Tässä 4. osassa teemana on pedagoginen draama. Vuosikymmenen Luokanopettajissa oli paljon näytelmiä, mutta en törmännyt itse draamaan, jossa teatterinkeinoja käytettiin kasvattavassa opetuksessa. Tärkeää oli prosessi, eikä tuotosta esitetty yleisölle.
Muistan, kuinka itse innostuin siitä 1980-luvun alussa Sepon koulussa. Olin lukenut innostavan Gavin Boltonin kirjoittaman (1981) teoksen "Luova toiminta kasvatuksessa". Bolton oli yksi draamakasvatuksen pioneereja yli 4o vuoden ajan Englannissa.
B oltonin kirjan epiteetti oli teoriaa draamasta. Draama oli - näin sanoisin- arvojen muutosteoria. Tavoite on muuttaa lasten ikäviä arvoja. Heille avataan uusi näkökulma johonkin ilmiöön (esim. asenne poliisi on köyhän vihollinen > poliisi on puoliso, jolla on koti ja perhe.
Muutokseen pyrittiin draamakokemuksella. Ja kuten sanoin minuun kolahti nimenomaan tuo opettaja-roolissa malli. Mutta ensin vähän yleisemmin.
Bolton erotti muutosprosessissa eri vaiheita: muuntuminen- kirkastumistaminen- laajeneminen, uuden näkökulman antaminen...
Ilmiötä voitiin tarkastella eri näkökulmista (eri rooleissa) eri tilanteissa. Käynnistykseen tarvitaan jännite. Prosessi etenee juonellisena tarinana. Prosessiin voi kuulua miniopetustuokioita. Väillä voidaan tehdä pikkutehtöviä. Välillä voidaan edetä pareittain. - pienryhmissä tai koko joukko massana.
Opettaja roolissa
Tuosta kirjasta bongasin "Opettaja-roolissa"- työtavan, jota käytin paitsi omassa luokassani mm. Kari Peunan luokassa kerran viikossa. Lyhyesti: Opettaja roolissa on draamaharjoite jossa näytellään yhdessä tarinaa, joka kehkeytyy koko ajan. Työtavassa voidaan yhtä hyvin näytellä istualtaan kuin liikkuen.
Boltonin idea oli, että opettaja rakentaa yhdessä oppilaiden kanssa kuvitteellista, lapsia kiehtovaa teemaa- mutta aikuisen ehdolla. Jos lapset haluavat leikkiä murhaa, opettaja valitseekin kohtauksia, jossa vainajan omaiselle viedään suruviestiä jne. Opettaja on koko ajan mukan fiktiossa valitsemassaan roolihahmossa, josta käsin hän haastaa, tukee ja kehittää draamatyöskentelyä. Kasvatuksellisena tavoitteena on - ei vain leikkiä- vaan myös syventää lasten ymmärrystä avamaalla tilanteeseen uusia yllättäviä näkökulmia.
Opettaja siis pyrki muuttamaan draamakokemuksella oppilaiden kielteisen asenteen tai laajentamaan muutoin ymmärrystä. Leikitty kokemus on voimakas. Ymmärtämys voi Boltonin mukaan syventyä vain, jos mukana on tiettyjä komponenttejae sim. aiheen pitää kiinnostaa - koko ryhmää.
Draaman kautta asiat voidaan nähdä subjektiivisesti pelkän objektiivisuuden sijasta. Siis eri henkilöiden näkökulmasta.
Prosessi etenee niin, että ensin oppilaat saavat ehdottaa aiheita. Niistä valitaan yksi. Ehdotetun aihe voidaan hajoittaa eri näkökulmiin (esim. sota-teema taistelu, strategia, harjoittelu, vangit, puute, siviilit, sotilaat). Jutussa tulee olla ristiriita jokin vaanii nurkan takana), vastakohta,
Opettaja voi etukäteen miettiä sopivia kohtauksia, ja niihin pitäisi aina liittyä jokin yllätys. Sitten jaetaan roolit ja määritellään tilanne. Esim. sota: ollaan hoitajia kenttäsairaalassa. Tuodaan sinne jännite: kuinka kestää mätänevän liha haju. Opettaja on esim. sairaalan komenteleva lääkäri. Oppilaat voivat näytellä kukin omaa roolia, heillä voi ryhmäroolit tai yhteinen massarooli.
Kun kohtaus on sopivassa kohdassa, opettaja ottaa aikalisän, ja käydään keskustelua siitä, mitä tapahtui? Miltä tuntui jne.? Tämä reflektiovaihe on tärkeä. Ennen seuraavaa kohtausta voidaan kirjoittaa itsenäisesti esim. haavoittuneena kirje kotiväelle.
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Muistan vieläkin useita viikkoja jatkuneet yhteiset tarinat mm. "Kadonneen opettajan mysteeri". Siinä käsitetiin oppilaiden huonoa käytöstä, rikosta ja sen seurauksia. Näyttelimme luokassa ja luokan ulkopuolella. Teimme verisiä kirjeitä, uutislööppejä, uutislähetyksiä jne. Jokainen oppilas vuorollaan kirjoitti sitten läksynä sen tunnin juonen etenemisen. Kun tarina loppui, kokosimme kaikki tuotokset luokan seinille, ihailimme yhteistä tarinakirjaa, johon sai myös piirtää tai liimata kuvia. Muistelimme pitkää prosessia ja pohdimme, mitä opimme.
Kuka siis toikaan pedagogisen draaman Suomeen. Kyllä se oli huikea Tintti Karppinen, joka suomensi Boltonin kirjan. Hän teki valtavan työn taidekasvatuksen edistämiseksi kouluissa, ja on nettitietojen mukaan edelleen hyvässä iskussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti