Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, toukokuuta 10, 2020

Espoo infoaa huoltajia lähiopetukseen palaamisesta.

Espoon  valtuuston, opetus- ja varhais-kasvatuslautakunnan ja varhaiskasvatusjaoston jäsenet saivat perjantain postia Sivistystoimen tiedottajalta.

Mailiin tuli  huoltajaviestipohja, joka oli lähetetty samana päivänä aikaisemmin perusopetuksen rehtoreille. Koulun tulee täydentää pohjaan omat tietonsa ja lähettää viesti  huoltajille viimeistään maanantain 11.5.2020 aikana.

Kirjeen liitteenä oli linkki  HR-ohjeeseen:  ”Riskiryhmiin kuuluvien työskentely perus-opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa”. Valitettavasti en päässyt lukemaan sitä omilla tunnuksillani.

Punaisella värillä on merkitty kohdat, jotka koulut täydentävät.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta kokoontuu keskiviikkona ja saa kokouksen alussa selostuksen järjestelyistä.

Infoa huoltajille lähiopetukseen palaamisesta

Peruskouluissa palataan lähiopetukseen 14.5.2020. Lukioissa etäopetus jatkuu lukukauden loppuun saakka.   
Hallitus päätti 29.4.2020, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet puretaan. Lähiopetukseen peruskouluille palataan 14.5.2020 alkaen. Tämän jälkeen kunnat eivät voi järjestää etäopetusta perusopetuksen oppilaille.

Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimia ohjeita, jotta lähiopetukseen palaaminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti. Hygieniaan, siivoukseen ja koulutilojen väljempään käyttöön kiinnitetään erityistä huomiota.

Kouluun ei saa tulla sairaana
Kouluun ei saa tulla, jos oppilas on sairaana tai hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita.  Jos lapsellasi, sinulla tai perheenjäsenelläsi on koronavirustartuntaan viittaavia oireita, kuten hengitystieoireita (kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju/makuaistin menetys) tai ripuli ilman ilmeistä syytä, soita Espoon koronaneuvontaan, p. 09 816 34600 ma−pe klo 7−18 ja muina aikoina Päivystysapuun, p. 116117 (numerot palvelevat espoolaisia).  
Poissaoloja haetaan opettajalta tai rehtorilta 
Poissaolojen hakeminen ja myöntäminen tapahtuu normaaliin tapaan ja poissaoloon tulee hakea lupa. Riskiryhmiin kuuluvien lasten hoitava lääkäri arvioi, voiko lapsi palata kouluun.

Järjestelyt meidän koulullamme  
Tähän täydennetään tiiviisti tietoa koulukohtaisista järjestelyistä
·        opiskelu eri tiloissa ja mahdolliset aikataulumuutokset
·        ruokailu
·        välitunnit
·        hygieniakäytänteet ja turvallisuudesta huolehtiminen 


Iltapäivätoiminta jatkuu koululla 14.5. alkaen. Jos lapsesi ei osallistu iltapäivätoimintaan, ilmoita siitä iltapäivätoiminnan järjestäjälle. 
Ilmoita koululle, jos lapsesi tai ei tarvitse koulukuljetusta tai iltapäivätoiminnan vuoksi kuljetusaikaa tulee muuttaa.  
Muiden kuin oppilaiden ja koulun henkilökunnan oleskelua koulualueella vältetään. 
Tähän lisäys, miten koululla toimitaan, jos tästä täytyy poiketa.  
Koko koulun yhteistä kevätjuhlaa ei tänä vuonna voida järjestää. Tähän tieto mahdollisista vaihtoehtoisista toteutuksista (esim. kaupungin yhteinen virtuaalijuhla 30.5.) tai maininta, että tietoa tulossa myöhemmin. 



  

Ei kommentteja: