Pasi Sahlbergin artikkeli: ”Muuttaako pandemia kouluja?”

AUSTRALIALAISEN  New South Walesin yliopiston professori Pasi Sahlbergin artikkeli  ”Muuttaako pandemia kouluja?”  julkaistiin Journal of Professional Capital and Community - lehdessä toukokuun lopulla. Samaan aikaan, jolloin suurin osa Pohjois-Amerikan kouluista oli suljettu  COVID-19 pandemian vuoksi ja  kun monessa muussa osassa maailmaa lapset alkoivat palata kouluun usean viikon etäkoulujakson jälkeen. Tuolloin kukaan ei tiennyt varmasi,  miten jakso oli vaikuttanut lasten terveyteen, mielen hyvinvointiin ja heidän oppimiseensa. Siksi on tärkeää jakaa  globaalisti näkemyksiä, kuinka opettajat, rehtorit ja hallinto ovat kriisiin vastanneet.

7-sivuisen artikkelin tarkoitus  oli  tukea  päätäjiä pohtimalla, millaisia pitkän ajan vaikutuksia tällä pandemialla, koulujen sulkemisella ja koteihin siirretyllä  verkko-piskelulla voi  olla  kouluille, opetukselle ja oppimiselle  ennen muuta tasa-arvon näkökulmasta. Artikkelin aineistona olivat aiheesta julkaistut lehtiartikkelit ja kansallisten ja kansainvälisten instituutioiden raportit. Sahlberg korosti jutussa, että vaikka artikkeli perustuu näyttöihin evidence) se ei ole tutkimusperustainen artikkeli.

Käänsin artikkelin suomeksi. Var så god.

 ”Muuttaako pandemia kouluja?” 

Professori Pasi Sahlberg on kansainvälisesti
tunnetuimpia koulutusalan asiantuntijoitamme.

Artikkelissa Sahlberg esittää kolme väitettä:

1. Suurista toiveista huolimatta  kouluilla on vain pienet mahdollisuudet selvitä pandemiasta, jollei uskalleta tarkastella  rohkeasti ja uudella tavalla muutos.

2. COVID-19 pandemia on pahentanut entisestään sosiaalista ja kasvatuksellista eriarvoisuutta.

3. Koulujen sulkeminen ja opiskelu kotona ovat perustuneet pääasiassa vanhaan tiedon omaksumisen logiikkaan ei uutta luovaan oppimiseen ja oikean elämän ongelmien ratkaisemiseen.

Tarvitaan rohkea ja uusi tapa tarkastella muutosilmiötä

KOULUTUSPOLITIIKKA ja instituutiot eivät muutu helpolla. On ihmisiä, joiden mielestä COVID-19 -kriisi on mahdollisuus hahmottaa kasvatusta uudelleen, mutta mitään merkkejä sellaisesta tarkastelusta ei kuitenkaan ole näkynyt. 

Kouluopetus ei muutu,  jollei uskalleta katsoa uusin silmin, millaisen muutoksen tulisi tapahtua. Onko  kouluopetus järjestettävä vain yhdellä tavalla kaikille? Vai voisiko oppiminen olla joustavaa, erilaista, uutta luovaa? Tällainen kriisi muistuttaa meitä, että koulun uudistustyön  tulisi perustua vähemmän koulutuspolitiikkaan ja enemmän ideoihin, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi erilaisissa  ympäristöissä ja joita jaetaan verkossa ilman virallista valta-asemaa.

COVID-19- pandemia ja tasa-arvo

COVID-19 pandemian tuhovaikutus on ollut valtava. UNESCO on arvioinut, että huhtikuussa 2020 yli 1,5 miljardia lasta on jäänyt pois koulusta  suojautuakseen virukselta. YK:n apulaispääsihteeri  Amina Mohammed lausui toukokuisessa lehdistötilaisuudessa, että pandemia paljastaa yhteiskuntien epätasa-arvoistumisen.  OECD:n kasvatusjohtaja Schleicher sanoi, että pandemia näyttää, miten monella tavalla kasvatusjärjestelmämme ovat epätasa-arvoisia laajakaistoista ja tarvittavista tietokoneista oppimista tukeviin ympäristöihin ja epäonnistumiseen taitavien opettajien houkuttelemisessa haastavimpiin luokkiin. On tärkeää huomata, että itse pandemia ei ole luonut uutta eriarvoisuutta,  vaan se on tuonut jo olevan näkyviin.  

Hyvä kasvatusjärjestemä tuottaa sekä hyviä tuloksia että tasa-arvoa.  Sahlbergin nykyisessä kotimaassa Australiassa oppilailla ei ole OECD:n  (2018) ja  UNICEF :in (2018) selvitysten mukaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia saada hyvää koulutusta. Alueelliset erot ovat suuria. Osasta maata puuttuu peruspalveluita ja pätevää henkilöstöä. Poliittinen retoriikka on vähätellyt näitä epätasa-arvotekijöitä  tutkimustuloksista piittaamatta. 

Vaikka Australia on yksi maailman rikkaimmista maista, suinkaan kaikki  australialaiset eivät elä digitaalisessa vekotinten ja internetin maailmassa. Tuoreiden  selvitysten mukaan vain noin 87 % :lla on yhteys kotoa Internettiin. Siis noin kaksi miljoonaa australialaista on suljettu joko osin tai kokonaan Internetin hyötyjen ulkopuolelle. Lisäksi noin 10 %:lla  5-14- vuotiaista lapsista, jotka asuvat vaurailla aluella, ei ole nettiyhteyttä, kun taas köyhemmissä kodeissa asuvien vertaisten osalta luku on kaksi kolmasosaa.  On arvioitu, että jopa kolmasosalta alimman tuloluokan perheiden lapsista puuttuu  kotoa internet-yhteys,  mikä on merkittävä riski näiden kotien lasten oppimiselle.

On vielä yksi tekijä, joka vaikuttaa negatiivisesti miljoonien lasten elämään.  Pandemia ja sen äkillinen vaikutus kansantalouteen on jättänyt yli  600 000 ihmistä työttömiksi ja yhtä monen työaikaa on leikattu. Tämä on lisännyt  stressiä ja levottomuutta tuhansiin perheisiin,  ja se on usein vaarantanut vanhempien ponnistelut  tukea lastensa opiskelua kotona. Australian Tiedeakatemia on todennut, että monen haavoittuvassa asemassa olevan lapsen oppimistulokset tulevat melko varmasti taantumaan. Erityisessä vaarassa ovat Aboriginalin  and Torres Strait -saaren oppilaat, koska sieltä puuttuvat Internet-palvelut ja etäopetusosaaminen, eikä oikein ole näihin kulttuureihin sopivaa verkkopedagogiikkaakaan.

Perheiden köyhyys oli avaintekijä jopa pandemiaa edeltäneissä olosuhteissa, kun oltiin  ottamassa käyttöön oppilaiden oppimisessa tarvitsemaa teknologiaa. Erään tutkimuksen mukaan yli 80 % opettajista uskoo, että oppilaiden sosioekonomisella taustalla on merkitystä  heidän mahdollisuuksilleen  käyttää  uutta oppimisteknologia.  Joka kolmas opettaja sanoi suoraan, että köyhyydessä elävien lasten oli vaikeampaa käyttää internet-pohjaista teknologiaa kuin heidän varakkaampien tovereittensa. Sahlbergin mielestä tähän nykyiseen australialaisopetajien huomaamaan digitaaliseen kahtiajakoon pitäisi kiinnittää paljon huomiota ennen kuin oletetaan, että kaikki oppilaat pystyvät oppimaan kotona digitaalisin välinein.   

Kaikissa maissa koulujen valmius  tukea oppilaiden digitaalista, kotoa käsin tapahtuvaa opiskelua vaihtelee. OECDn tuorein PISA-  tutkimus osoitti, että vain  65 %  15-vuotiaista OECD maissa kävi koulua, jossa opettajilla oli rehtorien arvion mukaan riittävät tekniset ja pedagogiset taidot ottaa käyttöön digitaaliset opetusmenetelmät.  Sosioekonomiselta taustallaan vahvojen ja  heikkojen koulujen välillä oli merkittävä ero.

Myös Australiassa noin kaksi kolmasosaa 15- vuotiaista käy sellaista koulua,  jossa opettajilla on riittävät digitaidot. Hyvin toimeentulevilla alueilla 80 % oppilaista kävi tällaista koulua. Varattomammilla alueilla  tällainen  koulu oli vain 50 %:lla oppilaista. Kuilu oli syvin OECD -maista.

Lopullista kuvaa  pandemian negatiivisista ja positiivisista vaikutuksista australialaislapsiin  täytyy odottaa, kunnes julkaistaan systemaattisempia  tutkimuksia ja analyysejä. Ensimmäiset tulokset selvityksestä, joka tehtiin huhtikuussa 10 000:lle opettajalle, paljastivat, että 80 % opettajista koki, etteivät he olleet valmistautuneet siirtymään koulussa tapahtuvasta lähiopetuksesta kotona tapahtuvaan etäopetukseen. Vain neljäsosa opettajista uskoi, että heidän oppilaansa oppivat hyvin etäopetuksesta ja vain  43%  oli varmoja, että suurin osa heidän oppilaistaan olisi positiivisesti sitoutuneita opiskelemaan kotona.  

Hyvä puoli COVID-19 pandemiassa on, että monessa maissa on käynyt selväksi,  kuinka vakavat negatiiviset seuraukset  opetukseen liittyvillä epätasa-arvotekijöillä voi olla opetuksen laatuun ja miksi on tärkeää korjata nämä tekijät niin pian kuin mahdollista.

Kotoa käsin tapahtuva opiskelu

Tiedämme, että  lasten opiskelu kotona vaikuttaa monella tavalla.  Kiistatta pandemia katkaisi lasten normaalin koulunkäynnin, mutta se ei tarkoita, että heidän oppimisensa  olisi loppunut siihen.  

Osa vanhemmista on  ollut huolissaan lastensa oppimisesta. Rauhoittaakseen heitä jotkut tutkijat ovat laskeneet tarkasti etäopetusjakson aiheuttaman vahingon suuruuden. Eräs tutkimus väitti,  että sen seitsemän viikon aikana, jolloin  New South Walesissa ei voitu käydä koulua, 5-vuotiaat menettivät 1,1 viikon verran lukemisen ja1,9 viikon verran matematiikan  opetusta. 9-vuotiaat menettivät  1,6 viikon verran  lukemisen  ja  2, 3 viikon verran matematiikan opetusta.  

Aikaisemmin tänä vuonna kansainvälinen Economist-lehtijulkaisi artikkelin  keskeytyneen koulutuksen vaikutuksista ja arvioi, että jos 8-vuotiaat lopettavat opiskelun syyskuussa, he voivat menettää lähes vuoden verran matemaattista osaamista. Nämä spekulaatiot perustuvat olettamukselle, että oppiminen tarkoittaa oppimistuloksia äidinkielen ja matematiikan koulustandardeissa. Mutta oppiminen on laajempi ja syvempi ilmiö. Kotona opiskelu mahdollistaa sen, että lapset oppivat enemmän itsestään, esim., kuinka kasvan itsenäisemmäksi ja sitkeämmäksi oppijana - lyhyesti, lapsi oppii, kuinka oppia. Liian usein arvioimme kouluoppimista sen perusteella, kuinka paljon tietoa ja taitoja se jakaa ja kiinnitämme liian vähän huomiota siihen, mitä oppilaat ovat luoneet oppimansa avulla. Totuus on, ettei oppiminen lopu koskaan.

Näissä spekulaatioissa  oletetaan,  että oppilaiden testipistemäärät matematiikassa ja äidinkielessä ovat ainoat oppimisen kuvaajat. Testipisteet eivät kuitenkaan kerro kaikkea lasten oppimisesta. Nämä pelottavat taloudelliset estimaatit  ja spekulaatiot siitä, kuinka paljon oppilaat ovat jääneet muista jälkeen, kun he palaavat kouluun muutaman viikon kestäneen koulujen sulkemisen vuoksi,  toimivat kuin  heittäisi bensiiniä liekkeihin lasten tulevaisuudesta huolissaan olevien mieliin. Ongelmallisempi on näiden valhelaskelmien taustalla oleva olettamus, että lapset oppivat vain koulussa.  Tutkijoiden ja ekonomistien, jotka pelkäävät lasten oppiminen loppumista, jolleivat he ole koulussa, tulisi tietää paremmin,  kuinka suurimpaan osaan kasvatusjärjestelmiä liittyvät epätasa-arvoistavat tekijät - jotka he ovat hiljaa hyväksyneet -  aiheuttavat paljon vakavampia ja elämänkestoisia  kielteisiä vaikutuksia miljoonien lasten oppimiselle. 

Sahlberg on varma, että osalle lapsista etäopiskelu kotona on ollut lähinnä epämukavuustekijä. Joidenkin toisten  oppimisvaikeudet ovat syventyneet, eikä kyse ole vain äidinkielestä tai matematiikasta. Jos kysymys kuulu, oppivatko kaikki lapset kaikki ne asiat, jotka heidän olisi tullut oppia, vastaus on varmasti: ” ei, he eivät oppineet”.  Mutta vastaus on sama, vaikka koulun ovet olisivat olleet auki. Kylmä totuus on että lapset eivät muutenkaan opi, mitä heille koulussa opetetaan ja paljon siitä, mitä he näyttävät oppineen, unohtuu pian.

Siksi vanhempien ja opettajien ei pitäisi liiaksi murehtia oppilaiden mahdollisia oppimisaukkoja. Paljon tärkempää on olla kiinnostunut siitä, mitä lapset ovat tehneet ja oppineet, kun koulut ovat olleet kiinni ja kuinka sosiaalinen ja fyysinen eristyneisyys on vaikuttanut heidän henkiseen hyvinvointiinsa. Vanhempien ja koulujen ei tulisi murehtia liikaa sitä, mistä lapset ovat jääneet paitsi,  kun heillä on ollut enemmän aikaa tehdä omia juttujaan omassa rauhassa. Jos me jumitumme kysymään, kuinka paljon lapset ovat jääneet jälkeen  tai kuinka paljon heidän akateemiset taitonsa ovat kärsineet koulujen sulkemisen vuoksi, hukkaamme paljon tärkeämmät kysymykset, joita pitäisi tutkia: Mitä lapset oppivat, kun he eivät olleet koulussa?  Mitä todennäköisimmin tulee osoittautumaan, että monet lapset eivät oppineet kaikkea sitä, mitä he olisivat oppineet, jos olisivat olleet koulussa. On yhtä mahdollista, että monet oppilaat ovat sen sijaan oppineet muuta, joka on heille tärkeää ja voi sytyttää lisää innostusta ja uteliaisuutta sitoutua paremmin kouluun, kun se aukeaa uudelleen. Veikkaan, että monet meistä yllättyisivät jälkimmäisestä.

Opetuksia  uutta  normaalia varten

Suurimmalla osalla koulutusjärjestelmistä ei ollut paljoa aikaa valmistautua kotona opiskeluun. Muutamassa viikossa opettajien oli  muutettava tekemänsä suunnitelmat ja koulujen piti luoda uudet järjestelyt, joilla mahdollistettiin oppiminen kotona. Valmistelujen aikana kenelläkään ei ollut tietoa, kuinka kauan keskeytys tulisi jatkumaan. Valmistautuminen kotona tapahtuvaan, muutaman viikon kestävään opiskelun on aivan eri juttu kuin valmistautua siihen epämääräiseksi ajaksi. Emme tienneet, kuinka virus vaikuttaisi lapsiin. Lisäksi  pandemian luonteesta raportoitiin ristiriitaista tietoa ympäri maailmaa. Monet poliitikot ja hallitukset omaksuivat kriisistrategian, jossa  luotettiin vahvasti  lääketieteen asiantuntijoihin.  Useimmissa maissa koulujen uudelleen avaaminen tehtiin  virus- ja terveysalan asiantuntijoiden  pandemian tilasta antamien lausuntojen perusteella. Kun tuli aika harkita suljettujen palveluiden ja talouden avaamista, ekonomisteilla ja liikkeenjohdolla oli iso vaikutus siihen, mitä tapahtui. Suurimmassa osassa maita, kasvatusalan ammattilaisilla on ollut vähäisempi rooli  hallitusten ja opetushallinnon neuvojina siitä, kuinka oppiminen kotona tulisi järjestää ja mitä lasten tulisi oppia, kun he eivät voi tulla koulun. 

Toivottavasti, kun kriisi on ohi, poliitikot päättävät seurata samaa strategiaa ja käyttää enemmän ammattilaisten viisautta ja kasvatuksen asiantuntijoiden näyttöihin perustuvia ajatuksia  koulutuspolitiikkaa ja koulureformeja kehiteltäessä.

Muutos kouluoppimisesta kotona tapahtuvaan etäopiskeluun ei tapahtunut samalla lailla eri maissa. Hallinnollisesti hierarkisesti johdetuissa maissa on usein samat säännöt ja proseduurit kaikille kouluille. Tällaisissa maissa  COVID-19 pandemian kaltaisiin äkillisin muutoksiin reagoidaan pikemmin hallinnon määräyksin kuin niin,  että etsittäisiin yhdessä parhaat ratkaisut paikallisiin haasteisiin. Keskushallinnon päätösten odottelu ja sen varmistaminen, että ne on oikein ymmärretty,  hidastavat  suunniteltuja toimia. Vaikka opettajalla olisi vapautta muokata  opetustaan uudenlaiseksi,  oppilasarviointi ja raportointi-velvoitteet muokkaavat kotona oppimisen logiikan samalaiseksi kuin kouluissa. Oppilaiden odotettiin oppivan samassa tahdissa ja samalla tavalla riippumatta siitä, missä he olivat. Vanhempien roolina oli varmistaa, että lapset pysyvät aikatauluissa ja tekevät annetut tehtävät ja läksyt ajallaan. Näyttää siltä, että  suurin osan vanhemmista on pitänyt oppimista kotona vaikeana, aikaavievänä ja jopa turhauttavana kokemuksena. Erityisesti, jos  vanhemmat uskoivat, että etäopiskelu kotona tarkoittaa samaa kuin kotikoulu, joka edellyttää, että vanhemmat ovat vastuussa opetuksesta ja myös oppimisesta kotona. 

Kun sitä, että opettajat ja koulut noudattava ohjeita, pidetään  tärkeimpänä  asiana, professionaalisuus kärsii. Monet koulujen johtajat ja opettajat ovat kaivanneet näiden kuukausien aikana,  että heidän ammatilliseen arviointikykyynsä luotettaisiin enemmän. Suomi, jossa on hyvin hajautettu koulutusjärjestelmä, on hyvä esimerkki. Suomalaisilla kouluilla, jotka menestyvät hyvin kansainvälisissä vertailuissa,  on erityinen piirre:  noin puolet 15-vuotiaista käy koulua, jossa opettajat ovat rehtorien arvion mukaan  teknisesti ja pedagogisesti kykeneviä  digitaalisen opetukseen (OECD, 2020). Tässä valossa olisi ollut riski määrätä kaikki koulut järjestämään opetus uudelleen yhdellä ja samalla tavalla.  Hallitus tekikin päinvastoin: se jätti päätöksenteon teknisistä ja käytännöllistä asioista kunnille ja kouluille. Kansallisen väljän kehyksen ja terveysohjeiden raamien sisällä kouluja rohkaistiin etsimään parhaat tavat tukea lapsia oppimaan ja olemaan aktiivisia, kun koulut olivat kiinni. Tämä on yksi esimerkki vahvasta luottamuksesta  opettajiin ja koulunjohtoon,  joka selittää  paljon siitä, mitä suomalaiskouluissa tapahtuu.

On liian aikaista sanoa varmasti,  kuinka globaali etäopetuskokeilu koulujen ollessa suljettuna todellisuudessa toimi. Epäilemättä tulevina kuukausina julkaistaan nippu tutkimuksia, joissa  tätä kysymystä tarkastellaan. Niille, jotka ovat  kaipailleet, että  teollisuusajan koulutusmalli pantaisiin remonttiin ja koulut muovattaisiin uudenlaisiksi COVID-19 -kriisi on  täydellinen myrsky, joka  muistuttaa, ettei vanhaan kouluopetuksen malliin ole paluuta. Bloggarit, podcastaajat ja sosiaalisen median aktivistit ovat ehdottaneet uusia suuntia pandemian jälkeiselle tulevaisuudelle.  Standardisoitujen testien poistaminen, huomion kiinnittäminen oppilaitten ja opettajien terveyteen ja hyvinvointiin yhdistettynä  monipuolisiin oppimismalleihin koulussa ovat saaneet huomiota viimeaikaisessa keskusteluissa ja väittelyissä ympäri maailmaa.  

On totta, että toipuminen COVID-19 pandemiasta tarjoaa mahdollisuuden toisinajatella  joitakin vanhentuneita nykyistä koulukasvatusta joka puolella maailmaa ohjavista periaatteista. Esimerkiksi sitä periaatetta, että kaikki lapset opiskelevat samaan tahtiin  ja samoja asioita yhden aikuisen opettaessa täpötaydessä koulutilassa, jota kutsutaan luokkahuoneeksi. Voitaisiinko opetus ja oppiminen kouluissa organisoida nykyistä useammin  niin, että oppilaat opiskelisivat omalla tahdillaan, tyylillään ja itseään kiinnostavia asioita?  Tai voisimmeko tunnustaa paremmin sen, mitä oppilaat oppivat koulun ulkopuolella esimerkiksi harrastuksissaan? Traditionaalisen koulutusmallin voima on niin suuri, että vaikka nykyinen globaali kriisi on sekoittanut sen  täysin, suurin osa oppilaista kokee oppimisen kotona samanlaisena kuin koulussa. Mitä voisimme toivottavasti oppia tästä? Että traditionaaliselle tavalle organisoida lasten  oppiminen on hyviä vaihtoehtoja.

Tärkeä kysymys kuuluu: Kuinka tämä sosiaalinen kokeilu voisi auttaa meitä tekemään rohkeita  muutoksia tapaamme ajatella, miten koulusysteemiä tulisi kehittää.  Ensinnäkin on tärkeää korjata ne epäoikeudenmukaiset elementit kasvatuksessa, jotka vaikuttivat kielteisesti moniin kouluihin ja oppilaisiin COVID-19 pandemian ensimmäisessä aallossa. Tähän ei riitä,  että tarjotaan  Internet-yhteys kaikkiin koteihin tai että varmistetaan kaikkien koulujen valmius  integroida teknologiaa opetukseensa.  Hallitusten on ymmärrettävä, että tasa-arvo kasvatuksessa on yksi parhaista investoinneista kansakunnan sivistykseen ja taloudelliseen menestykseen. Toiseksi meidän tulisi pyytää enemmän neuvoja kasvattajilta ja luottaa opettajiin ja rehtoreihin,  kun tehdään päätöksiä opetuksen kehittämisestä tai siitä, kuinka opetus tulisi organisoida sinä aikana, kun koulut ovat kiinni. Ja  mitkä olisivat parhaat vaihtoehdot oppilaille, kun opiskellaan kotona? 

Vanhemmat näyttävät luottavan enemmän opettajien ja koulujen näkemyksiin kuin kasvatuksen auktoriteetteihin sen suhteen, mikä on parasta lapsille, kun he eivät voi tulla kouluun. Jos vastaava toistuu, on hyvä pitää mielessä, että stressi ja pelko, jotka nousevat usein kriisin yhteydessä esiin, tappavat luovuuden ja tuotteliaisuuden. Myös se on totta, että autonomia tappaa stressiä ja pelkoa. Mitä johtajien tulisi oppia? Kannattaa keventää  kontrollia ja  lisätä vapautta. Epäilemättä tulemme oppimaan  lisää tutkimuksista muutaman viime kuukauden koulujen sulkemisista  ja kotona tapahtuvasta oppimisesta.

Tulemme todennäköisesti oppimaan esimerkiksi, että opettajat tulee valmentaa paremmin hallitsemaan teknologiaa ja vaihtoehtoisia pedagogisia ratkaisuja  opetuksessa. Kouluille tulee luoda olosuhteet ja antaa tekninen tuki käyttää kaikkia mahdollisia saatavilla olevia työkaluja opetukseen ja oppimiseen koulussa ja koulun ulkopuolella. Hallitusten täytää luoda laajakaistayhteyksistä kansalaisoikeus jokaiselle riippumatta heidän asuinpaikastaan tai sosioekonomisesta asemastaan. Ja kaikilla opiskelijoilla tulee olla valmius  ja kyvyt ottaa oman oppimisensa johtajuus, kun kriisi estää oppimisen koulussa. 

Tämä globaali sosiaalinen kokeilu, joka tuli odottamatta  COVID-19 pandemia muodossa,  on vahvistanut toisenkin tosiasian, jonka jo tiesimme. Koulusysteemit kaikkialla maailmassa toimivat  pääasiassa tiedon jakamisen logiikalla  eivät uuden luomisen. Toisin sanoen, opiskelijat oppivat monen muun asian lisäksi, että heidän täytyy tulla kouluun ottamaan vastaan informaatiota ja tietoa heitä opettavalta opettajalta ja että heidän täytyy oppia taitoja, jotka  pohjautuvat opetussuunnitelmaan, johon heillä on ollut vain vähän sanan valtaa. Oppilaat oppivat nielemään  tiedon, jota heille opetetaan,  etenemään kaikille saman opetussuunnitelman mukaaan  ja hyväksymään lukukauden tai lukuvuoden päättyessä saamansa arvosanan  validiksi arvioksi heidän koulumenestyksestään. He oppivat sopeutumaan kaikkiin näihin asioihin koulussa. Mitä paremmin sopeudut, sitä paremmin lopulta pärjäät. Mutta kun opettaminen äkillisesti keskeytyy, sopeutumisesta on  haittaa,  ja nämä oppilaat ovat pulassa. Sopeutuminen saa ihmiset odottamaan merkkiä toimiakseen. Ihmiset, jotka tuntevat, että luotetaan siihen, että he tekevät oikeita asioita  heidän omaa elämäänsä koskien  ja jotka ovat oppineet olemaan itseohjautuvia, autonomisia ja luovia oppijoita, ovat usein sitkeämpiä ja kyvykkäämpiä käyttämään käytännöllistä vaistoaan ja professionaalista viisauttaan toimia, kun elämän ehdot muuttuvat. 

Sahlberg toivoo, että pandemia, jota elämme, auttaa meitä ajattelemaan uusiksi koulun tehtävän. Koulu olisi  paikka, jossa lapset luovat uusia maailmioita oppimansa  pohjalta. Lapsilla on  tärkeä osa  tämän muutoksen toteuttamisessa, ja rohkeiden poliittisten johtajien tulee rohkaista heitä siihen.  Miten muuten voimme ymmärtää tosiasian, että keskellä nykyistä kriisiä Uuden Seelannin pääministeri löysi aikaa julistaakseen hammaskeijun ja pääsiäispupun tärkeiksi työntekijöiksi.

 

Muutosteoriaa: Pasi Sahlberg

SUOMALAINEN koulureformiasiantuntija Pasi Sahlberg kuuluu minun guru-listallani samaan trioon Michael  Fullanin  ja Andy Hargreavesin kanssa. Kaikki heidät  tunnetaan paitsi Suomessa myös laajasti maailmalla systeemisen muutosajattelun pioneereina.  Kaikilla heillä on akateeminen tausta. Pasi on paitsi tohtori myös dosentti. Lisäksi heillä kaikilla on pitkä kokemus  koulutusuudistusten konsultoinnista.

OLEN tässä blogissa aiemmin jäsentänyt  omia ajatuksiani Fullanin ja Hargreavesin muutosteorioista.
Teen nyt saman  Sahlbergille. Korostan, että kyseessä on oma tulkintani, jota rakennan niiden muistiinpanojen varaan, jota olen hänestä ja hänen teoksistaan ja tutkimuksistaan tehnyt.  Eikä Pasinkaan osalta tulkintaa helpota se, että hän on kirjoittanut muutosteemasta jo 1990-luvulla.

Muodoksi valitsin aakkosellisen sanaston.

Sahlbergin muutosteorian aakkoset

GERM
Sahlberg  on pohtinut, onko kansainvälisesti hallitseva koulutusajattelu, globaali koulutusreformiliike (GERM Global Education Reform Movement) hyvää politiikkaa kansallisen kilpailukyvyn kannalta. Hän päätyy kielteiseen lopputulokseen: GERMin vaikutukset kansalliseen kilpailukykyyn näyttävät hänestä olevan paradoksaalisesti tuhoisia. Se johtaa oppimisen tiukkenevaan valvontaan, arviointiin ja mittaamiseen, mistä tuloksena voi  olla vain opettajien ja oppilaiden näköalan kaventuminen, ahdistus ja kilpailu. Tämä on  turmiollista kansalliselle kilpailukyvylle.

(Sahlbergin sanaleikki: Germ on englanniksi taudinaiheuttaja, basilli) 

Yksitoista hyvin menestyvän koulun
ominaisuutta 

HYVÄ KOULU
Sahlberg on koonnut  menestyviä kouluja käsittelevästä kirjallisuudesta luettelon ominaisuuksia, joita  pidetään tyypillisinä tuloksellisen toiminnan osa-alueina.

 1. ammattimainen johtajuus, johon liittyy tarkoituksenmukainen ja selkeä osallistuva lähestymistapa 

 2. yhteiset visiot ja päämäärät, johon liittyy myös toimintatapojen yhdenmukaisuus ja kollegi- aalisuus 

 3. oppimiselle suotuisa ympäristö; hyvä järjestys ja viihtyisät työskentelyolosuhteet 

 4. oppimisen ja opetuksen korostaminen, mikä näkyy oppimiselle varatussa ajassa, akateemi- 
suuden painottamisessa ja suoritusten korostamisessa 

 5. korkeat odotukset kaikilla toiminnan alueilla, niistä puhuminen ja älyllisten haasteiden esit- 
täminen 

 6. myönteinen vahvistaminen, johon kuuluu selkeä ja reilu kuri ja palaute 

 7. edistymisen seuranta: sekä oppilaiden suoritusten seuraaminen että koulun tuloksellisuuden 
arvioiminen 

 8. oppilaiden oikeudet ja vastuu, mikä näkyy oppilaiden hyvänä itsetuntona, vastuualueiden 
osoittamisena ja työn ja toiminnan kontrolloimisena 

 9. tarkoituksenmukainen opetus, johon kuuluu tehokkaat opetusjärjestelyt, tavoitteiden selkeys, 
jäsennetyt oppitunnit ja joustavat käytännöt 

10. oppiva organisaatio, joka näkyy mm. koulukohtaisena henkilöstön kehittämisenä 

11. kodin ja koulun yhteistyö, mikä näkyy vanhempien osallistumisena.

HYVÄN KOULUN KULTTUURI
Menestyvässä koulussa korostetaan oppimista ja opetusta. Konkreetisti se näkyy pyrkimyksenä maksimoida oppimiselle tarkoitettu aika, akateemisuuden painottamisena ja saavutusten korostamisena. Henkilöstöä kehitetään koulukohtaisesti. Koulu toimii oppivana organisaationa.

Opetusjärjestelyt ovat tehokkaita. Tavoitteet selkeitä. Oppitunnit jäsennettyjä ja käytännöt joustavia.

Tyypillistä ovat myös korkeat odotukset; niistä puhutaan. Oppilaille asetetaan älyllisiä haasteita.  Oppilaiden edistymistä seurataan ja he saavat myönteistä  palautetta.

Koulussa on selkeä ja reilu kuri. Oppilailla on vastuualueet. Työtä ja toimintaa kontrolloidaan.
Kodin ja koulun  yhteistyö toimii ja vanhemmat osallistuvat.

KERTAPROJEKTIT
Sahlberg  haluaa katkeamattomana ketjuna käynnistettävien, yhtä elementtiä kerrallaan koskevien kertaprojektien tilalle systeemistä kokonaisvaltaista kehittämistoimintaa, jossa muutos nähdään jatkuvana prosessina. Erityisesti on aihetta olla huolissaan toinen toisiaan seuraavista projektien ket- justa, jossa ei ehditä hyödyntää edellisen kokemuksia ennenkuin jo käynnistetään uusi.

KOULU
Nykykoulu on Sahlbergin mukaan byrokraattinen ja suljettu organisaatio. Tutkijana hän näkee koulun toisin.  Se  on avoin, dynaaminen ja itsejärjestyvä systeemi jonka kuvailemiseen sopivat  biologiset metaforat – esimerkiksi evoluutio, orgaaninen kasvu ja symbioosi. Inhimillinen vuorovaikutus merkitsee sosiaalisen järjestelmän kehittymiselle samaa kuin energia biologiselle systeemille.

KOULUN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET

Sahlbergin mukaan koulun kehittämisessä tulisi korostaa kolmea periaatetta:

1. Kehittämisen tulisi olla  lähellä opettajan käytännön työtä,
2. sen tulisi syventää oman toiminnan analysoimista ja ymmärtämistä ja
3. toiminnan tulisi tukea koulukulttuurin kollegiaalisten normien toteutumista.

KOULUTUSPOLITIIKKA (VÄÄRÄ)
Sahlbergin  mukaan nykyinen koulutuspolitiikka korostaa  keskushallinnon ohjausvaltaa, ja siksi   se vaikuttaa kouluista liian rationaaliselta toimenpide-ehdotusten listalta. Vaarana on, että kasvatus ajautuu yhä enemmän virkavaltaiseen säätelyyn. Normiohjauksen lisäämistä perustellaan oppilaan oikeusturvan näkökulmasta. Oppilaan oikeusturvan nimissä ei kuitenkaan pidä kaventaa opettajan ja koulun autonomiaa.

Monimuotoistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan paikallisen tason joustavuutta ja riittävää toiminnan vapautta ja päätösvaltaa, ei keskitettyä kontrollia ja mittaamista. Pakkotahtinen samanlaisuus ei mahdollista paikallisten olosuhteiden huomioimista, ja siksi on tärkeää, että opetuksen järjestämisessä päätösten tulee pääsääntöisesti tapahtua siellä, missä oppilaat ovat.

KYMMENEN KEINO TUHOTA SUOMALAINEN KOULULAITOS
Sahlbergin mukaan näin tekemällä tuhotaan varmasti  suomalainen kouululaitos:

1. Ajakaa alas professionaalinen autonomia.
2. Lisätkää kyykytystä.
3. Haukkukaa mediassa opettajien syyksi kaikki yhteiskunnalliset ongelmat
4. Tehkää koulutuksesta maksullinen
5. Lyhentäkää opettajien kesälomaa
6. Hajottakaa systeemi ja tehää osauudistuksia osa kerrallaan ja päällekkäin.
7. Ravistelkaa systeemiä järjettömillä uudistuksilla
8. Tuokaa kouluun testejä ja standardeja
9. Pitäkää huolta, että opettajat surullisia ja tyytymättömiä. Lisätkää työn vaativuutta ja ajakaa palkkataso alas.
10. Lomauttakaa opettajat ja opettakaa lapset opiskelemaan ilman opettajaa.

MUUTOKSEN ESTEITÄ KOULUSSA
Sahlbergin mukaan:

• Koulu on byrokraattinen ja suljettu organisaatio.
• Koulu on ainoa inhimillisen kulttuurin osa-alue, jossa otetaan aina uusia innovaatioita käyttöön, kun edellisten todetaan toimivan käytännössä huonosti, vaikka muualla tapana on kehittää kokeiltuja ideoita paremmin toimiviksi.  
• Kouluille ei anneta riittävästi aikaa uudistusten toteuttamiseen
• Koulu on  joukko omaa työtään tekeviä yksilöitä.
• Koulun toiminnan rakenteelliset  ominaisuudet eivät luo riittävästi edellytyksiä opettajien yhteistoiminnalle.
• Koulun ajankäyttö on liian staattinen. Suurin osa opettajista piti kollegiaalista yhteistyötä tärkeänä, mutta huomattava osa Sahlbergin prijektiin osallistuneista ei kuitenkaan kokoontunut projektin yhteisten tapaamisten välisenä aikana oman ryhmänsä kanssa.  Ei löydy aikaa.
• Koulun tilajärjestelyt ovat liian staattisia.
• Mukaan saadaan liian vähän opettajia. Jos projektiin osallistuu vain pieni osa opettajista, projekti ei luultavasti saa aikaan muutosta koulujen toimintakulttuureissa.

MUUTOKSEN KEINOJA
Sahlberg mukaan muutos onnistuu parhaiten silloin, kun opettajat – tai suurin osa heistä – haluavat muutosta.

Koulun kaksi muutosvoima ovat  reflektio ja  dialogin. Hän pitää yksilöiden (opettajat, oppilaat) välisestä vuorovaikutuksesta rakentuvaa sosiaalista verkostoa koulukulttuurin selkärankana. Se luo hänen mukaansa edellytykset informaation vaihtamiselle ja jalostumiselle. Dialogin  kautta kouluyhteisöön luodaan uutta kieltä ja todellisuutta. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää rakentavan ja kehittävän kritiikin julkituomista. Konfliktien välttämisellä jumiudutaan helposti paikalleen ja siirretään niiden väistämätöntä kohtaamista tulevaisuuteen.

Sahlberg  tunnistaa kolme keinoa auttaa opettajaa kehittämään opetustaan:

1. auttaa heitä näkemään koulu avoimena systeeminä ja ymmärtämään muutoksen luonne (mm. että  opetusta koskeva muutosajattelun ja - toiminnan tulisi perustua epälineaarisuuteen ja  että muutokseen liittyy kaoottisen järjestyksen piirteitä)
2. vahvistaa reflektion merkitystä yksilölle ja kollektiivisille epistemologisille orientaatioille,
3. ja luoda yhtäaikaa kollegiaalisuutta ja individualismia tukeva ympäristö. 

MUUTOS 
Muutos on oppimisprosessi, jossa  rakenteita  uusitaan   ja kulttuuria muutetaan  yhteisesti muotoutuvan vision suunnassa.

Koulun toimintaa ja sen muutosta tulee tarkastella holistisesti, kokonaisuuksista käsin, jotta opetuksen muutosta ymmärrettäisiin paremmin. Koulun muutos on systeeminen ja kulttuurinen.
Kulttuurisessa muutoksessa ratkaisevaa on yksilöiden kyky oppia ja olla osa kollektiivisesti oppivaa yhteisöä.

Systeemisesti ymmärretyssä muutoksessa eri osien välillä on keskinäistä, odottamatontakin vuorovaikutusta, jossa yhteydet eivät ole lineaarisia. Mutkikkaassa systeemissä kausaalisuhteita on vaikea ymmärtää. Muutos ei etene ”kauniisti” osa kerrallaan, vaan yksittäisen elementin muutos muuttaa samalla yhtä tai useampia muitakin elementtejä. Niinpä kehittämistoiminnan kohteeksi tuleekin valita usein systeemi laajemmin, avoimena k konaisuutena.

Muutos on monen eri osa-alueen ja niiden välisten vuorovaikutussuhteiden muuttamista samanaikaisesti toisiinsa sidotulla tavalla.  Tämä edellyttää rakenteellisten uudistusten: opetussuunnitelman, arviointikäytäntöjen, työajan, oppimateriaalin, opetusmenetelmien rinnalla myös perusteellista koulukulttuurin muutosta. Muutoksen onnistuminen edellyttää mm. mahdollisuuksia itsenäiseen reflektioon ja spontaaniin opettajien yhteistyöhön, kollegiaalisuuteen.

Koulun toimintojen muuttuminen on yleensä hidas ja ennakoimaton prosessi, joka edellyttää koulun monien osa-alueiden samanaikaista kehittämistä ja systeemistä kehittämisnäkökulmaa. Rehtorin rooli on tärkeä, koska hänellä on hyvät mahdollisuudet auttaa koulunsa opettajia kehittämään opetustaan ja muuttamaan koulun toimintoja. Koulutuksen lisäksi tarvitaan opettajien keskinäistä kollegiaalisuutta ja sitoutumista uudistuksiin.

MUUTTUMATTOMUUS, INERTIA
Sahlbergin perusidea on, että tasapainotilassa systeemi ei muutu, vaan on stabiili ja suljettu. Sen sijaan kaukana tasapainosta – kaaoksen reunalla – ollessaan systeemissä saattaa tapahtua suuriakin muutoksia. Inhimillistä vuorovaikutusta ja tietoa hyväksikäyttäen saatetaan tuottaa yhteisöllistä oppimista, joka voi johtaa todelliseen, koulun toimintakulttuuriin saakka ulottuvaan muutokseen.

Postmodernista näkökulmasta koulu on monimuotoinen järjestelmä, joka voi muuttua suotuisissa olosuhteissa.  

OPETUSSUUNNITELMA
Sahlberg oli yksi aivan keskeisiä toimijoita Opetushallituksessa 90-luvun ops-uudistuksessa, johon kuului huikea ns. Akvaariohanke ja Akvaarioprojekti. Tuolloin opsia uudistettiin koululähtöisesti.

Tuolloin(kin) todettiin, ettei koulu uudistu opetussuunnitemilla. Opetussuunnitelmien uudistaminen saa aikaan kouluissa säpinää ja opettajan työn uudelleen arvioimista, mutta  opetussuunnitelmien uudistamisen vaikutuksista oppilaiden opiskeluun ja oppituloksiin ei ole olemassa  näyttöä.

OPPILAAT
Koulun ja yhteiskunnan lähempi kanssakäyminen ja oppimisen laajentaminen maailmanlaajuiseksi on tavoite, joka tulisi  saavuttaa ilman, että oppilaan perusturvallisuus tai oppiminen heikkenee.

Opetuksen suunnittelu on parhaimmillaan silloin, kun oppilailla on mahdollisuus olla mukana suunnittelun kaikissa vaiheissa tavoitteiden asettelusta keinojen miettimiseen, yhteistoiminnalliseen toteutukseen ja yhteiseen arviointiin.

OPPIVA KOULU - KONSTRUKTIVISTINEN KOULU
Sahlberg käyttää käsitettä konstruktivistinen koulu korvaamaan aiemmin käytettyjä  itseohjautuvan ja oppivan koulun käsitteitä. Näin hän sitoo koulun systeemin, opetuksen interaktiotapahtuman ja vallitsevan oppimisnäkemyksen toisiinsa. Keskeiseksi toiminnaksi määrittyy rakentelu, konstruointi: jo olevasta ja tilanteeseen sidoksissa olevasta rakennetaan yhdessä sekä itselle että yhteisölle uutta ja parempaa.

REHTORI
Johtajan keskeinen  perustehtävänä on organisaation sopeuttaminen ulkoisen ympäristön muutoksiin.
Muuttuvan kouluympäristön seurauksena koulun johtajan työ edellyttää niin pienien perusasioiden kuin suurien globaalien toimintaympäristöjenkin muutosten huomioimista. Pedagoginen johtajuus ons itä, että koulun johtaja auttaa henkilökuntaansa selviytymään vastaantulevista ongelmista ja ohjaa heitä ymmärtämään muutostilanteita.

Rehtorilla on kasvavat mahdollisuudet koulun käytäntöjen ja sitä kautta opetus- ja oppimisprosessin kehittämiseen, mutta samalla kehitys vaatii perustehtävän jatkuvaa arviointia ja uudelleen muokkaamista. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa rehtori johtajana joutuu jatkuvasti tekemään analyysiä ja sitä kautta valintoja johtaessaan omaa opettajayhteisöään.

Koulujen kohdatessa haasteita, joita muuttuva maailma muokkaa, on muutokseen vastaamisen edellytyksenä vahvemman kollegiaalisen yhteisön rakentaminen kouluun.

Tiukentunut keskitetty ohjaus ja säätely muodostivat uhan onnistuneelle koulun johtamiselle, sillä rehtorille ei silloin jää riittävää toimintavapautta paikallisille päätöksille ja järjestelyille.

RESURSSIT
Sahlberg kritisoi uskoa siihen, että resurssit olisivat ratkaiseva tekijä - ajan merkitystä lukuunottamatta.

TIETOTEKNIIKKA
Sahlberg pitää tietotekniikkaa tärkeänä oppimisen välineenä, mutta jatkaa, että se ei yksin pysty ratkaisemaan koulutuksen globaaleja haasteita. Koulutuksen digitalisaatiossa tulisi siirtyä koko järjestelmän tasolla älykkään koulutusteknologian käyttöön; Digitaalisten ratkaisujen avulla   kouluissa voidaan  oppilaiden henkilökohtaista opiskelun suunnittelua ja ohjausta sekä tuoda koulun ulkopuolinen asiantuntijuus oppilaiden käyttöön.

TÄYDENNYSKOULUTUS
Sahlberg suhtautuu koulutuksen merkitykseen muutoksen työkaluna kriittisesti. (ks. kuva)

VISIO
Sahlbergin mukaan olemme pysähtyneisyyden tilassa, näköalattomina. Meiltä puuttuu innostava ja inspiroiva visio tulevaisuuden koulusta. Tarvitaan kansallinen kampanja, jossa määritettäisiin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden tavoitteet.

Koulun tulee auttaa jokaista löytämään uteliaisuuden, intohimon ja yhteistoiminnan kautta omat vahvuutensa ja sitä kautta oma itsensä. Kestävän tulevaisuuden – niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisenkin – kannalta tämä on paljon tärkeämpää kuin standardoitu tietojen ja taitojen hallinta.

Jokaisella lapsella oikeus kasvaa täyteen mitaansa. Kuinka saamme syttymään uteliaisuutta ja intohimoa? Kuinka saamme jokaisen löytämään oman lahjakkuutensa?  Mietitään, mitä kaikien on todella tärkeää kaikkien oppia.

Tarvittaisiin kokonaisvaltaista kehittämistä. Tarvitaan johtajuutta. Ohjataan tavoitteilla, ei normeilla.
Kaivetaan esiin tehokkaat käytännöt, niitä on jo jossain. Tarvitaan innostamista muutokseen työntämisen sijaan. Ja luottamista.  Nyt hallinto pakottaa uudistuksiin. Etenemme  pienillä osauudistuksilla ja hankkeilla. Hukkaamme energiaa, eikä  tuloksia tule. Lopetetaan voimavarojen tuhlaaminen. Olemme tuhlanneet satoja miljoonia irrallisiin hankkeisiin. Haaskaamme valtavan määrän intohimoa. Panostetaan työuran aikaiseen koulutukseen.

Koulun tulisi palvella sekä yksilöä että muuttuvaa yhteiskuntaa. Peruskoulussa tulisi vähentää muodollisen opettamisen määrää ja samalla lisätä henkilökohtaiseen opiskeluun käytettävää aikaa. Tavoitteena voisi olla, että peruskoulun päättyessä useimmilla oppilailla olisi ollut koulupäivän aikana muodollista opetusta ja muuta oppimiseen tähtäävää toimintaa ajallisesti saman verran.
Koulutyön sisään tulisi rakennettaa tilaa toiminnalle, jossa itse kukin saa löytää omat vahvuutensa, intohimonsa ja kukoistaa. Vähennetään peruskoulussa ja lukiossa muodollisen opettajajohtoisen opetuksen määrää puoleen nykyisestä. Raivataan tilaa ilmiölähtöisyydelle, muodostetaan ryhmiä kiinnostuksen ei ikän mukaan.

Jaetaan koulupäivä kahteen osaan: 1) muodolliseen opettamiseen: yhdessä oppimisen ja yhteisten tavoitteiden osaan, jossa korostuu inhimillisen vuorovaikutus.Tilaa siis yhteistoiminnalliselle oppimiselle.  Ja 2)  henkilökohtaiseen opiseluun: itsenäiseen oman mielenkiinnon mukaiseen oppimiseen, jonne siirtyisi teknologian käyttö. Näiden kahden alueen suhteessa voitaisiin ottaa huomioon myös murrosiässä alempien sosiaaliluokkien pojissa tapahtuva taantuminen.

Peruskoulussa tulisi nykyistä enemmän korostaa yhteistoiminnan, neuvottelutaitojen, ongelmanratkaisun ja empaattisuuden oppimista. Tämä ei onnistu pelkästään opetussuunnitelmia tai -menetelmiä muuttamalla, vaan koulun toiminnan rakenteisiin, erityisesti ajankäyttöön, tarvitaan muutoksia. Tässä yhteydessä joudutaan pohtimaan myös teknologian roolia koulussa. Saattaa olla, että peruskoulussa tulisi keskittyä sosiaalisen pääoman vahvistamiseen ihmisten keskinäisen inhimillisen vuorovaikutuksen avulla ja teknologian käyttö siirtyisi näin opetuksesta opiskeluun.

Siirrytään koulutuksen digitalisaatiossa koko järjestelmän tasolla älykkään koulutusteknologian käyttöön.  Nyt suomalaista koulutusta halutaan digitalisoida (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ilman, että meillä on yhteistä käsitystä tai visiota siitä, mikä teknologian rooli tulevaisuuden koulussa on. Digitaalisten ratkaisujen avulla   kouluissa voidaan  oppilaiden henkilökohtaista opiskelun suunnittelua ja ohjausta sekä tuoda koulun ulkopuolinen asiantuntijuus oppilaiden käyttöön.

Kehitetään kokonaisvaltainen oppimisen ja oppilaan sosiaalisen kasvun arviointijärjestelmä.

Investoidaan seuraavan vuosikymmenen aikana miljardi euroa uuden suomalaisen koulun luomiseen.
Satsataan erityisesti  varhaiskasvatukseen. Luodaan oppimissiltoja kouluasteiden yli.

YHTEISET VISIOT JA PÄÄMÄÄRÄT
Yhteiset visiot ja päämäärät ovat menestyvän koulun tunnuspiirre. Tällaisessa koulussa on  yhteneväiset tavoitteet, yhdenmukaiset toimintavat. Siellä on kollegiaalisuutta ja yhteistoimintaa.

Yhteisö, jolla on yhteinen visio, toiminta-ajatus ja normit, voi selviytyä muutoksesta ja oppia yh- teisen toiminnan ja kokemusten kautta. Koulun muutos on luonteeltaan kulttuurinen, ja siinä ratkaisevaa on yksilöiden kyky oppia ja olla osa kollektiivisesti oppivaa yhteisöä.

YHTEISTOIMINNALLISUUS
Sahlberg nostaa esiin kolme yhteistoiminnallisen oppimisen ydinpiirrettä:
1. Ryhmän jäsenten välisen sosiaalisen riippuvuuden vahvistaminen. Jokaisen panosta tarvitaan ja me-henki kasvaa. Tämä edellyttää onnistuneita tehtäviä ja opettajan ohjausta tarpeen mukaan.
2. Ryhmätyötaitojen ja asenteiden harjoittaminen. Tarvitaan kuuntelemisen, auttamisen, omien ajatusten ilmaisemisen ja vastuunkantamisen taitoja.
3. Ryhmän yhteinen reflektointi merkitsee ryhmän toiminnan kriittistä arvioimista. Näin opitaan ymmärtämään omaa toimintaa ja tunnistamaan oppimisprosessin olennaisia piirteitä.

Yhteistoiminnallisuus  tuottaa kestävämmän ja oikeudenmukaisemman toimintakulttuurin.
juurrutetaan se oppimiseen, osallistamiseen ja johtamiseen, opettajien ammatillinen kehittymiseen ja
paikallisen opetuksen kehittämiseen  -   kaikilla koulutuksen tasoilla- jopa globaalisti.

Pasi Sahlberg mukaan johtamaan peruskoulun uudistamista

LUIN MIELUISAN uutisen. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut johtoryhmän tukemaan peruskoulun uudistamisen kärkihankkeen toteutusta. Ryhmän toimikausi kestää 28.2.2019 asti. 

Johtoryhmän puheenjohtajina toimivat opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen sekä valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen. 

Johtoryhmän jäseniä ovat pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksesta, puheenjohtaja Olli Luukkainen Opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä, professori Jari Lavonen Helsingin yliopistosta, laitoksen johtaja Tiina Silander Jyväskylän yliopistosta, sivistystoimenjohtaja Elina Lehto-Häggroth Vantaan kaupungista, rehtori Anu Urpalainen Imatran kaupungista, luova johtaja Saku Tuominen Scool, HundrEd -hankkeesta sekä vieraileva professori Pasi Sahlberg Harvardin yliopistosta. 

Perusopetuksen kärkihankkeella uudistetaan peruskoulua 2020‐luvulle. Kärkihankkeeseen sisältyy peruskoulun uuden pedagogiikan, uusien oppimisympäristöjen ja opetuksen digitalisaation edistäminen sekä opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistaminen. 

Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeiden tavoitteena on, että Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa. 

Leikkaukset ja kesun lopettaminen paha virhe

Sahlberg on vieraileva professori Harvardin yliopistossa. 

Pasi Sahlberg ja Peter Johnson ottavat tämän aamun Hesarin Vieraskynässä reippaasti kantaa suomalaiseen koulutuksen johtamiseen. Opetusministeri kutsui Pasin kahville twittaamalla jutun johdosta.

Kirjoittavat ovat antaneet luvan julkaista koko tekstin tässä blogissa.

Suomalainen koulutus tarvitsee selvän suunnan
PÄÄKIRJOITUS 19.10.2015. Vieraskynä

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta luopuminen olisi paha virhe.

Koulutuspolitiikka on tienhaarassa. Suomen menestys kansainvälisissä vertailuissa on laskussa, ja talouden kilpailukyky on heikko. Koulutusmenoja leikataan. Samaan aikaan opetusta halutaan uudistaa lisäämällä digitalisaatiota ja monipuolistamalla opetusmenetelmiä. Vähemmällä pitäisi saada aikaan enemmän.

Johnson on Kokkolan sivistysjohtaja.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän edellinen suuri murrosvaihe oli 1990-luvun alussa laman ja rakennemuutoksen vuosina. Ankeista ajoista huolimatta koulutusta ja tutkimusta pidettiin orastavan innovaatiotalouden vauhdittajina.

Koulutuksen uudistamisen tavoitteet ja keinot kuvattiin vuosille 1991–1996 laaditussa koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa. Suunnitelma toimi myös kuntaperusteisen koulutusjärjestelmämme kehittämisen kompassina.

Siitä lähtien opetuksesta vastaava ministeriö on säännöllisin väliajoin laatinut tällaisen lähivuosia koskevan suunnitelman yhdessä koulutusalan tärkeiden toimijoiden kanssa. Nykyinen suunnitelma kattaa vuodet 2011–2016.

Juha Sipilän (kesk) hallitus on omaksunut uusia toimintatapoja. Aiemmin käytetty yksityiskohtainen hallitusohjelma koko hallituskaudelle ei ehkä olekaan hyvä ohjausväline nopeiden muutosten keskellä.

Hallitus aikoo kuitenkin luopua myös koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta. Jos syynä tähän on tulevaisuuden ennakoimattomuus, olisi kai luontevaa korvata kehittämissuunnitelma jollakin paremmalla työvälineellä. Moni opettaja, rehtori ja kunnan opetustoimesta vastaava on jo pitkään harmitellut koulutuksen kehittämisen näköalattomuutta Suomessa.

Kehittämissuunnitelman valmistelu on ollut aitoa vuoropuhelua ministeriön virkamiesten ja koulutuksen käytäntöä tuntevien asiantuntijoiden kesken. Siten on sovittu koulutuksen kehittämistavoitteista.

Olisiko niin, että hallitus ei nyt tohdi panna paperille kaikkia heikennyksiä, joihin säästöt johtavat?

Hallitus kompensoi leikkauksia kansallisilla kärkihankkeilla. Koulutukseen kohdistuu hallituskauden aikana yli 800 miljoonan euron leikkaukset, ja ne merkitsevät noin 15 prosentin pudotusta nykytasosta. Koulutuksen rahoitusta rasittavat myös edelliseltä hallitukselta periytyvät miljardiluokan leikkaukset.

Vastapainoksi on luvattu 300 miljoonaa euroa kuuteen kärkihankkeeseen. Yhdessä sovitun koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman sijaan uudistamista aiotaan vastedes ohjata muutaman kärkihankkeen avulla.

Missään muussa koulutuksen huippumaassa koulutusta ei kehitetä näin hajanaisella strategialla.

Kanadassa Albertan provinssissa talousvaikeuksien kanssa painiva hallitus uskoo ja investoi väkevästi koulutukseen ja tutkimukseen – mutta ei jakamalla rahaa projekteille vaan rahoittamalla koko järjestelmän vahvistamista yhteisesti sovitun vision ja strategian avulla.

Yhteinen näkemys koulutuksen kehittämisestä on ollut viime vuosina hukassa. Yksittäiset uudistukset ovat seuranneet toisiaan, eikä oppilaitoksissa ja kunnissa ole aina nähty, miten ne liittyvät koulutuksen ongelmien ratkaisemiseen.

Opetus- ja opiskelukäytännöt eivät ole muuttuneet oleellisesti, mutta energiaa on tuhlattu suunnitteluun, toteuttamiseen ja raportointiin. Nyt pitäisi aloittaa perusopetuslain ja toisen asteen koulutuksen kokonaisvaltainen uudistaminen ja hyvästellä irralliset kärkihankkeet.

Viime kädessä on arvovalinta, investoidaanko vai säästetäänkö. Puolustusvoimien 10 miljardin euron asehankintoja pidetään välttämättöminä samaan aikaan kun kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen resursseja supistetaan.

Suomessa koulutusta on tutkittu 2000-luvun alusta lähtien tarkemmin kuin missään toisessa maassa. Kansainvälisten asiantuntijoiden mielestä yhdessä sovittu innostava kehittämisvisio on ollut koulutuksemme menestystekijöitä.

Suomalainen koulutus kaipaa yhdessä sovittua suuntaa. Koulutuksen kehittämissuunnitelmasta luopuminen olisi lyhytnäköinen ja asiantuntijoiden näkemyksiä aliarvioiva päätös.

Pasi Sahlberg ja Peter Johnson

Pasi Sahlberg kommentoi Pisa-kohua

MIEHEMME maailmalla, dosentti ja professori Pasi Sahlberg kommentoi Guardian-lehdessä 27.4. kohua, jonka ruotsalaistutkijan Gabriel Heller Sahlgren  on saanut aikaan kyseenalaistamalla tulkinnat suomalaisoppilaiden hyvän menestyksen taustoista.  Tiivistin artikkelin sisältöä itselleni suomeksi. Koko artikkeli löytyy alkuperäisenä tästä linkistä

JUTTU oli otsikoitu "Brittien ei kannattaisi lainata pedagogisia ideoita ulkomailta".

Sahlberg kertoo, että brittiläinen Labour-puolue on esittänyt, että heikosti menestyvät koulut adoptoisivat Suomesta hyviä käytänteitä. Hän kuitenkin varoittaa, ettei kannata. Ei Singaporesta, ei Kanadasta, ei Suomesta.  Se mikä toimii yhdessä maassa, ei toimi toisessa. Niinikään on tärkeää suhtautua kriittisesti myytteihin, joilla  menestystä selitetään.

Tuorein Suomen Pisa-menestystä selittävä myytti on, että se perustuisi siihen, että Suomessa ei ole hurahdettu oppilaskeskeisyyteen, vaan että meillä on säilytetty perinteinen opetuskulttuuri (kurineen).  Muiden esittämät tulkinnat Suomen menestyksestä ovat kuulema vääriä, eikä niistä pidä ottaa vaarin missään. Väitteen esittäjä suosittelee paluutta opettajakeskeisyyteen ja tietoon keskittyvään opetukseen ja ottamaan käyttöön koulujen markkinat.

Sahlgrenin väitteet ovat Sahlbergin mukaan perusteettomia ja ristiriidassa  uutta opetusta ja syväoppimista koskevien tutkimusten kanssa. Suomalainen koulu ei ole enää kurikoulu. Paljon on muuttunut 1970-lukuun verrattuna. Ja sitä paitsi koulujärjestelmän onnistumisen kriteerinä testit ovat hyvin kapea kriteeri. Opetuksen laatu on paljon laajempi ilmiö. Hyvässä kasvatusjärjestelmä erot hyvin ja heikosti menestyvien oppilaiden välillä ovat pienet, eikä perheen sosiaalinen tausta determinoi lapsen koulumenestystä. Lisäksi resurssit käytetään tehokaasti.

Pasi Sahlbergin Finnis Lessons on vihdoin
käännetty myös suomeksi. Se ilmestyy
elokuussa 2015.

Koulumarkkinat eivät ole Sahlbergin mukaan paras tapa nostaa oppimistuloksia. Traditionaalisen koulunpidon ihannoijat jättävät ottamatta huomioon kansainvälisen tutkimusnäytön siitä, mitä hyvä pedagogiikka ja koulunkehittäminen ovat. Myös Pisan taustalla oleva OECD tunnistaa tämän. Se on antanut omat suosituksensa kasvatusjärjestelmien kehittämiselle. Niiden mukaan 1)  koulunvalinta ja kilpailuttaminen eivät paranna tuloksia. Sen sijaan 2) niitä parantaa koulujen opetussuunnitelmallinen ja arviointia koskeva autonomia. 3) Yksityisiä kouluja käyvien prosenttiosuus ei ole yhteydessä koko koulujärjestelmän menestykseen. 4) Parhaiten menestyvissä järjestelmissä pystytään yhdistämään erinomaisuus ja tasa-arvoisuus. Koulumarkkinoiden tehoa vastaan on paljon näyttöä myös Yhdysvalloista, Chilestä ja Ruotsista.

Minkään maan ei Sahlbergin mukaan kannata kopioida toisen maan ideoita - ei myöskään Suomesta. Hallituksen kannattaa etsiä oman kansakuntansa isoa kuvaa. Koulutus ei tule  paremmaksi kaikille lapsille palaamalla menneisyyteen.  Sen sijaan tulee luoda kouluja, jossa löydetään ja vahvistetaan jokaisen uteliaisuutta, sitoutumusta ja lahjakkuutta. Tämän tueksi tarvitaan tutkimuspohjaisten opetusten integrointia paikallisiin tarpeisiin ja voimavaroihin.

Pasi Sahlbergille huomattava tunnustus

AURORAN koululla usein vierailleelle Suomen kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaation CIMO:n johtaja Pasi Sahlbergille on myönnetty aivan poikkeuksellinen tunnustus: Louisvillen yliopisto jakaa vuosittain Grawemeyer-palkinnot säveltämisen, maailmanjärjestyksen, psykologian ja koulutuksen aloilla. Tänä vuonna yksi palkinnoista on myönnetty Suomen Pasi Sahlbergille. Palkinnon arvo on 100 000 USD.

Auroran koulun onnittelee sydämellisesti Pasi Sahlbergiä. Samalla rehtori ilmoittaa tukevansa kaikkia tahoja, jotka ajavat Sahlbergille vuoden 2013 koulutusalan vaikuttajan tunnustusta.

Tässä asiaa koskeva lehdistötiedote (vapaasti suomennettuna). Kiitos Peter Johnsonille avusta.

Lehdistötiedote

LOUISVILLE, Kentucky, 29. marraskuuta 2012 /PRNewswire/ 

Uudistusmieliset opettajat, jotka ovat kiinnostuneita Suomen erittäin hyvin toimivasta koulujärjestelmästä, ovat suorastaan järkyttyneitä saadessaan tietää, että peruskoulun ala-asteella voi olla nelituntisia päiviä, vain vähän läksyjä, kokeita vain harvoin eikä koulua edes aloiteta ennen 7. ikävuotta.

Miksi sadat opettajat eri puolilta maailmaa tulevat Suomeen joka vuosi hakemaan tietoa siitä, kuinka he voivat parantaa omaa koulutusjärjestelmäänsä?

Pasi Sahlberg on voittanut vuoden Louisvillen yliopiston Grawemeyer Award in Education 2013 -palkinnon vastatessaan kysymykseen vuonna 2011 julkaistussa teoksessaan "Finnish Lessons: What Can the World Learn from Educational Change in Finland?" (toim.huom. kirjan esittely löytyy tästä blogista tästä linkistä)

- Päättäjien, sosiaalialan asiantuntijoiden ja poliitikkojen päätös 1970-luvun alussa toteuttaa koulu-uudistus on ollut tärkein tekijä Suomen tiellä akateemiseksi supertähdeksi, sanoo Sahlberg, jonka organisaatio toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

- Kaikille oppilaille samat mahdollisuudet tarjoava järjestelmä ja opetustyötä arvostava ilmapiiri on myös muokannut suomalaista koulujärjestelmää keskinkertaisesta erääksi maailman hienoimmista, hän toteaa.

Palkinnon myöntäneen tiedekunnan dekaani Diane Kyle Louisvillen yliopistosta sanoo, että Sahlbergin työstä ja kokemuksesta on paljon opittavaa.

- Suomi on toiminut koulutusuudistuksessaan lähes kaikessa toisin kuin muu maailma tällä hetkellä tekee yrittäessään parantaa oppimistuloksia, Kyle sanoo. - Se osoittaa, että oppilaiden on oltava yhdenvertaisia ennen kuin voimme odottaa erinomaisia oppimistuloksia.

Sahlberg, joka on itsekin toiminut aiemmin opettajana, on antanut strategisia ohjeita koulutuksen järjestämiseksi yli 40 maalle, ja hän on puhunut koulu-uudistuksesta poliitikoille, opettajille, yritysjohtajille ja vanhemmille kaikkialla maailmassa.

Nykyisessä työssään hän edistää kansainvälistymistä, luovuutta ja globaalia oppimista koulutuksen, kulttuurin ja urheilun kautta. Hän toimii myös dosenttina sekä Helsingin että Oulun yliopistoissa, ja aiemmin hän on työskennellyt Suomen opetushallituksessa, Maailmanpankissa ja Euroopan komissiossa.