Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018

Kiitos!
















ILON kirkon demareiden listan kolme ehdokasta Heikki Arponen, Martti Hellström ja Liisa Lepistö saivat yhteensä  kirkkovaltuuston vaalissa 260  ääntä ja seurakuntaneuvoston vaalissa 240  ääntä.
Näillä äänilla saimme yhden paikan  kumpaankin luottamushenkilöelimeen.

Listavaalissa henkilökohtaisesti eniten ääniä saanut saa koko potin. Tällä kertaa se satuin olemaan minä. Jos olen  estynyt, kokoukseen kutsutaan korvaava päättäjä varalle valittujen listalta.

SEURAKUNTAneuvoston varallaolijoiden listalla Liisan järjestyssija on  13 ja  Heikin 28.
Kirkkovaltuuston kokouksissa  varalla olijoiden listalla Liisan järjestyssija on  13 ja  Heikin 25.

NÖYRÄ kiitos listamme ehdokkaita  äänestäneitä!

Vaalin tulokset löytyvät linkistä:  https://www.seurakuntavaalit.fi/tulokset

perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Tradition siirtoa ja uutta luovaa oppimista

TÄMÄ essee on hiljan julkaistu Educoden sivuilla Vieraskynänä. Tässä linkki sinne.

2010-luku on ollut Suomessa rajun koulutusreformin aikaa. Muutos-paine on koskettanut kaikkia koulutusasteita. Yhtenä keskeisenä ajovoimana on ollut työelämän raju muutos.

Muutostutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että koulutus on yksi vaikeimmin muutettavista instituutioista. Kouluissa elää vahva inertia, muutoskitka. Siihen on monta syytä.

Kouluista on kasvatettu kaikkeuden keskuksia. Joka taholla on omat vahvat vaatimuksensa koululle. Koulujen halutaan ratkaisevan kaikki ongelmat: ilmastonmuutoksesta yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Erityisesti nokat vastakkain tuntuvat olevan ne, joiden mielestä koulun keskeisin tehtävä on antaa vahva yleissivistys ja ne, jotka etsivät tavoitteita tukevaisuuden työelämän tarpeista. Edellisille koulun ensisijainen tehtävä on kasvattaa sivistyneitä, hyviä ihmisiä. Jälkimmäiset ovat varmoja, että digitalisaatiosta tulee uusi normaali. Heidän tavoitteensa on oppilaiden onnistuminen elämässään ja erityisesti työelämässään. Tulevaisuudessa.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen on ottanut kiistassa viisaan roolin. Hänen mukaansa koululla on kaksi perustehtävää. Ensimmäinen on antaa uusille sukupolville se tietotaito ja kulttuuriperintö, joka edellisillä on ollut. Ja toinen on antaa lapsille ne taidot, joiden avulla hän kykenee kohtaamaan tulevaisuuden. Heinosen mukaan elämme aikaa, jossa tulevaisuus on entistä epävarmempi, ja siksi jälkimmäisen tehtävän painoarvo kasvaa.

Opettajuutta siis haastetaan. Vuosisatojen aikana olemme kehittäneet fiksuja työtapoja ja tekniikoita ns. vastaanottavaan oppimiseen ja tradition siirtoon. Monet niistä ovat yhä erinomaisen käyttökelpoisia. On edelleen asioita, jotka on opittava perinpohjin, jopa muistinvaraisesti.

Perinteistä opettajuutta haastaa uutta luova oppiminen. Kuinka auttaa oppilaita rakentamaan ei vain itselleen vaan aidosti uutta tietoa, yksin ja yhdessä toisten oppimiskumppanien kanssa? Näitä taitoja opeteltaessa opettajan on annettavaa tilaa oppilaille. Hänen pitää ottaa haltuun myös fasilitaattorin rooli.

Syväoppimisen ohjelma tarjoaa työkalut taitojen kehittymisen arviointiin

Uutta luovan oppimisen työkalupakki on yhä hapuiluvaiheessa. Yksi lupaavimmista uusista metodeista on ns. syväoppiminen, jota on kehitetty kansainvälisessä NPDL-hankkeessa. Syväoppimisessa vaikuttavina lääkeaineina ovat mm. autenttisten, itselle merkityksellisten ongelmien ratkaiseminen tutkivalla otteella ja itseohaujutuvaasti ja yhteistoiminnallisesti. Harjoiteltavat tulevaisuustaidot on jaettu systemaattisesti osataidoiksi ja näissä taidoissa kehittymistä kuvataan laadullisina – ei määrällisinä- portaina.

Suomalainen koulujärjestelmä on kiistatta yksi maailman parhaista. Maailman muutosvauhti on kuitenkin siksi kova, että meidän on myös kouluyhteisöinä uskallettava laajentaa keinovalikkoamme upeasti tradition siirtoon sopivasta pedagogiikasta myös uutta luovaan oppimisen pedagogiikan suuntaan. Rohkeasti kokeilemaan. Perusopetuksen monialaiset oppimiskokonaisuudet tarjoavat tähän hienon harjoittelualustan.

Seurakuntavaalit 18.11.

KIRKKO ja KAUPUNKI-lehdessä oli komea mainos. Ensi sunnuntaina saa kirkkokansa äänestää. Espoonlahden seurakunnassa useita, hyviä ehdokkaita. Ja Tuomiokirkko- seurakunnastakin mainokseen mahtui yksi:-)

Nämä ehdokkaat ovat Etelä-Espoon työväenyhdistyksen aktiiveja.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2018

Joosef - unohdettu isä

JOOSEFISTA  - Jeesuksen äidin:  Marian puolisosta, Jeesuksen isäpuolesta ja  Jeesuksen sisarusten isästa ei paljoa puhuta eikä tiedetä.  Markus – evankeliumeista  ajallisesti vanhin – ei edes mainitse häntä. Markus ei kerro myöskään mitään Jeesuksen syntymästä, ei  lapsuudesta,  ei nuoruudesta.  Joosef mainitaan  Matteuksen ja  Luukkaan sekä nimeltä  Johanneksen evankeliumissa (Matt. 1:16; Luuk. 1:27; Joh. 6:42). Ajallisesti tuoreimmasta  Johanneksen evankeliumista on jätetty siitäkin Joulun ihme  pois. Ei ole Beetlehemiä, ei verollepanoa, paimenia, ei itämaantietäjiä, ei pakoa Egyptiin, ei neitseellistä syntymistä...

Myöskään  Paavalin kirjeissä, jotka ovat kaikkein vanhimpia Uuden testamentin kirjoituksia, Joosefista ei kerrota mitään.

Jotain tiedetään kuitenkin, ehkä

Joosef  oli  kotoisin  Nasaretista, Galileasta (Luuk. 2:4, 39).  Nasaret ei ollut kaupunki. Se oli  kyläpahanen, jossa oli satakunta asukasta.

Matteus ja Luukas sisällyttävät evankeliumiensa alkuun Jeesuksen sukuluettelon (Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38), joka alkaa Joosefista ja päättyy aina luomiskertomuksen päiviin Aadamiin ja Isä Jumalaan. Matteus kertoo, että Joosefin isän - siis Jeesukseen eräässä mielessä isoisän nimi oli Jaakob; Luukas taas kertoo, että Joosefin isä olisi ollut Eeli (Oliko hän Marian isä?). Kummankin sukuluettelon mukaan Joosef polveutui itsestään kuningas Daavidista.

Joosef oli  Marian kihlatessaan jo vanhempi mies. Maria taas oli hyvin nuori. Paikallisen tavan mukaan kihlausaika kesti yleensä vuoden, eikä sinä aikana asuttu  yhdessä. Ennen vihkimistä  selvisi kuitenkin,  että tyttö odotti  jo lasta. Joosef ilmeisesti sääli  Mariaa, ja  aikoi   purkaa avioliittospimuksen hiljaisuudessa. Nähtyään enneunen  mieli kuitenkon muuttui, eikä hän hylännyt kihlattuaan, vaan meni tämän kanssa naimisiin. (Matt. 1:18-25)

Joosefin teko oli merkittävä. Joosefilla olisi ollut Mooseksen lain mukaan oikeus vaatia Marian kivittämistä uskottomuuden tähden. Marian kohtaloksi olisi koitunut kuoliaaksi kivittäminen. Eikä Jeesus olisi koskaan syntynyt. Mutta Jeesus sai syntyä käsityöläisperheeseen noin 7–2 eaa. Todennäköisesti 4 eaa.

Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä. Hän oli kasvatti-isä, joka oli läsnä lapsen elämässä, opetti, kasvatti ja suojeli  häntä. Tässä mielessä Joosef oli Jeesuksen isä, aivan riippumatta siitä, kenestä Maria oli tullut  raskaaksi. Juutalaiset pitivät Joosefia Jeesuksen isänä. Hän oli Joosefin täysivaltainen perillinen ja hän kohteli häntä isänään (Luuk. 2:48, 51).

Joosef suojeli vastasyntynyttä poikaa. Kun kuningas Herodes yritti  murhauttaa lapsen, hän otti  Matteuksen evankeliumin mukaan  perheensä ja pakeni Egyptiin (muut evankeliumit eivät mainitse Betlehemin lastenmurhaa ja pakoa Egyptiin). Joosef koki siis pakolaisenkin kohtalon.  Hän piileskeli Egyptissä  ja elätti siellä  pientä perhettään, kunnes Herodes kuoli.Tämän jälkeen hänellä oli edessään  vaarallinen paluu takaisin Nasaretiin.Hänellä oli täysi  syytä pelätä Herodeksen pojan Arkelaoksen vihaa. (Matt. 2:13-23)

Palattuaan Nasaretiin Joosef työskenteli rakennusmiehenä tai puuseppänä (Matt. 13:55). Varmaankin hän opetti ammattinsa myös Jeesukselle. Jeesus tunnettiin kotikaupungissaan rakennusmiehenä, eikä suinkaan profeettana tai opettajana (Mark. 6:3).

Jeesuksen syntymän jälkeen Joosef ja Maria saivat vielä monta lasta. Marian muiksi pojiksi mainitaan Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon, ja heidän lisäksi hänellä oli vielä ainakin kaksi tytärtä (Mark. 6:3). Jeesus tunnettiin kotikylässään nimenomaan Marian poikana. Yleisen käytännön mukaista olisi ollut määrittää poika isän mukaan.

Ajallisesti Joosefin viimeinen esiintyminen Uudessa testamentissa tapahtuu  kaksitoistavuotiaan Jeesuksen temppelivierailulla (Luuk. 2:41-52). Joosef etsi kadonnutta Jeesusta väsymättömästi ympäri Jerusalemia kolmen päivän ajan, ja lopulta löysi  tämän temppelistä. Jeesus kertoi olleensa  "Isänsä luona". Joosef ei voinut  ymmärrä alkuunkaan, mitä lapsi  tarkoitti tällä.

Joosefia ei  mainita enää, kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa. Tästä monet tutkijat ovat päätelleet Joosefin kuolleen. Jeesus itse ei puhu Raamatussa sanaakaan kasvatti-isästään.

Vaikka Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä,  hän oli Marian aviomies, joka huolehti vaimostaan ja Jeesuksesta tämän lapsuudessa. Joosefin armahtavaisuus  ja rohkeus antavat esimerkin kenelle tahansa tämän päivän isistä!

Eräs opettaja kuvasi minulle Joosefin unohdettua asemaa näin:
" Raamatunkertomuksissa hän jää syrjään, varjoon, kuten Espoon tuomiokirkon lukupulpetin puoleisella seinällä olevassa seimimaalauksessa: valo hohtaa Jeesus-lapsesta äitinsä kasvoille, mutta Joosef jää niin varjoon, ettei häntä näe, jollei tajua etsiä.  Mutta siellä hän on, vakaana ja luotettavana, ei hylkää kihlattuaan, vaikka juutalainen laki antaisi mahdollisuuden väistää, vaan hän kantaa vastuun, jota ei ole valinnut eikä omalla toiminnallaan ansainnut.”
Joosefia kunnioitetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa pyhimyksenä. Hän on mm.
perheen, isien, pakolaisten,  käsityöläisten (erityisesti puuseppien) ja epäilevien suojeluspyhimys ja auttaja.

Pitäisikö meidän luterilaistenkin puhua enemmän Joosefista?


RUKOUS

Hyvä Jumala, Isä. Kiitos, että olet. Kumpaakin.
Siunaa  Joosefia. Liian unohdettua. Amen


TÄMÄ hartauspuhe pidettiin Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa  tiistaina 13.11.2018.


torstaina, marraskuuta 08, 2018

Kuukauden kirja:Luvattu maa

KUUKAUDEN kirjana on

Näre, Sari ja Kirves, Jenni. (toim). (2014) Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus. Helsinki: Johnny Kniga Publishing.

Luvattu maa kertoo 1920- ja 1930-lukujen haave- ja vihapuheesta, jonka ytimessä oli idea  Suur-Suomesta, Vienaan ja Aunukseen saakka jatkuvasta  suuresta  isänmaasta.

Unelma  Suur-Suomesta liittyi  kansalliseen heräämiseen. Sitä muokkasivat  karelianismi, heimoaatteet, ryssäviha ja  osallistuminen operaatio Barbarossaan Saksan rinnalla.

Kaikki suomalaiset eivät olleet Suur-Suomen asialla, mutta mukana oli huomattavia henkilöitä: teollisuusjohtajia upseereja ja poliitikkoja, akateemista nuorisoa (Akateeminen Karjala-seura)–  ja myös pedagogeja. Itä-Karjalan suomalaistaminen kuului myös työväenliikkeen intresseihin.

Ajatus Suur-Suomesta  eli  jatkosodan päättymiseen saakka. Jatkosodan häviö  tappoi unelman. Sodan jälkeen Suur-Suomi-ajatus haluttiin unohtaa. Alkoi valikoiva hiljaisuus. Historiaallista muistia vääristettiin, siistittiin ja asioista vaiettiin. Suomalaiset valehtelivat vaikenemalla.

Sari Nären artikkeli ”Taistelukenttänä Suomen nuorison sielu. Suur-Suomi-hengen nostatusta, hengellä  pelaamista ja vastarintaa ” kuvaa  tuon ideologian nuorisokasvatusta,  joka muistutti  aivopesua. Vihaa ja  uhrimieltä juurrutettiin jo kasvuikäisiin. Mm. retoriikan ja kasvatuksen keinoin  luotiin tunnemaisemaa, jossa lapset ja nuoret kasvatettiin uhrautumaan maansa ja heille sälytetyn kansallisen unelman edestä. Suomen tuli olla lännen suojamuuri ja  pelastaa Eurooppa.

Suur-Suomi- pedagogiikka

Kasvatuspäämääränä oli  kehittää  ruumiiltaan ja sielultaan terve, selväajatuksinen ja elämän suuriin arvoihin kiinnostunut nuori ihminen, jolla on halua ja voimaa työskennellä niiden hyväksi. (Ottelin. 1931, 28-29)

Koulukasvatus

Koulussa tuli totuttaa työhön ja kasvattaa ahkeruutta, tunnollisuustta, tottelevaisuutta, itsehillintää, siveellisyyttä sekä tieoa ja tahtoa ylittää  itsensä. Tärkeintä oli siveellisuskonnolinen luonteenkasvatus. Samoin oli ohjattava omaksumaa  yhteiskunnallisia velvollisuuksia - oikeudenmukaisuutta, hyväntahtoisuutta ja kotiseutuun, isänmaahan ja ihmiskuntaan kohdistuvaa rakkautta.

Voimistelun tuli kehittää tärkeitä fyysillisiä ominaisuuksia ja siten edistää työkuntoisuutta. Tämän kautta se auttaa myös kansalaisen sotakuntoisuutta (Oskari Väänänen)

Jussi Saukkonen
Oppikouluhin  oli Jussi Saukkosen mukaan ensi tilassa saatava pakolliseksi maanpuolustusopetusta, ja naistenkin tuli perehtyä siihen. Tämän lisäksi kansallisesti  valveutuneen opettajan velvollisuus oli oma-aloitteisesti yhdistää tarkoitukseen soveltuvun oppiaineiden yhteyteen heimo-opetusta. Suur-Suomeen suuntautuneet opettajat toteuttivat velvoitetta opetuksessaan.

Nuorten suojeluskuntatyö

Tahko Pihkala  oli mukana nuorten suojelsukuntatyn kehittämisessä. Suojeluskuntien tehtävä oli turvata laillista yhteiskuntajärjestelmää antamalla sotilaallista kasvatusta, edistämällä voimistelua ja urheilua ja kansalaiskunnon kasvattamista sekä toimia yarvttaessa järjestysviranomaisten ja varsinaisen armeijan tukena.

Tahko Pihkala
Suojeluskuntienkin kasvatustyössä  pyrittiin lujittamaan luonnetta varsinkin karaisemalla ruumiillista kestävyyttä. Keinoina oli velvollisuudentunteen, itsekurin, kovuuden ja suorituskyvyn harjaannuttaminen. Suojeluskuntaharrastus ei kuulunut varsinaisesti opetusohjalmaan,mutta maanpuolustushenkiset opettajat käyttivät sitä ikään kuin oheiskasvatuksena. Näin Suur-Suomen luomiseen liittyvä vihapuhe ujutettiin jopa kouluopetukseen.

Suojeluskuntatyön nuorisotoiminta oli suosittua.  Poikatoiminnassa järjestettiin ennen  sotia ns. sotilasotteluita. Toimintaan kuului esterata, taisteluammunta, käsikranaatin pituus- ja tarkkusheitto sekä maahan kaivautuminen kenttävarusteissa. Jatkosodan puhjettua mukaan toimintaan otettiin myös asekoulutus. Poikia alettiin kutsua sotilapojiksi.

Sotilaspoikaosastoja perustettiin kansakoulunpiirijaon pohjalta ja niihin sai ottaa huoltajan suostumuksella 10-17-vuotiaita poikia. Heille tuli antaa kansalais- ja liikuntakasvatusta sekä sotilaallista alkeiskouliutusta.  Jatkosodan alussa sotilaspoikia oli 34 000. Sodan aikana määrä miltei tuplaantui.  Sotilaspoikajärjestöstä tuli Suoken suurin nuorisojärjestö

Poikatoiminan ohella järjestettiin pikkulottatyötä. Siinä kasvatettiin isänmaanrakkautta, kurinalaisuutta, velvollisuudentunnetta ja sveellisyyttä ajan hengen mukaan.

Partioliike

Lauri Vuolasvirta ja L. Arvi P. Poijärvi
Myös partioliikkeessä kasvatettiin samoja hyveitä kuin suojeluskuntatyössä. 1930-luvulla heimo- ja kansallisuusaate sai siinä määrin jalansijaa partioliikkeessä, että se herätti huomioita kansainvälisessä partioliikkeessä .

Talvella 1941 Suomen partiopoikajärjesrtän toiminnanjohtaja Lauri Vuolasvirta ja kouluhallituksen pääjohtaja L. Arvi. Poijärvi vierailivat Hitler-Jugend talvikisoissa. Suomeen alettiin puuhata Suomen Pojat-hanketta. Tarkoituksena oli yhtenäistää maanpuolustiskasvatys, luetteloida pojat ja määrittää heille asemat kriisitikanteiden varalta.  Hanke raukesi.

Sinimustat

Elias Simojoki
Nuorten intomielisuys oli Suur-Suomi-hakkeen tärkeä käyttövoima. Nuorisoon vaikutti erityisesti AKS:n perustaja pastori Elias Simojoki, IKL:n kansanedustaja, joka ylisti nuorten uhrimieltä.  Hän oli ääriikeistolaisen nuorisojärjestön: sinimustien perustaja.

Aikalaiskuvausten mukaan Suomeen perustettiin Hitler-Jugendin kaltaisia nuorisojärjestöjä, joissa koulutettiin nuoria poikia sotilaiksi ja heihin iskostettiin uhrimieltä ja marttyyriuskoa.

IKL kuljetti suomalaisia koulupoikia  Hitlerin Saksaan. Niinikään kotimaassa järjestetyille kursseille tuotiin Saksasta natsikoulutuksen saaneita  harjoitusmestareita.

Vuonna 1936 sinumustat lakkautettiin.-

Pohdintaa

KIRJAN tekijät ovat Suomen sotahistoriaa  ravistelevia nuoren polven tutkijoita. Hyvä niin. Vaikka kipeätä tekee, on tärkeää lopettaa vaikeneminen.

Sari Näre on kirjan toinen toimittaja. Hän on valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on myös tietokirjailija ja Nuorisotutkimuslehden päätoimittaja.

Toinen toimittaa on Jenni Kirves. Hän on tietokirjailija ja tutkija. Vuonna 2008 hän oli Tieto-Finlandia ehdokas.

Jälkikäteen on helppo kivittää.  Siihen en ryhdy.

PS.
Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kolme lastua  sotavuosien pedagogiikasta. Tässä linkit niihin.

https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/12/tuntematon-sota-ajan-pedagogiikka-osa-1.html
https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/12/tuntematon-sota-ajan-pedagogiikka-osa-2.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/06/kuukauden-kirja-suur-suomen-koulu.html


tiistaina, marraskuuta 06, 2018

Espoon Perinneseura kutsuu

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.




















Sydämellisesti tervetuloa tänään klo 17.30 Entressen siniseen huoneeseen kuulemaan Espoon sairaanhoidon kehityksestä. 
Kahvit klo 17.30. Seminaari alkaa klo 18.00. Vieraana perusturvajohtaja Juha Metso.

Tuokiokuvia seminaarista striimataan facebookiin (Martin aikajanalle) klo 18 alkaen.

lauantaina, marraskuuta 03, 2018