Onko oppivelvollisuuden pidentämisessä mitään järkeä?

IHAN kesän alussa 5.6.2019 opiskelijoiden iskuryhmä halusi tehdä haastattelun tuolloin ajankohtaisesta ja kuumasta teemasta: oppivelvollisuuden pidentämisestä. Hallitustakaan ei vielä ollut

Paikalle studioon saatiin Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja   Terhi Päivärinta ja hänelle kaveriksi sitten minut.  Juontajana oli Rami Kurimo.

Motivoidaanko nuoria opiskelemaan oppivelvollisuutta pidentämällä? Kuinka paljon oppivelvollisuuden pidentämisestä aiheutuisi kustannuksia? Mitkä ovat tehokkaita keinoja syrjäytymisen ehkäisyssä?

NYT haastattelu on  julkaistu Youtubessa ja spotifyssa. Pätkän pituus on 39 minuuttia. Tässä linkki:

https://www.youtube.com/watch?v=Aa0PkDo9oCA&feature=youtu.be

Puheenaihetta voi seurata somessa:
https://twitter.com/puheenaihefi
https://www.facebook.com/puheenaihefi
https://www.instagram.com/puheenaihefi

Puheenaihe podcast:
https://open.spotify.com/show/4mzphUu...

RSS Feed:
https://anchor.fm/s/91bd59c/podcast/rss
#puheenaihe #oppivelvollisuus #opiskelu

Pidennetty oppivelvollisuus vai oppioikeus?

TÄNÄÄN ei ilmestynyt Hesaria, joten ryhdyin kahvipöydässä lukemaan akateemikko Oiva Ketosen minijulkaisua (16 sivua):

Ketonen, Oiva. (1974). Tavoitteena jaksottaiskoulutus. Korkeakoulu- ja tiedepolitiittinen tutkimussäätiö (KTTS. Julkaisusarja nro 6.

Ketonen kritisoi julkaisussa voimakkaasti tuolloista koulutusjärjestelmää, jonka peruspiirteenä oli yhtäjaksoinen, nuoruusvuosiin  sijoittuva koulutus (6-7 vuoden iästä >18:n  tai 25-26:n  vuoden ikään).  Sen jälkeen siirryttiin ”tehtävään yhteiskunnassa”. Yleensä siirtyminen oli lopullinen, ja  paluu koulutukseen tapahtui harvoin. Eikä paluuta oltu  järjestetty helpoksi.

Jaksottaiskoulutuksen idea

HÄN ehdotti tilalle OECD:n piirissä kehiteltyä (”Equal Educational opportunity” -1971) joustavaa,  koulutusstrategiaa: jaksottaiskoulutusta (recurrent education). Siinä koulutus ja työ, loma tai muu toiminta  vuorottelisivat elämän aikana luonnollisesti.
  
Jokaiselle taattaisiin "sanokaamme oikeus 16 vuoden täysipäiväiseen koulutukseen kaikki asteet huomioonottaen". Kansalaisella olisi oikeus päästä jatko-opintoihin milloin tahansa hän elämänsä aikana haluaa niihin ryhtyä. Jokainen voisi valita, käyttääkö nämä vuodet yhteen menoon vai lyhyempinä jaksoina.

IDEA on edelleen raikas,vaikka Ketosen perustelut aikana jolloin noin 1,2 - 5 % väestöstä suoritti akateemiseen loppututkinnon, voivat nyt kuulostaa kovin elitististä. Tutkinnon suorittaneita arvostettiin tuolloin heidän koulutuksensa ja työnsä vuoksi. He olivat tärkeissä tehtävissä ja heillä oli varma ja melko hyvä toimeentulo.  Ketosen  mukaan  opinkäyneiden joukkoa tarvitaan, sillä akateeminen koulutus …on yhteiselle elämälle välttämätöntä, mutta  ryhmä tuli voida sulauttaa  tuolloista lähemmin muuhun yhteiskuntaan tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa.

(Tänään lähes joka kolmannella työikäisellä suomalaisella, 1,2 miljoonalla, on vähintään alimman korkea-asteen tutkinto. Tohtorin tai lisensiaatin tutkinnon suorittaneita oli vuonna 2011 kaikkiaan 35 700  = 1 %)

Ketonen  näki seuraavanlaisia ongelmia pitkässä jopa 20 vuotta yhtäjaksoisesti kestävässä koulutuksessa: Se

• eristää ihmisen (koskee eliittiä)  jokapäiväisen elämän haasteilta. Hän vieraantuu todellisuudesta, mikä vaikuttaa kielteisesti persoonan kehitykseen, luomalla mm. liian suuria tulevaisuuden odotuksia
• aiheuttaa kyllästymistä koulutukseen ja vaikeuttaa näin myös opettajien työtä
• siirtää omilla jaloilla seisomisen entistä vanhemmaksi
• syventää sukupolvien välinen kuilu (vanhemmilla sukupolvilla ei ollut yhtä paljon koulutusta)

Yliopistotutkinnot tulisi Ketosen mukaan jakaa lyhyisiin jaksoihin, joiden välissä oltaisiin töissä. Ihmisellä olisi  runsaasti tilaisuuksia ”korjata elämänsä suuntaa”. Koulutuksen jälkeen palattaisiin jatkamaan joko samaa tai toista alaa.  Tehtävästä voitaisiin siirtyä toiseen. Hän vetosi myös OECD raportin kirjoittajiin, joidenb  mukaan malli  tasoittaisi ihmisten, olosuhteiden ja tausta erilaisuutta parhaiten.

Jaksoittaiskoulutuksen hyötyinä Ketonen esitti seuraavia:

• nyt tieto laajenee ja vanhenee, mikä pidentää koko ajan koulutusaikaa. Tämä uusi malli ei tekisi niin
• yhteiskunta saisi nuorison työpanoksen
• voidaan paremmin ottaa huomioon motivaation kehittyminen iän mukana; Iän ja kokemuksen lisääntyessä pyrkimykset muuttuvat 
• malli auttaa löytämään oman vakaumuksensa
• se edistää yhteiskunnan yhteinäisyyttä: akateeminen kansalainen tietäisi paremmin kuin nyt, millainen on tavallisen ihmisen maailma, jota hänen tulee palvella. Tavallinen kansalainen taas tietäisi, että opinkäynyt on oman toimintansa perusteella  selvillä myös hänen olosuhteistaan. 

Jaksottaiskoulutus ja oppioikeus

TÄNÄÄN jaksottaiskoulutusta ei saada läpi 1970-luvun perusteluilla.  Akateeminen koulutus on yhä arvostettua, mutta kun joka kolmannella on tutkinto, kyse ei ole enää pienen eliitin sulauttamisen tai sen hyvinvoinnin huolesta.

Meillä on uudet ongelmat, joihin jaksottaiskoulutus puree. Pysyvät työsuhteet katoavat. Ammattien vaatimukset muuttuvat niin ennakoimattomasti, että on uskallettava kysyä,  onko enää fiksua sijoittaa yhteiskunnan koulutukseen varatut rahat näin vahvasti lapsuus- ja nuoruusvuosiin- siis valmentautumiseen ensimmäiseen työpaikkaan. Työministerinä olleessaan Lauri Ihalainen sanoi: ” .. suomalaiset joutuvat keskimäärin vaihtamaan työpaikkaa tai ammattia 3-5 kertaa. Yhden ammatin työpaikat ovat katoavaa kansanperinnettä.”

Ihalainen uskoi vahvaan perussivistykseen. "Pitää olla vankka yleissivistävä pohjakoulutus ja laajat perusoppimisen mahdollisuudet, koska työn oppiminen alkaa usein vasta työelämässä.” Hän  nosti esiin  sillanrakentamisen uuden ja vanhan  työn välille nimenomaan koulutuksen avulla. " Ihmiset pitää saada siirtymään työstä ja ammatista toiseen, ei työttömyyteen. " 

Siiloutuneen kapea-alaisen koulutuksen sijaan tarvittaisiin hänen mukaansa uusia,  osaamis-perusteisia  tutkintoja eli moduliajattelua korostavaa työn ja koulutuksen liittoa. 

" En tiedä kouraisenko vähän arkaa asiaa, mutta miksi pitää edetä suoraan maisteriksi, kun voisi olla välillä työelämässä. Harva akateeminen tutkinto valmistaa suoraan ammattiin, ja joustavilla opintomalleilla voisi täydentää osaamistaan. Emme pysty tarkasti ennakoimaan minkälaisissa ammateissa ja millä aloilla tulevaisuudessa on työtä. Pitäisi luoda edellytykset sille, että osaamista voi täydentää ja räätälöidä tulevaisuuden tarpeita varten", hän totesi haastattelussa.

Ihalaisen  kertoi, että  alle 30-vuotiailla, jotka  ovat suorittaneet vähintään toisen asteen koulutuksen, työurat ovat pidentyneet kuudella vuodella. "Koulutuksella on niin suuri merkitys, että kaikilla työssä käyvillä ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus saada vähintään toisen asteen koulutus ja tutkinto."

JUURI näin. Uskaltaisimmeko kokeilla Oiva Ketosen ajatusta oikeudesta esim. 16-18 vuoden koulutukseen?  Peruskoulun jälkeen jokaisella olisi oikeus suorittaa 7-9 vuoden ajan (maksutta) koulutusohjelmia, jotka olisivat nykyistä lyhyempiä. Sen sijaan että pakkopidentäisimme oppivelvollisuutta loisimme Suomeen  tulevaisuuden ammattien muutokseen vastaavan oppioikeusjärjestelmän.

Oiva Ketonen pähkinänkuoressa

Oiva Ketonen (1913 - 2000) oli Eino Kailan oppilas ja  Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori 1951–1977, 
Hän oli myös Vaasan kesäyliopiston ensimmäinen rehtori.  Ketonen oli nykyaikaisen logiikan uranuurtajia Suomessa.   Korkeakoulut olivat Ketosen lempilapsi. Hän oli yliopistopoliittinen vaikuttaja ja korkeakoulututkimuksen kehittäjä . 

Presidentti Urho Kekkonen asetti Oiva Ketosen korkeakoulupoliittisen työryhmän johtoon vuonna 1965.  Työryhmän työn hedelmänä meille on syntynyt maaseutuyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen verkosto. 

Halu ajatella itse vaikutti siihen, ettei Ketonen saanut koskaan Helsingin yliopistossa institutionaalista valtaa.  Ketonen Kuoli 87-vuotiaana, juuri  saatuaan akateemikon arvonimen Urho Kekkoselta.  

Oppivelvollisuus 2020-luvulla: pakkoa vai vapautta?

OAJ oli tänään liikkeellä tunteita herättävällä teemalla: Pitäisikö nykyiselle pääsosin vuonna 1921 asemoidulle oppivelvollisuudelle tehdä jotain?

Aientaa?

Pidentää- ja jos niin kummasta päästä?

Aamupäivän mittainen tilaisuus pidettiin Akavatalossa. Vaikka tilat olivat minulle aivan upouudistetut,  päivästä tuli nostalginen. Naputin muistiinpanoja niinkuin olisin yhä Luokanopettaja-lehdessä:-)

ALOITAN tämän  jutun seminaarin rakenteesta. Muodoltaan se oli  tosi mallikas (ks. rakenne vierestä):

* Napakka avaus,  Olli Luukkainen
* Sitten juontajan - viestinnän ammattilainen- johdolla kaksi about 20  minuutin mittaista tutkijapuheenvuoroa ja kummanin jälkeen muutama yleisökysymys ja kommentteja viestitaulun viesteihin ja äänestyksiin.
* Poliitikkojen 1 min hissipuheet (kommentit) kuullusta.
* 5 minuutin tauko
* Poliitikkojen paridialogit ja muutama ajatus
* Ja yhteenveto parikeskusteluna (Heljä Misukka ja Olli Luukkainen)

AIKATAULU piti hienosti. Tekniikka toimi.  Toki yleisön rooli jäi ehkä kuitenkin mekaaniseksi.


MUTTA mennään sitten sisältöön:
Mitä tiedämme oppivelvollisuudesta?

Oppivelvollisuus on yksi yhteiskunnan asettama velvollisuus: kansalaisten on tarpeen sivistyä, vaikka eivät sitä itse oivaltaisi.

Suomessa oppivelvollisuus säädettiin vuonna 1921- yhtenä viimeistä eurooppalaisista maista,  ja sitä on pidennetty vuosina 1957 ja 1970.

Suomalainen oppivelvollisuus kestää nyt 7 vuodesta 16 vuoteen. Pituus on samanlainen kuin muissakin Pohjoismaissa.

Varhaiskasvatuksen merkitys

Professori Jani Erola esitteli suomalaisen varhaiskasvatuksen tilaa. Miten eroamme muista?
Meillä oeruskoulu alkaa aikaisemmin muualla. Emme poikkea muista varhaiskasvatukseen osallistumisessa 0-2-vuoden ikäisten osalta, mutta sen jälkeen meillä osallistutaan vähemmän.
Vaikka meillä on varhaiskasvastusta universaalisti saatavilla. Miksi?
-  On kaksi syytä, Erola totesi. Meillä on vahva usko kotiäitiyden hyödyistä lapsille. Ja kotihoidon tuki kannustaa jäämään kotiin.

Jani Erola (vas) ja Tuomas Pekkarinen (oik)

Erola esitteli kansainvälisiä tuloksia varhaiskasvatuksen merkityksestä (hyödystä) lapsen oppimispolulle. Varhaiskasvatus hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa.  Yksilön kannalta osallistumisella on useanlaisia positiivisia vaikutuksia. Yhdysvalloissa on löydetty useita vuosia jatkuva yhteys kognitiiviseen kehitykseen. Norjassa taas vahva yhteys työmarkkinakiinnittymiseen ja kouluttautumiseen-  erityisesti pieni- ja keskituloisten osalta. Hyvätuloisten osalta yhteys voi olla myös negatiivinen. Suomalaisissa tutkimuksissa on löydetty positiivinen yhteys lukion käymiseen, (välittävänä tekijävä oli äitien työssäkäynti).  Pitkäaikaiset vaikutukset edellyttävät lisäksi, että  varhaiskasvatus on laadukasta.

Yhteiskunta saa hyötyä varhaiskasvatuksesta inhimillisen pääoman kasvuna (kyvyt ja kouluttautuminen) sekä  naisten työssäkäynnin lisääntymisenä (tasa-arvo, perheiden tulot). Lisätietoa varhaiskasvatusta koskevasta tiedosta löytyy mm. lähteestä:   Blossfeld, H.-P., Kulic, N. Skopek, J., and Triventi, M. (Eds.), Childcare, Early Education and Social Inequality – A Cross-national Perspective (pages 109- 124). Cheltenham/Northampton: Edward Elgar.

EROLA tiivisti näkemyksensä lopuksi näin:
Hyötyvätkö kaikki lapset?
- Suomi: mahdollisesti.
- Norja: huono-osaisimmat
- Katsauksissa yleinen tulkinta on, että kaikki hyötyvät, erityisesti huono-osaisten lapset.

Miksi?
Varhaiskasvatuksessa opitaan. Lapsi saa perheen ulkopuolisen kontaktin (aikuinen, asiantuntija). Varhaiskasvatus tuo  jatkuvuutta- vaikka  perheissä tapahtuisi kaikinlaista

Kuina lisätä osallistumista?
Vaihtoehtoja on kolme: alhaisemmat maksut, kotihoidon tuen lyhetäminen ja  oppivelvollisuuden  laajentaminen aikaan ennen peruskoulua  esim. vaiheittain 3 - vuotiaasta alkaen. Näistä viimeinen on ehkä paras. Miksi?
- Velvollisuus  saa vähemmän koulutetut laittamaan lapsensa  varhaiskasvatukseen. Uskomme kotiäitiyden hyötyihin on niin vahva, että arvojen muuttamine vaatii vahvaa signaalia.

Oppivelvollisuuden pidentämisestä

Aamupäivän toisen alustuksen piti taloustieteilija Tuomas Pekkarinen. Hänen teemansa oli: Onko oppivelvollisuden pidentämisestä hyötyä?

Taloustieteilija tarkastelee koulutusta investointina. Yhteiskunnat uskovat koulutuksen höytyyn, ja ovat lähes kaikkialla säätäneet oppivelvollisuuden. Miksi? Koska ihmiset eivät osaa ottaa  huomioon kaikkia koulutuksen tuomia hyötyjä. Näin vamistetaan,  että kaikki hankkivat minimitason.

Koulutusinvestoinien tuottavuus riippuu ihmisen kyvykkyydestä.  Kyvykkyyteen taas vaikuttavat geenit ja ympäristö. Perheellä on suuri vaikutus koulutusinvestointien tuottoon.  Yksi tapa "korjata" ympäristä on oppivelvollisuus. Se pakottaa investoimiaan kykyihin.

VAIKUTTAAKO oppilvelvollisuuden pituus?  Pekkarisen mukaan maailmalla on tehty tutkimuksia  tästä aiheesta esim. vertailemalla alueellisia eroja oppivelvollisuuden pituudessa. Yhdysvalloissa on todettu, että   yhden vuoden lisäys  kasvattaa elinkaarituloja 10-14 %. Se vähentää rikollisuutta, pidentää elinajan odotetta ja vähentää teiniraskauksia.

Nyt keskustelussa Suomessa on oppivelvollisuuden pidentäminen toiseen koulumuotoon. Missään maassa oppivelvollisuutta ei ole sidottu toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Niinpä ei ole myöskään tutkimusnäyttöä siitä, miten pidennys vaikuttaisi.

Hanna Virtasen väitöskirja antaa kuitenkin joitain viitteitä. Hän päätyi ajattelemaan, että toiselle asteelle pyrkii myös sellaisia oppilaita, jotka nyt karsiutuvat paikkapulan vuoksi, mutta jotka suoritaisivat toisen asteen tutkinnon, jos laki takaisi heille opiskelupaikan. Toisen asteen yhteisvallinnassa rannalle jääneet hyötyisivät lisäkoulutuspaikoista. Heille oppivelvollisuuden pidentämisellä olisi positiivinen vaikutus.

Pekkarinen totesi myös, että oppivelvollisuuden pidentäminen ei  poistaisi koulupudokkuutta,  mutta ongelma pienenisi.
- Suomalaiset työmarkkinat ovat sellaiset, että koulun ulkopuolelta ei pääse töihin, hän totesi.

Syrjäytymisen perusongelma on  huonosti peruskoulussa pärjääminen. Pelkkä oppivelvollisuuden pidentäminen ei riitä. Tarvitaan muitakin tekoja.
- Kaikki,  mikä auttaa peruskoulussa pärjäämistä, säteilee hyötyä muuallekin, hän päätti.

Kommenttipuheenvuoroissa muisutettiin, että koulutuspaikan saanti ei oikeasti ole ongelma,.
98,7 % peruskoulun päättäneistä sai koulutuspaikan II.-asteella.
- Sen sijaan ongelma on, miten nuoret saadaan pysymään koulutuksessa, täsmensi EK:n edustaja.
Laadullisin asioihin on kiinnitettävä enemmän huomiota.

Poliitikkojen ajatuksia

Ylhäällä Tuomo Puumala ja Sanna Lauslahti
Alarivissä Li Andersson ja Leena Meri

Seminaariin oli kutsuttu poliitikkoja eri puolueista. Kutsun ottivat vastaan Tuomo Puumala(kesk), Sanna Lauslahti (kok), Pilvi Torsti (sd) ja  Leena Meri (persut).  Mielipiteissä oli eroja.

Kepun edustaja halusi varhaiskasvatukseen osallistumiseen lisää mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, mutta ei pakkoa.  Hän halusi  puhua oppioikeudesta; Velvoittava oikeus eskari 5-vuotiaana. Opettajankoulutus kärkihanke. Oppivelvollisuutta tulisi pidentää 2. asteen suuntaan. Mutta lisäksi tarvitaan laaja reformi.
- Koulu tulisi aloittaa vuotta aikaisemmin, näin syntyisi samalla 500 miljoonan - miljardin säästöt (nuoret tulisivat vuotta aikaisemmin töihin).

Kokoomusedustaja kertoi, että sivistyskokoomuslaiset ovat saaneet oman puolueensa muuttamaan linjaa leikkauksista satsauksiin.  Varhaisiin vuosiin kannattaa panostaa. Varhaiskasvatuksessa syntyy vahva minäkuva ja opitaan  ryhmässä toiminen). Perheet on otettava mukaan. Tarvitaan lisää lastentarhanopettajia.
-  Joka lapsella on jo oikeus maksuttomaan varhaiskasvatukseen, ja maksuttomuutta on laajennettu kohdentamalla sitä yksinhuoltajiin,  Lauslahti totesi. Uusia ideoita on kokeilu 5- vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Kiinostusta olisi myös  joustavaan perusopetusikään.

Demarien Torsti kritisoi hallitusta:  subjektiivista päivähoito-oikeutta on rajattu. Erot kasvavat kuntien osalla.  Varhaiskasvatuksen tulisi olla kaikille maksutonta. Hänellä  oli kunnianhimoinen visio:  On aika katsoa pidempiä kaaria. Luoda 12-vuotinen peruskoulutus, joka ulottuu  esiopetksesta toiselle asteelle. Oppivelvollisuus alkamaan 3-vuotiaista ja  päättymään 2. asteen tutkintoon. Nuorille on annettava  valmiudet elinikäiseen oppimiseen. Toisen asteen tutkinnon hyöty on kiistaton. Peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on 46 %, 2. asteen suorittaneilla työllisyysaste on yli 60 %.  1 %:n nousu työllisyysasteessa  tarkoittaa noin miljardia.  Täsmätoimia on jo tarpeeksi kokeiltu. Koulutuksen tulisi olla maksutonta, koska  keskeyttömisen yleisin syy on talous.
- Onko valinnanvapaus  vapautta valita itsensä ulos, Pilvi kysyi.

Vasemmisto oli samoilla linjoilla  demarien kanssa.  Li Andersson kritisoi hänkin hallitusta: poliittisia päätöksiä tekevien olisi luettava asiantuntijoiden lausuntoihin. Nyt subjektiivista päivähoito-oikeutta ajettiin yksimielisestä asiantuntijakannasta huolimatta. Li vaati panostusta osaamistason nousuun. Keinoina olisi varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nosto ja 2. asteen tutkinto kaikille.Se on tasa-arvoa. Työllistymistä. Hyvinvointia. Se on vastaus työmarkkinoiden muutoksiin. Peruskoulun varassa ei ole työtä pian.
- Oppivelvollisuus ja  täsmätoimet eivät ole vastakohtua, mutta täsmätoiment  (tuki jne.) ovat haavoittuvaisia suhdannvaihteluille;  isot koulutuspoliittiset linjaukset eivät ole yhtä haavoittuvaisia. On keskusteltava myös  laatuasioista  mm. pärjäämisen tuesta.

Persuedustajan mukaan koulun pahin ongelma ovat moniongelmaiset nuoret, joilla ei ole henksiä kuntoa.  Heidän paikkansa  ei ole koulussa- he tarvitsevat kuntoutusta. Toinen suuri ongelma on 6000 peruskoululaista, joiden lukutaito onniin heikko, etteivät he osaa tehdä edes työpaikkahakemusra. Peruskoulun sisältöön on tehtävä jotain. Laatua perusopetuksessa olisi vahvuuksien löytyminen Varhaiskasvatus tulisi mahdollistaa - siihen ei pakoteta. Perheiden vastuu.  Meri kertoi olevansa  itsemäärämisihminen. Hän kannatti kotihoitoa ja ymmärsi, että kotihoidon tuki on osa perheiden toimeentuloa.
- Rikkaat maksakoot päivähoidosta.

Sähköpostitse mukana oli  Vihreiden Emma Kari
- Kunnille on tullut vastuu koulutuksesta  valtion leikkausten vuoksi. Kuntien väliset erot ovat kasvaneet.  Oppimistulokset heikkenevät, ja erot kasvavat. Kynnystä osallistuavarhaiskasvatukseen madallettava.

YLEISÖ nosti esiin monia kipukohtia:
- Keskustan nuori nainen: Vain vajaa 70 % haaveilee toisen asteen opiskelusta. Mistä johtuu: oppimisvaikeuksista? Onko nuorten kaikkien aikojen hitain palkkakehitys. Koulutuksen yhteys tuottavuuteen on katkeamassa.
- OAJ:n toinen  varapuheenjohtaja: Hallitus on  tehnyt  200 miljoonan leikkaukset ammatillisesta koulutuksesta...Argh.
- OAJ:n toinen varapuheenjohtaja: Koulun pitäisi pyrkiä motivoimaan. Kuinka? Erityislasten ongelmat tulevat silmille. Resurssit puuttuvat. So?

Yhteenvetoa

Seminaari päättyi Olli Luukkaisen ja Heljä Misukan yhteenvetoon. Anti oli ollut hienoa. Samoin keskustelu. Sali oli vahvasti kannattanut oppivelvollisuuden pidentämistä molemmista päistä. Mutta pelkkä mekaaninen pidennys ei riitä- tarvitaan myös sisällöllista  kehittämista. Eikä se  riitä yksinään.  Lisää pohdintaa vaatii kysymys oppivelvollisuusiän siirtämisestä alkamaan 6-vuotiaana.

En rieku

EN RIEKU, vaikka tämä blogi olikin aktiivisesti mukana viime  päivien keskustelussa siitä,  miksi oppivelvollisuutta ei nyt pidä pidentää. Hesarissa julkaistun artikkelin jatko-osan kävi täällä lukemassa muutamassa päivässä 1095 ihmistä! Se on huikea määrä.

HALLITUS on nyt median mukaan tehnyt päätöksensä; yksityiskohdat ovat vielä auki. Klo 19 on TV:ssä luvassa lisää infoa. Jos ensitiedot, joiden mukaan peruskouluun satsataan nyt 50 miljoonaa lisää, pitävät paikkansa,  kapina kannatti erityisesti.  Nyt on pidettävä huolta, että rahat suunnataan viisaasti.

Oppivelvollisuusiän pidennnys torstain Ajankohtaisen kakkosen teemana

YLEN toimittaja soitti minulle tänään ja keräsi taustatietoa Ajankohtaisen kakkosen tämän viikon torstain lähetykseen, jonka teemana on oppivelvollisuuden pidentäminen.

Yhteydenoton syynä oli Hesarissa Peter Johnsonin ja Pasi Sahlbergin Vieraskynä- kirjoitus ja sen pohjalta tässä blogissa käyty keskustelu. Keskustelun on lukenut yli 900 ihmistä. Upeaa!

Yritin yksinkertaistaa puhelinkeskustelussa  "kapinamme" vaikuttimia. Oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise toisen asteen opintojen ulkopuolelle vapaaehtoisesti syrjäytyvien tilannetta.

Opintojen lopettaminen/niistä luopuminen  on seuraus ei ongelma. Ongelmat liittyvät näiden lasten lapsuuteen ja koulukokemuksiin. Suosittelen mm. Taina Äärelän tutkimusta nuorten vankien koulukokemukssista. He kai ovat syrjäytyjiä, jos ketkä.

Tutkitusti näihin ongelmiin on  tehoavia lääkkeitä  perheiden matalan kyynnyksen tuki, resurssointi varhaiskasvatukseen ja perusvaiheen koulunkäynnin tukeen. Näitä lapsia ja nuoria autetaan mm. Imatralla ja Rausioissa ideoiduilla keinoilla sekä Vamoksen kokemuksilla. Ei pakolla.

JOLLET  ole lukenut vielä, lue - ja myös kriittiset kommentit. Tässä linkki: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/08/oppivelvollisuusian-jatkamiselle-ei.html

Oppivelvollisuuden jatkaminen on turha muutos

TÄMÄN aamun Hesarissa on pääkirjoitussivulla  kahden kokeneen asiantuntijan KT Peter Johnsonin ja professori Pasi Sahlbergin vieraskynä- kirjoitus otsikolla " Oppivelvollisuusiän  nostaminen on turhaa". Lukekaa, hyvät ihmiset. Tässä linkki .

Koska politiikassa ei koskaan tehdä virheitä, juna ei varmaankaan tähän pysähdy. Mutta on hienoa, että ainakin jälkipolville jää jälki, että jotkut asiantuntijat olivat aidosti huolissaan Suomen syvästi syrjäytyvistä nuorista ja yrittivät loppuun saakka  viestittää, että oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise tätä ongelmaa.

OPPIVELVOLLISUUDEN pidentämisellä voi toki olla  myönteisiä vaikutuksia. Se voi lisätä toisen asteen oppilaitosten opettajien työsuhdeturvaa. Se auttaa lukion ekaluokkalaisten perheitä myöntämällä maksuttomat oppikirjat. Se voi vahvistaa yleistä henkeä siihen, että  yhä useampi näkee tärkeäksi suorittaa toisen asteen tutkinnon.

MUTTA se ei ratkaise syvästi syrjäytyvän, pienen joukon ongelmaa. Kannattaa lukea esim. Tanja Äärelän väitöskirja nuorten vankien koulukokemuksista. He kai ovat todellisia syrjäytyjiä? Syrjäytymisen juuret ovat kaukana koulusta; olosuhteissa kotona, joista meillä keskiluokkaisilla ei ole mitään käsitystä. Tässä linkki väitöskirjaan pdf-muodossa. Näitä lapsia olisi autettava ihan muilla keinoilla: mm. tukemalla heidän perhettään kokonaisvaltaisesti. Tällaisesta tuesta on upeaa näyttöä. Hyvä esimerkki on Rimpelän malli Imatralla.

LAITAN tähän loppuun Johnsonin ja Sahlbergin alkuperäisen, lyhentämättömän tekstin, jota minulla ja neljännelläkin asiantuntijalla oli ilo sparrata. Sovimme, että levittelen ilosanomaa tässä blogissa. Vieraskynä-konseptiin hyväksytään vain kaksi kirjoittajaa, ja valitsimme yksimielisesti Peterin ja Pasin. Heidän osuutensa oli ehdottomasti tärkein.  En kerro tätä omiakseni toisten kunniaa vaan seisoakseni arvojeni takana. Vaikka olen mukana politiikassa ja puolueessa, joka nimenomaan ajaa oppivelvollisuuden pidentämistä, oma etiikkani ei anna periksi että toimisin vastoin asiantuntijatietoani ja pelkään, että tämä uudistus vie mahdollisuudet autta tosi syrjäytyjiä.

Alkuperäinen teksti

Oppivelvollisuuden jatkaminen on turha muutos

Opetusministeriö vie eteenpäin lakiesitystä oppivelvollisuusiän nostamisesta julkisesta vastustuksesta ja asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta. Poliittisessa kädenväännössä ydinkysymykseksi on noussut kiista muutoksen talousvaikutuksista. Samalla itse epäkohdan – koulutuksen varhaisen keskeyttämisen – todelliset syyt ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Tilastokeskuksen mukaan v. 2011 perusopetuksen suorittaneista jäi toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle 2150 nuorta, eli 3,4% ikäluokasta. Oppivelvollisuuden laajentamista perustellaan sillä, että tämä joukko innostuisi pakon edessä siirtymään toiselle asteelle heti peruskoulun jälkeen. Monissa kunnissa nivelvaiheen ohjaus on onneksi kunnossa ja kaikkien nuorten opintie on erinomaisessa kunnossa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen tilanne on toisen asteen tutkinnon suorittamisen suhteen hyvä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa joka viides jää vuosittain toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle.

Me allekirjoittaneet olemme monien muiden tavoin sitä mieltä, että jokaisen nuoren olisi hyvä suorittaa vähintään jokin toisen asteen tutkinto. On kuitenkin vaikea ymmärtää kuinka oppivelvollisuuden jatkaminen yhdellä toisen asteen opintovuodella voisi olla kestävä ratkaisu tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Koulutuksen kehittämisen kannalta olisi järkevämpää yrittää korjata niitä peruskouluun syntyneitä puutteita, jotka ovat johtaneet oppimismotivaation rapistumiseen, eriarvoisuuden lisääntymiseen ja opettajien uupumiseen.

Suomessa on valtion ohjaama kuntaperusteinen koulutusjärjestelmä. Opetuksen laatu ja peruskoulun hyvä kansainvälinen menestys perustuvat paikallisella tasolla ammattilaisten yhdessä tekemään suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen työhön. Valtio on kuitenkin viime vuosina lisännyt ylhäältä tulevaa käskyttämistä, mikä näkyy koulujen tasolla erillisten kiireellisten toimenpiteiden virtana. Tämän vuoden alussa tulivat voimaan ns. koulurauhapaketin lakimuutokset ja elokuun alusta siirryttiin oppilas- ja opiskelijahuoltolain uusiin käytäntöihin. Ensi vuoden alusta voimaantulevaksi kaavailtuun oppivelvollisuuden laajentamiseen ei valtio ole antanut kunnille ja kouluille riittävästi tukea lakimuutosten toteuttamiseen.

Ongelma, jonka ilmentymä peruskoulun jälkeinen koulutuksen varhainen keskeyttäminen on, vaatii pakon sijaan viisaampia hoitokeinoja. Vaihtoehtoja on tarjolla. Oppivelvollisuuden pidentämisen sijaan tulisi keskittää huomio kolmeen koulutuksemme pullonkaulaan.

Ensimmäiseksi, koska lapsen syrjäytymiskehityksen piirteet havaitaan meillä varhain, tulisi tukitoimia kohdistaa nykyistä enemmän yksilöllisesti jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulun alaluokilla. Moniin muihin maihin verrattuna suomalaiset lapset ovat etuoikeutetussa asemassa siksi, että meillä on varhaiskasvatus viisaasti säädetty lapsen oikeudeksi olosuhteista riippumatta. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat kuinka juuri varhaiskasvatukseen investoiminen on järkevin keino ennaltaehkäistä nuoruusiän mukana tulevia ongelmia, joiden seuraus varhainen koulutuksen keskeyttäminen usein on.

Toiseksi, koulussa oppilaiden oppimismotivaation ja oppimisen ilon nostaminen kehittämiskohteeksi vaikuttaisi kaikkiin oppilaisiin, ei vain puheena olevaan riskiryhmään. Suomalaisten peruskoululaisten heikko opiskelumotivaatio on todettu mm. kansainvälisissä PISA- ja TIMSS-tutkimuksissa. Puheista huolimatta hyviä lääkkeitä tämän ongelman ratkaisuun ei ole löytynyt.

Kolmanneksi, olisi pysäytettävä keskushallinnon poukkoilevan normiohjauksen aikaansaama koulutuspolitiikan eroosio kiinnittämällä huomio peruskoulun kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa havaittu peruskoulun alamäki on huomattu eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi amerikkalaisia kiinnostaa nyt se, miten meillä tähän epämukavaan tilanteeseen reagoidaan. Pinnalliset ja lyhytnäköiset toimenpiteet, kuten oppivelvollisuusiän jatkaminen, ovat paitsi kansallisesti tehottomia myös kansainvälisesti kiusallisia. Suomalaisen koulutuksen menestystarinaan on ikävä lisätä luku, jossa pakko otetaan koulutuksen kehittämisen keinoksi uteliaisuuden ja oppimisen intohimon vahvistamisen sijaan.

Näköalattoman koulutuspolitiikan sijaan tarvitsemme kokonaiskuvan suomalaisen peruskoulun nykytilasta ja vision sen rohkeaan uudistamiseen. Esitetty oppivelvollisuuden laajentaminen on koulumaailman isojen haasteiden rinnalla merkityksetön ja turha toimenpide. Valtion ja kuntien hupenevat taloudelliset resurssit tulisi käyttää järkevämmin tukemalla alueellista ennaltaehkäisevää työtä ja räätälöityjä koulutuspolkuja niille, joille se on erityisesti tarpeen.

Peter Johnson
Kasvatustieteen tohtori, sivistysjohtaja, Kokkola

Pasi Sahlberg
Vieraileva professori, Harvardin yliopisto

Martti Hellström
Kasvatustieteen tohtori, opetusneuvos, Espoo

Markku Suortamo
Kouluneuvos, Jyväskylä