Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, heinäkuuta 16, 2019

Päivän aforismi


maanantaina, heinäkuuta 15, 2019

sunnuntaina, heinäkuuta 14, 2019

Kriitisiä ajatuksia peruskoulusta

TÄNÄÄN sunnuntaipäivän ratoksi esittelyssä ex-kollegoilta saamani kirjanipun seuraava helmi:

Mielonen, Mikko. (1973). Uudistuksesta taantumiseen. Ajatuksia peruskoulusta. Helsinki: Weilin+Göös. 101 

KIRJAA kirjoitettaessa 36 vuotta sitten pohjoisin osa Suomea oli juuri siirtynyt peruskoulujärjestelmään. Täällä etelässä vastustus oli  tiukkaa mm. yksityisoppikoulupuolella.

Mikko Mielonen toimi tuolloin Kontulan yksityisen yhteiskoulun rehtorina. Hänen 101-sivuinen pamflettinsa  heittää rajua  krittiikiä uutta koulujärjestelmää kohtaan ja yrittää vakuuttaa lukijan edes korvaavien koulujen arvosta.

Niputin kritiikin aakkojärjestykseen. Hakusanat ovat omiani.


Kaoottinen alku
Peruskoulun toteutus alkoi Lapissa 1.8.1972. Koulut alkoivat 21.8. 1972. Moni kunta ajautui heti sekavaan tilaan;   Kumpaa tuli oikein noudattaa vanhaa kansakoululakia vai tuolloin vielä vahvistamatonta peruskouluohjesääntöä?

Oikeuksienloukkauksia
Demokraattisen yhteiskunnan on tarjottava vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksia. Koulunuudistus  rajoittaa valinnan mahdollisuuksia ja kaventaa kasvatuksen vapautta, Mielonen kirjoitti.

Oppikouluilla oli tuolloin vielä itsellään oikeus valita ryhtyykö se korvaavaksi kouluksi. Kaksi kaupunkia: Kemi ja Ylitornio toimivat kuitenkin toisin. Oikeuskanslerin päätöksen mukaan ne olivat toimineet laittomasti, kun ne jättivät oppikouluja koulujärjestelmänsä ulkopuolelle. Kouluhallitis päätti lopulta, että ko. oppikoulut  on sisällytettävä koulusuunnitelmaan korvaavina kouluina. (Päätös sitten purettiin muuttamalla taannehtivasti  lakia :-) MH)

Peruskoulutiedoilla ei pärjää
Mielosen mukaan  ei ollut näyttöä peruskoululaisten pärjäämisesta lukioissa. Mielonen  esitti   kaksi todistetta päinvastaisesta:
-  toisen Liedon yhteislyseosta: (kokeilu)Peruskoulusta tuli lukioon 39 oppilasta. 8.-luokalle mennessä joukko  oli karsiutunut 14:een. Heistä reputti  21% (koko maassa  reputti 5 %).
- toisen Viitasaaren kunnan omistamasta lukiosta 1973: (kokeilu-)peruskoulusta tulleista  reputti 54% (koko maassa 5 %)

Ruotsin mallin on varoittava esimerkki
Peruskoulu-sana(kin) on  laina Ruotsista. Mielonen  piirtää ruotsalaisesta koululaitoksesta ankean kuvan.  Sekä opettajat että oppilaat  valittavat luokissa esiintyvää rauhattomuutta. Poissaolot ovat lisääntyneet. Mielonen paljastaan pohjoismaisten sosialistien salasuunnitelmia. Vireillä on  tutkintojen poistaminen. Valio kustantamaan oppikirjat.  Pois tunnustuksellinen uskonnonopetus. Koululaitos on yhteiskunnan manipulointilaitos

Tasapäistäminen on uhka
Peruskoulu tasapäistää; Siellä ei vaadita paljoa, mutta ei paljoa tiedetäkään. Pyritään siihen, että oppilaat saataisin näyttämään samanlaisilta. Koulu ei voi jättää viljelemättä oppilaiden enemmistön taipumuksia ja harrastuksia.

Tavoitetason lasku
On karkea vääryys alentaa tavoitteita. Mielonen viittaa R.H. Oittisen lausumaan:  ”Vastaisuudessa olisi päästävä siihen, että varsinaisella tietämisellä ei olisi niin keskeistä osaa kuin tähän saakka vaan taitamisella tulisi olla suurempi sija. Silloin sisältöjä ei tarvitsisi määritellä niin tarkkaan kuin nykyisin."

Vilpilliset aikeet
Koulunuudistuksessa ovat vaikuttaneet muutkin tekijät kuin pedagogiset  tavoitteet ja pyrkimys sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen. Reformi perustuu poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen:  tähtäimessä suomalaisen yhteiskunnan muuttaminen. On torjuttava pyrkimykset, jotka eivät palvele yksinomaan paremman ja tasa-arvoisemman koulun aikaansaamista.

Mielosen mukaan Ruotsissa on paljastunut, että peruskoulu on yksi  astinlauta  pyrittäessä muuttamaan yhteiskuntajärjestystä. Hän siteeraa Olof Palmea (radiossa 1966): ” Koulun tulee olla se keihäänkärki, joka  muovailee sosialistisen ihmisen."

Väärä oppi
Nyt on alettu julistaa: kaikki voivat oppia kaiken. Opetusministeri (Ulf Sundqvist) edellyttää, että kaikki oppilaat kykenevät omaksumaan määrätyn tietomäärän.  Koulumenestyksen yhdenmukaistaminen edellyttäisi menetelmiä, joita ei ole vielä keksitty.

Kovaan kilpailuun tulee  kouluttaa.

Yksityiskoulut oikeita kehittäjiä
Koulun uudistaminen on välttämätöntä. Yksityisoppikoulut ovat harrastaneet sitä jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Yksityinen oppikoulu on koko olemassaolonsa ajan toiminut kehityksen tienraivaajana, ja se on aina joustavasti sopeutunut ajan vaatimuksiin. Koululaitoksessamme tapahtuneet uudistukset ovat valtaosaltaan tulleet yksityisoppikouluissa suoritettujen kokeilujen tietä.

Ja vielä  todisteita kaupan päälle: Yksityisoppikouluissa on kielistudioita, eräällä yksityisoppikoululla oli jo tietokonekin.

Edes  korvaavaksi  kouluksi

MIELOSEN mukaan oppikoulujen ei tule luovuttautua kunnan kouluksi:  Kunnan haltuun luovutettavassa koulussa opettajilla ei ole  pysyvää turvaa työpaikasta. (Kunnan kouluissa oli tuolloin lakkautuspalkkajärjestelmä. Kunta sai  siirtää  opettajan toiseen kouluun ja Kouluhallitus toiseen kuntaan. Ja jollei opettaja siirry menettää lakkautuspalkan. Sitä paitsi lakkautuspalkka putoaa vuoden kuluttua vain eläkkeen suuruiseksi). Kouluhallituksella oli valta lopettaa kunnan omistuksessa oleva lukio. Korvaavassa koulussa henkilökunta saisi jatkaa.

Mielonen toivoikin, että rinnakkainelo voisi jatkua. "Koululaitoksemme kahdenlaisuus tuottaa  hedelmällistä vuorovaikutusta: uudistava ja kokeileva koulu ja yhä tarpeellinen jatkuvuus, jota ovat edustaneet kunnan ja valtion koulut."

Mielonen perusteli monin argumentein  korvaavan koulun ratkaisua. Hakusanat taas omiani.

Arvot
Yksityisten kansalaisten oma-aloitteinen osallistuminen yksityisoppikoulujen kehittämiseen on olennaisesti rikastuttanut sivistyselämäämme. Nämä voimavarat on edelleen säilytettävä koulutoiminnan piirissä, jotta koulu edelleenkin olisi  joustava ja kehityskelpoinen.

Tehokkuus
Yksityisillä kouluilla on laaja kokemus koulutoiminnan tehokkaasta hoitamisesta. Hallinto-kustannuksetkin pienemmät. Niissä on valmiit koulutilat. Kansliatyövoiman käyttö olisi helpompaa (peruskoulu ei tunne kanslia-apulaisen käsitettä). Olisi vain yksi kouluneuvosto.

Pedagoginen paremmuus
Korvaavassa koulussa on kaksi osaa:  peruskoulu ja erillinen lukio, mutta edelleen ne olisivat hallinnollisesti ja pedagogisesti yhtenäinen kokonaisuus. Opettajia voitaisiin käyttää joustavasti.  Valvontavuorotkin on helpompi järjestää kuin erillisellä yläasteella ja lukiossa.

Opetuksen taso olisi korkeampaa. Opettaja kantaa vastuun, kun tietää opettavansa oppilasta lukiossa. 5-6-luokkalaisia opettavat aineenopettajat. Opettajapätevyyskin on huomattavasti korkeampi.

Kuinkas siten kävi? Kritiikin arviointia nykysilmin

EHKÄ Mielosenkin ansiosta taistelu korvaavista kouluista kuumeni seuraavina vuosina  Espooseen niitä ei tullut, mutta Helsinkiin useitakin. Nykyään ei tosin käytetä sitä termiä. Ahtaalle entiset oppikoulut kuitenkin ajettiin.  Lukiot leikattiin  pääsääntöisesti irti perusopetuksesta oman lainsäädäntönsä alle.

ENTÄ sitten peruskoulu? Toteutuivatko uhkakuvat. Eivät pääsosin. Jo etelässäkin peruskoulun opeilla on pärjätty paitsi lukioissa myös huimin tuloksin mm. kansainvälisissä Pisa-testeissä. Oppilaat eivät ole tasapäistyneet. Huolta on enemmänkin kasvavista eroista esimerkiksi poikien ja tyttöjen menestyksen välillä.

Peruskouluun siirtymävaiheessa kouluissa oli paljon työrauhaongelmia, ja on rauhattomuutta edelleenkin.  Kouluviihtymättömyyttä on sitäkin. Tavoitetasoa ei voi kuvata kuitenkaan. alhaiseksi. Jos joku on uskotellut, että kaikki voivat kaiken oppia, kuten Mielonen esittää, niin siinä hän on oikeassa. Kaikki eivät opi. Noin 8 % pojista ei esim. opi ymmärtävää lukemista. Mutta melkein kaikki oppivat. Ja paremmin kuin juuri missää muualla maailmassa.

Kirjoittajasta


Mikko Mielonen (1928-2007) oli teologian tohtori ja kouluneuvos. Elämänsä aikana hän ehti toimia  nuorisopappina, tuntiopettajana,  uskonnon ja psykologian vanhempana lehtorina sekä rehtorina ensin Kangasniemen yhteiskoulussa, sitten Kontulan yhteiskoulussa koko sen olemassaolon ajan (1966-1977) ja uran päätteeksi siitä irroitetussa Vesalan lukiossa vuodet 1977–89.

Päivän aforismi


lauantaina, heinäkuuta 13, 2019

Kouluntarkastajat

KAUNIS kiitos ex-kollegoille Jukka Kuittiselle ja Leena Linholalle. Tyhjensivät kirjahyllyjään, ja Mersun takakontti tuli täyteen vanhoja arvokkaita kasvatusalan teoksia. Ne saivat nyt uuden kodin.

ENSIMMÄISENÄ tartuin tähän hyväntuuliseen teokseen:

Jurama, Veikko ja Karttunen, Toivo J. (1990). Kouluntarkastajat. Sattumia ja ajankuvauksia  kahdelta vuosisadalta. Valtion Kouluhallinnon Virkamiehet ry.


SUOMESSAHAN ei ole enää kouluntarjastajia. Tarkastuksista ja tarkastajista luovuttiin 1990-luvun alussa. Minut ehdittiin tarkastaa kerran kun olin Sepon koulussa luokanopettajana 1980-luvulla- mutta silloin tarkastus oli jo konsultointia.

Tämä kirja kertoo ajasta  1861- 1970 

Ensimmäinen viranhaltija oli  Uno Cygnaeus. Hän oli maan kaikkien (aluksi yksityisten) maalaiskansakoulujen ylitarkastaja (Kaupungeilla oli oma valvontansa).  Aluksi hän oli ainoa. Sitten hän sai apulaisen ja  sivutoimisia  ”paikallistarkastelijoita”- pääasiassa pappeja- jotka saivat vain matkakorvaukset.  Vuonna 1884 valtiopäivät perustivat jokaiseen 8 lääniin  päätoimisen kansakoulujen tarkastajan viran, jotka täytettiin vuonna 1885.

Vuonna 1970 kouluhallinnon organisaatiomuutoshetkellä valtion kansakouluntarkastajia oli 48.  Vuonna 1871 Helsinkiin perustettiin ensimmäinen päätoiminen kansakouluntarkastajan virka. Vuonna 1970 oli 21:ssa kaupungissa sellainen

Vuonna 1970  nämä virat lakkautettiin. Lääninhallituksiin perustettiin kouluosastot, joille siirrettiin huomattava osa siihen saakka kouluhallitukselle kuuluneista hallinto- ja valvontatehtävistä. Niitä hoitamaan sijoitettiiin siihenastiset kansakouluntarkastajiat ja kirjastontarkastajat.  Näin muodostui yhteensä 79 koulutoimentarkastajan virkaa.

Kansakoulun tarkastajan työ

Kansakoulun tarkastajien tehtäväkuva oli hyvin laaja:
  • Hän valvoi koulujen opetus- ja kasvatustyötä.  
  • Jokainen koulu oli tarkastettava vähintään joka toinen vuosi. Lisäksi käytiin seuraamassa koulujen juhlia ja pidettiin vihkijäisjuhlissa juhlapuheita. 
  • Hän vahvisti virkavaalit ja myönsi ikälisät
  • Hän  tutki riitajutut ja kantelut. 
  • Hän oli mukana suunnittelemassa koulupiirijakoja ja hyväksymässä koulupaikkoja,
  • Hän tarkasti koulujen rakennus- ja korjaustyöt 
  • Hän  välitti kunnille ja kouluille  kouluhallituksen käskyt ja määräykset 
  • Hän otti vastaan kouluhallinnon tentit.
  • Hän vahvisti opetussuunnitelmat ja hyväksyi vuositarkisteet.
Paperitöitä riitti. Hän oli itse oma sihteerinsä ja oma juoksupoikansa. Palkka oli kuitenkin vaatimaton. Lisäksi he saivat rahaa kanslian pyörittämiseen. Monet olivatkin hyvin pihejä. He mm. käänsivät kirjekuoret ja käyttivät ne uudelleen.

Mutta vastapainoksi todetaan, että työ oli hyvin vapaata.

Koulutarkastukset

Jokainen koulu oli tarkastettava vähintään joka toinen vuosi. Opetusta seurattiin, tilat ja päiväkirjat ja arkistot käytiin läpi. Kukin tarkasti kouluja omalla tavallaan ja kiinnitti huomioita eri asioihin. Joukossa oli  monenalaisia persoonallisuuksia: tiukkoja ja leppoisia. Jotkut olivat arvokkaita asuaan myöten, toisten vaatetus oli sellainen, että heitä luultiin nuohoojaksi tai säätä pakoon tulevaksi metsätyömieheksi. Osa oli ylitarkkoja papereiden järkestyksestä. Osalla ei pysynyt omatkaan arkistot kunnossa. Osa ajeli ylinopeutta autoillaan. Joku  kulki avojaloin.

Oli yleistä pelätä tarkastusta. Kaikki tarkastajat eivät ilmoittaneet etukäteen, milloin opettajat joutuivat ”tarkastajan kouluun”.  Eräät halusivat tahallaan yllättää. He hiipivät koulun pihalle  ja sitten ikkunain alitse eteiseen, kuuntelivat oven takana ja astuivat sitten yllättäen sisään. Näin kuulema näki opettajan ja koulun oikeissa olosuhteissa. Eräs opettaja pelkäsi niin paljon, että piti ovea niin kauan kovaa kiinni, että tarkastuksesta täytyi luopua. Tällaisista tarkastajista opettajat varoittelivat toisiaan. Moni opettaja valmensi myös oppilaitaan tarkastuksiin. Sovittiin mm. viittausvuorot.

Joskus  pelkoon oli aihettakin. Tarkastajiin mahtui niitäkin, jotka vaativat ostamaan uudet vaatteet tai antaessaan palautetta laskivat omalaatuista hevosen leikkiä.

Mutta toisinaan hiipiminen kannatti. Aina opettaja ei ollut edes paikalla. Tilalla saattoi olla puoliso tai sitten lapset olivat keskenään. Opettaja  kun oli  esim. raveissa tai juopottelemassa.

Toisille mm. yksinään erämaakouluilla työskenteleville tarkastajan vierailu saattoi olla ilon aihe.  Ja saihan moni opettaja hyväntahtoista ohjausta. Kirjassa kerrotaan myös tarkastajasta, joka kunnosti veistokalustoa yömyöhään, toisesta joka aikansa kuluksi korjaili koulun  opetusvälineistöä, kelloja ja ompelukoneita ja kolmannesta  joka viritteli harmonit.

Tarkastusmatkoja tehtiin jalan, pyörällä, hiihtäen, hevoskyydillä,  bussilla, moottoripyörällä ja   omalla autolla. Ehkä erikoisin kyyti oli Akseli Salokanteleella, joka asensi polkupyörän perätuupparin potkukelkkaan.

Majapaikkakin piti löytää. Joskus se oli koulun lattialla tai  veistoluokassa höyläpenkin päällä, joskus jopa opettajattaren vuoteessa. Joskus ystävät majoittivat, joskus muut saloseudun asukkaat.

Ongelmatilanteita

1920-luvulla ja 1940-luvulla oli ankara pula pätevistä opettajista. Epäpätevinä opettajina toimi silloin monenlaisia ihmisiä. Mm. Rovaniemen mlk:n muutamalla koululla opetti Sukevalta karkuun päässyt vanki- oikein menestyksellä.

Kiusallisimpia tehtäviä tarkastajan työssä oli opettajista tehtyjen kanteluiden tutkiminen- varsinkin kun oli aihetta. Maalla vartioitiin opettajien sveellisyyttä jopa pukeutumista. Ja tietysti sallittujen rankaisukeinojen ylittämistä, esim. lapsien möykyttämistä nyrkillä  jo ensimmäisinä koulupäivinä

Töitä siis riitti. Niitä oli niin paljon, että tarkastaja ei aina  tahtonut pysyä ajan tasalla esim. pedagogiikassa. Onneksi oli  jokavuotisia tarkastajien kokouksia, neuvottelupäiviä, kansainvälisiä koulukongresseja  ja mm. opintoretkimatkoja, joilla tutustuttiin ulkomaiden kouluoloihin. Valitettavasti monen tarkastajan kielitaito oli heikko. Myös kouluhallituksella oli tapana komentaa silloin tällöin joku tarkastaja  virastoon tilapäiseksi tarkastajaksi ”näköpiirin avartamiseksi.”

Nostalgiaa!

Kirjaa varten alettiin kerätä juttuja ja sattumuksia 1970-luvun puolivälissä. Vastuu otti parivaljakko  Karttunen  ja Jurama.  Homma osoittautui luultua vaikeamaksi;  Hyviä juttuja ilmeisesti riitti, mutta ketään ei haluttu loukata. Niinpä Karttunen ehti koota viidessa vuodessa noin neljäsosan  kirjan sattumuksistaennen poismenoaan. Loppuosan toimittamiseen kului Juramalta 10  vuotta. Yhteensä sattumuksia on 251.

Leppoisa nostalginen pikku teos, jonka toimittaminen on ehkä ollut myös osa ammattikunnan surutyötä.

KIRJOITTAJISTA


Toivo J. Karttunen
Veikko Jurama (1929- ) oli koulutoimentarkastaja.  Hän valmistui ensin kansakoulunopettajaksi, luki sitten ylioppilaaksi ja suoritti vuonna 1970 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Hän toimi kansakoulunopettajan vuoden 1956-63, koulupsykologina Lahdessa lkv 1966-67, ja vt. tarkastajana 1967-69 ja uudelleen 1970 alkaen. Kouluneuvoksen arvonimen hän sai  vuonna 1987. Hän voi yhä elää?

Juramasta en löytänyt  netistä valokuvaa.

Toivo J. Karttunen ( 1906- 1980 ) oli kouluneuvos. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1930 ja suoritti myöhemmin FK- tutkintoa vastaavat opinnot. Eri piirien kansakouluntarkastajana hän toimi vuoina 1949- 1970 ja koulutoimentarkastajana lukuvuoden 1970-71. Koluneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1966. Hän kuoli 74 vuoden iässä.

Päivän aforismi


perjantaina, heinäkuuta 12, 2019

torstaina, heinäkuuta 11, 2019

Ammattikasvatuksen didaktiikka

TÄHÄN kirjaan tartuin tarmolla. Olen ollut niin kauan yleissivistävä opettaja, että se  mitä AMIS-opettajat tekevät ei ole osannut minua kiinnostaa. Nyt kiinnosti.

Suonperä, Matti. (1980).Ammattikasvatuksen didaktiikan perusteet, Helsinki: WSOY  

SUONPERÄN 240-sivuinen teos oli sekä pettymys että iso nautinto.

Pettymys?

Pettymys se oli siksi, että lähes 98 %:sti se puhui samaa, mitä 1970- ja 1980-luvun yleisdidaktiikan teokset. Löysin vain tällaisia marginaalisia eroja ammattikasvatuksen ja yleissivistävän kasvatuksen väliltä:

Käsitys hyvästä opettajasta:   Korostuu aineenhallinta ja kommunikaatiokyky. Opettajan onkin hallittava opettamansa asia täydelliseti.Monet opettajat ajattelevat  että ammattimies on alansa paras opettaja - kuitenkin  tarvitaan myös teoriaa.

Opetusmenetelmät. Kirjassa esiteltiin työtapoja, joita ei juuri käytetä ainakaan alakouluissa. Kiinnosta herättivät mm.
  • Korokekeskustelu. Alustukset + Keskstelua alustajien kanssa ( 
  • Laboratorio (työ pelkistetyissä koeolosuhteissa)
  • Laboratoriokoulutus (esim. sensitivity training. Ryhmästä kootaan tietoa istunnoissa tarkkaillen, kyselyin ja haastatellen, pari- ja ryhmäkeskusteluja. Istuntojen sarjassa esi teemoja.) 
  • Oppimispeli:  Ketju ongelmia a) ryhmäpelejä - kaikilla sama rooli- pelataan kouluttaja vastaan  tai b) roolipelejä- kukin pelaa toisia vastaan. Kuvataan roolitodellisuus. Määritellään alkutilanne. Annetaan tiedot. Pyydetään pelaajien ratkaisut ja perustelut. Kouluttaja esittää oman ratkaisunsa, sitä verrataan  ryhmän päätökseen
  • Oppimisstudio (ohjelmoitu materiaali esim. kielistudio) 
  • Simultaanisuoritus:  Opettaja näyttää eteen, ja luokka tekee yhtä aikaa  
  • Symposiumi: samaa teemaa koskeva ketjualustus, joiden pohjalta käydään keskustelua. 
  • Tapauskeskustelu. Kuvataan ongelmatilanne. Eräänä päivänä tapahtui… Mitä virheitä hän teki? Miten hänen olisi pitänyt toimia?  Keskustelu ryhmissä . Laaditaan toimenpidesuositus (kouluttaja hyväksyy
  • Tapausopetus : käytännän todellisista kokemuksista opitaan- virheet kuitenkin estetään 
Opetustilat. Tarvitaan enemmän tilaa. Välineiden on oltava käsillä. Pakkasessa jne. on voitava tarkkailla.

Terminologia.  Työtapa- ei sovi menetelmäkäsitteenä ammatilliseen koulutukseen.


Iso nautinto?

Iso nautinto se oli monestakin syystä.  Teksti vilisi nostalgisia nimiä: Bandura, Bloom,  Guilford, Heinonen, Klasmeier ja  Ripple, Koskenniemi, Lahdes, Nummenmaa...

Ja aikanaan niin uusia juttuja: Clarken teoria opetustaidoista. Oppimaan oppimisen alkuidea. Tavoiteoppiminen. Trumpin systeemi...

Jos pääsee yli siitä, että käytetty terminologia oli vielä kovin behavioristista ja lukee asioita termien takaa, löytää yhä kestäviä ohjeita opettajalle ja niille ainakin tuon ajan teoreettisia perusteita.
Suonperän  ajatukset  ovat kirkkaita.

Kirjoittaja avaa tosi selkeästi 1980-luvun oppimisteoriota: Oppimisteorioita. Näitä olivat
  • Ehdollistamisteoriat.
  • Persoonallisuusteoriat
  • Kenttäteoriat
  • Informaatioteoriat
JA lisäksi seuraavat 11+ 16-lista.

11 ruosteen kestänyttä  teoreettista ajatusta

  1. Frustraatio. Este tavoitteeseen pääsemisen tiellä- synnyttää oppilaassa epäonnistumisen tuskastuttavan kokemuksen  jota välttääkseen hän yrittää raivata esteen. Jos este on kyllin voimakas, se käynnistää puolustusmekanismit. Viha leimahtaa. Muita syytetään, tehtävän arvoa vähätellään. Kiukku puretaan toisiin.  Peitellään harmia karskiudella. Torjutaan sitä. Pelleillään. Purskahdetaan itkuun.  Paetaan unelmiin. Luovutetaan.
  2. Ihmisen toiminta on itseohjautuvaa; Kaikki mitä oppilas kykenee aisteillaan erottamaan ja vastaanottamaan on informaatiota. Yksilö reagoi ympäristönsä tarjoamiin ärsykkeisiin kokemuksensa, tavoitteidensa ja tilanteesta saamansa palautteen nojalla valikoiden. Tiedon varastoiminen perustuu keksivälle omaksumiselle. Oppilaan on itse havaittava opittavana oleva asian yhteydet todellisuuteen ja aikasemmin hankkimaansa ja omaksumaansa tietoon. (Guilford)
  3. Luento.  "Joku on joska jakanut luennoitsijat esittämistapansa puolesta  kahteen ryhmään:  sellaisiin, joilla on luennoidessaa pää paperissa ja sellaisiin joilla on paperi päässä."
  4. Motivaation aivan keskeinen merkitys oppimiselle. Motivaatio on yksilön psykofysiologinen olotila, joka synnyttää ja ylläpitää tavoitteeseen suuntautuvaa toimintaa. Motiivit ovat syitä, jotka virittävät motivaatiota. 
  5. Oppimaan oppiminen tarkoittaa oppimisstrategian  ts. tavan, jolla lähestyy eri tehtäviä kehittymistä.Tapa voi olla rutiinimainen tai uutta luova heuristinen.
  6. Oppiminen on käyttäytymismuutos,  joka syntyy oppimiskokemuksen  myötä. Oppilas oppii samanaikaisesti useita eri asioita. Opettajan tarkoittamia ja suunnittelematonkin asiaa.
  7. Oppimistapahtuma. Ausubel ja Robinson esittelevät oppimisteoriassa (1969) oppimistapahtuma luonnetta. Siinä on 2ulottuvuutta: a) Tiedon tarjoamistapa valmiissa muodossa vastaanotettava - itse keksittävä tietoaines b) Tiedon omaksumistavan perusluonne: miten liittää  uuden aikaisemmin omaksumaansa: järkevästi aikaisemmin opittuun liittyvä  mielekäs oppiminen ja  pelkästään asian mieleenpainava rutiinioppiminen.
  8. Opetusohjeet. Opetusohjeita ei voi antaa yksin oppimisteorioiden pohjalta. vaan toimintamallien kehittelyyn tarvitaan myös käytännön opetustyössä saatuja kokemuksia. Siksi liiukumme osittain uskomusten sävyttämällä pohjalla.
  9. Oppimisteoriat. Oppimisteorioita on monta. Oppimisen luonne vaihtelee tilanteesta toiseen. Yhdellä teorialla ei voida selittää kaikkea oppimista. Meillä ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä riittävän yleisyä inhimilistä oppimista  koskevaa teoriaa.
  10. Suoritusmotivaatio. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia japyrkii välttämään epäonnistumisia.
  11. Tuottaminen: On kahdenlaista tuottamista. Divergoiva tuottaminen- omaleimainen tuotos  annetusta informaatiosta. Konvergoiva tuottaminen- tavanomainen tuotos  annetusta informaatiosta (Guilford). 

15  ruosteen kestänyttä käytännöllis-teoreettispohjaista ohjetta opettajille

  1. Jätä tilaa oppilaiden omalle oivallukselle. Jää ratkaisemattomia ongelmia.
  2. Motivoi myös itsesi.
  3. Muistaminen. Parhaiten muistetaan opetustuokion alku ja loppu. Niihin kannatta sijoittaa  tärkeimmät asiat. 
  4. Onnistuminen. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia ja pyrkii välttämään epäonnistumisia 
  5. Opettaja toimikoon täsmälleen sillä tavalla, jota hän vaatii oppilailtakin.
  6. Opettajan tulisi käyttää enemmän mielihyvää  tuottavia toimintamuotoja kuin sellaisia, joka synnyttävät mielipahan sävyisiä  elämyksiä. Koska ihminen pyrkii toiminallaan yleensä  tuottamaan itselleen mielihyvää ja välttämään mielipahaa.
  7. Opettajan tulisi pyrkiä  ymmärtämään oppilasta tilanteissa, joissa hän suojelee omaa minäänsä keinoilla, jotka näyttävät arveluttavilta.
  8. Oppiminen seuraa kun saa toteuttaa omia yksilöllisiä tavoitteitaan. 
  9. Pidä motivaatio optimaalisen.
  10. Suunnittelun merkitys. Oppilasanalyysi. Oppiainesanalyysi. Opetustavoitteiden asettaminen. Sisältjen valinta. Resurssit. Menetelmien valinta. Opetustilanteen suunnittelu. Suunnittele tarkasti. Olet itse malli. Jätä oppimistilanteeseen myös ratkaisemattomia kysymyksiä.
  11. Tarkkailu. Anna oppilaiden tarkkailla kunnolla. Tarkkaile oppilaita ja itseäsi.
  12. Tee tavoite selväksi  oppilaille ja myös itsellesi 
  13. Vaihtelun periaate.  Aikamodulien   pituus 15-20 min. Yksitoikkoinen puhujan ääni ei ole ok
  14. Valmistaudu kunnolla. Välineiden etsiskely vähentää oppilaiden motivaatiota
  15. Välitavoitteiden ja rohkaisun avulla opettaja voi vähentää oppilaan ahdistuneisuutta (esim. arkuuden vuoksi)  ja näin lisätä  hänen oimintakykyään

Kirjoittajasta

Matti Suonperästä ei löydy netistä (eikä Wikipediasta) liikoja tietoja eikä yhtään ainoaa kuvaa. Helsingin Sanomien arkistosta löysi tiedon, että hän on syntynyt vuonna 1933. Todennäköisesti hän elää yhä. Esiteltävän kirjan mukaan hänellä on pitkä opettaja - ja opettajankoulutuskokemus. Oletan, että sama mies on toiminut mm. 1980-luvulla Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajana ja kasvatustieteen apulaisprofessorina sekä 1990-luvulla professorina  ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa.

Jo 1970-luvulla Suonperä oli urheilun henkisen valmennuksen pioneereja Suomessa. Hän mm. kehitti ensiksi huippu-urheilun tarpeisiin ns. mielikuvaharjoittelun. Siinä urheilija "pistää silmät kiinni" ja rentoutuu syvästi. Samalla hän käy mielessään läpi tulevan suorituksen pala palalta ja sen jälkeen kilpasuoritus.


Päivän aforismi


keskiviikkona, heinäkuuta 10, 2019

Tervemenoa kesäteatteriin

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

























Kesäteatteri tuo Träskändan kartanon maille komediaa ja historian siipien havinaa 

Espoolainen Yhteisöteatteri Jäänsärkijät toteuttaa kesällä 2019 teatteriesityksen Tarttumattomat. Se on komedia, joka yhdistelee historiallista faktaa ja zombie-genreä vauhdikkaaksi teatterikokemukseksi. Näytelmässä kierretään Träskändan kartanon mailla  ofiktiivisen Kartanon kaverit ry:n johdolla.   Näytelmän ohjaa Riina Salmi.

ESITYKSET klo 19
Ikäraja K-12

1.8.   to
2.8.   pe ENSI-ILTA
6.8.   ti
7.9.  ke
9.8   pe
11.8 su
14.8 ke
16.8 pe
17.8 la
20.8 su
23.8.la
24.8.su

Esitykset ovat Osoitteessa  Träskändan puistotie 6  02940 Espoo.

LIPUT  verkkokaupasta etukäteen 20€/12 €
Ovelta käteisellä 25€/15  €





Jäänsärkijöiden nettisivun osoite on https://yhteisoteatterijaansarkijat.com/
Facebook-sivumme löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/tarttumattomat/
ja verkkokauppaamme pääsee täältä https://jaansarkijat.tapahtumiin.fi

ESPOON perinneseura on liittynyt esityksen kannustajiin, ja jakaa sitä mielellään tietoa. Perinneseura toimii akiivisesti Träskändan kartanon pelastamiseksii

Espoon perinneseuran nettisivujen osoite on https://espoonperinneseura.net

Päivän aforismi