Ketonen, Oiva. (1974). Tavoitteena jaksottaiskoulutus. Korkeakoulu- ja tiedepolitiittinen tutkimussäätiö (KTTS. Julkaisusarja nro 6.
Ketonen kritisoi julkaisussa voimakkaasti tuolloista koulutusjärjestelmää, jonka peruspiirteenä oli yhtäjaksoinen, nuoruusvuosiin sijoittuva koulutus (6-7 vuoden iästä >18:n tai 25-26:n vuoden ikään). Sen jälkeen siirryttiin ”tehtävään yhteiskunnassa”. Yleensä siirtyminen oli lopullinen, ja paluu koulutukseen tapahtui harvoin. Eikä paluuta oltu järjestetty helpoksi.
Jaksottaiskoulutuksen idea
HÄN ehdotti tilalle OECD:n piirissä kehiteltyä (”Equal Educational opportunity” -1971) joustavaa, koulutusstrategiaa: jaksottaiskoulutusta (recurrent education). Siinä koulutus ja työ, loma tai muu toiminta vuorottelisivat elämän aikana luonnollisesti.
Jokaiselle taattaisiin "sanokaamme oikeus 16 vuoden täysipäiväiseen koulutukseen kaikki asteet huomioonottaen". Kansalaisella olisi oikeus päästä jatko-opintoihin milloin tahansa hän elämänsä aikana haluaa niihin ryhtyä. Jokainen voisi valita, käyttääkö nämä vuodet yhteen menoon vai lyhyempinä jaksoina.
IDEA on edelleen raikas,vaikka Ketosen perustelut aikana jolloin noin 1,2 - 5 % väestöstä suoritti akateemiseen loppututkinnon, voivat nyt kuulostaa kovin elitististä. Tutkinnon suorittaneita arvostettiin tuolloin heidän koulutuksensa ja työnsä vuoksi. He olivat tärkeissä tehtävissä ja heillä oli varma ja melko hyvä toimeentulo. Ketosen mukaan opinkäyneiden joukkoa tarvitaan, sillä akateeminen koulutus …on yhteiselle elämälle välttämätöntä, mutta ryhmä tuli voida sulauttaa tuolloista lähemmin muuhun yhteiskuntaan tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa.
(Tänään lähes joka kolmannella työikäisellä suomalaisella, 1,2 miljoonalla, on vähintään alimman korkea-asteen tutkinto. Tohtorin tai lisensiaatin tutkinnon suorittaneita oli vuonna 2011 kaikkiaan 35 700 = 1 %)
Ketonen näki seuraavanlaisia ongelmia pitkässä jopa 20 vuotta yhtäjaksoisesti kestävässä koulutuksessa: Se
- eristää ihmisen (koskee eliittiä) jokapäiväisen elämän haasteilta. Hän vieraantuu todellisuudesta, mikä vaikuttaa kielteisesti persoonan kehitykseen, luomalla mm. liian suuria tulevaisuuden odotuksia
- aiheuttaa kyllästymistä koulutukseen ja vaikeuttaa näin myös opettajien työtä
- siirtää omilla jaloilla seisomisen entistä vanhemmaksi
- syventää sukupolvien välinen kuilu (vanhemmilla sukupolvilla ei ollut yhtä paljon koulutusta)
Yliopistotutkinnot tulisi Ketosen mukaan jakaa lyhyisiin jaksoihin, joiden välissä oltaisiin töissä. Ihmisellä olisi runsaasti tilaisuuksia ”korjata elämänsä suuntaa”. Koulutuksen jälkeen palattaisiin jatkamaan joko samaa tai toista alaa. Tehtävästä voitaisiin siirtyä toiseen. Hän vetosi myös OECD raportin kirjoittajiin, joidenb mukaan malli tasoittaisi ihmisten, olosuhteiden ja tausta erilaisuutta parhaiten.
Jaksoittaiskoulutuksen hyötyinä Ketonen esitti seuraavia:
- nyt tieto laajenee ja vanhenee, mikä pidentää koko ajan koulutusaikaa. Tämä uusi malli ei tekisi niin
- yhteiskunta saisi nuorison työpanoksen
- voidaan paremmin ottaa huomioon motivaation kehittyminen iän mukana; Iän ja kokemuksen lisääntyessä pyrkimykset muuttuvat
- malli auttaa löytämään oman vakaumuksensa
- se edistää yhteiskunnan yhteinäisyyttä: akateeminen kansalainen tietäisi paremmin kuin nyt, millainen on tavallisen ihmisen maailma, jota hänen tulee palvella. Tavallinen kansalainen taas tietäisi, että opinkäynyt on oman toimintansa perusteella selvillä myös hänen olosuhteistaan.
Jaksottaiskoulutus ja oppioikeus
TÄNÄÄN jaksottaiskoulutusta ei saada läpi 1970-luvun perusteluilla. Akateeminen koulutus on yhä arvostettua, mutta kun joka kolmannella on tutkinto, kyse ei ole enää pienen eliitin sulauttamisen tai sen hyvinvoinnin huolesta.
Meillä on uudet ongelmat, joihin jaksottaiskoulutus puree. Pysyvät työsuhteet katoavat. Ammattien vaatimukset muuttuvat niin ennakoimattomasti, että on uskallettava kysyä, onko enää fiksua sijoittaa yhteiskunnan koulutukseen varatut rahat näin vahvasti lapsuus- ja nuoruusvuosiin- siis valmentautumiseen ensimmäiseen työpaikkaan. Työministerinä olleessaan Lauri Ihalainen sanoi: ” .. suomalaiset joutuvat keskimäärin vaihtamaan työpaikkaa tai ammattia 3-5 kertaa. Yhden ammatin työpaikat ovat katoavaa kansanperinnettä.”
Ihalainen uskoi vahvaan perussivistykseen. "Pitää olla vankka yleissivistävä pohjakoulutus ja laajat perusoppimisen mahdollisuudet, koska työn oppiminen alkaa usein vasta työelämässä.” Hän nosti esiin sillanrakentamisen uuden ja vanhan työn välille nimenomaan koulutuksen avulla. " Ihmiset pitää saada siirtymään työstä ja ammatista toiseen, ei työttömyyteen. "
Siiloutuneen kapea-alaisen koulutuksen sijaan tarvittaisiin hänen mukaansa uusia, osaamis-perusteisia tutkintoja eli moduliajattelua korostavaa työn ja koulutuksen liittoa.
" En tiedä kouraisenko vähän arkaa asiaa, mutta miksi pitää edetä suoraan maisteriksi, kun voisi olla välillä työelämässä. Harva akateeminen tutkinto valmistaa suoraan ammattiin, ja joustavilla opintomalleilla voisi täydentää osaamistaan. Emme pysty tarkasti ennakoimaan minkälaisissa ammateissa ja millä aloilla tulevaisuudessa on työtä. Pitäisi luoda edellytykset sille, että osaamista voi täydentää ja räätälöidä tulevaisuuden tarpeita varten", hän totesi haastattelussa.
Ihalaisen kertoi, että alle 30-vuotiailla, jotka ovat suorittaneet vähintään toisen asteen koulutuksen, työurat ovat pidentyneet kuudella vuodella. "Koulutuksella on niin suuri merkitys, että kaikilla työssä käyvillä ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus saada vähintään toisen asteen koulutus ja tutkinto."
JUURI näin. Uskaltaisimmeko kokeilla Oiva Ketosen ajatusta oikeudesta esim. 16-18 vuoden koulutukseen? Peruskoulun jälkeen jokaisella olisi oikeus suorittaa 7-9 vuoden ajan (maksutta) koulutusohjelmia, jotka olisivat nykyistä lyhyempiä. Sen sijaan että pakkopidentäisimme oppivelvollisuutta loisimme Suomeen tulevaisuuden ammattien muutokseen vastaavan oppioikeusjärjestelmän.
Oiva Ketonen pähkinänkuoressa
Hän oli myös Vaasan kesäyliopiston ensimmäinen rehtori. Ketonen oli nykyaikaisen logiikan uranuurtajia Suomessa. Korkeakoulut olivat Ketosen lempilapsi. Hän oli yliopistopoliittinen vaikuttaja ja korkeakoulututkimuksen kehittäjä .
Presidentti Urho Kekkonen asetti Oiva Ketosen korkeakoulupoliittisen työryhmän johtoon vuonna 1965. Työryhmän työn hedelmänä meille on syntynyt maaseutuyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen verkosto.
Halu ajatella itse vaikutti siihen, ettei Ketonen saanut koskaan Helsingin yliopistossa institutionaalista valtaa. Ketonen Kuoli 87-vuotiaana, juuri saatuaan akateemikon arvonimen Urho Kekkoselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti