Yhdelle kirjoista on oikein kustantajakin. Olen ollut hankkeessa mukana kesäkuusta alkaen. Kirja ilmestyy syyskuussa, ja sitä esitellään Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Siitä enemmän myöhemmin. Sen voi kai kuitenkin paljastaa, että kouluun se liittyy.
TOINEN kirja näyttää syntyvän hitaammin. Joku saattoi huomatakin, että työryhmämme Evinsalo- Hellström- Holste- Wass oikein etsiskeli taidekasvattajia haastateltavaksi vuosi sitten. Koehaastattelut on tehty, ja demo-osuuksia käydään taas läpi torstaina. Yhdelle kustantajalle ideaa on jo tarjottu, muttei mennyt läpi. Jatkamme työstämistä.
KOLMAS kirja: 100 suurta kasvattajaa on ollut neljä vuotta telakalla. Kirjanteko alkoi kesällä 2010, ja päättyi vuonna 2013. Noin kolmen vuoden ajan tapasimme Kansasen Pertin kanssa OKL:n ruokalassa ja hioimme tekstejä. Homma pysähtyi laakista. Sen verran veti hapoille, että kustantajaehdokas piti sitä ainulaatuisena, mutta ei uskonut löytävänsä sille lukijoita. (No sen jäleen on sitten tehty monta muuta kirjaa).
Kaivoin käsikirjoituksen tänään uudelleen esille, ja faceliftasin yhtä pötlöä about 40 pedagogia. Uusi versio syntyy muutamassa päivässä, mutta tekstiä on vielä hiottava yhdessä Kansasen kanssa. Väänsin oikein kansiaihionkin.
OLEN näistä kaikista kirjoista innoissani, mutta tämä kolmas voi olla itselleni kaikkein rakkain. Olen saanut käyttää sitä tehdessä hyväkseni 45 vuoden aikana tekemäni muistiinpanot.
Kirjassa tarkastellaan kasvatuksen historiaa henkilöiden kautta esittelemällä 100 merkittävintä kasvattajaa. Millä perusteilla valita vain sata ja juuri nämä sata? Lukuun sata ei ole kestävää syytä, se vain tuntuu riittävältä. Miksi juuri nämä henkilöt? Yhtenä keskeisenä valintakriteerinä on ollut kasvattajan ajatusten ja tekojen tähän päivään asti kantanut vaikutusvoima, nimenomaan länsimaiseen kasvatukseen. Toki vaikutusvoiman arvioiminen on vaikeaa.
Mukaan on valittu pedagogiikan historiaan pysyvästi jääneitä henkilöitä eri puolillta maailmaa ja eri aikakausilta. Vahvimmin esillä ovat englantilaiset, ranska- laiset, saksalaiset, sveitsiläiset, ukrainalaiset, venäläiset sekä tietysti antiikin Kreikan ja Rooman kasvattajat. Osan maine perustuu uusien kasvatusta koskevien päämäärien, näkemysten, teorioiden, menetelmien ja perusteluiden ideoimiseen. Osa taas on mukana käytännön kasvattajina, jotka ovat toteuttaneet konkreetisti ensimmäisten joukossa uudenlaisia ratkaisuja.
Tänään uutena markkinoitavilla ideoilla on usein pitkät, unohdetut juuret. Historian kirjoihin päästään kuitenkin aina myös sattumanvaraisesti. Juuri mitään ei kukaan keksi tyhjästä. Maineen saa aina vain joku monista. Joku saa antaa uudelle ajatukselle kasvot, ja idea kirjataan hänen nimiinsä. Mukaan ei ole otettu ketään yhä elävää, eikä lainkaan suomalaisia kasvattajia. Heistä ilmestyy myöhemmin erillinen teos. Niin toivon.
Kirjoittajat tietysti vastaa valinnoista. Meitä on kaksi. Toisella on 37 vuoden kokemus opettajana, rehtorina ja käytännön koulupoliitiikkona. Pitkä kokemus toki antaa valintoihin eväitä. Mutta valintoja on myös pystyttävä perustelemaan kasvatuskäytäntöjen ja -ideoiden taustalla olevien teorioiden kannalta. Tämä on ollut mahdollista, koska toinen kirjoittajista on kasvatustieteen emeritusprofessori Pertti Kansanen, aiheen ehdottimia auktoriteetteja Suomessa.
Kirjasta on tarkoitus tulla yleistajuinen tietokirja, joka on kirjoitettu kaikille kasvattajille ja kasvaville. Tavoitteena on auttaa itse kutakin ymmärtämään syvemmin kasvatusta ja opetusta sekä sen ikuisia kysymyksiä. Tarkoitus on, että teoksesta avautuisi sopivan yksinkertaistettu näkymä länsimaisen kasvatuksen historiaan. Tällainen ote sopii hyvin myös pitkän toimittajan uran tehneelle kirjoittajalle. Kirjaa ei tarvitse lukea kerralla eikä alusta loppuun.
Olen varma, että jos teos painetaan, se herättää lukijoissa kiinnostusta jopa arvostusta edellisten sukupolvien kasvattajien työtä kohtaan. Olisi hienoa, jos se pystyisi lisäksi vahvistamaan lukijoiden edellytyksiä ymmärtää 2010-luvun koulutuskysymyksiä osana vuosisatojen aikana jatkuvasti elänyttä kasvatus-perinnettä.
