Aikamatkalla Wordpressiin. Osa 4: Häiriöitä työssä

HEINÄKUUSSA päätin, että alan aika ajoin julkaisemaan  uudestaan blogilastuja ensimmäisestä noin vuoden ajan 2006-2007 pitämästäni wordpress- blogista.

TÄMÄ neljäs  uusintalastu on julkaistu 4. elokuuta. 2006 - about tasan 14 vuotta sitten. Siinä 52-vuotias Martti pohtii Engeströmin teoriaa, kuinka ratkoa työssä esiintyviä häiriöitä

MUUTAMA kommentti lopussa tyylin perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.

Häiriöitä työssä

TÄNÄ AAMUNA olen ajatellut virkistää itseäni pohtimalla yhtä arkista ja silti tärkeää ilmiötä: HÄIRIÖITÄ TYÖSSÄ. Ilmiö lienee tuttu lähes kaikille. Jokin, joka ennen sujui ja tuotti mielihyvää, ei enää sujukaan. Vie oman aikansa, ennen-kuin työn häiriintymiseen kiinnittää huomiota, sitten sitä ärsyyntyy, kipukynnys ylittyy ja tehdään nopea korjausliike. 

Parhaimmillaan homma alkaa taas toimia, pahimmillaan hyvin pian vanha häiriö palaa, ja kaupanpäälle saadaan uusia häiriöitä. Vie taas oman aikansa ennenkuin tunnustan itselleni, että työ ei sittenkaan suju hy-vin eikä ratkaisuni ollutkaan kovin älykäs. Minun pitäisi palata alkuruutuun, eikä alkaa paikata uusia häiriöitä. 

Eikä toimintapa taida rajoittua vain itse kunkin henkilökohtaiseen toimintaan. Jotenkin tuntuu, että näin me ihan yleisesti toimimme kehittämistoiminnassa. Kun Virosta saa halpaa viinaa, lasketaan alkoholin verotusta. Juodun viinan määrä kasvaa, ja ongelmat räjähtävät käsiin. Lapsia otetaan huostaan ennätysmäärä. Mutta virhettä ei voida myöntää.

Pysähdyin asian äärelle, kun selailin omia muistiinpanojani ja löysin vuosia sitten talteen panemiani akatemiaprofessori YRJÖ ENGESTRÖMIN ajatuksia. Jostain syystä – ehkä siksi, että nykyisestä professorista syntyi opiskeluaikana liian suppea mielikuva, joka on estänyt arvostamasta tarpeeksi hänen aidosti arvokasta työtään. Nimittäin Engeströmin pohdinnat toiminnan kehittämisestä ovat äärimmäisen älykkäitä. 

Mutta ei hän minun arvostustani tarvitse- professori tunnetaan ympäri maailman. Googlehaku nimellä tuotti noin 26000 sivua. Vertailun vuoksi muutama numero (Beatles 48 900 000; Jesus Christ 38 100 000; Elvis Presley 19 700 000;Matti Vanhanen 618 000; Urho Kekkonen 170 000; Michael Fullan 128 000; Tauno Palo 62 400; J.V.Snellman 57 000 , Kirsi Lindroos 25100; Juhani Hytönen 829; Matti Meri 627; Martti Hellström 449; Matti Koskenniemi 296; Erkki Lahdes 204… 

Perustelen väitettäni hieman (omin sanoin) ja käytän esimerkkinä koulun opetustoimintaa.

Ollaakseen TOIMINTAA toiminnalla on oltava päämäärä (esim. saada lapset oppimaan tietyt asiat ja kasvamaan tietynlaisiksi). Päämäärään pyritään teoilla. Teoilla on tavoite, joka voidaan saavuttaa. Päämäärä on taas "ikuinen". Teko on aina keino saavuttaa päämäärä. Esim. oppitunnin pitäminen on tällainen teko. Kukin teko voidaan jakaa pienempiin osiin, joita joskus kutsutaan operaatioksi. Opetustoiminta koostuu useiden eri toimijoiden useista teoista. Tärkeimpiä toimijoita ovat opettajat ja oppilaat.

TOIMINTA on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja kehittyy ajan myötä. Kehittyä voi sekä päämäärä että tapa (tekojen kokonaisuus), jolla päämäärään pyritään. Kun kirjoitetaan, että toiminnalla on kulttuurinen perusta tarkoitetaan, että yhteiskunnan muuttuessa muuttuu myös toiminta, teoissa käytetyt välineet (esim. opetusmenetelmät), työnjako jne. Eri aikoina (ja eri paikoissa) samaa toimintaa toteutetaan eri teoilla, ja samaa tekoa eri operaatioilla.

PALATAAN taas kouluun ja sen opetustoimintaan. Opettajan työ on (yksinkertaistan) oppituntien (noin 1000-1200 vuodessa) pitämistä. Oppitunnin pito on teko, jossa tarvitaan myös oppilaitten panosta. Oppitunnin pidon osana (operaationa) on läksyjen tarkistus. Tällä teolla opettaja varmistaa, että luokka etenee kohti päämäärää, ja voidaan siirtyä seuraavaan asiaan. Tämä osa tuntia ei saisi viedä kuin muutaman minuutin, ja aikanaan niin olikin. Nyt opettajat ovat huomanneet, että yhä useampi oppilas jättää läksyt tekemättä. Läksyjen tarkistus venyy ja vie yhä enemmän aikaa. Toiminnassa on häiriö. Opettajat hermostuvat ja huolestuvat.

MIKSI homma ei toimi? Ja nyt "kilautan" Engeströmille. Hän kehitteli pian 20 vuotta sitten (1987) teoriaa toimintajärjestelmän muutoksesta, ja siitä on tähän ongelmaan minusta apua. Engeström kuvailee systeemin (tässä tapauksessa opetuksen) kehitystä toisiaan seuraavien ristiriitojen tyypeillä. Yksinkertaistan kuvausta seuraavasti: Jokaisessa toiminnan osatekijässä on ristiriita jo itsessään. Esim. läksyt ovat hyödyllisiä ja rasittavia. Tämä ristiriita on tavallisesti latentti. Oppilaat tekevät läksyt vaikka marisevat. Tätä ristiriitaa Engeström kutsuu ensimmäisen asteen ristiriidaksi.

Jossain vaiheessa toimintaan tulee näkyviä häiriöitä. Engeströmin sanoin:"toimintajärjestelmän joidenkin osatekijöiden välille tulee kriisi tai ulkoa tulee uusi elementti, joka ei sovi vanhoihin käytänteisiin". Osa lapsista lakkaa tekemästä läksyjä kunnolla. Ristiriita muuttuneen osatekijän ja joidenkin entiselleen jääneiden osatekijöiden (esim. opettajien tapa vaatia läksyjen tekeminen) välillä kärjistyy. Opettajien tahto ja oppilaiden tahto törmäävät. Jotain täytyy tehdä. Ratkaisu voidaan keksiä nopeasti tai sitä voidaan harkita perusteellisesti. Voimme yrittää ”paikata” rikkimennyttä toimintaa tai analysoida mm. muutoksen syitä syvemmin. Edellisessä tapauksessa koulu käynnistää sen läksykerhon. Tämä edellytti avustajien työajan muuttamista. Oli otettava käyttöön läksyvihkot. Oli löydettävä tilat. Koulu tekee sarjan pikkukorjauksia. 

Toinen vaihtoehto olisi ollut analysoida ristiriidan syitä kaikessa rauhassa ja laatia toimintamalli, jossa läksyjen yhteys opetustoimintaan kirkastuisi ja selkiintyisi. Tämä edellyttää, että tiedämme, miksi lapset eivät tee läksyjä? Missä nyt mättää?Ehkä kyse ei ole vain oppilaiden laiskuudesta? Tällaista ristiriitaa Engeström kutsuu toisen asteen ristiriidaksi.

Vaikka toisen asteen ristiriita ratkotaan järjestelemällä toimintaa uuteen malliin laajemmin, ristiriidat eivät lopu. Luotu uusi toimintamalli ei siirrykään käytäntöön vaivattomasti. Aikaisempi toimintatapa ei häviä, vaan jää kapinoimaan uutta vastaan. Lapset eivät menekään läksykerhoon. Avustaja istuu tyhjän panttina. Tätä jännitettä uuden toimintatavan ja vanhan käytännön välillä Engeström kutsuu kolmannen asteen ristiriidaksi. Lopulta uusi toimintapa saada koulussa vakiintumaan.

Ristiriidat eivät kuitenkaan lopu vieläkään. Nyt uuden toimintavan omaksuneet törmäävät riitoihin muiden heidän kanssaan toimivien tahojen kanssa eli joutuvat ristiriitaan yhden tai useamman naapuritoimintajärjestelmän kanssa. Hallinto ilmoittaa, ettei avustajia saa käyttää läksynkerhon valvontaan. Vanhemmat hermostuvat, koska herkät lapset menettävät yöunia, kun he pelkäävät joutuvansa läksykerhoon. Näitä ristiriitoja uudenlaisen keskustoiminnan ja sen naapuritoimintojen välillä Engeströn nimittää neljännen asteen ristiriidoiksi.

VEDETÄÄNPÄ VIELÄ YHTEEN ja syvennellään. Työn häiriintymiseen voidaan vastata periaatteessa kahdella tavalla. Koulu voi ylläpitää toimintaansa vakaana huomaamalla epäkohdat ja korjaamalla toimintansa osia. Koulu oppii, ja tämäntasoista oppimista on totuttu kutsumaan Argyriksen ja Schönin (1978) perässä yksisilmukkaiseksi oppimiseksi. Toista tapaa kutsutaan kaksisilmukkaiseksi oppimiseksi. Siinä koulu asetettaisi kyseenalaiseksi myös omia perusolettamuksia ja muuttaa niitä. Koulu paneutuu kehittämään läksyjä ja esim. oppilaan roolia opetuksessa laajemmin.

LIITTEENÄ  on piirtämäni kuva, joka perustuu Engeströmin vuonna 1987 laatimaan malliin systeemisestä toiminta-järjestelmästä, jonka elementteinä ovat tekijän, välineen ja välineen ja kohteen lisäksi työn sosiaalista välittyneisyyttä ilmaisevat yhteisö, säännöt ja työnjako. Toiminnan systeemisyys tarkoittaa sitä, että on vaikeaa hahmottaa, miten jokin yksittäinen asia vaikuttaa ja mikä on minkin asian syy. Tapahtumat kytkeytyvät mutkikkaasti toisiinsa. Toiminnan muutoskin on systeemistä, ei mekaanista. Kun muutetaan yhtä osaa, kaikki muukin muuttuu ja usein arvaamattomasti.

MITÄ ERITYISESTI haluan tästä oppia? Pitää tutkia ennenkuin alkaa hutkia. 

Engeström, Yrjö. 1987. Learning by Excpanding: An activity-theoretical approach to developmental research. Helsinki: Orienta-Konsultit

Engeström, Yrjö 1995. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia, haasteita. Helsinki: Hallinnon kehittämiskeskus.

4.8.2006

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

EI huono poiminta. Engeström on noista ajoista kehitellyt teorioitaan tiiminsä huikeasti eteenpäin kohti kehittävää työn tutkimusta ja ekspanssiivista   oppimista.  Organisaatioiden muutoksen tukemiseksi on rakennettu muutoslaboratorioita (rekisteröity muuten tavaramerkiksi vuonna 1998), muutospajoja,  ja usean organisaation yhteisiä rajanylityslaboratorioita jne.  Perusidea jännitteiden tasoista ja purkamisesta on edelleen ytimessä.

Olinkin jo unohtanut tuon mainion jäsentelyn päämäärä/ tapa:  toiminta-teko- operaatio. Ja kuinka niiden yhdistelmät ovat omaan aikaansa sidottuja.

Nautin myös Argyriksen ja Schönin kaksisilmukkaisen mallin   - double loop - mieleenpalauttamisesta. Ja  toisen silmukan sidoksesta olettamusperustaan.

Martti 66 v. kiittää Marttia 52 v. Näille ajatuksille löytyy heti käyttöä pian alkavassa projektissa.

5.8.2020

PS. Löysin netistä mainion oppaan muutospajan ohjaajille. Launis, K.,   Schaupp, M.,  Koli, A., ja Rauas-Huuhtanen, S. (2010). Muutospajaohjaajan opas.  Raportteja 71. Helsinki: TYKES. Ainakin osa kirjoittajista on Engeströmin työtovereita.

Jos kiinnostaa. Pdf.

http://metsahyvinvointi.fi/wp-content/uploads/2014/10/2010-Tykes-muutospajahjaajan-opas-.pdf

Covid19-pedagogiikka on NYT. Se vaatii tutkimustukea

AVAUDUIN eilen sekä facebookissa että twitterissa. Kirjoitin: 

"ANTEEKSI Koulut alkavat noin 5-6 viikon kuluttua - etä+lähiopetusmalliin varautuen. HELP! Syksystä ei selvitä yksi hallinnnon tukipaketilla. Nyt on viimeinen aika koota eri osapuolista edustava ajatuspaja tms. hahmottamaan, miten koulun arki saadaan oikeasti toimimaan. Vastuuta ei saa lykätä paikalliselle tasolle.

Anteeksi pyysin siksi, että kaikki hallituksessa ja hallinnossa ovat varmasti tehneet parhaansa. Mutta se ei nyt vaan riitä. 

Covid19 saattaa olla yhtä tuhoava kuin menneiden vuosisatojen rutot. Ja yhtä pitkäkestoinen. Pieni alle puolen millin kokoinen virus on pysäyttänyt koko maailman.

 Meillä on nyt uusi normaali. Myös kouluissa.  Yritämmekö olla niinkuin näin ei olisi? Paluu perinteiseen koulunpitoon voi viedä vuosia.  OPH on laatinut kaksin käsin tukipaketin opetuksen järjestämisen tueksi. Iso työ. Kiitos. Mutta pelkään ja olen aika varma,  että suomalaisen koulun uusi normaali ei pelastu ylhäältä alaspäin  lainsäädäntöä tulkitsemalla ja ylemmän tason viranomaisohjeita täsmentämällä. Se pelastuu vain alhaalta ylöspäin siellä koetut ongelmat ratkaisemalla,

THE point on siis löytää ratkaisut niihin oikeisiin ongelmiin, jotka koettiin keväällä kouluissa ja kodeissa. Nyt tarvitaan rohkeutta ratkaista ne.

HUUSIN lastun alussa tutkimusapua. Ja minulla on ehdotus:

JOS  olisin itse vastuussa uuden  - ties kuinka kauan - normaalin Covid19-pedagogiikan luomisesta, tarttuisin niin maailmalla kuin Suomessa palkittuun professori Yrjö Engeströmin tiimin kehitttämään  ekspanssiivisen oppimisen malliin. Sitä joskus kutsuttiin muistaakseni muutoslaboratorioksi ja hieman myöhemmin 90-luvulla rajanylityslaboratorioksi. 

Kaivoin esiin muistiinpanojani kirjasta: Grönstrand, Ritva (toim.). (1999). Kasvava aikuinen. Helsinki: Yle-opetuspalvelut. Laitan pätkän tähän.

" Yrjö ja Ritva Engeström sekä Tarja  Vähäaho  kuvaavat artikkelissaan "Oppiiko organisaatio?" kehittämishanketta, jossa ratkottiin monidiagnostisten lasten hoidossa syntyneitä ongelmia tutkimalla heidän hoitoonsa liittyneitä todellisia ongelmatilanteita aitojen tapausten avulla. Valmennustilaisuuksissa oli edustajia näitä lapsia hoitaneista eri organisaatioista.

Kyseessä oli uutta luova oppiminen. Tai arkikielellä monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen.

Ongelmia käsiteltiin oppimishaasteina. Terveyskeskusten oli opittava tekemään työtä uudella, paremmalla  tavalla. Oppimishaaste edellytti  toiminnan perusidean ja arviointiperusteiden muovaamista uudelleen niin, että  lähtökohdaksi omaksuttiin  ”kokonaisuuden hahmottaminen pienen lapsen näkökulmasta.”

Ratkaisua etsittiin ns. rajanylityslaboratorion avulla suunnitelmallisten oppimisponnistusten avulla. Mitä ehtiin konkreettisesti? Koottiin  yhteen eri organisaatioiden toimijoita erittelemään ristiriitojaan ja suunnittelemaan niille ratkaisuja. Laboratorio kokoontui 10 kertaa. Kukin istunto kesti 2,5 tuntia. Työkaluina  oli  kolme seinätaulua:

• Yhteen kirjattiin Visio.  
• Toinen oli Peili, jossa aineistona olivat  potilastapaukset (video-otteita + vanhempien haastatteluja). 
• Kolmas oli Ideavarasto, johon kirjattiin myöhemmin esiin nousseet mutta myöhemmin käsiteltävät ongelmat

Prosessi eteni näin: Ensimmäisellä kerralla esitettiin johon laatima visio. Vetäjä käynnisti sen jälkeen kyseenalaistamisen ja analysoinnin.

Toisella kerralla käytiin läpi  tapausesimerkkejä ja annettiin tehtäväksi laatia toimintamalli.

Mallia tutkittiin sitten kriittisesti, ensimmäinen versio hylättiin, laadittiin uusi malli (joka sai nimeksi  neuvotteleva solmutyöskentely)

Seuraavilla kerroilla käytiin läpi lisää tapauksia ja hiottiin mallia.

Viimeisellä 10.  kerralla päivitettiin visio ja rakennettiin  hoitosopimusmenettelymalli.

Rajanylityslaboratorion taustalla oli  Argyriksen ja Schönin idea kaksiluuppisesta oppimisesta, jossa  muutetaan  organisaation normeja ja arvoja toteuttavia toimintastrategioita ja menettelytapoja.

kokoamalla eri organisaatioiden välisiä ristiriitoja. Organisaatio oppii reagoimalla häiriöihin ja ongelmiin arvoimalla uudelleen omat arvonsa ja norminsa.

Engeströmin ryhmä  puhuu ekspansiivisesta oppimisesta. Siinä organisaatio ei vain erittele ja uudelleenarvioi  toimintansa pohjana olevia  arvoja ja normeja - se myös rakentaa itselleen uuden toimintamallin ja ottaa sen käyttöön. Ekspansiiviseen oppimiseen kuuluu dialogi ja väittely eri näkökulmien välillä.  Oppiminen etenee sykleinä. Törmätään esteisiin ja eri näkökulmiin - niitä myös vältellään. Joudutaan ottamaan taka-askelia. Prosessissa kehkeytyy ristiriitoja ja niitä ratkotaan.

Laboratoriomenetelmässä kiihdytetään ja tiivistetään ekspanisiivisen oppimisprosessin etenemistä. Syklin askeleet (kyseenalaistaminen, analyysi , mallittaminen, mallin tutkiminen…) ovat oppimistekoja. Oppimisteot tapahtuvat dialogin, vuoropuhelun avulla.

MINUSTA juuri jotain tällaista otetta nyt tarvittaisiin. Mukaan eri asianosaistahoja ja vetäjiksi metodin osaajia. Uusi normaali edellyttää  myös muutoksia säädöksiin ja käytänteisiin, jotka toimivat vanhassa normaalissa. Siksi työ pitää valtaistaa. 

Meidän pitäisi nyt luoda seuraaviksi vuosiksi sellainen  uusi, kestävä tapa järjestää mm. perusopetus, joka ratkaisisi ne vakavat ongelmat, joihin keväällä ajauduttiin, kun uutta normaalia rakennettiin lähes ohjaamattoman improvisaation pohjalta.

ANTEEKSI, jos ehdotukseni loukkaa joitain, mutta olen äärettömän huolestunut suomalaisen koulutuksen seuraavista vuosista.