Pojat koko päivän kylässä. Yhteissuunnittelua. Sitten Ilmailumuseoon. Mimmilään hodareille Sitten jako kahtia. Kaksi Luonnontieteen museoon. Kaksi minigolfaamaan. Kaikki neljä jätskille. Ajelua. Rakettispagettia. Ja sitten Vinskileffa. Iltasatu. Ja unet.
HELLSTRÖM: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa
Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Kirjoja
sunnuntaina, elokuuta 07, 2022
Viikkoraportti 31/2022
Pojat koko päivän kylässä. Yhteissuunnittelua. Sitten Ilmailumuseoon. Mimmilään hodareille Sitten jako kahtia. Kaksi Luonnontieteen museoon. Kaksi minigolfaamaan. Kaikki neljä jätskille. Ajelua. Rakettispagettia. Ja sitten Vinskileffa. Iltasatu. Ja unet.
perjantaina, elokuuta 05, 2022
Peruskoulu täytti 1.8.2022 50 v. Kukaan ei tullut juhliin?
Muutos oli raju. Alkoi kehitys, jonka myötä jokainen lapsi pääsi kouluun, kaikille samaan kouluun.
Ja tulokset ovat olleet upeita. Mm. Pisa-tutkimusten perusteella suomalainen koulujärjestelmä tuottaa maailman parhaita tuloksia ja samaan aikaan kouluviihtyvyys on maailman huippua.
Peruskoulun syntymäpäiväjuhliin ei tullut ketään. Kun kukaan ei järjestänyt niitä. So Shame.
Onneksi Suomen Kuvalehti on tehnyt hauskan koosteen peruskoulun viidestä vuosikymmenestä. Koska sain vähän sparrata jutun kirjoittanut toimittajaa Paula Penttilää , sain luvan jakaa linkin muutoin maksulliseen juttuun. Jos käytät tätä linkkiä, pääset lukemaan sen.
Pieni lohtu edes.
Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja
Oli siis upea syy kaivautua metodiklusterin syvyyksiin. Lainasin kirjastosta alan suomalaisen klassikon:
Pasi Sahlberg & Shlomo Sharan (toim.) 2002. Yhteis-toiminnallisen oppimisen käsikirja. Helsinki: WSOY.
Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja on yli 300-sivuinen, 19 artikkelista koostua teos. Kun teema; yhteistoiminnallinen oppiminen on kovin monitulkintainen ja kun kirjoittajia on 25, niin se pitää lukea niinkuin käsikirjoja luetaan eri tulkintoja ja eri käsiteryppäitä sietäen. Osassa esitetellyistä malleista on ideoita, jota saattavat tuntua varsin oudoilta, jopa yto-prinsiippien vastaisilta.https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/93466/52144?acceptCookies=1
Kirjassa on kolme osaa: Menetelmiä, Yhteistoiminnallisen oppimisen sovellusmahdollisuuksia eri oppiaineissa ja Yhteisöllisen oppimiskultturin rakentaminen. Kirjassa on paljon konkreetteja esimerkkejä. Yhdyn myös siihen Matikaisen ajatukseen, että jäin kaipaamaan lyhyttä esittelyä yhteistoiminnallisen oppimisen teoreettisista juurista. Toki yleiset periaatteet esitellään: positiivinen keskinäinen riippuvuus, kasvokkain tapahtuva kannustava vuorovaikutus, yk-silöllinen vastuu, sosiaaliset taidot ja ryhmän suorittama prosessointi.
Aineksia omaan synteesiini Yto:sta
Päivitin omaan aiempaan Ytosta tekemääni tiivistelmään punaisella Sahlbergin ja Saran käsikirjasta löytämämäni oivallukset. Kuten näkee, kannatti lukea. Silvu plee!
Yhteistoiminnallinen oppiminen on ryhmätyöstä ja projektioppimisesta kehitelty moninainen metodi. , jota oli alettu kokeilla maailmalla jo 197-1980-luvuilla. Siihen kuuluu eri koulukuntien kehittämiä useita eri tekniikoita, josta ehkä tunnetuin on palapelitekniikka (jako asiantuntijaryhmiin ja sitten saadun tiedon jakaminen - kannattaa tehdä muistiinpanoja) Puheenaiheeksi se nousi Suomessa 1990-luvulla. Keskeisiä metodin kehittelijöitä täällä olivat mm. Pasi Sahlberg ja Asko Leppilampi.
Mikä on yhteistoiminnallisen oppimisen tavoite?
Edistää oppimista. Edistää sosiaalista kehitystä s.28Lisää läheisyyttä.
Vahvistaa koheesiota (mm. Luokkanhenki) luomalla hyvin toimivia ryhmiä.
Mitä ovat yhteistoiminnallisen oppimisen keinot?
Alusta alkaen menetelmälle oli tyypillistä oppilaiden autonomia ja yhteisvastuu sekä opettajan rooli neuvojana, avustaja ja yhteenvetojen tekijänä.
2000-luvulla metodin tuntomerkit ja samalla sen vaikuttavat lääkeaineet oli määritelty. Niitä oli viisi.
- Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken. Kokemus, että että ollaan samassa veneessä. Kasvokkain tapahtuva kannustava vuorovaikutus s,101
- Positiivista sosiaalista riippuvuutta syntyy, kun ryhmällä on yhteiset tavoitteet ja kukin tietää toistensa osaamisalueet.
- Jotta yhteistyö synnyttäisi keskinäistä kiintymystä, on työtehtävän oltava sellainen, että joukkovoimasta koetaan olevan aidosti hyötyä.
- Motivaatio kasvaa, kun tehtäviä jaetaan jäsenten mielenkiinnon perusteella. Kun oppilaat saavat vastuuta ja vaihtoehtoja. Kun saavat itse keksiä kysymyksiä. s334
- Positiivinen riippuvuus näkyy ja tuntuu siinä, että jokainen haluaa auttaa toisia selviytymään paremmin ja oppii siinä samalla itsekin muiden avulla.
- Ryhmien tulisi olla heterogeenisia > maksimoi vertaisavun. s44
- Tehtävien tulee olla sellaisia, että niissä ei voi onnistua, elleivöt muutkin onnistus. 109.
- Jokaiselle on löydettävä oma panos 348
- Ryhmähenkeä tulee rakentaa. Vaiheet: 1) tutustuminen 2)ryhmän identiteetti 3) keskinäinen tuki 4) erojen arvostaminen 5) synergian kehittäminen (Kagan 1992).
- Yhteistä onnistumista tulee juhlia.
- TAUSTAOLETUKSIA: Yhteistyö on tehokkaampaa kuin kilpailu.Ihmisillä on luonnollinen riippuvuus toisista.
- Yksilöllinen ja yhteisöllinen vastuu ryhmässä: Jokaisella oma ja yhteinen vastuu. Vastavuoroinen avunanto s157.
- Käytetään hyväksi jokaisen vahvuuksia.
- Ryhmä ei suvaitse vapaamatkustajia eikä työjuhtia.
- Kirjataan pelisäännöt.
- Tehtävän tulee olla vuorovaikutteinen 185. ryhmätehtävä 189
- Harjoitellaan eri taitoja: johtamista, päätöksen tekoa, rakentavaa keskustelua, viestintää, luottamuksen rakentamista, ristiriitojen ratkaisua s,110
- Harjoitellan eri rooleja: puheenjohtaja, kannustaja, tarkistaja, kirjuri, yhteensovittelija 146, välinemestari 211
- Tuotetaan yhteinen raportti tai muu tuotos. Kuka tahansa on valmis esittelemään sen
- Osallistava, avoin vuorovaikutus ryhmän sisällä. Oleellista on puhumisen määrä s115; mitä itse ajatellaan. Täsmennetään toisten ajatuksia 158. Samanaikainen vuorovaikutus s39. Jokainen saa puhua vuorollaan.
- Jotta tämä toteutuisi, ryhmän oli oltava kooltaan niin pieni (max 5), että jokaisella olisi oikeasti mahdollisuus osallistu
- TAUSTAOLETUKSIA: Suuren joukon jakaminen pienemmiksi ryhmiksi auttaa sekä opettajia että oppilaita saavuttamaan tavoitteensa paremmin.s10 Tieto peinryhmässä tapahtuvan toiminnan ja oppimisen säännöistä s11
- Sosiaalisten taitojen hallinta ja harjaannuttaminen.
- Tehtäville annetaan aina kahdet tavoitteet: a) tiedolliset:yhteinen tavoite oppia uusia asia niin että se ymmärretään. b) sosiaaliset tavoitteet: opitaan toiminnallisesti sosiaalisia taitoja (yhteistyötaitoja).
- Harjoitellaan itsetunnon, sosiaalisten vuorovaikutustaitojen ja oppimisstrategioiden hallintaa, konfliktien ratkaisua, yhdessä tekemisen taitoja
- Omien ajatusten päivittämistä. Taitoa olla erimieltä. Taitoa käyttäytä.
- Rationaalista ajattelua, perustelua, toisten näkemysten kokeiliua. Tavoittena on synteesi. s.131
- Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu (reflektio). Ryhmän itse suorittama prosessiointi.
- Tehtävä tarkkailla omaa toimintaa.
- Millaisia rooleja meillä oli? s. 322Mistä jäsenten toimimisesta oli apua ja mistä ei? Mitä käyttäytymistapoja on syytä jatkaa, mitä on muutettava?
- Lopussa arvioidaa, mitä opiskelujakson aikana opittiin, miten toimittiin, miksi toimittiin ja millä tavoin voitaisiin toimia paremmin seuraavalla kerralla.
Yhteistoiminnallisessa oppimisessa oppimisen vaivan näkemiseen tarvittavaa dynamiikkaa ei haeta kilpailusta vaan yhteistyöstä. Siinä opiskellaan pienissä ryhmissä, yhteisvastuullisesti ja kurinalaisesti.
Ryhmällä on yhteinen tehtävä, ja jokainen antaa siihen panoksensa
Sosiaalisia taitoja harjoitellaan systemaattisesti. Toiminnan perusta on ryhmän yhteisestä tavoitteesta ja onnsitumisen kokemuksista syntyvä jäsenten keskinäinen riippuvuus. Yhteistoiminnallista oppimista voidaan toteuttaa monin eri tavoin.
Tuotos esitellään muille.
Yhteistoiminnallinen oppiminen on vain yksi metodi, mutta se voidaan yhdistää moniin muihin menetelmiin s.80
Muutamia kikkoja metodista innostuneelle:
- Selvitä oppilaille,miksi opiskellaan ryhmissä?
- Aloita pienistä tehtävistä
- Selvitä kysymällä, kuinka oppilaat itse arvelevat osaavansa toimia ja oppia yhdessä s. 381
- Varaa aikaa lämmittelyyn.
- Järjestyksenpidossa hiljainen merkki
- Tehtäväkortit
- Viikon tavoite harjoiteltaville taidoilla s. 47
- Etsi asiasta innostunut kollega.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2022
sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2022
Viikkoraportti 30/2022
perjantaina, heinäkuuta 29, 2022
Kasari-pedagogiikkaa. Osa 3: Prosessikirjoitus
P arvelan jutun ostikkona oli "Kirjoitamisprosessiin pohjautuva opetus. Ala-asteen luokilla 3-6." Hän oli itse osallistunut useana vuonna Jyväskylän yliopiston täydennyskouluskeskuksen järjestämään kesäseminaariin. Kouluttajana oli tri Mary K. Healy Kalifornian yliopistosta.
![]() |
Kuva Leena Parvelasta |
Prosessikirjoitus oli nimenmaan prosessi. Kirjoitelmalle ei annettu valmista otsikkoa, vaan kirjoittaa sai omista kokemuksista, asioista, joista itsellä oli sanottavaa, Kirjoitelma ei tullut kerralla valmiiksi, vaan sitä muokattiin ja siitä tehtiin eri versioita luokkatovereilta ja opettajalta saadun palautteen pohjalta. Healyn mallissa prosessi sai kestää kuukauden. Lopuksi tuotokset julkaistiin. Arvioinnin kohteena oli paitsi lopputuotos, myös itse prosessi. Palautetta ja ahjausta annettiin pitkin matkaa.
Prosessin vaiheet
1. Valmistautuminen kirjoittamiseen
Valmistautumiseen käytettiin tunteja. Muistia virkistettiin, mielikuvitusta viriteltiin ja ajatuksia koottiin monin tavoin: Keinoja olivat mm.haastattelu, keskustelu, musiikki, tarkkailutehtävät, "malli"näytteet, oman elämän kartta, ihmis-suhdekartta…
Yhden otsikon sijaan laadittiin pitkä lista: esineitä (joita on halunnut), ihmisiä (joita inhonnut, ihaillut), tapahtumia (joita ei unohda), paikkoja, sanoja...Niistä sai valita.
2. Luonnosteleva kirjoittaminen
Nyt laadittiin raakaversio. Ajatukset saivat virrata vapaasti. Kirjoitettiin, mitä sattui tulemaan mieliin. Myös opettaja teki omansa. Luonnoksia voi tehdä useita. Aikaa varattiin 10-15 min.
3. Palautteen hankkiminen
Muutaman hengen palauteryhmissä kirjoittaja luki raakaversion ääneen. Kuulijat kertoivat, mikä kiinnosti. Mistä he haluaisivat kuulla lisää? Mikä oli hyvää? Myös opettajan luonnoksesta keskusteltiin. Opettaja kiersi ryhmissä ja antoi (malliI)palautetta.
4. Muokausvaihe
Nyt kirjoittaja muokkasi raakaversionsa sisältöä. Hän laajensi, karsi, havainnollisti sitä. Kirjoittaja päätti itse, mitä palautteesta otti huomioon. Teksti oli kirjoittajan.
5. Toimittamisvaihe
Muokkausvaihe vaihtui sulavasti toimittamisvaiheeksi. Siinä johdonmukaistettiin rakennetta ja ilmaisua. Ryhmissä tiivistettiin, hiottiin. Nyt päätettiin lopullinen muoto, esimerkiksi kirje ja tyyli.
6. Oikoluku eli kieliasun tarkistaminen
Tämä oli viimeinen muokkausvaihe. Apuna oli lista tarkastettavista asioista (esim. Iso kirjain pisteen jälkeen). Luokkatoveri auttoi, merkitsi huomaamansa virheet. Kirjoittaja korjasi ne Itse.
7. Julkaiseminen
Oleellista oli, että kirjoitelmille oli yleisö. Ne voitiin lukea toisille, esittää erilaisissa tilaisuuksissa, monistaa ja lähettää koteihin.
8. Arviointi
Prosessin päätteeksi opettaja arvioi paitsi tuotoksen myös koko prosessin, Paraniko teksti? Eri versioita voitiin vertailla. Opittiinko uutta?
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Prosessikirjoitus laajensi monella tavalla opettajan ja oppilaiden perinteisiä rooleja. Opettaja kirjoitti itsekin mukana. Myös hänen kirjoitelmiaan arvioitiin. Hän harjoitutti kirjoittamista sen eri vaiheissa. Hän antoi prosessin aikana palautetta, ohjasi oppilaita kirjoitustilanteessa. Oppilaat kirjoittivat, antoivat toisilleen apua ja rakentavaa palautetta.
torstaina, heinäkuuta 28, 2022
Kasari-pedagogiikkaa. Osa 2: Leirikoulu
![]() |
Leiriläisiä vuonna 2006. Kuva: Juha Hyvärinen |
Luunjan Leirin idea oli, että kaikki halukkaat lapset saisivat leirikoulukokemuksen riippumatta oman luokan-opettajansa elämäntilanteesta. Kaikilla opettajilla kun ei ollut mahdollisuuksia lähteä luokkansa kanssa viideksi päiväksi leirille. Leiriläisiä taisi parhaimmillaan olla satakunta, Vahteina oli iso joukko opettajia ja vanhempia. Viimeinen Luunjan koululeiri taisi olla vuonna 2009. Sen jälkeen rahoitus meni liian vaikeaksi.
Pohjoismaiset luokanopettajapäivät pidettiin elokuussa 1982 Hanasaaressa. Siellä herätti paljon huomiota tanskalaisen opettajan esitys leirikouluista. Tanskassa oli jo yli 10 vuoden kokemus leirikouluista. Niiden tarkoitus oli opettaa oppilaita näkemään maailma ja todellisuus sellaisena kuin se oli kotiluokan ulkopuolella. Tuolloin leirikoulu oli oikeus. Jokaisen opettajan ei ollut pakko lähteä leirikouluun, mutta luokanvalvojan oli kuitenkin järjestettävä, että hänen luokkansa voi osallistua. Innostus tarttui.
Seuraavissa Luokanopettaja-lehdissä kerrottiin, että leirikouluaate levisi nopeasti Suomessa.Säädöksiä muutettiin. Vuonna 1983 peruskoululakiin (PkL 26§/1983) lisättiin koulun mahdollisuuksia jörjestää opetusta koulun ulkopuolella. Niinikään vuoden 1985 Perukoulun opetussuunnitelman perusteissa mainittiin leirikoulu uutena työtapana.
Leirikoulu oli usean päivän (3-5) mittainen. Matkat, yöpyminen jne. rahoitettiin 1980-luvulla järjestämällä erilaisia rahankeruutempauksia yhdessä luokkatoimikuntien kanssa tai keräämällä vanhemmilta leirimaksu. Jos perheellä ei ollut rahaa, ja lapsi halusi lähteä, mukaan saattoi päästä stipendillä. Leirikouluun ei ollut pakko lähteä.
Monet opettajat suunnittelivat itse leirikoulunsa ohjelman. Mutta pian kouluille markkinoitiin valmispaketteja mm. kisa-,nuoriso- ja leirikeskuksiin. Luokanopettajalehdessä oli Laivayhtiö Slja Linen mainos. Silja huomasi sekin markkinaraon ja mainosti lehdessä Ruotsiin mm. eläintarhaan. Varsin pian leirikoulut ulottuivat myös kauemmaksi Eurooppaan mm. Kreikkaan. Suunnittellun tueksi ilmestyi vuonna 1989 leirikoulun käsikirja.
Espoo suhtautui leirikouluihin 1980-luvulla hyvin myönteisesti. Opettaja sai niiden suunnittelusta ihan asiallisen korvauksen, muistaakseni 1 vuosiviikkotunnin.
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Koronapandemia on nyt kahden vuoden aikana peruuttanut ison joukon suunniteltuja leirikouluja. En löytänyt mistään tietoa, kuinka paljon niitä ennen pandemiaa järjestettiin. Sen sijaan törmäsin yhä useisiin aika tuoreisiin lehtijuttuihin kiistoista, joissa leirikouluun lähtevien oppilaiden vanhemmilta oli penätty leirikoulumaksuja lainvastaisesti.
keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2022
Kasari-pedagogiikkaa.Osa1: Jaksolukua ala-asteella
Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita. Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla.
1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää.
Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi: Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita. MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.
Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.
Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut jo 1950-luvulla jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa oppilaat pystyvät keskittymään paremmin opiskeluun.
Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä.
Luokanopettaja-lehdessä 2/1980 Pekka Varismäki kirjoitti, että luokanopettajat, jotka olivat kokeilleet jakso-opiskelua luokissaan, sanoivat poikkeuksetta: Tästä systeemistä en luovu ikinä.
Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin. Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.
Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.
Luokanopettajassa 2/1981 samainen Pekka Varismäki antoi konkreetteja ohjeita viiden viikkotunnin jaksosuunnitelman laadintaan. Kuten kuvasta näkee lukuvuosi aloitettiin kansalaistaidolla.
Kullekin tunnille valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.
Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?