Helsingin työväenopiston 100-vuotiskirja

TYÖVÄENOPISTOILLA oli viime vuonna  120-vuotisjuhla, sillä maamme ensimmäinen työväen-opisto perustettiin vuonna 1899 Tampereelle.  Synttäreitä juhlittiin 15. elokuuta Taiteiden Yössä.

JÄRJESTYKSESSÄ  yhdeksäs työväenopisto perustettiin vuonna 1914, vain puoli vuotta ennen maailmansodan syttymistä  tuolloisen suurruhtinaskunnan pääkaupunkiin Helsinkiin. Kuusi vuotta sitten vietettiin sen 100-vuotisjuhlia. Juhlan kunniaksi  julkaistiin hyvin kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu juhlakirja:

Nyström, Samu. (2014). Oodi sivistykselle. Helsingin työväenopisto 100 vuotta. Helsinki: Minerva Kustannus oy.

Klikkaaamalla saat kuvan suuremmaksi.

1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla autonominen Suomi eli syvää muutosta.  Sääty-yhteiskunnan ylimmät luokat olivat innostuneet kansallisuusaatteesta. Suomea ei voitu tehdä kansaa ilman rahvasta. Mutta rahvas oli sivistymätöntä. Aikaisemmin vain sivistystä vain itselleen kuuluvana pitänyt eliitti käynnisti  kansavalistusprojektinsa. Ylioppilaat veivät valoa maalaiskansalle, joka vaelsi pimeydessä.

Samaan aikaan Suomi modernisoitui.  Elinkeinot vapautettiin. Syntyi tehdaskaupunkeja. Maalta vaelsi niihin  kouluttamatonta köyhää väkeä töihin. Niihin syntyi uusi yhteiskuntaluokka: työläiset. Sivistyneistö oli huolissaan.  Kaupungit olivat täynnä kiusauksia.  Työläiset oli sivistettävä.  Koulutusjärjestelmää uudistettiin, mutta niiden kautta  tavoitettiin vain uudet sukupolvet ja näistäkin pitkään vain murto-osa. Kaupunkeihin perustettiin kansankirjastoja ja lehtisaleja. Sivistyneistö perusti vuonna 1874 Kansanvalistusseuran ja samoihin aikoihin monet muutkin seurat alkoivat valistaa kansaa: Nuorisoseuraliike, raittiusliike, wrightiläiset työväenyhdistykset, krisitilliset yhdistykset... Maaseudulle perustetaan talonpoikaisväestölle kansanopistoja.

TÄHÄN samaan sivistysprojektiin syntyivät myös työväenopistot. Tarkoitus oli oikein hyvä: Kansan sivistystason nostamiselle pyrittiin siihen, että rahvas pystyisi parantamaan elinolojaan ja toimimaan uudessa yhteiskunnassa. Lisäksi näin voitaisiin rajoittaa yhteiskuntaa uhkaavien aatteiden leviämistä ja ehkä vältää ääriliikkeiden syntyminen.

Helsingin työväenopisto syntyi 16.9. 1914

1900-luvun alussa Helsinki oli  moderni suurkaupunki. Asukkaista suurin osa oli  työväestöä. Päätösvalta kaupungissa oli veroja maksavalla porvaristolla. Liberaali nuorsuomalainen osa porvaristoa halusi perustaa  kaupunkiin työväenopiston. Jotta sosiaaliset ongelmat lieventyisivät. Jotta työväestön taloudellinen  asema paranisi ja se saisi lisää elämänhallintakeinoja selviytyä ja sopeutua sekä  muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja.

Se ehti toimia vain puoli vuotta ennen kuin alkoi ensimmäinen maailmansota. Ja pian perään tuli sisällissota. Sivistyneistön kansanihanne olikin ollut vain  illuusio.

Onneksi työväenopisto sai huikean johtajan kansanvalistusaktiivi, dosentti  Zachris Castrénin 1868- 1938. Hän oli palavasieluinen johtaja ja  koko työväenopistoaatteen sielu. Hän rakensi opistolaisuutta: yhteishenkeä, sivistäviä rientoja ja opistodemokratiaa: epävirallinen keskustelupiiri ja sen opistolaislehti, opintopiirineuvosto, opistolaisyhdistys ...Oli juhlia ja iltamia. Omia teatteriesityksiä. Aktiivista opistolaistoimintaa  mm. opistolaisurheilua, retkeilyä, veneilyä. matkailuryhmiä ulkomaille

Alkoi   vuoteen 1945 saakka kestänyt kansansivistyksen ja jalostavien  rientojen aika. Kansanvalistaminen ylhäältä alas muuttui vapaaksi kansansivistystyöksi, jossa herätettiin ja edistettiin halua kasvattaa itse itseä  ihmisenä ja kansalaisena. Sana "vapaa" tarkoitti opiskelijan itsemääräämisoikeutta mutta myös opiskelun itseisarvoisuutta. Noina vuosina työväenopisto ei valmentanut opiskelijoita mihinkään ammattiin eikä opikelu tähdännyt koulututkintoihin. Opetuksen tuli olla humaania, tieteenomaista, puolueetonta ja dialogista. 

Aluksi toimittiin vuokrailoissa. Opettajista vain johtaja oli päätoiminen, muut olivat tuntiopettajia.  He järjestivät yleisöluentosarjoja ja opintopiirejä  iltaisin klo 20-22 ja jonkin aikaa myös sunnuntaisin klo 11-13. Vuonna 1932  välimuodoksi luotiin luentopiirejä, joihin kuului luentojen lisäksi keskustelua ja harjoittelua. 

Vuonna 1928 opisto ja opistolaisyhdistys saivat kaupungilta käyttöönsä enimmäisen oman kesäsiirtolan Herttoniemestä. Paikka vaihtui monta kertaa, mutta toiminta jatkui 2000-luvulle saakka. Siellä ohjelmassa oli luentoja, opintopiirejä, juhlia, retkiä ja lisäksi opistolaisyhdistyksen itse järjestämää vapaata harrastusta iltamineen ja urheiluleikkeineen .

Helsingin työväenopisto  100 vuotiaana

Vuonna 2014 Helsingin työväenopisto oli kasvanut yhdeksi Euroopaan suurimmista aikuiskoulutus-laitoksista. Vuonna 2012 työväenopistolla oli toimintaa 71 toimipisteessä, joista 31 peruskouluissa. Vaikka laitos oli massiivinen 2000-luvulla se oli saatu  lopulta toimimaan harmonisten  periaatteiden mukaan niin, että  opetusta oli tasaisesti saatavilla opiston eri toimialueilla ja että opetuksen sisältö oli mahdollisimman samanlaista eri puolilla kaupunkia.

Instituutiona työväenopistolla oli edelleen ydinfunktioi:

•  Edelleen keskeinen tehtävä  uuden vuosituhannen yhteiskunnassa  oli  tasa-arvon edistäminen ja  syrjäytymisen estäminen. Sata vuotta siten oli  kotoutett maalta kaupunkeihin muuttanutta kouluttamatonta  rahvasta, nyt tänne tulleita  maahanmuuttajia. Tämä tehtävä on korostanut eriyisesi 1930- ja 1990-lukujen lama-aikoina.

Matkan varrella oli otettu vastuulle myös uusia tehtäviä:

• kestävän kehityksen  edistäminen
• Helsingin työväen opisto oli myös aikuiskasvattajien opetusharjoittelupiste.

Monista periaatteista on jouduttu juoksussa luopumaan

• Castrénilainen sivistysidelogia perustui yleissivistykseen. Sivistyskäsitettä on laajennettu. Toisen maailmansodan jälkeen ammatillinen koulutus on uitettu työväenopistoon.
• Castrénilainen sivistysidelogia perustui sivistyksen itsesarvoisuuteen. Toisen maailmansodan jälkeen tutkintokouluus on uitettu työväenopistoon.
• Castrénilainen sivistysidelogiaan kuului tutkijamaisuus. 1980-luvulla käynnistetty markkinaehtoinen rahoitus aiheutti pian kiistoja esim.  homeopatian opetuksen osalta.

Osasta periaatteista on pidetty kiinni

• Opettajan rooli työväenopistossa on ollut erilainen kuin muualla. Castrénin seuraajan Wuorenrinteen mukaan vapaan sivistystyön opettajuuden perusajatuksesta oli kaksi kuppikuntaa; saksalainen, joka korosti tieteellistä pätevyyttä ja englantilainen, joka edellytti tämän lisäksi henkilökohtaista sopivuutta. Suomessa valittiin englantilainen. Opettajalla ei välttämättä ole ikään, tietoihin tai taitoihin liittyvää ehdotonta auktoriteettia. Opettaja on "vain" Primus inter pares".
• Työväenopisto on seurannut  tarjonnassan kaupunkilaisten toiveita ja yhteiskunnan sivistystarpeita- vaikka valtio yritti sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kytkeä opiston tiukasti osaksi kansallista koulutusjärjestelmää. Kouluhallitus normiohjasi  yleis- ja ryhmäkirjeillä aina 1990-luvulle saakka. Tilalle tuli sitten joksikin aikana toinen huono vaihtoehto: markkinaehtoisuus .
• 2000- luvulla palattiin takaisin markkinaehtoisuudesta ja työvoimamarkkinoiden ehdoilla toimimisesta  alkuperäisiin sivistysajatuksiin. Markkinaehoisuus oli jättänyt  toiminnan ulkopuolelle ne, jotka eniten hyötyisivät vapaasta sivistystyöstä.
• Opetuksen sisältöjä määrittelevät kaksi seikkaa:  opiston toimintatarkoituksesta nousevat sivistyspyrkimykset ja opiskelijoiden itse kokema sivistystarve. Viime kädessä opiskelijat määrittävät, mitä opistossa on opetetaan tulemalla paikalle tai jäämällä pois. Ja lisäksi kolmas seikka: Vapaan sivistystyön kullonenkin lainsäädäntö ja valtionosuusjärjestelmien vaihe. Eli raha.

Opiskelija-aines on myös  muuttunut. 

• 100 vuotta sitten opistolaisten koulutustaso oli vaatimaton. Tänään kansan koulutustaso oli noussut, 1960-luvulla ylioppilaita mukaan. 
• Mukaan tuli vähän varakkaampaa väkeä alkaen 1930-luvun lamasta: aikaisemmin he olivat  täydentäneet sivistystään  yksityisopetuksen tai  kalliimpien oppilaitosten opetuksessa.

Mutta alusta alkaen ja yhä tyypillinen opistolainen on Hella Wuolijaon näytelämän Juurakon Hulda". 

• tulee vaatimattomista oloista maaseudulla
• kouluja käymättömänä
• reippaana ja tiedonhaluisena Helsinkiin
• kotiapulaiseksi
• vapaa-aikan opiskelemaan työvenopisoon ja sitten yhteiskunnalliseen korkeakouluun
• Hulda saavuttaa sivisyyneisyön opillisen tason ja
• kykenee ajamaan köyhempien asioita myös politiikassa

Yhä tänään tyypillinen opistolainen on  nainen, maalta ja aikuinen. Suuri osa helsinkiläisistä  on aina ollut muualta muuttaneita.

KIRJOITTAJASTA

Samu Matias Nyström (1975- ) on suomalainen historiantutkija, tietokirjailija. Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2013 ja  on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti. Nyströmin väitöskirja " Poikkeusajan kaupunkielämäkerta. Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918" käsittelee helsinkiläisten elämää ja selviytymiskeinoja maailmansodan ja sisällissodan vaikeina vuosina.

Nyström on kirjoittanut useita historiateoksia ja osallistunut moniin historiahankkeisiin.  Hän on ollut mukana  popularisoimassa historiaa mm.  teatteriproduktioilla, kaupunkikävelyillä ja radio-ohjelmilla.Yliopisto-opetuksen lisäksi Nyström on luennoinut mm. kansalais- ja työväenopistoissa.