JO kolmas peräkkäinen kaunis kesäaamu. Retkikumppanini oli tänään Kaarle Oksala. 1930-luku näyttää olleen suomalaisen yliopistotasoisen koulutuksen kannalta hyvin merkittävä. Tuolla vuosikymmenellä suomenkieli hyväksyttiin opetuskieleksi. Toinen merkittävä muutos oli, että korkeakouluopetusta alettiin antaa muuallakin kuin Helsingissä.
Vuonna 1933 kasvatustieteen akateeminen opetus laajeni ensimmäisen kerran Helsingin ulkopuolelle, kun Suomen vanhin kansakouluopettajasemimaari lakkautettiin ja tilalle syntyi Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu. Se sai seuraavana vuonna ensimmäisen professuurinsa, käytännöllisen kasvatus- ja opetusopin oppituolin. Siihen siirrettiin kansakoulunopettajaseminaarissa pitkään kasvatusopin lehtorina toiminut Kaarle Oksala. Tarkasti ottaen tämä professuuri taitaa samalla olla ensimmäinen suomenkielinen. Oksala oli myös toinen professorimme, jolla ei ollut yläluokkaista taustaa. Perustetulla oppituolilla istui vakinaisesti vain kaksi henkilöä, ennenkuin sen tehtäväkuva ja nimike muutettiin. Oksalan seuraajana oli neljä vuotta Suomen kasvastustieteen Grand Old Man: Matti Koskenniemi. Mutta hänestä myöhemmin.
On heti alkuun pakko todeta, että Kaarle Oksala kuuluu niihin merkkihenkilöihin, joista löytyy netistä erinomaisen vähän tietoa. Ja tasan yksi kuva. Pitänee painua Soklan kirjastoon.
Vuonna 1933 kasvatustieteen akateeminen opetus laajeni ensimmäisen kerran Helsingin ulkopuolelle, kun Suomen vanhin kansakouluopettajasemimaari lakkautettiin ja tilalle syntyi Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu. Se sai seuraavana vuonna ensimmäisen professuurinsa, käytännöllisen kasvatus- ja opetusopin oppituolin. Siihen siirrettiin kansakoulunopettajaseminaarissa pitkään kasvatusopin lehtorina toiminut Kaarle Oksala. Tarkasti ottaen tämä professuuri taitaa samalla olla ensimmäinen suomenkielinen. Oksala oli myös toinen professorimme, jolla ei ollut yläluokkaista taustaa. Perustetulla oppituolilla istui vakinaisesti vain kaksi henkilöä, ennenkuin sen tehtäväkuva ja nimike muutettiin. Oksalan seuraajana oli neljä vuotta Suomen kasvastustieteen Grand Old Man: Matti Koskenniemi. Mutta hänestä myöhemmin.
On heti alkuun pakko todeta, että Kaarle Oksala kuuluu niihin merkkihenkilöihin, joista löytyy netistä erinomaisen vähän tietoa. Ja tasan yksi kuva. Pitänee painua Soklan kirjastoon.
Kaarle Oksala (1934 - 1940)
Ensimmäinen käytännöllisen kasvatus- ja opetusopin professori
"Koulun ensimmäisenä tehtävänä on siirtää lapsi leikistä ja
vapaudesta varsinaiseen raskaampaan koulutyöhön.”
Kaarle Oksala oli opiskellut yliopistossa mm. filosofiaa, itämaista kirjallisuutta ja historiaa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1900. Kasvatusopin tutkinnon hän suoritti vuonna 1905. Kasvatusoppia ja psykologiaa hän opiskeli myöhemmin myös Saksassa.
Oksalan työura alkoi opettajana Helsingissä (1901-1902). Porvoon suomalaisen yhteiskoulun johtajana hän toimi vuodet 1902-1905. Vuonna 1905 hänet palkattiin Jyväskylän seminaariin, jossa hän toimi kasvatusopin (ja aluksi myös historian) lehtorina lähes 30 vuoden ajan vuoteen 1934 saakka. Oman virkansa ohella hän oli muutaman vuoden Jyväskylän kansakoulujen tarkastaja, vuosina 1917-19 Helsingin seminaarikurssien johtaja ja vuosina 1923-1930 Jyväskylän väliaikaisen ylioppilasseminaarin johtaja. 1900-luvun alussa alakansakouluja oli suurissa kaupungeissa, maalla alkuopetus oli pitkään kotien ja kirkon vastuulla. Alakansakoulujen laajeneminen koko maahan liittyi vuoden 1921 oppivelvollisuuslakiin. Samoihin aikoihin käynnistettiin myös erillinen alakansakoulujen opettajien koulutus.
Kaarle Oksala ja Aukusti Salo loivat 1900-luvun ensi vuosikymmeninä suomalaisen alakansakoululle teoreettisen ja pedagogisen pohjan silloisen modernin oppimispsykologian pohjalta. Konkreettina tuotoksena oli oman aikansa ehkä ajanmukaisin alakansakoulun opetussuunnitelma, jossa lapsi totutettiin sidotun kokonaisopetuksen, ns. yleisopetuksen avulla leikistä työhön.
Oksala ajoi aktiivisesti Jyväskylän kesäyliopiston perustamista ja toimi sen johtajana vuosina 1923–1936. Hän vaikutti suuresti myös ylioppilaspohjaisen Kasvatusopillisen Korkeakoulun perustamiseen. Hän oli tutustunut erityisesti saksalaiseen opettajankoulutukseen ja kasvatustieteen tutkimukseen ja oli vakuuttunut, että Suomeenkin tarvitaan pedagoginen korkeakoulu. Tällainen päätös tehtiinkin vuonna 1933 mm. Oksalan ystävän, ministeri Oskari Mantereen merkittävällä tuella. Korkeakoulun tehtäviksi tuli "valmistaa ylioppilaita kansakoulunopettajiksi, antaa pedagogisia valmiuksia myös muiden koulujen opettajiksi aikoville sekä edistää kasvatus- ja opetustyön tieteellistä tutkimusta".
Kasvatusopillinen korkeakoulu tarvitsi nyt professoreja. Ensimmäiseksi täytettiin alemman palkkaluokan käytännöllisen kasvatus- ja opetusopin professorin virka. Virassa tarvittiin käytännöllisen koulutyön tuntemusta ja varsinkin "kansakoulutieteen" osaamista.
Viran täyttäminen oli annettu kouluhallituksen tehtäväksi. Kouluhallitus esitti maisteri Kaarle Oksalan nimittämistä virkaan. Perusteluina oli mm. Oksalan toiminta seminaarin opettajana ja kesäyliopiston luennoitsijana sekä Oksalan julkaisemat kasvatusalan lehtiartikkeleita. Lisäksi kouluhallitus katsoi, että Oksala oli erityisesti ansioitunut vuosina 1912-26 toimineessa komiteassa, joka hahmotteli kansakoulun opetussuunnitelmaa sekä Kasvatusopillisen korkeakoulun suunnittelijana.
Kouluhallitus pyysi asiantuntijalausunnon Helsingin yliopiston professorilta J.A. Hollolta. Hollo totesi, ettei Oksala ollut tehnyt varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia oppiarvon saavuttamista varten, mutta että hänen ansionsa käytännön kasvatustyössä korvasivat puuttuvan opillisen pätevyyden. Oksala sai nimityksen virkaan heti Hollon antaman asiantuntijalausunnon jälkeen. Samalla Oksala valittiin myös Kasvatusopillisen korkeakoulun ensimmäiseksi rehtoriksi vuonna 1934.
Viran täyttäminen oli annettu kouluhallituksen tehtäväksi. Kouluhallitus esitti maisteri Kaarle Oksalan nimittämistä virkaan. Perusteluina oli mm. Oksalan toiminta seminaarin opettajana ja kesäyliopiston luennoitsijana sekä Oksalan julkaisemat kasvatusalan lehtiartikkeleita. Lisäksi kouluhallitus katsoi, että Oksala oli erityisesti ansioitunut vuosina 1912-26 toimineessa komiteassa, joka hahmotteli kansakoulun opetussuunnitelmaa sekä Kasvatusopillisen korkeakoulun suunnittelijana.
Kouluhallitus pyysi asiantuntijalausunnon Helsingin yliopiston professorilta J.A. Hollolta. Hollo totesi, ettei Oksala ollut tehnyt varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia oppiarvon saavuttamista varten, mutta että hänen ansionsa käytännön kasvatustyössä korvasivat puuttuvan opillisen pätevyyden. Oksala sai nimityksen virkaan heti Hollon antaman asiantuntijalausunnon jälkeen. Samalla Oksala valittiin myös Kasvatusopillisen korkeakoulun ensimmäiseksi rehtoriksi vuonna 1934.
Oksala oli perehtynyt syvällisesti kasvatustieteen tutkimukseen. Hän oli kirjoittanut ahkerasti alan artikkeleita. Häntä on pidetty yhtenä kokeellisen kasvatustieteen ja psykologian uranuurtajana Suomessa. Siis positivistina. Hän julkaisi useita kirjoituksia mm. ”Kasvatus ja koulu” -aikakauskirjassa, jonka toimituskunnan jäsenenä ja päätoimittajana hän toimi.
Oksala jäi eläkkeelle vuonna 1940, mutta hän jatkoi opettajana vielä vuoteen 1944.
Kaarle Oksala pähkinänkuoressa
Kaarle Johannes Oksala oli opettaja, rehtori, Jyväskylän seminaarin kasvatusopin lehtori, käytännöllisen kasvatustieteen professori, Kasvatusopillisen korkeakoulun rehtori sekä Kasvatus ja koulu -aikakauskirjan pitkäaikainen päätoimittaja.
Oksala syntyi vuonna 1873 Tampereella. Isä oli suutari. Ylioppilaaksi Oksala tuli vuonna 1894 Tampeeen reaalilyseosta. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan yliopistoon. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1900.
Eämäntyönsä Oksala teki opettajankouluttajana. Kaarle Oksala oli syvällisesti perehtynyt kasvatuskysymyksiin, vaikkei hän varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia tehnytkään. Erityisen kiinnostunut hän oli alkuopetuksen pedagogiikasta, Hänen käden jälkeään on vuoden 1925 maalaiskansakoulun alakansakoulua koskeva osuus.
Ihmisenä Oksalaa kuvattiin vaatimattomaksi, hyväntahtoiseksi ja hienotunteiseksi.
Eämäntyönsä Oksala teki opettajankouluttajana. Kaarle Oksala oli syvällisesti perehtynyt kasvatuskysymyksiin, vaikkei hän varsinaisia tieteellisiä tutkimuksia tehnytkään. Erityisen kiinnostunut hän oli alkuopetuksen pedagogiikasta, Hänen käden jälkeään on vuoden 1925 maalaiskansakoulun alakansakoulua koskeva osuus.
Ihmisenä Oksalaa kuvattiin vaatimattomaksi, hyväntahtoiseksi ja hienotunteiseksi.
Kaarle Oksala kuoli vuonna 1949 Jyväskylässä 76 vuoden iässä. Aviolitton hän oli solminut vuonna 1902. Kaikki kolme poikaa kasvoivat yliopistomiehiksi.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
- Päivänsalo, P. (1971). Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. Helsinki: Ylioppilastuki.
- Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7.
- http://hautausmaat.jyvaskylanseurakunta.fi/vanha-hautausmaa/keskimmainen-osa/keskiosa/hautojen-historiaa/oksala-kaarle-johannes-1873-1949/
- http://users.utu.fi/mikpen/gradu.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti