Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, toukokuuta 06, 2015

Professori Pertti Kansaselle merkittävä huomionosoitus

SUOMALAINEN tiedeakatemia on myöntänyt vuoden 2015 kunniapalkinnon professori-emeritus Pertti Kansaselle (s. 1940). Palkinto myönnettiin Suomalaisen Tiedeakatemian vuosikokouksessa Säätytalolla 17.4.2015. Kansanen on ensimmäinen palkinnon saanut kasvatustietelijä.

Suomalainen tiedeakatemia  (Academia Scientiarum Fennica; englanniksi Finnish Academy of Science and Letters) on yleistieteellinen keskusseura. Vuonna 1908 perustettu seura edistää  sääntöjensä mukaan tutkimusta ja toimii korkeatasoista tutkimusta harjoittavien tutkijoiden yhdyssiteenä. Seuran jäsenmäärä on rajoitettu ja jäsenistö valitsee itse uudet jäsenet. Kaikkiaan akatemiassa on  yli 500 jäsentä.

Pertti Kansanen on alkuperäiseltä koulutukseltaan kansakoulunopettaja. Ennen  siirtymistään yliopistouralle hän toimi Espoossa Sammalvuon kansakoulussa kansakoulunopettajana.

Tiede kuitenkin kiehtoi.  Kansanen jatkoi opintoja Helsingin yliopistossa. Hän on  yksi suomalaisen kasvatustieteen Grand Old Manin Matti Koskenniemen oppilaista.

Pertti Kansanen väitteli tohtoriksi vuonna 1973. Hänet  nimitettiin opettajakoulutuksen apulaisprofessoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1978 ja professoriksi 1982. Kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaanina hän toimi vuosina 1983–1990. Emeritukseksi Kansanen jäi vuonna 2004.

Pertti Kansanen on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisen opettajakoulutuksen uudistajana; Hän on yksi akateemisen opettajankoulutuksen ja maailmalla paljon kiinnostusta herättäneen tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen isistä. Suomalaisen tiedeakatemian mukaan suomalaisen koululaitoksen menestys PISA-tutkimuksissa on paljolti tämän työn tulosta. Pertti Kansasen ansiot  on tunnustettu laajalti. Hän on myös kolmen yliopiston kunniatohtori.

Akateemisen tutkimuksen lisäksi Kansanen on kirjoittanut myös kasvatustiedettä tavallisille ihmiselle avaavaa kirjallisuutta. Ehkä tunnetuin  näistä teoksista on Ps-kustannuksen julkaisema "Opetuksen käsitemaailma". Nuorempana Kansanen oli myös oppikirjailija. Hän oli mukana peruskoulun alkuvuosien Kansalaistaidon menestysoppikirjan laatineessa työryhmässä. Kansanen on myös yksi Luokanopettaja-lehden pitkäaikaisimmista avustajista erilaisilla salanimillä.

MITÄ syvimmät onnittelut opettajalleni ja väitöskirjani ohjaajalle Pertille

Martti

Ei kommentteja: