Pian 20 vuotta eläkkeellä ollut kansakoulun-/ luokanopettaja Kauko Kalaoja on julkaissut jo neljännen muisteluteoksensa.
Vuonna 2015 ilmestyi ensimmäinen omakustanne "Toppilan pojat". Se kertoo hänen omasta lapsuudestaan Oulussa.
Vuonna 2016 ilmestyi kirja opettajavuosilta: "Koulumestari".
Seuraavana vuonna 2017 oli vuorossa: " Neittävä - neitien kylä", johon on koottu tarinoita Vaalan Neittävän kylän historiasta.
Ja viime vuonna tämä "Polun päässä tarina".
KIRJAN päähenkilön nimi on Eino. Sukunimeä ei ole. Olen, että Eino on oikeasti Kauko. Siksi samansukuiset heidän polkunsa ovat.
Rakenne on nykyelokuvista tuttu aikamatkailu- juoni ei etene kronologisesti. Siinä on 20 päälukua, joissa seurataan Einon elämää lapsuudesta aina vuoteen 2019 saakka.
Kirjoittajan päähuomio näyttää nyt olevan eläkevuosissa ja elämänkestoissa harrastuksissa jäkälänpoiminnasta mieskuoroihin ja tietenkin moniin liikuntalajeihin. Kirjoitustyyli vaihtelee hassuista pikkusattumuksista realistiseen, ahdistavaan sairaalakokemukseen.
Polulta poimittua
Eino kirjoittaa unohdukselta suojaan 1940- ja 1950-luvun poikien elämää, johon kuului urheilun lisäksi elintarvikekortit, kesäsiirtolat, kiroilun harjoittelut, kivisodat, koululaisten kenkäavustukset, kängitappelut, luvattomat hissiajelut, läskisoosi, onkiminen, oppikoulun sisäänpääsykokeet, polttolasit, ritsat, tupakkakokeilut, varastoihin livahtamiset...
Sekin selvisi, mistä oman isäni tuhahdus "perseen suti" on peräisin. Oulusta tietenkin.
Nuoren aikuisen elämästä mieleen ovat valoisasti jääneet mm. oppikoulun viimevuodet, armeija-aika, sijaisopettajakokemus, kaksivuotinen opiskelu Oulun opettajanvalmistuslaitoksella, urheilu ja tanssit ja vaihtuvat tanssitettavat.
Koulutyöhönkin kirjoittaja näyttää olleen hyvin tyytyväinen. Lisäksi hän kertoo akiivisista urheiluvuosistaan uskomattoman yksityiskohtaisesti, omasta perheestään ja erityisesti oman pojan ja tyttärenpojan urheiluharrastuksista, joissa hän sai isänä ja pappana olla mukana.
Kirja osoittaa, että on niitä ollut ennenkin ruuhkavuosia tiukkoine aikatauluineen, ei vain nyt. Kesäisin perhe matkusteli ja vietti aikaa kesämökillä. Marjoja kerättiin ihan myytäväksi asti. Jäkälää poimittiin 40 vuotta.
Eino pääsi/joutui eläkkeelle kun 60 vuotta tuli täyteen vuonna 2001. Erilaiset liikunta- ja luontoharrastukset ovat jatkuneet. Koiraa ei otettu.
Hän laati itselleen tiukan päivärytmin. Ensimmäisiä aamutoimia oli radion aukaiseminen. Teevesi lämpimäksi. Kahvi tippumaan. Pukeutuminen. Aamiainen. Aamupostin noutaminen...
Niinikään viikonpäivät oli rytmitetty harrastusten mukaan liikunta- (ti-pe) ja lepopäiviin (la-su). Maanantai oli kotihommapäivä. Vanhat harrastukset mm. lentopallon ja kaukalopallo jatkuivat, ja uusia tuli mm. mieskuoro ulkomaan matkoineen ja puutarhanhoito. Tärkeä vinkki: omien menojen väliin on sovitettava vaimon kuunteleminen,
ERI osissa kirjaa Eino ottaa kantaa myös nykykouluun, jossa 90-luku oli suurten muutosten aikaa. Paljon on tullut hyvää, mutta ei aina vain hyvää. Opettajien suunnittelutyö on lisääntynyt. Kiirettä. Hössötystä. Opettajan auktoriteetti on kadonnut. Suvivirttä ei saa laulaa. Hienohömppää Wilmassa. Kuri ja järjestys takaisin!
Koulukiusamiseen Einolla olisi lääke: Sääntö ei auta. Luokka on saatava opiskelemaan ja toimimaan sellaisella vauhdilla, ettei kellään tule mieleenkään ryhtyä ketään kiusaamaan. Välitunneille toimintaa, että 15 minuuttia jää lyhyeksi.
Ei kun kaikki kirjoittamaan!
KIRJA rohkaiskoon meitä muitakin kirjoittamaan muisteluksia. Kirjan päähenkilö Eino perustelee muistelmien kirjoittamista sillä, että lapsuudesta kirjoittaminen on parasta terapiaa. Toinen hyvä syy on, että muistiinpantuina muistot auttavat huomaamaan, jos ja kun muistisairaus etenee. Ja tietenkin niistä on iloa suvun nuoremmille sukupolville.
Luvussa: Loppuloora Eino haastattelee itseään. Hyviä kysymyksiä oman muistelman pohjaksi ovat mm.
Kauko Kalaoja syntyi Oulussa vuonna 1941. Hän teki pitkän uran opettajana sekä kansa- että peruskoulussa ja jäi eläkkeelle vuonna 2001.
Linkki aikaisemmin esiteltyyn teokseen:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/06/retropedagogiikkaa-koulumestarin.html
Vuonna 2015 ilmestyi ensimmäinen omakustanne "Toppilan pojat". Se kertoo hänen omasta lapsuudestaan Oulussa.
Vuonna 2016 ilmestyi kirja opettajavuosilta: "Koulumestari".
Seuraavana vuonna 2017 oli vuorossa: " Neittävä - neitien kylä", johon on koottu tarinoita Vaalan Neittävän kylän historiasta.
Ja viime vuonna tämä "Polun päässä tarina".
KIRJAN päähenkilön nimi on Eino. Sukunimeä ei ole. Olen, että Eino on oikeasti Kauko. Siksi samansukuiset heidän polkunsa ovat.
Rakenne on nykyelokuvista tuttu aikamatkailu- juoni ei etene kronologisesti. Siinä on 20 päälukua, joissa seurataan Einon elämää lapsuudesta aina vuoteen 2019 saakka.
Kirjoittajan päähuomio näyttää nyt olevan eläkevuosissa ja elämänkestoissa harrastuksissa jäkälänpoiminnasta mieskuoroihin ja tietenkin moniin liikuntalajeihin. Kirjoitustyyli vaihtelee hassuista pikkusattumuksista realistiseen, ahdistavaan sairaalakokemukseen.
Polulta poimittua
Eino kirjoittaa unohdukselta suojaan 1940- ja 1950-luvun poikien elämää, johon kuului urheilun lisäksi elintarvikekortit, kesäsiirtolat, kiroilun harjoittelut, kivisodat, koululaisten kenkäavustukset, kängitappelut, luvattomat hissiajelut, läskisoosi, onkiminen, oppikoulun sisäänpääsykokeet, polttolasit, ritsat, tupakkakokeilut, varastoihin livahtamiset...
Sekin selvisi, mistä oman isäni tuhahdus "perseen suti" on peräisin. Oulusta tietenkin.
Nuoren aikuisen elämästä mieleen ovat valoisasti jääneet mm. oppikoulun viimevuodet, armeija-aika, sijaisopettajakokemus, kaksivuotinen opiskelu Oulun opettajanvalmistuslaitoksella, urheilu ja tanssit ja vaihtuvat tanssitettavat.
Koulutyöhönkin kirjoittaja näyttää olleen hyvin tyytyväinen. Lisäksi hän kertoo akiivisista urheiluvuosistaan uskomattoman yksityiskohtaisesti, omasta perheestään ja erityisesti oman pojan ja tyttärenpojan urheiluharrastuksista, joissa hän sai isänä ja pappana olla mukana.
Kirja osoittaa, että on niitä ollut ennenkin ruuhkavuosia tiukkoine aikatauluineen, ei vain nyt. Kesäisin perhe matkusteli ja vietti aikaa kesämökillä. Marjoja kerättiin ihan myytäväksi asti. Jäkälää poimittiin 40 vuotta.
Eino pääsi/joutui eläkkeelle kun 60 vuotta tuli täyteen vuonna 2001. Erilaiset liikunta- ja luontoharrastukset ovat jatkuneet. Koiraa ei otettu.
Hän laati itselleen tiukan päivärytmin. Ensimmäisiä aamutoimia oli radion aukaiseminen. Teevesi lämpimäksi. Kahvi tippumaan. Pukeutuminen. Aamiainen. Aamupostin noutaminen...
Niinikään viikonpäivät oli rytmitetty harrastusten mukaan liikunta- (ti-pe) ja lepopäiviin (la-su). Maanantai oli kotihommapäivä. Vanhat harrastukset mm. lentopallon ja kaukalopallo jatkuivat, ja uusia tuli mm. mieskuoro ulkomaan matkoineen ja puutarhanhoito. Tärkeä vinkki: omien menojen väliin on sovitettava vaimon kuunteleminen,
ERI osissa kirjaa Eino ottaa kantaa myös nykykouluun, jossa 90-luku oli suurten muutosten aikaa. Paljon on tullut hyvää, mutta ei aina vain hyvää. Opettajien suunnittelutyö on lisääntynyt. Kiirettä. Hössötystä. Opettajan auktoriteetti on kadonnut. Suvivirttä ei saa laulaa. Hienohömppää Wilmassa. Kuri ja järjestys takaisin!
Koulukiusamiseen Einolla olisi lääke: Sääntö ei auta. Luokka on saatava opiskelemaan ja toimimaan sellaisella vauhdilla, ettei kellään tule mieleenkään ryhtyä ketään kiusaamaan. Välitunneille toimintaa, että 15 minuuttia jää lyhyeksi.
Ei kun kaikki kirjoittamaan!
KIRJA rohkaiskoon meitä muitakin kirjoittamaan muisteluksia. Kirjan päähenkilö Eino perustelee muistelmien kirjoittamista sillä, että lapsuudesta kirjoittaminen on parasta terapiaa. Toinen hyvä syy on, että muistiinpantuina muistot auttavat huomaamaan, jos ja kun muistisairaus etenee. Ja tietenkin niistä on iloa suvun nuoremmille sukupolville.
Luvussa: Loppuloora Eino haastattelee itseään. Hyviä kysymyksiä oman muistelman pohjaksi ovat mm.
- Oliko sinulla opettajaesikuvia?
- Mitkä asiat ovat eläkkeellä olleet tärkeimpiä?
- Millaisia harratuksia sinulla on?
- Mitkä ovat vahvuuksiasi?
- Millaisia ovat huolenaiheesi?
- Entä heikkoutesi?
- Millainen on hyvä ystävä?
- Mitä mieltä olet salaisuuksien pitämisestä?
- Millaista musiikkia haluat kuunnella?
- Millaisia tv-ohjelmia katsot?
- Neuvoja elämänhallintaan?
77-vuotias kaukalopalloilija Kauko Ylen haastattelussa 2019. |
Kirjoittajasta lyhyesti
Kauko Kalaoja syntyi Oulussa vuonna 1941. Hän teki pitkän uran opettajana sekä kansa- että peruskoulussa ja jäi eläkkeelle vuonna 2001.
Linkki aikaisemmin esiteltyyn teokseen:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/06/retropedagogiikkaa-koulumestarin.html
2 kommenttia:
’Toppilan pojat’ artikkelia lukiessa jäimme miettimään asuiko Kauko Kalaoja lähellä Åströmin huvilaa joka oli vastapäätä satamaa ja joka vielä on pystyssä Hietasaaressa. Meitä on kaksi ’tyttöä’ muistelemassa vuosia 1945- 1953 jolloin asuimme kyseisessä talossa. Siinä asui neljä perhettä. Muistan nuo öljysäiliöt, ne olivat pikkutytöstä pelottavat kun joskus tallustin kotoa liian pitkälle… terveisin Sirpa Lassila ( os. Aho) ja Liisa Korva ( os. Väänäsen)
Hei
Kiitoksia kirjeestä. Kysyin asiaa hänen tyttäreltään.
Halutessanne voitte kirjoittaa suoraan Kaukolle, jolta tulossa syksyllä 3. kirja 50-luvun Toppilaankin liittyen.
Etunimi. Sukunimi at gmail.com
Martti
Lähetä kommentti