TOIMITTAJA Anna Nuutinen on koonnut juttuun lukijoiden kokemuksia, joita päivystävä dosentti Hellström sitten kommentoi. Pääosa heistä oli sitä mieltä, että poikia sorretaan. Muutama oli toista meltä.
Enpä oikein oivaltanutkaan, että jutu rakentuisi näin. Mutta kyllähän minä mielipiteitäni sanon, jos joku niitä kysyy.
JUTUN juoni on pähkinänkuoressa seuraava: Pojat kokevat, että heitä ei kohdella reilusti koulussa. Vanhemmat esittelevät todisteita, että näin on. Samalla osaamisella pojat ovat saaneet esim. heikomman arvosanan kokeessa kuin tyttö. Poikia myös nuhdellaan enemmän. On syy koulussa tai ei, pojat ovat yliedustettuina syrjäytymisvaarassa olevien joukossa.
OMALLA kokemuksellani olen sitä mieltä, että pojat kokevat, että heitä kohdellaan epäreilusti, eikä sitä kokemusta kannata niistä. Kukapa tykkäisi nalkutuksesta. Ja pojat saavat sitä hakemalla konflikteja. Varmasti koulun käytänteissäkin on vikaa, mutta vikaa on myös poikien omassa tavassa suhtautua kouluun. Huonolla käytöksellä kerjätään verta nenästään. Ja kun ei yritä tosissaan, ei voi saada hyviä numeroita. Kunpa joku muuten keksisi lääkkeen poikien murrosikään :-)
OLEN syvästi huolissani poikien syrjäytymisestä. Siihen Suomella ei ole varaa. Koulua tulee kehittää. Oppilasarvostelun tulee kohdistua oikeaan osaamiseen, ei kiltteyteen tai tunnollisuuteen. Hyvä, että tästä asiasta puhutaan juuri nyt, kun todistuksia kirjoitetaan.
Ei varmaan haittaisi, jos (hyviä) miesopettajia olisi enemmän. He kun ovat itsekin olleet poikia. Mutta myös poikien kollektiivinen koulukielteisyys ja irtautuminen yrittämisestä tulisi myös ottaa reilusti puheeksi. Mikä heitä oikein mättää?
5 kommenttia:
Martti - Sinulla kun on pitkä ura takana, niin onko pojista tullut koulukielteisimpiä kun aiemmin?
Vai ovatko pojat aina olleet koulukielteisiä?
Kysymyksellä tarkoitan sitä onko muutos poikien asenteissa vai koulun (opettajien) suhtautumisessa poikien koulukielteisyyteen.
Oma muistikuvani on, että kyllä, kielteisiä oltiin omina kouluaikoina 80-luvulla. Ja siinä useammankin terävänkin kaverin arvosanat jäivät mataliksi. Mutta se ei silloin haitannut kun ammattikoulun käyneille oli hyvin töitä tarjolla.
Mikä tuo keskusteluun kolmannen ulottuvuuden - vaikka kielteisyys olisikin ollut aina läsnä, onko aika nyt sellainen, että poikakulttuurin pitäisi kipeästi muuttua?
Pojat ovat ymmärtääkseni aina olleet hankalasti opetettavia verrattuna tyttöihin.
Juuri kuvaamastasi syystä poikien kannattaisi muutta asenteitaan.
Martti
Valitettavasti kodit hyväksyvät poikien asenteen.
Kotien asenne siihen, että ei poikien tarvitse menestyä, siirtyy poikiin aika äkkiä.
Jos tosissaan puhutaan niin kouulasenteet syntyvät (ja ovat aika muuttumattomia) kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana. Lapsilla ei ole kykyä muuttaa asenteitaan, varsinkaan kun ne on heille tarjoiltu. Koulun toimintakulttuuri suosii tyttöjä, kuten ehkä koko kasvatuskulttuurimme. Tytöt ovat "nätisti" ja pojat riehuvat... Kun Suomessa ei enää tarvita niinkään toimeliaita metsän raivaajia, niin kasvatuksen pitää muuttua.
Jos jossain pitää muuttaa asenteita niin vanhempien ja opettajien päissä. Nähdään se mikä on nyt vääränlaista toimintaa, mahdollisuutena osallistua ja oppia, Eiks je!
Minusta (äitinä ja opettajana) poikien elämä on erilaista kuin tyttöjen.
Villiä poikaa joutuvat hillitsemään opettajat ja arka poika taas saa yleensä vertaisryhmän asenteet kimppuunsa. On toki siinä välissä joukko ihan hyvin pärjääviä ja sosiaalisia poikia, mutta nimenomaan poikien ääripäiden kohtalo jättää mietteliääksi ja jollain tavoin sävyttää koko poikien vertaisryhmää.
Ja sitten vielä pojissa näyttäisi olevan lahjakkuutta, jota ei oikein voi luokitella tai mitata kouluaineitten avulla. Vai onko tämä vain äidin toiveajattelua?
Toivoisin, että joku haastattelisi nuoria miehiä siitä, millaisia kokemuksia heillä on kouluajoilta ja mitkä ovat nuoren aikuisen mielestä ne kipukohdat, joihin aikuisten olisi pitänyt puuttua, joissa aikuisten olisi pitänyt auttaa.
Lähetä kommentti