Terveisiä Kokkolasta

HIENO reissu. VR vei ja toi. Kokkola  juhli 400. vuottaan ja koulun alkua vuosittaisella tulevaisuusseminaarilla. Kerta oli kymmenes.  Nyt teemalla "Lapsiystävällinen Kokkola". Kerta oli myös viimeinen, jonka voimahahmona oli eläkkeelle ja uusiin haasteisiin  siirtyvä sivistystoimenjohtaja Peter Johnson. 

HIENO seminaari. Vaivaa oli nähty. Koronan vuoksi muotona oli eräänlainen hybridi. Livenä olivat kaupungintalolla esiintyjät ja 50-60 hengen yleisö turvaetäisyyksillä. Etänä skriiniillä  Mäntykankaan koulun  musiikkiluokan oppilaat ja tervehdyksen lähettänyt Presidentti Tarja Halonen.

LUENNOT olivat 30 minuutin mittaisia – kreikkalaiseen malliin. Päivän päähän oli sijoitettu vielä paneeli. Ote oli vakava mutta myös loppukesään sopien keveä. Kuulijoita osallistettiin värikorteilla, ryhmäporinoilla - ulkona auringonpaisteessa- ja tilaisuudella esittää kysymyksiä.  Tässä muutama ideahelmi ryhmistä:

" Tekoja ei vain  sanoja. Nyt satsaus maahanmuuttajalasten äiteihin. Varhaiskasvatus ilmaiseksi. Jokainen lapsi tahtoo tulla löydetyksi. Tarvitaan universaalin kasvatuksen rinnalle räätälöintiä, positiivista alueellista diskriminaatiota. Syvä huoli koronasta: eniten tarvisevat saivat vähiten. Vahvaa johtajuutta tarvitaan kouluissa kriisissä. Palvelut sinne, missä lapset ovat. Miksei ip-toimintaa muillekin kuin 1-2-luokkalaisille? "

OPIN paljon. Kokkolassa on tehty komeaa työtä lasten oikeuksien toteuttamiseksi. Kaikkien lasten. Yhtenä helmenä voi mainita Kokkolan maailmankoulun.  Lapsilähtöisyys on omaksuttu niin virkakoneistossa kuin päättäjien keskuudessa. Nuorisovaltuusto on aktiivinen toimija ja sitä kuullaan.  Tänä lukuvuonna on tarkoitus käynnistää myös lastenvaltuusto.

Ja paljon on saatu aikaan. Kaupunki palkitsi ansioituneita uranuurtajia Luca Hagman-palkinnolla ja  kunniamaininnoilla. Unicef myönsi kaupungille lapsiystävällinen kaupunki -tunnuksen. Onneksi olkoon.

Muutamia poimintoja luennoista: 

Kokkolan koulujen kronikka

KOULUNEUVOS Peter Johnsonin teeman oli "Pedagogion läksytyksestä 2020-luvun tulevaisuuden taittoihin". Elävän puheen lisäksi  näimme nastan clipsin kokkolalaisten koulujen ja koulurakennusten historiasta. Elokuvanäyttelijöinä oli kolme nuorisovaltuuston jäsentä. 

Johnson oli laatinut hienon tiivistelmän  koulun kehityksestä. Ehdin napata siitä kuvan. 

PÖNTTÖÖN nousi näistä elokuvan nuorista kaksi: Hawa Sesy ja Oona Kallio. Heidän ajatuksistaan välittyi upeasti lapsilähtöisyystyön idea: Jokainen nuori haluaa tulla löydetyksi ja kuulluksi. Omana itsenään.

Kasvatus ja sivistys

PAIKALLE oli kutsuttu kaksi professoria. Åbo Akademien professori Petri Salon teemana oli  "Kasvatus ja sivistys Suomen menestystarinassa". Hän avasi hienosti sivistyksen käsitettä. Sivistys tarkoittaa montaa asiaa. On  järjen sivistystä, jota tieteen ja kirjojen toivotaan edistävän. Järjen sivistys on sisäisen luonnon, maailman ja luonnon hallintaa.  Itsen tiedostamista. Maailmankuvaa. Sivistyminen on prosessi, jossa ihminen muotoaa omia ajatuksiaan itselleen uuden tiedon avulla. Tätä uutta tietoa suomalaiset saivat 1800-luvulta alkaen  mm. sanomalehtien, kansansivisystyön  ja koulujen kautta.

Mutta sivistyksessä ei ole kysymys vain tiedoista. Sivistys on myös sydämen sivistystä, jossa ihmisestä tulee aina enemmän ihminen. Jossa tavoitellaan täydempää ja parempaa. Tuon ajan uskonnollisella kielellä:  tavoite on olla yhä vanhurskaampi.

Sivistys on myös osallisuutta. Yhteiskunnallisuutta. Läsnäoloa toisten kanssa. Tähän viittaa jo medborgar- termin suomennos: kanssaporvari, kanssalainen- kahdella ässällä.  Muiden kohtaamista sellaisena kuin he ovat tässä ja nyt.

Summa summarum: sivistys on kokonaisvaltaista kehitystä. Tietoa, tahtoa, taitoa ja valmiutta yhteisölliseen toimintaan. Se on  osallisuutta, halua ja kykyä ottaa vastuutta itsestä ihmisenä  ja yhteisistä asioista.  Se on halua ja kykyä kohdata ja ymmärtää muita,  joiden näkemykset ovat erilaisia. Juuri sivistys mahdollistaa toisen ja toisenlaisuuden kohtaamisen. 

Sivistys lähtee kysymyksistä. Haastamisesta. Esim. Miksi meillä on pandemia? Millaiset arvomme ovat siihen johtaneet? 

Koululla on ollut suuri merkitys suomalaisen yhteiskunnan menestystarinassa.  Salo viittasi David Brooksin artikkeliin "Pohjoismaitten suuruuden salaisuus" 13.2.2020  New York Timesissa. 

Salaisuus on: Suomella on vahva  sivistysperinne jonka ytimessä on universaali koulutusperinne.

Mitä hyötyä tällaisesta sivistyspuheesta on opettajille  Salo kysyi "sivistyneesti" itseltään. Sivistyspuhe ilmentää  suomalaisten luottamusta opettajia ja koulua kohtaan. Me uskomme ja luotamme ammattilaisiin. Suomalainen koulu on hajautettu ja paikallinen. 

Sivistys näyttäytyy koulun arjessa kasvatuksessa. Koulujen huomio on ihmiseksi kasvamisessa. Tavoitteena on  monipuolinen kokonaispersoonallisuus, ja se näkyy mm. koulujen tuntijaoissa taideaineiden osuutena. Koulunpito on meillä kokonaisvaltaista. Kohtaamisen mahdollistavaa ihmisenä olemisen kasvua. Uskomme lapsiin. Meillä on hyvällä tavalla lyhyt koulupäivä.

Suomalainen koulu on  kestävällä tavalla vanhanaikaista. Sitä uudistetaan maltilla. Englaniksi tätä kuvataan termillä slow-education. Pitäydymme toimivaan.  Tällainen raamitus tuo ennustettavuutta.  Lapsille se tarkoittaa turvallisuutta ja huolenpitoa. Koulu on joillekin heistä  ainoa  ennustettava turvasatama.

Lasten oikeudet

Suomen Unicefin pääsihteeri  Marja-Riitta Ketolan  teemana oli "Lapsiystävällisyys muutosvoimana". Lapsiystävällisyyden käsitteen keskiössä on YK:n lastenoikeuksien julistus, joka on sitonut Suomea  vuodesta 1991 saakka. Se lupaa lapsille mm. suojelua, hoitoa, ruokaa, koulutusta,  tasa-arvoisuutta, oikeuden tulla kuulluksi ja vaikuttaa kehitystään vastaavasti.  Se velvoittaa valtioita ja kuntia tekemään lasten  etujen mukaisia ratkaisuja. Lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon.

Ihmisoikeudet eivät toteudu  automaattisesti. Rakenteisiin on tehtävä lapsivaikutusten arvio. On pohdittava toimintatapoja. On turvattava riittävä rahoitus ja henkilökunnan osaaminen.

Onneksi on kaupunkeja, jotka toimivat näin. Kuten Kokkola.

Lapsikeskeinen opetus ennen ja nyt

OMA luentoni alkoi  lounastauon jälkeen. Vastavoimaksi nukahtamiselle valitsin vauhdin kiihdyttämisen:  95 diaa 22 minuutissa. Olin ajoittanut ne  elokuvaksi. 

 Olin työstänyt  luennon "sivistävän opetuksen" idealla, ts. haastoin  omat aiemmat itsestään selvyydet. Aloitin haastamisen jo lapsikeskeisen opetuksen käsitteestä.  Lapsikeskeisyyden käsitteen ytimenä on kuva lapsesta. Meillä on ollut ja on yhä lähes luvuton määrä erilaisia lapsikuvia. Minkä niistä valitseminen on reilua? Paha lapsi? Hyvä lapsi? Tyhjä taulu? Suojeltava lapsi? Kompetentti lapsi? ...

Päädyin siihen, että on nöyrästi lähdettävä niistä lapsen tunnuspiirteistä, tarpeista ja kehitystehtävistä  jota tänään tunnetaan. Lapsikeskeisiä ovat siten ne pedagogiset ratkaisut, jotka tehdään siksi, että lapset elävät lapsuutta.

Tämän jälkeen esittelin yhdessä Pertti Kansasen kirjoitamastani 100 suurta pedagogia-käsikirjoituksesta  tekemäni analyysin: Poimin näiden klassikoiden pedagogiikasta lapsikeskeisinä pitämäni ratkaisut. Lopputuotoksena syntyi yleiskuva siitä, mitä kaikkea ja erilaista lapsikäsitteinen opetus on ollut sekä  yleisimpien ideoiden ja  eniten ideoita käyttäneiden klassikoiden "Hall of fame"-listat.

Lopuksi vertasin näin syntynyttä kuvaa lapsikeskeisestä opetuksesta käsitykseen nykykoulusta.  Kyllä: suomalainen peruskoulu - erityisesti sen virallinen ops ja  ala-aste liikkuvat  juuri siihen suuntaan. Toteutamme erityisesti niitä ideoita, joita Uuden kasvatuksen liike keksi 100 vuotta sitten. Mutta pääosin maltillisesti.

• kohtia konkreettia autonomia, vapautta tehdä valintoja jne.
• eri taiteiden keinoja, esteettistä  kasvatusta
• omia  havaintoja ja niiden työstämistä
• aidoista ympäristöistä ja elämästä oppimista
• ryhmässä/yhdessä oppimista.

Ja kaiken kruununa opettajat, jotka tuntevat pedagogista  rakkautta oppilaisiinsa. Väitin.

Vaikuttava varhaiskasvatus

VIIMEISEN luennon piti seminaarin toinen professori: Tampereen yliopiston professori Kirsi Karila, joka on maamme johtavia varhaiskasvatuksen asiantuntijoita. 

Hän avasi  varhaiskasvatuksen varsin tuoreen käsitteen taustoja. Käsite on vielä vakiintumaton. Sekä kielenkäytössä että poliittisissa ratkaisuissa se sekoitetaan usei lastentarhatoimintaan ja päivähoitoon, joilla on ollut aivan eri  tarkoitusperät. 

Lastentarhat syntyivät Suomessa suojelemaan kaupunkien yksin päiväänsä viettäviä lapsia maailman pahuudelta. 

Päiväkodit taas syntyivät, jotta yhä useampi nainen pääsisi sodan jälkeen töihin. 

Varhaiskasvatuksessa  on kyse lapsen oikeudest: Lapsella on subjektiivinen oikeus päästä oppimisen ääreen.  Oikeudesta  saada opetusta,  ohjausta ja tukea kasvulleen.

ONKO suomalainen varhaiskasvatus vaikuttavaa? Kysymys ei ole helppo. Sen tulisi mahdollista  lasten elämänlaadun ja hyvinvoinnin.  Edistääkö se lapsen kehitystä ja oppimista pitkällä aikajänteellä?  Pitääkö se yllä yhteiskunnallista kehitystä ja vakautta?

Sen Karila tiesi sanoa, että mikä tahansa varhaiskasvatus ei ole yhtä vaikuttavaa. Vain laadukas varhaiskasvatus vaikuttaa positiivisesti. Tässä keskeistä on koulutus ja osaaminen.

TÄSSÄ lopuksi pikkuclipsi seminaarista:

100 suurta kasvattajaa

HUOMAAN työstäväni kolmea kirjaa yhtä aikaa. Ylienergisyys etsii uoman purkautua.

Yhdelle kirjoista  on oikein kustantajakin. Olen ollut hankkeessa mukana kesäkuusta alkaen. Kirja ilmestyy syyskuussa, ja sitä esitellään Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Siitä enemmän myöhemmin. Sen voi kai kuitenkin paljastaa, että kouluun se liittyy.

TOINEN kirja näyttää syntyvän hitaammin. Joku saattoi huomatakin, että työryhmämme  Evinsalo- Hellström- Holste- Wass oikein etsiskeli taidekasvattajia haastateltavaksi vuosi sitten. Koehaastattelut on tehty, ja demo-osuuksia käydään taas läpi torstaina. Yhdelle kustantajalle ideaa on jo tarjottu, muttei mennyt läpi. Jatkamme työstämistä.

KOLMAS kirja: 100 suurta kasvattajaa on ollut neljä vuotta telakalla. Kirjanteko  alkoi  kesällä 2010, ja päättyi vuonna 2013. Noin kolmen vuoden ajan  tapasimme Kansasen Pertin kanssa OKL:n ruokalassa ja hioimme tekstejä.  Homma pysähtyi laakista. Sen verran veti hapoille, että kustantajaehdokas  piti sitä ainulaatuisena, mutta ei uskonut löytävänsä sille lukijoita. (No sen jäleen on sitten tehty monta muuta kirjaa).

Kaivoin käsikirjoituksen tänään uudelleen  esille, ja faceliftasin  yhtä pötlöä about 40  pedagogia. Uusi versio syntyy muutamassa päivässä, mutta tekstiä on vielä hiottava yhdessä Kansasen  kanssa. Väänsin oikein kansiaihionkin.

OLEN  näistä kaikista kirjoista innoissani, mutta tämä kolmas voi olla itselleni  kaikkein rakkain. Olen saanut käyttää sitä tehdessä hyväkseni 45 vuoden aikana tekemäni muistiinpanot.

 Kirjassa tarkastellaan kasvatuksen historiaa  henkilöiden kautta esittelemällä 100 merkittävintä kasvattajaa. Millä perusteilla valita vain sata ja juuri nämä sata? Lukuun sata ei ole kestävää syytä, se vain tuntuu riittävältä. Miksi juuri nämä henkilöt? Yhtenä keskeisenä valintakriteerinä on ollut kasvattajan ajatusten ja tekojen tähän päivään asti kantanut vaikutusvoima, nimenomaan länsimaiseen kasvatukseen. Toki vaikutusvoiman arvioiminen on vaikeaa.

Mukaan on valittu pedagogiikan historiaan pysyvästi jääneitä henkilöitä eri puolillta maailmaa ja eri aikakausilta. Vahvimmin esillä ovat englantilaiset, ranska- laiset, saksalaiset, sveitsiläiset, ukrainalaiset, venäläiset sekä tietysti antiikin Kreikan ja Rooman kasvattajat. Osan maine perustuu uusien kasvatusta koskevien päämäärien, näkemysten, teorioiden, menetelmien ja perusteluiden ideoimiseen. Osa taas on mukana käytännön kasvattajina, jotka ovat toteuttaneet konkreetisti ensimmäisten joukossa uudenlaisia ratkaisuja.

Tänään uutena markkinoitavilla ideoilla on usein pitkät, unohdetut juuret. Historian kirjoihin päästään kuitenkin aina myös sattumanvaraisesti. Juuri mitään ei kukaan keksi tyhjästä. Maineen saa aina vain joku monista. Joku saa antaa uudelle ajatukselle kasvot, ja idea kirjataan hänen nimiinsä. Mukaan ei ole otettu ketään yhä elävää, eikä lainkaan suomalaisia kasvattajia. Heistä ilmestyy myöhemmin erillinen teos. Niin toivon.

Kirjoittajat tietysti vastaa valinnoista. Meitä on kaksi. Toisella on  37 vuoden kokemus opettajana, rehtorina ja käytännön koulupoliitiikkona. Pitkä kokemus  toki antaa valintoihin eväitä. Mutta valintoja on myös pystyttävä perustelemaan kasvatuskäytäntöjen ja -ideoiden taustalla olevien teorioiden kannalta. Tämä on ollut mahdollista, koska toinen kirjoittajista on kasvatustieteen emeritusprofessori Pertti Kansanen, aiheen ehdottimia auktoriteetteja Suomessa.

Kirjasta on tarkoitus tulla yleistajuinen tietokirja, joka on kirjoitettu kaikille kasvattajille ja kasvaville. Tavoitteena on auttaa itse kutakin ymmärtämään syvemmin kasvatusta ja opetusta sekä sen ikuisia kysymyksiä. Tarkoitus on, että teoksesta avautuisi sopivan yksinkertaistettu näkymä länsimaisen kasvatuksen historiaan. Tällainen ote sopii hyvin myös pitkän toimittajan uran tehneelle kirjoittajalle. Kirjaa ei tarvitse lukea kerralla eikä alusta loppuun.

Olen varma, että jos teos painetaan, se  herättää lukijoissa kiinnostusta jopa arvostusta edellisten sukupolvien kasvattajien työtä kohtaan. Olisi hienoa, jos se pystyisi lisäksi vahvistamaan lukijoiden edellytyksiä ymmärtää 2010-luvun koulutuskysymyksiä osana vuosisatojen aikana jatkuvasti elänyttä kasvatus-perinnettä.