Varhaiskasvatuksen pedagogiikka

JUURI ennenkuin Helsingin yliopisto sulki ovensa maaliskuussa,  nappasin 4.kerroksen aulan pöydältä mukaani 30 vuotta vanha kiertoon laitetun teoksen:

Brotherus, Annu, Hasari, Allan, Helimäki, Elina. 1990. Varhaiskasvatuksen pedagogiikka.  Rauma: Kirjayhtymä.

150-sivuinen kirja oli kuin uusi. Ei alleviivauksia. Ei töhryjä. Olinko ekalukija?

Kun googletin teoksen nimeä, huomasin, että Kirsti Kotila  ja Lasse Lipponen ovat muuten varastaneet  sen tänä keväänä julkaisulle, toimittalleen  teokselle. Hyi!

Tarpeeseen uusi kirja varmaan tulee. Koko varhaiskasvatuksen asetelma on ehtinyt muuttua  Brotheruksen ym. kirjan ilmestymisen jälkeen. Tuohon aikaan varhaiskasvatus oli  osa sosiaalihuoltoa. Päivähoitopalveluiden piiriin kasautui keskimääräistä enemmän ns. ”haavoittuvissa” olosuhteissa kasvavia lapsia…Myös varhaiskasvatuksen käsitteistö oli vakiintumaton.

Siksi päätin lukea kirjaa valikoiden ja etsiä ajatelmia, jotka voisivat olla  yhä ajankohtaisia. Niitä oli. Oikein harmitti, kuinka vähän olen varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja didaktiikkaa seurannut.'

Tässä 6 parasta ajatusta. Ja lopuksi vielä bonus.

1. Kasvatuksen määritelmä

Kasvatus on lapsen  spontaanin toiminnan sekä aikuisen tietoisen ohjaamisen optimaalista yhteensovitamista. –  Ulla Härkönen 1989

2. Varhaiskasvatuksen tehtävä

Varhaiskasvatuksen pyrkimyksenä on saada kasvatus ja kehitys vastaamaan toisiaan.

3. Varhaiskasvatuksen menetelmät

Varhaiskasvatuksen neljä menetelmällistä kokonaisuutta ovat:

• leikki - leikin ongelmien pääratkaisukeinot ovat toiminta ja puhe. Leikissä on aina luovuuden ulottuvuus. Lasten on sovittava, mitä he leikkivät, jaettava roolit keskenään, mietittävä eri esineiden funktiot leikissa jne.Jos aikuinen määrää, mitä ja miten leikitään, se ei ole enää leikkiä
• työ- työllä on  tavoite. Leikillä ei ole käytännön tulosta. Hyvin järjestetyt työtehtävät herättävä lapsessa  työhalun ja valmiuden työpanokseen. Ne antavat tekijälleen työniloa sekä johtavat tietoiseen itsekuriin ja vastuuntuntoon
• opetus= oppituokio, se ei ole irrallinen leikistä eikä työstä.
• perushoito= pukeminen, riisuminen, peseytyminen, WC-toiminnot, ruokailu,lepo, uni, ulkoilu. 

4. Metodiset perusmuodot

A. Monologiset perusmuodot
1. Esittävä kasvatus ja opetus

• tekee edeltä
• näyttää edeltä
• johdattelee edeltä
• esittää/kuvaa edeltä

2. Lasten itsenäinen työskentely

B. Dialogiset perusmuodot
1. Keskustelu

• heuristinen - keksiväää
• hermeneuttinen  - lähtee tunnelmasta
• katekeettinen

2. Yhteistyö eli yhteistoiminnalliset muodot

• Yhteinen tehtävä, esitys, harjoitus

5. Kasvattajan kasvatustaidot

• Kasvatustietoisuus
• Havainnointi - osaa lukea lapsia ja lapsiryhmää
• Suunnittelu
• Sisällön hallinta
• Ihmissuhdetaidot
• Kommunikointitaidot
• Motivointi- ja akivointitaidot
• Sosiaalisen järjestyksen taidot
• Arviointitaidot

6. Fröbelin toimintojen jako

Fröbel kehitti opeussuunitelemallin, jossa toimintoja yhdisti jokin yhteinen teema, kuukausiaihe. Suomessa siitä käytettiin nimeä keskusaihe. Toiminnat Fröbel jakoi  kehoa ja sen jäseniä edistäviin ja mieltä ja henkeä edistäviin

Etäkoulun pedagoginen surkeus

Joskus kun lukee kirjaa, ja etsii jotain, löytääkin jotain mielenkiintoisempaa. Teksiä lukiessani huomasin kauhistuvani, kuinka nyt niin kehuttu tapa korvata lähiopetus etäopetuksella näyttää jopa innostavan useita. Tottakai parhaat ideat on koottava talteen seuraavaa kauhun hetkeä varten. Mutta mikään onnela se ei ole, ei opettajille, ei vanhemmille, ei lapsille. Perusopetuksen osalta etäopetus on vain survival.

Olisi äärimmäisen tärkeä pysähtyä potimaan, mitkä oppimista ja kasvua edistävät opetusilmiön elementit katoavat/heikkenevät, kun aito ennen itsestään selvä opettajan ja oppilaiden  paikalla- ja läsnäolo jää pois. Vasta kun ne tunnistetaan, voidaan löytää  korjausliikkeet,  joilla niitä voitaisiin subventoida.

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka-teos avasi silmiäni huomaamaan mm. seuraavia  vakavia takasiskuja, kun opetusta toteutetaan  etänä  perusopetuksessa:

• Lapsen spontaani toiminta katoaa opettajan näkyvistä. Usein myös useat oppilaat.
• Etäopetuksessa vuorovaikutus köyhtyy, pahimmillaan tehtävien lähettämiseksi ja tarkastamiseksi
• Epäsuoran ohjaamisen keinovalikko kutistuu.
• Lapsiryhmän keskinäinen vuorovaikutus köyhtyy.
• Välitön aito vuorovaikutus taantuu välilliseksi
• Tahaton vuorovaikutus jää huomaamatta
• Päivärytmin valvonta vaikeutuu
• Menetetään yhteinen leikki ja yhteinen ruokahetki
• Kasvatus supistuu, kun arjen toiminnat jäävät kottin 
• Työtapavalikko supistuu huolestuttavasti, kun keinot tehdä oikeasti jäävät sanallisiksi
• Mahdollisuudet tarkkailla oppilaiden vireystilaa heikkenevät
• Yksilölliset erojen huomioon ottaaminen heikkenee, kun ei voi seurata ryhmää kokonaisuutena
• Opettaja  mahdollisuudet lukea oppilasta supistuvat
• Opettaja mahdollisuudet huomata avun tarve heikkenevät
• Opettajan mahdollisuudet saada arjessa vertaistukea heikkenevät

En nosta näitä esiin maristakseni vaan jotta oikeasti pysähtyisimme pohtimaan niihin ratkaisuja.