Koska politiikassa ei koskaan tehdä virheitä, juna ei varmaankaan tähän pysähdy. Mutta on hienoa, että ainakin jälkipolville jää jälki, että jotkut asiantuntijat olivat aidosti huolissaan Suomen syvästi syrjäytyvistä nuorista ja yrittivät loppuun saakka viestittää, että oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise tätä ongelmaa.
OPPIVELVOLLISUUDEN pidentämisellä voi toki olla myönteisiä vaikutuksia. Se voi lisätä toisen asteen oppilaitosten opettajien työsuhdeturvaa. Se auttaa lukion ekaluokkalaisten perheitä myöntämällä maksuttomat oppikirjat. Se voi vahvistaa yleistä henkeä siihen, että yhä useampi näkee tärkeäksi suorittaa toisen asteen tutkinnon.
MUTTA se ei ratkaise syvästi syrjäytyvän, pienen joukon ongelmaa. Kannattaa lukea esim. Tanja Äärelän väitöskirja nuorten vankien koulukokemuksista. He kai ovat todellisia syrjäytyjiä? Syrjäytymisen juuret ovat kaukana koulusta; olosuhteissa kotona, joista meillä keskiluokkaisilla ei ole mitään käsitystä. Tässä linkki väitöskirjaan pdf-muodossa. Näitä lapsia olisi autettava ihan muilla keinoilla: mm. tukemalla heidän perhettään kokonaisvaltaisesti. Tällaisesta tuesta on upeaa näyttöä. Hyvä esimerkki on Rimpelän malli Imatralla.
LAITAN tähän loppuun Johnsonin ja Sahlbergin alkuperäisen, lyhentämättömän tekstin, jota minulla ja neljännelläkin asiantuntijalla oli ilo sparrata. Sovimme, että levittelen ilosanomaa tässä blogissa. Vieraskynä-konseptiin hyväksytään vain kaksi kirjoittajaa, ja valitsimme yksimielisesti Peterin ja Pasin. Heidän osuutensa oli ehdottomasti tärkein. En kerro tätä omiakseni toisten kunniaa vaan seisoakseni arvojeni takana. Vaikka olen mukana politiikassa ja puolueessa, joka nimenomaan ajaa oppivelvollisuuden pidentämistä, oma etiikkani ei anna periksi että toimisin vastoin asiantuntijatietoani ja pelkään, että tämä uudistus vie mahdollisuudet autta tosi syrjäytyjiä.
Alkuperäinen teksti
Oppivelvollisuuden jatkaminen on turha muutos
Opetusministeriö vie eteenpäin lakiesitystä oppivelvollisuusiän nostamisesta julkisesta vastustuksesta ja asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta. Poliittisessa kädenväännössä ydinkysymykseksi on noussut kiista muutoksen talousvaikutuksista. Samalla itse epäkohdan – koulutuksen varhaisen keskeyttämisen – todelliset syyt ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Tilastokeskuksen mukaan v. 2011 perusopetuksen suorittaneista jäi toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle 2150 nuorta, eli 3,4% ikäluokasta. Oppivelvollisuuden laajentamista perustellaan sillä, että tämä joukko innostuisi pakon edessä siirtymään toiselle asteelle heti peruskoulun jälkeen. Monissa kunnissa nivelvaiheen ohjaus on onneksi kunnossa ja kaikkien nuorten opintie on erinomaisessa kunnossa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen tilanne on toisen asteen tutkinnon suorittamisen suhteen hyvä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa joka viides jää vuosittain toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle.
Me allekirjoittaneet olemme monien muiden tavoin sitä mieltä, että jokaisen nuoren olisi hyvä suorittaa vähintään jokin toisen asteen tutkinto. On kuitenkin vaikea ymmärtää kuinka oppivelvollisuuden jatkaminen yhdellä toisen asteen opintovuodella voisi olla kestävä ratkaisu tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Koulutuksen kehittämisen kannalta olisi järkevämpää yrittää korjata niitä peruskouluun syntyneitä puutteita, jotka ovat johtaneet oppimismotivaation rapistumiseen, eriarvoisuuden lisääntymiseen ja opettajien uupumiseen.
Suomessa on valtion ohjaama kuntaperusteinen koulutusjärjestelmä. Opetuksen laatu ja peruskoulun hyvä kansainvälinen menestys perustuvat paikallisella tasolla ammattilaisten yhdessä tekemään suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen työhön. Valtio on kuitenkin viime vuosina lisännyt ylhäältä tulevaa käskyttämistä, mikä näkyy koulujen tasolla erillisten kiireellisten toimenpiteiden virtana. Tämän vuoden alussa tulivat voimaan ns. koulurauhapaketin lakimuutokset ja elokuun alusta siirryttiin oppilas- ja opiskelijahuoltolain uusiin käytäntöihin. Ensi vuoden alusta voimaantulevaksi kaavailtuun oppivelvollisuuden laajentamiseen ei valtio ole antanut kunnille ja kouluille riittävästi tukea lakimuutosten toteuttamiseen.
Ongelma, jonka ilmentymä peruskoulun jälkeinen koulutuksen varhainen keskeyttäminen on, vaatii pakon sijaan viisaampia hoitokeinoja. Vaihtoehtoja on tarjolla. Oppivelvollisuuden pidentämisen sijaan tulisi keskittää huomio kolmeen koulutuksemme pullonkaulaan.
Ensimmäiseksi, koska lapsen syrjäytymiskehityksen piirteet havaitaan meillä varhain, tulisi tukitoimia kohdistaa nykyistä enemmän yksilöllisesti jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulun alaluokilla. Moniin muihin maihin verrattuna suomalaiset lapset ovat etuoikeutetussa asemassa siksi, että meillä on varhaiskasvatus viisaasti säädetty lapsen oikeudeksi olosuhteista riippumatta. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat kuinka juuri varhaiskasvatukseen investoiminen on järkevin keino ennaltaehkäistä nuoruusiän mukana tulevia ongelmia, joiden seuraus varhainen koulutuksen keskeyttäminen usein on.
Toiseksi, koulussa oppilaiden oppimismotivaation ja oppimisen ilon nostaminen kehittämiskohteeksi vaikuttaisi kaikkiin oppilaisiin, ei vain puheena olevaan riskiryhmään. Suomalaisten peruskoululaisten heikko opiskelumotivaatio on todettu mm. kansainvälisissä PISA- ja TIMSS-tutkimuksissa. Puheista huolimatta hyviä lääkkeitä tämän ongelman ratkaisuun ei ole löytynyt.
Kolmanneksi, olisi pysäytettävä keskushallinnon poukkoilevan normiohjauksen aikaansaama koulutuspolitiikan eroosio kiinnittämällä huomio peruskoulun kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa havaittu peruskoulun alamäki on huomattu eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi amerikkalaisia kiinnostaa nyt se, miten meillä tähän epämukavaan tilanteeseen reagoidaan. Pinnalliset ja lyhytnäköiset toimenpiteet, kuten oppivelvollisuusiän jatkaminen, ovat paitsi kansallisesti tehottomia myös kansainvälisesti kiusallisia. Suomalaisen koulutuksen menestystarinaan on ikävä lisätä luku, jossa pakko otetaan koulutuksen kehittämisen keinoksi uteliaisuuden ja oppimisen intohimon vahvistamisen sijaan.
Näköalattoman koulutuspolitiikan sijaan tarvitsemme kokonaiskuvan suomalaisen peruskoulun nykytilasta ja vision sen rohkeaan uudistamiseen. Esitetty oppivelvollisuuden laajentaminen on koulumaailman isojen haasteiden rinnalla merkityksetön ja turha toimenpide. Valtion ja kuntien hupenevat taloudelliset resurssit tulisi käyttää järkevämmin tukemalla alueellista ennaltaehkäisevää työtä ja räätälöityjä koulutuspolkuja niille, joille se on erityisesti tarpeen.
Peter Johnson
Kasvatustieteen tohtori, sivistysjohtaja, Kokkola
Pasi Sahlberg
Vieraileva professori, Harvardin yliopisto
Martti Hellström
Kasvatustieteen tohtori, opetusneuvos, Espoo
Markku Suortamo
Kouluneuvos, Jyväskylä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti