Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 23, 2019

Äiti on nyt saatettu



Tänään tällainen päivä.

torstaina, maaliskuuta 21, 2019

Kun omainen kuolee...

ISÄ Kauko kuoli vuonna 1997. 68-vuotias äitimme hoiti tuolloin kaikki järjestelyt. Isä pääsi hautaan, perintöä jaettiin, rahaa tuli tilille  ja elämä jatkui.

Mutta tilane oli ihan toinen, kun äitimme Rauni kuoli 90-vuoden iässä tammikuun lopulla.

Vasta nyt sitä törmäsi käsittämättömään byrokratiaan ja tehtävätaakkaan,  jonka läheisen ihmisen kuolema nykysäädöksillä aiheuttaa.

Me hyväosaiset voimme toki siirtää  osan raadannasta rahasta  hautastoimistolle. Hienoa niin. Mutta kuinka ihmeessä pienituloiset ja surun murtumat selviävät, jollei näin ole varaa toimia?

OMAN äitini siunaustilaisuus on pidetty. Oli varattava krematorio, ostettava arkku, kukat, valittava  asu kuolleelle ja uurna. Oli sovittava  ohjelma musiikkeineen  ja painettava siitä paperiversio...

Oli suunniteltava kaunis muistotilaisuus. Varatta  tila, tilattava tarjoilu. Suunniteltava ohjelma.

Kuolinilmoituskin oli hoidettava. Miten ihmeessä  vanhat  ja yksinäiset  ihmiset selviävät?

EIKÄ hommat siihen lopu.  On ryhdyttävä  arkisiin asioihin.  On irtisanottava sopimukset. Maksettava laskut.  Ja sitten pankki panee vainajan tilin kiinni. Jokainen vainajan  lasku pitää hoitaa erikseen pankin kanssa.

Ja tietysti: Vainajan koti on tyhjennettävä, jos hän on asunut vuokralla.   Me ostimme lisäaikaa maksamalla vuokran maaliskuun loppuun saakka.  Jäämistössä oli rakkaita esineitä, joiden jako sopuisasti onnistui. Mutta mitä tehdä muulle? Kirjoja ei huoli enää kukaan. Kalusteita voi yrittää myydä netissä. Broidi näkikin uskomattoman vaivan. Käytetyn tavaran omaisuus on kuitenkin vain euroja.

MUTTA kaikki ei kelpaa ei kenellekään. Mitä niille?  Parhaat veimme SPR:lle.  Ja loppujen osalta onneksi on Sortti.

TYJENSIMME tänään broidin kanssa äidin Apollonkadun asunnon lähes tyhjäksi. Vuorasimme auton ja eikun sitten kantamaan, ajamaan ja heittämään pois se, mille ei ole käyttöä. Onneksi meitä oli kaksi aikuista poikaa ja B- ajokortti. Broidi laati logistiikan. Ja about 7 tunnissa hommasta selvittiin.

Mutta entä ne, jotka eivät jaksa kantaa tavaroita?  Joilla ei ole ajokorttia eikä rahaa pakettiauton vuokraan?

TÄLLÄ kokemuksella, jos olisin ehdolla eduskuntaan, vaatisin että omaisen kuolemaan liittyvät järjestelyt  ainakin yksinkertaistettaisiin ja vastuuta  mm. erilaisten kirkonkirjojen etsimisestä siirrettäisin sukulaisilta yhteiskunnalle.



keskiviikkona, maaliskuuta 20, 2019

R.I.P. Martti Siponen

















SAIN tänään suru-uutisen. Espoolainen luokanopettaja Martti Siponen on nukkunut pois.

Minulla oli ilo tuntea Martti 40 vuoden ajan. Kun tulin Auroraan kouluun  rexiksi,  oppilaiden joukossa  oli  ihastuttava, lahjakas, pieni tyttö: Laura ja  ja pian myös pikkusisko Leena. Perheseen kuului myös  aina ystävällinen  sairaanhoitajavaimo Eila.  Siposten perhe  asui - jos oikein muistan - useita vuosia Auroran koulun opettaja-asuntolassa, ja kun aika tuli, se  etsi oman kodin myös samalta seudulta.

Martti oli henkeen vereen urheilumies.  Hän kuitenki  ymmärsi kaimansa, nuoren rehtorin taidehärhöilyä- varsinkin kun molemmat tyttäret innostuivat musiikista ja  teatterinteosta. Ja  hänkin jossain vaiheessa. Sain lainailla näytelmiemme käsikirjoituksia.

Martti oli syntynyt vuonna 1950.  Isä ja äiti oli  työläisiä. Ehkä siksi hän kirjoitti ylioppilaaksi vasta 26-vuotiaana. Luokanopettajaksi hän valmistui  Joensuun korkeakoulusta  vuonna 1976, ja suoritti sen jälkeen vielä HUK-tutkinnonkin.

MARTTI teki elämäntyönsä Matinlahden koululla.  Espooseen hän tuli vuonna 1979. ja Espoosta hän jäi eläkkeelle  about vuonna 2010. Hän oli myös aktiivinen ay-toimija- erityisesti urheilun saralla.

Jäätyään eläkkeeelle  Martti jatkoi sijais- ja tuntiopettajana mm. Lintuvaaran koululla. Miehiä tarvittiin. Hyviä miehiä.  Martti oli juuri sellainen. Turvallinen.  Hötkyilemätön.

Me kaksi Marttia tapasimme aika  usein Auroran kyläkaupalla, jossa vaihdoimme kuulumisia. Tuo toinen Martti oli aina hyvällä,  toksi hymystä huolimatta  hieman minua vakavalla tuulella. Tuo toinen Martti  jaksoi huolta kunnostaan. Urheili. Eli terveesti. Ei koskaan puhunut kenestäkään pahaa.

JA kuitenkin. Noutaja päätti haki tuon Martin muutama päivä sitten. Kaikkien yllätykseksi. Ja isoksi suruksi.

Martti Siposellä  olisi ollut vielä paljon paljon annettavaa. Mutta hän ehti myös antaa paljon. Hän sai kokea myös isoisänä olemisen etuoikeuden.

SYVÄ osanottoni omaisille.  


lauantaina, maaliskuuta 16, 2019

Tutkivasta oppimisesta

HÄVETTÄÄ tunnustaa, että aikaa on kulunut 20 vuotta, ennenkuin sain itseni lukemaan kirjan:

Hakkarainen, Kai Lonka, Kirsti Lipponen, Lasse (2004) Tutkiva oppiminen - järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. 6. painos  Helsinki: WSOY

Kai Hakkarainen ja Kirsti Lonka ovat väitelleet psykologiassa ja harjoittaneet sovelletun kognitiotieteen opintoja Toronton yliopistossa. Tänään Hakkarainen on kasvatustieteellisen tutkimuksen professori  Turun yliopistossa. Lonka on kasvatuspsykologian professorina Helsingin yliopistolla. Lasse Lipponen on kasvatustieteen professorina  niinikään Helsingissä. Kirjoittajia kuvataan  alansa parhaiksi asiantuntijoiksi Suomessa ja Euroopassa.

Kirjalla on pitkä historia. Tekijåt  esittelivät tutkivan oppimisen mallin ensimmäisen kerran jo vuonna 1999. Tämä minun lukukappaleeni oli jo kuudes painos. Teosta uudistettaessa  on näkökulmia oppimiseen laajennettu.

Ensin pari sanaa kirjan muodosta. Se noudattaa mallikkaasti esittelemäänsä ideaa prosessimaisesta  tiedon rakentamisesta. Kappaleiden otsikot on muotoiltu kysymyksiksi, ja akateemiseen tekstiin tuodaan  happea tarinoilla erään kuvitteellisen perheen elämästä.

PÄHKINÄNKUORESSA teos on kertomus kolmesta erilaisesta tavasta ymmärtää oppiminen ja puffi niiden ansioita yhdistelevästä tutkivasta oppimisesta.

Kolme tapaa ymmärtää oppiminen

Tekijät esittelevät 3 tapaa ymmärtää oppiminen
oppiminen tiedonhankintana
oppiminen osallistumisena ja
oppiminen tiedon luomisena.

Mutta mieleni tekee nostaa tutkiva oppiminen kolmannen ajattelutavan  alaluvusta vielä neljänneksi.

1. Oppiminen tiedonhankintana 

Oppiminen voidaan ymmärtää  itselle uuden tiedon ja oman ymmärryksen rakentamiseksi -ja tiedon muistamiseksi. Opeus on  tällöin tiedon siirtä/ymistä, opettajan yksinpuhelua, oikeiden vastausten kertomista.

Ihminen on tiedonkäsittelijä. Keskeinen käsite älykkyys käsitetään  pysyväksi ja muuttumattomaksi yksilön ominaisuudeksi, jota voidaan mitata objektiivisesti.  Lisäksi älykkyyttä on kovin monenlaista. ja jos oikein syvälle mennään, niin  älykkyys onkin suhdekäsite:

" Älykkyys - kuinka hyvin yksilön toiminta vastaa sitä, mitä kulloinenkin yhteiskunnallinen käytäntö edellyttää." – Antti Eskola

Ajattelutavassa on ongelmia. Tieto ei siirry sellaisenaan. Ihminen valikoi jo, mitä tarkkailee. Meillä on sitkeitä uskomuksia. Muistikaan ei ole staattinen. Mieleenpalautuksessakin on ongelmia: Yhdessä tilanteessa opittu ei palaa  toisessa mieleen. Tunteet vaikuttavat kykyyn oppia.  

2. Oppiminen osallistumisena  

Tämä ajattelutapa korostaa sosiaalisten yhteisöjen roolia oppimisessa.  Oppiminen on vuorovaikutuksellista osallistumista  erilaisiin kulttuurikäytäntöihin ja jaettuihin oppimistoimintoihin. Oppiminen on sosialisaatiota ja yhteisöön kasvamista. Oppiminen on dialogia, vuorovaikutusta, osallistumista yhteisöön. Ihminen vähitellen omaksuu yhteisön toiminta- ja vuorovaikutustapoja, uskomuksia ja arvoja sekä luo uudestaan omaa identiteettiään.

Tieto ei olekaan  ihmisen mielessä, vaan se on eräs osallistumisen ulottuvuus.  Tiedon sijasta edessämme on toiminnan ja käytäntöjen virta.

Älykkyyskin ymmärretään toisin:  Älykkyys perustuu  sosiaalisten yhteisöjen kantamaan tietoon ja kokemukseen ja on siten sosiaalisesti hajautunutta ja jaettua.

Jos ensimmäisessä  ajattelutavassa uskotaan esim. luentoon, tässä toisessa vannotaan mestari-oppipoika- toimintaan. Käytäntöyhteisöissä opitaan tarinoista ja sisäpiirijutuista, kuinka toimia.

Tiedon sidonnaisuuden vuoksi yliopistossa opiskelijat tulee ottaa mukaan tutkijoiden mukaan tutkimuksiin ja rakentaa heille asteittain syvenevä osallistuminen. Näin heitä kasvatetaan asiantuntijakulttuuriin. Oppiminen tapahtuu seuraamalla  asiantuntijan ongelmanratkaisua ja kuuntekemalla tarinoita aikaisemmista tapauksista. Näin opiskelijat oppivat hiljaista tietoa, käyttämään älykkään toiminnan kulttuurisia välineitä ja verkostoitumaan.

3. Oppiminen tiedon luomisena

Tässä ajattelutavassa oppiminen on uuden tiedon rakentamista, jossa luodaan yhdessä käsitteellisiä luomuksia (suunnitelmia, teorioita). Se on  yhteisöllistä ponnistelua jonkin aihepiirin ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi jossain innovatiivisessa tietoyhteisössä. Tietoa luodaan tarkoituksellisesti ja sosiaalisia käytänteitä kehitetään.
 
Tekijät esittelevät 2 tiedonluomisen mallia: a) Carl Bereiterin tiedonrakentamisen teorian ja b) Yrjö Engeströmin laajenevan tai uutta luovan oppimisen mallin.

Bereiter erottaa oppimisen ja tiedon rakentamisen käsitteet toisistaan. Oppiminen on hänelle  yksilön sisäisten tietorakenteiden muuttamista ja tiedon rakentaminen yhteisesti kehitettävää kulttuuritiedon maailmaa.

Yrjö Engeström ei tee tällaista eroa. Hänen mallissaan yhteisö kehittyy prosessissa, jossa vallitsevia käytäntöjä kyseenalaistetaan ja analysoimalla etsitään uusia malleja aiempien käytäntöjen ongelmien poistamiseksi.

Laajenevan oppimisen syklissä on seuraavat vaiheet:

  1. Tarvetila, ongelma
  2. Nykykäytännön historian eritteleminen
  3. Uuden ratkaisun hahmottaminen
  4. Uuden ratkaisun koetteleminen ja kehittäminen
  5. Uuden toimintanallin käyttöönotto
  6. Prosessin arviointi
  7. Uuden käytännön vakiinnuttaminen 

Mallit a ja b täydentävät toisiaan. Oppiminen on kummassakin sivutuote.  Kummassakin tuotetaan ja jaetaan kollektiivista tietoa sekä luodaan käsitteellisiä luomuksia:uusia ideoita ja ajatuksia. Kummassakaan ei ensisijaisest kehitetä omia sisäisiä tietorakenteita vaan edistetään yhteisesti jaettua tietoa. Kohdetta hahmotetaan asteittain paremmin (iteratiivisesti). Molemmat mallit myös eroavat käytäntöyhteisöistä - joissa toiminta säilyttää  vallitsevia käytäntöjä ja tietoa

4. Tutkiva oppiminen

Kirjoittajien - ymmärtääkseni erityisesti yliopisto-opiskeluun- kehittelemässä tutkivan oppimisen mallissa  oppimista tarkastellaan oppimisen ja tiedonrakentamisen välisenä vuorovaikutussuhteena. Se ikäänkuin yhdistää - minusta - kaikki kolme muuta tapaa ajatella oppiminen. Oppiminen on  tutkimusprosessi, joka synnyttää (sekä yksilössä että yhteisössä) uutta ymmärrystä ja uutta tietoa.  Se ei ole yksinkertaista deweyläistä tekemällä oppimista. Tutkivassa oppimisessa  oppiminen laajenee.

Tavoitteena on selittää asioita (miksi- kysymykset). Alun opiskelijan  epätarkat kysymykset ja epäselvät työskentelyteoriat tarkentuvat prosessin kuluessa. Oman ajattelun vinoutumat ulkoistuvat, kun ne joutuu sanallistamaan. Hän hakee yksin ja yhdessä tietoa  ja rakentelee syntyneestä tiedosta tarkempia selityksiä. Hän arvioi kriittisesti omia käsityksiään ja teorioitaan. Tutkivassa oppimisessa osallistujat myös rakentavat omaa identiteettiään tiedonrakentajina ja älykkään toiminnan toimijoina.

Tutkivan oppimisen mallina on tiedeyhteisön tapa toimia. Tavoitteena on lisätä  (omaa) ymmärrystä, tuottaa uutta tietoa ja vahvistaa opiskelijoiden tutkijaidentiteettiä.  Lähtökohtana ovat opiskelijoiden omat, aidot kysymykset. Ajattelu ja oppiminen alkaa aina siitä, että ihminen huomaa, ettei tiedä jotain. Kysymys avaa hiljaisen tiedon (myös olettamukset) täsmällisesti ilmaistavaksi tiedoksi

Tutkivan oppimisen mallista on hyötyä - vaikkei nuorten tuottamalla tiedolla olisikaan laajempaa kultturista merkitstä: He saavat kokemuksia  tietoa luovasta tutkimuksesta.  Tekijöiden mukaan tutkiva oppiminen ei kuitenkaan voi kokonaan korvata  nykyisiä oppimiskäytäntöjä. 

perjantaina, maaliskuuta 15, 2019

Unohdettuja pedagogeja: Martti Hela

UPEAA, että on Helmet ja Pasilan kirjavarasto. Tuorein löytöni on kirja:

Hela, Martti. (1940). Kasvatustavoitteita. Porvoo: WSOY.

KYSEESSÄ on Kajaanin kansakoulunopettajaseminaarin (miesseminaari) johtajan, FT Martti Helan seminaarin alku- ja lopputilaisuuksissa 1930-luvulla pitämistä puheista  koottu, päivitetty teos. Esipuhe on päivätty 28.11.1939 - talvisota oli siis juuri syttynyt.

Kirja piirtää  kuvaa tuon ajan seminaarikasvatuksesta. Kansakoulunopettajan ihanne oli kristitty  ihminen. Siis ihminen, joka toteuttaa Jumalan tahtoa elämässään. Juuret ovat jo Cygnaeuksessa: "Seminaarin tulee olla  kasvatuslaitos, jossa oppilaat esimerkin ja tavan voimalla harjoitetaan vakavaan, tosikristilliseen elämänkäsitykseen,  vireään ja uutteraan työhön."

Hela oli  huolissaan kansakoulun  tuloksista, ja siteerasi Alfred Salmista: "On myönnettävä, että kansakoulun tuloksissa on usein toivomisen varaa." Salmela  varoitti: " Köyhällä maalla ei ole varaa heittää satoja miljoonia hukkaan."

Muutosta siis tarvittiin. Sekä opettajissa että kansassa.

Syytä opettajissa

"Opettajistossamme on myös velttoa väkeä. Ja tulokset ovat sen mukaisia",  Hela kirjoitti. Tiheät opettajanvaihdokset   tekivät  nekin  hallaa. Koulu on silloin kuin majatalo. Tulokset voivat jäädä 50 % muita huonommiksi, hän esitti.

Hela haastoi  puheissaan  tulevat opettajat  kasvattamaan itsessääm kurinalaisuuttaa ja voittamaan luontaisen  velttouden ja mukavuudenhalun. "Todella kurinalaiset ihmiset ovat todella vapaita."

Uskollinen työnteko, harrastukselinen, uuras opetustoimen hoito oli hänestä  tärkeä menestyksen ehto. Sellainenkin opettaja, jolla ehkä on vähän lahjoja, voi uskollisena työmiehenä saada suuria aikaan.  "Tehkää työtä, tehkää työtä!  Oppikaa voittamaan luontainen velttous... Oppikaa pääsemään alkuun milloin vain ja  tunteesta riippumatta!"

Syytä  kansassa 

HELA kritisoi myös oman aikansa Suomen sivistystilannetta. Rikollisuuden määrä oli  noussut huolimatta  lisääntyvistä kouluista ja  kirkkaammasta ”tiedon valosta”. Samoin itsemurhien ja  juopumusrikosten määrä. "Lisääntynyt tieto ei ole jaksanut vaikuttaa siveelliseen luonteeseen voitollisesti."

Hän listasi suomalaisten luonnevikoja:  epäluuloisuus (ja varsinkin kaikkea vierasta kohtaan),  etuilu, hillittömyys, itsekeskeisyys, jurous,  kyräilevä nyreys, laajemman yhteistunnon ja ystävällisyyden puute omahyväisyys, rajuus, rakkaudettomuus, välinpitämättömyys muista, väärämielinen puolueellisuus...

Kasvattajan oli otettava hänen mukaansa kriitillinen asenne: onko toivottavaa, että uusi polvi kasvatetaan nykyisen kaltaiseksi. Onko vallitseva kulttuuri terve ja elinkelpoinen sekä onko sen arvosuuntaus oikea?

Hela oli tssä vaiheessa pettynyt herbart-zilleriläiseen kasvatusoppiin, joka "väittää hyväskoisesti, että tieto vaikuttaa tunteeseen ja tämä tahtoon sekä sitä tietä siveellisen luonteen muodostumiseen."  Rehellisyys.  Itsehillintä.  Ja niitä hän vaatii myös seminaarilaisilta. Jouppous oli saatu kuriin, ja hän julisti  Kajaanin seminaarin seuraavaksi tavoitteeksi eroon pääsemisen vilpistä (lunttaus).

Herbart-zilleriläisyyden  sijalle hän vaatii välitöntä tahdonkasvatusta. Oli  kehitettävä tahto siveelliseksi. Oli luotava uusi ihmistyyppi, joka  tottelee Jumalaa.

Tahdon kasvatuksen keinoiksi hän esitti  englantilaisten  keinoja:  karaiseva asuntolaelämä, itsekuri, hyvä kilpailuvietin kehittäminen, prefektijärjestelmä,  oppilasaineksen jako vertikaalisti house-järjestelmällä, liikuntakasvatus (urheilu terästää tahtoa; rohkeus, pelottomuus - itsehillinta, kyky totella - yhteistunto ja joukkuehenki - fair play), oppilaskerhot sosiaalisen kasvatuksen välineenä. Saksasta (tuolloin suomalaisten pedagoginen mekka) terveen ruumiin kasvattamisen. Muita keinoja ovat mm. tapasääntöihin totuttaminen.

Synkkyyttä - mutta myös iloa

Helan puheissa on kovin synkkien sävyjen lisäksi myös värikkäämpiä. Hän halusi, että koulutyö uudistuu ja oli huolissaan opettajien poroutumisesta (kainuun kieltä :-)). Monet opettajat seuraavat totunnaisia latuja ja metodeja ja virkamiehistyvät. "Menettelytapojansa täytyy tarkistaa ja miettiä. Opettaja ehkä kyllä osaa, mutta lasten täytyisi osata. Ja oppia. On saatava lapset omatoimisesti oppimaan. Sillä eihän oppimisesta muuten tule täyttä totta. Ja opettajan on yhtä rinnan vaadittava lapsilta työntekoa."

Hela varoitteli tulevia opettajia  itsetärkeydestä ja itsekorotuksesta ja uudistusten vastustamisesta. Jöröjukat eivät menesty lasten opettajina. " Joku esittää jotain uutta. Se ei sovellu minän ja itsekorostuksen vaatimuksiin- Tuo kaikki on pötyä ja mahdotonta ja epäkäytännöllistä. Tai.Tuo on vanhaa ja tuttua. Noin minä olen omassa koulussani aina tehnyt."

Helalle opettaja ei saanut olla käsityöläinen, joka  elouttomasti seuraa  kuolleita opetuskaavoja. Mutta ei myöskään taiteilija  vaikka opetustaito on lähinnä vapaasti luovaa, improvisoivaa taidetta.

"Innostunut ja  sisäisesti vireä ihminen  opettajana voi antaa ja temmata  mukaansa oppilaansakin.  
Pitäkää sielunne virkeinä. Käykää kuuntelemassa muitakin. Te tuuletatte luokkianne ja aukaisette niiden akkunoita. Tuulettakaa itseännekin ja aukaiskaa sielujenne akkunoita."

Opettajan persoonalla on huomattava vaikutus suggestion vuoksi.  Opettajan henkiseen varustukseen kuuluu  a) Opetusaineksen hallinta ja b)  opettajan lahjat, opetustaito. Opettajalla tulee olla elävää oman alansa harrastusta. Sitä olikin hänen mukaasna opettajistomme enemmistöllä. Loma- ja jatkokurssit ovat aina saaneet  joukoittain opettajaosanottajia. "Parina viime vuosikymmenenä  ovat kansakoulunopettajat alkaneet opiskella yliopistossa  ja suoritella tutkintoja."

Jälkimmäisellä hän tarkoittaa  pysyvää opetusintoa,  opettamisen halua. " Opetusintoa,  joka puhaltaa  tunteen lämpöä,  hauskuutta ja siis siten elämää semmoisiinkin kohtiin,  jotka itsessään tuntuvat kuivilta ja hengettömiltä." Opetustaito saattaa johtaa oppilaat saavuttamaan selvät tiedot tai käytännöllisen taidon. Se saa heidät helposti oppimaan, ja tämä tapahtuu parhaastaan vaistomaisesti, ilman pitkää harkintaa  tai keinojen tai opetusmenetelmien  valintaa. Opettaja  oivaltaa silmänräpäyksessä, mikä jossakin asiassa on olennaista ja missä suhteessa se on lähellä nuorten elämää tai harrastuspiiriä. Hän  taitaa synnyttää tiedon lisäksi tunteen lämpöä, osaa herättää ja kannustaa  oppilaiden työhalua ja energiaa. Näin Hela.

Tulevaisuuden koulu

Tutun tuntoisesti Hela kirjoittaa. " Erityisesti meidän päivinämme elämän olosuhteet kehittyvät huimaavasti.  Koulun täytyisi voida pysyä mukana eikä ainoastaan niin.  Sen täytyisi  mennä ajasta eteenpäin".  Lokeropedagogiikasta kohti  kokonaispedagogiikkaa. Hän esittelee seminaarilaisille työpedagogiikkaa: Learning by doing. Ja näyttää uskovan luokkaan työyhteisönä:  Arbeitsgemeinshaft - koululuokasta kehittyvä vapaampi opiskelupiiri.

Kirjan loppupuolella Hela pohtii oppilas- ja opettajakeskeisyyttä ja päätyy kirjoittamaan: "Tulevaisuuden koulu ei luultavasti ole opettaja- eikä oppilaskeskeinen. Miksi ei tulevaisuuden koulu voisi olla yhtä hyvin Jumala-keskeinen koulu."

Lisätietoja Martti Helasta

Martti Mikael Hela (1890 – 1965) oli säveltäjä,  urkuri ja pedagogi. Hän oli aikakauden paras urkujen asiantuntija.

Hela valmistui Helsingin lukkari-urkurikoulusta kanttori-urkuriksi vuonna 1912. Hän opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopistossa musiikkia, erityisesti sävellystä ja valmistui  filosofian kandidaatiksi vuonna 1914, lisensiaatiksi vuonna 1925 ja väitteli tohtoriksi vuonna  1932. Professorin arvon hän sai vuonna 1954.

Työuransa Hela aloitti  Suomen kirkon sisälähetysseuran kirkkomusiikkiosaston johtajana 1916–1919. Rauman seminaarin musiikin lehtorina hän toimi vuodet 1919–1927.  Vuonna 1927 hän siirtyi Kajaaniin  seminaarin johtajaksi  ja kasvatusopin opettajaksi 1927–1943.  Hela oli tutustunut Englannissa opettajankoulutukseen ja luennoi kasvatusopin tunneillaan noudattaen Soinisen opetusopin mukaista herbartzilleriläistä opetusmetodia.

Helan aikana laitosta kohtasivat monet vastoinkäymiset. Helmikuun 16. päivänä 1929 seminaarin päärakennus tuhoutui ankarassa tulipalossa, jossa menetettiin arvokkaat, vasta muutaman vuoden käytössä olleet urut, kirjallisuutta, maalauksia ja laitoksen arkisto. Uusi päärakennus valmistui opetuskäyttöön syksyllä 1930. Kaksi seminaarilaista kuoli, ja kulkutaudit tarttuivat. Moni keskeytti opiskelut.

Helan aikana Kajaanin seminaari vakiinnutti 1930-luvulla asemansa yhtenä maan huomattavimmista miesseminaareista. Hänen verkostojensa avulla sinne saatiin tosi pätevää opettajakuntaa. Laitoksen urheilu-musiikki-ja kulttuurikasvatus olivat esikuvallisen korkealla tasolla. Seminaarissa toimi useita kuoroja ja orkestereita, jotka soittivat eri puolilla Kainuuta ja muuallakin. Helan aikana myös kirjallisuus oli arvossaan. Seminaarissa oli  kaksi suojeluskuntakomppaniaa, joissa harjoiteltiin  sotilastaitoja.

Radiota käytettiin  Kajaanin seminaarissa opetuksen apuvälineenä jo 1920- ja 1930-lukujen taitteessa.  Hela oli itse radiopersoona; Hän kävi 1930-luvulla useita kertoja Helsingissä pitämässä musiikkipakinoita yleisradiossa. Hän hankki  Kajaanin seminaariin radion heti, kun ne tulivat Kainuussa myyntiin.

Jatkosodan aikana Hela oli  itäkarjalaisten opettajaleirin suunnittelija ja johtaja. Hela kuului Isänmaalliseen kansanliikkeeseen ja oli aktiivinen heimoaatteen kannattaja.  Hela luennoi  opiskelijoille herbartilaisittain. Koskenniemi oli puuttunut tähän kasvatusopista vastaavana opettajana- hän halusi ajaa sisään uutta pedagogiikkaa.Hela väsyi työhönsä ja erosi.

Hela  palasi maaliskuun lopussa 1942 Mieslahdesta johtamaan Kajaanin seminaaria. Hänen oli vaikeaa jatkaa tehtävässä. koska niin usea  hänen oppilaistaan oli kuollut sodassa. Hela  menetti sodassa  myös oman  poikansa ja asuntonsa ja jäi leskeksi.

Vuodet 1943–1947  Hela oli  Heinolan seminaarin rehtorina, ja vuodet 1947–1954 Helsingin va.  opettajakorkeakoulun rehtorina. Hela kuoli vuonna 1965.

keskiviikkona, maaliskuuta 13, 2019

Perusopetuksen arviointi ja päättöarvioinnin kriteerit

OPETUSHALLITUS  järjestää 28.3. klo 9-12 perusopetuksen arviointia ja päättöarvioinnin kriteerityötä käsittelevän keskustelu- tilaisuuden, joka on tarkoitettu etenkin opettajan- kouluttajille sekä pedagogisten opettajajärjestöjen edustajille.

Olen saanut kutsun tulla mukaan. Minä taas kutsun kaikkia arvioinnista kiinnostuneita kertomaan omia ajatuksiaan minulle.

Kutsukirjeessä kerrotaan, että  Opetushallitus valmistelee parhaillaan perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerejä useammalle eri arvosanalle sekä täsmennyksiä arvioinnin yleisin linjauksiin. Työn tarkoituksena on lisätä arvioinnin yhdenvertaisuutta sekä päättöarvioinnin arvosanojen vertailukelpoisuutta.

Oppiainekohtainen kehittämistyö on käynnistetty työpajoin, joihin on kutsuttu mukaan opettajia ja arvioinnin asiantuntijoita.

Tilaisuudessa tarkastellaan perusopetuksen arvioinnin nykytilannetta Kansallisen arviointikeskuksen arviointihankkeen tulosten sekä opettajien kokemusten pohjalta, ja käydään läpi kriteerityön linjauksia.

Ohjelma on seuraava:

KESKUSTELUTILAISUUS PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREISTÄ
Puheenjohtajana toimii opetusneuvos Leena Nissilä

8.30 Aamukahvi aulassa
9.00 Avaus. Johtaja Anni Miettunen
9.10 Päättöarvioinnin kriteerityön suuntaviivat. Opetusneuvos Erja Vitikka
Keskustelua ja kommentteja
9.45 Missä arviointi on menossa? Tuloksia kriteeriperustaisen ja tavoitteisen arvioinnin toteutumi- sesta perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.. Arviointineuvos Päivi Kamppi, KARVI ja professori Päivi Atjonen, Itä-Suomen yliopisto
10.30 Tauko
10.45 Opettaja arvioinnin viidakossa. Kehittämispäällikkö Jaakko Salo, OAJ
11.05 Laaja-alaisen erityisopettajan näkökulma arvioinnin kehittämiseen ja kriteerityöhön
Erityisopettaja Tiina Vitka, Kokkolan kaupunki
11.20 Keskustelua ja kommentteja
11.50 Yhteenveto ja tilaisuuden päätös. Opetusneuvos Leena Nissilä

tiistaina, maaliskuuta 12, 2019

Ylitajunta?

EERO Ojanen on suosikkifilosofejani. Mm. hänen kirjansa sivistys-käsitteestä oli herkkua.

Ojanen  on  nyt tarttunut mielenkiintoseen käsitteeseen: ylitajunta. Jokin aikan sitten häneltä ilmesyi  jo  otsikoltaan houkutteleva teos "Minä olen nyt tuolla".  Ja  nyt olisi tarjolla  tilaisuus kuulla ylitajunnasta itse tietokirjailijalta.

Mielelläni puffaan filosofian lisensiaatti  Ojasen tunnin keskusteluluentoa kuukauden päästä perjantaina 15.3. klo 19-20.  Luvassa on varmaan aimo annos antroposofista henkeä ja minuuden syvempiä kerroksia ?

Samalla näkee uuden keskustakirjasto Oodin.

Tervemenoa!