Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita. Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla.
1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää.
Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi: Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita. MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.
Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.
Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut jo 1950-luvulla jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa oppilaat pystyvät keskittymään paremmin opiskeluun.
Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä.
Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin. Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.
Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.
Kullekin tunnille valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.
Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti