Covid19-pedagogiikka on NYT. Se vaatii tutkimustukea

AVAUDUIN eilen sekä facebookissa että twitterissa. Kirjoitin: 

"ANTEEKSI Koulut alkavat noin 5-6 viikon kuluttua - etä+lähiopetusmalliin varautuen. HELP! Syksystä ei selvitä yksi hallinnnon tukipaketilla. Nyt on viimeinen aika koota eri osapuolista edustava ajatuspaja tms. hahmottamaan, miten koulun arki saadaan oikeasti toimimaan. Vastuuta ei saa lykätä paikalliselle tasolle.

Anteeksi pyysin siksi, että kaikki hallituksessa ja hallinnossa ovat varmasti tehneet parhaansa. Mutta se ei nyt vaan riitä. 

Covid19 saattaa olla yhtä tuhoava kuin menneiden vuosisatojen rutot. Ja yhtä pitkäkestoinen. Pieni alle puolen millin kokoinen virus on pysäyttänyt koko maailman.

 Meillä on nyt uusi normaali. Myös kouluissa.  Yritämmekö olla niinkuin näin ei olisi? Paluu perinteiseen koulunpitoon voi viedä vuosia.  OPH on laatinut kaksin käsin tukipaketin opetuksen järjestämisen tueksi. Iso työ. Kiitos. Mutta pelkään ja olen aika varma,  että suomalaisen koulun uusi normaali ei pelastu ylhäältä alaspäin  lainsäädäntöä tulkitsemalla ja ylemmän tason viranomaisohjeita täsmentämällä. Se pelastuu vain alhaalta ylöspäin siellä koetut ongelmat ratkaisemalla,

THE point on siis löytää ratkaisut niihin oikeisiin ongelmiin, jotka koettiin keväällä kouluissa ja kodeissa. Nyt tarvitaan rohkeutta ratkaista ne.

HUUSIN lastun alussa tutkimusapua. Ja minulla on ehdotus:

JOS  olisin itse vastuussa uuden  - ties kuinka kauan - normaalin Covid19-pedagogiikan luomisesta, tarttuisin niin maailmalla kuin Suomessa palkittuun professori Yrjö Engeströmin tiimin kehitttämään  ekspanssiivisen oppimisen malliin. Sitä joskus kutsuttiin muistaakseni muutoslaboratorioksi ja hieman myöhemmin 90-luvulla rajanylityslaboratorioksi. 

Kaivoin esiin muistiinpanojani kirjasta: Grönstrand, Ritva (toim.). (1999). Kasvava aikuinen. Helsinki: Yle-opetuspalvelut. Laitan pätkän tähän.

" Yrjö ja Ritva Engeström sekä Tarja  Vähäaho  kuvaavat artikkelissaan "Oppiiko organisaatio?" kehittämishanketta, jossa ratkottiin monidiagnostisten lasten hoidossa syntyneitä ongelmia tutkimalla heidän hoitoonsa liittyneitä todellisia ongelmatilanteita aitojen tapausten avulla. Valmennustilaisuuksissa oli edustajia näitä lapsia hoitaneista eri organisaatioista.

Kyseessä oli uutta luova oppiminen. Tai arkikielellä monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen.

Ongelmia käsiteltiin oppimishaasteina. Terveyskeskusten oli opittava tekemään työtä uudella, paremmalla  tavalla. Oppimishaaste edellytti  toiminnan perusidean ja arviointiperusteiden muovaamista uudelleen niin, että  lähtökohdaksi omaksuttiin  ”kokonaisuuden hahmottaminen pienen lapsen näkökulmasta.”

Ratkaisua etsittiin ns. rajanylityslaboratorion avulla suunnitelmallisten oppimisponnistusten avulla. Mitä ehtiin konkreettisesti? Koottiin  yhteen eri organisaatioiden toimijoita erittelemään ristiriitojaan ja suunnittelemaan niille ratkaisuja. Laboratorio kokoontui 10 kertaa. Kukin istunto kesti 2,5 tuntia. Työkaluina  oli  kolme seinätaulua:

• Yhteen kirjattiin Visio.  
• Toinen oli Peili, jossa aineistona olivat  potilastapaukset (video-otteita + vanhempien haastatteluja). 
• Kolmas oli Ideavarasto, johon kirjattiin myöhemmin esiin nousseet mutta myöhemmin käsiteltävät ongelmat

Prosessi eteni näin: Ensimmäisellä kerralla esitettiin johon laatima visio. Vetäjä käynnisti sen jälkeen kyseenalaistamisen ja analysoinnin.

Toisella kerralla käytiin läpi  tapausesimerkkejä ja annettiin tehtäväksi laatia toimintamalli.

Mallia tutkittiin sitten kriittisesti, ensimmäinen versio hylättiin, laadittiin uusi malli (joka sai nimeksi  neuvotteleva solmutyöskentely)

Seuraavilla kerroilla käytiin läpi lisää tapauksia ja hiottiin mallia.

Viimeisellä 10.  kerralla päivitettiin visio ja rakennettiin  hoitosopimusmenettelymalli.

Rajanylityslaboratorion taustalla oli  Argyriksen ja Schönin idea kaksiluuppisesta oppimisesta, jossa  muutetaan  organisaation normeja ja arvoja toteuttavia toimintastrategioita ja menettelytapoja.

kokoamalla eri organisaatioiden välisiä ristiriitoja. Organisaatio oppii reagoimalla häiriöihin ja ongelmiin arvoimalla uudelleen omat arvonsa ja norminsa.

Engeströmin ryhmä  puhuu ekspansiivisesta oppimisesta. Siinä organisaatio ei vain erittele ja uudelleenarvioi  toimintansa pohjana olevia  arvoja ja normeja - se myös rakentaa itselleen uuden toimintamallin ja ottaa sen käyttöön. Ekspansiiviseen oppimiseen kuuluu dialogi ja väittely eri näkökulmien välillä.  Oppiminen etenee sykleinä. Törmätään esteisiin ja eri näkökulmiin - niitä myös vältellään. Joudutaan ottamaan taka-askelia. Prosessissa kehkeytyy ristiriitoja ja niitä ratkotaan.

Laboratoriomenetelmässä kiihdytetään ja tiivistetään ekspanisiivisen oppimisprosessin etenemistä. Syklin askeleet (kyseenalaistaminen, analyysi , mallittaminen, mallin tutkiminen…) ovat oppimistekoja. Oppimisteot tapahtuvat dialogin, vuoropuhelun avulla.

MINUSTA juuri jotain tällaista otetta nyt tarvittaisiin. Mukaan eri asianosaistahoja ja vetäjiksi metodin osaajia. Uusi normaali edellyttää  myös muutoksia säädöksiin ja käytänteisiin, jotka toimivat vanhassa normaalissa. Siksi työ pitää valtaistaa. 

Meidän pitäisi nyt luoda seuraaviksi vuosiksi sellainen  uusi, kestävä tapa järjestää mm. perusopetus, joka ratkaisisi ne vakavat ongelmat, joihin keväällä ajauduttiin, kun uutta normaalia rakennettiin lähes ohjaamattoman improvisaation pohjalta.

ANTEEKSI, jos ehdotukseni loukkaa joitain, mutta olen äärettömän huolestunut suomalaisen koulutuksen seuraavista vuosista.