TÄSSÄ lastussa yritän hahmottaa itselleni oman aikansa yhden merkittävimmän naispedagogin Ottilia Stenbäckin omaa tyttöpedagogiikka lähteenäni Tyyni Tuulion teos: "Ottilia Stenbäck ja hänen aatemaailmansa."
Ottilia Stenbäck (1848 – 1939) teki elämäntyönsä kahdessa tyttökoulussa: Alavuden tyttö-kansakoulussa ja Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa. Opettajantyötä hän ehti tehdä huikeat noin 54-56 vuotta, joista kansakoulussa vähän toista vuotta.
Sinä aikana maailma muuttui monella tavalla: Säätyjako murtui ja muuntui luokkajaoksi. Naiset saivat oikeuden opiskella, pätevöitä ja hakeutua julkisiin virkoihin. Suomi suomalaistui, itsenäistyi ja maallistui. Niihin työvuosiin mahtuu nälkä- ja routavuosia, maailmansota ja sisällissota. Mutta Stenbäckin oma kasvatusajattelu ei juuri heilunut.
Ottilian lapsuudessa pääosa tytöistäkin kasvatettiin kotona. Pelättiin, että he saavat maailmallisuuden tartunnan. Ja heitä tarvittiin äidin apuna kotona. Säätyläisperheissä käytiin ajoittain kotikoulua. Rippikoulu oli kuitenkin useimmille ainoa "oikea" koulu. Toki jo vuoden 1843 jälkeen oli perustettu korkeasäätyisille ruotsinkielisiä tyttökouluja, mutta ne olivat alkeellisia ja niissä tyttöjä kasvatettiin pääasiassa kotia varten.
Ottilia oli nimenomaan tyttöpedagogi - vaikka tyttökoulussa oli aluksi muutama poika alimmilla luokilla.
Jo nuorena hän ajatteli, että tytönkin pitää "saada toimia valon, kunnian ja isänmaan puolesta, eikä yksinomaan rakastaa sitä". Opettajattarena Alavuden tyttökansakoulussa hän korosti vanhemmille koulun tarpeellisuut ja niiden aineitten hyötyä, joita siellä opetetaan, ja miten naisen on yhtä suuri ja miltei suurempikin tarve kuin miehen, saada sellaista opetusta, kuin kansakoulussa tarjotaan. Vain pieni osa uskoi.
Kasvatuspäämäärä
Stenbäckillä oli kansakoulunopettajan ja kasvatusopin approbaturin tutkinnot. Niiden lisäksi hän luki paljon kirjallisuutta ja teki opintomatkoja. Hänelle tärkeitä ja tuttuja suomalaisia pedagogeja olivat Uno Cygnaeus, Sakari Topelius ja mm. Z.J. Cleve.
Hän tapasi opintomatkallaan Fröbelin lesken ja jakoi hänen - pestalozzilaisen- ajatuksensa, että kasvatuksen päämäärä ei ole ainoastaan tietojen antaminen vaan koko ihmisen harmoninen kehittäminen. Tyttöjen oli varhain opittava auttamaan ja palvelemaan muita.
Tuulio kuvaa kirjassa 1800-luvun kasvatusoppia hengeltään pietistiseksi ja nationalistiseksi. Stenbäckiäkin kiinnosti erityisesti, miten kasvatuksessa ja opetuksessa parhaiten välittyisi uskonnollinen ja isänmaallinen henki. Miten opettaa "oikein" kristillisyyttä, miten saada lapsissa heräämään rakkaus isänmaahan?"
Seminaarin viimeisenä vuonna Ottilia kirjoitti, että "nuorra vitsa väännettävä." Kasvatuksella oli lapsen mieli taivutettava siihen, "mikä hyvä ja oikia on." Yksi yhteinen tarkoitus oli "Rakasta Jumalaa ylitse kaikkia ja lähimmäistä niinkuin itseäsi." Kasvatuksen ja koko elämän päämäärä on, että ihminen tulisi Jumalan lapseksi.
Tiivistän Ottilian tyttöpedagogiikan syväpäämääräksi kristillisen kotikutsumuksen. Tytöistä tuli kasvattaa "korkeatasoisia kodin naisia". Hän halusi herättää ja vahvistaa nuorten mielissä rakkautta kotiin. Hän halusi kasvattaa "suomalaisten kotien tyttäriä elämän kutsumusta täyttämään - niin, ei ainoastaan tämän, vaan tulevankin elämän kutsumusta",
Tyttökoulun tavoitteena ei ollut kasvattaa tulevia tiedenaisia tai löytää taiteilijoita vaan ensi sijassa kasvattaa normaalin keskitason naisia, kehittää koko ihmistä harmonisesti. Oppilaiden mieliin tuli painaa isänmaan kuvan, sen lempeä äidinkasvot. Stenbäckin johtama tyttökoulu oli demokraattinen laajojen piirien koulu. Mitään säätyerotteluja ei tehty. Talonpojan tytär oli yhtä tervetullut kuin herrasmiehen.
Vielä 1900-luvun alussa hän korosti oppilaiden tehtäviä kodin tyttärinä. He eivät saaneet suinkaan luulla, että heidän saamansa hitunen oppia vapautaisi heitä kodin tehtävistä.
Stenbäck oli luonteen kasvattaja. Lapsissa hän arvosti raikasta lapsellisuutta, korutonta luonnollisuutta, puhdasmielisyyttä ja vilpittömyyttä - tosimielisyyttä. Turhuutta ja pintapuolisuutta tuli varoa. Illoin, aamuin tuli tutkia sydäntään Jumalan sanan valossa. Itseä piti hillitä.
Myöhemmin koulunsa juhlapuhujana hän kuvasi koulun päämaaliksi suomalaisen sivityksen kehittämisen ja suomalaisen naisen kasvattamisen. Uudet yhteiskuntaluokat haluttiin mukaan sivistykseen ja tiedon tielle. Arvoina olivat Runebergin isänmaallisuus, Topeliuksen valoisa kristillisyys ja sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta eikä ryöstä siltä elämän kalliimpaa aarretta- uskoa.
Jatko-opiston kasvatuspäämäärä
Opiston perustajan Godenhjelmin unelmana oli vapaa ”naisten akatemia”, sivistys sivistyksen vuoksi ilman käytännöllistä päämäärää - etupäässä kotikutsumusta ajatellen. Jatko-opistolla oli kuitenkin tavoitteena myös tyttökoulun opettajattaren ammattiin valmistaminen.
Tärkeät oppiaineet
Tyttökoulun oppiaineet ja kurssit olivat hänen koulussaan samat kuin Helsingin tyttökoulussa. Koulutukseen kuului sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita. Opetuskielenä oli suomi.
Stenbäck tahtoi antaa oppilaille tietoja, joka eivät ainostaan valaise mieltä vaan jotka myöskin lämmittävät sydäntä. Kaikki oppiaineet koulussa olivat olemassa oppilaiden sivistämistä varten: niiden tuli kunkin kehittää oppilaissa ahkeruutta ja tarkkaavaisuutta, herättää heissä lujaa velvollisuuden tuntoa ja muodostaa heitä siveellisiksi luonteiksi.
Mielenkiintoisesti jo Alavudella hänen ajattelussaan näkyy opettajan velvollisuus valita opetukseen oppilaille merkitykselliset asiat. "Vielä lisäksi pitää tutkia mikä niille ”tietämättömille” talonpoikaislapsille on tarpeellisinta ja miten tätä tietoa esitellä niin, että se tulisi heille eläväksi."
Myöhemmin hän moitti itseään opettajana siitä, että "koitti tyrkyttää kuollutta, pintapuolista tietoa.- eihän nuo opetukset minua itseäni innostaneet, miten ne sitten olisivat herättäneet innostusta oppilaissani."
Jatko-opistossa pakollisia oppiaineita olivat: Suomen kieli, ainekirjoitus, pedagogiikka, psykologia- valmistuksena pedagogiikkaan. Lisäksi sai valita vapaasti kaksi ainetta: historian, saksan, ranskan tai englannin kielen. Lukujärjestykseen tuli Godenhjelmin pariskunnan ehdottamien aineiden lisäksi Stenbäckin suosikit uskonto, matematiikka ja ruotsi.
Aivan keskeinen kasvatuksen keino oli Stenbäckin mielestä opettaja itse. Jo seminaarissa opiskellessaan hän kirjoitti, että kasvattajilta vaaditaan rakkautta kasvattiinsa sekä niihin asioihin, joita hän heidän sydämmiinsa painaa. "Täten tulee hänen pyrkiä mahdollisimman mukaan itse täyttää sitä, mitä hän lapsilta vaatii, s.o. olla heille esimerkkinä."
Uransa loppupuolella hän kirjoitti: Opettajan hengestä lähinnä lähtee se henki, joka kouluissa vallitsee. Nuoriso tarvitsee havaintovälikappalaleita. Opettajan persoonassa tulisi nuorison nähdä uskonnon voima elävänä totuutena tullakseen siitä elähytetyksi.
Opettajanvalinnoissa tärkeää oli uskonnollinen ehdottomuus. ”Opetajia asetettaessa ei tulisi katsoa yksin todistuksia ja muodollista etevyyttä, vaan ensi sijassa että opettaja on kristillinen persoonallisuus."
Hyvät metodit, kaikenlaiset ulkonaiset toimenpiteet, olivat hänestä vain tyhjiä muotoja, elleivät ole elävän hengen kannattamia, ellei ole opettajia, jotka voivat luoda eloa noihin kuolleisiin muotoihin.
Itse hän oli ankara opettaja. Discipliini oli tärkeä. Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä. Toisaalta häntä on kuvattu myös äidillisen helläksi.
Työmuotoihin kuului myös hyväntekeväisyys. Huonoina aikoina autettiin hätää kärsiviä tekemällä käsitöitä myyjäisiin.
Opetuksen lisäksi tärkeitä perinteitä olivat erilaiset juhlat. Jo Alavuden tyttökansakoulussa lukukauden lopulla oli keskellä lattiaa joulukuusi kynttilöinen ja makeisineen ja "ympärillä lapset leikkivät ja riemuisivat." Tyttökoulussa jo ennen Ottilian aikaa oli aloitettu Lucian-päivän perinne, ns. lussijuhla-perinne. Juhlissa kävi usein merkkihenkilöitä mm. Topelius ja Lönnroot.
Ulkomaanmatkoiltaan 1891 hän toi ”pitkät rukoukset” lauantai-aamuisin, jolloin oppilaille selitetiin sunnuntain teksti.
Hän osasi myös leikkiä lasten kanssa.
Kasvatus jatko-opistossa
Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä.
Tämä koski varsinkin jatko-opetusta. Hän kulki iltaisin haravoimassa pääkaupungin suosittuja kävelykatuja ja lähetti sielä löytyneet tytöt suorina tietä kotiin läksyjen ääreen.
Senbäck kutsui jatkolaiset kerran viikossa kotiinsa, sai tulla tai jäädä pois. Yhdessä tehtiin käsitöitä, luettiin kirjaa, juotiin teetä ja keskusteltiin.
Opetuksesta
Tuulion kirja ei paljoa kerro, mitä Stenbäck itse opetuksen menetelmistä ajatteli. Herbart-zilleriläinen metodi sopi hänestä äidinkieleen, mutta ei hänelle tärkeään uskontoon. Itse hän näyttää olleen taitava kertoja; Hän osasi elävöittää kasvatusopin suuria persoonallisuuksia hartaudella ja antaumuksella.
Kasvattityttärelleen hän antoi pienten lasten opettamiseen ohjeita:
- Vaihtele päässälaskua ja taululaskua joko tunnittain tai puolitunnittain, miten oppilaat parhaiten jaksavat ja ennättävät
- Maantieto vaatii tarkkaa kerrontaa.
- Älä jätä mitään, ennenkuin olet varma, että oppilaat sen oikein muistavat.
- Kerro opittua aina muutaman tunnin perästä.
- Älä anna pitkiä läksyjä omin päin luettavaksi, vaan lue heidän kanssaan, niin että siitä jo oppivat
- Läksyjä voit kuitenkin antaa, vaan aina tulee katsoa, ettei se ole yli lapsen voimien
ja täydensivä tieojaan kotona lukemalla saksalaisisia oppikirjoja. Hän piti työtapaa hyvänä: näin tytöt tottuivat itsenäisempään lukemistapaan kuin lukemalla lyhyttä oppikirjaa.
Jatkolaiset saivat esittää kuvaelmia.
Ottilia Stenbäckin pedagogiikka pähkinäkuoressa
Stenbäck sai pedagogisen koulutuksen Jyväskylän seminaarissa vuosina 1869 – 1873, jolloin sitä hallitsi Cygnaeukden pedagogiikka. Varsinaista metodia Cygnaeuksella ei ollut. 1880-luvulla ilmeistyivät Wallinin ja Zleven opetusopit, joihin hän perehtyi. Ne ovat varmasti vaikuttaneet häneen. Kasvatus ja opetus olivat yhä. Tämä pienen analyysin pohjalta tiivistän Stenbäckin pedagogiikan seuraavasti:
MIKSI? Kasvatuspäämäärä
- kotikutsumus, korkeatasoinen, normaalin keskitason kodin nainen, rakkaus kotiin ja sen tehtäviin.
- taivaskutsumus, tosikristillinen luonne, jumalanpelko
- isänmaanrakkaus lempeine äidinkasvoineen
- koko ihmisen harmoninen kehitys
MITÄ? Kasvatuksen sisällöt
- sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta
- sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita
- opettaja oli ennen mutta uskonnollisen ja isänmaallisen hengen välittäjä
MITEN? Kasvatuksen keinot
- opettaja esimerkkinä
- opettajan elävä henki
- opettajan rakkaus oppilaisiin -pedagoginen rakkaus
- opettajan rakkaus opetuksen sisältöihin
- koulun yhteishenki
- kasvatus oli taivuttamista
- monet keinot; kerronta, muistiinpanot, yhdessä oppikirjan lukeminen, isommille sopii itsenäinen lukeminen, leikit, juhlat ohjelmineen, hyväntekeväisyys, rukoushetket, kohtullisesti läksyjä
- kurin periaate - valvonta, mutta ei sotilaallinen- sopii vain pojille.
- vaihtelun periaate
- kertauksen periaate, mm. erilliset kertaustuokiot
- jatkolaisilla "akateemista vapautta" ja seurustelua johtajattaren kotona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti