TÄSSÄ viidennessä blogilastussa jatkan uuden ajan alun tonkimista. Uuden ajan rajapyykkejä oli renessanssin rinnalla reformaatio eli uskonpuhdistus - ja sen vastareaktiona mutta myös oman liikkeenä katolisen kirkon vastauskonpuhdistus. Katolinen kirkko iski uskonpuhdistajiin kirouksilla ja rovioilla. Vastaliikkeeksi syntyi myös jesuiittaveljeskunta.
Katolisen kirkon vastauskonpuhdistus syytti Erasmusta. Sanottiin, että hän "muni sen munan, josta haudottiin uskonpuhdistus". Erasmus ei vastustajiensa mielestä kritisoinut Lutheria tarpeeksi voimakkaasti eikä nähnyt kansankielisen Raamatun vaaroja.
 |
| Loyola |
Katolinen kirkko vastasi protestanttien haasteeseen; Ignatius Loyolan (1491- 1556) perustamasta jesuiittajärjestöstä tuli katolisen kirkon vastauskonpuhdistuksen kärkijoukko. Jesuiittojen tunnuslause oli ad maiorem Dei gloriam, Jumalan suuremmaksi kunniaksi. Se on jesuiittojen toiminnan tärkein päämäärä. Se sisälsi kohottavan ajatuksen, että ihmisen tulee koko ajan pyrkiä tekemään asiat yhä paremmin.
Jesuiittojen väitetään toisaalta olleen jopa poliittisten salamurhien ja vallankeikautusten takana. "Tarkoitus pyhittää keinot"- lause liitetään heihin.
Järjestön jesuiittakollegiot olivat 1550-luvulla Melanchtonin ja Sturmin oppikoulun vastine. Jesuiittojen ensimmäinen oppilaitos perustettiin vuonna 1546 Goaan, Intiaan. Euroopassa aloitti toimintansa vuonna 1551 Collegium Romanum, josta tehtiin koko katolisen maailman mallikoulu. Jesuiittakollegioit olivat sisäoppilaitoksia. Niissä oli kaksi osastoa: järjestön jäsenille ja ylhäisille nuorukaisille. Militaristisen järjestön kouluissa vallitsi lempeä humanismi.
Eri maissa toimivat jesuiittakoulut pysyivät keskitetysti järjestön sotilasorganisaation tapaan toimivan johdon alaisuudessa. Kun oli kulunut sata vuotta ensimmäisen kollegion perustamisesta, hallitsivat jesuiitat poikien koulutusta koko katolisen Euroopan alueella. Jesuiittakoulujen opettajat olivat rakastettuja, ymmärtäviä ja pedagogisesti huomattavasti kaikkien muiden koulujen opettajia parempia.
Jesuiittajärjestö pysyi pystyssä 1700-luvulle saakka, jolloin paavi hajoitti sen maallisista syistä. Se perustetiin uudelleen 1800-luvun puolella. Jesuiittakoulujen hyvä menestys on jatkunut näihin aikoihin asti. Ne ovat tulostietoisia oppilaitoksia. Käytännön toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja säännöllisesti.
Didaktiikan kasvualustoja vastauskonpuhdistuksen aikana
1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?
Jesuiittajärjestö puolusti katolisen kirkon todellisuuskuvaa. Paavi oli sen mukaan erehtymätön. Se omaksui Augustinuksen tavoitteen Jumalan hengellisen valtakunnan luomisesta maan päälle ja ryhtyi rakentamaan sitä.
Eri maissa toimiessaan jesuiitat korostivat äidinkielen, paikallisen kulttuurin sekä myös paikallisten uskonnollisten ja hengellisten perinteiden merkitystä. He eivät kieltäneet sitä todellisuutta, josta heidän oppilaansa tulivat, vaan tutustuivat siihen itsekin perusteellisesti.
Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Syntyi uusi koulumuoto: jesuiittakollegio. Ne olivat sisäoppilaitoksia, joissa vallitsi sotilaallinen kuri. Koulut olivat ilmaisia, maalliset viranomaiset maksoivat kulut, mutta järjestö piti koulutuksen valvonnan itsellään. Kouluissa oli sisä- ja ulko-osasto (aatelisille).
- Paikalliset lähtökohdat otetaan vahvasti huomioon opetusohjelmassa
- Tiukka pitäytyminen puhtaassa opissa. Uskonnon opetuksessa ei hyväksytty itsenäistä ajattelua. Mutta toisaalta ketään ei käännytetty uskomaan.
- Laaja ja monipuolinen opetusohjelma. Jesuiitat ovat aina halunneet kouluttaa etenkin niitä, joista aikanaan tulisi yhteiskuntansa johtajia. Kasvatuspäämääränä oli katolisen uskon puolesta henkisesti taistelevat miehet. Tuossa sodassa tarvittiin hyvä tieteellinen ja teologinen koulutus. Latinalla ja uskonnolla oli hallitseva rooli.
- Jesuiitat arvostivat myös käytännön taitoja. Kirkon edun ajajan oli mm. oltava taitava puhuja. Myös perusteellinen sotilaallinen koulutus ja erilaiset ruumiilliset harjoitukset jopa tanssi olivat olennainen osa jesuiittojen koulutusta.
- Humanistien ideoiden mukaisesti koulussa opiskeltiin klassisia kieliä ja luettiin antiikin ajan huolella valittua kirjallisuutta. Uusi oppiaine oli eruditio: yhteenveto kaikesta siitä reaalitiedosta, jota sivistyneistön katsottiin tarvitsevan. Myöhemmin tämä aine on jaettu eri reaaliaineiksi. Uskonnon opetuksessa keskeistä oli osallistuminen kirkollisiin toimituksiin.
- Jesuiittakasvatuksen erikoisuuksia ovat ulkopuolisille vaikeasti avautuvat hengelliset harjoitukset. Ne jatkavat kirkon vanhaa perinnettä: sielunhoitoa. Loyola kirjoitti itse oppaan näiden harjoitusten ohjaajille. Harjoitusten avulla pyrittiin kokemaan Jumala hiljaisuutta ja eri aisteja hyväksi-käyttämällä. Tekniikkaan kuuluu Raamatun lukua, mietiskelyä, omien ajatusten reflektointia ja anne-tuista aiheista rukoilua.
- Kontrolli oli tärkeää. Koulussa oli monipuolinen valvonta- ja vakoilujärjestelmä. Kasvatuskeinoina oli mm. katumusharjoituksia.
2. Tietokäsitys
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?
Jesuiittajärjestön lähtöajatuksena oli usko kirkon erehtymättömyyteen myös silloin, kun inhimillinen järki tai moraali edellyttivät toisenlaista tulkintaa. Myös Paavi oli erehtymätön.
Jesuiittojen odotettiin käyvän itsekseen läpi omaa toimintaansa ja arvioivan sitä päivittäin. He ajattelevat, että vain jatkuvan arvioinnin avulla ihminen voi harjaantua erilaisissa tilanteissa valitsemaan mahdollisimman hyvän tavan toimia. Tässä on aihiona dynaamisen, kehittyvän tiedon idea.
Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Uskonnon (opin) suhteen ei hyväksytty itsenäistä ajattelua
- Kielten opetuksessa käytettiin Vivesin ja Sturmin uusia menetelmiä; kieltä ei opeteltu kieliopista käsin.
3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?
Veljeskunnan ihmisihanne tiivistyi kolmeen lupaukseen: lupaus köyhyydestä, naimattomuudesta ja kuuliaisuudesta. Ihmisihanteeseen otettiin elementtejä myös humanismista. Veljeskunta ei kuitenkaan edellyttänyt ulkopuolisten sitoutuvan köyhyyteen tai naimattomuuteen.
Mitä tämä merkitsi opetukselle?
- Oppilaita kohdeltiin inhimillisesti. Kuria ei pidetty yllä pelolla vaan vetoamalla oppilaiden harrastuksiin ja kunnianhimoon. Jesuiitat olivat taitavia suostuttelemaan. Keinovalikkoon kuului myös tietyissä tilanteissa sormien läpi katseleminen. Jos jouduttiin turvautumaan fyysiseen kuritukseen, sitä ei antanut opettaja vaan koulun ulkopuolinen korrektori. Toistuvasti kuriton oppilas jouduttiin erottamaan.
- Oppisaleihin tuotiin oppilaille penkit. Enää ei tarvinnut istua oljilla. Jesuiitat kiinnittivät huomion kunnollisten koulurakennusten tarpeellisuuteen.
- Jesuiitat osasivat myös, niin kuin nykyään sanotaan, motivoida oppilaitaan. Leikki oli tärkeää. Kilpailu oli yksi tärkeä kiinnostuksen herättäjä. Jesuiitat ottivat käyttöön kiitoksen. Eri luokat ja saman luokan sisäiset ryhmät kilpailivat keskenään. Erityisen hyvin menestyneille oppilaille annettiin palkintoja, kunnianimiä ja muuta julkista tunnustustusta. Heidän nimensä kirjoitettiin tauluihin, jotka ripustettiin koulusalien seinille. Palkinnot jaettiin loisteliain menoin. Oppilaiden yksilölliset luonteenpiirteet pyrittiin ottamaan huomioon. Opetus oli järjestetty kurssimuotoisesti siten, että kukin saattoi edetä omaa tahtiaan.
- Jokaisella oppilaalla oli kilpatoveri, joka paitsi että valvoi häntä ja antoi ilmi hänen erehdyksensä, myös oikoi hänen virheensä. Jesuiitat uskoivat siis myös valvontaan.
- Vanhemmat oppilaat toimivat apuopettajina.
4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?
Opetuksen kaksi päämuotoa olivat luento ja kysely. Luennolla tarkoitettiin opettajakeskeistä esitystä, jossa oppitunnin teemaa monipuolisesti valaistiin. Opettaja ei saanut sanella; praelectio oli eräänlaisen luennon ja selityksen välimuoto. Koulutyötä elävöitettiin näyttömäesityksin, joihin opettajat ja oppilaat olivat sepittäneet tekstejä. Myös oopperaa ja balettia harrastettiin.
Asioita kerrattiin jatkuvasti, muistin kannalta oikeaoppisesti rytmitelleen. Tunnin alussa kerrattiin lyhyesti edellisellä kerralla läpikäyty. Tunnin lopuksi kerrattin juuri käsiteltty. Yksi päivä viikossa oli varattu viikon aikana opitun kertaamiseen.
Jesuiitat osasivat myös käsitellä oppilaitaan niin, etteivät nämä kyllästyneet koulunkäyntiin. Jesuiitat oivalsivat, että menestyminen opinnoissa ei suinkaan kasva ponnistuksen kasvaessa. Koulu alkoi aamulla puoli kahdeksan. Koulupäivä oli lyhyempi kuin sen ajan kouluissa, yleensä. Siihen kuului vain viisi oppituntia. Läksyt olivat lyhyitä. Välitunteja ja muita vapaa-aikoja oli runsaasti. Yksi päivä viikossa, keskiviikko tai torstai oli vapaapäivä. Fyysisiin harjoituksiin oli varattu riittävästi aikaa. Ratsastusta, metsäsystä, uimista, jopa biljardinpeluuta. Opettajankoulutusta (hyvät opettajat)
Oppisaleissa oli penkit oppilaita varten.
Erasmuksen idean tavoin opetus järjestettiin luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasti. Tyypillisessä jesuiittakollegiossa oli viisi luokkaa, ja jokaiselle niistä oli annettu omat oppisisältönsä. Nyt alettiin odottaa myös oppikirjoilta soveltumista tietylle asteelle.
Jesuiittaopettajien tehtävänä oli rakentaa oppilaisiin lämmin kiintymyssuhde. Tiukka kurinpito turmelisi sen.
Yhteenvetoa
Yritän tiivistää vastauskonpuhdistuksen didaktiset ideat:
Syntyi uusi koulumuoto: jesuiittakollegio. Ne olivat oppilaille ilmaisia, maallisten viranomaisten rahoittamia sisäoppilaitoksia, joissa vallitsi sotilaallinen kuri mutta myös hyvin humaani ilmapiiri. Kouluissa oli sisä- ja ulko-osasto (aatelisille): Näin mukaan saatiin tulevia vallanpitäjiä. Opetusohjelma oli sopivan "aatelinen".
Opetusohjelma oli erittäin monipuolinen ja paikalliset olosuhteet huomioonottava. Siinä yhdistyi katolisuus (opin puhtaus), humanismi ja antiikin esikuvat, latinan kieli ja retoriikka. Aineksia annettiin niin sielulle kuin ruumiille. Uskoa myytiin hienovaraisesti- ei pakottamalla vaan uudella työtavalla: ohjatuilla hengellisillä harjoituksilla. Aivan uusi oppiaine oli eruditio (yhteenveto kaikesta siitä reaalitiedosta, jota sivistyneistön katsottiin tarvitsevan), joka oli reaaliaineiden emo.
Perinpohjainen opetussuunnitelma: Ratio Studiorum rakentui Erasmuksen idealle: luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasta opetuksesta. Tyypillisessä jesuiittakollegiossa oli viisi luokkaa, ja jokaiselle niistä oli annettu omat oppisisältönsä. Oppikirjoja alettiin laatia niin, että ne soveltuisivat tietylle asteelle.
Menetelmäkirjo on todella vakuuttavaja peittävä. Opetuksen kaksi päämuotoa olivat luento ja kysely. Ensin kuultiin opettajakeskeinen esitys, jossa oppitunnin teemaa valaistiin monipuolisesti selityksin. Sitten oppilaat saivat kysellä. Koulutyötä elävöitettiin näyttömäesityksin, joihin opettajat ja oppilaat olivat sepittäneet tekstejä. Myös oopperaa ja balettia harrastettiin. Ideoita "parastettiin" myös parhailta protestanttikouluilta: Kielten opetuksessa käytettiin Vivesin ja Sturmin uusia menetelmiä; kieltä ei opeteltu kieliopista käsin.
Asioita kerrattiin jatkuvasti, muistin kannalta oikeaoppisesti rytmitelleen. Tunnin alussa kerrattiin lyhyesti edellisellä kerralla läpikäyty. Tunnin lopuksi kerrattin juuri käsiteltty. Yksi päivä viikossa oli varattu viikon aikana opitun kertaamiseen.
Opettajan roolia kehitettiin huimasti sekä pedagogisen että didaktisen suhteen osalta. Jesuiitat kouluttivat opettajia. Jesuiittaopettajat olivat taitavia suostuttelemaan. Keinovalikkoon kuului myös tietyissä tilanteissa sormien läpi katseleminen (vrt. caring-idea). Jos jouduttiin turvautumaan fyysiseen kuritukseen, sitä ei antanut opettaja vaan koulun ulkopuolinen korrektori. Jesuiittaopettajien tehtävänä oli rakentaa oppilaisiin lämmin kiintymyssuhde. Tiukka kurinpito turmelisi sen.
Oppilaiden yksilölliset luonteenpiirteet pyrittiin ottamaan huomioon. Opetus oli järjestetty kurssimuotoisesti siten, että kukin saattoi edetä omaa tahtiaan.
Jesuiitat osasivat myös, niin kuin nykyään sanotaan, motivoida oppilaitaan. Kilpailu oli yksi tärkeä kiinnostuksen herättäjä. Jokaisella oppilaalla oli oma kilpatoveri. Eri luokat ja saman luokan sisäiset ryhmät kilpailivat keskenään. Erityisen hyvin menestyneille oppilaille annettiin palkintoja, kunnianimiä ja muuta julkista tunnustustusta. Heidän nimensä kirjoitettiin tauluihin, jotka ripustettiin koulusalien seinille. Palkinnot jaettiin loisteliain menoin. Jesuiitat ottivat käyttöön kiitoksen.
Myös oppilaiden roolia laajennettiin. Luokissa keskusteltiin aktiivisesti. Vanhemmat oppilaat toimivat apuopettajina.
Jesuiitat osasivat myös käsitellä oppilaitaan niin, etteivät nämä kyllästyneet koulunkäyntiin. Jesuiitat oivalsivat, että menestyminen opinnoissa ei suinkaan kasva ponnistuksen kasvaessa. Koulupäivä alkoi aamulla puoli kahdeksan (siis myöhään) ja oli lyhyt: Siihen kuului vain viisi oppituntia. Läksyt olivat lyhyitä. Välitunteja ja muita vapaa-aikoja oli runsaasti. Yksi päivä viikossa, keskiviikko tai torstai oli vapaapäivä. Fyysisiin harjoituksiin oli varattu riittävästi aikaa. Ohjelmaan kuului ratsastusta, metsäsystä, uimista, jopa biljardinpeluuta.
Mikä oli todella uutta
PAKKO sanoa: koko ote on uusi verrattuna keskiaikaiseen kouluun. Se on kuin mixaus kaikkein parasta menneiltä aikakausilta. Erityisen paljon on kehitelty eteenpäin humanistien ja renessanssi-ajattelijoiden ideoita. Ennen muuta ulko-osastossa.
Perinpohjaisesti laadittu opetussuunnitelma vuosiluokka- ja aineajatteluineen. Reaaliaineiden esiinmarssi eruditiossa. Lempeyttä, viihtyvyyttä, opettajan ja oppilaan kiintymystä, menetelmällistä vaihtelua, oppilaiden toimintaa, lepoa...ja samalla tiukkaa pyrkimystä oppia niin tehokkaasti kuin mahdollista. Rangaistusten rinnalle jopa ohi nousevat palkinnot. Motivaatiota nostettiin kilpailun avulla.
Sisäosastossa elää edelleen luostarihenkeä köyhyys- ja nainattomuuslupauksineen sekä kurina.
 |
| Claudio Acquaviva |
Claudio Acquavivan (1543- 1615) johdolla laadittu jesuiittakoulujen opetussuunnitelma, Ratio Studiorum (1586) oli hyvin merkittävä asiakirja. Opetus järjestettiin nyt luokkamuotoisesti asteittain vaikeutuvasti. Jokaiselle koulun toimihenkilölle annettiin suunnitelmassa omat tehtävänsä.
Ignatius Loyolan (1491-1556 jaa.) alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuulunut koulujen perustaminen. Kouluja perustettiin vain rekrytoimaan järjestöön uusia jäseniä. Silti nimenomaan jesuiittakouluista muodostui jesuiittojen yksi tärkeimmistä vaikuttamiskeinoista maailman parantamistyössä.
”Mitä hyvänsä valitsenkaan, sen tulee sen vuoksi olla sellaista, että se auttaa minua siihen päämäärään, mihin olen luotu, joten minun ei pidä panna asioita epäjärjestykseen ja alistaa päämäärä keinoille vaan keinot päämäärälle.”
”Mikä minun silmissäni on valkoista, sen uskon mustaksi, jos hierarkkinen kirkko niin määrää”, vakuutti Ignatius Hengellisissä harjoituksissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti