15 seniorirexiä + Tekoäly = totta

Espoossa toimii vireä eläkeläisrexien yhdistys. Tänään 15 seniorin ryhmä pääsi tutustumaan Otaniemessä Microsoftilla tekoälyn mahdollisuuksiin opetuksen ja oppimisen sekä laajemmin koulun toiminnan kehittämisessä. Asiantuntijana oli firman toimiala-asiantuntija Vesa Äyräs. Ennen kuin hänet kaapattiin liike-elämän, hän ehti toimia  itsekin yli 20 vuotta Espoossa rehtorina. Vesa oli myös  vastuussa 2010-luvun puolivälistä alkaen fullanilaisen NPDL-hankkeen tulevaisuustaitojen  jalkauttamisesta.

Tänään Vesa on maan johtavia tekoälymiehiä. Hän tartutti kiistatta oman innostuksensa  entisiin kollegoihinsa vankalla asiantuntemuksellaan ja myös upeasti uuden innovaation mahdollisuuksia vanhempiakin silmiä avanneilla demoilla. 

Näimme mm. kuinka tekoäly käänsi suoraan hänen puheensa englanniksi ppt-esityksen alareunaan. Näimme, kuinka Chat gtp:n (parannettu versio?) laati muutamassa sekunnissa tietystä aineksesta oppilaille tehtäviä. Kuinka se kirjoitti sovittelevan kirjeen koulua moittineelle huoltajalle. Kuinka sen avulla  voitiin eriyttää tehtäviä tai vaihtaa opetuskieli toiseksi- joko tekstinä tai puheena. Kuinka sen avulla voidaan luoda mistä tekstistä tahansa ekirja.

Vakuutuin;: Tekoäly on upea mahdollisuus. Se  voi olla  väsymätön opettaja, joka  auttaa ja sparraa oppilasta niin kauan kuin tarvitaan. (Tai ehkä mieluummin mm. palkkaussyistä :;-) väsymätön apuopettaja). 

Tekoäly on upea mahdollisuus myös opettajalle. Sen avulla jokaisella oppilaalla on ikäänkuin oma tutoropettaja/koulunkäynninohjaaja, ja opettajalle jää aikaa kohdata oppilaita. Jokainen saisi personoitua tukea. Oppimisessa voidaan ottaa huomioon  oppilaiden erilaisuus (tavallinen oppiminen> mestarioppiminen> poikkeuksellisen lahjakkaisen oppilaiden tutorointi). Sen avulla tunnistetaan oppilaan oppimisen esteitä - ja autetaan niiden ratkaisemisessa. Sen avulla tuotetaan selkokielistä suomea. Se voi auttaa alkuun. Sen kanssa voidaan tehdä yhdessä.

 

Tekoäly nostaa oppimisen iloa. Oppilas saa tekoälyltä vastauksen juuri silloin, kun hän sitä tarvitsee. Mutta myös oppilaan käyttämään tekoälyä  - ei vain kopioimaan tietoa paikaista toiseen. 

Myös opettajan on opittava uuttaa. Tehtävänantoja pitää muuttaa. Ei kysytä enää perusfaktoja pohjoismaasta, vaan esim.: Missä maassa haluat asua? Perustele. Tekoäly ei opi oppilaan puolesta. Tekoälylle voidaan antaa ohje, ettei se anna oppilaalle suoraan hänen pyytämiän vastauksia, vaan että se auttaa oppilasta kysymyksillå.

 

Vesan mukaan tekoäly voi olla opetuksen ja oppimisen historian suurin muutos, Oppimisen tutorbotti. Se auttaa huikeasti mm.formatiivisessa arvioinnisaa (ja tänään unohdetussa diagnostisessa arvioinnissa selvittämällä lähtötason). Bomuksena: Palaute  oppilaan tuotokseen voidaan pyytä eri tyyleillä: ammattimaisesti, hauskasti, positiivisesti. (Itse en käyttäisi sitä summatiivisessa arvioinnissa)

Tekoäly on upea mahdollisuus myös  hallinnollisiin tehtäviin

Jos tekoäly otetaan käyttöön automatisoimaan  toistuvia rutiineita  digitaalisesti (vaikkapa ketju virkavapauspäätöksestä- sijaisenhakuun- palkkauspäätökseen- ohjeistukseen- kokemusteen koontaan), aikaa jää  tärkeämmälle.

4 isoa teknologista muutosta

 

Teknologian historia voidaan  Vesan mukaan jakaa neljään, uuden innovaation käynnistäneeseen aikakauteen

1. Höyrykoneen keksiminen (1784)
2. Sähkön keksiminen (1800-luvulla)
3. Elektroniikan läpimurto ( 1970-luvulta alkaen): datasta tuli  uutta öljyä.
4. Tekoälyn luoma digitaalinen murros  (2023-)

Jokaisella aikakaudella olemme vastustaneet muutosta. Mutta muutokset ovat menneet läpi. Matkapuhelimen jalkauttaminen vei 16 vuotta, Internetin

7 vuotta. Facebookin 4,5 vuotta.  Tähän mennessä muutamassa kuukaudessa tekoälyä on jo käyttänyt yli 100 miljoonaa ihmistä

Tekoäly on  kaikkialla.  Google, Uber, älykello, Netfli., Spotify - kaikki ne käyttävät tekoälyä.

Pitääkö tekoälyä pelätä?

Kyllä, Vesa vastasi. Myös rikolliset käyttävät sitä. Kaikkia innovaatioita voidaan käyttää hyvään ja pahaan.

Kyllä, se muuttaa työelämää ja ammatteja. Siksi on tärkeää opetella käyttämään tekoaälyä On tärkeää, että organisaatioilla on oma tekoälystrategia.

Miten upeita mahdollisuuksia se tarjoakaan muuallakin kuin koulutuksessa . Vaikkapa sairauksien tunnistamisessa. Mielenterveyden ongelmissa. 

Oko siitä varaa myöss oppimisessa? On, sen avulla voidaan olla opettelevinaan. Oppilas voi antaa tekoälylle esim.ohjeen: " Tee tästä teemasta essee. Lue oma tekstini, millaisia virheitä teen. Jätä  esseeseen 10 %  minulle tyypillisiä virheitä."

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

 Hieno puolitoistatuntinen. Kiitos järjestelyistä Arja. Kiitos myös maiskis-lounaasta, Vesa. Kiitos kaikille mukaan ehtineille. Oli niin mukava nähdä upeaa työtä Espoossa tehneitä kollegoita ja vaihtaa ajatuksia.

Kirjanjulkistusseminaari sosiaalisen pääoman pedagogiikasta

OLEN saanut kutsun Kriittisen korkeakoulun  2viikon päästä maanantaina järjestämään  kirjanjulkistusseminaariin. Tuolloin puidaan opettaja, tietokirjailija Rauno Haapaniemen ja  psykologi Liisa Rainan uusinta teosta:  Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen -sosiaalisen pääoman pedagogiikasta (Cultura, 2022).

Teoksen  keskeinen käsite on opetus-suunnitelmassakin mainittu, mutta tarkemmin avaamattonaksi jäänyt käsite sosiaalinen pääoma.

Mitä käsite tarkoittaa ja miten se edistää yleistä hyvinvointia? Miksi sitä käsitellään koulutuksen yhteydessä  melko vähän? Sosiaalisen pääoman kartuttaminen on kouluille annettu tehtävä. Mutta miten tavoitteen on tarkoitus toteutua koulussa ? Millaista on sosiaalisen pääoman kartuttamisen pedagogiikka? Miten se edistää yleistä hyvinvointia?

Kysymyksiin on vastattava, jos haluamme säilyttää nykyisen sivistys- ja hyvinvointivaltiomme.  

Kriittisen korkeakoulun  seminaarissa ovat puhumassa ovat Rauno Haapaniemen lisäksi professori Lea Pulkkinen, rehtori Jarno Paalasmaa, perusopetusjohtaja ja tohtorikoulutettava Terhi Nissinen sekä KT opetusneuvos Martti Hellström. Tilaisuuden juontaa filosofian opettaja ja Kriittisen korkeakoulun puheenjohtaja Severi Hämäri.

Tilaisuus järjestetään maanantaina 28.11. kello 15.-17.30 SKS talon juhlasalissa Hallituskatu 1.  Seminaarista antaa  lisätietoa Jaakko Vilja, toiminnanjohtaja p.040 552 6969.

Kriittinen korkeakoulu on yksityinen ja itsenäinen kurssikeskus.

https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kurssitarjonta/luottamus-ja-kansalaisuuteen-kasvaminen/?fbclid=IwAR3FDi26JbtIf34PC2z7dAScx6LyeKt0E-DHNWLA6Je9iw136YOWVAU0aDg

Tervetuloa kaikki! 

Juonipaljastuksia :-)

KAAPPAUSKUVA Sipoon Sanomista.

Suomessa on hienosti toimiva perusopetus, jonka tehtävänä  on antaa kaikille, taustasta huolimatta, samat mahdollisuudet kasvaa ja oppia. Mediassa on kuitenkin toistuvasti  hälyttäviä uutisia koululaisten jaksamisesta, väkivallan lisääntymisestä ja jengiytymisestä. tutkimuksissa on todettu oppilaiden osaamistason ja ennen kaikkea koulumotivaation laskua. Koulujen ja oppilaiden välinen eriarvoisuus on lisääntynyt. 





On aihetta kysyä onko peruskoululle annettu tehtävä kaikin osin toteutunut? . Perusopetuksella on kasvatus- ja sivistystehtävä. Onnistuessaan tässä perusopetus takaa hyvinvointivaltion jatkuvuuden. 

“Suomen kansallisaarre on luottamus”. Näin todettiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 3.4.2022. Kirjoituksessa viitattiin koronapandemiaan ja Ukrainan sotaan. Kansalaiset selviävät kirjoituksen mukaan vaikeistakin ajoista parhaiten yhteistyöllä, joka rakentuu luottamukselle. Luottamus puolestaan on tärkeä osa sosiaalista pääomaa, jonka riittävä kartuttaminen kaikille on annettu koulun tehtäväksi. Aika moni, mukaan lukien koulun ammattilaiset, ei ehkä tunne tätä tehtävää.

Nyt olemme tienhaarassa, jossa opetuksen tehtävä on nähtävä kirkkaammin alkuperäisessä muodossaan. Opetus ei ole vain arvosanojen tuottamista, sen tulee tukea lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua. Koulun on tärkeä kasvuympäristö.

 Koulun ongelmat eivät ratkea vain lisäämällä erityisosaajia tai pienentämällä luokkia.

Perusopetuksen tehtävä on myös kartuttaa ns. sosiaalista pääomaa. Siihen ei päästä jos opetusryhmät jätetään organisoitumaan itsekseen, ilman kasvatusyhteisön tukea.

  Lapsuudessa karttunut sosiaalinen pääoma, kuten verkostot,vuorovaikutus ja luottamus, merkitsee parempaa elämänlaatua paitsi lapsuudessa, se myös ennakoi sitä läpi nuoruuden ja aikuisuuden. 

Jokainen tarvitsee sosiaalista pääomaa hyvän elämän turvaksi. Kyky tulla toimeen muiden kanssa on harjoiteltava taito. Kaikkien pitäisi oppia rakentamaan myönteisiä verkostoja. Ne tuottavat turvallisia ihmissuhteita ja auttavat sijoittumaan työelämään itseä tyydyttävällä tavalla. Vain koulussa voidaan tasoittaa erilaisista taustoista johtuvia sosiaalisen alkupääoman eroja. Se on osa koulun laajaa sivistystehtävää.

Tarvitaan siis sosiaalista pääomaa kerryttävää pedagogiikkaa. Hyvä kasvuympäristö on pysyvä ja yhteisöllinen. Tämä varmistetaan muodostamalla opetusryhmiin pitkäkestoisia oppivia pienryhmiä. Kirjassa kuvaillaan yhteisöllisyyden ehtoja, ryhmien dynamiikkaa ja prosesseja sekä opastetaan pienryhmien muodostamisessa ja ohjaamisessa.

Kirjoittajat ovat perehtyneet aiheeseen laajasti myös koulujen arjessa.Kirjan löydät mm. täältä: 

Suomalainen kirjakauppa:

https://www.suomalainen.com/products/luottamus-ja-kansalaisuuteen-kasvaminen

Bod:

https://www.bod.fi/kirjakauppa/luottamus-ja-kansalaisuuteen-kasvaminen-rauno-haapaniemi-9789529501823

Kasari-pedagogiikkaa. Osa 3: Prosessikirjoitus

Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet. 

Tässä 3. osassa teemana on prosessi-kirjoitus. Vuoden 1987 viimeisessä ja vuoden 1988 ensimmäisessä Luokan-opettajassa tästä tuolloin upouudesta kirjoituksen opetuksen metodista kirjoitti  peräti 9 sivuisen jutun Leena Parvela. Hän oli Jyväskylän norssin lehtoreita. Hän oli saanut metodiin koulutuksen ja oli myös käyttänyt sitä vuosien ajan.

Muistin termin, mutta en kyllä ole itse sitä käyttänyt. Jutun luettuani kyllä harmitti, etten. 

Tervetuloa taas muistelumatkalla.  

P arvelan jutun ostikkona oli "Kirjoitamisprosessiin pohjautuva opetus. Ala-asteen luokilla 3-6." Hän oli itse osallistunut useana vuonna Jyväskylän yliopiston täydennyskouluskeskuksen järjestämään kesäseminaariin. Kouluttajana oli tri Mary K. Healy Kalifornian yliopistosta. 

Kuva Leena Parvelasta

Meille monelle tuttu vanha tapa opettaa kirjoitusta kulki näin; Opettaja kirjoittitaululle 5-10 aihetta. Oppilaat kirjoittivat aineen itsenäisesti (yhdellä kerralla). Opettaja korjasi aineet, antoi numeron ja muutaman kommentin perään. Palautustunnilla luettiin parhaita tuotoksia ja keskusteltiin niistä. Oppilas sai vihkonsa ja korjasi virheet. 

Seminaareissa Pavela oppi uuden tavan: Prosesikirjoituksen. 

Prosessikirjoitus oli nimenmaan prosessi. Kirjoitelmalle ei annettu valmista otsikkoa, vaan kirjoittaa sai omista kokemuksista, asioista, joista itsellä oli sanottavaa, Kirjoitelma ei tullut kerralla valmiiksi, vaan sitä muokattiin ja siitä tehtiin eri versioita luokkatovereilta ja opettajalta saadun palautteen pohjalta. Healyn mallissa prosessi sai kestää kuukauden. Lopuksi tuotokset julkaistiin. Arvioinnin kohteena oli paitsi lopputuotos, myös itse prosessi. Palautetta ja ahjausta annettiin pitkin matkaa.

Prosessin vaiheet

1. Valmistautuminen kirjoittamiseen

Valmistautumiseen käytettiin tunteja. Muistia virkistettiin, mielikuvitusta viriteltiin ja ajatuksia koottiin monin tavoin: Keinoja olivat mm.haastattelu, keskustelu, musiikki, tarkkailutehtävät,  "malli"näytteet, oman elämän kartta, ihmis-suhdekartta…  

Yhden otsikon sijaan laadittiin pitkä lista: esineitä (joita on halunnut), ihmisiä (joita inhonnut, ihaillut), tapahtumia (joita ei unohda), paikkoja, sanoja...Niistä sai valita.

2. Luonnosteleva kirjoittaminen

Nyt laadittiin  raakaversio. Ajatukset saivat virrata vapaasti. Kirjoitettiin, mitä sattui tulemaan mieliin. Myös opettaja teki omansa. Luonnoksia voi tehdä useita. Aikaa varattiin 10-15 min.  

3. Palautteen hankkiminen 

Muutaman hengen palauteryhmissä  kirjoittaja luki raakaversion ääneen. Kuulijat kertoivat, mikä kiinnosti. Mistä he haluaisivat kuulla lisää? Mikä oli hyvää?  Myös opettajan luonnoksesta keskusteltiin. Opettaja kiersi ryhmissä ja antoi (malliI)palautetta.

4. Muokausvaihe

Nyt kirjoittaja muokkasi raakaversionsa sisältöä. Hän laajensi, karsi, havainnollisti sitä. Kirjoittaja päätti itse,  mitä palautteesta otti huomioon. Teksti oli kirjoittajan.

5. Toimittamisvaihe

Muokkausvaihe vaihtui sulavasti toimittamisvaiheeksi. Siinä johdonmukaistettiin rakennetta ja ilmaisua. Ryhmissä tiivistettiin, hiottiin. Nyt päätettiin lopullinen muoto, esimerkiksi kirje ja tyyli.

6. Oikoluku eli kieliasun tarkistaminen

Tämä oli viimeinen muokkausvaihe. Apuna oli lista tarkastettavista asioista (esim. Iso kirjain pisteen jälkeen). Luokkatoveri auttoi, merkitsi huomaamansa virheet. Kirjoittaja korjasi ne Itse.

7. Julkaiseminen

Oleellista oli, että kirjoitelmille oli yleisö. Ne voitiin lukea toisille, esittää erilaisissa  tilaisuuksissa, monistaa ja lähettää koteihin.

8. Arviointi 

Prosessin päätteeksi opettaja arvioi paitsi tuotoksen myös koko prosessin, Paraniko teksti?  Eri versioita voitiin vertailla. Opittiinko uutta? 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Prosessikirjoitus laajensi monella tavalla opettajan ja oppilaiden perinteisiä rooleja. Opettaja kirjoitti itsekin mukana. Myös hänen kirjoitelmiaan arvioitiin. Hän harjoitutti kirjoittamista sen eri vaiheissa. Hän antoi prosessin aikana palautetta, ohjasi  oppilaita kirjoitustilanteessa. Oppilaat kirjoittivat, antoivat  toisilleen apua ja rakentavaa palautetta. 

Oppilaiden ymmärrys kirjoitusprosessista varmaan syveni, ja he saivat sen eri vaiheissa tarvittavia taitoja. Mutta on tämä työläs työtapa. Erityisesti kun tuohon aikaan työkaluna ei ollut tietokoneita, joten käsin kirjoitettavaa ja korjattavaa riitti. Kuinkahan fiksua oli venyttää prosessi usean viikon mittaiseksi?

Kuinkahan yleisesti tätä työtapaa käytettiin? Elääkö se yhä?

 

Kasari-pedagogiikkaa.Osa1: Jaksolukua ala-asteella

Hieno kesä! Olen saanut taas  tehdä kirjoitustehtäviä, jotka ovat suorastaan pakottaneet nostalgisiin retkiin pedagogiikan eri vuosikymmenille.

Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin  (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita.   Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta  osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla. 

1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää. 

Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi:  Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita.  MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.

Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.

Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut  jo 1950-luvulla  jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden  määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa  oppilaat pystyvät  keskittymään paremmin opiskeluun.

Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä. 

Luokanopettaja-lehdessä 2/1980 Pekka Varismäki kirjoitti, että  luokanopettajat, jotka olivat kokeilleet jakso-opiskelua luokissaan, sanoivat poikkeuksetta: Tästä  systeemistä en luovu ikinä.

Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin.  Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.  

Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.

Luokanopettajassa 2/1981 samainen Pekka Varismäki antoi konkreetteja ohjeita viiden viikkotunnin jaksosuunnitelman laadintaan. Kuten kuvasta näkee lukuvuosi aloitettiin kansalaistaidolla.

Kullekin tunnille  valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.

Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?

Unohdettuja pedagogeja. J.H. Tuhkanen. Osa 2

TÄSSÄ 2. osassa keskityn J.H. Tuhkasen opetusoppiin:  

Tuhkanen, J.H. (1913). Sielu- ja opetusoppi esiseminaareja varten. Hämeenlinna. Suomalainen Kirjapaino Oy

Eletään siis viimeistä vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suomi on autonominen osa Venäjää, jolla on jo oma eduskunta.

Pedagogiikassa eletään isoa murrosta. Herbartilaisuus teki meillä läpimurtoa. Muualla ns. uusi koulu. Uskonnon asemaa kyseenalaista empiirinen tiede.

Suomessa oli voimassa kunnallinen koulupakko mutta ei vielä oppivelvollisuutta.  Kansakoulun kanssa oppilaista kilpaili kiivaasti  kirkollinen kiertokoulu.  Maaseudulla  kunta ei  järjestänyt alkuopetusta. Siitä vastasivat kodit, joille kirkko tarjosi apua omissa pikkulasten kouluissaan. 

J.S. Tuhkanen kirjoitti oman opetusoppinsa nimenomaan kirkollisten (vaihtoehto)koulujen opettajiksi haluaville ja siksi ns. esiseminaareihin lähteneille. Ja kiehtovan teoksen opetuksen historiasta kiinnostuneille kirjoittikin.

Kirjan rakenne

Kirjassa on kaksi osaa: Sieluoppi ss. 1- 73 ja  Opetusoppi ss. 74-169. Minua kiinnistaa eniten opetusoppi, ja jäsennän kirjan antia klassisten kysynysten avulla: Miksi? Mitä? Miten?

Miksi?

Tuhkasen kasvatusopissa kasvatuksen keskeinen  päämäärä on kristillinen siveellisyys. Oleellista on suojata lapsen sielun puhtautta. Lisäksi ihanneihmisen ruumis on terve ja voimakas. Pään osalta on tärkeää herättää harrastus (oikeisiin asioihin). 

Mitä?

Tärkein oppiaine oli uskonto. Mutta jo alkuopetuksessa tuli opettaa myös sisälukua, luonnon tuntemusta ja arvostusta, alkeiskäsitteitä maantiedosta ja historiasta, kaunokirjoitusta, piirustusta ja laulu- ja koululeikkejä. 

Kotiseutuperiaate ja kotoinen elämänpiiri olivat tärkeitä alkuopetuksessa.

Miten?

Tuhkasen teoksen menetelmäkirjo on opettajakeskeinen, mutta samalla hämmentävän monipuolinen. Opetus voi olla analyyttistä, deduktiivista, erittelevää,  geneettistä, heuristista, keksivää, kokoilevaa, löytävää, rakentavaa, synteettistä...Puhuttu sana on voimallisin ase, jolla voidaan vaikuttaa ihmisen sielunelämään. Menetelmiin kuuluu totuttamista ja karaisua ja totuttamista mutta myös opintomatkoja.

Opetus on suullista, näyttävää tai harjoittavaa. Suullinen opetus onyksinpuheista a) kertovaa - asiallista,selväpiirteistä, lastentajuista ja havaintorikasta. b) vuoropuheista - kyselevää . Kysymysten on oltava  asianmukaisia, vain yksi oikea vastaus, koskee vain yhtä asiaa, ei liian vaikeatajuinen, … kielellisesti oikeita, selviä, ensin kysymys sitten oppilaan nimi.

Näyttävä esitys: yksi asia kerrallaan. Osat oikeassa järjestyksessä. Lapset käyttämään käsitteitä. Liitutaulu! Liitutaulupiirustus on näkyvä puhekieli

Ylipäätään opetuksen tuli  olla asiallista, johdonmukaista, selvää ja reipasta. Oppilasta johdatetttiin havainnon ja sanan avulla opetuksen esineen  käsitteeseen.

Tuhkanen jäsensi hyvää opetusta jo tuolloin kovin herbartilaisesti:  

Opetuksen lähtökohdaksi otetaan  lapsille tunnettu mielle- ja harrastuspiiri. Opetuksessa on selkeät vaiheet:

1. Valmistava keskustelu -palautetaan mieliin opetusen aineeseen kuuluvia mielikuvia ennen opituista asioista. Kaiken uuden oppiminen tapahtui entisten jo tunnettujen mielteiden valossa.
2. Uuden esittäminen. Askel askeleelta lyhyissä jaksoissa. Huom! muistiin painaminen ”Mitä opettaja on kertonut, se on lasten jälleen kerrottava.”
3. Liitetään vanhat ja uudet mielteet yhteen - oltava samankaltaisuutta, yhteenkuuluuvaisuutta, yhdenaikaisuutta.
4. Syventävä käsittely. Pohdiskellaan
5. Yhteenveto. Kootaan kokonaisuus, Kohottava  loppu?

Hyvä opetus on helppoa. Opetus ontehtävä niin helppotajuiseksi, että lapset pystyvät sitä seuraamaan. Ikäkausi on  otettava huomioon. Henkinen toiminta ja sen kehittäminen on sovitettava aivojen kehitystä vastaavalle tasolle. Hyvä opetus herättää  harrastuksia. Opetus on  asiallista, johdonmukaista, selvää ja reipasta. Vaihtelevaa.

Luokassa onoltava hyvä järjestys ja hiljaisuus- ja niitä on valvottava.  Hiljaisuuden ylläpitämiseksi riittää useimmiten nuhteleva katse, opetuksen katkaiseminen tai kysymys järjestyksen rikkojalle. 

Opetus ei saa olla liian rasittavaa. Sen on oltava vaihtelevaa.  Työn ja levon vaihtelu on tarpeellista.

Millainen on hyvä opettaja?

Hyvälle  opettajalle on tärkeintä aito jumalan pelko. Hän on ruumiillisesti ja henkisesti terve. Hän rakastaa vilpittömästi oppilaitaan. Hänellä on ammatillinen valmius, luonnon antamat lahjat ja koulutus.

Hyvä opettaja on esikuva. Hän on rikkaruohojen kitkijä ja  hyveiden taimilavan valvoja. Hänen persoonansa on hyväntahtoinen, selvänäköinen ja tunnollinen. Hänellä on tarkka arvostelukyky.  Hän ottaaosaa oppilaitten harrastuksiin. Hän pitää oppilaat toiminnassa. Hän valvoo.

Opettaja ulkonainen esiintyminen on arvokasta, esityksensä eloisaa, osanottonsa tehtäväänsä harrasta. Hän on  rauhallinen.

Hyvä opettaja opettaa  havainnollisesti, selvästi ja johdonmukaisesti  yksi asia kerrallaan. Hän uudistaa havaintoja. Hän tukee sekä koneellista  että ymmärryksen tukemaa muistamista.

Jokaisen jakson päätyttyä hän  kokoaa opetuksen tuloksen  kokonaisuudeksi, jonka eri osat ovat oikeassa järjestyksessä ja suhteessa toisiinsa liittyneet. 

Päivän ajatelma

 

VIISAS AJATELMA kaikelle kouluväelle yli 50 vuoden takaa. 

Koskenniemi, Matti ja Valtasaari, Antero (1965). Taitava opettaja. Johdatusta kansakoulunopettajan työhön. Kolmas painos. Helsinki: Otava.

Covid19-pedagogiikka on NYT. Se vaatii tutkimustukea

AVAUDUIN eilen sekä facebookissa että twitterissa. Kirjoitin: 

"ANTEEKSI Koulut alkavat noin 5-6 viikon kuluttua - etä+lähiopetusmalliin varautuen. HELP! Syksystä ei selvitä yksi hallinnnon tukipaketilla. Nyt on viimeinen aika koota eri osapuolista edustava ajatuspaja tms. hahmottamaan, miten koulun arki saadaan oikeasti toimimaan. Vastuuta ei saa lykätä paikalliselle tasolle.

Anteeksi pyysin siksi, että kaikki hallituksessa ja hallinnossa ovat varmasti tehneet parhaansa. Mutta se ei nyt vaan riitä. 

Covid19 saattaa olla yhtä tuhoava kuin menneiden vuosisatojen rutot. Ja yhtä pitkäkestoinen. Pieni alle puolen millin kokoinen virus on pysäyttänyt koko maailman.

 Meillä on nyt uusi normaali. Myös kouluissa.  Yritämmekö olla niinkuin näin ei olisi? Paluu perinteiseen koulunpitoon voi viedä vuosia.  OPH on laatinut kaksin käsin tukipaketin opetuksen järjestämisen tueksi. Iso työ. Kiitos. Mutta pelkään ja olen aika varma,  että suomalaisen koulun uusi normaali ei pelastu ylhäältä alaspäin  lainsäädäntöä tulkitsemalla ja ylemmän tason viranomaisohjeita täsmentämällä. Se pelastuu vain alhaalta ylöspäin siellä koetut ongelmat ratkaisemalla,

THE point on siis löytää ratkaisut niihin oikeisiin ongelmiin, jotka koettiin keväällä kouluissa ja kodeissa. Nyt tarvitaan rohkeutta ratkaista ne.

HUUSIN lastun alussa tutkimusapua. Ja minulla on ehdotus:

JOS  olisin itse vastuussa uuden  - ties kuinka kauan - normaalin Covid19-pedagogiikan luomisesta, tarttuisin niin maailmalla kuin Suomessa palkittuun professori Yrjö Engeströmin tiimin kehitttämään  ekspanssiivisen oppimisen malliin. Sitä joskus kutsuttiin muistaakseni muutoslaboratorioksi ja hieman myöhemmin 90-luvulla rajanylityslaboratorioksi. 

Kaivoin esiin muistiinpanojani kirjasta: Grönstrand, Ritva (toim.). (1999). Kasvava aikuinen. Helsinki: Yle-opetuspalvelut. Laitan pätkän tähän.

" Yrjö ja Ritva Engeström sekä Tarja  Vähäaho  kuvaavat artikkelissaan "Oppiiko organisaatio?" kehittämishanketta, jossa ratkottiin monidiagnostisten lasten hoidossa syntyneitä ongelmia tutkimalla heidän hoitoonsa liittyneitä todellisia ongelmatilanteita aitojen tapausten avulla. Valmennustilaisuuksissa oli edustajia näitä lapsia hoitaneista eri organisaatioista.

Kyseessä oli uutta luova oppiminen. Tai arkikielellä monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen.

Ongelmia käsiteltiin oppimishaasteina. Terveyskeskusten oli opittava tekemään työtä uudella, paremmalla  tavalla. Oppimishaaste edellytti  toiminnan perusidean ja arviointiperusteiden muovaamista uudelleen niin, että  lähtökohdaksi omaksuttiin  ”kokonaisuuden hahmottaminen pienen lapsen näkökulmasta.”

Ratkaisua etsittiin ns. rajanylityslaboratorion avulla suunnitelmallisten oppimisponnistusten avulla. Mitä ehtiin konkreettisesti? Koottiin  yhteen eri organisaatioiden toimijoita erittelemään ristiriitojaan ja suunnittelemaan niille ratkaisuja. Laboratorio kokoontui 10 kertaa. Kukin istunto kesti 2,5 tuntia. Työkaluina  oli  kolme seinätaulua:

• Yhteen kirjattiin Visio.  
• Toinen oli Peili, jossa aineistona olivat  potilastapaukset (video-otteita + vanhempien haastatteluja). 
• Kolmas oli Ideavarasto, johon kirjattiin myöhemmin esiin nousseet mutta myöhemmin käsiteltävät ongelmat

Prosessi eteni näin: Ensimmäisellä kerralla esitettiin johon laatima visio. Vetäjä käynnisti sen jälkeen kyseenalaistamisen ja analysoinnin.

Toisella kerralla käytiin läpi  tapausesimerkkejä ja annettiin tehtäväksi laatia toimintamalli.

Mallia tutkittiin sitten kriittisesti, ensimmäinen versio hylättiin, laadittiin uusi malli (joka sai nimeksi  neuvotteleva solmutyöskentely)

Seuraavilla kerroilla käytiin läpi lisää tapauksia ja hiottiin mallia.

Viimeisellä 10.  kerralla päivitettiin visio ja rakennettiin  hoitosopimusmenettelymalli.

Rajanylityslaboratorion taustalla oli  Argyriksen ja Schönin idea kaksiluuppisesta oppimisesta, jossa  muutetaan  organisaation normeja ja arvoja toteuttavia toimintastrategioita ja menettelytapoja.

kokoamalla eri organisaatioiden välisiä ristiriitoja. Organisaatio oppii reagoimalla häiriöihin ja ongelmiin arvoimalla uudelleen omat arvonsa ja norminsa.

Engeströmin ryhmä  puhuu ekspansiivisesta oppimisesta. Siinä organisaatio ei vain erittele ja uudelleenarvioi  toimintansa pohjana olevia  arvoja ja normeja - se myös rakentaa itselleen uuden toimintamallin ja ottaa sen käyttöön. Ekspansiiviseen oppimiseen kuuluu dialogi ja väittely eri näkökulmien välillä.  Oppiminen etenee sykleinä. Törmätään esteisiin ja eri näkökulmiin - niitä myös vältellään. Joudutaan ottamaan taka-askelia. Prosessissa kehkeytyy ristiriitoja ja niitä ratkotaan.

Laboratoriomenetelmässä kiihdytetään ja tiivistetään ekspanisiivisen oppimisprosessin etenemistä. Syklin askeleet (kyseenalaistaminen, analyysi , mallittaminen, mallin tutkiminen…) ovat oppimistekoja. Oppimisteot tapahtuvat dialogin, vuoropuhelun avulla.

MINUSTA juuri jotain tällaista otetta nyt tarvittaisiin. Mukaan eri asianosaistahoja ja vetäjiksi metodin osaajia. Uusi normaali edellyttää  myös muutoksia säädöksiin ja käytänteisiin, jotka toimivat vanhassa normaalissa. Siksi työ pitää valtaistaa. 

Meidän pitäisi nyt luoda seuraaviksi vuosiksi sellainen  uusi, kestävä tapa järjestää mm. perusopetus, joka ratkaisisi ne vakavat ongelmat, joihin keväällä ajauduttiin, kun uutta normaalia rakennettiin lähes ohjaamattoman improvisaation pohjalta.

ANTEEKSI, jos ehdotukseni loukkaa joitain, mutta olen äärettömän huolestunut suomalaisen koulutuksen seuraavista vuosista.   

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka

JUURI ennenkuin Helsingin yliopisto sulki ovensa maaliskuussa,  nappasin 4.kerroksen aulan pöydältä mukaani 30 vuotta vanha kiertoon laitetun teoksen:

Brotherus, Annu, Hasari, Allan, Helimäki, Elina. 1990. Varhaiskasvatuksen pedagogiikka.  Rauma: Kirjayhtymä.

150-sivuinen kirja oli kuin uusi. Ei alleviivauksia. Ei töhryjä. Olinko ekalukija?

Kun googletin teoksen nimeä, huomasin, että Kirsti Kotila  ja Lasse Lipponen ovat muuten varastaneet  sen tänä keväänä julkaisulle, toimittalleen  teokselle. Hyi!

Tarpeeseen uusi kirja varmaan tulee. Koko varhaiskasvatuksen asetelma on ehtinyt muuttua  Brotheruksen ym. kirjan ilmestymisen jälkeen. Tuohon aikaan varhaiskasvatus oli  osa sosiaalihuoltoa. Päivähoitopalveluiden piiriin kasautui keskimääräistä enemmän ns. ”haavoittuvissa” olosuhteissa kasvavia lapsia…Myös varhaiskasvatuksen käsitteistö oli vakiintumaton.

Siksi päätin lukea kirjaa valikoiden ja etsiä ajatelmia, jotka voisivat olla  yhä ajankohtaisia. Niitä oli. Oikein harmitti, kuinka vähän olen varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja didaktiikkaa seurannut.'

Tässä 6 parasta ajatusta. Ja lopuksi vielä bonus.

1. Kasvatuksen määritelmä

Kasvatus on lapsen  spontaanin toiminnan sekä aikuisen tietoisen ohjaamisen optimaalista yhteensovitamista. –  Ulla Härkönen 1989

2. Varhaiskasvatuksen tehtävä

Varhaiskasvatuksen pyrkimyksenä on saada kasvatus ja kehitys vastaamaan toisiaan.

3. Varhaiskasvatuksen menetelmät

Varhaiskasvatuksen neljä menetelmällistä kokonaisuutta ovat:

• leikki - leikin ongelmien pääratkaisukeinot ovat toiminta ja puhe. Leikissä on aina luovuuden ulottuvuus. Lasten on sovittava, mitä he leikkivät, jaettava roolit keskenään, mietittävä eri esineiden funktiot leikissa jne.Jos aikuinen määrää, mitä ja miten leikitään, se ei ole enää leikkiä
• työ- työllä on  tavoite. Leikillä ei ole käytännön tulosta. Hyvin järjestetyt työtehtävät herättävä lapsessa  työhalun ja valmiuden työpanokseen. Ne antavat tekijälleen työniloa sekä johtavat tietoiseen itsekuriin ja vastuuntuntoon
• opetus= oppituokio, se ei ole irrallinen leikistä eikä työstä.
• perushoito= pukeminen, riisuminen, peseytyminen, WC-toiminnot, ruokailu,lepo, uni, ulkoilu. 

4. Metodiset perusmuodot

A. Monologiset perusmuodot
1. Esittävä kasvatus ja opetus

• tekee edeltä
• näyttää edeltä
• johdattelee edeltä
• esittää/kuvaa edeltä

2. Lasten itsenäinen työskentely

B. Dialogiset perusmuodot
1. Keskustelu

• heuristinen - keksiväää
• hermeneuttinen  - lähtee tunnelmasta
• katekeettinen

2. Yhteistyö eli yhteistoiminnalliset muodot

• Yhteinen tehtävä, esitys, harjoitus

5. Kasvattajan kasvatustaidot

• Kasvatustietoisuus
• Havainnointi - osaa lukea lapsia ja lapsiryhmää
• Suunnittelu
• Sisällön hallinta
• Ihmissuhdetaidot
• Kommunikointitaidot
• Motivointi- ja akivointitaidot
• Sosiaalisen järjestyksen taidot
• Arviointitaidot

6. Fröbelin toimintojen jako

Fröbel kehitti opeussuunitelemallin, jossa toimintoja yhdisti jokin yhteinen teema, kuukausiaihe. Suomessa siitä käytettiin nimeä keskusaihe. Toiminnat Fröbel jakoi  kehoa ja sen jäseniä edistäviin ja mieltä ja henkeä edistäviin

Etäkoulun pedagoginen surkeus

Joskus kun lukee kirjaa, ja etsii jotain, löytääkin jotain mielenkiintoisempaa. Teksiä lukiessani huomasin kauhistuvani, kuinka nyt niin kehuttu tapa korvata lähiopetus etäopetuksella näyttää jopa innostavan useita. Tottakai parhaat ideat on koottava talteen seuraavaa kauhun hetkeä varten. Mutta mikään onnela se ei ole, ei opettajille, ei vanhemmille, ei lapsille. Perusopetuksen osalta etäopetus on vain survival.

Olisi äärimmäisen tärkeä pysähtyä potimaan, mitkä oppimista ja kasvua edistävät opetusilmiön elementit katoavat/heikkenevät, kun aito ennen itsestään selvä opettajan ja oppilaiden  paikalla- ja läsnäolo jää pois. Vasta kun ne tunnistetaan, voidaan löytää  korjausliikkeet,  joilla niitä voitaisiin subventoida.

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka-teos avasi silmiäni huomaamaan mm. seuraavia  vakavia takasiskuja, kun opetusta toteutetaan  etänä  perusopetuksessa:

• Lapsen spontaani toiminta katoaa opettajan näkyvistä. Usein myös useat oppilaat.
• Etäopetuksessa vuorovaikutus köyhtyy, pahimmillaan tehtävien lähettämiseksi ja tarkastamiseksi
• Epäsuoran ohjaamisen keinovalikko kutistuu.
• Lapsiryhmän keskinäinen vuorovaikutus köyhtyy.
• Välitön aito vuorovaikutus taantuu välilliseksi
• Tahaton vuorovaikutus jää huomaamatta
• Päivärytmin valvonta vaikeutuu
• Menetetään yhteinen leikki ja yhteinen ruokahetki
• Kasvatus supistuu, kun arjen toiminnat jäävät kottin 
• Työtapavalikko supistuu huolestuttavasti, kun keinot tehdä oikeasti jäävät sanallisiksi
• Mahdollisuudet tarkkailla oppilaiden vireystilaa heikkenevät
• Yksilölliset erojen huomioon ottaaminen heikkenee, kun ei voi seurata ryhmää kokonaisuutena
• Opettaja  mahdollisuudet lukea oppilasta supistuvat
• Opettaja mahdollisuudet huomata avun tarve heikkenevät
• Opettajan mahdollisuudet saada arjessa vertaistukea heikkenevät

En nosta näitä esiin maristakseni vaan jotta oikeasti pysähtyisimme pohtimaan niihin ratkaisuja.