Kotikasvatusaatteen ja vanhempainyhdistystoiminnan värikäs historia

SAIN muuten Suomen Vanhempainliitolta  kiinnostavan kirjan:

Puro, Laura. (2007). Vanhemmuus on valttia! Suomen Vanhempainliitto 1907–2007”-kirja. Helsinki: Suomen Vanhempainliitto ry

KIRJA on paitsi hyvin tehty historiikki Suomen Vanhempainliiton os. Koululaisten vanhempien liitto os.  Koti ja Koulu yhdistysten liiton, os. Kotikasvatus-yhdistyksen 100 toimintavuodesta, myös vallan mainio jäsennys  kotikasvatusaatteen ja kodin ja koulun yhteistyön värikkäästä  historiasta.

Oikein vahvasti yksinkertaistaen viimeisintä voisi  jäsentää  hegeliläisittäin teesiksi, antiteesiksi ja synteesiksi.  Teesivaiheessa innokkaat opettajat halusivat sormi pystyssä kasvattaa rahvasta  oikeanlaisiksi vanhemmiksi- usein vastoin sen tahtoa.

Antiteesivaiheessa (1970-luku) kapula siirtyi vanhemmille, jotka  lähtivät vaatimaan oikeuksia itselleen ja kunnollista koululusta  lapsilleen.  Opettajat järjestöineen panivat vimmatusti vastaan mm. vanhempainyhdistysten perustamista.

Synteesivaiheesssa vanhemmille on  normitettu lakisääteinen oikeus yhteistyöhön, ja 90-luvulta alkaneesta koulujen kurjistamisesta  alkaen vanhemmat ja opettajat ovat seisoneet pääosin  barrikaadin samalla puolella puolustaen lasten oikeuksia hyvään opetukseen ja  mm. terveellisiin koulutiloihin.

Alkuituja 

1800-luku oli merkittävää aikaa autonomisen Suomen kasvatustyössä.  Maahan syntyi sekä kansakoulujärjestelmä että oppikoulujen alkuaihiot. Kasvatusvalta siirtyi kirkolta valtiolle ja kunnille.

Kansakoulu-uudistus huolestutti kirkkoa, ja se vaati kotien kasvatusvastuun korostamista.  Kansakoulun isä  Uno Cygnaeus toivoi, että vanhempien ja opettajien välille syntyisi  läheinen ja luottamuksellinen suhde. Tätä tarvittiin, koska vanhemmat vastustivat kansakoulua ja  kieltäytyivät laittamasta lapsiaan sinne. Myös opettajat kiinnostuivat kotikasvatuksesta. He kun kokivat, mitä  vaillinainen tai olematon kotikasvatus käytännössä merkitsi. Syynä pidettiin valistuksen puutetta.

Lisäksi elettiin snellmanilaista kansallisen herätyksen aikaa,  ja mukaan  tarvittiin rahvasta. Sivistyneistö oli hyvin huolissaan maalaisrahvaan ja kaupunkeihin teollisuusköyhälistöksi muuttuneen tilattoman väestön kotikasvatuksen tilasta.

Kaarlo Werkko

Esikuvia kotikasvatustyöhön  löydettiin  ulkomailta.  Kansakoulunopettaja Kaarlo Werkko vaati vuonna 1896 perustettavaksi kristillisessä hengessä toimivaa   kodin ja koulun yhteistyötä valvovaa  yhdistystä. Sen tulisi julkaista helppolukuisia kasvatusoppaita ja  aikakauslehteä. Idea jäi odottamaan parempaa aikaa.

Vuosisadan vaihteessa opettajat alkoivat erityisesti kaupungeissa järjestää  vanhempainiltoja. Niissä aktivoitiin vanhempia tukemaan lastensa koulua ja koulunkäyntiä.

Ensimmäinen aktiivijakso 

Vuonna 1907 perustettiin Suomeen Kotikasvatusyhdistys. Se oli  pappien ja kansakoulunopettajien yhdistys. Nämä tahot  kantoivat huolta  rahvaan kotikasvatuksen tilasta. Yhdistyksen perustajana pidetään  kansakouluntarkastaja  Kaarlo Kerkkosta.

Kaarlo Kerkkonen

Toiminta käynnistyi, mutta sitten se pysähtyi. Vastaanotto ei ollutkaan toivotulla tavalla innostunutta.

Vuosina1912- 1930 tehtiin uusi yritys. Toiminnanjohtajaksi ja keulahahmoksi  saatiin kansakoulunopettaja Vilho Reima, joka jäi virkavapaalle opettajantoimestaan.  Hänen johdollaan käynnistyi valtava liike. Yhdistys julkaisi runsaasti valistus- ja kasvatuskirjallisuutta. Yksin Reima kirjoitti yli 30 kasvatusaiheista teosta.

Vuonna 1912 perustetussa Koti-lehdessä oli  kansantajuisia  ja opettavaisia juttuja. Vuonna 1916 lehteen tuli erillinen nuorten osasto. 1920-luvulla lehti oli yksi laajalevikkisimmistä aikakauslehdistä Suomessa.

Kotikasvatusyhdistys järjesti vanhemmille esitelmätilaisuuksia, joita kutsuttiin kodin päiviksi. Yhdistys palkkasi vakituisia puhujia (enimmillään heitä oli 16). Se kurssitti puhujia ja  lähetti heille kiertokirjeitä, joissa tarjottiin  tarkkoja neuvoja siitä, miten  puheet piti suunnitella ja harjoitella ja esitelmätilaisuudet järjestää. Kotikasvatusaate menestyi erityisesti maaseudulla. Yhdistyksen puhujilla oli siellä tuhatpäisiä kuulijajoukkoja. Pitkäaikaisista puhujista tuli oman aikansa julkkiksia.  

Erityinen innovaatio oli  äitienpäivän perinne, jonka idean Reima toi  meille Yhdysvalloista.  Ensimmäinen äitienpäivä järjestettiin vuonna 1918 Alavieskan kirkonkylän kansakoululla.  Idea levisi, ja niinpä yhä useammassa kansakouluissa pidettiin toukokuussa sunnuntai-iltapäivisin äitienpäivätilaisuuksia. Lapsia neuvottiin tekemään äitienpäivästä äiten vapaapäivä. Ohjelmassa oli lasten runoja, puheita, lauluja ja kuvaelmia.

VANHEMPAINILTOJA  pidettiin kaupungeissa muttei maalla. Siellä vanhemmat kutsuttiin lähinnä juhliin. Avoimien ovien päiviä ei Suomessa harrastettu toisin kuin muualla.

Toiminta oli kristillistä, konservatiivista  ja holhoavaa. Rahvaan naisten ajateltiin olevan kyvyttömiä hoitamaan oikein lapsiaan ja kotiaan. Niinpä tälläkin saralla oppineet  kertoivat oppimattomille, kuinka  näiden tuli elää, käyttäytyä ja työskennellä. Vanhemmat olivat tässä toiminnassa passiivisia vastaanottajia tai opettajan tietolähteen osia.

Tuon ajan kotikasvatusnäkemys

Sotien välisen ajan kotikasvatusajattelussa koti pyhitettiin. Hyvät kodit sijaitsivat  maalla puutarhan ympäröimässä sievässä talossa. Äiti oli kodin hengetär, kodin sydän. Hänen tuli olla  kotiäiti. Perheen piti viettää vapaa-aikaa yhdessä. 

Huonoja koteja paheksuttiin. Niitä yhdisti kaupunkiympäristö ja äidin henkinen tai fyysinen poissaolo. 

Kasvatuksen lähtökohtana oli vanhempien kunnioitus. Vanhemmilla  oli ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan. Lapsia tuli kasvattaa  ahkeruuteen ja työnteon arvostamiseen: Kasvatuksen tuli olla johdonmukaista ja kohtuullista. Kerran kielletyn tuli olla sitä loppun saakka. Tarvittaessa vanhemmilla oli oikeus tarttua kättä pidempään.

Sosialismiin suhtauduttiin jyrkän kielteisesti. Kansalaissota nähtiin ensisijaisesti kasvatusongelmana. Perheiden pahoinvointi ja kotien rappeutuminen olivat johtaneetkoko yhteiskunnan sairastumiseen  

Kotikasvatusaatteen hiipuminen

1930-luvulla kotikasvatusaate alkoi hiipua. Merkittävä syy oli, että opettajat väsyivät järjestämään puhetilaisuksia. Opettajien odotettiin myös majoittavan ja ruokkivan puhujia.

1950-luvun puolivälissä syntyi uusi toimintamuoto: Koulujen vanhempainyhdistykset. Vanhemmat nousivat vaatimaan lapsilleen lisää koulutiloja. Oppikoulujen perustamishankkeiden varainhankintaan perustettiin vanhempivetoisia  oppikoulujen kannatusyhdistyksiä ja tukitoimikuntia. Töölöläisila kansakouluilla toimi  ”kasvattajien kerhoja”, joissa kerran kuussa kokoonnuttiin yli 100 vanhemman joukolla keskustelemaan kasvatuskysymyksistä. Vanhempainilloissa sovittiin yhteisistä pelisäännöistä.

Vuodet 1964- 1973 kotikasvatusyhdistys eli lähes täydellistä hiljaisuutta. Vuonna 1964 rahavaikeudet kävivät ylitsepääsemättömiksi; kodin päiviä ei voitu enää järjestää. Koti-lehti päätettiin lakkauttaa. Kouluvetoiset äitienpäiväjuhlat muuttuivat 1960-ja 70-luvuilla  perhejuhlaksi.

Taistelu peruskoulusta 1960-70-luvuilla oli kovaa.  Oikeisto turvautui tässä vanhempiin. Jostain syystä Eteläranta vastusti sitä, että kouluihin alettiin perustaa vanhempainyhdistyksiä.

Kasvojen kohotus ja vanhempien nousu

1970-luvulla alkoi kodin ja koulun yhteistyön kasvojen kohotus. Herättelijänä oli koulu-uudistus , jossa vanhemmat katsoivat jääneensä sivustakatsojiksi. Iso pettymys oli, että peruskoulujen kouluneuvostoihin ei saatu vanhempien edustajia.

Kotikasvatusyhdistys alkoi julkaista uudelleen lehteä vuonna 1973. Nyt nimi oli  Koti ja kasvatus. Seuraavana vuonna yhdistys vaihtoi nimeä  Koti ja Koulu yhdistysten liitoksi, jossa vanhemmille oli tarjolla toiminnallisempi rooli. Opettajien yhdistyksestä  tuli vanhempien edunvalvoja.

Anja Lehtijärvi

Vuonna 1978 Koti ja Koulu yhdistysten liiton toiminnanjohtajaksi  tuli Anja Lehtijärvi. Hän jatkoi tehtävässä  vuoteen 2001 saakka. Toiminta oli puoluepoliittisesti sitoutumatonta. Liitto omistautui lasten asialle.  Vanhemmista haluttiin toiminnankohteen sjaan täysi-ikäisiä toimijoita.

Vanhempien uusi rooli vaati opettajilta sulattelua. OAJ vastusti aluksi vanhempainyhdistyksiä. Opettajat pelkäsivät, että vanhemmat keksivät ruveta laajentamaan vaikutuspiiriään  myös opettajan varsinaiseen työhön.  Järjestötasolla OAJ:n ja Koti ja Koulu yhdistysten liiton välit säilyivät viileinä 1980-luvun lopulle saakka.

Kodin ja koulun yhteistyö  monipuolistui: järjestettiin arpajaisia, kampanjoita, polkupyörien korjaamista, pullien leipomista,  tukea koulujen harrastustoiminnalle ja tehtiin  työtä viihtyvyyden eteen. Lapsille perustettiin peli-ja urheiluiltoja. Kotkassa vanhemmat antoivat tukiopetusta luokassa häiriköiville oppilaille. Tapiolassa järjestettiin kotikäyntejä ongelmallisiksi tiedettyihin koteihin.

Uutta oli myös luokkatoiminta, jossa  yhden luokan vanhemmat järjestivät erilaisia tilaisuuksia ja yhdessä olemisen mahdollisuuksia  lapsilleen, itselleen ja opettajille. 1980-luvulla kannustettiin vanhempia leirikoulujen järjestämiseen.

Vuonna 1983 liitolla oli aihetta  juhlia. Koululakeihin saatiin maininta:  ensijainen kasvatusvastuu kuuluu kodeille, ja koulun tehtävä on tukea kasvatuksessa vanhempia.

Vanhemmat koulun voimavarana

Vuonna 1990 Liiton nimeksi tuli Koululaisten vanhempien liitto. Iso takaisku oli, että koulujen johtokunnat tuli mahdolliseksi lakkauttaa 1990-luvun alussa.

1990-luvulle osui valitettavasti syvä talodellinen lama. Kodin ja koulun yhteistyölle se avasi uusia uria. Vanhempien panosta tarvittiin nyt myös arkisen koulutyön tukemiseen ja opetusedelytysten puolustamiseen. Vanhemmat  protestoivat  koulujen määrärahaleikkausksia eli "säästöjä". Kouluihin perustettiin välipalapisteitä.  Opettajien lomautuksista tehtiin kanteluita. Vanhemmat organisoivat  pienten koululaisten saattorenkaita sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Vuonna 1995  liiton nimeksi tuli Suomen Vanhempainliitto. Uutena toimintamuotona liitto käynnisti
samana vuonna  alueellisia vanhempainparlamentteja.

Pirjo Somerkivi

KIRJA päättyy vuoteen 2007.  Toiminnan keskiöön oli  noussut koululaisten perusoikeuksien turvaaminen ja hyvinvoinnin edistäminen, koulukiusaamisen vastustaminen sekä  taistelu hyvän lähikoulun puolesta. Töitä näytti riittävän. Tuolloinen toiminnanjohtaja toteaa kirjassa.

”Suomessa ollaan vielä kaukana siitä ideaalitilanteesta, että kodin ja koulun yhteistyö kuuluisi jokaisessa koulussa  normaalikäytäntöihin ja että vanhemmat ymmärrettäisiin kasvauskumppaneiksi ei asiakkaiksi tai toiminnan kohteiksi.”  Pirjo Somerkivi 

Enemmän irti kodin ja koulun yhteistyöstä

KODIN ja koulun hyvä yhteistyö oli rexivuosinani minulle innostuksen lähde. Siksi olikin tosi upeaa saada tänään  tartuttaa rohkeutta pian töihin tuleville opettajile  avata  koulun ikkunoita  kodeille  ja kutsua vanhempia mukaan  rakentamaan opetusta.

SAIN nimittäin isännöidä esi- ja alkuopetukseen perehtyville nuorille tätä teemaa. Vieraanamme oli tohtori Tuija Metso, joka on töissä Suomen Vanhempainliitossa.

METSO esitti nuorille opettajille 10 toivomusta, ja jokaisen jälkeen käytiin dialogia siitä, kuinka he  kuhunkin toiveeseen suhtautuvat. Keskustelu oli raikasta jopa hyvin syvää.

TUIJA Metso antoi luvan jakaa tässä blogissa nuo toiveet. Jaan ne mielelläni, koska uskon, että niiden avulla jokainen opettaja voi saavuttaa yhteistyöllä enemmän.

10 toivomusta opettajalle yhteistyöstä

 1. Lähde positiivisesti liikkeelle

Rakenna yhteistyötä positiivisten asioiden ympärille. Positiivisesti liikkeelle lähtenyt yhteistyö luo hyvän pohjan vuorovaikutukselle. Se ennaltaehkäisee ongelmien syntymistä, kannattelee haastavissa tilanteissa ja auttaa löytämään niihin yhdessä ratkaisuja.

’Ole vanhempiin yhteydessä erityisesti silloin, kun oppilaasta on kerrottavana hyviä asioita.’

2. Vahvista vanhempien luottamusta

Luottamus on toimivan yhteistyön perusta ja edellytys. Ilman luottamusta ei synny hyvää yhteistyötä.
Luottamus on liima, joka sitouttaa toimimaan yhdessä yhteiseen suuntaan.

Luottamus on herkkää, särkyvää ja joskus myös vaikeasti korjattavaa.

 3. Käytä aikaa tutustumiseen

Tutustu vanhempiin ja luo vanhemmille tilaisuuksia tutustua toisiinsa. Toisiin tutustuminen luo yhteistä näkemystä kasvatuksesta, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tukee vanhempien verkostoitumista.
Kannusta vanhempia verkostoitumaan.

4. Tee vanhempainilloista vuorovaikutteisia ja vanhempia osallistavia

Luo vanhempainiltaan mukavaa ja välitöntä tunnelmaa, joka kannustaa keskusteluun ja vuorovaikutukseen myös vanhempien kesken.

 5. Rohkaise ja kannusta vanhempia tulemaan kouluun

Opettajan kutsu ja rohkaisu vaikuttavat merkittävästi vanhempien päätökseen osallistua. Vanhemmille on ensiarvoisen tärkeää välittää selkeä viesti, että heitä toivotaan mukaan koulun toimintaan.

Avaa luokan ovia vanhemmille ja kutsu vanhempia tutustumaan kouluun. Pohtikaa, miten vanhemmat voisivat olla mukana rakentamassa luokkaan välittävää ja kannustavaa ilmapiiriä.
Vanhemmilla on monenlaista osaamista – voisiko sitä hyödyntää luokassa tai koulun toiminnassa?

 6. Avaa vanhemmille pedagogista ajatteluasi

Keskustele vanhempien kanssa opetuksesta ja sen tavoitteista: mitä ajattelet oppimisesta, mitkä ovat lukuvuoden tärkeimmät tavoitteet, minkälaisia työtapoja käytät, miten arvioit oppimista, minkälaista tukea toivot vanhemmilta oppimisen tukemiseen.

Pyydä vanhempia seuraamaan / osallistumaan oppitunneille.

 7. Anna vinkkejä, miten kotona voi kannustaa ja innostaa lapsen oppimista

Ota vanhemmat rohkeasti mukaan tukemaan lasten oppimista ja kasvua. Käytä joskus kotitehtäviä, joita lapset voivat tehdä yhdessä vanhempien kanssa.

 8. Kohtaa vanhemmat tasavertaisina

Molemmilla osapuolilla on asiantuntemusta – opettajalla ammatillista, vanhemmilla kokemuksellista – jota lapsen oppimisen ja kasvun tukemisessa tarvitaan.

Asettukaa ’samalle puolelle pöytää’, kun puhutte lapsen asioista.

 9. Pyri kohtaamisissa dialogisuuteen – yhteisen ymmärryksen rakentamiseen

Kuule, kunnioita, välitä, pyri läsnäolevaan vuorovaikutukseen. Käytä kieltä, joka avautuu myös vanhemmalle.

’Miten kuunnella niin, että syntyy halu puhua ja puhua niin, että syntyy halu kuunnella?’ (Tom Arnkil)

 10. Käy vanhempien kanssa keskustelua yhteydenpidon käytänteistä


Yhteinen keskustelu helpottaa tehtävääsi viestijänä. Sopikaa vanhempien kanssa yhteisistä pelisäännöistä. Viestinnän pelisäännöt on hyvä käydä läpi vanhempien kanssa aina lukuvuoden alkaessa.

Suomen Vanhempainliitosta

Suomen Vanhempainliitto on tukenut  jo  111 vuotta kasvatuskumppanuutta. Liitto on
yli 1300:n vanhempainyhdistyksen yhteistyöjärjestö.  Se tukee vanhempien osallisuutta päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa, kehittää kodin ja koulun/päiväkodin yhteistyötä ja
vanhempaintoimintaa ja vaikuttaa kasvatukseen ja koulutukseen sekä lapsi- ja
perhepolitiikkaan.

LIITOLLA on nettisivut, joilta löytyy tosi käyttökelpoista, maksutonta materiaalia.

vanhempainliitto.fi

Esimerkiksi tämän päivän teemasta nämä:
- Koulu alkaa – tervetuloa! Opas vanhemmille, jonka lapsi aloittaa koulun + diasetti vanhempainiltaan
- Luokan vanhempaintiimi -opas
- Wilho – työkalu keskustelevaan vanhempainiltaan

Suomen Vanhempainliitto pani hyvän jakoon

SUOMEN Vanhempainliitto  julkisti  20.11. 2017 uuden julkaisunsa: "Silminä siniset tähdet - vanhemmuutta ja kasvatus-yhteistyötä 100-vuotiaassa itsenäisessä Suomessa". 

Napakka, 54-sivuinen vihkonen haluaa nostaa esiin  vanhemmuuden ja kasvatusyhteistyön merkityksen.

Julkaisun avaa toiminnanjohtaja Ulla Siimeksen "Yhdessä"- kirjoitus, jossa hän esittelee sen ideaa. Julkaisuun on koottu suomalaisten äitien, isien, sijaisvanhempien ja kasvatusalalla työskentelevien lähettämiä ajatuksia sekä kolumneja, haastatteluja ja muisteluksia. Ne annetaan näin lahjaksi 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Teos juhlistaa myös Suomen Vanhempainliiton (os.  Suomen Kotikasvatusyhdistys) 110-vuotista taivalta kodin ja koulun yhteistyön ja vanhempien vapaaehtoisen toiminnan asiantuntijana. "Vanhemmuus muuttuu, kun Suomi muuttuu. Kasvausyhteistyön merkitys ei kuitenkaan vähene."

Tässä muutamia oivaltavia,  rosoisiakin vanhempien ja isovanhempien ajatuksia:

• Maassamme vallitsee turvallinen kasvuympäristö, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus.
• Suomalaisesta peruskoulusta olen ylpeä. Sen tasa-arvoisuus ja laadukkuus kannattelee koko yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa.
• Olen ylpeä siitä, että meillä Suomessa on koulu, joka pyrkii paitsi kouluttamaan myös kasvattamaan.
• Olen iloinen, että meillä Suomessa on pitkä äitiysloma ja vanhempainvapaat.
• Suomessa saamme olla iloisia ja ylpeitä subjektiivisesta  päivähoito-oikeudesta  ja siitä, että kaikilla suomalaislapsilla on oikeus maksuttomaan peruskouluun.
• Ilmainen peruskoulutus on maamme ehdottomia parhauksia. Tosin koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja päivähoidon laatuun tulisi panostaa enemmän.
• Päivähoitomme on ilon aihe, vaikka kehitettävääkin on.
• Suomessa on hyvät tukiverkosto niitä tarvitseville, kun vaan uskaltaa niitä tarvittaessa pyytää.
• Suomalaisessa yhteiskunnassa minua ilahduttavata esiopetus, koulu sekä matalan kynnyksen tukipalvelut kuten perheneuvola.
• Olen iloinen, että lapsille tarjotaan Suomessa paljon virikkeitä ja tekemistä, kuten asukaspuistoja, kerhoja ja leikkipaikkoja.
• Olen erittäin ylpeä meidän suomalaisten neuvolajärjestelmästä ja varhaiskasvatuksen monimuotoisesta tarjonnasta ja tuesta vanhemmille ja perheille.
• Omat lapset yllättävät, ihastuttavat ja kasvattavat vanhempiaan ihmisinä.
• Rajat ja rakkaus toimii.
• Rakkaus on rajoja!
• Annetaan lasten kasvaa ja ollan varoilta vierellä.
• Lapsi on hetken lapsi, annetaan näin olla.
• Älä suutu lapsen kanssa samaan aikaan.
• Vanhempi, luota vaistoihisi ja vaadi sitä minkä koet oikeaksi.
• Aina ei tarvitse tehdä mitään, riittää että on.
• ...aikuisten tulisi asettaa lapsen tarpeet etusijalle. Ei uhrautuen, vaan ymmärtäen, että aikansa kutakin.
• Ilo, jonka isovanhemmuus tuottaa, on ollut minulle yllätys; kuinka suurta kiintymys ja rakkaus on!
• Ohjeeni muille vanhemmille: kuuntele lasta, pysähdy, ota syliin, anna turvaa ja rauhaa.
• Kannustan muita vanhempia pitämään huolta omasta jaksamisestaan, jotta voit nauttia niistä hetkistä, jotka vietät  lastesi kanssa. Ennen kuin huomaatkaan, he ovat kasvaneet koululaisiksi, teineiksi, kohti aikuisuutta.
• Lapset ovat vain kerran pieniä.
• Vähempikin riittää tässä suorituskeskeisessä maailmassa.
• Tällä hetkellä näen aiemman hyvän työn katoavan leikkureihin ja jatkuvaan nipistykseen. Lapsista on tehty numeroita.
• Järjestelmän kuuluu tukea vanhemmuutta, ei korvata sitä. Lapsen kuuluu olla osa perhettä, ei osa järjestelmää. 
• Suomalaista koulutusjärjestelmää ei saa romuttaa, se antaa kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden omaan polkuunsa.
• Lapsen oikeudet eivät toteudu

Tässä kasvatuksen ammatilaisten ajatuksia yhteistyöstä.

• Yhteistyö perheiden kanssa on tärkeintä; sille kaikki pohjautuu.
• Yhteistyö perheiden kanssa on sekä antoisaa että problemaattista.
• Ammattilainen, huomaa hyvä. Sanoita hyvä.
• Ole aina kohtelias. Hillitse itsesi ja ole positiivinen, vaikka lapsen kanssa on vaikeaa.
• Kasvatusalan ammattilaisen tulee kuunnella herkällä korvalla. Rakenna yhteisöllisyyttä.
• Parhaimmillaan keskustelu perheiden kanssa on lasta ymmärtävää ja ratkaisukeskeistä vuorovaikutusta. Yhteiset juhlat ja tapahtumat auttavat tuntemaan toisemme paremmin.
• Ei ole ongelmaperheitä, on vain ongelmallisia tilanteita.

JULKAISUSSA on siis myös  muutama pidempi kolumni/haastattelu. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kehuu suomalaisia vanhempia: Kouluterveyskyselyn mukaan ainoastaan 2,3 % 10-11-vuotiaista kokee, ettei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa.

Kahden kulttuurin isä, irakilainen Kais Zaya  kertoo, että " lapsemme... on hyvä tiedostaa taustamme, mutta emme halua, että heidän tarvitsee kantaa taakkamme, tai murehtia kärsimystämme. Vaalimme kulttuuritaustamme ja kunnioitamme meitä Suomessa ympäröivää kulttuuria ja tapoja."

Kansanedustaja Sari Sarkomaa toivoo, että 100-vuotista itsenäisyyttä juhliva Suomi voisi taata jokaiselle lapselle tasa-arvoiset mahdollisuudet onnistua elämässä. Kouluruokailu on innovaatio, josta meidän pitää olla ylpeitä. Olemme ymmärtäneet, että nälkäinen lapsi ei opi.  Yhteistyö kotien kanssa on koulussa hänen mukaansa yhä käyttämätöm voimavara.

Toimittaja Tiia Haapakangas on huolissaan ulkosaamelaisten identiteetin tukemisesta.

Viestinnän asiantuntija Leena Herlevi-Valtonen summaa vihkosen päätössanoissa: "Teos paljastaa suomalaisten yhteiset ylpeydenaiheet: neuvola, varhaiskasvatus ja koulu. Vaikka kehitettävää on, paljon muutosta parempaan on saatu aikaan sitten  Suomen itsenäistymisen."

OMAN kolumnini otsikkona on Upeat vanhemmat. Laitan sen tähän lyhentämättä ja siivoamatta:

" Upeat vanhemmat ! 

Koulu on paljosta velkaa vanhemmille. He perustivat oppikoulut. Heidän äänillään syntyi tasa-arvoinen peruskoulu. He ovat paikanneet määräraha-leikkausvaurioita. Avuntarve jatkuu. 

Globalisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos ja tekoäly muuttavat maailmaa. Suomalainen koulu on upea, mutta muutosvauhdissa se ei ole pysynyt. Siksi opetussuunnitelmat on uudistettu. Ja nyt uudistuu koulun arki. 

Opettajien perusolettamuksia koetellaan. Oppiminen ei ole vain muistamista. Opettaminen ei ole läksyn valmistamista. Koulun tavoitteita ravistellaan. Vanhan tiedon omaksuminen ei riitä. On osattava rakentaa uutta. Ei riitä, että on tunnollinen ja ahkera. On oltava periksiantamaton ja rohkea. Ei riitä, että osaa itse. On osattava yhdessä. Koulujen käytänteitä päivitetään. Opettaja selittää vähemmän ja ohjaa enemmän. Oppilaat harjoittelevat, mutta sen lisäksi he asettavat itse tavoitteita, ratkovat aitoja ongelmia ja arvioivat onnistumistaan. 

Jotta lapset kukoistaisivat aikuisina, koulun on uudistuttava. Siihen koulu tarvitsee  vanhempien luottamusta koulutuspolitiikkaan, kouluun, opettajiin ja lapsiinsa –  ja rohkeutta järjestää opetus niin, että jokainen löytää  intohimonsa sekä vahvuutensa ja uskoo itseensä.  

Koulu tarvitsee vanhempia juhlan lisäksi arkeen jakamaan osaamista, innostuksen kohteita ja kokemusta. Sparraamaan koko koulua! Niinkuin urheiluseuroissa tehdään."

Kirjasen sähköinen versio löytyy (pian?) osoitteesta: www.vanhempainliitto.fi.