Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

lauantaina, elokuuta 16, 2014

Suomalaisen didaktiikan kehitys. Osa 6.

DIDAKTIIKAN (käytännön kasvatusta ohjaavan opin)  kehitystä kartoittava kesäretkeni jatkuu taas pienen loman jälkeen.

Olemme edelleen uuden ajan alussa. Uuden ajan rajapyykkejä ovat renessanssi, reformaatio eli uskonpuhdistus ja katolisen kirkon vasta-uskonpuhdistus.  Tässä kuudennessa osiossa etsin 1600-luvulta alkavan realistisen filosofian piiristä teemoja, jotka ovat voineet vaikuttaa tuon ajan (ja myöhempienkin aikojen) kasvatusoppeihin. Tuolloin huomio siirtyi todellisuuden pohdinnasta ihmismielen ja todellisuutta koskevan tiedon pohdiskeluun: Mitä ja miten voimme tietää? Tällä on täytynyt olla vaikutusta myös opetukseen.

1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?

1600-luvulla jo itse elämä muuttaa ihmisten käsityksiä todellisuudesta; uskonsodat uskosta ja kirkosta, löytöretket maailmasta. Kirkon yhtenäiskulttuuri hajosi. Aristotelinen/keskiaikainen käsitys maapallosta maailmankaikkeuden keskuksena alkoi murtua. Moni kuuli myös tähtitieteen alalla tehdyistä keksinnöistä ja havainnosta (Kopenikus 1473-1543, Galilei 1564-1642). Aristotelinen käsitys maapallosta maailmankaikkeuden keskuksena alkoi murtua- vaikka kirkko panikin vastaan.

Uskonnon ja filosofian rinnalle alkoi syntyä luonnontiede. Isac Newton (1642-1727) kehitti klassisen fysiikan perustan. Se osoitti, että luonto ei toiminutkaan metafyysisten tai teologisten tarkoitusten vuoksi, vaan sitä ohjasivat kausaaliset luonnonlait. Maailman ajateltiin toimivan kuin kone. Maailmaa ohjasivat luonnonlait, jotka voitiin ilmaista matemaattistilla kaavoilla (vrt. Pythagoras).

Edelleen uskottiin, että todellisuus on sekä henkeä että ainetta. Jumala oli 1600-luvulla  osa todellisuutta. Hän oli vahvasti olemassa suurelle osalle jopa muutoin kriittisiä filosofeja.  Jumala oli toisille persoona, täydellinen hyvä, toisille luonto. Joidenkin mukaan jumala on maailma, ja  olemme kaikki osa jumalaa (Spinoza). Empiristi Berkeley esitti, ettei ole olemassa kuin havaintoihin perustuvia ajatuksia (maailmaa niiden ulkopuolella ei ole). Maailma koostui hänen mielestään havainnoivista mielistä ja niiden  ideoista. Eli  myös ajatus, että kaikki on fyysistä ja henkeä ei ole  (materialismi).

Miten tämä vaikutti opetukseen?
- Matematiikan ja luonnontieteiden merkitys korostuu
- Uskonto on edelleen tärkeää.

2. Tietokäsitys
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?

Keskiajalla oli uskottu, että tieto saadaan uskonnollisista ilmestyksistä, pelkästään ajattelemalla tai lukemalla kirjoja. Nyt käsitys tiedosta muuttuu jatkuvaksi kokemuksesta kehittyväksi. Vanhan tiedon rinnalle tulee uutta. Uutta tietoa saatiin  tutkimalla outoja asioita.

1600-luvulla syntyy tiede, sellaiseksi kuin  me sen ymmärrämme. Tieteen kehittyessä irtautuduttiin   käsityksestä, että kirkko määrittää erehtymättömästi totuuden. Tietäminen ei ollut enää ikuisten. auktoriteeteilta saatujen totuuksien mietiskelyä. Auktoriteettiuskon tilalle nousi  kriittinen ajattelu (epäily). Luottamus omaan harkintaansa uskovaan ihmisjärkeen oli suurta. Uskottiin tieteen kykyyn selvittää kaikki ongelmat (osa toki epäili).

Tieteen piirissä oli  kaksi koulukuntaa: rationalistit, jotka luottivat järjellä päättelyyn (ilman olioiden tarkastelua) ja haastajat: empiristit, jotka luottivat havaintoihin.  Rationalistien mielestä ihmismielessä on synnynnäisiä ideoita, joita pohtimalla tavoitetaan totuus. Empiristien mielestä tieto saadaan viidellä aistillamme. Tietomme on sitä varmempaa, mitä lähempänä se on aistihavaintoa. Mitä enemmän päättelyä, sitä epäluotettavampaa tieto on.

Empiristien piirissä syntyi kokeellisuuden idea ja ajatus että tieteen tehtävä ei ole vain tieto tiedon vuoksi- vaan tieteen tuottamisen sovellutusten käytännön hyöty. Uskottiin, että tieteellä on kyky parantaa ihmisten elämää. Tästä kehittyy valistuksen idea. Ehdotettiin uskon ja tieteen erottamista, jotta tiedon keruu nopeutuisi (Bacon). Oli myös yrityksiä yhdistää  näitä näkemyksiä (mm. Leibniz - ja Kant 1700-luvulla).

Luonnontieteiden kehittyessä huomattiin, että tieto lisääntyy ja kehittyy  lakien ja keksintöjen avulla: ihminen voi tehdä asioita, jotka eivät ennen olleet mahdollisia.  Tieto on  valtaa.

Mitä tämä tarkoittiopetukselle?
- logiikan merkitys
- usko valistamiseen: ihmisen elämän parantamiseen tiedon avulla.
- ajatus, että opetettavien asioiden tulee perustua tieteelle (tutkittu tieto).
- kosketus todellisuuteen- ei niinkään kirjaan ja tekstiin
- havaintojen merkitys (havainnollisuuden periaate, ja myöhemmin havainnollistamisvälineet)
- aihio kokeellisuudesta.
- aihio dynaamisesta tiedosta.

3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?

Ihmisellä oli  edelleen erityisasema maailmassa. Kirkon mielestä asema perustuu luomiseen (jumalan kuva). Rinnalle nousi ajatus, että ihminen on  enemmän kuin eläin, koska  (vain) hän pystyi  käsittämään maailmaa (luonnonkirjaa, joka on kirjoitettu matemaattisin merkein). Esitettiin myös käsityksiä, että ihminen on (vain) eläin, lihasta ja verestä tehty kone.

Ihminen koostui useimpien mielestä edelleen sielusta ja ruumiista. Toisille sielua ei ole; Hobbesille ihminen on  kone.  Kolmansille sielu ja ruumis ovat yhtä substanssia (Spinoza).

Kirkollisen käsityksen rinnalle syntyi myös filosofinen käsitys, että ihminen  ei voi itse vaikuttaa kohtaloonsa (determinismi). Toisten mielestä sielu oli vapaa (tekemään valintoja) (Descartes).

Kirkon mukaan ihminen on syntyessään syntinen. Filosofian piirissä nostettin esiin ajatus, että ihminen ei ole syntyessään  paha eikä hyvä. Ihmisen mieli on kuin tyhjä taulu, ja kokemukset vasta piirtävät siihen jäljen. Näin korostui  ympäristön merkitys (ulkoiset ja sisäiset havainnot) kasvulle.

Ihmisten kurjuuden syyksi alettiin nähdä tietämättömyys.

Miten vaikuttaa opetukseen
- Koulutuksen merkitys
- Valistamisen merkitys: tieto luo hyvinvointia
- Maailmaa täytyy tutkia aisten varassa.
- sekä ruumista että sielua tulee kasvattaa
- ympäristön vaikutukselle löytyy tieteellinen perusta
- matematiikan merkitys

4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?

Se, miten tietäminen ja tiedon hankkiminen kulloinkin ymmärretään, vaikuttaa olennaisesti käsitykseen siitä, miten ihminen oppii ja se taas siihen, kuinka opetus olisi fiksuinta järjestää. Tieteen kehittyessä syntyy seuraavia ajovoimia:

- Oppiminen on uuden tiedon hankkimista (empiristit)
- Tieto kehittyy
- Tutkivan oppimisen aihio: Lasten omat kysymykset ovat tärkeitä.
- Kirjoista oppimisen ja mietiskelyn sijasta oli opittava kokemuksista ja empiiristä kokeista.
- Sanoista kokemuksiin. (vastakeksittyä kirjaa siis heti kritisoidaan)
- Oman järjen käyttö (ei auktoriteeteille); krittisyys
- Kotiopetus (ympäristön turmelevuus os).
- Profaani kasvatus.
- Reaaliaineiden läpimurto kielten hallitsemaan opetukseen.
- Havainnollisuus.
- Palkkioiden ja rangaistusten käytölle filofinen perusta (Locke).

Yhteenvetoa
Yritän vielä tiivistää 1600-luvulta alkavan järjen aikakauden filosofiasta nousevia  didaktisia ideoita:

1600-luku näyttää olevan hyvin ristiriitainen kasvualusta didaktisille ideoille. Uskonnon  merkitys oli edelleen hyvin vahva, vaikka sitä haastetaan. Jännite uskon ja tiedon välillä oli suuri. Todellisuuskäsityksen muutoksissa merkittävä ajovoima oli  luonnotieteen kehitys: syntyi uutta, tieteellistä tietoa luonnon laeista, mikä loi paineita realipedagogiikalle:  ennen muuta luonnontieteiden ja matematiikan opetukselle. Myös ruumista tuli harjoittaa. Kun tieteen funktioon tulee käytännön hyödyn vaatimuksia, sama vaatimus siirtyy myös opetukseen. Paineet profaaniin opetukseen kasvoivat.

Luonnontieteen kehitys loi paineita muuttaa myös menetelmiä. Oppimiskäsitys laajeni. Oppiminen nähtiin myös uuden tiedon hankintana, joka perustuu kokemuksiin ja havaintoihin, ei vain vanhojen totuuksien mieleenpainamisena. Usko sanaan (kirjakouluun) heikkeni. Sanoista opettelun rinnalle nousi havainnoista oppiminen (vrt. 1700-luvulla Pestalozzi) - ja idea havainnollistamisesta. Tiedon hankkiminen - ja oppiminen - nähtiin myös  ongelmien ratkaisemisena.  Ideoiden kehittelussä tarvittiin edelleen deduktiota ja  päättelyssä logiikkaa. Asioita sai epäillä. Lasten omat kysymykset olivat tärkeitä. Niihin voitiin etsiä vastauksia kokeiden avulla.

Oppimisympäristön ja mm. palkintojen ja rangaistuksen vaikutus  sai tieteellisen perustelun Lockelta.

Mikä oli todella uutta painetta järjen aikakaus toi ?

Jos vertaa järjen aikakaudella syntyneitä ajovoimia renessanssin vastaaviin, huomaa muutamia eroja:
- irtiottoa kirjoista sekä
- irtiottaa antiikista.

Yhteistä oli vanhalta ajalta periytyvä ihmisihanne : "hyvä ihminen ja hyödyllinen kansalainen". Yksilön tahdon merkitys ymmärrettiin.  Ympäristö vaikutuksen merkitys jaettiin.   Julkista koulua - sellaisena kuin se oli -  ei pidetty kovin hyvin toimivana. Oppilas nousi päätoimijaksi.  Tieto  saatiin aisteilla ympäristöstä. Oppiminen nähtiin  havaintojen tekemisenä. Havaintojen,  kokemuksen ja ymmärtämisen merkitys ymmärretttiin (kuten jo antiikissa). Tietoa ei otettu vastaan nöyrästi, vaan se piti itse ymmärtää. Epäily ei ollut kiellettyä. Tiedon rinnalla annettiin aineksia myös ruumiille. Uskottiin, kuten jo osa antiikin aikana, että tietoa tulee koko ajan lisää.  Kouluissa  oli tarve opettaa laajasti erilaisia oppiaineita.

Jos vertaa järjen aikakaudella syntyneita ajovoimia uskonpuhdistajien vastaaviin, huomaa muutamia eroja:
- irtiotto antiikista
- irtiottoa kirjakoulusta ja sanatarkasta osaamisesta
- kotikoulun suosiminen

Yhteistä oli  halu kasvattaa lapsia sekä tuonpuoleiseen että tähän elämään. Ainejakoisen opsin tarve.

Jos vertaa järjen aikakaudella syntyneita ajovoimia jesuiittojen vastaaviin, huomaa muutamia eroja:
- vertaisten vaikutus nähtiin lähinnä kielteisenä (vrt. kilpailu)
- kotikoulun suosiminen
- kriitisyyden hyväksyminen
- vähäisempi usko oppikirjoihin
- havainnollisuuden ja kokeellisuuden aihio
- tietäminen pikemminkin uuden tiedon hankintana kuin totuuksien mielessä pitämisenä.

Yhteistä oli huoli ympäristön vaikutuksestä ja paine monipuolistaa opetusohjelmaa. Aineksia sekä ruumiille että sielulle. Reaaliaineet. Palkinnot ja rangaistukset. Oppilaiden aktiivisuus.

Todisteita

Francis Bacon (1561-1626): tieto lisääntyy ja kehittyy lakien ja keksintöjen avulla: ihminen voi tehdä asioita, jotka eivät ennen olleet mahdollisia.  Tieto on  valtaa. Luonto, havainto ja tarkkailu olivat Baconin iskusanoja. Kirjoista oppimisen ja mietiskelyn sijasta oli opittava kokemuksista ja empiiristä kokeista. Tieteen tarkoitus on käytännön hyöty.  Bacon esitteli tieteellisen menetelmän: kokeen,  joka perustui yksityiskohtaiseen havainnointiin ja deduktiiviseen päättelyyn.

Galileo Galilei  (1564-1642 ): maailma, luonnonkirja on kirjoitettu matemaattisin merkein.

Decartes (1596- 1650), uuden ajan/modernin filosofian isä, nosti esiin kysymyksen tajunnan ulkopuolella olevan maailman olemassaolosta. Voimmeko olla varmoja että se millaiseksi maailman kuvittelemme, vastaa sitä, millainen maailma todellisuudessa on? Kyllä: Tiedon varma kivijalka on, että ajattelija on itse olemassa. Ajattelen, olen olemassa. Hän uskoi, että voimme saada varmaa tietoa järjen avulla. Aistit johtavat usein harhaan.

Descartes hylkäsi kirkon auktoriteettiin nojaavan  totuuskäsityksen, ja otti menetelmäksi kaiken epäilyn. Sen avulla hän löytää lopulta totuuden, jota ei voi epäillä. Epäilen. Descartes oli edelleen dualisti: Ihminen on kahden perusolemukseltaan erilaisen elementin ruumiin ja sielun erottamaton yhdistelmä. (Ne leikaavat käpylisäkkeessä :-)) Hän  piti ihmistä ennen muuta ajattelevana olentona. Ruumis oli hänelle pelkkä kone. Myös eläimet olivat koneita. Luonto oli ainetta ilman henkeä.

Benedictus de Spinoza (1632-1677): järkemme avulla voimme katsella maailmaa ikuisuuden näkökulmasta. Spinoza kritikoi mielen ja kehon dualismia: kyseessä ihmisen kaksi eri puolta. On olemassa vain yksi  perussubstanssi, jota hän nimitti Jumalaksi eli luonnoksi. Luonto on Jumala. Luonnossa ei mitään tapahdu sattumalta. Ihminen osa tätä luontoa.

Spinozan maailma oli ankaran mekanistinen. Se oli  kuin kreikkalainen tragedia, jossa kaikki kävi  ennustajan esittämällä tavalla, tekivätpä tragedian henkilöt mitä tahansa  välttääkseen heille ennustetun kohtalon. Spinoza oli deterministi.

John Locke (1632-1702): Ihmismieli on alunperin Tabula rasa. Vasta havaintokokemus piirtää siihen jäljen. Ihmisen mielessä ei ole synnynnäisistä ideoita (vrt. Platon: syntymän järkytys saa meidät unohtamaan). Niistä ei voi päätellä maailmaa koskevia totuuksia.

Locken mukaan maailmaa täytyy tutkia aistien varassa. Ulkomaailman kappaleet aiheuttavat meissä aistimuksia. Niiden nojalla tiedämme, että kappaleet ovat olemassa ja millaisia ominaisuuksia niillä on. Aistivaikutelmat herättävät yksittäisiä ideoita.  Mieli yhdistelee niitä monimutkaisemmiksi ideoiksi (vrt. Herbartin assosiaatio-oppi). Ihmisellä on  kyky havainnoida ja päätellä.

Lockelle sielu ja ruumis olivat olemassa. Locke päätyi näkemykseen, että  lapsi ei ole syntyessään paha eikä hyvä.

Locke ei uskonut sanoista oppimiseen. Ne tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Myös siksi on  pikemmin pyrittävä saamaan kokemuksia kuin kerättävä tietoa lukemalla. On mieluummin käytettävä omaa järkeä kuin vedottava totuttuihin käsityksiin. Locke puolusti luonnontieteiden asemaa.

Locke laati ensimmäisen profaanin kasvatusohjelman. Palkkiot ja rangaistukset (hyväksyntä ja paheksunta) tehokkaita. Ruumiinkasvatukseen hän suositteli mm. karaisemista. Hyve on kykyä kieltäytyä siitä, mitä tahtoo. Tiedollisessa kasvatuksessa havainnollisuus. Lasten omat kysymykset olivat tärkeitä.

Hän ajoi myös  demokratiaa, yksilön oikeuksia ja suvaitsevaisuutta.

Gottfried Lebniz (1646-1716) oli  saksalainen. "Emme tiedä juuri mitään tarkasti, jotakin apriori ja useimmat asiat kokemuksen kautta".

George Berkeley (1685-1753) ajatteli, että viime kädessä on olemassa vain havaitsevan subjektin kokemia aistimuksia eli fenomeeneja ja niiden yhdistelmiä. (Mutta mitä tapahtuu täysin pimeässä huoneessa? Jumala havaitsee kuitenkin, hän vastasi).

Ei kommentteja: