Kävin Tossu(ssa)a

Kävin eilen Tossussa. Siis nykyisessä Helsingin kuvataidelukiossa (os. Torkkelin lukiossa, ex. Torkkelinkadun lukiossa, ex. Helsingin II lyseossa ex. Helsingin toisessa suomalaisessa lyseossa). 

Tämä oppikoulu perustettiin vuonna 1925. Joten Tossu täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi tullaan julkaisemaan 100-vuotisjulkaisu, jonka toimitustyö on aloitettu opettajien ja oppilaiden yhteisenä projektina. Vow.  Vanhoja oppilaita haastatellaan. Minä sain olla eilen yksi heistä. Siksi olin vieraana vanhassa tutussa sotavuosina rakennetussa koulurakennuksessa.

Omia muistoja Tossusta

Aloitin Tossussa  I- luokalla syksyllä 1965. Tossu oli valtion omistama poikalyseo, jossa oli sekä keskikoulu että lukio. 

Luulen, että Kauko ja Rauni valitsivat esikoisena kouluksi Tossun lyhyen koulumatkan vuoksi. Asuttiin Hämeentie 34:ssa muutaman sadan metrin päässä. Laadukkaampaan  Kallion yhteiskouluun oli vähän pitempi matka. Mutta saattoi siihen vaikuttaa myös lukukausimaksut. Valtion koulu oli selvästi edullisempi kuin yksityinen koulu.

Laskeskelin, että oppilaita oli Tossussa tuolloin noin 80/ikäluokka. Kaikki halukkaat eivät sinne mahtuneet.  Sisäänpääsyyn vaikutti myös kansakoulun todistus ja opettajan antama  arvio koulutuskelpoisuudesta. Minulla oli hyvä todistus ja tulin hyvin toimeen Eero Suonperän kanssa.

Pääsykoe

Pääsykoe oli kesäkuun alussa. En muista oliko koe 1- vain 2-päiväinen. Äitini oli treenannut minua vuoden verran. Apuna  hänellä oli sisäänpääsykokeeseen valmistava "Oppikouluun pyrkivän opas".  

Ainakin äidinkielen ja matematiikan taitoja testattiin. Lisäksi valintaan vaikutti kansakoulunopettajan antama lausunto (suljetussa kirjekuoressa). Vuonna 1959 asetusta oppikoulun pääsytutkinnosta (481/54) oli  muutettu niin, että lausunto annettiin sellaisista seikoista, joilla voi olla merkitystä oppilaan menestymismahdollisuuksia arvosteltaessa (107/59). Jotkut kaverini muistelivat, että lausuntiin opettaja kirjasi hakijan järjestysnumeron luokan paremmuuslistalla.

Sitten   koulun pihalla huudettiin valittujen nimet paremmusjärjestyksessä. Minä kuuluin valittujen joukkoon.  Hylättyjen ilmeet olivat surullisia. Mutta onneksi elokuun lopulla oli toinen mahdollisuus  ja vuoden kuluttua kolmas  pyrkiä uudelleen.

Keskikoulu

Keskikoulua käytiin viisi vuotta. Mitä vanhemmaksi tultiin, sitä korkeampaan kerrokseen päästiin. Ensimmäisinä vuosina lounaaksi  syötiin Elannosta ostettua ranskanleipää ja cocista.. Tai vaksin myymiä pullia. Toukokuussa 1968 kolmasuokalainen Martti tovereineen sai sitten ostaa koululounaan pohjakerrokseen rakennetusta oppilasruokalasta. Pakasteruoka lämmitettiin keittiössä. Ruokalaan mahtui hieman toista sataa oppilasta. Ei siis kaikki. Ei mitään muistikuvaa, minkä makuista ruoka oli. Sen muistan, että ainakin lukiovuosina syötiin myös Pengerkadulla olevassa kahvilassa porukalla.

Ekoilla luokilla pojat ja opettajat olivat kilttejä. Murrosikää kohti edettäessä opettajien ja oppilaiden välit kiristyivät Lukuvuoden 1968-69 toimintakertomuksessa - Martti oli silloin pääsemässä juuri viidennelle luokalle - rehtori Jouko Palonen kirjoitti: 

" Tulokset eivät olleet entisenlaiset. Syy tähän lienee se, että koulun ulkopuoliset levottomat ainekset  (Palonen viitannee teiniliittoon) ovat ulottaneet vaikutuksensa meidänkin kouluumme ja saaneet tempaistua  muutamia oppilaita mukaansa. He tuijottavat lakipykäliin ja vaativat niiden tarkkaa ja hengetöntä noudattamista ja pyrkivät viemään julkisuuteen koulun arkipäiväisiä tapahtumia... Seurauksena on ollut opettajien ja oppilaiden suhteiden muuttuminen muodollisen virallisiksi ja viileiksi."

" Rangaistuksia on valitettavasti käytetty enenevässä määrin. Se johtunee siitä, että Helsingin toisen lyseon koulunuorisossa on yksilöitä, jotka eivät enää halua entiseen tapaan alistua  järjestyneen yhteiskunnan sääntöihin, jolloin opettajien on turvauduttava heillekin epämieluisaan  rangaistusjärjestelmään."

Myöhemmin yksi Tossun opettajista muisteli Tossu 60 vuotta kirjassa suhteita näin: "Tossu oli tavallinen poikakoulu.  Pojat olivat vähän rajukäytöksisiä, mutta opettajat antoivat samalla mitalla takaisin.” 

Totta. Kyllä me pojat rääkättiin monia opettajia. Ja erityisesti sijaisia. Tupakalle karattiin läheiseen puistikkoon. Ja ihan loppuaikoina tupakointi jopa sallittiin. Eikä vasikoitu opettajien jekuttajia. Joskus suhde oli varmaan kuin vangeilla ja vanginvartjoilla.  Osalle opettajista oli annettu lempinimiä kuten "Muru" ja "Stidi". Osan lempinimet olivat vähän julmia mm. "Sössö" ja "Ääliö".

Lukiossa

Keskikoulun jälkeen vähän yli puolet pojista jatkoi omassa lukiossa. Tuolloin  lukiossa oli kolme linjaa: kieli-, reaali- ja matemaattinen linja. Minä aloitin  matikkalinjalla syksyllä 1970. Tarjolla oli myös vapaaehtoisia aineita ja erikoiskursseja. Oli myös  joitain koulukerhoja.

Iso rooli lukiolaisille oli omalla teinikunnalla. Se järjesteli kaikenlaista kivaa mm. teinitansseja ja deittejä tyttökoulujen oppilaiden kanssa. Ja tietysti nahkakoulutusta ja nahkiaisia. En muista, että niissä olisi ollut mitään nöyrryyttäviä juttuja. Tossussa oli mm. syksyllä 1971 vapaa-ajan tappajaiset,  jotka järjestettiin yhdessä Ruotsalaisen tyttökoulun teinikunnan kanssa. Oli teatteria. Kellaritetteri esitti oman kabareensa. Martti säesti kitaralla. Oli  musaa (mm. Törmän veljekset rokkasivat)  ja limua. Opettajia oli paikalla pitämässä järjestystä,. 

Itse olin mukana Tossun teinikunnan toiminassa. Olin avustajana Torso-lehdessä ja vedin teatterikerhoa yhdessä Jyri Myllerin kanssa. Teatterimme nimi oli  Kenkäteatteri. Teatteri esitti näytelmät ”Tuomo Tupakan Tupruttaja”,  ”Kosti koulunsa käynyt” sekä Topeliuksen "Totuuden Helmi”. Muutamilla näytelmillä kierrettiin esiintymässä muuallakin. Mukana porukassa oli myös Matti Pellonpää. Lukuvuoden 1971-72  olin teinikunnan puheenjohtajana.

Ylioppilaskirjoitukset olivat sitten keväällä 1973. Ja sitä ennen ainakin joissain aineissa oli muistaakseni suullinen koe. Koe oli silloin ihan paperikoe. Kirjoitin matikan, äidinkielen, englannin ja ruotsin. Sain C.n paperit. Mutta ei se huolestuttanut. Minähän kuvittelin pääseväni pelkillä lahjoilla teatterikouluun ohjaaja-linjalle. No en päässyt,

Millaisia jälkiä?

Millaisia jälkiä muistiin näistä kahdeksasta vuodesta jäi?  Jännää, kuinka vähän. Tai lähinnä muutaman sekunnin tuokiokuvia. Kurin muistaa. Monen- ja erilaiset opettajat. Oli kurinpitäjiä ja leppoisia opettajia. Aamuhartaudet, jossa seistiin ihan liian kauan. Liitutauluopetus. Kyselevä opetus ja oppikirjat sekä täydennettävät työkirjat maantiedossa.  Fysiikan ja kemian luokassa oli nouseva lattia ja kemian laitteita. Jotain kokeita tehtiin. Käytävällä oli täytettyjä lintuja vitriinissä. Kirjasto oli niin pieni, ettei siellä juuri jäyty. Vaksilla oli koppi ja monistuskone.

Opiskelun  kaava oli läksyn valmistelu koulussa - läksyn luku kotona - läksyn kuulustelu koulussa...Viittaamiset. Seisaallaan vastaamiset. Teitittely. Pistokokeet. Kokeet. Julmastikin arvosteltuina. Joulu- ja kevättodistukset. Syksyn puolivälissä annettiin myös jonkilaiset "varoitusvälitodistukset". 

Koulua käytiin koululuokassa. Paitsi joitain aineita aineluokissa (mm. luonnontieteet, veistom kuvis ja musiikki). Sisäliikuntaan oli iso jumppasali. Luokissa oli opettajanpöytä kateederilla ja oppilailla omat pulpetit. Istumajärjestys oli pysyvä. Koulusta poistuttiin lähinnä liikuntatunneilla Brahen kentälle ja liikuntapäivinä. Vakavamieliset joulu- ja kevätjuhlat.  Niissä jaettiin ansioituneille stipendejä.  Riehakkaat penkkarit. Kouluneuvostojen tulo, joka ärsytti opettajia. 

Mikä oli paremmin kuin nyt? Hmm.  Oma kotiluokkahuone ja tutut pysyvät luokkakaverit. Keskikoulussa ja lukiossa  oli luokanvalvoja (luokanjohtaja). Meillä oli keskikoulussa  Eero Huotari, joka kävi jopa moikkaamassa minua sairaalassa muistaakseni tokalla luokalla. 

Koulun käynti oli itsestään selvä velvollisuus. Koulutukseen uskottiin- mutta ei sitä liian vakavasti otettu. Elämässä oli paljon muutakin; harrastuksia, rippikoulu, mopot, seurustelua, Beatles, Renegades, Iso D, discot ja Hair.  Ei ollut omasta mielestä mitään huolta yliopistoon pääsystä.  Elettiin nuoruutta täysillä.

Entä Tossu tänään ?

Rakennus on ulkoapäin hyvin ennallaan. Ulkovessan sijaan  rakennuksessa on nyt sisävessoja, Seinillä on taidetta ja lattioilla istuimia.  Rexin kanslia on nyt ylimmässä kerroksessa. Opettajainhuone on entisellä paikallaan. Tiloja on uudistettu ja laitteita. Tottakai on tietokoneet. Mutta rakennus on  kiistatta vanhanmallinen. Hiekkakenttä on paikallaan, mutta ilman futismaaleja. 

Opetus on ihan toisenlaista. Vuodesta 1981 alkaen Torkkelin lukio on ollut taidepainotteinen lukio. Tänään Tossun nimi  on Helsingin kuvataidelukio – Torkkeli –  kuvataiteen ja visuaalisen ilmaisun erikoislukio.  Poikakoulu on nyt käytännössä tyttökoulu. Noin 600 oppilaasta poikia on alle 10. 

Olipa kiva käydä kylässä. Kiitos kaffista ja niin mukavasta haastatteluhetkestä opettajat, Anne ja Maarit. Ja onnea julkaisuprojektiin sekä 100-vuotisjuhlan järjestelyihin vuoden 2025 syksyllä.

Tätä blogilastua on päivitetty viimeksi 26.5.2024

Innovatiivisia kouluja Osa 3b: Tapiolan yhteiskoulu

22 vuotta sitten ilmestyi mielenkiintoinen teos: 

Holma-Kokkanen, H., Kalsta, M., Kervinen, M., Pajari, R., Känsälä, U.ja Siivola, L. (toim.) 1998. Opintiellä. Tapiolan yhteiskoulu, koulu ja lukio 1958 - 1998.  Espoo: Tapiolan Yhteiskoulun Tuki ry.

Se kertoo - uskallan sanoa - yhden  Suomen kaikkein innovatiivisimman koulun: Tapiolan yhteiskoulun ja sen työn  jatkajien Tapiolan koulun ja Tapiolan lukion 40:stä ensimmäisestä vuodesta. Äärimmäisen aktiivisen vanhempien yhdistyksen kustantamassa teoksessa niistä kertovat entiset ja silloiset oppilaat, vanhemmat, opettajat, rehtorit ja muu koulun väki. Jo tämä kirjoittajien joukko kertoo, kuinka poikkeuksellinen yhteisö TYK on ollut.

Varsinaista kronikkaa on 157 sivua. Opettaja- ja oppilasmatrikkelia  92:n sivun verran. Kuvat elävöittävät tarinointia.

Oli pakko kirjoittaa jatko-osan aiemmin julkaistuun blogilastuun:

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-3-tapiolan.html

Noin 20 ensimmäistä vuotta

20 ensimmäistä vuotta TYK oli merkittävä espoolainen opinahjo ja innovatiivinen kokeilukoulu. Mission - jonka on lausunut koulun johtokunna pitkäaikainen puheenjohtaja Urpo Ratia  voisi tiivistää: 

”Koulun tulee olla sellainen, että siellä jokainen oppilas tuntee olevansa hyvä jossain. Jos hän ei ole hyvä oppimisessa, hän voi olla hyvä harrastuksessa.” 

20 lukuvuoden ajan opetukseen tuotiin uusia ideoita - monen juuret olivat Yhdysvalloissa ajalta ennen Sputnikia.  Uusia opetusmenetelmiä kokeiltiin.  Ohjelmaan mahtui tiedettä, taidetta ja urheilua.

Kerhotoiminta oli laajaa. Lukion oppilaat tekivät näytelmiä. SuperS- kaitafilmejä kuvattiin

Koululla oli  vahvat tukijouko. Tapiolan Yhteiskoulun Tuki ry ja naistoimikunta hankkivat rahaa kerhoihin, opintomatkoihin ja mm.  AV-välineisin. Tapiolaan mm. perustettiin Suomen ensimmäinen ATK-kerho vuonna 1964.

Koulun johtoa: Urpo Ratio, Tauno Kajatsalo ja
Reino Nieminen. Kirjan kuvan pohjalta muokattu.

Koululla oli vahva vanhenpien tuki. Tapiolan Oppikoulun tuki ry. keräsi rahaa mm.  Marraskuun markkinoilla, joihin tehtiin  käsitöitä, leivottiin, kerättiin kirpputotiritavaroita… oli arpajaisia. He organisoiva ohjelmallisia iltamia ja Vanhempien Wallattomia  jälki-istuntoja. Niihin saatii  perhetuttavilta apua. Aarre Elo toi  tapahtumiin julkkiksia, ja kalliit liput myytiin loppuun.  Stagella olivat mm. Matti Kuusla, Tommi Rinne,  Aikamiehet, Pirkko Mannola... Vanhemmat majoittivat kansainvälisiä vieraita,  järjestivät kahvituksia ja pitivät iltapäiväkahvilaa.

Koulu avautui ulos ja teki yhteistyötä. Tapiolan kamerakerhon kilpailuihin osallistuttiin  ja - menestyttiin. Liikennekilpailussa polkupyörillä poliisiopiston oppilaat antoivat tarkastusrasteilla pisteitä.

 

Ei ihme, että TYKistä tuli yksi Espoon suosituimmista kouluista. Koulu oli myös eliittikoulun maineessa.  Kansakouluissa prepattiin sen sisäänpääsykokeisiin. 

Oppilaat arvostivat koulua sen rennon vapaan ilmapiirin ja hyvän opetuksen vuoksi. Ja vanhemmat tulosten.TYKiä kutsuttiin TKK:n esikouluksi - siksi usea sen oppilas sai opiskelupaikan Dipolista. Koulu tuotti monen alan huipposaajia. Ooppilaista tuli arkkitehteja, taidealan professoreita...

Koulun hallinnon muodosti johtokunta, rehtori ja kaksi apulaisrehtoria. Toinen apulaisrehtori vastasi taloudesta toinen kokeiluista. Koulun ensimmäinen rehtori oli Tauno Kajatsalo. Vuonna 1967  hänen menehdyttyään  traagisesti kesken lakkiaispuhetta, rehtoriksi nousi Heikki Niemelä. Iltalinjaa johti aluksi apulaisrehtori Reino Nieminen (1969-73).

20 ensimmäistä vuotta jakautuvat kolmelle vuosikymmenelle. Tehdään niihin pikainen aikamatka.

1950-luku

Tapiola oli  1950-luvulla uusi ja uudenlainen lähiö, puutarhakaupunki. Espoon pitäjässä oli tuolloin vain kolme oppikoulua. Tapiolaan muutti korkeakoulutettua aktiivista väkeä. Niinpä Tapiolan asuntosäätiössä heräsi ajatus  omasta  oppikoulusta. Pohdintojen jälkeen nopeimmaksi vaihtoehdoksi todettiin Helsingin Uuden Yhteiskoulun haaraosasto. Se toimikin Silkkiniityn kupessa parakissa kaksi lukuvuotta 1956-1958. 

Kun HUYK ei sitten  muuttanutkaan Tapiolaan, haettiin perustamislupaa  uudelle Tapiolan yhteiskoululle. Lupa saatiin vuonna 1958. Koulu oli yksityinen oppikoulu. Ensimmäisena lukuvuonna koulussa oli   muutama luokka, ja ne mahtuivat  vuokrarakennukseen ja parakkeihin. Samalla aloitettiin oman koulurakennuksen sunnnittelu- ja rakennustyöt. Rakennuksen  suunniteli arkkitehti Jorma Järvi. Eikä siitä ihan tavallista tullutkaan.

Tärkeä poiju koulun historiassa osui vuoteen 1959:  koulun johtokunnan puheenjohtajaksi saatiin  visionäärinen Urpo Ratia, joka pian antoi "käskyn": Kokeilkaa. Heti ei tapahtunut mitään. Mutta pian kyllä.

1960-luku

Kirjan kuvitusta.

Syksyllä 1961 koulukokonaisuus oli valmis. Koulu oli omaleimainen rakennustaan myöten. Osa luokkahuoneista oli kuusikulmaisia. Käytävillä oli katujen nimet. 

Koulu oli käytössä aamusta iltaan, ja  toimintaa oli myös viikonloppuisin. Voimistelusali oli Tapiolan Hongan kotisali. Ennenkuin Tapiolan kirkko valmistui, samassa salissa pidettiin jumalan-palveluksiakin.

Koulussa otettiin käyttöön linjajärjestelmä: Keskikoulussa  oli kolmannelta luokalta alkaen valittavana kolme  linjaa: humanistinen, kaupallinen, tekninen. Kullakin linjalla oli oma opettaja-johtaja. 

1960-luvulla koulussa toteutettiin virallista kokeilutoimintaa Kouluhallituksen luvalla. Teemoina oli mm.  ainevalintaisen tuntijaon/lukusuunnitelman  kokeilu alkoi vuonna 1968. Pakollisia aineita oli vain kolmannes. Joukko-oppiin perehdyttiin  pohjois-maisessa PMOU:n kokeiluohjemassa.

Ja kokeiltiin ihan ominpäinkin erilaisia opetusmenetelmiä  ja sisältöjä mm. oppilastöitä fysiikassa,  metsäretkiä biologiassa ja minimaantiedettä. Opettajat tekivät kokeilumonisteita, joista kehittyi oikeita oppikirjoja useaan aineeseen. Jokaisella luokalla oli oma tutor-opettaha 

Opettajat tekivät yhteistyötä ja opettivat yhdessä ryppäitä - Trumpin systeemillä.

TYK:sta  kasvoi eliittikoulu, menestyjien koulu. 

Kirjan kuvitusta. 

Vuosi 1963 oli  erityisen merkittävä: Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat ja koulun musiikinopettajana aloitti arvostettu musiikki- pedagogi Erkki Pohjola. Syntyi legendaarinen Tapiolan kuoro. Koulusta tuli  erittäin kuuluisa musiikkiluokka- toimintansa vuoksi. Tapiolan kuoro teki vuosina1966- 1982 kaikkiaan  23 kansainvälistä konsertttikiertuetta. (Jossain vaiheessa kuoro itsenäistyi. Vuotta en ole löytänyt,)

Aivan vuosikymmenen lopulla saatiin perustaa kouluun iltalinja. Perustamislupa myönnettiin 16.5.1969 kolmiluokkaiselle keskikoululle ja kolmiluokkaiselle lukiolle. 

1970-luku

 

Tapiolan Yhteiskoulu  eli kulta-aikaansa 1970-luvulla. Se oli kokeilukoulu, joka vastasi kansainvälisiin pedagogisiin haasteisiin. Tärkeää toiminnan kehittämisessä  oli oppilaskeskeisyys ja kokeellisuus. Opettaja astui alas kateederilta ja hänestä tuli oppilaitensa työtoveri. Koulussa oli omaa kouluneuvosto-toimintaa jo ennen valtakunnallista järjestelmää - Ratian junior Board.  Yhdysoppilastoiminta käynnistettiin.

Vuonna 1970  TYK valittiin OECD:n innovatiivisten koulujen listalle ja mukaan suureen kouluopetuksen innovaatiotutkimukseen. Haluttiin, tietää, miten innovaatiot hakeutuvat kouluihin ja miten uusien opetusmenetelmien toteutumista voidaan koulussa edistää. Tutkimuksen suoritti Lyyli Virtanen. Koul oli aktiivinen jäsen  IADAS-yhdistyksessä, joka  järjesti  kansainvälisiä useapäiväisi'ä seminaareja. Teemoja olivat mm.  kriitinen kansalaisuus, opsien uudistaminen, joustavat opetusjärjestelyt, oppilaiden ohjaus ja osallisuminen koulun hallintoon…Koulu oli myös mukana  kokeilemassa kurssimuotoisuutta.

TYKin joukkueet - niin pojissa kuin tytöissä
olivat niin Suomen kuin Euroopankin
oppikoulujen huipputasoa. Kirjan kuvitusta,

Opettajat maistelivat uusia työtapoja: ohjelmoitua opetusta, projekteja, kemian laboratorio-iltapäiviä, tutkielmia. Matematiikkaan liitettiin joukko-oppia. Kouluun rakennettiin  maan ensimmäinen kielistudio. Uutta oppiainetta: Ilmaisukasvatusta kehiteltiin.  Luotiin upea taiteidenvälinen oppiaineyhdistelmä: KTM kuvaamataide- teatteri musiikki. Keksittiin keskikoulun alkuun science.

1960-luvulla ideoitu linjajärjestelmä vaihtui vuonna 1970   aine- ja kurssivalintaiseen opetus-suunnitelmaan. Oppilaat saivat nyt suuren vapauden valita oppiaineita ja niiden suppeampia, laajempi ja erikoiskursseja. Matematiikassa  oli esim.  lyhyitä, pitkiä ja ylipitkä kursseja. Pitkän englannin ja ruotsin lisäksi sai valita keskikoulun neljänneltä seraavan vieraan kielen.

Joka vuosi oli kulttuurikilpailuja. Joulujuhlissa oli upeat usein oppilaiden kirjoittamat teatteriesitykset . 

Avauduttiin maailmaan ja tehtiin oikeasti. Tapiolan uimahallissa kaikki suorittivat uimakandidaatti-tai maisteritutkinnon. Aika harva oppilaat pääsivät  haastattelemaan presidentti Kekkosta.  Tykkiläise pääsivät. Kouluneuvosto lähetti torstai-aamuisin keskusradiouutiset. Ajokortin suorittaneille lukiolaisille järjestettiin St-ajot.  Oppilaat järjestivät myös itse tapahtumia mm. Kamputsean nälänhädän lievittämiseksi. 

 

Kerhotoiminta jatkui vilkkaana. 70 % oppilaista kuului 70-luvun alussa johonkin kerhoon. Oli marimekkopaitaisia  ja Vuokkohameisia kuorolaisia ja koripalloilevia  koulutovereita. 

Osaamista  jaettiin muillekin kouluille. Järjestettiin mm. uimaopettajakurssi lukiolaisille - myös muista lukioista.

LISÄYS 16.7.  Koulussa oppilaaksi vuonna 1960 tulleelta Jukka Vilskeeltä: 

" Hyvää tekstiä. Jäi kuitenkin kaivelemaan TYK:n koululaisurheilutoiminnan puute. Koulu oli erittäin aktiivinen myös vapaaehtoisen urheilutoiminnan tukijana toiminnassaan. Osallistuttiin Ateenassa koululaisten EM-kisoihin koripallossa ja mestaruus tuotiin Tapiolaan, kansainvälistä toimintaa oli paljon myös jääkiekossa ja yleisurheilussa. Kotimaassa TYK oli aivan omaa luokkaansa. Koulun urheiluseuraa Viestiä luotsasi aina koulun oppilas ja johtokunnan muodostivat niin ikään oppilaat. Ansiokkaat liikunnanopettajat sparrasivat. Paljon tämän toiminnan kautta tuli selviöksi oppilaiden yhteistoiminta ja innovatiivinen tulevaan suunnistaminen. Itse vedin Viestiä parin vuoden ajan ja voisi sanoa, että oppi monella tapaa oli merkittävä. Ehkäpä siksi olen toiminut urheilun monissa luottamus-tehtävissä myös koko aikuisiän ja osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan aktiivisesti. TYK antoi paljon monella sektorilla, kiitos maantiedon opettajani Lyyli Virtasen, jonka johdolla kiinnostuin maailmanpoliittisista asioista ja työurani olikin voimakkaasti kansain-välisyyspainotteinen alkaen vuosien mittaisesta työstä Tansanien vesiministeriössä. Koulu antoi erinomaiset eväät oppilaille!"

 

Ja samaan aikaan Suomi oli siirtymässä peruskoulujärjestelmään, mikä tulisi merkitsemään loppua yksityiselle TYK:lle. Koululta alkoivat myös rahat loppua. Vuonna 1972 koulun talous alkoi jo tiukentua, ja vuonna 1976 koulun taustayhteisö: Tapiolan yhteiskoulu oy ajautui konkurssiin. Toinen taustataho: Tapiolan koulukiinteistö oy siirtyi sitten varoinen ja velkoineen Espoolle.

Viimeiset ajat olivat kurjia. Kouluhallitus pysäytti yksityisten koulujen ideoinnit ja kokeilut .Vuonna 1976 Espoo sijoitti Hakalehdon koulun 600 oppilasta opettajien  korvaavaan kouluun liittyvän lakon ajaksi Tapiolaan. Tuli ahdasta ja ankeaa. 

Noin 20 seuraavaa vuotta

Syksyllä  1977 Espoo siirtyi peruskoulujärjestelmään.  Peruskouluun siirryttäessä kunta otti TYKin omistukseensa. Koulu jatkoi toimintaansa kolmena eri oppilaitoksena: Tapiolan yläasteena ja lukiona sekä  Tapiolan lukion iltalinjana. Tarkastellaan niitä hieman erikseen.

1. Yläkoulu

Yläkoulu sai nyt oman rehtorin, kanslistin, oman hallinnon ja oman koulupiirin. Yläkoulun rehtorina toimi vuodet 1977- 1980 Osmo Hurmola ja sen jälkeen Raili Jyrkinen ja hänen jälkeensä 1997 alkaen Raili Pajari.

Opettajista yläkouluun jäivät  virkaiältään nuorimmat. Mutta sen jälkeen opettajien vaihtuvuus oli vähäistä. Monet opettajat olivat hyvin aktiivisia, ja he toimivat mm. ohjaavina opettajina. 

Yläasteen opettajille siirtyminen peruskouluun ei ollut pelkkää riemua. Aikaisemmin oppikoulun sisäänpääsykokeilla valikoituneen oppilasaineksen tilalle tuli valikoimaton, koko ikäluokkaa vastaava oppilasjoukko. Mukana oli myös oppilaita jotka vieroksuivat koulunkäyntiä.  Syntyi paljon häiriöitä, joihin ei oppikouluaikana oltu totuttu: Poissaoloja, koulutyön laiminlyömistä, kouluhaluttomuutta, oppimisvaikeuksia. Opettajat harmittelivat, kun suhde oppilaisiin lyheni 3 vuoteen. Koulussa toimi  10-luokkia muutaman vuoden ajan.

Musiikkiluokkatoiminta alkoi vakiintua katkon jälkeen. Taidekasvatus jatkui.Yläkoulu oli  mukana yleisökasvatusprojekteissa Suomen Kansallisooperan ja Tapiola Sinfonietan kanssa. Peruskoulun valinnaisaineiden kokeiluoppiaineeksi  saatiin  ilmaisukasvatus vuonna 1985-

Tapiolan yhteiskoulun Tuki ry:n taloudellinen tuki mahdollisti edelleen laajan kerhotoiminnan.

Kokeilu- ja kehittämistoiminta jatkui järjestelmänvaihdoksesta huolimatta. IADAS yhteistyö jatkui vaihtuvin, yhteisin kokeiluteemoin: Erilainen oppilas, Tulevaisuus,  Siltojen rakentaminen - kuinka vahvistaa oppilaiden kykyä muovata omaa tulevaisuuttaan. Demokratia kouluissa. Pelon kanssa pärjääminen. Monikulttuurisuus. Erikoislahjakkaiden opetus. Oppilasvaihtoa käynnistettiin. Rauhan kasvatus- teemasta Tapiola tuotti rauhankasvatuskansion ja ohjelman kaikkein Espoon koulujen käyttöön.  Aiheesta pidettiin myös koulutustilaisuuksia. Innovatiivisen koulun perimmäinen tarkoitus on kulkea edellä, suunnannäyttäjänä. Tärkeää  on myös jakaa tietoa muiden koulujen käyttöön. 

Uusia  työmuotoja kokeiltiin. Yhdysoppilastoiminta - isoveli ja isosiskotoimintaa sekä oppilaskunta-toiminta jatkuivat. Oppilaiden perehdyttämisprojekti alkoitettiin.  Lukuvuoden verran kokeiltiin mm. erilaisten oppimistyylien mukaista  ryhmäjakoa.

1990- luvulla laadittiin omaa opetussuunnitelmaa. Vanhempien käsityksiä selvitettiin useilla kyselyillä. Myös oppilaat osallistuivat. 8f-luokan  oppilaat laativat julkaisu: Miten kehittäisimme koulua.

Jaksolukuun siirryttiin lukuvuonna  1993-94.  Tulevaisuuden koulu-projektiin saatiin Comenius- rahoitus.

 

2. Lukio

 

Peter Pan. Kirjan kuvan pohjalta muokattu.

Lukion rehtorina jatkoi tuttu Heikki Niemelä lähes koko toisen 20-vuotisjakson. Jakson viimeisen lukuvuoden pestissä oli ilmeisesti Rauha Pesonen. Hänen seuraajakseen tuli vuonna 1998

nykyään Opetushallituksessa johtajana toimiva Jorma Kauppinen. Hän jatkoi tehtävässä vuoteen 2001 saakka.

Myös lukiossa koettiin hankalaksi opettajakunnan eriytyminen.Vain virkaiässä vanhimmat siirtyivät lukioon.  

Kokeilutoiminta jatkui. IADAS yhteistyö jatkui.Tapiolan lukio meni vuonna 1978 mukaan OPM:n ja KH:n keskitettyyn kurssimuotoisen lukion kokeiluun. Se jatkui vuoteen 1985. Vuonna 1986 - tai1987 - Tapiolan lukio sai valtioneuvostolta musiikin erikoistehtävän. Sinne saatiin  musiikkipainotteinen opintosuunta.  Musiikkipainotteisen linjan oppilaat tekivät vuosittaisia upeita musikaaliprojekteja mm. Espoon kulttuurikeskuksen kanssa. Tällainen oli mm. Peter Pan. Oppilaiden ideoimia ja osittain säveltämiä musikaaleja olivat mm. Kesäyön unelma -92 ja  Rasavaa, rokkia ja rakkautta -95

3. Iltalinja- iltalukio

Tapiolan lukion iltalinja sai  peruskouluun siirryttäessä  oman rehtorin. Linjaa johti vuodet 1977- 1985 Liisa Tommila. Hänen siirryttyään apulaiskaupunginjohtajaksi, rehtorina jatkoi vuodet  1985-2010 Marjukka Rantanen.

Opintiellä teoksessa ei harmi kyllä juurikaan muistella iltalinjaa. Se kerrotaan, että kun vuosina 1986-1988 koulussa tehtiin isoja rakennustöitä, iltalinja joutui väistöön naapurikouluun. Väistön jälkeen  iltalinja itsenäistyi ja sen nimeksi tuli Tapiolan iltalukio. Kuuden vuoden kuluttua syksyllä 1994 uuden lainsäädännön myötä Tapiolan iltalukion nimi muuttui Tapiolan aikuislukioksi .

JK:Kirjan ilmestymisen jälkeen

Tätä blogilastua kirjoitettaessa Opintie- kirjan ilmestymisestä on kulunut siis jälleen noin 20  vuotta. Entinen Espoon ykköskoulu Tapiolan lukio on kuitenkin yhä varsin korkealla sijalla  yo-kirjoitusten tulosten ja lukioon sisäänpääsyn keskiarvorajan  ranking-listoilla. Tänä keväänä se oli kaikkien Suomen lukioiden yo-tuloksissa 7. sijalla.  Etelä-Tapiolan lukion oppilailla  oli Suomen parhaat tulokset. Lukioon sisäänpääsyn keskiarvoraja oli Tapiolan lukiossa  8,15, mikä oli Espoon lukioista enää 9. korkein.  Kaikkein korkein  keskiarvoraja oli Otaniemen yleislukiolla: 9,31.

SURKEA  asia on ollut Tapiolan koulukiinteistön huono kunto. Vuonna 2011 sisäilmaongelmat  kärjistyivät, niin että yläkoulu joutui väistämään  Otaniemeen entisen poliisiopiston pihaan rakennettuihin  parakkeihin ja lukio Nokian entisiin  tiloihin Nihtisiltaan.

Koulu ehti olla kolme vuotta tyhjillään. Korjausöihin päästiin vasta vuona 2014. Lähes kaksi vuotta kestäneen urakan aikana koulu rakennettiin uudelleen entisen kaltaiseksi ja samalla sitä laajennettiin. Hintaa tuli noin 32 miljoonaa euroa.

Vihdoin vuonna 2016  avattiin kertaalleen puretun koulutalon tilalle entiselle paikalle uusi koulutalo.  Tapiolan koulu ja lukio saivat  palata  viiden vuoden evakon jälkeen peruskorjattuun, tutun näköiseen rakennukseen.  

Pitkän väistövaiheenkin koulun rehtorina ollut Heikki Pihkala (ainakin 2009-20) jäi tänä keväänä eläkkeelle. vs. rehtorina on nyt Mila Kangas.  

Lukiossa rehtorit ovat vaihtuneet erityisen tiheästi.  Jorma Kauppilan jälkeen ruorissa ehtivät  olla kirjan ilmestymisen jälkeen mm.  Antti Ylitalo  ( 2000-luvun alussa),  Matti Rajamäki (vs. 2011-12) ... Vuodesta 2014 lukiota on luotsannut Juha-Pekka Peltola.

Itsenäisen Tapiolan aikuislukion taru oli lyhyt.  Se yhdistyi vuonna 2005 toiseen espoolaiseen Viherlaakson aikuislukioon. Uuden Espoon aikuislukion  rehtorina jatkoi Marjukka Rantanen ja hänen jälkeensä vuodesta 2010 Matti Kauppila. Vuonna 2015  tämä Espoon aikuislukio integroitui Omniaan. Matti Kauppila jatkoi siellä rehtorina ensimmäinen lukuvuoden ja sen jälkeen pestiä on hoitanut Anna-Maija Iskanius.

Mitä Tapiolan Yhteiskoulun ja sen perillisten innovaatioista voisi oppia?

Kokosin vielä tähän lopuksi eväitä Tapiolan yhteiskoulun ja sen seuraajien kokemuksista innovaatiotoiminnassa. 40 vuoteen mahtuu huikea määrä innovatiivisia, uudistushaluisia kokeiluja mm. 

Aine-ja kurssi valintainen ops/lukusuunnitelma. Ilmaisukasvatus oppiaineena. Innovaatio-organisaatio: kokeiluista vastaava apulaisrehtori, kunkin aineen osalta kokeiluja koordinoiva pääopettaja. Koulukuoro.  Kouluneuvostotoiminta. Koulurakennus kuusikulmaisine luokkineen. Kurssimuotoinen lukio. Linjajärjestelmä. Minimaantiede. Monet tapahtumat mm. Taiteiden yö. Opettaja tutorina. Oppilaiden perehdyttämisprojekti. Oppilaskuntatoiminta. Oppimistyylien mukainen ryhmäjako. Periodi-opiskelu. Pitkä välitunti. Tulevaisuuden koulu- hanke. Työtapakokeilut. Uudet oppiaineet: scince, KTM, Viestinnän kokeilu- kahdeksan opettajaa.  Vitsanen- tiedotuslehti, jossa yleisönosasto tärkeä. Yhdysoppilastoiminta. 

Innovaatioiden onnistumisen edellytyksiä

Kirjasta voi poimia kymmeniä havaintoja tekijöistä, jotka edistivät innovaatioiden läpimenoa.  Näitä olivat  koulun omien kokemusten ja kirjassa esitellyn Per Dalinin 1970-luvulla kouluinnovaatioisa tekemän yhteenvetotutkimuksen mukaan: 

Hyvä viestintä - oma lehti. Kansainväliset yhteistyökumppanit. Karismaattinen johto. Kehityksen ja hallinnon delegointi. Kokeilun kestävä oppilasaines. Koulun lähiympäristön vauras. Koulun sisäinen demokratia;myös oppilaat ja muu henkilökunta mukaan. Opettajakunnan korkea koulutustaso. Opettajatiimit ja niiden kannustaminen. Oppikirjojen teko kokeilussa syntyneistä aineistoista. Taloudellinen tuki - Tuki ry ja naistoimikunta. Toimintakulttuurin joustavus ja vapauden tunne.Tutkiva ote.

Ja se on pakko todeta, että eri syistä TYK ja sen perilliset ovat onnistuneet houkuttelemaan oppilaitoksiinsa tosi kovan luokan osaajia. Kaikkia en tunne. Nämä tunnen:

Maija Ahtee. Jyrki Heliskoski. Matti Hyökki. Erkki Kangasniemi. Ilta Kankaanrinta.  Kerttu Koiranen. Raili Kärnä.  Yrjö Länsipuro. Erkki Pohjola. Hannele Rikkinen. Riitta Tikkanen. Tuula Tikkanen. Lyyli Virtanen. 

Innovaatioita haittasivat:

1960- ja 70-lukujen taitteen poliittinen suuntaus: sos.dem ja vas. -hallitukset, Teiniliitto ja nuorten kapinointi. 1970-luvulla Suomen koululainsäädännön jäykkyys ja vanhoillisuus ja tästä lainsäädännöstä tiukasti kiinnipitävä Kouluhallitus. Alkuaikoina opettajien työsuhteiden epävakaus. Kuntakohtaisen talousarvion  käyttömenojen jäykkyys. Opettajien työtaakka. Oppilaiden kilpailu, jota kodit usein kannustivat.  Toimijatasojen koheesion puute; kaikki tahtoivat 70-luvulla muuta kuin TYK.

 

Suomen oppikoululaitoksen historiasta

FT Juho Teofilus Hanho oli kansantalousmies ja historiantutkija. Hän syntyi tilanomistaja-perheeseen Ruovedellä vuonna 1879 ja kuoli 80 vuoden iässä vuonna 1960. Elämäntyönsä Hanho teki virallisessa tilastotoimistossa aktuaarina ja yliaktuaarina. Hänen väitöskirjansa käsitteli sahateollisuudesta ja sahantuotteiden vientiä 1840- ja 1850-luvuilla.

Eläkkeelle jäätyään - näin oletan - hän sukelsi oppikoulujen historiaan niiden  synnystä vuoden  1872 koulujärjestykseen saakka. Syntyi kaksi yli 300- sivuista pienellä fontilla kirjoitettua teosta. Miksi vain siihen saakka? Hanho oli toisen osan ilmestyessä jo 76-vuotias. Elinaikaa oli enää 4 vuotta.

Hanho, J.T. 1947. Suomen oppikoululaitoken  historia I. Ruotsin vallan aika. Helsinki: WSOY.

Hanho, J.T. 1955. Suomen oppikoululaitoken  historia II.1809-1872 . Helsinki:WSOY.

LUIN kirjat  oikeaoppisen konstrukivistisesti niin, että kokosin ensi yhteen sen, mitä ennalta olin oppikouluista merkinnyt muistiin, ja pudotin näiden teosten uudet ajatukset muistiinpanoihin eri värillä.

Ei mennyt hukkaan. Kokonaiskuvani oppikoulun historiasta jäsentyi, ja ihan uuttakin oivalsin.

Piirrän seuraavassa ensin mahdollisimman   pähkinänkuorimaisen, yleiskuvan opillisen koulun kehityksestä ja nostan sitten erikseen esille pikku herkkupaloja Hanhon  teoksista.

Opillisen koulun vaiheet yleisellä tasolla

Koulu syntyi Ruotsissa  katolisen kirkon pappien ammattikouluksi. Aluksi oppilaat olivat köyhiä, ja kristikansa tuki heitä synninpäästön vuoksi. Keskiajan loppuun mennessä osasta papeista tuli vauraita,  ja se houkutteli kouluun kaikkien säätyjen poikia - jopa aatelista.

Suomen ensimmäiset koulut saattoivat olla luostarikouluja, joita oli joitain kymmeniä.  Usein Suomen  ensimmäisenä ja tärkeimpänä kouluna pidetään kuitenkin Turun katedraalikoulu. Voi olla.

1400-luvun lopulla Suomen kaupungeissa toimi lisäksi muutama pedagogio. Näiden  opettajat olivat pappeja ja luostarivelijä.

Uskopuhdistus

Vuonna 1523 valtaan nousi Kustaa Vaasa, joka omaksui luterilaisen opin.  Kiirastulioppi kumottiin, ja  sielujen pelastamistyössä  tarpeettomiksi käyneet  piispojen, kirkkojen ja luostarien uskovaisilta keräämät uhrilahjat määrättiin kuninkaalle vuonna 1527.

Luostarikoulut katosivat. Kirkon hoitamat koulut ajautuivat alennustilaan. Papin ammatti menetti  imuaan. Oppilaat kaikkosivat kouluista.

Alkoi koulun hidas muutos yksinomaan kirkollisesta koulusta  yleiseksi kansalaiskouluksi. Vaasa kehoitti rahvasta panemaan lapsen koulut, ja ryösti heidät teineinä kesken opintojen huonopalkkaisiksi kirjureiksi.

Vuonna 1571 maassa oli 7 oppilaitosta:

• Turun tuomiokirkkokoulu ja 
• Viipurin triviaalikoulu, latina kouluja (varsinaisia pappien valmistuslaitoksia) sekä 
• Rauman, Porvoon, Helsingin, Porin ja Naantalin  pedagogiot tai lastenkoulut.

Suurvalta-aika

1600-luvulla Ruotsi kävi sotia ja laajeni. Valtakunta tarvitsi kouluttuja virkamiehiä ja puhdasoppisia pappeja.  1600-luvusta tulikin koulutuksen vuosisata. Opillista  koululaitos  uudistettiin useilla koulujärjestyksillä.

Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio ja 1640 Turun Akatemia. Pietari Brahe pani asioihin vauhtia. Vuodesta 1649 opillisen koulutuksen rakenne oli Suomessa tällainen:

• Akatemia
• Lukio -  tehtävä oli kirkollinen. 
• Ylempi triviaalikoulu - latinaluokkia ja  rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka).
• Alempi triviaalikoulu.
• Pedagogiot -  opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto - vastasi triviaalikoulun ensimmäistä luokka. Suomessa oli myös maalaispedagogioita. 

Vuoden 1649 koulujärjestyksessä annettiin velvoite  testimoniumiin käytöksestä ja tiedoista.  Testimonium academicumin sai, jos oli tiedot, joilla voisi jatkaa menestyksellisesti akatemiassa. Testimomiun vitae ei oikeuttanut opiskeluun akatemiassa.

Koulujärjestyksen  pedagogiikassa näkyi monta  Comeniuksen sormenjälkeä.

1700-luku

Valistuksen, hyödyn ja vapauden aikaa. Vuosisadan alku oli Suomessa yhtä sotaa ja kulkutautia. Venäjä hyökkäsi. Ruotsi romahti. Eliitti pakeni Ruotsiin. Koulut olivat Ison vihan aikana seisahduksissa.

Vuosisadan jälkipuolisko oli taas poliittisen vapauden ja hyödyn aikakautta- Kunnes Kustaa III nousi valtaan. Ruotsin koululaitoksessa 1700-luku oli varsin hedelmätön.

Suomessa oli yhteensä 28 koulua. Vuoden 1724 koulujärjestys piti muutoin rakenteet ennallaan,  mutta pedagogioista ei annettu ohjeita. Opetus niissä  jäikin  epämääräiseksi. Opettajasta pääasiassa riippui, mitä aineita koulussa opetettiin ja miten tuloksellisesti.

1800-luku

Ruotsi hävisi Suomen  Venäjälle 1808-1809 sodassa, josta Runeberg on kirjoittanut klassikkokirjan.
Juhlapuheer  pidettiin Porvoossa.

Siirtyminen Venäjän alaisuuteen ei muuttanut suomalaisten kouluoloja. Uusi oppiaine oli venäjän kieli. Opillisen koulutuksen rakenne oli:

• ala- ja ylätriviaalikoulu, 
• lukio, 
• Turun Akatemia - Vuonna 1828  yliopisto siirrettiin Helsinkiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi. Statuuteissa luvattiin opettajille opetuksen vapaus. 

Monessa kaupungissa oli 1800-luvulla  ”mamselleja”, jotka käyttivät joutoaikaansa nuoren tyttöpolven opettamiseen ja kasvattamiseen.

Vuosisadan alku on koulutoimessa puheiden aikaa. Valtio käytti vain vähän rahaa oppikoululaitokseen.Kouluihin haluttiin reaaliaineita. Odert Gripenberg perusti Suomeen maamme ensimmäisen pelkästään  realiaineisen oppikoulun.  Vuosina 1806-1830 Turun katedraalikoulussa  oli kaksi osastoa, toinen  opilliselle uralle aikoville ja  toinen ns. kollektoriluokka alempiin virkoihin tai elinkeinourille aikoville.

Vuosina 1809- 1841 oppikoululaitoksessamme toimeenpannut muutokset olivat vähäisiä.
Huomattavin oli Turun katedraalikoulun lakkauttaminen ja Turun lukion ja triviaalikoulun perustaminen.

Koulunkäynti oli ikivanhaan tapaan epäsäännöllistä. Oppilaita otettiin pitkin vuotta. He olivat pitkiäkin aikoja pois. Opettajat eivät pitäneet poissaoloista päiväkirjaa. Esim. Porvoon lukiossa yli puolet saatoi olla poissa. Opiskeluaikaa saattoi kestää 3- 7 vuotta, pitempäänkin.

Yksityisopetus kävi yhä suositummaksi. 1829 käynnistyi ensimmäinen   J. H. Avellanin ”ylioppilasleipomo”. Se valmisti poikia yliopistoon.

Usea komitea ehti istua, ennen kui  säädettiin vuoden 1843 koulujärjestys. Se  mullisti opillisen koulun.  Opillisen koulun uusi normaali  oli  nyt:

• Ala-alkeiskoulu oli vaatimaton perustietoja antava koulu. - niille, jotka aikoivat valtion palvekseen tai sellaisiin ammatteihin, joihin tarvitaan jonkinlainen tieteellinen valmistus. 
• Yläalkeiskoulussa jatkoi triviaalikoulujen työtä. Siellä oli kaksi linjaa: opillinen papeiksi, reaali- eli siviililinja johti muille elinkeinon aloille ja virkamiehiksi virkamiehiksi valmistuville (ns. siviililinja). Tarkoitus oli saada tarpeelliset tiedot lukioihin pyrkimistä varten.
• Lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville (ns. siviililinja).  Tarkoitus oli hankkia sellainen tietomäärä, että opintoja voitiin jatkaa yliopistossa.
• Naisväenkoulut ”sivistyneiden vanhempien tyttärille” sellaisten tietojen hankkimieksi ja sellaisten käsitöiden harjoitamiseksi,  joiden katsottiin kuuluvan huoliteltuun naiskasvatukseen.

1841 ja 1843- uudistuksilla ei oltu saatu poistettua vallinneita puuttellisuuksia opettajavalmistuksessa eikä opettajien palkkauskysymyksessä. Opettajat olivat myös eläkkeen suhteen eri asemassa kuin muut virkamiehet. Lukiossa latinankielinen opetus hidasyi etenemistä. Oppiaineiden paljous johti pintapuoliseen tietoon. Oppilaita oli liian  paljon. 1848 pelättiin helmikuun vallankumouksen leviävän.  Salaiset seurat kiellettiin. Vuonna 1850 ylioppilaat määrättiin pitämään univormua.

Vapauttaja-keisarin aikakausi

Kun vapauttaja-keisari Aleksanteri II nousi valtaan, alkoi innostava kehitys.Valtio kasvatti omat menonsa kaksinkertaisiksi. Opettajankoulutus kehittyi. Professorin tehtäviin kuului oppikoulunopettajien koulutuksen johtaminen

Vuoden 1856 koulujärjestyksessa oppikoulu "päivitettiin".  Oppikoulun peruspiirteet säilyivät entisellään, se oli uudistettu painos edeltäjästään.

Tärkeiden uudistusten ajanjakso  oppikoululaitoksemme historiassa alkoi 1860-luvun alussa.

Vuonna 1864 perustettiin ensimmäinen uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu. 

Ja sitten  tuli THE koulujärjestys. Vuoden 1872 uusi koulujärjestys pyyhkäisi pois  kaikki vanhat oppikoulun muodot.  Oppikoulut jaettiin:

• Alkeisopistoihin, (joiden nimi muuttui pian lyseoiksi). Niihin  yhdistettiin yläalkeiskoulu ja lukio. Tuolloin syntyi 1900-luvulle kestänyt oppikoulun perusrakenne. 4 - tai 7 luokkaa. VII-luokka oli kaksivuotinen.  Alkeisopistojen  pääasiallisimpana tarkoituksena oli tieteellisen sivistyksen perustaminen 
• Reaali- eli porvarikoulut olivat uusi koulumuoto. Ne  olivat kunnallisia, kaksi- tai nelivuotisiksi päättäviä oppilaitoksai, joista siirryttiin suoraan ammattiin. Niiden tuli jatkaa ja laajentaa kansakoulun kursseja ja valmistaa oppilaita ammattikouluihin. Niiden historia oli lyhyt. Reaalikouluista oli vaikea päästä jatko-opintoihin, ja siksi niiden suosio jäi vähäiseksi. Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. 
• Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia.
• Lisäksi oli 4- ja 7-luokkaisia tyttökouluja (”naisväenkoulut”); tyttökoulut ja korkeammat tyttökoulut.

Tähän loppui Haunon teksti.

Alkoi oppikoulun  lopullisen rakenteen vimmaisen etsinnän  aika, joka päättyi vasta 1914. Joka puolelle maata - pääasiassa yksityisin voimin- syntyi oppikouluja. Syntyi myös suomenkielisiä oppikouluja. Tytöt ja pojat saivat yhteiskouluja; Vuonna 1882  perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu. Vuoden 1883 koulujärjestyksen myötä  koulut jaettiin

• Lyseoihin. Lyseot jaettiin edelleen klassisiin lyseoihin ja reaalilyseoihin. Reaalilyseot olivat latinattomia. Kummatkin olivat 8-luokkaisia. Reaalilyseoiden viiden alimman luokan oppimäärä käsitti muiden pohjoismaiden tapaan keskikoulun, jollaisten tarvetta teollistuminen nopeasti lisäsi. (nimitys oli alkeiskoulu??) ja 
• Alkeisoppikouluihin.  

Oppikoulua yritettiin "korjata", mutta tulokset olivat aluksi vaatimattomia. Eri koulumuotojen nimet vaihtelivat yhtä päätä. Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan  yläkansakoulun  kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun.  Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.

Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  oppikoulu sai lopullisen rakenteensa: Alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Lukio oli kolmiluokkainen. Lopulta opillinen koulu oli löytäny  rakenteen:  yliopistot, lyseot- yhteiskoulut, keskikoulut, joka imi  lopulta 60 % ikäluokasta lukioon  ja kesti  peruskouluun saakka.

Herkkupaloja Hanhon teoksesta 

MITÄ siis opin Hanhon teoksesta?
Millaisia väärinkäsityksiä minulla oli ollut? Mitkä näkemykseni vahvistuivat?
Mitä ihan uutta löysin?

Millaisia väärinkäsityksiä minulla oli ollut? 

En tunnistanut  juurikaan varsinaisia  väärinkäsityksiä.

Mitkä näkemykseni vahvistuivat?

Koulun selektiotehtävän juuria

1580: Valtioneuvoston mietinnössä  todettiin:  "Kouluissa on paljon oppilaita, jotka  eivät voi eivätkä tahdo oppia mitään,vaan ovat siellä laiskuuttaan; lisäksi he keppostensa ja kerjäämisensä tähden ovat kansalle rasitus ja taakka. Sellaiset oppilaat oli latinakoulusta erotettava ja heiä sijoitettava kirjurikouluihin tai karkeisiin ammateihin tai palvelijoiksi."
1649: triviaalikouluun pyrkivistä oli poistettava heikkolahjaiset
1724: eräisiin triviaalikouluihin otettiin oppilaat aluksi puoleksi vuodeksi kokeeksi.

Koulunkäynnin poikkeuksellisuus - määrän suhteen

Aina 1800-luvun puoliväliin saakka koulunkäynti oli todella harvojen herkkua. Tiedot kolujen oppilasmääristä vielä 1700-luvulta ova epätäydelliset, mutta Hanho laskee, että  Turun katedralikoulussa, Porvoon lukiossa ja kuudessa  triviaalikoulssa oli 1748 oli yhteensä
572 oppilasta. Suomen väkiluku oli 1750  421 000, eli koulua kävi  oli  1 promille väestöstä
- pedagogioiden oppilasluku tosin puuttuu.

Oppilaat olivat säätyläisiä. Esim. Turun katedraalikoulun oppilaista vuonna  1749 olo

• porvariston poikia 25.5%
• talollisten, torpparien ja muun rahvaaan poikia 24.2 %
• virkamiesten poikia 19 %
• käsityöläisten poikia 16 %
• aliupeerien ja sotamiesten poikia 14.3 %

Vuonna 1830 oppikouluja oli Turun arkkihiippakunnassa  19, oppilaita 1224
Porvooon arkkihiippakunnassa  oppikouluja oli 24, oppilaita 1095. Yhteensä oppilaita oli 2319
Suomessa oli tuolloin asukkaita noin 1,5 miljoonaa. Koulua kävi noin 2 promillea!

Lukuvuonna 1855-56  oppikouluja oli 53 kpl. Oppilaita oli niissä 3001. Suomen väkiluku oli vuonna 1850  noin 1,7 miljoonaa. Koulua käyviemn osuus oli näin 0,2 % eli 2 promillea !!!

Opettajankoulutus

H.G: Porthan piti 1700/1800- lukujen taitteessa kasvatusopin luentoja Akatemiassa.

Vuonna 1804 Turun Akatemiaan i määrättiin perustettavaksi Seminarium Philogicum antamaan opastusta kasvatustieteessä  ja kehittämään taitavia opettajia julkista ja yksityistä  opetusta varten.
Vuonna  1806 säädettiin, että   tutkinnon tuli olla osaksi tietopuolinen, osaksi käytännökinen. Käytännöllisessä kokeessa oli saatava selville ”taipumukset ja opettajalahjat”.  Käytännölliset opetusnäytteet annettiin katedraalikoulussa.

Vuonnan 1807 seminaari aloitti toimintansa. Vuonna  1819 seminaari oli rappiotilassa, eikä virkaa enää täytetty,  sitä  hoidettiin sijaisuudella. Vuonna 1828 virka lakkautettiin. 3-vuotisen opettajakurssin suorittaminen tuli kalliiksi. Ja jonkin ajan kuluttua ei edes valtio kouluihin opettajiksi pyrkiviltä ei vaadittu ohjesäännössä määrättyjä tutkintoja.

Vuonna 1823 Odet Gripenberg  anoi  senaatilta apua perustaakseen normaalikoulun eli  kasvatusopillisen seminaarin. Hän ei saanut lupaa.

Vuonna1856 annettiin julistus, joka koski tulevien lukioiden ja koulujen opettajia. Niiden jotka aikovat lukioiden, ylä- ja ala-alkeiskoulujen sekä tyttökouljen opettajiksi, tuli kirjoittautua kasvatus- ja opetusopin professorin ylioppilaina jumaluustieteellisen tiedekuntaan ja suorittaa  kasvatus- ja opetusopin professorin valvonnassa valmistava oppikurssi.  Tämä  ei koskenut ihan kaikkien aineiden opettajia. Oppikussi arvioitin 2-vuotiseksi. Valmistuakseen käytännöllisesti opettajantoimeen  kasvatuopsin opiskelijoiden tuli kuunnella opetusta yliopistokaupungin ylä- ja ala-alkeiskouluissa  ja sen ohella  koulunjohtajan valvoessa toimia  apulaisopettajina. Lisäksi he suorittivat ainetutkontoja.

Näin valmistuneet kasvausopin ylioppilaat ja kandidaatit  voitiin ottaa kouluihin sijaisopettajiksi, mutta vakinaisiksi vasta sitten, kun he tuomiokapitulin valvonnan alaisina olivat vähintäin vuoen olleet opettajina ja sen jälkeen suorittaneet koulujärjestyksen mukaiset opetusnäytteet.

Vuonna 1864 perustettiin ensimmäinen uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu (ruotsinkielinen) normaali- eli mallikoulu oppikoulun opettajien harjoittelukouluksi. Vuonna 1869 määrättiin, että kasvatus- ja opetusopin professorin tehtäviin kuului kaikkien maassa valmistuvien oppikoulunopettajien opetustaidon kontrollointi opetusnäytteiden perusteella.

Suomenkielinen opettajankoulutus alkoi vuonna 1867, jolloin Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia.

Opetusmetodit  hukassa?

Opetusmetodit valuivat ylhäältä alas. Päämalli oli keskiajalla saarna. Luento- kuuntelu. muistiinpanot-kertaus  ja sovelluksena väitely.  Läksyt opeteltiin ulkoa, ja jos aikaa jäi, opettaja selitti ne.

Metodit ovat riippuvaisia olosuhteista, esim. kirjan hinnasta. Metodinen kehittely kiihtyi  1600-luvulla, mutta arkea ne eivät juuri haittaa. 1800- luvun puolivälissä oppikouluissa ei ollut mitään opetusoppiin perustuvaa opetusmenetelmää.

Mitä ihan uutta löysin?

Eriyttäminen

1649: Kuningatar Kristinan holhoojahallitus  antoi 1640  ohjeen kun laaditiin vuoden 1649 koulujärjestystä:  kouluopetus tulee järjestää niin, että otetaan huomioon oppilaiden ikä, taipumukset ja lahjakkuus.
1724. Triviaalikouluissa oppilaat jaettiin tietomääränsä perusteella  läksyosastoihin. Siten luokalla saattoi olla:

• seniores
• juniores
• infimi- osastot  

Kurinpito

1571: Rangaistaessa oli käytettävä probaa - arestia, jalkapuuta, vitaa tahi keppiä. Oman äidinkielen käyttämisestä rangaistuksena aasin  kuvan kantaminen.

Koulumestarin tuli pitää sopivaa kuria. Opettaja ei saanut olla liian ankara. Rangaistusta toimeenpanneessaan opettaja ei saanut  syyllisen kimppun hyökätä melutean ja raivoissaan vaan hänen tuli säilyttää rauhallisuutensa.

1872:  koulujärjestyksessä hylättiin vanha pelkoon perustuva kurinpito ja kiellettiin ruumiilliset rangaistukset ja muutoínkin korostettiin oppilaiden sivistynyttä kohtelua.

Opettajan kelpoisuusehdot

1571: vaatimukset opettajalle: pitää olla hyvä ja taitava
1595: Opettajia ei saanut palkata virkaan ennenkuin oli Uppsalan yliopistossa suorittanut tutkinnon - ihan uutta minulle.
1649: 1. Opettajan tulee olla elämäntavoiltaan nuorisolle esikuvallinen, 2.  Opettajalla tuli olla riittävät tiedot niissä aineissa, joita hänen tuli opettaa, 3. Optetajalla tuli olla tehtäväänsä sopiva luonne ja  pedagoginen taito.
1803:  Turun akatemia esitti, että  ”kaikki ylioppilaat, jotka  haluavat ryhtyä lasten yleiseen tai yksityiseen opettamiseen… olivat velvolliset tutkinnosssa osoittamaan edistymistään kasvatus- ja opetusopissa, osittain edistymistään niissä tieteissä, jotka opettajalle ovat välttämätömiä… ”
1804 Turun Akatemiaan määrättiin perustettavaksi Seminarium Philogicum antamaan opastusta kasvatustieteessa ja kehittämään taitavia opettajia julkista ja yksityistä  opeusta varten. 3-vuotinen seminaari perustettiin viideksi vuodeksi. Seminaari oli kolmivuotinen.
1806:  säädettiin, että   tutkinnon tuli olla osaksi tietopuolinen, osaksi käytännöllinen.Käytännöllisessä kokeessa oli saatava selville ”taipumukset ja opettajalahjat” Käytännöliset opetusnäytteet annettiin katedraalikoulussa.
1807  käynnistettiin Turun Akatemian pedagoginen seminaari tehostamaan opillisen koulun opettajien koulutusta. Laitos antoi Suomessa  ensimmäinen järjestelmällistä opettajankoulutusta. Seminaari toimi 1820-luvulle saakka.
1872 uusi koulujärjestys:  valintaan vaadittiin, että viranhakijan oli määrättynä aikana kuunnelltut opetusta ja osallistunut  opetusharjoituksiin normaalilyseossa. Lehtorin virkaa pyrkivän tuli lisäksi olla FK ja aineessa korkein arvosana. Kollegalle riitti toiseksi korkein arvosana. Virkoja täytettäessä otettiin huomion opettamistaito ja taipumus,  mikäli niitä olivat tukemassa  riittävät tiedot

Opettajien palkkaus

perustui pitkään alueelta viljatynnyreinä  kerättyihin veroihin. Opettajat oppivat pian ottamaa myös osan teineille tarkoitetuista rahoista. Opettajien palkkaa on ollut ainakin uskonpuhdistuksesta alkaen aina liian alhainen. Ja sen jälkeen.

Viimeistää 1800-luvulla palkka maksettiin ihan rahana,

Oppilaiden rooli

Oppilaita käytettiin jo keskiajalla apuopettajina ennen muuta kuulustelemassa nuorempien läksyjä.

Myös ns. kouluvaltion ideaa toteutettiin meillä :  1571 ” koulussa tuli  vanhan tavan mukaan olla oppilaista valittuja toimihenkilöitä, jotka valvoivat tovereidensa käytöstä ja ilmoittivat rikkomuksista rehtorille." Vuonna 1600 Turun koulussa oli

• Ylimmät  toimihenkilöt   notarius scholae -   Ilmoitti oppilaat, jotka olivat pois koulutunneilta ja jumalanpalveluksista,  valvoi järjestystä ja kirkkolaulun harjoitusta,  kun opettajat olivat pois. Valvoi että lukionhuoneet siivotiin viikottain.  Sulki karsseriin epäsiveellisä elämään viettävät. jne.
• Pedelli ja nuniator avasivat ovet klo 1/2 5 aamulla ja sulkivat ne illallla.
• Oppilaat lämmittivät ja siistivät kouluhuoneet, avasivat ja sulkivat ovet ja ikkunaluukut ja valmistivat patukat, joilla heitä rangaisiin 

Vanhan Suomen koulut

Jostain syytä olen aina ohittanut ns. Vanhan Suomen koulut, eli koulut alueelta, joka Turun rauhassa menetettiin Venäjälle.  Siihen kuuluivat mm. Viipuri, Hamina, Lappeenranta, Käkisalmi  ja Savonlinna.

Hanhon mukaan vielä kauan Isonvihan jälkeen 1710-1744 Viipurin läänissä ei ollut yhtään valtion oppikoulua toiminnassa,  Vain  yksi yksityinen  saksalainen koulu.  Vuonna  1745 aloitti  Viipurin 5-vuotinen katedraalikoulu ja Haminan 2-vuotinen triviaalikoulu. Pedagogioita syntyi   mm. Käsisalmeen, Lappeenrantaan ja Savonlinnaan.

Keisarinna Katariina II ryhtyi uudistamaan kouluja 1770-luvulla. Pyhän Pietarin seurakunnan koulu   oli  perustettu 1710-luvulla. 1760-luvulla se järjestettiin  Francken laitosten esikuvien mukaisesti. Ny siitä tehtiin saksalaisen mallin mukainen mallikoulu, piirikoulu. Käyttöön otettiin itävaltalainen ns. normaaliopetusmenetelmä, jonka kehittäjä oli saksalainen Johannes Friedrich Hähn (1710- 1789)

Hähnin pedagoginen idea oli  erikoinen: Kaikki, mikä lasten oli opittava,  oli tarjottava heille  tieteellisessä muodossa = oppikirjan sisällöt järjestettiin jäsennystalukoiksi. Oppilaiden oli kirjoitettava nämä taulukot ja opeteltava ne ulkoa, jolloin heidän muistiinsa painui  koko koulukurssin lyhyt yhdistelmä.   Ajan ja tilan säästämiseksi ja oppilaiden muistin harjoittamiseksi nämä  jäsentaulukot oli kirjoitettava vain alkukirjaimin.

Vanhan Suomen koulujärjestelmäa kuului 1788 alkaen:

• Normaalikoulut - 3-4-luokkaisia, myös lyhyempiä
• Saksankielisiä kouluja
• Venäjänkielisiä kouluja

Verratuna muuhun Suomeen Viipurin läänin koululaitos oli autonomian alkaessa järjestelyilään kiinteämpi ja yhtenäisempi. Opetuskielenä oli saksa. Kaupungit huolehtivat koulujen kuluista.
Koulujen valvonta ja tarkastus oli erotettu kirkosta ja oli tehokkaampaa. Uusia piirteitä oli  aineenopettajien käyttö, palkintojen jakaminen oppilaille - filantropia- opetuksen miellyttäväksi tekeminen ja huomion kiinnittäminen oppilaiden taipumusten kehittämiseen.  Painoa uusiin kieliin, matematiikkan ja luonnontieteisiin. Patukan sijasta kouluissa oli käytössä humaani kurinpitojärjestelmä.

Uutta olivat myös  opetuspiirin kuraatorijärjestelmä, luokkan päiväkirja, poissaoloilmoitukset ja usein uudistuneet kirjalliset arvostelut.

Vuonna 1811 Viipurin lääni yhdistettiin taas muuhun Suomeen, Porvoon tuokiokapitulin alaisuuteen.
Vanhassa Suomessa oli tuolloin 13 koulua. Aivan erilainen koulujärjestely antoi ajattelemisen aihetta koulje uudistamiselle.

Kirja ajalta, jolloin luotiin vasta perustaa peruskoululle

TAISTELU kaikille yhteisestä koulusta oli pitkä. Sen ensimmäisiä otteluita  oli ns. pohjakoulukysymys eli voisiko kansakoulun määrätä kaikille pakollisen opinkäynnin perustaksi. Parempi väkihän pani lapsensa mieluummin yksityisiin valmistaviin kouluihin.

1920-luvulla käynnistettiin ns. uusimuotoisen oppikoulun kokeilu, jossa Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja jatkui kolmivuotisena keskikouluna ja kolmivuotisena lukiona. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.

Helsingin suomalaisen normaalilyseon nuorempi lehtori ja  Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentti Axel Rafael Rosenqvist osallistui keskusteluun tekemällä aiheesta tutkielman. Se julkaistiin kirjana.

Rosenqvist, A.R. (1934 ) Kansakoulu-pohjakoulu ja oppikoulujen uudistus. Porvoo: WSOY 

Teosta voi suositella erityisesti  niille, joita kiinnostaa retoriikka. Oppikoulumies Rosenqvistin argumentointi on niin oikeaoppista että.  Uuden oppikoulun ideaa ammutaan alas juuri uuden oppikoulun kannattajien omien arvojen pohjalta: ylentämällä kansakoulua ja sen alkuperäistä tehtävää. Väitteiden tueksi esitetään  paitsi arvoja myös todisteita:  tilastolliset faktat. Ja loppuhuipentumaksi tarjotaan  (tekijän mielestä) parempi vaihtoehto.

Argumentit, joilla Rosenqvist "upottaa" uusimuotoista oppikoulua

Poimin tekstistä talteen argumentteja. Ensiksi niitä, joissa vedotaan uusimuotoisen oppikoulun ajajien omiin arvoihin:

• Kansakoulun isäkään Uno Cygnaeus ei aluksi kannattanut kansakoulua kaikille. 
• Kansakoululla on kaksi tehtävää- olla yleisenä korkeamman opin (oppikoulun) pohjakouluna ja samalla yhteiskunnan jäsenille vältämättömien tietojen jakajana.  Silloiset (1860-luku) koulumiehet tyytymättömiä: ei kyennyt kunnolla kumpaakaan tehtävää  suorittamaan. (vedotaan puolustajien  auktoriteetteihin)
• "Luonnottoman äkkiä ja liian nopeasti  tapahtuva siirtyminen alimmasta  ylimpään kansanluokkaan"  aiheuttaa uhkan yksilön ja yhteiskunnan terveydelle. "Intelligenssin riistäminen kansan laajoista piireistä on henkistä ryöstöviljelyä."...Kansanelämältä, -työltä ja -liikkeeltä  riistetään parhaimmat kyvyt ylempien luokkien hyväksi... kun alemmista säädyistä syntyisin olevat yksilöt pääsevät  korkeampiin oppiarvoihin, he samalla kokonaan vieraantuvat syntysäädystään ja sen hyväksi toimimisesta..."Nämä voivat omassa alkuperäisessä, luontaisessa  elämänpiirissään toimiessaan aikaansaada paljon arvokasta. (Tavoiteltu säätykierto aiheuttaakin vahinkoa kansalle. Huom. myös sanojen paisuttelu = "luonnottoman")
• Onhan kansakoulun tärkein sosiaalinen tehtävä jakaa työtätekevälle kansalle sivistystä, joka ei ole vain korkeallepyrkivien yksilöitten tiedollisena pohjana vaan joka liittyy elimellisesti todelliseen kansan elämään ja antaa havainnollisen kokonaiskuvan luonnosta ja kulttuurista  ja samalla lujan peruspohjan uskonnollis-siveelliselle maailman- ja elämänkatsomukselle.
• Kansakoulu jouduttaisiin uudistamaan. Kansakoulun oppisuunnitelmia täytyisi ainakin osittain muokkailla ja lisätä näitä kansan tarpeiden yläpuolella olevia yksipuolisia tehtäviä silmällä pitäen. Oppikoulu vaatii kansakoululta perinpohjaisempaa teoreetista opiskelua. Teoreettiset oppiaineet jouduttaisiin asettamaan käytännöllisten edelle. Tällöin häiriintyisi kansakoulun oma syvällinen tarkoitus. ja sen oma sisäinen kehitys uhrattaisiin sille vieraan ja keinotekoisen tarkoituksen hyväksi.
• Köyhä lapsi voi alakuloisin ja katkerin mieli panna merkille rikkaan toverinsa paremman vaatetuksen ja hyvinvoinnin ja viimeksi mainittu voi ylen tyytyväisin ja yliolkaisin, itserakkain mielin suhtautua vähempiosaiseeen toveriinsa. (vedotaan lapsen tunteisiin)

Sitten argumentteja, joissa  viedään uskoa uusimuotoisen koulusta keinona edistää puolustajille tärkeitä asioita:

• Säätykierto on jo nyt vilkas. riittävän kansanvaltainen ja terveellä pohjalla... On tärkeää koko maan ja kansan menestyksen kannalta, että erittäin lahjakkaat yksilöt  saatetaan hyödyttämään yleistä ja yhteistä kulttuurityötä. Mutta mielestämme se tapahtuu  jo nykyisen koulujärjestelmän puitteissa  kyllin riittävässä määrässä, ja voisi sen lisääminen yhtenäisen koulun avulla … helposti muodostua  taka-askeleeksi myös yhteiskunnalle (huom. sanavalinta: terve)
• Jos nyt pääosa oppilaista oppikouluun tulee kansakoulusta (1909 kansakouluista tuli 63,8 %; 1931 kansakouluista 79,3 %.)
•  Elämänuran valinnassa on kaksi elämäntietä: käytännöllinen ja teoreettinen. Näihin viittaavat luontaiset taipumukset saadaan yhtä hyvin selville yläkansakoulun II:lta kuin IV:ltä luokalta päästäessä (tähän ei kuitenkaan todistetta).
• On erehdyttävää otaksua, että kaikkien lasten pelkkä yhdessäolo vaikuttaisi jalostavasti siten että sivistyneitten lapset parempine ja hienoimpine tapoineen vaikuttaisivat kasvattavasti  varattomiin tovereihinsa ja  viimeksimainitut taasen määrättyine moraalisine ominaisuuksineen edullisesti ensiksi mainittuihin. Sivistynyt lapsi helposti omaksuu varattoman toverinsa heikkoudet ja virheet ja sivistymätön taasen rikkaamman toverinsa ominaiset heikkoudet ja virheet ja siten tasoitus tapahtuu molemminpuolisesti keskitasoa kohti ja on pikemminkin negatiivista laatua. Kansanluokkien keskinäinen  terve ymmärrys ei toteudu yhteisen pohjakoulun avulla.. .Luokkajako köyhälistön ja sivistyneistön välillä on siksi jyrkkä - varsinkin suurissa kaupungeissa– että lapset totutetaan jo kodeissa ja seurapiireissä epäluuloisesti katselemaan toisiaan.
• Kokeilun empiirisiä tuloksia:  poikien ja tyttöjen normaalinen (fyysinen: paino, pituus) kehitys jatkuu korkeintaan kahden lukuvuoden ajan. Seuraavina vuosina se joutuu pois normaalisilta raiteilta  (vaarantaa siis lasten terveyden)
• Kokeilun empiirisiä tuloksia: Opilliset tulokset: ylioppilastulokset yhtä hyviä kuin 8-luokkaisissa lyseoissa. (yksi koelyseo tosin epäonnistui). Koelyseoissa saatiin 10 % enemmän ehtoja. Pienempi osa kävi koko koulun jäämättä luokalle (13%).
• Uusimuotoisista kouluista ei tulee niin paljoa säästöä kuin ennakkolaskelmissa odotettiin.  Vain osa selviää oppikouluvaiheesta 6 vuodessa (luokallejäännit koelyseoissa)  

Ja sitten vastustajille itselleen tärkeitä  argumentteja:

• Yhtenäiskouluaate jättää huomiotta yksilöitten intelligenssin määrän ja laadun moninaisuutta. Tutkimustulokset osoittavat, että ylempiin ja alempiin kansankerroksiin kuuluvien samanikäisten lasten henkisen kehityksen taso on melkoisessa määrin erilainen... Helsingin suomalaisessa apukoulussa  heikkokykyisistä 82,2 % on työväestön lapsia...  Varakkaiden vanhempien lapset ovat saaneet (oppikoulussa) tietoaineissa keskimäärin paremmat arvosanat todistuksiinsa  kuin varattomien vanhempien lapset.
• Suomalaiset kunnioittavat teoreettista ja abstraktista intellektualismia, josta johtuu oppikouluun ja akateemiseen säätyyn pyrkiminen. On tuhlausta lisätä sen määrää.
• Valmistavan koulun oppilaille koulunkäynti pitenisi 1 vuodella. Näissä kouluissa käy maamme lahjakkain kansanosa, vastaisen kulttuurin kantajoukko ... Se on yksilö - ja kansantaloudellinen tappio
• On psykologisesti, pedagogisesti ja moraalisesti erittäin haitallista, että  lahjakkaimmat ja kyvykkäimmät oppilaat pakotetaan kansakoulussa hidastempoiseen opiskeluun verraten vähälahjaisten rinnalla... Lahjakkaille yksilöille on varattava vapaa kehittymismahdollisuus ylöspäin 
• Nykyään kansakoulussa on jopa kaksi vuotta ikäistään normaalisesta kehityksestä jälkeen jääneitä oppilaita ja valmistavissa kouluissa jopa neljä vuotta keskimääräisestä tasosta edelläolevia. Heidän opettamisensa samalla luokalla muodostuu lahjakkaitten oppilaiten kehityksen pidättämiseksi ja harrastusten tukahduttamiseksi.

Ja ajoituskin on väärä...

• Onko tarkoituksenmukaista  juuri nykyaikana, jolloin  tavataan  liikatuotantoa myös sivistyneistön ja virkamiehistön suhteen,  tehdä säätykierto  keinotekoisesti  mahdollisimman laajaksi, helpoksi ja vaivattomaksi? Eivätkö kohtuullisen vaikea esteet ole omiaan edistämään tervettä luonnollista valintaa T.s-. vaikuttamaan sitä, että vain todella kyvykkäimmät ja tarmokkaimmat  alemman säädyn yksilöt pääsevät johtaviin yhteiskunnallisiin asemiin (huom "keinotekoisen)

Ja ikäänkuin tiivistyksenä:

• Koulujen välillä ei ole  pedagogista eikä käytännöllisesti toivottavaa elimellistä yhteyttä 
• Tällainen kansakoulu… on muodostuva levottomaksi kauttakulkutieksi, rauhattomaksi väliasemaksi, suodatinlaitokseksi korkeampia ammatteja ja virkoja varten. Samalla tämä kaikensäätyisten ja kaikkien lasten yhteinen peruskoulu voi muodostua turmiollisen kunnianhimon ja itsekkäiden pyyteiden tyyssijaksi.
• Koko oppikoulun muodostaminen 6-luokkaiseksi tuottaa suuria vaikeuksia ja niin vähäisiä (sosiaalisia) etuja, että koko uudistuksen toteuttaminen tulee varsin epäilyksenalaiseksi ja aiheuttaa pikemmin haittaa kuin hyötyä. 

Parempi vaihtoehto

LOPUKSI Rosenqvist vertailee muita  vaihtoehtoja kehittää luokkaopetusta: oppilasten lukumäärän vähentäminen (esim 15 oppilasta- vaatii rahaa), oppikurssien supistaminen (ei ole varaa) , opetusopilliset keinot esim. opetusmenetelmän uudistaminen työkoulumetodin mukaisesti  sekä havainnollisemmaksi ja  ylimääräisen apuopetuksen järjestäminen (ei hyödytä vastaavassa määrin lahjakkaita), ryhmätyön käyttö (lahjakkaiden kykyjä ei voida käyttää yksinomaan tovereitten auttamiseen eikä sellainen  voi  tyydyttää lahjakkaiten oppilasten työskentely- ja edistymishalua.)

NIINPÄ hän päätyy ehdottamaan seuraavaa ratkaisua (jos siis kansakoulu kuitenkin halutaan pohjakouluksi):  Kansakoulu tulisi jaoitella niin, että se käsittäisi

1. apukoulun heikkolahjaisia oppilaita varten
2. älynlahjoiltaan keskinkertaisten luokat
3. hyvälahjaisten luokat- joille voitaisin varata mahdollisuus suorittaa koko kansakoulu 4- 5 vuodessa.

Näin olisi mahdollista pitää kansakoulu oppikoulun pohjakouluna ja samalla voitaisiin säilyttää yhtenäiskoulun suurimmat edut ja samalla välttää sen suurimmat heikoimmat puolet. Malli pohjautuu
Mannheimiläiseen  koulujärjestelmään, jossa  "normaaliset kansakoululaiset jaetaan kolmeen lahjakkuusluokkaan: I = hyvälahjaiset, II = keskinkertaiset ja III = heikkolahjaiset."

Koko kansakoulun oppimäärälle pohjautuvan oppikoulun tulisi lisäksi välttämättä  käsittää 7 vuosiluokkaa, koska koekoulut ovat useimmille 7-vuotisia.

Lisäksi hänestä olisi aikaansaatava tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi oppilasten karsinta.1930-luvulla oppikoulun sisäänpääsyyn vaadittiin

• 9-13 vuoden ikä
• hyvämaineisuus ja -tapaisuus
• ruumiinkelpoisuus
• kansakoulun II luokan oppimäärä (jonka osaaminen testattiin  kokeilla: Kristinoppi. Opetuskieli.Laskento. Maantieto.Kaunokirjoitus.

Kokemus ja tilastonumerot osoittivat hänestä, että tuolloin käytössä ollut pääsytutkintojärjestelmä ei anna takeita siitä, että todella edistyskykyisimmät ja kyvykkäimmät oppilaat tulisivat valituksi oppikouluihin. Niissä kysytään koneellista muistia  ja vähemmän loogillista ajattelukykyä. Ne eivät mittaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, eikä niistä voida todeta ahkeruutta, tarmoa ja huolellisuutta.

Pääsytutkinnossa tulisi tutkita tietomäärän lisäksi ennen kaikkea älykkäisyyttä, tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä erikoisilla kokeilla ja samalla ottaa kokonaisarvostelussa huomioon myös edellisestä koulusta saatu ahkeruuden ja tarkkaavaisuuden arvosana. Tarvittaisiin 4 koetta:

1. tarkkaavaisuuden pitempiaikainen keskittäminen 
2. älykkyyskoe
3. äidinkielen koe ja 
4. matematiikan koe 

Yksi vaihtoehto olisi ottaa oppilaat kuukaudeksi tai kahdeksi  koeoppilaiksi?

Kirjoittajasta 

Axel Rafael Kurki (vuoteen 1935 Rosenqvist ) (1880  - 1950 ) oli  Helsingin suomalaisen normaalilyseon venäjän kielen kollega ja nuorempi  lehtori 1908–1949. Hän oli  filosofian tohtori (1919) ja  Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentti  1926–1947. Hänen väitöskirjansa
"Valhe ja eetillinen kasvatus" (1914) aineisto perustui suomalaisissa koululuokissa tehtyyn laajan kyselyyn ja psykologisiin kokeisiin. Hän toimi myös  valtion rautateiden psykoteknillisen laboratorion johtajana.  Vuonna 1936 julkaistussa teoksessa "Tekniikka ja kulttuuri sekä työntekijäin sielunelämä" Kurki pohti työläisten henkisten tarpeiden täyttämistä nyky-yhteiskunnassa, jossa tekninen kehitys johti väistämättä työn erikoistumiseen ja yksipuolistumiseen.

Kurki  jäi eläkkeelle 69-vuoden iässä. Hän kuoli jäätyään seuraavana vuonna pakettiauton alle Helsingin Siltasaaressa. Netistä en löytänyt hänestä valokuvaa.

Kouludemokratiaa nyt. Vuonna 1973

REHTORI Pekka Aukian vuonna 1973 toimittama kirjanen " Kouludemokratia nyt." on kokoaan (119 s) suurempi lukukokemus  – ainakin tällaiselle juuri silloin,  36 vuotta sitten oppikoulusta (Tossusta)  poispäässeelle  abille.

Elettiin tosi rajua koulutaistelun aikaa. Radikaali Suomen Teiniliitto oli juuri saanut läpi ajamansa kouluneuvosto-uudistuksen. Eduskunta sääti lain vuonna 1971, ja asetus annettiin vuonna 1972.  Pieni lykkäys johtui kiistasta ns. ristiinäänestyksestä (saavatko  oppilaat äänestää myös sinne valittavia opettajia)

Kirjan julkaisuhetkillä  oltiin juuri valmistautumassa ensimmäisiin  kouluneuvostovaaleihin, joissa 300 000 oppikoululaista ja 15 000 opettajaa äänestivät ehdokkaansa  koulun tason päättäjiksi. Palataan vielä tuohon vaaliin ja kouluneuvostojen myöhempään kohtaloon, mutta  käydään ensin käsiksi itse kirjaseen.

Kirjasen muoto

1960-ja 1970-luvulla julkaistiin  useita  lyhyitä "mielipiteitä kärjistäviä"  ns. pamfletteja. Tämä teos on yhtä aikaa pamfletti ja tietopaketti. Tietopakettiin on koottu kouluneuvostoa koskevia säädöksiä, jopa pieni sanasto.

Pamflettina sen tekee mielenkiintoiseksi  mm. se, että eri asianosaistahot  opetusministeristä Teiniliiton puheenjohtajan saavat siinä esittää omat näkemyksenä uudistuksesta sellaisenaan, ts. toimittaja ei yritä sovitella eikä kommentoida  niitä. Toki sen voi  myös hieman keskeneräisyydeksi.  Kouludemokratiaa vuodesta 1969 kokeilleiden opettajien litteroitu keskustelu on tosi rehellista, mutta se olisi hyötynyt editoinnista.

Kirjasen sisältö: Mihin  tarpeisiin kouluneuvostoa  tarvittiin?

Oppikoulu eli siis viimeisiä vuosiaan. Päätös peruskouluun siirtymisestä oli tehty vuonna 1968, ja siirtyminen oli alkanut vuonna 1972.  Oppikoulut olivat olleet (ei tietysti kaikki) hyvin traditionaalisia ja autoritäärisiä. Rehtorilla ja opettajilla oli melkoinen valta.  Kirjasessa huolta kannettiin siitä, että oppikouluopiskelua ei koettu tuolla kattauksella tarpeeksi mielekkääksi.

Silloinen Teiniliiton puheenjohtaja (myöhemmin professori) Erno Lehtinen oli erityisen huolissaan siitä, kuinka  motivoida työväenluokasta lähteviä nuoria opiskelemaan asioita, joiden sisältä on ensinnäkin vieras työväestön jälkeläisille ja joiden yhteiskunnallinen merkitys on hyvin kyseenalainen. Koko opetusote oli hänestä väärä: koulun pitäisi pystyä kouluttamaan ihmisiä, jotka kykenevät myöhemmässä elämässään jatkuvasti hankkimaan tuotannollisessa työssä ja muussa elämässä tarvitsemiaan tietoja ja pystyvät itsenäisesti muodostamaan niistä loogisia kokonaisuuksia, kansalaisia, jotka kykenevät sopeutumaan yhteiskunnalliseen muutosprosessiin ja pystyvät  toimimaan luovalla tavalla  tavalla tuotantotekniikan kehittämiseksi. Oli taattava  tasa-arvoiset mahdollisuudet saada  niin pitkä kouluts kui itse haluaa. On pyrittävä tasoittamaan lasten oppimisedellytyksiin vaikuttavia eroja. Oli koulutettava  kansainvaltaiseen asennoitumisen ja suhtautumaan aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen demokraattisten periaatteiden mukaisesti.

Lehtiselle kouludemokratia merkitsi sellaisten työtapojen käyttöönottoa, joissa oppilaiden oma aktiivinen työpanos muodostuu merkittäväksi. Ainoastaan siten, että  oppilaat itsenäisesti ja kriittisesti osallistuvat kouluopetukseen, kasvatetaan kansalaisia, jotka tulevaisuudessakin pystyvät itsenäisesti hankkimaan tietoa  ja luovalla tavalla  muodostamaan loogisia kokonaisuuksia

Uudistuksen ajateltiin myös  auttavan opettajan roolin muuttumisessa tietoa jakavasta  opettajasta  oppilaiden työtä suunnittelevaksi ja opiskelun tuloksia  koskevaa palautetta antavaksi ohjaajaksi.

Opetusministeri heitti kirjasessa myös idean
opettajien kokonaistyöajasta

Niinpä  haluttiin  tuoda oppikouluihin rakenteet, jotka muuttaisivat koulukohtaista päätöksentekoa ja näin lisäisivät motivaatiota. Samalla haluttiin yleisesti - opetusministeri Ulf Sundqvistin sanoin-  opettaa oppilaita osallistumaan vaaleihin.

Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Ahon mukaan tarkoitus oli lisätä  oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia kouluyhteisön sisäisessä päätöksenteossa. Samalla haluttiin lisätä oppilaiden oikeusturvaa  toisaalta kurinpitomenettelyjen yhteydessä toisaalta  oppilasarvostelussa.

Mitä kouluneuvoston oli tarkoitus tehdä?

Vuoden 1971 lain mukaan oppikouluissa oli  koulun kasvatus- ja opetustehtävän edistämiseksi kouluneuvosto,  jossa koulun opettajat ja oppilaat ovat edustettuna. Sen tuli kehittää ja yhtenäistää koulun kasvatuksellista suunnittelua, ylläpitää ja edistää  koulun sisäistä, koulun ja kodin sekä koulun ja ympäröivän  yhteiskunnan välistä yhteistyötä.

Kouluneuvosto antoi järjestyssäännöt. Se  määräsi  oppilaiden kurinpitorangaistukset (ei erottamista)
Se teki esityksiä uusista oppikirjoista. Se haki poikkeuksia, huolehti tiedotuksesta, antoi lausuntoja ja tekee ehdotuksia  opetusvälineistä kirjastonhankinnoista  sekä määrärahoista.

Kouluneuvosto koostui opettajien ja oppilaiden edustajista. Puolet ja puolet. Lisäksi alle 15-vuotiaat keskikoululaiset saivat neuvostoon ns. apujäsenet.  Rehtorilla oli vain läsnäolo- ja puheoikeus. Paikalle saivat myös tulla koululääkäri ja terveyssisar. Mielenkiintoisesti kouluneuvostossa ei ollut lainkaan vanhempien eikä muun henkilöstön edustusta.

Teknisesti vaalit toteuttiin niin, että ehdokkaan asettaneet valitsijayhdistykset  muodostivat vaaliliittoja "asenteellisten ryhmien pohjalta." Yleismmät tällaiset ryhmät olivat porvaririntama, sitoututumattomat ja  ns. yleisdemokraatit. Vaaleissa sallittiin puoluetunnukset, ja näiden lisäksi mukana oli ainakin vihreä keskusta (vihreät eivät olleet tuolloin vielä syntyneet).

Kuinkas ensimmäisissä vaaleissa kävi?

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Helsingin Sanomien arkistosta löytyy hauskoja kuvauksia ensimmäisistä vaaleista. Kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä.

Kampanjan aikana koettiin tulehtuneita tilanteita, jopa väkivaltaa. "Väärinajattelevia"  opettajia oli solvattu. Äänestyslippuja oli jouduttu hylkäämään.

Tulokset? 

Porvaririntama voitti vaalit kouluissa. Se oli kova isku Teiniliitossa valtaa käyttäneille ns. yleisdemokraateille (taistolaiset, SKDL, SDP, Lib.)

Miten kouluneuvostojen myöhemmon kävi?

Ensimmäisen kouluneuvoston toimikausi oli  23.2. 1973 - 31.12.1973. Sen jälkeen ne valittiin vuosittain, kunnes järjestelmä ajettiin alas- kun oppikoulu järjestelmä loppui.

Demokratiakokeilu päätyi  haaksirikkoon.

Vielä tässä kirjasessa Erkki Aho kuvaili, kuinka  uudistus lähtee liikkeelle oppikouluista ja seuraavaksi etenee ammattikouluihin ja pienillä lakimuutoksilla myös peruskoulun yläasteille. Periaatteet olivat hänestä ehkä sovellettavissa myös  ala-asteille ja esikoulua myöten.

Vastustus oli  kuitenkin kovaa ammatillisella puolella, jo tässä kirjasessa. Oppilaat voivat esittää toivomuksia, mutta  opetuksen kehttämiseen he eivät yleensä ole  vielä kypsyneet... Heillä saattaa tietenkin olla terveitä mielipiteitä, mutta kyllä opetuksen sisältöä koskevissa asioissa päätösvalta täytyy säilyttää opettajilla ja- opetussuunnitelman osalta ammattikasvatushallituksella. (Pääjohtaja Viljo Kuuskoski)

NYT jälkikäteen tiedetään, että pieleen meni:
Kouluneuvostoille ei tullut oikeasti valtaa.
Kouluneuvostot eivät selvinneet tehtävistään. Monet neuvostoille määrätyt tehtävät jäivät hoitamatta. Luokka- ja ainekokouksia ei sittenkään otettu käytöön.
Pakottava ristiinäänestyspäätös johti opettajien kapinaan ja boikotteihin.
Kokouksista ei maksettu palkkioita.

Entä Suomen Teiniliiton?

Teiniliitto onnistui siis lobbaamaankouluneuvostot Suomen oppikouluihin, mutta saavutuksesta tuli Pyrrhoksen voitto. Kouluneuvostovaalit - myös myöhemmät-  osoittivat, ettei liittoa johtaneilla nuorilla poliitikoilla  ollut valtaansa vastaavaa kannatusta "teinien"  piirissä.  Seurasi jäsenkato. Talous romahti. Liiton johdon epäiltiin ilmoittaneen todellisuuteen nähden moninkertaiset jäsenluvut saadakseen enemmän valtionapuja ja poliittista painoarvoa kannanotoilleen. Valtionapu lakkautettiin selvittelyjen ajaks. Kun todellinen jäsenmäärä selvisi liiton saama valtionapu laski kymmenesosaan.

Teiniliitto lakkautettiin vuonna 1985, jonka jälkeen sen työtä jatkoi Suomen lukiolaisten liitto.

Ks. lisää
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/porvarit-menestyivat-kouluissa

Kirjoittajasta

Pamfletin kirjoittaja FM Pekka Aukia (1928- 2018)  oli pappi, kolumnisti, uskonnon ja psykologian opettaja ja rehtori. Peruskoulun valmisteluvaiheessa hän oli Mäntsälän yhteiskoulun rehtori. Hän sai nostettua koulunsa maalaisoppikoulujen kärkeen. Aukia tunnettiin opettaja- ja rehtorivuosinaan aktiivisena koulukeskustelijana ja kirjoittajana. Hän oli vaikuttamassa muun muassa kesälukioiden perustamiseen.

Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti ja toimi mm. turistipappina ja paikallispolitiikassa.