TÄMÄN aamun kesäretken osuus olikin haastavampi kuin ajattelinkaan. Minultahan oli jäänyt lähes kokonaan lukematta päivän matkakumppanin kasvatusopillinen pääteos. No, nyt se on luettu.
Tämän päivän professorikumppaninani oli siis J.E. Salomaa Suomen Turusta. Järjestyksessä hän oli 11. kasvatustieteen professorimme.
J.E. Salomaa (1931-1958)
Filosofi kasvatustieteilijänä
"Koulun on kasvattetava persoonallisuuksia eikä tietosanakirjoja."
Jalmari Edward Salomaan tie akateemiseen maailmaan oli harvinainen. Mäkitupalaisen poika oli sukunsa ensimmäinen joka kävi kansakoulua. Oppikoulun Salomaa kävi Turun Reaalilyseon vapaaoppilaana. Varoja hän hankki antamalla heikommin menestyneille tovereilleen kotiopetusta.
Salomaa kirjautui Helsingin yliopistoon vuonna 1910. Hän opiskeli yleistä historiaa sekä teoreettista ja käytännöllistä filosofiaa. Filosofian kandidaatiksi hän välistui vuonna 1913, ja tohtoriksi hän väitteli vuonna 1919.
Työuransa Salomaa aloitti Kankaanpään ja Tuusulan kansanopistoissa. Tieteellisen uran hän pääsi aloittamaan vuonna 1924, jolloin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentiksi. Elanto tuli kuitenkin edelleen Turun suunnalta.
Salomaan akateemisen uran käännekohta oli vuosi 1930, jolloin hän siirtyi Eino Kailan vapaaksi jättämälle paikalle Turun yliopistoon. Siellä hän hoiti filosofian professuuria vuosina 1931-58 ja sen ohella kasvatustieteen ja psykologian niin sanottuja rinnakkaisprofessuureja vuoteen 1955 saakka.
Turun yliopistossa kasvatustieteen opetus ja tutkimus alkoivat Salomaan johdolla humanistisessa tiedekunnassa. Vuodesta 1933 alkaen filosofian kandidaatin tutkintoon sai sisällyttää kasvatus- ja opetusopin.
Salomaan tieteellisessä tuotannon (vain) yksi pääalue koskee kasvatus- ja kulttuurifilosofia sekä kasvatusoppia. Hänen keväällä 1933 aloittamat kasvatusopilliset luennot olivat alusta alkaen hyvin suosittuja. Ensimmäinen luentosarja oli "Yleinen kasvatusoppi". Suuri merkitys turkulaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen kehitykselle oli myös hänen koululaisilla tekemillään älykkyystutkimuksilla. Salomaa oli suomalaisen älykkyystestauksen pioneeri. Hän sovelsi Suomen oloihin amerikkalaisen Lewis M. Termanin laatiman Stanford-Binet'n testin kirjasessa "Älykkyyden mittaaminen" (1939).
Salomaa julkaisi kolme tärkeää kasvatusalan oppikirjaa: "Yleinen kasvatusoppi" (1943), "Koulukasvatusoppi" (1946) ja "Nuorisonohjaajan kasvatusoppi" (1952). Kansanomaisempia versioita niistä olivat "Suunta ja tie" (1942) sekä "Tie ihmisyyteen"(1950), jotka palvelevat kansansivistystä ja itsekasvatusta.
Salomaa korosti kansallisen kulttuurin merkitystä kasvatusihanteena. Ihmiseksi kasvattaminen on kulttuuriin kasvattamista, mutta kulttuuri on historiallisesti kehittyvää. Kasvatuksen ajankohtaisia päämääriä on siksi etsittävä oman ajan ja oman kansan kulttuuritehtävistä, toteaa Salomaa Snellmaniin viitaten. Snellman oli Salomaalle tärkeä hahmo; hän teki Snellmanista hienon elämänkerran. Snellmanilaista ajatuskehittelyä edustaa myös Salomaan ajatus erityisestä suomalaisesta sivistysihanteesta, johon kuuluvat sellaiset kansalliset hyveet kuin vapaudenrakkaus, lahjomattomuus, uskollisuus, luotettavuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, sisukkuus ja rohkeus. Vasta kansallisen kulttuurinsa hyveet ja arvot sisäistänyt yksilö voi Salomaan mukaan kehittyä persoonallisuudeksi, joka on eettisen kasvun korkein päämäärä. Salomaa kannatti myös modernia käsitystä koko elinajan jatkuvasta itsekasvatuksesta. Valistuneen ihmisen velvollisuus oli yrittää itse löytää tie totuteen ja hyvään elämään.
Kasvatustieteen opetus ja tutkimus etenivät Turussa filosofian alaisuudessa vuoteen 1955. Tuolloin oppiaine sai pitkällisten yritysten jälkeen oman oppituolinsa. Sen ensimmäiseksi haltijaksi valittiin Inkeri Vikainen, joka oli samalla alan ensimmäinen naisprofessori Suomessa.
Salomaa oli yliopistonsa humanistisen tiedekunnan dekaani vuosina 1935—1948 sekä Turun kesäyliopiston rehtori kahdessa vaiheessa: vuosina 1936—1947 ja uudelleen 1951—1953. Suomalaisen tiedeakatemian jäsen Salomaa oli vuodesta 1934 lähtien. Kansanvalistusseuran puheenjohtajana hän toimi 1939—1958.
Salomaa jäi eläkkeelle vuonna 1958.
 |
| Yksi Salomaan tärkeitä teoksia oli "Yleinen kasvatusoppi". Minä kuin sen vuonna 1947 uudistetun toisen painoksen, |
J.E. SALOMAAN sekä kasvatusnäkemys että näkemys siitä, mikä on kasvatustieteen tehtävä, kokoaa minusta koko häntä edeltäneen suomalaisen kasvatusopin "aarteet". Hänen teoksissaan on sitaatteja ja muistumia mm. Snellmanilta, Hollolta ja vaikkei Soiniselta niin kuitenkin Herbartilta. Ja kaiken pohjalla kulkee oma vankka kristillinen näkemys. Näistä hyvin erilaisista aineksista Salomaa kokoaa sitten toi oman päänsä kautta mainion kokonaisuuden. Se antaitsee tälläkin retkellä hieman pidemmän tarkastelun. Teen sen aakkosjärjestyksessä käsitteittäin.
IHMISELÄMÄ ” Ihmisen elämä alkaa viattomalla lapsuudella, jota seuraa myrskyinen nuoruus intohimoineen ja ihanteineen, Kiihkeän toiminnallisessa miehuudessa tapahtuu kypsyminen, tasaantuminen ja omaksutaan ystävällisempi suhtautuminen maailmaan ja lähimmäisiin. Vanhuudessa elämän auringonlaskussa, saavutetaan vihdoin, jos elämän laki on tajuttu ja elämä eletty oikein, rauha, joutilaisuus, hiljainen onni. ”
” Tahtoen tai tahtomattaan ihminen syntyy maailmaan, joita hän ei ole etsinyt, joutuu kansaan ja aikaan, jota hän ei ole määrännyt, saa itselleen vanhemmat, joita hän ei ole valinnut. Hän ei saa sanoa sanottavaansa elämänsä tärkeimmän kysymyksen ratkaisusa: tahtooko hän elää ensinkään. Hänelle itselleen selittämättömät tekijät määräävät niin ikään hänen elämässään niin tärkeitä, usein siihen aivan ratkaisevasti vaikuttavia tapahtumia kuin hänen rakastumistaan ja siitä seuraavaa avioliittoaan. Vihdoin ihminen kuolee, milloin sattuu, mutta harvoin silloin kun hän itse tahtoo."
ITSEKASVATUS vs. KASVATUS Kuin Snellman: Ihmishengen hahmottuminen ei tapahdu itsestään, vaan se on aina vasta tehtävä, siksi mitä se on. Tullakseen ihmiseksi yksilön täytyy itse kasvautua kiinni kulttuuriin eli sivistyä. Itsekasvatuksen päämäärä tihentyy usein ihannekuvaksi eli ihanneminäksi. Se vaatii ahkeraa työskentelyä itsensä kehittämiseksi . Kasvatuksen ja itsekasvatuksen välillä vain vivahde-eroja. (Vrt. Hollo)
Itsekasvatus on kasvatuksen tärkein muoto, koska kaikki kasvatus menestyäkseen edellyttää itsekasvatusta. Itsekasvatuksessa kasvatettava voi käyttää itseään kohtaan pakkoakin. (Vrt. Snellman)
KASVATETTAVUUS Kasvatus on mahdollinen, koska ihmisellä on vapaata liikkumatilaa. Ihmisen kasvatettavuus on riippuvainen siitä, että ihminen on eläimen ja Jumalan välimaalla. Täydellinen olento ei enää tarvitse kasvatusta. Järjetön, pelkästään luontopohjainen olento ei ole kasvatettavissa. koska se ei voi päästä luonnonehtojen määräämien rajojen yläpuolelle.
Kasvatuksella on myös rajat. Jokaisella ihmisellä on omat synnynnäiset taipumuksensa eli perusasunsa. Tälle perusasulle ympäristön monet tekijät, joihin kasvatuskin kuuluu, tarjoavat kasvamismahdollisuuksia kasvamistarpeiden herättämiseksi ja tyydyttämiseksi. Kasvatus on mahdollista vain perinnöllisten taipumusten määräämän liikkumatilan puitteissa. Ihmisen kasvatettavuus vaihtelee. Kyseessä oli alttius ympäristön vaikutuksille, mukautumiskyky, kuinka laaja ihmisen vapaa liikkumatila on.
KASVATTAJA "Kasvattaja, joka itse ikuisesti etsii ja pyrkii, voi herättää tämän saman paremman etsimisen myös oppilaiden sydämissä" (vrt. Hollon ajatus kasvattajasta kasvajana). Kasvattajalta vaaditaan kärsivällistä virheiden ja puutteiden sietämistä, kunnes ne ovat kypsät oikaistaviksi. On erotettava olennainen ja toisarvoinen.
KASVATUKSEN PÄÄMÄÄRÄ Kasvatuksen ja itsekasvatuksen lopullinen päämäärä on persoonallisuus. ei pelkkä yksilö. "Koko persoonan kasvattaminen koulun tehtävä ei vain opetus. Koulun on kasvattetava persoonallisuuksia eikä tietosanakirjoja." Kasvatustavoitteena Salomaalla oli "valveutunut, verevä suomalainen ihminen".Ks. persoonallisuus.
KASVATUS Kasvatuksella on laaja ja suppea määritelmä. Me itse, muut ihmiset ja koko ympäristömme vaikuttavat meihin kasvattavasti, milloin myönteiseen milloin kielteiseen suuntaan. Suppeassa, puhtaimmassa merkityksessä kasvatus on ainostaan ihmiselle kuuluva ominaisuus.Kasvatus tarkoittaa aina kasvatettavan parasta. Kasvatus edellyttää kasvatuksellista rakkautta.Kasvatus on suunnitelmallista lasten ja nuorten ohjaamista. Kasvatukselle - tämän sanan puhtaimmassa merkityksessä on tunnusmerkillistä tietoinen, tarkoiotuksellinen, vaikuttaminen kasvatettavaan.
Kasvatus oli Salomaalle mahdollista, välttämätöntä, mutta sillä oli myös rajansa. Kasvatus on kasvatettavan luontaisten taipumusten, hänen perusasunsa, määrätietoista ja valikoivaa kehittämistä. Synnunnäiset taipumukset ovat sekä hyviä että huonoja. Kasvatus voi auttaa, kehittää ja voimistuttaa taipumuksia. Kasvatus voi myös laiminlyödä, surkastuttaa ja heikontaa niitä. Kasvattajan on valittava hyvät ja koetetettava tehdä huonot tehottomiksi. Kasvatus tarkoittaa aina kasvatettavan parast Kasvatus oli kasvatusta kulttuurin, Suomessa suomalaiseen kulttuuriin. Kasvatus on ihmisen muotouttamista kulttuuriolennoksi, joka on yksilön ja yhteisön synteesi.Kasvatukseen sisältyy korkeammalle pyrkimisen luonne. Ihmisen korkeimpana päämääränä on tulla hyväksi ihmiseksi, hyväksi kansalaiseksi. Sosiaalisuus ei ole yksilöllisyyden menettämistä, vaan sen toteuttamista. Lapsen luontaisten taipumusten täytyy saada kehkeytyä vapaasti ja mahdollisimman suuressa määrin luonnonmukaisesti. Kasvattajan asiana on esteiden poistamisella edistää sen vapaata kulkua Ks. kasvatettavuus, kulttuuri
KASVATUSIKÄ Ihminen ei ihmisenä tule koskaan valmiiksi. hänen on jatkuvasti muovailtava itseään; Koko ihmisen elämä on kasvatusta ja itsekasvatusta sekä uuden oppimista. (Vrt. Hollo)
KASVATUSJÄRJESTELMÄ Kasvatusjärjestelmään voi kuulua koti, kirkko, koululaitos ja mm. vapaa kansansivistystyö. Vanhempain koti on ihmiskunnan ensimmäinen ja alkuperäisin kasvatuspaikka. Kirkko on toinen vanha kasvatuslaitos. 1800-luvulta alkaen kasvatus on yhä enemmän muodostunut koulukasvatukseksi ja siirtynyt valtion asiaksi. Vapaa kansansivistystyö on monihaaraisin kasvatustyön muoto. Sen osana on nuorisotyö. Nuoristyö tapahtuu kasvavien vapaahetkinä, jotka ovat heidän omiaan. Siihen kuuluuIlon tavoittelu. Nuorisotyön osana on koulujen kerhotoiminta.
KASVATUS vs, OPETUS Salomaa korostaa kasvatuksen ja opetuksen ykseyttä (vrt. Herbart). " Opetus vain asiasisällön siirtämistä, kasvatus on pyrkimystä kohden parempaa." (Vrt. Hollo)
KASVATUSMENETELMIÄ Salomaa luettelee monia: Esimerkki (oma elämä) * Harjoittaminen (hyvien tottumusten hankkiminen, huonojen tottumusten välttäminen)* Harrastukseen ohjaaminen* Juhlat ja illanvietot * Leikki * Moite * Neuvonta (toisen auttamista sellaisissa kohdissa , kun hän ei pääse omin voimin eteenpäin, ohjeiden antamista, näyttämistä) * Opetus * Pakko * Retkeily * Suggestio ( sen vaikutus, mitä muut tekevät, itse ajattelematta; jo meissä olevan harrastuksen herättämistä. Se voi olla tahallista tai tahatonta) * Suostuttelu * Totuttaminen * Työ * Vapaa keskustelu * Yhdessä työskentely.
KASVATUSOPPI Vanhan ja uuden kasvatusopin suurin ero oli Salomaan mukaan siinä, että vieä 1800-luvulla kasvatusaatteet pääsivät vaikuttamaan vain niihin ihmisiin, jotka olivat niiden esittäjien vaikutuspiirissä. 1940-luvulla valtio koetteli kasvatusaateita useissa kouluissa.
KASVATUSTOIMINTA Kasvatus on toimintaa. Kasvatustoiminta on lasten ja nuorten ihmisten suunnitelmallista ohjaamista ja neuvomista. Se on ominaista kaikkien aikojen ja kansojen ihmisille.
KULTTUURI Kultuuri voi olla olemassa vain kansallisena (kuin Snellman). Salomaa pitää kulttuurin yliajallisia ja yleispäteviä arvoja kannattavana historiallisena ilmiönä. Kasvatus ja kulttuuri liittyvät elimellisesti toisiinsa. ”Kasvatus on kulttuuriprosessia niin kuin kulttuuriprosessi on kasvatusta,” Molemmilla on sama päämäärä: ihmisyyden toteuttaminen. Ihminen voi kasvaa ihmiseksi vain omaksumalla ja sisäistämällä ihmiskunnan ja kansansa henkisen kulttuurin. Kulttuuri perustuu Salomaan mukaan ihmiselle ominaiseen kykyyn nousta luonnon yläpuolelle tavoittelemaan vapaasti asetettuja henkisiä tarkoitusperiä, jotka sisältyvät totuuteen, kauneuteen, oikeuteen, hyvyyteen, uskontoon tai isänmaahan. Kasvatus on kasvatettavan henkisen kehityksen suuntaamista näiden arvojen omaksumiseen.
LEIKKI Fröbeliä siteeraten: Varhaislapsuuden leikit ovat koko vastaisen elämän sirkkalehtiä. Leikeissä opitaan ja virkistytään. Leikkiin on tartuttava, kun se menee vinoon tai ei suju.
LUONNE Luonteella tarkoitetaan yksilön käyttäytymisen omalaatuista kokonaisuutta, joka erottaa hänet muista yksilöistä ( vrt. opettajalle luonteenomainen tapa opettaa ja kasvattaa). Kasvatuksen eräs tärkeä tarkoitus on kehittää ihmisen luonnetta siveelliseksi.Luonnetta ei voi opettaa. Yksilö voi hankkia itselleen vain oman luonteensa.
OPETTAJA Opettajan ominaisuuksia Salomaa kuvaa tarkasti. Hän pohtii kasvatuksellista rakkautta, teorian ja käytännön vuorovaikutusta opettajan työssä, rehellisyyttä ja totuudellisuutta, inhimillisyyttä, huumoria, kasvatuksellista tahdikkuutta, kurinpitokykyä ja moraalista persoonallisuutta. Salomaa uskoi persoonallisuuksiin, eteviin kasvattajiin eikä niinkään ulkonaisiin järjestelyihin. Ulkonaisilla uudistuksilla ei ole merkitystä, ellei kasvattajia itseään saada mukaan uudistusten puitteisiin. "Itsehillintä, kärsivällisyys, johdonmukaisuus ja oikeamielisyys ovat opettajan muita arvokkaimpia ominaisuuksia."; "Opettajan on muistettava, ettei hän ole vain opettaja, vaan ensi sijassa alinomaisen itsekasvatuksen tarpeessa oleva ihminen."
OPETTAJANKOULUTUS Hänen opettajanvalmistuksen uudistusehdotuksensa ovat toteutuneet. Salomaa puhui mm. kasvatusopillisista tiedekunnista, kaikkien opettajien valmistamisesta yliopistoissa ja samassa laitoksessa, oppikoulunopettajien valinnan puutteellisuuksista ja ylioppilastutkinnosta valinnan vaatimuksena. "Olisi niin ikään eduksi, jos tulevat kansakoulunopettajat joutuisivat jonkin aikaa harjoittelemaan oppikoulussa ja oppikoulun opettajat kansakoulussa."
OPPIAINES Salomaa kannatti oppiaineksen rajaamista (Vrt. mm. Hollo).
OPPIMINEN Oppiminen on edistymistä, jokin suoritetaan nopeammin tai paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla. Tietojen ja taitojen oppiminen merkitsee samaa kuin edistyminen.
PAKKO-VAPAUS Kasvatuksen pitkä tie lapsuudesta vanhuuteen on pakosta vapauteen kasvattamista, pakon asteittaista höllentymistä (snellmanilaista).
PEDAGOGINEN RAKKAUS Kasvatus edellyttää kasvatuksellista rakkautta, joka on lähinnä sukua lähimmäisen rakkaudelle.
PERSOONALLISUUS Kasvatuksen lopullinen päämääränä ei ole yksilöllisyys sellaisenaan vaan yksilöllisyys kohotettuna persoonallisuudeksi, siihen kuuluu yksilöllisyys ja yliyksilölliset arvot.
Persoonallisuudessa on kerrostumia, joihin ympäristö - siis myös kasvatus - voi vaikuttaa. Persoonallisuus itsessään on yksilölisten ja sosiaalisten tekijöiden synteesi.
SIVISTYS Kasvatus on ihmisen muotouttamista sivistysolennoksi. Kasvatus on olemukseltaan sivistykseen kasvattamista. Sivistys on kansallista. Mikään kansa ei voi toiselta lainata tietoaan ja tapaansa (Vrt. Snellman)
SUGGESTIO Kaikenkäisten ihmisten elämässä on toimintoja, joilla ei ole mitään selitettävää perustusta. Viime kädessä ne johtuvat siitä, että on nähty muiden ihmisten toimivan samalla tavalla. Psykologia (sielutiede) on käyttänyt tästä sanaa suggestio (mieleennosto). Ihmiset tekevät monia asioita niitä omakohtaisesti suunnittelematta ja ajattelematta. Muut ihmiset ovat ajatelleet ja tehneet niin, ja me yksinkertaisesti seuraamme heidän tapaansa. Tahallista suggestiota käyttävä kasvattajat, liikemiehet, papit, lääkärit ja monet muut. Kaikkien suggestio ei tehoa meihin. Suggestio on meissä jo olevan harrastuksen herättämistä.
TAHDIKKUUS Kasvatuksellinen tahdikkuus on sielullista herkkävaistoisuutta, melkein vaistomaista varmutta ja valmiutta valita oikea menetelmä nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti. Sen avulla luodaan toveruutta ja hyvää yhteishenkeä.
TAHTOMINEN Tahtominen on toimintaa, jonka avulla tietoisesti tavoitellaan jotakin päämäärää. Tunteet ohjaavat tahdontoimintojamme. (Vrt. Herbart).
TEMPERAMENTTI Temperamentti on osa luonnetta (käyttäytymisen vireys, herkkyys, voimakkuus, rytmikkyys...)Temperamentti on tapa, jolla sielulliset ja ruumiilliset toiminnot yksilössä tapahtuvat, hitaammin tai nopeammin, heikommin tai voimakkaammin.Temperamentti on synnynnäinen, ja se pysyy muuttumattomana läpi elämän. Jo muinaiset kreikkalaiset jakoivat ihmiset neljään temperamenttiluokkaan: sangviinikkoihin, flegmatikkoihin, koleerikkoihin ja melankolikkoihin.
VANHA JA UUSI KOULU Vanha koulu on liiaksi väheksynyt omatoimisuuden periaatetta. Uusi koulu lasten säilyttämispyrkimystä ja avun tarvetta
VIETIT Vietti on tajuntaan pääsemätöntä pyrkimistä.
YHTENÄISKOULU Salomaa kannatti yhtenäiskoulua, koska se toteutta kasvatuksellisen oikeudenmukaisuuden periaatetta. Koulun tehtävä on kasvattaa valistuneita kansalaisia.J.E. Salomaa pähkinänkuoressa
Jalmari Edward Salomaa, vuoteen 1906 saakka Grönholm, oli suomalainen filosofi ja Turun yliopiston professori.
J.E.Salomaa syntyi vuonna 1891 Liedossa. Isä oli mäkitupalainen ja äiti nahkurin tytär. Äiti kuoli lavantautiin pojan ollessa vain puolentoista vuoden ikäinen, isä oli töissä ja isoäiti kasvatti poikaa. Isä meni pian uusiin naimisiin, ja uussuusperhe (5 lasta) muutti Turkuun.
Salomaan tie akateemiseen maailmaan oli harvinainen; Hän sukunsa ensimmäisenä kansakoulun käyneenä jäsenenä ponnistella päästäkseen eteenpäin köyhistä oloista. Useimmat professorit olivat lähtöisin ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvista varakkaista perheistä.
Salomaa kirjautui Helsingin yliopistoon vuonna 1910. Hän opiskeli yleistä historiaa sekä teoreettista ja käytännöllistä filosofiaa professorien Arvi Grotenfeltin sekä Edvard Westermarckin johdolla.
Salomaa valmistui filosofian kandidaatiksi 1913. Hän aloitti väitöstutkimuksen tarkkaavaisuuden laajuudesta professori Wilhelm Wundtin johdolla Leipzigin yliopistossa, mutta hän joutui keskeyttämään tutkimustyön ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Väitöskirjan aiheeksi vaihtui vertaileva tutkimus kahden 1800-luvun loppupuoliskon elämänfilosofisen pessimistin, Arthur Schopenhauerin ja Eduard von Hartmaninn filosofian suhteesta.
Filosofian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1919. Samana vuonna hän myös avioitui ja elätti perhettään toimimalla kansanopistoalalla. Tieteellisen uran Salomaa pääsi aloittamaan vuonna 1924, jolloin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentiksi. Nimitystä seurasi vuosikymmenen vaihteeseen jatkunut dynaaminen tutkimuskausi. Häntä kiinnostivat erityisesti filosofian klassiset peruskysymykset.
Salomaa toimi Turun yliopiston kanslerin sihteerinä, mutta teki samalla tieteellisiä tutkimusmatkoja Englantiin ja Ranskaan (1926—1927), Saksaan (1927) sekä Tanskaan ja Ruotsiin (1929). Saman vuosikymmenen loppupuoliskolla ilmestyivät useimmat Salomaan pääteokset.
Salomaan pääteos on vuonna 1926 ilmestynyt filosofinen teos "Totuus ja arvo". Tuossa teoksessa Salomaa tunnustautuu tieto-opilliseksi realistiksi. Salomaa esittää myös, että meidän on erotettava toisistaan tajuttu totuus ja totuus sinänsä. Salomaan metafysiikka rakentuu uuskantilaisittain tieto-opin perustalle. Kukaan johdonmukainen filosofi ei voi kieltää metafyysisen todellisuuden olemassaoloa, vaan ainoastaan siihen kohdistuvan tietämisen mahdollisuuden.
Salomaan akateemisen uran käännekohta oli vuosi 1930, jolloin hän hävisi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorin viran haun Eino Kailalle dramaattisen valitusprosessin jälkeen. Salomaa siirtyi sitten Kailan vapaaksi jättämälle paikalle Turun yliopistoon. Siellä hän hoiti filosofian professuuria vuosina 1931-58 ja sen ohella kasvatustieteen ja psykologian niin sanottuja rinnakkaisprofessuureja vuoteen 1955 saakka.
Jalmari Edvard Salomaa oli filosofi ja kasvatustieteilijä, mutta hänen tieteelliset päätyöt liittyvät nimenomaan filosofiaan. Filosofina Salomaa korosti oman filosofisen vakaumuksen muodostamista.Hän oli laajasti oppinut ajattelija, joka osasi esittää ajatuksena yleistajuisesti. Psykologian alalla hän oli älykkyystutkimuksen uranuurtaja.
Salomaa on hyvin energinen, ja hänen julkaisutoimintansa oli laajaa.
Salomaa jäi eläkkeelle vuonna 1958 ja kuoli kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1960 69 vuoden ikäisenä. Salomaan lapsista kaksi on toiminut Turun yliopiston professoreina.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
- Päivänsalo, P. (1971). Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. Helsinki: Ylioppilastuki.
- Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7. Salomaa, J.E. (1943). Yleinen kasvatusoppi. Helsinki: WSOY.
- Salomaa, J.E. (1950). Tie ihmisyyteen. Kansalaisen itsekasvatuksen perusteita. Helsinki: WSOY.
- Salomaa, J.E. (1952). Nuorisonohjaajan kasvatusoppi.Helsinki: WSOY
- Salomaa, J.E. (1954). Koulukasvatusoppi.Toinen painos. Porvo-Helsinki: WSOY
- http://www.edu.utu.fi/tiedostot/ktl/fi/historia.htm
- http://fi.wikipedia.org/wiki/J._E._Salomaa
- http://filosofia.fi/node/2410/
- http://users.utu.fi/mikpen/gradu.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti