Reflektiota tavasta tuottaa tekstiä

Oikeasti olen kirjoittanut koko elämäni. Jo teininä  olin Torso-lehden toimittaja ja harrastelija- näytelmäkirjailija. Sitten oppikirjailija ja luokanopettaja- lehden päätoimittaja. Sitten tutkija ja  tietokirjailija ja blogittaja. 

              
Viimeisen vuoden aikana on syntynyt Omnian tarina- yli 200-sivuinen teos, sparrausteksti Cygnaeuksesta sveitsiläistoimittajalle, OpeUra- tiimissä artikkeliehdotuksia ensimmäisistä maisteriopettajista, nettijuttuja Espoon kouluista perinneseuran Espoo 70-vuotta sivuille, juttu koulunkäynnistä Myllykylässä Lippajärvelaisten juhlalehteen, JJ:n muistokirjoitus, Rehtori vuonna 2030 Rexi-lehteen, puheet JJ:n muistotilaisuuteen ja Kaija Kuivasen eläkekemuihin, muistiot Ylen ja Suomen kuvalehden toimittajien haastatteluja varten...

Eli kirjoitettu on. Mutta vasta viime aikoina - Omnian tarinan valmistumisen jälkeen- olen alkanut pohtinut omaa tapaani tuottaa tekstiä. Onko se fiksu? Se on äärimmäisen sanoisinko raskas. En ole huolissani itse sisällöstä vaan prosessista.

Eilen sain valmiiksi ensimmäisen version artikkelista, joka etsii vastausta kysymykseen, mitä hyvä opetus ja hyvä opettaja ovat tarkoittaneet eri opettajapolville vuodesta 1863 alkaen. Päätin pysähtyä toviksi reflektoimaan. Miten tekstini syntyy?

• Ensimmäinen poiju on idea juonesta. Siis kysymys johon etsin vastausta. 
• Seuraava on alustavan  rakenteen löytäminen. Tässä luurankona oli opettajapolvet. Olin käyttänyt sitä jo tosi monta kertaa, ja kirjoittanutkin niistä sekä blogiin että kahteen tietokirjaan. Silti aivoni pakottivat minut aloittamaan alusta. Nuo julkaisut muuttuivat osaksi dataa. 
• Aloitin siis kokoamalla taas kerran dataa juttua varten. Luin uutta ja vanhaa. Minulla on sitä valtavasti Macin muistissa, koska olen tallentanut sinne mm. referaatit kaikista lukemistani kirjoista. Lisäksi tallessa on suurin osa aikaisemmin itse kirjoittamastani. Eikun hakusanoilla viisauksia esiin. Ja niille oma dokumentti. Tämän artikkelin pituusmaksimi oli 15 sivua. Kokosin sitä varten usean viikon aikana yli 300-sivuisen materiaalipankin. 
• Nyt sitä oli ryhdyttävä perkaamaan ja jäsentämään- toiseen dokumenttiin.  Kokosin erikseen yhteen dokumentiin eri aikakausien käsityksiä koulun tehtävistä, hyvästä opettajasta ja opetukseen päämääristä, sisällöistä ja metodeista (työvavat+ didaktiset periaatteet + tilat ja välineet + tutkinnot ja arviointi. 
• Materiaalipankin ja erillinen dokumentti olivat kaksi aarreaittaa, joista sitten aloin muuttaa dataa tekstiksi. Syntyi 50-sivuinen raakateksti, ja sille rakennekaavaa: Johdanto (mitä aion sanoa), sukupolvittain teksti: ajankuvaus, kuvaus opetusta ohjaavien normien ja ajan opetusoppien odotuksista opetukselle ja opettajalle sekä kuvaus opettajan arjesta. Lopuksi lyhyt yhteenveto, miten odotukset olivat muuttuneet (mitä tuli sanottua).
• Seuraava poiju oli tekstin hiominen, sanaleikit. Turhien toistojen poistaminen. Oikolukua.  Tallensi varmuuden vuoksi eripituisia varakopioita. Pääsin noin 30 sivuun. 
• Sitten alkoi kivulias  amputointi. Joka virkkeestä pois "turhat" sanat. Pitkän sanan tilalle lyhyempi. Kun tekstiä oli noin 25 sivua, teksti oli parhaimmillaan. Oli vielä otettava pois 10 sivua. Kun jäljellä oli 21 sivua alkoi tehdä jo pahaa. Yksin lähdeluttelo ja lähdeviitteet vaativat viisi sivua. Tekstiä saisikin olla vain 12 sivua! HUH! Mitä ihmettä voin ottaa vielä pois. Päätin raivata joka tekstipätkästä  mekaanisesti 30 %. Nyt meni jo aarteitakin.
• Klo 20 sivumäärä oli 17. Lähetin artikkelin tilaajalle viestin, että näin nyt on. Sain vastauksen. Olkoon. Hain Alkosta konjakkipullon.

Mitä opin tavastani kirjoittaa? Periaatteessa poijutus toimii: Kysymys (johdanto) - rakenne juonen mukaan- datasta editoidun tekstin pudotus sinne- ja viimeiseksi vastauksen tiivistys. Sisältöä ja muotoa jatkuvasti kehitellen.

Käytän kuitenkin ihan liikaa aikaa datan etsimiseen ja myllyttämiseen. Omnian tarinassa haahuilin erilaisiin välianalyyseihin kuvituksiin, joita en sitten käyttänytkään. Yksi lääke olisi kirjoittaa itselle selkeä työlista ja etenemisjärjestys. Ja käskyttää itsensä lopettamaan jossain vaiheessa.

Minun on jatkossa järjestettävä referaatit ja muu aineisto koneelle fiksummin. Nyt kamaa on liian monessa paikassa. Kun kokoan dataa, kirjaan heti lähteen ylös. Nyt aikaa meni  mainion ilmaisun alkuperäisen lähteen etsimiseen eri hakusanoilla ihan liikaa. 

Ehkä kannattaisi aloittaa luomalla ensin huolella  perusrakenne? Tätä tapaa käytin mm. kirjoittaessani Jukka Jokirannan muistokirjoitusta. Kävin läpi nipun julkaistuja muistokirjoituksia ja  matkin niistä - kieltä myöten oman pohjan.

Sitten voisi kannattaa kirjoittaa vapaasti ensimmäinen tekstin alkuaihio ja kaivaa siihen pelkästä omasta muistista faktat. Ja vasta sen jälkeen  tarkistaa niitä, rikastaa ja muokata tekstiä lähteistämällä. 

Omnia-kirjaa viimeisellessä tein myös aikataulutuksen. Nyt en muistanut. Auttoi kun  pystyi rajaamaan yhden päivän urakan. Oikolukuun kannattaa varata enemmän aikaa.

Kullakin jutulla on oma luonteva pituutensa. Siksi olisi fiksua pyytää tilaajalta väljä pituustoive. Tässä jutussa se olisi ollut max 21 sivua.

Vinkkejä tietokirjan kirjoittamisesta innostuneille.

OLEN ollut mukana Espoon perinneseuran toiminnassa muistaakseni vuodesta 2008 alkaen. Seuran  keskeinen toimintamuoto on kirjojen kirjoitaminen ja niiden julkaiseminen. 

Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 2000, ja tuorein  Kari Forsbergin "Kummitustarinoita Espoosta" ensi torstaina klo 18. Julkistaminen tapahtuu turvallisuussyistä Skypessä.

OSANA tilaisuutta neljä muuta kirjoja kirjoittanutta perinneseuralaista Esko  Uotila, Tarja Rae, Nina Mäkelä  sekä minä kerromme omien "vanhojen" kirjojemme syntyprosessista. 

Kuvasin ja editoin kolmen muun  muutaman minuutin vinkkiclipsit eilen.  

Tänään kuvaan vielä omaa prosessiani, kun toimitin elämänkertakirjaa kouluneuvos Atso Vilkkijärvestä.

"Usein ensimmäisenä – Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi / toim. Martti Hellström – 2016

Espoon entisen koulutoimenjohtajan Atso Vilkkijärven 254-sivuinen muistelmateos “Usein ensimmäisenä. Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi” on mielenkiintoinen ja jännittävä elämäntarina ja sukukertomus, mutta se on myös enemmän. Teos piirtää lukijalle kuvaa suomalaisen koulun matkasta 1940-luvun supistetuista kansakouluista moderniksi kansainvälisesti arvostetuksi nykyjärjestelmäksi. Erityisesti esillä on Espoon koulutoimen kehitys peruskoulu-uudistuksen kitkaisestakin sisäänajosta tämän päivään menestystarinaan saakka."

7 omaa vinkkiäni

1. Oma kiinnostus ja kirjan aiheen liittyminen omaan kokemusmaailmaan ovat tosi tärkeitä. Prosessin kanssa jaksaa  paremmin, jos aihe  oikeasti kiinnostaa itseä ja jos tuntee  edes kohtuullisesti aihealuetta entuudestaan.  Eikä haittaa, jos arvelee, että se kiinnostaa muitakin :-)

2. Kirjalla on aina muoto ja sisältö. Muodolla tarkoitan rakennetta, strukturia ja tyyliä. 

Atson kirjassa rakenne oli kronologinen. Päälukuja oli 12. Luku vaihtui elämäntilanteiden muuttuessa. Lukujen olisi hyvä olla about samanpituisia.  Tein kullekin luvulle esillisen "sisäänmeno" sivun.

Kirjan alkuun tulee yleensä tiivis esipuhe, joka on kirjan "myyntipuhe". Kirjan loppuun tulee jälkisanat.  Me laitoimme sinne myös  henkilö/asiahakemiston.  

Muotoon kuuluu myös ratkaisu kuvien ja ns. inserttien käytöstä. Itse virkistin tekstiä pikku tarinoilla,  leikkeillä ja toisten ihmisten  kommenteilla.  On  myös hyvä miettiä otsikointisysteemi; kuinka monta eri tasoista otsikkoa on käytössä? Ovatko otsikot lausemuodossa?  Mitä fonttia käytetään? 

3. Kirjan keskeisin juttu on sisältö. Mistä löytää dataa, jota kirjoittaja muokkaa tiedoksi? Tässä tapauksessa olin Hannu Hanhi. Atsolla oli valtavasti materiaalia tallella: valokuvia, muistiinpanoja, kirjeitä jne.  Ne erotettiin  pääteksistä eri fonteilla ja usein myös väripohjalla. 

Pääosin aineisto syntyi muutaman viikon välein pidetyissä haastattelusessioissa. Minä nauhoitin keskustelut Atson ja hänen vaimonsa kanssa, kirjoitin niistä luonnokset  ja Atso reflektoi- ja  paranteli. 

Valokuvien digitoiminen tehtiin ihan älykännykällä, mutta suosittelen kuitenkin skannausta.  

Kun rakenne, karkea sisällysluettelo oli tehty jo alussa, oli mahdollista hioa tekstiä mistä luvusta tahansa alkaen.

4. Kun miettii, mitä ja miten kirjoittaa, on ratkaistava keille sitä ensisijaisesti tekee. Asiantuntijoille? Tavallisille ihmisille? Kaikille on hyvä kirjoittaa hyvää suomea  lyhyin lausein. Maino  ohje on, että yksi kappale käsittelee yhtä asiaa, väitettä perusteluineen.

5. Kirja on myös taitettava. Hoidin sen Macin pages-ohjelmalla, mikä ei ole kovin kaksinen työkalu taittoon. Mutta helppo. Sitten koko hoito pdf:ksi.

6. Teksti pitää oikolukea useita kertoja.  Voi sitä kirjoitusvirheiden määrää!  Tähän kannattaa varata aikaa. Ja pyytää tarkkasilmäisiä kavereita avuksi.

7. Siten on valittava hyvä kirjapaino. Pyydä tarjouksia. Ja on päätettävä painosmäärä. Yleensä ns. omakustanteissa muutama sata tulee usein  suhteellisesti paljon edullisemmaksi kuin muutama kymmenen.

Vielä ehdit!

Tervetuloa Espoon perinneseuran  maksuttomaan  Kummitus-webinaariin torstaina 26.11 klo 18 !

Espoon perinneseura julkistaa jälleen uuden kirjan.  Kari Forsberg on koonnut kummitustarinoita Espoosta. Kauniin kirjan on taittanut ja kuvittanut Leena Yrjölä. Webinaarissa kirjan tekijä kertovat kirjastaan, ja kuullaan ja nähdään yksi näistä keromuksista.  Lukijana on Jukka Jokiranta Espoon työväenteatterista. 

Kirjan esittelyn jälkeen perinneseuran tietokirjailijat antavat vinkkejä oman tietokirjan kirjoittamista harkitseville.

Webinaari  toteutetaan  skypekokouksena. Linkki lähetetään erikseen tapahtumaan ilmoittautuville. Ilmoittaudu tänne https://bit.ly/ilmoittaudu-26112020

Lisätietoja Espoon perinneseurasta osoitteessa :

https://espoonperinneseura.net

https://www.facebook.com/EspoonPerinneseura

 

Kirjoita, vaikuta, menesty

KIRJOITTAMINEN on  hauskaa. Ahmin kirjoja, jotka lupaavat tehdä minusta paremman kirjoittajan. Tällainen on  Tom Lunbergin teos (2001) : "Kirjoita, vaikuta ja menesty!" Helsinki: WSOY.

Jaan mieluusti perusidean: Kirjoittajan tehtävä on muuntaa informaatio tiedoksi (ei tyytyä vain jakamaan dataa). Älä yritä kertoa kaikkea, kerro oleellinen. Vältä ristiriitaisia viestejä. Tämä edellyttää näkökulmaa ja rajaamista. Jotta tieto muuttuu ymmärrykseksi (lukijan päässä), juttuun tarvitaan opetus. Silloin jutusta on lukijalle hyötyä. Silloin kirjoittaja vaikuttaa.

Tietoyhteiskunnan tärkein tuote on tieto. Kirjoittamalla informaatiosta jalostetaan tietotuote. Lundberg ohjaa kirjoittajaa olemaan subjektiivinen. Oleellista on löytää poikkeava näkökulma.

Lundberg kehottaa kiinnittämään huomiota jutun rakenteeseen. Kirjoittajan tehtävä on luoda punainen lanka, arkkitehtuuri, rakenne, kuinka hän  kuljettaa  juttua. Mallia hän ottaisi draamasta. Draamassa on  ongelma ja sen ratkaisu. Vie lukija nopeasti paikan päälle.  Sijoita juttuun yllätys, käänne:  diagnoosi ja hoito. Tuo oikeita ihmisiä  (useita. Käytä sitaatteja. Vältä passiivia. Loppuun  positiivinen ohje: kuvaa ihmiset tilanteessa, jossa ongelma on ratkennut.

Lundberglla on hyviä ohjeita: Paras tapa kehittyä kirjoittajana on kirjoittaa. Ja kirjoittaa uudelleen. Kirjoittaminen on lyhentämistä. Jätä poista turhat täytesanat (esim. sangen). Kirjoita uudelleen. Ensimmäinen juttuversio on vain luonnos. Minua viehätti myös hänen esittelemänsä  ns. elementtikirjoittaminen: Kirjoita yhden idean, lyhyitä  kappaleita, joissa ei ole viittauksia toisiin kappaleisiin (se helpottaa myös kappaleiden poistamista).

Mutta myös hieman petyin: Kannatan Lundbergiin ideaa lyhyesti kirjoittamisesta. Sen opettamiseen tämä kirja on kuitenkin liian pitkä :-)

Kirjasta löytyy osuva Blaise Pascalin sitaatti: ”Mikä on kirjoitettu ilman vaivannäköä, se tavallisesti luetaan ilman kiinnostusta.”