivampaa ja eheämpää.

Koululla on heidän mielestään väliä. Siksi he kirjoittavat koulusta ja opettajista kauniisti ( ja ilman rasittavia lähdeviitteitä  :-). He haluavat puhua kaikkien koulun toimijoiden oikeudesta oppimiseen ja hyvinvointiin ja etsiä keinoja siihen, miten se voisi olla mahdollista.

Miksi mitään ei tapahdu, vaikka hirveästi puuhataan ja touhutaan?

Tutkijat ovat huomanneet saman kuin sadat, ehkä tuhannet heitä ennen. Koulua on todella vaikeaa muuttaa. Koulu on tärkeä ja arvokas. Koulu kaikille on ollut vahva kansallinen ja kansainvälinen tahdonilmaus. Koulu  yrittää saada kaikki  pysymään mukana – edes jotenkin. Monelle koulu voi olla turvasatama. Siksi koulu on vahvojen jännitteiden kenttä ja keskenään ristiriitaisten toiveiden tynnyri. Kaikki pitää muuttaa. Mitään ei saa muuttaa.  Kaikki vanha olisi tärkeää opettaa. Mihin saisi uudet mahtumaan? Niinpä koulun oppisisällöt senkun paisuvat.

Koulun kehittämisen perusjännitteet nousevat heidän mukaansa koulun kaksoistehtävästä. Ensinnäkin koulu on sekä oppimisen että hyvinvoinnin edistäjä (Aikaisemmin mm. Pyhältö yhdisti  tavoitteet pedagogiseksi hyvinvoinniksi).  Ilman riittävää hyvinvointia ei oppiminen onnistu. Toisaalta oppiminen voi tuottaa hyvinvointia ja hyvinvointia edistäviä toiminnan ja ajattelun tapoja voi oppia. Toinen perusjännite on se, että koulun tehtävä on sekä säilyttää että uudistaa yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Ei niin, etteikö yritystä kehittää koulua ja opetusta löytyisi. Projekteja tulee ja ja menee. Kouluilla saattaa olla käynnissä yhtä aikaa jopa kymmeniä toisistaan irrallisia ja tarkkarajaisua hankkeita. Ja tämä on yksi keskeinen ongelma.

Ratkaisuja?

Millaisilla tempuilla kehittäminen sitten onnistuisi? No ei tempuilla. Mutta poimin teoksesta seuraavat, minusta viisaat ajatukset.  Sanoitan niitä myös omilla sanoillani.

1. Tavoitteena tulee olla kestävä koulun kehittäminen. Se vaatii systeemistä otetta, kokonaisvaltaisuutta. Systeemisen otteen ytimessä on ymmärrys koulun perustehtävästä: tuottaa laadukasta oppimista ja hyvinvointia, siirtää vanhaa ja luoda uuttaa.  Koulun merkityksellinen kehittäminen on tasapainoilua jännitteiden välillä. Niistä on puhuttava. Yhdessä.  Kannattaa tehdä ajatuskokeita.  Kuka tästä hyötyy? Asioita olisi hyvä tarkastella eri koulusysteemin tasojen ja toimijaryhmien näkökulmista ja huomioiden koulun perusjännitteet.

2. Kehittäminen on oppimista, jolla on suunta. Tavoitteet on sanoitettava (ja perusteltava) selvästi. Ettei käy niin, että valtakunnan tasolla ideoitu hyväntahtoinen uudistus muuttuu kentälle kulkeutuessaan niin, että opettajat kokevat sen jopa pahantahtoiseksi vallankäytöksi.

3. Lähdetään liikkeelle koulun arjesta. Mikä toimii, mikä ei enää? Koulu kehittyy arkea tuunaamalla  kokeilujen ja säätämisen  (pohdinta ja korjaukset) kautta siten, että arjen toimintakyky säilyy koko kehittämistyön ajan.
4. Vähemmän on enemmän. On fokusoitava, mitä aiotaan muuttaa. Fokusoitava siihen, mihin voidaan vaikuttaa  ja jonka muuttaminen on mahdollisimman vaikuttavaa. (ks kuva)

5. Erilaisista projekteista,  kehittämishankkeista ja uusien toimintamuotojen etsimisestä kertyy  kouluille paljon tietoa. Tätä tietoa tulisi  koota,  analysoida ja käyttää hyväksi.

6. Kukaan ei pysty yksin muuttamaan koulua. Tarvitaan koherenssia, yhteistä, jaettua näkemystä siitä, mitä aiotaan tehdä ja miksi. Puhutaan ja tehdään yhdessä. Tarvitaan yhdessä pohdintaa.

7. Enemmän yhteissäätelyä - vähemmän yksinsäätelyä. Yhteissäätely on yhteistä ponnistelua tavoitteena tehdä työympäristöstä parempi kaikille. Kannattaa tehdä ajatuskokeita.  Kuka tästä hyötyy? Asioita olisi hyvä tarkastella eri koulusysteemin tasojen ja toimijaryhmien näkökulmista ja huomioiden koulun perusjännitteet. Ihminen on läpikotaisin sosiaalinen olento. Toimivia, jaksamista tukevia toimintatapoja ei rakenneta yksin.

8. Pidetään huolta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Hyvinvointi tarttuu. Hyvinvoiva opettaja pystyy paremmin tukemaan oppilaan merkityksellisyyden kokemusta. Hän jaksaa kohdata ja luoda toivoa.
Tartutammeko hyvinvointia ja pahoinvointia?

9. Opettajat on otettava aidosti mukaan subjekteiksi ei objekteiksi- niinkuin he nyt tutkijoiden mukaan kokevat. Rehtoria tarvitaan. Vahvistamaan opettajien toimijuutta. Ne opettajat, jotka kokevat vahvaa toimijuutta, jaksavat innostua ja voivat hyvin työssään, kuvaavat itsesäätelyn rinnalla yhdessä kollegojen kanssa tapahtuvaa säätelyä.

10. Myös oppilaat mukaan kokeilemaan ja pohtimaan. Usein  opettaja toteuttaa yksin kaikki kokeilun vaiheet: suunnittelu, toteutus ja arviointi. Niitä kannattaisi toteuttaa oppilaiden kanssa, yhdessä oppimista hyödyntäen, oppilaita näihin prosesseihin osallistamalla.

11. On uskallettava  ylittää koulun sisään ajan mittaan rakentuneita ja juuriltaan hyvin syvälle istu- tettuja arjen työskentelyn raja-aitoja (ns. betonirautoja). Opettajat oppivat tutkitusti kokeilemalla ja kokeiluja pohdiskelemalla.

12. On tunnettava muutosteoriaa.  Yksi kehittämistyön tosiasia on, että se tuottaa miltei aina hetkellisen aallonpohjan. Toiminta tuntuu vaikeutuvat ja hidastuvan, kun uutta toimintatapaa vielä harjoitellaan ja kehitetään, ja tämä kuormittaa.

13. Aktiivinen muutosvastarinta ei ole ollenkaan kehittämisen pahin este – päinvastoin, se on usein erittäin hyödyllistä!

14.  Opettajat tarvitsevat oppimisen halua, pystyvyysuskoa  ja osaamista.

TEKIJÖIDEN mukaan  koulun kehittämisen taskukirja on toiminut heille tutkijoina välitilin- päätöksenä. Se on mahdollistanut  pysähtymisen ja etäisyyden oton, jäsentelyn vaiheeseen seisahtumisen. Hienoa, että teitte sen.

LINKKI e-kirjaan:
http://www.learninginschool.fi/cms/wp-content/uploads/2016/02/Koulun-kehittämisen-taskukirja.pdf

Espoon perinneseura julkaisee kaksi uutta kirjaa


ESPOON perinneseura jatkaa aktiivista julkaisutoimintaa.  Kaksi uutta kirjaa on ostettavissa SyysMatin markkinoilla ensi viikonloppuna. Kirjat tulevat myyntiin myös perinneseuran Perinnekauppaan, Tapiolan Akateemiseen Kirjakauppaan ja Auroran kappeliin.

Muuralan sairaala – Espoon ensimmäinen
Pirkko Kivimäki ja Esko Uotila

Espoon ensimmäinen sairaala aloitti toimintansa Muuralassa noin sata vuotta sitten. Kirja kertoo sairaalan monista vaiheista, sairaanhoidon kehityksestä, henkilökunnan tehtävistä ja toiminnan muutoksista Espoon kasvaessa maalaispitäjästä suureksi kaupungiksi. Varsinaisen sairaalatoiminnan jälkeen Muurala toimi pitkään terveyskeskuksen vuodeosastona ja viime vuosinaan päiväsairaalana.

Kirjassa on Muuralassa hoitotyössä toimineiden ja potilaina olleiden muistoja sairaalasta. Sairaalan tarina tuli päätökseensä, kun päiväsairaalan toiminta siirtyi keväällä 2017 Muuralasta uuteen Espoon sairaalaan Jorviin.

Kirja julkistetaan ja sitä voi ostaa SyysMatin Markkinoilla. Tekijät ovat tavattavissa perinneseuran teltalla lauantaina 15.9. klo 12-12.30.

Punaisin silmin –Espoon Kauklahti 1917-18
Esa Lahtinen



Sisällissodissa ei ole voittajia – ainoastaan häviäjiä.  Vuonna 1918 myös Kauklahdessa koettiin suuria kärsimyksiä ja tappioita.

Esa Lahtinen kertoo kirjassaan, mitä Kauklahdessa tapahtui vuonna 1918 ja miten kauklahtelaisille kävi sisällissodassa ja sen jälkeisissä tapahtumissa.

Punaisin silmin -teoksen lähteinä ovat valtiorikosylioikeuden ja valtiorikosoikeuksien asiakirjat sekä Suomen sotasurmat 1914–1922  nimitiedosto. Jonkin verran teoksessa on käytetty lähteenä aikaisempaa tutkimusta, kirjallisuutta sekä muistitietoa. Paljon tietoa on jäänyt tallentamatta, koska aikanaan toiset eivät saaneet ja toiset eivät halunneet muistella. Vielä tänä päivänäkin muistaminen on ollut monelle vaikeata.

Kirja julkistetaan 15.9. ja sitä voi ostaa Kauklahti-päivässä ja SyysMatin Markkinoilla. Esa Lahtinen on tavattavissa Kauklahti-päivänä Kauklahti-seuran esittelypisteessä lauantaina 15.9. klo 11-14 ja SyysMatin Markkinoilla perinneseuran teltalla sunnuntaina 16.9. klo 12-12.30.

SyysMatin Markkinat 15.-16.9.2018

Espoon perinneseura on mukana SyysMatin Markkinoilla Espoon tuomiokirkonmäellä lauantaina 15.9. ja sunnuntaina 16.9.2018 klo 10-16 ja Kauklahti-päivässä Kauklahden kappelilla lauantaina 15.9.2018 klo 11-14.

Perinneseura julkaisee tapahtumissa kirjat
- Muuralan sairaala – Espoon Ensimmäinen ja
- Punaisin silmin – Espoon Kauklahti 1917–1918.

Tarjolla ovat myös muut kirjat, jotka on esitelty sivulla espoonperinneseura.net/julkaisut.


Tervetuloa tutustumaan perinneseuran toimintaan ja julkaisuihin!

Espoon perinneseura

espoonperinneseura.net
www.facebook.com/EspoonPerinneseura
espoonperinne@gmail.com

perjantaina, syyskuuta 07, 2018

tiistaina, syyskuuta 04, 2018

Eläkeläinen goes Duuni. Osa 5

Rakas päiväkirja! 
Sitä on nyt oltu oikeasti eka päivä töissä eikä vain palkkalistoilla.  On istuttu työhuoneessa 4. kerroksessa.  Menty sisään oikein omalla avaimella. On saatu ensimmäinen palkkakin.

On kuunneltu  yhdessä koko ikäluokan kanssa   FT Markus Talvion sympaattinen  luento vuorovaikutus- ja tunnetaidoista Minerva-agoralla. 

On pidetty sen jälkeen  ensimmäinen ryhmäistunto opettajaturorina 1. vuosikurssin E-ryhmälle. Muut didaktikot pitivät omille ryhmilleen.

Miksi sinusta tulee opettaja?  Millaista polkua pitkin päätös syntyi? 

On esitelty oma itse. 

On käyty läpi perusasioita opiskelusta ja HOPSista. On muistutettu, että 60 op takaa firmalle rahaa.

On jaettu ryhmä pienempiin, ja annettu kullekin ensimmäinen läksy. 

On jaettu käyntikortti.

Jännitti? Joo. 


sunnuntaina, syyskuuta 02, 2018

lauantaina, syyskuuta 01, 2018

Kirje menneisyydestä

https://www.youtube.com/watch?v=gBVZbzVvK4c&t=6s
SAIN eilen kirjeen Auroran koulun entiseltä oppilaalta Katjalta. Katja oli meillä 90-luvun alussa, ja hän on  esimerkki siitä, kuinka paljon koululla on sittenkin mahdollisuuksia auttaa oppilaita löytämään oma intohimonsa - jopa ammattinsa. Vaikkei meillä mitään sellaista tarkoitusta silloin ollutkaan.

1990-luvun alussa Aurora oli mukana Koulun Kerhokeskuksen Kulttuuri-hankeessa.  Kiitos vaan Tapio Toivanen mukaan ujuttamisesta.

Oli se upeaa aikaa. Eri taiteen kanssa touhunneet tahot ottivat yhteyttä, myös sirkusihmiset. Yksi heistä oli Heikki Leppänen (klovni Valtteri). Ja meillä kun oli talo täynnä upeita maikkoja, jotka innostuivat kaikesta hullusta. Sirkusjuttuihin lähtivät mm. yhä Aurorassa opettava  Uma Jutila ja pitkään Norjassa opettanut Maarit Tyrjy. Teimme juhlanäytelmiä ja keikkailimme pakettiautollani ympäri Espoota. Ja opettaja Anna-Liisa Korhonen koosti kokemuksista  juttuja koulun lehteen Auroran Uutisiin.  Oli ne huikeita aikoja.

PALATAAN Katjaan. Hän on nyt aikuinen  ja  sirkuksen kansainvälinen ammattilainen. Kirjeessään hän lähetti minulle linkin u-tubeen parin minuutin videon, jossa hän kertoo mm., kuinka  päätyi alalle ja millaista työ on. Videota saa vapaasti hyödyntää opetuksessa. Musiikin on tehnyt  Kimmo Pohjonen. Tekijätiedot omistaa www.luova100.fi.  Hanke on osa Suomi100-ohjelmakokonaisuutta.

ETTE voi kuvitella iloa tuollaisesta kirjeestä?  Eikun tekemään vaihtariksi oma pikku amatöörivideo. Poimin kuvat kuvat koulumme lehdestä.

KUTEN Pasi Sahlberg on viisaasti sanonut: ” Koulun keskeisenä tehtävänä on auttaa jokaista löytämään oma intohimonsa tai lahjakkuutensa - se missä hän on hyvä.”  Kunpa se onnistuisi mahdollisimman monen osalta.

Soihtu on nyt uusilla opettajilla ja rexeillä.

TÄSSÄ oma clipsini:




torstaina, elokuuta 30, 2018

Paketillinen toiminnallisia ideoita

HIENOA, että Ps-kustannus tarjoaa nuorille opettajille mahdollisuuksia jakaa ideoitaan toisille ihan painettuina.

Opettaja ja kouluttaja, tohtori Juho Norrenan työryhmä on pannut samaan 162 sivun  + liitteiden pakettiin  toiminnallisia ideoita, joita toteutetaan nimenomaan ryhmissä. Osaamista porukassa on: Timo Jaakkola (motoriset taidot), Merja Kauppinen (tekstitaidot), Riika Kotka (draama), Mikko Leppänen (työyhteisön sopimukset), Eija Leskinen (draama, kuvataide, ryhmä), Kari Penttilä (ongelmanratkaisu), Henna ja Matti Tampio (ulko-opetus) sekä Paula Vorne (NPDL, pariopettajuus jne.)

Norrena, J. (toim.). (2016). Ryhmä oppimaan. Toiminnallisia työtapoja ja  tehtäväkehyksiä. Taito. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.  

Lukija saa vinkkejä, kuinka käyttää  koulun arjessa
draamaa, digitaalisia ja taiteellisia esityksiä, esityksiä, leikkejä, projektitoitä, retkiä, ryhmätöitä, tarinoita, tutkimustehtäviä ja  yhteistoiminnallista oppimista. Yksittäiset  tehtävät on nimetty hauskasti. Mukana on graffiteja, heimoja, hidastuksia, klaaneja, pikakelauksia, salakuuntelua... Mutta ei silppuina vaan kytkettynä laajempaan juoneen,  struktutoituihin  malleihin.

Kirjan alussa avataan teoksen taustaideologiaa. Mitä lisäarvoa toiminnallisuus ensinnäkin tuo opetukseen? Osallisuutta. Omakohtaisia  kokemuksia. Yksilöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä.

Oppilaan kannalta on tärkeää löytää omakohtainen ja kokonaisvaltainen lähestymistapa oppimiseen. Toiminnallisuus on lääke tähän nälkään.  Oppilaan aktiivisuus oppimisessa korostuu myös opetussuunnitelmassa.

Toiminnallisuudesta on moneksi.Toiminnallisuus on kokonaisvaltaisuutta (vrt. istumalla oppiminen). Toiminnallisuus on liikkumista mutta myös  myös ajattelemalla oppimista. Se on eri aistikanavien käyttöä. Elämyksiä. Yhdessä tekemistä.

Moni opettaka  maustaa oppiaineisiin luokiteltua opetusta toiminnallisilla elementeillä, mutta tekijät rohkaisevat heitä myös syvempään: käyttämään laajempia  kokonaisuuksia, joissa  oppilaan oma ihmettely ja mahdollisuudet harjoitella työskentelytaitoja mahdollistuvat vielä paremmin. Toiminnallisuus sopii tekijöiden mukaan mainiosti kaikkiin aihekokonaisuuksiin.

Toiminnallinen tehtäväkehys

TYÖRYHMÄ on yrittänyt kehittää toiminnallisille tehtäville mielekästä, kokonaisvaltaista rakennetta, jota he kutsuvat tehtäväkehykseksi.  Ideana on rakentaa - esim. monialainen oppimiskokonaisuus-  niin, että toiminnalliset tehtävät upotetaan projektioppimisen vaihejakoon. Vaiheita ovat:
  • Aloitus. Aloituksessa tutustutaan,  jaetaan ryhmät ja ryhmäroolit, avataan prosessi, resurssit, rutiinit ja pelisäännöt läpi - tehdään tarvittavat (draamasta tutut) sopimukset.  Keskeinen keino on ryhmäytyminen. Avuksi on ideoitu esim. starttikortit ja janatehtäviä (spectogrammi)
  • Seuraava vaihe on tiedonhaku. Kootaan aiemmat käsitykset pankkiin.  Pohditaan, mistä saadaan tietoa (esim. retket, haastattelut, lähteet) ja tunnistetaan ratkaistavia ongelmia, jotka ovat mielellään todellisia (vrt. NPDL).
  • Kun materiaalia on tuotettu, alkaa soveltaminen, joka on varsinainenn työskentelyvaihe. Työt jaetaan vahvuuksien mukaan.  Pohditaan kohdeyleisö, jonka hyväksi ongelma ratkaistaan.Tämä vaikuttaa lopputuotoksen muotoon.
  • Kun työ on valmis se esitetään oikeille ihmisille, ei vain opettajalle tai omalle luokalle. Lopputuotos voi olla esitys, iskulause (tiivistys), juliste, rastipisteet. Se voi olla roolissa kirjoitettu kirje. Näin oppiminen dokumentoituu. 
  • Viimeinen vaihe on arviointi. Nyt palataan tavoitteisiin. Mitä olikaan tarkoitus harjoitella ja oppia. Ryhmä pohtii, keiltä voi pyytää palautetta. Teoksessa on myös erilaisia itsearviointilomakepohjia. Arvioinni tueksi suositellaan mm, janaa, pikakelausta (näytellään, kuinka homma sujui, still-kuvia?)  ja oppimispäiväkirjaa 
TEKIJÄT ovat tuottaneet malliksi nipun tällaisia kehyksiä tehtävineen. Teemoina ovat: Puille opetaminen, Tapakulttuuri, Taukojumpasta elinvoimaa, Kielteisten tunteiden käsittely,
Monilukutaito,  Tarkka katsominen ja kuvailu, Sokraattinen metodi, Tarinan tekstilajimuunnelmat, Luovuus minussa, Luovuus meissä ja mm.  Heimo kerrataan yhdessä.

Pari yksittäistä ideaa

YKSITTÄISISTÄ ideoista nostan esiin kaksi. Ensimmäinen on Norrenan esittelemä luottamuksen kehä. Kyse on tavasta sanoittaa oppilaan ja ryhmän itseohjautuvuuden laadullinen kehitys. Alimmalla kehällä oppijat tarvitsevat kädestä pitäen tukemista. Seuraavalla kehällä he  jo yrittävät aina  ratkaista asian itse yhteistoiminnallisesti. Uloimmalla kehällä opettaja vain mahdollistaa ja voi todeta, että vow, mitä te olette tehneet. Joissain kouluissa tätä kehämallia käytetään myös niin, että itseohjautuvuuden kasvaessa oppilaiden liikkumavapaus koulun tiloissa kasvaa.

TOINEN vallan mainio idea ei liity suoraan oppilaisiin, vaan kouluun työyhteisönä. Norrenan koulun: Viherkallion koulun  rehtori Mikko Leppänen on  luonut opettajien yhteistyön johtamiseen prosessit, joilla sanallistetaan ja puhutaan auki monia tärkeitä asioita. Yhteisissä keskusteluissa syntyy mm. perehdytys- , Työparis-, Johtajuus-, Vuorovaikutus- ja  Viestintäsopimus. Kaikki tietävät, miten tulee toimia.

Kritiikkiä rakentavassa mielessä

TEKIJÖILLE siis onnittelut. Tällaisille ideoilla on varmasti käyttöä. Taitto on pirteää. Kirjan perusidea: kytkeä toiminnallisia työtapoja toisiaan pedagogisesti tukeviksi kokonaisuuksiksi on vänkä ja herättää paljon ajatuksia.

Etsin teoksen alkulehdiltä  toimittajan nimeä. Yleensä oppimateriaaleja tuotettaessa kustantaja panee kirjantekemisen ammattilaisen valvomaan duunia. Nyt en sellaista nimeä löytänyt.  Ehkä sellaista ei ollut? Se voi olla syy  kirjan sanottaisiinko epätasaisuuteen. Pisin toiminnallinen tehtäväkehys on 36-sivuinen, lyhyin 3-sivuinen. Vaikka kristittyjen omaisuus on lentävän lauseen mukaan yhteistä, on aina korrektia mainita lähde,  jos lainataan toisten ideoita.  Hyvin kuvattu roolihattu on alunperin Bonon idea.

Jäin myös pohtimaan kirjan genreä. Tämä ei ole oppikirja. Ei työkirja. Ei oheislukemisto. Se on kirjoitettu opettajalle. Kyseessä on selvästi pedagoginen opas opettajalle. Mutta perinteinen opettajanopas se ei ole. Opettajanoppaathan  perustuvat johonkin oppikirjaan ja sen sisältöihin.  Ehkä tämä on pirteä aihio uudenlaisesta oppiainerajat ylittävästä monialaisten oppimiskokemusten rakenteluun ohjaavasta opettajan oppaasta?

Teoksen mallikokonaisuuksissa  toteutuu hyvin  toiminnallisuus, tutkivaote, teemalähtöisyys, kiinnostuksen huomioon ottaminen, oppilaiden ottaminen mukaan suunnitteluun sekä mm.  mahdollisuus rakentaa tietoa yhdessä.  Ne antavat tilaa luovuudelle ja elämyksille.

Mutta mutta... Ehkä jatkossa olisi hyvä  kuitenkin vielä jäsentyneemmin kytkeä  työtapaideat  opetussuunnitelman näitä kokonaisuuksia ohjaaviin  haastavampiin  toiveisiin. Niissä kun pitäisi oppia yhdistämään eri tiedonalojen tietoja ja taitoja sekä jäsentämään niitä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. En oikein löytänyt yhteyksiä koulun arvoihin, laaja-alaisen osaamisen taitoihin, oppiaineisiin  enkä toimintakulttuurin kehittämisen linjauksiin. Miten  näillä malleilla vastataan toiveeseen lisätä opettajien välistä yhteistyötä? Nyt esitellyt kokonaisuudet (esim. puille puhuminen) saattavat olla ainakin tämänikäisestä hiukan ohuita aidosti eheyttämään eri oppiaineiden  opetusta.

JOKA tapauksessa suosittelen teokseen tutustumista. Siinä on runsaasti toteuttamiskelposia, koeteltuja ja innostavia ideoita. Helmetissä kirjoja on lainattavana 12 kpl - ja kaikki ovat varattuja.
Googlettamalla teoksen nimen, saa 208  osumaa. Pääosa on kirjakauppojen puffeja.

Nina Maunu kehuu sitä kovasti omassa arvioissaan (https://www.opettajantietopalvelu.fi/toiminnallisuuden-avaimia-teoksessa-ryhma-oppimaan.html )  samoin Anna Ahonen (https://www.opettajantietopalvelu.fi/konkreettisia-keinoja-uusi-OPS.html).

Ehkä heitä kannattaa uskoa enemmän vielä kuin minua :-)

keskiviikkona, elokuuta 29, 2018

tiistaina, elokuuta 28, 2018

Kohti luokanopettajan tutkintoa.EGD osa 4.

TÄNÄÄN oli uusien luokanopettajaopiskelijoiden toinen koulutuspäivä. Salillinen onnellisia  eri koulutus-ohjelmien nuoria kokoontui klo 10 kahden tunnin infoon, jossa heille avattiin kasvatustieteen kandin ja maisterin tutkintoon liittyviä opintoja. Onnellisia siksi, että  mm. luokanopettajaohjelmaan  pääsi vain 8,8 % hakijoista. Ja onnellisia siksi, että koko viikon opiskelijatutorit järjestävät heille mukavaa ohjelmaa. Helsingin kadut olivatkin täynnä haalariväkeä.

KOKOSIN itselleni tähän muistiin, kuinka nykyään edetään kohti luokanopettajaohjelman kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

Tutkinnon tavoitteet

Koulutuksen tavoite on, että tulevat luokanopettajat, generalistit  ovat tutkivia opettajia. Pedagogiikan asiantuntijoita. Aktiivisia toimijoita erilaisissa oppimisympäristöissä ja tomintakulttuureissa. He selviävät muutosessa eivätkä vain selviä vaan ovat luomassa uutta.

2 suuntautumisvaihtoehtoa

Luokanopettaja-ohjelmassa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: perinteinen kasvatustieteellinen ja uudempi (ja pienempi) kasvatuspsykologinen . Jälkimmäisessä opiskelutapa on hieman toisenlainen. Opiskelijoita  osallistetaan päätöksiin enemmän. Asioita tutkitaan ryhmissä, ja samalla opitaan vuorovaikutustaitoja. Heidän pääaineensa on kasvatuspsykologia.

Tutkintorakenne

Opiskelulle on määritelty "normaaliaika" viisi vuotta.Opiskelu jakaantuu kahteen osaan: kandiin ja maisteriin.

Kandiopintoihin kuluu 3 vuotta. Tutkintoon tarvitaan 180 opintopistettä. Niihin kuuluvat:
Kieli ja viestintä -mm. draama  (15 op)
Kasvatustiede; perus- ja aineopinnot (65 op)
Monialaiset opinnot (60 op)
Valinnaiset opinnot, esim. sivuaine (40 op)

Maisteriopintoihin kuluu 2 vuotta.  Tutkintoon tarvitaan  120 opintopistettä.  Niihin kuuluvat:
Kasvatustieteen syventävät opinnot (80 op) ja
Valinnaiset opinnot (40 op).

Tutkintoon ei saa mahduttaa enempää opintopisteitä kuin tuo 300 + 10 %. Opiskella toki saa enemmänkin.  Viiden vuoden aikataulussa pysyy, jos suorittaa  joka vuosi 60 opintopistettä.Vauhdissa pysyy parhaiten, kun laatiin oman opiskeluohjelmansa ns. opintopolun mallin mukaan. Tämä on tärkeää, koska laitoksen rahoitus perustuu siihen, että opiskelija suorittaa 55 opintopistettä joka vuosi.
Armonaikaa voi saada kaksi vuotta lisää, sen jälkeen opinnot vanhenevat.

Opiskelusta 

Opiskeluun kuuluu:
Luentoja. Yliopistolainmukaan luentojen kuunteleminen ei ole pakollista, mutta ensimmäisellä kerralla on oltava paikalla
Tenttejä. (luennoista ja kirjoista)
Ryhmäistuntoja:  Läsnäolovaatimus on 90%.
Kaksi opetusharjoittelujaksoa. Niissä  osallistumisvaatimus on 100 %. Osa harjoitteluista suoritetaan Viikin harjoittelukoululla ja Helsingin normaalikoululla.
Tehtävät on tehtävä vuoden aikana.
Projekteja.
Tutkielman tekoa.

Lukuvuosi on jaettu  4 periodiin.

Aikaisemmin hankittu osaaminen tunnustetaan (jos suorituksista on alle 10 vuotta).  Niillä voidaan korvata kursseja tai ne voidaan sisällyttää opintoihin. Niinikään tunnustetaan jo aikaisempaan tutkintoon kuuluvat vastavat opinnot.

Upea video

U-tubessa on muuten upea parin minuutin video opettajakoulutuksesta Helsingin yliopistossa. Miksi opettajaksi? Leffapätkä näytettiin uusille opiskelijoille.

https://www.youtube.com/watch?v=DTg29LGp9fE

Tässä vielä toinen linkki

https://www.youtube.com/watch?v=-szMTeJAeLU

maanantaina, elokuuta 27, 2018

Nyt se alkoi. Duuni.

EGD 3.

HIEMAN Déjà-vu-oli, kun ehtii kotiin klo 17.20:ksi,  ja ensimmäinen työkeikka alkoi klo 9. Tällaistako se olikin se elämä ennen eläkkeelle jääntiä?

ELÄKELÄINEN nousi  innoissaan ja jännityksessään ylös  aamulla klo 6 -  ilman herätyskelloa - valmislemaan parin viikon päässä olevan vesoluennon dioja. Oli inspiraatio.

Sitten aamuruuhkaan kohti Helsinkia,  Otavaa ja upeaa työryhmää, jossa saa olla  mukana suunnittelemassa eräänlaista simulaatiopeliä Suomen rexien marraskuiseen koulutuspäivään. Teeman on toimintakulttuurin muutos, ja päävelhona silloin on Markku  Pelkonen. Neljässä tunnissa syntyi paljon.  Ei ihme tuossa porukassa. Flow.

PARIKSI tunniksi sitten  yliopiston opiskelijakirjastoon tutkimaan vuoden 1967 peruskoulun väliaikaisen opetussuunnitelman monisteita. Aloitin homman jo viime syksynä, mutta sitten tuli muissa asioissa hoppu. Muutama nide vielä,  ja pystyn kuvailemaan alkuperäisen peruskoulupedagogiikan päälinjat. Niin innoissani olin, että unohdin lukulasini jonnekin. Hmm. Täytyy toivoa, että joku poimi talteen eikä omaamn taskuun:-)

KLO 15  alkoi sitten ensimmäinen varsinainen työrupeama didaktiikan lehtorina. Syksyn ensimmäinen maisteriharjoittelujakso alkaa pian, ja ohjaajat ja opiskelijat tapasivat toisiaan.

Lehtori Heini Paavola piti oikein sympaattisen ja oleellisen osuvan alkupuheenvuoron. Sen jälkeen sain tutustua kuuteen harjoittelijaan, joiden didaktikon ohjaus on vastuullani. Innostavia ja lahjakkaita nuoria. Päämessageni heille oli: käyttäkää rohkeast  omia vahvuuksianne jaharrastusalueianne (toki luokanopettajan kanssa sopien). Ja niitä hellä oli.  Kahdella oli kova urheilutausta, kolme osasi vieraita kieliä. Yksi johti kuoroja, toinen soitti huilua ja harrasti vaikka mitä tansseja.

JA nyt kotona sitä on oltu kolmisen tuntia naputtamassa.

Nyt kello on 20.30,  ja harjoittelijoille tarkoitettu didaktikon kirje nro 1 on lähetetty.

Toisaalta vähän oma vika, että venyi näin pitkään. Innostuin kehittelemään kirjeeseen visuaalisia elementtejä (ks. vieressä).


JOO. Kyllä se taisi tällaista olla, kun oli oikeasti työelämässä. Pulssi oli vähän koholla. Auttaisiko lasillinen konjakkia.


sunnuntaina, elokuuta 26, 2018

Voiko konstruktivismia toteuttaa käytännössä?

 Rauste- von Wright, Maijaliisa. ( 1998). 
Opettaja tienhaarassa. Kontsruktivisimia käytännössä. 
2. painos. Jyväskylä: Ps-viestintä oy
20 vuotta sitten (1998) ilmestyi kirja, joka näyttää googlettamalla lähes unohtuneen. Tosi sääli, sillä Maijaliisa Rauste- von Wrightin teos "Opettaja tienhaarassa" on mielenkiintoinen.

Ensinnäkin se kuvaa konstruktivismia raikkaan alkuperäisessä muodossa " tärkeimpänä ihmisen oppimiseen kohdistuvana paradigmana".

Toiseksi se kertoo konkreetin tieteellisesti työstetyn tarinan, mitä tapahtuu, kun (yliopiston) opettaja alkaa  yhdellä nuorisokasvatuksen kurssilla toimia konstruktivistisen oppimis- ja ihmiskäsityksen mukaan.

1. Paradigmojen sota

Oppimisen tutkimisen valtavirta oli kirjoittajan mukaan 1910-luvulta aina 1970-luvulle saakka luonnontieteellisesti orientoitunutta. Elettiin ns.  behaviorismin valtakautta. Oppimista tutkittiin rottakokeilla, ja se ymmärrettiin ärsyke-teaktio-kytkeytymiksi. Tiedon ajateltiin syntyvän havainnoista, alhaalta kohti käsitteitä.

Oppiminen oli oikeiden reaktiomallien vastaanottamista, jossa oppilas oppi kytkemään  kysymykset oikeisiin vastauksiin vastaukset  ja palauttaa ne osuvasti mieleen kokeissa.

Opetussuunitelma kirjoitettiin etukäteen. Opettaminen ymmärrettiin tiedon ja taidon siirtämiseksi sisällöllisesti ja ajallisesti jaksotetusti. Hyvässä opetuksessa  korostui aineiston ja esittämistavan selkeys ja opiskelijoiden palkitseminen oppimisesta.

1970-luvun murros: kognitivismi

1970 luvulle osui  paradigman muutos: Behaviorismin haastajaksi nousi kognitivisimi.
Nyt ihmisen oppimista ryhdyttiin tarkastelemaan informaation prosessoinnin, tiedon käsittelyn näkökulmasta. Ajateltiin, että  oppiminen ilmenee toiminnan muutoksissa.  (Kognitivismia voi pitää  kontruktivismien alkuaihiona)

1980-luku; haastajana konstruktivismi

Pragmatismi/konstruktivismi  nousi johtavaksi tieteellisen toiminnan paradigmaksi 1980-luvulta alkaen. (Tieto ja) oppiminen liittyvät  toimintaan.  Tieto ei siirrykään  ulkoa sisään ihmisen päähän, vaan jokainen oppija konstruoi tietonsa itse. Eikä ymmärtämistä voida siirtää, se on aina oppijan oman ajattelun tuotosta.

Oppimisesta

Tässä paradigmassa oppiminen on ihmisen lajityypillinen selviytymiskeino. Se on oppilaan oma aktiivinen tiedon konstruointiprosessi, jossa oppija  valikoi ja tulkitsee informaatiota aikaisemmin oppimansa ja odotustensa pohjalta lähtien. Oppimiseen kuuluvat mm. omiksi koetut kysymykset, oma kokeilu, ongelmanratkaisu ja ymmärtäminen.

Keskeistä oppimisessa on ymmärtäminen ja ajattelu. Oppiminen on siis yksilön aktiivista havaintojen ja kokemusten tulkintaa ja niihin liittyvien uusien merkitysten rakentamista. Oppiminen on  tilannesidonnaista, ja se perustuu vuorovaikutukseen. Oppiminen edellyttä itseohjautuvuutta, joka on opittava ja opittavissa . Ymmärtääkseen oman ajattelunsa perusteita yksilön täytyy kasvaa näkemään itsensä ja oma toimintansa ulkoapäin ja tulla tietoiseksi omista olettamuksistaan.

Oppimisympäristö

Jotta opiskelijalla käynnistyy oppiminen prosessina, hänen valikoiva tarkkaavaisuutensa on saatava suunnattua opittavan asian kannalta olennaiseen,  ja opiskelijan on koettava heräävät kysymykset itselleen tärkeiksi ja mielekkäiksi.  Tiedemaailmassa puhutaan noviisien yksilöllisten oppimisprosessien saattamisesta  yhteiseksi oppimisympäristöksi, jossa käsitteellistetään esiin tulleita asioita tieteen kielellä. Eri ryhmien työn tulokset muodostavat pohjan opettajan omalle asian erittelylle. Kaikki tutustuvat toistensa töihin, jotka varioivat suuresti, mikä mahdollistaa  kurssille oppimisympäristön, jossa myös muut kuin ”minun” kokemat ongelmat tulivat esille.
”Opiskelija oppii kaikkialla, mutta hän ei virity aktiiviseksi kaikissa tilanteissa. Hän voi oppia myös avuttomaksi.” 
Opettajan tärkein taito on luoda toimivia, tarkoituksenmukaisia oppimisympäristöja,  jotka herättävät oppijassa kysymyksiä ja auttavat häntä konstruoimaan vastauksia ymmärtäen, mihin ollaan pyrkimässä.  Opettajan luomassa oppimisympäristössä  viriävät  tarkoituksenmukaiset kysymykset , joihin vastauksia haetaan opettaja ohjauksessa  oppijan oman kokeilun, ymmärtämisen ja ajattelun varassa.  Hän  harjaannuttaa  opiskelijoiden ajattelu-ja ymmärtämisvalmiuksia antamalla heille mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet saada palautetta omista toimintaprosesseistaan.  Oppimisympäristöön kuuluu opettajan käynnistämiä epätietoisuuden tilanteita  (konfrontaatiot). Näiden kautta opiskelija saa  mahdollisuuden kehittää  omia valmiuksiaan oppia oppimaan. Oppimisympäristön tarkoituksenmukaisuus  tulee olla  kaikkien prosessiin osallistuvien tietoinen  tavoite.

”Opettajan työ on ihmisten auttamista mahdollisuuksiensa luo.”
Opettaja  säätelee opiskelijan toimintaprosessin  etenemistä; valikoivaa tarkkaavaisuutta,
informaation tulkintaa ja tilanteen emotionaalista ilmapiiriä. Opettaja harjaannuttaa  opiskelijoiden ajattelu-ja ymmärtämisvalmiuksia antaalla heille mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet saada palautetta omista toimintaprosesseistaan. (Ja luonnollisesti hän(kin)  antaa palautetta.)

Konstruktivismi vaatii opettajalta paljon

Opettajan on hallittava käsiteltävä sisältöalue hyvin.  Hänen on  hallittava itsereflektiivisia valmiuksia
Hänen on hallittava oppimisprosessia, johon kuuluu skeemojen aktivointi, oppimaan oppiminen ja aktiivinen transer.

Skeemojen aktivoinnilla tarkoitetaan aiemmin opitun esiin nostamista.
Oppimisen ohjaamisen taitoja ovat taito  tukea ja helpottaa oppimisprosessia, luoda oppimisprosessia edesauttavia konfrontaatioita eli uteliaisuutta herättäviä ristiriitoja (joista nousee  oppilaiden omiksi haastaviksi kysymyksikseen kokemia ongelmia).
Aktiivinen transer tarkoittaa  opitun siirtäminen käytettäväksi muulla kuin kokeessa.

Opettaja tarvitsee lisäksi ihmissuhdetaitoja tehdäkseen tarkoituksenmukaisia  väliintuloja vuorovaikutustilanteissa.
” Opettaja ei ole puhuva sanakirja                                                 vaan kyselevä ja asioista selvää ottava ihminen." 
Opettajan työ edellyttää jatkuvaa oppimista – myös uusiutumisen ja innostumisen kanavien  etsimistä ja löytämistä.

Konstruktivismin pojalta toteutettu opetus

Konstruktivistisen paradigman pohjalta  toteutettu opetus on erilaista.  Opetussuunnitelmaan kirjataan vain keskeiset tavoitteet ja ideat.

Opiskelu muuttuu omaksi koettujen ongelmien ratkomiseksi. Opetuksen tavoitteena on, että oppijalle syntyy opeteltavasta aiheesta omiksi ja tärkeiksi koettuja ongelmia, jotka ovat opetuksen kannalta relevantteja.  Koulutuksen keskiöön nousee muuttuvien faktojen sijaan oppimaan oppimisen taidot.

Opettajan ja oppilaan rooli muuttuu. Oppiminen on oppilaan oma tiedonprosessointjuttu.  Opetus-oppimisprosessi  on toisaalta opettajan  ja oppilaiden, toisaalta oppilaiden keskinäinen vuorovaikutusprosessi.

2. Nuorisokasvatuksen kurssi

Kirja  esittelee  konstruktivismia kertomalla  tarinan syksyllä 1995 Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitoksella pidetystä, 5 opintoviikon mittaisesta  nuorisokasvatuksen cumlaude-tasoisesta kurssista. Se  pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman pitkälle kontsruktivistisen ihmis- ja oppimiskäsityksen pohjalta.  Kirja kertoo, kuinka Rauste-von Wright kurssin toteutti ja kuinka hän ja opiskelijat sen kokivat.

Konstruktivistinen ote näkyy jo opettajan omissa tavoitteissa: Tavoitteena oli oppia nuorisokasvatuksen ilmiöihin liittyviä tieteellisiä valmiuksia (ei siis valmiita oppisisältöjä).
Näitä ovat:  ajattelu, ongelman löytäminen ja määrittely, kyseenalaistaminen, ongelmanratkaisun vaatimat prosessit sekä havaintojen tekemisen edellyttämät metodit.

Kirjoittaja uskoi, että ymmärtäminen mahdollistuu parhaiten oman tekemisen kautta.
Toisaalta saatava palaute omasta tekemisestä kyseenalaistaa ja vaatii opiskelijaa perustelemaan kannanottojaan sekä pohtimaan niille mahdollisia vaihtoehtoja.

Kurssin rakenne

Kurssin kesto oli viisi opintoviikkoa. Kolmen tunnin kokoontumisia oli kahden viikon välein. Väliaikoina tehtiin tehtäviä, ja opettajan tavoitti faksilla. Kurssille ilmoittautui 35 opiskelijaa, loppuun sen suoritti 28.

Ote oli työpajamainen. Osallistujilla oli valta päättää, mitä tehdään. Heiltä kysyttiin, mitä he odottavat kurssilta. Mitä he halusivat  osata kurssin jälkeen?  Mikä heitä kiinnosti? Odostukset koottiin fläpille. Opettaja kertoi myös oman tavoitteensa:  kokonaisoppiminen. Hän loi tilanteita, teki ehdotuksia, mutta jätti päättämisen opiskelijoille.

Ensimmäisellä kertalla herätettiin siis omaa itseohjautuvuutta ja hahmotettiin jokaisen omaa  oppimisprosessia sanallistamalla tavoitteet. Niinikään tutustuttiin toisiin ja vaihdettiin yhteystietoja.

Välitehtäväksi annettiin haastattelutehtävä: Matka nuoruuteen. Mitä nuoruus merkitsee nuorille itselleen? Mitä ongelmia nuoruuteen liittyy?  Toisella kerralla sitten  purettiin antia: käytiin läpi tuotokset.

Rauste-von Wrightin "Tieteellisen toiminnan perusmalli".





















NYT opiskelijoille esitettiin opettajan  malli tieteellisestä toiminnasta. Ilmiö arkitodellisuudessa on käytäntöä. Sitä, miten ilmiötä jäsennetään käsitteillä  on totuttu kutsumaan teoriaksi. Tämän osuuden opettaja luennoi.

Opettaja halusi, että opiskelijat löytävät kukin omaan haasteensa.  Mitä te haluatte tehdä, kysyttiin. Keskustelun jälkeen päädyttiin tehtävään laatia tutkimussuunnitelma. Siitä tuli kurssin
päätehtävä. Siitä, millainen tutkimussuunnitelma oli  tehtävä, opettaja ei antanut tarkkoja ohjeita.

Jokainen sai tehtäväksi pohtia: Mikä ilmiö? Mikä ongelma? Millä käsitteillä sitä  voi jäsentää? Miten havainnoisit ilmiötä? Faksilla sai lähettää esiin nousseita ongelmia ja ensimmäisiä tutkimus-suunnitelman versioita.

Seuraavalla kerralla jokainen esitteli oman tutkimusaiheensa - siis itseä kiiinnostavan ongelman. Jokainen  kertoi myös, miksi se häntä kiinnostaa. Kysymykset koottiin fläpille. Omaa ajatteluprosessia tarkkailtiin ja pohdittiin.

Lisäksi kurssikerroilla tutustuttiin erilaisiin opetusnäkemyksiin. Aluksi kysyttiin, onko yleisiä ongelmia ja joka kerta päätettiin kokoamaaan, millaisia avainsanoilla voisi löytää tietoa esiin nousseista ongelmista.

Viimeisellä kerralla 2.12  käytiin läpi kaikki työt. Valmiita töitä oli 19, ja ne olivat  monenlaisia: tutkimussuunnitelmia, tutkimuksia, pohdintoja. Työt tuli palauttaa vaikka keskeneräisinä. Kaikki olivat saaneet  toisten työt etukäteen ja lukeneet ne.  Niistä keskusteltin nyt pienryhmissä. Tentin korvasi näin ryhmäkeskustelu. Lopuksi Arvioitiin kurssia.

Miten kurssi koettiin? 

Kirja on syntynyt erikoisesti. Viisi kurssilla ollutta opiskelijaa reflektoi vuoden kuluttua, mitä he olivat kokeneet. Lisäksi kurssilla olleille lähetettiin kysely.

Osa oli ollut aikaisemmin Rauste- von Wrightin opetuksessa, mutta muille toteutustapa tuli yllätyksenä. Se poikkesi aikaisemmin koetuista. Kaikki (20 %) eivät suorittaneet kurssia loppuun. Työmäärä ei nimittäin jäänyt pieneksi.

Konstruktivistinen ote koettiin aluksi vaikeaksi. Kurssi ei ollut selkeä matka pisteestä A pisteeseen B, vaan se oli jatkuvaa reittien ja mahdollisuuksien etsintää. Sekasortoakin. Vieraskieliset kirjat pelottivat. Epätietoisuus, onko kurssin päätteeksi tentti vai ei, herätti jopa vihantunteita. Kurssi herätti ahdistusta ja kritiikkiä. Konstruktivismiin ei vielä uskottu. Opettajan koettiin  vastaavan huolifaxeihin ympäripyöreästi.

Jossain vaiheessa tunnelma vaihtui. Mieliala alkoi vähitellen rauhoittua. Opiskelijat ottivat vastuuta. Syntyi me-henkeä, innostusta. Lopulta kurssi sai virallisessa yliopiston arvioinnissa hyvät arvosanat.
Kurssi  muutti  opiskelijoiden käsityksiä opiskelusta ja opiskelutavasta pysyvästi.

Entä opettaja? Miten hän koki kurssin? Konstruktivismia ei ole helppo omaksua. Opettajaa tarkkailtiin ja testattiin  intenssivisesti. Alun vastarinta kuitenkin murtui. Itsekuri käynnistyi. Prosessit olivat persoonallisia.

Kaksi omaa oivallusta

Kirjoittajan mukaan valtaosa ihmisistä pitää yhä oppimista faktojen mieleenpainamisena.
Harvinaisempaa on nähdä oppiminen asioiden merkityksen ymmärtämisenä tai tulkintaprosessina, jonka avulla voidaan ymmärtää todellisuutta paremmin. Konstruktivismi ei taida olla arjessa vieläkään  katu-uskottava?

On ihan totta, että tiedon sisällöt muuttuvat nopeasti, ja että tällöin koulutuksen tulisi antaa jotain muutakin kuin opettajalta oppilaalle siirtyvää faktaa.  Tarvittavat valmiudet eivät ole staattisia.  On opittava oppimaan, tultava tietoiseksi itsestään oppijana, opittava ymmärtämään, opittava kyseenalaistamaan ja korjaamaan oppimistaan. Tällöin opettajan uusi normaali on edistää erilaisten toimintavalmiuksien osaamisen oppimista, muutoksen sopeutumista jopa muutoksen agenttina vaikuttamista. Totta. Mutta. Mutta.

Rauste-von Wrightin tarina sijoittuu yliopistomaailmaan, jossa opiskelijat ovat aikuisia - ja he opiskelevat vapaaehtoisesti. Oppimisen välttämätön ehto on opiskelijan vastuullinen sitoutuminen.

Missä määrin konstruktivismiin pohjautuvaa opetusotetta voi käyttää ala-ikäisten lasten ja nuorten opetuksessa oppivelvollisuuskoulussa? Koulussa, jolle on kirjoitettu hyvin yksityiskohtainen, velvoittava opetussuunnitelma. Voiko konstuktivismia todella toteuttaa peruskoulun opettajan työssä? Onko opettajilla varaa luopua opetuksen yksityiskohtaisesta suunnittelusta, vaikka se konstruktivistiseen logiikkaan pohjautuen voi koitua oppijan oppimisprosessin esteeksi.

Oivallus 1

Vaikka olenkin itse didakiikan dinosauruksia, näen - kuten on nähty jo koko peruskoulun ajan- että  arvokkaan tradition (faktojen) rinnalla on opittava myös oppimaan, poisoppimaan ja luomaan kokonaan uutta. Oppiaineiden sisältöjen osalta uusinkin opsimme näyttää  tiukasti behavioristiselta.

Mutta  uuden opsin helmi: monialaiset oppimiskokonaisuudet antaa  hienon maaston toisin opettamiselle: konstruktivismipohjaisesti.  Tällöin ratkaisevaa on nimenomaan oppilaiden osallistaminen kokonaisuuksien valitsemiseen ja toteutuksen suunnitteluun. Annetaan heille mahdollisuudet oppia itse, ratkaista itseä kiinnostavia kysymyksiä, oppia itselle merkityksellisiä taitoja.

Kaivoin taas esiin Pepe Nummen kuvan, jossa hän jäsentää opettajalle kolme erilaista roolia: kouluttaja, valmentaja ja fasilitaattori. Kouluttaja hallitsee sisällön. Fasilitaattori juoksuttaa prosessia. Valmentaja osaa molemmat.

Kunkin roolin taustalle sopii oma oppimis-käsitys. Kouluttajalla se on behaviorismi, valmentajalla konstruktivismi ja fasilitaattorilla  humanismi/kokemuksellinen oppiminen.

Viimeksi mainitussa opetuksen tavoitteena on itsensä toteuttaminen. Oppiminen perustuu oppijoiden omiin kokemuksiin ja itsereflektioon . Opetuksen ja opettajan  tehtävänä on helpottaa helpottaa/tukea  oppijan kasvua ja itseohjautuvuutta- jota pidetään lajityypillisenä ja siis automaattisesti viriävänä. Äärisuunnan mukaan  opettajaa tarvitaan vain aktivoimaan tai vapauttamaan opiskelijoita konstruoimaan.

Opetettavat asiat ja oppilaat ovat erilaisia. Siksi ihanteellinen opettaja hallitse kaikki nuo kolme roolia.

Oivallus 2

Toinen oivallus, jonka kirjasta saa, on oppimisympäristön alkuperäinen konstrukstivistinen merkitys. Se ei ole Martelan tai Ikean huonekalut tai avoimet konttoritilat. Ei edes pulpetiton koulu.  Rauste-von Wrightin kuvaamalla kurssilla opiskelu t tapahtui tavallisissa tiloissa:  luokissa, saleissa jopa käytävillä. Oppimisympäristöllä tarkoitettiin henkistä ympäristöä: käsitemaailmaa, kysymyksiä, vastauksia, palautetta. Toisin kuin fyysinen tulkinta oppimisympäristöstä, henkinen  ei maksa mitään.


Kirjoittajasta 

Kasvatustieteen emeritus-professori Maijaliisa Rauste-von Wright (s. 1936)  on tunnettu  konstruktivismin tutkija ja sen puolesta taistelija.

Rauste-von Wright on toiminut  Suomen Akatemian vanhempana tutkijana,  nuorisokasvatuksen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa, Åbo Akademin humanistisen tiedekunnan pedagogiikan professorina ja  kasvatuspsykologian professorina Helsingin yliopistossa (1996-2001). Hänellä on yli sata tieteellistä julkaisua.

Rauste-von Wright oli perustamassa Helsingin yliopistoon 1999 alkanutta kasvatuspsykologian luokanopettajalinjaa. Opintolinja suunniteltiin yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Vuodesta 2005 alkaen linjan johtajana on toiminut Kirsti Lonka.

perjantaina, elokuuta 24, 2018

Innostavia tutor-tuulia Hämeenlinnassa

Valmennustapahtuman keynote-puhuja oli liiketoimintajohtaja Markku
Pelkonen Otavalta.
MINULLA oli hieno tilaisuus saada olla viime keskiviikkona mukana Verkatehtaalla tankkaamassa  uskoa ja toivoa ja rakkautta Hämeenlinnan tutor-toimintaan.  Sekä itseeni että pariin kymmenen tutoriin ja heidän taustajoukkoihinsa.

Täällä vertaisvalmennukselle on jo seitsemän vuoden mittaiset juuret. Toiminta on vakiintunut, vastustusta ei kouluilla ole ja uutta jaksetaan ideoida.

MALLIKAS tapahtuma puitteiltaan, muoniltaan, rakenteeltaan. Jopa parkkimaksu oli etukäteen maksettu :-)

Päivän rakenne - ja muutama kommentti

Klo 8.15 – 9.00: Aamukahvit
- Loistava idea. Porukalla oli riittävästi aikaa vaihtaa kuulumisia ja tyhjentyä ottamaan vastaan ja luomaan uutta. 

Johtoa on läsnä koulutuksissa. Hienoa. Ja vielä harvinaita 
Klo 9.00 – 10.00: Tutoropettajatoiminta Hämeenlinnassa (Sami Heino ja  Jari Harvio)

- Mainiota. Tutoreilla on hallinnossa vahvaa tukea, kokemusta  ja osaamista. 
- Tutor-toiminnalle on asetettu haastava tavoite: Tavoitteena maailman paras oppiminen
- Toimintaa tehdään näkyväksi: tulossa nettisivut
- Toimintaa kehitetään  kuulemalla mm. rexien toiveita (Varauslista. Konkreettisia ideoita, paketteja. Lista asioista jota voi tehdä. Vuosikello. Onnistumistarinoita. Koulutukset puhtaissa tiloissa.)
- Tutorit on jaettu viiteen  kehittämitiimiin, joiden teemat ovat:  Robotiikka, Käänteinen opetus, Matematiikka, Monilukutaito ja Toimintakulttuuri. Hienoa. Yhteistyössä on voimaa.
- Tutor-toiminnan rinnalla jatkuu digitutor-toiminta, jonka työkaluna on mm. OppilasAgenttitoiminta.
- Kohottavaa"!!! Paikalla oli koko päivän opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä. Tällainen  luo henkeä.

 Klo 10.00 – 11.00: Koulun toimintakulttuurin muutoksen johtaminen - näkökulmia ja ajatuksia (Markku Pelkonen, Otava Oppimisen palvelut)

- Markulla oli huikea luento. Tutor-opettajat ovat tulenkantajia. Digitalisaatio on  paljon enemmän kuin tekniset vimpaimet. Se alkaa oikeasti muuttaa maailmaa  (vrt. uutinen Makuunista). 
Muutosta ei voida estää. Ei myöskään koulussa. Koulun tulee muuttua. Emme voi muuttaa nuoria. Rinnalle koulutukseen tunkee miljardibisnes viimeistään 2030-luvulla. Digitalisaatiosta tulee uusi normaali. Toimintakulttuuria on muutettava, rakenteelliset esteet on purettava (mm. työjärjestys). Muutoin muutoksesta tulee kouluille jäätävä. Ja hieno loppunousu (pathos): Yhteinen tavoite: oppilaiden onnistuminen tulevaisuudessa.
Vauhtia riitti, että välillä hengästytti. Mutta digitaalisuuden murtautuminen koulutukseen tuli selväksi. Hän näytti innostavan clipsin uuden tyypisestä ns. ilmiö-opetuspaketista, jossa instruktiot tulivatkin kahdelta nuorelta. Konkreetti malli avaa silmiä.

Klo 11.00 – 12.00: Lounastauko


- Taas hienosti harkittu. Riittävän pitkä tauko aamupäivän sulatteluun.

Klo 12.00 – 13.45: Tutoropettajien työpajat teemaryhmittäin, toiminnan yhteissuunnittelua (Sami Heino, Martti Hellström)

- Tutor-hankkeella on omat sivut, joihin kuuluu yhteinen tilauskalenteri. Kukin koulu voi sieltä helposti nähdä, mitä on tarjolla ja milloin. 
- Tiimit laativat kuvaustekstejä tarjonnastaan ja - tiimeistä otettiin oikein ammattivalokuvaajan voimin kuvat
- Aikaa oli riittävästi, ja lopuksi jokainen tiimi esitteli omia ideoitaan ja löydettiin yhdessä ratkaisuja.

Klo 13.45 – 14.00: Kahvi- ja huoltotauko

- Oli ihan riittävä.

Klo 14.00 – 15.00: Tutoropettajan asiantuntijatyössä huomioitavaa (Martti Hellström)

- Omassa osuudessani jaoin Educoden tutor-koulutuksista koottuja kokemuksia onnistuneista tutortointiratkaisuista ja innostin pohtimaan omaa kouluttajaroolia: perinteinen kouluttaja- valmentaja- fasilitaattori-akselilla.



















Klo 15.00 – 15.15: Yhteenveto ja loppusanat (Sami Heino)
- Juuri näin. Kohottava loppu. 

torstaina, elokuuta 23, 2018

Eläkeläinen goes duuni. Osa II

Tuore yliopistonlehtori kertoo tässä lastusarjassa kokemuksistaan
opettajankoulutuksen ihmeellisessä maailmassa.
ENSI viikolla  120 ylioppilasta jne. aloittaa opinnot Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kasvatustieteen osastossa tavoitteenaan valmistua luokanopettajaksi.

20 heistä opiskelee kasvatus-psykologian linjalla. Muut perinteisellä.

Keski-ikä on 24 vuotta, ja ikähaarukka 19-56 vuotta. Puolella heistä on joitain aikaisempia opintoja.

Tällä viikolla Siltavuorenpenkereellä on vielä rauhallista, ja osaston eri ohjelmien lehtorit valmistautuvat ohjaamaan tulokkaita.

Tutoriksi

VIIME tiistaina oli oikein Tutor- koulutustilaisuus tähän tehtävään. Kukin opiskelija kuuluu noin 20 hengen ryhmään. Ryhmä saa nimikko-ohjaajan, joka parhaassa tapauksessa jatkaa ohjausta koko opiskelu-urakan aikana. Minulla on E-ryhmä.  Ryhmät kokoontuvat syksyllä kuusi kertaa ja keväällä neljä. Tapaan ryhmän syksyn aikana paitsi näissä tutor-istunnoissa myös eri luentosarjojen ryhmäistunnoissa.

Lisäksi kullakin ryhmällä on kaksi opiskelijatutoria. E-ryhmällä he ovat Ella ja Inka. Opiskelija-tutorit ovat saaneet tehtävään omaa koulutusta, ja heidän vastuullaan on monen sorttinen perehdytys. Yksi haastavimmista saattaa olla opastus käytössä oleviin, uusin ohjelmiin mm. SISUUn ja Optimeen.

Kasvatustieteen maisterin tutkinto/luokanopettajat

Vasta valmistuneen vinkkejä:  
"Kaksi ekaa vuotta menee putkessa omassa ryhmässä. Kolmantena vuotena pitäisi olla kandiaihe hallussa. Neljäs ja viides vuosi on maisteriopintojen aikaa. Kannattaa  osallistua mahdollisimman moneen touhuun."

OPISKELU vie tavallisesti viisi vuota. Se jakaantuu siis kahteen osaan: kandiin ja maisteriin.
Kandiopinnot ovat 180 opintopistettä. Niihin kuuluvat:
  • Kieli ja viestintä (15 op)
  • Kasvatustiede; perus- ja aineopinnot (65 op)
  • Monialaiset opinnot (60 op)
  • Valinnaiset opinnit, esim. sivuaine (40 op)
Maisteriopinnot ovat 120 opintopistettä.  Niihin kuuluvat:
  • Kasvatustieteen syventävät opinnot (80 op) ja
  • Valinnaiset opinnot (40 op)
YLIOPISTO-OPISKELUSSA on omat pelisäännöt. Tässä  maistiaisia:
  • Opiskella saa max 7 vuotta. (Tietyillä perusteilla saa olla välillä pois)
  • Joka vuosi pitäisi suorittaa 60 op. 
  • Opinnot myös vanhenevat nopeammin kuin aikaisemmin.
  • Luentoja ei ole pakko kuunnella, mutta ensimmäisellä kerralla on oltava salissa.
  • Ryhmiin on osallistuttava. Läsnäolovaatimus on 90%.
  • Opetusharjoittelujaksojen osallistumisvaatimus on 100 % (vrt. kuitenkin AHOT)
  • Tehtävät on tehtävä. Aikaa on yksi vuosi. Työt palautetaan opettajien moodle-kansioihin,
  • Aikaisemmin hankittu osaaminen tunnustetaan (jos suorituksista on alle 10 vuotta).  Niillä voidaan korvata kursseja tai ne voidaan sisällyttää opintoihin. Niinikään tunnustetaan jo aikaisempaan tutkintoon kuuluvat vastavat opinnot.
Opiskelun alku

Ensi viikolla on siis ns. orientoiva viikko, johon kuuluu monenlaista ohjelmaa uusille opiskelijoille. On vapaaehtoisia tutorointeja, ja kruununa rehtorin vastaanotto. Ilmoittautumien   alkaa torstaina 30.8 ja päättyy  sunnuntaina  2.9.

Meitä tutoreita ohjattiin  antamaan apua neljään- kuuteen eri asiaan:






  1. Löytämään sivusto "opiskelijan ohjeet" - jossa on "kaikki". Sivusto: guide.student@helsinki.fi.fi ei vaadi kirjautumisia
  2. Käymään läpi tutkintorakenne
  3. Tutustumaan opintopolkuihin (mitä kannattaa suorittaa missäkin vaiheessa)
  4. Ohjaamaan HOPSIn laadinta (suunnitelma siitä, mitä aikoo opiskella - ilmoittautuminen on sitten hoidettava erikseen Oodissa) ja tarkastamaan se HOPS on oltava valmis I-peridin lopussa. Toteutuminen tsekataan IV-periodin aikana.
  5. Jos ryhmässä on tutkinnon suorittaneita jne. käydään läpi myös AHOT-periaatteita.
  6. Ja sitten kaikkeen muuhun :-) mm. miten tutor on tavoitettavissa. Mistä saa opintoneuvontaa? (Yleiset asiat Kaisa-talolta ja  luokanopettajakoulutusta koskevat asiat osoitteella siltavuori-student@helsinki.fi
SYKSY jakautuu kahteen jaksoon, periodiin. Välissä on taukoviikko (nro 43).

Meillä lehtoreilla syksyn aikana ryhmäharjoitusten teemoja ovat tuon yleisen tutoroinnin lisäksi  
opetuksen suunnittelu ja arviointi, pedagoginen vuorovaikutus sekä esi- ja alkuopetuksen jatkumo.
Näissä ryhmissä käytetään myös hyväksi kokemuksia, joita opiskelijat saavat seuratessaan opetusta nimikkoluokissaan Viikissä.

Muu opetus alkaa myös

ENSI viikon maanantaina  orientoidaan kokeneempia opiskelijoita ns. maisteriharjoitteluun. Info kestää pari tuntia. Seuraavalla viikolla opiskelijaparit tutustuvat harjoittelukouluunsa, ja viikot 37-40 sitten harjoitellaan opetusta. Ensimmäinen ja viimeinen viikko opetetaan yleensä parina ja väliinjäävät viikot yksin. Opiskelijoiden on oltava koululla koko harjoittelujakson ajan. Yhden päivän voi olla sijaisena. Jos on pidempään, harjoittelu venyy.

Tässä I periodissa minulla on harjoittelijoita Haagan peruskoulussa ja Viikissä. Lisäksi muilla on pareja  Arabian peruskoulussa sekä Pakilan, Tehtaankadun ja Vartiokylän ala-asteilla.  Ohjaavat opettajat ovat saaneet erillisen, hyvän  koulutuksen tehtäväänsä, ja vastuu ohjauksesta on pääasiassa heillä. Didaktikolle on resurssoitu ohjausaikaa 3 t/harjoittelija. Didaktikolle laaditaan suunnitelma omista opettajanakasvun tavoitteista ja loppuraportti, jossa arvioidaan kuinka niiden tavoittelussa onnistui. Raportissa omia ajatuksia ja kokemuksia reflektoidaan myös pariin artikkeliin.

tiistaina, elokuuta 21, 2018

maanantaina, elokuuta 20, 2018

sunnuntaina, elokuuta 19, 2018

Päivän aforismi

Hyvää syntymäpäivää JJ!

lauantaina, elokuuta 18, 2018

perjantaina, elokuuta 17, 2018

torstaina, elokuuta 16, 2018

Eläkeläinen goes duuni

OTIN sitten pestin, kun tarjottiin. Ja kuulema tarvittiin.  (Nöyrä kiitos Riitta Jyrhämä).

Hoidan alkaneen lukuvuoden ajan Helsingin yliopiston kasvatus-tieteiden tiedekunnassa yliopistolehtorin (50%) hommia.

UPEA yleisdidaktikkojen aineryhmä, jota vetää dosentti Reijo Byman, on sitten minun tiimiini. Tuttuja ja uusia(kin) kollegoita.

Puolikkaan viran (hmm. ei se muuten taida enää olla virka vaan toimi tms.)  työohjelmaan kuuluu mm. maisteriharjoittelun pariohjausta,  opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin,  pedagogisen  vuorovaikutuksen (sis. hopsin ohjausta ja tarkastusta), opetus-suunnitelmateorian ja oppilaitoksen johtamisen  sekä  opettaja työnsä tutkijana teemojen ryhmäistuntoja. Aikaa on varattu myös tutkimustyölle. Ja hommaan kuuluu myös muuta osallistumista talon toimintaan. Innostavaa.

VOW! Palaan sinne, missä itse opiskelin luokanopettajaksi 1974-77 ja mistä  lähdin kun aloitin 25 vuotta kestäneen rehtorikauden Aurorassa. Tuosta  hommasta jäin eläkkeelle elokuussa 2014 - neljä vuotta sitten. Olen toki heittänyt aika ahkerastikin valmennuskeikkoja, ohjannut opetusharjoittelua  ja tehnyt asiantuntijaselvityksiä siitä lähtien, mutta  olla taas säännöllisesti töissä on ihan eri juttu, eräänlainen joutsenlaulu, kontribuutio,velanmaksu kaikesta siitä hyvästä, mitä itse on saanut.

Ajatella: pitkästä aika työhuone (toki jaettu muiden kanssa), virka-avain siihen, työkavereita ja tunnuslevy kaulaan (?). Ehkä muutakin virkarojua.  Ehkä hankin jopa HSL-näyttölipun. Tuntuu kuin olisi nuortunut päivässä vuosia.

TÄNÄÄN oli eka aineryhmän kokous. Tasattiin opetustunteja.  Seuraava on vähän yli viikon kuluttua. Silloin suunnitellaan yhdessä alkavia  ryhmäistuntoja.

ABOUT viikon  kuluttua maanantaina on ensimmäinen koulutuspäivä koulutettavana: teemana opetutor.  Heh. Siitä onkin aikaa, kun on saanut istua opettajapöydän toisella puolen.

Väliin mahtuu  kymmenien teknisten asioiden hoitoa, työsopimuksia,  tunnuksia jne.

Syyskuussa alkaa sitten viiden viikon maisteriharjoittelujakso, jossa saada ohjata muistaakseni 2 opettajaparia. Tällä kertaa Haagan peruskoulussa, joka toimi omana opiskeluaikana harjoittelukouluna.  Nostalgiaa.


ELI seuraava vuosi on erilainen.

Eikun suunnittelemaan uutta käyntikorttia.











keskiviikkona, elokuuta 15, 2018

tiistaina, elokuuta 14, 2018

Tuliaisia Pietarsaaresta


REISSATTIIN vaimon kanssa sunnuntaina Pietarsaareen ja  maanantaina takaisin.  Minulla oli ilo olla mukana avaamassa tämän vahvasti ruotsinkielisen kaupungin (asukkaista noin 60 %)
suomenkielisen koulutoimen lukuvuotta kaikille yhteisessä VESO-aamupäivässä.

VR ja yhdysbussi veivät about neljässä tunnissa auringossa kylpevään mielenkiintoiseen Kauniaisten kokoluokan kaupunkiin.

On sillä historiaa! Kaupungin  ruotsinkielinen nimi Jakobstad tulee marsalkka Jakob de la Gardiesta,  ”Laiskasta Jaakosta”.  Epiteetti laiska liittyy Novgorodin valloitusyritykseen, joka kesti ja kesti. Hänen puolisonsa perusti  tämän pienen kaupungin vuonna 1652 kuningatar Kristiinan  Jakobille antamalla luvalla.

Suomenkielinen nimen alkujuuria ei tiedetä. Alueella oli aikanaan suurpitäjä Pedersöre, ja paikalliset tervantuottajat  käyttivät sitä nimeä.

KAUPUNKI on upeasti säilyttänyt vanhoja rakennuksiaan. Sen  Skata on Suomen suurin yhtenäinen puutalo-kaupunginosa. Ja kuinka hienossa kunnossa rakennukset ja pihapiirit ovatkaan.

Ydinkeskusta on nuorempi ja tylsempi.

Ihmiset ovat tavattoman ystävällisiä, mutta heitä oli sunnuntai-iltana tosi vähän liikkellä. Ravintoloita oli tiheään, mutta useimmat kiinni tai tyhjiä.

KUULUISIN pietarsaarelainen lienee  kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg. Hän  syntyi Pietarsaaressa vuonna 1804.  Runeberg itse muutti kaupungista Ouluun opiskelemaan kahdeksanvuotiaana, mutta puutalokaupunginosassa on yhä jäljellä sekä hänen lapsuudenkotinsa että  äidin vanhuudenkoti.

YÖVYIMME vängässä Epoque-hotellissa. Huoneet olivat tosi hienot ja aamupala ravitseva. Sunnuntaisin paikalla ei ole henkilökuntaa, joten vei tovin ennenkuin tajusi, kuinka taloon pääsi sisään. Mutta pääsi.

PIETARSAARESSA annetaan opetusta sekä ruotsiksi että suomeksi ja vieläpä kielikylpyruotsiksi ja -suomeksi   Itse asiassa pietarsaarelainen erikoisuus on erillinen 1-6-luokkien kielikylpykoulu. Se on samalla suurin alakoulu; oppilaita on 420.

Kielikylpyopetus aloitettiin täällä vuonna 1992 ns. varhaisen täydellisen kielikylpyopetuksen mukaisesti. Vuonna 2003 perustettiin erillinen koulu:  Pietarsaareen Kielikylpykoulu - Språkbadsskolan. Tämä on ainoa koulu Suomessa, jossa järjestetään kielikylpyopetusta molemmilla kotimaisilla kielillä.

LISÄÄ  hienoja  ideoita.  Pietarsaaressakin on oppilaita, jotka tarvitsevat vahvaa tukea. Kaupungissa on toiminut vuodesta 2006 alkaen  harvinainen resurssikoulu. Se oli alussa  maksimissaan kuuden oppilaan opinahjo lapsille, joiden opiskelu tavallisessa koulympäristössä ei onnistu. Opettajan tukena on monen alan ammattilaisia: nuoriso-ohjaaja, perheohjaaja, erityissairaanhoitaja.  Ymmärsin, että  näille  lapsille  annetaan intenssivijaksoina kuntouttavaa tukea, ja tavoite on, että oppilas pystyisi palaamaan kouluun jopa kuuden viikon jälkeen. Koulu on juuri saanut tilat omasta rakennuksesta.
(Huomaan muuten, että olen kirjoittanutkin innostuneesti tästä koulusta vuonna 2010: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/07/jotain-uutta-pitkasta-aikaa.html )

SUOMENKIELISIÄ kouluja on kolme, joista yksi on yläkoulu. Kunnassa on myös suomenkielinen lukio. Ja siihen liitty toinen komea erikoisuus: Suomenkielinen ja ruotsinkielinen lukio toimivat samassa yhtä aikaa historiallisessa ja huippumodernissa rakennuksessa. Lukiot tekevät aidosti yhteistyötä, ja oppilaat voivat valita kursseja ristiin.

Suomenkielisen koulutoimen yhteinen aamuveso

Koko suomenkielisen puolen opettajaporukka rehtoreineen- noin 100 - mahtui hyvin Länsinummen koulun ruokalaan. Rehtori Keijo Paananen -   kuuluisa myös jalkapallovalmentajana - otti heitä iloisesti vastaan.

Keijo oli muuten mukana Turussa yhdellä viimeisistä Oppilaitosjohdon pitkäkestoisista valmennuskursseista, joita sain olla Opekossa vetämässä. Ne olivat hienoja kursseja.

Mikrofonin ääressä Juha Paasimäki. Oikealla rehtori Keijo
Paanasen selkä, ja vasemmalla lupaavan muusikon.
Tilaisuus alkoi aamiaisella, ja hyväntuulisia pedagogeja saapui koululle 8.30 alkaen. Muutaman minuutin yli yhdeksän alkoi sitten ohjelma.  Paikallisen musiikkioppilaitosen rehtori oli lähettänyt paikalle upean nuoren muusikon, joka esitti lähes jumalaisella äänellä Almamaisesti kaksi biisiä itseään pianolla säestäen. Harmi, että kuulin nimen huonosti.

PIENESSÄ kunnassa hallinto satsaa aikaansa opettajiin. Koulutoimenjohtaja Juha Paasimäki pitää avauspuheen, jonka henki oli raikkaan positiivinen. Takana on vuosien kouluverkkoraadanta, joka on nyt saatu päätökseen. Muttei itkuitta. Moni iso pomo avaa vuotta kertaamalla kurjia talouslukuja, mutta Juha esitteli myönteisiä asioita mm. parhaita paloja keväällä tehdyistä arvioinneista. Asteikolla 1-5 moni teema nousi yli arvosanan 4. Hienoa.

KUN arvioinneissa oli noussut esiin työhyvinvoinnin haasteet, siihen reagoitiin mm. sillä, että päivän teemana oli nimenomaan  työhyvinvointi ja positiivinen asenne. Ja minä sain sitten kaksi tuntia aikaa tuoda omia ja muilta varastettuja ideoita siihen.

Oma näkemykseni on, että työhyvinvoinnin aivan keskeisiä avaimia on luottamus ja  arvostus.  Oma pää pitää panna kuntoon. Työ pitää priorisoida. Opsia pitää lukea omalla järjellä. Laatu syntyy kohtaamisissa - ja juuri siksi kannattaa funtsia erityisesti ensimmäinen koulupäivä. Ensimmäinen tunti.  Työtä kannattaa tehdä yhdessä. Olikin huikeaa kuulla, että täällä oli pariopettajia jopa yläkoulussa! Kannattaa rohkeasti tehdä itselle uusia asioita.  Koulun tulisi olla kaikille innostumis- ja onnistumiskeskus. Pelkkä innostus ei kuitenkaan riitä. Pitää myös määräillä omaa tahtoa. Niin että jokainen lapsi - ja aikuinen- voisi kertoa koulupäivän jälkeen: Minä pystyin.  Sain vaikuttaa. Minusta välitettiin. Autoin.

TUNNELMA oli leppoisa noin niinkuin kalvonvaihtajan näkökulmasta, ja moni naama hymyili. Ei tietenkään jokainen.

JOS kiinnostaa enemmän, niin luennon clue on luettavissa muutama  päivä sitten julkaistussa blogilastussa: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/08/kohti-hyvinvoinnin-pedagogiikkaa.html

ILTAPÄIVÄN ohjelma jatkui lounaan jälkeen omilla kouluilla. Ja tänään  sitten koulukellot soivat Pietarsaaressakin.

JÄLLEEN kerran vakuuttuu siitä, kuinka upeaa työtä suomalaiskouluissa tehdään.

HIENO reissu. Hieno kaupunki. Hieno porukka.