Koti, kylä, koulu ja yhteisöllisyys

KAUNIS kiitos Pekka Peuralle etc:lle  mahdollisuudesta julistaa yhteisöllisyyden ja mm. kouluteatterin ilosanomaa yhtenä sen rakentamisen työkaluna. 

Nyt  tekisin todella hyvää  keskustella  siitä, mikä on koulun perustehtävä ja kutsuttaisinko  myös oppilaiden vanhemmat (ja isovanhemmat) sekä koko kylä mukaan rikastamaan kasvua ja oppimista ja vahvistamaan hyvinvointia.

Vähän alle puolen tunnin mittainen clipsi löytyyYoutubesta

https://www.youtube.com/watch?v=FvYPY7V5riY

Oikein kansainväliseen konferenssiin!

ONHAN muuten kohottavaa tulla kutsutuksi oikeaan kansainväliseen konferenssiin!

Vaikka paljon ja mielelläni pidänkin itsestäni mölyä, kutsuja puhujaksi  kansainvälisiin opetusalan konferensseihin on tullut vain, jos tilaisuuden järjestäjien joukossa on jokin tuttu. Omat keikkani ovat olleet työpajoja. Keynote-puhujaksi minulla ei olekaan riittävästi ansioita. Ei ehkä painavaa sanottavaakaan.

Torstaina 8.3. minulla on siis hieno  tilaisuus kukkoilla panelistina Mexico Cityssä. Tällä kertaa tuttu on Eduardo Andere, joka vieraili Auroran koululla useita kertoja etsiessään Suomen Pisa-tuloksille uskottavaa selitystä.

ENSIMMÄISEN  kerran sain konferenssikutsun  Istanbuliin vuonna 2005. Sen järjesti väitöskirjani  opponentti dosentti Pasi Sahlberg. Perehdytin tuolloin turkkilaisia konferenssiohjelmaan kuuluneessa työpajassa suomalaisen 1990-luvun ops-uudistuksen kokemuksiin (väitöskirjani teemoja).

Seuraava työpaja oli muistaakseni vuonna 2009, Kanadan Quest-konferenssissa.  Noin 10 minuutin puheenvuoroni käsitteli espoolaista rehtoriutta.  Minut sinne buukkasi kai silloinen opetuspäällikkö Ilpo Salonen.

Kolmas,  kooltaan pienehkö konferenssi oli viime vuoden toukokuussa Lontoossa, Maailman juutalaisten koulujen vuotuisessa kasvatusalan tapaamisessa. Pajani teemana oli suomalaisen rehtoriuden erityispiirteet ja kouluntason yhteistyön rakenneverkot. Kutsu sinne liittyi yhteistyöhön, jota sain tehdä ensimmäisenä eläkesyksynäni (2014)  Helsingin Juutalaisessa Yhteiskoulussa.

Hyvä konferenssi

KONFERENSSIEN järjestäminen vaatii monenlaista ja syvää  osaamista. Respect! On ideoitava  mielen-kiintoinen ohjelma, suunniteltava aikataulut, tilat, muonitukset, vapaa-ajan ohjelmaa vieraille,  on markkinoitava tilaisuus, rekrytoitava puhujat, hoidettava laskut ja tekniikka...Tämä vaatii usein pysyvää organisaatiota ja tehtävästä innostunutta yhteistyökykyistä ja osaavaa  porukkaa.

QUEST-seminaarien noin 20 vuotta jatkunut sarja oli ehkä komein kokemani näyttö tarvittavasta osaamisesta. Minulla oli tilaisuus olla mukana Yorkissa peräti kaksi kertaa. Rakenteeseen kuului  esiseminaari, vieraiden lounge, koulukäynnit, virkistysohjelmaa ja kaksi tiivistä koulutuspäivää joiden välissä oli älyllinen iltaohjelma. Keynote-osuudet lähetettiin kaapelitv:ssä.  Puhujat olivat maailmanhuippuja. Juontajina  ja siltaajina  käytettiin sellaisia mm. sellaista nimeä kuin Michael Fullan.

Humana Mente

MUTTA kyllä näyttää huikealta myös ensi torstaina ja perjantaina Mexico Cityssä järjestettävä Mexikon sisäinen seminaari: 11 SIEI: HUMANAmente. Osallistujia on 1200! Ja liput eivät todellakaan ole halpoja. 3000 dollarista yli 5000 dollariin.

Klikkaamalla saat ohjelman suuremmaksi.

OHJELMAA on pitkään mainostettu mm. Twitterissä.

KEYNOTE puhujia kaksipäiväisessä seminaarissa ovat Bernardo Toro,  Kolumbiasta, meidän  Irmeli Halinen,  Juan Villoro ja Eduardo Andere Méxicosta sekä  Begoña Ibarrola ja Gregorio Luri  Espanjasta.

Torstai-iltapäivän paneelissa meitä on kolme: lisäkseni  Clayton Maitland Kanadasta ja  Sharon D. Gratto Yhdysvalloista. He puhuvat musiikista ja ekologisesta kasvatuksesta.  Kullakin meistä on ensin oma puheenvuoro,  ja  aikaa on varattu tovi  myös keskinäiselle kommentoinnille.

Yleisteemana on siis opetuksen humanisointi.  Upea aihe.

Creative Learning

OMAN  puheenvuoroni otsikko on Creative Learning. Minulla on (max) about 45 minuuttia aikaa kertoa Auroran koulussa vuosina 1989- 2014 kehitellystä metodista, jota kutsun esityksessä yhteisölliseksi/yhteistoiminnalliseksi,   luovaksi oppimiseksi (co-operative creative learning) ja sen tausta-ajatuksista. Jotenkin näin aion puhua.

Yhteistoiminnallisen luovan oppimisen keskeisenä tavoitteena on eheyttää opetusta taiteiden rikkain keinoin ja saada niin opettajat kuin oppilaat kukoistamaan, löytämään omat vahvuutensa ja  intohimonsa. Yhdessä ja erilaisuutta (diversiteetti) hyväksi käyttäen.

Kukin opettaja rikastaa luokkansa opetusta itselleen tärkeän, läheisen taiteen keinoin. Yksi draamalla, toinen musiikilla, kolmas vaikkapa tansin tai kirjallisuuden avulla.

Kerhojen avulla saatetaan samasta asiasta innostuneet opettajat ja oppilaat yhteen. Näin kunkin opettajan innostus ei jää vain hänen oman luokkansa seinien sisään vaan säteilee iloa koko kouluun. Vuosien varrella Aurorassa toimi (ja toimii yhä) vaikka mitä kerhoja bändikerhoista sirkukseen, ja moni on löytänyt  itselleen vahvan harrastuksen.  Jokunen jopa ammatin.

Oppituntien ja kerhojen lisäksi metodiin kuuluvat   yhteistoiminnalliset, perinteistä lukkaria rikkovat projektit. Meillä näitä olivat koko koulun näytelmät (ja elokuvat), usean koulun yhteiset rock-konsertit, teemoitetut päivänavaukset, Luunjan koululeiri, Via Dolorosa ja mm. Aurora-päivän kodin ja koulun yhteinen tapahtumapäivä.

Erityisen yhteistoiminnallisia olivat koko koulun näytelmät. Niitä tuotettiin mestari-kisälli-oppipoika-hengessä. Yhteinen osaaminen pantiin jakoon. Kaikki oppivat ja opettivat toisiaan. Lavalla oli lapsia, opettajia ja jopa oppilaiden vanhempia. Miehityksiä oli neljä, jotta mahdollisimman moni pääsi mukaan.

Näytelmään valmistauduttiin pitkäjänteisesti kerhoissa, ja viimeisellä viikolla teatteriporukka muutti teatterileirille jumppasaliin. Sijaisia palkattiin luokkatyöhön.

Mahdollisuuksia osallistua yhteiseen hankkeeseen oli monenlaisia; tarjolla oli isoja ja pieniä vastuita aina vaatteiden vastaanotosta pääroolehin, julisteista t-paitojen suunnitteluun, valotekniikasta lavasteiden tekoon.

Rakenteellista tukea  yhteistoiminnalliselle luovalle oppimiselle tarjosivat   päivänkehämalli siestoinen,  TIP-hanke myös ulkopuolisine kerhoineen.  Ja usean vuoden ajan myös oppimiskeskustoiminta, jossa oppilaammekin toimivat naapurikoulujen opettajina.

Kohti Mexico Cityä

"JÄRJESTÄVÄ seura" on hoitanut asioita Meksikossa vallan mainiosti ja aina etujassa. Vieraat ovat saaneet henkilökohtaisen ohjelmakuvauksen aikatauluineen. Ja tietysti lentoliput jne.  Byrokratia on kuitenkin  melkoista. Tuollapäin maailmaa tarvitaan monenlaisia henkilöllisyyttä vahvistavia dokumentteja. Etukäteen on lähetetty myös markkinoinnissa tarvittavat  CV:t, vastauksia haastatteluihin ja minuutin mittainen mainosvideokin.

Eduardo Andere, Auroran ystävä.

YLEISÖ ymmärtää siis Espanjaa. Puhujista monet luennoivat englanniksi, ja puhe on käännettävä. Erityinen haaste on diat.

Lähetin oman esitykseni diat eilen. Ne piti kääntää paikallisin voimin espanjaksi, mutta homma ei ollutkaan ihan helppoa. Heillä on teollisuusstandardin mukainen ohjelmisto ja minulla Mac ja Keynote-ohjelma. Sitä paitsi oma esitykseni koostuu keskeisesti videoclipseistä, ja niissä on puhetta englanniksi.

Omissa dioissani on vain vähän tekstiä, mutta ohjelman vaihtaminen ppt:ksi voi osoittautua tosi työlääksi. Jollei muuten onnistu, kuvaan diat pdf:stä ilman tekstejä, ja he saavat sitten pudottaa kuvapohjien päälle espanjalaiset tekstit oikeannäköisillä fonteilla. Minulle ihan uutta oli, että oma esitys pitää pudottaa konferenssin virallisen layoutin mukaiselle pohjalle.

KEYNOTE-ohjelma on mitä mainioin. iMoviella sai leikattua vanhoista clipseistä teemoittain sopivan lyhyitä näytteitä, joita ymmärtää kaikilla kielillä.  Kaikki eivät ymmärrä suomea. Ei ehkä englantiakaan. Mutta kuvia.

ARGH! mitä nostalgiaa diojen työstäminen olikaan. 25 upeaa vuotta, upeita innovaatioita.  Clipseissä ja valokuvissa vilisee hienoja työkavereita. Esimerkiksi:

Anni-Kaisa Eriksson, Hanna-Leena Haapamäki, Marita Hammerén, Raija Herrala, Ulla Hämäläinen, Leena Jansson, Jukka Jokiranta, Uma Jutila, Pia Kaspi, Mirja-Riikka Kilponen,  Kaija Kuivanen, Anna-Liisa Kurki, Tuomo Kälviä, Ismo Lehikoinen,  Liisa Mattila, Jukka Sarpila, Katri ja Risto Schiray, Riina Solantaus, Timo Takko, Julia Uotila, Sirpa Wass.... ja sadoittain oppilaita ja oppilaiden vanhempia...

KONE Meksikoon lähtee huomenna klo 17.  Pakkaamista ei helpota lämpötilaero.  Ruumaan ei kannata laittaa mitään; katoamisvarmuus on vaihtolennoilla korkea.

Välilaskun kanssa matkaa  riittää  20 tuntia. Perillä ollaan keskiviikkona klo 13 Suomen aikaa. Mexico Cityssä on silloin yö: kello on viisi. Onneksi on matkakaverina kokenut maailmanmatkaaja Irmeli Halinen.

JOS  yhteydet toimivat laitan  kuulumisia. Jollei raportoin kun palaan viikonloppuna.

Kuinka vahvistaa koulun yhteisöllisyyttä?

HUOMENNA tuttu doctorandi tulee haastattelemaan minua yhteisöllisyyteen liittyvää väitöskirjaansa varten.  Niinpä oli oikea aika tarttua ystäväni Haapaniemen Raunon minulle lähettämään teokseen: "Uusi yhteisöllisyys". Teoksen kirjoittaja, psykologi  Liisa Raina on tehnyt pitkän uran työyhteisökonsulttina. Tunnistan teoksesta paitsi hänen kokemuksiaan myös hänen puolisonsa Raunon ääntä niinkuin Raina  esipuheessa lupaakin.

Kirjan nimellä  Raina viittaa siihen, että paluu vanhaan yhteisöllisyyteen ei ole mahdollista. Eikä siinä yhteisöllisyydessä kaikki edes ollut niin hyvää. 2000-luvulla tarvitaan 2000-luvun yhteisöllisyyttä, jossa on omat haasteensa mm. henkilökunnan liikkuvuuden vuoksi.  Yhteisöllisyys on tänään  osallisuutta ja liittymistä. Asioista on puhuttava.  Jokaisen on kannettava oma vastuunsa yhteisöllisyydestä. On luovuttava omasta autonomiasta jonkin verran yhteisen hyvän vuoksi.  Ryhmäilmiöista on oltava tietoinen ja niitä on johdettava. On luotava tilaisuuksia onnistua nimenomaan ryhmänä. Yhtenä hyvänä periaatteena on sopimuksellisuus. Yhdistäviä asioita kannattaa pitää esillä.

Teos keskittyy nimenomaan työyhteisöjen yhteisöllisyyteen. Raina muistuttaa, että kaikilla ryhmillä on kaksi tehtävää: itse työtehtävät ja tehtävä pitää yllä koheesiota, tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Hyvin toimivalla ryhmällä on selkeä identiteetti (päämäärä) ja toimiva tapa tehdä työtä yhdessä. Selkeä identiteetti rakentaa sekin kiinteyttä.

Teosta on  leppoisaa lukea. Teksti on väljää ja luontevaa. Teoriaa (mm ryhmädynamiikasta) ja käytäntöä on sopivassa suhteessa. Kysymyslistat ja tapauskuvaukset tuovat siihen arjen ja elämän makua. Tärkeitä asioita toistellaan, joskus turhaankin :-)

Teoreettisena viitekehyksenä on Rainan kehittelemä  yhteisöllisen toimintakulttuurin kolmiomalli, joka on vallan mainio. Raina on koonnut teokseen osuvan kysymyslistan, jonka pohjalta työyhteisö voi ottaa puheeksi yhteisöllisyyden kannalta tärkeitä teemoja. Kurjassa on myös kiinnostava yhteisötaitojen testi.

Kolmiomalli työkaluna

RAINAN kolmiomallissa on siis kolme kärkeä: Perustehtävä (arvot, tavoitteet, toiminta), Yhteisön rakenteet (johtajuus, keskustelu- ja päätöksentekorakenteet) ja vuorovaikutus (ammatillisuus). Kun ne ovat tasapainossa, kaikkiin ryhmiin liittyvät ryhmäilmiöt ovat  paremmin "hallinnassa".

Yhteisöllisyys rakentuu parhaiten, kun ne ovat tasapainossa koulun toimintakukttuurissa. Listaan tähän  eräitä pohdintakysymyksiä (olen tehnyt jonkin verran muokkaustyötä alkuperäisideaa kunnioittae), joilla Raina neuvoo rakentamaan yhteisöllisyyttä:

(1) Perustehtävä
Perustehtävä tarkoittaa toiminnan tarkoitusta. Sen on oltava selkeä.
- Mikä on Aurora koulun perustehtävä? Mistä se on saatu? Kuka sen määrittelee?
- Mitkä ovat Auroran toimintaa ohjaavat arvot (ks. arvojulistuksemme). Näkyvätkö ne oikeasti arjessa? Olemmeko niistä samaa mieltä? Mitkä niistä ovat kaikkein tärkeimmät? Keille me työtä teemme (asiakas?).
- Miten kuvailisimme koulun toimintakulttuuria(siis tapaamme toimia ja sen perusteluja) vieraalle ?
- Mikä on yhteistä meille kaikille?
- Kuinka suhtaudumme muutoksiin ja niiden tuomaan epävarmuuteen?
- Jaammeko hyviä ideoitamme ja käytänteitämme?
- Kuinka suhtaudumme työssä tapahtuviin virheisiin ja epäonnistumisiin?
- Olemmeko yhä nöyriä tehtävämme edessä vai kuvittelemmeko olevamme muita parempia?
- Mitkä olisivat kaikkein tärkeimmät kehittämisen kohteet perustehtävän osa-alueella

(2) Yhteisön rakenteet
Vallankäytön on oltava läpinäkyvää.  Valtatyhjiö täytyyy. Ihmisten on voitava osallistua.
- Onko organisaatiorakenteemme niin selkeä, että siitä voi piirtää kaavion?
- Keillä on koulussa valta? Mistä he ovat vallan saaneet? Onko valtaa delegoitu?
- Millaista valtaa rehtorilla oikeasti on? Mistä hän on vastuussa? Entä apulaisrehtori? Entä tiimipomo?
- Mitä henkilökunta odottaa rehtorilta? Entä mitä rehtori odottaa henkilökunnalta? Olisiko hyvä tehdä erityinen johtajuussopimus?
- Käyttääjö joku Aurorassa epävirallista valtaa, valtaa, josta ei ole sovittu?
- Onko Aurorassa riittävästi foorumeita, joissa voidaan puhua tärkeistä asioista?
- Onko meillä kuppikuntia ja/tai klikkejä, jotka käyttävät epävirallista valtaa?
- Käytetäänkö aamupalavereissa aika fiksusti? Ovatko asiat kokoukseen sopivia?
- Millaisia rooleja ihmiset ottavat meillä kokouksissa?
- Mistä asiat aamupalavereihin tulevat? Ketkä voivat nostaa listalle asioita?
- Onko Aurorassa turhia kokouksia? Miten muulla tavalla niissä käsiteltävät asiat kannattaisi hoitaa?
- Kuinka Aurorassa seurataan, että tehdyt päätökset toteutuvat?
- Tulevatko kaikki kuulluiksi yhteisistä auki olevista asioista päätettäessä? Miteh kuulluuksi tulemista voisi parantaa?
- Onko vastuut jaettu selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti? Kuka vastuut Aurorassa määrittelee?
- Onko työt Aurorassa jaettu niin, että työnjako edistää perustehtävän toteuttamista?
- Sitoutuvatko kaikki sovittun työn- ja vastuunjakoon?
- Onko kaikilla selvillä, miten tieto Aurorassa kulkee? Mistä sitä saa?  Saavatko kaikki tarvitsemansa tiedon? Mitä tietoa rehtorin tulisi erittyisesti välittää? Mitä hänen tulisi suodattaa? Mikä on jokaisen oma vastuu tiedon hankkimisessa ja vastaanottamisessa? Miten tiedonkulkua voisi kehittää?
- Mitkä olisivat kaikkein tärkeimmät kehittämisen kohteet rakenteiden osa-alueella

(3) Vuorovaikutus (ammatillisuus)
Kyse on ilmapiiristä, hengestä, kemiasta, tunteista, tunneilmastosta, joka vaikuttaa työntekoon. Hyvä ilmapiii on avoin ja dialoginen.  Koulussa välitetään ja pidetään huolta toisista. Ammatillisuuden tunnistaa siitä, että se a) edistää työntekoa tai b)luottamusta ihmisten kesken.
- Miten vapaa-ajan ihmissuhteet  ja työpaikan ihmissuhteet eroavat toisistaan? 
- Saako  työpaikalla  näyttää tunteet? Myönteiset? Kielteiset? (viha, pelko, kateus) Miten tunteiden näyttäminen vaikuttaa työntekoon? Pystymmekö pysymään tuolloin perustehtävässä?
- Millainen on  vuorovaikutusilmapiiri Auroran koulussa? Onko se ammatillinen? Hyötyisimmekö vuorovaikutussopimuksesta?
- Millaisia myönteisiä vuorovaikutussuhteita (ilman nimiä) näemme talossa? Kuinka ne edistävät työntekoa?
- Millaisia  negatiivisia vuorovaikutussuhteita (ilman nimiä: vihaa, loukkaantumista, pelkoa, kateutta, mököttämistä, hyökkäämistä, ivaa, mielenosoittamista, dissausta, ylimielisyyttä, takanapäin pahan puhumista, häirintää, välinpitämttömyyttä, marttyriyttä, itkuskelua, kyräilyä, nöyryyttämistä, huumorilla vesittämistä  tms.) näemme talossa? Kuinka ne vaikeuttavat työntekoa?  Kuinka näiden tunteiden kanssa tulisi menetellä?
- Onko meillä kilpailua? Miten sen vaikuttaa työhön?
- Onko meillä aitoa auttamista? Miten sen vaikuttaa työhön?
- Ymmärämmekö kaikki oman vastuunottomme merkityksen muiden hyvinvoinnille?
- Mitä tarkoittaa vaatimus, että on saatava tehdä työtä omalla persoonalla?
- Miten annamme palautetta toisillemme? Miten toivoisimme sitä annettavan?
- Mitkä olisivat kaikkein tärkeimmät kehittämisen kohteet vuorovaikutuksen osa-alueella?