Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa

torstaina, heinäkuuta 20, 2017

Linkkiarkisto 2: Pedagogiikan historiaa

Päivitetty 21.7.2017
TÄMÄ lastu on toinen arkisto lähinnä itselleni. Kokoan tähän linkkejä tässä blogissani aiemmin kirjoittamiini pedagogiikan historiaa käsitteleviin teksteihin. Näin löydän ne helpommin yhdestä paikasta.

Sorry kaikki ei ole heti valmista.

HENKILÖISTÄ (maailma)

Hesiodos

Hieronymos

Petrarca

Petty, William Raikes,

Piaget, Jean

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/johdatus-kasvatustieteisiin-osa-3.html

Trapp, Ernst Christian

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/wilhelm-sjostand-ja-pedagogiikan.html

Trotzendorf, Valentin
-
Tuomas Akvinolainen
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/04/suuria-ajattelijoita.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/yritys-ymmartaa-didaktiikan-kehitys-osa.html

Vincentius Beauvasilainen
-
Vittorino Feltreläinen
-
Vives, Luis
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/yritys-ymmartaa-didaktiikan-kehitys-osa_26.html

Vygotsky, L.
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/johdatus-kasvatustieteisiin-osa-3.html

Washburne, Carleton
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/09/yksilollisen-oppimisen-juuret.html

Washington, Booker T.
-
Wichern, Johann Heinrich

Wirt, William
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/11/unohdettuja-pedagogeja-osa-1-william.html
-

Zarahustra

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/yritys-ottaa-didaktiikan-kehitys.html

Zenon Kitionilainen

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/07/yritys-ottaa-didaktiikan-kehitys.html

_________________________________________________

tiistaina, heinäkuuta 18, 2017

Konfliktit koulussa- teos: Kuinka tuomari ajattelee?

KOULUJEN alkuun on about kolme viikkoa. Kouluväen: rehtorien ja opettajien on taas väännettä ajatuksensa lomamoodista pedagogiikan aivo-osastolle. Eikä vain sille, vaan myös monelle muulle osastolle. Yksi niistä on juridiikka. Yhä useammin kun koulukonfliktit päätyvät oikeusistuimien tutkittavaksi.

Siksi jokaisen on hyvä ymmärtää miten tuomioita jakavat tuomarit näitä riitoja ratkovat. Heidän aivonsa toimivat eritavalla kuin tavallisen kansalaisen. He ajattelevat juridisesti. Mitä se on? Siitä kertoo vallan mainio teos:

Mahkonen, Sami. (2016). Konfliktit koulussa. Helsinki: Edita.

Kouluissa sattuu monenlaisia konflikteja, niin oppilaiden kesken kuin oppilaiden ja opettajien sekä vanhempien ja työntekijöiden välillä.

Mahkosen näkökulma näihin kouluissa tapahtuviin konflikteihin on juridinen. Ja juridiikkaa sopii hänen mielestään huonosti koulujen kulttuuriin, koulun sisäisisiin pelisääntöihin. Koulun arki on konkreettista. Koulussa toimitaan ammatillisen arkijärjen varassa. Esimerkiksi kiellettyyn tekoon etsitään syy. Tutkitaan teko, tekijät ja heidän motiivinsa.

Tuomarit toimivat toisin. Juridiikassa jokin teko ”käännetään” ensin lakikielelle. Mahkonen käyttää termiä oikeudellistaminen. Oikeudellistaminen on prosessi, jossa on kolme vaihetta: naming-blaming-claiming.

Nimeäminen. Esitään teolle vastine kirjoitetusta laista. Tulkitaan, mistä on kysymys juridisesti. Esim. koulukiusaaminen ei ole rikos, se pitää yhdistää johonkin rikostyyppiin esim. lievään pahoinpitelyyn.
Moittiminen. Pitää arvioida oikeusperusteet: miten hyvin teko täyttää jonkin rikostyypin ehdot ja osoittaa henkilö, joka voidaan teosta vastuuttaa.
Vaatiminen. Pitää pohtia, millaisia lakiin perustuvia vaatimuksia esitetään. Seuraamuksia ovat rangaistus ja vahingonkorvaus.

TUOMIOISTUIMESSA päätös tehdään korostuneen rationaalisesti. Selvitetään teon lainmukaisuus ja lainvastaisuus. Onko ylipäätään säädetty asiaa koskevaa lakia? Onko jokin teko erikseen sallittu tai kielletty. Täyttyvätkö jonkin säädöksen soveltamiskriteerit? Valitettavasti pykälät ovat abstrakteja ja tulkinnanvaraisia. Ja sekin katsotaan, riittääkö näyttö (ns. todisteellista näyttö).

Tuomioistuin lukee lakia. (Koulua koskevat muutkin lait kuin koululaki ). Päätös on tehtävä lakiperustaisesti. Arkijärjen käyttöä on vuoden 2000 perustuslaissa rajoitettu. Julkisen toiminnan on perustuttava lakii .

Mahkosen kirja tarkoitus on auttaa kouluväkeä ratkaisemaan koulukonfliktit lainmukaisesti ja välttäen lainvastaisia toimia. Tekijä konkretisoi juridista ajattelua esittelemällä 13 aitoa oikeustapausta. Hän avaa lukijoille, mitä oikeus päätti ja mitkä seikat olivat päätöksen kannalat juridisesti merkityksellisiä. Kaikkia tapaukset ovat erilaisia.

Jäähytuomio (opettaja käytti kollektiivista rankaisua). Teemana onko rangaistus lainmukainen?
Häiriökäyttäytyminen (2.luokan oppilaalle annettiin kirjallinen varoitus) Teemana onko rangaistus tarkoituksenmukainen. Ottiko opettaja huomioon lapsen iän ja kehitysvaiheen.
Päihtyneenä tunnilla (oppilas oli juovuksissa. Rehtori erotti heti). Teemana:oppilaan oikeusturva )
Koulukiusaaminen. (tekikö koulu kaikkensa).Teemana vastuu virkatoimista
Huoltajan osallisuus (oppilas oli saanut rangaistuksen, mutta häntä ei kuultu). Teemana menettelyvirhe, kuuleminen ja puhevalta
Kielenkäyttö (opettajan). Teemana epäsymmetrinen sääntely (laki kieltää epäasiallisen kielen, esimiehet tukivat)
Luokasta poistaminen (voimakeinoin). Teemama: oliko pakkotila, olivatko voimakeinot liian kovia?
Pelikielto (oppilas jätettiin pois joukkueesta väkivallan vuoksi). Teemana kaksoisseuraamus
Leirikoulu (oppilaalta evätiin etukäteen osallistuminen). Teemana perus- ja vapausoikeudet
Uhkaus (oppilas oli uhannut ampua haulikolla ) . Teemana tiedottamisen oikeutus (muille)
Voimankäyttö (Alppilan koulun tapaus). Teemana prosessuaalinen totuus (todisteellinen totuus, löytyykö näyttö)
Vahingonkorvaus. Teemana kuinkahenkilövahingon suuruuden arvotetaan.
Oppivelvollisuus (poissaolo). Teemana vanhempien vastuu (saivat 36 € sakon :-))

NÄISTÄ caseista huomaa, kuinka vaikeassa tilanteessa opettaja joskus on. Laki (ja tuomioistuin) odottavat opettajalta aina kokonaisharkintaa (sen huomioonottamista, minkä ikäinen oppilas on, kuinka uhkaava tilanne on, kuinka vakavaa vastarinta on vastarinnan vakavuus, ja - myös arkijärjen käyttöä: kuinka tarkoituksenmukainen hänen ratkaisunsa on). Vaikka siihen ei ole aikaa, kun tilanne on päällä. Esimerkiksi oppilasta luokasta poistettaessa on toimittava tässä ja nyt.

KIRJAN opetus tiivistyy viimeisessä luvussa: Perussanoma. Koulun arjessa on välttämätöntä käyttää sekä juridista pykäläjärkeä että ammatillista arkijärkeä. Pykäläjärjen käyttö on tärkeää jo oman oikeusturvan kannalta. Lainsoveltaja (opettaja tai esim. rehtori) ei voi jättää noudattamatta huonoakaan lakia. Koulukonfliktit tulee ratkaista lainmukaisesti ja välttäen lainvastaisia toimia.

SUOSITTELEN lämpimästi. Minua ovat aina kiehtoneet myös pykälät - varmaan siksikin, että nuorena pyrin ihan vakavissani oikeustieteelliseen. Onneksi en päässyt. Mahkosen teos käsittelee säädöksiä monipuolisesti ja tekee oikeuskäytäntöjä tavalliselle ihmiselle tutuiksi.

Jos juridiikkaa kiinnostaa, vuosien varrella on julkaistu muitakin hyviä teoksia, joista osan olen esitellyt tässä blogissa. Tässä linkit kolmeen:

Markku Poutalan kirjaan
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/04/opettajien-kohtuutonkin-vastuu.html

Nina Lahtisen kirjaan
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/09/oppilaan-oikeudet-ja-vanhempien-vastuu.html

ja Suvianna Hakalehto-Vainion kirjaan
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2013/07/kuukauden-kirja-oppilaan-oikeudet.html

Sami Mahkonen pähkinänkuoressa

Kirjan kirjoittaja oikeustieteen tohtori, varatuomari Sami Mahkonen on toiminut päivähoidon, opetustoimen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen ammattihenkilöiden kouluttajana eri puolella Suomea.

Hän on julkaissut lukuisia käytännönläheisiä teoksia edellä mainittuihin aihepiireihin liittyen. Ja uskaltaa myös arvostella lainsäädäntöä.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2017

Go go muksuoppi !

KUTEN monet tietävät, fanitan Ben Furmania ja muksuoppia. Monesta syystä. Tänään erityisesti siksi, että Furman on laittanut u-tubeen sekä suomeksi että englanniksi 20 minuutin videon tästä metodista, jossa lasten ongelmia ratkaistaan lakkaamalla puhumasta niistä ongelmina vaan opeteltavina taitoina. Niinkuin lapset itsekin asian näkevät.

Kerta kaikkiaan upeaa, Ben! Videosta välittyy paitsi Muksuopin kirkas logiikka, myös Sinun ihailtava taitosi tietää, miten tärkeää olet löytänyt, mutta josta olet sopivasti siitä tietämätön. Retoriikassa sitä kutsutaan humiliaatioksi.

Video on toteutettu ihanan rauhallisesti. 20 minuutissa kaikille avautuu varmasti, mistä muksuopissa on kysymys. Ei vain lapsen käyttäytymisongelman ratkaisemista fiksusti lapsuutta ymmärtäen. Muksuoppi ei ole vain pehmeä ja varmasti tehokas metodi muuttaa lapsen käyttäytymistä. Behavioristinen ote (mm. tarkka tavoitteen määrittely - ajanmukaisesti videolla kuvattuna- taidonharjoittelu ja palkitseminen) yhdistetään hienosti muihin opetusotteisiin ennen muuta humanistiseen itseohjautuvuutta vahvistavaan kasvatusotteeseen ja lapsen /lasten ja aikuisten väliseen yhteistoiminnalliseen oppimiseen (jossa jokaisella on yhteinen vastuu jokaisen oppimisesta).

Muksuoppiin kuuluu keskeisenä, palautetta antavana voimavarana kannustusverkosto. Kun se toimii, ei vain lapsi opi uutta, vaan koko lapsen ympärillä oleva verkosto kehittyy. Ehkäpä opettajakin huomaa, että minunkin täytyy oppia jokin uusia taito. Koko luokka voi opetella yhtä aikaa uusia taitoja- jokaisella on oma taito opettavana, ja ryhmä jaetaan jokaisen/tai yhteistä oppimista tukeviin ryhmiin. Muksuoppi kasvaa filosofiaksi, jossa lakataan puhumasta ongelmista ja aletaan puhua paljon positiivisemmin taidoista. Maailmasta tulee heti parempi.

Suomenkielisen videon osoite on
https://www.youtube.com/watch?v=fNuQlA-vRqw

Englanniksi muksuoppia esitellään osoitteessa:
https://youtu.be/QhvY-W1gRGU

ILMAINEN appi löytyy ladattavaksi.

MUKSUOPPI on mukana myäd HundrEd- hankeessa:
https://hundred.org/fi/projects/ehdokas-25-joukkoon-taitava-luokka-diplomi-muksuoppia-koko-luokalle

Mitä se behavorismi oikein olikaan?

TÄNÄÄN opetuksesta ja oppimisesta puhuttaessa juuri kukaan ei vilkuilekaan behavioristiseen oppimiskäsitykseen. Se on elävältä haudattu.

Hmm. Unohdetaan kiukkua ja syyllisyydentuntoa herättävät stimulus ja responssi, ärsyke ja reaktio, vahvistaminen ja sammuttaminen. .. Katsotaan miltä se näyttää.

Uhkarohkean seikkailuni lähteenä on professori Matti Peltosen teos: Uusiin opintoihin aikuisena. Teos kirjoitettiinaikuisille, jotka elivät nopeasti muuttuvassa maailmassa. Julkaisuvuosi oli 1991. Kirjassa ei ole viittauksia konstruktionismeihin. Ote on behavioristinen (Peltonen ei itse käytä käsitettä), ja maistuvutta on lisätty kogniiivisella näkemyksellä.

Peltonen esittelee kolme opimisen perusmuotoja (jotka harvoin esiintyvät puhtaina). Kutakin niitä opitaan omalla tavallaan.

1. Affektiivinen eli tunnepohjainen oppiminen, joka tapahtuu aivorungossa

NÄIN se toimii: Kyse on siitä, hyväksyykö oppija asian vai torjuuko hän sen. Oppiminen vaatii paljon motivaatiota. Valittua käyttäytymismallia tulee arvostaa. Asenteita ja suhtautumistapoja opitaan parhaiten aitojen kokemusten avulla, keskusteluissa ja ryhmätöissä. Tällöin tunteet ja tunnelma on tärkeä. Ja perustelut. Oppimista tukee itselle tärkeältä viiteryhmältä tuleva palaute. Opettaja antaa palautetta. Kun asenne on oikea, annetaan hyväksyvä sana, ele, palkinto. Jos asenne on väärä, ei viestitetä hyväksyntää. Voidaann myös antaa rangaistus.

2. Psykomotorinen eli toiminnallinen oppiminen, joka tapahtuu kun aivot ja lihakset toimivat yhdessä

NÄIN se toimii: vaatii paljon omakohtaista harjoittelua (matkimalla ei opi yhtä hyvin).
Henkinen harjoittelu, sisäinen malli ja tieto tuloksista auttavat. Henkistä harjoittelua, mielikuvaoppimista ovat mentaaliharjoitukset, joissa suoritus tehdään pelkästään ajattelemalla ja suggestopedia. Oppimista tehostaa positiivisuus,musiikki, suggestio, rentoutus.. Harjoittelu kannattaa jaksottaa.

3. Kognitiivinen oppiminen, joka tapahtuu aivojen kuorikerroksessa

NÄIN se toimii (huom. kognitionismi): vaatii riittävää peruskäsitteistön hallintaa, skeemoja, Sisäistetty tavoite ohjaa ja tehostaa. Jäsennä etukäteen käsitteitä. Kaikki työtavat käy: lukeminen, kyselevä opetus, luento, ohjelmoitu opetus…Kertaus on opintojen äiti (tarkista opittu- se tehostaa). Tee lopuksi koonta (analogiat, vastakohdat, yhtymäkohdat, jäsentely ja yleiskatsaukseksi kokoaminen). Osita aika.

Sisältö ja muoto yhdessä

Sekä kirjan sisältö että muoto ovat kehiteltyä behaviorismia. Peltonen antaa nipun ohjeita opiskelemaan ryhtyvälle aikuiselle . Konkreettinen kärki on opiskelutaidon opettamisessa.

Miten opiskella taitavasti?

Peltosen mukaan opiskelutaitoon kuuluu kolme osatekijää:
1. Opiskeluasenne ( Pitääkö asiaa tarpeellisena, arvostettuna, mahdollisena, mielihyvää tuottavana)

2. Kyky suunnitella opiskelua (mm. aikataulutus, jaksotus)

3. Opiskelutekniikkaa (mm. lukunopeus- kattonopeutta ei ole)

Näin kannattaa toimia:

Tee asiat itsellesi mielenkiintoisiksi; kuivastakin asiasta voi puristaa hauskan yksityiskohdan.Aseta tavoite. Yliopi. Estä unohtaminen. Palkitse itseäsi. Aseta itsellesi ksysymyksiä, etsi vastauksia. Opi käyttämään opetus hyväksesi. Tee muistiinpanoja. Ole aktiivinen. Kysy. Älä vain vastaanota tietoa vaan liitä siihen oma tulkintasi, erittele. Käytä kirjastoa. Keskity kokonaisuuteen, älä yksittäisiin faktoihin. Opettele mieleenpainamistekniikoita. Opettele oikea tapa omaksua teksiä: silmäile, syventele, tarkista, kertaa.

Näin kannattaa toimia kokeissa

Opiskele säännöllisesti, kertaa (kaverinkin kanssa), laadi aikataulu, kysy itseltäsi ja etsi vastaus, kohdenna ylioppiminen ydinkohtiin, lue ohjeeet, aloita vastaaminen helpoista kysymyksistä, kirjoita ensin pääkohdat sitten detaljit, jäsentele (alleviivaa)...

Kirjan rakenne

Myös itse kirja on rakennettu taitavan behavioristisesti. Peltonen ohjeistaa lukijaa:

Lue ensin kunkin luvun alussa olevat kysymykset.
Kun olet lukenut luvun, yritä vastata mainittuihin kysymyksiin.
Tarkista tulos silmäilemällä

Kirjan toinen luku esimerkiksi käsittelee opiskelutehtäviä. Ennakkoon pitää pohtia:

Mitä opiskelutaidon luonteesta tiedetään?
Mitä opiskelutaito on?
Mitkä ovat sen osatekijät?
Mitä hyötyä opiskelutaidosta on?

OHJEET opastavat ottamaan haltuun jo olevan tiedon. Opittavat asiat on joku muu ennalta päättänyt. Oma (kielteinen) suhtautuminen johonkin asiaan ei ole lähtökohta vaan siihen voi itse vaikuttaa. Oppiminen on mieleenpainamista, "märehtimistä", jossa auttaa erityinen opiskelutekniikkaa. Omat käsitykset kaivetaan ensin esiin. Valmis tekstin suhteutetaan omiin näkemyksiin.

OLEN aika varma, että näistä ohjeista moni (myös lapsi) oppija hyötyisi yhä. Mitä sinä ajattelet?

sunnuntaina, heinäkuuta 16, 2017

Kuinka kouluttaa aikuisia? Osa 4

PÄÄTÄN tähän neljänteen lastuun Tapio Vahervan ja Jorma Ekolan teoksen "Aikuisen opettamisen taidon" esittelyn. Ensimmäisen osan fokus oli siinä, mitä aikuisuus on. Toisen ohjeissa, kuinka opetus tulisi järjestää, kun lähtökohtana on aikuisuuden erityispiireet ja nimenomaan aikuiselle ominainen tapa oppia. Kolmannessa osassa hahmottelin kokonaiskuvaa erilaisista oppimisnäkemyksistä. Tässä viimeisessä osassa pohdin, miltä nykyinen, lapsille ja nuorille tarkoitettu perusopetuksen ops tästä käsin näyttää.

PERUSTEISSA ei kerrota eksplisiittisesti, minkä oppimiskäsityksen pohjalta se on rakennettu. Lukemalla tekstiä löytää kyllä johtolankoja. Oppiminen on aktiivista toimintaa ( sopii kaikkiin näkemyksiin). Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa (sopii kaikkiin näkemyksiin) toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen (sopii mm. sosiokonstruktivismiin) ja oppimisympäristöjen ( sopii mm. kontekstualisimiin) kanssa. Oppilas on oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen (sopii humanismiin).

Luetaan vielä tarkasti, kuinka perusteissa kuvataan, mitä oppilas tekee opetuksessa. Tässä poimintoja:

Oppilas osallistuu oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun. Asettaa tavoitteita itselleen. Arvioi työhön tarvittavaa aikaa.
Oppilas osallistuu oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön toteuttamiseen Valitsee erilaisia työtapoja ja etenee yksilöllisesti. Ennakoi oppimisen eri vaiheita ja työskentelyn mahdollisia vaikeuksia ja vaaratilanteita. Kokeilee erilaisia vaihtoehtoja. Tiedostaa oman tapansa oppia.
Oppilas hyödyntää opiskelussa vahvuuksiaan ja itseään kiinnostavia sisältöjä, teknologisia ja muita apuvälineitä. Löytää innovativisia ratkaisuja. Ohjaa omaa oppimistaan. Reflektoi kokemuksiaan, oppimistaan ja tunteitaan. Kohtaa myös epäonnistumisia ja pettymyksiä. Edistää oppimistaan.
Oppilas osallistuu oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön arviointiin. Arvioi edistymistään, työskentelyn onnistumista ja siihen vaikuttaneita tekijöitä.

Oppilas on aktori ja subjekti ja yksilö. Hän on itseohjautuva ja kantaa vastuuta. Hän valitsee. Hän arvioi itse. Teksti on kuin suoraan humanistisen aikuisoppimisen määritelimistä. Kuvaus on tosi kaukana behaviorismista.

Entä, mitä opettaja tekee opetuksessa?

Opettaja antaa sopivia haasteita ja tilaisuuksia. Opettaja ohjaa oppilaita suunnittelemaan ja työskentelytapojaan. Suuntaa opetustaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Lisää mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa.
Valitsee työtavat vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa.
Innostaa, rohkaisee, kannustaa ja tukee. Auttaa oppilaita onnistumaan koulutyössään ja tunnistamaan onnistumisiaan ja vahvuuksiaan. Laajentaa oppilaiden kiinnostuksen kohteita.
Vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta ja toimijuutta.
Havainnoi ja dokumentoi oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä.
Opettaja ohjaa oppilaita arvioimaan työskentelytapojaan.
Arviointi on opettajan tärkein keino tukea oppilaiden kasvua ja oppimista.

Opettajalla on eräänlainen sivustaseuraajan rooli. Hän on oppimisen apulainen, ohjaaja ja valmentaja. Hän juoksuttaa prosessia kuin fasilitaattori. Tämäkin kuin suoraan humanistisen ja sosiokonstruktivisen aikuisoppimisen määritelmistä.

Hmmmm.?

Mieleen nousee kysymyksiä. Vaikka emme ottaisi liian kategorisesti Knowlesin ajatusta, että aikuisten oppiminen on erilaista kuin lasten ja nuorten opettaminen, jää pohtimaan, kuinka hyvin opetussuunnitelmasta löytyvä, alunperin aikuisen ominaisuuksien varaan rakennettu pedagogiikka sopii lapsille.

JOS lapset ovat - kuten Knowles kuvaa- riippuvia (ei siis itseohjautuvia), joiden tiedoilla ja kokemuksilla on kovin vähäinen arvo eli ns. esiymmärrys puuttuu eikä ilman sitä ei voi ymmärtää asioita (vrt. aikuisten älykkyys ja oppimista rikastava kokemusvarasto), joiden oppimismahdollisuuksiin kiinteästi liittyvä kehitys ja kypsyminen on vielä kesken(vrt. aikuisen täysikasvuisuus ja kypsyys), joiden identiteettikin on vielä kesken (vrt. aikuisen selkeä minäkuva), joilla ei ole aikuisen sosiaalisia taitoja (vrt. aikuisen hyvät tavat), oppiiko lapsi siitä huolimatta kuin aikuinen?

Riittääkö opettajan aika ohjaaman suuren luokan oppilaiden konsktruktioprosesseja? Ilman ohjausta konstruointi menee helposti hakoteille. Jääkö opetus näin haluttuna monen osalta touhuiluksi, ilman että opiskelusta muodostuu johdonmukainen ja syvällinen opittavien asioiden haltuunotto?

MUTTA sitten toisaalta. Koko kiinteä, yhdenmukainen ja yksityiskohtainen opetussuunnitelma on konstruktivismien näkökulmasta outo otus. Perusteissa on tarkasti määritelty opetettavat asiat. Tavoitteet ovat samat kaikille. Tekstissä lukee, että oppimisessa tarvittavaa ponnistelua ja työn loppuunsaattamista. On kunnioitettava työrauhaa. On välttämätöntä huolehtia sovituista tehtävistä.
Arviointikriteerit ovat samat kaikille. Hyvää osaamista kuvataan taitoina - siis käyttäytymisenä. Lopullisen arvioinnin (todistukset) tekee opettaja virkavastuulla. Ihan niinkuin behavioristisesti ymmärretyssä opetuksessa.

Opetussuunnitelman perusteiden taustalla ovat kiistatta humanistinen ja sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys. Mutta eivät vain ne. Vaan lähes kaikki muutkin oppimisnäkemykset (ei kuitenkaan konnettivismia). Perusteet on kirjoitettu siinä mielessä eklektisesti. Uusi pedagogiikka on turvallisesti vanhan pedagogiikan rautakeuhkomaisessa puristuksessa. Vähän samaan tapaan kuin Hannu Simola kuvaa suomalaista koulua: ”Suomalaisen peruskoulun luokkahuoneen elämää ohjaavaa dynamiikkaa näyttäisi edelleen luonnehtivan tietynlainen perinteisyys, vaikka oppilaskeskeinen konstruktivismi hallitseekin ammatillista puheavaruutta.”

VAHERVA kirjoittaa teoksessa, että behaviorismi " ei ole edelleenkään aikansa elänyt". Hän ehdottaa, että sitä voitaisiin hyvin kehittää ottamalla huomioon kognitivismin oivalluksia. Hänen mukaansa "arkitodellisuudessa harvoin jos koskaan on mahdollisuuksia täydelliseen itseohjautuvuuteen." Ja " kaikki aikuisetkaan eivät pysty riittävään itseohjautuvuuteen. Joissain tapauksissa opettajan tulee olla hyvinkin näkyvästi läsnä." Ja " käytännön kokemus osoittaa, että moni opetustilanne edellyttää varsin jämäkkää opettajan otettaa." Siis aikuisillakin.

Miten tämä pitäisi ymmärtää? Ehkä niin, että vaikka lapsella ei ole aikuisen ominaisuuksia, on perusteltua, että koulussa harjoitellaan myös sellaisia tapoja oppia, joita aikuisena on osattava. Mutta turvallisesti ja sopivissa kohdin. Korostan sanaa myös.

Itse olen sitä mieltä, että uusimpien oppimisnäkemysten mukaisia toimintatapoja on kaikkein fiksuinta harjoitella monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa. Mutta paljon ohjausta ne vaativat.

Kuten Vaherva kirjassa opettaa: "Hyvä opettaja liikkuu joustavasti eri oppimiskäsitysten välillä." Ja "kussakin tilanteessa kannattaa etsiä siihen parhaat ratkaisut yhdistelemällä eri suuntausten malleja."
Juuri niin.