Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

perjantaina, elokuuta 01, 2014

Yritys ymmärtää didaktiikan kehitys. Osa 5: Vastauskonpuhdistus

DIDAKTIIKAN (käytännön kasvatusta ohjaavan opin)  kehitystä kartoittava kesäretkeni on  jumittunut  toviksi uuden ajan alkuun.  Etsin mm. filosofian historiasta sellaisia paradig-maattisia muutoksia, jotka ehkä heijastuisivat suomalaisiin(kin) kasvatusoppeihin (myö-hemmin) niissä tunnistettaviksi  didaktisiksi ratkaisuiksi. Kutsun tällaisia  löydöksiä  pedagogisen teeman kasvualustaksi.

TÄSSÄ viidennessä blogilastussa jatkan uuden ajan alun tonkimista. Uuden ajan rajapyykkejä oli renessanssin rinnalla reformaatio eli uskonpuhdistus - ja sen vastareaktiona mutta myös oman liikkeenä  katolisen kirkon vastauskonpuhdistus. Katolinen kirkko iski uskonpuhdistajiin kirouksilla ja rovioilla. Vastaliikkeeksi syntyi myös jesuiittaveljeskunta.

Katolisen kirkon vastauskonpuhdistus syytti Erasmusta. Sanottiin, että hän "muni sen munan, josta haudottiin uskonpuhdistus". Erasmus ei vastustajiensa mielestä kritisoinut Lutheria tarpeeksi voimakkaasti eikä nähnyt kansankielisen Raamatun vaaroja.

Loyola
Jesuiitat
Katolinen kirkko vastasi protestanttien haasteeseen;  Ignatius Loyolan (1491- 1556) perustamasta jesuiittajärjestöstä tuli katolisen kirkon vastauskonpuhdistuksen kärkijoukko. Jesuiittojen tunnuslause oli  ad maiorem Dei gloriam, Jumalan suuremmaksi kunniaksi. Se on jesuiittojen toiminnan tärkein päämäärä. Se sisälsi kohottavan ajatuksen, että ihmisen tulee koko ajan pyrkiä tekemään asiat yhä paremmin.

Jesuiittojen väitetään toisaalta olleen jopa poliittisten salamurhien ja vallankeikautusten takana. "Tarkoitus pyhittää keinot"- lause liitetään heihin.

Järjestön  jesuiittakollegiot olivat 1550-luvulla Melanchtonin ja Sturmin  oppikoulun vastine.  Jesuiittojen ensimmäinen oppilaitos perustettiin  vuonna 1546 Goaan, Intiaan.  Euroopassa aloitti toimintansa vuonna 1551 Collegium Romanum, josta tehtiin koko katolisen maailman mallikoulu.  Jesuiittakollegioit olivat sisäoppilaitoksia. Niissä oli  kaksi osastoa: järjestön jäsenille ja ylhäisille nuorukaisille. Militaristisen järjestön kouluissa vallitsi lempeä humanismi.

Eri maissa toimivat jesuiittakoulut pysyivät keskitetysti järjestön sotilasorganisaation tapaan toimivan johdon alaisuudessa. Kun oli kulunut sata vuotta ensimmäisen kollegion perustamisesta, hallitsivat jesuiitat poikien koulutusta koko  katolisen Euroopan alueella. Jesuiittakoulujen opettajat olivat rakastettuja, ymmärtäviä ja pedagogisesti huomattavasti kaikkien muiden koulujen opettajia parempia.

Jesuiittajärjestö pysyi pystyssä 1700-luvulle saakka, jolloin paavi hajoitti sen maallisista syistä. Se perustetiin uudelleen 1800-luvun puolella. Jesuiittakoulujen hyvä menestys on jatkunut näihin aikoihin asti.  Ne ovat tulostietoisia oppilaitoksia. Käytännön toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja säännöllisesti.

Didaktiikan kasvualustoja vastauskonpuhdistuksen aikana

1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?
Jesuiittajärjestö puolusti katolisen kirkon todellisuuskuvaa. Paavi oli sen mukaan erehtymätön. Se omaksui Augustinuksen tavoitteen  Jumalan hengellisen valtakunnan luomisesta maan päälle ja ryhtyi rakentamaan sitä.

Eri maissa toimiessaan jesuiitat korostivat äidinkielen, paikallisen kulttuurin sekä myös paikallisten uskonnollisten ja hengellisten perinteiden merkitystä. He eivät kieltäneet sitä todellisuutta, josta heidän oppilaansa tulivat, vaan tutustuivat siihen itsekin perusteellisesti.

Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Syntyi uusi koulumuoto: jesuiittakollegio. Ne olivat sisäoppilaitoksia, joissa vallitsi sotilaallinen kuri. Koulut olivat ilmaisia, maalliset viranomaiset maksoivat kulut, mutta järjestö piti koulutuksen valvonnan itsellään. Kouluissa oli sisä- ja ulko-osasto (aatelisille).
- Paikalliset lähtökohdat otetaan vahvasti huomioon opetusohjelmassa
- Tiukka pitäytyminen puhtaassa  opissa. Uskonnon opetuksessa ei hyväksytty itsenäistä ajattelua.  Mutta toisaalta ketään ei käännytetty uskomaan.
- Laaja ja monipuolinen opetusohjelma. Jesuiitat ovat aina halunneet kouluttaa etenkin niitä, joista aikanaan tulisi yhteiskuntansa johtajia. Kasvatuspäämääränä oli katolisen uskon puolesta henkisesti taistelevat miehet. Tuossa sodassa tarvittiin hyvä tieteellinen ja teologinen koulutus. Latinalla ja uskonnolla oli hallitseva rooli.
- Jesuiitat arvostivat myös käytännön taitoja. Kirkon edun ajajan oli mm. oltava taitava puhuja. Myös perusteellinen sotilaallinen koulutus ja erilaiset ruumiilliset harjoitukset jopa tanssi olivat olennainen osa jesuiittojen koulutusta.
- Humanistien ideoiden mukaisesti koulussa opiskeltiin klassisia kieliä ja luettiin antiikin ajan huolella valittua  kirjallisuutta. Uusi oppiaine oli eruditio: yhteenveto kaikesta siitä reaalitiedosta, jota sivistyneistön katsottiin tarvitsevan. Myöhemmin tämä aine on jaettu eri reaaliaineiksi. Uskonnon opetuksessa keskeistä oli osallistuminen kirkollisiin toimituksiin.
- Jesuiittakasvatuksen erikoisuuksia ovat ulkopuolisille vaikeasti avautuvat hengelliset harjoitukset. Ne jatkavat kirkon vanhaa perinnettä: sielunhoitoa. Loyola kirjoitti itse oppaan näiden harjoitusten ohjaajille.  Harjoitusten avulla  pyrittiin kokemaan Jumala hiljaisuutta ja eri aisteja hyväksi-käyttämällä. Tekniikkaan kuuluu  Raamatun lukua, mietiskelyä, omien ajatusten reflektointia ja anne-tuista aiheista rukoilua.
- Kontrolli oli tärkeää. Koulussa oli monipuolinen valvonta- ja vakoilujärjestelmä.  Kasvatuskeinoina oli mm. katumusharjoituksia.

2. Tietokäsitys
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?
Jesuiittajärjestön lähtöajatuksena oli usko kirkon erehtymättömyyteen myös silloin, kun inhimillinen järki tai moraali edellyttivät toisenlaista tulkintaa. Myös Paavi oli erehtymätön.

Jesuiittojen odotettiin käyvän itsekseen läpi omaa toimintaansa ja arvioivan sitä päivittäin. He ajattelevat, että vain jatkuvan arvioinnin avulla ihminen voi harjaantua erilaisissa tilanteissa valitsemaan mahdollisimman hyvän tavan toimia. Tässä on aihiona dynaamisen, kehittyvän tiedon idea.

Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Uskonnon (opin) suhteen ei hyväksytty itsenäistä ajattelua
- Kielten opetuksessa käytettiin Vivesin ja Sturmin uusia menetelmiä; kieltä ei opeteltu kieliopista käsin.

3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?
Veljeskunnan ihmisihanne tiivistyi kolmeen lupaukseen: lupaus köyhyydestä, naimattomuudesta ja kuuliaisuudesta. Ihmisihanteeseen otettiin elementtejä myös humanismista. Veljeskunta ei kuitenkaan edellyttänyt ulkopuolisten  sitoutuvan köyhyyteen tai naimattomuuteen.

Mitä tämä merkitsi opetukselle?
- Oppilaita kohdeltiin inhimillisesti. Kuria ei pidetty yllä pelolla vaan vetoamalla oppilaiden harrastuksiin ja kunnianhimoon. Jesuiitat olivat taitavia suostuttelemaan. Keinovalikkoon kuului myös tietyissä tilanteissa sormien läpi katseleminen. Jos jouduttiin turvautumaan fyysiseen kuritukseen, sitä ei antanut opettaja vaan koulun ulkopuolinen korrektori. Toistuvasti kuriton oppilas jouduttiin erottamaan.
- Oppisaleihin tuotiin oppilaille penkit. Enää ei tarvinnut istua oljilla. Jesuiitat kiinnittivät huomion kunnollisten koulurakennusten tarpeellisuuteen.
- Jesuiitat osasivat myös, niin kuin nykyään sanotaan, motivoida oppilaitaan. Leikki oli tärkeää. Kilpailu oli yksi tärkeä kiinnostuksen herättäjä. Jesuiitat ottivat käyttöön kiitoksen. Eri luokat ja saman luokan sisäiset ryhmät kilpailivat keskenään. Erityisen hyvin menestyneille oppilaille annettiin palkintoja, kunnianimiä ja muuta julkista tunnustustusta. Heidän nimensä kirjoitettiin tauluihin, jotka  ripustettiin koulusalien seinille. Palkinnot jaettiin loisteliain menoin.  Oppilaiden yksilölliset luonteenpiirteet pyrittiin ottamaan huomioon. Opetus oli järjestetty kurssimuotoisesti siten, että kukin saattoi edetä omaa tahtiaan.
- Jokaisella oppilaalla oli kilpatoveri, joka  paitsi että valvoi häntä ja  antoi ilmi hänen erehdyksensä, myös oikoi hänen virheensä. Jesuiitat uskoivat siis myös valvontaan.
- Vanhemmat oppilaat toimivat apuopettajina.

4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?

Opetuksen kaksi päämuotoa olivat luento ja kysely. Luennolla tarkoitettiin opettajakeskeistä esitystä, jossa oppitunnin teemaa monipuolisesti valaistiin. Opettaja ei saanut sanella; praelectio oli eräänlaisen luennon ja selityksen välimuoto. Koulutyötä elävöitettiin näyttömäesityksin, joihin opettajat ja oppilaat olivat sepittäneet tekstejä.   Myös oopperaa ja balettia harrastettiin.

Asioita kerrattiin jatkuvasti, muistin kannalta oikeaoppisesti rytmitelleen. Tunnin alussa kerrattiin lyhyesti edellisellä kerralla läpikäyty. Tunnin lopuksi kerrattin juuri käsiteltty. Yksi päivä viikossa oli varattu viikon aikana opitun kertaamiseen.

Jesuiitat osasivat myös käsitellä oppilaitaan  niin, etteivät nämä kyllästyneet koulunkäyntiin. Jesuiitat oivalsivat, että menestyminen opinnoissa ei suinkaan kasva ponnistuksen kasvaessa. Koulu alkoi aamulla puoli kahdeksan. Koulupäivä oli lyhyempi kuin sen ajan kouluissa, yleensä.  Siihen kuului vain viisi oppituntia. Läksyt olivat lyhyitä. Välitunteja ja muita vapaa-aikoja oli runsaasti. Yksi päivä viikossa, keskiviikko tai torstai oli vapaapäivä.  Fyysisiin harjoituksiin oli varattu riittävästi aikaa. Ratsastusta, metsäsystä, uimista, jopa biljardinpeluuta. Opettajankoulutusta (hyvät opettajat)
Oppisaleissa oli penkit oppilaita varten.

Ratio Studiorum vaikutti luokkamuotoisen opetuksen yleistymiseen katolisissa maissa.
Erasmuksen idean tavoin opetus järjestettiin luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasti. Tyypillisessä jesuiittakollegiossa oli viisi  luokkaa, ja jokaiselle niistä oli annettu omat oppisisältönsä. Nyt alettiin odottaa myös oppikirjoilta soveltumista tietylle asteelle.

Jesuiittaopettajien tehtävänä oli rakentaa oppilaisiin lämmin kiintymyssuhde. Tiukka kurinpito turmelisi sen.

Yhteenvetoa
Yritän tiivistää vastauskonpuhdistuksen didaktiset ideat:

Syntyi uusi koulumuoto: jesuiittakollegio. Ne olivat oppilaille ilmaisia, maallisten viranomaisten rahoittamia  sisäoppilaitoksia, joissa vallitsi sotilaallinen kuri mutta myös hyvin humaani ilmapiiri.   Kouluissa oli sisä- ja ulko-osasto (aatelisille): Näin mukaan saatiin tulevia vallanpitäjiä. Opetusohjelma oli sopivan "aatelinen".

Opetusohjelma oli erittäin monipuolinen ja paikalliset olosuhteet huomioonottava. Siinä yhdistyi katolisuus (opin puhtaus), humanismi  ja antiikin esikuvat, latinan kieli ja retoriikka. Aineksia annettiin niin sielulle kuin ruumiille. Uskoa myytiin hienovaraisesti- ei pakottamalla vaan uudella työtavalla: ohjatuilla hengellisillä harjoituksilla. Aivan uusi oppiaine oli eruditio (yhteenveto kaikesta siitä reaalitiedosta, jota sivistyneistön katsottiin tarvitsevan), joka oli reaaliaineiden emo.

Perinpohjainen opetussuunnitelma: Ratio Studiorum rakentui  Erasmuksen idealle: luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasta  opetuksesta. Tyypillisessä jesuiittakollegiossa oli viisi  luokkaa, ja jokaiselle niistä oli annettu omat oppisisältönsä. Oppikirjoja alettiin laatia niin, että ne soveltuisivat tietylle asteelle.

Menetelmäkirjo on todella vakuuttavaja peittävä. Opetuksen kaksi päämuotoa olivat luento ja kysely. Ensin kuultiin opettajakeskeinen esitys, jossa oppitunnin teemaa valaistiin monipuolisesti selityksin. Sitten oppilaat saivat kysellä. Koulutyötä elävöitettiin näyttömäesityksin, joihin opettajat ja oppilaat olivat sepittäneet tekstejä.   Myös oopperaa ja balettia harrastettiin. Ideoita "parastettiin" myös parhailta protestanttikouluilta: Kielten opetuksessa käytettiin Vivesin ja Sturmin uusia menetelmiä; kieltä ei opeteltu kieliopista käsin.

Asioita kerrattiin jatkuvasti, muistin kannalta oikeaoppisesti rytmitelleen. Tunnin alussa kerrattiin lyhyesti edellisellä kerralla läpikäyty. Tunnin lopuksi kerrattin juuri käsiteltty. Yksi päivä viikossa oli varattu viikon aikana opitun kertaamiseen.

Opettajan roolia kehitettiin huimasti sekä pedagogisen että didaktisen suhteen osalta. Jesuiitat kouluttivat opettajia. Jesuiittaopettajat olivat taitavia suostuttelemaan. Keinovalikkoon kuului myös tietyissä tilanteissa sormien läpi katseleminen (vrt. caring-idea).  Jos jouduttiin turvautumaan fyysiseen kuritukseen, sitä ei antanut opettaja vaan koulun ulkopuolinen korrektori. Jesuiittaopettajien tehtävänä oli rakentaa oppilaisiin lämmin kiintymyssuhde. Tiukka kurinpito turmelisi sen.

Oppilaiden yksilölliset luonteenpiirteet pyrittiin ottamaan huomioon. Opetus oli järjestetty kurssimuotoisesti siten, että kukin saattoi edetä omaa tahtiaan.

Jesuiitat osasivat myös, niin kuin nykyään sanotaan, motivoida oppilaitaan. Kilpailu oli yksi tärkeä kiinnostuksen herättäjä. Jokaisella oppilaalla oli oma kilpatoveri.  Eri luokat ja saman luokan sisäiset ryhmät kilpailivat keskenään. Erityisen hyvin menestyneille oppilaille annettiin palkintoja, kunnianimiä ja muuta julkista tunnustustusta. Heidän nimensä kirjoitettiin tauluihin, jotka  ripustettiin koulusalien seinille. Palkinnot jaettiin loisteliain menoin.  Jesuiitat ottivat käyttöön kiitoksen.

Myös oppilaiden roolia laajennettiin. Luokissa keskusteltiin aktiivisesti.  Vanhemmat oppilaat toimivat apuopettajina.

Oppilaita kohdeltiin inhimillisesti. Kuria ei pidetty yllä pelolla vaan vetoamalla oppilaiden harrastuksiin ja kunnianhimoon.  Opetusympäristön haluttiin olevan viihtyisä. Oppilaille tuotiin  penkit. Koulurakennukset olivat kunnollisia. kiinnittivät huomion kunnollisten koulurakennusten tarpeellisuuteen. Leikki oli tärkeää.

Jesuiitat osasivat myös käsitellä oppilaitaan  niin, etteivät nämä kyllästyneet koulunkäyntiin. Jesuiitat oivalsivat, että menestyminen opinnoissa ei suinkaan kasva ponnistuksen kasvaessa. Koulupäivä alkoi aamulla puoli kahdeksan (siis myöhään) ja oli lyhyt:  Siihen kuului vain viisi oppituntia. Läksyt olivat lyhyitä. Välitunteja ja muita vapaa-aikoja oli runsaasti. Yksi päivä viikossa, keskiviikko tai torstai oli vapaapäivä.  Fyysisiin harjoituksiin oli varattu riittävästi aikaa. Ohjelmaan kuului ratsastusta, metsäsystä, uimista, jopa biljardinpeluuta.

Jesuiitat uskoivat myös valvontaan. Lempeää otetta täydennettiin kontrollilla Koulussa oli monipuolinen valvonta- ja vakoilujärjestelmä. Henkilökohtainen kilpatoveri oli samalla ilmiantaja.

Mikä oli todella uutta
PAKKO sanoa: koko ote on uusi verrattuna keskiaikaiseen kouluun. Se on kuin mixaus kaikkein parasta menneiltä aikakausilta. Erityisen paljon on kehitelty eteenpäin humanistien ja renessanssi-ajattelijoiden ideoita. Ennen muuta ulko-osastossa.

Perinpohjaisesti laadittu opetussuunnitelma vuosiluokka- ja aineajatteluineen.  Reaaliaineiden esiinmarssi eruditiossa. Lempeyttä, viihtyvyyttä, opettajan ja oppilaan kiintymystä, menetelmällistä vaihtelua, oppilaiden toimintaa, lepoa...ja samalla tiukkaa pyrkimystä oppia niin tehokkaasti kuin mahdollista. Rangaistusten rinnalle jopa ohi nousevat palkinnot. Motivaatiota nostettiin  kilpailun avulla.

Sisäosastossa elää edelleen luostarihenkeä köyhyys- ja nainattomuuslupauksineen sekä kurina.


Claudio Acquaviva
Todisteita

Claudio Acquavivan (1543- 1615) johdolla laadittu jesuiittakoulujen opetussuunnitelma, Ratio Studiorum (1586)  oli hyvin merkittävä asiakirja. Opetus järjestettiin  nyt luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasti. Jokaiselle koulun toimihenkilölle annettiin suunnitelmassa omat tehtävänsä.

Ignatius Loyolan (1491-1556 jaa.) alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuulunut koulujen perustaminen. Kouluja perustettiin vain rekrytoimaan järjestöön uusia jäseniä. Silti nimenomaan jesuiittakouluista muodostui jesuiittojen yksi tärkeimmistä vaikuttamiskeinoista maailman parantamistyössä.

”Mitä hyvänsä valitsenkaan, sen tulee sen vuoksi olla sellaista, että se auttaa minua siihen päämäärään, mihin olen luotu, joten minun ei pidä panna asioita epäjärjestykseen ja alistaa päämäärä keinoille vaan keinot päämäärälle.”

”Mikä minun silmissäni on valkoista, sen uskon mustaksi, jos hierarkkinen kirkko niin määrää”, vakuutti  Ignatius Hengellisissä harjoituksissaan.

Ei kommentteja: