Noin 200 erilaista opetusmenetelmää

KUINKA monta opetusmenetelmää tunnet? Kuinka moneen olet tutustunut? Kuinka monta käytät oikeasti?

Tutkimusten mukaan opettajien menetelmällinen valikko on useimmiten hurjan suppea. Vika ei ole ainakaan siinä, ettei vaihtoehtoja olisi.

Löysin kirjallisuudesta noin 200 menetelmää. Eikä mukana ole montaakaan digimetodia.


Aforismit (mietelauseet)
Aihepiirityöskentely (TN)
Aikaisemmin opetetun kuulustelu (läksynkuulustelu eri tavoin:, suullisesti, kirjallisesti, vuorotellen, satunnaisessa järjestyksessä...)
Ainekirjoitus (annettu otsikko, useita otsikoita, alku...)
5. Aivoriihi (tuotetaan ideoita, ei kritisoida; ideatalkoot- tuotetaan yhdessä mahdollisimman paljon ideoita)

Aktiivimoniste ( tarkkailutehtäviä luennon, videon seurannan tueksi, kysymyksiä, puuttuvia sanoja.. aktivoiva kysymyssarja ennen elokuva- tai tv-esitystä)
Asiantuntijavierailu (alustus, ennalta laadittuja kysymyksiä)
Askartelu tiedonhankinnan välineenä (kokeillaan)
Avustettu itseoppiminen (opettaja auttaa)
10. Demonstraatio (opettajan havaintoesitys, näyttävä opetus)

Draamaharjoitukset (hyvin monenlaisia harjoitteita)
Elaborointi (kielet: pareittain harjoittelu)
Elokuvan tms. esityksen seuraaminen (esteettisesti nauttien esim. Neill, tai etukäteen valmisteltuna) ja tekeminen (mm. animaatiot)
Esimerkkien käyttäminen (tapa konkretisoida)
15. Esitelmä (opettajan, oppilaan, asiantuntijan; oppilas voi valmistaa kotona)

Raportti, joka laaditaan esim. retkillä tehdyistä muistiinpanoista,
Esteettiset ryhmäkokemukset (yhteislaulu, yhteissoitto,  ryhmäliikunta, dramatisointi)
Etukäteen teksin lukeminen ja "märehtiminen" (Comenius)
Etäopiskelu (esim. kotoa käsin)
20. "Flipped classroom" (etukäteen kotona katsotaan clipsi, ja sitä työstetään koulussa)

Haastattelu (toimittajan roolissa)
Harjaannuttaminen (opiskelutekninen
Harjoitus (drilli)
Havainto-opetus/havaintojen teko (Pestalozzi, Cygnaeus: tarkkaillaan. sanallistetaan)
25. Henkilökohtainen ohjaus (esim. kotiopettaja seuraa harjoittelua)

Henkilökohtainen opetus (pianonsoitto)
Hiljainen, äänetön lukeminen
Hiljainen työ (lukemista, tehtäviä)
Hiljaisuusharjoitukset (Montessori)
30. Imitaatio (näyttäminen ja perässä tekeminen)

Improvisoiminen, valmistelematta esiintyminen (Koskenniemi)
Iskulauseet (mm. luokan seinillä)
Itsekorjaavat välineet ja pelit (mm. Montessori)
Itseneuvova opetus (Oiva Louhisolan INO, itseohjaava materiaali)
35. Itsenäinen työ (vrt. yksilöllinen työ ja vapaa toiminta); Itsenäisiä suunnittelu-ja organisointitehtäviä; tehtäväkortit; työkirja)

Itsenäinen,  yksilöllinen harjoitus (keino eriyttää)
Itseopiskelu itseohjaavan materiaalin avulla ja itsetestaus (vrt. välietappimalli. itseopiskelu- kontrollimalli)
Juhla (esim. luokkajuhlan suunnitelu ja toteuttamine, Koskenniemi)
Kahden asian tekeminen aina yhtä aikaa (Pestalozzi)
40. Kalamalja (akvaariokeskustelu, jossa puhujat vaihtuvat)

Kartokeetit (Oppilaat painavat ja jakavat oman tutkimustehtävänsä tulokset muille; Freinet)
Katekisaatio (ulkoaopetellut kysymykset ja vastaukset)
Kenttäretki
Kertaaminen (palautetaan mieleen jo opiskeltua)
45. Kertomukset (luettuna, kuunneltuna, katsottuna)

Keskustelu (ohjaus, kahden kesken, erilaiset keskustelumuodot)
Ketju- eli sarjatehtävät, yksikkötehtävät
Kielistudio-opetus
Kiertoharjoittelu (pistetyöskentelyä)
50. Kilpailut (kilpatoveri jesuiitat)

Kirjallinen esitys (esitelmä, joka luetaan)
Kirjallinen harjoitus (taululla)
Kirjavinkkaus (oppilaat tai aikuinen esittelee suositeltavia kirjoja. Voi vinkata muutakin)
Kirjekurssiopiskelu (yksi etäopiskelun muoto)
55. Kirjojen (tai taulutekstin) kopiointi (vihkoon)

Koe (tentti)
Kokeellinen työskentely (tehdään siis tutkimus)
Koko luokan keskustelu ongelmista
Kotitehtävät (tehtävätyypit voivat vaihdella)
60. Koulunäytelmä (oppilasryhmä, luokka tai koko koulu tekee näytelmän, oopperan tms.)

Kouluradio- ja -tv-ohjelmien seuraaminen (aikanaan erilliset tehtävävihkot opettajan tukena)
Kuorossa vastaaminen (W.James)
Kuunnelman teko (kuulokuva)
Kuuntelu roolissa (esim. Bonon hatut)
65. Kuunteluharjoitus

Kuvien selostaminen
Kyselevä opetus (klassinen metodi, jossa opettaja käyttää ns. kehittäviä kysymyksiä)
Kyselytunti (esim. oppilaat saavat kysyä opettajalta tai vieraalta)
Käsitekartat (Mind Maps) (osppilaat kuvaavat, mitä tietävät asiasta)
70. Käänteinen opetus (flipped classroom) (katsotaan esim. video kotona, koulussa jutellaan siitä)

Laboratoriotyöskentely (liittyy ennen muuta kemian opetukseen)
Laulaminen
Lehden tekeminen
Leikkivä oppiminen/leikki
75. Leirikoulu

Luento (haastatteluluento, keskusteluluento, pariluento)
Lukukappaleen läpiselittäminen (Cygnaeus)
Luontopolku (monine muunnelmineen; sovellus suunnistusradasta)
Luova askartelu, liikunta, toiminta
80. Lukemalla opettelu (mm. ymmärtävä tekstinluku/Peep Koort. Usein liittyy alleviivaaminen)

Lähteiden tutkiminen (liittyy historian opetukseen)
Majeutiikka (Sokrates) (kahdenkeskinen keskustelu käsitteistä)
Maastotyöskentely/maasto-opiskelu (tutkimus)
Mielikuvitusmatkailu
85. Muistiinpainamisen tekniikat (jo antiikin aikana)

Muistiinpanot
Mukailut luetusta
Museokäynti
Muunnostehtävät
90. Märehtiminen (Comenius, Gezelius- ruminare)

Nukketeatteri
Näyttelykävely (posterit, cafe-learning…)
Näyttelykäynnit (etukäteisvalmennus)
Näyttävä opetus (opettaja näyttää oppilaille esim. dataprojektin avulla kalan perkauksen)
95. Ohjaaminen (oppimassa olevien oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä opastaminen)

Ohjattu opetus (oppilas pystyy etenemään materiaalin ohjaamana.  Opetuspakettiin kuuluu kirja + empiirisesti testatut tehtävät. Tarkastuspisteet, joissa on mallivastaukset. Opettajaa tarvitaan)
Ohjatut leikit (ns. pedagogiset leikit)
Ohjelmoidun materiaalin itseopiskelu (koneavusteista opiskelua, opettajaa ei tarvitaj)
Oivaltamalla oppiminen (keksiminen)
100. Oma-aloitteinen harjoittelu (opettaja tukee, kannustaa, antaa mahdollisuuksia esiintyä jne.)

Omakohtainen harjoittelu laitteilla (lähellä edellistä)
Omat kysymykset (kootaan ja ryhdytään etsimään vastauksia)
Ongelmanratkaisu (tutkimustehtävä, joka voidaan ratkoa monin tavoin mm. tekemällä kysely)
Opettaja roolissa (draamaharjoite jossa näytellään yhdessä tarinaa, joka kehkeytyy koko ajan)
105. Opettajan elävä sana (mm. Cleve)

Opettajan esitys
Opettajan johdolla tai oppikirjasta tapahtuva opiskelu
Opettajan kerronta
Opetuskeskustelu (disputaatio keskiajan yliopistossa)
110. Opetuskoti

Opintokäynti
Opintoretki
Oppikirjalähtöinen opetus (Cleve); oppikirjan uuden tekstin käsittely ja havainnollistaminen
Oppilaan esitys
115. Oppilaat ohjaajina tai apuopettajina (Monitori-opetus (Gezelius, Bell- Lancaster)

Oppilaiden kysymykset (esim. nimettöminä sukupuoliasioista, terveydenhoitaja vastaa)
Oppilaita  ”kädestä” pitäen ohjaavaa opetus (esim. tukiopetuksessa)
Oppilastyöt (tarkoittaa mm. päättötyötä)
Oppimistehtävä- kuulustelu-ketju (Gezelius)
120.Oppimispelit (valtava määrä pelejä Lukot jne.)

Oppimispäiväkirja (lokikirja, ryhmäpäiväkirja)
Palautekeskustelu
Paneelikeskustelu
Paritehtävät
125. Pelit (mm. jalkapallo)

Perässälausuminen (Pestalozzi)
Pienryhmätyö
Piirtäminen  tiedonhankinnan välineenä
Pohdintahetki (vierustoverikeskustelu, porinaryhmä)
130. Portfolio

Praelectio (luento ja sen jälkeen oppilaat kysyvät ja vastaavat)
Probleemi- eli ratkotehtävät (tehtävä ilman alkuvalmistelua)
Problem Based Learning (tapaus)
Projektityö (yksilöllinen, yhdessä)
135. Prosessikirjoitus

Puheharjoitus
Pysäkkityö
Retki
Resitaatio
140. Roolileikit ja -työ

Ryhmätyö, työkunta
Saarna
Sanelu
Sanelukirjoitus
145. Sanoitus

Seinälehti
Seminaarityöskentely: alustus ja keskustelu
Simulaatio
Soittaminen
155. Suurryhmäopetus

Säveltäminen
Taiteellinen toiminta
Tarinat ja kertomukset
Tarinat (oppilaat pudotetaan tarinaan)
160. Taulutyö

Teatterikäynti
Teemapäivä ja - viikko
Tehtäväopetus (työohjeet, työkortit)
Tekstin jäljentäminen
165.Tieto- ja hakuteosten käyttäminen tiedonhankinnan välineenä

Tietokilpailut
Toistamistehtävät
Trumpin menetelmä (opettajaryhmäopetus, teamteaching, yhteisopetus)
Tutkiva oppiminen
170. TV-leikit

Työ
Työharjoitukset (oikea esim. pellolla)
Työharjoittelu
Työpajat
175. Työpisteopiskelu

Täydennystehtävät
Ulkoluku ja kuulustelu
Urakkatyöskentely
Tilanneharjoitukset
180. Tutkimustehtävä (mm. Neill)

Vapaa aine/kirjoitelma/ piirustus
Vapaa keskustelu (mm. Salomaa)
Vapaaehtoistyö
Vertaisopettaminen
185. Vertaukset

Vierailijat
Vierailut eri kohteissa
Vihkotyö
Vuoro-opetus (monitorit; vrt. Kaitsijoiden ja ylikaitsijoiden käyttö- Comenius)
190. Vuorotellen lukeminen

Vuositutkinto
Väittely
Yhteen tahtiin tekeminen
Yhteenveto (tiivistelmä)
195. Yhteenääneen lukeminen

Yhteinen harjoitus
Yhteistoiminnallinen oppiminen (mm. Lumipallo,  Palapeli, ryhmätutkimus)
198. Yksilöohjaus, yksilöllinen ohjelma

Ratkaisu suomalaisen koulun ongelmaan ei ole ohjelmointi. Sorry.

JOS  ja kun haluamme nostaa suomalaisen koulun uuteen nousuun, kannattaa katsoa syvälle, eikä liitää pinnalla. Ennenkuin innostuu jonkin ratkaisun kaikkiallisuudesta, kannattaa yrittää ymmärtää, mikä on ongelma. Samat oireet, kun voivat kuulua moneen tautiin.

Olen itse päätymässä - en kovin omaperäiseen- näkemykseen, että koulu,  niinkuin se nyt toimii, on menettämässä otetta opetustapahtuman keskeiseen subjektiin: oppilaaseen. Myös Suomessa. Muiden maiden perässä. Kuten Jouni Välijärvi on osoitanut.  Paha juttu.

EVVK. Emme enää usko, että koulunkäynti kannattaa. Siitä ja monesta muustakin syystä oppilaat eivät enää itse nosta itseään oppimiseen tähtäävään opiskelun mielentilaan. Havainto ei ole uusi. Yksi merkittäviä näkijöitä oli jo 1990-luvun alussa Thomas Ziehe,  joka kirjoitti kulttikirjassaan, että  koulu on menettänyt auransa. Koulun auran mureneminen saa aikaan sen, että koulun toiminta alkaa näyttää niin alastomalta, niin pitkästyttävältä, absurdilta ja vieraalta. Ziehen (1991)  koulussa vallitsee loputon tympääntyneisyys. Koulun tilanteet eivät ole itsestään selvästi sellaisia, että osanottajat ryhmittyisivät niissä oppisisältöjen ympärille; sisältö muodostaa oikeammin taustan, jota vasten on käynnissä aivan muita prosesseja. Tässä tilanteessa sekä opettaja että oppilaat vain lavastavat opetusta.

Koulu oli jo tuolloin maailmalla kovaa vauhtia muovautumassa vain taustaksi muille tärkeämmille asioille, kuten kaverien kohtaamiselle. Philip Jackson (1968) on kuvaillut samaa ilmiötä. Oppilaan tehtäviin koulussa kuuluu menestyä kahden yleisön edessä. Mutta kuinka olla yhtä aikaa  hyvä opiskelija ja ”hyvä jätkä” ? Nuorisotutkija Tommi Hoikkalan ja Petri Pajun (2013) tuore tutkimus hieman keventää kuvaa. On olemassa virallinen ja epävirallinen koulu; Koulussa on kaksi maailmaa: aikuisten virallinen, lukujärjestykseen kirjattu, ja nuorten keskinäinen, piiloon jäävä  maailma. Virallisen opetussuunnitelman rinnalla ja sisällä kulkevat epävirallisen opetussuunnitelman kehät. Ne, jotka oppilaat itse rakentavat. Tunneilla usein lentävät vitsit ja viivottimella ammutut kuminpalat, niillä kuiskaillaan ja näprätään puhelimilla, mutta pääasiassa opiskellaan – niin kuin tutkijoiden omassa lapsuudessakin.

Hoikkalan ja Pajun tarkasteleman koululuokan oppilaat jakaantuivat sen mukaan, millaista etäisyyttä he  pitivät viralliseen kouluun. Ne, jotka pitivät pitkää etäisyyttä viralliseen kouluun, eivät arvostaneet yleensä koulua. He kuitenkin arvostivat juuri omaa kouluaan kavereiden tapaamispaikkana. Toisaalta ne, joiden etäisyys viralliseen kouluun oli lyhyt, arvostivat koulua yleensä, mutteivät välttämättä juuri omaa kouluaan.

Viimeaikaisessa keskustelussa avainkäsitteeksi näyttää nousseen merkityksellisyyden kokemus. Sanotaan, että kouluopetuksella nykyisellään ei ole mitään merkitystä nuorten elämässä. Sanotaan, että koulu on museo, joka ei elä samaa aikaa kuin nuoret. Mutta kuinka se edes olisi mahdollista? Kautta aikojen kouluinsituutio on edustanut pysyvyyttä. Usein onneksi.

Tilanne on surkea. Järki sanoo, että   koulutukseen panostamisen hylkääminen lisää - poikkeusyksilöitä lukuunottamatta- syrjäytymisriskiä. Vaikka koulutus ei enää automaattisesti takaa loistavaa tulevaisuutta, suurimmalle osalle elämä ei tarjoa koulusivistyksen ulkopuolista menestystä.

Olisiko yksi ratkaisu kaivaa esin Joycen, Weillin ja Showersin (1992) idea opetuksesta  prosessina, jossa rakennetaan oppimisyhteisö, jonka jäsenet käyttävät taitojaan oppimiseen. Koulu ja luokkahuone olisivat  tuolloin kokoontumispaikkoja näille oppimisyhteisöille,  joiden tarkoitus on tutkia maailmaa ja oppia suunnistamaan siinä tuloksellisesti!

Mitä tarkoittaa tuo käsite: merkityksellisyys, jota koulussa ei enää ole? Olen päätynyt ajattelemaan, että merkityksellisiä ovat tapahtumat, jotka vievät minua kohti minulle tärkeitä päämääriä. 2000-luvulla puhumme mieluummin ihmisen pyrkimyksistä ja intentioista, kuin tarpeista ja niiden tyyydyttymisestä. Näen ne kuitenkin hyvin samoina asioina. Opetus, joka innostaa minua, joka tuottaa minulle mielihyvää, tyydyttää joitain-  ehkä tiedostamattomia - tarpeitani.

Deci ja Ryan ovat omassa motivaatitoeoriassaan tiivistäneet ihmisen perustarpeet kolmeen: (1) suoriutumisen/onnistumisen tarve, (2) autonomian tarve ja (3) huomion saamisen tarve (itselle tärkeiltä). Toki teoriaan kohdistuu myös kritiikkiä, mutta kolmijako on minusta napakka. Kasvatuksen osalta se vastaa vanhaa tapaa ajatella hyvää kasvatusta rajojen, reviirin ja rakkauden tasapainona.

Tuohon kolmijakoon voi myös pudottaa erinomaisen suomalaisen kasvatusopin keskeiset periaatteet.

1. suosiutuminen/onnistuminen
Hyvä opetus on tavoitteista (tavoitteet ovat selkeät, opetussuunnitelma ymmärretään). Jokainen tietää, mihin pyritään ja myös tekee parhaansa.

2. autonomia
Hyvä opetus ottaa huomioon oppilaan. Opetusta eriytetään. Oppilaat osallistetaan. Oppilas on aito opetuksen subjekti.

3. huomion saaminen itselle tärkeiltä
Hyvää opetusta kuvaa opettajan ja oppilaan hyvä pedagoginen suhde, joka tiivistyy käsitteisiiin pedagoginen rakkaus, auktoriteetti ja pietas. Hyvää opetusta kuvaavat myös kannustava, iloisen työteon ilmapiiri ja työrauha.

Merkityksellisyys syntyy kokemuksista, että tyydytyn. Jokaisen oppilaan pitäisi voida sanoa jokaisen koulupäivän jälkeen: (1) opin, onnistuin, (2) sain vaikuttaa, (3) Minusta tykättiin. Kuten Kaisa Aunola on todennut. Vaikka jokin yksittäinen opittava asia ei sinänsä ole minulle maailman tärkein, itse opetustapahuma oikein järjestettyn voi sitä olla- kun se tyydyttää minun tarpeitani.

Decin ja Ryanin perusoivalluksia on, että vaikka julkinen koulu ei ilmeisesti koskaan voi rakentua oppilaiden ns. sisäisen motivaation varaan - toisin kuin monet nyt toivovat (vrt. esim.  Summerhill), niin on tärkeää pyrkiä muokkaamaan koulutyötä niin, että sisäiselle motivaatiolle tyypilliset (em. kolmen perustarpeeseen liittyvät ) piirteet voidaan liittää kouluoppimiseen.

Konkreetisti se tarkoittaa esim.  (1) selkeitä tavoitteita ja onnistumisen takaamista (2) valinnan mahdollisuuksia ja (3) mahdollisuutta saada positiivista palautetta opettajalta ja ennen muuta vertaisilta.

Palaan alkuun: Väitän, että ohjelmointi ei ole mikään ratkaisu tämän  tason kysymykseen (vaikken  sitä vastustakaan). Se on lähinnä uusi opittava taito. Tietokoneiden käytön lisääminen ei ole ratkaisu. Tabletti on vekotin. Toisen tason ratkaisu tämän päivän koulun ongelmiin on asettaa  kolme Decin ja Ryanin esiinnostamaa perustarvetta petuksen keskeiseksi lähtökohdaksi. Opetustapahtumaa tulee systemaattisesti muovata siihen suuntaan, että merkityksellisyyden kokemus vahvistuu.

BEN FURMANIN MUKSUOPPI ESIMERKKINÄ UUDESTA TAVASTA LÄHESTYÄ OPPIMISTA

Ratkaisukeskeisen pedagogiikan uranuurtajia Suomessa on psykiatrian erikoislääkär  ja psykoterapeutti Ben Furman. Hänen keskeinen toimintamallinsa on  Muksuoppi, joka  kehiteltiin 1990-luvulla  Keulan päiväkodin erityisryhmässä Vuosaaressa (Furman, 2010, 11). Oppi on hyvin käytännöllinen, mutta myös ”piiloviisas”. Nykymuodossa siihen kuuluu idea 11 portaasta, jotka helpottavat metodin hallintaa. Tänään Muksuoppi on käytössä kymmenissä eri maissa.

On mielenkiintoista, kuinka upeasti muksuoppiin kuuluvat kasvatuksen periaatteet ja konkreetit työkalut istuvat mm. edellä esitettyyn Decin ja Ryanin motivaatiomalliin.

Muksuoppi ja suoritumisen tarve

Muksuopissa korostetaan mm.  että
- vuorovaikutuksen ja harjoittelun tulee olla palkitsevaa  ja innostavaa. (esim. leikit)
- taidon pitää olla konkreetti, jotta sitä voi harjoitella ja jotta sen voi näyttää (ja nähdä)
- vahvistetaan uskoa itseen (aikaisemmat onnistumiset; kysytään myös muilta)
- hyöty täytyy konkretisoida (itselle ja muille)-
- uskoa onnistumiseen vahvistetaan-
- tavoite julkistetaan
- harjoitellaan
- varaudutaan takaiskuihin (mitä silloin tehdään?)

Suomalaisessa kasvatusopissa samoista asioista käytetään mm. käsitettä avoitteisuus.

Konkreetteja työkaluja tyydyttää suoritumisen tarve ovat mm.
- tavoitteiden kirjaaminen, sopimus
tavoitteiden julkistaminen
tavoiteisiin pääsyssä etenemisen seuraaminen
- opetetaan taito muille (opitaan itsekin)
- janat, joilla oppilas arvioi itse, kuinka pitkälle hän on edennyt tavoitetta kohti (ns., asteikkokysymys)
- ideoiden keksiminen takapakkien varalle

Muksuoppi ja autonomian tarve

Muksuopissa korostetaan, että tavoitteena on kehittää oppilaan omaa autonomaa
Lapsi ei ole muutoksen kohde vaan aito subjekti; Valmentajan vaikea taito on kyky olla tekemättä  ratkaisuja lapsen puolesta ja sen sijaan  kysyä.  Lapsi itse päättää (tai valitsee), mitä hän harjoittellee. (vrt. suostuttelu)

Furman  kertoo, että Muksuopin nimi voisi yhtä hyvin yllä "You decide", koska yksi keskeisiä periaatteita on lapsen  sitouttaminen. Juuri lapsi tekee päätöksiä. Juuri lapsi opettelee. Me muut olemme vain apuna.

Suomalaisessa kasvatusopissa samoista asioista käytetään mm. käsitteitä oppilaan subjektius ja  eriyttäminen

Konkreetteja työkaluja tyydyttää autonomian tarve ovat mm.
- yhdessä lapsen kanssa laadittava suunnitelma
- suunnitelman lähtökohtana eivät ole ongelmat, vaan lapsen omat toiveet  siitä, miten asioiden tulisi tulevaisuudessa olla

Muksuoppi ja (myönteisen) huomion saamisen itselle tärkeiltä tarve

Muksuopissa korostetaan, että
- yhteistyötä.  Ehkä ei  ole edes kaikkein  oleellisinta, mitä taitoa lapsi päättää harjoitella. Kyse on yhteistyöstä. Haluaako lapsi tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa vai ei. Onko hän yhteistyöhalukas vai ei? Vikuroiko hän vastaan vaan kesyyntyykö hän? Lopultakin kyse on yhteistyön palauttamisesta, lapsi ja hänen ympäröivä todellisuutensa alkaa puhaltaa yhteen hiileen. Yritämme saada kaikki samaan veneeseen - se taitojen opetteleminen on siihen työkalu, väline.
Positiivisuus on kasvattava voima. Ote on armahtava. Emme kaivele menneitä. Katse on tulevaisuudessa.
Positiivisuus  näkyy jo retoriikassa: Lapsella ei ole ongelmaa, vaan taito, jota hän ei vielä osaa. Aikuisten tehtävä on tukea harjoittelua. Takaiskuista puhutaan unohtamisena ei epäonnistumisina.
- Muksuoppiin ei kuulu rangaistuksia. Ei syyllistämistä. Ei edes torumista. Takaiskuihin varaudutaan sopimalla lapsen kanssa, miten häntä muistutetaan. Takaiskuihinkin varaudutaan: emme puhu epäonnistumisesta vaan taidon unohtamisesta. Lapsi saa itse ehdottaa, kuinka häntä muistutetaan
- rakennetaan luottamuksellista suhdetta
- opittavalle taidolle annetaan  kiva nimi.
- joustetaan (haluatko kuulla?)
- aidon opettelun tueksi kootaan kullekin lapselle oma kannustusryhmä, joka antaa hänelle kannustusta sovitulla tavalla. Lapsi saa itse kutsua siihen esim. aikuinen: isä/äiti , yksi luokkatoverin ja yksi esim. ryhmän jäsen.

Suomalaisessa kasvatusopissa samoista asioista käytetään mm. käsitteitä pedagoginen rakkaus, positiivinen palaute, myönteinen luokkahenki  ja tahdikkuus.

Konkreetteja työkaluja tyydyttää huomion saamisen itselle tärkeiltä tarve ovat mm.
-  huomion kiinnittäminen jo tapahtuneeseen edistymiseen
- kannustusryhmä (huom! vapaaehtoiset, vedotaan: miten te voitte auttaa?)
- kannustusmerkki
- mielikuvituseläin esim. haltija tai amuletit vanhemmilla
- kootaan muiden myönteisiä näkemyksiä (agennti)
- oppimisen juhlistaminen (ja kiitosten jakaminen)
- opetetaan taito muille
- yhteiset kokoukset tavoitteista
- juorukehu
- Ryhmällä voidaa hankkia myös jokin "yllätyskannustaja".

Muksuoppi perustuu dialogiin, neuvotteluun, ääneen sanomiseen, kahden tasavertaisen ihmisen keskusteluun, yhdessä tehtäviin päätöksiin,  kannistuksen, valmistautumiseen myös takaiskuihin, myös kotona harjoittelemiseen.  Muksuoppi käyttää palkintoja, mm. juhlaa. Mutta juhla ei ole vain mehun juomista, se on enemmän, taidon oppimisen julkistamistilaisuus, samaan tapaan kuin ylioppilasjuhla. Palkinnot eivät ole tarroja vaan sosiaalista huomiota.

”Ongelmat ovat vain  taitoja, joita ihmiset eivät vielä ole oppineet” (Furman 2010, 119)

LUE

Furman, B. (2010). Muksuopin lumous. Uusi tapa auttaa lapsia voittamaan psyykkiset ongelmat. Helsinki: Tammi

Hoikkala, T ja Paju. P. (2013). Apina pulpetissa - Ysiluokan yhteisöllisyys. Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 139. Gaudeamus & Nuorisotutkimusverkosto.

Jackson , P. W.  (1968)   Life in Classrooms New York-Chicago-San Francisco-Atlanta- Dallas-Toronto- Montreal-London: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Joyce , B , M. Weill ja  B. Showers. (1992 ). Models of Teaching. 4th ed. London: Prentice-Hall).

Ziehe, T, (1991). Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino.

Open Space- hauska, toiminnallinen työtapa

OLIN eilen Espoon valtuuston syysseminaarissa. Aina oppii. Olen  ennenkin ollut tilaisuuksissa, joissa kierrellään flap-taululta toiselle, mutta  tällä kertaa työtavalle oli niin  lystit ohjeet, että  laitan ne oikein  muistiin.

Tarvitaan siis iso tila. Sinne sirotellaan flappejä. Jokaisella flapilla on kaksi sihteeriä ja omat esim. 3 kysymystä. Ensimmäiseen kysymykseen käytetään aikaa 30 minuuttia jne. Ihmiset kiertävät vapaasti tilassa ja palailevat flapeille halutessaan.  Vieressä oli kahvihuone, jonne sai mennä, kun huvitti.

Open Spacen laki 
Jä tätä noudatettiin:
- Vapauden laki
- Kuka tulee, se tulee
- Mitä tapahtuu, se tapahtuu
- Se alkaa, kun se alkaa
- Se loppuu, kun se loppuu.