Ammattikorkeakoulupedagogiikasta. Osa 2.

Tässä blogilastussa nro2 kirjoitan muistiin kokoamani ajatuksia ammattikorkeakoulujen pedagogiikasta/didaktiikasta. Uusi korkeakoulumuotohan syntyi Suomeen 1990-luvun alussa, ja sen haluttiin  löytävän omanlaisensa tavan järjestää opetusta. Ajatuksia poimin kolmesta  teoksesra  1990- , 2000- ja 2010-luvuilta. Kirjat olivat:

• Helakorpi, Seppo ja Olkinuora, Anita (1997.) Asiantuntijuutta oppimassa. Ammattikorkeakoulupedagogiikkaa. Helsinki: WSOY
• Kotila, Hannu  (toim.) (2003). Ammattikorkeakoulupedagogiikka. Ajankohtaisia puheenvuoroja Helsinki: Edita
• Kotila, Hannu ja Mäki, Kimmo (toim.) (2012). Ammattikorkeakoulupedagogiikka 2: Näkökulmia oppimisesta, yhteisöllisyydestä ja työelämäläheisyydestä. Helsinki: Edita 

Miten kuvata pedagogiikkaa?

Kuvaan seuraavassa ammattikorkeakoulujen pedagogiikkaa (= didaktiikkaa) etsimällä vastauksia kolmeen klassiseen opetusopin kysymykseen:

• Miksi (= päämäärä)
• Mitä (= sisällöt)
• Miten (= metodit)

Miten kysymystä tarkastelen opettajan ja opiskelijan roolien sekä metodien  avulla itse opetuksen että arvioinnin osalta.

Aluksi

Ammattikorkeakoulupedagogiikka on korkeakoulupedagogiikkaa, jossa huomioidaan  ammatillisuus ja ammattitaito. Korkeakoulupedagogiikkaan kuuluu tieteellisen selittämisen periaate. Opetuksen tulee pohjautua alan tiedeperustaan ja  tutkittuun tietoon. Ammattikorkeassa pedagogiikka = Korkeakoulu-pedagogiikka + ammatillista osaaminen.  

Behavioristisesta luokkahuonemallista haluttiin siirtyä pedagogiseen malliin, joka korostaa opiskelijoiden itseohjautuvuutta, itseopiskelua ja tavanomaisen luentoon tai muuhun kontaktiopetukseen perustuvan luokkahuoneopiskelun vähentämistä. Lisäksi uudelle oppilaitosmuodolle haettiin uutta ja erilaista pedagogiikka verrattuna sekä opistoihin että yliopistoihin.

Oppimiskäsityksistä

Ammattikorkeakouluopetuksessa opitaan sekä yksin että yhdessä toisten kanssa. 

2010-luvun alussa  puhuttiin  yksin oppimisesta, dialogisesta oppimisesta sekä trialogisesta oppimisesta -jolloin mukana olivat myös työelämäkumppanit.   

Yhtä  oikeaa oppimiskäsitystä ei ammattikorkeakoulupedagogiikan taustalla ole. Teoksissas  kuvataan konstruktivismia, joka on lähellä pragmatismia, 

kontekstualismia - joka istuu työelämäyhteistyöhön ja oppimisympäristö-ajatteluun sekä . situationaalista oppimista - työyhteisöön sosiaalistumista. Kirjoittajien mukaan ei ole mustavalkoisesi yhtä oikeaa käsistystä. Oppimisessa formaali, informaali ja nonformaali ovat päällekkäin. Lisäksi puhuttiin realismista.

Konstruktivismin viittaa usko, että tieto rakentuu aiemmin opitun päälle ja että oppiminen on päämäärään suuntautunutta yhteisöllistä tiedonrakentamista. Muutosta toivottiin kuitenkin myös ammatillisessa toiminnassa ei vain ajattelussa. 

"Oppiminen tapahtuu toiminnan välityksellä toimintaa varten" (Pirkko Vesterinen)

Oppimista haluttiin suunnata vastaanottamisen sijaan tutkivaan ja kehittävään suuntaan.  Metodimalleista esille nostettiin mm. ongelmaperustainen oppiminen, tutkiva oppiminen ja oppimisen kaikkiallisuus.

Muutosinnosta huolimatta bielä 2010-luvun alussa ammattikorkeakoulu-pedagogiikka oli edelleen ”vaiheessa” ja se etsii uutta. Lisäksi sitä oli tutkittu  varsin vähän.

Miksi? Opetuksen päämäärä

Ammattikorkeakoulujen pedagoginen päämäärä  liityy  oppilaitokselle asetettuihin tehtäviin. Tavoittena oli kouluttaa opiskelijoista nopeasti muuttuvan työelämän vaatimukset täyttäviä ammattilaisia  ja  työelämäasiantuntijoita. Oppijoina olivat myös työelämänyhteistyökumppanit ja koko ammattikorkeakoulun väki. Oppiminen ymmärrättiin laajasti: Koulutuksen tuli edistää myös pienen ja keskisuuren yritystoiminnan kehitysedellytyksiä. 

Hallinto halusi, että koulumainen opetus yhdistettäisiin kehittämistoimintaan. Kaikki opettajat eivät innostuneet tästä. He haluaisivat jatkaa kouluopetusta ja opettaa kehittämistoimintaa erikseen.

Opiskelijoille asetettu päämäärä/tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena oli asiantuntijuus. Opiskelijasta piti kasvaa työelämän vaatimukset täyttävä ammattilainen, monitaitoinen, tilannejoustava asiantuntija. 

Ammattikorkeakoulupedagogiikan tuli toiminnallaan edistetään opiskelijan työotetta työelämän kehittämiseen ja osaamiseen.Tarvittiin siis innovaatiokykyä.

Asiantuntijuus oli kykyä hallita ympäristön monimutkaisuutta. Asiantuntija

• analysoi, tekee johtopäätöksiä, kehittää suunnitelmia
• hankkii, käyttää ja  luo tietoa  
• omaa kommunikaatio- ja yhteistyötaidot
• omaa tutkinnon
• jakaa tietoa muiden asiantuntijoiden kesken
• on luova ja  innovatiivinen
• on sisäistänyt asiantuntijakulttuurin
• oppii jatkuvasti 
• osaa
• reflektoi ja
• tietää enemmän kuin muu

Asiantuntijuus on kykyä vaativaan ongelmanratkaisuun. Asiantuntija kykenee ongelmanratkaisutilanteissa  tarkastelemaan tilannetta ikäänkuin kontekstin ulkopuolelta ja ratkaisun löytämiseksi osaa tuloksekkaalla tavalla jäsentää uudelleen olemassa olevia teknisiä,  normatiivisia ja sosiaalisia sääntöjä.

Asiantuntijaksi kehittymisen prosessi etenee  vaiheittain(Dreyfus ja Dreyfus (1986))

• aloittelija- suunnitelman kaavamainen noudattaja
• kehittynyt aloittelija- kokemus tuo kehityneemmät säännöt
• pätevä - asettaa tavoitteita tärkeysjärjestykseen, hallitsee päätöksenteossa tietoja ja kokemuksia 
• taitaja-  nopea ongelmanratkaisu holistisen analyysin pohjalta 

Koska vaarana oli osaamisen vanheneminen, koulutuksen tuli tukea opiskelijoita myös omaa ammattiaan ja työtään kriittisesti analysoiviksi uudistajiksi 

Mitä? Opetuksen sisällöt

Ammatillisessa koulutuksessa tavoitteena on ammattitaito: tietojen ja taitojen mahdollistama osaaminen tietyssä teknisessä ja organisatorisessa kontekstissa.

Tavoite oli tuottaa  korkeatasoista osaamista. 

"Osaaminen näkyi kykyinä ja valmiuksina" (Niinluoto).

Kullekin koulutusohjelmalle laadittiin ammattikorkeakoulussa  oma opetussuunnitelma. Sen pohjalta  opiskelija laati oman henkilökohtaisen opinto-ohjelmansa: HOPSIN. 1990-luvulla se oli karkea suunnitelma, mitä aikoi opiskelua. Siihen kuului erilaisia opintoja, moduuleita, joita sai valita, harjoittelua ja opinnäytetyö. Myöhemmin siihen tuli yhä enemmän vaihtoehtoja.

Opittava  tieto  jäsennettiin kirjalliseksi, käytännölliseksi (toiminnassa ilmeneväksi), kokemukselliseksi ja hiljaiseksi tiedoksi. Oppiainejakoisuudesta ja kurssimuotoisuudesta haluttiin siirtyä  teema- ja aihekokonnaisuuksiin.

Miten? Opetuksen metodiikka

Kun tavoitteena oli kohottaa koulutuksen teoreetista tasoa ja tuottaa näin elinkeinoelämän tarvitsemia työelämä-asiantuntijoita, opetusta oli tieteellistettävä. Mutta samalla haluttiin yhdistää tieteellinen perusta yhä vahvemmin  käytäntöön ja työelämäyhteistyöhön.

Yhdeksi metodiseksi avainkäsitteeksi nousi oppimisympäristö. Koulutus haluttiin järjestää  autenttisessa ja työelämälähtöisessä  oppimisympäristössä, jossa myös  sitoudutatiin  käytäntöyhteisöhin.

Keskein oppimateriaali oli virikkeinen oppimisympäristö. Oppimisympäristö ymmärrettiin yhtä aikaa paikaksi, tilaksi, yhteisöksi ja sen toimintatavoiksi. Se oli 

mielentila,  työpaikka kulttuureineen, aito työympäristö. Se oli  tietoa, taitoa, arvoja ja kokemuksia.

Ihanneoppimisympäristä oli avoin. Opiskelijat olivat oppimisympäristössään löytöretkellä. Oppiminen nähtiin prosessina. Apuna käytettiin kaikki mahdolliset tietolähteet ja oppimiskokemukset.

Opettajan uusi rooli

Ammattikorkeakoulu-uudistus hölskytti melkoisesti perinteistä opisto-opettajuutta. Kun opistoissa hyvään opettajuuteen kuului lähinnä ryhmän opettamisen ja  ohjaamisen taidot, niin ammattikorkeassa opettaja muuntui ohjaajaksi, joka laati opiskelijoiden kanssa yhteisesti yksilöllisiä tavoitteita ja sisältöjä sekä avasi yksilöllisiä oppimispolkuja. 

Sisällön opettamisesta huomio siirtyi oppimisen ohjaamiseen. Opettajasta tuli oppimisen ohjaaja  ja opiskelijoissa tapahtuvien konstruktiivisten prosessien käynnistäjä ja ohjaaja. Virta vei myös yksilöllisestä opettajuudesta yhteisölliseen.  Irtautuminen koulumaisesta opettajanroolista ja valmentautumista tutkivaksi ja kehittäväksi opettajaksi oli vaativa.

Ammattikorkeakoulun opettajan toiminnan keskiössä eivät enää olleet  opiskelijaryhmät vaan joukko yksilöitä, joiden kanssa oli tehtävä yhteistoimintaa. Tämä  asetti vuorovaikutustaidot ja muun osaamisen koetukselle.

 

Opettaja oli kaksoisasiantuntija: erityisalan ja pedagogisen osaamisen.  Eksperttiopettaja pystyi ratkaisemaan opetuksessa esiin tulleita ongelmia nopeasti, tehokkaasti ja relevantilla tavalla. Eksperttinä toimittaessa  oli pyrittävä jatkuvaan tietojen  uudistamiseen ja uuden tiedon prosessointiin suhteessa opiskelijiden oppimisen ohjaamiseen.

Lisää vaatimuksia toi työelämän kanssa tehtävä yhteistyö, käytännön ongelmiin paneutuva  sopimus- ja palvelututkimus.

AMK-opettaja oli näin erikoisasiantuntija, itseään kehittävä ekspertti, ohjaaja, opettaja ja opinto-ohjaaja. Puolet työajasta meni tiimityöhön.

Iso muutos oli sekin, että merkittävä osa opetuksesta siirtyi työpaikoille työpaikkaohjaajien vastuulle. Opettaja ei ollut enää isänä/äitinä  opiskelijoille samalla tavalla kuin lähiopetuksessa. Koska työelämäohjaajilla oli puutteita ohjausosaamisessa, opettajan tehtävä laajeni opiskelijan ohjaajasta myös työpaikkaohjaajien ohjaajaksi.

Tutkimus- ja kehittämistyössä  toteutetuissa hankkeissa opettaja oli  aluekehityksen tukena. Hän oli paitsi monipuolinen pedagogi, aluekehitysvaikuttaja sekä tutkija ja kehittäjä. 

Jotta tämä onnistuisi, oli kohotettava opettajiston koulutustasoa lisäämällä  lisenssiaatteja ja tohtoreita. Monelle jatkokoulutus oli rankkaa. Mutta myös  jatkuva muutos. 

Mitä ohjaajan rooliin kuului?

Ohjaaja voi ohjata yksilöä, pienryhmää ja suurempaa ryhmää (esim. verkko-ohjaus).

Ohjaaja opettaa vain  silloin, kun on välttämätöntä. Hän ohjaa, on apuna tarvittaessa. Hän puuttuu prosessiin vain, kun se  näyttää kohtaavan esteitä. Ohjaajan tehtävänä on kuunnella, rohkaista, tukea, kyseenalaistaa ja ihmetellä opiskelijan opiskeluun liittyviä valintoja. Hänen tulee  pystyy näkemään opiskelijoiden ajatusmaaliman ja skeemojen moninaisuuden ja löytämään ratkaisuja, jotka tukevat kunkin opiskelijan oman skeeman muodostamista. 

Hänen on osattava hallita omaa reagointia.  

Pedagoginen suhde on tässä välttämätön Ja luottamus. Ohjaajan tulee antaa opiskelijan itse valtaistua. Sisöistä voimaa ei voi antaa kenellekään.

Ohjaaminen rakentavan dialogin avulla laajentaa  opiskelijan ajattelua ja auttaa häntä  reflektoimaan oppimaansa.Ohjaajan tehtävä on muuttaa oma ymmärrys sellaiseen muotoon, että ohjattavat alkaisivat ymmärtää sitä. Hänen pitää selittää oman toimintansa ja valintojensa perusteita ja ilmaista omat haasteensa opittavan aihepiirin suhteen. Ohjaajan on oltava selvillä myös omasta toimintatavastaan ja piiloisista olettamuksistaan.  

Ohjausta voi antaa tuutori, mentori tai vertaismentori

• Tutoroinnilla teksteissä tarkoitetaan opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhdetta, jonka avulla edistetään oppimista ja opiskelijan itsenäistä oppimisprosessin hallintaa sekä opiskeluyhteisöön integroitumista.Tuutorointi on epäsuoraa auttamista, jossa tuutorin roolina on olla empaattinen ja aktiivinen kuuntelija. Kyseessä on vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde.
• Mentoroinnilla tarkoitetaan teksteissä työpaikalla tapahtuvaa  ohjausta, jossa  kokeneempi asiantuntija ja/tai  opiskelija ohjaa opiskelijan ammatillisen kasvun kehittymistä ja työyhteisöön integroitumista.
•  Vertaismentoroinissa opiskelijat opastavat toisiaan.

Tuutorointi tulisuhteuttaa opiskelijan itseohjautuvuusvalmiuksiin ja  tilanteeseen. Eräässä mallissa erotettiin 4 ohjaustyyliä:

• Ohjeita antava (kun on kiire)
• Konfrontoiva (kun opiskelijan. puheen ja tekojen välillä on ristiriitoja)
• Hyväksyvä (kun tunteet ovat pinnalla)
• Katalysoiva. (Kysymyksillä, kun pitää selkiyttää tilannetta mitä, miksi?)

Opiskelijan uusi rooli

Myös opiskelijoille koulutuksen siirtyminen opistotasolta korkeakouluksi merkitsi roolin muutosta. Oppilaitosmaisesta toiminnasta  siirryttiin yliopistomaiseen.

Luokkaopetuksen tilalle tuli  ohjattua ja opiskelijan omatoimista opiskelua .

 

Opiskelijan oli oltavat vahvasti itseohjautuva. Hän laati itse itselleen hopsin. Hän sai tehdä valintoja. Hän vastasi omasta opiskelustaan.Toisaalta oli osattava tuottaa tietoa myös  yhteisöllisesti. 

" Itseohjautuvuus oppimisessa on prosessi, jossa oppija tekee aloitteen, joko toisten avulla tai itsenöisesti, oppimistarpedensa havaitsemisessa, oppimistavoitteidensa määrittelyssä, henkilöstöresurssien ja materiaalisten oppimisreusrssien hankkimisessa, itselleen sopivien oppimisstrategioiden valinnassa ja toteutuksessa sekä oppimistulosten arvioinnissa”. (Knowles 1970)

Eräässä mielessä amk-pedagogiikkaan kuuluva trialoginen oppiminen teki myös hankkeissa mukana olleet työelämäkumppanit oppijoiksi. Hanke oli oppiva organisaatio, oppiva alue. 

Metodiikka

AMK-uudistuksen tavoitteena oli kohottaa koulutuksen teoreettista tasoa. Opetusta oli tieteellistettävä. Opetuksessa  haluttiin yhdistää tieteellinen perusta ja käytäntään suuntautuminen. Siksi ammattikorkeakoulujen tehtäviin  kuului tutkimus- ja kehittämistyö, joka kytkettiin tukemaan opiskelijoiden oppimista. 

Hallinto painosti kouluja yhdistämään opetusta, kehittämistoimintaa sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Oppimisen piti tapahtua autenttisissa paikoissa. Alueellisen kehittämisen tehtävä edellytti työelämäsuhteiden kehittämistä.

2000-luvulla vahva sidos työelämään korostui entisestään, ja ammattikorkeakoulut kehittivät pedagogisessa toiminnassaan useita projektimaisia työtapoja ja oppimisen muotoja. Pedagogisen ajattelun taustalla korostuivat deweyläinen Learning by Doing -ajattelu sekä tutkiva ja kehittävä työote. Tutkimus- ja kehittämistoiminnasta (T&K) tuli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI), 

Ammattikorkekaulupedagiikan metodikirjo oli laaja;

• aktivoiva opetus: opiskelijat työskentelivät  oppimistehtäviensä parissa, jotka oli organisoitu projekteiksi, ryhmätöiksi ja työtehtäviksi
• hankekirjoitusmalli (hankkeen eri vaiheista kirjoitettiin erilaisia tekstejä)
• harjoitukset ja harjoittelu (ammatin perustaidot=
• itseohjautuvat opetusmenetelmät 
• kansainväliset harjoittelut/ kansainväinen harjoitteluvaihto  
• kehittämisprojektit.  
• lbD - metodia- avoin innovaatiotoiminta oppivalla alueella, Opiskelija suorittaa valtaosan opinnoistaan ja myös opinnäytetyön aidoissa työelämän  kehittämistehtävissä. Opitaan tutkien ja kehittäen 
• living Lab. Oppiminen ja ohjaaminen viedään  arkisiin toimintaympäristöihin (Mm. Omnia ja Laurea ”Koulii”  Suurpellossa - asukkaat vahvasti mukana. Ideoidaan hyvinvointia tuottavia palveluita. Käynnistettiin oma lähiradio 
• opinnäytetyöt - usein toimeksiantoja
• oppijalähtöiset työtavat (korostetaan oppiljoiden itsenäisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta)  
• oppimisverstaat
• PBL- metodia (jonka pohjalta on laadittu integroivia oppimiskokemuksia. Tutoriaalit...
• ratkaisukeskeinen toiminta pajoissa. Tarvitaan luottamusta, yhteishenkeä, ohjausta. Pohditaan miten asia tulisi ratkaista - ei miten tilanteeseen on jouduttu tai mistä jokin johtuu 
• ryhmätoiminta
•  Projektioppiminen/projektiopiskelu valmisti opiskelijoita, jotka  osaavat käynnistää projekteja ja työskennellä niissä, kehittää työtään ja jopa työllistää itsensä projektien avulla. Joka tiimillä oli oma ohjaaja. Projektin vaiheet:  Orientoituminen, työskentelyn suunnittelu ja organisointi: tavoitteiden asettaminen, keinojen valinta, toteutus, seuranta, tuotoksen kokoaminen, arviointi ja tuotoksen julkaiseminen. Opiskelijat opettavat toisiaan tiimissä, jakavat asiantuntijuuttaan ja yhdistävät osaamistaan 
• Trumpin  tiimiopetus 
• tutkimus- ja kehittämisprojektit- tavoitellaan uutta tietoa. Annetaan selkeä tehtävä,
• tutorointi
• portfolio
• sosiaalisen median hyödyntäminen oppimisessa - ilmainen.Sinne oppijalähtöista ja yhteisöllistä oppimista tukevia malleja  
• verkko-opetus -voidaan hyödyntää korkeakoulun ulkopuolella olevaa asiantuntemusta. On kysyttävä tuoko lisäarvoa.
• yitysyhteistyö; Vierailut, Opiskelijaprojektit, Kehityshankkeet, Harjoittelu ja opinnäytetyö, rekrytointi  

Arvioinnin metodiikka 

Ammattikorkeakoulun pedagiikan peruskäsitteitä on osaaminen ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Osaamispuhe tuli Suomeen OECD:stä ns. Bolognan prosessin myötä.

AMK:n opetussuunnitelmat oli laadittu osaamisperustaisiksi.  Jotta osaamista voitiin arvioida ja jotta ns. AHO-toimintaa ( jossa muualla mm. nonformaalisti  tai informaalisesti hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan) tarvittiin selkeät kriteerit eri arvosanoille. Niistä hyötyivät erityisesti maahanmuuttajat ja 

työssä loistavat, mutta kirjallisesti  hieman himmeämmät opiskelijat.

Hyväksyttävän tason saavuttaneen henkilön tuli  selviytyä niistä töistä ja tehtävistä, joihin työllistymisen tutkinto mahdollistaa. Kotilan ja  Mäen (toim. (2012) teoksessa pohdittiin, miten taitotaso tulisi kuvata. 

Mika Saranpään mukaan  sopivia arvioinnin kohteita olivat

• asiakas-, tuote- ja työturvallisuus
• itsenäisyys toiminnassa
• resurssien ja materiaalien käyttö
• toiminnan perusteleminen
• toimintatapojen monipuolisuus
• toimintaympärostön laajuus
• työn sujuvuus,  työprosessin hallinta
• työvälineiden hallinta
• tuotteen tai palvelun laatu
• työn kehittäminen
•  yhteistyökyky

Kriteerien kriteereiltä:  verbeiltä (eri tasojen kesken) edellytettiin aitoa eroa. 

Kiellettyjä verbejä  tulisiolla mm. tietää, tuntee ja perehtyy. Kirjoittajat suosittelevat Bloomin asteikkoa.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

En ole koskaan itse opettanut opiskelijoita ammattikorkeakoulussa, joten näiden kolmen kirjan avulla opin paljon mielenkiintoista.

Ehkä suurin yllätys oli se, kuinka paljon tuo jo 1990.luvulla syntynyt amk-pedagogiikka muistuttaa niitä trendejä, joita ajetaan niin toiselle asteelle kuin perusopetukseenkin:  itseohjautuvuuden korostaminen, monialaiset oppimis-kokonaisuudet, näyttömahdollisuudet (vaihtóehtoiset), opettaja  ohjaajana, oppijalähtöiset työtavat, oppilaan oma vastuu, oppimaan oppimisen taidot, oppimisympäristöpuhe, osaamispuhe (taidot), projektit, päättöarvioinnin kriteerityö, työelämälähtöisyys ja mm. vertaisoppiminen, 

Täytyypä vielä  etsiä käsiin artikkeleita ammattikorkeakoulupedagogiikasta vuosilta 2013- 2022.

Viikkoraportti 48/2022

Tiukka kokousviikko. Kyllä niitä  niitä piisasi. Ja paljon muutakin. 

Maanantai 28.11.

Raunon ja Liisan kirjan-julkistustilaisuus SKS:n juhlasalissa. Alle 20 minuutin puheenvuoro kirjasta lukukokemuksena ja sitten mielipiteiden laukomista paneelissa.

Oomilta karmea sähkölasku 655 €!!° Vuosi sitten 90€

Keli taas märkä ja pimeä. Marju kyytiin Isosta Omenasta.

Tiistai 29.11.

Perinneseuran meets-kokous klo 15. Hyvää pohjakeskustelua vuoden 2023 toiminnalle. 

Kunnallisjärjestön hallituksen ylimääräinen teams-pikakokous klo 19. Saatiin valittua uusia lautamies Käräjäoikeuteen. Vs. sihteerinä pöytäkirjanpitoa.

 Keskiviikko 30.11. 

Autoa korjaamolle varhain. Jotta saisi samana päivänä pois. Ei saatu. Illan kokoukseen bussilla ja Metrolla 

Illalla Viestinnän toimikunnan juhlakokous Otaniemessä. Bussilla ja metrolla. Mukava viimeinen kokous  tällä miehityksellä.  Uusi kokoonpano päätetään helmikuussa. 

Urpu tarjosi oikein hyvän päivällisen. Kolmesta vaihtoehdosta minä otin tämän: 

"1: MESTARIN MENU

SOKERISUOLATTUA LOHTA JA TILLIMAJONEESIA L

Pikkelöityä porkkanaa ja fenkolia sekä murustettua saaristolaisleipää

 

PIPPURIPIHVI L G

Naudan sisäfileepihvi 150 g, kermaista pippurikastiketta, vihreitä papuja,

paahdettuja terttutomaatteja ja palsternakkapyreetä sekä paahdettua

varhaisperunaa

 

CRÈME BRÛLÉE L G

Karpalohilloketta"

 Torstai 1.12. 

Nyt on sitten se joulukuu. Maassa on (ainakin täällä) lunta. Autoa odoteltiin koko päivä. Ei tullut valmista. Ehkä huomenna,

TSLkokous valtuustotalolla klo 17.30 - 17.40. Bussi 582 vei ja toi. 

 Perjantai 2.12. 

Kouluvaaripäivä Aurorassa klo 9- 13.30.  Uimavalvontaa. Auton sai ulos korjaamolta 2370 €:lla. Torosta Oskarit. Päiväunet. Ja sitten pikaisesti kauppaan.

 Lauantai 3.12. 

 Pikkujoulut Keski-Kuhilla illansuussa. 12 aikuista ja 3 koiraa. Olipa mukava tavata kavereita niin monen vuoden jälkeen.

Pirjo oli loihtinut hienon Menun: sienikeittoa, poronkäristystä/uusilohta ja  kahvia +leivonnaisia. 

Ullan  ja Reijon kyydissä kotiin klo 10 jälkeen. 

Katsottiin vielä TV.sta Wallanderia.

 Sunnuntai 4.12.

 Vapari. Tosi hidas aamu. Iltapäivällä vietiin kynttilä Raunin. haudalle. Tänään hän olisi täyttänyt 94 vuotta.

Syötiin Myyrmannissa  Burger Kingin burgerit. No joo.

Naputtelin illansuussa PED0032  -kurssin arvosanat. Ja HY+:n laskun.

Ammattikorkeakoulupedagogiikasta. Osa 1

Minulla oli alkusyksystä hieno keikka: Sain johdattaa aineenopettajiksi opiskelevia ainedidaktiikkaan. Hieno kurssi ja hienot kurssilaiset. Käsittelimme myös eri koulumuotojen didaktiikkoja. Sytyin tuohon osateemaan niin, että halusin vielä kurssin pöätyttyä perehtyö ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. Otin oppaikseni kolme kirjaa eri vuosikymmenilta 1990- , 2000- ja 2010-luvuilta. Kirjat olivat:

• Helakorpi,Seppo ja Olkinuora, Anita (1997.) Asiantuntijuutta oppimassa. Ammattikorkeakoulupedagogiikkaa. Helsinki: WSOY
• Kotila, Hannu  (toim.) (2003). Ammattikorkeakoulupedagogiikka. Ajankohtaisia puheenvuoroja Helsinki: Edita
• Kotila, Hannu ja Mäki, Kimmo (toim.) (2012). Ammattikorkeakoulupedagogiikka 2: Näkökulmia oppimisesta, yhteisöllisyydestä ja työelämäläheisyydestä. Helsinki: Edita Publishing Oy

Halusin kuvata itselleni tiiviisti ammattikorkeakoulujen pedagogiikka (= didaktiikkaa) etsimällä vastauksia neljään klassiseen didaktiikan kysymykseen:

Miksi (= päämäärä)

Mitä (= sisällöt)

Miten (= metodit)

(+) Muu ( = arviointi)

Kerron vastaukset blogilastun osassa 2. Sitä ennen avaan itselleni kysymystä: Millainen koulutuslaitos ammattikorkeakoulu oli noiden kahden vuosikymnenen aikana. Mikä sen tehtävä oli?

1990-luvun ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulut käynnistyivät 1990-.luvun alussa kokeiluna. Aikaisemmista opistotason oppilaitoksista rakennettiin  niitä yhdistämällä, jakamalla ja uudelleen organisoimalla uusi oppilaitosmuoto. Idea oli muualta, mutta malli oli suomalainen. Sinä ammattikorkeakoulu oli monialainen liittymä  ja  pian myös valtakunnallinen.

Uusilla oppilaitoksilla haettiin vimmalla uutta ja erilaista toimintaan verrattuna sekä opistoihin että yliopistoihin Tavoittena oli työelämän vaatimukset täyttävä ammattilainenKoulutuksen tuli edistää pienen ja keskisuuren yritystoiminnan kehitysedellytyksiä.  Uuden koulumuodon rooli ammattikasvatuksessa oli kuitenkin jäsentymätön.  

Tavoitteena oli kohottaa koulutuksen teoreetista tasoa ja tuottaa näin elinkeinoelämän tarvitsemia työelämäasiantuntijoita. Opetusta oli tieteellistettävä. Opetuksessa  haluttiin yhdistää tieteellinen perusta ja käytäntään suuntautuminen. Siksi ammattikorkeakoulujen tehtäviin. kuului tutkimus- ja kehittömistyö. Sen perustaa kutsuttiin ammattikasvatustieteeksi. . Humboldtilainen sivistystutkimus ei ollut ammattikorkean pääasioita. 

Opettajiston kohotettava opettajiston koulutustasoa: lisäämällä  iisensiaatteja ja tohtoreita. Työelämän kanssa  tehtiin yhteistyössä käytännön ongelmiin paneutuvaa  sopimus- ja palvelututkimusta. 

Aluksi innovaatioiden radikaalisuusaste ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Laatua oli kehitettävä - myös taloudellisista syistä. Haluttiin vähemmän hukkatoimintoja, viivutyksiä, virheitä, syyttelyä ja epäluuloja. Haluttiin, että asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Keinoina oli  ajan hengen mukaisesti mm.  laatutyä (Aivoriihi, Auditoinnit, EFQM, Laatukäsikirja, Laatupiirit ja SWOT). Ongelmia ratkottiin mm. kalanruotomenetemällä, joka oli syy-seurauskaavio. Eri koulualojen yhteistyötä rakennettiin tiimioppimisella.  Tiimiorganisaatiossa  saattoi olla korkeakoulun johtotiimi, yksikön johtotiimi, tiimit, prosessitiin ja yhteisten tukipalveluiden tiimit). 

 

Henkilöstön kehittäminen oli tärkeää. Henkilöstökoulutuksella kehitettiin yksilöitä ja kehittämällä yhteistoimintaa työyhteisöä.

Ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa jokseenkin samaan aikaan kuin  Helakorven ja Olkinuoran kirja ilmestyi.

 

2000-luvun ammattikorkeakoulu

Kotilan (2003) ja Kotilan ja Mäen (2012) toimittamat teokset kuvaavat 2000- luvun ammattikorkeakouluja. Koulutus tapahtui valtion ohjauksessa.  Ammattikorkeakouluilla oli 3 tehtävää:

1. Pedagoginen toiminta (koulutus)
2. TKI-toiminta (Tutkimus, kehittäminen, innovaatiot) ja
3. Aluekehitys 

Tutkimus- ja kehittämistoiminta kytkettiin samalla  tukemaan opiskelijoiden oppimista. Alueellinen kehittäminen edellytti  työelämäsuhteiden kehittämistä.

Opetusministeriö teki kunkin korkeakoulun kanssa tulossopimuksen. Opetussuunnitelma ohjasi toimintaa. Korkeakoulujen arviointineuvosto vastasi  kansallisesta arvioinnista, erityisesti TKI-toiminnan osalta.

Arviointia ohjasi edelleen laatujärjestelmä, mutta joissain ammattikorkeakoulussa kokeiltiin myös omaehtoisempaa ns. kehittävää arviointia, 

Haasteena oli (edelleen) toiminnan kehittäminen oppilaitosmaisesta toiminnasta yliopistomaiseksi. Ammattikorkean tehtävänä oli ylittää tieteellisen ja ammatillisen perinteen kahtiajako.  Tehtävänä oli tuottaa korkeatasoista osaamista. Taito-oppi haastoi tieto-oppia. Teoriatasoa oli nostettava. Hallinto painosti kouluja yhdistämään opetusta ja kehittämistoimintaa sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Oppimisen pitii tapahtua autenttisissa paikoissa.

Oli tärkeää etsiä ratkaisuja, kuinka ammattikorkeakoulut vastaavat työelämän  ja tietoyhteiskunnan muuttuviin  haasteisiin? Miten opetus ja tutkimus- ja kehitystyö integroidaan toimivaksi kokonaisuudeksi ammattikorkeakouluyhteissä? Huolta kannettiin opiskelijoiden hyvinvoinnista ja tuesta. Kuinka vähentää keskettämisiä ja viivästymisiä? Jatkuva muutos kuormitti myös opettajia.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Kun sain kirjoittaa  Omnian tarina-teosta, jouduin jonkin verran perehtymään myös ammattikorkean syntyvaiheisiin. Malli oli oma, suomalainen. Ammattikorkeakouluista ei tehty meillä tiedekorkeakoulujen ala-asteita, vaan niistä haluttiin itsenäinen ja rinnakkainen koulutusmuoto tiedekorkeakouluille.

.Laki ammattikorkeakoulukokeilusta hyväksyttiin vuonna 1991.Ensimmäiset kokeilut käynnistyivät jo samana syksynä, mutta pääosin seuraavana vuonna. 

Vuonna 1995 säädetty laki ammattikorkeakouluopinnoista toi Suomeen yliopistotasoisen koulutuksen rinnalle vaihtoehdon: ammatillisesti painottuneen korkeakoulutuksen 

Vuosina 1995–1996 Suomessa toimi 22 väliaikaista ammattikorkeakoulua, joissa oli yhteensä 85 oppilaitosta.  Useimmat ammattikorkeakoulut olivat monialaisia, alueellisia korkeakouluja, jotka tekivät tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa . Niiden ylläpitää oli usein kuntia ja kuntayhtymiä, mutta ammattikorkeakoulu sai olla myös kunnallinen tai yksityinen osakeyhtiö. Korkeakoulujen rahoitus tuli valtiolta, kunnilta ja hankkeista

Ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa vuonna 1996.

Miksi Suomessa siirryttiin korkeakoulutuksen duaalimalliin?  

1990-luvun alussa ulkomailla vierailleet suomalaiset koulutuspoliitikot olivat vakuuttuneet, että menestymiseen kansainvälisessä kilpailussa tarvitaan maailmanluokan ammatillista osaamista ja tuotekehitystoimintaa. Työelämään tarvittiin ammatillisia huippuosaajia, joiden kouluttamisvalmiutta ei perinteisellä korkeakoululaitoksella ollut .Toinen syy: ammattikorkeakouluja haluttiin purkamaan päällekkäiskoulutukseen johtanutta ylioppilassumaa. Kolmas syy:  Uudistuksen tavoitteisiin kuului myös oppilaitosverkoston rationalisointi eli oppilaitosten fuusioituminen.

Näin uutta ammattikorkeakoulua voitiin perustella työelämän muuttuneilla ammattitaitovaatimuksilla,  koulutettavien tarpeilla. ja valtion taloudella.Nuorten ja heidän perheittensä jatkokoulutusta koskevat odotukset olivat korkeammat kuin mihin Suomella oli varaa. Ylioppilassuman seurauksena opiskelijat kouluttautuivat useampaan kertaan. Tätä pidettiin kansantaloudellisesti katsottuna hukkakoulutuksena.

Ammattikorkeakoulu-uudistus toimi koko ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen keskeisenä moottorina. Mukana ei ollut vain hallinto, vaan myös opettaja-, opiskelija- ja harjoittelijavaihdot sekä kansainväliset kehittämishankkeet,

Ammattikorkeakoulut tänään

Koulumuodon kehittely on jatkunut noiden kirjojen julkaisemisen jälkeen. Viimeisetkin va. ammattikorkeakoulut vakinaistettiin vuonna 2000. Tänään Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua. 

Uusi ammattikorkeakoululaki annettiin vuonna 2014. Siinä omistusmuodoksi määrättiin osakeyhtiö, joka ei saa tavoitella voittoa. Toimiluvan myöntää valtioneuvosto. Korkeakoulu päättää itse opetussuunnitelmistaan. Opetus on opiskelijoille maksutonta. 

Toimintaa on kehitetty ja organisaatioiden rakenteita on muutettu jatkuvasti. Oppilaitoksia on yhdistetty. Ammattikorkeat ovat alkaneet tehdä yhteistyötä yliopistojen kanssa. Osa ammattikorkeakouluista on fuusioitunut yliopiston kanssa. Tutkintoja on Bolognan sopimuksen vuoksi kahdentasoisia (AMK ja työelämässä oleville tarkoitettu YAMK). Vuonna 2021 ylittyi puolen miljoonan suoritetun ammattikorkeakoulututkinnon määrä.

  

Kouluvaarin Uutislehti 8/2022

Viikon 48 viimeinen koulupäivä oli perjantai. Tiedättekö, milloin Aurorassa tullaan seuraavan kerran kouluun? Keskiviikkona 7.12 ! Espoolaiskoulut ovat saaneet pitää yhden lauantaityöpäivän, ja kun vastaavan vapaapäivän sai sijoittaa itsenäisyyspäivän aattoon, oppIlaat ja henkilö-kunta saivat ihanan 4 päivän miniloman. Itsenäisyyspäivää juhlittiin siis jo per-jantaina.

Voi  hyvänen aika!  Syyslukaudesta on enää jäljellä vajaat kolme viikkoa. Eli minulla on jäljellä enää kolme kouluvaaripäivää. 

Neljänneksi viimeisen kouluvaaripäivän  aluksi käytiin opettajan johdolla tuttuun tapaan läpi päivän ohjelma. Luvassa oli  lähes tauoton päivä uimahalliretken vuoksi. Tämä olikin viimeinen uimapäivä. Suomea harjoiteltiin puolisen tuntia. Minä sain valvoa kahden oppilaan luetun ymmärtämisen testiä. Sitten oli tovi aikaa omaan sisäleikkiin. Lounas (pastaa) oli  oikein maukasta, vaikka keittiössä oli pulaa työväestä. 

Sitten ulkovaatteet päälle ja uimakassit selkään. Saimme seurata Suomen lipun nostoa (6.luokalaiset) ja laulaa mukana "Oi maamme Suomea". 

Sitten bussiin ja kohti Leppävaaran uimahallia yhdessä 2M-luokan kanssa. Oi kuinka lapset nauttivat - jopa jääkylmön pikkualtaan läpiuinnista. Sitten suihkuun, pukeutumaan ja takaisin bussiin.

Perillä koululla viitisen minuuttia siestailua ja 45 minuuttia katsomusopetusta. Teemana oli Tiernapojat. Olipa monipuolinen päivä.

Kouluvaarin 2 tunnin pesti sijaisopettajana 

Niin  upeaa kuin uinninopetus onkin, se on myös hengenvaarallista. Olemme juuri lu-keneet surullisen uutisen erään koulun iltapäiväkerhon uinninopetusreissusta, jossa yksi oppilas hukkui. Niin surullista.

Espoossa on jo vuosikymmeniä ollut järjestely, jossa osaavat uinninopettajat vastaavat itse uinninopetuksesta., mutta altaan reunalla, suihku- ja pukuhuonetiloissa oppilaita valvovat myös opettajat ja koulunkäynninohjaajat. Turvallisuuden vuoksi.

Opettajista pääosa on naisia, ja siksi aika ajoin on vaikeaa löytää vapaana olevaa miesviranhaltija valvomaan pojille/miehille tarkoitettuja tiloja. Niinpä aikanaan rehtorina istuin päiväkausia uimahalleilla.

Vastuusäädösten vuoksi valvojan on oltava työsuhteessa kaupunkiin. Siksipä kouluvaari Martti piti tänään palkata rehtorin päätöksellä 2 tunniksi sijais-opettajaksi. Vapaaehtoinen kun on syyntakeenton:-)

Olin siis 8 eläkevuoden jälkeen taas uudelleen Aurorassa opettajana. Heh. Pääsen ehkä mukaan Sarastian palkanmaksukiistoihin?

Kouluvaarin tehtäväkirjo oli siis tänään poikkeuksellisen vastuullinen. Kaikki sujui hyvin. Kaikki oli valmisteltu hyvin. Yksi pyyheliina katosi. Mutta kyllä se vielä löydetään.

 

 

Tärkeää puhetta sosiaalisesta pääomasta

 

Terveisiä Kriittisen korkeakouluseminaarista, jonka yhteydessä julkistettiin Rauno Haapaniemen ja Liisa Rainan teos Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen. 

Seminaari pidettiin  SKS:n hienossa juhla-huoneistoissa Hallituskadulla.  Paikalla oli hyvinkin parikymmentä aktiivista kuuntelija-keskustelijaa.

Tilaisuuden avasi klo 15 Kriittisen korkeakoulun puheen-johtaja Severi Hämäri. 

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Rauno Haapaniemi. Raunolla ja Liisalla kun on keskinäinen työnjako, että Rauno puhuu ja Liisa ajattelee :-) 

Rauno kertoi leppoisasti kirjan synty-prosessista: huolesta tasa-arvon arvon heikkenemisestä yhteiskunnassamme ja  siihen auttavasta lääkkeestä: huolenpidosta sosiaalisen pääoman taidoista ja jakautumisesta..

Tuo avainkösite on kirjattu myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa koulun tehtäväksi. Mutta sitä ei avata eikä sen toteutumista seurata,

KIrjassa esitellään keinopaketti,  jolla sitä kohti voidaan edetä. Keskeinen keino on luoda kaikille oppilaille - ihan kaikille-  mahdollisuus tuntea kuuluvansa joukkoon.

Raunon jälkeen saatiin. kuuulla Keravan perusopetusjohtaja ja tohtorikoulutettava Terhi Nissisen lukukokemuksia: ajatelmia, jotka hänelle oli noussut mieleen kirjaa lukiessa.

Oli hienoa kuulla, kuinka Keravan koulutoimessa panostetaan jo nyt yhteisöllisuuteen ja luottamuksen kulttuurin.  Hallinnon väki mm. tekee osan työpäivistään kouluilla.  Suuri joukko opettaja panostaa  luokkien yhteishengen rakentamiseen. Jne.

Omassa noin vartin puheenvuorossani toivoin mahdollisimman monen lukevan Raunon ja Liisan kirjan. Se antaa käsitteitä, joilla voi ymmärtää paremmin  nuorten syrjäytymistä, väkivaltaa ja jengiytymistä.  Jos nuori epäonnistuu koulussa ja jää/jätetään parempiosaisten positiivisten verkostojen ulkopuolelle, hän hakee itsekunniotuksensa säilyttääseen  hyväksynnän muualta, negatiivisista verkostoista. Jokaisen perustarpeisiinsa kuulua joukkoon, saada arvostusta ja onnistumisia  tyydytystä  toisen pahaan suuntautuvasta  ryhmästä.  Ongelma ei ratkea kepittämällä näitä nuoria vaan rakentamalla jo varhain positiivisia kiintymyssyhteita vertaisiin aikuisten ohjauksessa. Tässä kiinteä kotiryhmä on mainio väline. Lisäksi tarvuttitaisiin vahvaa, matalan kynnyksen tukea sitä tarvitseville lapsiperheille.

Kahden alustuksen jälkeen oli vielä vireä paneeli, jonka puheenjohtajana toimi Severi Hämäri. 

Sen aluksi kuultiin kaksi mielenkiintoista avauspuheenvuoroa.  Professori-emerita Lea Pulkkinen oli   huolissaan suomalaisen koulun kehityssuunnasta, jossa unohdetaan lapsuus ja lasten tarpeet ja keskiöön asetetaan työelämän tarpeet. Opettajankoulutukseen tarvittaisiin tilaa mm. kehityspsykologian tuntemukselle.

Väitöskirjaan tekevä rehtori Jarno Paalasmaa jakoi Lean huolen. Lasten-  ei työelämän - tarpeiden tulee olla koulun lähtökohtia. Unohtuvatko esim. lapsen kasvun kannalta  tärkeät  leikki, draama ja teatteri? 

Paneelin päätteeksi yleisö sai esittää vielä omia ajatuksiaan ja kysymyksiä. Myös työelämässa ollaan huolissaan suomalaisesta koulusta. Antakaa opettajankoulutus riittävät eväät? Riittääkö suunnan kääntämiseen pelkkä kirjan lukeminen tai puheet tärkeästä teemasta? Mitä konktreettia pitäisi tehdä?

Itse toivoin opettajille aidosti aikaa kohdata oppilaat. Mainio keino olisi esim. luokan oma tunti, jolloin voitaisiin rauhassa tehdä yhteisiä juttua. Luokka tarvitsee oman tilan.  Rehtorit pitäisi vapauttaa kanslian kaapista johtamaan koulua yhteisönä. Jottei koulu tukehdu.

Kiitos, että sain olla mukana.

Lisää kirjasta tässä esittelyssä:

https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2022/10/laake-segregaatioon-sosiaalisen-paaoman.html

Viikkoraportti 47/2022

 Oli luvassa väljähkö viikko. 4 demarikokousta + 1 muu. Viikon huippuna: syksyn viimeinen luento (HY+).  

Maanantai 21.11.

Sähkölaitekorjauslasku tuli jo viikonlopuksi. Yli 400 €. Menot muutenkin nousussa (mm. autosta). Tottakai huolettaa.

Seurakuntavaalien tulokset saatiin. Valtuustoon. Varaksi neuvostoon.

Illalla valtuuston kokous. Varana paikalle, kun kerran kutsu kävi. Ja pöytäkirjantarkastajana. Napakka kokous.

Tiistai 22.11.

Heti aamusta. Poreen toimituskunnan kokous 8.15-9.45.  

Puolilta päivin EMMAan katsomaan uutta porsliini näyttelyä.

Perinneseuran ensi viikon kokouksen esityslistan dl. Luvassa ideointia vuoden 2023 pääteemasta: Yrittävä Espoo. Joku kuukaudelle oma alateema? 

Illalla Teatteri Kultsalle katsomaan velipojan ohjaamaa esitystä. Antoi paljon ajateltavaa.

 Keskiviikko 23.11. 

Illalla kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous. Pidettiin teamsissa klo 17.30 -20.

Hyviä päätöksiä.

Kokouksen päälle haettiin Rikun auto Keravalta pilkkopimeässä. 

Kotona klo 22.10.

 Torstai 24.11. 

Kouluvaaripäivä  Aurorassa.Ks.blogi.

Kello 17 "Kirkko Kaikille"- ryhmän Teams-kokous. Suunniteltiin paikkajakoneuvotteluja.

 Perjantai 25.11. 

Hy+luento klo 13-16 Fabianinkadulla. Ks. blogi Toiset rillit jäi. Haen maanantaina. 

Sen päälle vaimona kanssa syömään  kalaa TheFish on the disk- raflaan Kamppiin

Kaupan kautta kotiin.

Naputtelun blogiin jutun rexien huolestuttavasta tilanteesta.

 Lauantai 26.11. 

Espoon kunnallisjärjestön edustajisto valitsi tänään Puikkarissa kunnallis-järjestölle  vuodeksi 2023 hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä ne hallituksen jäsenet, joista osastot olivat jättäneet ehdotuksensa. 

Valituista paikalla kokouksessa olivat Maria Outinen (pj.), Martti Hellström (vpj.) sekä Anu Helle, Helena Marttila, Sinikka Suontio, Helena Tommila. 

Pikkupojat meille yökylään. Ennen unia rakettispaghettia, piparien leivontaa, pulkkamäkeä Glimsissä, klassikkovuokraleffa ja iltapala.

 Sunnuntai 27.11. 

 Pikkupojat  heräsi klo 7. Ja me aikuiset :-)

Ennen kuin Papi tuli hakemaan, klo 14, ehdittiin laskea pulkalla Olarissa, Espoonlahdessa ja Granissa. Olari oli paras. Rakettispaghettia. Mimmin leipomia pullia.