7-sivuisen artikkelin tarkoitus oli tukea päätäjiä pohtimalla, millaisia pitkän ajan vaikutuksia tällä pandemialla, koulujen sulkemisella ja koteihin siirretyllä verkko-piskelulla voi olla kouluille, opetukselle ja oppimiselle ennen muuta tasa-arvon näkökulmasta. Artikkelin aineistona olivat aiheesta julkaistut lehtiartikkelit ja kansallisten ja kansainvälisten instituutioiden raportit. Sahlberg korosti jutussa, että vaikka artikkeli perustuu näyttöihin evidence) se ei ole tutkimusperustainen artikkeli.
Käänsin artikkelin suomeksi. Var så god.
”Muuttaako pandemia kouluja?”
 |
| Professori Pasi Sahlberg on kansainvälisesti tunnetuimpia koulutusalan asiantuntijoitamme. |
Artikkelissa Sahlberg esittää kolme väitettä:
1. Suurista toiveista huolimatta kouluilla on vain pienet mahdollisuudet selvitä pandemiasta, jollei uskalleta tarkastella rohkeasti ja uudella tavalla muutos.
2. COVID-19 pandemia on pahentanut entisestään sosiaalista ja kasvatuksellista eriarvoisuutta.
3. Koulujen sulkeminen ja opiskelu kotona ovat perustuneet pääasiassa vanhaan tiedon omaksumisen logiikkaan ei uutta luovaan oppimiseen ja oikean elämän ongelmien ratkaisemiseen.
Tarvitaan rohkea ja uusi tapa tarkastella muutosilmiötä
KOULUTUSPOLITIIKKA ja instituutiot eivät muutu helpolla. On ihmisiä, joiden mielestä COVID-19 -kriisi on mahdollisuus hahmottaa kasvatusta uudelleen, mutta mitään merkkejä sellaisesta tarkastelusta ei kuitenkaan ole näkynyt.
Kouluopetus ei muutu, jollei uskalleta katsoa uusin silmin, millaisen muutoksen tulisi tapahtua. Onko kouluopetus järjestettävä vain yhdellä tavalla kaikille? Vai voisiko oppiminen olla joustavaa, erilaista, uutta luovaa? Tällainen kriisi muistuttaa meitä, että koulun uudistustyön tulisi perustua vähemmän koulutuspolitiikkaan ja enemmän ideoihin, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi erilaisissa ympäristöissä ja joita jaetaan verkossa ilman virallista valta-asemaa.
COVID-19- pandemia ja tasa-arvo
COVID-19 pandemian tuhovaikutus on ollut valtava. UNESCO on arvioinut, että huhtikuussa 2020 yli 1,5 miljardia lasta on jäänyt pois koulusta suojautuakseen virukselta. YK:n apulaispääsihteeri Amina Mohammed lausui toukokuisessa lehdistötilaisuudessa, että pandemia paljastaa yhteiskuntien epätasa-arvoistumisen. OECD:n kasvatusjohtaja Schleicher sanoi, että pandemia näyttää, miten monella tavalla kasvatusjärjestelmämme ovat epätasa-arvoisia laajakaistoista ja tarvittavista tietokoneista oppimista tukeviin ympäristöihin ja epäonnistumiseen taitavien opettajien houkuttelemisessa haastavimpiin luokkiin. On tärkeää huomata, että itse pandemia ei ole luonut uutta eriarvoisuutta, vaan se on tuonut jo olevan näkyviin.
Hyvä kasvatusjärjestemä tuottaa sekä hyviä tuloksia että tasa-arvoa. Sahlbergin nykyisessä kotimaassa Australiassa oppilailla ei ole OECD:n (2018) ja UNICEF :in (2018) selvitysten mukaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia saada hyvää koulutusta. Alueelliset erot ovat suuria. Osasta maata puuttuu peruspalveluita ja pätevää henkilöstöä. Poliittinen retoriikka on vähätellyt näitä epätasa-arvotekijöitä tutkimustuloksista piittaamatta.
Vaikka Australia on yksi maailman rikkaimmista maista, suinkaan kaikki australialaiset eivät elä digitaalisessa vekotinten ja internetin maailmassa. Tuoreiden selvitysten mukaan vain noin 87 % :lla on yhteys kotoa Internettiin. Siis noin kaksi miljoonaa australialaista on suljettu joko osin tai kokonaan Internetin hyötyjen ulkopuolelle. Lisäksi noin 10 %:lla 5-14- vuotiaista lapsista, jotka asuvat vaurailla aluella, ei ole nettiyhteyttä, kun taas köyhemmissä kodeissa asuvien vertaisten osalta luku on kaksi kolmasosaa. On arvioitu, että jopa kolmasosalta alimman tuloluokan perheiden lapsista puuttuu kotoa internet-yhteys, mikä on merkittävä riski näiden kotien lasten oppimiselle.
On vielä yksi tekijä, joka vaikuttaa negatiivisesti miljoonien lasten elämään. Pandemia ja sen äkillinen vaikutus kansantalouteen on jättänyt yli 600 000 ihmistä työttömiksi ja yhtä monen työaikaa on leikattu. Tämä on lisännyt stressiä ja levottomuutta tuhansiin perheisiin, ja se on usein vaarantanut vanhempien ponnistelut tukea lastensa opiskelua kotona. Australian Tiedeakatemia on todennut, että monen haavoittuvassa asemassa olevan lapsen oppimistulokset tulevat melko varmasti taantumaan. Erityisessä vaarassa ovat Aboriginalin and Torres Strait -saaren oppilaat, koska sieltä puuttuvat Internet-palvelut ja etäopetusosaaminen, eikä oikein ole näihin kulttuureihin sopivaa verkkopedagogiikkaakaan.
Perheiden köyhyys oli avaintekijä jopa pandemiaa edeltäneissä olosuhteissa, kun oltiin ottamassa käyttöön oppilaiden oppimisessa tarvitsemaa teknologiaa. Erään tutkimuksen mukaan yli 80 % opettajista uskoo, että oppilaiden sosioekonomisella taustalla on merkitystä heidän mahdollisuuksilleen käyttää uutta oppimisteknologia. Joka kolmas opettaja sanoi suoraan, että köyhyydessä elävien lasten oli vaikeampaa käyttää internet-pohjaista teknologiaa kuin heidän varakkaampien tovereittensa. Sahlbergin mielestä tähän nykyiseen australialaisopetajien huomaamaan digitaaliseen kahtiajakoon pitäisi kiinnittää paljon huomiota ennen kuin oletetaan, että kaikki oppilaat pystyvät oppimaan kotona digitaalisin välinein.
Kaikissa maissa koulujen valmius tukea oppilaiden digitaalista, kotoa käsin tapahtuvaa opiskelua vaihtelee. OECDn tuorein PISA- tutkimus osoitti, että vain 65 % 15-vuotiaista OECD maissa kävi koulua, jossa opettajilla oli rehtorien arvion mukaan riittävät tekniset ja pedagogiset taidot ottaa käyttöön digitaaliset opetusmenetelmät. Sosioekonomiselta taustallaan vahvojen ja heikkojen koulujen välillä oli merkittävä ero.
Myös Australiassa noin kaksi kolmasosaa 15- vuotiaista käy sellaista koulua, jossa opettajilla on riittävät digitaidot. Hyvin toimeentulevilla alueilla 80 % oppilaista kävi tällaista koulua. Varattomammilla alueilla tällainen koulu oli vain 50 %:lla oppilaista. Kuilu oli syvin OECD -maista.
Lopullista kuvaa pandemian negatiivisista ja positiivisista vaikutuksista australialaislapsiin täytyy odottaa, kunnes julkaistaan systemaattisempia tutkimuksia ja analyysejä. Ensimmäiset tulokset selvityksestä, joka tehtiin huhtikuussa 10 000:lle opettajalle, paljastivat, että 80 % opettajista koki, etteivät he olleet valmistautuneet siirtymään koulussa tapahtuvasta lähiopetuksesta kotona tapahtuvaan etäopetukseen. Vain neljäsosa opettajista uskoi, että heidän oppilaansa oppivat hyvin etäopetuksesta ja vain 43% oli varmoja, että suurin osa heidän oppilaistaan olisi positiivisesti sitoutuneita opiskelemaan kotona.
Hyvä puoli COVID-19 pandemiassa on, että monessa maissa on käynyt selväksi, kuinka vakavat negatiiviset seuraukset opetukseen liittyvillä epätasa-arvotekijöillä voi olla opetuksen laatuun ja miksi on tärkeää korjata nämä tekijät niin pian kuin mahdollista.
Kotoa käsin tapahtuva opiskelu
Tiedämme, että lasten opiskelu kotona vaikuttaa monella tavalla. Kiistatta pandemia katkaisi lasten normaalin koulunkäynnin, mutta se ei tarkoita, että heidän oppimisensa olisi loppunut siihen.
Osa vanhemmista on ollut huolissaan lastensa oppimisesta. Rauhoittaakseen heitä jotkut tutkijat ovat laskeneet tarkasti etäopetusjakson aiheuttaman vahingon suuruuden. Eräs tutkimus väitti, että sen seitsemän viikon aikana, jolloin New South Walesissa ei voitu käydä koulua, 5-vuotiaat menettivät 1,1 viikon verran lukemisen ja1,9 viikon verran matematiikan opetusta. 9-vuotiaat menettivät 1,6 viikon verran lukemisen ja 2, 3 viikon verran matematiikan opetusta.
Aikaisemmin tänä vuonna kansainvälinen Economist-lehtijulkaisi artikkelin keskeytyneen koulutuksen vaikutuksista ja arvioi, että jos 8-vuotiaat lopettavat opiskelun syyskuussa, he voivat menettää lähes vuoden verran matemaattista osaamista. Nämä spekulaatiot perustuvat olettamukselle, että oppiminen tarkoittaa oppimistuloksia äidinkielen ja matematiikan koulustandardeissa. Mutta oppiminen on laajempi ja syvempi ilmiö. Kotona opiskelu mahdollistaa sen, että lapset oppivat enemmän itsestään, esim., kuinka kasvan itsenäisemmäksi ja sitkeämmäksi oppijana - lyhyesti, lapsi oppii, kuinka oppia. Liian usein arvioimme kouluoppimista sen perusteella, kuinka paljon tietoa ja taitoja se jakaa ja kiinnitämme liian vähän huomiota siihen, mitä oppilaat ovat luoneet oppimansa avulla. Totuus on, ettei oppiminen lopu koskaan.
Näissä spekulaatioissa oletetaan, että oppilaiden testipistemäärät matematiikassa ja äidinkielessä ovat ainoat oppimisen kuvaajat. Testipisteet eivät kuitenkaan kerro kaikkea lasten oppimisesta. Nämä pelottavat taloudelliset estimaatit ja spekulaatiot siitä, kuinka paljon oppilaat ovat jääneet muista jälkeen, kun he palaavat kouluun muutaman viikon kestäneen koulujen sulkemisen vuoksi, toimivat kuin heittäisi bensiiniä liekkeihin lasten tulevaisuudesta huolissaan olevien mieliin. Ongelmallisempi on näiden valhelaskelmien taustalla oleva olettamus, että lapset oppivat vain koulussa. Tutkijoiden ja ekonomistien, jotka pelkäävät lasten oppiminen loppumista, jolleivat he ole koulussa, tulisi tietää paremmin, kuinka suurimpaan osaan kasvatusjärjestelmiä liittyvät epätasa-arvoistavat tekijät - jotka he ovat hiljaa hyväksyneet - aiheuttavat paljon vakavampia ja elämänkestoisia kielteisiä vaikutuksia miljoonien lasten oppimiselle.
Sahlberg on varma, että osalle lapsista etäopiskelu kotona on ollut lähinnä epämukavuustekijä. Joidenkin toisten oppimisvaikeudet ovat syventyneet, eikä kyse ole vain äidinkielestä tai matematiikasta. Jos kysymys kuulu, oppivatko kaikki lapset kaikki ne asiat, jotka heidän olisi tullut oppia, vastaus on varmasti: ” ei, he eivät oppineet”. Mutta vastaus on sama, vaikka koulun ovet olisivat olleet auki. Kylmä totuus on että lapset eivät muutenkaan opi, mitä heille koulussa opetetaan ja paljon siitä, mitä he näyttävät oppineen, unohtuu pian.
Siksi vanhempien ja opettajien ei pitäisi liiaksi murehtia oppilaiden mahdollisia oppimisaukkoja. Paljon tärkempää on olla kiinnostunut siitä, mitä lapset ovat tehneet ja oppineet, kun koulut ovat olleet kiinni ja kuinka sosiaalinen ja fyysinen eristyneisyys on vaikuttanut heidän henkiseen hyvinvointiinsa. Vanhempien ja koulujen ei tulisi murehtia liikaa sitä, mistä lapset ovat jääneet paitsi, kun heillä on ollut enemmän aikaa tehdä omia juttujaan omassa rauhassa. Jos me jumitumme kysymään, kuinka paljon lapset ovat jääneet jälkeen tai kuinka paljon heidän akateemiset taitonsa ovat kärsineet koulujen sulkemisen vuoksi, hukkaamme paljon tärkeämmät kysymykset, joita pitäisi tutkia: Mitä lapset oppivat, kun he eivät olleet koulussa? Mitä todennäköisimmin tulee osoittautumaan, että monet lapset eivät oppineet kaikkea sitä, mitä he olisivat oppineet, jos olisivat olleet koulussa. On yhtä mahdollista, että monet oppilaat ovat sen sijaan oppineet muuta, joka on heille tärkeää ja voi sytyttää lisää innostusta ja uteliaisuutta sitoutua paremmin kouluun, kun se aukeaa uudelleen. Veikkaan, että monet meistä yllättyisivät jälkimmäisestä.
Opetuksia uutta normaalia varten
Suurimmalla osalla koulutusjärjestelmistä ei ollut paljoa aikaa valmistautua kotona opiskeluun. Muutamassa viikossa opettajien oli muutettava tekemänsä suunnitelmat ja koulujen piti luoda uudet järjestelyt, joilla mahdollistettiin oppiminen kotona. Valmistelujen aikana kenelläkään ei ollut tietoa, kuinka kauan keskeytys tulisi jatkumaan. Valmistautuminen kotona tapahtuvaan, muutaman viikon kestävään opiskelun on aivan eri juttu kuin valmistautua siihen epämääräiseksi ajaksi. Emme tienneet, kuinka virus vaikuttaisi lapsiin. Lisäksi pandemian luonteesta raportoitiin ristiriitaista tietoa ympäri maailmaa. Monet poliitikot ja hallitukset omaksuivat kriisistrategian, jossa luotettiin vahvasti lääketieteen asiantuntijoihin. Useimmissa maissa koulujen uudelleen avaaminen tehtiin virus- ja terveysalan asiantuntijoiden pandemian tilasta antamien lausuntojen perusteella. Kun tuli aika harkita suljettujen palveluiden ja talouden avaamista, ekonomisteilla ja liikkeenjohdolla oli iso vaikutus siihen, mitä tapahtui. Suurimmassa osassa maita, kasvatusalan ammattilaisilla on ollut vähäisempi rooli hallitusten ja opetushallinnon neuvojina siitä, kuinka oppiminen kotona tulisi järjestää ja mitä lasten tulisi oppia, kun he eivät voi tulla koulun.
Toivottavasti, kun kriisi on ohi, poliitikot päättävät seurata samaa strategiaa ja käyttää enemmän ammattilaisten viisautta ja kasvatuksen asiantuntijoiden näyttöihin perustuvia ajatuksia koulutuspolitiikkaa ja koulureformeja kehiteltäessä.
Muutos kouluoppimisesta kotona tapahtuvaan etäopiskeluun ei tapahtunut samalla lailla eri maissa. Hallinnollisesti hierarkisesti johdetuissa maissa on usein samat säännöt ja proseduurit kaikille kouluille. Tällaisissa maissa COVID-19 pandemian kaltaisiin äkillisin muutoksiin reagoidaan pikemmin hallinnon määräyksin kuin niin, että etsittäisiin yhdessä parhaat ratkaisut paikallisiin haasteisiin. Keskushallinnon päätösten odottelu ja sen varmistaminen, että ne on oikein ymmärretty, hidastavat suunniteltuja toimia. Vaikka opettajalla olisi vapautta muokata opetustaan uudenlaiseksi, oppilasarviointi ja raportointi-velvoitteet muokkaavat kotona oppimisen logiikan samalaiseksi kuin kouluissa. Oppilaiden odotettiin oppivan samassa tahdissa ja samalla tavalla riippumatta siitä, missä he olivat. Vanhempien roolina oli varmistaa, että lapset pysyvät aikatauluissa ja tekevät annetut tehtävät ja läksyt ajallaan. Näyttää siltä, että suurin osan vanhemmista on pitänyt oppimista kotona vaikeana, aikaavievänä ja jopa turhauttavana kokemuksena. Erityisesti, jos vanhemmat uskoivat, että etäopiskelu kotona tarkoittaa samaa kuin kotikoulu, joka edellyttää, että vanhemmat ovat vastuussa opetuksesta ja myös oppimisesta kotona.
Kun sitä, että opettajat ja koulut noudattava ohjeita, pidetään tärkeimpänä asiana, professionaalisuus kärsii. Monet koulujen johtajat ja opettajat ovat kaivanneet näiden kuukausien aikana, että heidän ammatilliseen arviointikykyynsä luotettaisiin enemmän. Suomi, jossa on hyvin hajautettu koulutusjärjestelmä, on hyvä esimerkki. Suomalaisilla kouluilla, jotka menestyvät hyvin kansainvälisissä vertailuissa, on erityinen piirre: noin puolet 15-vuotiaista käy koulua, jossa opettajat ovat rehtorien arvion mukaan teknisesti ja pedagogisesti kykeneviä digitaalisen opetukseen (OECD, 2020). Tässä valossa olisi ollut riski määrätä kaikki koulut järjestämään opetus uudelleen yhdellä ja samalla tavalla. Hallitus tekikin päinvastoin: se jätti päätöksenteon teknisistä ja käytännöllistä asioista kunnille ja kouluille. Kansallisen väljän kehyksen ja terveysohjeiden raamien sisällä kouluja rohkaistiin etsimään parhaat tavat tukea lapsia oppimaan ja olemaan aktiivisia, kun koulut olivat kiinni. Tämä on yksi esimerkki vahvasta luottamuksesta opettajiin ja koulunjohtoon, joka selittää paljon siitä, mitä suomalaiskouluissa tapahtuu.
On liian aikaista sanoa varmasti, kuinka globaali etäopetuskokeilu koulujen ollessa suljettuna todellisuudessa toimi. Epäilemättä tulevina kuukausina julkaistaan nippu tutkimuksia, joissa tätä kysymystä tarkastellaan. Niille, jotka ovat kaipailleet, että teollisuusajan koulutusmalli pantaisiin remonttiin ja koulut muovattaisiin uudenlaisiksi COVID-19 -kriisi on täydellinen myrsky, joka muistuttaa, ettei vanhaan kouluopetuksen malliin ole paluuta. Bloggarit, podcastaajat ja sosiaalisen median aktivistit ovat ehdottaneet uusia suuntia pandemian jälkeiselle tulevaisuudelle. Standardisoitujen testien poistaminen, huomion kiinnittäminen oppilaitten ja opettajien terveyteen ja hyvinvointiin yhdistettynä monipuolisiin oppimismalleihin koulussa ovat saaneet huomiota viimeaikaisessa keskusteluissa ja väittelyissä ympäri maailmaa.
On totta, että toipuminen COVID-19 pandemiasta tarjoaa mahdollisuuden toisinajatella joitakin vanhentuneita nykyistä koulukasvatusta joka puolella maailmaa ohjavista periaatteista. Esimerkiksi sitä periaatetta, että kaikki lapset opiskelevat samaan tahtiin ja samoja asioita yhden aikuisen opettaessa täpötaydessä koulutilassa, jota kutsutaan luokkahuoneeksi. Voitaisiinko opetus ja oppiminen kouluissa organisoida nykyistä useammin niin, että oppilaat opiskelisivat omalla tahdillaan, tyylillään ja itseään kiinnostavia asioita? Tai voisimmeko tunnustaa paremmin sen, mitä oppilaat oppivat koulun ulkopuolella esimerkiksi harrastuksissaan? Traditionaalisen koulutusmallin voima on niin suuri, että vaikka nykyinen globaali kriisi on sekoittanut sen täysin, suurin osa oppilaista kokee oppimisen kotona samanlaisena kuin koulussa. Mitä voisimme toivottavasti oppia tästä? Että traditionaaliselle tavalle organisoida lasten oppiminen on hyviä vaihtoehtoja.
Tärkeä kysymys kuuluu: Kuinka tämä sosiaalinen kokeilu voisi auttaa meitä tekemään rohkeita muutoksia tapaamme ajatella, miten koulusysteemiä tulisi kehittää. Ensinnäkin on tärkeää korjata ne epäoikeudenmukaiset elementit kasvatuksessa, jotka vaikuttivat kielteisesti moniin kouluihin ja oppilaisiin COVID-19 pandemian ensimmäisessä aallossa. Tähän ei riitä, että tarjotaan Internet-yhteys kaikkiin koteihin tai että varmistetaan kaikkien koulujen valmius integroida teknologiaa opetukseensa. Hallitusten on ymmärrettävä, että tasa-arvo kasvatuksessa on yksi parhaista investoinneista kansakunnan sivistykseen ja taloudelliseen menestykseen. Toiseksi meidän tulisi pyytää enemmän neuvoja kasvattajilta ja luottaa opettajiin ja rehtoreihin, kun tehdään päätöksiä opetuksen kehittämisestä tai siitä, kuinka opetus tulisi organisoida sinä aikana, kun koulut ovat kiinni. Ja mitkä olisivat parhaat vaihtoehdot oppilaille, kun opiskellaan kotona?
Vanhemmat näyttävät luottavan enemmän opettajien ja koulujen näkemyksiin kuin kasvatuksen auktoriteetteihin sen suhteen, mikä on parasta lapsille, kun he eivät voi tulla kouluun. Jos vastaava toistuu, on hyvä pitää mielessä, että stressi ja pelko, jotka nousevat usein kriisin yhteydessä esiin, tappavat luovuuden ja tuotteliaisuuden. Myös se on totta, että autonomia tappaa stressiä ja pelkoa. Mitä johtajien tulisi oppia? Kannattaa keventää kontrollia ja lisätä vapautta. Epäilemättä tulemme oppimaan lisää tutkimuksista muutaman viime kuukauden koulujen sulkemisista ja kotona tapahtuvasta oppimisesta.
Tulemme todennäköisesti oppimaan esimerkiksi, että opettajat tulee valmentaa paremmin hallitsemaan teknologiaa ja vaihtoehtoisia pedagogisia ratkaisuja opetuksessa. Kouluille tulee luoda olosuhteet ja antaa tekninen tuki käyttää kaikkia mahdollisia saatavilla olevia työkaluja opetukseen ja oppimiseen koulussa ja koulun ulkopuolella. Hallitusten täytää luoda laajakaistayhteyksistä kansalaisoikeus jokaiselle riippumatta heidän asuinpaikastaan tai sosioekonomisesta asemastaan. Ja kaikilla opiskelijoilla tulee olla valmius ja kyvyt ottaa oman oppimisensa johtajuus, kun kriisi estää oppimisen koulussa.
Tämä globaali sosiaalinen kokeilu, joka tuli odottamatta COVID-19 pandemia muodossa, on vahvistanut toisenkin tosiasian, jonka jo tiesimme. Koulusysteemit kaikkialla maailmassa toimivat pääasiassa tiedon jakamisen logiikalla eivät uuden luomisen. Toisin sanoen, opiskelijat oppivat monen muun asian lisäksi, että heidän täytyy tulla kouluun ottamaan vastaan informaatiota ja tietoa heitä opettavalta opettajalta ja että heidän täytyy oppia taitoja, jotka pohjautuvat opetussuunnitelmaan, johon heillä on ollut vain vähän sanan valtaa. Oppilaat oppivat nielemään tiedon, jota heille opetetaan, etenemään kaikille saman opetussuunnitelman mukaaan ja hyväksymään lukukauden tai lukuvuoden päättyessä saamansa arvosanan validiksi arvioksi heidän koulumenestyksestään. He oppivat sopeutumaan kaikkiin näihin asioihin koulussa. Mitä paremmin sopeudut, sitä paremmin lopulta pärjäät. Mutta kun opettaminen äkillisesti keskeytyy, sopeutumisesta on haittaa, ja nämä oppilaat ovat pulassa. Sopeutuminen saa ihmiset odottamaan merkkiä toimiakseen. Ihmiset, jotka tuntevat, että luotetaan siihen, että he tekevät oikeita asioita heidän omaa elämäänsä koskien ja jotka ovat oppineet olemaan itseohjautuvia, autonomisia ja luovia oppijoita, ovat usein sitkeämpiä ja kyvykkäämpiä käyttämään käytännöllistä vaistoaan ja professionaalista viisauttaan toimia, kun elämän ehdot muuttuvat.
Sahlberg toivoo, että pandemia, jota elämme, auttaa meitä ajattelemaan uusiksi koulun tehtävän. Koulu olisi paikka, jossa lapset luovat uusia maailmioita oppimansa pohjalta. Lapsilla on tärkeä osa tämän muutoksen toteuttamisessa, ja rohkeiden poliittisten johtajien tulee rohkaista heitä siihen. Miten muuten voimme ymmärtää tosiasian, että keskellä nykyistä kriisiä Uuden Seelannin pääministeri löysi aikaa julistaakseen hammaskeijun ja pääsiäispupun tärkeiksi työntekijöiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti