Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja

ENSI viikon keskiviikkona on syksyn ensimmäinen valmennuskeikka: Saamme innostaa helsinkiläisen Hiidenkiven yhtenäiskoulun opettajia syventämään osaamistaan yhteistoiminnallisen oppimisen upeissa taidoissa. Batmanina on Asko Leppilampi. Minä olen Robin, jos vertauksen ymmärrätte.

Oli siis upea syy kaivautua metodiklusterin syvyyksiin. Lainasin kirjastosta alan suomalaisen klassikon:

Pasi Sahlberg & Shlomo Sharan (toim.) 2002. Yhteis-toiminnallisen oppimisen käsikirja. Helsinki: WSOY.

Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja  on  yli 300-sivuinen, 19 artikkelista koostua teos.  Kun teema; yhteistoiminnallinen oppiminen on kovin monitulkintainen ja kun kirjoittajia on 25, niin se pitää lukea niinkuin käsikirjoja luetaan eri tulkintoja ja eri käsiteryppäitä sietäen. Osassa esitetellyistä malleista on ideoita, jota saattavat  tuntua varsin oudoilta, jopa yto-prinsiippien vastaisilta. 

Yhtenä esiemerkkinä  nostaa esiin kösikirjasta mainion kirja-arvion sen ilmestyessä 20 vuotta sitten Aikuiskasvatus-lehteen 1/2002  kirjoittanut Janne Matikainen:  Amerikkalaisissa artikkeleissa toistuu ryhmien keskinäinen vertailu jäsenten kehittymispisteiden peruusteella. Eikö se pikemminkin luo luokkaan kilpailuhenkeä yhteishengen sijaan, hän kysyy. Olen ihan samaa mieltä.  Matikaisen kirjaesittely löytyy netistä osoitteesta:

https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/93466/52144?acceptCookies=1

Kirjassa on kolme osaa: Menetelmiä, Yhteistoiminnallisen oppimisen sovellusmahdollisuuksia eri oppiaineissa ja Yhteisöllisen oppimiskultturin rakentaminen. Kirjassa on paljon konkreetteja esimerkkejä. Yhdyn myös siihen Matikaisen ajatukseen, että jäin kaipaamaan lyhyttä esittelyä yhteistoiminnallisen oppimisen teoreettisista  juurista. Toki yleiset periaatteet esitellään: positiivinen keskinäinen riippuvuus,  kasvokkain  tapahtuva kannustava vuorovaikutus, yksilöllinen  vastuu,  sosiaaliset taidot ja ryhmän suorittama prosessointi.  

Aineksia omaan synteesiini Yto:sta

Päivitin omaan aiempaan Ytosta tekemääni tiivistelmään punaisella  Sahlbergin ja Saran käsikirjasta löytämämäni oivallukset. Kuten näkee, kannatti lukea. Silvu plee!

Yhteistoiminnallinen oppiminen on ryhmätyöstä ja projektioppimisesta  kehitelty moninainen metodi. , jota oli alettu kokeilla maailmalla jo 197-1980-luvuilla. Siihen kuuluu eri koulukuntien kehittämiä useita eri tekniikoita, josta ehkä tunnetuin on palapelitekniikka (jako asiantuntijaryhmiin ja sitten saadun tiedon jakaminen - kannattaa tehdä muistiinpanoja) Puheenaiheeksi se nousi Suomessa 1990-luvulla. Keskeisiä metodin kehittelijöitä täällä olivat mm.  Pasi Sahlberg ja Asko Leppilampi. 

Mikä on yhteistoiminnallisen oppimisen tavoite? 

Edistää oppimista. Edistää sosiaalista kehitystä s.28Lisää läheisyyttä.

Vahvistaa koheesiota (mm. Luokkanhenki) luomalla hyvin toimivia ryhmiä.

Mitä ovat yhteistoiminnallisen oppimisen keinot?

Alusta alkaen menetelmälle oli tyypillistä oppilaiden autonomia ja yhteisvastuu sekä opettajan rooli neuvojana, avustaja ja yhteenvetojen tekijänä.

2000-luvulla metodin tuntomerkit ja samalla sen vaikuttavat lääkeaineet oli määritelty. Niitä oli viisi.

• Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken. Kokemus, että että ollaan samassa veneessä.  Kasvokkain tapahtuva kannustava vuorovaikutus s,101

• Positiivista sosiaalista riippuvuutta syntyy, kun ryhmällä on yhteiset tavoitteet ja kukin tietää toistensa osaamisalueet.
• Jotta yhteistyö synnyttäisi keskinäistä kiintymystä, on työtehtävän oltava sellainen, että joukkovoimasta koetaan olevan aidosti hyötyä.
• Motivaatio kasvaa, kun tehtäviä jaetaan jäsenten mielenkiinnon perusteella. Kun oppilaat saavat vastuuta ja vaihtoehtoja. Kun saavat itse keksiä kysymyksiä. s334
• Positiivinen riippuvuus näkyy ja tuntuu siinä, että jokainen haluaa auttaa toisia selviytymään paremmin ja oppii siinä samalla itsekin muiden avulla.
• Ryhmien tulisi olla heterogeenisia > maksimoi vertaisavun. s44
• Tehtävien tulee olla sellaisia, että niissä ei voi onnistua,  elleivöt muutkin onnistus. 109.
• Jokaiselle on löydettävä oma panos 348
• Ryhmähenkeä tulee rakentaa. Vaiheet: 1) tutustuminen 2)ryhmän identiteetti 3) keskinäinen tuki 4) erojen arvostaminen 5)  synergian kehittäminen (Kagan 1992).
• Yhteistä onnistumista tulee juhlia.

• TAUSTAOLETUKSIA: Yhteistyö on tehokkaampaa kuin kilpailu.Ihmisillä on luonnollinen riippuvuus toisista.

• Yksilöllinen ja yhteisöllinen vastuu ryhmässä: Jokaisella oma ja yhteinen vastuu. Vastavuoroinen avunanto s157.

• Käytetään hyväksi jokaisen vahvuuksia. 
• Ryhmä ei suvaitse vapaamatkustajia eikä työjuhtia.
• Kirjataan pelisäännöt.
• Tehtävän tulee olla vuorovaikutteinen 185. ryhmätehtävä 189
• Harjoitellaan eri  taitoja: johtamista, päätöksen tekoa,  rakentavaa keskustelua, viestintää, luottamuksen rakentamista, ristiriitojen ratkaisua s,110
• Harjoitellan eri rooleja: puheenjohtaja, kannustaja, tarkistaja, kirjuri, yhteensovittelija 146, välinemestari 211
• Tuotetaan yhteinen raportti tai muu tuotos. Kuka tahansa on valmis esittelemään sen

• Osallistava, avoin vuorovaikutus ryhmän sisällä.  Oleellista on puhumisen määrä s115; mitä itse ajatellaan.  Täsmennetään toisten ajatuksia 158. Samanaikainen vuorovaikutus s39. Jokainen saa puhua vuorollaan.

• Jotta tämä toteutuisi, ryhmän oli oltava kooltaan niin pieni (max 5), että jokaisella olisi oikeasti mahdollisuus osallistu

• TAUSTAOLETUKSIA:  Suuren joukon jakaminen pienemmiksi ryhmiksi auttaa  sekä opettajia että oppilaita saavuttamaan tavoitteensa paremmin.s10 Tieto peinryhmässä tapahtuvan toiminnan ja oppimisen säännöistä s11

• Sosiaalisten taitojen hallinta ja harjaannuttaminen.

• Tehtäville annetaan aina kahdet tavoitteet: a)  tiedolliset:yhteinen tavoite oppia uusia asia niin että se ymmärretään. b) sosiaaliset tavoitteet: opitaan toiminnallisesti sosiaalisia taitoja (yhteistyötaitoja). 
• Harjoitellaan itsetunnon, sosiaalisten vuorovaikutustaitojen ja oppimisstrategioiden hallintaa, konfliktien ratkaisua, yhdessä tekemisen taitoja
• Omien ajatusten päivittämistä. Taitoa olla erimieltä. Taitoa käyttäytä.
• Rationaalista ajattelua, perustelua, toisten näkemysten kokeiliua. Tavoittena on synteesi. s.131

• Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu (reflektio). Ryhmän itse suorittama prosessiointi.

• Tehtävä tarkkailla omaa toimintaa.
• Millaisia rooleja meillä oli? s. 322Mistä jäsenten toimimisesta oli apua ja mistä ei?  Mitä käyttäytymistapoja on syytä jatkaa, mitä on muutettava?  
• Lopussa arvioidaa, mitä opiskelujakson aikana opittiin, miten toimittiin, miksi toimittiin ja millä tavoin voitaisiin toimia paremmin seuraavalla kerralla. 

Yhteistoiminnallisessa oppimisessa oppimisen vaivan näkemiseen tarvittavaa dynamiikkaa ei haeta kilpailusta vaan yhteistyöstä. Siinä opiskellaan pienissä ryhmissä, yhteisvastuullisesti ja kurinalaisesti.  

Ryhmällä on yhteinen tehtävä, ja jokainen antaa siihen panoksensa

Sosiaalisia taitoja harjoitellaan systemaattisesti. Toiminnan perusta on ryhmän yhteisestä tavoitteesta ja onnsitumisen kokemuksista syntyvä jäsenten keskinäinen riippuvuus. Yhteistoiminnallista oppimista voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

Tuotos esitellään muille.

Yhteistoiminnallinen oppiminen on vain yksi metodi, mutta se voidaan yhdistää moniin muihin menetelmiin s.80

Muutamia kikkoja metodista innostuneelle: 

• Selvitä oppilaille,miksi opiskellaan ryhmissä?
• Aloita pienistä tehtävistä
• Selvitä kysymällä, kuinka oppilaat itse arvelevat osaavansa toimia ja oppia yhdessä s. 381
• Varaa aikaa lämmittelyyn.
• Järjestyksenpidossa hiljainen merkki 
• Tehtäväkortit
• Viikon tavoite harjoiteltaville taidoilla s. 47
• Etsi asiasta innostunut kollega.