Pedagogiikan historian kaivauksilla 3

  Virkistän itseäni tekemällä aikamatkoja pedagogiikan historiaan. Kun tarpeeksi kaivaa, löytää aina jotain vänkää. Tässä osassa  esittelen löydöksen nro3:   

Tietokirja

oppikirjana 

KYSYMYS: Miksi? Mihin sillä pyrittiin?

Kaivauskertomus

Elettiin 1990-luvun puoliväliä ja syvää lamaa.  Koulun määrärahoja leikattiin useita prosentteja joka vuosi. Opettajien oikeuksilla pyyhittiin pöytää. Pakkolomia Sijaiskieltoja. Säästövapaita.  Paperipyyhkeet puolitettiin. Uusin oppikirjoihin ei ollut varaa. Vanhoja repaleisia kierrätettiin.

Helsinki Mediasta otettiin syksyllä 1995 yhteys mm. Auroran kouluun ja pyydettiin mukaan kokeiluun, jossa käytettäisiin  reaaliaineiden  (historia, uskonto, luonnontieteet) oppikirjojen  sijasta lapsille tehtyä tietosanakirjaa.  Yksi luokka saisi ne kirjat ilmaiseksi käyttöönsaä. Mikä ettei. Myös  uudessa pedagogiikassa haluttiin siirtyä valmiiksi tuntipaloiksi  leikattujen tekstien pänttäyksestä kohti omatoimista tiedonhakua. Luokanopettaja Uma Jutilan  suostui antamaan 5b-luokan kokeiluluokaksi. 

Kyseessä oli 644 sivuinen lasten kuvitettu tietosanakirja, uuden ajan moniaiheinen kuvaensyclopedia.  Kirjassa oli lapsille editoituja artikkeleita, kuvia, karttoja jne.  Alkuperäisen Children’s illustrated encyclopedia- teoksen oli suomentanut  ja Suomeen soveltanut Ilkka Rekiaro.  

Sain itsekin opettaa tuota 5b-luokkaa tässä kokeilussa. 

Kesäkuussa lähetettiin sitten  kooste Auroran opettajien kokemuksista. Teosta oli koekäytetty  oppikirjana realiaineissa (historia, YPI, uskonto) ja tukimateriaalina käsitöissä, kuvaamataidossa ja musiikissa. Kokemuksemme oli, että tietokirja sopi parhaiten Ypiin. Muissa aineissa  kirjasta puuttui liikaa oleellisia ops-osuuksia. Teksti oli vaikeaa ja kirja oli iso ja painava repussa kannettavaksi

Kokeilu päättyi siihen. Kirjasta toki otettiin uusia painoksia ainakin vielä vuonna 1999. Uudemmissa painoksissa kirja oli jaettu kahteen osaan. Että se ainakin opittiin.

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Että sellainen kokeilu. Tuohon aikaan  rohkaistiin kokeilemaan  vaikka mitä. Myös opetusta, jossa ei käytetä oppikirjoja.  Tutkijoiden mielestä tieto esitetään oppikirjoissa  yksinkertaisena, pelkistettynä ja sellaisenaan opittavaksi ja mieleenpainettavaksi tarkoitetussa muodossa.  Se ei enää vastannut 1990-luvun alun uutta aktiivista ja dynaamista tietokäsitystä.

Itse idea oppikirjasta, jossa on useita oppiaineita yhdessä, ei ollut ihan vieras. 1980-luvulla  kouluille tarjoiltiin mm. oppikirjaa, jossa oli samoissa kansissa ympäristöoppia, opiskelutekniikkaa ja  kansalaistaitoa. Kullekin aineelle oli varattu opetusaikaa 0,5 vvt. 

 Ja jos mennään historiassa vielä kauemmas, niin jo 1600-luvulla Comenius laati  alkeisopetukseen ensimmäisen systemaattisesti kuvitetun oppikirjan: ”Orbis pictus” (Maailma kuvina). Se oli yleisoppikirja, joka perehdytti asiatietojen ohella äidinkieleen ja latinaan.  

Niinkuin tiedämme, elämme tänään edelleen oppiainekohtaisten oppikirjojen aikaa. Tekniikan kehitys mm. tietokoneet, cd-rommit ja Internet veivät pitkälti jo 1990-luvun lopulla perinteisten tietosanakirjojen markkinat. Mutta löytyy noita  teoksia yhä Auroran koulun kirjastosta, 

Kannattaa käydä Harjulan kampuksella

Yksi minulle uskotuista maisteriharjoittelijoista suorittaa viimeisiin opintoihinsa kuuluvaa opetusharjoittelua Järvenpään Harjulan koulussa. Koulu kutsuu itseään kampukseksi. Vuonna 2022 valmistunut koulu koostuu kahdesta rakennuksesta: juuri peruskorjatusta yli 80 vuotta vanhasta, vanhan koulurakennuksen suojellusta osasta ja uudisrakennuksesta. Niiden välillä on lasiseinäinen "yhdyssilta". Kampus on kampus myös siksi, että sen tilat on suunniteltu 450:lle alakoululaiselle ja 150:lle esikoulu- ja päiväkotilapselle. Tiloja saavat käyttää myös  muun muassa liikuntapalvelut, Järvenpään Opisto ja kansalaistoiminta.

Muuntojoustavat tilat kalusteineen

Kampukselle sijoittuvat siis alakoulu ja päiväkoti  kolmessa pienessä koulussa eli “solussa” yhden ison koulun sisällä.  Solut on nimetty kasvillisuusvyöhykkeiden mukaan tundraksi, sademetsäksi ja aavikoksi.

Peruskoululaisilla ei ole omia kotiluokkia. vaan he kiertävät kulloinkin heille varatuissa tiloissa. Osassa tiloja on pöytiä ja tuoleja, osassa muunlaisia istuimia. Liitutauluja en huomannut, enkä perinteisiä opettajanpöytiä. Mutta oppikirjoja on käytössä, ja seinille on säästetty vanhoja kuvatauluja.

Tiloissa on pyritty tehokkuuteen. Alakerran aulatila toimii ruokalana, joka aukeaa liikuntasaliin, näyttämöön ja musiikkitiloihin. Neliöitä/oppilas on vähemmän kuin tavallisesti. Useat tilat ovat varsin pieniä. Tiloihin on suunniteltu mahdollisimman vähän kiinteitä väliseiniä. Myös tilasyistä  melkein kaikki luokista ovatkin päivän viikossa ns. ulkoluokassa (koulua käydään ulkona).

Koulu  lämpenee ja jäähtyy  maalämmöllä ja -kylmällä. Kesäisin ylimääräistä lämpöä ohjataan tiloista maaperään varastoon. Maalämpö tuottaa noin 70 prosenttia koulun lämpöenergiasta. Varalla on sähkön tulistuskattila. Lattioita pidetään hyvässä kunnossa kengättömyydellä.

Pöytien lisäksi tarjolla  on jänniä istuinpöytiä. Kokeilinkin. Kyllä sellaisessa ainakin tovi pystyy hyvin kirjoittelemaan. 

Tekninen opetusvälineistö on modernia isoine liikuteltavine skriineineen ja  padeineen. 

Uudenlaista pedagogiikkaakin

Yksi Harjulan koulun pedagogiikan. ytimistä näyttää olevan yhteisöllisyys. Jokainen solu on oma koulunsa, jossa on oppilaita eskarista kuudenteen luokkaan saakka  Kaikussa kolmessa solussa opiskelee kaiken ikäisiä lapsia. Lasten ei tarvitse jännittää kouluun siirtymistä, Opetushenkilöstö pysyy lapselle samana, ja myös henkilökunta oppii tuntemaan koululaiset paremmin. Opettajat toimivat pariopettajina (esim. 5-- ja 6.luokka).

Toinen keskeinen pedagoginen piirre on ulko-opetus. Harjulassa  opiskellaan paikalla ja liikkuen – sisällä ja ulkona.  Päivän rytmiin kuuluu myös pitkä liikunta välitunti, joka ollaan ulkona. Liikuntavälineitä saa lainata oppilaiden hoitamasta ulkovarastosta. Opettajat ovat saaneet koulutusta ulkona oppimiseen: mikä tahansa aine voidaan pitää ulkona.  Moni luokka viettää  ulkona vähintään yhden päivän viikossa säästä riippumatta. Koulun ympäristö tukee tätä; metsät, pitkospuut...

KEVENNYS: Ihan uusi innovaatio ulkokoulu ei ole:-). Kuva Saksasta 1930-luvulla,

Kolmas piirte on yksilölliset  oppimispolut  läpi luokkarajojen. Lehtijuttujen mukaan kampuksen tavoitteena on kehittää yksilöllisiä oppimispolkuja ja vuosiluokkien rajoja rikkovaa opetusta joustavin opetusjärjestelyin joustavissa opetusryhmissä. Luokatonta ensi- ja alkuopetusta on kehitetty Harjulassa jo viiden vuoden ajan. Tavoitteena on, että   jokaisen saisi kehittää taitojaan omista lähtökohdistaan käsin.

Niin aikuiset kuin lapsetkin tuntuivat olevan kouluunsa hyvin tyytyväisiä, ylpeitäkin. Eikä mediasta löydy skandaaleita ainakaan googlettamalla :-)

Ks. LISÄÄ

https://www.jarvenpaa.fi/asuminen-ja-ymparisto/hankkeet/kouluhankkeet/harjulan-kampus

https://www.sttinfo.fi/tiedote/69940901/harjulan-kampus-kuin-kolme-kylakoulua-saman-katon-alla-muuntojoustavat-tilat-paivakodille-ja-alakoululaisille?publisherId=69819179

https://kestavyysloikka.ymparisto.fi/harjulan-kampus-kuvastaa-kestavia-arvoja-sosiaalisesti-ja-ekologisesti/

Kasaripedagogiikkaa. Osa 5: OPS 1985

Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet. Mutta tässä osassa erityisesti vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteet. 

Vuosikymmenen alusta alkaen Luokanopettaja-lehdissä  ops-teema puhututti. Vuonna 1980 oltiin käynnistämässä opsin selkeyttämistyötä, jossa tavoitteena oli karsia raskaiksi osoittautuneita sisältöjä jakaa ne ydin- ja lisäoppiainekseen. Työtä tehtiin oppiaine kerrallaan. Tuloksena syntyi ainekohtaisia pops-oppaita- ensimmäiset jo vuonna 1979.. Vuonna 1981 lehdessä on mainoksia oppikirjoista, jotka olivat  uuden oppimääräsuunnitelman mukaisia. 

Vuosikymmenen lopun lehdissä uuden opsin ideoista kenttää näyttää sytyttäneen ainakin ATK, eheyttäminen (kokonaisopetus), leirikoulut ja yritysvierailut,  Arvioinnissa valittua linjaa kritisoitiin; jopa pääkirjoituksessa  1/1989 ohjeita (yli)tulkittiin, että pelkällä ahkeruudella ja sinnikkyydellä saa kympin.

Tässä 4. osassa teemana vuoden 1985 POP ja sen pedagogiikka

V uonna 1985 peruskouluun saatiin uusi opetussuunnitelman perusteet, ns. vihreä myrkkykirja. Nyt varsinainen opetusssuunnitelma laadittiin taas kunnissa. 

Kunnille annettiin jälleen liikkumatilaa opetussuunnitelmassa.  Sitä oli jo tuntijaossa, ja sisältöihin sai tehdä lisäyksiä. Kouluille annettiin myös lupa muotoilla koulupäivän rakennettaan.

Vain opettaja ja rehtori parhaiten tietävät, millaisia oppilaita heillä kullakin hetkellä on opetettavana ja miten opetusjärjestelyt on suoritettava, että kukin oppilas saa juuri hänelle parhaiten soveltuvaa opetusta. 

Tavoitteet

Kasvatustavoitteet olivat pääosin tuttuja: Yhteistyökykyinen yksilö. Tasapaininen kokonaispersoona. Siveellinen ja hyväkäytöksinen ja -kuntoinen. Ja kypsä jatko-opintoihin. Maailmanlaajuista yhteisvastuuta aktiivisesti kantava kansalainen. 

Sisällöt

Nyt päähuomio oli kunkin aineen päivitetyissä oppimäärissä. Tasokursseista luovuttiin.  Kielten opetusta haluttiin lisätä. Uusi oppiaine elämänkatsomustieto korvasi vanhan  uskonnon historian ja siveysopin.

Oppisisältojen valtakunnallista osaa sai täydentää kuntakohtaisella osuudella.

Tietotekniikka sai peruskoulun yläasteella opetettavan valinnaisaineen oppiaineen aseman peruskouluasetuksessa 1984;  Se oli yksi kolmesta valinnaisaineesta peruskoulun 8-9 luokilla.

Menetelmät

Menetelmäohjaus oli kevyttä. Yhteistä mallia ei haluttu antaa opetukselle. "Varsinkaan työtapaa ei voida eikä ole syytäkään määrätä yksityiskohtaisesti opetussuunnitelmassa, koska se riippuu opettavasta asiasta ja tilanteesta." Opettaja oli opetussuunnitelman toteuttaja. Peruskouluasetuksessa 1983 todettiin erikseen, että peruskoulun opettajan  tuli käsitellä vahvistetut oppimäärät, mutta hänellä oli didaktinen vapaus -ja kehitämisvastuu. Opettajan tuli käyttää ja kehittää erilaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja (PkA 115§).  Työtapaa ei tullut kuitenkaan määrätä   yksityiskohtaisesti opetussuunnitelmassa. Menetelmällinen vapaus merkitsi ensisijaisesti opetustilanteeseen opettajalle parhaiten sopivien keinojen valinnan vapautta (mutta ei oikeutta jättää  jotkut tavoitteet huomioonottamatta).

Menetelmälliseen työkaluvalikkoon kuului: Joustavat ryhmät. Oppikirja ja vihko.  Peruskoulun yläasteelle oppilaskunnat. Päivänavaus, Sanktioidut kotitehtävät. Tukiopetus.

Peruskoulun opetusta voitiin  antaa myös koulun ulkopuolella (PkL 26§/1983): eri aineiden oppitunnit ulkona, opintokäynnit ja - retket,  leirikoulut, taidetilaisuudet, päivätyökeräykset, Opetussuunnitelmaan  tuli uusi työtapa : työelämään tutustuttaminen  

Eri oppiaineiden kohdalta löytyy monenlaisia menetelmäehdotuksia:

Alustukset. Asiantuntijavierailut. Haastattelut. Harjoittelu. Itsenäiset suunnittelu-ja organisointitehtävät. Jaksot (liikunta). Juhlat. Julkaisun toimittaminen. Kerhotoiminta. Keskustelut. Kirjalliset selvitykset. Koulun ulkopuolella annettava opetus (mm. leirikoulut ja TET).  Kuuntelua. Käytännön työ. Laboratoriotyöskentely. Laulaminen. Liikkuminen. Luovaa tuottamista. Matkat. Muistiinpanot. Omaehtoinen harjoittelu. Omakohtainen harjoittelu laitteilla. Omakohtainen, toiminnallinen työskentely. Omat kirjoitelmat tai esitelmät. Opettajajohtoinen yhteinen opetus, Opetuskodissa työskentely  Oppilaat  koko opetusryhmän yhteisissä ryhmätöissä ohjaajina tai apuopettajina.  Oppilaiden esitelmien ja kirjallisten esitysten  käyttö muiden vuosiluokkien oppilaiden oppiaineistona. Oppilaiden nimettömät kysymykset. Oppilaita ”kädestä” pitäen ohjaava opetus. Osallistuminen musiikkitapahtumiin. Parityö. Projektit. Retket. Ryhmätyöt. Soittaminen, Teemapäivät. Teorian soveltamista (kotitalous). Tilanneharjoitukset. Toiminnallinen työskentely.,Toimitsijatehtävät. Työpaikkavierailut. Työpajat. Työpisteopiskelu. Yhteisuunnitelu. Yhteistoimimta. Yksilötehtävät

Huom Ei draamaa. Ei yhteistoiminnallista opetusta. Ei juurikaan puhetta ATK:sta. eritasotehtäviä eikä standardisoituja kokeita.

Didaktiset periaatteet

Monen oppiaineen osalta korostettiin tuttuja didaktisia periaatteita:   "Opetuksessa tulee noudattaa yleisesti hyväksyttyjä didaktisia periaatteita ja käyttää oppilaiden ikäkaudelle sopivia, tarkoituksenmukaisia ja vaihtelevia työtapoja." Tällaisia olivat ainakin eheyttäminen, elämänläheisyys- havainnollisuus- konktreettisuus (YPI), riittävän levon takaaminen,  keskeisen aineksen kertaaminen (B-kieli).

Opetusta eheytettiin edelleen sekä vertikaalisti että horisontaalisesti. Edellisessä keinona 1980-luvulla olivat  oppiaineiden rinnalle tuodut  aihekokonaisuudet. Niitä oli seitsemän: joukkotiedotus, kuluttajakasvatus, laillisuuskasvatus, perhekasvatus, terveyskasvatus, kansainvälisyyskasvatus ja  ympäristö. 

Aihekokonaisuudet eivät olleet  omia oppiaineita, vaan niiden oppiaines oli sijoitettu eri luokka-asteille ja eri aineisiin niin, että niillä oli  järkevä struktuuri. Niille tuli  varata aikaa

Eheyttämiseen käytettiin mm. teemapäiviä ja - viikkoja.  Niiden toteuttaminen oli kuitenkin ohjeellista. Kunta voi lisätä niitä tai täsmentää niiden osuutta eri oppiaineissa.

Ala-asteilla oppilaanohjaus ja osin ympäristöopin opetus tuli järjestää muiden oppiaineiden opetuksen yhteydessä.

Uutta oli Integraatio. Opetusvelvollisuudesta ei enää vapautettu. Vuoden 1983 koululait poistivat apukoulu-ja tarkkailuluokka- nimitykset.Nyt käyttöön otettiin mm. termit mukautettu opetus (EMU), harjaantumisopetus (EHA) ja sopeutumattomien opetus (ESY).

Vaikeasti vammaisia oppilaita varten kouluissa voi kouluhallituksen luvalla ja Opetusministeriön määräämin perustein olla koulunkäyntiavustajia ( PkL 51§/1983).

Erityisopetusta annettiin oppilaalle, joka on siten vammautunut tai kehityksessään viivästynyt, ettei hän menesty peruskoulun muussa opetuksessa, tai joka tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi ei sopeudu peruskoulun muuhun opetukseen.” ja ” ”Peruskoulun oppilaille, joilla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, voidaan järjestää ensisijaisesti erityisopettajan antamaa erityisopetusta”. (PkA 1984)

Kouluja velvoitettiin myös yhteistyöhön työelämän kanssa.

Oppilasarviointi

Lukukausitodistus annettiin sekä jouluna että keväällä (erillistä lukuvuositodistusta ei ollut). Arvostelujakso oli lukukausi, eikä arvosanaa saanut pudottaa kuin numeron. Äidinkielessä annettiin kaksi arvosanaa. Edistymisen lisäksi arvosteltiin erikseen käyttäytyminen ja huolellisuus (myös päästötodistuksessa).

Oppilasarvostelua pehmennettiin.  Normaalijakautumasta eli ns. Gaussin käyrästä luovuttiin.  Arvosanojen perustana olivat opetukselle asetetut valtakunnalliset ja kuntakohtaiset tavoitteet.  Arvosanoissa tuli  ottaa huomioon, kuinka pitkälle kohti yleisiä tavoitteita kukin oppilas omien edellytystensä rajoissa voi edetä.   

Numeroarvostelua myöhennettiin. Vuoden 1983 peruskouluasetuksen mukaan ensimmäisen ja toisen vuosiluokan syys- ja kevätlukukauden lopussa sekä kolmannen vuosiluokan syyslukukauden lopussa sekä kouluhallituksen ohjeiden mukaan ala-asteella muulloinkin voidaan arvostelu jättää suorittamatta, jolloin annetaan arvio oppilaan koulutyöskentelystä ja sen kehittymisestä.  (1980-luvulla arvostelun antamatta jättäminen vaihdettiin sanallisen arvion antamiseksi koulutyöskentelystä ja sen kehittymisestä ( PkA 47§/1984)

Opettajan arvioinnin rinnalle  suositeltiin oppilaan  oman oppimisen arviointia, itsearviointia.

Formatiivisen ja summatiivisen arvionnin raja ei ollut ihan selkeä. Arvostelussa otettiin huomioon mm. suhtautuminen koulutyöhön, huolellinen tehtävien suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen (kiitettävissä huomioon vain rajatapauksisa). Arvostelu perustui kokeisiin ja jatkuvaan  näyttöön. Kokeita ei ollut pakko pitää.

Luokalle jäi, jos sai kaksi heikkoa arvosanaa. Yksi heikko arvosana oli paikattava erillisessä tutkinnossa (joka järjestettiin kesällä).

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Oi tuota 1980-lukua ja sen opsia. Niin tervejärkistä ajattelua selkosuomella. Näillä eväillä sain opettaa Sepon, Niipperin ja Auroran kouluilla aina vuoteen 1994 saakka. 

 

Kasari-pedagogiikka. Osa 4: Pedagoginen draama

Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat olleet mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet.  Mutta ei tässä osassa.

Tässä 4. osassa teemana on pedagoginen draama. Vuosikymmenen Luokanopettajissa oli paljon näytelmiä, mutta en törmännyt itse draamaan, jossa teatterinkeinoja käytettiin kasvattavassa opetuksessa. Tärkeää oli prosessi, eikä tuotosta esitetty yleisölle.

Muistan, kuinka itse innostuin siitä 1980-luvun alussa Sepon koulussa. Olin lukenut innostavan Gavin Boltonin kirjoittaman (1981) teoksen "Luova toiminta kasvatuksessa".  Bolton oli yksi  draamakasvatuksen pioneereja yli 4o vuoden ajan Englannissa.

B oltonin kirjan epiteetti oli teoriaa draamasta. Draama oli - näin sanoisin- arvojen muutosteoria. Tavoite on muuttaa lasten ikäviä arvoja. Heille  avataan uusi näkökulma johonkin ilmiöön (esim. asenne poliisi on köyhän vihollinen >  poliisi on puoliso, jolla on koti ja perhe. 

Muutokseen pyrittiin draamakokemuksella. Ja kuten sanoin minuun kolahti nimenomaan tuo opettaja-roolissa malli. Mutta ensin vähän yleisemmin.

Bolton erotti muutosprosessissa eri vaiheita: muuntuminen- kirkastumistaminen- laajeneminen, uuden näkökulman antaminen...

Ilmiötä voitiin tarkastella eri näkökulmista (eri rooleissa) eri tilanteissa. Käynnistykseen tarvitaan jännite. Prosessi etenee juonellisena tarinana. Prosessiin voi kuulua miniopetustuokioita. Väillä voidaan tehdä pikkutehtöviä. Välillä voidaan edetä pareittain. -  pienryhmissä tai  koko joukko massana.

Opettaja roolissa

Tuosta kirjasta bongasin "Opettaja-roolissa"- työtavan, jota käytin paitsi omassa luokassani mm. Kari Peunan luokassa kerran viikossa. Lyhyesti:  Opettaja roolissa on draamaharjoite jossa näytellään yhdessä tarinaa, joka kehkeytyy koko ajan. Työtavassa voidaan yhtä hyvin näytellä istualtaan kuin liikkuen.

Boltonin idea oli, että opettaja rakentaa yhdessä oppilaiden kanssa kuvitteellista, lapsia kiehtovaa teemaa- mutta aikuisen ehdolla. Jos lapset haluavat leikkiä murhaa, opettaja valitseekin kohtauksia, jossa vainajan omaiselle viedään suruviestiä jne. Opettaja on koko ajan mukan fiktiossa valitsemassaan roolihahmossa, josta käsin hän haastaa, tukee ja kehittää draamatyöskentelyä. Kasvatuksellisena tavoitteena on - ei vain leikkiä- vaan myös syventää lasten ymmärrystä avamaalla tilanteeseen uusia yllättäviä näkökulmia. 

Opettaja siis pyrki muuttamaan draamakokemuksella oppilaiden kielteisen asenteen tai laajentamaan muutoin ymmärrystä. Leikitty kokemus on voimakas. Ymmärtämys voi Boltonin mukaan syventyä vain, jos mukana on tiettyjä komponenttejae sim. aiheen pitää kiinnostaa - koko ryhmää. 

Draaman kautta asiat voidaan nähdä subjektiivisesti pelkän objektiivisuuden sijasta. Siis eri henkilöiden näkökulmasta. 

Prosessi etenee niin, että ensin oppilaat saavat ehdottaa aiheita. Niistä valitaan yksi. Ehdotetun aihe voidaan hajoittaa eri näkökulmiin (esim. sota-teema taistelu, strategia, harjoittelu, vangit, puute, siviilit, sotilaat). Jutussa tulee olla ristiriita jokin vaanii nurkan takana), vastakohta, 

Opettaja voi etukäteen miettiä sopivia kohtauksia, ja niihin pitäisi aina liittyä jokin yllätys. Sitten jaetaan roolit ja määritellään tilanne. Esim. sota: ollaan hoitajia kenttäsairaalassa. Tuodaan sinne jännite: kuinka kestää mätänevän liha haju. Opettaja on esim. sairaalan komenteleva lääkäri. Oppilaat voivat näytellä kukin omaa roolia, heillä voi ryhmäroolit tai yhteinen massarooli. 

Kun kohtaus on sopivassa kohdassa, opettaja ottaa aikalisän, ja käydään keskustelua siitä, mitä tapahtui? Miltä tuntui jne.? Tämä reflektiovaihe on tärkeä. Ennen seuraavaa kohtausta voidaan kirjoittaa itsenäisesti esim. haavoittuneena kirje kotiväelle. 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Muistan vieläkin useita viikkoja  jatkuneet yhteiset tarinat mm.  "Kadonneen opettajan mysteeri". Siinä käsitetiin oppilaiden huonoa käytöstä,  rikosta ja sen seurauksia. Näyttelimme luokassa ja luokan ulkopuolella. Teimme verisiä kirjeitä, uutislööppejä, uutislähetyksiä  jne. Jokainen oppilas vuorollaan kirjoitti sitten läksynä sen tunnin juonen etenemisen. Kun tarina loppui, kokosimme kaikki tuotokset luokan seinille, ihailimme yhteistä tarinakirjaa, johon sai myös piirtää tai liimata kuvia. Muistelimme pitkää prosessia ja pohdimme, mitä opimme.

Kuka siis toikaan pedagogisen draaman Suomeen. Kyllä se oli huikea Tintti Karppinen, joka suomensi Boltonin kirjan. Hän teki valtavan työn taidekasvatuksen edistämiseksi kouluissa, ja on nettitietojen mukaan edelleen hyvässä iskussa. 

Tänään draamakäsite on tuttu kaikille, ja se on yksi niitä työtapoja, jota nykyisen opetussuunnitelmamme vahvasti suosittelee.

Yritin löytää netistä tietoja Gavin M. Boltonin elämänkaaresta. Ei löydy edes syntymäaikaa.

Viisaita ajatuksia. Osa 10. Aki Saariahon kuusi pointtia

SUOMALAINEN  koulu tarvitsee viisaita ajatuksia. Avasin toissa viikolla  tässä blogissa sarjan blogilastuja, johon pyydän arvostamiltani koulumiehiltä ja naisilta heidän konkreetteja ehdotuksiaan siihen, miten kunnan tasolla voidaan vastata tämän ajan uusiin haasteisiin.

Numerolla 10 esittelen tänään espoolaisen Aki Saariahon, joka kuvaa itseään seuraavilla sanoilla:  Kasvattaja? Opettaja? Mahdollistaja?Tsemppaaja? "Ei sitä oikein tiedä, mikä oli ja mikä tulee isona".

Tässä Akin kuusi pointtia

1. Riko rajoja, kaikkia mahdollisia.
2. Luota lapsiin, nuoriin ja toiseen ihmiseen. Yhteistyön oppii tekemällä.
3. Hyväksy epäonnistuminen, mikään ei mene peruuttamattomasti pieleen.
4. Vain yrittämällä oppii - onnistuminen tai epäonnistuminen ei ole mittari, vaan yrittäminen ja kokeileminen.
4. Jos mittaat jotain, seuraa mittaus tulokseen asti. Jos mittaamisen tulos ei johda muutokseen, se oli turha.
5. Luovu lukujärjestyksestä mahdollisimman pitkälle - oppimisen yksilöllistäminen mahdollistaa todellisen tasa-arvon koulussa.
6. Tee koulusta yhteisö - tuo oppilaat, opiskelijat, vanhemmat, naapurusto, yritykset, yhteiskunta luomaan ja uudistamaan koulu siksi, mikä se voi olla.

Mitäs ajattelette?

MUUT sarjan viisaat ajatukset löydät blogin oikeasta palkista a) hae- gadgetista  hakusanalla viisaita ajatuksia  tai b) klikkaamalla tunnisteet gadgetista sana viisaita ajatuksia.