Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2019

Aikuiskasvatus ja demokratian haaste

PYHÄPÄIVÄN ratoksi taas annos kansanvalistuseuran tuotantoa.

Rinne, Risto ja Jauhiainen, Arto. (toim.) 2011. Aikuiskasvatus ja demokratian haaste. Helsinki: Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura.

JÄNNÄÄ. Lähes kaikista 2000-luvn aikuiskasvatuksen teoksissa on katkera maku. Niin tässäkin Rinteen ja Jauhiaisen toimittamssa.  Esipuheen mukaan
" kaikki kirjoitukset ovat kriittisiä puheenvuoroja aikuiskasvatuksen muotoutumisesta ja tilasta osana muuttuvaa yhteiskuntaa. "

Muutosvauhti  on kai ollut liian nopea.

" Elämme kolmannella vuosituhannella aikakautta, jossa mikään ei näytä pysyvältä."

Ja suunta on väärä?

" Me elämme myös aikakautta, joka muutostahtinsa siivittämänä on hyväksynyt ohjenuorakseen ajatuksen kaikkien ihmisten jatkuvasta muutoksesta, alituisesta kasvusta sekä elinikäisestä ja elämänlaajuisesta oppimisesta."

" Aikuiskoulutuksen pitkäikäisenä ja pysyvänä ongelmana on ollut koulutuksen kasautuvuus ja toi- saalta heikko kattavuus aikuisten keskuudessa.  Vaikka Suomessa opiskellaan aikuisena kansainvälisessä mitassa harvinaisen paljon, opiskelu ei jakaudu kovinkaan tasaisesti eri väestöryhmien välillä. Ylivoimaisesti eniten koulutukseen osallistuvat ylemmät korkeakoulutetut toimihenkilöt, jotka yleensä asuvat pääkaupunkiseudulla ja joilla on korkea tulotaso. "

KIRJASSA on neljä osaa: 1. Tavoitteena tasa-arvo 2.  Työnantajan opissa ja  3. Kansalaistoiminta ja osallistuminen ja 4. Opinpaikkoja etsimässä.

Tavoitteena tasa-arvo

Ensimmäisessä osassa Risto Rinne toteaa, että "suurena koulutuspoliittisena ongelmana näyttää Suomessa säilyneen se, että osa väestöstä jää edelleen ilman nuoruusiällä hankittua koulutuspääomaa, eikä sama kansanosa tunnu olevan halukas kouluttautumaan vielä aikuisenakaan."

Anja Heikkinen osoittaa, että  sukupuoli on  näytellyt  keskeistä roolia niin vapaassa sivistystyössä, ammattikasvatuksessa, henkilöstön kehittämisessä kuin opillisessa kasvatuksessa. Kaikissa näissä naisia on enemmän kuin miehiä. Naisista noin 60 % osallistuu tilastoituun aikuiskoulutukseen, miehistä noin 45 %. Vapaan sivistystyön toimintaan osallistuneista naisia on yli kaksi kolmasosaa, ja kaikkein eniten heitä on kansalais- ja työväenopistoissa. Avoimen yliopiston opiskelijoista taas yli 75 % on naisia, kun yliopistoissa naisten osuus on lähes 60 %. Ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevista aikuisista yli 60 % ja yli- opistotutkintoa suorittavista yli 55 % on naisia. Naiset käyttävät erilaisiin koulutuksiin vuosittain keskimäärin enemmän aikaa (5,2–7 päivää) kuin miehet (5,0–6,7)

Osallistumisen perusteella sukupuolten paikka aikuiskasvatuksessa on enenevästi polarisoi- tunut naisenemmistön suuntaan. Samalla kun vapaa sivistystyö on kaiken kaikkiaan supistunut etenkin kansalais- ja työväenopistoissa ja järjestöjen opintotoiminnassa, on miesten osuus entisestään vähentynyt.  Miehet ovat pienenevässä vähemmistössä myös järjestöissä, sivistysjärjestöjen opintotoiminnassa ja opintokerhoissa.

Heikki Silvennoisen otsikkona on aikuiskoulutuksen vaikuttavuus työmarkkinoilla. Hän päätyy topputulemaan, että koulutuksen mahdollisuudet vaikuttaa työmarkkinoihin ovat rajalliset.  Koulutusekspansion yksi keskeinen tarkoittamaton seuraus on  ollut tutkintojen inflaatio. Väestön koulutustason noustessa hyvän ja huonon työmarkkina-aseman raja siirtyy yhä ylemmäs tutkintojen steikolla.  Hän suhtautuu myös kriittisesti työttömien motivointiin tai sanktioituun suostutteluun osallistumaan ”joutilaisuuden”sijaan koulutukseen.

Työnantajan opissa 
   
Kari Teräs on tutkinut, miten vahvaa on aikanaan ollut vanhempien ammatinharjoittajien auktoriteetti työelämässä ja miten heikko ja työelämän normeihin väkipakolla alistuva tulokkaiden asema. Ammattilaiset   olivat  erittäin  tarkkoja  asemastaan ja   arvostaan.  Ammatin  hallinta osoitettiin käytännön työssä: jotta pääsi ammattimiehen kirjoille, oli hallittava itsenäisesti  kaikki  ammattiin kuuluvat työt.  Työssäoppimiseen  kuuluivat  myös  erilaiset   tulokastavat. Tulokastavat  olivat usein  karskia  hevosenleikkiä, jolla  uudelle  työntekijälle osoitettiin  paikka  ammatti-   tai  työryhmän  hännänhuippuna. Tulokastavoista säilyneissä kertomuksissa kiusaaminen, hauskanpito     ja solidaarisuus yhdistyivät toisiinsa  erikoisella  tavalla.  Läpäistyään  initaatioriitin  uusi työntekijä osoitti alistuvansa työkollektiivin normeihin ja saavutti  aseman, joka antoi hänelle periaatteessa pääsyn ammatin  kollektiiviseen tietovarantoon.    

Pauli Kettusen essee käsittelee  tieteellisen liikkeenjohdon  scientific& management) rantautumista Suomeen.  Perusperiaate   oli  suunnittelun  ja  suorituksen  työnjako. Periaate  tähtäsi   myös  siihen,   että työntekijöiden   kokemustietoon   perustuva  työprosessin   kontrolli   ja   heidän   keskinäiset   työtahdin   norminsa   murtuisivat.

Kansalaistoiminta ja osallistuminen 

Kirjan kolmannen osan aluksi kuvailee, millaisia suuri muutoksa  suomalainen yhdistyslaitos   on   kokenut  viimeisen   kahden  vuosikymmenen  aikana:   se   on   kasvanut   määrällisesti   ennätysvauhdilla.   Se on samalla  eriytynyt,  spesialisoiunut,  ”villiytynyt”  ja  vapaamuotoistunut.  

Ilkka Virta kirjoittaa, kuinka  kansalais- ja työväenopistot ovat muuttuneet koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajista maksukykyisen asiakaskunnan palvelijoiksi. Mm. maahanmuuttajien koulutustarpeita ei ole juuri huomioitu.

Opinpaikkoja etsimässä

Erja Moore  analysoi omassa essessääm  korkeakoulutuksen aikuisia opiskelijoita. Hän on huomannut, että vaikka korkeakoulut ovat ensisijassa nuorille tarkoitettuja opiskelupaikkoja, opiske- lija-aines on muuttunut aikuisemmaksi.Yliopistojen   aikuisissa   opiskelijoissa  on  runsaasti   niitä,   jotka ovat  jo  ennen  nykyisiä  opintojaan  suorittaneet  yhden  tai  useamman  korkeakoulututkinnon   Aikuiskoulutustutkimusten yksi    päätulos: koulutuksen   kasautuminen   jo   ennestään   koulutetuille,  on voimakasta myös korkeakouluissa.  

Tero Järvinen ja Markku Vanttaja pohtivat, miksi koulutus ei kiinnosta kaikkia. Vaikka nyky-yhteiskunnassa   hyvä-  ja   huono-osaisuus   määrittyvät   paljolti   yksilöiden   työmarkkina-aseman   mukaan ja heikoimmassa  asemassa  työmarkkinoilla  ovat ne,  joiden  koulutie  on  päättynyt  oppivelvolliuuden  suorittamiseen  –  tai  jopa  aiemmin.

Kun aikuiskoulutusta yleisesti pidetään yhteiskunnallisena ja koulutuksellisena hyvänä, joka saattaa tarjota opiskelijoille ”toisen mahdollisuuden”, esittävät kirjoittajat  kriittisen näkemyksen, jonka mukaan kaikki eivät suinkaan näe asiaa noin.

Tutkimukset  osoittavat,  että jopa  43  %  niistä   aikuisista,   jotka   ilmoittavat   haluttomuutensa   osallistua   aikuiskoulutukseen,   eivät   osaa   sanoa   perustetta   ratkaisulleen. Monet   matalasti   koulutetut   tiedostavat   omaavansa   koulutustarpeen,   mutta   toimiat  epärationaalisesti  ja  jättäytyvät  tietoisesti  koulutuksen  ulkopuolelle.    

Työvoimapoliittisesta koulutuksesta  tuli keskeinen  osa  ”aktiivista   työvoimapolitiikkaa”  1970-luvun  alussa.  Sitä ennen käytettiin mm. hätäaputöitä. Tällaisessa  pakkokoulutuksessa työttömiä   on   velvoitettu   osallistumaan   koulutukseen   työttömyyskorvauksen   menettämisen   uhalla. Niinpä vuosikymmenten   varrella   kursseilla   on   istunut   lukematon   määrä   ihmisiä,   joilla   ei   ole   ollut   todellista   motivaatiota   kouluttautua. Viime   vuosikymmenten   koulutuspolitiikalla   on   Suomessakin  yritetty  ohjata  vähän  koulutettua  väkeä  kilpailemaan  koulutuksesta heille  vieraan  kulttuurin  pelisäännöillä.

Kulttuuriset   lähtökohdat selittävät sen,  että usein vähän  koulutusta   hankkineet   ihmiset   eivät   itse   koe   koulutuksen   puutettaan   ongelmallisena,   ainakaan   niin   kauan   kuin   on   töitä   tarjolla.   Koulutuksella   ei   ole   heidän   elämässään   kovin   suurta   merkitystä.

Koulutuskielteisyys   saattaa   olla   peräisin  myös  aikaisemmista   negatiivisista   koulukokemuksista.  Koulutushaluttomuus   voi   johtua   myös   mielekkäiden   vaihtoehtojen   puutteesta.   Esimerkiksi   työttömien   miesten   keskuudessa   on   ollut   tyypillistä   ajatella,   että   työtehtävät   opitaan   työpaikalla   työtä  tekemällä  eikä  koulunpenkillä  istuen

Arto Jauhiainen  tarkastelee kirjoitustaan  toista  aikuiskoulutuksen kannalta ”ongelmallista” ryhmää: ikääntyviä ja ikääntyneitä.  Siitä  lähtien  kun  aikuiskoulutukseen  osallistumista  on  tutkittu,  eläkeiän  ylittäneistä  vain  pieni  vähemmistö  on  ilmoittanut  osallistuvansa   jonkinlaiseen   aikuiskoulutukseen. Koulutuksen yleinen kasaantumisilmiö pätee myös ikäihmisiin;   aikuis-koulutukseen osallistuvat ja opiskelu harrastavat  selvästi  useammin  ne,  joilla  on  jo  entuudestaan  enemmän  koulutusta.  

On  myös kysyttävä, miks ikääntyvien ja vanhusten  tulisi  opiskella  uusia  asioita  ja  jatkuvasti  kehittää  itseään. Liittyykö  hyvään  ikääntymiseen väistämättä  aktiivisuus,  ja  jos  liittyy,  niin  keiden   määrittelemänä?  Aikuiskoulutuksen osallistumistutkimuksessa tärkeimpinä opiskelua   hankaloittavina  tekijöinä  eläkeikäiset   (65–79-vuotiaat)  mainitsivat  terveyteen  ja  ikään liittyvät   tekijät,  kiinnostuksen  puutteen sekä  melko  usein  myös  väsymyksen.

Jos halutaan, että he osallistuvat laajemmin koulutukseen, tarvitaan  lisää  tutkimustietoa   ikäihmisten  oppimistarpeista;   mitä  ja  millä   tavalla   seniorikansalaiset   haluavat   oppia  ja  opiskella  –  sikäli  kun  haluavat.

TEOKSEN 5 HELMEÄ 


"Aikuiskoulutustutkijoiden  usein  toistama  paradoksi: niille  annetaan,  joilla  jo  ennestään  on.” 
– Risto Rinne ja Arto Jauhiainen

" Urbaaniksi legendaksi tulleen sanonnan mukaan vapaan sivistystyön opintoja kansoittavat ”keski- luokkaiset, hyvänhajuiset naiset”." – Anja Heikkinen

" Suomalaiset naiset ovat maailman mestareita innossaan osallistua kaikenlaiseen aikuiskoulutukseen.– Anja Heikkinen

" Tämän   päivän   ikääntyvät   ja   vanhukset   ovat   1900- luvun,   koulutuksen   vuosisadan,   lapsia. "
–  Arto Jauhiainen

" Kukaan  meistä  ei  pääse  hyväkuntoisena  hautaan  eikä  täysinoppineena  taivaaseen. "
– Arto Jauhiainen

KIRJAN   pdf-version voi lukea/ladata netistä:

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95954/aikuiskasvatus_ja_demokratian_haaste_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y


 

lauantaina, kesäkuuta 22, 2019

Kokeileva kansakoulunopettaja: Kyllikki Penttilä

JOKIN aika sitten aloitin tässä blogissa juttusarjan innovatiivisista kouluista.

Yksi tähän sarjaan ehdottomasti kuuluvista kouluista olisi professori Matti Koskenniemen vuonna 1947 perustama  Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun kasvatustieteen laitoksen kokeilukoulu. En vain ole ehtinyt koota siitä vielä juttua.

Kansakoulunopettaja  Kyllikki Penttilä toimi  vuosina 1947-1954  tässä kokeilukoulussa  yhden kokeiluluokan opettajana.  Alunperin kokonainen kokeilukoulu kutistui  vuosien vieriessä vain yhdeksi luokaksi- jonka opettajana Penttilä oli -  ja oikeastaan sekin lopetti toimintansa  keväällä 1952 ja toimi sitten vuoden kokeilumielessä harjoituskoululuokkana.

Penttilä  julkaisi vuonna 1977 - jo eläkkeelle ja leskeksi jääneenä omakustannekirjan, jonka sain kurssikaveriltani Jukka Ahoselta.

Penttilä, Kyllikki. 1977.  Kolme-kymmentä vuotta ennen peruskoulua. 

Penttilä on koonnut kirjaan  lehtijuttuja mm. omasta kokeilutoiminnastaan. Siitä saa ainakin alustavan kuvan tuon Koskenniemen kokeilukoulun aikaisen kokeilutoiminnan luonteesta.

Vuonna 1952 julkaistussa jutussa Penttilää haastatellaan. Hän määrittelee jutussa kokeilun näin:

" Kokeilulla tarkoitetaan joittenkin sellaisten opetusmetodien käyttöönottoa, jotka eivät ole aivan yleisessä ja jo hyväksytyssä käytännössä."

Uusi metodeja piti kokeilla, koska " Kaikki ei ilman muuta sovellu meidänkään maamme oloihin tai lastemme temperamentiin."

Tulos sai  olla negatiivinen tai positiivinen; kummatkin olivat tuloksia.

Ainakin kaksi  kokeilua epäonnistui: Toisessa  oli kyse  emotionaalisen kasvatukseen kuulunut kokeilu, jossa  musiikin avulla  pyrittiin saamaan aikaan spontaania rytmillistä  ehkä plastistakin liikehtimistä. " Lapset olivat pidättyväisiä ja arkoja." Toisessa taas kohteena oli harvinainen lukemisen opettamisen metodi.

Parhaita tuloksia hän kertoi saaneensa  lukemistuntien metodien muokkaamisesta.

Mukana on Penttilän omia pikku innovaatiosta ja myös virallisempia kokeiluja, joiden aloite saattoi tulla esim. kasvatustieteen laitokselta. Keskeinen kokeiluaine oli äidinkieli, muttei suinkaan ainoa.
Kokeilut olivat tämän sorttisia (aakkosjärjestyksessä):
  • Aakkosjärjestyksen opettaminen neljän kirjaimen ryhmissä - 1952
  • Dramatisoinnin käyttö uskonnon opetuksen yhteydessä 
  • Hiekkalaatikko historian opetuksessa. Hiekkalaatikkon rakennettiin eri aikakausien maisemia. Oppilaat tutkivat  historiankirjoja. 4-5 oppilasta sai laatikon oman nurkan ja asian. Hakivat lisää tietoa illalla kirjastista. Toivat kotoa tuomisia. Kukin erikoisryhmä selosti muille, mitä se oli saanut selville omasta lohkostaan. - 1960
  • llmehikkään lukemisen kokeilu." Koulunuotti, jankuttava lukeminen, jamaaminen, miten sitä nyt nimitettäneenkin, on ilmiö, joka on kaikille tuttu ja opetusopillisen kirjallisuudenkin usein varoittavasti mainitsema."  - 1947
  • Kertotaulupeli (3*4-tyyppiset kortit, kääntöpuolella oikea vastaus) - 1949
  • Katekismuksen käyttöä koskeva kokeilu (Tri Sainion ohjauksessa)
  • Keskustelumetodi uskonnon opetuksessa 
  • Kielioppikokeilussa opetetttiin  tavalla joka johtaa ymmärtämiseen. Penttilä laati yhdessä miehensä prof. Aarni Pentilän kanssa  kansakoulun ensimmäisen kieliopin, jossa  näytetään miten useimmat kansakoulun kielioppitunneilla esille otettaviksi määrätyt asiat on opetettavissa aivan uudella ja kokeilun mukaan tehokkaammalla tavalla. 
  • Kirjastotyöskenetelykokeilu (Jyväskylän kaupunginkirjasto, aloite assistentti maisteri Laurisen)
  • Luokan näyttämö (1 * 1,5 m  pahvinpalasisa (4) rima .- maalattiin paperille metsä tms, kiinnitettiin)  -1950 
  • Luokkakirjasto-metodi
  • Luova dramatisointi. " On olemassa eräs äidinkielen ja samalla myös lukemisen oppimisen tehostamiseen tähtäävä työskentelyn laji, jota käytetään hyvin vähän, ja milloin käytetään, niin, vaikkakin näennäisesti oikein, periaatteessa toisin, kuin mitä mainittu oppimisen tehostaminen edellyttää.  Tämä keino on ns. dramatisoiminen, joka on aivan muuta kuin valmiitten pikku näytelmien ulkoa oppiminen ja esittäminen." .
  • Musiikin teorian opettaminen soitonopetuksen yhteydessä (12 tuntia):. Välineenä pianonkoskettimia muistutta pienoisksylofoni. Oppilaat oppivat lukemaan nuotteja. 
  • Opetusfilmin käyttötapojen kokeilua. Kokeilussa kokeiltiin toimivatko H.A. Turjan ohjeet filmin katsomisessa. Toimivat.   - 1951
  • Opetustehtäviä oppilaille; oppilaat antamaan opetusta: kotitehtävien tarkastaminen laskentotunneilla,  vastikään opitun uuden asian lisäselitys (vain parhaat oppilaat, kukin vuorollaan; vaikeisiiin tehtäviin selväpuheisia ). Oppilaat saivat  myös itse äänestää itselleen opettajan Oppilaat auttoivat toveriaan huomaanaan virheitä (esim. se laskemaan taululle, jolla on eri tulos).  
  • Oppilaskeskeinen tunninmeno: pienia vastuunalaisiatehtäviä oppilalle, annetaan heidän  auttaa, opastaa osaavasti,  neuvoa rakentavassa mielessä ja arvostella toisia.
  • Pikkutyttöjen vapaamuotoinen voimistelu (aloite: lehtori Kyllönen)
  • Ryhmätyöskentelyä jonkin verran laskennon opetuksessa op. Elsa Kaarelan kokemuksiin perustuen  sekä maantiedon ja historian opetuksessa.
  • Rytmillisen liikkumisen kokeilu.
Onnistumisia jne.

Konkreetti tavoite  kokeiluissa  näyttää olevan selvittää, toimiiko jokin metodi vai ei. Metodien vaikutusta oppimistuloksiin ei mitattu. Päätelmä tehtiin pikemminkin intuitivisesti ja praktisesti.
Penttilä oli tyytyväinen ennen muuta niihin kokeiluihin, joissa lasten pedagoginen rooli ja vastuu kasvoi, jotka lisäsivät ymmärrystä  ja jotka samalla hyödyttivät monien taitojen oppimista. Tällaisena  lisähyötynä kirjassa mainittiin mm.  lisääntyvät  puheharjoitukset ja  suullinen esitys.
" Kurinpito muuttuu  lasten omaksi asiaksi... Oppilaat tulevat omakohtaisesti  opetukseen ja koulun kasvatustyöhön mukaan…Työ ja vastuu on yhteinen."
” Keksimisen ilo ja tunne yksin suoriutumisesta  on verratonta voidetta ja kiihoketta.”  (oppilaat opettajina)
" Olimme ihastuneita ja innostuneita."
" Tällaisef tunnit ovat lapsille hauskoja ja mielenkiintoisia ja panevat heidät ponnistelemaan aivan uudella tavalla... Arvokkaita tuloksia: saa ponnistelemaan jotta ymmärtäisivät. Lukemistilanne on mielekäs, lukemisella on tarkoitus." (dramatisointi)
" Oppilaat olivat sekä iloisia että ylpeitä." (pienoisksylofoni)
Muita kokemuksia

Kyllikki Penttilä korosti varovaisuutta kokeiluissa: " Kokeiluluokkakin on riippuvanen kursseista.  Oppikouluun pääsy on muistettava."

Uutta kuria ei saa ymmärtää vaarin. " Uuden koulun kuri ei ole kurittomuutta vaan uutta kuria. Ei tule vaatia hiljaisuutta, jollei sillä ole työskentelyn kannalta merkitystä. Vastuuta oppilaille- muttei liikaa. Selitetään asiat avoimesti."

" Oppilasten vanhemmat voivat  ruveta ihmettelemään koulua, joka ei ole  samanlainen kuin heidän oma koulunsa oli."

Penttilä  selitti avoimesti oman luokkansa oppilaiden vanhemmille, mistä on kysymys ja kutsui heitä  katsomaan koulutyötä.  Hän piti heitä varten koulutunteja esim. sunnuntaisin, jolloin kaikki  vanhemmat pääsivät kuuntelemaan.  Ja lopuksi  pidettiin lasten juhla.

Muutama sana Kyllikki Penttilästä

Kyllikki Islea  Penttilä os. Kielo (1901–1982) oli jyväskyläläinen kansakoulunopettaja, jolla oli ilmiselvästi palava into tehdä asioita eri tavalla paremmin. Hän oli siis Koskenniemen  kokeilukansakoulun opettajia- mutta hän jatkoi uuden etsimistä myös tuon hankkeen jälkeen. Ilmeisesti hän jäi eläkkeelle vuonna 1961, jolloin hän saavutti ns. ammatillisen eläkeiän.

Osaamistaan hän jakoi kirjoittamalla akiivisesti lehtiin. Mm. Jyväskylän Sanomat, Kasvatus ja Koulu-lehti, Opettajain Lehti, Uusi kuvalehti ja Viesti-lehti julkaisivat hänen juttujaan. Lisäksi hän luennoi mm. Jyväskylän kesäkursseilla.

Hän oli naimisissa  professori Aarni Penttilän kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Heidän yhdessä kirjoittamaansa kansakoulun kielioppikirjaa "Sanaseppä" myydään yhä divareissa.

Kyllikki Penttilällä  on oma sivusto netissä:
https://www.kyllikkipenttila.net

Linkki innovatiiviisiin kouluihin:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivinen-koulu.html


torstaina, kesäkuuta 20, 2019

Luin hyvän kirjan 10 vuotta myöhässä

AIKUISKASVATUS on monella lailla käymistilassa. Olipa hyvä lukea - vaikka 10 vuotta myöhässä- teos

Sallila, Pekka (toim.) (2009).  Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus. Aikuiskasvatuksen 44. vuosikirja. Helsinki: Kansanvalistusseura

Ensinnäkin suuri kumarrus vuonna 1874 perustetulle Kansanvalistusseuralle. Se tekee edelleen upeaa työtä.

Sitten syvä osanotto aikuiskasvatukselle  sen tilanteen johdosta, jossa se ymmärtääkseni nyt on. Praxiksessa on luovuttu sivistyksen, humanismin, yhteiskunnallisten erojen tasoittamisen  ja demokratian itseisarvoisista arvoista. Ja käytännössä sekä retoriikka että rahanjako suunnataan "elinikäisen oppimisen"- mantran avulla koulutukseen, jossa työntekijät päivitävät osaamistaan tuömarkkinoilla taloudellisen toiminnan sanellessa opimisen lähtökohdat, sisällöt, tavoitteet ja ehdot.

Itse tieteen puolella yritetään vimmatusti kiinnittää huomiota vanhoihin arvoihin, mutta  yliopistojen sisäisessä ja välisessä kisassa resursseista turpiin tulee.

Mennään sitten teoksen artikkeleihin. Nostan tähän 8 helmeä:

8 helmeä


(1) "Ilman jatkuvaa pyrkimystä uuden oppimiseen, emme kykene selviämään nyky-yhteiskunnan alati kasvavista haasteista."– Markku Leinonen

(2) Samassa artikkelissa sitaatti:
" Opin voidakseni opettaa." – Seneca

(3)  "Kaiken luonnon kehittyminen on tietynlaista oppimista,  ympäristön olosuhteiden reflelktointia,  jotta kasvi tai eläin voi turvata eloonjäämisensä ja jatkuvuutensa."– Jukka Tuominen

(4)  "Ihmiset oppivat elämällä." – Ari Antikainen

Elämäkerrallinen oppiminen (oman elämänlinjan piirtäminen) voisi olla uusi aikuiskasvatuksen paradigma. Yksilöt voivat muuttaa elämänsä käsikirjoitusta ja käyttää siihen koulutusta ja oppimista vielä aikuisiällä.

(5 )"Itseohjautuvuus ei ole ikään liittyvä ominaisuus, vaan siihen pitää kasvaa ja tässä kasvussa ohjaajan tuki ja kannustus  ovat olennaisen tärkeitä." – Tiina Front

Opiskelijat pitää johtaa autonomiaan.

(6) "Avoimen yliopiston toiminnan keskeisenä tavoitteena on ollut alusta lähtien sivistyksellisen tasa-arvon edistäminen. Voimakkaasti laajentunut avoin yliopisto näyttää olevan odotettua enemmän yliopisto-opintoihin valmentava nuorison koulutuspaikka." – Tero Järvinen ja Markku Vanttaja

(7) "Kokemus- ja arvomaailmaltaan keskiluokkaisen kuluttajan ei ole aina helppoa tietää, miten ikääntynyt pitkäaikaistyötön saadaan innostumaan koulutuksesta ja  uskomaan, että se lisää hänen elämänhallinnan mahdollisuuksiaan. " – Pia Silvennoinen

(8) "Aikuiskoulutuḱsesta on haluttu tehdä sopeutumisen tukija. Kilpailua, kasvua, kulutusta, tehokkuutta." – Risto Rinne
 

Päivän aforismi


sunnuntaina, kesäkuuta 16, 2019

Kunnon kansalainen?

TÄMÄ kirjanen:

Kunnon kansalainen? Näyttely Hakasalmen huvilassa 10.6.2006- 15.6.2008. Helsingin kaupunginmuseo. 

odottikin lukuvuoroa useita vuosia.  Jostain kirpparista sen ostin 2 eurolla. Helsingin kaupunginmuseossa avattiin about  13 vuotta sitten näyttely, joka pohti, millainen on kunnon kansalainen: mitä yhteiskunta on eri aikoina edellyttänyt jäseniltään.  Kunnon kansalaiseksi ei synnytä vaan kasvetaan. Näyttely esitteli, miten kansalaiseksi kouliminen alkaa jo syntymästä ja ensimmäisestä neuvolakäynnistä ja jatkuu koulussa yleisenä oppivelvollisuutena. Tärkeitä sosiaalistajia ovat myös kirkko rippikouluineen sekä armeija.

Ja vastapainoksi: Ketkä  eivät ole  kelvanneet kunnollisten joukkoon. Ne, jotka käyttäytyvät normeista poiketen. Punaiset. Mielisairaat. Irtolaiset, Vangit. Vanhukset. Köyhät. Kipeät. Huumeiden käyttäjät. Yhä teema on ajankohtainen. Kaikilla ei ole samoja oikeuksia eikä hyväksyntää. Esimerkiksi sukupuolivähemmistöillä.

 KIRJASSA on lyhyitä ja pidempiä esseitä.

Ihanneihminen

Tuomas Nevanlinna kertaa esseessään  käsityksiä ihanneihmisestä antiikin ajoista nykyaikaan.  Ihanteena on ehtinyt olla mm. viisas, kuolemassa täydellistyvä ihminen,  kuninkaan uskollinen alamainen, ja vapaasti  järkeään käyttävä,  autonominen subjekti, joka ei ole alaikäinen ja nyt: aktiivinen, tuottava, toimelias, produktiivinen -  valtiollistaloudellisesti edullinen, keskiluokkainen lainkuuliainen kansalainen,

Lehdistökuva näyttelystä
Vuosisatojen aikana ihanneihmisen  vaatimus on laajentunut eliitistä koko kansaan. Uimonen kuvaa omassa esseessään, kuinka 1800-luvun lopulla sivistynyt keskiluokka halusi sisällyttää koko kansan aktiivisen kansalaisuuden käsitteeseen, mutta kansaa ei kelpuutettu sellaisenaan.  Kansa piti ensin kasvattaa, sivistää tiedollisesti ja moraalisesti sivistyneistön omien ihanteiden mukaisesti. Ihanteena oli yksilö, joka ajatteli ja toimi järkiperustaisen vapaan tahdon nojalla. J.V. Snellmanin ihanteellista toimijuutta luonnehti siveellisyyden määre. Snellmanin jälkeiset fennomaanit alkoivat määritellä siveellisyys-sanan arkisemmin: ahkeruudeksi, raittiudeksi, rehellisyydeksi ja epäitsekkyydeksi.

Samaa teemaa pui myös Juha Sihvola. Antiikin aikaa eliitiä, vapaita miehiä koski ihanne viisaasta ihmisestä. Aristotelen mukaa  ihmisellä on luontainen taipumus elää järjen hallitsemaa yhteisöelämää.

Stoalaisten ihanneihminen oli tunteeton. Hänen toimintaansa hallitsi järki. Suurin  osa ihmisistä oli heistä hulluja, koska tunteet: himo, pelko, nautinto ja tuska saivat heitä pitämään  samantekeviä asioita  hyvinä tai pahoina.

Kristinusko ei enää uskonut siihen, että  ihmisen olisi mahdollista täydellistyä maailmassa. Tosin Augustinus omaksui stoalaista ajattelua: on vapauduttava hyveellistä toimintaa ja itsekuria häiritsevistä halujen ja tunteiden vaikutuksesta.

Uskonpuhdistus hajoitti yhteisen kristillisen käsityksen ihanteellisesta Jeesusta seuraavasta ihmisestä.
  • Katolisilla ihanneihminen oli  hurskas hyväntekijä ; hyveellisyys oli  osoitettava julkisesti 
  • Luterilainen ihanneihminen oli ahkera alamainen; kaikille oli annettu kyky tietää, mikä on hyvää ja pahaa. Mutta perisynnin vuoksi ihmiselle ei  ole tarmoa omantunnon määräysten noudattamiseen. Siksi armo pelastaa.
  • Kalvinistien ihanneihminen kuului  uskovien etujoukko. Hän oli askettinen yrittäjä; taloudellinen menestys osoitti kuulumista pelastukseen valittuihin.
Kirjan kuvitusta
Reformaatio hylkäsi elitismin. Kun antiikin aikana elämän keskeisiä sisältöjä  olivat  filosofia  ja politiikka, niiden sijaan tuli arkinen aherrus,  perhe-elämä, lastenhoito ja tuotannollinen toiminta.

Waivaistenholhous

Minna Uimosen essee: Kansalaisuuden marginaaleissa kuvaa 1800-luvun lopun Waivaistenholhousta.  Köyhäinhoidon asiakkaat, vaivaiset, vangit, mieli-sairaalapotilaat jne, hahmotettiin moraalisesti alaikäisiksi kurinpidollisen kansalaiskasvatuksen kohteiksi.

Opin senkin, että vasta 1800-luvun loppupuolella  kaikki maalaiset tulivat vapaiksi liikkumaan ja etsimään työtä eikä ilman työtä oleminen johtanut enää sanktioihin. Sitä ennen kuljeskelu oli irtolaisuutta ja irtolaiset vangittiin. Otin selvää, että vuonna 1883 annettiin irtolaisasetus, jossa irtolainen oli   ”se, joka ilman elatusta omista varoistaan tahi toisen huolenpidon kautta työttömänä kuljeksii harjoittaen siveetöntä ja säädytöntä elämää”. Irtolaisuuden vältti, kun meni syksyisin pestuumarkkinoille ja pestautui maataloon töihin vuodeksi. Pestaaja sitoutui tarjoamaan ruoan ja asunnon. Irtolainen voitiin tuomita irtolaislainsäädännön mukaisesti pakkotyöhön tai armeijaan.

Työlaitokseen irtolaisuuden vuoksi joutuneet saivat äänioikeuden vasta 1970-luvun alussa.

Uimonen kuvaa koskettavasi elämää helsinkiläisessä köyhäintalossa 1800-luvun lopulla.
Aasukkaat olivat holhokkeja, kaupungin vaivais- eli köyhäinhoidon asiakkaita. Talo oli omavarainen
työlaitos.  Päiväjärjestys oli tiukka. Hyvästä  työnteosta palkittiin, huonosta rangaistiin.  Toinen vaihtoehto köyhälle vanhukselle, jolla ei ollut sukulaisia, jotka voisivat häntä elättää:
elätteelle asettaminen: yksityistalouksiin, sijoitushoitoon.  Osaa autettiin avustuksilla.

Rangaistusjärjestelmän kehitys

Lehdistökuva.
Mielenkiintoinen on myös Sauli Seppälän essee: Työ- vangin palauttaja ja parantaja? Se kuvaa mm. rangaistusjärjestelmän kehitystä.

1700-luvulle saakka länsimaissa keskeisiä rangaistuksia oliva  ruumiin kiduttaminen, kurittaminen ja silpominen,  hidastettu kuolema sekä karkoitukset. 1700-luvulla tapahtui muutos: "keksittiin" vankila- rangaistus, joka parantaa ja reformoi. Työvankeus oli vankeuden varhaisin muoto. Ensimmäisen kerran  se mainittiin Ruotsin rikoslaissa vuonna 1734. Eristäminen oli yhtä aikaa  rangaistus, varoitus ja suojelukeino.

Suomessa luovuttiin kuolemanrangaistuksesta rauhan aikana 1820-luvulla. Vuonna 1889 luovuttiin myös häpeärangaistuksista (WP: joutuminen kirkon keskelle sijoitettuun häpeäpenkkiiin, kirkon oven lähellä olevaan jalkapuuhun, seisomaan kirkon ovella tai julkirippiin, joutuminen kirkossa jumalan­palveluksen ajaksi istumaan erilleen muista papin antaessa saarnastuolista varoituksen, Torille sijoitettu häpeäpaalu. Häpeärangaistukseen saattoivat siis tuomita sekä maalliset että kirkolliset tuomioistuimet)

Vapausrangaistukset yleistyivät. Vapaudenriiston tavoitteena oli nyt vangin moraalinen ja sivistyksellinen parantaminen, totuttaminen työhön ja järjestykseen, tapojen parantaminen, moraalin kehittäminen ja koulusivistyksen  hankkiminen.  Vankiloissa alettiin soveltaa ns. edistysjärjestelmää. Sääntöjen noudattamista ja  hyvää käytöstä palkittiin kohtelun, joka alkoi ankarana, lieventämisellä
Kirjeenvaihto-oikeus, tapaamisoikeus, ja kirjojen lukuoikeus lievenivät.

1960-luvulle saakka oli olemassa kuritushuonerangaistus, "vettä ja leipää". Jumalanpalvelukset olivat pakollisia vangeille vuoteen 1971 saakka

Näyttelyvuonna 2006: säädettiin uusi vankeinhoitolaki: jolla haluttiin  lisätä  vankien elämänhallintataitoja. Keinovalikkoon tuli koevapaus , johon kuului velvollisuus opiskella.-

Niinpä niin

TOKI kirjassa on muutakin mielenkiintoista mm. viinakortista, huumeista... Kuvitus keventää  muutoin vakavaa teemaa.  Loppuunmyyty kirja on  muuten luettavissa netissä

pdf:nä:
https://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/doc/kunnon_kansalainen/Kuka-julkaisu_suomi.pdf

ja doc-playerissä;
https://docplayer.fi/2817235-N-a-y-t-t-e-l-y-h-a-k-a-s-a-l-m-e-n-h-u-v-i-l-a-s-s-a-1-0-6-2-0-0-6-1-5-6-2-0-0-8-helsingin-kaupunginmuseo.html

KIRJA sai minut taas kerran sukeltamaan kasvatuksen päämäärää koskeviin muistiinpainoihin. Ja niitähän riittää. Osa koskee päätä, osa sydäntä osa ruumista:
  • aatelinen sivistys, ahkera, ahkera alamainen,  "ahkera ja säästäväinen kansalainen", ahkera ja taitava yksityisen omaisuuden käsittelijä, Ainutlaatuinen yksilö,  ajatteleva (selkeästi), aktiivinen,  aktiivinen kansalainen, "aktiivinen, toimintakykyinen- ja haluinen kansanvaltainen kansalainen",   ammattiaan  ei vain omaksi edukseen vaan palvellakseen järjestäytynyttä valtiota harjoittava, ammattilainen (jolla on työnsä kannalta hyödylliset  tiedot ja taidot), ammattitaitoinen, " Areté = kyvykkyys, sotaisa kunto ja hyve (antiikin Kreikan ylimistön kasvatustavoite)", asemansa parantamiseen kykenevä, askeettinen, askeettinen yrittäjä, avulias
  • eloquentia, "ehjä,  itsenäinen ja arvostelukykyinen persoonallisuus", elämäntaito, elämän viisaus, elämässä tarvittava sivistys ja valistus, elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot, elämästä nauttiva, elävä usko, epäitsekäs, erakkous 
  • gentleman, gentleman, jolla on rikas elämä, 
  • harmoninen persoonallisus, harrastus, henkevä Tarzan,  " henkisesti, moraalisesti että ruumiillisesti luja kansalainen, jonka juuret tuli kiinnittää kansalliseen historiaan ja maatalousvaltaiseen nykyhetkeen"."herrasmies- joka  pystyy  huolehtimaan omaisuudesta, suorittamaan liiketoimia ja toimimaan julkisissa tehtävissä, tarvitaessa myös sotilaina- joka pystyy tuottamaan hyvinvointia itselleen mutta taloudellisen toimintansa välityksellä myös muille. Samalla hänen tulee kasvaa kiinnostuneeksi maansa hallinnosta, jotta hän voi valvoa hallitsijoiden toiminnan pysymistä oikeudenmukaisena", himonsa hillitsevä, historian juurensa tunteva, "humanitas=  = ihmisyys, ihmisjalostus, sivistys" , huolellinen,  hurskas hyväntekijä, hurskaus ja hyöty, hyveellinen ja hyödyllinen, hyveet -  kyky ylittää omat halunsa ja tuntemuksensa toimiakseen yhteisen hyvän mukaisesti,  hyvä ihminen (hyveet),  hyveellistä toimintaa ja itsekuria häiritsevistä halujen ja tunteiden vaikutuksesta vapautunut, ”Hyvä mies, harjaantunut puhuja”, hyvä ihminen ja hyvä  kansalainen, hyvä puhuja (koruton, juridiikka, retoriikka), " Hyvä, sivistynyt ja onnellinen ihminen", hyvämaineinen, hyvät tavat  (tapoja kunnioittava; käytöstavat, toisen ihmisen kunnioittaminen ja hyvän liiketoiminnan tavat), hyödyllinen kansalainen- hyvä ihminen, hyvä kuolemaa pelkäämättömiksi sotilas,  "hyödyllinen kansalainen jolla oli oikea mielenlaatu", hyödyllinen kansalainen ja pätevä ammatinharjoittaja, 
  • ihminen, ikuisia totuuksia mietiskelevä, ihmisrakkaus,  inhimillinen ihminen (Homo Humanus), isänmaallinen, isänmaanrakkaus, isänmaataan ja vapautta rakasvata, itse ajatteleva,  itsekuri (itsehillintä), "itselleen yleismaailmallisen henkisen sivistyspääoman omasumaan kykenevä",  itsensä tunteva, itsenäinen omaa laatuaan toteuttava persoonalisuus,  "itsenäinen yksilö, mutta ei pelkästään  itseään varten  eikä pelkästään itseään ajatteleva yksilö", itsenäiseen ja kristilliseen elämään pystyvä, itsenäinen persoonallisuus, itsenäisesti ajatteleva, " itsenäisesti ajatteleva, moraalisesti korkealla tasolla oleva kunnon kansalainen",  itsenäisesti ajatteleva yhteiskunnan jäsen, itsestään huolta pitävä, itseään hallitsemaan kykenevä,  " itseään kehityksen polulla pitävä  keinoinaan  itsetarkkailu,  henkinen työskentely, meditaatio, mietiskely ja mm.  sisäinen kurinalaisuus"
  • Jalo esteettinen diletantismi, jalo sielu kauniissa ruumiissa,  jumalaa pelkäävä, " Jumalaa pelkäävä, lakia ja tapoja kunnioittava, luotettava ja ystävyydessä kestävä",  jumalallistunut (pyrkimys  elää kuin Jeesus), Jumalan valtakunnan hyvä ja hyödyllinen ihminen, järjelle alistunut tahto, järkevä, (myös käytännöllisesti), järkevä luonnon olio,  järkkymätön  mielenrauha,   
  • kaikinpuolisesti sivistynyt ihminen, " Kaloskagathos/kalokagathia = kaunis ja hyvä, ihmisen ruumiin ja sielun täydellista, sopusuhtaista kehittämista, todellisesti sivistynyt, jalo sielu kauniissa ruumissa  (antiikin kreikkalaiset ylimykset, aatelisetiikkaa)", kansalainen, kansalaisoikeuksiaan käyttävä, kansalaissivistys, kansallinen sivistys,  kansalaisvelvollisuuksista suoriutuva, ”kansallisesti valveutunut,  verevä  suomalainen ihminen"," kaunis sielu kauniissa ruumissa",   kehittynyt  ihminen- sekä voidakseen elää tämän elämän niin rikkaasti kuin mahdollista että valmistuakseen ijäistä elämää varten, kehittynyt kauneusaisti, kehityskykyinen, "kelpo mies sodan, hallinnon ja opetuksen toimiin; sekä ritari että oppinut", kelvollinen kansalainen (alamainen, arvokas,  hyödyllinen, isänmaallinen,  luja, nöyrä esivallan kunnioitus, rohkea ), kelvollinen sotilas (sotilaalliset hyveet: ruumilliseen kunto, karaistuneisuus, urheus ja ehdoton  kuuliaisuus), Keskivertoihmisen perustiedot ja -taidot, kiintymys omaan kansaan ja sen johtajaan, kirjoittaminen, kohtuullinen, kokemuksista oppiva ihminen- jolla oli laajat tiedot ja joka niiden avulla hallitsi luontoa, koko ihminen,  koko persoona,  korkeammassa asemassa yhteisistä asioista huolehtivia kunnioitava, kriittinen,  kristillinen viisaus,  kristillis-siveellinen ihminen, kristitty herrasmies,  kulttuuristen tapojen, arvojen ja normien mukaan elävä, kunnia, kunniakkaasti ja järkevästi elävä, kunnian- ja velvollisuuden tunto, kulttuuri-ihminen, kunnon kansalainen,  kunto, kuriin tottunut, kuuliainen, kuuliainen kansalainen,  kykyä kieltäytyä siitä mitä tahtoo, kykenevä ja halukkas toimimaan isänmaansa eteen, kyky oppia  tuntemaan itsensä- oppia elämään  ja  kuolemaan arvokkaasti, kyky ottaa taidetta yleisönä vastaan,  kyvykäs itse hankkimaan tietoja maailmasta, käsistään taitava, käyttökelpoinen ja hyödyllinen kansalainen - muttei liian sopeutuva,  käytännöllinen arvostelukyky, käytännöllisesti viisaus, käytännön hyöty, käytännön  kelvokkuus, käytännön taidot, köyhä
  • lainkuuliainen (- lainkuuliaisuus, sillä laki on ilmaus tavoista; totuttamalla heidät koulukuriin ja järjestykseen sekä työteliäisyyteen),  laaja yleissivistys, lempeä, loogisesti ajatteleva, "lujasti eettinen eli siveellinen luonne, johon kuuluvat oman itsekkyyden voittaminen, lähimmäisenrakkaus ja kyky erottaa oikea väärästä", lujaluonteinen, lukutaitoinen, luonteeltaan arvokas,  luonteeltaan hyvä  ihminen, luova henki,  "luonteeltaan hyvä ihminen, joka pyrkii totuuteen ja tietoon", lähimmilleen hyödyllinen, lähimmäisen rakkaus 
  • maailmankansalainen, maailman lakeja ja sopusointua kunnioittava, mielenrauha , monipuolinen harrastuneisuus,  monipuolinen persoona,  moraalinen luonne-  yksinkertaista uskonnollisuutta, toisen ihmisen elämän ja omaisuuden kunnioittamista sekä hyvää, sivistynyttä elämää, moraalinen- tietoisesti toimiva ja itseään hallitseva ihminen, moraalinen lujuus,   muutuviin teknillisiin oloihin myönteisesti mukautuva
  • naimaton, "nuori neito ja perheenäiti, jonka paikka oli keittiössä ja lastenhuoneessa", neuvokkuus, nokkeluus, nöyrä, 
  • oikein (= hyveellisesti, hyvin,  Jumalalle pyhitettyä elämää)  elävä, oikeamielinen, oikeudenmukainen, oikeuksiaan valtion hyväksi  käyttävä,  oikeutensa tunteva,  omaan apuun luottava, omaksi itsekseen kasvanut, omaksi itseksi kehkeytynyt, omaksi itsekseeen- omaksi persoonakseen kasvanut, "omaleimainen koko persoonallisuus", oman asemansa  yhteiskunnassa hyväksyvä, oman valtionsa historiaa ja yhteiskunnan toimintaa käsittävä, omasta ilosta muiden ihmisten onnen ja rauhan vuoksi luopumaan osaava,  omin aivoin ajattelu, onnellinen jo tässä elämässä/tuonpuoleisessa,  omien taipumusten mukaiseksi kehkeytynyt, onnellisuus - toiveet ja kyvyt ovat tasapainossa, oppimisen taidot, oppinut ja kaunopuheinen hurskas, oppinut ja puhuja, oppinut ja ritari, 
  • papin käytännön taidot, pappi,  "parempi, onnellisempi ja kelvollisempi olento", patriootti, passiivinen ja pidättyväinen kansalaisuus, perinne- traditio, perinpohjainen,  persoona,  "persoonallisuus,  joka yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta halukkaasti palvelevat sitä kansakuntaa, jota hän  saavat kiittää olemassaolostaan ja asemastaan", "persoonallisuus: yksilö, joka  koko elämässään myönteisesti asennoituu sosiaaliseen ympäristöönsä ja sen omaksumiin arvoihin sekä pyrkii niitä toteuttamaan… ja toimii niiden hyväksi",  "persoonallisuus on eräänlainen yksilöllisyyden korkeampi aste, sivistynyt, henkinen olento", perussivistys, perustaidot, perustiedot yhteiskunnasta, poliittinen viisaus, politiikassa pärjäävä,  "protestanttinen hurskaus ja latinalainen kaunopuheisuus", pohjasivistys, positiivisuus, puhdas, puhetaito, puhetaito ja hurskaus (eloquentia et pietas),  puhetaito ja moraali, 
  • raitis, rakkaus, rakkaus ruumiilliseen työhön,  " rehellinen, rehti ja työtä rakastava isänmaanystävä", riippumattomuus yleisestä mielipiteestä,  ritari, ritarillisuus,  ruumiillinen kyvykkyys, ruumiiltaan  sopusuhtainen ja terve, 
  • sielultaan terve, sielun ja ruumiin harmonia,  siivosti käyttäytyvä, sisäisesti onnellinen, siveellinen, siveellinen- joka perheessä ilmenee rakkautena, kansalaisyhteiskunnassa lainkuuliaisuutena ja valtiossa kansallishenkenä, siveellinen- yhteisön historialliseen järkeen pohjautuvan omantunton mukaan oikeaan pyrkien toimiva, siveellinen, korkeatasoinen ihminen,  sivilisoitu-  oman ajan makuihin ja tapoihin ohjattu, sivistynyt, sivistysolento,  "sivistys - ei tarkoita oppineisuutta vaan syvempää, sydämen sivistystä, kurottautumista kohti ihmisyyttä, hyvyyttä ja eettisyyttä", siveellinen, eettinen ja sivistynyt ihminen kykenee toimimaan moraalisesti, vastuullisesti ja itsenäisesti, solidaarinen, sopeutuva, sopusointu luonnon kanssa, sopusuhtainen ( sielun ja ruumiin voimat), sotataidot,  " Suuri älykkyys, täydellinen itsehillinta ja ihmisystävällisyys", suvaitsevainen individualisti, säädyllinen, 
  • tahdikkuus, tahtova, tahdon ja toiminnan mies, taisteleva mielenlaatu,  taitava puhuja, tarkkuus, "tasapainoinen persoona, musica natura (”ihminen sanan todellisessa merkityksessä”), "Taitoja:  havainnoiminen, ajatteleminen, lukeminen, kirjoittaminen ja ajatusten välittäminen sanoin,  emotionaalinen kyky ottaa vastaan kauneutta, kyky aistia musiikkia, kyky keskittyä, kyky kääntää itse huomiotaan ja tottumus luovaan, ponnistuksia kysyvään henkiseen työhön", tasapainoinen,  terve, ”Terve sielu terveessä ruumiissa”, Terveys ja kauneus, "tiedonhaluinen, luova ja etsivä ajattelija, joka ymmärtää toisia ihmisiä ja paneutuu koko sydämellään heidän iloihinsa ja suruihinsa", tieteellinen ajattelu, "Tieto, hyvyys, hurskaus",  "tietoja ja taitoja-  jotka johtaisivat tuotantomenetelmien kehittymiseen, tuotannon kasvuun ja sitä kautta yhteiskunnan taloudelliseen menestykseen", tietoa terveydestä ja oman ruumiin toiminnasta, tietoa todellisuudesta,  toimelias, toimintakykyinen ja -halukas , kansanvaltainen kansalainen, toivo, tosi ihminen-  järkevä luonnonolento, joka pystyy hallitsemaan itseään ja muita luotuja olentoja sekä tuottamaan iloa Jumalalle, tottelevainen,  totuudenrakkaus, totuuteen ja tietoon pyrkivä, tunne kuulumisesta kansalliseen yhteisöön,  tunteva,  työelämätaitoja, työteliäs, täydellinen hovi- ja maailmanmies, täydellinen ihmisyys- jota lähestyttäisiin sukupolvi sukupolvelta, täydellisesti oma itsensä
  • uhrautuva yksilö, usko (uskonnollinen mieli), uintitaito,  "Urhea, kaunis, hyveellinen nuorukainen", uskolle alistettu tieto, uskollinen,  uskollinen alamainen,  uskollinen  kommunistiselle puolueelle, Uomo Fascista,  " uomo universale: ruumiin ja hengen sopusuhtainen kehitys ja vapaa, sopusuhtainen ihminen", uusi korkeatasoisempi ihmistyyppi:  tuntemattomien polkujen kulkijoita, " uusi ihminen: karaistunut, hellittämätön taistelija, rohkea, rehti ja työtä rakastava isänmaanystävä, taistelija joka antaa tietoisesti työpanoksensa yhteiseen asiaan" , "uusi  kansallissosialistinen ihminen, joka on kiintynyt omaan kansaansa ja sen Johtajaan, joka kykenee elämään saksalaista elämää ja kehittämään henkisiä voimiaan maksimaalisen tehokkaaksi niin, että kukin hallitsee omalta paikaltaan ne tehtävät, jotka Saksalle on annettu Nämä uudet ihmiset olivat kansallisuudestaan tietoisia, terveitä ihmisiä, jotka olivat valmiit uhraamaan kaikkensa Saksan kansan menestyksen eteen" , uusien ajatusten ajattelijoita, uusien urien avaajia. 
  • vaatimaton, vakuuttavuus, "valistunut oman edun tavoittelu- sääntöjä noudattava käyttäytyminen oman hyvänsä edistämisessä", valmis uhraamaan itsensä, valppaus, valtiollistaloudellisesti edullinen- keskiluokkainen lainkuuliainen kansalainen, "vanhemman sukupolven luomaa arvostava,   "vapaa ja itsenäinen ajattelija, joka ymmärtää  oman toimintansa syyt ja seuraukset", vanhempien kunnioitus," Vapaa yksilö - hyveitä: hyväntahtoisuus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus, velvollisuutensa tunteva ja täyttävä, velvollisuutensa toteuttava, "Verevä suomalainen: Isänmaata rakastava ja velvollisuudentuntoinen kansalainen", "vihollisia, imperialismia, sortoa ja ihmisen orjuuttamista kohtaan vihaa tunteva", viisas, virkamiesten tarvitsema yleissivistys, voimiltaan sopusuhtainen
  • yhteiskunnan käyttökelpoinenja hyödyllinen kansalainen,   yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa kasvanut, yhteisestä kansallisesta edusta tietoinen, yhteiskunnalle hyödyllinen kansalainen, yhteiskuntakelpoinen,  yhteys Jumalaan, yhteys toisiin ihmisiin, yleishyödyllinen, isänmaallinen ja onnellinen elämä,  yleissivistys, ymmärtäväinen, ympärillään olevaa kulttuuria omaksunut (sivistynyt) 
  • älyltään kehittynyt
Kunpa löytäisi vielä niitä jäsentämään punaisen lanka :-)

Ks. aikaisempaa pohdintaa:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2012/11/suuret-klassikot-ja-kasvatuksen-paamaara.html

keskiviikkona, kesäkuuta 12, 2019

Viikon viisas vinkki: Muutoksen starttikortit

VAIKKA koulutyö on  telakalla, rexit puurtavat yhä toimistoissaan mm. suunnittelemassa seuraavaa lukuvuotta. Se taas on takuuvarmasti  täynnä monenlaista muutosta.

Kiireisen rexin avuksi muutosjohtamisessa kolmikko Ahonen- Ahonen-Tuomi on julkaissut  mainion, ihan erilaisen  teoksen:

Ahonen, Helena, Ahonen, Jukka ja Tuomi, Lauri. (2018). Muutoksen starttikortit. JOIN- Johtamisen innovaatioita

KIRJA ei oikeasti ole kirja. Se on kansineen yhteensä 23 kaksipuolista tukevaa muovitettua korttia, jotka ovat kierteellä kiinni toisissaan. Hauska idea.

9,5 cm * 14,5 cm:n  kortteja on neljää väriä: sinisiä, punaisia, vihreitä ja violetteja. Värien teemoina ovat 4 muutoksen vaihetta :

  1. Miksi muutos? 
  2. Luo yhteinen näkemys! 
  3. Mihin voimat riittävät. 
  4. Organisoi muutos.  
Omin sanoin: Ensin on  osattava valita se tärkein, mitä pitää muuttaa ja keskittyä siihen. Sitten valittu muutosidea on retorisoitava repliikeiksi ja myytävä. Sitten on selvitettävä resurssit.  Ja lopuksi siitä on laadittava kirkas toteutussuunnitelma ja kontrolloitava, että siinä pysytään. Jotenkin noin.

Kustakin  neljästä teemasta luodaan ensin tiivis yleiskuva, ja sitten annetaan konkreetteja vinkkejä, kuinka kannattaa edetä.

Syyllistymättä vakaviin juonipaljastusrikkomuksiin, nostan tässä esiin vain (jälleen omin sanoin) kysymyksiä, joita mm. pohditaan.
  • Miksi tätä muutosta tarvitaan? Miten se vaikuttaa eri osapuoliin? Keille tämä on tärkeä?
  • Kuinka hälventää epätietoisuutta? Kuinka lisätä selkeyttä?
  • Keitä ovat mukaan tarvittavat avainhenkilöt? Mistä tunnista heidät? Miten osallistaa heidät?
  • Muutoksen tärkein työ tapahtuu ihmisen mielen sisällä. Miten ottaa se huomioon?
  • Kuinka sitouttaa ihmisiä? Miten valaa henkilöstöön intoa ja uskoa epätoivon hetkinä?
  • Miten kohdata vastustus?
  • Mitä ja   muutoksessa pitää seurata? Miten laatia muutosmittarit?
  • Miten hyödyntää kokemukset aikaisemmista muutoksista? Entä tästä?
Kunkin kysymykseen käsittelyyn esitellään koeteltuja työtapoja: mm. keskustelun aiheita, metodeja rakentaa yhteistä ymmärrystä ja pitää sitä yllä. Mm. kokousten kuntoon laittamisesta on vallan mainio kortti, joka kannattaisi lukea, vaikkei aio muuttaa yhtään mitään muuta.

Tarkemmin vastauksista kiinnostunut voi ostaa kortiston netistä monesta paikaista tai suoraan sähköpostilla:  johtamisen. innovaatiot@gmail.com
Hinnat vaihtelevat 30 €:n maisemissa.


Kritiikkiä?

Kortiston idea on nopealukuisuus. Siihen ideaan eivät mahdu lähdeviitteet tai filosofointi. Tässä tavoitteena ovat toimiviksi osoittautuneet reseptit.

Viisaiden vinkkien taustalla tunnistaa kuitenkin monien kansallisten ja globaabilien muutosgurujen  maksiimeja johtajan oman roolin merkityksestä, kuuntelemisesta, muutosidean selkeydestä, muutosluotauksesta,  muutospuheesta, onnistumisen huomaamisesta, osallistamisesta, seurannasta ja korjausliikkeistä,  tunnetyöstä mm. surutyöstä,  valtaistamisesta, vastustuksen  kuuntelemisesta ja sen tahdikkaasta kohtaamisesta sekä viestinnän merkittävyydestä.

Korttipakasta näkee, että trio ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Muutosteorian tiivistäminen vaatii syväymmärrystä. Sitä heillä on, ja konsultointikokemusta.

JOS korteista otetaan uusia painoksia, muutama pari korttia voisi olla paikallaan:
  • Kuinka tunnistaa piilossa olevat wanhassa kiinni pitävä betoniraudat?
  • Kuinka toimia, jos muutos onkin katastrofi?
Kirjoittajista

Helena Ahonen
FM Helena Ahonen on ollut pitkään musiikin johtotehtävissä, viimeksi Helsingin kaupungin-orkesterin intendenttinä. Vuodesta 2000 hän on toiminut johdon kouluttajana, konsulttina ja työnohjaajana Mestariluokka Oy:n palveluksessa. Helena on kirjoittanut teoksen: " Kuka komentaa kelloasi".

Jukka Ahonen
Jukan tärkeä vahvuus on, että hän on kurssikaverini :-) Jukka Ahonen on toiminut pitkään rehtorina, johtamiskouluttajana, työnohjaajana, kehittämis- ja työyhteisökonsulttina sekä esimiesten valmentajana (coaching). Hän on kouluttanut myös konsultteja sekä johdon ja esimiesten työnohjaajia Helsingin yliopiston ja Johtamistaidon opiston koulutusohjelmissa. Jukka on kirjoittanut kirjan " Ammattina rehtori."

Lauri Tuomi
Lauri Tuomi on  kauppatieteiden tohtori ja Kansanvalistusseuran (KVS) toimitusjohtaja. Hän on  ollut muun muassa aikuiskoulutussektorin toimiala- ja aluejohtaja, vararehtori Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa, toimitusjohtaja ja perustaja Profitmakers Oy:ssä sekä ohjelmajohtaja Opetushallituksessa vauhdittamassa koulutusvientiä.

tiistaina, kesäkuuta 11, 2019

Lukuvuoden 2018-19 nollaus

TÄNÄÄN oli lukuvuoden 2018-19 nollauspäivä. Näitä on pidetty Toivasen Tapsan kanssa luvuton määrä edelliseltä vuosituhannella alkaen.

Meidän tiemme kohtasivat keväällä 1987 - siis 32 vuotta sitten II-normaalikoululla Isonnevantiellä. Meillä molemmilla oli harjoittelu-koulun lehtorin pesti.

Viekottelin tuolloin  kuva- ja mediataiteesta innostuneen nuoren lahjakaan luokanopettajan kouluteatterin pariin. Teimme kevään aikana kaksi hienoa näytelmää: Robin Hoodin ja  Sven Dufvan. Niillä pääsimme myös lapsiteatteritapahtumaan Kuusankoskelle.

TUON yhteisen taidekevään jälkeen emme jatkaneet samassa koulussa, mutta  olemme tehneet yhdessä kaikkea hullua. Vetäneet sijaisopettajakursseja ja kouluttaneet porukkaa vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen sekä  mm. retoriikkaan. Olemme kirjoittaneet oppaan sanomalehtien käyttöön ja kerhotoimintaan. Kirjoitimme myös materiaalin ystävyystaidoista. Koulun kerhokeskus maksoi sovitusta työstä, mutta rahaa ei riittänyt tuotoksen painamiseen:-). No nyt koko puljua ei enää ole :-) Tapio kirjoitti myös useita hienoja juttua Luokanopettaja-lehteen, jonka päätoimittajana sain olla  vuodet 1994-2013.

1990-luvun alussa Tapio otti pestin Kouluhallitukseen, ja hän järjesti Auroran kouluun- jonka rexiksi minut oli juuri valittu-  mukaan Koulu ja kulttuuri-hankkeeseen. Se oli lähtölaukaus tuon koulun huikealle neljäsvuosisadan kestäneelle taidekasvatuspainotukselle. Tapio vieraili usein koulullamme  sparraamassa koko koulun teatteriesityksiämme esityskuntoon.

TÄNÄÄN Tapio on teatteritaiteen tohtori, dosentti, yliopistonlehtori, maan johtava draamapedagogiikan  osaaja, tietokirjailija, puoliso, kahden viehättävän tytön isä ja  pian toisen lapsenlapsen isoisä. Vow. Olen velkaa Tapiolle paljosta ja hän minulle vähästä.

MINULLE tarjoutui pesti hoitaa tämän lukuvuoden aikana didaktiikan lehtorin (50%) pestiä, ja näin olisimme jälleen olleet Tapsan kanssa kollegoita, mutta Tapsalle tulikin terveysongelmia, joista hän on puhunut avoimesti. Elämä on.

LUKUVUOSITTAIN ja joskus jopa - kausittain olemme kilistelleet  Tapion kanssa maljoja ja vaihtaneet ajatuksia. Niin tänäänkin. Viidellä  juomapysäkillä  muistelimme taas vierähtäneen lukuvuoden huippuja ja laaksoja. Molempia oli kummallekin riittänyt. Yhdellä myös söimme-  pitsat. Tuttuun tapaan päätepysäkki oli asemalla ja snapsit.

KUN saa elää näinkin kauan, kavereita kaatuu viereltä yhä tiheämmin. Kuka mihinkin. Ja krämppää löytyy itse  kustakin. Kyselimme toisiltamme leikkimielisiä kysymyksiä: Mikä oli kuluneen jakson tärkein oppi? Kuka oli mielenkiintoisin tapaamamme henkilö? Mikä liikutti? Mistä olemme onnellisia? Mitä odotamme seuraavalta vuodelta.

Onnellinen kannattaa olla jokaisesta päivästä. Ja kiitollinen siitä, että on ystävä. Kiitos Tapsa!

sunnuntaina, kesäkuuta 09, 2019

Aikuiskasvatus marginaalissa?

KUTEN tätä blogia seuraava on saattanut huomata, olen  viime vuosina  yrittänyt opetella ymmärtämään aikuiskasvatusta. Kirjastosta onkin löytynyt melkoinen määrä  alan kirjoja.

Nyt on esittelyvuorossa jälleen yksi Kansan-valistusseuran ja Aikuiskasvatuseuran julkaisu:

Brunila,  Kristiina ja Isopahkala-Bouret, Ulpukka. (toim.) (2014). Marginaalin voima! Aikuiskasvatuksen 51. vuosikirja. Kansanvalistusseura

MUTTA ennenkuin menen itse kirjan antiin, kokoan tähän lastuun itselleni ikäänkuin lyhyeksi johdannoksi yleiskuvauksen aikuiskasvatuksesta sellaisena kuin sen (ja sen muutoksen) nyt ymmärrän:

Johdanto aikuiskasvatukseen
Päivietty 23.6.19

AIKUISKASVATUS on tieteenala. Suomessa sitä alettiin tutkia ja opettaa 1920 -luvulla nimellä kansansivistysoppi.  Myöhemmin maailmalla sille keksittiin  nimi: andragogiikka. Andragogiikan ydinajatus oli, että aikuinen oppii erilailla kuin lapsi. Se oli siis  aikuisten kasvatuksesta kiinnostunutta ikäkausipedagogiikkaa. Nimike aikuiskasvatus omaksuttiin meillä 1960-luvun lopulla. Yliopisto-opetuksessa  -ja tutkimuksessa aikuiskasvatus on  tänään hallinnollisesti yleensä osa kasvatustieteitä.

Aikuiskasvatuksella  tarkoitetaan myös käytännön kasvattavaa työtä aikuisväestön parissa.

Aina 1800-luvulle saakka  kansanopetus   kuului   kirkolle. Uskonsa puhdistanut kirkko  lukutaitoa   tärkeänä,   koska   se   avasi   tien   Jumalan   sanan   opiskeluun   ja   päähän   pänttäämiseen.  Papit  kiersivät  testaamassa, osaako rahvas  lukea  eri  puolilla  pitäjiä  järjestetyillä  kinkereillä.   Lukutaidoton   ei   voinut   osallistua   ehtoolliselle,   ja   ehtoollisella   käymättömällä   ei   saanut mennä naimisiin.

1800-luvulla suomalainen aikuisväestö oli käytännöllisesti katsoen miltei kokonaisuudessaan koulut- tamatonta.  Aikuiskasvatuksen  ensimmäisinä  tärkeinä muotoina voi pitää  kansallisen sivistys- ja talouseliitin 1800-luvun puolessa välissä käynnistämiä maanviljeysseuroja.

1800-luvun   jälkipuoliskolla  kansansivistysvastuuta jakaamaan tuli uusia voima. Snellmanilainen   kansallisuusaate   ja   fennomania  yhdistyneenä  Nikolai  II:n  ajan  venäläistämispolitiikkaan   synnytti myös idean laaja-alaisesta  koko   kansan   sivistämisestä.   Uno  Cygnaeus  sai  tehtäväkseen   luonnostella   suomalaisen   kansakoulun   mallia.  Maahan   ryhdyttiin   myös   perustamaan   suomenkielisiä   oppikouluja. Kouluolojen uudistuksen ensimmäisiä ja tärkeimpiä askelia olivat myös  maan opettajankoulutuksen ja kouluhallinnon pystyttäminen.

Aikuisten vuoro tuli hieman myöhemmi. Vuonna 1874  Suomeen perustettiin  Kansanvalistusseura, joka alkoi järjestää luento- ja julkaisutoimintaa. Eliitin pyrkimyksenä oli sivistää raakalaismainen rahvas ja myöhemmin täydentää eri syistä koulun ulkopuolelle jääneen kansanosan tieto- ja moraalitasoa vastaamaan mm. demokraattisen valtion kansalaisilta vaadittavia ominaisuuksia.

Teollistumisen   myötä   Suomeen oli   syntynyt  uusi  yhteiskuntakerrostuma:  kaupunkityöväestö,  jonka  opinkäyntiin  oli  kiinnitettävä  erityistä   huomiota.   Niinpä   Ruotsin mallin mukaan    maamme   edistysmieliset   piirit  ryhtyivät  perustamaan   erityisiä   työväelle   tarkoitettuja   opinahjoja,   työväenopistoja.  Vuonna 1899 perustettiin ensimmäinen työväenopisto. 1900-luvulle tultaessa myös juuri syntynyt työväenluokka alkoi itse järjestää kansansivistystoimintaa. Nyt sivistystoimintaa saatiin  myös kaupunkeihin.

Maan   itsenäisyyden   alkuvuosina sisällissodan    repimässä   yhteiskunnassa  nähtiin tärkeäksi  koko   luoda kansallinen eheys.  Torpparit  vapautettiin pientalollisiksi.  Toiseksi  keskeiseksi   keinoksi   nähtiin  köyhälistön istuttaminen   koulunpenkkiin. Työväenopiston  varhainen   uranuurtaja   Zachris   Castrén   korosti myös    sivistyksen   tasapuolisen   jakautumisen   merkitystä   yhteiskuntarauhan   säilyttäjänä.

Lapsille säädettiin oppivelvollisuus. Kansakoulua ennen oppivelvollisuutta kävi reippaasti alle kymmenen prosenttia ikäluokasta, mutta 1930-luvun lopussa ylitettiin jo 20 prosentin raja.

Toisen   maailmansodan   jälkeinen  suomalainen   koulutuspolitiikka   perustui   pohjoismaiseen  hyvinvointimalliin. Julkilausuttuina  periaatteina  olivat  sivistyksellinen  tasa-arvo  ja   yhteiskunnallisen   eriarvoisuuden   vähentäminen.   Aikuiskoulutuksella   pyrittiin   tarjoamaan   toinen   mahdollisuus   niille,   joiden   kouluttautuminen   oli nuoruusiässä   jäänyt   puolitiehen.
Aina 1960-luvun lopulle tai 1970-luvulle asti aikuiskoulutuksen pääpaino oli   vapaan sivistystyön kentillä. Aikuisten kouluttaminen oli  pääasiassa vapaan sivistystyön järjestöjen vastuulla ja semn painottui yleissivistävään koulutukseen ja harrastusaineisiin.

Samaan aikaan Suomi eli raju muutosta:  Siirryttiin maatalousvaltiosta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi.  Suomea voi kutsua teolliseksi yhteiskunnaksi 1960-luvulta lähtien. Tämä muutos  antoi alkusysäyksen ammatillisen   aikuiskoulutuksen   laajenemiselle.

1900-luvun puolivälin jälkeen aikuiskasvatus onkin ollut konkreetisti yhä enemmän jo koulunsa päättäneiden ammatillista aikuisopetusta ja - koulutusta sekä ohjattujen oppimistilaisuuksien järjestämistä  työelämässä jo toimiville työpaikoilla.

Elinikäisestä   oppimisesta   ryhdyttiin   puhumaan  1960- luvulla,   jolloin   tasa-arvon   ja   yhteiskunnallisen   oikeudenmukaiseen   periaatteet   nousivat    koulutusuudistusten  kulmakiviksi.2. 1980-luvun lopulla  aikuiskoulutus liitettiin yhä  selvemmin työelämän vaatimuksiin. Aikuiskoulutuksesta tuli  kysynäpainotteisempaa ja markkinaperusteisempaa. Työelämän tarpeista ja ammattitaidon ylläpidosta ja kohentamisesta tuli koko aikuiskoulutuskentän ehdoton ykkösasia. Siirryttiin yhteiskunnallisen hyödyn aikakauteen.

Siitä on samalla tullut  - alkuperäisen periaatteen vastaisesti- yhä enemmän tutkintotavoitteista. Lisäksi ns. vapaan sivistystyön piirissä tarjotaan aikuisille  virikkeitä  monenlaiseen vapaa-ajan  harrastustoimintaan mm. kielten opiskeluun. Vapaan sivistystyön piirissä merkittävä muutos on ollut, että palveluita käyttää nykyään hyvinvoiva ja koulutettu väestönosa.

Klikkaamalla saa kuvan lukukelpoiseksi
Metodisesti aikuiskasvatuksessa ajateltiin jo 1900-luvun alussa, että  pientä lasta kasvattavat erilaiset kokemukset kuin aikuista ja että lapsille sopii koulumainen kasvatus mutta aikuisille ei.

Aikuisten oppimiseen  liitettiin sellaisia käsitteitä kuin itsekasvatus ja itseopiskelu ja myöhemmin kriittisyys, elinikäinen opiskelu ja myös monimuoto- ja etäopiskelu.

2010-luvulle tultaessa mielenkiintoisesti lähes kaikki andragogiikan ideat ovat  kuitenkin valuneet myös koulupedagogiikkaan mm. ops-teksteihin:  autenttiset oppimisympäristöt, autonomia, itseohjautuvuus, merkityksellisyys, ohjaus,  osallisuus, toimijuus... Nyt pieniä lapsiakin kehotetaan opettamaan samantyylisesti kuin aikuisia.

SAMALLA tieteenala: aikuiskasvatus on  alkanut suhtautua formaaliin aikuiskoulutukseen yhä kriittisemmin vallankäytönä. Arjen aikuiskoulutus  nähdään  syrjäyttämisen oikeuttamisen ja liiallisesti työelämän tarpeisiin mukauttamisen välineenä.

Tutkijoiden huomio onkin siirtynyt  aikuisten oppimiseen nonformaaleista ja ennen muuta informaaleista, ei-järjestetyistä tilanteissa oppimiseen. On innostuttu  sellaisista käsitteistä kuin arkinen oppiminen,  arkipäiväoppiminen,  elämästä oppiminen, orgaaninen oppiminen, satunnaisoppiminen, tahaton oppiminen, yrittämättä oppiminen...

Sitten itse kirjaan: Marginaalin voima! 

Brunila ja Isopahkala-Bouret ovat toimittaneet ärhäkän kirja aikuiskasvatuksen ja aikuiskasvatuksen tutkimuksen tilasta. Vielä 1970-luvulla tavoitteena oli antaa  toinen mahdollisuus tavallisille kansalaisille, jotka olivat eri syistä jääneet ilman sivistyksen, taiteen, tieteen, koulutuksen tai harrastamisen elämää rikastavaa panosta. Nykyään huomion on ottanut ekonomistinen elinikäisen oppimisen liturgia, jolla edistetään (vain) yritytysten kilpailukyvyn tavoitetta.

Teoksesta piirtyy kuva pienestä ahtaalle ajetusta tieteenalasta. Yliopistoissa tällaisia  sulautetaan osaksi laajempia kokonaisuuksia tai niiden  opetus lakkautetaan kokonaan.  Niinpä isojen tieteenalojen suhteen marginaaliin joutunut  aikuiskasvatus  ainakin virallisesti kyseenalaistaa ja tavoittelee toisin toimimista. Mutta ikävä kyllä  se on tekijöiden mukaan  unohtanut alkuperäisen oikeudenmukaisuuden tavoitteensa ja  on  samalla muuttunut vapauttavasta  ja voimaannuttavasta tieteestä- kuten itse toimintakin-  enemmänkin sopeuttavaksi tai jopa terapeuttiseksi. Aikuiskasvatus pitää marginaalia itsestään selvänä. Se kyllä  puhuu marginaalista, mutta  ”huoli- ja pelastus-puheessaan" ..  ”sankaripelastajatutkija toimii kolonialistisesti.”

Kirjan nimen keskeinen  käsite on marginaali. Se tarkoittaa, että jokin on keskuksen ulkopuolella, reunoilla, jää ulkopuoliseksi, toiseksi. Marginaaliin joutuminen on siis vääryys, mutta kirja nostaa esiin, että siinä on myös voimaa.  Marginaaliin paikannetut  voivat  vastustaa syrjintää ja raivata tilaa omaehtoiselle toimijuudelle.  Kirjassa kuvataan mm. kestävän elämäntavan valinneita ns. ekoyhteisöjä. Marginaali voi siis myös tuottaa ja saada aikaan. Sellaista roolia he toivovat myös aikuiskasvatukselle tieteenä.  

Ketkä sitten ovat aikuiskasvatuksen marginaalissa? Ikääntyvät. He kokevat mm. torjuntaa rekrytointitilanteissa, painostusta siirtyä eläkkeelle, vähättelyä ja eristämistä vuorovaikutustilanteissa. Maahanmuuttajat - joiden koulutus hajanaista ja projektivoittoista. Hukassa olevat nuoret, joille on tarjolla lähinnä lyhytkestoisia toimenpiteitä. Vammaiset, joiden peruskoulutuksen jälkeiset koulutusmahdollisuudet ovat  Suomessa heikot, samoin kuin heidän työmarkkina-asemansa. Useiden koulutusuraa voi kuvata mutkistuvaksi tai katkenneeksi.  Vähän koulutetut,  joita yritykset tarvitsevat lähinnä puskurityövoimaksi suhdanteiden vaihtelun varalta. Rikostaustaiset. Romanit. Työttömät...

Suomessa on kansainvälisesti korkea aikuiskoulutukseen osallistumisen aste. Silti koulutus kasaantuu ja hyödyttää eniten korkeasti koulutettuja ja hyväosaisia. Nykypäivän koulutuspolitiikka ei  tavoita koko aikuisväestöä. Sen ihanne on  joustava ja itsevastuullinen aikuinen, ja siihen  kaikki eivät ylety.

Kyse ei ole vain syrjäytymisestä koulutuksesta vaan samalla myös monesta muusta asiasta:
Niillä,  joilta puuttuvat itsensä  kehittämisen mahdollisuudet on myös vähäiset vaikutus-mahdollisuudet työssä, heillä on raskas, vähävirkkeinen ja epävarma  työ,  eikä heillä ole
luottamuksellisia  suhteita työjohtoon. Hyvällä tai säällisellä työllä on myönteisiä hyvinvointivaikutuksia  yksilön itsensä  ohelle perheisiin, lähiyhteisöihin ja  laajemminkin yhteiskuntaan. He jäävät niiden ulkopuolelle-

Leena Koski: Minä ja maailma aikuiskasvatuksen keskuksena

Minusta  kirjan kaikkein mielenkiintoisin artikkeli käsittelee aikuiskasvatuksen  ikiaikaista tavoitetta: todellisen itsen (sisäisyys)  tuntemista ja sitä,  kuinka se on muuttunut vuosien varrella. Tarkastelu haastaa  itse asiassa pohtimaan koko kasvatuksen käsitteen relevanssia.

Aikuiskasvatus syntyi kansanvalistukseksi ja muuntui sittemmin kansansivistykseksi.  J.V. Snellman oli tässä merkittäviä vaikuttajia. Yksilön tehtävä oli hänen mielestään etsiä totuutta ajan hengen liikkeistä; Alati liikkuva ajanhenki vaati ihmistä muuttumaan. Missiona oli  tuolloin jokaisen yksilön henkinen ja moraalinen kasvu. Ja 1800-luvulla tuo ajan henki vaati erityisesti rahvasta (maalaisväestöä)  muuttumaan.

Kosken mukaan  kansan ihmisiä  pidettiin nimittäin  ennakkoluuloisina, hyvän ja pahan erosta tietämättöminä, alhaisten ja itsekkäiden motiivien vallassa toimivina raakalaisina. Tieteen kielellä heillä oli  pelkästään vajavainen ja luonnontilainen kollektiiviinen sisäisyys. Se  oli tietämätön ylevästä, jalosta, puhtaasta, taivaallisesta ja todellisesta.

Kansansivistystyö lähti siitä, että raakalaismaisenkin ihmisen sisällä uinui siemen, joka voidaan saada kasvuun ja kukoistukseen oikealla kastelulla.  Sisäisyyden hetättäminen vaati ja oikeutti  yksilön ulkopuolisen voiman. Kansaa tuli siis muuttaa; henki tuli saada herättämään mahdollisimman moni sielu kaipaamaan arkea jalompia ja suurempia asioita, maallista ja taivaallista hyvää.

Toisen maailmansodan jälkeinen käänne

Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäisten vuosikymmenien merkittävä  aikuiskasvatuksen ideologi   oli Urpo Harva. Hänen 1940-luvun kirjoituksissaan näkyy vielä vahvasti edellisen vuosisadan kansansivistyksen  jälki. Ihminen kulkee  pimeässä kuin unissaan. Kasvatustyö ei hyväksy  ihmistä sellaisena, kuin hän tässä ja nyt on. Se pitää ihmistä  epävalmiina, kehitystä ja jalostamista tarvitsevana. Vaikka ihminen on sidottu olosuhteisiinsa, kasvattajan  suorittama herättely voi  estää niiden moraalisesti torjuttavat seuraukset.  Kasvatuksella tavoitellaan ihmisen täydellistymistä…henkistä puhdistautumista, aikuisten vapauttamista kaikista rajoituksista ja puutteista: tietä-mättömyydestä, ennakkoluuloista,  huonosta mausta kirjallisuudessa ja taiteessa, elämän yksitoikkoisesta harmaudesta, sanalla sanoen vapauttaa hänet  inhimilliseen täydellisyyteen.
Lopullinen täydellistyminen tapahtuu kuoleman jälkeen - jumalan läheisyydessä.

1800-luvulla syntynyt idea  ihmisen sisäisyydestä  on säilynyt siltä osin, että tuollainen  ihmiseltä itseltään piilossa tai kadoksissa olevaisuus:  sisäisyys on olemassa.  Niinikään on säilynyt ajatus, että  maailma muuttuu koko ajan. Ihmiset ovat jääneet kiinni vanhaan, ja heidät tulee herättää sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan.

Mutta siitä ajatuksesta, että ihmisen sisäisyys olisi pysyväisesti vajavainen, on luovuttu. Ihmisen sisällä on jo kaikki, mitä menestykseen tarvitaan, kunhan se aktivoidaan oikein menetelmin.

Vanhassa ajattelutavassa  ihmistä opetettiin etsimään siementä, joka herättäisi  sivistymään ja saisi sielun pelastumaan. Ihmisen sisäiselle herättämiselle ei enää määritellä filosofisia tai transendenttisia päämääriä. Maailmalla 1800-luvun hegeliläisen hengen lopun aika alkoi Kosken mukaan toisen maailmansodan keskitysleireistä.  Lopullisesti ns. hyvyyden spiraali menetti merkityksensä 1960-luvun murroksessa. Moraali alettiin nähdä yksilöiden henkilökohtaisten valintojen - ei ajan hengen-  tuotteena. Uskonnolliset ja isänmaalliset  kiinnitykset siirtyvät marginaaliin globalisoituvassa maailmassa.

Jälkimodernia ihmistä kehotetaan etsimään omia sisäisiä kyvykkyyksiään ja voimavarojaan, jotta hän saisi optimaalisen aseman ihmissuhde-, koulutus- ja työmarkkinoilla,

Jo J.V. Snellman  kirjoitti, että  sivistys ja hyvinvointi ovat toistensa edellytyksiä (= hyvä talouskasvu ja edistys).  Kausaalilogiikka on hieman yli 100 vuodessa kuitenkin muuttunut. Ennen ajateltiin, että ihmisen sisäinen jalostuminen oli taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin edellytys. Tänään ajatellaan, että hyvinvoinnin taloudellinen kasvu tuottaa ihmisille mahdollisuuksia kehittää itseään.

Kirjoittajista

Yllä esiteltyjä kirjoittajia ovat:

Kristiina Brunila on   kasvatuksen ja  koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon apulaisprofessori Helsingin yliopistossa.

Ulpukka Isopahkala-Bouret on FT, aikuiskasvatuksen dosentti  ja  apulaisprofessori (ii vaihe), Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksella.

Leena Koski on sosiologian professori ja kasvatus- ja koulutussosiologian dosentti Itä- Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.

Teoksen muut kirjoittajat ovat: 

Karin Filander ja Sanna Ryynänen (Aikuiskasvatus ja sosiaalipedagogiikka valtavirtojen haastajana)
Antti Teittinen (Vammaisten koulutuksen ja työelämän biopolitiikan kritiikkiä)
Heikki Silvennoinen ja Hanna Nori (Koulutuksen ja oppimisen marginaalissa)
Niina Viitasalo (Ikäsyrjinnän muovaamat  toimijuudet,)
Seija Keskitalo- Foley (Lappilaisnaiset  marginaalia haastamassa)
Sinikka Pesonen (Ekoyhteisötarinta muutoksen voimana)
Johanna Aromaa (Ruumillinen tieto opettajan työssä) sekä
Elina Ikävalko ja Tuuli Kurki (Tutkimuksen rajoilla kulkiessa)