 |
O.S. (1901). Kasvatusopin historian
pääpiireet. Edellinen osa. Toinen muu-
tettu painos. Jyväskylä: K.J. Gummerus.
|
Mielenkiintoinen teos on erityisesti siksi, että se oli pitkään juuri se teos, josta kansakoulunopettajaksi valmistuvat saivat perustietonsa menneiden aikojen kasvatuksesta.
Kirjasta näkyy yhä mainiosti ajan henki: vaikka kasvatustiede oli tieteenalana maallistettu jo vuonna 1860, seminaarien kasvatusopin historiaa hallitsi edelleen voimakkaasti kristillinen kasvatusajattelu.
Muut kuin kristityt kansat olivat pakakoita, eivätkä esim. Sokrates, Platon ja Aristoteles voineet ymmärtää kasvatuksesta sitä oleellista, jonka jokainen kristitty tietää. No tästä syystä ja muuoinkin kirja on tutustumisen arvoinen. Kiitos kaunis Kaisa Vähähyypälle, jolta tämän ykkös-osan sain.
Ensimmäinen osa kattaa ajanjakson vanhasta ajasta keskiajan loppun. Kirjan kielellä jaksot ovat: Esikristillinen aikakausi, kasvatus kristillisyyden pohjalta ja keskiajan kasvatusolot. Kirjassa on hyviä kysymyksiä: Kuinka kasvatus on toimitettu? Miten kasvatuksen olemusta on käsitetty? (+ omia lisäyksiäni: keitä kasvatettiin? Millaisiksi ihmisiksi?) Miten samoja kysymyksiä on ennen ratkaistu? (siis mitä keinoja käytettiin) Millaisia tuloksia on saavutettu?
Nostan kirjasta esiin aakkosjärjestyksessä ajatuksia, jotka olivat ainakin minulle tärkeitä.
ARISTOTELES
OS:n mukaan Aristoteles oli Platonin oppilaana järjestyksessä toinen kasvatusopin teoreetikko. Hänenkin kasvatusvalikkoonsa kuuluivat sekä gymnastillinen että muusistillinen kasvatus. Perusteluksi hän esitti, että ihminen on sekä ruumiillinen että henkinen olento. Hänkin kirjoitti vain eliitin kasvatuksesta. Yhtenä ensimmäisistä hän kiinnitti huomiota yksilöön, yksilön taipumuksiin. Miehiä ja naisia tuli kasvattaa eri lailla.
Ruumista kasvatettiin sopivalla ravinnolla, voimistelulla ja mm. leikillä.
Henkiseen puoleen kuului järki ja haluaminen eli tahto (Platonin into oli hylätty). Ihmisen tarkoitus oli tulla onnelliseksi. Onnellisuus perustuu siveellisyyteen. Tarvitaan tietoa totuudesta. Siihen tarvitaan opetusta. Aristoteles piti tärkeinä mm. historiaa, maantietoa ja luonnontieteitä. Piirustusta tarvittiin havaintokyvyn edistämiseen. Matematiikka ei ollut tärkeää luonteen kasvatuksen kannalta.
Pelkkä tieto ei kuitenkaan takaa siveellisyyttä- ihmisellä on tahto. Siihen tarvitaan harjoitusta. Tahtoa on kasvattettava tekemällä yhä uudelleen hyviä päätöksiä ja tekoja. Näin syntyy tottumus, joka on ihmisen toisen luonto.
Aristoteles ei hyväksynyt opettajansa aateoppia (vain ideat ovat olemassa) vaan häntä kiinnostivat näkyvän maailman ilmiöt ja niistä tehdyt havainnot. Ilmiöt olivat jumalallisen järjen ilmauksia, ja niistä piti etsiä niissä piilevä yleinen totuus. Toisin kuin Platon, Aristoteles ei uskonut, että totuuden voi ymmärtää abstraktisesti. Platon keskittyi kehittämään ajattelua, Aristoteles havaintokykyä!
Kun kasvatus oli Platonin mielestä valtion asia, hänen oppilaansa näki sen sekä valtion että kodin asiaksi.
Aristoteles oli Platonin kuoltua maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuren opettaja. Myöhemmin hän perusti oman "yliopiston" Lykeoinin puistoon.
GYMNASTILLINEN KASVATUS
Kreikkalaisen kasvatuksen toinen välikappale oli voimistelu. Aluksi voimisteluharjoituksia (juoksua, kiekon heittoa, hyppyjä, keihäänheittoa, painia...) pidettiin ulkona. Sittemmin erillisisissä rakennuksissa gymnaasioissa ja palestroissa.
JEESUS KASVATTAJANA
Jeesus sai OS:n mukaan kasvatuksen hurskailta vanhemmiltaan. Hän oli autodidakti, koska ei käynyt kouluja. Mutta oppinut hän oli; hän oli perinpohjin tutustunut Vanhan Testamentin kirjoihin. Hän oli täydellinen nuorukainen, ja kaikkien nuorten täydellinen esikuva. "Hän oli myös kaikkien opettajien täydellinen esikuva syvän viisautensa, suuren rakkautensa ja elävän uskonsa kautta ja ennenkaikkea siksi, että hänen oppinsa ja elämänsä olivat yhtä." "Hän antoi opetuksensa oikealla ajalla, oikealla tavalla ja oikeassa määrässä". Suurille kansanjoukoille hän puhui jokapäiväisestä elämästä tutuilla vertauksilla, ja opetuslapsille hän selitti niitä. Hän oli suuri psykologi. Hän opetti yksilöllisesti.
Jeesuksen opetuksen päämääränä oli tehdä ihmiset Jumalan lapsiksi.
JEESUS KASVATTAJANA
Jeesus sai OS:n mukaan kasvatuksen hurskailta vanhemmiltaan. Hän oli autodidakti, koska ei käynyt kouluja. Mutta oppinut hän oli; hän oli perinpohjin tutustunut Vanhan Testamentin kirjoihin. Hän oli täydellinen nuorukainen, ja kaikkien nuorten täydellinen esikuva. "Hän oli myös kaikkien opettajien täydellinen esikuva syvän viisautensa, suuren rakkautensa ja elävän uskonsa kautta ja ennenkaikkea siksi, että hänen oppinsa ja elämänsä olivat yhtä." "Hän antoi opetuksensa oikealla ajalla, oikealla tavalla ja oikeassa määrässä". Suurille kansanjoukoille hän puhui jokapäiväisestä elämästä tutuilla vertauksilla, ja opetuslapsille hän selitti niitä. Hän oli suuri psykologi. Hän opetti yksilöllisesti.
Jeesuksen opetuksen päämääränä oli tehdä ihmiset Jumalan lapsiksi.
KASVATUKSEN KEHITYS
O.S.:n mukaan raakalaiskansojen keskuudessa ei voi olla kasvatusta. Niiden kasvatus on pelkkää esimerkkiä ja sokeaa totuttamista (dressyyriä). Kasvatusta on vasta sivistyskansoilla. Niiden kasvatuksessa on korkeampi henkinen tarkoitus.
Esikristillinen kausi
Lukijalla esitellään lyhyesti Itämaan pakanallisia kansoja: kiinalaisia, intialaisia, persialaisia ja egyptiläisiä, sitten klassisia kansoja: kreikkalaisia (Ateena ja Sparta), roomalaisia ja erikseen Israelin kansa.
Pakanoiden kasvatus ei tunnistanut yksilöä. Uusi sukupolvi on kopio edellisestä. Kasvatusta annettiin vain, että yksilö täyttäisi valtion tai yhteiskunnan (säädyn) vaatimukset. Vapauden käsite puuttui.
Esim. Persia esitellään teoksessa totalitäärisena sotilasvaltiona, ja sen kansalliskasvatuksen ydin oli aseharjoitukset. 7-vuotiaana alkanut kasvatus erillisessä kasvatuslaitoksessa muistuttaa kovasti spartalaisten kasvatusta. Metodeihin kuului karaisu, toverien ilmiantaminen ja valo-uskonnon opetus. Sotapalveluksesta vapauduttiin 50-vuotiaana.
Kreikkalaisia kasvatusta esitellään 52 sivua, roomalaista 20. Lukija saa napakan kuvan tärkeimpien ajattelijoiden (Pythagoras, Sokrates, Platon, Aristoteles) ideoista. Kreikkalainen kasvatus kuvataan kasvatukseksi kauniiseen yksilöllisyyteen ja roomalainen taas kasvatukseksi käytännölliseen yksilöllisyyteen.
Kreikkalainen kasvatuspäämäärä oli ulkonaisesti ja sisäisesti täydellinen ihminen. Kasvatuksen keinoja olivat gymnastillinen ja muusinen kasvatus. Niitä harjoitettiin myös yhdessä yhteisissä juhlissa. Kirjassa esitellään sitten tarkemmin kahden kreikkalaisen heimon doorilaisten (Sparta) ja joonilaista (Ateena) kasvatusta. Kasvatuksessa voidaan erottaa vanha ja uusi vaihe.
Roomalaisten kasvatus oli käytännöllistä ja tähtäsi hyötyyn. Keskeisimpiä mielenkiinnon kohteita olivat laki ja sodankäyntitaidot. Roomassakin voidaan erottaa vanha ja uusi kasvatus.
Kasvatus kristinuskon pohjalta
Vanhalla ajalla tämä kasvatus tarkoittaa Jeesuksen, apostolien ja kirkkoisien antamaa kasvatusta. Vähitellen syntyy myös erillisiä kristillisiä oppilaitoksia
Keskiajan kasvatusolot
OS tarkastelee tätä aikakautta otteensa mukaisesti. "Muhamettilaisuuden valheellinen oppi turmeli lihallisuudessaan perhe-elämän". Mutta oli sillä ansiokin. Opetussuunnitelma oli rikkaampi ja tiedot eteviä. Kasvatusoppillista kirjallisuutta ei juuri ollut.
Vastavoimana oli sitten kristillinen kasvatus. Kristinuskosta oli tullut valtionuskonto. Kirkko määräsi kaikki sivistysolot. Muodissa oli luonnoton asketismi ja erakkoelämä. Sivistystä edisti länsimaan kirkko. Täällä luostareista tuli henkisiä työpajoja. Jokaisessa luostarissa oli luostarikoulu. Lähemmäksi ihmisiä perustettiin katedraali- ja tuomiokouluja (pienemmissä kaupungeissa). Oppiaineiksi vakiintui seitsemän vapaata taidetta. Raamatusta vieraannuttiin, koska maallikot eivät saaneet sitä lukea. Oppikirjoja ei juuri ollut; opetus oli sanelua ja muistiin painamista. Opiskelu tapahtui vieraalla kielellä (latina). Kuri oli kovaa, mutta ohjelmaan mahtui myös virkistyspäiviä (juhlia).
Näissä kouluissa opettajakategorioita olivat skolastikko, joka opetti tärkeimmät aineet. Käytännössä opetuksesta vastasi rehtori. Kanttori opetti laulua ja soittoa. Järjestystä johti tarkastaja (circator). Oppilaita käytettiin apuopettajina.
Keskiajalla ei juuri ollut kasvatusopin teoreetikkoja.
Kirkon kasvatuksen lisäksi OS käsittelee ritarikasvatusta. Siinä keskeistä olivat ruumiin harjoitukset, runous ja laulu. Asketismia ei ollut, pikemminkin romantiikkaa. Naisia palvottiin. Koulutuksessa oli tietyt vaiheet:1) kotikasvatus 7-vuotiaaksi , 2) etevän ritarin luona tapahtunut kasvatus, 3) 14-vuotiaana hovipoika- eli paashikasvatus. 15- vuotiaana poika pääsi aseenkantajaksi. 4) osa sitten lyötiin ritareiksi. Myös tyttöjä sivistettiin.
Porvareilla oli omat kasvatustarpeet. Kasvatus oli realistista. Kasvatusta varten perustettiin kaupunkikouluja ja myöhemmin ns. porvarikouluja. Ne olivat "kirjoituskouluja". Lisäksi opetettiin lukemista, luvunlaskua, maantiedettä, laulua, uskontoa. Opetus annettiin äidinkielellä (kouluja kutsuttiin Saksassa saksalaisiksi kouluiksi).
Opettajat muodostivat ammattikunnan. Koulua johti rehtori eli koulumestari. Hän hankki apuopettajat eli "kisällit". Koulu tarjosi ammatin niille, jotka eivät muualle kelvanneet.
Lisäksi keskiajalla oli tilapäisiä yksityisiä kouluja, joissa annettiin alkeisopetusta. Opettajat vaihtoivat paikkaa ja usein oppilaita seurasi perässä. Vanhemmat oppilaat olivat "kisällejä", ja he opettivat nuorempia "oppipoikia".
Yliopistot syntyvät keskiajalla.
Uuden ajan enteitä
Ensimmäisessä osassa kuvataan myös keskiajan lopulla näkyvissä olleita uuden ajan enteitä. Näitä olivat mm. humanistat eli renessanssi. Tämä Italiassa syntynyt suuntaus halusi nostaa uudelleen esiin keskiajalla unohdetut vanhan ajan tieteet ja taiteet. Siellä sillä oli ylimyksellinen ja uskontoa kritisoiba uonne Aate levisi sitten mm. Alankomaihin ja Saksaan, ja levisi myös tavallisiin kouluihin muttei kritisoinut uskontoa.
Roomalaisten kasvatus oli käytännöllistä ja tähtäsi hyötyyn. Keskeisimpiä mielenkiinnon kohteita olivat laki ja sodankäyntitaidot. Roomassakin voidaan erottaa vanha ja uusi kasvatus.
Kasvatus kristinuskon pohjalta
Vanhalla ajalla tämä kasvatus tarkoittaa Jeesuksen, apostolien ja kirkkoisien antamaa kasvatusta. Vähitellen syntyy myös erillisiä kristillisiä oppilaitoksia
Keskiajan kasvatusolot
OS tarkastelee tätä aikakautta otteensa mukaisesti. "Muhamettilaisuuden valheellinen oppi turmeli lihallisuudessaan perhe-elämän". Mutta oli sillä ansiokin. Opetussuunnitelma oli rikkaampi ja tiedot eteviä. Kasvatusoppillista kirjallisuutta ei juuri ollut.
Vastavoimana oli sitten kristillinen kasvatus. Kristinuskosta oli tullut valtionuskonto. Kirkko määräsi kaikki sivistysolot. Muodissa oli luonnoton asketismi ja erakkoelämä. Sivistystä edisti länsimaan kirkko. Täällä luostareista tuli henkisiä työpajoja. Jokaisessa luostarissa oli luostarikoulu. Lähemmäksi ihmisiä perustettiin katedraali- ja tuomiokouluja (pienemmissä kaupungeissa). Oppiaineiksi vakiintui seitsemän vapaata taidetta. Raamatusta vieraannuttiin, koska maallikot eivät saaneet sitä lukea. Oppikirjoja ei juuri ollut; opetus oli sanelua ja muistiin painamista. Opiskelu tapahtui vieraalla kielellä (latina). Kuri oli kovaa, mutta ohjelmaan mahtui myös virkistyspäiviä (juhlia).
Näissä kouluissa opettajakategorioita olivat skolastikko, joka opetti tärkeimmät aineet. Käytännössä opetuksesta vastasi rehtori. Kanttori opetti laulua ja soittoa. Järjestystä johti tarkastaja (circator). Oppilaita käytettiin apuopettajina.
Keskiajalla ei juuri ollut kasvatusopin teoreetikkoja.
Kirkon kasvatuksen lisäksi OS käsittelee ritarikasvatusta. Siinä keskeistä olivat ruumiin harjoitukset, runous ja laulu. Asketismia ei ollut, pikemminkin romantiikkaa. Naisia palvottiin. Koulutuksessa oli tietyt vaiheet:1) kotikasvatus 7-vuotiaaksi , 2) etevän ritarin luona tapahtunut kasvatus, 3) 14-vuotiaana hovipoika- eli paashikasvatus. 15- vuotiaana poika pääsi aseenkantajaksi. 4) osa sitten lyötiin ritareiksi. Myös tyttöjä sivistettiin.
Porvareilla oli omat kasvatustarpeet. Kasvatus oli realistista. Kasvatusta varten perustettiin kaupunkikouluja ja myöhemmin ns. porvarikouluja. Ne olivat "kirjoituskouluja". Lisäksi opetettiin lukemista, luvunlaskua, maantiedettä, laulua, uskontoa. Opetus annettiin äidinkielellä (kouluja kutsuttiin Saksassa saksalaisiksi kouluiksi).
Opettajat muodostivat ammattikunnan. Koulua johti rehtori eli koulumestari. Hän hankki apuopettajat eli "kisällit". Koulu tarjosi ammatin niille, jotka eivät muualle kelvanneet.
Lisäksi keskiajalla oli tilapäisiä yksityisiä kouluja, joissa annettiin alkeisopetusta. Opettajat vaihtoivat paikkaa ja usein oppilaita seurasi perässä. Vanhemmat oppilaat olivat "kisällejä", ja he opettivat nuorempia "oppipoikia".
Yliopistot syntyvät keskiajalla.
Uuden ajan enteitä
Ensimmäisessä osassa kuvataan myös keskiajan lopulla näkyvissä olleita uuden ajan enteitä. Näitä olivat mm. humanistat eli renessanssi. Tämä Italiassa syntynyt suuntaus halusi nostaa uudelleen esiin keskiajalla unohdetut vanhan ajan tieteet ja taiteet. Siellä sillä oli ylimyksellinen ja uskontoa kritisoiba uonne Aate levisi sitten mm. Alankomaihin ja Saksaan, ja levisi myös tavallisiin kouluihin muttei kritisoinut uskontoa.
KASVATUS ATEENASSA
Koti vastasi Ateenassa kasvatuksesta. Käytännössä lasta kasvattivat orjat. Oppilaitoksetkin olivat yksityisiä. Täysi-ikäiseksi tultiin 20-vuotiaana. Joonialaisessa kasvatuksessa oli kaksi vaihetta.
Vanha kasvatus
Vanha joonialainen kasvatus pohjautui lakiin (Solon). Isä velvoitettiin hankkimaan pojalleen koulutus johonkin ammattiin (muutoin poika vapautui velvollisuudesta huolehtia isästä vanhuksena). 7-vuotiaaksi poikaa kasvatettiin ns. vaimohuonessa, sitten vanhempi orja (paidagogos) otti pojan valvottavakseen, ja saattoi hänet opettajan luo. Voimistelua opetti paidotribes, tieteellisiä asioita grammatista (mm. lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen) ja soittoa kitarista. Isä määräsi, mitä aineita poika opiskeli. Pakollisia olivat voimistelu, soitto ja jokin ammattitaito. Moni opetteli lukemaan ja kirjoittamaan. Myöhemmin tuli uusi opettajakategoria: grammatikokset jota opettivat kieltä vanhemmille oppilaille.
Näin kasvatettiin siis elittin poikia. Tyttöjen kasvatus oli vaatimattomampaa (nainen oli palvelijan roolissa). OS:n mukaan (ylhäiset) tytöt erityisesti keskittyivät kosmetiikkaan siis olemaan kauniita. He oppivat myös lukemaan, kirjoittamaan ja soittamaan.
Näin kasvatettiin siis elittin poikia. Tyttöjen kasvatus oli vaatimattomampaa (nainen oli palvelijan roolissa). OS:n mukaan (ylhäiset) tytöt erityisesti keskittyivät kosmetiikkaan siis olemaan kauniita. He oppivat myös lukemaan, kirjoittamaan ja soittamaan.
Uusi kasvatus
Peloponnesolaissotien jälkeen kasvatus muuttui. Syntyi uusi opettajakategoria (termi on minun) reetorikouluihin "korkeakouluissa" opettavat sofistit, viisauden opettajat. Heidän viisautensa oli kielen muodollista osaamista. He mm. nostivat kieliopin merkittäväksi. Kielen hallintaa opeteltiin mm. keskustelemalla ja väittelemällä. Hyvä puhuja osasi sekä puolustaa että vastustaa mitä tahansa asiaa. Sofistien opetuksessa syntyi ns. dialektiikka eli todistustaito. Dialektiikan lisäksi hyvä puhuja hallitsi retoriikan: kauniin, viehättävän kielen muodon. Sofistit kiersivät opettamasta maksusta.
Kun vanhat kreikkalaiset uskoivat jumaliinsa ja lakiin, sofisteille ihminen oli kaiken mitta. Mikään (totuus eikä oikeus) ei pysy ikuisesti. Sofistit tuovat näin ajatteluun epäilyksen idean. Sofistit epäilivät sekä ylempää maailmanjärjestystä että lakia. Kukin tehköön mielensä mukaan. Oleellista oli älyn muodollinen kehittäminen (ei esim. moraalisuuden). Sofistit kannattivat suvaitsevaisuutta. Kuuluisia sofisteja oli mm. Gorgias ja Protagoras. Sokrates oli sekä sofisti että jyrkkä sofistien vastustaja.
Uuden kasvatuksen aikana syntyi uusia myös oppiaineita mm. matematiikka.
KASVATUS ROOMASSA
Ruumiinkasvatus oli tärkeää, mutta se ei ollut koulun tehtävä. Hengen kasvatuksessa uutta oli vieraan kielen opettelu (kreikan). Myös naisten kasvatus oli tärkeää: naiset oikeasti kasvattivat poikansa toisin kuin Kreikassa. Koulua roomalaiset kutsuivat leikiksi eli joutilaisuudeksi (ludus).
Roomalaisia kasvatusopin teoreetikkoja olivat M.P. Cato, M.T.Cicero ja mm. M.F. Qvintilianus.
Vanha kasvatus
Vanha kasvatus oli erittäin patriarkaalista. Isällä oli oikeus tappaa lapsi. Jos hän hyväksyi lapsen, lapsen kasvatus kunnon kansalaiseksi oli hänen kunnia-asiansa. Kasvastua oli käytännöllistä, ja perustui esimerkkeihin. Poika seurasi isänsä toimia. Kasvatuksessa käytettiin myös kertomuksia ja mm. muistopuheita. Puhujaksi opittiin kuuntelemalla hyviä puhujia, sotilaiksi seuraamalla sotaharjoituksia. Jo vanhana aikana oli myös kouluja. Ne olivat usein kadulla. Oppiaineina oli lukeminen, kirjoittaminen ja luvunlasku- seka 12 taulun laki.
Vanhan kasvatuksen kuuluisa puolestapuhuja oli Marcus Pontius Cato. Hän uskoi jäljittelyyn ja karaisemiseen.
Uusi kasvatus
Uuden kasvatuksen vaihe alkaa puunilaissotien jälkeen; valtakunta laajeni ja tarvittiin laajempaa tietoa. Moniin koteihin otettiin kreikkalaisia opettajia. Äidit luovuttivat lastensa kasvatusta sivistymättömille orjille. Kouluja perustetiin, ja niistä muodostui järjestelmä: 1) alkeiskoulu, jossa opettajana oli literator eli ludi magister, 2) ylempi opillinen koulu, jossa opettajana oli literatus ja 3) reetorin koulu.
Roomalaiset tavat kreikkalaistuivat. Retoriikka nousi suureen arvoon. Valikoiduille opettajille myönnettiin erityisoikeuksia ja kunnianimiä ( doctores, professores).
Uuden kasvatuksen edustajia oli mm. Cicero .
Peloponnesolaissotien jälkeen kasvatus muuttui. Syntyi uusi opettajakategoria (termi on minun) reetorikouluihin "korkeakouluissa" opettavat sofistit, viisauden opettajat. Heidän viisautensa oli kielen muodollista osaamista. He mm. nostivat kieliopin merkittäväksi. Kielen hallintaa opeteltiin mm. keskustelemalla ja väittelemällä. Hyvä puhuja osasi sekä puolustaa että vastustaa mitä tahansa asiaa. Sofistien opetuksessa syntyi ns. dialektiikka eli todistustaito. Dialektiikan lisäksi hyvä puhuja hallitsi retoriikan: kauniin, viehättävän kielen muodon. Sofistit kiersivät opettamasta maksusta.
Kun vanhat kreikkalaiset uskoivat jumaliinsa ja lakiin, sofisteille ihminen oli kaiken mitta. Mikään (totuus eikä oikeus) ei pysy ikuisesti. Sofistit tuovat näin ajatteluun epäilyksen idean. Sofistit epäilivät sekä ylempää maailmanjärjestystä että lakia. Kukin tehköön mielensä mukaan. Oleellista oli älyn muodollinen kehittäminen (ei esim. moraalisuuden). Sofistit kannattivat suvaitsevaisuutta. Kuuluisia sofisteja oli mm. Gorgias ja Protagoras. Sokrates oli sekä sofisti että jyrkkä sofistien vastustaja.
Uuden kasvatuksen aikana syntyi uusia myös oppiaineita mm. matematiikka.
KASVATUS ROOMASSA
Ruumiinkasvatus oli tärkeää, mutta se ei ollut koulun tehtävä. Hengen kasvatuksessa uutta oli vieraan kielen opettelu (kreikan). Myös naisten kasvatus oli tärkeää: naiset oikeasti kasvattivat poikansa toisin kuin Kreikassa. Koulua roomalaiset kutsuivat leikiksi eli joutilaisuudeksi (ludus).
Roomalaisia kasvatusopin teoreetikkoja olivat M.P. Cato, M.T.Cicero ja mm. M.F. Qvintilianus.
Vanha kasvatus
Vanha kasvatus oli erittäin patriarkaalista. Isällä oli oikeus tappaa lapsi. Jos hän hyväksyi lapsen, lapsen kasvatus kunnon kansalaiseksi oli hänen kunnia-asiansa. Kasvastua oli käytännöllistä, ja perustui esimerkkeihin. Poika seurasi isänsä toimia. Kasvatuksessa käytettiin myös kertomuksia ja mm. muistopuheita. Puhujaksi opittiin kuuntelemalla hyviä puhujia, sotilaiksi seuraamalla sotaharjoituksia. Jo vanhana aikana oli myös kouluja. Ne olivat usein kadulla. Oppiaineina oli lukeminen, kirjoittaminen ja luvunlasku- seka 12 taulun laki.
Vanhan kasvatuksen kuuluisa puolestapuhuja oli Marcus Pontius Cato. Hän uskoi jäljittelyyn ja karaisemiseen.
Uusi kasvatus
Uuden kasvatuksen vaihe alkaa puunilaissotien jälkeen; valtakunta laajeni ja tarvittiin laajempaa tietoa. Moniin koteihin otettiin kreikkalaisia opettajia. Äidit luovuttivat lastensa kasvatusta sivistymättömille orjille. Kouluja perustetiin, ja niistä muodostui järjestelmä: 1) alkeiskoulu, jossa opettajana oli literator eli ludi magister, 2) ylempi opillinen koulu, jossa opettajana oli literatus ja 3) reetorin koulu.
Roomalaiset tavat kreikkalaistuivat. Retoriikka nousi suureen arvoon. Valikoiduille opettajille myönnettiin erityisoikeuksia ja kunnianimiä ( doctores, professores).
Uuden kasvatuksen edustajia oli mm. Cicero .
KASVATUS SPARTASSA
Doorilainen kasvatus pohjautui lakiin (Lykurgos). Lapset kasvatettiin valtion tarpeisiin, ja valtio kasvatti. Yksilön vapaus oli hyvin rajattua. Kasvatus kohdistui pääasiassa yhteen hyveeseen: urhoollisuuteen, ruumiin voimaan ja tahdon lujuuteen (luja luonne). Sotilaskansa on urheaa, kestävää, taitavaa ja ehdottoman kuuliaista. Vanhuksia kunnioitettiin. Keinoina oli mm. heikkojen hylkääminen, kasvatus kotona 7-vuotiaaksi, sitten siirtyminen valtion kasvatuslaitokseen. Täysi-ikäiseksi tultiin 30-vuotiaana.
Laitoksella oli johtaja, mutta varsinaisen kasvatuksen hoitivat vanhemmat pojat. Ruumis karaistiin. Kerran vuodessa järjestettiin julkinen vitsominen. 18-vuotiaana alkoivat aseharjoitukset. Tärkein kasvatuskeino oli voimistelu (johon liittyi musiikkia). Tieteitä ei harrastettu. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät olleet tärkeitä.
Myös tytöt kasvatettiin. Heidän tuli suorittaa voimistelukursseja. Naiset ottivat kantaa myös valtiollisiin asioihin. Perhe-elämää oli vähän. Miehet esim. söivät keskenään.
KRISTILLINEN KASVATUS
OS on itse nimenomaan kristitty kasvattaja. Jeesuksen syntymä on hänelle maailman historian tärkein tapahtuma. Kristillisyys on tuonut hänen mukaansa kasvatukseen humanistisuus-aatteen ja yksilölle arvon. Jeesusta hän pitää suurena kasvattajana. Opetus on lähetyskäskyn täyttämistä. Kristillisen kasvatuksen perusehto on kasvattaja ja kasvatin välinen rakkaus.
Jeesuksen jälkeen ensin apostolit ja sitten kirkkoisät jatkoivat kristillistä kasvatusta. Myöhemmin alkoi syntyä myös kristillisiä oppilaitoksia: katekumenaatteja, katekeettakouluja ja lopulta pappisseminaari, jonka perusti Augustinus. Siitä muotoutuvat myöhemmin keskiajan katedraali- ja tuomiokoulut.
PLATON
Platon oli Sokratesin oppilas; hän oli ensimmäinen kasvatusopin teoreetikko, oman akatemian johtaja ja tuottelias kirjailija. Hän loi mallin järjestelmälliselle kasvatukselle (mutta ei hän onnistunut sitä toteuttamaan). Ruumiin ja sielun sopusointu oli tärkeä. Platon luo perustaa psykologialle kuvaamalla sielun kolmea voimaa: järkeä, haluamista (tahtoa, himoa) ja intoa (kyky tuntea tunteita; into pyrki vaistomaisesti hyvää ja oikeaan). Näistä vain järki oli kuolematon (sielunvaellus). Siveellinen kasvatus kohdistui intoon ja haluamiseen. Jotta halut saadaan hallintaan, ne on alistettava järjelle- mutta siihen tarvitaan myös innon apua. Intoa ei pidä kiihoittaa liikaa.
Järjen kasvatuksessa oli keskityttävä pysyviin ideoihin, aatteisiin jotka ovat hämärtyneet sielun yhtyessä ruumiiseen. (OS ei puhu varjojen tiedosta).
Kasvatuksen keinoista hän uskoi sekä gymnastilliseen että muusilliseen. Edelliseen kuului leikki ja myöhemmin voimistelu. Muusillisen kasvatuksen Platon laajentaa: siihen kuuluvat (huolella valitut) sadut ja opettavaiset tarinat, myöhemmin matematiikka, soitanto, mutta myös tieteet, ennen muuta filosofia.
Eri yhteiskuntaluokille oli omanlaisensa kasvatus. Orjat eivät ansainneet mitään kasvatusta, naiset sensijaan kyllä.
SOKRATES
OS kutsuu Sokratesta ensimmäiseksi todelliseksi filosofiksi. Hän opetti ilmaiseksi eri puolilla Ateenaa.
Sokrates oli sekä sofisti että ankarin sofistien vastustaja. Hänkään ei opettanut mitään oppia (paitsi että totuus on ihmisen mitta). Hänkin oli kiinnostunut muodollisesta kasvatuksesta. Mutta hän uskoi tietoon ja totuuteen. Häntä kiinnosti, kuinka ihmisestä tulisi hyvä ja onnellinen. Vastaus oli: Ihminen joka tietää, mikä on oikein, tekee myös oikein. "Ei kukaan tieten tahtoen ole paha." Tästä OS moittii Sokratesta: S unohtaa ihmisen vapaan tahdon. Ihmisellä voi olla turmeltunut sydän, OS kirjoittaa.
Sokratesin opetustapa oli kyselevä opetus. Metodissa oli kaksi vaihetta: Ensin oppilas saatettiin ns. sokraattisella ivalla hämmennyksen tilaan epäilemään luulottelemiaan tietoja. Sitten häntä ohjattiin (majeutiikan avulla )löytämään syvempi vastaus valittuun teemaan. Sokrates uskoi sielunvaellukseen, ja näin ihmisellä oli jo tosi tieto sielussaan. Se vain piti paljastaa. Opettaja auttoi kysymyksillä oppilasta saamaan yhteyden jo olevaan tajuntaan, kuten kätilö auttaa synnyttäjää.
Sokratesin opetustapa ohjasi nuoria kiinnostumaan omista perusteistaan, ja se koettiin uhkaksi isiltä peritylle tavalle.
YLIOPISTOT
Keskiajalla syntyvät ensimmäiset yliopistot, vanhimmat Salernoon ja Bolognaan. OS arvelee, että ne syntyivät kirkollisten koulujen ulko-osastoista. Aluksi yliopistojen nimi oli schola, sitten studium generale, ja lopulta universitas (kokonaisuus).
Uutta oli se, että nyt opettajat muodostivat yhdyskunnan, korporatioonin, jolla oli ruhtinaalta tai paavilta saatu oikeus jakaa oppiarvoja. Kukin opettaja valitsi oman erityisalansa, jota opetti. Oppiaineiden mukaan syntyi tiedekuntia. Tieteellisyys ei kuitenkaan tuolloin tarkoittanut samaa kuin nykyään. Oppineet ammensivat tietonsa yksinomaan kirjoista.
Tärkeä oppiaine oli skolastinen filosofia, jossa filosofian avulla pyrittiin luomaan kirkon oppiin järjestelmällinen muoto. Kuuluisin skolastikko oli Tuomas Akvinolainen.
Ottilia Stenbäck
KRISTILLINEN KASVATUS
OS on itse nimenomaan kristitty kasvattaja. Jeesuksen syntymä on hänelle maailman historian tärkein tapahtuma. Kristillisyys on tuonut hänen mukaansa kasvatukseen humanistisuus-aatteen ja yksilölle arvon. Jeesusta hän pitää suurena kasvattajana. Opetus on lähetyskäskyn täyttämistä. Kristillisen kasvatuksen perusehto on kasvattaja ja kasvatin välinen rakkaus.
Jeesuksen jälkeen ensin apostolit ja sitten kirkkoisät jatkoivat kristillistä kasvatusta. Myöhemmin alkoi syntyä myös kristillisiä oppilaitoksia: katekumenaatteja, katekeettakouluja ja lopulta pappisseminaari, jonka perusti Augustinus. Siitä muotoutuvat myöhemmin keskiajan katedraali- ja tuomiokoulut.
MUUSISTILLINEN KASVATUS
Kreikkalaisen kasvatuksen toinen välikappale oli muusistillinen kasvatus, hengen voimistelu, soitto laajasti ymmärrettynä (myös runous, matematiikka ja myöhemmin tieteetkin). Nimitys tulee runouden suopeista haltijattarista.
PLATON
Platon oli Sokratesin oppilas; hän oli ensimmäinen kasvatusopin teoreetikko, oman akatemian johtaja ja tuottelias kirjailija. Hän loi mallin järjestelmälliselle kasvatukselle (mutta ei hän onnistunut sitä toteuttamaan). Ruumiin ja sielun sopusointu oli tärkeä. Platon luo perustaa psykologialle kuvaamalla sielun kolmea voimaa: järkeä, haluamista (tahtoa, himoa) ja intoa (kyky tuntea tunteita; into pyrki vaistomaisesti hyvää ja oikeaan). Näistä vain järki oli kuolematon (sielunvaellus). Siveellinen kasvatus kohdistui intoon ja haluamiseen. Jotta halut saadaan hallintaan, ne on alistettava järjelle- mutta siihen tarvitaan myös innon apua. Intoa ei pidä kiihoittaa liikaa.
Järjen kasvatuksessa oli keskityttävä pysyviin ideoihin, aatteisiin jotka ovat hämärtyneet sielun yhtyessä ruumiiseen. (OS ei puhu varjojen tiedosta).
Kasvatuksen keinoista hän uskoi sekä gymnastilliseen että muusilliseen. Edelliseen kuului leikki ja myöhemmin voimistelu. Muusillisen kasvatuksen Platon laajentaa: siihen kuuluvat (huolella valitut) sadut ja opettavaiset tarinat, myöhemmin matematiikka, soitanto, mutta myös tieteet, ennen muuta filosofia.
Eri yhteiskuntaluokille oli omanlaisensa kasvatus. Orjat eivät ansainneet mitään kasvatusta, naiset sensijaan kyllä.
SOKRATES
OS kutsuu Sokratesta ensimmäiseksi todelliseksi filosofiksi. Hän opetti ilmaiseksi eri puolilla Ateenaa.
Sokrates oli sekä sofisti että ankarin sofistien vastustaja. Hänkään ei opettanut mitään oppia (paitsi että totuus on ihmisen mitta). Hänkin oli kiinnostunut muodollisesta kasvatuksesta. Mutta hän uskoi tietoon ja totuuteen. Häntä kiinnosti, kuinka ihmisestä tulisi hyvä ja onnellinen. Vastaus oli: Ihminen joka tietää, mikä on oikein, tekee myös oikein. "Ei kukaan tieten tahtoen ole paha." Tästä OS moittii Sokratesta: S unohtaa ihmisen vapaan tahdon. Ihmisellä voi olla turmeltunut sydän, OS kirjoittaa.
Sokratesin opetustapa oli kyselevä opetus. Metodissa oli kaksi vaihetta: Ensin oppilas saatettiin ns. sokraattisella ivalla hämmennyksen tilaan epäilemään luulottelemiaan tietoja. Sitten häntä ohjattiin (majeutiikan avulla )löytämään syvempi vastaus valittuun teemaan. Sokrates uskoi sielunvaellukseen, ja näin ihmisellä oli jo tosi tieto sielussaan. Se vain piti paljastaa. Opettaja auttoi kysymyksillä oppilasta saamaan yhteyden jo olevaan tajuntaan, kuten kätilö auttaa synnyttäjää.
Sokratesin opetustapa ohjasi nuoria kiinnostumaan omista perusteistaan, ja se koettiin uhkaksi isiltä peritylle tavalle.
YLIOPISTOT
Keskiajalla syntyvät ensimmäiset yliopistot, vanhimmat Salernoon ja Bolognaan. OS arvelee, että ne syntyivät kirkollisten koulujen ulko-osastoista. Aluksi yliopistojen nimi oli schola, sitten studium generale, ja lopulta universitas (kokonaisuus).
Uutta oli se, että nyt opettajat muodostivat yhdyskunnan, korporatioonin, jolla oli ruhtinaalta tai paavilta saatu oikeus jakaa oppiarvoja. Kukin opettaja valitsi oman erityisalansa, jota opetti. Oppiaineiden mukaan syntyi tiedekuntia. Tieteellisyys ei kuitenkaan tuolloin tarkoittanut samaa kuin nykyään. Oppineet ammensivat tietonsa yksinomaan kirjoista.
Tärkeä oppiaine oli skolastinen filosofia, jossa filosofian avulla pyrittiin luomaan kirkon oppiin järjestelmällinen muoto. Kuuluisin skolastikko oli Tuomas Akvinolainen.
Ottilia Stenbäck
Hän oli Tilhi-nimisen lastenlehden toimittajana 1884–1886. Hän oli myös NNKY-liiton perustaja. OS- nimellä kirjoittamaansa teostaan "Kasvatusopin historian pääpiirteet I-II" (1890-1892) käytettiin pitkään kansakoulunopettajaseminaarien ja yliopiston kurssikirjana. Tällaiselle suomenkieliselle kirjalle oli huutava puute, ja Stenbäck tarttui toimeen toivoen kuitenkin hartaasti "että joku minua kyvykkäämpi" olisi sellaisen laatimiseen ryhtynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti