Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

torstaina, elokuuta 28, 2014

Suomalaisen didaktiikan kehitys. Osa 7

DIDAKTIIKAN (käytännön kasvatusta ohjaavan opin) kehitykseen vaikuttavien filosofisia ideoita kartoittavalla kesäretkelläni on jäljellä kolme pysäkkiä.

Tässä blogilastussa käsittelen ns. vallankumouksen  ajan (1750-1900) filosofian tuomia muutospaineita opetusoppeihin. Yritän siis löytää muutoksia ns. olettamusperustassa, jotka ovat voineet vaikuttaa saman ajan suurten pedagogien (mm. Rousseau, Pestalozzi, Fröbel, Herbart, Spencer…) kasvatusoppeihin.

1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?

Jumala oli tänä ajanjaksona edelleen todellisuutta suurelle osalle. Toki julkaistiin myös ajatuksia, ettei Jumalaa ei ole (vrt. jo Thales "maailmaa ei ole luotu"). Nyt esitetään, että "kuvittelemme vain olennon, jossa on kaikki ihmiskunnan paras" ja että "uskonto on ooppiumia kansalle".

Valtava kehitys koetaan tekniikassa ja tieteessä, ja se muutta koettavaa todellisuutta.  Teollinen vallankumous alkaa 1730.  Ihmiset siirtyvät  työn perässä maalta kaupunkeihin. Maailmankauppa kiihtyy. Valtiokehitys kiihtyy.

Syntyy rikas keskiluokka. Syntyy köyhälistö. Eriarvoisuus tunnistetaan ja koetaan vääryydeksi. Hallitsijoiden jumalallinen oikeus valtaan kiistetään. Kansalaiset kapinoivat. Ranskassa toteutuu suuri vallankumous. Yhdysvallat syntyy. Napoleon valloittaa maailmaa ja tuhoutuu. Sotien  melskeissä syntyy köyhyyttä, kurjuutta, sairautta ja orpoutta.

Tämän ajanjakson aikana käsitykset  todellisuudesta  voi jäsentää vaihtoehtokirjoksi:
- on olemassa kaksi todellisuuutta; tämänpuoleinen, josta saamme tietoa järjellä ja tuonpuoleinen, joka pitää uskoa. (teologinen)
- on olemassa hengen maailma ja fyysinen maailma (ideaalinen + materiaalinen)
- on olemassa kaksi todellisuutta: aistittava maailma (materia) ja sen takana oleva todellisuus, josta emme saa aisteilla tietoa (mm. Kant)
- on olemassa kaksi todellisuutta: aistittava maailma (materia) ja sen takana oleva todellisuus, josta voimme saada tietoa (Schopenhauer: oivallamme intuitiossa)
- maailma on todellisuudessa vain henkeä, ja siitä voidaan saada tietoa.
- maailma on todellisuudessa vain materiaa. (Marx)

Materian osalta uskotaan yleisesti luonnonlakeihin. Empirismi saavuttaa huippunsa Humessa.

Hengen maailma voi olla uskonnollinen (jumalan tahto). Se voi olla historian henki, yhteinen tajunta (rakentava tahto, Hegel). Se voi olla ilmiömaailmaa ohjaava tahto (suunnaton, ajaton ja vailla päämäärää mieletön tahto, Schopenhauer).

Filosofiassa huomio kohdistuu yhteiskuntaan ja sen kehitykseen. Osa uskoo optimistisesti maailman kehittyvän koko ajan paremmaksi (maailma ei olekaan juuri nyt paras mahdollinen). Sen vastapainoksi syntyi rousseaulainen käsitys, että ihmiskunnan kulta-aika oli menneisyydessä - ei antiikissa vaan paljon aikaisemmin. Luonto on hyvä, kulttuuri huono. Takaisin luontoon!

Syntyy myös kaksi vahvaa näkemystä siitä, että kulta-aika on vasta edessä.  Ihmisten maailma kehittyy kriisien kautta. Hegelin mukaan maailman  kehitys oli  hengen kehitystä kohti täydellisyyttä; kukin idea sisältää vastakohtansa, ja niiden yhteentörmäyksestä syntyy synteesi, joka on täydellisempi idea (esim. ajatus ei-oleminen, oleminen - vrt. tulemisen käsite). Marx siirtää tämän dialektisen kehityksen ajatuksen materian maailmaan, ja esittää, että maailma kehittyy vastakkaisten luokkien taistelussa suhteessa omistamisessa tapahtuviin muutoksiin. Lopullisena tavoitteena on eturistiriidaton yhteiskunta: kommunismi.

Schopenhauerille maailma ei ole paha eikä hyvä, vaan mekityksetön.

Miten tämä vaikutti opetukseen?
- Koulutustarpeita noussee kaupankäynnissä tarvittaviin vieraisiin kieliin, matematiikkaan
- matematiikan  merkitystä  korostaa myös käsitys, että kokemuksemme on luonteeltaan matemaattinen
- luonnontieteiden opetuksen merkitys kasvaa
- hyödyn korostaminen
- latinan itsestään selvä asema verrattuna elävien kielten asemaan kyseenalaistetaan

2. Tietokäsitys
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?

Ihmisen arkinen tieto maailmasta kasvoi huimaa vauhtia mm. kaupankäynnin vuoksi.

Filosofiassa jatkui kiista siitä, mitä ihminen voi maailmasta tietää. Onko ihmisellä mielessään synnynnäisiä ideoita?  Empiristit olivat vahvasti sen takana, että  voimme tietää vain aistein havaittavasta maailmasta, emme todellisuudesta sellaisenaan (vrt.  Locke, Kant)

Klassisen tietokäsityksen rinnalle (jossa tieto on perusteltu, tosi uskomus) nousi  haastajia. Esitettiin, että totuuden käsitettä ei tarvita; Ihminen ei voi tietää muusta maailmasta kuin aistien maailmasta, johon tietomme rajoituvat (ei siis ole totuutta, johon verrata). Totuuden käsitteen haastoi myös pragmatismi. Totta on se, mikä toimii.

Tiedon varmuutta epäiltiin myös. Esitettiin,  että pysyvää, yleistä tietoa ei ole. Kukin aika ja kukin kulttuuri tietää eri lailla asioista ja se riittää tuolloin.Tietoa joudutaan aina korjaamaan. Tieteelle annettiin tehtävä: olla järjestelmä, jonka avulla saavutetaan yksimielisyys. Tiedon vastakohtana myös tunnetta ja intuitiota arvostetaan (romantiikka)

Tiedon muuttumisen ideasta  syntyy valitusmiesten piirissäkäsitys, että uuden tiedon avulla maailma kehittyy paremmaksi. Tieto halutaan koota encyclopedioihin.

Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- aistien merkitys on tärkeä
- historian opetuksen arvo
- kansan valistamisen idea kansakoulun muodossa saa lisää perusteita
- ylipäätään ihmisten valistamisen idea saa vahvistusta
- käytännön hyöty korostuu
- kansallinen kasvatus
- toiminnallisuuden yhteys tiedon  syntyyn

3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?

Elämän päämääränä oli edelleen onnellisuus (jo antiikissa käiste eudaimon), joka toki ymmärrettiin eri tavoin. Yksi uusi tulkintaoli, että  inhimillistä toimintaa johdattaa vain kaksi voimaa: kivun välttäminen ja nautinnon tavoittelu.

Onnellisuuden tavoittelu  arvo myös kiistettiin. Esitettiin,  että onnen tavoittelu on typerää ja turhauttavaa. On lakattava tahtomasta (Schopenhauer). Helpotusta saa musiikista ja mietiskelystä. Elämän tavoitteena oli nirvana.

Kirkon käsitys siitä, että ihminen on syntyään paha, saa rinnalleen Rousseaun käsityksen, että ihminen - ja luonto- ovatkin hyviä.

Ihmistä yritetään määritellä monin tavoin. Kirkon piirissä ihminen oli langennut, Jumalan kuva.
Adam Smith määritteli ihmisen kauppaa käyväksi eläimeksi.  Juuri kaupan tekeminen, vaihtaminen erotti ihmisen muista eläimistä. Sopimukseen päästään, kun kauppa hyödyttää molempia. Hegelin mukaan ihminen oli läpikotaisin historiallinen olento, jota ajan henki saattoi käyttää välikappalleena. Kantin mukaan ihmisellä oli vapaa tahto. Kierkegaardille ihminen oli itseohjautuva yksilö.  Ihmisen tekee ihmiseksi hänen kykynsä tehdä valintoja. Darwin julkaisi vuonna 1859 teoksensa ”Lajien synty”, joka  sijoitti ihmisenkin osaksi evoluutioketjua- siis eläimeksi.

Esitettiin, että ihmisen perushalujen takana onkin ilmiömaailmaa ohjaava tahto (suunnaton, ajaton ja vailla päämäärää oleva mieletön tahto).

Kirkon mielestä uskon piti ohjata ihmistä hallitsemaan luontoaan.  Osan mielestä tuo rooli kuului järjelle. Rousseaulaiset taas esittivät, että ihmisen luonto on hyvä, ja järki kaiken pahan alku ja juuri.  Ihmisen piti luottaa tunteisiinsa, vaistoihinsa ja intuitioon.

Ihmisen nähtiin tarvitsevan toisia ihmisiä. Mm. Smith korosti yhteistyön merkitystä työnjaon maailmassa.Syntyi käsitys valtiosopimuksesta. Toisten mielestä ennen sitä elämä oli kurjaa, köyhää ja lyhyt.  Toisten mielestä ihmiset olivat alun alkaen onnellisia (paratiisissa).  Omaa aikaa kritisoitiin. Erityisesti sitä, että rikas vähemmistö hallitsi äänetöntä ja voimatonta köyhien enemmistöä. Ihminen alettiin nähdä  oman yhteiskuntaluokkansa jäsenenä.  Vaatimukset demokratiasta voimistuivat.  Syntyi käsitys, että kaikilla ihmisillä on erityiset ihmisoikeudet; vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Myös naisten oikeuksia ruvetaan nostaamaan esille (sufragetit).

Miten vaikuttaa opetukseen
- Pinnalle nousi ajatus, että kasvatuksessa pitää luottaa ihmisen luontoon ja omaan mielenkiintoon, intuitioon, toisaalta uskottiin yhä järkeen.
- syntyy ns. luonnollisen rangaistuksen idea.
- filantropismin piirissä syntyy kouluja köyhille lapsille
- lapsuuden erityisluonne alkaa  avautua
- idea valinnanvapaudesta
- hyödyn merkitys
- myös tytöille kuuluu koulutus.
- yksilön rooli (Kierkegaard, vrt. Kant- jokaisella oma versio todellisuudesta- havaintojen pohjalta).
- velvollisuusetiikka hyvä työkalu moraalikasvatukseen

4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?

Rationalistit uskovat yhä sanojen ja käsitteiden merkitykseen. Empiristit korostivat aistein merkitystä oppimisessä. Mm. Rousseau kiinnittää huomiota siihen, että  eri ikäisinä opitaan eri lailla.

Yksilön oppimisen rinnalle syntyy käsitys kollektiivisen hengen oppimisesta.

Yhteenvetoa

Yritän vielä tiivistää 1750-luvulta alkavan vallankumousten aikakauden filosofiasta nousevia didaktiikkaan vaikuttavia ajovoimia.

Nämä jo 1600-luvulla näkyvissä olleet ajovoimat elivät edelleen
- Uskonnon  merkitys oli edelleen hyvin vahva, vaikka sitä haastettiin. Jännite uskon ja tiedon välillä oli suuri.
- Havaintojen merkittävyys tiedon syntyyn; Sanoista opettelun rinnalla havainnoista oppiminen;  Tietoa  saatiin aisteilla ympäristöstä.
- Paineet realipedagogiikalle:  ennen muuta luonnontieteiden ja matematiikan opetukselle.
- Hyödyn vaatimus (myös ruumiin kasvatus eritysesti Spencer)
- Asioita sai epäillä. Epäily ei ollut kiellettyä.
- Yksilön tahdon merkitys ymmärrettiin (mutta myös haluttiin sammuttaa)
- Uskottiin, kuten jo osa antiikin aikana, että tietoa tulee koko ajan lisää.
- usko kasvatuksen merkitykseen

Nämä ajovoimat olivat ehkä uusia:
- Koulutustarpeita noussee kaupankäynnissä tarvittaviin vieraisiin kieliin; latinan itsestään selvä asema verrattuna elävien kielten asemaan kyseenalaistetaan
- historian opetuksen arvo
- kansan valistamisen idea kansakoulun muodossa saa lisää perusteita
- ylipäätään ihmisten valistamisen idea saa vahvistusta
- kansallinen kasvatus
- toiminnallisuuden yhteys tiedon  syntyyn
- Pinnalle nousi ajatus, että kasvatuksessa pitää luottaa ihmisen luontoon ja omaan mielenkiintoon, intuitioon, toisaalta uskottiin yhä järkeen.
- syntyy ns. luonnollisen rangaistuksen idea.
- filantropismin piirissä syntyy kouluja köyhille lapsille
- lapsuuden erityisluonne alkaa  avautua
- idea valinnanvapaudesta
- myös tytöille kuuluu koulutus.
- yksilön rooli (Kierkegaard, vrt. Kant- jokaisella oma versio todellisuudesta- havaintojen pohjalta).
- velvollisuusetiikka hyvä työkalu moraalikasvatukseen
- yksilön oppimisen rinnalle syntyy käsitys kollektiivisen hengen oppimisesta.

Todisteita

David Hume (1711-1776). Humen empirismi on empirismin huipentuma ja umpikuja. Hänen mukaansa myötäsyntyisiä ideoita ei ole. ” Viisas mittaa uskonsa (tosiasioista) todisteilla”.

Hume: Edes minää ei ole, on vain havaintoja. On vain havaitsija ja koettujen aistivaikutelmien kimppu.

Hume kritisoi induktiivista päättelyä.  Emme havaitse syytä (pallo a törmää  palloon b). Jos tieto perustuu havaintoon, kausaalisuus ei ole tietoa. Emme voi myöskään tietää, onko tulevaisuus havaitun menneisyyden kaltainen. Uskomme, että aurinko nousee huomenna, koska olemme tottuneet siihen. Tuolle uskolle ei ole rationaalisia perusteita, mutta tapa kertoo, että se on todennäköistä. Vaikka induktiivista päättelyä ei voida todistaa, se on silti käytännöllistä. (Myöhemmin tämä poikii Popperin idean tieteellisen teorian falsifionnin vaatimuksesta). Luotamme todellisuuden lainmukaisuuteen, muttemme voi tietää sitä. Tietoteoreettisesti tämä johtaa skeptismiin. Varmuutta ei ole edes jumalasta. Tiede ei myöskään päädy luotettavaan tietoon (koska se perustuu välittömiin aistihavaintoihin ja induktioon).

Humen giljotiini: Pelkistä tosiasioista ei voi johtaa eettisiä (arvo)päätelmiä. Siitä, miten on, ei voi päätellä miten pitää olla.

Jean- Jacques Rousseau (1712-1778): "Ihminen on syntynyt vapaana ja kaikkialla hän on kahleissa". Rousseau käänsi  Hobbesin yhteiskunta-sopimuksen nurin: Hobbesin mukaan luonnontilassa elämä oli yksinäinen, köyhä, julma, raaka ja lyhyt. Sivilisaatio asetti rajoituksia vaistoille. Rousseaulle yhteiskunta olikin haitallinen, hän kritisoi lakeja, jotka oli säädetty vain suojaamaan omaisuuden omistajia. Ihmisellä oli hänen mukaansa  kyky myötätuntoon, joka heikkeni sivilisaation myötä. Tämä johtui järjestä! Yläluokan johtamalle valtiolle oli vaihtoehto: kansalaisten johtama valtio.

Rousseau syytti kasvatusjärjestelmää tuon ajan yhteiskunnan kiroista. Järjen sijaan oli koulittava aisteja. Häm haastoi myös kirkkoa sydämen uskonnollaan.

Rousseaun ajattelu vaikutti moneen filosofiin mm. Humeen, Hegeliin, Marxiin ja Rawliin (”oikeudenmukaisuus on reiluutta").

Adam Smith (1723-1790): Markkinat luovat oikeudenmukaista yhteiskuntaa.  Markkinoiden ”näkymätön käsi” hinnoittelee tuoteet tehokkaammin kuin valtio.

Jokapaikan höylät eivät Smithin mukaan pärjää  teollistuvassa yhteiskunnassa. Yhteiskunta hyötyy yksilöiden oman edun tavoittelusta. Rahan keksimisen jälleen vain ne, jota eivät voi tehdä työtä, tarvitsevat hyväntekeväisyyttä, muut saatoivat mennä markkonoille vaihtamaan työnsä /työstä saadut rahat toisten ihmisten työstä syntyneisiin tuotteisiin.

Immanuel Kant (1724-1804) oli uuden ajan suurin filosofi, sillanrakentaja, keskitien löytäjä. Hän yhdisti rationalismin ja empirismin parhaat palat.

Kant  erotti  ilmiöt ja oliot sinänsä =transendentaalinen idealismi. On kaksi maailmaan: ruumiimme ja ulkomaailma (todellisuus).

Todellisuus ei ole sellainen, kuin millaisena sen aistimme. Todellisesta maailmasta, olioiden maailmasta,  ”Das Din an sich” emme voi saada yleispätevää tietoa. Tiedämme vain, että se on olemassa ja että se aiheuttaa havaintomme.

Tavoitamme ”oliot” vain sellaisina, kuin ne ilmenevät meille ilmiöiden maailmassa. Tiedon kohteena on siksi ilmiömaailma. Tiedon ulkopuolelle jäävät oliot sinänsä.  Kantin mukaan emme voi tietää yliaistillista ideoista. Tuota olioiden maailmaa voi kuitenkin lähestyä uskon avulla.

Kaikki tietomme alkaa kokemuksesta, mutta kaikki tietomme ei tule kokemuksesta. On olemassa kahdentasoista tietoa: kokemusperäinen tieto ( a posterioiri) maailmassa olevista olioista ja transendentaalinen tieto (a priori), joka edeltää kokemusta (aika, avaruus, kausaalisuus). Ihmismielessä on valmiina tiettyjä käsitteitä/kykyjä (kategorioita), kuten kausaalisuus, aika ja avaruus.  Näemme aina kaiken inhimillisesti, ihmiselle ominaisen järjen mukaisesti. Meillä on ikäänkuin päässämme silmälasit, joiden kautta  tarkkailemme maailmaa.

Kokemuksemme maailmasta sisältää kaksi elementtiä: kyky tunnistaa olioita ajassa ja paikassa sekä kyky käyttää käsitteitä, ymmärrys. Kokemuksemme on luonteeltaan matemaattinen. Meillä ei ole kokemusta muista kuin ajassa ja avaruudessa olevista olioista. Niiden ulkopuolella olevista asioista emme voi tietää yhtään mitään.

Maailma on siis kaksitasoinen (kuten Platonillakin); Kant piti omaa oivallustaan kopernikaanisena kumouksena.  Auki jää, kuinka oliot sinänsä saavat aikaan ilmiömaailman, jota voimme havaita.

Kantin filosofia on empiiristä realismia (vrt. Berkeley ei erota ilmiöitä ja olioita sinänsä). Kantin mukaan olioiden olemassaolo ei ole riippuvaista niiden havaitsemisesta.

Kant halusi myös rakentaa siltaa tiedon ja uskon välille. Hän päätyi näkemykseen, että Jumalan olemassaoloa ei voi perustella järjellä vain uskolla.

Kantin mukaan  jokaisen oma elämä tuo erilaisuutta itse tietämiseen. Vaikka tietokykymme on perustaltaan samankaltainen,  tietomme ovat erilaisia, koska  jokainen meistä  elää eri elämää.

Kantille hyvä palasi velvollisuuden käsitteeseen. Hyvää on tahto noudattaa universaaleja moraalilakeja, joita itsenäinen ihmisolento päättää vapaasti noudattaa velvollisuudentunnosta, ei palkkioiden toivossa, ei rangaistusten pelossa eikä tunnesyistä esim. säälistä tai rakkaudesta. Siveellinen teko tehdään kunnioituksesta moraalilakia kohtaan. Kant ei yksityiskohtaisesti määrittele, mitä nämä  lait ovat. Muutaman asian hän nostaa esiin: Ihmistä on aina kohdeltava päämäärällisesti, ei koskaan keinona päästä päämäärään. Ihmisen tunnistaa moraalilain pohtimalla, voiko teko tulla  yleiseksi laiksi. Saavatko kaikki toimia samalla tavalla?

Kant omaksui Erasmus Rotterdamilaisen kasvatusoptimisten käsityksen: ”ihminen tulee ihmiseksi vain kasvatuksen avulla ja pääasiallisesti sellaiseksi, millaiseksi kasvatus hänet tekee”. Ihminen - ainoana luonnon  olentona - tarvitsee kasvatusta.

Kantin kasvatuksen päämäärä: täydellinen ihmisyys. Uskoi kouluopetukseen (suunnitelmallisuus). Keinovalikossa suunta pakosta vapauteen. Katekeettinen metodi ok. Keskitien idea kasvatuksessa. Tärkeää itsenäinen ajattelu ja opettelu sen itsensä vuoksi. Hyödyn periaate.Työ arvokkaampaa kuin leikki (tulos). Velvollisuudet tuli perustella.

Jeremy Bentham (1748- 1832): Inhimillistä toimintaa johdattaa vain kaksi voimaa: kivun välttäminen ja nautinnon tavoittelu. Kaikki päätökset olisi tehtävä niin, että  päämääränä on suurin mahdollinen onnen tuottaminen mahdollisimman monelle ihmiselle. Onnellisuuden matemaattisessa kaavassa kaikki nautinnon muodot olivat samanarvoisia.

Georg Hegel (1770-1831) : Todellisuus on historiallinen prosessi.

Hegel  toi filosofian keskusteluun kehityksen ajatuksen. Maailma ei ole pysyvä olotila, se kehittyy koko ajan. Kaikki muuttuu vastakohdikseen (jo Herakleitos).

Maailma on henkeä. Maailman kehitys on hengen kehitystä. Henkeä (Jumala) on kaikkialla, kaikissa hengissä. Eri ajoilla ja valtioilla  on oma henkensä, jonka kautta yksilö on yhteydessä maailman henkeen.  Preussi oli tuolloin hengen huippu. Hengen olemus on  järki. Henki oppii koko ajan ja saavuttaa lopulta täydellisen ymmärryksen.

Todellisuus on henki, järki, tietoisuus (käsitteet).

Maailman ja ihmiskunnan  historia ovat  aatteiden ja  ideoiden välistä kamppailua, joka tapahtuu maailmaan sisäänrakennetun dialektisen kaavan mukaan;  vastakohtien törmääminen vie kehitystä eteenpäin. Vastakohtien välinen taistelu sulattaa käsitteet lopulta toisiinsa, ja näin syntyi uusi lähtökohta.  Hegelin mukaan kehitys on perusolemukseltaan positiivista siis  edistystä. Se on kulkua yhä suurempaa vapautta kohti.

Hegelille ihminen oli läpikotaisin historiallinen olento. Yksilöt olivat hengen tapa tyhjentää itsensä aikaan. Toteuttaessaan omia intohimojaan, ihminen tuli toteuttaneeksi historian tarkoituksia.

Arthur Schopenhauer (1788-1860): Maailma ei ole paha eikä hyvä, vaan merkityksetön.

John Stuart Mill (1806-1873) oli utilitarismi. Päätökset tulisi tehdä periaatteen ”suurin mahdollinen hyvä/onni  mahdollisimman monelle”.  Millin mukaan oli eroja mielihyvän laadussa (ero mielihalujen tyydyttymisellä ja omantunnon teoilla).  Onnellisuus on sitä/onnea tuottaa, kun saa sitä mitä todella haluaa.  Onnen tavoittelua ei saa rajoittaa.- yksilön vapaus. Yksilön oma etu ei kuitenkaan ole riittävä oikeutus vahingoittaa toista. Jokaisen tulisi saada elää rauhassa tavalla, joka tuottaa heille onnea. Mill puolusti sananvapautta, naisten oikeutta koulutukseen ja vapaata markkinataloutta.

Soren Kierkegaard (1813-1855) esitti, että meillä  on täydellinen valinnanvapaus. Elämämme määräytyy teoistamme käsin, jotka taas määrätyvät valintojemme kautta. Moraaliset ratkaisut ovat joko hedonistisia tai eettisiä (vrt. Hegel). Vallinnanvapaus ei tuo onnea vaan ahdistusta. Uskon ja järjen välillä on ammottava kuilu, jonka ylitse vie vain "hyppäys".  Kierkegaard korosti yksilön merkitystä. Ratkaisevaa ihmisessä on se, että hän on juuri tämä ihminen tässä.

Karl Marx (1818-1883) omaksui Hegeliltä idean: todellisuus on jatkuvassa muutosprosessissa. Hegelillä todellisuus oli ideoiden, ajatusten kehittymistä,  Marxilla yhteiskunnan. Tavoitteena ei ollut hengen vapaus vaan täydellinen yhteiskunta. Marx tutki ryhmien välisiä konflikteja. Yhteiskuntien  historia oli  luokkataistelujen historiaa, joka johtuu muutoksista tuotannossa. Vallankumouksessa hallitseva luokka aina syrjäytetään.

Ihmiskunnan vaiheet olivat Marxin mukaan  heimojärjestelmä (yhteisomistus), feodaalinen omistus ja  kapitalistinen tuotanto. Lopullisena tavoitteena oli kommunismi, jossa tuotannon välineet tulevat yhteiseen omistukseen. Tuolloin jokainen voi työskennelllä omien kykyjensä mukaan ja kuluttaa omien tarpeidensa mukaan. Sosialismin idea ei ollut Marxin oma keksintö.

Charles Sanders Pierce (1839-1914), pragmatismin perustaja:  Totuus on se tapa hahmottaa todellisuutta, joka toimii parhaiten. Tietoa ei synny  pelkästään seuraamalla vaan myös tekemällä. Kukin aika tietää omalla tavallaan os.

William James (1842-1910): Ajatus on totta, jos se toimii.

Ei kommentteja: