Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 13, 2014

Terveisiä eläkkeeltä!

Let it be- Beatles-musikaali Lontoossa oli erittäin ok.
TAKANA tosi antoisa ja viristävä 11 päivän retki britti-Popin historiaan: Lontoo- Liverpool- Llandudno-Stratford upon Avon- Lontoo. Ilmatkin suosivat. Niinpä kaksi eläkeläispariskuntaa latasi todella akkujaan mm. Beatles-bussiajelulla, - näyttelyillä ja -konsertilla. Yeah! Yeah! Yeah!

BRITANNIA on kaunis ja ruma. Luokkayhteiskunta. Rikkautta ja äärimmäistä köyhyyttä. Poliisit  kaduilla aseistettuina luotiliiveissä.  Ja vääränpuoleinen liikenne.

Lähes kaikki  suurkaupunkien hotellien, bussien, taksien, kauppojen, pubien ja ravintoloiden työntekijät ovat ulkomaalaistaustaisia. Aitoa brittiaksenttia kuulee lähinnä tv:stä. Jännää.

HALPA maa Englanti ei ole, ehkä pubien alkoholijuomia lukuunottamatta.  Rahaa palaa, siihen on syytä varautua. Makuelämyksiltä ei kannata liikoja odottaa. Suola auttaa. Fish & Chips ei ole minun juttuni. Luulen, että söin sitä ensimmäisen ja viimeisen  kerran.

Eläkepäivä nro 12
MUTTA nyt siis Suomessa. Eilen oli eläkepäivä nro 12 - ja ensimmäinen "työpäivä" eläkeläisenä lomamatkan  jälkeen. Aamu alkoi haastattelulla MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa. "Päivystävää dosenttia" tarvittiin, koska oikeat rehtorit olivat kiinni oman koulunsa hommissa. 20 rexiä oli jo kieltäutynyt. Niinpä kun puhelin soi Lontoossa, lupasin auttaa- vaikka se tarkoittikin, että nukkua ehti kolme tuntia. Aihe oli tärkeä: koulujen tilanne lukuvuoden alkaessa. Keskustelukumppanina oli  mainio lapsiasianvaltuutettumme Tuomas Kurttila. Studiossa oli myös OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen hienosti päivittyneenä ja työtarmoa täynnä. Hänen uutisensa eivät olleet iloisia. Ja jos pahin toteutuu, ne koskevat myös Espoota: Torstaina saattaa jysähtää uutispommi, mutta huuleni ovat sinetöidyt

POLIITTINEN syksy alkoi valtuustoryhmän kokouksella. Väkeä oli hienosti Laguunassa paikalla, ja henki oli korkealla.

KÄVIN eilen myös ensimmäiset  konsultointineuvottelut erään koulun kriisiytyneen toimintakulttuurin selvitysmies-tehtävästä. Huikea etuoikeus saada käyttää osaamistaan näin.

Eläkepäivä nro 13
TÄNÄÄN on listalla kaksi kokousta: klo 14 suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä  palaveerataan syyskuussa starttaavasta  suvaitsevaisuuskampanjasta (jossa olen poliittisella mandaatilla kummina). Klo 18 kokoontuu Espoon perinneseuran hallitus, jolle esittelen kirjaideaani.

PS  Eilen tuli postissa Opettajien Seniorijärjestön kirje ja jäsenkortti. Olen nyt järjestön jäsen. Kuoressa oli myös veteraaniopettajien oma lehti. Siitä enemmän myöhemmin.

Ei kommentteja: