Onko motivaatio taito?

Professori Robert S. Griffin on kuvassa puo-
liksi upotettu. Häntä on syytetty rasismista.

Päivitetty 30.7.
MUISTIORETKELLÄNI läpi vanhojen Luokanopettajalehtien löysin Liisa Rajalan jutun, jossa hän siteerasi professori Robert S. Griffiniä Vermontin yliopistosta. Tämä oli ollut vuonna 1989 lomailemassa Suomessa.

 ” Oppiminen perustuu aina motivaatioon. Motivoituminen taas on taito, jonka voi oppia. Toiset ihmiset pystyvät innostumaan kaikista asioista, mutta toisia ei kiinnosta mikään."

Mielenkiintoinen ajatus, eikö?  Olen aina ajatellut, että motivaatio on pikemminkin jotain sisäsyntyistä, tunne tai jotain sellaista.  Samassa sitaatissa Griffinkin toteaa, että  "kyse on asenteesta, joka voi säilyä läpi elämän”.

Ajatellaanpa. Jos  siis motivaatio on taito, sitä voi opetella ja opettaa. Rohkaisevaa.  Ehkä tällainen ajatus on ollut mm. Decin ja Ryanin mielessä, kun he ideoivat kouluissa niin tavallisen ulkoisen motivaation muuntamista muistuttamaan sisäisen motivaation ominaisuuksia.

Tein googlehakun hakusanalla "selfmotivation". Löysin kelpo määritelmän. " Ability to do what needs to be done, without influence from other people or situations. "

JATKOIN sitten surffailua. Löysin kyllä paljonkin sinänsä arvokasta arkikeskustelua itsensä motivoinnista: kuinka saada itsensä liikkumaan, hoitamaan tautiaan, juomaan vettä, panostamaan koulunkäyntiin... Mutta en osunut yhdellekään sivulle, jossa itsensä motivointia olisi käsitelty tekona. Päädyn siis toteamaan, että motivaatio ei käsitteenä ole taito.

Sen sijaan  löysin kyllä mainioita vinkkejä siihen, kuinka voi itse vaikuttaa omaan motivaatioonsa ja innostukseensa (kohteena). Tässä vinkkejä minuun makuuni:

• Tunne itsesi: mikä minua motivoi
• Löydä syy
• Unelmoi- suunnittele- työstä- toteuta
• Unelmoi lopputulos (visualisoi se)
• Pidä lopputulos mielessä, kun  asiat eivät etene toivotulla tavalla
• Pidä huolta hyvinvoinnitasi. Nuku tarpeeksi. Liiku.
• Jaa unelma pienempii  osiin, tavoitteisiin, portaisiin
• Tee siitä tapa.  
• Nauti epämukavuudesta;  Ei kipua, ei tuloksia.
• Ota kavereita mukaan
• Luo itsellesi paineita julkistamalla tavoitteesi
• Listaa onnistumiset matkalla
• Lahjo tai rankaise itseäsi.

BEN Furmanilta löysin viisi viisasta kysymystä, jotka voisi  kysyä myös itse itseltään (Itsepuheen idea).

1. Mitä MINÄ todella haluan muuttaa? (Koen tavoitteen omakseni)
2. Mitä  kaikkia ihania asioita tästä muutoksesta seuraisi? (Mitä hyötyö siitö on myös muille MH; Koen tavoitteen tärkeäksi ja arvokkaaksi)
3. Miksi luulen, että onnistun?  (Vahvistan uskoani siihen, että onnistun)
4. Mikä olisi seuraava askel kohti muutosta ( Koen, että edistyn)
5. Miten aion jaksaa eteen päin, kun ratkean vanhoihin tapoihini? (Valmistaudun takapakkeihn)

Muutama fakta Griffinistä

Robert S. Griffin syntyi vuonna 1940. Hän on tutkinut koulukasvatusta  mutta myös  historiaa. Hänen kohukirjansa käsittelee rasistista "valkoisen nationalismin" yhdysvaltalaista johtohahmoa William Pierceä. Niinpä myös häntä on syytetty uusnatsien puhemieheksi

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Soukan koulussa on  mielenkiintoisella tavalla otettu huomioon idea
siitä, että stressiin ja vireyteen voidaan vaikuttaa tiloilla, niiden väreillä
ja äänimaisemalla. Seminaarilaiset kiersivät puolisen tuntia talon tiloissa.

EILEN iltapäivällä puolen sataa espoolaista opetuksen ja koulurakentamisen asiantuntijaa oli koolla Soukan koulussa kuulemassa ajatuksia tilojen merkitykselle sille, että opetusta voidaan toteuttaa niin, että se vastaa paremmin uudenlaista tapaa ajatella oppiminen (Tulipa pitkä virke!).

Meitä oli Aurorasta iso joukko oman rakennushankkeemme opettajien suunnitteluryhmästä: minä, Raija, Sirja, Sirpa ja Uma.

SEMINAARIN perusviesti oli: Jos halutaan, että koulujen tietokäytänteet (tavat, joilla tietoa syntyy: joko opettaja jakaa, tai tieto  luodaan yhdessä) muuttuvat, myös tilaratkaisujen tulisi muuttua dialogisemmiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä näytettiin Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereen uudentyyppistä luentotilaa.

Opetustoimenjohtaja Kaisu Toivasen sanoin: Tulevaisuuden oppimisympäristöjen tulisi olla turvallisia, terveellisiä ja oppimaan innostavia. Harmi, että useimmiten koulurakentamisessa kuitenkin edetään perinteisten ratkaisujen  ehdoilla.

SOUKASSA oli kuitenkin tehty joitain uusia, tosi fiksuja ratkaisuja. Kouluun  on rakennettu erityisiä stress-free-tiloja (kirjasto, opettajainhuone, opettajien lepohuone ja yksi luokkatila). Kokemukset niistä olivat kuulema tosi hyviä. Sen verran dinosaurus olen, että monet näiden tilojen rakentamisen taustafilosofian uskomukseet jäivät minulle valitettavasti  ufoiksi. Esim. ajatukset "vireystilavyöhykkeistä" ja  siitä, että koulun tilojen vaikutusta oppilaiden vireystilaan voitaisin/kannataisi vaihdella päivän mittaan.

Kuulimme  myös kahden opiskelijan opinnäytetöiden tuloksia. He olivat tutkineet innovatiiviseksi tunnettujen  koulujen opettajien näkemyksiä koulutiloista ja eräistä käytenteistä. Mukavaa, että tällaisia teemoja tutkitaan. Päivän viimeistä alustusta tilakokemuksen mittaamisesta en ehtinyt kuunnella. Muut kiireet veivät toisaalle.

SE näissä uuden oppimisen seminaareissa jaksaa ihmetyttää, että ne  toteutetaan lähes aina  vanhan oppimisen mallin mukaan: Muutama  puhuu edestä ja muut ottavat vastaan :-)

Tulevaisuuden opetusmenetelmät

Kirsi Lonka. Kuva aihio on lainatti Helsingin yliopiston
sivuilta ja sitä on muokattu Camera+-appsilla.

SEMINAARIN jykevin anti tuli heti seminaarin aluksi  psykologian professori Kirsti Longalta. Miniluennon otsikkona oli kiehtovasti "Kuinka luodaan mielekästä oppimista, motivaatiota ja hyvinvointia".  Otsikko oli huima. Ehkä monista teknisistä vastoinkäymisistöä johtuen esityksen punainen lanka jäi paikoin haastavasti oman oivaltamisen varaan. Luennoitsijan esitystapa oli kuitenkin tosi iloinen ja raikas.

Puolen tunnin diailotulituksesta poimin seuraavia helmiä:
- Tavallisesti luennolla opettaja on aktiivinen, ja opiskelijalle jää vain passiivinen rooli. Tilannetta hallitsee "oikeassa olemisen kultuuri"
- Lonka on  pohtinut, millaista oppimista tuossa asetelmassa (tietokäytänteessä)  voi tapahtua
- Periaatteessa opiskelijan kokemukset voi jakaa kahdelle ulottuvuudelle: (1) Kuinka haastava sisältö on ja (2) Kokeeko opiskelija oppivansa.

Tästä syntyy mielenkiintoinen nelikenttä. Sen opetus on: oppimistilanteen tulisi olla yhtä aikaa  haastava ja samalla opiskelijoiden tulisi saada kokemuksia oppivansa. Samalla oikeassa olemisen kulttuurista tulisi siirtyä yhdessä kysymisen ja vastaamiseen kulttuuriin, jossa opettaja kirjaa ja jäsentää opiskelijoden ajatuksia.

Longan johdolla oli myös selvitetty opiskelijoiden kokemuksia neljässä eri tilassa: luento, kahvila, kirjasto ja pienryhmä. Parhaiten he olivat "flowssa" kahdessa jälkimmäisessä.

Miten kiinnostus syntyy?

LONKA esitteli myös arvokkaita ajatuksia  jokaista opettajaa kiinnostavasta kysymyksestä: motivoinnista.  Kuinka kiinnostus syntyy? Miten motivaatio sytytetään? Miten sitä pidetään yllä? Hän esitteli kaksi eri näkökulmaa asiaan: Ymmärretäänkö motivaatio tilannesidonnaiseksi vai henkilökohtaiseksi. Tilannesidonnaisessa ajattelussa jokin sytyttää motivaation ja pitää sitä yllä. Henkilökohtaisessa taas ajatellaan, että motivaatio kehkeytyy ja kehittyy. Kummankin taustalla ovat aina myös vietit. Esim. seksi, väkivalta ja kuolema kiinnostavat kaikkia.

Innostavassa oppimismallissa opettaja järjestää opetusta niin, että
- esiin nostetaan kiinnostavia, outoja, jänniä asioita.
- aktivoidaan oppilaitten aikaisempia tietoja (vrt. Herbart)
- kootaan yhteistä tietoa (opettajan osuus vähäisempi);
- tuokion päätteeksi todetaan parempi ymmärtäminen ja opittu asia mielekkääksi. Juuri mielekkääksi kokeminen luo syvää suhdettä tietoon.
- oppilaat kokevat tulleensa kuulluiksi.
- koetaan iloa.

Oppilaani Kari Tahvanainen

Kari Tahvanainen, yksi ensimmäisen oman  luokkani
oppilaista Siilitien ala-asteelta Helsingin Hertto-
niemestä. Hänet tunnistaa hyvin Ilta-Sanomien ku-
vasta vuodelta 1992.

ENSIMMÄINEN oma luokka jää varmasti jokaiselle luokanopettajalle mieleen. Toki paljon muistaa muistakin, mutta ensimmäinen on ensimmäinen.

Minun ensimmäinen luokkani oli 4a-luokka Herttoniemen Siilitien ala-asteella. Sain noin 25 oppilaan luokan syksyllä 1977, heti OKL:stä valmistuttuani. Itse olin tuolloin 24-vuotias.

Muistan tosi monta oppilasta tuolta luokalta. Jokin aika sitten kirjoitinkin tässä blogissa yhdestä, joka tuli esittäytymään  minulle ruotsinlaivalla. Hän oli kokki, ja muona oli hyvää. Luokassa oli monia upeita persoonia, ja myös lapsia, joita elämä ei pidellyt niin nätisti. Muistan mm. kaksoistytöt, Paulin, Heidin, Timon...Teimme kaitafilmeja. Pidimme omia iltabileitä. Vuosi oli kova, mutta opettavainen.

TÄMÄN päivän Ilta-Sanomissa oli juttu vuonna 1992 tapahtuneesta "mafiamurhasta".  Kaksi ilmeisesti konnaa:  Veli Juhani Gröhn ja Kari Juhani Tahvanainen löydettiin tuolloin ampumalla  teloitettuina Helsingin Punavuorenkadun parkkipaikalla olleesta autosta. Murhaajaa on  etsitty siitä saakka, ja epäilty kuoli juuri auto-onnettomuudessa Espanjassa.   Punavuoren kaksoissurma ei keskusrikospoliisin mukaan selvinne näin koskaan.

TUOLLOIN 25-vuotias Kari Tahvanainen oli minun ensimmäisen oman luokkani oppilaita. Muistan hänet kovana urheilijana. Koulunkäynti ei ehkä sujunut yhtä hyvin, mutta että hämäräbisneksiin. Hän kuoli jokseenkin samanikäisenä, kuin minä olin häntä opettaessani. Teloituksestakin on jo 20 vuotta.  Jos hän olisi valinnut toisin, hän olisi nyt  44-vuotias, ehkä perheenisä, jonka omat lapset olisivat jo muuttamassa pois kotoa.  Kuinka paljon jäi kokematta?

SIIRRYIN seuraavana vuonna opettajaksi Espooseen, Sepon kouluun. Pestini Martti Tervon johtamassa koulussa jäi lyhyeksi. En tavannut Karia koskaan sen jälkeen, en edes Kettis-kerhossa, jossa tein vielä nuorisoteatterihommia monta vuotta sen jälkeen.

Kun on pitkään opettajana, monia  oppilaita ehtii  menehtyä ennen opettajaansa. Karin kohtalo on  minun oppilaitteni osaltani yksi traagisimpia. Jäikö jotain oleellista minulta tekemättä?

R.I.P. Kari

Koulun vika?

LUOKANOPETTAJA Maarit Korhonen on kirjoittanut ärhäkän pikku kirjan "Koulun vika?". Se on eräälainen pragmaattinen rinnakkaisteos dosentti Jari Salmisen teokselle "Koulun pirulliset dilemmat". Viesti on sama. Koulu ei pysty pitämään lupauksiaan.

Kirjan henkilöt

Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta taustalla lienee oikeita ihmisiä. Päähenkilöitä on 6-7. Opettaja ja kuusi nimeltä mainittua  oppilasta, osa perheineen. Muu maailma on ikäänkuin häivytetty kuvasta.  Kirjassa vilahtaa nimettömiä opettajia ja työntekijöitä.

Opettaja
Kirjan minä on opettaja. Hän voi olla kirjoittajan alter ego, mutta hahmo voi olla myös fiktiivinen. Tämä opettaja on työlleen sitoutunut ja  monipuolisesti osaava. Hän puhuu taitavasti yksittäiselle oppilaalle ja ryhmälle. Hän on mainio esimerkki assertiivisyydestä, myös suhteessa vanhempiin. Opettajien ei tarvitse hänen mukaansa sietää mitä vaan. Tämä opettajan  tietää, mitä tekee - ja on myös itsekriittinen. Hänen opetusnäkemyksensä on  eettinen. Hänellä on huumorintajua.

Opettaja kaipaa menneitä aikoja ja kauniisti käyttäytyviä lapsia. Tämän päivän lapset on ympäröity asioilla, joista aikaisemmin 10-vuotias ei tiennyt mitään. Opettajan on vaikea hyväksyä tapaa, jolla perheet nykyään elävät. Alkoholin hän kieltäisi lasten elämästä kokonaan. Hän huomaa terävästi, kuinka erilaisista oloista lapset tulevat. Hän kantaa kyllä  huolta jokaisesta oppilaasta, mutta oikeasti iloa hänelle tuottavat lahjakkaat oppilaat.

Opettajalla ei ole kirjassa nimeä. Oletan, että hän on nainen. Sitä ei kerrota.  Opettajalla ei ole perhettä, eikä muuta elämää kuin koulu. Hänellä ei ole koulussa ystäviä- niin luen. Kahviseuraa kyllä. Hän on lonely rider.

Oppilaat
Kirjan koulussa on monenlaisia oppilaita. Korhonen jakaa heidät maahanmuuttajiin, lastenhuollon asiakkaisiin, rikkaiden perheitten lapsiin ja sitten ihan  tavallisten perheiden lapsiin. Osa on lottovoittajia, koska he pystyvät oppimaan sekä näköaistilla että kuuloaistilla.  Osalla on tosi kovat arvot. Osa ei osaa kuoria 11-vuotiaana mandariinia. Osa kuvittelee olevansa aikuisen tasolla.  Osa haluaa tehdä vain, mitä haluaa tehdä. "Onko pakko".

Tero
Tero elää äidin kanssa. He nukkuvat vierekkäin. Äiti kaataa Teron niskaan perheen taloushuolet. Rahaa ei ole, eikä ruokaa. Opettajan on opastettava äitiä.

Kari
Kari on perheensä älykkäin. Hänellä on maanantaisin hurja nälkä. Hän  on kirjan lastensuojelulapsi. Äiti tulee tapaamiseen koululle kännissä, ja opettaja tekee lastensuojeluilmoituksen. Kari otetaan huostaan ja palautetaan myöhemmin äidilleen. Äiti menee naimisiin alkoholistin kanssa, ja näin Kari saa omalta luokaltaan sisarpuolen. Mummikaan ei voi auttaa, kun hänkin on humalassa.

Jessica
Jessica on upporikkaan  perheen lapsi ja anorektikko. Häneltä vaaditaan kohtuuttomuuksia. Päivät ovat täynnä vanhempien valitsemia harrastuksia.Motivaatiota pidetään yllä pitkillä ulkomaanmatkoilla.

Aisda
Aisda on suomea osaamaton maahanmuuttajaperheen lapsi, jolle ei synny aitoja ystävyyssuhteita. Perhe elää omaa suljettua kulttuuriaan.

Mikko
Mikko on lahjakas, hyvin käyttäytyvä oppilas.  Hänellä on aina tavarat mukana, läksyt tehty ja hän on perustyytyväinen. Sellainen, joka tuottaa opettajalle iloa. Mikon äiti on tervejärkinen yksinhuoltaja, luottaa poikaan ja antaa tälle mahdollisuuksia itsenäistyä. Äiti ja isovanhemmat kannustavat Mikkoa uintikisoissa.

Riku
Riku kai edustaa tavallisia lapsia. Hän siivoaa jälkensä ja toistenkin.

Vanhemmat
Korhosen kirjan tapahtumien perusteella  pääosa vanhemmista on kyllä outoja.  Joukossa ei ole yhtään  ehjää, fiksusti toimivaa perusperhettä.Vanhemmuus on yleisesti hukassa ja isät kateissa. Yöt ryypätään. Aamulla ei  jakseta herätä tekemään lapselle aamupalaa. Köyhissä perheissä lapsilla on samat likaiset vaatteet päällä viikosta toiseen.  Lapsilta lainataan rahaa, eikä  lainaa makseta takaisin. Eliittivanhemmille kelpaa vain kymppi.  Yksi äiti ajaa lastaan pois kotoa- onneksi opettaja puuttuu tilanteeseen. Yhteistä on, että paria lasta lukuunottamatta, kaikissa perheissä lapset voivat huonosti. Kirjan sivulla 25 opettaja tosin kirjoittaa, että suurin osa vanhemmista pitää huolta lapsistaan ja on kiinnostunut heidän koulunkäynnistään.

Koulu
Kirjan koulussa on 300 oppilasta. Koulussa tuntuu olevan varsin paljon resusseja tukitoimiin. Heillä on jopa maahanmuuttajille tarkoitettua tuettua historian opetusta. OHR toimii. Aikuisia on paljon, mutta työn koordinointi ei toimi. Jopa seitsemän opettajaa pyörii jonkin oppilaan ympärillä. S2- opetus on väärinjärjestetty. Oppilaita viedään luokasta sinne ja tänne. Meteli ruokalassa on kova. Kalapuikkoja saa syödä vain kaksi.Normaalia ohjelmaa keskeyttävät kaikenlaiset sirkusesiintyjät. Sijaisjärjestelyt toimivat vain osittain. Kehityskeskusteluista vanhempien kanssa ei makseta palkkaa. Wilma on täynnä turhia tiedotteita.  Koulurakennus on homeessa, eikä kukaan oikeasti tee asialle mitään. Salassapitosäädökset estävät järkevän toiminnan ja huolenpidon.  Kollegat lipsuvat sovituista säännöistä. Ovat epäpäteviä- eivätkä kaikki edes osaa Suomea. Kaupunki on lakkauttanut säästösyistä stipendit, mutta opettaja hankkii itse rahat. Syyslukukausi on vääränmittainen. Kouluun tuodaan uudistuksia, jotka eivät tuo työhön mitään uutta. Lahjakkaisiin lapsiin ei resussoida mitään. Kirjan opettaja  tuntuu olevan ainoa, joka ymmärtää ja oikeasti osaa.

Kirjan kirjoittajasta Maarit Korhosesta 

Kuva on muokattu camera+
ohjelmalla kirjassa
olevasta Ville Sutisen
ottamasta valokuvasta.

Kirjan kirjoittanut Maarit Korhonen on toiminut opettajana 30 vuotta Turussa, Espoossa ja Helsingissä. Hän on nähnyt uransa aikana, kuinka  lapset, vanhemmat ja koulu  ovat muuttuneet. Lapset epäkohteliaammisi. Yhä useammalla on ADHD- tai ADD-diagnoosi. Vanhemmat itsekkäämmiksi. Opettajan rooli on muuttunut. Ennen opettaja opetti lapsia, nyt myös vanhempia. Koulut ovat hukanneet perustehtävänsä, ja siellä pyörii liikaa ihmisiä.

Koulun vika? -teos on saanut melkoisesti huomiota. Antamissaan haastatteluissa Korhonen on ollut huolissaan  siitä, että  vain 30 prosenttia oppilaista tulee luokkaan siinä tilassa, että he ovat valmiita oppimaan ja heillä on hyvä olla. Lasten eriarvoistuminen on lisääntynyt. Toiset matkustavat ulkomailla, toiset  eivät saa kotona edes  ruokaa. Vanhemmuus on hukassa.  Lapsen koulunkäynti kiinnostaa vain harvaa.  Korhonen vaatii, että koulu olisi rauhoitettava opettamiselle. Siihen kuluu hänen työpäivästään nykyisin 30 prosenttia. Kouluihin ei pitäisi tuoda yhtään uutta projektia tai tiimitavoitetta. Vierailijoilta hän sulkisi ovet.

KORHOSEN  kirja on ärhäkkä, terävä ja rohkea. Se kuvaa  pahoinvoivaa koulua, jossa yksittäinen opettaja taistelee yksin hyvän ja oikean puolesta. Kirja on inhorealistinen ja  kriittinen.  Jostain syystä se saa  minut kovin surulliseksi.

Perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet

Opetusministeri Jukka Gustafsson. KUVA: MH

Päivitetty 16.8. vertaamalla vuoden 2001 vastaavaan asetukseen.

PIKKUISEN olin iloinen, kun lopulta löysin Finnlexistä 28.6.2012 annetun Valtioneuvoston asetuksen:  Perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta.

Ks. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120422

Kyse on siis päätöksestä, joka ohjaa vuonna 2016 käyttöön  otettavia opetussuunnitelmia ja niiden pohjalta annettavaa opetusta. Tässä lastussa pohdin, millainen on ihanneihminen, jollaiseksi  kasvua peruskoulu tuolloin tukee? Joudun vähän muovailemaan lakitekstiä ja yritän jäsentää sitä pedagogisesti.

Millainen on ihanneihminen?
Isolla pensselillä: kasvatuspäämääränä on ihmisyys ja eettisesti vastuunkykyinen (outo sana)  ja aktiivinen yhteiskunnan jäsenyys. Hän on tasapainoinen, terveesti itsetuntoinen, luova, terve ja hyvinvoiva.

Mitä hän tietää?
Hänellä on elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot. Hänellä on laaja yleissivistys. Hänen maailmankuvansa on avara ja syvä. Hän tuntee ihmisten tarpeiden ja tunteiden, kulttuurin, taiteiden ja kirjallisuuden, ympäristön ja luonnon, historian ja yhteiskunnan perusteita,  uskontoja ja elämänkatsomuksia sekä taloutta ja teknologiaa.  Hän   ymmärtää erilaisia aatteita, maailmankatsomuksia, kulttuureita, uskontoja  ja perinteitä, humanismia jne.

Hän osaa ajatella  matemaattis-luonnontieteellisesti ja yhteiskunnallisesti.  Hän hallitsee äidinkielen monipuolisesti sekä kirjallisesti että suullisesti.  Hänellä on elämässä tarpeelliset tiedot. Hänellä on  tietoa  työelämästä ja yrittäjyydestä.

Mitä hän taitaa?
Hänellä on elämässä tarpeelliset taidot. Hän osaa oppia. Hänellä on edellytykset jatko-opintoihin. Hän osaa  tehdä yhteistyötä. Hänellä on hyvät tavat. Hän hallitsee arkea. Hän osaa toimia eettisesti. Hän osaa olla  vuorovaikutuksessa paitsi omalla äidinkielellään, myös  toisella kotimaisella kielellä ja muilla kielillä. Hänellä on riittävät taiteen, talous- ja kuluttajataidot sekä käsityö- ja liikuntataidot. Hänellä osaa käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa  kriittiseen tiedonhankintaan.

Ihanneihminen osaa toimia demokraattisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja edistää  kestävää kehitystä. Hänellä on kansalaisen tarvitsemat taidot.

Mitä hän tahtoo/tuntee?
Ihmiseksi kasvanut   osaa ajatella   eettisesti ja yhteiskunnallisesti Hän kunnioittaa elämää, luontoa ja ihmisiä, ihmisten erilaisuutta. Hän ei  loukkaa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Hän on vastuullinen. Hänellä on motivaatiota.

Aktiivinen kansalainen  edistää itsekin "ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista ja luottamusta".

Opetussuunnitelman perusteissa määrätään tarkemmin ne tiedot ja taidot, jotka oppilaan tulee perusopetuksen oppimäärän suorittaessaan saavuttaa.

Millaista opetuksen on oltava?
Opetuksen tulee olla sellaista, että se edistää  oppilaiden kasvua ym. tavoitteiden suuntaan. Kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa sekä kaikessa koulun toiminnassa tulee aktiivisesti vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

"Kasvatus ja opetus tulee järjestää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä".

Opetuksessa on otettava huomioon, että tytöt ja pojat ovat erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin.Opetuksen on tarjottava esteettisiä kokemuksia ja elämyksiä kulttuurien ja taiteiden eri aloilta.

Tietokasvatuksen osalta
Tietojen tulee  perustua tieteeseen. Tietoa tulee hankkia kiittisesti. Oppilaita autetaan jäsentämään ja hyödyntämään oppimaansa.

Taitokasvatuksen  osalta
Oppilaita ohjataan ja kannustetaan omatoimiseen ja kriittiseen tiedonhankintaan ja heille annetaan valmiudet sitä edellyttävän tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Opetuksessa vahvistetaan oppimisen taitoja. (Itse asetuksessa ei ole mainintaa draaman käytöstä menetelmänä MH)

Tahto- tunnekasvatuksen osalta
Koulutuksen on edistettävä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä kestävää kehitystä. Opetuksen tulee vahvistaa motivaatiota.

Oppilashuollon tulee edistää oppilaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia ja siten turvata hyvän kasvun ja oppimisen sekä koulunkäynnin edellytykset.

Koulun toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen tulee olla turvallisia ja terveellisiä, huomioida oppilaiden yksilölliset tarpeet, tukea yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta.

Toiminnassa edistetään hyvää työrauhaa ja oppimisympäristön turvallisuutta.

Oppimisen esteet  ja oppimisvaikeudet yritetään tunnistaa mahdollisimman varhaisin.

Tukitoimet tulee kohdentaa oikea-aikaisesti. Syrjäytyminen tulee estää.

Muuttuuko jokin?
Ensilukemalla en huomaa kasvatuspäämäärän (ihanneihmisen kuvaus) tai opetukselle asetettujen tavoitteiden juurikaan muuttuneen.

Pieniä muutoksia vuoden 2001 tavoitteisiin on. Vuoden 2001 tavoiteista mukana ei ole enää seuraavia yksityiskohtia
- kriittisesti ympäristöään arvioiva yhteiskunnan jäsen
- oman ja toisten oppimisen ja työn arvostaminen
- viestinnän taidot oli mainittu erikseen
- oppimisympäristön tuli v. 2001  antaa oppilaalle mahdollisuuksia kasvuun ja oppimiseen yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Nyt tätä mainintaa ei enää ole.

Kasvatuspäämäärä on edelleen kokonaisvaltainen ja  sivistyksellinen (persoona = yksilö, joka toimii myös yhteisölllisesti). Se on hyvä. Muttayksilöllisyys, omaleimaisuus on jätetty tavoitteena tällä kertaa hieman syrjään. Tavoitteissa hyveet ja hyöty ovat molemmat mukana. Tulevaisuusorientaatio ei ole listalle päässyt.

Opetusnäkemys on siten ennallaan, että materialismin rinnalla on forrmalismia. Hyvinvoinnin ja mm. motivaation esilläpitäminen luo perustaa esim. hyvinvoinnin pedagogiikalle. Mielenkiintoista on, että oppilaiden omaa osallisuutta opetuksen suunnittelussa ei tässä yhteydessä mainita (esim. yhteissuunnittelu).

Koulunpidolle on edelleen asetettu hyvin kunnianhimoiset vaatimukset  -lupaukset, joiden lunastaminen voi olla monelle  kunnalle jopa mahdotonta toteuttaa. Esimerkiksi sisäilmaongelmien osalta. Uusia vaatimukset eivät ole.

Kasvatusopin historian pääpiirteet osa I

O.S. (1901). Kasvatusopin historian

pääpiireet. Edellinen osa. Toinen muu-

tettu painos. Jyväskylä: K.J. Gummerus.

TÄSSÄ lastussa minulla on ilo esitellä jälleen mielenkiintoinen teos: Ottilia Stenbäckin kirjoittama  kasvatusopin historian oppikirjan: "Kasvatusopin historian pääpiireet. Osa I".

Mielenkiintoinen teos on erityisesti siksi, että se oli pitkään juuri se teos, josta kansakoulunopettajaksi valmistuvat saivat perustietonsa menneiden aikojen kasvatuksesta.

Kirjasta näkyy yhä  mainiosti ajan henki: vaikka kasvatustiede oli tieteenalana maallistettu jo vuonna 1860, seminaarien kasvatusopin historiaa hallitsi edelleen voimakkaasti kristillinen kasvatusajattelu.

Muut kuin kristityt kansat olivat pakakoita, eivätkä  esim. Sokrates, Platon ja Aristoteles voineet ymmärtää kasvatuksesta sitä oleellista, jonka jokainen kristitty  tietää. No  tästä syystä ja muuoinkin kirja on  tutustumisen arvoinen. Kiitos kaunis Kaisa Vähähyypälle, jolta tämän ykkös-osan sain.

Ensimmäinen osa kattaa ajanjakson vanhasta ajasta keskiajan loppun. Kirjan kielellä jaksot ovat: Esikristillinen aikakausi, kasvatus kristillisyyden pohjalta ja keskiajan kasvatusolot.  Kirjassa on hyviä kysymyksiä: Kuinka kasvatus on toimitettu?  Miten kasvatuksen olemusta on käsitetty? (+ omia lisäyksiäni: keitä kasvatettiin? Millaisiksi ihmisiksi?) Miten samoja kysymyksiä on  ennen ratkaistu?  (siis mitä keinoja käytettiin) Millaisia tuloksia on saavutettu?

Nostan kirjasta  esiin  aakkosjärjestyksessä  ajatuksia, jotka olivat ainakin minulle  tärkeitä.

ARISTOTELES
OS:n mukaan Aristoteles oli Platonin oppilaana järjestyksessä toinen kasvatusopin teoreetikko. Hänenkin  kasvatusvalikkoonsa kuuluivat sekä gymnastillinen että muusistillinen kasvatus. Perusteluksi hän  esitti, että ihminen on sekä ruumiillinen että henkinen olento. Hänkin kirjoitti vain eliitin kasvatuksesta. Yhtenä ensimmäisistä hän kiinnitti huomiota yksilöön, yksilön taipumuksiin. Miehiä ja naisia tuli kasvattaa eri lailla.

Ruumista kasvatettiin sopivalla ravinnolla, voimistelulla ja mm. leikillä.

Henkiseen puoleen kuului  järki ja haluaminen eli tahto (Platonin into oli hylätty). Ihmisen tarkoitus oli tulla onnelliseksi. Onnellisuus perustuu siveellisyyteen.  Tarvitaan tietoa totuudesta. Siihen tarvitaan opetusta. Aristoteles piti tärkeinä mm. historiaa, maantietoa ja luonnontieteitä. Piirustusta tarvittiin havaintokyvyn edistämiseen. Matematiikka ei ollut tärkeää luonteen kasvatuksen kannalta.

Pelkkä tieto ei kuitenkaan takaa siveellisyyttä- ihmisellä on tahto. Siihen tarvitaan harjoitusta. Tahtoa on kasvattettava  tekemällä  yhä uudelleen hyviä päätöksiä ja tekoja. Näin syntyy tottumus, joka on ihmisen toisen luonto.

Aristoteles  ei hyväksynyt opettajansa aateoppia (vain ideat ovat olemassa) vaan häntä kiinnostivat näkyvän maailman ilmiöt ja niistä tehdyt havainnot. Ilmiöt olivat jumalallisen järjen ilmauksia, ja niistä piti etsiä niissä piilevä yleinen totuus. Toisin kuin Platon, Aristoteles ei uskonut, että totuuden voi ymmärtää abstraktisesti. Platon keskittyi kehittämään ajattelua, Aristoteles havaintokykyä!

Kun kasvatus oli Platonin mielestä valtion asia, hänen oppilaansa näki sen sekä valtion että kodin asiaksi.

Aristoteles oli Platonin kuoltua maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuren opettaja. Myöhemmin hän perusti oman "yliopiston" Lykeoinin puistoon.

GYMNASTILLINEN KASVATUS

Kreikkalaisen kasvatuksen toinen välikappale oli voimistelu. Aluksi voimisteluharjoituksia (juoksua, kiekon heittoa, hyppyjä, keihäänheittoa, painia...) pidettiin ulkona. Sittemmin erillisisissä rakennuksissa gymnaasioissa ja palestroissa.

JEESUS KASVATTAJANA
Jeesus sai OS:n mukaan kasvatuksen hurskailta vanhemmiltaan. Hän oli autodidakti, koska ei käynyt kouluja. Mutta oppinut hän oli; hän oli perinpohjin tutustunut Vanhan Testamentin kirjoihin. Hän oli täydellinen nuorukainen, ja kaikkien nuorten täydellinen esikuva.  "Hän oli myös kaikkien opettajien täydellinen esikuva syvän viisautensa, suuren rakkautensa ja elävän uskonsa kautta ja ennenkaikkea siksi, että hänen oppinsa ja elämänsä olivat yhtä." "Hän antoi opetuksensa oikealla ajalla, oikealla tavalla ja oikeassa määrässä".  Suurille kansanjoukoille hän puhui jokapäiväisestä elämästä tutuilla vertauksilla, ja opetuslapsille hän selitti niitä. Hän oli suuri psykologi.  Hän opetti yksilöllisesti.

Jeesuksen opetuksen päämääränä oli tehdä ihmiset Jumalan lapsiksi.

KASVATUKSEN KEHITYS

O.S.:n mukaan raakalaiskansojen keskuudessa ei voi olla kasvatusta. Niiden kasvatus on pelkkää  esimerkkiä ja sokeaa totuttamista (dressyyriä).  Kasvatusta on vasta sivistyskansoilla. Niiden kasvatuksessa on korkeampi henkinen tarkoitus.

Esikristillinen kausi

Lukijalla esitellään lyhyesti Itämaan pakanallisia kansoja:  kiinalaisia, intialaisia, persialaisia ja  egyptiläisiä, sitten klassisia kansoja: kreikkalaisia (Ateena ja Sparta), roomalaisia ja erikseen Israelin kansa.

Pakanoiden kasvatus ei tunnistanut  yksilöä. Uusi sukupolvi on kopio edellisestä. Kasvatusta annettiin vain, että yksilö täyttäisi valtion tai yhteiskunnan (säädyn) vaatimukset. Vapauden käsite puuttui.

Esim. Persia esitellään teoksessa totalitäärisena sotilasvaltiona, ja  sen kansalliskasvatuksen ydin oli aseharjoitukset. 7-vuotiaana alkanut kasvatus erillisessä kasvatuslaitoksessa muistuttaa kovasti spartalaisten kasvatusta. Metodeihin kuului karaisu, toverien ilmiantaminen ja valo-uskonnon opetus.  Sotapalveluksesta vapauduttiin 50-vuotiaana. 

Kreikkalaisia kasvatusta esitellään 52 sivua, roomalaista 20. Lukija saa napakan kuvan tärkeimpien ajattelijoiden (Pythagoras, Sokrates, Platon, Aristoteles) ideoista. Kreikkalainen kasvatus kuvataan kasvatukseksi kauniiseen yksilöllisyyteen ja roomalainen taas kasvatukseksi käytännölliseen yksilöllisyyteen. 

Kreikkalainen kasvatuspäämäärä  oli ulkonaisesti ja sisäisesti täydellinen ihminen. Kasvatuksen keinoja olivat gymnastillinen ja muusinen kasvatus. Niitä harjoitettiin myös yhdessä yhteisissä juhlissa. Kirjassa esitellään sitten  tarkemmin kahden kreikkalaisen heimon doorilaisten (Sparta)  ja joonilaista (Ateena) kasvatusta. Kasvatuksessa voidaan erottaa vanha ja uusi vaihe.

Roomalaisten kasvatus oli käytännöllistä ja tähtäsi hyötyyn. Keskeisimpiä mielenkiinnon kohteita  olivat laki ja sodankäyntitaidot. Roomassakin voidaan erottaa vanha ja uusi kasvatus.

Kasvatus kristinuskon pohjalta
Vanhalla ajalla tämä kasvatus tarkoittaa Jeesuksen, apostolien ja kirkkoisien antamaa kasvatusta. Vähitellen syntyy myös erillisiä kristillisiä oppilaitoksia

Keskiajan kasvatusolot
OS tarkastelee tätä aikakautta otteensa mukaisesti. "Muhamettilaisuuden valheellinen oppi  turmeli lihallisuudessaan perhe-elämän".  Mutta oli sillä ansiokin. Opetussuunnitelma oli rikkaampi ja tiedot eteviä. Kasvatusoppillista kirjallisuutta ei juuri ollut.

Vastavoimana oli sitten kristillinen kasvatus. Kristinuskosta oli tullut valtionuskonto. Kirkko määräsi kaikki sivistysolot. Muodissa oli luonnoton asketismi ja erakkoelämä. Sivistystä edisti länsimaan kirkko. Täällä luostareista tuli henkisiä työpajoja. Jokaisessa luostarissa oli luostarikoulu.  Lähemmäksi ihmisiä perustettiin katedraali- ja tuomiokouluja (pienemmissä kaupungeissa). Oppiaineiksi vakiintui seitsemän vapaata taidetta.  Raamatusta vieraannuttiin, koska maallikot eivät saaneet sitä lukea. Oppikirjoja ei  juuri ollut; opetus oli sanelua ja muistiin painamista. Opiskelu tapahtui vieraalla kielellä (latina). Kuri oli kovaa, mutta ohjelmaan mahtui myös virkistyspäiviä (juhlia).

Näissä kouluissa opettajakategorioita olivat skolastikko, joka opetti tärkeimmät aineet. Käytännössä opetuksesta vastasi rehtori. Kanttori opetti laulua ja soittoa. Järjestystä johti tarkastaja (circator). Oppilaita käytettiin apuopettajina.

Keskiajalla ei juuri ollut kasvatusopin teoreetikkoja.

Kirkon kasvatuksen lisäksi OS käsittelee ritarikasvatusta. Siinä keskeistä olivat ruumiin harjoitukset,  runous ja laulu. Asketismia ei ollut, pikemminkin romantiikkaa. Naisia palvottiin. Koulutuksessa oli tietyt vaiheet:1) kotikasvatus 7-vuotiaaksi , 2) etevän ritarin luona tapahtunut kasvatus, 3) 14-vuotiaana hovipoika- eli paashikasvatus. 15- vuotiaana poika pääsi aseenkantajaksi. 4) osa sitten lyötiin ritareiksi. Myös tyttöjä sivistettiin.

Porvareilla oli omat kasvatustarpeet.  Kasvatus oli realistista. Kasvatusta varten perustettiin kaupunkikouluja ja myöhemmin ns. porvarikouluja.  Ne olivat "kirjoituskouluja". Lisäksi opetettiin lukemista, luvunlaskua, maantiedettä, laulua, uskontoa. Opetus annettiin äidinkielellä (kouluja kutsuttiin Saksassa saksalaisiksi kouluiksi).

Opettajat muodostivat ammattikunnan. Koulua johti rehtori eli koulumestari. Hän hankki apuopettajat eli "kisällit".  Koulu tarjosi ammatin niille, jotka eivät muualle kelvanneet.

Lisäksi keskiajalla oli tilapäisiä yksityisiä kouluja, joissa annettiin alkeisopetusta. Opettajat vaihtoivat paikkaa ja usein oppilaita seurasi perässä. Vanhemmat oppilaat olivat "kisällejä", ja he opettivat nuorempia "oppipoikia".

Yliopistot syntyvät keskiajalla.

Uuden ajan enteitä
Ensimmäisessä osassa kuvataan myös keskiajan lopulla näkyvissä olleita uuden ajan enteitä. Näitä olivat mm. humanistat eli renessanssi. Tämä Italiassa syntynyt  suuntaus halusi nostaa uudelleen esiin keskiajalla unohdetut vanhan ajan tieteet ja taiteet.  Siellä sillä oli ylimyksellinen ja uskontoa kritisoiba uonne  Aate levisi sitten mm. Alankomaihin ja Saksaan, ja levisi myös tavallisiin kouluihin muttei kritisoinut uskontoa.

KASVATUS ATEENASSA

Koti vastasi Ateenassa kasvatuksesta. Käytännössä lasta kasvattivat orjat. Oppilaitoksetkin olivat yksityisiä. Täysi-ikäiseksi tultiin 20-vuotiaana. Joonialaisessa kasvatuksessa oli kaksi vaihetta.

Vanha kasvatus

Vanha joonialainen kasvatus pohjautui lakiin (Solon). Isä velvoitettiin hankkimaan pojalleen koulutus johonkin ammattiin (muutoin poika vapautui velvollisuudesta huolehtia isästä vanhuksena). 7-vuotiaaksi poikaa kasvatettiin ns. vaimohuonessa, sitten vanhempi orja (paidagogos) otti pojan valvottavakseen, ja saattoi hänet opettajan luo. Voimistelua opetti paidotribes,  tieteellisiä asioita grammatista (mm. lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen) ja soittoa kitarista. Isä määräsi, mitä aineita poika opiskeli. Pakollisia olivat voimistelu, soitto ja jokin ammattitaito. Moni opetteli lukemaan ja kirjoittamaan. Myöhemmin tuli uusi opettajakategoria: grammatikokset jota opettivat kieltä vanhemmille oppilaille.

Näin kasvatettiin siis elittin poikia. Tyttöjen kasvatus oli vaatimattomampaa (nainen oli palvelijan roolissa).  OS:n mukaan (ylhäiset) tytöt erityisesti keskittyivät kosmetiikkaan siis olemaan kauniita. He oppivat myös lukemaan, kirjoittamaan ja soittamaan.

Uusi kasvatus
Peloponnesolaissotien jälkeen kasvatus muuttui. Syntyi uusi opettajakategoria (termi on minun) reetorikouluihin "korkeakouluissa"  opettavat sofistit, viisauden opettajat. Heidän viisautensa oli kielen muodollista osaamista. He mm. nostivat kieliopin merkittäväksi. Kielen hallintaa opeteltiin mm. keskustelemalla ja väittelemällä. Hyvä puhuja osasi sekä puolustaa että vastustaa mitä tahansa asiaa. Sofistien opetuksessa syntyi ns. dialektiikka eli todistustaito. Dialektiikan  lisäksi hyvä puhuja hallitsi retoriikan:  kauniin, viehättävän kielen muodon. Sofistit kiersivät opettamasta maksusta.

Kun vanhat kreikkalaiset uskoivat jumaliinsa ja lakiin, sofisteille ihminen oli kaiken mitta.  Mikään (totuus eikä oikeus) ei pysy ikuisesti. Sofistit tuovat näin ajatteluun  epäilyksen idean. Sofistit epäilivät sekä ylempää maailmanjärjestystä että lakia. Kukin tehköön mielensä mukaan.  Oleellista oli älyn muodollinen kehittäminen (ei esim. moraalisuuden). Sofistit kannattivat suvaitsevaisuutta.  Kuuluisia sofisteja oli mm. Gorgias ja Protagoras. Sokrates oli sekä sofisti että jyrkkä sofistien vastustaja.

Uuden kasvatuksen aikana syntyi uusia myös oppiaineita mm. matematiikka.

KASVATUS ROOMASSA
Ruumiinkasvatus oli tärkeää, mutta se ei ollut koulun tehtävä.  Hengen kasvatuksessa uutta oli vieraan kielen opettelu (kreikan). Myös naisten kasvatus oli tärkeää: naiset oikeasti kasvattivat poikansa toisin kuin Kreikassa. Koulua roomalaiset kutsuivat leikiksi eli joutilaisuudeksi (ludus).

Roomalaisia kasvatusopin teoreetikkoja olivat M.P. Cato, M.T.Cicero ja mm.  M.F. Qvintilianus.

Vanha kasvatus
Vanha kasvatus oli erittäin patriarkaalista. Isällä oli oikeus tappaa lapsi. Jos hän hyväksyi lapsen, lapsen kasvatus kunnon  kansalaiseksi oli hänen kunnia-asiansa. Kasvastua oli käytännöllistä, ja perustui esimerkkeihin.  Poika seurasi isänsä toimia. Kasvatuksessa käytettiin myös kertomuksia ja mm. muistopuheita. Puhujaksi opittiin kuuntelemalla hyviä puhujia, sotilaiksi seuraamalla sotaharjoituksia. Jo vanhana aikana oli myös kouluja. Ne olivat usein kadulla. Oppiaineina oli lukeminen, kirjoittaminen ja luvunlasku- seka 12 taulun laki.

Vanhan kasvatuksen kuuluisa puolestapuhuja oli Marcus Pontius Cato. Hän uskoi jäljittelyyn ja karaisemiseen.


Uusi kasvatus
Uuden kasvatuksen vaihe alkaa puunilaissotien jälkeen; valtakunta laajeni ja tarvittiin laajempaa tietoa. Moniin koteihin otettiin kreikkalaisia opettajia. Äidit luovuttivat lastensa kasvatusta sivistymättömille orjille. Kouluja perustetiin, ja niistä muodostui järjestelmä: 1) alkeiskoulu, jossa opettajana oli literator eli ludi magister, 2) ylempi opillinen koulu, jossa opettajana oli literatus ja 3) reetorin koulu.

Roomalaiset tavat  kreikkalaistuivat. Retoriikka nousi suureen arvoon.  Valikoiduille opettajille myönnettiin erityisoikeuksia ja kunnianimiä ( doctores, professores).

Uuden kasvatuksen edustajia oli mm. Cicero .

KASVATUS SPARTASSA

Doorilainen kasvatus pohjautui lakiin (Lykurgos).  Lapset kasvatettiin valtion tarpeisiin, ja valtio kasvatti. Yksilön vapaus oli hyvin rajattua. Kasvatus kohdistui pääasiassa yhteen hyveeseen: urhoollisuuteen, ruumiin voimaan ja tahdon lujuuteen (luja luonne). Sotilaskansa on urheaa, kestävää, taitavaa ja ehdottoman kuuliaista. Vanhuksia kunnioitettiin. Keinoina oli mm. heikkojen hylkääminen, kasvatus kotona 7-vuotiaaksi, sitten siirtyminen valtion kasvatuslaitokseen. Täysi-ikäiseksi tultiin 30-vuotiaana.

Laitoksella oli johtaja, mutta varsinaisen kasvatuksen hoitivat vanhemmat pojat. Ruumis karaistiin. Kerran vuodessa järjestettiin julkinen vitsominen. 18-vuotiaana alkoivat aseharjoitukset. Tärkein kasvatuskeino oli voimistelu (johon liittyi  musiikkia). Tieteitä ei harrastettu. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät olleet tärkeitä.

Myös tytöt kasvatettiin. Heidän tuli suorittaa voimistelukursseja. Naiset ottivat kantaa myös valtiollisiin asioihin. Perhe-elämää oli vähän. Miehet esim. söivät keskenään.

KRISTILLINEN KASVATUS
OS on itse nimenomaan kristitty kasvattaja. Jeesuksen syntymä on hänelle maailman historian tärkein tapahtuma. Kristillisyys on tuonut hänen mukaansa kasvatukseen humanistisuus-aatteen ja yksilölle arvon. Jeesusta hän pitää suurena kasvattajana. Opetus on lähetyskäskyn täyttämistä. Kristillisen kasvatuksen perusehto on kasvattaja ja kasvatin välinen rakkaus.

Jeesuksen jälkeen ensin apostolit ja sitten kirkkoisät  jatkoivat kristillistä kasvatusta. Myöhemmin alkoi syntyä myös kristillisiä oppilaitoksia: katekumenaatteja, katekeettakouluja ja lopulta pappisseminaari, jonka perusti Augustinus. Siitä muotoutuvat myöhemmin keskiajan katedraali- ja tuomiokoulut.

MUUSISTILLINEN KASVATUS

Kreikkalaisen kasvatuksen toinen välikappale oli  muusistillinen kasvatus, hengen voimistelu, soitto laajasti ymmärrettynä (myös runous, matematiikka ja myöhemmin tieteetkin). Nimitys tulee runouden suopeista haltijattarista. 

PLATON
Platon oli Sokratesin oppilas; hän oli ensimmäinen kasvatusopin teoreetikko, oman akatemian johtaja ja tuottelias kirjailija. Hän loi mallin järjestelmälliselle kasvatukselle (mutta ei hän onnistunut sitä toteuttamaan). Ruumiin ja sielun sopusointu oli tärkeä. Platon luo perustaa psykologialle kuvaamalla sielun kolmea voimaa: järkeä, haluamista (tahtoa, himoa) ja  intoa (kyky tuntea tunteita; into pyrki vaistomaisesti hyvää ja oikeaan). Näistä vain järki oli kuolematon (sielunvaellus). Siveellinen kasvatus kohdistui intoon ja haluamiseen. Jotta halut saadaan hallintaan, ne on alistettava järjelle- mutta siihen tarvitaan myös innon apua. Intoa ei pidä kiihoittaa liikaa.

Järjen kasvatuksessa oli keskityttävä pysyviin ideoihin, aatteisiin jotka ovat hämärtyneet sielun yhtyessä ruumiiseen. (OS ei puhu varjojen tiedosta).

Kasvatuksen keinoista hän uskoi sekä gymnastilliseen että muusilliseen. Edelliseen kuului leikki ja myöhemmin voimistelu. Muusillisen kasvatuksen Platon laajentaa:  siihen kuuluvat (huolella valitut) sadut ja opettavaiset tarinat, myöhemmin matematiikka, soitanto,  mutta myös tieteet, ennen muuta filosofia.

Eri yhteiskuntaluokille oli omanlaisensa kasvatus. Orjat eivät ansainneet mitään kasvatusta, naiset sensijaan kyllä.

SOKRATES
OS kutsuu Sokratesta ensimmäiseksi todelliseksi filosofiksi. Hän opetti ilmaiseksi eri puolilla Ateenaa.

Sokrates oli sekä sofisti että ankarin sofistien vastustaja. Hänkään ei opettanut mitään oppia (paitsi että totuus on ihmisen mitta).  Hänkin oli kiinnostunut muodollisesta kasvatuksesta. Mutta hän uskoi tietoon ja totuuteen. Häntä kiinnosti, kuinka ihmisestä tulisi hyvä ja onnellinen. Vastaus oli: Ihminen joka tietää, mikä on oikein, tekee myös oikein. "Ei kukaan tieten tahtoen ole paha."  Tästä OS moittii Sokratesta: S unohtaa ihmisen vapaan tahdon. Ihmisellä voi olla turmeltunut sydän, OS kirjoittaa.

Sokratesin opetustapa oli kyselevä opetus. Metodissa oli kaksi vaihetta: Ensin oppilas saatettiin ns. sokraattisella ivalla hämmennyksen tilaan epäilemään luulottelemiaan tietoja. Sitten häntä ohjattiin (majeutiikan avulla )löytämään  syvempi vastaus valittuun teemaan. Sokrates uskoi sielunvaellukseen, ja näin ihmisellä oli jo tosi tieto sielussaan. Se vain piti paljastaa. Opettaja auttoi kysymyksillä oppilasta saamaan yhteyden jo olevaan tajuntaan, kuten kätilö auttaa synnyttäjää.

Sokratesin opetustapa ohjasi nuoria kiinnostumaan omista perusteistaan, ja se koettiin uhkaksi isiltä peritylle tavalle.

YLIOPISTOT
Keskiajalla syntyvät ensimmäiset yliopistot, vanhimmat Salernoon ja Bolognaan. OS arvelee, että ne syntyivät kirkollisten koulujen ulko-osastoista. Aluksi yliopistojen nimi oli schola, sitten studium generale, ja lopulta universitas (kokonaisuus).

Uutta oli se, että nyt opettajat muodostivat yhdyskunnan, korporatioonin, jolla oli ruhtinaalta tai paavilta saatu oikeus jakaa oppiarvoja. Kukin opettaja valitsi oman erityisalansa, jota opetti. Oppiaineiden mukaan syntyi tiedekuntia.  Tieteellisyys ei kuitenkaan tuolloin tarkoittanut samaa kuin nykyään. Oppineet ammensivat tietonsa yksinomaan kirjoista.

Tärkeä oppiaine oli skolastinen filosofia, jossa filosofian avulla pyrittiin luomaan kirkon oppiin järjestelmällinen muoto. Kuuluisin skolastikko oli Tuomas Akvinolainen.

Ottilia Stenbäck

Ottilia Stenbäck  (1848 -1939) valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1873. Hän  toimi  aluksi opettajana Alavudella ja vuodesta 1876  vuoteen 1919  Helsingin suomalaisen tyttökoulun (siis oppikoulun) johtajattarena. Koulun yhteydessä toimi  jatko-opiston.  Tytöillä ei vielä tuolloin ollut oikeutta yliopistotutkinto-opintoihin, ja jatko-opisto korvasi siis lukiota. Stenbäck  toimi  sen johtokunnan jäsenenä ja myöhemmin opiston johtajana vuodesta 1905 vuoteen 1925. 


Hän oli  Tilhi-nimisen lastenlehden toimittajana  1884–1886.  Hän oli myös  NNKY-liiton perustaja. OS- nimellä kirjoittamaansa teostaan "Kasvatusopin historian pääpiirteet I-II" (1890-1892) käytettiin  pitkään kansakoulunopettajaseminaarien ja  yliopiston kurssikirjana. Tällaiselle suomenkieliselle kirjalle oli huutava puute, ja Stenbäck tarttui toimeen toivoen kuitenkin hartaasti "että joku minua kyvykkäämpi" olisi sellaisen laatimiseen ryhtynyt.

Kansakoulu 1866-1966

LÖYSIN Huutonetistä aarteen: Valtasaari, A.  ym. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866-1966. Helsinki: Otava.

Kirja julkaistiin, kun kansakoulu täytti 100 vuotta. Kirjoittajakunta on herkkua: Allardt, Halila, Isosaari, Järvi, Kauranne, Kekkonen, Koskenniemi, Lahdes, Nurmi, Oittinen, Salmela, Somerkivi, Tamminen... 293 sivua asiaa.

EN referoi teosta. Mutta jaan mielelläni lastun lukijoiden kanssa muutamia  kirjan virittämiä pohdintoja siitä

(1) miksi kansakoulua voidaan pitää  onnistuneena muutoshankkeena? Miksi Cygnaeuksen nimissä kulkeva idea meni läpi? Miten se muuntui vuosien varrella? Ja miksi se sitten aikanaan tuli myös tiensä päähän. Niinkuin kaikille muutoksille käy.

(2) Tämän lastun toinen tarkoitus on  esitellä  niitä tekijöitä, joiden kautta  uusi  idea  muuntuu  konkreetiksi, omaksutuiksi käytänteiksi. Päähypoteesini on, että tuo muunnosprosessi edellyttää rakenteita.

Kansakoulun idea

KANSAKOULUN idea tuli meille muualta, ennen muuta Sveitsistä. Sille kasvoi 1800-luvulla yhteiskunnallinen tarve, vaikka pääosin säädyt pitkään nukkuivatkin.  Eliitti oli kuitenkin  rakentamassa Suomesta ensin autonomista ja sitten kansallisvaltiota.


J.V.-Snellman oli kirjoittanut kansakouluteemasta jo 1840-luvulla lehdissä, mutta vain pieni osa kansasta osasi ruotsia ja ylipäätään lukea.  Ratkaisevaa olikin, että keisari Aleksanteri II antoi  idean toimeenpanolle luvan  jopa käskyn  vuonna  1856. 10 vuodessa ideasta tehtiin sitten totta. Työmyyränä oli ennen muuta  Uno Cygnaeus, mutta hän tarvitsi ja sai tukea muilta.

IDEA oli yksinkertaisesti järjestää koulu yhteiselle kansalle. Kansa oli herätettävä valistukseen. Ennen mutta suomenkielinen väestönosa.  Syvemmin (Allardt) ajateltuna kansakoululle oli kolme "syvätehtävää": (1) Tukea kansallista kehitystä, (2) sivistyksellistä demokratiaa ja (3) edistää taloudellista kasvua ja hyvinvointia. Näissä kaikissa se onnistui kiistatta. Kansakoulu edisti Suomen itsenäistymistä; sitä on pidetty jopa tekijänä talvisodan ihmeen taustalla. Lopulta kansakoulu tavoitti lähes kaikki. Kansakoulu edisti moni  tavoin myös työelämävalmiuksia.

Sitä, millainen kansakoulun alunperin piti olla,  on vaikea tavoittaa, koska idea muotoutui monissa eri vaiheissa monen eri toimijan  voimin. Monet Cygnaeuksen toiveet jäivät toteutumatta (esim. ajatus kansakoulusta sisäoppilaitoksena). Monet toteutuivat vasta myöhemmin.

Idean vahvuuksia olikin sen väljyys ja joustavuus.  Pysyvä ydin oli kuitenkin siinä, että kansakoulu jatkoi sopivalla tavalla edeltäjiensä kirkollisten koulujen tehtävä (siis  pelasti sieluja) vielä pitkään, mutta  se teki muutakin; Kansakoulu valisti ja sivisti. Se tuki myös maalliseksi kansalaiseksi kasvua (ja sai siten hallinnonkin tuen).  Sitten se vahvisti kansan yhtenäisyyttä, integroi säädyn/luokan kerrallaan.  Ja lopulta sitä käytettiin kansan kasvattamiseen kansainvälisyyteen: sotien jälkeen rauhantahto oli tärkeä tavoite.

Kansakoulun pedagogiikka

Kansakoulun pedagogiikka oli koottu eklektisesti  eri puolilta saaduista ideoista. Cygnaeus joutui rakentamaan sen "pystymetsästä" (Lahdes).  Vanhan koulun drillauksesta otettiin tiikerin loikka opettamiseen. Pänttäyksestä tavoitteelliseen opiskeluun.  Omaperäistä oli ennen muuta käsityö-oppiaineen ottaminen ohjelmaan.

Gygnaeuksen pedagogiikassa tärkeimmät periaatteet  olivat  havainnollisuus ja oppilaiden oma työ. Kummankin toteutuminen vei pitkiä aikoja. Cygnaeksen ideoita tuki seminaarin lehtori  Olai Wallinin työ. Häntä pidetäänkin  kansakoulun didaktiikan luojana. Hänen opetusopissaan oli jo kolme toki opettajakeskeistä työtapaa: esittävä, kertova ja kyselevä. Lisäksi oppilaat saivat näyttää osaamistaan mm. taululla

Käytännössä opetus ei muuttunut toivottuun suuntaan. Se  juuttui  pitkään pelkäksi läksynkuulusteluksi.  Miksi? Ei ollut tiloja ei välineitä ei oppikirjoja. Opettajankoulutuksessa ei ollut riittävää ohjausta. Koulutus ei vastannut koulun arkea (mm. yhdysluokan opetus). Oppilaat kävivät koulua epäsäännöllisesti. Oppilasmäärät olivat valtavat.

Pedagogiikassa alkaa sitten 1890-luvun lopulla uusi aikakausi: Soinisen aikana omaksuttiin herbart-zillerilaisyys. Nyt opettaminen hiottiin äärimmäisen pitkälle. Tämä muualla jo hylätty metodi otettiin meillä hyvin innokkasti vastaan. Opetukseen tuli nyt ryhti ja tunneille selkä kaava. Periaatteessa kaavaan kuului myös vaihe, jossa oppilaat soveltavat oppimaansa- käytännössä siihen ei aina ollut aikaa.

Soininen ehti myös innostua ns. Uudesta koulusta. 1900-luvun "uusi koulu" ei kuitenkaan onnistunut tekemään lopullista läpimurtoa Suomeen. Tiukan kurin herbartilainen järjestelmä  saattoi sopia opettajille paremmin. Sitä tuki mainiot kasvatusopin kirjat. Soininen kuoli liian aikaisin, eikä ehtinyt kirjoittaa uutta didaktiikkaa. Kansalaissodan jälkeen vaadittiin kurin lisäämistä. Suomessa ja muuallakin maailmassa arvomaailma alkoi korostaa kuria ja järjestystä. Uuden koulun valtava innostus mm. Saksassa ja Neuvostoliitossa tapettiin, ja se liike jäi nopeasti marginaaliseksi. Kouluihin ja opettajien palkkoihin  ja mm. täydennyskoulutusstipendeihin tehdyt leikkaukset pula-ajan vuoksi veivät nekin motivaatiota tehdä enemmän kuin on pakko. Lopullisen kuoliniskun antoi toinen maailmansota.

Sodan jälkeen kansakoulun pedagogiikan johtohahmoksi nousi Matti Koskenniemi. Teoriassa kansakoulun opetusoppi monipuolistui Koskenniemen aikakaudella. Työtavoille luotiin looginen ja monipuolinen järjestelmä Kaavamaisen opetuksen sijaan myytiin spontaanimpaa, luovaa otetta ja didaktisen ajattelun ideaa. Käytönnössä muutos eteni hitaasti.

Idean läpimenon kannalta  ehdottoman tärkeitä tekijöitä

Miksi kansakoulun idea sitten meni läpi. Vastustajia sillä nimittäin oli paljon: aluksi  kirkko, jolle maallisesti hallinnoitu koulu oli vihollinen. Sitten kuntalaiset, joille kansakoulujen rakentaminen oli iso kustannuskysymys. Sitten ruotsinkieliset,  jotka kokivat suomenkielisen kansanosan sivistyksen uhkana.  Sittemmin valtiontalouden tilasta huolestuneet. jne.

Idealla oli kuitenkin tilausta ja tukea, ja idean ajajilla sisua, sitkeyttä ja kykyä joustaa. Oletettavasti ainakin seuraavat seikat tukivat idean läpimenoa.

IDEAN JOUSTAMISKYKY
Kansakoulu (sekä sen päämäärä että keinot)  kykeni muuttumaan suomalaisen yhteiskunnan ja sen arvomaailman kehittyessä. Ensimmäisen sukupolven kansakoulu käynnistyi äärimmäisen kristillis-siveellisenä. Tyttöjä ja poikia opetettiin erikseen aina 1880-luvulle saakka. Kiristillis-siveellisen lasvatuksen päämäärä säilyi aina 1960-luvulle saakka. Siihen sulautui myös  itsenäisyysaate.

Kun rahaa oli vähän, oppilaita saattoi olla jopa 50. Kaikkiaan kansakoulun puolestapuhujat olivat valmiit tinkimään monista periaatteistaan.

Kansakoulun rakenne jousti. Sen peruselementit: alkuopetus, yläkansakoulu ja jatko-opetus löysivät eri aikoina joustavia rakenteita. Ns. supistettu kansakoulu oli loistava osoitus muuntautumiskyvystä. Toinen esimerkki oli kokeilu, jossa kansakouluun liitettiin kunnallinen keskikoulu.

Lopulta yhtenäiskoulun idea kuitenkin jyräsi kansakoulun. Kansakoulun synty liittyi sääty-yhteiskunnan murenemiseen. Sen loppu liittyi luokkayhteiskunnan murtumiseen.

HALLINNON TUKI
Uno Cygnaeus oli ensimmäinen kansakoulun tarkastaja, ja hän seisoi ehdottomasti idean takana. Myös myöhemmin kouluhallintoon on rekrytoitunut kansakoulumiehiä, jotka ovat tukeneet ja kehittäneet kansakoulun ideaa. Tällainen oli mm. Alfred Salmela.

KANSALLISVALTION IDEA
Kansakoulun idea osui ajankohtaan. jossa Suomi oli syntymässä. Kansakoulu ei ollut vain pedagoginen idea- se oli myös yhteiskunnallinen.

KEISARIN TUKI
Keisari oli jopa aloitteentekijä. Koulua koskevat ideat tarvitsevat poliittisen tuen.

KOHOTTAVA IDEA
Kansakoululla on fullanilaisittain "moraalinen imperatiivi". Se oli valtava sosiaalinen uudistus, jolla oli hyvä tarkoitus.

KOULUTETUT OPETTAJAT
Ensimmäinen parvi koulutettuja opettajia valmistui seminaareista vuonna 1867.  Asteittain koulutusta syvennettiin ja kehitettiin. Myös sisäänpääsyvaatimuksia nostettiin. Merkittävä askel otettiin, kun alettiin kouluttaa ylioppilaista kansakoulunopettajia, ja kun koulutusta siirrettiin lähemmäksi yliopistoja opettajakorkeakouluihin. Soinisen ansioista kansakoulunopettajille avautui myös yliopiston ovet erityisillä kesäkursseilla.

NAISTEN EMANSIPAATIO
Kansakoulunopettajattaren tehtävä oli ensimmäinen virka, joka avautui naisille. Säätyläistytöt ottivat kutsun vastaan.

PALAVASIELUINEN IDEAN ASIAMIES
Ensimmäinen guru oli Cygnaeus, toinen Wallin, kolmas Soininen, neljäs Salmela ja viides  Koskenniemi. Kansakoulun leikki paloi kirkkaimmin kunkin komeimpina miehuusvuosina. Palavan innon lisäksi kaikissa heissä oli myös kykyä joustaa ja tehdä kompromisseja.

SITOUTUMINEN USKONTOON
Kunnallinen kansakoulu oli huikea isku kirkolle. Koulu omaksui kuitenkin uskonnollisen kasvatusihanteen, joka lievensi kirkon vihaa.

SÄÄTY-YHTEISKUNNAN MURENEMINEN
Alunperin kansakoulu oli nimenomaan talonpoikien lasten koulu. Kun sääty-yhteiskunta murtui, myös työväenluokka hyväksyi koulun. Ylin eliitti ei koskaan pannut lapsiaan kansakouluun.

SODAN JÄLKEINEN TYÖPAIKKAPULA
Kansakoulun pidentämisen yhtenä selittäjänä on, että sodasta palanneet miehet tarvitsivat työpaikkoja, joissa aikaisemmin oli käytetty nuoria. Kansakoulun avulla siis myös vapautettiin työpaikkoja.

STATEGIA
Kansakoulu syötettiin ensin kaikille vapaaehtoisena, niin kunnille kuin oppilaille. Kunta sai siihen taloudellista tukea. Seuraavassa vaiheessa se tehtiin pakolliseksi, ensin kunnille (1898)  ja sitten oppilaille (1921).  Kaikkiin päätöksiin jätettiin siirtymävaihe. "Korvamerkityillä" valtionavuilla saatiin monet asiat toteutumaan.

TARPEET (AJOVOIMAT)
Kansakoulun idea tyydytti  yhtä aikaa hyvin  monen eri intessitahon tarpeita. Kansallisvaltiosta haaveilevan eliitin. Omaa itsenäisyyttään tavoittelevien yläluokan nuorten naisten. Nousevan teollisuuden. Lojaaleja alamaisia tahtoneen hallitsijan. Hyvää tahtovien hyväntekijöiden. Oppia haluavien nuorten...


Väyliä. joita pitkin idea välittyi niille, joiden piti se panna toimeen

IDEA ei leviä itsestään. Kansakoulun jatkuvasti kehittynyttä ideaa levittivät opettajille mm.

• Seminaarin opetus; sekä luennot että mallikoulu.  Ja tietysti innostuneet ja hyvin koulutetut opettajat.
• Kokemukset opetusharjoittelussa: Koulutukseen kuului opetusharjoittelua ja tuntien seurantaa.
• Oppikirjat ja materiaalit. Monet ideat saivat tukea materiaaleista: Havainnollisuus havaintovälineistä ja oppikirjojen kuvista. Selkeä tunnin rakenne oppituntikohtaisiksi rakennetuista oppikirjoista jne. 
• Kasvatusalan kirjat ja lehdet. Ne kertoivat  opettajille mm. ulkomaisista tuulista ja  tieteen tuloksista. 
• Kansakoulun tarkastajat, jotka  antoivat valtakirjan.
• Palavasieluiset "gurut" mm. Cygnaeus, Wallin, Salo, Soininen, Koskenniemi omalla henkilökohtaisella toiminnallaan
• Täydennyskoulutus mm. kansakoulunopettajien yliopistolliset opinnot ja ulkomaan matkat-
• Kunnille oikeaan suuntaan etenemisesta annetut valtionavut
• Poliitikkojen tuki ( ja tukeminen)

Uuden idean muunnosprosessi konkreeteiksi käytänteiksi

OLEN koonnut seuraavaan  esimerkinomaisesti rakenteita, jotka minusta mahdollistivat kansakoulun pedagogisten ideioden toteutumisen.  Usein vasta vuosien kuluttua. Ilman rakenteita idea jää kellumaan.

• Demokratia ja tasa-arvo: työtapana opetuskeskustelu. Oppilaiden itsehallinto. Gaussin käyrä arvostelussa. Sama oppimäärä tytöille ja pojille.
• Eheyttäminen ja aineksen määrän hallinta: Valmis ops alkuopetukseen (Aukusti Salo).  Vuorokurssit. Opetuksen rinnastaminen. Huippukohtaperiaate.
• Formaalisuus: taitoaineiden osuuden kasvu. Havainto-opetus (ympäristö-oppi)
• Harrastus: Kotiseutuoppi oppiaineeksi. Oppimäärän järjestäminen ikäkauden kiinnostuksen mukaiseksi.
• Havainnollisuus ja elämänläheisyys : Oppiaine ympäristöoppi. Oppikirjojen kuvat. Havainnollistamisvälineet.
• Lapsenomaisuus: uusi koulumuoto: alakansakoulu. Alakansakoulun opettajaseminaarit. Retket. Lukemistotyyppiset koulukirjat. Improvisointi suunnitelmallisuuden sijaan. Didaktinen ajattelu. Kateederien purku.
• Oppilaiden oma työ (Käis): Työkirjat.  Käsityö. Koulupuutarhat. 
• Sosiaalinen kasvatus (Koskenniemi):   Sosiogrammi. Ryhmätyö. Sosiaalimuodot. Luokan oma tunti. Juhla työmuotona.
• Työkasvatus: Käsityö. Kansakoulun jatko-opetus. Koulupuutarhat. 
• Yksilöllisyys: Lisätehtävät. INO. 

NÄIN monta  ajatusta voi saada 3 €:n hinnalla.  Kiitos Huutonet.

Mies pirullisten dilemmojen takana

Dosentti Jari Salminen Cafe Engelissä.

TIISTAINA minulla oli  tilaisuus tavata Jari Salminen - mies kesän mielenkiintoisimman kasvatusalan kirjan "Koulun pirulliset dilemmat" takana.

MIKÄ MIES SALMINEN ON? Dosentti. Harjoittelukoulun lehtori. Ex-rehtori.  Luokanopettaja. Juuri nyt hän toimii Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella didaktiikan yliopistonlehtorina. Tutkijana Salminen on erikoistunut kasvatus- ja kouluhistoriaan. Erityisesti häntä on  kiinnostanut yksityisten koulujen kehitys ja asema yhteiskunnassa. Tuorein kiinnostuksen kohde on opettajankoulutuksen akatemisointi ja sen heijastuminen opettajien praktisiin valmiuksiin.

CAFE ENGEL oli mainio kohtauspaikka. Hyvää kahvia, elegantti miljöö. Pöydän toisella puolella siis mies, joka haluaa avata maassa keskustelua siitä, mitä on kohtuullista koululta  ja opettajilta vaatia.

- Suomalainen koulu on upea.  Meillä on hyvät ja hyvin koulutetut opettajat. Ei koskaan eikä missään lapset  ole saaneet yhtä korkeatasoista opetusta kuin nyt Suomessa. Olemme rakentaneet  taitavan suomalaisen sovelluksen lainaideoista Preussista, Sveitsistä, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Se on täkeää muistaa, kun huudellaan koululle neuvoja.

Mutta koulu on ainakin media perusteella on kriisissä?
-  Se on sitä siksi, että julkinen koulu on julkinen koulu. Koulu lupaa mm.  opetussuunnitelmassa kaikille kaikkea ja vastakkaisia asioita yhtä aikaa, esim.  yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Julkinen koulu joutuu kuitenkin aina tekemään kompromisseja.  Ja viime kädessä niitä  tekee opettaja joka tunti.  Vaarana on, että vanhemmille   syntyy mielikuva, että  nämä lupaukset aiotaan myös  täysimääräisesti pitää. Olisi tärkeää, että kaikki - muutkin kuin tutkijat - ymmärtäisivät, millaisessa jännitteiden kentässä opettaja tuhannet ratkaisunsa tekee.  Eikä niitä jännitteitä pois saa. Ne kuuluvat kasvatukseen.  Niiden kanssa on vain elettävä.

SALMINEN kuvaa  kirjassaan näitä jännitekenttiä dilemman ja paradoksin käsitteillä.
-  Jännitteiden taustalla ovat erilaiset arvot. Koulu on aina ollut erilaisten ideologioiden taistelukenttä: Kirkko toi kouluun luterilaisuuden, valtio kansalaisuuden ja teollisuus standardit. Juuri nyt taistelua käydään sivistyksen ja pinnallisen kivan, edutainmentin välillä.
- Kyllä minä kritisoin opettajankoulutustakin. Se antaa kuvan, että opettajan ammatti on keskeisesti tiedeperustainen. Nämä työssä näkyvät  dilemmat eivät kuitenkaan tiedolla ratkea, ne ovat arvopohjaisia.
- Toisin kuin opettajan esim. lääkärin työ pohjautuu oikeasti tietoon. Tautiin käytetään hoitoa, jonka vaikutustapa tunnetaan. Mutta ei opettaja  tiedä, mikä tepsii levottomaan lapseen.  Eikä sitä tiedä kasvatustiede tai hallintokaan. Koululla on teknologiavaje.

SALMINEN porautuu kirjassaan erityisesti seitsemään dilemmaan. Ne ovat eräänlainen koulun sisäinen rakenne. Ehkä perustavin niistä on kysymys traditiosta vastaan muutos. Onko koulu muuttunut?
-  On ja ei. Jos katsotaan pelkkää tuntijakoa, niin tosi vähän 1800-luvun lopulta tähän päivään. Latinan kieli jäi tuolloin pois, ja siitä syntyi liikkumatilaa uusille aineille. Toisen maailmansodan jälkeen katosi pitkä saksa, ja englanti teki läpimurron. Kansalaistaito tuli ja meni. Ja nyt uusi aine on ollut terveystieto. Koulu on tässä mielessä varsin  tahmea muuttumaan. Hyvä niin. Koulun tehtävä on siirtää kulttuuriperintöä. Se ei voi juosta joka muodin perässä.
- Mutta muutoin kyllä opettajat kertovat, että kouluun tulee jatkuvasti uusia muutoksia- jotka unohdetaan, ja taas tulee jotain uutta.  Muutoksessa pitäisi mennä rauhallisesti eteenpäin, ei tempoillen. Minusta koulu ei voi olla tällä lailla reagoiva.  Koulu on sivistyslaitos.  Se ei saisi hukata sivistyksen ideaa. Traditio ei saisi katketa. Sivistys ei ole jatkuvaa valintaa, se on järjestelmällista ajattelua. Sivistyminen on alistumista sellaiselle ajattelulle. On nähtävä vaivaa, jotta oppii tärkeää.  Klassikot tulee tuntea. Liikunnan kielellä: peruskuntovaihetta ei voi ohittaa.

PIAN on alkamassa uusi opetussuunnitelmakierros. Salminen perää nyt otteeseen pitkäjänteisyyttä.

-  Opetussuunnitelmat ovat  liian epämääräisiä  asiakirjoja. Nyt olisi hyvä aika priorisoida tavoitteita, lakata lupaamasta lisää ja kertoa, mistä lupauksista ei enää pidetä kiinni. Jottei tehdä jälleen kerran vain paperiuudistusta ja uuvuteta opettajia.

KAHVIT on juotu. Onnittelen tärkeästä kirjasta.
- Opettajien ei tule  syyllistää itseään, jos työ välillä tuntuu takkuisalta. Monet työn vaikeat puolet johtuvat näistä koulun rakenteeseen kuuluvista dilemmoista,  ei siitä, että opettaja on huono.

Sanoo Salminen ja katoaa kesäiseen vesisateeseen.

SALMISEN teos  on esitelty tässä blogossa aikaisemmin.
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/06/koulun-pirulliset-dilemmat.html

PS. 

Kuuntele:.Ylen Politiikkaradion upea ohjelma: Koulun pirulliset dilemmat linkistä. http://areena.yle.fi/radio/1566516

Muutoksen menetyskertomuksia: Osa 1 Nuoren NL:n koulukokeilut

Kajava, K. (1965). Neuvostokoulun ja
- kasvatuksen peruspiiteitä. Helsinki:
Tammi.

KAIKKI muutokset eivät suinkaan onnistu. Tässä yhteydessä onnistuminen lienee syytä määritellä lyhyesti. Onnistunut muutos on tehokas ja hyvä. Tehokkuuden perinteinen määritelmä on, että jokin toteutuu niin,  että tavoitteet saavutetaan edullisin kustannuksin ja niin, ettei samalla synny etuja merkittävimpiä muita haittoja. Hyvää taas Eero Ojanen pilkkoo eri tasoiksi: hyvä toimii teknisesti, hyvä tuntuu asianosaisista hyvältä,  hyvä edistää oikeudemukaisuutta ja tasa-arvoa ja hyvä edistää hyvää maailmassa.

Muutos voi siis epäonnistua kovin monella lailla
- tavoitteita ei saavuteta ; uusi ei toimi niinkuin pitää
- se osoittautuu kalliiksi, kalliimmaksi kuin aikaisempi
- se tuottaa sivuvaikutuksia, jotka  ovat suurempia kuin edut
- se ei tunnu asianosaisista hyvältä
- se edistää epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta ha
- se lisää pahaksi koettua maailmassa.

Yksi epäonnistunut, menetetty  muutos oli  nuoren Neuvostoliiton  koulukokeilut  vuosina 1917-1930. Niistä kerrotaan mm. Kalevi Kajavan teoksessa Neuvostokoulun ja - kasvatuksen peruspiirteitä, jonka ostin Huutonetistä.

Lokakuun vallankumous merkitsi rajuja muutoksia myös  koulujen toimintaan. Kirkko erotettiin valtiosta ja kouluista. Koulujen valvonta siirrettiin neuvostoille, joista kyläneuvosto tärkein. Säädettiin laki yhtenäiskoulusta, jossa oli kaksi astetta.  Opetus muuttui maksuttomaksi- mutta oli aluksi vapaaehtoista.

Myös pedagogiikka koki vallankumouksen. Uuden neuvostopedagiikan kärkinimiä olivat Krupskaja, Satski, Pinkevits Blonski ja Makarenko.  Länsimaisia guruja olivat mm. Dewey, Kerschensteiner, Key ja Lay.

Kasvatusihanteeksi nousi uusi neuvostoihminen, joka kyllä ymmärrettiin monin eri tavoin. Opetus sekularisoitiin.  Uskonnon tilalle tuli materialismi ja politiikkaa. Tsaarinajan kansallisuusaate korvattiin kansainvälisyyden aatteella. Poikia ja tyttöjä alettiin opettaa yhdessä. Menetelmiin otettiin innolla vaikutteita 1900-luvun alun vapaus- ja työpedagogiikasta. Työtä ei enää käsitetty henkiseksi aherrukseksi vaan se sai toiminnallis-tuotannollista leimaa. Rankimmissa kokeiluissa ("Koulun kuolema"), opetus siirrettiin kokonaan verstaisiin ja työpajoihin. Marx oli pitänyt mahdollisena koulun muuttamista kokonaan tehtaaksi tai tuotantolaitokseksi.

Varovaisemmissa  kokeiluissa sovellettiin Dalton-suunnitelmaa, jossa kuitenkin yksilöllisen työn tilalle otettiin  kollektiivinen työ. Kouluista tuli työ- ja tuotantokouluja. Monissa kouluissa  tyydyttiin  usein vain tähdentämään opetuksen käytännöllisyyttä. Oppilaat yhdessä opettajiensa kanssa pyrkivät huolehtimaan koulujen kunnossapitämisestä, opetusvälineiden hankkimistesta sekä muista koulunpitoon kuuluvista tehtävistä omatoimisen ja kollektiivisen työn avulla.

Kokeiluissa otettiin tutkinnot pois. Todistukset pois. Arvosanat pois. Oppiaineiden tilalle kokonaisuuksia; Opetuksen lähtökohdaksi otettiin yleishyödylliset laitokset kuten tehtaat, sahat, posti, lennätin, rautatiet. Entiset oppikirjat hylättiin ja tilalle otettiin työkirjat ja –vihkot, joihin oppilaat tekivät tunneilla muisiinpanojaan.

Opettajilta riisuttiin rangaistusvalta. Oppilaille annettiin itsehallinto: Pioneerit ja nuorisoliittolaiset (komsomolit)  huolehti koulun sisäisestä järjestyksestä.

Huikeita kokeiluja. Mutta sitten...

"Imperiumin vastaisku" 

Oppilaiden rajattomalle vapaudelle perustuvista kasvatusaatteista jouduttiin kuitenkin  luovuttamaan  jo  uutta talouspolitiikkaa edustaneen NEPin aikakaudella, joka alkoi vuonna 1922 ja joka kesti  noin vuoteen 1927. Nuoressa valtiossa tarvittiin eri alojen spesialisteja. Vastavallankumouksen estämiseksi tarvittiin luokkatietoinen proletariaatti ja ammattitaitoinen nuoriso. Kokeilujen sijasta koulutoimi haluttiin vakiinnuttaa.  Kokeiluista luovuttiinkin vuosina 1931 ja 1932.

Jo vuonna 1927 annettiin uudet opetussuunnitelmat, jotka edellyttivät oppiainejakoa. Vanhat rakenteet palautettiin 1930-luvulla samalla kun aluksi nelivuotinen alkeiskoulu ja myöhemmin 7-vuotinen koulu tuli kaikille pakolliseksi:  Tutkinnot. Todistukset. Arvosanat. Rangaistukset.  Kotitehtävät. Kuri ja järjestys ja korkea vaatimustaso palautettiin kouluun.  Koulutyö perustui nyt opetussuunnitelmaan ja opettajajohtoiseen työtapaan. Opettaja oli kasvattaja. Hänen tehtävänsä oli esitellä aines johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti oppikirjan pohjalta ja herättää oppilaissa harrastus. Pioneerit ja nuorisoliittolaiset (komsomolit)  keskittyivät  nyt vapaa-ajan harrastusten ohjaamiseen sekä heikosti opinnoissa menestyvien oppilastovereiden auttamiseen heidän opinnoissaan.

Missä mielessä muutos epäonnistui?

Muutos voi siis epäonnistua kovin monella lailla. Millä lailla tämä koulukokeilu epäonnistui?

- tavoitteita ei saavuteta ; uusi ei toimi niinkuin pitää. Kokeilu keskeytettiin.  Oletettavasti systeemi ei sopinut mm. valtaville joukoille sisällissodassa huoltajia vaille jääneille 

- se osoittautuu kalliiksi, kalliimmaksi kuin aikaisempi. Todenäköisesti oppiminen ei ollut riittävän tehokasta, vapauden periaate käy aluksi tyhjäkäyntiä. Nuori valtio oli köyhä.

- se tuottaa sivuvaikutuksia, jotka  ovat suurempia kuin edut. Ilmeisesti kouluopetuksen vapaus uhkasi uuden neuvostokulttuurin kurinalaisuuden vaatimuksia.

- se ei tunnu asianosaisista hyvältä. Hankkeen keskeyttäminen oli myös vallanvaihtoa.

- se edistää epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Ainakin ideoiden kehittelijöiden mielestä.

- ja se lisää pahaksi koettua maailmassa. Tähän on vaikea ottaa kantaa.

Miksi muutos ajettiin alas?

MIKSI ainakin länsimaisittain ajateltuna upea reformipedagoginen uudistus epäonnistui? En ole löytänyt tieteellistä analyysia aiheesta, joten joudun vain arvailemaan.  Ehkä kyse oli ennenmuuta ideologiasta.

Leninin kuollessa valta siirtyi kovien arvojen Stalinille. Maa tarvitsi  hänen mielestään kuria ja järjestystä. Maa kävi sotaa ja valmiistautui seuraavaan. 1930-luvulla pahin vihollinen Saksa siirtyi sekin kurinalaiseen diktatuuiin, jossa myös koulukasvatus muuttui sotaan valmistavaksi.

Reformipedagogiikan vapaus ja yksilökeskeisyys eivät istuneet  sellaiseen  ideologiaan. Reformipedagogiikka ei näyttänyt yhtä tehokkaalta ja yhtä hyvin hallittavalta kuin opettajakeskeisempi malli.

Terveisiä Dipolin toisesta päivästä

Aamun avasi Vaskivuoren lukion komea acapellaa
laulanut nuorten ryhmä. Vaikka oli  kesäloma:-)

KAUNIS kesäinen perjantaipäivä oli varattu kalenterissani oppilaitosten johtamisen foorumille, sen  toiselle päivälle. Porukkaa oli nyt enemmän, kun Tony MacKay toi oman globaalin johtamisen ryhmänsä aamupäiväksi mukaan. Ehkä yli 300.

ALUKSI  kuultiin   napakka luento  suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Oph:n pääjohtaja Aulis Pitkälä oli koonnut sekä selityksiä menestyksellemme (yhteen sanaan tiivistettynä luottamus)  että tunnistettuja haasteitamme (mm. eriarvoistuminen, IT-taidot jne.).

KLO 10.30 oli kahvin ja hedelmien aika. Tony MacKay starttasi sitten paneelin. Aikaa oli tunti. Haastateltavana oli viisi  suomalaisrehtoria. Hyvin puhuivat sekä englantia että asiaa.

Espoolaisväriä paneeliin toi Partasen Aaro kertoessaan omasta, värikkäästä koulustaan. Kaikki muut panelistit olivatkin naisia. Muu maailma sai hyvän kuvan suomalaisen koulun tasa-arvoisuudesta. Ja siitä, kuinka meillä on työhönsä sitoutuneet rexit, vahva pyrkimys jakaa johtajuutta  ja inhimillinen ote opettajiin, niihinkin, jotka eivät heti puhkea kukkaan muutosten kentällä.  Puheenjohtaja MacKayn ote  oli taitava ja täynnä iloista innostusta.

ENNEN  lounasta kuultiin vielä suomalaisista innovatiivisista oppimisympäristöhankkeista. Koulumestarin koulun rehtori Vesa Äyräs ja apulaisrehtorinsa Tiina  Korhonen esittelivät reippaasti  Innokas- hankettaan.

Kuvassa Vesa Äyräs, Tiina Kumpulainen ja Timo Kekkonen.

VIERAITA  näytti kiinnostavan myös  suomalainen innovaatio: Kiva- koulu hanke, jolla selätetään koulukiusaamista. Hanketta oli esittelemässä naapurikoulumme  Karamzinin opettaja Juha Ollila,  joka on nyt headhantattu projektiin myymään toimintamallia ulkomaille. Hyvin esitteli.

Kolmantena esiteltiin elinkeinoelämän piirissä syntynyt Oivallus- hanke, josta kertoi  Timo (Urhon pojanpoika) Kekkonen.  Hän kysyi, kuinka koulukasvatus tukee niitä taitoja, joita tarvitaan tulevaisuuden työssä. Tulevaisuuden työ muistuttaa pitkälti jazz-bändissä soittamista.

Toisen koulutuspäivä  mainioina juontajina toimivat
Anneli Rautiainen ja Jorma Kauppinen  Opetushallituk-
sesta.

Hankkeiden teoreettista taustaa avasivat professori Kristiina Kumpulainen ja johtaja Valerie Hannon. He olivat rakentaneet hauskan nelikentän, jossa ulottuvuuksina olivat formaali- ja informaali oppiminen sekä perinteiset yhteistyökumppanit vs. aivan uudet. Nelikentät ovat mainioita.

SITTEN olikin lounas. Hyvää salaattia, riisiä ja lihapataa. Jälkiruuaksi rahkaa ja kahvia. Ja hyvää seuraa. Kiitos, Riitta!

OHJELMA jatkui klo 13.15, mutta minä jouduin poistumaan muihin hommiin.

Miten summaisin näitä kahta päivää?  Elämme (jälleen) isojen muutosten aikaa. Työ on muuttumassa; luovuutta  ja korkeaa osaamista tarvitaan kaikilta. Tulevaisuus vaatii uudenlaista koulua, joka järjestää uudenlaista opetusta. On  mm. hyödynnettävä enemmän informaalia oppimista ja tietotekniikkaa. 

Jotta opetus muuttuu, tarvitaan muutosjohtajuutta, joka tulkittiin  näillä päivillä nimenomaan myönteisyydeksi muutosta kohtaan (Tätä vastaan hieman protestoin: muutosta ei oi johtaa paljain käsin pelkällä oikealla asenteella). Yksin johtaja ei onnistu, johtajuutta on jaettava. Muutos on tehtävä yhdessä. On opittava toisilta. Oppilaat on vastuutettava. Hitaasti syttyville opettajille on annettava rakkautta ja substralia. Muutos edellyttää myös muutoksia  opettajien työehdoissa.

SUBSTANSSIN lisäksi innostuin kovasti viestiseinästä. Se mahdollistaa ihan uudenlaisen vuorovaikutuksen esiintyjien ja salin välillä - jos sitä käytetään hyväksi. Keskustelun käynnistämiseen tarvitaan välillä "provokaattoreita". Kokelin sitä :-) Evidence based.

KAHDEN päivän kokonaisuus illallisineen oli hyvä kokonaisuus. Harmi, jos et ollut mukana.

Perusopetuksen tuntijakopäätös siirtyy syksyyn?

Viime syksynä Auroran 5b-luokka pohti tuntijakoa
oppilaiden näkökulmasta. Tuntijakotaulukko julkaistiin
Hesarissa.

PERUSKOULUA uudistetaan monella eri taktiikalla. Perinteinen  on muuttaa ensin hieman lakeja tai asetuksia, ja kun ne ovat muuttuneet, muutetaan valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita ja sitten paikallisia opetussuunnitelmia. Siis tekstejä. Arkeen asti muutokset eivät aina ulotu.

Kaksi vuotta sitten (2010)  uudistettiin perusopetuslakia erityisesti erityisopetuksen osalta. Opetushallitus paransi perusteita, ja kunnat omia suunnitelmiaan. Espoossa uusien ops-tekstien piti olla valmiina päättyneen lukuvuoden alussa. Tekstien mukaan kaikkien tulee saada heti kaikki tarvitsemansa tuki. Monessa kunnassa proopuska on proopuska ja praktika ja praptika.

TÄMÄN opsin "paikkailun" lisäksi jo muutaman vuoden ajan on haluttu uudistaa  perusopetuksen kasvatuspäämäärää (tavoitteet) ja eri aineille tuohon päämäärään käytettävissä olevaa aikaa. Edellinen päätös oli vuodelta 2001. Viime kesänä tehtiin ensimmäinen yritys tarvittavaksi valtioneuvoston päätökseksi, mutta se kaatui. Ehdotus oli varsin radikaali, ja se olisi toteutuessaan tuonut kouluun uuden oppiaineen: draaman.

Nyt opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on tehnyt uuden pohjaesityksen, joka on saanut melkoisesti kritiikkiä.  Päätös on luvattu ennen kesää, mutta tänään HS vahvistaa huhuja, että päätös voi siityä syksyyn. Erityisesti kiistaa hallituksessa on siitä.
- kuinka paljon valinnaisuutta tuntijakoon olisi aihetta jättää
- millaisten kielten opetusta erityisesti tuetaan ja monipuolistetaan
- tavoitteena on ollut vahvistaa taito- ja taideaineiden ja erityisesti liikunnan asemaa. Kuinka se tehdään?
- pitäisikö uskonnon tuntimäärää leikata.

Työryhmän esitys on varsin maltillinen. Suomessa on  ehkä maailman lyhyimmät koulupäivät- mutta varaa lisätä viikkotunteja ei taida olla. Eri luokka-asteiden välille on ehdotettu tuntien siirtoa. Kielen opetus alkaisi jo tokaluokalla? Taito- ja taideaineiden osuutta lisättäisiin hieman alaluokilla?

NÄHTÄVÄKSI jää. Mikään kiirehän tässä ei ole. Jos tavoite on, että opetussuunnitelmat ovat valmiit syksyllä 2016, niin aikaa ops-työhön on syksylläkin vielä neljä vuotta.