Tyyni Tuulio julkaisi vuonna 1950 kirjan Ottilia Stenbäckin (1848 - 1939) elämästä. Löysin kirjan viime jouluna, ja nyt se on luettu. Kannatti. Vaikka olen jo aikaisemmin kirjoittanut Stenbäckin tärkeimmästä teoksesta "Kasvatusopin historian pääpiirteet" kolmekin lastua, en tiennyt hänestä ihmisenä enkä hänen pedagogiikastaan juuri mitään. Opin samalla paljon tyttöjen koulun historiasta ja erityisesti ns. jatko-opetuksesta. Muistiinpanoja kertyi 25 sivua.
Tässä ensimmäisessä osassa piirrän lyhyen kuvauksen Stenbäckin elämäntyöstä. Toisessa osassa yritän tiivistää hänen omaa pedagogiikkaansa ja kolmannessa osassa esittelen hänen elämäntyönä kaksi merkittävintä näyttämöä: Helsingin suomalaisen tyttökoulun - jonka työtä muuten jatkaa Viikin normaalikoulu sekä koulun yhteydessä toimineen jatko-opiston.
Tyyni Tuulio tiivistää kauniisti Stenbäckin elämänkaaren:
" Ottilia Stenbäckin maallinen vaellus kesti yhdeksän vuosikymmentä. Se alkoi Maamme-laulun syntymävuonna ja päättyi talvisodan aattona."Näihin vuosiin mahtuivat nälkävuodet, sortovuodet, ensimmäinen maailmansota, sisällisota...
"Tiila-täti" oli oman aikansa tunnetuimpia naisopettajia. Hän oli kaikkein ensimmäisiä uranuurtajia suomalaisen naissivistyksen työmailla. Hän oli vaistoiltaan aristokraatti, Pohjanmaan talonpoikaiskansan jälkeläinen. Todellinen suomalainen. Hän oli saanut kummilahjana selkeän älyn ja hyvän terveyden. Luottamus Jumalaan takasi mielenterveyden. Näin Tuulio kirjoitti
Lapsuus ja nuoruus
Ottilian elämään ydin oli lapsuuden perhe. Perhe oli ns. sivistysperhe. Isä oli kirkkoherra. Äiti kotirouva. Lapsia heillä oli 13. Suvussa oli herännäisyysliikkeen johtajia. Kahdesta veljestä tuli suomalaisuuden esitaistelijoita. Myös perhe vaihtoi kodin puhekieleksi ensimmäisten joukossa suomen.
Luonteeltaan Ottilia oli ujo, arka, herkkä ja hän pillahteli itkuun herkästi. Hän oli lapsesta asti hyvin uskonnollinen.
Nuoruudessa kosijoita riitti, mutta elämään mahtui vain yksi suuri rakkaus, mutta valitettavasti se oli yksipuolista. Niinpä hän eli neitinä elämänsä loppuun saakka.
Koulutie
Ottilian oma koulutie alkoi tuon ajan tytöille tyypillisesti.. Hän ei päässyt tyttökouluun- eivätkä päässeet muutkaan hänen sisarensa, sillä perheessä oli kuusi poikaa, jotka koulutettiin ensiksi.
Hän kävi ns. kotikoulua. Opettajina eli guvernantteina oli vähän vanhempia usein tuttuja tyttöjä ja poikia, jotka olivat käyneet joitain vuosia koulua.
Ottilia suoritti rippikoulun 14-vuotiaana ja hankki omin päin sellaisen osaamisen, että sai paperit joilla pääsi Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin vuonna 1869. Sieltä hän valmistui vuonna 1874 kurssinsa priimuksena.
Opettajattareksi ja johtajattareksi
Ensimmäisen opettajan pestin hän sai kotipaikkakunnalleen avatusta tyttökansakoulusta. Puolentoista vuoden kuluttua hän otti vastaan kevätlukukauden 1876 mittaisen, hänelle tarjotun viransijaisuuden Helsingin yksityisestä suomalaisesta tyttökoulusta. Kansakoulunopettajattaresta tuli oppikoulu opettajatar. Koulun opettajakunta jokseenkin kokonaisuudessaan kuului pääkaupungin pieneen suomalaiseen seurapiiriin
Koulun ensimmäinen johtaja Minna Lindroos erosi samana keväänä tehtävästään solmiakseen avioliiton Julius Krohnin kanssa, ja Ottilia Stenbäck kutsuttiin koulun johtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti 43 vuotta.
Opettajankouluttajaksi
Vuosina 1880 - 1881 Ottilia kävi stipendin turvin tutustumassa Ruotsin, Saksan ja Sveitsin tyttöjen koulutukseen ja kuunteli luentoja yliopistolla. Hän vakuuttui, että Suomalainen Tyttökoulu oli ajanmukaisesti ja erinomaisen järjellisesti järjestetty.
Kotimaahan palattuaan hän suoritti yksityisesti kasvatusopin tutkinnon ("pedagogik och didaktik samt uppfostrans och undervisningens historia") professori Clevelle. Cleve kirjoitti hänelle todistuksen:
"Neiti Ottilia Stenbäck on osoittanut omaavansa sellaiset tiedot kasvatus- ja opetusopissa, että hän pystyy menestyksellä johtamaan tulevien opettajattarien opintoja näissä aineissa."Tyttökoulun yhteyteen perustettiin vuonna 1881 jatko-opisto, joka valmensi tyttöjä tyttökoulujen opettajattariksi ja myöhemmin pyrkimään kansakoulunopettajaseminaariin. Ottiliaa pyydetiin johtamaan opiston pedagogiikkaa. Lisäksi hän opetti siellä kasvatusoppia vuoteen 1903 saakka ja kasvatusopin historiaa vuoteen 1929 saakka, jolloin Jatko-opisto lopetti toimintansa oppilaskadon vuoksi
Stenbäck oli hyvin kiinnostunut kasvatusopin historiasta, josta ei ollut suomenkielistä oppikirjaa. Vuosina 1890 ja 1892 hän julkaisi teokset: Kasvatus-opin historian pääpiirteet I ja II.. Teosta käytettiin vuosikymmenien ajan jatko-opistossa sen toiminnan loppuun saakka ja kasvatusopin opiskelussa, se oli kurssikirjana kasvatusopin approbatur-arvosanaa varten Kirjosta otettiin uudet painokse vuosian 1901 ja 1908.
Toimittajana
Ottilia toimitti 1880-luvulla lastenlehteä, jonka nimi oli Tilhi. Lehti ilmestyi joka toinen lauantai, tarjoten "vaihtelevaa, opettavaista ja huvittavaa lukemista lapsille". Lehden avustajana toimi mm. Topelius.
Siirtymä eläkkeelle
Stenbäck jäi eläkkeelle tyttökoulun johtajataren tehtävästä vuonna 1919. Ero oli vaikea. Hän ei halunnut edes neuvoa seuraajaansa. Ero ei ollut täydellinen: Hänelle jäi edelleen jatko-opiston johto ja kasvatusopin historian tunnit kolmannella luokalla. Lukuvuoden 1920-21 hän toimi valmistavien luokkien sijaisena.
Vuonna 1925 hän luovutti paikkansa jatko-opiston rehtorina. Seuraajaksi tuli Elsbeth Frey
Kasvatusopin historiaa hän opetti vuoteen 1929 saakka jolloin kunniakas jatko-opisto siirtyi historiaan.
"Ammattikerjäläiseksi"
Ottilia oli NNKY:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, ja toimi sen piirissä kolme ja puoli vuosikymmentä. Yhdistys kantoi huolta nuorista naisista, joita saapui kaupnkiin saapui joukoittain palvelijattariksi, kauppa-apulaisiksi, konttoristeiksi tai opiskelemaan. Hyvän seuran puutteessa he usein joutuivat harhateille. Eläkevuosina NNKY:stä tuli Ottilian pääasiallinen työmaa
Varsinaiseksi vanhuudenrakkaudeksi tuli vuonna 1927 perustettu Sörnäisissä toiminut tyttökoti.
Ottilia kehitteli itsestään ”ammattikerjäläisen” hellytti suurliikeiden johtajien sydämiä, kun tytöille oli saatava joululahjoiksi esim. kelkkoja.
Ottilia Stenbäckin säilytti energisyytensä varsin pitkään. Sitten voimat vähenivät parissa vuodessa. Kesällä 1938 hän joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi, mutta toipui siitä. Kesäkuussa 1939 hän joutui uudellen sairaallaan, ja kuoli 91 vuoden iässä viimeisenä sisarusparvestaan.
Kirjoittajasta
Tyyni Tuulio o.s. Haapanen (1892 – 1991 ) oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori (1960). Hänen tuotantoonsa kuului useita elämäkertoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti