Fuchs, W.R. (1970). Oppia uudella tavalla. Tieto-Arena. Helsinki Kirjayhtymä
OLIPA raikasta löytää teos, joka puhkuu aitoa ja autenttista eettistä innostusta 1940-luvulla henkiin herännyttä behaviorismia kohtaan. Eettistä siksi, että kirjoittaja uskoi siihen, että vihdoinkin oppimisenmaisemasta katoaisi vuosituhansia vallassa ollut vanha oppiminen, jonka tunnumerkkinä oli piesty, päähänpäntätty oppi.
" Pojan korva sijaitsee hänen selässään. Hän kuulee, kun häntä piestään"
-Muinaisegyptiläinen kasvatusohje
Tilalle tulisi ohjelmoitu opastus - automatisoitu demokraattinen Sokrates. Opetuskone.
Miksi demokraattinen? Opetuskone olisi opetuksen kansanauto. Elettiin aikaa, jolloin yhä useampien ihmisten oli opittava yhä lyhyemmässä ajassa yhä enemmän, muistettava oppimansa ja pystyttävä sitä varmasti käyttämään. Ja uskottiin, että jokainen voi oppia.
"Jokaiselle lapselle voidaan jokaisella kehitysasteella hyvällä menestyksellä esittää mikä tahansa oppiaines lapsen ikää vastaavassa muodossa ilman että sitä vääristettäisiin."
Jerome S. Bruner
Kun siis opetus järjestetään oikein. Mutta maailmassa ei ollut tarpeeksi opettajia opettamaan kaikkia kahden kesken Sokrateen apuun. Mutta tietokone tulisi apuun Tietokoneen kotiliitännöillä saavutettaisiin sellaisetkin opiskelijat, joihin opetuslaitokset eivät ole toistaiseksi voineet saada yhteyttä.
Miksi Sokrates? Sokrates otti käyttöön hyväntahtoisen oppimiseen tähdänneen kaksipuhelun. Kysymykset, joihin hän sijoitti oppimisvihjeitä. Niin myös opetuskone tekee.
Fuchs kaivelee kasvatusopin historiasta esiin isoja nimiä, jotka ovat haaveilleet samasta. Ettei oppimisen vuoksi annettaisi mitään lyöntejä. Ja että ymmärrettäisin, että jos oppilas ei opi, niin se on pelkästään opettajan vika, joka ei joko ymmärrä oppilasta tai ei välitä saada oppilasta oppimaan . Että oppilas olisi omatoiminen. Kuten Comenius 1600-luvulla.
Minulle oli ihan uutta, että Comenius oli vaatinyt jo tuolloin opetuskoneita, jotka tarjoaisivat oppilaalle jokaisessa tapauksessa apua, niin että hän ymmärtää kaiken itsestään ja ilman opettajaa.
Opetuskoneen taustalla ollut näkemys oppimisesta: behaviorismi
KUTEN muistetaan behaviorismin kehittäjä oli John B. Wattson (1878 - 1950). Juurina oli mm. Pavlovin ehdollistamiskokeet eläimillä. Koira saatiin kuolaamaan. Myöhemmin B.F. Skinner teki kokeita kyyhkysillä.
Peraatteessa behaviorismin ydin on hyvin selkeä. Ihminen oppii seurauksista. Syntyy ajatus S-R. Kahden asian välille syntyy yhteus. Stimulus- Response. E.L. Thorndike loi ns. vaikutuksen lain. Sen mukaan oppimisessa menestykselliset käyttäytymistavat säilytetään, ja vaille menestystä jääneet unohdetaan.
Positiiviset jälkiseuraukset vahvistavat. Menestyselämys. Tyydytys. Negatiiviset jälkiseuraukset heikentävät S-R-yhteyttä . Epäonnistumiselämys. Tyytymättömyys.
Opettajia neuvottiin:
- Assosioi keskenään ne asiat, jotka haluat pitää yhdessä. Palkitse hyvät opintosuoritukset.
- Pidä sitä vastin erillään ne seikat, joiata ei ole yhdistettävä. Järjestä siten, että ei-toivotut opintosuoritukset aiheuttavat oppilaassa tyytymättömyyttä.
Mutta näinkin yksinkertaisesta ajatuksesta syntyi useita, erilaisia opetusteorioita. Miten tuo yhteys saadaan syntymään?
E.R. Guthrien uskoi, että S-R-ketjut syntyvät yrittämisen ja erehtymisen avulla. Jo yksi ärsykkeen ja vastauksen yhtäaikainen esiintyminen riittää. Se tuottaa S-R-yhteyden. Sen täysi voima esiintyi iskun tavoin.
B.F. Skinner lisäsi tähän yhteyteen vahvistamisen. Hän ajatteli, että jos jo vahvistetun operatiivisen käyttäytymisen ilmenemistä ei seuraa vahvistava ärsyke, niin sen voimakkuus heikkenee Vahvistus oli toivotun käyttäytymisen ilmaisun asiallinen palkitsemista. Jo ystävällinen sana oli vahvistus. Paras vahvistaja oli kokemus, että on oikeassa.
Huomattiin, että vahvistamista tarvittiin usein. Mutta kuinka usein.? Kyllästytäänkö niihin. Ideoitiin, että opetuksen edistyessä vahvistuksia ”laimennetaan” ja niiden ajoitusta satunnaistetaan.
Oppimista edistetiin myös vähentämällä kysymyksessä olevien auttavien vihjeiden määrää Annettiin siis apua annetaan vähemmän. Tällöin oppilaalle tuli tunne, että hän seisoo omilla jaloillaan.
ENTÄ, jos oppilas vastaa väärin? Syntyykö silloinkin S-R-ketju? Kyllä. Jokainen meistä tietää, kuinka vaikeaa on poisoppia väärinopittua. Siksi virheelliset oppilasvastaukset olivat vaarallisia.
" Estäkää, milloin se on mahdollista väärän oppiminen."
-E.L. Thorndike
TEHTÄVÄT, joihin vastattiin väärin olivat toisellakin tavalla vaarallisia. Tehtävät, jotka herättivät vääriä vastauksia, olivat rangaistuksia. Osoittautui, että väärin vastaanneet oppilaat lakkasivat opiskelemasta.
Miten puuttua epätoivottuun käyttäytymiseen?
SKINNERIÄ kiinnosti myös kysymys, miten saadaan jo omaksuttu epätoivottu käyttäytyminen loppumaan. Tähän hän keksi lääkkeeksi sammuttamisen, ekstinktion käsitteen. Perinteisessä pieksemispedagogiikassa oli käytetty rangaistuksia. Behavorismissa olisi voitu päätyä negatiivisiin vahvistajiin.
Jo eläinkokeissa oli havaittu, että rangaistukset aiheuttavat aggressivisuutta. Huomattiin, että negatiiviset vahvistajat - mm. opettajan iva koettiin rangaistuksina. Ne laimensivat epätoivottua käyttäytymista, mutta epätoivottu palasi heti, kun rangaistus jäi tulematta. Tutkimuksissa osoitettiin, että paras keino oli jättää
epätoivotut käyttäytymisen ilmaisut huomiotta.
Millainen opetuskone toimisi tehokkaasti?
Automatisoitu oppiminen on yksilöllisesti käyttökelpoinen opettajattoman oppimisen metodi, joka automatisoi klassisen yksityisopettajan suorittaman yksilöllisen ohjauksen.
- Norman A.Crowder
UUDEN automatisoidun demokraattisen opetuskoneen ydin oli ihmisen laatima opetusohjelma, jossa opittava aines jaettiin askelmiin. Jokaisessa framessa oli informaatio, kysymys, ja palaute siitä, oliko vastaus oikein. Askel askeleelta palkittiin, vahvistettiin ja opittiin tehokkaasti.
Tietoannos = informaatio, ajatusärsyke- Kysymys/tehtävä - Tarjastusvastaus > odotetaan takaisinsyöttöä > vahvistetaan se esittämällä oikea vastaus > vakuuttumisen tunne.
Opetuskone esitti opetusaineiston ja oppilaan oli reagoitava jokaiseen opinaskeleeseen. Ellei vastausta annettu, ei konekaan antanut ”lisäannoksia” opetusaineistosta.
Kontrolloitu palkitsemismenetelmä koettiin tehokkaimmaksi ohjausmenetelmäksi oppimisessa. Palkitseminen tehokkaasti takasi oppimistuloksen. Kone piti huolen siitä, että oppilas reagoi määrätyllä tavalla ja että hän välittömästi saa siinä vahvistusta. Se myös takasi sen, että oppilaan täytyi vastata ennenkuin hän voi silmäillä oikeaa vastausta. Ohjelmoituja kirjoja käytettäessä nimittäin oli suuri kiusaus vilppiin.
Hyvä ohjelma harjoitti yksilöllisesti. Lineaarisessa ohjelmassa kukin sai edetä omaan tahtiinsa. Haaroituvassa ohjelmassa virheillä oli tärkeä tehtävä, niiden pohjalta ohjattiin oppimispolkua. Ohjelmassa oli tällöin peruutusvaihde. Kukaan ei moittinut eikä nolannut. Oppilas tiedosti tavoitteen. Toisen opiskeluun ei puututtu. Kukin sai olla rauhassa.
Tärkeää oli, etteivät opettajat kokeneet opetuskonetta uhaksi itselleen. Kirjassa korostettiin moneen otteeseen, ettei kone pysty korvaamaan opettajaa ja että ne suovat opettajalle aikaa intenssiiviseen työhön oppilaiden kanssa, jolloin he voivat keskustella uusista ideoista ja välittää oppilalle, inhimillisia arvoja
Bonus: Oivaltamalla oppiminen
Hienoa, rakas lukija, että olet jaksanut lukea tätä puffia näin pitkään. Saat bonukseksi vielä muistiinpanojani kirjassa esitelystä Karl Buhlerin ongelmaelämys-ajattelusta. Kyseessä on siis mm. Kirsti Longan uudelleen ajakohtaiseksi nostamasta oivaltamalla oppimisesta. Buhlerin mukaan se etenee näin:
 |
| Kirjan kuvitusta. |
Ärsyttävä tunne ongelmatilanteessa… Kynän pureminen…. Jollain lailla lapsi haparoi pimeässä… Sitten syntyy vähitellen tunne, että on oikealla tiellä. Syntyy ”hämärätilanne” — - joka kuitenkin vielä koetaan jännittävänä ja haluttomuuden sävyttämänä. .. Valo syttyy spontaanisti… Tehtävä ratkeaa äkillisesti….Ällistys… Silmien kiilto…. Ongelman ymmärtäminen tuo mukanaan vapauttavan ahaa-elämyksen: ”Ahaa! Näinhän se täytyy olla!” Älynvälähdys on leimahatnut... Syntyy ymmärtäminen... Tyytyväisyys leviää..
Teoksessa ehditään myös pohtia luovaa. divergenttiä oppimista - by J.P. Guilford. Jotta oivallamme jotain ihan uutta tarvitaan pelivaraa sattumalle, leikkimielelle, arvostelunhalulle, vastaansanomishengelle, uskallukselle. Jopa typeryyksiä ja julkeuksia täytyy sietää. Hyvällä opettajalla on tässä suhteessa aina oleva tietty määrä ”nieltävää”. ja hänen on osattava reagoida ymmärtäväisesti. Divergoivat oppilaat koetaan usein liian pikaisesi ”rauhanhäiritsijöiksi”.
" Suuri osa siitä, mikä ensin vaikuttaa pelkältä röyhkeydeltä tai lapselliselta typeryydeltä, on itse asiassa ensimmäinen askel uusien asioiden tuntemiseen, yhteyksien omaan keskimiseen…"
Werner Correll
Kirjan kirjoittajasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti