Didaktiikkaa opettamassa!

Hieno torstaipäivä. Pääsi opettamaan pitkästä aikaa didaktiikkaa aineenopettajiksi opiskeleville monen alan taitureille.Monen alan taitureita siksi, että tämä ryhmä ei pätevöidy yhden, saman oppiaineen aineenopettajaksi, vaan heidän aineensa on melkein kaikilla kasvatustiede. Joten tarvetta ja tilaa on luoville ratkaisuille.

Kyseessä on tuttu  kahteen kertaan hiottu PED0032 -luentokurssi, jossa on  18 opetustuntia. Tällä kertaa pakettiin  kuuluu myös 18 tuntia ryhmäharjoituksia. Tänään aamupäivällä oli kahden luentotunnin  paketti ja iltapäivällä kahden ryhmätunnin vastaava. Seuraavilla viikoilla luentoja ja 4 tuntia  kerran viikossa ja ryhmiä samoin. Koulutus tapahtui Siltavuodenpenger 10:ssä, jossa on saanut tehdä hommia vuosikausia. Olipa nostalginen olo. Macin sai kiinni tykkiin. Didaktiikka- leffan äänen sai kuulumaan JBL:n kautta. Ja unohtuneen puhelimen laturin saa varmaan takaisin ensi viikolla :-)

Palkan vuoksi ei kannata olla kateellinen.  Yliopistolla palkkiot ovat kovin maltilliset. Mutta muuten kyllä kannattaa. Monet didaktiikat (yleisdidaktiikka, ainedidaktiikat, ikäkausididaktiikat ja eri oppilaitosmuotojen omat didaktikat) ovat älyä kutkuttava haaste myös kouluttajalle. Tosi etuoikeutettu olo. 

PS. En tällä kertaa tehnytkään työmatkoja  omalla autolla.  Julkisilla säästää sekä rahaa että ilmastoa ja saa sopivasti myös terveellistä kävelyä.  Menomatka bussilla ja junalla kesti 65 min- omalla autolla ehkä 50 min - kun löytyy parkkipaikka. Paluumatka metrolla ja bussilla.  Yhteensä matkat  8,20 €. Puolet halvempi kuin pelkät parkkimaksut.

MIhin didaktikko opetusharjoittelijoita ohjaa?

HELSINGIN yliopiston luokan-opettajakoulutuksen tämän lukuvuoden 2. periodin maisteriharjoittelun viimeinen viikko alkoi maanantaina. Eilen ja tänään kävin seuraamassa didaktikkona  viimeiset harjoittelutunnit Viikissä. Huomenna ja ylihuomenna vikat tunnit ovat Jupperissa.

HARJOITTELUA ohjaa luokanopettaja ja didaktikko. (Yleis) didaktikko tuo ohjaukseen  ikäänkuin teoriaa. Hän seuraa opetustuokioita ja käy opiskelijoiden ja usein myös luokanopettajan kanssa professionaalista keskustelua. Tehtävä on hieno ja vaativa.

DOSENTTI Matti Meri ja dosentti Riitta Jyrhämä ovat tutkineet 1990-2000-luvuilla, millaisia ohjeita opettajankoulutuksessa annetaan. Tyypillisiä hyväntahtoisia "reseptejä" ovat esim.  Ole oma itsesi...Puhu vain silloin, kun oppilaat kuuntelevat sinua. Reseptin ongelma on, mihin se yliopistotason koulutuksessa perustuu.

MIHIN ohjeet perustuvat? Olisi hienoa, jos voisi sanoa, että  ohjeet ovat tutkimusperustaista. Että noudattamalla niitä, opetus olisi  tutkitusti tehokasta ja laadukasta. Valitettavasti opetusta koskevia yleispäteviä - tai edes kaikkein yhdessä jakamia- totuuksia on vähän. Didaktiikka ei  kykene antamaan tarkkoja ohjeita siitä, miten opetetaan hyvin ja oikeaoppisesti. 

MILLAISIA ohjeita itse annan? Ja mihin ne perustuvat? Lähtökohtana on oma opetus-käsitykseni (tai opetuksen käyttöteoriani). Olen kehitellyt sitä myös tutkimuslähtöisesti.

Erotan antamissani ohjeissa sisällön ja muodon.  

Sisällön  lähteet ovat minulla (1) opetussuunnitelma, (2) didaktiikan yleinen teoria, jossa opetustapahtuman kaksi keskeisintä käsitettä ovat minulle tavoite ja interaktio. Selkokielellä: korostan tavoitteen sanallistamista ja oppilaiden kohtaamisen tahdikkuutta.  (3) käytän edelleen 1980-luvulla hetken aikaa opettajankoulutuksessa hyödynnettyä Clarken opetustaidon teoriaa, jossa kunkin osataidon osalta jo tuolloin edistyminen taidon hallinnan astetta kuvattiin laadullisella asteikolla .Samaa ideaa  käytetään nyt mm. opsin päättöarvioinnin kriteereissä, (4)  omat onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset noin 35- vuotiselta opettaja/rehtori-uralta sekä  (5) ikiaikaiset kasvatusilmiötä koskevat oivallukset. 

Keskeisin osa palautekeskustelua on aina kysymys: (Tavoite) Mitä uutta oli tarkoitus oppia? (Arviointi). Kuinka hyvin se opittiin? Mistä tiedätte sen? Ja sen jälkeen huomio vuorovaikutustilanteiden kirjoon ja tuokion oppimista ja kasvua tukeviin rakenteisiin. Kun aikaa ja rohkeutta on, kysyn; Jos saisitte vetää tuokion uudelleen, mitä tekisitte toisin.

Ohjeen muodon perustyyppi on kannustava ja ongelmatilanteissa ratkaisukeskeinen. Päähuomio on aina onnistumisten esiin nostamisessa ja oppimisen kannalta aina tärkeissä mokissa niiden reflektointniszsa  ja vaihtoehtojen yhteisessä  pohdintaan. 

DIDAKTIKON ohjaus on vain pieni osa opetusharjoittelijoiden saamaa ohjausta. Päävastuu on luokanopettajalla/Viikissa luokanlehtorilla. Hän on paikalla aina, siis  viidessä viikossa 100 tuntia. Didaktikon ohjaus myös muine keskusteluineen on 6 tuntia/pari. Enempään ei ole varaa. Ehkä ei tarvitakaan.

JÄLJELLÄ on vielä loppukeskustelu didaktikon kanssa joulukuussa. Se käydään etukäteen lähetettyjen harjoitteluraporttien pohjalta.

"Koululääkärin" 8 reseptiä oirehtivalle koululle

Helsingin yliopiston OpeUra-projekti selvittää ensimmäisten maisteriluokanopettajien uran vaiheita koulutukseen hakeutumisesta eläkkeelle siirtymiseen. Suomen luokanopettajien LUOKANOPETTAJA-lehden nyt jo postissa olevassa 2-numerossa on jo toinen juttu tutkimuksen tuloksista. Kuinka tyytyväisiä he ovat nyt aikanaan tehtyyn ammatinvalintaan? Ja tekisivätkö he saman valinnan uudelleen?

Paljastetaan: peräti joka viides ei enää hakeutuisi luokanopettajankoulutukseen. Syynä näyttävät olevan monet koulu- ja työelämässä heidän työuransa aikana tapahtuneet, kielteisiksi koetut muutokset.

LEHDEN päätoimittaja Marja Heikkilä pyysi minulta vielä kolunmia, mikä lääkkeeksi. Minähän kirjoitin "koululääkärinä" 8 reseptiä myös tutkimuksemme tuloksiin perustuen.

Oirehtiva koulu tarvitsee lääkkeitä

Suomalainen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Se  johtuu pitkälti korkea-tasoisesa akateemisesta luokanopettajan koulutuksestamme, johon hakee ikäluokkiensa parhaita nuoria. Tai on ainakin tähän saakka hakenut. Ammatin vetovoiman nimittäin pelätään vähenevän. Ei vain esim. OpeUran aineistossa vaan laajemmin. Moni luokan-opettajia kertoo, ettei riitä, ettei jaksa ja haikailee muihin töihin.

Vuosia jatkunut kuomituksen kasvu voidaan pysäyttää. Kipeä koulu tarvitsee lääkkeitä. Jos olisin ”koululääkäri”, kirjoittaisin nipun reseptejä toisaalta vahvistamaan niitä tekijöitä, jotka saavat oppilaat ja opettajat innostumaan, onnistumaan ja kukoistamaan ja toisaalta keventämään sitä kuormaa, joka saa hymyn hyytymään ja tappaa työnilon.

1. Resepti valtiolle

Valtion määräisin nostamaan osuuttaan koulumenoista. Ja poliitikot nimittämään opetushallinnon johtoon nimenomaan  opetuksen asiantuntijoita. Ja takaamaan, että joka lapsella on aikuisten oikeasti oikeus kaikkeen tukeen, mitä hän tarvitsee. Panemaan oppilashuollon kuntoon ja kuntiin! Ja säätämään kouluille vain niitä tehtäviä, joihin on työvoimaa ja  aikaa. Ja lopettamaan loppumaton osauudistusten vyöry ja keskittymään tasan yhteen, isoon ja kaikille yhteiseen systeemiseen muutokseen kerrallaan. Ja suoje-lemaan opettajien professionaalista autonomiaa. Suojelemaan opettajan työssä sitä, mikä on kaikkein tärkeintä: vuorovaikutusta lasten kanssa. Koko opettajan persoonallisuus ja työ lasten kanssa saa motivaationsa siitä.  

2. Resepti OAJ:lle ja Kuntaliitolle

OAJ:lle ja Kuntaliitolle pitäisin vakavan puhuttelun: Nyt ryhtiä ja puhtia. Eikö 40 vuotta ole ollut riitävä aika nostaa maisteriluokanopettajien palkka maisteriaineenopettajien palkan tasolle?

3. Resepti opetushallinnolle

Opetushallinnon käskisin kirjoittaa opsit selkosuomeksi  ja  vahvistamaan hyvin-vointipedagogiikkaa.  Johtamaan kouluja innostumis- ja onnistumiskeskuksiksi.

4. Resepti kunnille

Kunnat komentaisin päästämään rehtorinsa kansliakaapista pedagogisiksi johtajiksi kannustamaan ”kaukalon reunalle” - ja mielellään ihan jäälle-  oppilaita ja opettajia. Järjestämään opettajille aikaa opettaa silppumalla  turha  paperityö. Ja hillitsemään kontrollihimoaan ja luottamaan jälleen kouluihin.

5. Resepti rehtoreille

Rehtoreita ohjaisin olemaan oikeasti  läsnä – ei vain paikalla. Kannustamaan jokaista koulussa löytämään omat vahvuutensa ja toteuttamaan itseään. Muokkaamaan työstään omannäköistään. Johtamaan yhteisten pelisääntöjen rakentelua ja turhan työn riisuntaa. Mitoittamaan ja jakaman työt oikein, seuraamaan, että arki sujuu ja kun ei suju, selvittämään, mikä mättää ja mikä auttaa. Palkkaamaan vaikka lisää väkeä määrä-ajaksi työsumiin.

6. Resepti opettajille

Opettajat pakottaisin olemaan armollisia itselleen. Riittävän hyvä riittää. Pitämään huolta omasta innostuksestaan. Se tarttuu. Luomaan arkeen ja juhlaan rakenteita ja rutiineita. Luokka pysyy ja vahvistuu koulukunnossa jämäkästi välittämällä. Tekemään vähemmän yksin ja enemmän yhdessä. Eläköön pariopettajuus! Luomaan tilaisuuksia sille, että jokainen oppilas voi löytää koulussa omat vahvuutensa ja oman intohimonsa.

7. Resepti kouluyhteisölle

Koko kouluyhteisölle suosittelisin vahvasti yhteisiä juttuja, keskinäistä tukea ja apua. Onnistumisten muistelua. Hyvän puhumista. Ratkaisujen, ei syyllisten etsimistä.  

8. Resepti opettajankoulutukselle

Ja lopuksi tuunaisin upeaa opetttajankoulutustamme niin, että opetusohjelmissa varattaisiin enemmän aikaa ja ohjausta myös haastavien oppilaiden ja tilanteiden kohtaamisen ja työssä ja työstä oppimiseen. 

Hyvää kevättä t. OpeUra

Pertti Kansanen, Riitta Jyrhämä,  Martti Hellström ja Pekka Rokka

Aikuiskasvatusta on tosi nastaa vetää

4 päivän viikko ja  aika puhki!  

:-)

MITEN ihmeessä neljän päivän viikko, jossa muuten on ihanan hitaat aamut ja oma tahti, on tämä-ikäiselle oikea haaste, kun pitääkin aloittaa opetus zoomissa torstaina ja perjantaina reippaana poikana klo puoli yhdeksän? Illalla uni maittaa. Yhteensä 10 tuntia on tietysti paljon.

EDELLISESTÄ  koulutussessiosta oli kulunut niin pitkä aika, että kaikenlaisessa tuli myös möhlittyä. Opiskelijat olivat kuitenkin upean armahtavaisia.

VIIKON  koulutusessiot olivat osa PED0062  "Opettaja työnsä tutkijana - tutkimusseminaari- kokonaisuutta." 

Oma 17 hengen ryhmäni koostuu aikuisopetuksen opiskelijoista. Kurssin ensimmäinen osa oli  tammikuussa. Nyt huhtikuussa on kolme sessiota ja  viimeiset  toukokuussa.

PED0062-kurssia kuvataan näin: 

"Tutkimus- tai kehittämisprojektissa opiskelija syventää pedagogista ajatteluaan ja kehittää tutkivaa työotetta pedagogisten ilmiöiden tarkastelussa. Opiskelija syventää kykyään pedago-gisten ilmiöiden käsitteellistämiseen ja kriittiseen ja analyyttiseen tarkasteluun tieteellisellä otteella. Opiskelija hahmottaa opettajan työtä ja opetuksen kehittämistä yhteisöllisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Opintojakso antaa opettajan pedagogiset opinnot suorittaneelle valmiudet jatkaa opintojaan kasva-tustieteen syventäviin opintoihin. Tämä edellyttää tieteenfilosofista ja menetel-mällistä perehtymistä kasvatuksen alaan liittyvän tutkimustehtävän ja -suunn-itelman muotoilemiseen, toteuttamiseen ja tieteelliseen raportointiin"

KYSEESSÄ on sanottaisiinko noin about entisen teemaseminaarin vaatimustason kurssi. Meillä on kaikkiaan 32 tuntia aika laatia jokaiselle työsuunitelma ja sitten käsitellä itse työ. Työ voi olla kirjalli-suuskatsaus,  tutkielma tai tuotekehittely. 

TÄLLÄ viikolla sparrasimme itse kutakin työsuunnitelmissa. Ja meillä oli  ensimmäinen, hieno valmiin työn esittely ja opponointi. 

ETENIMME valmiin työn esittelyssä näin; 1. Dioilla kuvitettu lectio. 2. Opponentti esitti näkemyksiään, kehuja ja kysymyksiä. 3. Esittelijä vastasi 4, Yleisö jaettin breakout-roomseihin. Kukin huone antoi  keskustelun jälkeen omaa palautettaan.  5. "Väittelijä" vastasi niihin. 6. Opponentti veti yhteen. 7. Ja "Kustos" päätti tilaisuuden.

MIKSI tuo blogilastun otsikko? Koko ryhmä oli äärimmäisen itseohjautuva,  osaava, toinen toisilleen avulias  ja  rakentava.  Siis sivisyneen aikuismainen

KOLMEN edellisen lukuvuoden aikana olen saanut kouluttaa Helsingin yliopistolla  nuoria luokanopettajaopiskelijoita mutta myös toisen opinto-ohjelman aikuiskouluttajia. Huikeita ryhmiä molemmat.

ITSELLENI kurkistus  aikuiskasvatuksen  opetukseen on ollut äärimmäisen innostavaa. Keväällä 2019 sain vetää  EDUK312- 7*2 tunnin  luentokurssin "Oppimisen tutkimuksen klassikot". Oikeasti sain vain fasilitoida opiskelijat luennoimaan toisilleen,. Luennoille  ilmoittautui 63 opiskelijaa. Alustus ja keskustelu sai viedä 30 min. Kaikki olivat myös jonkin toisen ryhmän opponentteja. Innostava kokemus, vaikka arviointi- tenttiä ei ollut - sai muutaman hikipisaran irtoamaan.

SYKSYLLÄ 2019 sain vetää  aikuiskasvatustieteen ainedidaktiset luennot PED0032 Teemana oli opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi:  Jännästi nekin pidettiin  ryhmäistuntoina. Hyvin meni ja myös se oli myös innostava kokemus.

Luokanopettajista leivottu maistereita vuodesta 1979 alkaen

 

1979 suomalaisyliopistoissa toteutettiin merkittävä  tutkinnonuudistus, jonka osana myös luokanopettajan tutkinnosta tuli akateeminen loppututkinto. Ensimmäinen heistä valmistui keväällä 1983.

MINULLA on ilo kuulua Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa toimivaan OpeUra- tutkimus-hankkeeseen, jossa seurataan ensimmäisten Helsingistä valmistuneiden maisteriluokanopettajien uran vaiheita koulutukseen hakeutumisesta eläkkeelle siirtymiseen. Muut ryhmän jäsenet ovat emeritusprofessori Pertti Kansanen, dosentti Riitta Jyrhämä ja KT Pekka Rokka.

LUOKANOPETTAJA-lehti julkaisi helmikuun numerossaan aukeaman jutun tästä tutkimuksesta. Miksi nämä nuoret  halusivat juuri luokanopettajiksi vai halusivatko? Ja millaisia urapolkuja he ovat valinneet? 

Suomen luokanopettajien jäsenet ovat saaneet paperilehden kotiin. Muut voivat lukea artikkelin netissä:

https://issuu.com/luokanopettajat/docs

kunhan seuraava numero on huhtikuussa ilmestynyt. 

JA jos kaikki menee hyvin, siinä  numerossa on toinen juttu OpeUran tuloksista. Nyt kysytään, kuinka tyytyväisiä  maisteriluokanopet ovat uran tässä vaiheessa siihen, että aikanaan hakeutuivat luokanopettajiksi? Ja jos he olisivat nuoria, lähtisivätkö he yhä opiskelemaan luokanopettajaksi?  

KUMMASSAKIN jutussa on kiinnostavia, yllättäviäkin tuloksia. Huhtikuun lehti tulee luettavaksi nettiin syyskuun puolivälissä.

TOSI mukava olo. Työstin tänään ryhmän valitsemat kuvat julkaisukuntoon. Hieno hanke on seisonut nyt muutoin pandemian vuoksi jo vuoden.

   

Huikea viikko. Huikea perjantai!

 

VUODEN 4. viikko oli ihan KYMPIN viikko. Tällaisia ei liikaa tule.

Helsingin yliopiston OpeUra- hanke heräsi PANDEMIA-lamaannuksesta. 

Saimme tehyä nastan aukeaman maiseriluokanopettajien urapoluista maaliskuun Luokanopettajalehteen. Ja samalla vanhemmat, oikeaa julkaisukanavaa yhä etsivät  artikkeliaihiot heräsivät henkiin.

KÄVIN ottamassa vaalikuvan. Vei tunti-paria toipua tuloksesta. Mutta  turha on peiliä/kuvaajaa  syyttää, kun naama on oma. Vaihdoin vanhuksen naaman käyntikorttiin.

VIIKON huippu oli  tämänpäiväinen PED0062 teemaseminaarin avaussessio. 

Kun yliopisto tarvitsi, lupasin ottaa vastuulleni johdattaa yksi  aikuiskasvatustieteen ryhmä tutkimuksen teon maailmaan. Jokainen osallistuja laatii pienen tutkielman, pedagogisen tuotteen tai tekee kirjallisuuskatsauksen itselleen tärkeästä kysymyksestä.

32 tunnin aikana etsimme yhdessä  sopivaa aihetta, tehdään tutkimussuunnitelmat, saadaan niiistä palautetta, otetaan opiksi ja kootaan aineisto, pidetään  esitelmä, niellään opponenttien palaute ja viimeistellään oma  raportti.

HIENO porukka. 

HUIKEA paluu 1980-luvun assistentin kuvioihin Ratakadulla.  Niin etuoikeutettu olo. Kesällä tulee 67 vee täyteen. Nyt nautitaan.

Vuosi 2020 alkaa olla tässä

 

EIKÖHÄN se ala olla tässä. Vuosi 2020. Sopiva aika pysähtyä vähän katsomaan peruutuspeiliin.

Menneen vuoden voi perustellusti jakaa kahteen osaan: Vanhaan ja Uuteen normaaliin.  Ja taite osui maaliskuun 11:een päivään, jolloin WHO julisti Korona-viruksen pandemiaksi. 

VANHAN NORMAALIN VUOSI

. Oli työhuone ja työkavereita. Ja hienoja työtehtäviä: sain perehdyttää luokanopettajaksi valmistuvia sekä didaktiikan viisauksiin pienryhmissä  että käytännön koulutyöhön opetus-harjoittelussa.  

III-periodin maisteriharjoittelu ehdittiin hoitaa maaliin perinteisenä lähiopetuksena ja - ohjauksena.

TOSI nasta tehtävä oli tuottaa tiedekunnan videokirjastoon didakiikka-clipsejä, joissa kolme kovan luokan asiatuntijaa: emeritus-professorit Pertti Kansanen ja Kari Uusikylä sekä dosentti Riitta Jyrhämä avasivat ajatuksiaan opettajan omasta didaktiikasta.

Ks. Lisää

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/09/ops-viela-kerran.html

Ja oli hyvin opettavaista saada olla yhden opiskelijan pro gradu-työn toinen arvioija. Hyvän arvosanan sai.

YLIOPISTOpestiin kuului  myös työaikaa tutkimuksen tekoon. Olen mukana ns. OpeUra-hankkeessa jossa on selvitelty ensimmäisten maisteriluokanopettajiksi valmistuneiden vuosikurssien urapolkuja. Osa heistä on jo siirtymässä eläkkeelle. Tutkijaryhmään kuuluva lisäkseni Pertti Kansanen, Riitta Jyrhämä ja Pekka Rokka. Ryhmä kokoontui alkuvuodesta tosi ahkerasti, ja työ eteni hienosti. Vielä 9.3. pidimme istuntoa. Kunnes sitten...

IRTOkeikkarintamalla oli  jo vuoden alussa hiljaista. Vuonna 2016 käyttöön otettu opetussuunnitelma ei tarvinnut enää jalkautusapua. Helmikuussa OPH julkisti uudelleen muokatut arviointiohjeet opsin 6-lukuun, mutta ne pystyttiin ottamaan kunnissa haltuun ilman konsultteja.

Niinikään NPDL:n  - niin hieno idea kuin se onkin-  kysyntä  oli tyydytetty.  Hallituksen vaihtuessa 2019 hiljeni myös tutor-opettaja -koulutuskiertolaiselämä.  

HELMIKUUSSA oli käynnistymässä kansainvälinen rehtorikoulutusyhteistyö CEE:n kanssa. Teimme Kari Louhivuoren kanssa rehtoreille 6HATS- materiaalin ja sitä ehdittiin yhden ryhmän kanssa maistellakin.  

Pertti Kansasen kanssa tapasimme 4.3. japanilaisryhmän, jolle esittelimme suomalaista koulua. Tuolloin ei  enää kätelty.

PANDEMIA

SITTEN mikrokokoinen virus pani maailman sekaisin. 11 3. WHO julisti koronan pandemiaksi. 16.3. hallitus julisti poikkeusolot Suomeen. 18.3. koulut suljettiin ja alkoi kahden kuukauden mittainen etäkoulujakso. 2.4. VN antoi ohjeet poikkeusoloihin siirymisestä.

Kuinka moni hyvä ja tärkeä asia pysähtyikään ? Eikä vieläkään ole voinut käynnistyä uudelleen:

• Kansainvälinen rexikoulutus Atempon kanssa
• Meidänkoulu- hanke/Espoo Arto Tuomisen kanssa. Mukaan oli jo saatu kaksi espoolaiskoulu.
• Olin juuri oppinut käyttämään julkisia kulkuvälineitä :-)
• Otavan rexikoulutushanke
• Pertti Kansanen 80- vuotisjuhlaseminaari
• Taituri-projekti
• Yhteistyö  turkkilaisen Utopia-koulun kanssa...

UUDEN NORMAALIN VUOSI

Myös yliopistolla siirryttiin etäopetuksen ja rakennukset pantiin  kiinni. Opetuksessa otettiin zoom-käyttöön, ja se sujui odotettua paremmin.  IV-periodin juuri alkanut maisteriharjoittelu siirtyi etäopetukseksi ja etäohjaukseksi.  Vain valmistumispisteessä oleva saivat luvan harjoitella. Opiskelijat opettivat kotoa käsin.  Melkoinen osa suoritti ns. paperiharjoittelun.

Ks. lisää 

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/04/maisteriharjoittelu-ala-korona-osa3.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/05/maisteri-opetus-harjoittelu-vietiin.html

Kevälukukauteen mahtui vielä merkittävä toinen taite. Vaikka koulut olivat ottaneet huikean digiloikan,  osa lapsista voi etäopetuksen aikana huolestuttavan huonosti. Hallitus tekikin toukokuun puolivälissä päätöksen avata koulut. Etäopetus päättyi 14.5. ja koulut saivat varsin sanotaanko suoraan levioivia  ohjeita tartuntojen välttämiseksi lähiopetuksessa.

Itse sain vielä kesäkuun alussa yliopistolla koulutusta opiskelijavalintoihin varamiehenä, mutta lopulta minua ei tarvittu. Pestini päätyi heinäkuun lopulla, ja kävin tyhjentämässä työhuoneeni ja luovuttamassa avaimeni Siltavuoren penkereellä. 

Syksy 2020

Olin luvannut auttaa syksyllä yliopistolla, jos tarvetta tulee. Sitä tuli. Ohjaisin opetusharjoittelua sekä I että II-periodissa. Ja  hoidin myös muutaman kuukauden didakiikan lehtorin sijaisuutta, johon liittyi pienryhmätyötä.  Kouluissa oli palattu lähiopetukseen, mutta yliopisto-opetus - ja myös opetusharjoittelun  ohjaus annettiin etänä. I periodissa opiskelijat saivat opettaa valita, opettavatko etänä tai mennä kouluun. Myös ulkotunnit olivat mahdollisia, ja niitä didaktikkokin pääsi seuraamaan. 

II-perioidissa suurin osa lähiharjoitteli, mutta sain myös yhden parin, joka valitsi ns. paperiharjoittelun. Se olikin jännä juttu.

Ks. lisää

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/08/opetusharjoittelu-menikin-uusiksi.html

IRTOKEIKKOJA oli syksyllä kolme: Kokkolassa oltiin oikein livenä. Minulla oli tunnin luento  lapsikeskeisesä kasvatuksesta ja osallistuin myös paneeliin. 

Ks. lisää

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/09/terveisia-kokkolasta.html

Etäkeikkoja oli kaksi: toinen Lahden seudun varhennetun kielenopetuksen taitajille ja toinen Keravan syväoppimisen osaajille.

KOSKA aikaa jäi vapaaksi otin innolla vastaan elokuussa  Sampo Suihkon vuoden mittaisen keikan, jossa syntyy Omnian kronikka vuosilta 2000- 2020. Sain mainion syyn syväsukeltaa minulle aiemmin tuntemattomiin ammatillisen koulutuksen syviin vesiin.  

Itsellekin  tärkeää mentorointiakin olen saanut jatkaa. 

Ja juuri nyt viimeistelee trio Sahlberg-Johnson-Hellström artikkelia suomalaisen peruskoulun tarinasta.

MITÄ VUODESTA JÄI MIELEEN?

OLIHAN tämä uuden normaalin vuosi erilainen. Korona ei ole osunut pieneen sukuumme eikä ihan lähimpään ystäväpiiriimme. 

Vaimon kanssa on oltu käytännössä yhdessä aamusta iltaan 9,5  kuukautta. Jotta pää kestää mm. sitä :-)  on tehty vespa- ja autoajeluita, käyty kesällä Oittaalla ja piipahdettu hiljaisina aikoina  ostoskeskuksissa.  Leffoja vain v:stä.  

Kun ei voinut yhtä usein tavata lapsia ja pikkupoikia kuin aikaisemmin, opettelin tekemään suvunsisäisiä  pikaleffoja clips-ohjelmalla. Voi ainaki tuijotella niitä.

MUTTA outoon vuoteen mahtui myös ihan hyvää:

• aikaa olikin yhtäkkiä enemmän. Sitä ei kulunut työmatkoihin
• kiirettä oli paljon vähemmän
• sai nukkua pitempään.
• sai olla kotona

SYKSYLLÄ tuli täyteen kuudes eläkeläisvuosi rexin hommista. Uskon, että tein 2012  hyvän päätöksen, kun menin mukaan politiikkaan. Se on ollut hyvä silta päästää rauhassa irti  pääelämäntyösä. Hyvää voi edistää monista eri positioista. Ja sielläkin voi oppia kaikkea uutta,

On  mukavaa, että yhä saa ajoittain olla "päivystävä dosentti", jonka  käsityksiä oikein kysytään. Keväällä minuun otettiin yhteyttä Israelista ja haluttiin kuulla suomalaisen kokemuksista pandemiasta. Kesäkuussa Ylen toimittaja haastatteli minua työrauhateemasta. Heinäkuussa löysin pitkän keskusteluketjun, jossa  Mexico siteerasi ajatuksiani twitterissä. Vähän nosti itsetuntoa myös, kun professori-emerita Lea Pulkkinen soitti syyskuussa ja halusi keskustella lapsilähtöisyydestä. 

Ks. lisää

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/09/emeritaprofessori-lea-pulkkinen-soitti.html

Marraskuussa KTL:stä soitettiin, ja haluttiin kuulla näkemyksiäni tutor-opettajuuden tulevaisuudesta. 

Ks. lisää

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/11/ktl-kysyi-tutoreista-martti-vastasi.html

Parhaillaan minulla on työn alla vastaus eräälle amerikkalaiselle ja meksikolaiselle tutkijalle suomalaisesta opettuksesta sekä refee-arviointi eräästä tieteellisestä artikkelista. 

PALJON myös opin vuonna 2020 mm.

• 1900-luvun alun amerikkalaisesta pdagogogiikasta
• aikuiskasvatuksesta
• ammatillisesta koulutuksesta
• etäopetuksen toimivista  käytänteistä ja sen esiin tuomista opetusilmiön piirteistä
• meetistä, teamsista ja zoomista sekä webinaareista
• sivistyksestä

ENTÄ harrastukset? Kuulun siihen pieneen ongelmalliseen ryhmään ihmisiä, joka tuntee intohimoa eikä inhohimoa omaa työtä kohtaan. Tällöin erityisille harrastuksille ei ole samanlaista tarvetta. Selvä paheeni on liikunnan vähäisyys. Kitaran ja hanurin soittokin on jäänyt. Hyi.

Perinnetyö on kuitenkin harrastus, ja näin korona-aikana siinä tarvitaan luovuutta. Kiinnostustani aforismeihin  voi kai myös kutsua harrastukseksi. Aloitan melkein joka päivän kaivamalla esiin ajatelman, joka puhuttelee minua itseäni  ja jaan sen facebookissa, ja nyttemmin myös blogissa.  Luulen, että olen jakanut niitä noin 1000. Blogitus on varmaan myös sellainen.  Kesäkuussa 2020 laskuri näytti, että näitä lastuja on käyty katsomassa 1 750 000 kertaa. Tuntuu hienolta. Ja kirjojen kirjoittaminen. Nytkin  on kaksi aloitettua kesken.

TÄHÄN vuoteen osui myös kaksi huomionosoitusta. Huhtikuussa sain PikkuYrittäjien palkinnon. Ja itsenäisyyspäivänä Espoo mitalin. Kiitos.

JA loppuun vielä vuoden saavutus. Sainkuin sainkin hoidettua asiat niin, että olen yksityinen ammatinharjoittaja. Minulla on firma. Tmi Prorector.

Viikko 40. Reflektiota

 

VIIKKO 40 hoidettu. Ihan kova viikko. Paljon tosi tärkeää. Mutta näillä vuosirenkailla myös liian täynnä. Oma vika.

Maanantai 28.9.

Oikeesti. Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten tehtäväkirjo on niin laaja, että harrastusluontoisesti niistä ei enää selviä. Ei riitä aika eikä osaaminen. Olin parin vuoden tauon jälkeen taas keväästä 2019 hallituksessa. Nyt palkkaamme isännöitsijän. Suosittelen muillekin.  Ks. stripin alin kuva :-) Viimeiset pj-"virkatehtävä" kuten pöytäkirjatyö hoidin tänään lauantaina. Freedom!!!!!

Tiistaina 29.9.

Nyt oli oikeita töitä. Seurasin didaktikkona etänä opetusharjoittelua. Ja pohdimme yhdessä, miten tunti meni. Oikea vastaus: Juuri niinkuin Matti Koskenniemi ajatteli. 

Illalla oli sitten Espoon perinneseuran 20-vuotisjuhla, jossa oli huikeat vieraat mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä videolla. Sampo Suihko ja pelimanniyhtye Leikarit paikalla. Tapahtuma pidettiin livenä. Oli desit, etäisyydet ja hengityssuojaimet. Itse kokous sujui muutamassa minuutissa. Tapahtumasta lisää perinneseuran sivuilla:

https://espoonperinneseura.net/2020/10/espoon-perinneseuran-20-vuotisjuhla-29-9-2020/

Stripissä kuvat 2 ja 5.

Keskiviikona 30.9.

Aamupäivällä pääsin seuraaman maisteriharjoittelijoiden Seppo-peli- opetusta Tähtitorninmäellä ihan livenä.  Lapset suunnistivat pitkin mäkeä ja ratkoivat  QR-koodin avulla vänkiä tehtäviä. Ja ilma oli mitä mainioin.

KLO 17 pääsin pitkästä pitkästä aikaa käymään valtuustotalolla. TSL:n Espoon ja Kauniaisten opintopiiri piti demarien huoneessa kevätkokouksen. Puheenjohtajana vedin perään myös hallituksen kokouksen. Ks. stripsin ylin kuva.

Torstaina 1.10.

Luoja!Nyt on jo lokakuu. Aikainen herätys. Taas seuraamaan etänä harjoittelua. Huikea futuristinen apps-sovellut saatiin valmiiksi. Ks. kuva 4

Perjantaina 2.10.

LUPASIN sijaista yhtä yliopiston didaktikoista about kuukauden. Pestiin kuuluu kolmenlaista: II-periodin opetusharjoittelun ohjausta sekä ryhmäistuntoja pedagogisen vuorovaikutuksen ja Opettaja opetuksen suunittelijana, toteuttajan ja arvioijana eli OSTA - kurssista. Kävin aamulla esittäytymässä.

PUOLILTAPÄIVIN kävin taas seuraamassa ulkotuntia. Nyt oli ohjelmassa parkouria.

Lauantaina   3.10.

Herätys kello 6. AsOy:n paperit kuntoon. 

Sitten Helsinkiin EKOAY:n yhteistyötapahtumaan Hotelli Clarioniin.  Se korvasi aikaisempien vuosien Itämerelle  tehdyt laivaseminaarit.  

Hyvää keskustelua.  Stripin toiseksi viimeinen kuva. Huomenna tästä enemmän.

Mitä muuta?

Joo. Oli viikossa muutakin. Aakkosjärjestyksessä:

• Auroran koulun opettajien kuulemista
• Auroran TIP-hankkeesta 2007-2010 materiaalia Sukoon espoolaisen Islannin mallin kehitelyyn
• Espoolaisrexien huolien kuulemista
• Maisteriharjoittelun II periodi alkaa ensi viikolla. Yhteydenotto harjoittelun ohjaajiin.
• Ohjeistusta I-periodin harjoittelijoille raportin ekoon
• Oman yrityksen paperiasioita
• Omnia kronikkaa
• Perinneseurallelasten tekemä kuunnelma Tarja Rakeen teoksesta

OPS- vielä kerran

Päivitetty Erkki Merimaan antamalla lisätiedolla.

VOI, että. Sain vielä kerran palata niin hienoon luentoteemaan perusopetuksen opetussuunnitelmasta.   Se oli nimittäin aiheena tänään  uusien luokanopettajaopiskelijoiden "Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi I" kurssin suuryhmäopetuksessa.  Paikalla heitä oli hieman yli 80. Tai siis Zoomissa. Tapahtuma toteutettiin ajan hengen mukaisesti etänä.

Tällä teemalla sitä sai vuodesta 2015 alkaen reissata ympäri maata.  Ja kyllä sitä käytiin läpi myös tutor-kursseilla ja jonkin verran NPDL:säkin.

Minut tilattiin nimenomaan puhumaan selkokielellä. Kun perusteissa on teksiä about 500 sivua, kovin harva oli jaksanut lukea sitä ajatuksella.  Itse sisältöhän on monessa mielessä upea, ja uusinkin opsimme kantaa sisällään edelleen arvokkaimmat tänä vuonna 50 vuotta täyttävän POPSI ja II: ajatukset.

Sanasto on vaihtunut,  ja rakenteissa on tehty isojakin muutoksia. Enää oppimäärissä ei ole tasokursseja, jotka sulkivat aikaan jopa 40 %:lta poikia tien lukioon. Kansalaistaito ja oppilaanohjaus - ala-asteelta- on siivottu pois. Terveystieto tullut tilalle. Kieltenopiskelun mahdollisuuksia on lisätty. Missän aineessa ei ole enää eri linjaa pojille ja tytöille. Oppiaineilla on uusia nimiä. Tekninen ja tekstiilityö on nyt käsityö. Uskontojen historiaa ja siveysoppia opetetaan nyt elämänkatsomustietona. Äidinkieli on nyt äidinkieli ja kirjallisuus. Kuvaamataito on kuvataide.Uskonto ei ole enää tunnustuksellista.

"Vuoden 2004 opsin perusteita, sorvattiin lausetta, joka sitten sai muodon "Perusopetuksessa oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnustuksetonta". Tunnustuksettomuus koski siis kaikkia oppiaineita, esimerkiksi biologiaa. Tämä perusteiden lyhyt lause herätti luonnosvaiheessa myös voimakasta vastarintaa: "Tästä vielä sota syttyy", meitä uhkailtiin. No sotaa ei syttynyt. Nyt tunteet asian ympärillä ovat hiipuneet, niin että sinäkin esität sen vain toteamuksena: "Uskonto [oppiaineena] ei ole enää tunnustuksellista." Hyvä niin." – Erkki Merimaa.

Moni aine alkaa aikaisemmin kuin ennen, mm. vieras kieli, toinen kotimainen ja  yhteikuntaoppi. Luonnontieeellisiä aineita on myös niputettu.

MUTTA itse pedagoginen unelma on upea: Omaleimainen, ehyt persoona, yksilö ja yhteisön rakentava jäsen. Tasapaino tradition ja tulevaisuudessa tarvittavien taitojen kanssa. Aineksia ja virikkeitä päälle, sydämelle ja käsille. Oppiaineita ja eheyttämistä.  Valinnaisuutta ja eriyttämistä. Menetelmällinen monipuolisuus ja oppilaan aktiivinen rooli. Demokratia.

NYT aikaa oli 90 minuuttia. Dioja oli 140.  Heh. Opetussuunnitelmaan johdattelemassa  7 minuutin omatekoisella videolla oli  kolme maamme huipposaajaa: Ikäjärjestyksessä: Pertti Kansanen, Kai Uusikylä ja Riitta Jyrhämä.

Sitten minun monologiani 15 minuutin pätkissä.  Mukana oli myös videoclipsejä. Opiskelijoilla tehtävänä  rakentaa omaa ajateluaan ja kirjoittaa juoksussa ylös itselle tärkeältä tuntuvaa ja sitten vaihtaa ajatuksia pienissä ryhmissä. Zoomin Breakout-roomsit ovat tähän tarkoituksen upeat. Vaihtelin pienryhmien kokoa, ja näin  tuuletin kumppaneita

Pienryhmäporinoiden lopputuotoksena oli arvosana 4-10 kulloinkin käsitellylle ops-osuudelle.  Karkeasti opsin kasvatuspäämäärä + sisällöt,  metodilinjaukset ja arvointiperiaatteet saivat arvosanaksi  8, mutta vaihteluväli oli 6-10.  Alempia  arvosanoja perusteltiin muutamassa vastauksessa käytännönvieraudella.

KOKO aika tuli käytettyä. Ja Elviskin ehti lopuksi laulaa.

Lähiopetusta ohjaamassa

KIVA päivä eilen. Pääsi katsomaan eläviä oppilaita. Yksi maisteriharjoittelupareistani valitsi mahdollisuuden suorittaa viiden viikon mittainen harjoittelu perinteiseen tapaan lähiopetuksena korona uhmaten. 

Niinpä  menin  seuraamaan livena ekaluokan liikuntatuntia helsinkiläiselle  urheilukentälle.

HIENOSTI meni tunti. Kokeilin myös uutta ideaa ohjauksessa. Kuvasin tuokiota tunnista ja tein niistä pienen clipsin, joka katsoimme iltapäivällä opetusharjoittelijan kanssa  ohjaustuokion aluksi.  Lyhyestäkin pätkästä näkee itse itsensä ikäänkuin vierain silmin. Ja tunnin  rakenne jne. palaa mieleen.

MUOKKASIN siten clipsistä nastalla CLIPS-ohjelmalla sarjakuvaversion,  josta oppilaita ei tunnista niin, että se luokkaisi yksityisyyden suojaa. Sen voi katsoa klikkaamalla.

Se oli siinä.

OTIN elokuussa pestin Helsingin yliopistolle, kun tarjottiin ja kuulema tarvittiin.  (Nöyrä kiitos Riitta Jyrhämä). Hoidin lukuvuoden 2018-19  ajan Helsingin kasvatus-tieteiden tiedekunnassa yliopisto-lehtorin avoimeksi jäänyttä(50%) hommaa.

Palautin tänään avaimet ja hyvästelin tyhjän työhuoneen.

KANNATTI. Oli innostavaa palata sinne, yhteisöön, jossa itse opiskeli luokan- opettajaksi 1974-77 ja josta lähdin Auroraan rexiksi. Neljään vuoteen ensimmäisen kerran minulla oli oma työhuone ja tiimi.

Työohjelmaan kuului mm. maisteriharjoittelun ohjausta,  opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin,  pedagogisen  vuorovaikutuksen (sis. hopsin ohjausta ja tarkastusta), opetus-suunnitelmateorian ja oppilaitoksen johtamisen, esi- ja alkuopetuksen  (sain isännöidä    teemaa, ja  vieraanamme oli tohtori Tuija Metso) ja  opettaja työnsä tutkijana teemojen ryhmäistuntoja.

Yliopistolla työaikaa  oli varattu myös  riittävästi tutkimustyölle ja opetukseen valmistautumiseen. (Tästä kannattaisi hakea mallia perusopetuksen vuosityöaikakokeiluihin.)

Kaupan päälle sain vielä vetää aikuiskasvatuksen opiskelijoille luentosarja  oppimisen tutkimuksen klassikoista. Korjata tenttejä. Ja olla yhden gradun toisena arvioitsijana.

Mitä opin? Mitä tekisin seuraavassa elämässä didaktiikan lehtorina toisin?

Opettajatutorina

Ensimmäisiä työtehtäviä oli uusien opiskelijoiden perehdyttäminen opettajatutorina  opiskeluun. Joka ryhmällä oli myös kaksi opiskelijatutoria. Minusta tähän tehtävään kannattaisi satsata vielä enemmän aikaresurssia. Ihan käytännön opittavaa on paljon alkaen tietokoneohjelmista. Kuinka ilmoittaudutaan tenttiin? Mutta myös esim. kuinka toimitaan yhteistoiminnallisissa oppivissa ryhmissä - koska metodia käytetään alusta alkaen.

Niinpä oma ryhmäni joutui turhaan hortoilemaan. Työnjako ei aluksi toiminut. Tutoroinnin tulisi minusta syytä jatkua säännöllisesti koko ekan vuoden ajan vaikkapa virtuaalisesti. Niinikään opettaja- ja opiskelijatutoreiden yhteistyötä voisi tiivistää.

Opetusharjoittelunohjaajana

Yliopiston lukuvuosi on jaettu neljään periodiin, ja jokaisessa on opetusharjoittelun ohjausta. Prosessi alkaa infolla, jossa  käydään läpi tavoitteet, pelisäännöt  jne.  Omien opiskelijoiden ensitapaamiseen  on varattu about tunti. Minusta sille kannattaisi varata enemmän aikaa.

Sitten alkaa viiden viikon jakso. Ensimmäisellä viikolla opiskelijaparit tutustuvat harjoittelukouluunsa ja kuuntelevat opetusta. Neljä seuraavaa viikkoa  sitten harjoitellaan opetusta. Ensimmäinen ja viimeinen viikko opetetaan yleensä parina ja väliin jäävät viikot yksin.

Opiskelijoiden ohjaus on pääasiassa harjoitteluluokkien opettajien vastuulla. Viikissä ohjaajat ovat kovaa tohtoriluokkaa, mutta myös kenttäkoulun opettajilta vaaditaan ohjauskoulutus. Hyvä niin. Itse sain tänä lukuvuonna vierailla kouluissa, joissa ohjaajat olivat todella sitoutuneita työhönsä. Kiitos: Haaga, Mäntymäki, Torpparinmäki ja Viikki.

Harjoittelun  ja ohjauksen määrää on yliopistolla leikattu, ja se on harmi. Moni harjoittelija sanoo, että on ollut vielä valmistumisvaiheessa epävarma, selviääkö tässä ammatissa. Opettajan ammatti on eräällä lailla käsityöläisammatti, jollaiset otetaan haltuun - teoriaa yhtään väheksymättä- tekemällä ja omaa tekemistä pohtimalla.

Didaktikko kuuntelee jokaiselta harjoittelijalta kolme tuntia ja keskustelee niiden  pohjalta. Didaktikolle laaditaan lisäksi suunnitelma opetusjaksoista, omista opettajana kasvun tavoitteista ja loppuraportti, jossa arvioidaan kuinka niiden tavoittelussa onnistui sekä raportoidaan pidetty koe. Raportissa omia ajatuksia ja kokemuksia reflektoidaan myös pariin didaktiseen artikkeliin.

Muutaman vuoden ohjauskokemuksella uskaltaa kai  sanoa, että  about sama koulutus omaksutaan hyvin erisyvyisesti. Osa porskuttaa briljantisti, mutta osa hyötyisi vankemmasta ohjauksesta, jotta opetussuunnitelman perusideat välittyisivät arkeen.   '

Osa on rohkaistunut käyttämään luovasti omia vahvuuksiaan, osan opettajuus on vielä tiukasti kiinni traditiossa ja mm. oppikirjassa. Tunnin rakenne on yllttävän usein tukevasti: vanha läksy-uuden valmistaminen -läksynanto. Toki  osuin myös tunneille, joilla oli luovempi rakenne. Osalla tunneista aisti uuden opsin raikkaampien menetelmä tuulien keveyttä. Osalla taas tunsi nostalgista paluuta ihan oppikouluajan meininkeihin: Vuorotelleen ääneenlukuunkin.  Näin huippumoderneja ja toisaalta retro tunteja. Menetelmien kirjo oli runsas.

Uusi opetussuunnitelma innostakoon meitä antamaan oppilaille yhä enemmän tilaa.  Eriyttämistä ei tehdä koskaan liikaa. Pulpeteista olisi hyvä päästä irti. Päivänavaukset ovat ilmeisesti kuoleva traditio? En juurikaan osunut paikalle. Retropedagogiikasta nostaisin yhä esille uuden jakson alkaessa diagnostisen testauksen, konkreetit tavoitteet ja tunnin loppun formatiivisen testin. Rohkaisisin käyttämään myös liitutaulua ja perinteistä työvihkoa oppimispäiväkirjana.

Hyviä  opettajia saamme taas lähettää suomalaisiin peruskouluihin. Mutta perehdytystä heille toivoisi jokaiselle juuri hänen uuden koulunsa käytänteisiin. Jotta nämä upeat nuoret opettajat  kukoistaisivat, eivätkä uupuisi.

Ryhmänvetäjänä

Ryhmäistunnot olivat antavia. Metodina oli usein flipped. Etukäteen luettiin/katsottiin testi/video ja kirjoitettiin siitä kommentaarit. Istunnossa päästin sitten suoraan aloittamaan asiasta.

Suomalaisen -ja erityisesti helsinkiläisen- opettajankoulutuksen keskeisiä, arvokkaita  ja omaperäisiä  tavoitteita on ohjata opettajaksi opiskelevat omaa työtään tutkiviksi opettajiksi. Suomeksi: haluamme, että heillä on tutkijamainen ote omaan työhönsä. Että he tietävät, mitä  opetuksesta oikeasti tiedetään. Että he osaavat lukea tutkimuksia myös kriittisesti ja päivittää omaa opetusotettaan. Tämä on keskeinen suomalaisen pedagogiikan herkun: didaktisen autonomian edellytys.

Yksi tämän tavoitteen keskeisiä koulutuskokonaisuuksia  on Helsingissä 10 opintopisteen kurssi nimeltä "Opettaja oman työnsä tutkijana". PED006- kurssiin kuuluu luentoja, luettavaa kirjallisuutta  ja ryhmäistuntoja. Kurssi on monelle viimeinen osasuoritus ennen ns. maisteriharjoittelua (os. päättöharjoittelu), jonka  jälkeen he lähtevät hommiin. Viimeisellä  kerralla käytiin läpi päivitetyt käyttöteoriat. Miten näkemys opettajuudesta, jota itse kukin tavoittelee, oli kehittynyt?

Arvioijana

Myös  osaamisen arvointitavat ovat muuttuneet. Luennoista ei aina pidetty perinteistä valvottua tenttiä, vaan sen korvasi essee. Artikkeliseminaarien jälkeen opiskelijat täyttivät itsearviointilomakkeen, jossa he arvioivat omaa panostaan.  Itsearvointi otetaan kurssin arvosanassa huomioon.  Videoistunnoista opiskelijat laativat vielä oppimispäiväkirjan, jonka arvostelussa otetaan  mm. huomioon, kuinka hyvin vastaaja hyödyntää lukemiaan artikkeleita.

Sain  myös toimia pian valmistuvan luokanopettaja gradun toisena arvioijana.  Ykkösarvioija oli työtä ohjannut dosentti. Lähetin oman ehdotukseni arvosanaksi. Ei mikään helppo tehtävä. Työt arvioidaan 7-portaisella asteikolla, ja virallinen ohjeisto on hiukan abstrakti.  Aikaa meni. Yhteensä arviointilausunnossani oli viisi sivua. Ilokseni havaitsin, että ykkösarvioija oli kanssani asioista hyvin samaa mieltä.

Luentokurssin vetäjänä

Lupasin vetää aikuisopetuksen opiskelijoille 7* 2 tunnin luennot "Oppimisen tutkimuksen klassikoista". Luennoille  ilmoittautui 63 opiskelijaa, joten aktivoivien työtapojen käyttöön tuli hiukka lisää kierteitä.  Ratkaisu oli, että opiskelijat pitävät  ryhmissä luennot klassikoista. Alustus ja keskustelu sai viedä 30 min-. Kaikki olivat myös jonkin toisen ryhmän opponentteja. Innostava kokemus, vaikka arviointi- tenttiä ei ollut sai muutaman hikipisaran irtoamaan.

Mitä vielä muuta poimin mukaan?

Harmi, etten ehtinyt ihan kaikkiin toimintoihin mukaan. Pari kertaa olin kokouksissa. Kerran kuuntelemassa luentoa. Joulunalusvirkistysristeily oli nasta.  Opiskelijoiden järjestämään purkutilaisuuteen ei kalenteri antanut periksi.

U-tubessa on nasta  parin minuutin video opettajakoulutuksesta Helsingin yliopistossa. Miksi opettajaksi? Leffapätkä näytettiin uusille opiskelijoille.

https://www.youtube.com/watch?v=DTg29LGp9fE

Tässä vielä toinen linkki

https://www.youtube.com/watch?v=-szMTeJAeLU

Olen toki ohjannut aikaisemminkin opetusharjoittelua  ja pitänyt OKL:ssa luentoja, mutta  etuoikesu olla säännöllisesti töissä on ihan eri juttu, eräänlainen joutsenlaulu, kontribuutio, velanmaksu kaikesta siitä hyvästä, mitä itse on saanut.

KAUNIS kiitos hienolle yleisdidaktikkojen aineryhmälle, jota veti tänä vuonna  dosentti Reijo Byman. Oli hienoa saada olla osa tiimiänne ja tehdä kanssanne yhteistyöstä:  dosentti Katariina  Maaranen, dosentti Heini Paavolainen, tohtori ja kämppäkaveri  Kata Stenberg sekä esimieheni dosentti Riitta Jyrhämä. Sekä kaikille opiskelijoille.

Upeaa kesää meille kaikille!

Itseohjautuva opetustuokio

LUOKANOPETTAJIEN didaktisen ajattelun koulutuksen "kruununa" pidetään Helsingin yliopistolla pedagogisen tietämisen kurssia. Luennot vetää emeritusprofessori Pertti Kansanen, ja lisäksi ryhmissä syvennetään neljää tieteellistä artikkelia. Kurssin päätteeksi jokainen laatii vielä kuvauksen opettajuuden käyttöteoriastaan.

MINULLA oli tänä keväänä ilo vetää sijaisopettajana yhtä ryhmistä. Istuntoja oli neljä.

Perusrakenne oli sellainen, että ennen tapaamista  jokaisen oli luettava tietty artikkeli ja kirjoitettava siitä ns. kommentaari (lyhyt essee). Siis oikein modernisti flipped classroomia. Kukin ryhmän vetäjä sitten ratkaisi, miten artikkelia käsiteltiin istunnossa.

Artikkelit olivat kaikki englanninkielisiä,  about 20-sivuisia ja ne oli julkaistu kansainvälisesti arvostetuissa journaaleissa. Teemat olivat mielenkiintoisia: Niissä käsiteltiin opettajan läsnäolon käsitettä,  positiivista kasvatusta, opettajan kontrolloivaa vs. itseohjautuvuuteen rohkaisevaa opetusotetta ja viimeisellä kerralla alakouun oppilaiden näkemyksiä hyvä opettajasta.

ERITYISESTI kolmannen kerran artikkeli: Reeve (2009) "Why Teachers Adopt a Controlling Motivating Style Toward Students and How They Can Become More Autonomy Supportive" jäi kiehtomaan. Ja niinpä päätin, että  toteutan viimeisen 90 minuuttisen session luopuen perinteisestä, huolellisesti opetustehtäväänsä valmistautuvan  opettajankouluttajan  roolista ja luottaen opiskelijoiden itseohjautuvuuteen: siis heidän kykyynsä ottaa vastuu omasta oppimisestaan ja antaa tilaa sille, mikä on heille itselleen merkityksellistä.

EXPERIMENTIN asetelma oli yksinkertainen. Kerroin, että tällä kertaa minä en määrää, miten artikkelia (teemana siis oppilaiten näkemys hyvästä opettajasta) työstämme. Kerroin, että minulle on tärkeintä, että tämä 90 minuuttia käytetään niin, että siitä on juuri heille eniten hyötyä. Muuta rajoitusta ei ollut, kuin että se, mitä tehdään päätetään yhdessä ja että se liittyy artikkeliin.

Ilmeistä näkyi, että VOI EI!!! Kerroin myös, miksi teemme näin: Saamme autenttisen kokemuksen kontrollin ja itseohjautuvuuden jännitteestä omassa itsessämme.

Sitten vierustovereiden kanssa keksimään, miten artikkelin käsittelustä olisi heille  paras hyöty. Kun noin 10 minuuttia alusta oli kulunut, meillä oli neljä vaihtoehtoa toimintatavoiksi: Keskustelu esiin nousseista yksittäisistä hyvän opettajan piirteitä pienryhmissä ja sitten yhteinen koonta, draamaleikki, jossa jokainen ryhmä valitsee jonkin hyvän opettajan piirteen, ja  muiden tehtävä on yrittää arvata, mistä on kysymys, keskustelu siitä, uskommeko noihin tuloksiin ja viimeisenä pohdinta; kannattaako opettajan pyytää oppilailta palautetta itsestään ja jos kannattaa niin miten sen voisi tehdä.

Jokainen ryhmä sai sitten jakaa neljä pistettä eri vaihtoehdoille. Kaikki muut paitsi draama saivat pisteitä. Eniten sai  viimeinen vaihtoehto, ja se siis otettiin.

Varmistin työtavan: Muodostetaan ryhmät. Kukin ryhmä pohtii kolmea kysymystä (jotka idean esittänyt ryhmä oli tiivistänyt) 1. Mitä hyötyä palautteen pyytämisestä oppilailta on? 2. Mitä haittaa siitä on? 3. Miten sen voisi käytännössä tehdä? Aikaa varattiin 15 minuuttia. Yksi oli kirjuri. Aikaa  sitten vielä pidennettiin yhteisellä päätöksellä.

Kun ryhmät olivat valmiit, tarjosin kahta vaihtoehtoista tapaa jakaa keskustelujen tuotokset: a) peräkkäiset monologit tai b) akvaariotyyppinen dialogi.

Perinteisempi monologimalli valittiin ja opettaja sai palkkansa eteen olla sihteeri.

Kokosimme vastaukset valkotaululle kolmeen eri sarakkeeseen kysymys kerrallaan, ryhmien vastausvuoroa vaihdellen. Tämän jälkeen oli vielä mahdollista kommentoida.

OLIMME siis ottaneet kopin artikkelin aiheesta, emme enää märehtineet sitä, vaan tuotimme  yhdessä dataa, uusi ideoita ja ajatuksia. Otin koosteesta valokuvan, ja lähetin sen ryhmälle.  Jos aikaa olisi ollut vielä enemmän, olisi vielä tarvittu synteesi. Eli kannattaako vai ei ja mikä olisi paras tapa.

Palasimme alkuun. Teimme siis tällaisen valinnan. Kuinka fiksulta se nyt jälkikäteen näyttää? Käytimmekö näin ryhmän istunnolle varatun ajan hyödyllisellä tavalla? Jokainen sai näyttää sormilla (1-5), kuinka hyvin onnistuimme.  Tulos oli ehkä 5- . Niiltä, jotka antoivat neljä sormea, kysyttiin, miten tekisimme homman vielä paremmin: Olisimme voineet ottaa vielä yhden kysymyksen: Mitkä ovat palautekäytännön mahdolliset ehdot. Pohdimme sitä vielä tovin.

Viimeiset minuutit sanallistimme itseohjautuvan otteen aiheuttamia tunteita. Etenimme hämmennyksestä, ehkä kiukustakin kohti tyytyväisyyttä ja onnistumista. Totesimme, että itseohjautuvuudelle  ja sen kehittymiselle kannattaa antaa tilaa koulussa. Vaikka se on  oppilaille selvästi raskaampi tapa. Maltilla. Kaikkeen se ei sovi.

Sanallistin myös oma kokemustani. Jännitti. Homma olisi voinut mennä pieleen. Mutta olin varautunut siihen, että tällä mennään vaikka "katkeraan loppuun saakka". Artikkelin teema oli siksi leppoisa, ettei suurta vahinkoa olisi syntynyt. Iholle pyrki koko ajan kontrollin himo.

JA sitä paitsi saimme homman valmiiksi 10 minuuttia ennen kuin aika loppui. Kaikki pääsivät syömään hieman etuajassa tällaistakin pientä expermenttikokemusta rikkaampana.

Reeven artikkelista

Reeve, J. 2009. 'Why Teachers Adopt a Controlling Motivating Style Toward Students and How They Can Become More Autonomy Supportive'. Educational Psychologist, 44: 3, 159-175.

MUUTAMA sana vielä Reeven artikkelista. Sen tavoitteena oli motivoida opettajia vähentämään haluaan kontrolloida  ja vahvistamaan oppilaiden  autonomiaa luokkahuoneessa. Artikkelissa esitellän kaksi käsitettä: oppilaan autonomiaa tukeva opetus (johon liitetään kaikki myönteinen: aiheiden mielekkyydestä, valinnanmahdollisuuksista oppilaan ainulaatuoisuden tunnustamiseen ) ja kontrolloiva opetus (johon liitetään kaikki kielteinen: omien ajatusten pakkosyöttämisestä kärsimättömyyteen ha tunnekylmyyteen).

Reeve esittelee syitä, jotka saavat opettajat turvautumaan kontrolloivaan opetustyyliin:
koulun kulttuuri, valta-asetelmat,  vastuu ja velvollisuudet,  kontrollin ja järjestyksen  (yleinen) arvostus (työrauha) ja  sitä tukevan toiminnan arvostus (myös rehtorit, vanhemmat)  sekä opettajan persoonallisuus.  Opettajat ajattelevat tietävänsä paremmin, mikä oppilaalle on parasta. (Eveliina)
opettajat esimerkiksi saattavat uskoa, että kontrolloimalla oppilaitaan he saavat pidettyä luokan paremmin kurissa ja järjestyksessä.  Reevekaan ei kehoita luopumaan rakenteista, ne hän mahduttaa autonomiaa tukevaan malliin. Meillä on mm. OPS!!!

Artikkelin lopussa  Reeve esittelee mallin, jonka avulla  opettajan olisi mahdollista omaksua autonomiaa tukeva motivointitapa kontrolloivan sijaan.
1. On tunnistettava ja vältettävä kontrolloivan tyylin käyttöä (jo kielessä: käskyt).
2. On  huomattava autonomiaa tukevan tavan hyödyt ja haluttava toteuttaa sitä.
3. On  opeteltava toteuttamaan autonomiaa tukevaa motivointia käytännössä (käskyjen tilalle kysyminen; palaute; tilaisuuksia asettaa oma mielekkäät tavoitteet, joilla tuetaan sisäistä motivaatiota; on myös annettava aikaa, jotta ei vastuuteta liikaa).

Uusia luokanopettajaopiskelijoita sparraamassa opsin maailmaan

MINULLA oli jälleen ilo pitää 90 minuutin luento  noin 100:lle uunituoreelle Helsingin yliopiston luokanopettaja-opiskelijalle.

Ajankohta oli mainio. Uusi – peruskoulun viides –  ops on nyt otettu käyttöön myös 7. luokilla. Alakouluista on jo saatu kokemuksia. Ja kiukuttelu kaikkia  tehtyjä ratkaisuja kohtaan käy kuumana niin oikeassa mediassa kuin somessakin. Kipukohdat nousevat esiin. Hyvä niin.

MIKÄ oli tällä kertaa perusmessageni? Tämä(kin)  ops on tosi tiivistä tekstiä. Lukemisen vaiva kannattaa edelleen nähdä. Se tulee lukea  nimenomaan itse, jotta ymmärtää. Ymmärtämisessä  auttaa myös puhuminen kavereiden kanssa. Ja arkeen suhteuttaminen.

OLEN edelleen sitä mieltä, että näin paksua opsia ei olisi tarvittu. Mutta varsinkin alkuosa on kirjoitettu tosi kauniisti - ihan originaalin POPSin hengessä.  Itse olisin kyllä  käyttänyt enemmän koulun arkikieltä. Olisi tosi hienoa, jos seuraavassa opsissa selkeästi kerrottaisiin, mikä on oikeasti uutta, ja mitä ei enää pitäisi opettaa ( anteeksi ohjata :-)).

NOSTIN esiin seitsemän minusta merkittävintä muutoskokonaisuutta. Niistä kaikkein tärkeimmät ovat - siis minusta - oppilaan ja opettajien keskinäinen työnjako opetuksessa sekä  arviointi. Lisää tilaa oppilaan omalle toiminnalle ja tunneille enemmän tsempausta! Monialainen oppimiskokonaisuus on huikea  - ja nyt ensimmäistä kertaa pakollinen- harjoittelukentä kaikille ns. uuden pedagogiikan ideoille, mutta ennen muuta koulun ja oppilaiden oikean elämän eheyttämiselle.  Laaja-alainen osaaminen ja toimintakulttuurin muutos kytkeytyvät vahvasti toisiinsa-  ne vain tuntuvat maistuvan monelle kalanmaksaöljyltä.  Näyttää siltä, että  digiloikkapuhe on  kääntynyt itseään vastaan; TVT:n vahva esiinnostaminen jakaa opettajat kahteen jonoon.  Ihan turhaan.  Käytetään laitteita, kun ne tuovat lisäarvoa pedagogiikkaan. Ja ne tuovat. Oppimisympäristöjen rikastaminen ei vaadi kalliiden kalusteiden ostamista.

MUUTTUUKO mikään? Kerroin nuorille, että  sekä 1990- että 2000-lukujen ops-uudistuksissa tavoiteltiin pitkälti samansuuntaista muutosta kuin nyt. Luin  otteita muutokseen pettyneistä arviointiraporteista. Mutta ehkä ikkuna  on nyt auki?

OKL-vuosikurssi 1974: 40-vuotta valmistumisesta

KYLLÄ aika kiitää. 40 vuotta sitten toukokuussa  kurssimme valmistui luokanopettajiksi. Sitä juhlittiin eilen Tuusulan Gustavelundissa. Paikalla oli about 88:sta  kurssilaisesta sopivasti noin 40. Kaukaisimmat tulivat tapahtumaa varten Saksasta ja Ruotsista.

TÄMÄ kurssi astui kouluihin juuri siinä vuonna, kun pääkaupunkiseutu siirtyi peruskouluun. Se ehti kokea kaikki  peruskoulumme tähänastiset  vaiheet ja muutama opettaa yhä uusimmallakin opsilla.

Kurssilaisistamme tutuimpia lienevät jo edesmennyt Lauri Turja, professori Leena Krokfors, kouluttajat Jukka Ahonen ja Jorma Ahonen, radiotoimittaja Hannu Sironen  sekä tietokirjailija Rauno Haapaniemi. Useat ovat toimineet myös harjoittelukoulun opettajina, rehtoreina, oppikirjantekijöinä, ohjaavina opettajina  ja järjestöhommissa.  Merkittävä osa on tehnyt elämäntyötään erityisoppilaiden parissa.

Muutama meistä  jatkaa vielä koulussa. Niinikään muutama "roikkuu" muutoin työelämässä. Kuusi meistä - kaikki miehiä - on jo nukkunut pois. Loput ovat turvallisesti eläkkeellä.

JUHLATAPAHTUMA alkoi lounaalla. Sitten siirryttiin auditorioon, jonne valmisteluryhmä oli laatinut ohjelman.  Kuulimme alustuksia lukioiden erityisopetuksesta, vammaisten opetuksesta, oppilaiden pedagogisesta viihtymisestä, Ruotsin koulujärjestelmän masentavasta tilasta ja opettajankoulutuksen yleissivistävästä lisäarvosta myös muuhun kuin opetustyöhön. Kuulimme hauskoja tarinoita ja puhuimme syvällisesti pedagogiikkaa.

KURSSILLE oli avattu googleen oma sivusto, jonne 30 meistä  kirjoitti muistelmia työurastaan ja liitti vanhoja valokuvia. Tueksi oli laadittu muutama kysymys:
Mitä sinusta piti tulla isona?
Miksi halusit opettajaksi?
Mikä oli mukavinta opiskelijalla? Jos haluat, voit kertoa jonkin muiston.
Miten aloit työurasi? Millaisia odotuksia sinulla oli ja täyttyivätkö ne?
Miten työurasi jatkui ja mikä siinä on ollut antavinta?
Miten työ on muuttunut?
Miltä koulu näyttää lähitulevaisuudessa?
Mitä sellaista olet oivaltanut työurallasi, jonka haluaisit jättää perinnöksi työsi jatkajille?
Jos olisit nyt nuori, vieläkö pyrkisit OKL:ään? Vai et? Miksi?
Muuta, sana on vapaa.

MINÄ olin saanut tehtäväksi laatia yhteenvedon noista muistelmista. Väänsin niistä 52:n dian koonnan ja juoksutin 40 vuotta puolessa tunnissa. Jo näistä ensimmäisistä muistelmaversioista (moni täydentää niitä vielä) syntyi todella mielenkiintoinen kuva tämän "Paraskurssin" urapolun vaiheista.  Miten ja missä vaiheessa syntyi ajatus ryhtyä opettajaksi? Mitä meihin tarttui opiskeluvuosista? Millaiset eväät koulutus antoi ensimmäiselle opettajavuodelle? Kuinka itse kukin löysi oman paikkansa? Millaisia opettajia meistä tuli? Millaisia uravaiheita meillä oli? Miten siirtymä eläkkeelle sujui? Mitä meihin jää, kun opettajuus loppuu? Vieläkö - tällä kokemuksella -hakisimme OKL:lle.

Vaikka vastaukset ovat tässä vaiheessa luottamuksellisia, sen voi todeta, että tuolloisen 3-vuotisen koulutusohjelma läpikäynyt ryhmä teki uransa innostuneena, uutta monin  tavoin etsien, pedagogisesti ajattelen ja omaa työtään jopa pioneerina kehittäen. Tämä kuului paitsi puheista,  näkyi myös niistä ohjeista, perinnöstä, jonka haluaisi jättää nyt työtä jatkavalle opettajapolvelle. Kymmenet fiksut ohjeet voi ehkä tiivistää  kolmeen sanaan: ” Huumori, kerettiläisyys ja anarkia.”  (Tämä ei ehkä avaudu ulkopuolisille, mutta olisittepa  kuulleet  mm. jutut  kikoista, joilla tenteistä mentiin läpi :-)

Pääosa meistä on myös tullut maaliin aika ehjänä ja ammatinvalintaansa tyytyväisenä - vaikkeivat meistä kaikki enää olleet ihan varmoja, hakisivatko luokanopettajiksi, jos olisivat nyt nuoria.  Koulu on kehittynyt monessa suhteessa hyvään suuntaan- mutta myös huonoon.

AUDITORIO- OSUUS päättyi  noin viiden minuutin liikuttavaan  dia-ääniesitykseen "Ruususolmu", joka oli kurssimme suullisen ilmaisun ja kuvataiteen erikoistumiskurssilaisten lopputyö ehkä vuodelta 1976.

JUHLAILLALLINEN alkoi klo 18.30. Hotellin menu oli hieno ja maukas. Aterian päätyttyä porukka katseli vielä 240 diaa kurssimme elinkaaren eri vaiheista. Energisimmät jäivät riekkumaan yöksi. Minä ajoin klo 21 kotiin.

Hienoa kuulua tähän joukkoon!

Koulukäynneillä saa energiaa!

PÄTKÄ- tai sirpaletöihini mm. OKL:lla liittyy hieno etu: mahdollisuus käydä eri kouluissa.

Eilen vierailimme timmin didaktiikan kurssin opiskelijaryhmän kanssa tutkailemassa Espoon yhtä uutta ylpeydenaihetta: Opinmäen kampusta. Kurssilaiset saivat kaksi perinteistä kokoontumiskertaa vapaaksi, kun lähtivät mukaan sparraamaan  rehtori Jukka Sarpilaa. Bonuksena oli myös ilmainen koululounas.

Opiskelijoiden oppimistehtävänä on nyt koota didaktisia ideoita, kuinka tuon talon tilaratkaisuja voisi käyttää yhä paremmin hyväksi opetuksessa ja jakaa ne koulun käyttäjille. Siis ihan NPDL-hengessä mennään.

OPINMÄESSÄ on mm. aamuvarhaisesta iltamyöhään kirjastokortilla avautuva aktiivisen toiminnan tila. Koulu voi käyttää myös nuorisotilaa. Useat luokkatilat on koottu "nopiksi", soluiksi, joilla on yhteinen aula. Sisäseinät ovat pääosin valtavia ikkunoita. Ruokala on valtava agora. Sinne avautuu myös luukku auditorioon. Pääsisäänkäynnin edessä on portaikko, jota voi käyttää mm. ulkoauditoriona...

JÄÄN innolla odottamaan opiskelijoiden raporttia. Ja luulen että rehtori Sarpila on yhtä innoissaan. NPDL- kielellä: Sarpila käyttää koulun kehittämistyössä apunaan itse hankkimiaan oppimiskumppaneita.

PUOLILTA päivin ajelin vielä Auroraan kiinalaiselle jasmiiniteelle. Olipa energisoivaa tavata tuttua väkeä. Vaikka tilat ovat mitä ovat - varsinkin Opinmäen megalomanian jälkeen -  edelleen siteeraan Aki Kaurismäkeä: Kaatopaikallakin voi olla kivaa.

TÄNÄÄN saan vielä käydä kahdella koululla. Heti kello 8 painun videoimaan Viherkallioon oppilaita, jotka opiskelevat hieman toisin kuin suurin osa koululaisista. Pätkä liittyy työn alla olevaan toimintakulttuurin muutokseen innostavaan videoon, jota käytetään Espoon ops-koulutuksessa muutaman viikon kuluttua. Ja kello 10 seuraan Mäntymäellä tällä erää viimeisen maisteriharjoittelutunnin. Kahdeksan opiskelijan tuntien seuraaminen neljässa eri luokassa ja kahdessa eri koulussa antoi taas paljon aineksia omaan pedagogiseen ajatteluun.

KOULUKÄYNNIT jatkuvat vielä ensi viikolla. Maanantaina kameroin vielä Jalavapuiston koululla heidän kestävän kehityksen ratkaisujaan. Yes.

OKL 74-77

40 vuotta sitten syksyllä 1974 aloitti Helsingin yliopiston OKL:lla ensimmäinen vuosikurssi luokanopettaja- opiskelijoita. Sitä aikaisemmin koulutus oli  hankittu Helsingin va. opettaja-korkeakoulussa. Kurssin vahvuus oli noin 80.  Minä olin sillä kurssilla.
Valmistuimme (pääosa) vuonna 1977, juuri kun pääkaupunkiseutu siirtyi peruskoulujärjestelmään.

EILEN tämä "Parhaaksi kurssiksi" itse itsensä nimennyt ryhmä piti kurssitapaamisen.  Kokoon-tumispaikka oli Helsingin OKL  Siltavuorenpenkereellä, jossa professori Leena Krokfors - kurssikaveri hänkin-  esitteli nykyistä laitosta ja sen toimintaa.  Kokoonkutsujat  Rauno ja Markku olivat hankkineet kuohuviinitkin paikalle. Hienoa. Istuimme sitten lasi kädessä Minerva-torilla ja "avauduimme". Jokainen sai hieman kertoa itsestään, mitä halusi. Kaikille kuului pääosin oikein hyvää. Melkein kaikki olivat tehnyt elämänuransa koulussa - ja kertoivat nauttineensa siitä. Osa täälläpäin Suomea, osa muualla. Osa kunnan kouluissa, osa valtion ja osa harjoittelukouluilla. Aika monesta oli tullut erityisopettajia tai rehtoreita. Mutta on hyvä opettajankoulutus avannut  muitakin ovia: yliopistolle, mediaan, järjestötyöhön, oppilaitosjohdon valmentajaksi, konsultiksi...

Saimme myös kuulla terveisiä niiltä, jotka eivät päässeet paikalle.

Minä ajoin Vespalla. Raunolla on 500 cc: Kymco. Sen erikoi-
suutena on satulan avatessa näkyviin tulevat  siniset led-valot:)

JUHLA-ILLALLINEN tarjoiltiin Tuusulan Onnelassa, jossa pääosa myös yöpyi. Minä ja Rauno ajelimme sinne skoottereilla. Eksyimme jo alkumatkasta. Etsimme Vanhaa Tuusulantietä, mutta joku oli vienyt sen :-) Lopulta oli pakko ajaa Tuusulaan moottoritietä pitkin.

PUOLISEN tuntia istuimme lämpimässä syysillassa terassilla, ja nauru kaikui. Kello 18 alkoi ruokailu.

MENUUN kuului tartarsiikaa, helmiäskanaa ja jälkiruokaherkku. Oli hyvää, ja seura vielä parempaa. Kiitos syvistä keskusteluista mm. Päivi, Matti ja Räpykkä. Istuimme pitkässä pöydässä;  ihan kaikkien kanssa ei ehtinyt kuin moikkailla, mutta upeaa oli nähdä. Still going strong.

SIINÄ päässä pöytää, jossa minä sain istua, keskustelimme paljon mm. eläkkeelle siirtymisestä. Niin eri tavoin sen ihmiset näyttivät kokevan.

Kurssimme vanhin on nyt 74-vuotias - ja hän on yhä mukana koulutyössä! Moni on ylittänyt/ylittämässä ammatillisen eläkeiän rajan, mutta haluaa vielä jatkaa eri syistä. Osalla tätä 60-vuoden eläkeikää ei ole.

Noin puolet meistä oli jo jäänyt eläkkeelle, ja suurin osa tosi hyvillä mielin. Kerroimme kuinka upeaa on nukkua aamulla. Ja kun "ei ole pakko". Osa meistä oli pian jäämässä eläkkeelle  joko intoa täynnä tai hämmennystä.  Monella oli valmiita suunnitelmia palata arvokkaisiin asioihin, jotka on joutunut työuran aikana jättämään taakseen. Joku halusi vielä jatkaa koulussaan aika ajoin sijaisena. Oli myös niitä, jotka jo pian katuivat eläkkeelle jääntiä tai ainakin kokivat, että vaikka tekemistä on, ei ole enää Tärkeää tekemistä.

SEKIN todettiin aika yksimielisesti, kuinka fiksua on valmistautua tähän suureen elämänmuutokseen;  funtsia tarkkaan, mitä ja milloin tekee.  Jossain vaiheessa on hyvä pysähtyä senkin ääreen, että elämässä eteen tulee myös perälauta. (Anteeksi sivuhyppy, mutta tämän asian ehdottomuuteen törmäsin heti kotiin tultuani, kun sain viestin että Mankkaan koulun rehtori Heikki Nykänen oli  kuollut. Ja juuri hänet näin. Kerroin, kuinka hyvältä hän näyttää. Heikki vastasi enteellisesti : "Niinkö, siltä ei aina tunnu". Heikki jäi eläkkeelle 10 vuotta sitten.). En halua synkistellä, mutta itse ainakin kysyin itseltäni: Haluanko nähdä myös sen elämän, jota tuttu ja rakas työ ei rytmitä.

Mutta tietysti muustakin ehdittiin puhua. Muisteltiin opiskeluajan sattumuksia, opettajiamme ja poisnukkuneita sekä tietysti oman työuran mukavia asioita. Päätä puistelimme  tämän ajan koulutuspoliittisille päätöksille.

VARMAAN muutkin kurssit ovat hyviä, mutta tällä kurssilla oli poikkeuksellisen hyvä yhteishenki ja huumori. Valtava määrä kokemusta- siinä riittäisi jaettavaa. Kurssitapaamisia on ollut useita, ja aina niissä on ollut hauskaa. Kolmen vuoden kuluttua on seuraava iso poiju; valmistumisen 40-vuotisjuhla! Kunpa silloin aikataulut sopisivat niillekin, joita ei nyt nähty.

ITSE nousin juhlapöydästä klo 21.00 ja lähdin ajelemaan Vespalla kohti kotia. 11° C:n ilma tuntui tosi hyytävältä. Ja koti tosi lämpimältä.