Reflektiota tavasta tuottaa tekstiä

Oikeasti olen kirjoittanut koko elämäni. Jo teininä  olin Torso-lehden toimittaja ja harrastelija- näytelmäkirjailija. Sitten oppikirjailija ja luokanopettaja- lehden päätoimittaja. Sitten tutkija ja  tietokirjailija ja blogittaja. 

              
Viimeisen vuoden aikana on syntynyt Omnian tarina- yli 200-sivuinen teos, sparrausteksti Cygnaeuksesta sveitsiläistoimittajalle, OpeUra- tiimissä artikkeliehdotuksia ensimmäisistä maisteriopettajista, nettijuttuja Espoon kouluista perinneseuran Espoo 70-vuotta sivuille, juttu koulunkäynnistä Myllykylässä Lippajärvelaisten juhlalehteen, JJ:n muistokirjoitus, Rehtori vuonna 2030 Rexi-lehteen, puheet JJ:n muistotilaisuuteen ja Kaija Kuivasen eläkekemuihin, muistiot Ylen ja Suomen kuvalehden toimittajien haastatteluja varten...

Eli kirjoitettu on. Mutta vasta viime aikoina - Omnian tarinan valmistumisen jälkeen- olen alkanut pohtinut omaa tapaani tuottaa tekstiä. Onko se fiksu? Se on äärimmäisen sanoisinko raskas. En ole huolissani itse sisällöstä vaan prosessista.

Eilen sain valmiiksi ensimmäisen version artikkelista, joka etsii vastausta kysymykseen, mitä hyvä opetus ja hyvä opettaja ovat tarkoittaneet eri opettajapolville vuodesta 1863 alkaen. Päätin pysähtyä toviksi reflektoimaan. Miten tekstini syntyy?

• Ensimmäinen poiju on idea juonesta. Siis kysymys johon etsin vastausta. 
• Seuraava on alustavan  rakenteen löytäminen. Tässä luurankona oli opettajapolvet. Olin käyttänyt sitä jo tosi monta kertaa, ja kirjoittanutkin niistä sekä blogiin että kahteen tietokirjaan. Silti aivoni pakottivat minut aloittamaan alusta. Nuo julkaisut muuttuivat osaksi dataa. 
• Aloitin siis kokoamalla taas kerran dataa juttua varten. Luin uutta ja vanhaa. Minulla on sitä valtavasti Macin muistissa, koska olen tallentanut sinne mm. referaatit kaikista lukemistani kirjoista. Lisäksi tallessa on suurin osa aikaisemmin itse kirjoittamastani. Eikun hakusanoilla viisauksia esiin. Ja niille oma dokumentti. Tämän artikkelin pituusmaksimi oli 15 sivua. Kokosin sitä varten usean viikon aikana yli 300-sivuisen materiaalipankin. 
• Nyt sitä oli ryhdyttävä perkaamaan ja jäsentämään- toiseen dokumenttiin.  Kokosin erikseen yhteen dokumentiin eri aikakausien käsityksiä koulun tehtävistä, hyvästä opettajasta ja opetukseen päämääristä, sisällöistä ja metodeista (työvavat+ didaktiset periaatteet + tilat ja välineet + tutkinnot ja arviointi. 
• Materiaalipankin ja erillinen dokumentti olivat kaksi aarreaittaa, joista sitten aloin muuttaa dataa tekstiksi. Syntyi 50-sivuinen raakateksti, ja sille rakennekaavaa: Johdanto (mitä aion sanoa), sukupolvittain teksti: ajankuvaus, kuvaus opetusta ohjaavien normien ja ajan opetusoppien odotuksista opetukselle ja opettajalle sekä kuvaus opettajan arjesta. Lopuksi lyhyt yhteenveto, miten odotukset olivat muuttuneet (mitä tuli sanottua).
• Seuraava poiju oli tekstin hiominen, sanaleikit. Turhien toistojen poistaminen. Oikolukua.  Tallensi varmuuden vuoksi eripituisia varakopioita. Pääsin noin 30 sivuun. 
• Sitten alkoi kivulias  amputointi. Joka virkkeestä pois "turhat" sanat. Pitkän sanan tilalle lyhyempi. Kun tekstiä oli noin 25 sivua, teksti oli parhaimmillaan. Oli vielä otettava pois 10 sivua. Kun jäljellä oli 21 sivua alkoi tehdä jo pahaa. Yksin lähdeluttelo ja lähdeviitteet vaativat viisi sivua. Tekstiä saisikin olla vain 12 sivua! HUH! Mitä ihmettä voin ottaa vielä pois. Päätin raivata joka tekstipätkästä  mekaanisesti 30 %. Nyt meni jo aarteitakin.
• Klo 20 sivumäärä oli 17. Lähetin artikkelin tilaajalle viestin, että näin nyt on. Sain vastauksen. Olkoon. Hain Alkosta konjakkipullon.

Mitä opin tavastani kirjoittaa? Periaatteessa poijutus toimii: Kysymys (johdanto) - rakenne juonen mukaan- datasta editoidun tekstin pudotus sinne- ja viimeiseksi vastauksen tiivistys. Sisältöä ja muotoa jatkuvasti kehitellen.

Käytän kuitenkin ihan liikaa aikaa datan etsimiseen ja myllyttämiseen. Omnian tarinassa haahuilin erilaisiin välianalyyseihin kuvituksiin, joita en sitten käyttänytkään. Yksi lääke olisi kirjoittaa itselle selkeä työlista ja etenemisjärjestys. Ja käskyttää itsensä lopettamaan jossain vaiheessa.

Minun on jatkossa järjestettävä referaatit ja muu aineisto koneelle fiksummin. Nyt kamaa on liian monessa paikassa. Kun kokoan dataa, kirjaan heti lähteen ylös. Nyt aikaa meni  mainion ilmaisun alkuperäisen lähteen etsimiseen eri hakusanoilla ihan liikaa. 

Ehkä kannattaisi aloittaa luomalla ensin huolella  perusrakenne? Tätä tapaa käytin mm. kirjoittaessani Jukka Jokirannan muistokirjoitusta. Kävin läpi nipun julkaistuja muistokirjoituksia ja  matkin niistä - kieltä myöten oman pohjan.

Sitten voisi kannattaa kirjoittaa vapaasti ensimmäinen tekstin alkuaihio ja kaivaa siihen pelkästä omasta muistista faktat. Ja vasta sen jälkeen  tarkistaa niitä, rikastaa ja muokata tekstiä lähteistämällä. 

Omnia-kirjaa viimeisellessä tein myös aikataulutuksen. Nyt en muistanut. Auttoi kun  pystyi rajaamaan yhden päivän urakan. Oikolukuun kannattaa varata enemmän aikaa.

Kullakin jutulla on oma luonteva pituutensa. Siksi olisi fiksua pyytää tilaajalta väljä pituustoive. Tässä jutussa se olisi ollut max 21 sivua.