TÄNÄÄN vespalla huikeassa ilmassa kohti Katajanokkaa ja "Ohjaamo tuli! Nyt tehdään! "-seminaaria.
Wanhassa Satamassa pidettävän seminaarin järjestävät Espoon kaupunki/Omnia, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki, Kohtaamo-hanke, SVEPS ja Uudenmaan TE-toimisto.
OHJAAMO on nuorisotakuuseen liittyvä matalan kynnyksen ohjaus- ja palvelupiste, siis oimintamuoto, jolla nuoret ohjataan kädestä pitäen työhön tai koulutukseen. Tärkeä työkalu syrjäytymisen estämisessä.
Raportoin seminaarista realiaikaisesti.
Ohjelma on seuraava:
12.00. Tapahtuman avaus. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Nenonen listasi: Työttömyys kasvaa isoissa kaupungeissa: Espoo 9,8 %, Tampere 17,1 %... Koko maa 13,2%
Vantaan nuorisotyöttömyys on noin 10%. koko maa 16.1 %.
Yli vuoden työttömänä olleiden osuus kasvaa ja tuo kuntakentälle lisärasitteita.
On myös hyviä uutisia: Nuoret on saatu mukaan suunnittelemaan omaa tulevaisuuttam
Vantaan Petra on löytänyt 1500 työpaikkaa nuorille....
Ohjaamosta nuoren ääni kajahtaa! Kaks Marjaa
Ohjaamon pelastama Miika räppäsi komeasti ryhmänsä kanna komeasti, kiitti ja kertoi, että elämä on ihanaa.
12.20 Nuorisotakuu pääkaupunkiseudulla. Takuuta toteuttamassa -hankkeen avaukset. Työllisyyspalveluiden johtaja Heidi Nygren
Kuulemme selvityshankkeesta, jonka sivutuotteena ohjaamo on syntynyt.
- Palveluita on paljon. mutta nuoret eivät löydä niitä.
Ohjaamossa. Nuori ykkösenä. Palvelu olen minä. Byrokratia pois. Taivas kattona! Tulos ratkaisee! Mainetekoja
12.40 Miksi nuori ryhtyy yrittäjäksi? Nuori yrittäjä, lukiolainen Katarina Järvinen.
Hän on ollut kaksi vuotta lukion ohella ripsimuotoilija.
13.00 Mitä työnantaja tarjoaa ja odottaa Ohjaamolta?
Toimitusjohtaja Carita Orlando
Orlando on toiminut 10 vuotta yrittäjänä. Hän työllistää omassa tlitoimistossaamn 16 työntekijää.
- Työtä on hankala löytää niin nuorten, joilla ei ole kokemusta kuin yli 50-vuotiaita, joilla on kokemusta. Naiselle paras ikä on 35-37 v
Työpaikat syntyvät pieniin yrityksiin. Tulevaisuudessa ei ehkä ole työpaikkoja, on vain osaamisen myyntiä ja ostamista.
Kesäseteleitä tärkeämpää olisi, että palkkaaminen tehtäisiin helpommaksi. Palkkaaminen on nyt liian byrokraattista. Oppisopimus ei työnantajia kiinnosta- koska joutuu sitoutumaan tuntemattomaan nuoreen ja kouluttaminen on pois tuottavasta työstä.
Ohjaamosta hän toivoo yhtä yhteyshenkilöä, ei luukulta toiselle juoksuttamista, erilaisia lomakkeita, joissa samoja asioita kysytään yhä uudestaan. Tarvitaan helppoutta ja tietoa nuorista, jota pitäisi palkata.
- Se on kuitenkin muistettava, että työllistää ei voi vain velvollisuudesta vaan täytyy löytyä asiakas, joka maksaa.
13.20 Yleisön kysymykset ja kommentit
13.30 Kahvitauko
14.00 Pääkaupunkiseudun Ohjaamot esittäytyvät
Ohjaamo Espoo, Omnia Projektipäällikkö Pekka Räsänen
Ohjaamo Helsinki, Projektipäällikkö Sirkku Reponen
Ohjaamo Vantaa, Projektipäällikkö Katja Rajaniemi
Pekka Räsänen esittelee Espoon ohjaamon tavoitteita.
15.00 Ohjaamot valtakunnallisesti. Mitä uutta Kohtaamosta? Projektipäällikkö Katariina Soanjärvi
- Tavoitteena yhteiset palvelut nuorille, yksi hissi!
- Nuoret oman traktorinsa ohjaajina.
Ohjaamotoimintaa (ESR-rahoituksella ja kansallisella rahoituksella) on jo 80:ssa kunnassa! Ohjaamoita on 30.
15.20 Nuorten ohjaus ja verkosto. Tutkija Sanna Aaltonen
16.00 Keskustelu ja seminaarin yhteenveto. Työllisyyspalveluiden johtaja Heidi Nygren
Wanhassa Satamassa pidettävän seminaarin järjestävät Espoon kaupunki/Omnia, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki, Kohtaamo-hanke, SVEPS ja Uudenmaan TE-toimisto.
OHJAAMO on nuorisotakuuseen liittyvä matalan kynnyksen ohjaus- ja palvelupiste, siis oimintamuoto, jolla nuoret ohjataan kädestä pitäen työhön tai koulutukseen. Tärkeä työkalu syrjäytymisen estämisessä.
Raportoin seminaarista realiaikaisesti.
Kari Nenonen avaa tilannekuvaa. |
12.00. Tapahtuman avaus. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Nenonen listasi: Työttömyys kasvaa isoissa kaupungeissa: Espoo 9,8 %, Tampere 17,1 %... Koko maa 13,2%
Vantaan nuorisotyöttömyys on noin 10%. koko maa 16.1 %.
Yli vuoden työttömänä olleiden osuus kasvaa ja tuo kuntakentälle lisärasitteita.
On myös hyviä uutisia: Nuoret on saatu mukaan suunnittelemaan omaa tulevaisuuttam
Vantaan Petra on löytänyt 1500 työpaikkaa nuorille....
Ohjaamosta nuoren ääni kajahtaa! Kaks Marjaa
Ohjaamon pelastama Miika räppäsi komeasti ryhmänsä kanna komeasti, kiitti ja kertoi, että elämä on ihanaa.
Työllisyyspalveluiden johtaja Heidi Nygren |
Kuulemme selvityshankkeesta, jonka sivutuotteena ohjaamo on syntynyt.
- Palveluita on paljon. mutta nuoret eivät löydä niitä.
Ohjaamossa. Nuori ykkösenä. Palvelu olen minä. Byrokratia pois. Taivas kattona! Tulos ratkaisee! Mainetekoja
Ohjaamosta julkistettu malli |
Hän on ollut kaksi vuotta lukion ohella ripsimuotoilija.
13.00 Mitä työnantaja tarjoaa ja odottaa Ohjaamolta?
Toimitusjohtaja Carita Orlando
Orlando on toiminut 10 vuotta yrittäjänä. Hän työllistää omassa tlitoimistossaamn 16 työntekijää.
- Työtä on hankala löytää niin nuorten, joilla ei ole kokemusta kuin yli 50-vuotiaita, joilla on kokemusta. Naiselle paras ikä on 35-37 v
Työpaikat syntyvät pieniin yrityksiin. Tulevaisuudessa ei ehkä ole työpaikkoja, on vain osaamisen myyntiä ja ostamista.
Kesäseteleitä tärkeämpää olisi, että palkkaaminen tehtäisiin helpommaksi. Palkkaaminen on nyt liian byrokraattista. Oppisopimus ei työnantajia kiinnosta- koska joutuu sitoutumaan tuntemattomaan nuoreen ja kouluttaminen on pois tuottavasta työstä.
Toimitusjohtaja Carita Orlando |
- Se on kuitenkin muistettava, että työllistää ei voi vain velvollisuudesta vaan täytyy löytyä asiakas, joka maksaa.
13.20 Yleisön kysymykset ja kommentit
13.30 Kahvitauko
14.00 Pääkaupunkiseudun Ohjaamot esittäytyvät
Ohjaamo Espoo, Omnia Projektipäällikkö Pekka Räsänen
Ohjaamo Helsinki, Projektipäällikkö Sirkku Reponen
Ohjaamo Vantaa, Projektipäällikkö Katja Rajaniemi
Pekka Räsänen esittelee Espoon ohjaamon tavoitteita.
Pekka Räsänen |
Tavoite luoda toimintamalleja, jolla vähennetään nuorisotyöttömyyttä. Kohdejoukko 3800. Suurelta osin "pudokkailta" puuttuu koulutus.
- Tavoite on ottaa kaikki heidät haltuun!
Nyt puhuu Sirkku Reponen.
- Ohjaamo on monialainen palvelupiste- nuori voi tulla minkä tahansa ongelman kanssa. Nimettomänäkin voi kysellä neuvoja.
Helsinkiin komeat tilat Kamppiin.
Vantaan projektipäällikkö Katja Rajaniemi esittelee hänkin henkilöstöään.
- Porukka on kasassa, ja pääsemme aloittelemaan pian.
Vanhtaan ohjaamo toimii Tikkurilassa, mutta suunnitteilla on myös popup-ohjaamotoimintaa ei puolilla Vantaata. Avajaiset ovat perjantaina 12.6. klo 13-16.
AIKAA jäi vielä muutamalle kysymykselle. Mm. rahasta.

Projektipäällikkö Katariina Soanjärvi |
- Tavoitteena yhteiset palvelut nuorille, yksi hissi!
- Nuoret oman traktorinsa ohjaajina.
Ohjaamotoimintaa (ESR-rahoituksella ja kansallisella rahoituksella) on jo 80:ssa kunnassa! Ohjaamoita on 30.
15.20 Nuorten ohjaus ja verkosto. Tutkija Sanna Aaltonen
16.00 Keskustelu ja seminaarin yhteenveto. Työllisyyspalveluiden johtaja Heidi Nygren
2 kommenttia:
Paljon kauniita sanoja, olen varma siitä. Kuten olen siitäkin, että siihen koko juttu sitten rajoittuukin. Kauniisiin sanoihin. Niinkuin aina ennenkin. Lopettakaa jo vähitellen, tuo on valehtelemiseen rinnastettavaa toimintaa; joku viaton lapsi vielä uskoo noihin satuihin ja ajautuu itsemurhaan kun joutuu kohtaamaan todellisuuden!
Niinkö? Mm. Vantaan Petra on tehnyt tosi upeaa työtä.
Lähetä kommentti