Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 28, 2015

Wauhtiviikko tai muutama

VIIKKO 9 on siis lauantaissa. Ja helmikuu päässään.

Helmikuu oli melkoista laukkaa ja tosi nastaa. Opettajankoulutusta, opetusharjoittelun ohjausta, tutkimusten hahmottelua. Sitä tunsi itsensä taas 35-vuotiaaksi:-)

Luokanopettajan päiväkirjan viimeiset tsekkaukset ja ansaittua työiloa.

Politiikkaa, valtuustoa, ohjausryhmiä, eduskunta-ehdokkainen tukityötä...Haastattelu ja kuvaus Esse-lehteen.

Luento kodin ja koulun yhteistyöstä Kuopiossa ja Ops2016:sta Iisalmessa. Tulevaisuusalustus OAJ:n ysin hallitukselle. Ops-kinaa Tulevaisuuden tutkijoiden seminaarissa. Ops ja NPDL-puhetta Microsoftin webinaarissa.

Helmikuuhun mahtui myös toinen NPDL- rexikoulutus- ja kohta on seuraava. Niinikään otin vastaan Sitralta mielenkiintoisen haastattelu-tutkimustyön, joka täyttää hienosti maaliskuun vapaat päivät. Ja sitten vielä tavallista sukulaisapua.

ONNEKSI vaimo aina välillä muistuttaa, että tehdään jotain yhdessä. Kaksi hienoa päiväleffa-kokemusta.  Whisplash oli uskomattoman komea ja monitasoinen (http://www.finnkino.fi/movies/now_showing/). Pelkään että innostuin jazzista.

UUSIA hankintojakin: Macci oli pakko vaihtaa; edellinen jumitti pilalle yhden luennon. iPhonekin oli vaihdettava. Nro 6 riitti.

JA kaupanpäälle ensimmäinen viikko Dr. Atknsin dieetillä (faijaa matkien). Yli 2 kg pudonnut viidessä päivässä. Tavoitteeseen vielä 2 kg matkaa. Sitten mahtuu taas monet housut paremmin päälle.

MAALISKUUHUN mahtuu näillä näkymin vielä useampia wauhtiviikkoja. Uusi opetusharjoittelu-jakso. Sitran haastattelutyö. Kaksi NPDL-rexikurssia. Työpaja Oph:n NPDL-OPS-seminaarissa.  Puheenvuoro Espoon NPDL-tilaisuudessa.  Palmeniassa kahtena päivänä koulutusta uusille rexeille ja tuleville rexeille. Perinnetyötä. Suomen Luokanopettajien 40-vuotisjuhlat ja alustus siellä luokanopettajuuden historiasta. Valtuustin kokous. Kirkkovaltuuston kokous. Seurakunnan viestintäryhmän kokous (Esse-lehti).  Yhteistoiminnallisen oppimisen tietokirjatyöryhmän kokous.  Nastaa! Ja sitten  kahden viikon loma 31.3. alkaen. Upeaa.

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2015

Opetusmetodi vuonna 2015: Miten opettaja opettaa tänään? Osa 2

JATKAN tässä lastussa tavallisen suomalaisen oppitunnin metodin pohdintaa, jonka aloitin eilen. Vertaan laatimaani kuvausta edellisen opetussuunnitelmauudistuksen (2004) yhteydessä tehdyn laajan kartoituksen tuloksiin;
Atjonen, P., Halinen, I., Hämäläinen, S., Korkeakoski, E., Knubb-Manninen,G., Kupari, P., Mehtäläinen, J., Risku, A.-M., Salonen, M. sekä  Wikman, T. (2008). Tavoitteista vuorovaikutukseen. Perusopetuksen pedagogiikan arviointi. Koulutuksen arviointikeskuksen julkaisuja 30. Jyväskylä.
Raportin aineisto koottiin rehtorikyselyllä (N = 410) ja opettajakyselyllä (N = 2310). Saatuja tietoja täydennettiin aikaisemmalla arviointi-, tutkimus- ja tilastotiedolla. Ryhmän käytössä oli lisäksi 12 kouluvierailun haastattelu- ja havainnointiaineistot sekä näiden vierailujen yhteydessä pidettyjen kuulemistilaisuuksien tiedot.

Raportin mukaan suomalaisten opettajien perusammattitaito ja professionaalinen asenne on kokonaisuutena hyvä ja varsin tasalaatuinen.  Opettajat ovat tasapuolisia ja kannustavia. He haluavat tukea oppilaita ja luoda luokkaan hyvän ilmapiirin.

Merkittävin este hyvien periaatteiden toteuttamisessa on suuret ryhmäkoot ja siihen liittyen edellytyksiltään heterogeenistuva oppilasaines. Hyvät pedagogiset ideat voivat jäädä toteutumatta työrauhahäiriöiden, riittämättömän oppilaskohtaisen ohjausajan sekä toisinaan myös epätarkoituksenmukaisten tilojen synnyttämissä paineissa. Kun nämä seikat yhdistyvät opetus- suunnitelman vaativaksi koettuun tavoitetasoon, opettajat joutuvat kohtuuttomaan tilanteeseen yrittäessään vastata oppilaiden ja heidän huoltajiensa odotuksiin. Oppilaiden erilaisuutta ei tule nähdä pedagogiseksi ongelmaksi, mutta 25 oppilasta suuremmat opetusryhmät ovat sitä.

Raportissa todetaan, että opetusmenetelmiä suoraan käsittelevää empiiristä tutkimusta ei Suomessa ole juuri tehty 2000-luvulla. Yksi harvoista on Heinosen (2005) väitöskirja, jossa raportoitiin 157 luokanopettajan näkemyksiä oppilaskeskeisistä, oppimaan oppimista tukevista ja opettajajohtoisista menetelmistä. Asteikolla 1-5 (ei koskaan... jatkuvasti) eräiden menetelmien yleisyys oli seuraavanlainen:
- oppilaiden paritehtäviä (ka = 4.02),
- itsenäisiä tehtäviä (ka = 3.96)
- yhteinen keskustelu (ka = 3.96).
- ryhmätyöt (ka = 3.38),
- oppilaiden esitykset (ka = 3.36)
- opettajan kyselyä (ka = 3.64),
- projektityöskentely (ka = 2.99).
- luova ongelmanratkaisu (ka = 2.92)
- yhteistoiminnallisuus (ka = 2.87)

Eräistä muista tutkimuksista raportti nostaa esiin seuraavia metodiin liittyviä  ajatuksia:
- Oppilaiden mielestä fysiikan ja kemian tunnilla yleisimmin käytettyjä työskentelytapoja olivat opettajan johdolla tai oppikirjasta tapahtuva opiskelu ja oppilastyöt.
- Perusopetuksen kuudennen vuosiluokan opettajista 71 % katsoi, että heidän antamansa tiedot, selitykset ja kysymykset ovat edelleen opetuksen ydintä ja 62 % opettajista piti oppikirjojen tietoja ja työkirjojen tehtäviä oppilaiden työn perustana. Vastaavat prosenttiluvut matematiikassa olivat 70 ja 66.

Raportin mukaan opetusmenetelmien ja oppimateriaalien monipuolistuvaa käyttöä on nähtävissä, mutta innovatiivisia käytäntöjä ei kuvattu kovin paljon. Opetus on perusopetuksessa kuitenkin kehittynyt oppilaskeskeisemmäksi opettajakeskeisyyden kustannuksella  vuodesta 1996. Muutos ei kuitenkaan ole nopeaa.

Raportin kirjoittajat arvostavat siis monipuolista menetelmien käyttöä. Pedagogiikan toivotaan kehittyvän oppilaskeskeiseen, oppilaan omaa aktiivisuutta korostaviin opetusmuotojen  ja -menetelmien suuntaan.  He toivovat myös lisää  yhteisöllistä  tiedon rakentamista ja koululuokan ulkopuolelle laajenevia ja harkitusti teknologiavälitteisiä opiskeluympäristöjä. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä ja  koulua ympäröivän yhteisön hyödyntämisessä on yleisesti ottaen vielä toivomisen varaa.

Suomalainen opetus perustuu siis opetussuunnitelmaan ja oppikirjaan.  Raportissa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan kuudennen vuosiluokan opettajista yli puolet ilmoitti, että oppikirjoilla on suurempi merkitys päivittäisen työn kannalta kuin opetussuunnitelmalla.

Luokkatyöskentely näyttää vanhalta tutulta: opettaja opettaa, oppilaat omaksuvat.
Päämenetelmä on yhä opettajakeskeinen ja oppikirjalähtöinen opetus. Muilla menetelmillä tuodaan vaihtelua. Opettajat käyttävät työtapoja, joissa otetaan huomioon oppiaineen luonne. Opettajat käyttävät valmiiden kirjallisten materiaalien ohella itse tehtyjä materiaaleja, opetuksen kuluessa valmistuvaa aineistoa, sähköisessä muodossa olevaa aineistoa (erityisesti internetin)  jne.  monipuolisesti päivittäin. Menetelmä- ja materiaalivalintoja voi kuitenkin pitää melko perinnäisinä; ”erilaisia” tai tuoreita tapoja toteuttaa opetustapahtumaa oli  laajassa aineistossa niukahkosti.  Opetusmenetelmien ja oppimateriaalien monipuolistuvaa käyttöä oli  kuitenkin nähtävissä, mutta innovatiivisia käytäntöjä ei kovin paljon.
  Muutokset olivat yksittäisten opettajien kokeiluja, ajatuksia ja tekoja. Muutosvirtaa, mikä koskisi valtaosaa opettajia, ei ollut näkyvissä. Pääasiallisesti opettajat  ovat valmiita itsensä kehittämiseen ammatillisesti, mutta eivät kaikki.

Merkittäviä perusopetuspedagogiikan tasa-arvoa vaarantavia taustatekijöitä ei tutkimuksessa ilmennyt. Suomalainen opetus on oikeudenmukaista, oppilaskeskeistä, kannustavaa, oppilasta arvostavaa ja yhdenvertaista. Opettajien kesken on  kuitenkin  eroja suhtautumisessa oppilaisiin, opetusmuotoihin, oppimateriaaleihin, opetussuunnitelmaan sekä opetus- ja kasvatustavoitteisiin.
Oppimateriaalista ei ole kovin paljon puutteita.

Pedagogiikan täytyy kirjoittajien mukaan mukautua kasvavaan mediatarjontaan ja oppilaisiin, jotka ovat tottuneet uudenlaiseen elämänrytmiin ja elämäntapoihin, joista merkittävällä osalla opettajakuntaa ei ole omakohtaista kokemusta. Kirjoittajat pitävät  opettajan avainpätevyytenä taitoa taivuttaa  opetussuunnitelman tietylle luokka-asteelle osoittama tietosisältö erilaisten oppilaiden kehittymisen tarpeita vastaaaksi. Tässä avaintaidossa opettajille näyttää olevan pahoja ongelmia.

Opettajat itse kokivat ongelmaksi sen, etteivät tunnit riitä. Heillä on kiire. Asioita on liikaa. He ovat myös huolissaan työrauhasta. Kiusaamistakaan ei ole saatu loppumaan. Erityinen haaste ovat haastavat oppilaat, joilla on häiritsevää käyttäytymistä, motivoinnin ongelmia ja monentyyppisiä oppimisvaikeuksia.

Opettajat tiedostavat, että heillä on vaikeuksia suurissa luokissa  (yli 25 oppilasta). Luokkien  heterogeeniuus on myös ongelma. Opettajat ymmärtävät oppilaiden yksilöllisyyden (tarpeet ja kyvyt), mutta oppilaan ominaisulaadun huomioimisessa on ongelmia.

Opettajilla on siis  jonkilainen osaamisaukko oppilaiden heterogeenisuuden edessä. Opettajilla on halua eriyttää, mutta ei keinoja. Opettajat kantoivat itsekin huolta  täydennyskoulutuksesta.  Työssäkäyvät opettajat kaipasivat täydennyskoulutusta juuri menetelmiin, jotta osaisivat paremmin auttaa erilaisia oppilaita. Raportin perusteella nyt tarvittaisiin  koulutusta erityispedagogiseen ja psykologiseen osaamiseen - ehkä  jo peruskoulutukseenkin.

Pienemmät ryhmäkoot (opettaja-oppilassuhde) olisi raportin mukaan yksi ratkaisi.

Toinen tärkeä haaste on vastata raportissa esiin nousseeseen opettajien väsymiseen. Varsinainen oma opetus ei niinkään näyttänyt kuormittavan opettajia, vaan he väsyivät kaikesta muusta työstä, joka liittyi opettajana toimimiseen. Opetukseen liittymättömien tehtävien kasvava määrä ja kiire vaikeuttavat usein opetuksen onnistumista. Kiireen kokemusta kasvattaa lisäksi projektien ja kokousten tulva.

Lisää reflektiota
MILTÄ suomalainen opetusmetodi siis näyttää, kun otetaan ym. raportti huomioon? Raportin teoriaosassa todetaan mielenkiintoinen seikka hieman ohimennen: Metodisesti  opetus  ei ole puhtaasti minkään koulukunnan mukaista vaan eräänlainen sekamuoto.

2000-luvulla- ja uskon, että myös 2010-luvulla metodi on mixattu. Mukana on ikiaikaisia elementtejä niin vanhasta kuin uudesta koulusta. Uuden koulun ideat on kuitenkin "kesytetty" ja sovitettu kokonaisuuteen sopiviksi. Pikaisella pedagogisella arkeologialla esitän seuraavaa:

Suomalaisessa metodia käytettäessä:
- läksy (annos) on yhä käytössä- mutta läksynkuulustelu ei ole enää tunnin keskeinen osa. (ikiaikainen juuri)
- opettaja ja opettaminen ovat edelleen hallitsevassa asemassa  (juuret 1800-luvulla)
- opetuksessa on opettajakeskeisiä osia (uuden asian esittely) ja oppilaskeskeisiä osia (harjoitteluvaihe) (mixausta)
- opettaja on edelleen paljon äänessä (opettaja puhuu, esittää, kysyy..) (juuret jopa keskiajalta)
- oppilaat ovat vähemmän äänessä. (juuret jopa keskiajalta)
- kantava menetelmällinen rakenne on kyselevä opetus, jota  rikastetaan aika ajoin enemmän vaivaa vaativilla työtavoilla (esim. ryhmätyö, projekti, itsenäinen työ) ( ns. kysymyksillä kehittävä opetus palaa 1800-luvulle; rikasteet 1900-luvun alkuun)
- opetus on yksiläksyistä (kaikki tekevät samaa; eriyttäminen ei ole systemaattista; eroja paikataan lisätehtävillä ja kotitehtävillä ja erityisopettajan palveluilla) (ote palaa herbart-zilleriläisyyteen 1900-luvun alkuun)
- opetus on yhdessä etenemistä (ote juontaa  jopa 1800-luvulle,  herbart-zilleriläisyyteen 1900-luvun alkuun)
- opetus on  tehtäväopetusta (ei siis enää pelkkää kirjakoulua) (ote palaa 1900-luvun alun Uuteen kouluun)
- oppikirjalla on kuitenkin hyvin ohjaava osuus  (Vähintäänkin juuret Comeniuksessa)
- opetus on oppiainekohtaista (ikiaikaista)
- opetuksessa havainnollistetaan (paluu uuden ajan alkuun)
- oppilaiden pedagoginen rooli on aika  suppea. He osallistuvat uuden asian esittelyyn kyselyn osapuolena. Harjoitteluvaiheessa he tekevät hiljaista työtä yksin tai pareittain. (paluu siis 1800-luvulle ja 1900-luvun alkuun)
- vaikka oppilaat istuisivat ryhmissä, ryhmät eivät toimi systemaattisesti ryhmänä (ryhmänjohtajat, työnjako jne.). (kevennyt mukaelma 1930-luvun ryhmätyötä)
- luokan kalusteet pulpetteineen tauluineen (1800-luvulta)

OLISI kiinnostavaa pohtia, miksi juuri nämä elementit ovat yhä 2010-luvulla metodissa mukana. Mutta jätän sen toiseen kertaan. Sen sijaan kokoan vielä eräitä pitkään eläneitä metodin osia, joita ei enää ole käytössä. Huomaamme, että  ainakin jokin on selkeästi myös koulun arjessa muuttunut. Joidenkin osalta olisi kiinnostaa pohtia, miksi niistä on luovuttu: häpeärangaistukset, karsseri, kateederi,  koulusta erottaminen, kuvataulut, musteella kirjoitus opettajan perässä lukeminen, radio, ruumiillinen kuritus, televisio, vastatessa ylösnouseminen, yhteen tahtiin tekeminen, yhteen ääneen lukeminen..


tiistaina, helmikuuta 24, 2015

Opetusmetodi vuonna 2015: Miten opettaja opettaa tänään? Osa1

4.-luokkalaisten musiikin tunti Auroran koulussa. Paikalla kaksi observoijaa.
Päivitetty 24.3.-15
Kiitos kommenteista.  Olen nyt päivittänyt niiden inspiroimana tavallisen tunnin kuvasta. On selvää, ettei se kuvaa sellaisenaaa suinkaan kaikkien opettajien opetusta. Opettajissa on paljon innovatiivisia ja myös joitain vielä perinteisempiä. Mutta kuvaus antaa jonkinlaisen lähtö-kohtapisteen, johon voi verrata esim. uudessa opetus-suunitelmassa  tavoiteltua opetusta.

KUVAAN tässä blogilastussa suomalaisen opettajan opetusta sellaisena, millaisena olen sen itse nähnyt opettajana, rehtorina, opettajankouluttajana, opetus-harjoittelun ohjaajana  ja tutkijana.  Tuoreimmat oikeat kokemukseni ovat parin viikon päästä.

Lastussa on kaksi osaa: 1) tarinamainen, yksinkertaistettu tuokiokuva yhdestä tavallisesta oppitunnista ja huomenan julkaistava osa  2) reflektoiva osa, jossa käytetään hyväksi  vuonna 2008 julkaistua laajaa raporttia, jossa selvitettiin suomalaisen peruskoulun pedagogiikan tilaa. Raportin aineistoa kerättiin myös observoimalla opetusta.

VOIMME kehittää opetusta vain kun tiedämme, mikä on lähtökohta. Olen kiitollinen kaikista kommenteista, erityisesti kriittisistä.

Tuokiokuva tavallisesta suomalaisesta oppitunnista
Opetus tapahtuu Suomessa  luokan omassa kotiluokassa. Luokka huonessa on tilaa noin 56 m2. Siiehen mahtuu noin 25 pulpettia tuolineen oppilaille. Opettajalla on oma pöytä ja  kalliimpi, pyörillä liikkuva tuoli.  Opettajan pöytä on usein luokan etuosassa, ja sen päällä on tietokone ja kasa kirjoja, kyniä jne. Pulpetit on yleensä ryhmitelty 4-5- pulpetin ryhmiin- joissain luokissa ne ovat toki yhä  riveissä. Monessa luokassa pulpetit ovat milloin jonoissa, milloin ryhmissä tai  pareittain. Pulpeteista saa kääntämällä monenlaisia ryhmiä.  Pulpetteja ja työpöytiä on myös monissa kouluissa käytävillä ja aulatiloissa, ja opettaja sitten  kiertää eri tiloissa.

Kotiluokkien siisteydessä on isot erot. Toisissa luokissa pidetään kaikki tasot  pölyttöminä ja luokka järjestyksessä. Toisissa taas on boheemimpi järjesty.  Monessa luokassa on kodikkuutta tuomassa sohva tai löhöilymatto. Televisiota tai käsikirjastoa ei ole. Siivouksen vuoksi matot ovat harvinaisia. Seinillä on oppilaiden piirustuksia. Luokassa on kaappi ja hyllyköitä, joissa säilytetään luokan tavaroita. Monessa luokassa on myös piano. Yhdellä seinällä on keskusradion kaiutin. Ikkunoissa on tavallisesti kaihtimet. Ikkunalaudoilla ei juurikaan ole kasveja.

Tunti alkaa

Kello soi tunnin alkamisen merkiksi.  Oppilaat tulevat iloisesti sisään, jättävät ulkovaatteensa naulakkoon ja kengät eteiseen ja siirtyvät omaa vauhtiaan pihalta käytävään. Monissa kouluissa luokanovet ovat lukossa, eivätkä oppilaat pääse luokkaan ennen kuin opettaja tulee ja avaa oven.
Aina opettaja ei ole heti tunnin alussa luokassa, vaan tulee hieman myöhemmin opettajainhuoneesta. Jos ovi on ollut auki, luokassa voi olla villikin menoa.

Opettaja tulee ja komentaa pari oppilasta nostamaan lattialla olevat takit naulakkoon. Hän  rauhoittaa luokan  tiukalla katseella ja  lempeillä  ohjailla. Jos on päivän ensimmäinen  tunti, oppilaat seisovat  hetken oman paikkansa vierellä, ja kun ollaan hiljennytty, opettaja ja oppilaat tehvehtivät toisiaan. Opettaja sanoo  - Istukaa.

Päivänavaus vai ei

Päivän ensimmäisellä tunnilla pitäisi säädösten mukaan olla päivänavaus. Joinain aamuina päivänavaus tulee keskusradiosta. Se ei saa olla uskonnollinen uskonnonvapauden vuoksi. Aika ajoin koko koulu kokoontuu saliin päivänavaukseen. Paitsi harvinaisten uskontojen edustajat, jota saavat siksi aikaa muuta puuhaa. Useimmiten päivänavaus on  tilannekatsaus ajankohtaisiin asioihin tai oppilaiden kuulumisiin.

Kotitehtävien tarkistus

Edellisellä tunnilla annettu läksy kuitataan tunnun alussa nopeasti nopeasti. - Ovatko kaikki tehneet tehtävät? Kotitehtävät käydään kerraten läpi,  mutta sitä ei enää kutsuta läksynkuulusteluksi. Esim. pienellä kiertokävelyllä opettaja näkee helposti, kuka on tehnyt läksyt, kuka ei. Oppilaita ei enää ”kuulustella” eikä pistokokeita ei  pidetä kuin ehkä kielissä. Aika ajoin opettaja voi myös ottaa kirjat vihkot tms. tarkastukseen.

Uuden  asian opetus alkaa

Opetus alkaa. Oveen koputetaan.  Tehostetun ja erityisen tuen oppilaita haetaan tällä tunnilla  omasta luokasta erityisopettajan luo.

Opettaja esittelee alkavan  tuokion  tavoitteen. - Tällä tunnilla…”.  Oppilaiden lähtötasoa ei selvitetä, mutta aikaisempia kokemuksia herätellään kysymysten avulla.

Tunnin aihe käydään sitten läpi yhdessä. Opettaja kertoo, lukee kirjasta, näyttää, selittää vaikeita asioita ja kyselee oppilailta.  Asioita havainnollistetaan älytaululla. Älytaulu on muuttanut "liitutaulun" ajatusta. Sieltä ei kopioida tekstiä tai vastauksia, se on lisäinfoa. Myös vanhaa taulua käytetään,  mutta muistiinpanojen kaltaisesti tekstaamalla.  Opettaja seisoo opettaessaan lähellä oppilaita (ei juurikaan oman pöytänsä takana).

Oppilaat istuvat pulpeteissa. Hei eivät juurikaan tee opettajalle kysymyksiä.  Puheenvuoron he saavat viittaamalla. Usein opettaja muistuttaa ystävällisesti, että viittaamatta ei saa vasta. Tunti katkeaa nahinoihin; kaikki eivät jaksa keskittyä. Oppilaat  käyttävät puheenvuoronsa istualtaan. Opettaja  kutsuu oppilaita etunimeltä, ja usein myös oppilaat opettajaa. Opettaja on myös ”opettaja”.

Opetuksen keskeinen menetelmä on rento keskustelunomainen kysely. Vastauksia ei  toisteta. Jos oppilas vastaa väärin, ystävällisesti annetaan toisen yrittää.

Joillain tunneilla  asioihin tutustutaan oppikirjan avulla. Tekstiä luetaan ja kuvia katsellaan kirjasta. Kirjaa ei saa enää alleviivata.. Tekstiä voidaan myös lukea ääneen (osa oppilaista  saa lukea), mutta oppikirjaa tarvitaan  lähinnä kertaamaan asioita. Yhteen ääneen opettajan tahdissa lukeminen on tosi harvinaista.

Työskentelyvaihe

Joillain tunneilla opettajan osuus on hyvinkin lyhyt, ja lapset päästetään nopeasti töihin. Oppilaat tekevät mielellään töitä yhdessä, usein pareittain. He lukevat oppikirjaa, ja kun ovat valmiit, tekevät tehtäviä kirjasta, työkirjasta tai opettajan jakamasta monisteista.  Usein isoin osa tuntia tehdään tehtäviä. Kaverit auttavat, jos ei osaa. Neuvoa käydään myös kysymässä opettajalta.  Opettaja kiertää luokassa katsomassa, kuinka työ sujuu ja kehuu ja rohkaisee oppilaita. Opettaja voi  tarkasta vihkot ja työkirjat myös heti tuoreeltaan kiertelemällä oppilaiden joukossa ja antamalla välitöntä palautetta ( tarrat, kukkaset yms. merkinnät tai pyytää pyyhkimään ja korjaamaan). Välillä työskentely keskeytyy, ja  opettajan johdolla puidaan kiistoja.

Valmiit tehtävät käydään näyttämässä opettajalle. Jos oppilas on valmis, hän voi tehdä
lisätehtäviä (kirjasta) tai lukea pulpettikirjaa.

Aika ajoin opiskellaan projektiluontoisia, pitkäkestoisempia kokonaisuuksia. Toiminnallisia työtapoja ja välineitä käytetään eniten matematiikassa, luonnontieteissä ja musiikissa- ja tietysti liikunnassa.
Ilmapiiri on usein ystävällisen jämäkkä, oppimaan innostava ja  keskusteleva. Mutta kyllä tunneilla nähdään myös oppilaiden raivokohtauksia.

Tunti loppuu: kotitehtävät

Kun tunti alkaa olla lopussa, opettaja keskeyttää työskentelyn ja käskee merkitä   kotitehtävät muistiin. Hän kirjaa sivu- ja tehtävänumerot itse taululle. Moni pyrkii antamaan kotitehtävät niin, että ne olisivat kaikille samat, koska ei ole oikein, että hitaasti ja huolella kirjoittavat / laskevat lapset saavat aina eniten kotitehtäviä ja nopeat vähiten. Käytännössä kotiin tulee usein ne tehtävät, joita oppilas ei ehtinyt tehdä tunnilla.

Tunnin lopussa ei ole tavallisesti koontaa, eikä  yleensä paneuduta siihen, kuinka hyvin oppilaat ovat tunnilla asiat oppineet.

Välitunti

Opettaja antaa sitten oppilaille luvan mennä ulos. Yleensä oppilaat lähtevät omaa tahtiaan.  Joskus opettaja lähtee itse opettajainhuoneeseen kahville- jollei ole välituntivuorossa- mutta ei aina.  Oopettaja voi myös jäädä tauon ajaksi luokkaan, avaa ikkunan (vaikka sähköisen ilmanvaihdon ohjeissa se kielletäänkin) ja  valmistelee seuraavaa tuntia, laittaa materiaalit valmiiksi ja etsii sähköiset materiaalit myös koneelta esille.

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2015

Opetusmetodia keksimässä

KOULUOPETUKSEN historia on opetusmetodin keksintää. Muutaman tuhannen vuoden ajan on etsitty oikeaa tai parasta menetelmää, mutta löydetty sellaista ei ole. Jonkinlaiseksi kompromissiksi on hyväksytty se, että  eri tilanteissa ja eri oppilaille  ja opettajille  eri menetelmät ovat hyviä.

Hapuileva etsintä  on  kuitenkin tuottanut ison joukon erilaisia, uusia  työtapoja, mutta löytyykö menetelmien historiallisesta muutoksesta punaista lankaa, jota voisi kutsua kehitykseksi? Tarkastelen kysymystä käyttäen hyväkseni J.F. Herbartin kasvattavan opetuksen keinojen jäsentelyä.

Hallinta- opetus- ohjaus
Herbartin didaktisessa ajattelussa hallinta mahdollistaa opetuksen ja ohjaus täydentää sen kasvatukseksi.

Hallinta on ei-pedagogista opetusta. Soininen (1919, 20)  ohjeisti suomalaisopettajia, että  kasvatettava on alistettava kasvattajan  kypsyneen ja valistuneen tahdon alaiseksi, kunnes hänen oma tahtonsa  saavuttaa tarpeellisen  kehityksen. Hänet on saatetettava hallinnan eli kurinpidon alaiseksi. Oikeutettua se on vain niin kauan, kuin se on välttämätöntä.

Hallinta oli ulkoista suojelua. Sen keinovalikkoon kuuluivat: ankara käsky ja kielto,  kuvitusvoiman ärsyttämisen välttäminen. rangaistukset, totuttaminen, toiminnassa pitäminen, uhkaukset, varjeleminen vahingoilta, valvonta (läsnäolo), vetoaminen kasvatin kunnioitukseen ja kiintymykseen kasvattajaa kohtaan sekä ympäristön vaihto.  Jolleivat lempeät keinot riittäneet, vedottiin pelkoon (vrt. Soininen 1919, 31). Hallinnan keinoja on myös ns. pedagoginen katse.

Opetus oli tässä jaottelussa  tiedon välittämistä ja harrastusten sytyttämistä.

Ohjauksessa  koetetiin vahvistaa opittua harjoituksen kautta käytännössä, kunnes ei  enää tarvita kasvattajan tukea. Ohjaus oli opetuksen hedelmäin tallettamista ja hyväksi käyttämistä. Se oli totuttamista itsekasvatukseen, totuttamista hyvän tiedon ja varttuvan tahdon käyttämiseen, periaatteiden vakaannuttamista ja  kasvatettavan tekemistä uskolliseksi omille periaatteilleen.

Ohjauksen keinovalikkoon kuuluivat periaatteiden pitäminen  kasvatettavan silmien edessä, niistä poikkeavan käytöksen saattaminen riittävällä painolla hänen huomioonsa ja sopivien tilaisuuksien hankkiminen toimintaan, jossa periaatteiden noudattaminen saa harjoitusta. (vrt. Soininen 1919, 81-84).

Kasvattajan omalla esimerkillä oli iso vaikutus ohjaukseen, ja se vaati tahdikkuutta. Ohjaus oli opetusta suppeassa mielessä. (vrt. Bruhn 1985, 286).

Kuinka hallinnan keinot ovat muuttuneet?
2010-luvulla ei juurikaan puhuta  hallinnasta tai kurista näillä termeillä (muualla kuin perusopetuslaissa). Kun puhutaan toimista, joilla oppilaat saadaan opiskelun (mieleen)tilaan, ponnistelemaan, jotta he oppisivat tai kun puhutaan työrauhasta tai  opettajan keinoista palauttaa taata turvallinen oppimisympäristö, estää väkivalta ja häirintä, puhutaan kuitenkin ihan samasta ilmiöstä. Eilen puhuttiin hyvien tottumusten luomisesta, tänään selkeistä rakenteista ja säännöistä. joista pidetään kiinni. Silti samasta asiasta.

Hallinnan keinojen kehityksessä näkyy kaksi trendiä. Ensimmäinen on siirtymä ankarasta kurista lempeän kurin kautta itsekuriin. Vuosituhansia hyväksytystä fyysisestä kurittamisesta  on siirrytty henkisen väkivallan  (mm. häpeärangaistukset) kautta suostutteluun, sovitteluun ja erilaisiin sopimuksiin. Ruumiillinen kurittaminen kiellettiin kouluissa vuonna 1914.  Ankaran ilmapiirin sijaan kouluun halutaan iloista ilmapiiriä. Oppilaan oman tahdon murskaamisesta on siirrytty hänen tahtonsa  suuntaamiseen.  Mielenkiintoista on, miksi muutos vei niin kauan aikaa. Lempeämpää kuria esim. on vaadittu jo antiikin ajasta alkaen,

Toinen trendi on muutos tottelemisen käsitteessä. Tottelemisesta ei enää puhuta esim. opetussuunnitelmassa. Hallinnan kannalta sen tilalle nostettu kriittisyys on haaste.

Kolmas trendi on hallinnan vastuun jakaminen yhä enemmän opettajan ja oppilaiden kesken.  Haavion (1969)mukaan vanha opettajan ihannetyyppi oli  yksinvaltias, johtaja, esikuva. Uusi ihannetyyppi antautuu oppilailleen, hän ei ole oppilaiden yläpuolella vaan heidän parissaan.

Myönnettiin, että työrauhan puuttumisen syynä voi olla myös huono opetus. Oppilaiden nujertamisesta on siirrytty heidän sitouttamiseensa. Pysäkkejä tällä polulla ovat olleet mm. kouluvaltion idea (Trotzendorf),  toverikuri (Cleve), lastenkokoukset (Freinet), avainoppilaiden kanssa liittoutuminen (Koskenniemi), luokan omat säännöt, kouludemokratia, oppilaskunnat ja oppilasparlamentit.

Kuinka opetusmenetelmät ovat muuttuneet?
Ensimmäinen suomalainen koulu oli Turun katedraalikoulu. Se aloitti toimintansa 1200-luvulla. Opetus noudatti amoja menetelmiä kuin muuallakin. Opetus oli pitkälti läksyjä, sanelua, pänttäystä, kertausta ja kuulustelua. Pyhää tekstiä opeteltiin kirkkolatinaksi. Laulua oli paljon. Liturgiaa opetteltiin useissa päivittäisissä jumalanpalveluksissa.  Luotettiin poikien voimakkaaseen kuulomuistiin ja kykyyn muistaa pitkiä pätkiä sellaisiakin asioita, joiden sisältöä he eivät ymmärtäneet. Asiat voitiin opetella myös  jäljentämällä  klassisia kirjoituksia. Opettaja opetti usein vain muutaman tunnin, muutoin poikia valvoi harjoitusmestari.

Alkuperäisimmässä muodossaan  koulun opetustyö on siis tapahtunut kahdella tavalla.  Siten, että  opettaja antoi ohjeita, mitä on luettava (ulkoa). Sen  jälkeen oppilas perehtyi tehtävään omin päin ja kävi aikanaan osoittamassa opettajalle, että näin oli todella tapahtunut. Tai siten niin, että opettaja jakoi luennoimalla oppilaille tietoja, jolloin opettajan esitykseen usein liittyi yhteistä, kuorossa tapahtuvaa päähänpänttäämistä.

Alunperin opetus oli siis drillausta. Oppilas harjoitteli,  ja opettaja kontrolloi sen, että oppilaat olivat painaneet läksyn mieleen. Tätä kutsuttiin katekeettiseksi menetelmäksi. Jo Alkuinin (745- 804 jaa)  kirjoitti omat oppikirjansa (käsin kopioitavat) vuoropuhelun muotoon: Oppikirjassa oppilas kysyi erilaisia asioita, ja opettaja vastasi. Kuulustelussa roolit sitten vaihdettiin: opettaja kysyi ja oppilas vastasi.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa opetusmenetelmässä tapahtui muutoksia. Kukin oppilas eteni omaa tahtiaan. Opettaja alkoi opastaa heitä  yksilöllisesti.  Kun kirjapainotaito yleistyi ja  oppilaille tuli mahdolliseksi saada oma kirja, keskiajan korvakuulolta pänttäys muuntui yhteen ääneen ja vuorotellen lukemalla pänttäämiseksi. Luther halusi, että tekstiä myös selitetään oppilaille (vrt. Katekismus: käskyt ja mitä ne tarkoittavat).

Yliopistoissa ja mm. jesuiittakouluissa  oli käytössä monipuolisia menetelmiä,  joilla tuettiin ymmärtämistä.  Jälkimmäisissä kehitettiin mielenkiintoinen "monimenetelmällinen" opetustapa, jossa luennon jälkeen oli erityisiä keskustelu-  ja kyselytilaisuuksia. Luennon jälkeen oppilailla oli mahdollisuus kysyä opettajalta tovereiden läsnäollessa. Eikö juuri näin edelleen  toimita mm. aikuisille luennoitaessa?  Uudentyyppistä luentoa kutsuttin praelectioksi. Siinä luenta ja selitykset yhdistettiin joustavasti.

1600-luvulla Comenius ehdotti, että opettaja keskeyttää luennon ja muotoilee kysymyksiä, joiden vastaamisessa oppilaat saisivat kilpailla.  Hän ideoi myös  luokkaopetuksen ja itsenäisen opiskelun yhdistämistä.  Hän markkinoi luokkaopetusta, johon kuului myös omaa opiskelua, etukäteen tekstin lukemista ja "märehtimistä". Tietoa tuli pureskella ja asioita sulatella. Niinikään hän suositteli leikkien, pelien ja draaman  osuutta oppimisessa, sillä ne perustuvat vapaaehtoisuuteen ja yhdessä toimimiseen.

Viimeistään 1800-luvulla tapahtui seuraava iso muutos. Luokkakoot kasvoivat ja opettajuus alkoi kehittyä. Opettajuudesta tuli ammatti, johon saadaan erillinen koulutus.  Opettajat ymmärsivät tehtäväkseen valmistella läksyä yhtä aikaa suurelle joukolle oppilaita.  Opettaminen keksittiin muuallakin kuin yliopistossa.  Opettaja alkoi yhä enemmän esiintyä, näyttää ja kertoa.

Jos luokassa oli monta osastoa, osa opiskeli hiljaa itsekseen (kuten keskiajalla) sen aikaa, kun jotain toista osastoa opetettiin. Ihanteeksi nousi yksiläksyinen luokka- joka oli mahdollinen isoissa kaupunkikouluissa.  Syntyi  luokkaopetus, jossa kaikki oppilaat opiskelivat samaa asiaa yhtaikaa ja samalla tavalla.

Opettajan tehtäväksi alettiin nähdä myös oppilaiden innostaminen. Mm. Topelius kirjoitti, että opettajan on yhtä paljon herätettävä kuin opetettava.

Uno Cygnaeuksen aikana opettajilla ei ollut selkeää opetusmenetelmää.  Henki oli tärkeämpi.

Vuonna 1883 julkaistussa opetussunnitelmassa opettajia ohjattiin kuulustelemaan kotitehtävät ja valmistamaan uusi läksy. Uusi läksy voitiin kertoa, esittää tai käsitellä vuoropuhellen. Työtapoihin kuului edelleen myös yhteinen harjoitus.

1900-luvun alussa opettaja ja opettaminen kokivat tähtihetkensä. Soininen toi Suomeen herbart-zillerilaisen metodin. Opettaja ei enää vain drillaa, vaan myös opettaa.  Opettajan tehtävänä oli jaotella oppimäärä sopivasti ja  paloitella se oppilaille soveltuviksi annoksiksi. Metodilla oli (sen ajan) tieteellinen pohja. Uskottiin, että oppilas oppii automaattisesti, kun vain seuraa opetusta tarkkaavaisesti  ja osallistuu opetukseen vastaamalla opettajan taitaviin kysymyksiin.  Uudet mielteet sulavat päässä jo oleviin, ja syntyy ymmärrys. Opettaja rakentaa oppilaan pään! Opettajuus koki  huippuhetkensä herbatilaisuudessa; opettajasta  tuli nuoren persoonallisuuden edistäjä ja  opetettavien asioiden selittäjä ja tulkki.

Alkoi yhden metodin: frontaaliopetuksen kultakausi, jota kesti aina 1950-luvulle saakka.  Opettamisen hohtoa lisäsivät myös käyttöön saadut havainnollistamismenetelmät, kuvat, kuvataulut, kartat jne.

Hypeä kesti kuitenkin vain muutaman vuoden. Viimeistään 1910-luvulla Suomeenkin rantautuu vanhan  koulun haastaja maailmalaajuinen ns. uuden koulun liike. Se kyseenalaisti vasta opetuksen auringoksi nostetun opettajakeskeisen opetuksen, siirsi opettajan patterin rakoon ja nosti  oppilaan opetuksen päähenkilöksi. Kun vanhassa koulussa oli keskeistä opettajan asema, oli uudessa olennaista lapsen kehityksen ohjaaminen hänen oman toimintansa kautta.

Johannes Käis kirjoitti:  ”Kumman tulee olla opetuksessa aktiivinen, kumman passiivinen - opettajan vai oppilaan? Oppilas olkoon aktiivinen, ja opettaja lukekoon tunnilla vaikka sanomalehteä.

Lasten haluttiin itse keksivän asioita eikä opettelevan niitä ulkoa. Oppimisen ajateltiin perustuvan tutkimiseen ja oivaltamiseen ei opettajan opetuksen seuraamiseen. Oleellista oli itsetekeminen. Oppimisen tuli tapahtua luonnollisesti. Valmiiden oppikirjojen tilalle ideoitiin työkirjoja ja mm. tehtäväkortteja.

John Deweyn  probleemametodiin kuului muodollisten asteiden kaava: (1) Tarvitaan  ongelma, joka ratkaistaan. (2) Sitten kerätään kokemuksia ja selvitellään ongelmaa lähemmin. (3) Tämän jälkeen asetetaan hypoteesi, kuinka ongelma olisi ratkaistava ja kuinka käytännön työ tehtäisiin. (4) Pohditaan, mitä seurauksia hypoteeseista olisi. (5) Lopuksi  testataan ne käytännön työn  avulla.

Dewey piti opetuksen painopisteen muuttamista opettajasta oppilaaseen  valtavana:  "Se on muutos, vallankumous, joka on samantapainen kuin Kopernikuksen, kun hän siirsi astronomisen keskuksen maasta aurinkoon."

Celestin Freinetin koulussa  oppilaat osallistuivat yhteisvastuullisesti koulutyön suunnitteluun, tekivät yhteistyötä ja olivat vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Eräät uudet metodit muistuttivat kovasti keskiaikaista omin päin opettelua. Helen Parkhurstin koulussa ei ollut tavallisia koulutunteja juuri lainkaan; silloin tällöin  oppilaat saivat kuunnella esitelmiä. Opettajien pääasiallisimpana työnä oli antaa oppilaille tehtäviä, joita nämä suorittavat omin neuvoin, lyhyiden esim. lähdekirjallisuutta koskevien ohjeiden perusteella. Eritasoisille oppilaille voitiin antaa eritasoisia tehtäviä.  Lahjakkaille oli tarjolla lisätehtäviä heitä kiinnostavista asioista. Lisäksi opettajat tarkastivat oppilaiden suoritukset,  jotka olivat suurimmaksi osaksi kirjallisia. Jokaisella oppilaalla oli tarkastuskortti, johon opettaja metkitsi, että tehtävä oli tehty oikein.

Osa suomalaisopettajista innostui työkoulusta (aktiivisuuspedagogiikka). 1930-luvulla vallitsi suoranainen työkirjavillitys. Osa innostui ryhmätöistä (sosiaalipedagogiikka). Osa muunsi kyselevästä opetuksesta opetuskeskustelua. .Ja muutama innostui kokeilemaan täysin vapaata opetusta (vapauspedagogiikka).

Opetuskeskustelssa  oppilaatkin saivat esittää kysymyksiä. He eivät olleet  enää pelkkiä vastaajia, vaan  opettaja ja oppilaat etsivät yhdessä selvitystä esillä oleviin ongelmiin.  Opettaja johti keskustelua mutta  oppilaat ottivat tasavertaisina siihen  osaa.

Berhold Otto esim. antoi läksyjen sijasta  lapsille tutkimus- ja työtehtäviä, jotka vaativat todellista paneutumista asioihin. Opetustuokion aikana oppilaat esittivät kysymyksiä, ja toiset heistä vastasivat. Opettajan tehtävä oli  syventää opetusta. Mainio esimerkki opetuskeskustelusta.

Peter Petersenin Jenan koulussa tehtiin töitä ryhmissä. Jokainen oli vastuussa lähimmäisistään. Hyvää vähempiosaisille tuli tehdä itse siitä hyötymättä. Ryhmätyö vastasi myös monen opettajan käytännön ongelmiin. Opettaja ei ehtinyt suurissa luokissa auttaa kaikkia oppilaita. Jo kauan oli päädytty käyttämään varttuneempia  oppilaita eräänlaisina apuopettajina (mm. vuoro-opetuskoulussa), jotka ryhmänjohtajina ohjasivat nuorempiensa opintoja.  Ryhmätyöstä löytyi työtavalla nimi ja myönteinen status.

Monet reformipedagogiikan ideat  sulautuivat metodiseen päävirtaan. Erityisesti työkirjat löivät itsensä läpi,  mutta levitessään idea  oppilaan koulutyössän tuottamien työskentelyn tulosten kokoelmasta muuntui puolivalmisteiden täyttämiseksi. Uusi koulu kesytettiin. Se jäi Suomessa mariginaaliseksi ilmiöksi. Sen menetelmien yleistyminen katkesi, kun toinen maailmansota nostaa taas kurikoulun arvoonsa.

TOISEN maailmansodan loppuvaiheessa suomalaisessa didaktiikassa oli siis kaksi keskenään vallasta taistelevaa metodista koulukuntaa: ns. vanha ja ns. uusi koulu, opettajakeskeisen ja oppilaskeskeisen metodin kannattajat. Tähän tilanteeseen Matti Koskenniemi toi luovan ratkaisun: idean monesta menetelmästä. Hän rakensi työtapaluokituksen,  johon kuului opettajakeskeisiä, oppilaskeskeisiä ja ns. yhteistoiminnallisia työtapoja. Opettajakeskeisiä työtapoja olivat 1. esittävä opetus, 2. kyselevä opetus ja 3.yhteinen harjoitus. Oppilaskeskeisiä työtapoja olivat 4. yksilöllinen työskentely, 5. oppilaiden esitys ja  6. ryhmätyö. Yhteistoiminnallisia työtapoja olivat 7. opetuskeskustelu ja 8. juhla (vuonna 1944 mukana vielä leikki).

1940-luvulla siis tunnistettiin jo periaatteessa  kaikki perustyötavat. Kansakoulujen työtapoja-teoksessa rohkaistiin opettajia kokeilemaan mm. keskustelumuotoista opetusta, kokonaisopetusta,  näytelmiä, opetuksen yksilöllistämistä, ryhmätyötä ja työohjeen mukaistaista itsenäistä työskenetelyä. Oppikirjojen rinnalle suositeltiin ns. käsikirjastoa ja sanomalehtien käyttöä.

Alkoi monien menetelmien tavoittelun kausi. Opetusmenetelmissä  siirryttiin yhden oikean menetelmän tavoittelusta monien menetelmien vuorottelun ihanteeseen.

Koskenniemi haastoi myös läksyn ja läksynvalmistamisen funktion. Hänen mukaansa tunnilla oppilaiden on opiskeltava eikä valmistauduttava oppikirjan kotona tapahtuvaan lukemiseen. Tärkein osa opinnoista on suoritettava koulussa.

Koskenniemi toi Suomeen myös Peter Petersenin idean koulun elämänpiiristä. Ei vain oppitunnit, vain kaikki koulussa vaikuttaa oppilaisiin. 2010-luvulla tästä puhutaan käsitteillä oppimisympäristö ja koulun toimintakultturi.

PERUSKOULUN aikana opettajien menetelmien käyttö on monipuolistunut. Koskenniemen idea siitä, että jokaista menetelmää käytettäisiin ainakin kerran viikossa, ei ole tainnut kuitenkaan toteutua.

Teknologisen kehityksen myötä koulutyöhön kehitettiin myös uusia menetelmiä, joista jotkut elivät vain lyhyen tähdenlennon: aktiivimoniste, elaborointi (kielten opetus), etäopetus, INO, kielistudio, leirikoulut, luontopolku, museopedagogiikkaa, ohjattu opetus, ohjelmoitu opetus, pelipedagogiikka, prosessikirjoitus, pysäkkityöskentely, roolipelit, simulaatio, suggestopedia, yhteistoiminnallinen oppiminen...

Tämän päivän metodi muistuttaa minusta  jesuiittakoulun "monimenetelmää". Tunneilla luetaan, keskustellaan, kisaillaan. Herbartilaisuudesta elää yhä osa: uusi asia opetellaan yhdessä (usein kirjaa lukemalla), aikaisempia kokemuksia kysellään, kerrataan, painetaan mieleen ja opittua sovelletaan tekemällä harjoitustehtäviä (esim. työkirjaan).

Millaisia trendejä opetusmetodin kehityksestä tämän katsauksen pohjalta löytyy? Ensimmäinen on selittävän opettamisen idean syntyminen pelkän läksynkuulustelun ja uuden läksyn valmistamisen  sijaan. Itse sana läksy on mm. poistettu kokonaan opetussuunnitelmasta. Opettaminen ei ole pelkkää luentaa. Se on  rikastunut; verbalismia siis sanoista ja teksteistä opettelua täydentää yhä useammin  aidot kokemukset (vierailut, retket jne.). Niinikään asioita on opetettu  lapselle tutulla, helpotetulla kielellä.

Toinen trendi  on menetelmävalikon laajentuminen ja jatkuva uudistuminen. Herbart-zilleriläisen metodin kuolema kuuluu tähän "luovaan tuhoon".  Siihen kuuluneesta tunnin vaiheistuksesta on luovuttu, mutta toki kyselevä opetus on edelleen yleinen.  Sama näyttää alkavan olla totta paperisten oppikirjojen kohdalla. Niiden rinnalle on tullut lukemistoja, tietokirjoja - ja internet.

Kolmas trendi  on teknisten välineiden käytön lisääntyminen (itsekorjaavat välineet (Montessori), itsetarkastavat oppimispelit (Washburne) ; radio, tv, elokuvat, Skinnerin opetuskoneet, tietokoneet).

Neljäs trendi on  oppilaiden pedagogisen roolin vahvistuminen (mm. yhteissuunnittelu, itsearviointi).

Viides trendi on metodin ymmärtäminen paljon yhden oppitunnin menetelmiä laajemmaksi asiaksi.

Kuinka ohjauksen keinot ovat muuttuneet?
Mielenkiintoisesti 2010-luvulla Herbartin käsitteistä (hallinta, opetus, ohjaus) ohjaus on se käsite, jolla opettajan toimintaa yleisimmin kuvataan. Onko syyllinen Maria Montessori, joka  ei  kutsunut opettajaa opettajaksi vaan ohjaajaksi. Ohjaajan tehtävä ei ollut hänen mukaansa  johtaa toimintaa, vaan tarjota apua, kun lapsi itse sitä tarvitsee. Auttaa tuli vain tarvittaessa. 

Oppilaita sekä hallitaan että opetetaan tänään ohjaamalla. Ohjauskäsitteen alkuperäinen merkitys oli kuitenkin  suppeampi: Ohjauksella pyrittiin vakiinnuttamaan jo opittu, antamaan tilaisuuksia soveltaa osaamista (käyttää sitä, nauttia siitä) sekä puuttumaan mahdollisiin lipsumisiin. Ohjauksella kannustetaan ja rohkaistaan mutta myös puututaan.

Vanhassa tunnin kaavassa ohjaus sijoittuu 1) tunnin loppuun harjoitusvaiheeseen,  kun opettaja antaa läksyt ja 2) seuraan tuon aineen tunnin alkuun, jossa läksy kuulustellaan. Keskeinen ohjauksen hetki on myös   kokeiden korjaus ja palautus. Näitä on kauan pidetty opettajan työn keskeisenä sisältönä. Vastaahan opettaja  oppilaiden työn tuloksista, edistymisen valvonnasta ja todistusarvosanojen antamisesta.

Vanhoja ohjauksen keinoja on myös jo opitun kertaus. Sitä käytettiin jo vanhalla ajalla ja käytetään yhä.  1900-luvulla puhuttiin ylioppimisesta. Uskottiin, että harjoittelua tulee jatkaa vielä senkin jälkeen, kun taito on jo hallussa. Jo kansakoulussa aloitettua tukiopetusta voidaan pitää sitäkin yhtenä ohjauksen välineenä.

Palaute on keino ohjata oppilasta. Kouluissa on aina  palkintoja ja rangaistuksia ohjauksen keinoina. John Locken mukaan hyvä ja paha, palkkiot ja rangaistukset ovat järjellisen olennon ainoat kannustimet.  

Palkinnot ovat voineet olla paitsi rahaa, myös erilaisia arvonimia ja kunniatauluja. Pitkään palkintona (ja rangaistuksena) käytettiin istumajärjestystä.

Rangaistuksina on käytetty  samoja keinoja kuin hallinnassakin. Niihin kuuluu myös palkintoina saatujen etujen peruminen ja ns. laiskanläksy. Jesuiittakouluissa rangaistusten rinnalla  vedottiin oppilaiden kunniaan. Tuoreita ohjauksen keinoja ovat velvoite korjata omat sotkunsa.

Palautetta ovat myös kiitos, moite, moraalisaarna, nuhtelu,  tiukennettu valvonta, tunnustus,  Wilma-merkintä. Leikinlaskua lääkkeeksi herpaantumiseen ehdotti jo kirkkoisä Augustinut.

Ohjauskeinona voidaan pitää myös kokeita sekä  jesuiittakouluissa kehitettyjä arvosanoja ja todistuksia. Lukukausitodistus otettiin Suomessa käyttöön 1843 kymnaasi- ja koulujärjestyksessä.

Francken kouluissa järjestettiin erityisiä julkisia tutkintotilaisuuksia, joissa oppilaat näyttivät osaamistaan. Sturmin Gymnaasissa jokaisella luokalla oli omat määrätyt kurssinsa. Siirtyminen seuraavalle, korkeammalle luokalle tapahtui tiukan,  julkisen vuositutkinnon perusteella. Myös kansakoulun alkuvaiheessa  keväällä pidettiin erilliset tutkintotilaisuudet ja järjestettiin käsityönäyttely Myöhemmin niistä muodostui kevätjuhlia. 

Albert Liliuksen mukaan  tutkinto on ahkeruuden kannustin, jota ilman opettajan täytyisi verraten usein käyttää rangaistusta.

Uuden ajan alussa monissa eurooppalaisissa kouluissa otettiin käyttöön toiminnallisia työtapoja, joissa saattoi nauttia osaamisestaan. Jesuiittakouluissa järjestettiin monenlaisia kilpailuja ja kisoja, joista sai palkinnot. Koulunäytelmissä ja oopperoissa oli mahdollista näyttää ja käyttää osaamistaan.

1800-luvun lopulla Herbartin omaan opetusajatteluun kuului myös opitun soveltamisen vaihe. Sen konkretisointi jäi kuitenkin kesken.

1900-luvun alun Uuden Koulun metodiikkaan kuului monia soveltamiseen asti ulottuneita menetelmiä. Korzcak kirjoitti oppilaittensa kanssa narrattiivisia tarinoita ja julkaisi sanomalehtä. Freinetin oppilaat tuottivat kartokeetteja, joissa he raportoivat tutkimustensa tuloksia. Neill samoin kuin Makarenko pitivät kahdenkeskisiä keskusteluja oppilaiden kanssa.

OHJAUKSEN menetelmissä selkein trendi näkyy rangaistuksissa. Ne ovat inhimillistyneet ja lieventyneet. Ohjaus on muuttunut lapsiystävällisemmäksi ja lempeämmäksi. Ankaruuden tilalle on tullut  välittäminen ja  pedagoginen rakkaus. 

Toinen trendi on ollut pyrkimus siirtää vastuuta ohjauksesta oppilaille. Tähän liittyy itse- ja vertaisarvioinnin yleistyminen.  Konktreetisti keinoja käyttää tovereita ohjausvoimana ovat olleet mm. kilpailut, oppilastuimioistuimet, vertaissovittelu, kummioppilaat jne.

Läksyt (tai kotitehtävät) ovat sitkeästi säilyttäneet asemansa. Näppituntuma kuitenkin on, että läksyjen tarkastukseen käytettävä aika on selkeästi vähentynyt. Tässä suhteessa ohjauksesta on siirretty aikaa varsinaiseen opetukseen. 

Oikeastaan on jopa yllättävää, kuinka vähän koulun arjesta näyttää löytyvän luontevia tilaisuuksia antaa oppilaiden käyttää ja näyttää osaamistaan konkreetisti.

Yhteenvetoa
SUOMALAISEN koulun  opetusmetodin kehityksen voisi karkeasti tiivistää seuraavasti:
(1) Kurin ja hallinnan käsitteet on häivitetty taustalle, mutta haasteet ovat edelleen olemassa: kuinka saadaan oppilas suostumaan opiskelemaan. Keinovalikko on tullut lempeämmäksi ja oppilaita osallistavammaksi. Opettajan auktoriteettiasema on muuttunut. Itsestään selvää respektiä ei ole, arvostus on ansaittava. Kuritus on kielletty. Oppilaita ei myöskään saa häpäistä eikä kohdella epäasiallisesti.
(2) Opetus on muutunut läksyn kuulustelusta ja läksyn kuulusteluun valmistautumisesta opiskeluksi. Näkökulma opetuksessa on siirtynyt opettajasta oppilaaseen. Opetuksesta puhutaan ohjauksena. Tarjolla olevien opetusmenetelmien määrä on kasvanut, ja ne  ovat vastuunjaon kannalta voimakkaasti monipuolistuneet.   Ihanneopettaja on  palveleva, rakastava, kunnioittava valmentaja ja kannustaja. Ihanneoppilas on kriittinen itse itseään ohjaava yksilö. Käytännössä opettaja edelleen päättää, mitä menetelmiä käyttää,
(3) Ohjauksen keinot ovat tulleet ymmärtäväisemmiksi. Oppilaille on kuitenkin yhä varsin vähän mahdollisuuksia näyttää ja käyttää omaa osaamistaan. Pidetään mielessä Thelenin viisaus. ” Tieto on olemassa myös käytettäväksi ei vain kerättäväksi.” 

METODISET muutokset ovat toteutuneet hitaasti, ja usein arkeen kesytetyssä muodossa.

Tulevaisuuden metodi?
Elämme mielenkiinfoisia aikoja. Mannerlaatat liikkuvat monessa mielessä. Koulutyö muuttuu. Perinteiset käsitykset tiedosta ja oppimisesta kyseenalaistetaan.  Mutta syntyykö opetusmetodissa jotain uutta? Kyyninen voisia sanoa, ettei auringon alla ole mitään uutta.  Aina ollut hienoja ideoita. Ne on tunnettu,  mutta niitä ei ole otettu yleisesti käyttöön. Aina on tullut myös takaiskuja. Muistimme on lyhyt. Niinpä  keksimme vanhat asiat yhä uudelleen ja hapuilemme metodeja.

ONKO esim. nyt innostusta herättävä flipped classroom-metodi oikeasti uusi vai vain internet-aikaan siirretty muunnelma Comeniuksen 1600-luvulla kuvaamasta menetelmästä. Gezelius kirjoitti siitä näin: Oppilaat valmistautuvat opetukseen lukemalla itse etukäteen tarkkaavaisesti opittavan asian ja koetellen, miten he sen ymmärtävät. Itse opetuksessa edetään asteittain, pala palalta. Välitavoitteita asetetaan. Oppiminen etenee opettajan ja oppijan itsenäisen työskentelyn vuorotteluna. Opetukseen kuuluu lukuisia pieniä oppimistehtäviä ja kuulusteluja. Oppimiseen tarvitaan oppilaan omaa tiedonkäsittelyä. Hän kutsui märehtimiseksi (ruminare) asioiden kääntelyä oppilaiden mielessä, joka puolelta harkintaa. Tietoa tuli pureskella ja asioita sulattella. Nykykielellä sanottuna: Oppilaat eivät ole passiivisia opetuksen kohteita ja vastaanottajia vaan tiedon aktiivisia käsittelijöitä.

Entä voisiko koulu olla tällainen: Luokka on oppimisyhteisö. Elämä koulussa on  oikeaa elämää. Mitä tahansa teemaa  voidaan tutkia. Kysymykset ovat vastauksia tärkeämpiä. Luokka on ajatushautomo. Koulun on olla paikka, jossa oppilaat saavat etsiä vastauksia kysymyksiinsä.
Opetuksen tehtävä on vapauttaa viisaus, kutsua oppilaat yllätyksellisille löytöretkille. (W. Ayers, W. & R. Alexander-Tanner).

Esiin nousee uuri joukko tärkeitä kysymyksiä - joita toki ei kysytä nyt ensimmäistä kertaa.
- Kuinka kouluu  saadaan enemmän iloa ja innostusta? (Fröbel kirjoittaa: Oppilas ei ole astia, joka pitäisi täyttää vaan tuli joka tulisi sytyttää; Jesuiitat oivalsivat, että menestyminen opinnoissa ei suinkaan kasva ponnistuksen kasvaessa; Deweyn mukaan vanhan koulun ongelmana oli oppilaiden heikko oppimismotivaatio ja koulussa viihtymättömyys.  Ratkaisuksi hän esitti muutioksia  opetussuunnitelmaan.
- Millainen on 2010-luvun lapsi? Onko hän jälleen pieni aikuinen? (Erasmus: Lapsia on käsiteltävä lapsina; he eivät toimi kuin pienet aikuiset.)
- Onko kaikkien opittava kaikki ja sama? (Kilpatrick: Oppimisen on lähdettävä omasta tarpeesta ja halusta; Aukusti Salo: ” lahjakkaiden oppilaiden täytyi olla silloin lahjattomien rinnalla vuosikausua henkisesti näivettymässä” )
- Onko meillä oikea määrä oppiaineita? Onko oppiainelähtöinen opiskelu riittävää? (Dewey: Oppiainerajat rikkovat ja hajottavat lapsen kokonaisvaltaista maailmaa. Tosiasiat irrotetaan niiden alkuperäisestä kokemusyhteydestä. )
- Kuinka kaikki oppilaat saadaan aktiivisiksi? Millaisia töitä heille voisi antaa?(Fröbelin mielestä lapsille tulisi antaa pieniä työtehtäviä joka päivä.)
- Kuinka otetaan huomioon se, että kaikki eivät opi parhaiten samalla metodilla? Kuinka otetaan huomioon oppilaiden kiivaasti eriytyvät lähtökohtaerot mm. suomen kielessä?
- Kumpi on tärkeämpää: oppia toisten ajatuksia vai omiaan? (Montaigne: Se ei ole oleellista, että tietää, mitä esim. Aristoteles on sanonut. Mitä itse sanomme? Snellmanin mukaan yksilön tiedot ovat täysin tyhjän päällä eivätkä ansaitse tietämisen tai sivistyksen nimeä, jos ne eivät ole itsenäisesti hankittua, ajateltua ja yksilölliseksi kokonaisuudeksi muokattua tietoa.)
- Kuinka voidaa lisätä entisestään koulussa opitun käyttöarvoa omassa elämässä? Onko koulu yhä kuolleen tiedon jakelukeskus? (Seneca:  Non vitae sed scholae discimus - Ei elämää vaan koulua varten)
-  Kuinka saadaan pidettyä kaikki mukana? Vai onko se tärkeää? Kuinka luokka voisi toimia  yhdessä, maailman sääntöjä haltuunottavana ja niitä tutkivana tiiminä (Joyce & Joyce)?
- Mikä on eräiden rudimenttien kohtalo: läksyt? luokalle jättäminen? luokkahuone? pulpetti? koulupäivän alkaminen aamuvarhaisella?  eristetty koulurakennus? (Snellman vastusti kotiläksyjä ja "hedelmätöntä läksyjenlukumenetelmää”;  Parkhurstin koulussa ei ollut kotiluokkia pulpetteineen Opiskelu tapahtui kolmannelta luokalta alkaen erityisissä työ- ja aineluokissa sekä mm. musiikkisalissa; Suhomlinskin koulussa  lapset kävivät  koulua aamuvarhain ja  myös iltamyöhään, ja varsin vähän luokkahuoneissa, usein taivasalla ja itserakennetuissa ja sisutetuissa pikkutaloissa, luolissa, puutarhapalstoilla jne. Vain osa opetuksesta annettiin koululuokassa)

TÄRKEITÄ kysymyksiä, sillä

”Kansa, jolla on paras koulu, on ensimmäinen kansakunta, jollei vielä tänään, niin jo huomenna."
Adolph Wilhelm Diesterweg  (1790 - 1866 jaa. )
'
KIRJALLISUUTTA
Ayers, W. & Alexander-Tanner, R, (2012). Oppimisen ihanuudesta. Sarjakuva pulpetin molemmille puolille. Helsinki: Like. Suomen rauhanpuolustajat.
Bruhn, Karl 1965. Johdatus opetusoppiin. Neljäs painos. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Bruhn, Karl. 1985. Kasvatusopin historian kehityslinjoja. Helsinki: Otava.
Koskenniemi, Matti. 1946.   Kansakoulun opetusoppi. Toinen täydennetty painos. Helsinki: Otava.
Koskenniemi, Matti  1971b  Kellastuneita muistiinpanolehtisiä. Kasvatus (2)2,  77-78
Lahdes, Erkki. (1961). Uuden  koulun vaikutus  Suomen kansakouluun.
Lahdes, E. (1964). Kansakoulumme opetusmenetelmien kehitystä tällä vuosisadalla. Kasvatus ja Koulu, 50, 86- 107.  
Lahdes, E. (1965). Yleisten didaktisten periaatteiden merkitysanalyysiä. Kasvatusopillinen aikakauskirja. Acta Paedagogiga Fennica. 52(2), 70-84.
Lilius. Albert.  1933. Koulukasvatusopin pääkysymyksiä. Suomentanut Aina Lähteenoja. Porvoo: WSOY:
Malinen, Paavo. 1993. Reformipedagogiikka ja opetussuunnitelman kehittäminen teoksessa Ståhle ( toim.) 1993: 9- 13 Ståhle, Pirjo (toim.) 1993.  Pedagogisia vaihtoehtoja. Opetus ja kasvatus.  Helsinki: Vantaan täydennyskoulutuslaitos  ja Painatuskeskus.
Saarialho, K. , Koskenniemi, M., Jääskinen, A., Konttinen, A.  ja Myrsky, V. (toim.). (1948). Kansakoulun työtapoja I. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Saarialho, K. , Koskenniemi, M., Jääskinen,A. ja Myrsky, V. (toim.). (1948). Kansakoulun työtapoja II. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Sjöstandin, W. (1968). Pedagogiska grundproblem i historisk belysning.Uppsala: Gleerups
Snellman (Virkkunen), P. (1905). Zacharias Topelius kasvatustieteilijänä. Esitelmä Suomalaisen normaalilyseon uuden talon vihkiäisjuhlassa lokakuun 28 p:nä 1905. Helsinki: Yrjö Weilin.
Soininen, Mikael. 1919. Lyhyt kasvatus- ja opetusoppi. Toinen painos. Helsinki: Otava
Wilenius, Reijo. (2002).Miten käy lasten ja nuorten? Keskustelua ja filosofiaa kasvatuksesta. Helsinki: Dialogia oy.

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=295

lauantaina, helmikuuta 21, 2015

100 pedagogia

HUIKEA viikko. Aikaa ajattella.

Jokaisella on erilaisia unelmia. Omiini kuuluu ymmärtää opetusmetodin historiallinen kehitys. Olen yrittänyt ottaa sitä vuosien varrella haltuun about 10 kertaa, ja aina aiheen haasteellisuus on selättänyt minut.

Tällä viikolla olen jälleen kerran tarttunut toimeen,  Ja vielä nyt lauantai-iltana klo 20 tuntuu, että palikat ovat kolahtamassa paikoilleen. Ette usko, miten upealta tuntuu.

Aivan  keskeinen apuväline tässä työssä  on ollut yhdessä emeritus-professori Pertti Kansasen kanssa laatimani käsikirjoitus 100 pedagogia. Vaikka sille ei ole vielä löytynyt kustantajaa. Ihan vielä.

Elämme jälleen kerran aikakautta, jossa pedagogiset mannerlaatat ovat liikkeessä. Olemme todistamassa - näin uskon- monessa mielessä aivan uuden pedagogiikan läpimurtoa. Tuon uuden pedagogiikan siemenet on istutettu jo satoja vuosia sitten.  Edessä olevaa  muutosta  ei voi ymmärtää tuntematta pedagogiikan historiaa.  100 pedagogia- teoksen kaltaisia julkaisuja  tarvitaan. Nyt.

maanantaina, helmikuuta 16, 2015

Kasvatus ja koulu - aikakauskirja herättää lukunälän

KASVATUS ja koulu- aikakauskirja ilmestyi 55 vuoden ajan vuosina 1914- 1969.  Sitä julkaisi mm. Jyväskylän kasvatus-opillinen  korkeakoulu, Suomen  kansakoulunopettajien liitto  ja Jyväskylän yliopistoyhdistys parhaimmillaan viisi kertaa vuodessa. Vuonna 1969 se ja Kasvatusoppilinen aikakauskirja yhdistyivät yhä ilmestyväksi Kasvatus-aikakauskirjaksi, jonka ensimmäinen numero ilmestyi keväällä 1970.

Helsingin OKL:n kirjasto siivosi taas hyllyjään ja antoi viime viikolla jakoon useita eri vuosikertoja. Poimin  reppuuni sattumia: erityisesti vuoden 1965 lehdet. Niihin  oli koottu  tiedot tuolloin 50-vuotiaan aikakauskirjan kaikista julkaistuista artikkeleista. Löysin koonnasta yli 150 kiinnostuvaa juttua.

Huikeita kirjoittajia: Ahlman, Haavio, Hollo, Hästesko,  Kajava, Kaljunen, Koort, Koskeniemi, Kyöstiö, Lahdes, Lehtovaara, Mantere, Nurmi, Oksala, Penttilä, Rosenqvist, Saarialho, Sainio, Salo, Salomaa, Sipola, Soininen, Takala(t), Viljonen, Virkkunen...

Huikeita teemoja myös  mm. Ahlmanin koulut, behaviorismi, Cygnaeus, Dewey, ei-pedagogien pedagogiikka, epäpätevä opettaja,  Gaudig, jatko-opetus, Herbart, Jena, Kerschensteiner, Kant, kansallissosialistien kasvatus, Key, Kierkegaard, kiertoryhmätyöskentely, kotitehtävät, koulujen itsehallinto, koulunerot, Lilius,  lättähätut, maalaiskansakoulut, Makarenko, Meuerman, Nietzsche, Oksala, omatoimisuuden periaate, opettajapuute, oppikoulun pääsykoe,  Perander, Pestalozzi, pragmaattinen koulu, Rousseau, Salo, Snellman, sodan opetukset, Soininen, Stenbäck, tarkkailusiirtola, toiminnnallisuuden periaate, Tolstoi, Topelius, Wandervögel...

TUSKIN maltan odottaa...

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2015

Eläkeläinen lähtee lomalle?

ETTÄ eläkeläinen lomalle?  Joo, niin kirjoitin sen enempää ajattelematta. Mutta eihän eläkeläisellä oikeasti voi olla lomaa?
Selvältä tuntuvaa  asiaa sekoittavat tällaiset kaltaiseni,  epäselvästi eläkkeellä olevat, jotka roikkuvat vielä eläkepäätöksen jälkeen työelämässä tekemällä erilaisia pätkiä ja silppuja.

KAIKESTA kaiken tietävä Wikipedia määrittelee loman seuraavasti: "Loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta saatava pitempi vapaa-aika." 

VAIMO on sitä paitsi vähän kyllästynyt jatkuviin juoksuihini. Ilmeestä näki, että nyt olisi viimeinen aika varata matka. Muutkin eläkeläiset matkustelevat.  Eikä tarvitse matkustaa silloin, kun on sesonki. Olen kyllä itsekin vähän samaa mieltä. Kahden viikon paasto kaikensorttisesta työnkorvikkeesta voisi olla hyvä kokemus. Ja kun kalenteristakin löytyi sopivan työtehtävistä tyhjä pätkä, niin eikun varaamaan netistä matkaa.

ELI nyt sitten nukutaan 44 yötä ja sitten kahdeksi viikoksi lomalle. On sellainen eläkeläisellä tai ei.

lauantaina, helmikuuta 14, 2015

Opettajien edunvalvonnan kronikka. Versio 2.0

Museovirasto on antanut medialle luvan käyttää tätä
heidän kuvaansa.
Päivitetty 23.12. 2017
OPETTAJIEN ay- toiminnan ja edunvalvonnan juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuoliskolle. Olen koonnut tähän blogilastuun kronikanomaisesti eräitä minusta merkittävimpiä vuosilukuja ja tapahtumia.  Ne on jäsennetty opettajapolvittain vuodesta 1809 alkaen.


Opettajapolvi 0:
1809- 1849

YLEISTÄ


Suomi siirtyy Ruotsin valtakunnan alaisuudesta Venäjän autonomiseksi osaksi. 


KOULUISTA

Koululaitoksessa jatkuivat sellaisenaan Ruotsin vallan aikaiset käytännnöt.

Elettiin säätykohtaisen koulutuksen aikaa. Kirkon hallinnoima koululaitos oli  sirpaleinen. Oli erikseen opillisia kouluja ja rahvaan kouluka. Opetuskieli oli  1800-luvun puoliväliin saakka  opillisissa kouluissa latina ja ruotsi.

Tuon ajan kouluja olivat mm.  alempi ja ylempi trivaalikoulu (1843 alkaen ala- ja yläalkeiskoulu),  kyläkoulu, lukkarinkoulu, mamsellin koulu, pedagogio, pitäjän koulu, ruukin koulu, tehtaan koulu, vuoro-opetuskoulu.

Opettajat olivat miehiä. Pienellä osalla opettajista oli koulutusta opettamiseen. Opettajuus oli usein vaihe papin uralla tai eläkehomma.  Koulut olivat pojille.  Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi tosin  jo 1800-luvun alussa tyttökouluja. Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut perustettiin Turkuun ja Helsinkiin. 

Voimassa oli ns. kouluton oppivelvollisuusVuoden 1686 kirkkolaissa oli säädetty, että avioliittoon aikovalla vaadittiin määrätyt tiedot kristinopista. Vuonna 1723 oli säädetty kodeille opetusvelvollisuus.

1830- luvulla  koulupäivä alkoi klo 7 ja päättyi klo 17. Oppitunnit pidettiin kolmessa osassa (kussakin 1-3 tuntia) ja välissä oli kaksi  1-3 tunnin taukoa. Opetukseen käytettiin 6-7 tuntia.

1840-luku

1840-luvulla  siirryttiin kaksiosaiseen koulupäivään.  Koulu alkoi klo 8 ja päättyi klo 16-18. Tunteja oli lasten iästä riippuen 6-7. Pienillä lapsilla tauko keskellä päivää oli kaksi tuntia, isommilla kolme.
1843: maassa oli viisi lukiota, 10-11 yläalkeiskoulua ja 28-32 ala-alkeiskoulua.

1843: opillisen koulun opettajalta vaadittin: luontaista taipumusta alalle ja tuomiokapitulin jäsenten edessä suoritettua opetunäyte  ja kasvatusopin suoritus.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1826: Valtion virkamiehille tuli eläke. Eläkeikä laski 70 vuodesta 65:een.
1843: opillisen koulun opettajavirkaan pyrkivältä edellytettiin  luontaista taipumusta alalle ja  opetusnäytettä.
............................................................................

Keisari Aleksanteri II:lla oli suuri merkitys
myös suomalaisen koululaitoksen kehityk-
sessä. Museovirasto on antanut medialle
luvan käyttää tätä kuvaa.
Opettajapolvi 1: 1850- 1888

YLEISTÄ

1863: valtiopäivätoiminta käynnistyi uudelleen
1863: Suomen kieli viralliseksi kieleksi
1863: Suomi sai oman rahan, markan

1867-68 ja 1870-luku: Suomi oli sääty-yhteiskunta. Maa koki nälkävuodet 1867-68 ja se jatkui 70-luvulla.

1879: elinkeinonvapaus: ammattikuntalaitoksesta luovuttiin.

KOULUISTA


Kansakoulu alkoi meillä suurella innostuksella, mutta innostus ei ulottunut itse kansaan. Esim., lukuvuonna 1866-67 syntyi vain yksi uusi kansakoulu.  

1800-luvun kansakoulun suunnittelijat ymmärsivät luoda hallintojärjestelmän, joka suojelee koulua ulkopuolisen vallanpitäjän  väliintuloilta:  Kansakouluille taattiin alusta alkaen didaktinen eli opetusopillinen autonomia. Koulut (johtokunnat) saivat pikälti itsenäisesti päättää opetuksen sisällöistä. 

1850-60-luvulla käynnistyi opettajankoulutus sekä rahvaan että säätyläisten kouluihin.   Koulunkäynti ja koulujen  perustaminen oli  kaikille vapaaehtoista aina vuoteen 1866 saakka, jolloin kaupungeille tulee koulupakko (kansakoulu). 

1870-luvulla oli pulaa opettajista. Vuoden 1871 lopussa oli silloisista toimessa olevista opettajista 98 seminaarin käynyttä, 101 muuta henkilö ja 54 paikkaa oli opettajapulan tähden kokonaan täyttämättä.  

Ensimmäisen sukupolven (pätevä) kansakoulunopettaja oli  varsinainen pedagogiikan moniottelija. Hän opetti kaikkia aineita ja neljää luokkaa yhtä aikaa.  Luokat eivät olleet pysyviä. Oppilaita tuli ja meni. Uusia oppilaita otettiin kaksi kertaa vuodessa.
Lisäksi opettajalla oli velvollisuus ohjata 1-2 iltapäivänä viikossa koulunkäyntinsä päättäneiden opintoja.( jo 1866). Ja kaiken päälle tuli oman kylän harrastukset. 
Käytössä oli ollut opetussuunnitelmaa, ei opetusoppia. Ensimmäinen suomenkielinen " Kansakoulun yleinen kasvatus- ja opetusoppi " ilmestyi vuonna 1883.



Suomen ensimmäinen kasvatus- ja 
opetusopin profesori oli Lars Stenbäck
1852 Suomeen saadaan Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatus- ja opetusopin professuuri. Professorin tehtäviin kuului oppikoulunopettajien koulutuksen johtaminen.
1852: Suomessa ylioppilastutkinto syntyi  vuoden 1852 yliopistostatuuttien myötä. Astui vimaan 1858. Tuolloin tutkinto sidottiin lukion oppimäärään.  Ylioppilastutkinto  pidettiin yksinomaan Helsingin yliopistossa ja se käsitti etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa.

1856: Yleissivistävien lukioiden (latina)  rinnalle syntyi virkamiehiä kouluttavia  siviililukioita (venäjä, ranska, matematiikka).
1856: opettajakelpoisuus:  kasvatus- ja opetusopin professorin järjestämä kaksivuotinen kurssi: sisälsi kuuntelua ja apuopettajan toimimista alkeiskoulussa. yliopistollisen tutkinnon suorittaneillta ei vaadittu ym. tutkintoja, mutta oli oltava vuosi sijaisopettajana.

1857: Helsingin ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1857. Koulupäivä alkoi klo 9. Pienillä oppilailla tunnit pidettiin pötköön, ja koulu päättyi klo 12. Isommilla lapsilla koulu päättyi klo 17, ja klo 12-15 oli tauko.

1858: Ylioppilastutkinto v. 1858 edellytti lukion käymistä ei enää ylioppilasleipomoja.

1860-luku: ensimmäiset erityiskoulut  aloittivat toimintansa 1860-luvulla.

1860: alkoi Oppikoulun opettajien valmistus.

1863: asetus  kansakoulunopettajan-valmistuslaitoksen perustamisesta.

1864: Uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu aloitti toimintansa Helsingissä.  Normaalikoulussa suoritettiin  erityinen välitutkinto: opettajakandidaatintutkinto, joka antoi kelpoisuuden kollegan virkaan. Sen jälkeen suoritettiin vuoden harjoittelu normaalilyseossa, ja sitten sai  suorittaa  opetusnäytteet. Ne otti vastaan kasvatusopin professori ja yliopettaja.
Yliopettaja piti neuvotteluita opettajan työkentästä.

Oppikouluissa siirryttiin luokanopettajajärjestelmästä aineenopettajajärjestelmään.

1865:Asetus kunnan hallinnosta ( kaupunkeja koskemaan 1873); hallinto irtoaa seurakunnasta.

1866: Kansakoululaki. Suomalainen kansakoulu oli  vapaaehtoinen, maallinen massakoulu, jota kunta ylläpiti valtion avulla. Kansakoulu oli kuusivuotinen. Lähes puolet oppilaista kävi kuitenkin koulua vain vuoden.  Kansakouluun oli sisäänpääsykoe. Sisäänpääsyyn vaadittiin 10-12 vuoden ikä, luku- ja kirjoitustaito ja krintinopin osaaminen. Aluksi poikia ja tyttöjä opetettiin erikseen.  Kouluvuodella ja koulupäivällä oli rakenteet: Oli lukuvuosi, johon kuului 42 viikkoa. Oppilaita otettiin kaksi kertaa lukuvuodessa. Myös koulupäivällä oli rakenne. Koulupäivä kesti 5-6 tuntia (klo 9-12 ja 14-17). Uskonto oli varhaisen kansakoulun tärkein aine. Lisäksi jokaisen koulupäivän rutiineihin kuului aamu- ja usein myös loppuhartaus. Keskellä päivää oli aamiaistunti.  Kaupungeissa syötiin kotona, maalla koululla eväitä (pitkään taukoon on taas haluja). Lisäksi pidettiin 10-15 minuutin välitunteja. Oli pakko. Ilma loppui.  Kansakoulussa oli myös lukukausimaksu.

1868: koululaitos irtaantuu kirkon ohjauksesta.
1868: ensimmäinen jatko-opisto fruntimmerskolan i Helsingfors yhteyteen. 

1869: Syntyy aineenopettajuus. Aineenopettajakoulutuksen rakenteen perusrunko määriteltiin vuoden 1869 asetuksessa. Koulutus suoritettiin varsinaisten opintojen jälkeen. Auskultointiin kuului kolme osaa: kas- vatusopin tutkinnon suorittaminen kasvatusopin professorille, lukukauden mittainen opetusharjoittelu normaalikoulussa ja yliopettajille suoritettavat ”opettajanäytteet” normaalilyseoissa.
1869: perustetaan  kouluylihallitus. Kouluylihallituksen perustaminen merkitsi koulun ja kirkon hallinnon erottamista toisistaan.

1870:  ensimmäisenä Pohjoismaista nainen, Maria Tschetschulin, suoritti ylioppilastutkinnon Helsingissä.
1870-luvulla perustettiin ensimmäiset valmistavat koulut eli Herrasväen koulut. Kouluja oli vähän. Vuonna 1870 oppikouluja oli  75. Kansakouluissa oli opetusvälineenä mustataulu, karttapallo, seinäkarttoja ja helmitaulu.  Harmoni oli unelmana

1871: ilmestyi Suomessa ensimmäinen opetusoppi, kun sveitsiläisen H.R. Rueggin kasvatus- ja opetusopista ilmestyi suomennos.

1872: Uusittiin oppikoululaitos: yläalkeis- ja ala-alkeiskoulu yhdistettiin kahdeksanluokkaiseksi alkeisopistoksi, jonka nimi muuttui pian lyseoksi. Lisäksi  oli lukioita. Ruumiillinen kuritus kiellettiin oppikoulussa.
1872: koulujärjestyksessä hylättiin vanha pelkoon perustuva kurinpito ja kiellettiin ruumiilliset rangaistukset ja muutenkin korostettiin oppilaiden sivistynyttä kohtelua. Tärkeimpänä keinona oli "suusanallinen opetus, joka tapahtuu kysymysten tekemisellä".  Lisäksi edellytettiin aistin havaintoa. Tunnit olivat opettajan ja oppilaiden monologeja.
Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").
Opillisen koulun syyslukukausi oli 1.9 - 15.12. ja kevätlukukausi 15.1.- 15.6.
1872: muodostetut realikoulut olivat kunnallisia. Luotiin periaatteellinen kytkentä kansakoulun ja alkeisopiston välille.

1873:perustettiin (ja ajettiin kauas) ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu Hämeenlinnaan. Suomenkielisen opetuksen turvaamiseksi perustettiin samana vuonna yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.
1873: auskultointi normaalikoulussa.

1874: uusittiin ylioppilastutkinto.  Aikaisemmin ylioppilastutkinto oli pidetty vain Helsingin yliopistossa. Se oli  käsittänyt etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa. Nyt tämän kolmanteen kouluvaiheeseen oikeuttavan tutkinnon ydinosa siirrettiin kypsyyskokeen luontoisena oppikouluihin. Niissä järjestettiin kirjalliset kokeet, joiden kysymykset laati kuitenkin valtakunnallinen elin, ylioppilastutkintolautakunta. Koe oli suoritettava äidinkielessä, toisessa kotimaisessa kielessä, yhdessä vieraassa kielessä ja matematiikassa.
1874: naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisluvan

1880-luvulla kouluihin alkaa tulla pulpetteja. Sitä ennen pitkä pöytä ja penkit.
1880-luvulla moni kävi kiertokoulua. Yhdellä kiertokoulun opettajalla saattoi olla 300 oppilasta, joita hän opetti eri erissä 6-8 viikkoa kerrallaan.
1880-luvulla helsinkiläiskansakouluissa oli käytössä vuorolukujärjestelmä: Aamuvuoron oppilaiden koulupäivässä oli kaksi osaa: klo 8-11 ja 15-17. Keskellä päivää oli neljän tunnin tauko. Iltavuoron oppilaiden koulupäivässä oli niinikään kaksi osaa: klo 11-14 ja 17-19.
Jatko-opetus käynnistyi 1880-luvulta alkaen suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella.  Äänitorvena oli Kaarle Werkko. Jatko-opetusta kehitettiin monissa kaupungeissa ammatilliseen suuntaan. Se ei  tuottanut  ammattipätevyyttä, mutta pyrki antamaan oppilailleen yleisiä käytännöllisiä perustaitoja sekä työmoraalia. Maalla jatko-opetusta järjestettiin erillisinä jatkokursseina, joilla saattoi opiskella myös vanhempaa väkeä. Kansakoulunopettajaopiskeluun  vaadittiin  1880-luvulla kansakoulun käynti.
1880-luvulla alkaa yhteisopetus.
Oppikoulun päivä 1880-luvulla:  9-13 ja 14-18;  vuosikymmenen puolivälissä 8-11 ja 13-15. Keskiviikko ip vapaa. Aamuhartaus ja iltapäivän rukoustilaisuus (poistettiin 1916).
1880-luvulla aletaan edellyttää seminaarin suorittamista ennen kuin saa kansakoulun opettajan viran.

1881: Kouluihin saatiin ensimmäinen opetussuunitelma: Mallikurssit. Mallikursseilla pyrittiin takaamaan  yhtenäinen oppimäärä. Aluksi opetettiin ilman opetussuunnitelmaa. Kansakouluasetuksessa ei puhutu  mitään koulun päämäärästä eikä tavoitteista, säädettiin vain pakolliset oppiaineet.  Samalla selkeytettiin luokkarakennetta.
1881: päätettiin , että oppilaita otetaan kouluun vain  lukuvuoden alussa.
Kansankoulun houkuttelevuutta lisättiin lupaamalla kansakoulukurssin suorittaneille yhden vuoden lyhennysaika vakinaisessa sotaväessä.
1881:  Naisia aletaan kouluttaa oppikoulun opettajiksi  tyttökoulujen yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa  suomen kielellä.

1882: naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa, kuitenkin ilman virkaoikeutta.
1882: perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket.
1882:  Z.J. Cleve julkaisi ruotsinkielisen opetusopin oppikoulun opettajille.

1883: koulujärjestyksen myötä alkeisoppilaitokset saivat jälleen uudet muodot. Koulut jaettiin lyseoihin ja alkeisoppikouluihin.  Tällöin luotiin perustaa myös keskikoululle määräämällä tuolloin toimineiden alkeiskoulujen opetus vastaamaan lyseoiden alaluokkien opetusta.
1883: opillisten koulujen opettajavirkoja olivat  kollega, lehtori, yliopettaja
1883 ja 1885: Opillisen koulun syyslukukausi oli 1.9 - 20.12. ja kevätlukukausi 14.1.- 31.5.
Päivässä sai olla enintään kuusi tuntia, ja korkeintaan 3 tuntia peräkkäin (9-13 ja 14-18)
1883:  Olai Wallin julkaisi ensimmäisen suomenkielisen opetusopin kansakoulun opettajien käyttöön.

1884:  Z.J. Cleven  ruotsinkielinen opetusoppi  oppikoulun opettajille ilmestyi suomeksi.

1885: annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.
1886:  Tyttöjä ja poikia sai opettaa yhdessä vuodesta 1886 alkaen.
1886: Maalaiskansakoulun oppilaiden alaikäraja pudotettiin kahdeksaan
1886:  perustettiin ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu.

1888: Uno Cygnaeus kuolee.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1850-60-luku:
Alkeelliset tilat, puutteelliset välineet, kurjat työolosuhteet , häpeällisen pieni palkka. Mies- ja naisopettajilla eri palkka. Sairauspoissaolojen vuoksi opettajan  ammatti oli yksi vaarallisimmista.
Opettajat saavat oikeuden pitää kokouksia. Opillisen koulun opettajien palkoista päätti senaatti.

1862: Vuonna 1862 annetussa  keisarillisen  julistuksen  mukaan ennen oppikirjojen hyväksymistä oli kuultava oppikoulun opettajienkokouksen mielipidettä.
1862: Opettajat saivat kokoontua joka neljäs vuosi yhteisiin yleisiin kokouksiin. Säädös oli tärkeä, koska opettajat saivat  näin itse vaikuttaa oppikoulua koskevien säännösten kehittämiseen. Oppikoulu pääsi kehittymään nyt sisästä päin.

1863-67: Ensimmäinen seminaariopettajapolvi opiskelee. Kansakoulun opettajattaren tehtävä oli ensimmäinen naisille avautunut virka.
Miesopettajiksi Cygnaeukselle kelpasivat rahvaanmiehet, mutta opettajattariksi hän halusi herrasnaisia. Naisilta edellytettiin naimattomuutta.
1863: pidettiin ensimmäiset yleiset opettajainkokoukset.
1865:Senaatti määritteli opillisen koulun opettajien palkat ja eläkkeet (30 vuoden palvelu toi täyden palkan, 25 vuoden palvelu 75%)

1866: Virkamiehillä oli eläke. Eläkeikä laski 63:een.

1867:Suomenkielinen opettajankoulutus opillisia kouluja varten alkoi:  Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia

1868:  Naisia aletaan kouluttaa oppikoulun opettajiksi  (tyttökouluja) Helsingissä tyttökoulujen
yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa ruotsin kielellä.

1870-luku: Oppikoulunopettajat tienasivat noin kymmenenkertaisen palkan työläisiin verrattuna.

1872: Uusittiin oppikoululaitos: Opillisen koulun täysi eläke 35 vuoden palvelun jälkeen.

1880-luvulla Naisasialiike voimistuu. Työväenliike aloittaa toimintansa 1880-luvulla. 

1887:  Kansakoulunopettajien ensimmäinen ammatillinen yhdistys syntyy Helsinkiin. : Kaksikielinen Helsingin kansakoulujen opettaja- ja opettajatar-yhdistys. Opillisen koulun opettajilla ei (vielä) tarvetta. Kieliriidat ulottuvat myös opettajien yhdistyksiin. Jo  vuonna 1877 ensimmäinen yritys: Tuolloin perustettiin Kaarle Werkon aloiitteesta Vanajassa Hämeen kansakoulun suosijain yhtiö- toiminta raukesi, kun viranomaiset eivät vahvistaneet sen sääntöjä.  1880-luvulla syntyi suurimmissa kaupungeissa opettajien epävirallisia konventteja mm. Turun ja Helsingin ruotsinkieleisten opettajien piirissä.



............................................................................


Opettajapolvi 2: 1889- 1917

YLEISTÄ

1898:Toinen sortokausi alkaa

1900: Suomi menettää postimerkkinsä
1900: Venäjä virkakieleksi

1904:  E.Schauman ampuu kenraalikuvernööri Bobrikovin

1905:  Suomessa yleislakko

1907: Suomi sai yksikamarisen eduskunnan. Suomessa naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa sekä vaalioikeuden että -kelpoisuuden, ja uuteen eduskuntaan valitut 19 naisedustajaa olivat maailman ensimmäiset naispuoliset kansanedustajat.

1914- 1918 käytiin ensimmäinen maailmansota. I maailmansota aiheutti kärsimystä, työttömyyttä ja elintarvikepulaa. Toinen sortokausi päättyi vasta maaliskuussa 1917 maaliskuun vallankumoukseen, loppunousuun, jossa Suomi sai autonomiansa takaisin. Itsenäistyminen

KOULUISTA
1890-luku oli suomalaisen  kansallisuuden nousuaikaa. Edelleen jatkuu ruotsalaisjarrutus. 

Toisen opettajapolven aikainen kansakoulusta kehittyi kunnille pakollinen mutta oppilaille vielä vapaaehtoinen  rahvaan koulu. Säätyläiset laittoivat lapsensa  oppikouluun valmistavaan kouluun. 

Tämän sukupolven aikana käytiin  jatkuvaa keskustelua oppivelvollisuudesta.   Vastakkain väittelyissä olivat rikkaat ja köyhät.  Eräänlaisena välivaiheena  voidaan pitää päätöstä, jolloin kansakoulun  kahden alimman luokan suorittaminen katsottiin  oppikouluun tarvittavaksi pohjaksi.  
Koulu oli lähes ilmainen oppilaalle ja edelleen vapaaehtoinen. 
Alakoulussa oli yksi luokka, jossa oli kaksi vuoden kestävää osastoa. Yläkoulussa oli kolme samalla lailla kaksisastoista luokkaa.( Tuolloin ei vielä puhuttu vuosiluokasta). Parillinen osasto oli aina kertausta.    

Sisäänpääsyvaatimuksia muutettiin: kouluun pääsi nyt maallakin 8-vuotiaana. 
Oppilasaines muuttui. Kansakoulu oli laajenemassa paitsi maalaisten myös työläisten lasten kouluksi. Heidän sekaansa ei herrasväki vielä omia lapsiaan laittanut.
Opillisella puolella vakiintuvat koulumuodot keskikoulu, lukio, lyseo, yhteislyseo.Sisällöllisesti käytiin  taistelua venäläistämista ja ruotsin kielen ylivaltaa vastaanYksityiset tahot perustavat suomenkielisiä oppikouluja ja yhteiskouluja. Yhteisopetuksen idea voimistui. Päätettiin, että oppikouluun pohjakouluna on kansakoulu (mutta sai tulla muutakin kautta) 


1889:kouluylihallitus suosittelee, että kaikissa kouluissa käytettäisiin asteikkoa 1-10.

1890:  annettiin asetus, joka käytännössä vahvisti naisten pääsyn opiskelemaan yliopistoon. Asetuksessa säädettiin, että yliopiston varakansleri sai valtuudet päättää tyttöjen opinto-oikeudesta.

1891: Reaalilyseoiden viiden alimman luokan oppimäärä käsitti muiden pohjoismaiden tapaan keskikoulun, jollaisten tarvetta teollistuminen nopeasti lisäsi.

1893: saatiin ensimmäiset ohjeet jatko-opetuksesta. Senaatti antoi tuolloin  ohjesäännöt  kansakoulun jatkokursseille. Aineiden tuli olla samoja kuin kansakoulussa ja otteen  kertaava. Opetusta piti antaa vähintään 150 tuntia. Sitä saatiin  antaa joko kuusi viikkoa kerrallaan päiväkouluna tai  pitkin vuotta yhtenä iltapäivänä. Nyt jatko-opetuksesta ruvettiin myös maksamaan opettajalle palkkio. Mutta oppilaita oli vaikea saada.

1894: valmistuivat ensimmäiset tyttöylioppilaat Turun ruotsinkielisestä tyttökoulusta, Heurlinska skolan i Åbo.
1894:  Kansakouluopettajat olivat vuodesta 1894 järjestettyjen yliopistollisten lomakurssien pääasiallisin osallistujajoukko.

1895 perustettiin Turun suomalainen jatko-opisto. Se oli yksi ensimmäisistä suomenkielisistä tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon ja yliopisto-opintoihin.
1895:  Helsingin kansakoulussa toimi lukuvuosina 1895-1899 huonolahjaisten luokka. Se oli ensimmäinen  apukoululuokka.

1898: Ns. kouluvelvollisuuslaki: Maalaiskunnille tulee pakko perustaa kansakouluja vuoden 1898 piirijakosäädöksessä.
1898 ns. piirijakosäädös teki kansakoulusta pakollisen kunnille.  Koulu oli perustettava, jos siihen ilmoitettiin vähintään 30 lasta, Toinen opettaja, jos oppilaita oli yli 50. Esiteltiin idea vuosikursseista, jotka helpottivat opettamista.  Arvosteluasteikoksi vakiintui alkaen 1-10.

1900: oppikoulun opettajat pääosin miehiä.
1900: Vuosisadan vaihteessa enemmistö oppikouluista oli  suomenkielisiä.

1901: Naiset eivät enää tarvinneet erityislupaa yliopistossa opiskelua varten.

1903: SDP asetti ensimmäisenä puolueena koulupakon tavoitteeksi.

1905: annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun(yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.  Mamsellin koulujen tilalle tuli valmistavia kouluja oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä yksiyisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja.
1905: perustetaan koulukeittolayhdistys. Siitä sai alkunsa järjestetty koulukeittolatoiminta. maaseudulla. (kaupungeissa syötiin kotona).
1905: valtaan Max Oker-Blom ensimmäiseksi koululääkäriksi.

1906: Mikael Soinisen opetusoppi ilmestyy

1910-luvulla puhuttiin jo  oppilaiden itsetoiminnallisuudesta.

1913: Alkuopetuskin luovutettiin kunnille.

1914: Ruumiillinen kuritus kiellettiin kansakouluissa.Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  oppikoulu sai lopullisen rakenteensa: viisiluokkainen keskikoulu ja kolmivuotinen lukio. Alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Lukio oli kolmiluokkainen. Lyseot uudistettiin siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi; lukioon tuli kaksi rinnakkaista osastoa: klassinen osasto ja reaaliosasto.  Klassinen lyseo jäi harvinaiseksi poikkeuskouluksi. Reaalilyseoissa latina oli yksi valinnainen  aine yhdellä lukion linjalla.

1916: Yliopistovirat avautuivat naisille.
1916: Maalaiskansakoulut saavat uuden opetussuunnitelman

1916-17, valtion oppikouluja oli 52, yksityisiä oppikouluja 99. Yhtensä oppilaita oli 26 073.
1916-17: oppikoulujen opettajista 45 % naisia.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1892: Werkon yritys perustaa valtakunnallinen yleinen kansakoulunopettajayhdistys:  Suomen kansakoulunopettaja ja naisopettajayhdistys. Ehdotus meni nyt läpi, ja näin syntyi SKL:n ja SOLin edeltäjä syntyi 1893. Liitto oli aattellinen: haluttiin edistää kansakouluaatetta kristilliseltä pohjalta. Liitto  perustettiin myös opettajien palkka-asioita varten  Sillä ei kuitenkaan ollut oikeutta neuvotella palkoista.

1883: Helsinkiin perustetaan työväenyhdistys.

1905: Suurlakko muuttaa opettajien suhtautumista järjestäytymiseen: työväenliikkeen esikuvaan tartutaan.  Kansakoulunopettajat viestittävät ammattilehtiensä välityksellä (Kansakoulu- ja Opettaja-lehti).  Oppikoulun opettajatkin alkavat perustaa omia ainekohtaisia yhdistyksiään. Opettajien ääni halutaan kuulumaan päätöksenteossa.

1906: Suomen Yksityiskoulunopettajien Yhdistys perustetaan.

1908: SKL:n sääntöihin tuli edunvalvonta.

1915: Kansakoulun opettajien palkkataso oli sama kuin teollisuustyöntekijällä.

Opettajapolvi 3:1917- 1944

YLEISTÄ

Jakso alkaa sisällissodasta ja päättyy jatkosotaan. Itsenäisyyden alussa Suomi oli köyhä itä-eurooppalainen maatalousyhteiskunta.  
Maa eli taloudellisesti kovia aikoja, jotka kärjistyivät 1920-ja 30-lukujen taitteen pulavuosiin. 1930-luvun lopulla talos elpyi voimakkaasti, muitta sota katkaisi kehityksen armottomasti. Tekninen kehitys toi pikkuhiljaa elämään mukavuuksia

1917: Suomi itsenäistyy.
1917: hyväksyttiin uudet yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallislait.
1917: 10-13 tunnin työpäivästä 8-tunnin työpäivään ja 47 tunnin työviikkoon

1918: käydään kansalaissota.

1919:Armahduslaki
1919:Ahvenanmaalle itsehallinto ( KL:n ratkaisu v. 1921)

1919-1932: Kieltolaki

1920: Tarton rauha
1920: Suomi Kansainliiton jäseneksi

1921: Ensimmäiset naisten olympialaiset

1922: Asevelvollisuus Suomeen lailla.

1926:  naiset saivat Suomessa laajat oikeudet valtiollisiin virkoihin.
1926: Perustetaan Suomen Yleisradio

1929: New Yorkin pörssiromahdus, ja lama iskee Suomeen.

1930: Järjestetään suuri talonpoikaismarssi Helsinkiin. Eduskunta säätää kommunistisen  toiminnan kieltävän lain.

1939- 1944: Suomen osalta toinen maailmansota. 

KOULUISTA


Tämän opettajasukupolven aikana kansakoulun asema jykevöityi. Koulunkäynnistä tuli  käytännössä velvollisuus. Koulu tuli maksuttomaksi! Ja kirjat ja muut koulutarpeet. 
Opettajat saivat työhönsä apua. Koululääkäreitä 1920-30-luvulla. Opettajan apuna oli  radion opetusohjelmia 1920-luvulla. Kouluradio aloitti virallisesti vuodesta 1934. Koulukeittolan väkeä tuli kouluun kouluruokailun myötä 1943. 

Kolmannen opettajasukupolven työvuosia kuvaa kuri. Kansakunnan ensimmäiset vuosikymmenet olivat  kurinalaisuuden aikaa. Ja siihen kuului myös kieltolaki (1919-1932). Sota-ajan (ja sen jälkeinen) koulu korosti vielä sekin kuria. 
Hierarkisessa yhteiskunnassa eri säädyillä oli omat koulutusväylänsä. Säätyläisillä oli oppikoulu. Oppikoulun suosio on varsin vakaa.


Lukuvuonna 1917-18 kouluviikkoja oppikouluissa hädintuskin 14.

1918 oppikoulut saivat tuntijaon. Venäjän kielen siihen saakka suhtettoman suuren tuntimäärän jakoivat nyt keskenään äidinkieli, uskonto ja historia.

1919: Ylioppilastutkinto uudistettiin siten, että Helsingin yliopistossa toimitetut  suulliset kuulustelut siirrettiin koulujen itsensä huolehdittaviksi.

1920-lukuun asti oppikoulun käynti oli harvinaista. Oppikoulun aloittaneita oli alle 10 prosenttia ikäluokasta.

1921: säädettiin   laki oppivelvollisuudesta kaikille 7-13-vuotialle - lähes viimeisenä Euroopassa. Ei kuitenkaan ihan kaikille. Tylsämieliset ja 5 kilometria kauempana koulusta asuvat vapautettiin. Lisäksi maaseudulle annettiin pitkä siirtymäkausi (16 vuotta). Koulunkäynti ja oppikirjat olivat ilmaisia.
Kansakoululaiset nuortuivat; sisäänpääsyikä muuttuu vuonna 1921 7-8-vuoteen (eikä enää vaadittu valmiiksi luku- ja kirjoitustaitoa).
Koulun rakenne muuttui: kodin hoidossa olleen alkuopetuksen otti hoitaakseen alakansakoulu myös maalla. Nyt kansakouluissa oli kaksi osaa: pienten lasten alakansakoulu ja vanhempien yläkansakoulu. Yläkansakoulun ohjelmaan ei juurikaan tehty muutoksia. Oppiaineetkin olivat lähes entiset. Kansakouluista tuli  vähintään kaksiopettajaisia.

1922: Tyttöjä naisopettajiksi kouluttaneet jatko-opistot lakkautetaan.
1922: Kouluhallitus  kehoitti kuntia pyrkimään kaikessa rakennustoiminnassa äärimmäiseen halpuuteen, rakenteiden yksinkertaisuuteen  ja tyylissä kotimaiseeen, kansanomaiseen vaatimattomuuteen.
1922: käynnistyivät ensimmäitse uusimuotoisen koulun: Helsingin koelyseo ja jyväskylän koeyhteislyseo.

1923:  kansakoulujen järjestysmuotolaki.
alkuopetus liitetään kansakouluun (myös maalla);
1923: säädettiin laki oppiaineesta nimeltään uskonnonhistoria ja siveysoppi. Tuon lain mukaisesti katsomusopetus Suomessa järjestettiin seitsemän vuosikymmentä. Tätä lakia tarkensivat  eri vuosina hyväksytyt opetussuunnitelmat.

1925: ilmestyy  uusi maalaiskansakoulun opetussuunnitelma (joka oli suositus). Siinä luovuttiin parillisten luokkien kertauksesta. Kertauksen sijaan tulivat vuorokurssit , jolloin opetusaikaa käytetään tehokkaammin.

1926: perustettiin apukouluyhdistys. Alusta asti erityisopettajana toimiminen on tarjonnut joitakin etuja tavalliseen kansakoulunopettajaan verrattuna. Opetusvelvollisuus oli apukoulussa yleisopetusta pienempi, ja joissakin kaupungeissa apukoulunopettajille maksettiin myös korkeampaa palkkaa kuin kansakoulunopettajille.
1926: säädettiin  laki kansakoululaitoksen kustannuksista. Siinä määrättiin perheellisen opettajan palkaksi 17400 mk ja perheettömän 15 000 mk. Lisäksi maksettiin pieni kasvatusapu lapsimäärän mukaan  sekä ikälisää. Miesopettajan työsuhdeasunnossa oli kolme huonetta ja keittiö, ja naisopettajan asunnossa kaksi huonetta ja keittiö. Alakansakoulun opettajan asunnossa oli yksi huone ja keittiö.

1928:  säädettiin1aki uusimuotoisista  kansakoulun koko oppimäärään perustuvista oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden  koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle.  Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.  Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne jäivät lopulta peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi.

1930-luvulla naisopettajat olivat jo enemmistönä oppikouluissa.
Ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 1930-luvulla vuosittain runsaat 2 000 eli noin 3 prosenttia ikäluokasta. Kiertokoulu siirtyi 1930-luvun puolivälissä kokonaan historiaan.

1934: Jyväskylässä alettiin kouluttaa kansakoulunopettajia korkeakoulussa.
1934: kansakouluissa  otettiin käyttöön hiihtoloma. Opettajan piti kolmena päivänä hiihtaa oppilaiden kanssa

1936: kielletään oppilailta poliittinen toiminta kouluissa. Kouluhallitus yritti 1930-luvulla hillitä poliittista timintaa kouluissa useilla kiertoikirjeiillä. Vuonna 1933 kouluhallitus kielsi käyttämästä koulussa poliittisia pukuja ja tunnuksia ja v. 1936  kiellettiin kansa- ja oppikoululaislta osallistuminen poliittiseen toimintaan. Tilannetta rauhoitti myös se, että samaan aikaan kehitettiin urheilulomaa ( viikon hiihtoloma) ja kulttuuritoimintaa.

1937: Koko maa oli  oppivelvollisuuslain piirissä.

1939: annettiin laki oppikouluista. Oppikoulu koostui edelleen keskikoulusta ja lukiosta. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita. Lisäksi oli  normaalilyseoita, yksityisiä kouluja ja yhteiskouluja.
1939: Ensimmäiset tarkkailuluokat perustettiin Helsinkiin.

1939- 1944: Suomen osalta toinen maailmansota.  Sotavuosina koulunkäynti oli poikkeuksellista. Koulutyö keskeytyi moneen otteeseen.   Koulurakennukset tarvittiin sotilastarkoituksiin. Miesopettajat komennettiin armeijaan. Naisopettajat tekivät palkkansa eteen kansanhuoltotöitä. Oppilaita evakuoitiin maaseudulle. Tässä tilanteessa suositeltiin oppilaille kotiopiskelua ja ehdotettiin, että he kävisivät näyttämässä opettajalle, että ovat tehneet kotitehtävänsä. Oppilaat määrätiin niinikään ” työkouluun” keräämään mm. lumppuja ja pulloja jne. Ylioppilaskirjoitukset järjestettiin poikkeusoloissa.

1940-luku: puhehäriöisten lasten opetus aloitetaan Helsingissä. Vuosikymmenen lopulla ja lukemis- ja kirjoittamishäiriöisten opetus aluksi erityisluokkamuotoisena.

1941: julkaistiin valtion oppikoulujen oppiennätykset  ja metodiset ohjeet.

1943: Ylioppilastutkinto uudistettiin  siten, että matematiikka ja reaalikoe tehtiin vaihtoehtoisiksi. Ylioppilastutkinnon kirjallisiin kokeisiin kuuluivat nyt  äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli sekä matematiikka tai reaalikoe.
1943: Kuri näkyi myös tiukkana arvosteluna. Vuonna 1943 tiukennettiin arvostelua kansakouluissatiukennettiin kansakoulujen arviointia. Todistusarvosanojen tuli olla vertailukelpoisia. Kouluhallitus antoi ohjeen, jonka mukaan opettajan kaikkien arvosanojen keskiarvo älköön ilman erityistä syytä olko alle seitsemän eikä yli kahdeksan. Käyttöön otettiin yhtenäiset kouluarvosanat 3-10. Arvosanat 3 ja 4 olivat hylättyjä. Arvostelun pohjana tuli käyttää mahdollisuuksien mukaan kokeita Johtajan tehtävänä oli valvoa arvostelun tasaisuutta.
1943:muutettiin kansakoulun järjestysmuotolakia siten, että kansakoulun päästökirja annetaan vasta jatko-opetuksen suorittamisen jälkeen.
1943: Suomessa aletaan tarjota ensimmäisenä ilmainen kouluateria

1944: Kansakouluun oli syntynyt kaksivuotinen jatkokurssi. Kun moni keskeytti kansakoulun kuudenteen, päästötodistuksen saamiseksi vaadittiin osallistuminen jatko-opetukseen.
1944: Matti Koskenniemi julkaisi vuonna 1944 kansakoulun opetusoppinsa.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1917: Valtion oppikoulujen opettajat perustavat oman liiton  (Suomen Valtionoppikoulujen opettajaliitto)

1918: Kouluhallituksen yhteyteen perustetaan opettajaneuvosto, jota kautta voitiin vaikuttaa. Se antoi lausuntoja ja sai tehdä ehdotuksia. Opettajaneuvosto oli demokraattinen vaikutusväylä.

1920-luvulla kaupungeissa oli mahdollista maksaa ns.  kunnan palkkaa-  siis yli lakisääteisen palkan.

1931-1935 Suomessa pulavuodet.  Pula-aikana 1932-34 tehtiin rajuja leikkauksia kansakoulujen menoihin ennen muuta koulurakennuksiin. v. 1931 leikattiin valtionapuja  normaalihinnat ylittävistä rakennuskustannuksista. Ilmaisia oppikirjoja ei annettu.

Oppivelvollisuslain perusteella oli mahdollista perustaa ns. supistettuja kansakouluja, jos oppilaita oli alle 30. Niissä alakansakoulua pidettiin 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Yhteensä koulupäiviä oli 200. Supistettuja kansakouluja  pyrittiin suosimaan niiden edullisuuden vuoksi. Niiden opettajille maksettiin suhteetoman suuri lisäpalkkio. Supistettuja kouluja oli 1925-26; 300, ja vuonna 1937-38 : 1636 ( yläkansakouluja oli  5573).

Jatko-opetukseen ei annettu kahteen vuoteen valtionapua. Opettajien palkkoja leikatiin 5 % ja opetusvelvollisuus nostettiin 32 tuntiin.

1938:  Annettiin laki äitiysavustuksista.

1939: Ensimmäinen kansaneläkelaki
1939: Laki työntekijän vuosilomasta

1939- 1944: Suomen osalta toinen maailmansota.  Sota-vuosina oli voimassa palkkasääntely.

1943: Nais- ja miesopettajien erilaiset palkkaedut johtivat omien liittojen perustamiseen.Naiset ja perheettömät  eivät hyväksyneet alempaa palkkaansa.  Kansakouluihin tulee ilmainen koululounas.

1943: Suomen Valtionoppikoulujen opettajaliitto lopettaa itsenäisen toimintansa.

............................................................................

 Opettajapolvi 4: 1944- 1972 

YLEISTÄ:

Neljäs  opettajasukupolvi eli sodasta toipumisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa. 1940-luvun loppu oli kaikille vaikeaa aikaa. Poliittisesti oli ” käännettävä takkia”. Saksan sijasta kaveriksi oli otettava Neuvostoliitto. Neuvostoliitto oli hyväksyttävä YYA-kumppaniksi vaikka hampaat irvessä. Siirtolaiset asutettiin. Maata rakennettiin, ja tulosta syntyi. Suomi maksoi sotakorvauksia ja teollistui ja kaupungistui.  Maasta tehtiin hyvinvointivaliota.

Suuri ikäluokka syntyi  melko köyhään, luokkajaon leimaamaan Maalais-Suomeen ja kaupungistui 60- ja 70-luvulla suuren muuton virrassa. Maaseutu tyhjeni voimakkaasti.


1944: Vaaran vuodet. Suomen kansaa taivutettiin pakolla muuttamaan asenteitaan rajanaapuria kohtaan

1946: Setelit leikataan
1946: Sotasyyllisyystuomiot mm. Rytille
1946: Maailman ensimmäinen tietokone käynnistetään

1947: Pariisin rauhansopimus liittoutuneiden kanssa.
1947: Liittoutuneiden valvontakomissio poistuu Suomesta

1948: NL alensi jäljellä olevat sotakorvaukset 50%:iin. ( 147 milj. > 73,5 miljard)
1948: YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksytään : jokaisella ohmisellä sen mukaan     oikeus koulutukseen yhteiskuntaluokasta, varallisuudesta ja asuinpaikasta   riippumatta.

1949: NATO perustetaan

Vielä 1950-luvulla Suomi oli puoliteollistunut valtio, jonka väestöstä lähes puolet sai toimeentulonsa alkutuotannosta
1950-luvulla syntyy nuorisomuoti.

1950: Korean sota alkaa

1952: Suomessa kesäolympialaiset
Suomi maksoi noin 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset vuoteen 1952 mennessä.

1955: Porkkalan palautus Suomelle
1955:Suomi liittyy YK:iin ja Pohjoismaiden neuvostoon

1956: Kekkonen valitaan presidentiksi
1956: Unkarin kansannousu

1957: Suomen Yleisradio aloittaa vakituiset tv-lähetykset
1957: Sputnik
1957: Kuusi maata  allekirjoittaa EEC-sopimukseen

1958: Suomen valtiolla kassakriisi: tileillä ei ole katetta

1959: Lapsen oikeuksien julistus hyväksyttiin 20.11.1959

1961: NL:lta nootti Suomelle; noottikriisi.
1961: Suomesta EFTAN liitännäisjäsen.
1961: Juri Gagarin ensimmäinen ihmisen  suorittama  avaruuslento
1961: Sikojenlahden maihinnousu
1961: Berliinin muuri

1963: J.F. Kennedyn murha

1965: Postin iltapäiväkannosta aletaan luopua

1969: Ensimmäinen ihminen kuun kamaralla

KOULUISTA

Sodan jälkeen loululaitoksen henkeä haluttiin muuttaa kovin ottein. Sisäpolitiikassa vaadittiin virkakoneiston puhdistamista fasisistisista aineksista. Kouluhallituksen pääjohtaja  L.Arvi P.Poijrvi (ainoa) erotettiin. Oppikirjoja siivottiin.  

Sodan jälkeen ymmärrettiin hyvin koulutuksen merkitys hyvinvoinnille. Kaikkien haluttiin käyvän enemmän koulua. Ja kansa halusi kouluttaa lapsensa. Yli puolet ikäluokasta pantiin oppikouluun. Oppikouluissa oli teinikunnat, jotka radikalisoituivat.
Murhe koululaisten maanpuolustuskuntoisuudesta ja toimettomuudesta vaihtui   huoleksi oppimistuloksista. Koulut oli saatava nopeasti käyntiin, jotta päästiin paikkaamaan sotavuosina kehnoksi jääneitä oppimistuloksia. 

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa vallitsi huomattava opettajapula; ikäluokat olivat suuria, sota oli haitannut opettajavalmistusta; opettajien palkkausta pidettiin alhaisena. Kansakoulunopettajien seminaarien ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ohelle avattiin Helsinkiin, Turkuun ja Ouluun väliaikainen opettajakorkeakoulu.  Yhä useampi seminaarin kautta valmistunut oli suorittanut keskikoulun, ja väliaikaiset opettajakorkeakoulut leipoivat pika-ajassa ylioppilaista kansakoulunopettajia.  

Opettajat opettivat ja heidän kauttaan jaettiin myös sosiaaliapua (mm. vaatteita, silmälaseja jne.). 

Opettajan apuna oli edelleen kouluradio. Koulu-tv aloittaa toimintansa 1962 tai 1963.
Kansakoulun erityisopetus, muun muassa aiemmat ns. apukoulut, laajeni ja monipuolistui sotien jälkeen. Oppilashuolto vahvistui. 1960-luvulla ensimmäiset koulupsykologit ja - kuraattorit.




1946:   käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä.
1946:  käynnistyvät  kansanhiihdot, joihin koulut osallistuvat aktiivisesti.

1947: yhtenäistettiin ala- ja yläkansakoulun opettajien koulutus. Pohjakoulutuksesta riippuen koulutus kesti vuodesta (ylioppilaat) viiteen vuoteen ( vain kansakoulun käyneet).
1947: koulujärjestelmäkomitea ( Pj prof. Yrjö Ruutu) valmisteli esitystä  yhtenäiskouluksi.

1948:  päättyi siirtymäkausi, ja kaikkien kuntien kansakouluissa oli tarjottava ilmainen koululounas.
1948:  Laki kansakoulunopettajien poikkeuksellisesta valmistuksesta mahdollisti opettajien pikakoulutuksen opettajapulan ollessa suuri (1-2 vuodessa).

1950-luvulla: Valmistavat koulut sammuivat 1950- luvulla.
1950-luvulla mm. Helsingin kansakouluissa vuoroluku.
Erityisopettajankoulutus alkoi vasta 1950-luvun lopulla
Arvostelu oli tiukkaa. Kansakoulussakin jätettiin 1950-luvulla 2.6 % oppilaista luokalle.
Uusia virtauksia koulurakentamisessa: 1950-luvulla koulurakentamisessa otettiin uusi suunta: pärekatot vaihdettiin tiili-, pelti- tai huopakattoihin. Uunilämmityksen tilalle valittiin keskuslämmitys.  Kansakoulut saivat myös sähkövalon, vesijohdot ja viemärit.
1950-luvulla naiset ohittavat miesten määrän ylioppilastutkinnon suorittaneissa.
1950-luvulla niiden lukumäärä oli vain kolmisenkymmentä ja peruskouluun siirryttäessä 1960-luvun lopussa noin 130.

1950: valmistui kansakoulun opetussuunnitema
1950: neljännes  ikäluokasta aloitti oppikoulun.

1952 Kansakoulun opetussuunnitelma otettiin käyttöön.

1954:  Maalaiskansalaiskoulun opetussuunnitelmakomitean.mietintö valmistui. Uuden koulun nimeksi ehdotetiin siinäkin  kansalaiskoulua.
1954: Vielä vuonna 1954  pidettiin oppikoulun pääsytutkinto neljässä aineessa: uskonnossa, äidinkielessä, laskennossa ja maantiedossa.  Tuon jälkeen annettiin uudet ohjeet. joiden mukaan pääsytutkinto pidettiin äidinkielessä ja matematiikassa. Lisäksi huomioon otettiin kansakoulun todistus ja kansakoulun opettajan lausunto.

1955:  Ensimmäinen Steiner-koulu alkaa toimintansa Suomessa.
1955: muuttui oppikoulunopettajan tutkinto 1800-luvun lopulta voimassa ollut velvoite ottaa  vastaan tutkinto poistettiin professorilta ja vastuu  siirtyi kouluhallitukselle. Opettajakandidaatin tutkinnon syrjäyttivät HuK- ja LuK-tutkinnot.

1957/58: Säädetään kansakoululaki Ala- ja yläkansakoulu yhdistetään varsinaiseksi kansakouluksi. Jo 1800-luvulla käynnistettyjä kansakoulun jatkokouluja virallistettiin. Vuonna 1957-58 säädettiin asetus, jossa 1-2-vuotisia jatkopäiväkouluja alettiin kutsua kansalaiskouluksi. Kansalaiskouluissa oli eri linjoja. Toisaalta vielä 1950-luvulla haja-asutusseuduilla oli supistettuja kansakouluja, joissa pidettiin alakansakoulua 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Isot luokat : kansakoulussa 1-2lk:lla sai olla 34 oppilasta ja muilla luokilla 40
Oppivelvollisuus tuli. 8-vuotiseksi
Kansakoululaissa vakinaistettiin myös maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut.

Kansalaiskoulun minimikoko oli 50 oppilasta (Kka 54§). Kansalaiskoulu oli aluksi kaksivuotinen. Kolmas vuosi oli  vuodesta 1962 alkaen kunnille vapaaehtoinen. Kansalaiskoulu oli yksilöllinen, omaa kotiseutua palveleva nuorison opinahjo, joka samalla antoi  tilaisuuden jatkuvalle kehittymiselle. Opetusta annettiin väljän opetussuunnitelman pohjalta 30 - 36 tuntia viikossa. Kouluvuoteen kuului 200 työpäivää. Kouluvuosi alkoi syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä ja päättyi toukokuun lopussa. Kansakoulussa maksimiluokkakoko oli I.- IV.-luokilla 34 oppilasta,  V-VI-luokilla 40 oppilasta ja kansalaiskoululuokilla 40. Koulupäivään sai kuulua korkeintaan 6 oppituntia. Päivän työ  aloitettiin  lyhyellä aamuhartaudella. Lukuvuoden lopussa järjestettiin oppilastöiden näyttely.

Kansalaiskoulu oli ilmainen - toisin kuin oppikoulu. Kansalaiskoulun opettajalta vaadittiin kansalaiskoulunopettajan tutkinto.  Virkatyyppejä olivat yleisaineiden opettaja, kaupallisten, kotitalouden, puutyön, metallityön ja tyttöjen käsityön opettaja.  Jatko-opetuksen opettajan virassa toimineet siirrettiin suoraan kansalaiskoulun opettajan virkaan

1957: Sputnik:  Yhdysvalloissa Sputnik aiheutti shokin. Se, että venäläiset onnistuivat lähettämään taivaalle Sputnikin v. 1957 aiheutti Yhdysvalloissa shokin. Tekokuun ansiosta kouluihin tehtiin useita uudistuspyrkimyksiä. Erityisesti haluttiin kohottaa  osaamistasoa matematiikassa ja luonnontieteissä, jotta Neuvostoliiton etumatka saataisiin kiinni.  Näiden paineiden alla lapsikeskeisesti toimivat koulut eivät kyenneet selviämään..

1958: Arvosteluasteikko vakioitui 4-10:ksi v. 1958, kun kolmonen jätettiin pois.
Kansakouluissa saatiin käyttää vuodesta 1958 alkaen luvallisesti seuraavia rangaistuksia:- nuhteet - paikallaan seisottaminen- luokasta poistaminen- kotimuistutus- yhtäjaksoisesti enintään 2 tunnin mittainen jälki-istunto.

1959: Lapsen oikeuksien julistus hyväksyttiin 20.11.1959
1959: Vuonna 1956 setettu koulukomitea  (Pj pääjohtaja R.H. Oittinen) luovuttaa 1959 mietintönsä. Siinä esitetään, että jokaisella lapsella tulisi olla samanlaiset mahdollisuudet koulutukseen taipumustensa ja harrastustensa mukaisesti. Komitea esittää uutta koulujärjestelmää, jossa 9-vuotinen yhtenäiskoulu korvaa kansa-ja oppikoulun. Komitea ehdotti pedagogiseksi rakenteeksi: 4-vuotinen ala-aste, 2-vuotinen keskiaset ja 3-vuotinen yläaste, joka  jakautuisi kolmeen linjaan. Komitean enemmistö jättää kuitenkin eriävän mielipiteen: se kannattaa nykyisen oppikoulujärjestelmän säilyttämistä. Komiteamietintö käynnisti vilkkaan keskustelun.

1960-luku: taistelua peruskoulusta.
Vieraan kielen,  siis toisen kotimaisen kielen tai englannin kielen opetus pantiin kansalaiskoulussa alkuun 1960-luvun alussa.
1960-luvun alussa alettiin perustaa kansalaiskouluihin vapaaehtoisia yhdeksänsiä luokkia.
1960-luvulla mm. Helsingin kansakouluissa vuoroluku.
1960-luvun alussa noin puolella oppikouluista oli kouluruokailu
1960-luvulla alettiin puhua peruskoulupedagogiikasta. Sillä viitattiin moniin nimenomaan peruskoululle tyypillisiin tavoitteisiin kuten tietojen hankintataitoihin, ongelmanratkaisutaitoihin ja koko persoonaan vaikuttamiseen. Peruskoulussa tyttöjä ja poikia opetettiin yhdessä - toisin kuin monissa kansakouluissa. Kaikille oppilaille opetettiin  kahta kieltä. Peruskoulun alkuvaiheessa ihmisten kykyjä pidettiin varsin pysyvinä. Niinpä oppilaat ryhmiteltiin peruskoulun yläasteella tasokursseihin keskeisissä välineaineissa. Peruskouluun suunniteltiin monia ratkaisuja, joilla koulu saattoi ottaa huomioon oppilaiden eroja, mutta osasta luovuttiin heti 1970-luvulla.

1960: vajaat 40 prosenttia ikäluokasta aloitti oppikoulun. Noin 5% heistä keskeyttää. 1960-luvun lopulla jo puolet ikäluokasta, menee oppikouluun. Väitetään, että vanhemmat äänestivät jaloillaan peruskoulun tulon. Kansalaiskoulu näytti olevan kuolemassa pois. Tämä pakotti päättäjät toteuttamaan peruskoulu-uudistuksen.

1961: Ensimmäinen musikkiluokka- painotetun opetuksen synty.

1964: kansakoulun opiaineisiin liitetään vieras kieli.

1965: peruskoulukomitea esitti näkemyksensä peruskoulusta. ( Pj pääjohtaja R.H. Oittinen)
esitti 6-vuotista ala-astetta ja 3-vuotista yläastetta, jossa voisi olla erilaisia opintosuuntua
Se aiheutti vilkkaan keskustelun. Pedagogisia suunntaviivoja hahmottelemaan asetettin koulunuudistustoimikunta.
1965: Ensimmäinen koulupsykologi palkataan Lahteen.

1966: Koulunuudistustoimikunta (1966) ( Pj Prof L.Arvi P. Poijärvi)  asetti peruskoulun  kasvatusihanteeksi  kulttuuri-ihmisen, joka on kykenevä omaksumaan sivistyspääoman, pystyvä yhteistyöhön ja ehjä, itsenäinen persoona.  Toimikunta esitti, että yläasteen differentaatio ratkaistaisiin yhteisten aineiden, valinnaisten aineiden sekä valinnaisten kurssien järjestelmällä.

1967: aloitti ensimmäinen erikoislukio: Savonlinnan taidelukio
1967:   kansalaistaito uudeksi aineeksi kansakouluun:  Oppiaine siirtyy peruskouluunkin, ja se lakkautetaan  1980-luvulla.
1967:  Rafael Paasion hallitus, jonka opetusministerinä oli R.H. Oittinen 1967, antoi eduskunnalle ns. peruskoulun puitelakiesityksen
1967:  Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea sai valmiiksi väliaikaisen opetussuunnitelmansa.

1968: Tärkeä poiju koulukeskustelussa oli 26.7.1968 vahvistettu peruskoulun puitelaki. Siinä päätettiin peruskoulun rakenne: kuusivuotinen ala-aste ja kolmivuotinen yläaste. Peruskoulusta tuli kunnallinen koulu, johon voitiin myöhemmin liittää  lastentarha ja lukio. Puitelain mukaan peruskoulussa opetetaan kahta pakollista vierasta kieltä. Lisäksi eduskunta halusi laajaa ainevalikoimaa. Peruskoulun ala-asteella opetus on kaikille yhteinen.

1960-luvun loppu: kouluhallituksen ohjaama peruskoulukokeilu 1964 alkaen muutamilla paikkakunnilla. Kokeiluops.

1969: Erkki Lahdes julkaisee  Peruskoulun opetusopin.

1970-luku: Koulunkäyntiavustajien historia ammattikuntana alkoi 1970­-luvulta, jolloin erityisopetus alkoi kehittyä. Ensimmäisiä koulunkäyntiavustajia koulutettiin 1970­- luvun lopulla työllisyyskoulutuksena. “ Mikä tahansa asia voidaan opettaa tehokkaasti jollain älykkäällä kunniallisella tavalla mille tahansa  lapselle.”BRUNER

1970: Peruskouluasetus annettiin 26.6.1970.  Peruskouluasetuksessa (1970, 97§ ) säädettiin seuraavat rangaistukset
- opettaja voi nuhdella
- oppilasta kuultuaan poistaa hänet luokasta enintään puoleksi tunniksi.
- rangaista enintään 2 tunnin jälki-istunnolla
- koululautakunta voi erottaa oppilaan määräajaksi ( 1-3 kk).
Lisäksi opettaja saa jättää oppilaan laiskanläksylle yhdeksi tunniksi kerrallaan.
1970: ilmestyy POPS I ja II.
1970: Koskenniemi ja Hälinen julkaisivat  didaktiikan kirjansa POPSin hengessä.T
1970: 59 % ikäluokasta aloittaa oppikoulun. Keskeyttäjä 3,6 %.
1970:  lääninhallituksiin perustettiin kouluosastot (nyk. sivistysosastot), joille siirrettiin huomattava osa siihen saakka kouluhallitukselle kuuluneista hallinto- ja valvontatehtävistä.

1971 uusittiin valtioapusäännöksiä koulutilojen osalta. Tiloja oli kolmenlaisia sen mukaan opetet- tiinko niissä perusryhmää, ryhmää vai pienryhmää,.Normaaleissa luokkatiloissa oli 1,5 - 2 m2 tilaa/oppilas.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1945: SOL sai oikeuden neuvotella kunnan ja 1946 valtion päättäjien kanssa opettajia koskevista asioista (ei kuitenkaan palkoista eikä palvelusteen ehdoista). Kansakoulut  luokkakokoja  pienennetään; alaluokilla maksimi  34 ja yläluokat 40. Ylimenokausi oli 10 vuotta.
1945: oppikoulun opettajien palkkatao oli 2/3 vuoden 1930 tasosta.

1947: Oppikoulunopettajat osallistuvat  virkamieslakkoon. Työtaistelu oli lyhyt  kolme päivää), (vaikka ei ollut lakko-oikeutta). Palkat eivät nousseet.

1948: Oppikoululehti syntyi, kun yksityisoppikoulujen opettajajärjestön lehdestä Yksityiskoulu – Privatskolan tuli kahden opettajajärjestön, Suomen Valtionoppikoulujen opettajaliiton (SVOL) ja Suomen Yksityiskoulunopettajien Yhdistyksen (SYY), yhteinen lehti. Oppikoululehti oli luonteeltaan ammattijärjestölehti.
1948: Lapsilisäjärjestelmän luominen (ensimmäistä kertaa toteutetiin yleistä ja yhtäläiisen avustamisen periaatetta)ö

1949: Myös oppikoulun rehtorit muodostavat oman järjestön.

1951: perustetaan oppikoulun opettajien yhteinen järjestö OK. Sen lehden nimeksi tulee Oppikoululehti. Järjestäytymisaste on alhainen,

1952: annettiin apukouluasetus: se oli ensimmäinen kansakoulun erityisopetusta ja samalla erityisopettajuutta tarkemmin määrittelevä säädös.Kansakoulun opettajain liitto osallistui aktiivisesti asetuksen valmisteluun ja viimeistelyyn. Liitto piti saavutuksenaan erityisesti 24 tunnin opetusvelvollisuuden säilymistä ja jälkihuoltovelvollisuuden poistumista. Asetuksessa myös erityisopettajien eläkeikä laskettiin 55 vuoteen ja luokkakoon yläraja 15 oppilaaseen.
Suomi maksoi noin 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset vuoteen 1952 mennessä.

1953 : Valtiovarainministeri Niukkanen uhkaa korottaa luokkakokoa kansakoulussa alaluokilla 30:sta  40:een ja yläluokilla 40:sta 50:een. SOL:n kampanja kaatoi esityksen.
Luontaiseduista, Anttola: 
"26.9.1953 on kunnanvaltuusto päättänyt kansakoulunopettajien puuttuvien luontaisetujen rahankorvauksesta seuraavaa:huone/keittiö 6000 mk/vnavetta 1500 "rehuvaja 500 "puuvaja 500 "sauna 2000 "kellari 1500 "aitta 500 "veden tuonti yli 100m 500 "lehmän laidun 1500 "peltoa ½ ha 2500 "polttopuut 1000 "valokorvaus: miesopettaja 120 kW, naisopettaja 90 kW."
1956: Kolmen viikon yleislakko Suomessa.

1958:  Opettajilla oli maaseudulla vuoteen 1958 saakka melko vaatimaton rahapalkka, jonka määritti eduskunta. He saivat osan palkasta luontaisetuina: Heillä oli käytössä vapaa asunto lämpöineen ja valoineen sekä eräitä muita luontaisetuja. Opettajilla oli myös asumispakko.
Kaupungeissa opettajilla oli pelkkä rahapalkka, jonka määritti kaupunki. KH:n ohjeen mukaan kaupungeissa piti maksaa  50- 62 % enemmän kuin maalla. Maallakin haluttiin kokonaispalkkauksen piiriin eli pelkkään rahapalkkaan.
Vuonna 1958 tilanne muuttui;  opettajat siirtyivät myös maalla ns. kokonaispalkkaukseen. Maalla  opettajilla oli kuitenkin edelleen asumispakko. Koska maalla vuokra oli  halpa, kaupungeissa nousu paineita palkankororuksiin,
Naisten ja miesten ja perheellisten ja perheettömien palkkaerot poistettiin.

1960: saatiin oikeus tulla kuulluksi ministeriössä palkoista.

1961: SVOL julisti osana palkkataistelua hakusaarron.

1963 laki valtion virkamiesten palkkauksen tarkistamista (opettajat saivat samat edut).
1963: Suomen Opettajien Liitto sai täyden neuvotteluoikeuden neuvotella opettajien  palkoista.

1965: KH:n opettajaneuvosto lakkautettiin.

1967: vuosia käytiin neuvotteluja ns. kunnan palkasta, joka maksettiin lakisääteisen palkan päällä; ero maaseudun palkkoihin oli liian suuri. Vuonna 1967 liitto uhkasi  lakolla. Sitä ei tullut. Solmittiin ensimmäinen kirjallinen palkkasopimus (eduskunta muutti palkkauslakia).  Asumispakko poistui. Valtioneuvostolle siirtyi valta sopia kuntien palkoista.

1968: Suomen ensimmäinen Tupo.

1970: VES-järjestelmä otetaan käyttöön. Opettajat saivat täydellisen neuvottelu-, sopimis- ja sovittelujärjestelmän (virkaehtosopimuslait)

1970-71 teki valt.kand. Reino Makkonen tutkimuksen opettajiston työmäärästä. Se osoitti, että työtä luokan ulkouolella oli 16,9 - 28,9 tuntia.

1971 alettiin tehdä virkaehtosopimuksia. SOL allekirjoitti ensimmäinen virkaehtosopimuksensa 14.1. 1971. Työtaistelut tulivat laillisiksi. Murrettiin kansakoulunopettajien 30 tunnin opetusvelvollisuus (ollut voimassa 100 vuotta). Nyt palkoista päästiin sopimaan (monet asiat jäävät kuitenkin työnantajan ratkaistaviksi).
Paljon opettajia työttömänä (suuret ikäluokat poistuivat kouluista).
1971:  OYJ perustettiin (Opetusalan yhteistyöjärjestö)

1972 Siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon 1972/73. Koulupäivien määrä väheni 211-115:sta 190:een. Kesäloma lyheni. Sovittiin opettajille  kolme veso-päivää. Opetusvelvollisuuksia laskettiin 23-28 :sta 20-24:ään.
...................................................................................
Opettajapolvi 5: 1972 - 1992

YLEISTÄ

Maailma muuttuii historiallisen paljon. Euroopan rajat  piirrettiin uusiksi ilman sotaa. Rautaesirippu murtui. Sosialismi katosi. Useissa Euroopan valtioissa on ajauduttu kansallisuuksien välisiin yhteenottoihin. Oma itänaapurimme: NL lakkautti itsensä 90-luvun alussa Venäjäksi. 

Suomi alkoi siirty länteen: ensin Eftaan 1985. Sitten Euroopan neuvostoon 1989. Vuonna 1989 NL tunnusti suomen puolueettomuuden.

Maahanmuutto (ensimmäiset vietnamin venepakolaiset v. 1979) vaikutti myös kouluihin.

1973: Ensimmäinen maailmanlaajuinen öljykriisi 1973.
Suomessa laadittiin mittava öljynsäästöohjelma, inflaatio kasvoi jopa 18 %:iin ulkomaankauppa häiriintyi. Työllisyysaste putosi ennennäkemättömästi.

1975: ETYK-kokous Helsingissä

1977: Maan talous oli luisumassa taantumasta vakavaan lamaan (Martti Miettunen  pm). Suomen markka devalvoitiin kolme kertaa. Sorsan hallitus (1977 - 79) ohjasi sitten maata elvytystlinalle,
Korpilamme seminaari 1977. Korpilammen hengessä OAJ;kin menee mukaan konsensukseen, ja palkankorotuksia lykätään syksyyn 1978.

1980-uku oli voimakkaan taloudellisen kasvun aikaan. Suomi nousi maailman rikkaimpien valtioiden joukkoon Suomea kutsuttiin pohjoismaiden Japaniksi.  Konsensushenki tuotti tulosta;  Useina vuosina syntyi keskitettyjä tulosopimuksia, joihin liitetttiin vero-ja hintapolittiikkaa. Inflaatio oli korkea. Realiansiot nousivat
1980- luku:  Henkilökohtaiset tietokoneet yleistyvät.

1985: Suomi EFTAN täysjäseneksi

1986: Uusi sukunimilaki
1986:VHS  voittaa Beta-järjestelmän videomarkkinoilla

1987 Otetaan käyttöön NMT900-verkko.

1989: Euroopan hullu vuosi. Berliinin muuri murtuu.

1990: Lastensuojelulain muutos laajensi   lasten ja nuorten oikeuksi tulla mm. kuulluksi omassa asiassaan.

1991:  Suomen talous ajautui ennenkokemattomaan lamaan. Vasta maailman rikkaimpien valtioiden joukkoon noussut Suomi oli investoinut velkarahalla.  Sitten idänkauppa romahti. Korot nousivat.  
1991: GSM-verkot rakennetaan Suomeen
1991: Neuvostoliitto lakkasi olemasta

KOULUISTA


Peruskoulu tuli ja se yhdisti kansa-ja oppikoulun. Siirtyminen uuteen järjestelmään toteutetiin pohjoisesta alkaen vuosina 1972-1977. Samalla kouluaika piteni yhdeksänvuotiseksi.  
Peruskoulu oli osa hyvinvointivaltioprojektia. Kaikki saivat käydä ilmaista koulua. 
Samalla opettajien koulutuspohjaa nostettiin. Seminaarit lakkautettiin, ja koulutus siirtyi yliopistoon akateemiseksi loppututkinnoksi. 


1972: Siirtyminen peruskouluun alkaa. Pääkaupunkiseutu siirtyy viimeisenä syksyllä 1977.
Kansa-, kansalais-, ja keskikoulu yhdistetään.  Koulunkäynti muuttui ilmaiseksi. Oppivelvollisuus piteni 9 vuoteen. Kansakoulu- ja oppikoululinjojen sijasta nyt eriytymiseen käytettiin valinnaisia aineita, erilaajuisia kursseja sekä luokan työn sisäistä organisaatiota hyväksi käyttäen.

Peruskoulun kuusi alinta luokkaa muodostavat ala-asteen ja kuusi ylintä yläasteen. Johtokuntien tilalle tuli kunnan koululautakunta tai kouluneuvosto.

Kaikki opiskelevat kahta "vierasta" kieltä. Tukiopetus vakiintui. Aamuhartauden tilalle päivänavaus. Tasokurssit ylä-asteella eräissä aineissa. Peruskouluun siirtymisen yhteydessä käytöksen ja huolellisuuden numerot poistettiin päästötodistuksesta.

1972: oppikouluissa voimassa ollut karsseri-rangaistus (4-6 t) poistuu keinovalikosta.

1972-77: Peruskouluun  oli sekä organisatorinen että pedagoginen hanke. Organisatorisesti se vietiin johdonmukaisesti läpi, vain pieni korvaavien koulujen joukko jäi "kauneustarhaksi". Siirtymistä lykättiin rahapulassa vuodella. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin 1-5-luokilla kerralla.

1973 pidettiin ensimmäiset kouluneuvostovaalit oppikouluissa.
1973 Ev.lut. uskontoa voi opettaa uskontokuntaan kuulumaton erivapaudella.
Vuonna 1973 säädettiin Lasten päivähoitolaki, joka velvoitti kunnat perustamaan päiväkotejka kaikille halukkaille, jotta naosetkin pääsisivät töihin. Jotta päiväkoteihin saatasiin henkilökuntaa, alettiin kouluttaa lastentarhanopettajia yliopistossa

1974:lakkautetaan seminaarit, ja luokanopettajienkin koulutus siirretään yliopistoon.

1975: Peruskoulu toteutui riisuttuna.  Vuoteen 1975 ajoittui öljykriisi, joka johti siihen, peruskouluun kohdistuu isoja leikkauksia. Vikotunteja vähennettiin 5-6-luokilta. Valinnaisuutta vähennettiin. Käsityöaineita yhdistettiin. Suunnitelmia salailtiin  Tasokurssien ja valinnaisaineiden määrää supistettiin. Taito- ja taideaineisiin isku on kovin. Peruskouluun siirtymistä aiotaan viivästyttää.
1975: Kohu Pirkkalan kokeilusta.

1976: Koulujenkin avuksi perustetaan valtion av-keskus.
1976: Vuonna 1976 perustettiin Pedagogisten opettajajärjestöjen  edustajisto POE.
1976: Yksi  vaihtoehto  opettajien työaikaan liittyvään kysymykseen oli  kokonaistyöaikaan perustuvan palkkausjärjestelmän kehittäminen. OAJ  alkoi  valmistella  kokeilukoulutoimintaa. Opetusministeriö myönsikin vuonna 1976 oikeuden selvittää vertailukokeella kanta erilaista  opetajien kokonaistyöajan - ja työmäärän mallia. Kokeilut aloitettiin Savitaipaleen yläasteella ja Liedon Kirkonkulman ja Loukinaisten ala-asteilla. Myöhemmin mukana oli 25 koulua. A- mallin mukaisesti järjestetyssä opetuksessa  opettajilla oli virka-aika keskimäärin 36 t ja 15 min.  B-mallissa opettajat olivat kokonaistyöajassa. Opettaja kirjasi pitämänsä tunnit ja lisätyöt, ja sai laskuttaa lisätyöt.

1977 Koko maa peruskoulujärjestelmän piiristä.
1977: 10-luokkaa aletaan kokeilla

1978: Kokonaistyöaikakokeilunosatuloksia arvioitiin keväällä  1978. Tällöin todettiin, että  virka-aikamallin puitteissa opettajat eivät ehtineet  tehdä heille kuuluvia tehtäviä.  Asia ei edennyt ratkaisuun.
1978: Rehtorit siirretään vuonna 1978 kokonaistyöaikaan. Kohtuuttomaksi kasvanutta työmäärää helpotetiin myös  luomalla erityinen apulaisrehtorijärjestelmä. Se paransi myös rehtorien palkkaetuja.

1979 alkoivat kuitenkin  taloudellisesti paremmat ajat, jolloin oli mahdollista pienentää ryhmäkokoja ja lisätä jakotunteja. 1-2 luokkien maksimikoot pienennettiin 32:sta 25:een. Samalla saatiin jakotunteja matematiikkaan ja äidinkieleen.
Vuoden 1979 koululainsäädännön uudistus takasi opetuksen myös vaikeimmin vammautuneille lapsille. Heitä varten oli perustettava harjaantumiskouluja.
1979: Kouluhallitus antoi vuonna 1979 yleiskirjeellä   ympäristöopin, oppilaanohjauksen ja kansalaistaidon uudet oppimäärät.

1980-luvulla maan vaurastuminen toi koko ajan kouluun lisää laatua. Opettajien avuksi saatiin1980-luvulla kouluavustajia.
1980-luvun alkussa  koulut  olivat vahvasti normiohjattuja. Naruja löysättiin jo 80-luvulla, ja  koulun kehittämisesta tuli ” jokamiehen oikeus” .
1980-luku: Peruskoulun alussa koulutoimentarkastajilla oli vielä totista valtaa. Entiseen tapaan he mm. vahvistivat virkavaalit ja koulujen opetussuunnitelman vuositarkisteet. 1980-luvulla alkoi hallinnon alasajo. Koulujen tarkastuksista tuli kannustavia ohjaustilaisuuksia.
1980-luvun alussa lukioissa siirryttiin kurssimuotoisuuteen.
1980-luvulla viriää kiinnostus suggestopediaan erityisesti kieltenopetuksessa.

1980: Viimeinen oppilas sulki kansalaiskoulun oven.
1980: Käynnistetään tuntikehyskokeilu, joka vapautti yläasteiden resurssien käyttöä.
1980: Valtioneuvosto antaa ohjeet työrauhan palauttamiseksi. Työrauhaa pidettiin niissä koulun opetus- ja kasvatustyön perusedellytyksenä. Hallitus suositteli pienluokkia, kerhotoimintaa, luokanvalvojien  toiminnan tehostamista ja kodin ja koulun yhteistyötä jne.. Lisäksi tarkistettiin koulujen kurinpitosäännöksiä, niin, että kokeiluluonteisesti oppilas saatiin erottaa kahdeksi viikoksi, eikä päätöksestä saanut valittaa lääniin. Esityksen teki opettajakunta ja päätöksen kouluneuvosto.

1981: Peruskoulun oppilaita aletaan tutustuttamaan työelämään.
1981:Suomi otti käyttöön kesäajan.
1981: Kaikki oppilaan mukana peruskoulujärjestelmässä
Vuonna 1981 valtio panosti lisää resursseja peruskouluun. Nyt oli mahdollista jakaa luokka kahtia äidinkielen, matematiikan ja vieraan kielen tunneilla myös 5.-6.-luokilla.
1981: Lukuvuonna 1979-80  selvitettiin yläkoulun opettajien työaikaa: se oli yli 40 tunta viikossa.
Tulokset julkistettiin vuonna 1981. Niiden mukaan peruskoulun ja lukion opettajat työskentelevät 30-45 tuntia viikossa. Keskiarvo oli 38,6 tuntia, josta varsinaista opetusta oli vain  42,5 %.  Opetuksen valmisteluun meni keskimäärin 11 tuntia viikossa ja muuhun työhön noin 10 tuntia.

1982: Tasokurssien poistaminen. Tuntikehysjärjestelmä
1982: Luokanopettajan tutkinnosta tuee akateeminen loppututkinto (KM).

1983: hyväksyttiin uudet koululait, ja kouluhallitus antoi uskonnonhistoriatyöryhmälle tehtävän peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän (= nykyinen opetussuunnitelman perusteet) valmistelun.  Koulusäädöksiä uusittiin. Uusi peruskouluasetus annettiin v. 1984.  Vuonna 1983 tiukasti keskusjohdettu peruskoulu muuttuu “tuntikehyskouluksi”. Siinä yksittäisellä kunnalla ja koululla on enemmän valtaa. Yläasteen tasokurssit korvataan opetuksella eriyttämisellä ja joustavilla ryhmittelyratkaisuilla. Kunnille ja kouluille annetaan tietty oppituntimäärä viikossa ( ns. tuntilehys). OAJ vaatii ja saa läpi 14 %:n resurssien lisäyksen ylä-asateille hintana tasokurssien poistamisesta.  Kouluneuvostoista tuli johtokuntia. Oppivelvollisuudesta ei enää voinut vapauttaa.  Peruskouluun tuli lisäopetus, 10.lk.
1983:  luovuttiin säädöstasolla koulujen tarkastustoiminnasta  mutta niitä jatketiin koulukäynteinä .

1984: Uudet koululait astuivat voimaan. Pehmeä lasku poistettiin asetuksesta.  Kouluihin tuli uudelleen johtokunnat
1984 (PA 5§) oli luvallista käyttää seuraavia rangaistuksia:- nuhtelu ( opettaja ja johtaja)- häiritsevä oppilas voidaan poistaa luokasta lopputunniksi- kirjallinen varoitus ( johtaja ja johtokunta)- erottaminen 1-3 kk:ksi (koululautakunta).

1985: Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet.  1970-luvun Gaussin käyrästä edettiin 80-luvulla kohta yksilöllisempää ja pehmeämpää arviointia. Luokallejätöt vähenivät. Todistusnumeroiden antamista myöhennettiin 1985, ja sanallinen jopa suullinen arviointi yleistyi.
1985: Luovuttiin tasokursseista ja otettiin käyttöön tuntikehysjärjestelmä
Ohjaavat opettajat mukaan ops-prosessiin.
1985: peruskoulun lisäopetus, 10. lk.
1985: oppivelvollisuudesta ei voi enää vapauttaa; koulumuotoista opetusta on annettava myös kehitysvammaisille
1985 lukiot irtautuvat luokka-aste-ajattelusta, ja tilalle tulee kurssimutoisuus

1986: Käyttöön  uudet tyyppikirjaimet
1986: Luokanopettajien poikkeuskoulutus aloitettiin Helsingin yliopistossa 1986. Sieltä se laajentui  Poikkeuskoulutukseen hyväksytyiltä vaaditaan alempaa kandidaatin tutkintoa vastaavat opinnot ja koulutus kestää kaksi vuotta.

1987:  kokeilukiot alkoivat muuttua luokattomiksi.

1988: Annetaan säädös uusimuotoisesta päiväkirjasta.

1989: Kouluradio lakkautettiin.

1991: Kouluhallituksesta ja Ammattikasvatushallituksesta  tulee Opetushallitus.
Opetusministeriö aloitti ammattikorkeakoulukokeilun elokuussa 1991
1991 tarkastukset loppuivat.
1991: uudet koululait  astuivat voimaan. ne mahdollistivat sanallisen arvioinnin laajentamisen alkuopetuksesta.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1972 luottamusmieskenttä saadaan valmiiksi (SOL)
1972: Kouluhallitus ehdotti, että opettajien työaikakysymys ratkaistaisiin virastoaikaan siirtymisellä s Opettajilta ei tullut ehditukselle minkäänlaista vastakaikua.Opetusvelvollisuteen kiinnitetty työaika ylitunteineen oli saavutetty etu, josta ei haluttu luopua.
1972: opettajilla vastuu työturvallisuuskysymyksissä.  Liitto  (SOL) sitoutui maksamaan 1972. Vastuu siirtyi OYJ:lle 1974.

1972-77:  Opettajan työn reunaehdot paranivat peruskouluun siirryttäessä. Luokkakoot pienenivät; Peruskoulussa oppilaita sai olla enintään 32. Opetusryhmät uudistuivat sekaryhmiksi. Tyttöjä ja poikia opettiin nyt yhdessä (paitsi liikunnassa 3-luokalta ). Käsitöissä luovuttiin (paperilla) sukupuolierottelusta, kun oppilaat saivat tehdä valinnan TN/TS.
Opettajien ammatillisesta täydennyskoulutuksesta pidettiin huolta massa-VESOI:lla. Sadat opettajat kuuntelivat matkasaarnaajia, jotka puhuivat kulloinkin tärkeistä asioista. Mm. yhteisökasvatuksesta. Veso-päivissä oli myös pajaosuuksia, ja muistan osallistueeni aikankin teknisen työn pajoihin.

1973: Perustetaan OAJ (Opettajien Ammattijärjestö) perustettiin. Ensimmäinen Opettaja-läraren-lehti ilmestyy.
1973: vasemmistolaiset opettajat perustavat oman yhdistyksen:  Demokraattiset koulutyöntekijät -yhdistykseen (Demko ry.). Se toimii vuoteen 1989 saakka.
1973 syntyy opettajille oma C-palkkataulukko, joka mahdollistaa kuoppakotorukset.  Liukumat myönnetään ongelmiksi.
1973 palkkausjärjestelmään tulee lomaltapaluuraha.
Opettajien siirtosäännökset; siirtoturva.  Saadaan opettajlle, joita uhkaa työttömyys oikeus palkallsenen opiskeluun 30-80 % palkasta 270 päivää.

1974: Noin 150 000 koululaista osallistuu huhtikuussa 1974 yli 300 koulussa työnseisaukseen ja vastustaa hallituksen tekemää peruskoulum supistusohjelmaa.

1975: OAJ:n paikalliset yhdistykset ja piirit  organisoivat  23.4.1975 yhden päivän mittaisen työnseisauksen. Työnseisaus kattoi kaikki koulumuodot. Pääkaupunkiseudulla yli 5000 opettajaa osallistui työnseisaukseen jo 17.4.
1975: OAJ kieltää jäseniään tekemästä harkinnanvaraisia töitä. Opettajat boikotoivat mm. kouluneuvoston kokouksia ja kursseja. Ohjelma kuitenkin toteteuttiin  Opettajien palkat laskivat
1975 OAJ valitsee keskusjärjestöksi yllätyksellisesti Akavan.
1975 opettajien palkkahaitari ilman ns. ikälisiä
  1. alakansakoulun opettaja ja oppilasasuntolan hoitaja 1489 mk
  2. luokanopettaja 1720 mk
  3. aineenopettaja ja eritysopettaja 1769 mk
  4. lehtori 1982 mk
1976:  Edunvalvonta siirtyy OAJ:lle. OAJ muuttaa Akavataloon huhtikussa 1976.Vuosina 1976 ja 1977 opetusryhmiä suurennettiin.
OAJ organisoi  1976 yhden päivän mittaisen työnseisauksen opetusministeriön säästöpäätöksiä vastaan- josta tulee sakot. Mielenosoituslakossa mukana Helsingin seudulla 5000 opettajaa.
1976: Kokonaistyöaikakokeilu alkoi kahdella koululla.  Ilmapiiri parani. Harkinnanvarausten töiden boikotti purettiin vuonna 1976.

1977: Kokonaistyöaikakokeilu laajeni. Vuoden 1977 lopussa mukana 20 koulua, joista kolme yläastetta. Opettajia kokeilussa oli 128.

1978: Virkarehtorit siirretään kokonaistyöaikaan
Vuonna1972 kouluviranomaiset ehdottivat siirtymistä kokonaistyöaikaan eli virka-aikaan. Asetettiin  toimikunta. Työnantaja esitti 1974 yläkoulujen ja isojen alakoulujen rehtorien siirtymistä virka-aikaan ja kokonaispalkkaukseen. Siirto tapahtui sitten 1978

1979Opettajat järjestämään omia OPI-päiviä. Vuonna 1979 selvitettiin yläkoulun opettajien työaikaa: se oli yli 40 tuntia viikossa.

1980-luvulla valtion ja kuntien opettajien palkkataulukot yhtenäistetään.

1980: Hallitusneuvos Kalevi Salminen Valtion työmarkkinalaitiokselta OYJ:n kevätkokouksessa:
opettajat olivar tyrmänneet  esityksen kokonaistyöajasta?
1980: Käynnistetään tuntikehyskokeilu, joka vapautti yläasteiden resurssien käyttöä.
1980: Rehtorikoulutus alkaa 1980-luvun  taitteessa..

1981: Tuntiopettajille saatiin ikälisät.

1983: Vuonna 1983 tiukasti keskusjohdettu peruskoulu muuttuu “tuntikehyskouluksi”. OAJ vaatii ja saa läpi 14 %:n resurssien lisäyksen ylä-asateille hintana tasokurssien poistamisesta.
Ihmisten ansiot nousivat vuodesta 1953 vuoteen 1983 1600%! Elinkustannukset nousivat saman aikana  740%.
1983: Vuoden 1983 sopimus toi opettajiulle kohtuulliset asteikkokorotukset ja luokanopettajille kuoppakorotukset

1984: Opettajalakko. Lakko kestää noin kolme viikkoa. Kangasniemi neuvottelee nokkelasti palkankorotukset uusimuotoisille luokanopettajille. Opettajat saavat oman Vessin.
Lakko koski  aluksi  neljän kaupungin 4500 opettajaa ja 65000 oppilasta. Yhteensä lakkoon osallistui  7204 opettajaa.
1984 Uusi koululainsäädäntö astui voimaan.
1984: Lakon lopetamissopimuksen mukaisesti opettajat saivat yhden YT-tunnin palkalliseksi ala-asteella ja erityisopetuksessa s.118 (1984) ja elokuussa 1986 toisen YT-tunnin. Nuorille opettajille palkankorostus. Vanhat opettajat katkeria. Ero 4 c-palkkaluokkaa.

1988: Vapaakuntakokeilu alkaa.
1988: Ammatilliset opettajat liittyvät OAJ:öön. He saivat AO-piirin aseman. Nyt OAJ kattoi koko C-palkkal-asteikon 105

1989: Ammatilliset eläkeiät kumottiin. Opettajilla 55 vuotta ja 60 vuotta. Siirtymäaika on pitkä.

1990-luku: Suomessa lakkautettiin 1990-luvulla yli 680 koulua. Lakkauttamiset eivät kuitenkaan  tuoneet kuntiin suuria säästöjä.
Valtio teki 90 luvulla kaikkiaan 60 miljartdin menosäästöt. Kuntaliitto laski, että  valtio vei
päätölksillään 10 vuodessa kuntien taloudesta  26 miljardia mk

1990: Mahdollista maksaa ns. henkilökohtaisia palkanosaa opettajille

1991: OAJ:n jäseniä ovat kaikki opettajaryhmät lastentarhanopettajista yliopistojen opettajiin ja opettajaopiskelijoista veteraaniopettajiin.

.........................................................................

Opettajapolvi 6: 1992- 

YLEISTÄ

Kuudennelle  sukupolvelle 90-luku oli monessa mielessä käännekohta. Suomi oli 90-luvun alussa vauras länsi-eurooppalainen hyvinvointivaltio, ja sitten siihen iski lama. Kasinotalous romahti ennätyssyväksi lamaksi. Pankit ajautuivat kriisiin. Hyvinvointivaltiota alettiin kyseenalaistaa. 

Julkista puolta tervedytettiin vuoteen 1998 mennessä Ahon ja Lipposen hallitusten voimin 57 miljardilla markalla.

Alkoi pitkä, epävarmuuden ajanjakso, jota kuvaavat globalisaatio, lama ja toisaalta  tekniikan läpimurto. Koko Eurooppa on liittymässä EU:iin. Idän ja lännen vastakkainasettelun rinnalle on noussut islamin ja muiden maiden välinen jännite. Terrorismi on noussut muutaman vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen otsikoihin. Kiihtyykö muutos yhä? 

Liittyminen länteen jatkui. Vuonna 1995 liityimme EU:öön ja otimme myös euron käyttöömme vuonna 2002.   Vuonna 2008 syntyy globaali talouskriisi. Kansainvälinen tilanne kiristyy entisestään 2014, kun Venäjä valoittaa Krimin.

1993: Valtionosuuksia leikattiin (yksikköhintoja-  8 %): valtionosuudet muuttuivat laskennallisiksi.Budjettivalta siirtyy kunnille.

1995: Suomi liittyy EU:iin.
1995: tupakkalaki kieltää tupakoinin julkisissa sisätiloissa

1999: Suomi vaihtoi markat euroihin.
1999 Laki asiakirjojen julkisuudesta astuu voimaan: viranomaisten toiminnan  avoimutta lisätään.

2000: Suomeen uusi perustuslaki

2008: Maailmataloudessa syvä sukellus.

2012: Suomi hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen lain statuksella.

KOULUISTA


Suomalaisen koulun laatu hämmästyttää kaikkialla. Pisa-tulokset.
Monikulttuurisuus syvenee,  erityisoppilaita  sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin.
90-luvun laman aikana myös kouluihin kohdistettiin ennenkokemattomia leikkauksia. Koulujen määrärahoja leikattiin v 1993 tasosta 1998:aan 30%. Kerhojen määrä laski 1991-1993 50%. Opettajien lomautukset: 1993 kunnat lomauttvat 21,6% henkilöstöstään. Säästökeinoja olivat mm. neljän viikon lomautuksista, säästövapaat,  paperipyyhkeiden  puolittamiseen. Ryhmäkoot kasvoivat 1-4 oppilaalla. Tukiopetusta leikattiin. Tukiopetuksen osuus väheni 1991- 1994  43%. Opettajille ei palkattu sijaisia  Oppikirjoja kierrätettiin, kiinteistömenoja karsittiin ( myöhemmin syliin mm. homeongelmat) Kouluja lakkautettiin. Viidessä vuodessa 1991-1996 kunnat sulkivat 434 koulua, ennätysvuonna 1993 133 koulua. 1990-luvulla peruskoulutoimen menot laskivat 3 % vuosittain.  Lama mitätöi kouluille siirrettyä päätösvaltaa, kun vaihtoehdot ja liikkumatila kaventuivat. 

Suomi toipui lamasta nopeasti ja kuulema loistavasti. Kouluihin ei kuitenkaan koskaan palautettu niiltä leikattuja resursseja.  Alkoi kaikkialle ulottuva säästäminen: Koulun toimintojen ulkoistaminen; lomaukset, valtionosuussäädösten muutokset, normien purku.
2000-luvulla maan sisäinen muuttoliike ja lasten määrän väheneminen on johtanut toisaalta koulujen lakkautusaaltoon, toisaalta ahtauteen muuttovoittokunnussa. Opettajien uupumusta on lisännyt rajusti pyrkimys siirtää erityistä tukea tarvitsevat oppilaat yleisopetuksen luokkiin "integroimalla" heidät. Luokanopettajat taisivat nyt kokea saman shokin kuin oppikoulun aineenopettajat peruskouluun siirryttäessä. Mutta heille on tämä uusi Tsunami myös tulossa. 

Opettaja-tv siirtyi nettiin (poistuiTeemalta vuonna 2012). Vuonna 2013 sen nimeksi tuli  oppimisen verkkopalvelu. Monin paikoin siirryttiin koulujen kokonaisbudjetointiin (Espoo 2009/10) Uusia koulumuotoja olivat  ammattikorkeakoulut. 
Suunnitelun sijasta alettiin uskoa markkinavoimiin. Jos 1980-luvulla alettiin purkaa normiohjausta ja siirtää päätösvaltaa kuntiin ja kouluihin. 1990-luvun alussa suuntaus kiihtyi erityisesti hallinnon toimesta.  Suuntaus oli kansainvälinen. Mm. Ruotsi vapautti koulunsa markkinoille ja salli ns. vapaat koulut. Usko valtioon alkoi hiipua. Tätä joudutti liittyminen Euroopan yhteisöön. Johtavana ideologiana on New Public Management, jossa julkiseen sektorin toimintaa ohjataan liike-elämän kielellä.  

Viides opettajapolvi koulutettiin YLIOPISTOSSA sen suhteen se eroaa kaikista edellisistä. Seminaarit oli lakkautettu 70-luvun alussa, ja kaikki luokanopettajakoulutus siirrettiin myös opettajakorkeakouluista opettajankoulutuslaitoksille.  
Hyvin koulutetut opettajat saivat uskomattoman vallan kirjoittaa opetussuunnitelma 1994 alkaen kouluilla. Kouluista tehtiin eräässä mielessä itsenäisiä tulosyksiköitä, joiden piti varsin väljien perusteiden pohjalta keksiä itse sisällöt oppiaineisiin, arviointitapansa jne.  

Koulujen omaleimaistumiseen liitettiin nopeasti tulosvastuullisuuden ja itsearvoinnin elementit. Kouluille annettiin valtuutus kirjoittaa omat opetussuunnitelmansa-muttei siihen työhön resursseja. Hallinnon retoriikka irtautui aika ajoin tukeavasti todellisuudesta. Tutkijoiden selvitettäväksi jää, oliko kymmenluku aidosti pedagogisen vapauttamisen vai koulutuksen markkinoiden rakentamisyritysen aikaa. Oliko kymmenluku vielä opettajuuden vapauden kasvun vai jo vapauden leikkaamisen aikaa? Amputoitiinko tuolloin opettajan didaktisesta autonomiasta pala koulun autonomiaksi- jonka kunnat haukkasivat?



1993: Lisättiin oppilaiden valinnanvapautta koulujen suhteen poistamalla koulupiirijako kunnan saaman valtionsosuuden perusteista.
1993: Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen : valtionrahoitus irroitettiin toiminnallisesta lainsäädönnöstä

1994 Uudet peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Akvaarioprojekti. Koulut saivat tehdä omat opetussuunnitelmat- vaikka lainsäädäntö ei sellaisia tuntenutkaan. Opettajat osallistetaan ops-prosessiin
1994: Internet avautuu
1994: Valtion av-keskus lopettaa toimintansa
1994:Sosiaali- ja opetustoimi luovat esiopetukselle ensimmäisen kerran yhtenäiset  puitteet

1996: Valinnaisuus lisääntyy yo-kirjoituksissa

1997: suomalainen koulu peittää lähes koko ikäluokan, kun myös vaikeimmin kehitysvammaiset tulevat oppivelvollisuuden piiriin.

2000: Vapaaehtoinen esiopetus 6-vuotialle 

2001: Kansainvälisen PISA-tutkimuksen tulokset julkaistaan jouluna 2001. Sen mukaan suomalaisen peruskoulun oppilaat ovat maailman huippua lukutaidossa. Suomeen tulvii valtuuskuntia ottamaan selvää tavastamme toimia, varsinkin kun hyvät tulokset saavuitetaan OECD-mitassa keskimääräisellä panostuksella.

2002- 2006. Kiukkua herätti, että opetusta haluttiin selvästi yhtenäistää. Opetussuunnitelman valtakunnallisista perusteista tuli jälleen normi. Kouluilta kerittiin myös valtaa pois sekä valtiolle että kunnille. Pedagogisesti itseohjautuvien koulujen sijasta alettiin puhua kunnan tai alueiden kouluverkoista.
2003: Perusopetus- ja lukiolaeissa käsite ”oppilaan oman tunnustuksen mukainen uskonnonopetus” korvattiin vuonna 2003 käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus”.

2004: Uudet opetussuunnitelman perusteet. Tämän sukupolven toinen opetussuunnitelma tehtiin.
2004: aamu- ja iltapäivätoiminta käynnistyi  alakouluissa.

2006: Pieni, mutta merkittävä päätös tehtiin vuonna 2006, kun Opetushallitus antoi uudet ohjeet uskonnonvapauslain tulkinnasta. Uskonto, joka oli ollut 1800-luvulla kansakoulun tärkein oppiaine, pantiin lopullisesti suitsiin. Uskonnon opetuksen tuli olla ei-tunnustuksellista. Siihen ei saanut sisältyä enää hartaustilaisuuksia. Jo aikaisemmin aamuhartaus oli muutettu päivänavaukseksi, ja päivänavauksia alettiin pitää myös ei-uskonnollisista aiheista. Niinikään koulun juhlissa kristillisen perinteen osat joutuivat tarkkaan syyniin.

2010: Peruskoulun mukautettu erityisopetus jäi historiaan, kun koululainsäädännössä hyväksyttiin 2010 ajatus yhdestä opetussuunnitelmasta kaikille oppilaille.
2010: Perusopetuslaki muutetaan niin, että käyttöön  esi- ja perusopetuksessa otetaan ns. kolmiportaisen tuen malli.

2014: Oph hyväksyy uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

2015: Uusi opiskelijahuoltolaki.

EDUNVALVONTA-ASIOITA

1992: Opettajia aletaan lomauttaa. Annettiin sijaisten palkaamiskieltoja. Lomautukset saadaan kuriin vasta 1998, kun silloinen opetusminsteri Olli-Pekka Heinonen jyrähtää Vantalle.

1994: yksikköhintoja alennettiin 8,5 % Tarjotaan paikallisia säästösopimuksia.

2005:  saadaan kolmas YT-tunti.

2006: Myös opetus- ja sivistystoimen johtajat ja asiantuntijat ovat voineet liittyä OAJ:n jäseniksi.

2007: Oaj  esitti tulevaisuustyötä vuoden 2007 Kesuun. Se saatiin sinne, mutta muuta mainittavaa ei tapahtunut.
2007 Opettajien palkkaukseen alkaa tullia TVA- ja henkilisiä.

2008: Yliopistoissa toteutetaan uusi palkkausjärjestelmä, johon opettajat eivät ole tyytyväisiä. Yliopistoille uusi palkkausjärjestelmä (UPJ)- nyttemmin YPJ- lehtoreille ei hyvä.  Menettivät ikälisät ja tohtorilisät.

2010-luvulla homekoulu-ongelma kaatuu syliin. Tiukat ajat   jatkuvat. Yhä opettajia palkataan vain osaksi vuotta.  Haasteita riittää: Maahanmuuttajien opetus. Työolot. Tieto- ja viestintätekniikka. Syrjäytyminen.
2010: Uusi yliopistolaki: yliopisto itsenäinen työnantaja.

2011 alennetaan ammatillisten  opettajien kelpoisuusvaatimuksia.
2011:OAJ yritti saada tulevaisuustyötä hallitusohjelmaan tai Kesuun. Sitä ei saatu niihin, joten OAJ aloitti oman tulevaisuustyönsä.

2012: suunnataan suuria leikkauksia toisen asteen koulutukseen ja vapaan sivistystoiminnan kenttään.

2013: OAJ käynnistää "tulevaisuuskoneen".
Tehdään päätös sähköisistä ylioppilaskirjoituksista.
Käynnistetään kokonaistyöaikakakokeiluita.
2013: Suomalainen ya-opettaja opettaa 20,6 t viikossa  (TALIS 2013), viikottainen työaika 31,6 tuntia.

2014: Jälleen ennätysmäärä opettajia lomautetaan.
2014 astuu voimaan uusi opiskelijahuoltolaki, joka muuttaa koulujen OHR-työtä.
2014: OAJ keskeyttää työaikakokeilut.

2015: Arvioidaan koulutukseen on kohdistettu muutaman vuoden aikana usean miljardin euron leikkaukset. Kataisen-Stubbin hallitus pohtii vielä noin 200 miljoonan lisäleikkauksia toisen asteen koulutukseen.

2016:

2017: Ammatillinen koulutus uudistetaan.