KESÄRETKEN kannalta toinen upea aamu peräkkäin. Tänään perehdyn Juho Holloon kasvatustieteen kehittäjänä. Hän on retken kymmenes "vieras". Vuonna 1937 kasvatustiede nimittäin sai toisen kerran henkilökohtaisen, ylimääräisen professorin. Kasvatustieteen parissa teki niinikään toisen kerrana töitä kaksi professoria yhtä aikaa.
Juho August Hollo (1930- 1954 )
Suuri yksinäinen
"Kasvatus on kasvamaan saattamista”
Juho August Hollo oli ensin Helsingin yliopiston henkilökohtainen ylimääräinen ja sitten kasvatus- ja opetusopin (ensimmäinen) suomenkielinen professori 1937–1954. Hän oli myös yhteiskunnallisen korkeakoulun kansleri vuosina 1951–1953.
Hollo tuli ylioppilaaksi vuonna 1905, ja suoritti FK-tutkinnon pääaineenaan filosofia 2,5 vuodessa vuonna 1907 - vaikka opintoihin tuli välillä katko. Valmistuttuaan hän työskenteli suomen kielen opettajana Kristiinankaupungissa ja Helsingissä, pisimpään kuitenkin Vaasassa (1913-1919). Opettajan työn ohella hän suoritti laudaturopinnot viidessä muussa tieteessä, mm. kasvatustieteessä.
Vuosina 1918 ja 19191 hän laati kaksiosaisen teoksensa "Mielikuvitus ja sen kasvattaminen", josta hän myös väitteli. Hän piti mielikuvitusta tärkeänä mutta vain yhtenä osana sopusointuista kasvatuspäämäärää. Hollo ajatteli toisin kuin useimmat, että lapsuus ei ole se ikäkausi, jossa mielikuvitus rehottaa vaan nuoruus. Mielikuvituksin kehittyy iän lisääntyessä. Sitä kehitetään, kun kasvatuksessa kiinnitetään huomiota tunteisiin. Mielikuvitusta tulee kehittää yhdessä älyn kanssa. Opponentti Albert Liliuksen mukaan työ vastasi tarkoitustaan.
Vuodet 1920-1925 hän asui stipendin turvin Saksassa, toimi yksityiskirjaston hoitajana ja opiskeli. Ulkomaille lähettyään hän sai tietää, että hänet oli nimitetty tammikuussa 1920 kasvatustieteen dosentiksi. Kotiin palattuaan hän julkaisi vuonna 1927 kaksi keskeisintä teostaan "Kasvatuksen maailma" ja "Kasvatuksen teoria".
Kasvatuksen maailma oli Hollon mielestä sama kuin kasvamisen maailma- johon kuuluu kaikki se, missä on elämää. Määritelmä on hyvin laaja. Kasvatuksen maailman peruslaki kuului: "kasvattavaa toimintaa... on luonnollisen kasvamisen auttaminen, niin että se pääsee saavutamaan muodon, johon se oman olemuksensa sisäisten lakien mukan pyrkii.." Laista tunnistaa Aristoteleen vaikutuksen.
Kasvatuksen teoria teoksessa Hollon esitteee vaatimuksen kasvatustieteen autonomiasta. Kasvatustieteen kohteena on kasvatus. Sitä tulee tarkastella sen omasta rakenteesta käsin ja samalla kokonaisuutena. Kasvatuksen teoria on luotava puhtaasti kasvatuksellisen näkemyksen pohjalta- ei esim. psykologian. Kasvatustieteen tehtävänä on hänestä todeta, mitä kasvatus todellisuudessa on, eri paikoissa, eri aikoina ja selitellä sen eri ilmiöiden kausaalisia yhteyksiä. Itsekasvatusta hän piti kasvatuksena. Sanan varsinaisessa merkityksessä itsekasvatusta ei ole. On vain kasvamista, jota huomattavalla tavalla säätelevät ulkoiset tekijät. (Mielenkiintoista kyllä Hollo kirjoitti vain muutama vuosi myöhemmin pienen kirjasen itsekasvatuksesta :-). Kasvatettava on ymmärrettävä eläväksi ja toimivaksi organismiksi. Toiminnallisuus on näin kasvatuksen toinen keskeinen käsite kasvamisen (ihmeen) käsitteen rinnalla. Kasvattaja kasvaa myös. Hän ei tule valmiiksi. Koko ikä on kasvamisikää.
Hollo pohtii myös kasvatuksen ja opetuksen käsitteiden suhdetta. Opetus ja totuttaminen kohdistuvat johinkin yksittäiseen olemuksen puoleen, kasvatus taas tähtää koko ihmisen kasvattamiseen.
Dosenttiluennoissan hän käsitteli kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, yleistä kasvatusoppia, uusimpia kasvatusopillisia suuntauksia ja suurimpien kasvatusajattelijoiden aatteita.
Vuodet 1920-1925 hän asui stipendin turvin Saksassa, toimi yksityiskirjaston hoitajana ja opiskeli. Ulkomaille lähettyään hän sai tietää, että hänet oli nimitetty tammikuussa 1920 kasvatustieteen dosentiksi. Kotiin palattuaan hän julkaisi vuonna 1927 kaksi keskeisintä teostaan "Kasvatuksen maailma" ja "Kasvatuksen teoria".
Kasvatuksen maailma oli Hollon mielestä sama kuin kasvamisen maailma- johon kuuluu kaikki se, missä on elämää. Määritelmä on hyvin laaja. Kasvatuksen maailman peruslaki kuului: "kasvattavaa toimintaa... on luonnollisen kasvamisen auttaminen, niin että se pääsee saavutamaan muodon, johon se oman olemuksensa sisäisten lakien mukan pyrkii.." Laista tunnistaa Aristoteleen vaikutuksen.
Kasvatuksen teoria teoksessa Hollon esitteee vaatimuksen kasvatustieteen autonomiasta. Kasvatustieteen kohteena on kasvatus. Sitä tulee tarkastella sen omasta rakenteesta käsin ja samalla kokonaisuutena. Kasvatuksen teoria on luotava puhtaasti kasvatuksellisen näkemyksen pohjalta- ei esim. psykologian. Kasvatustieteen tehtävänä on hänestä todeta, mitä kasvatus todellisuudessa on, eri paikoissa, eri aikoina ja selitellä sen eri ilmiöiden kausaalisia yhteyksiä. Itsekasvatusta hän piti kasvatuksena. Sanan varsinaisessa merkityksessä itsekasvatusta ei ole. On vain kasvamista, jota huomattavalla tavalla säätelevät ulkoiset tekijät. (Mielenkiintoista kyllä Hollo kirjoitti vain muutama vuosi myöhemmin pienen kirjasen itsekasvatuksesta :-). Kasvatettava on ymmärrettävä eläväksi ja toimivaksi organismiksi. Toiminnallisuus on näin kasvatuksen toinen keskeinen käsite kasvamisen (ihmeen) käsitteen rinnalla. Kasvattaja kasvaa myös. Hän ei tule valmiiksi. Koko ikä on kasvamisikää.
Hollo pohtii myös kasvatuksen ja opetuksen käsitteiden suhdetta. Opetus ja totuttaminen kohdistuvat johinkin yksittäiseen olemuksen puoleen, kasvatus taas tähtää koko ihmisen kasvattamiseen.
Dosenttiluennoissan hän käsitteli kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, yleistä kasvatusoppia, uusimpia kasvatusopillisia suuntauksia ja suurimpien kasvatusajattelijoiden aatteita.
J. A. Hollo haki kasvatus- ja opetusopin professuuria, johon valittiin Albert Lilius vuonna 1930. Valinnassa käytettiin ensimmäistä kertaa asiantuntijaraatia, joka arvioi hakijoiden pätevyytden koko heidän tuotantonsa perusteella. Asiantuntijoiden valinnassa ei ilmeisesti onnistuttu. Esim. yksi heistä ei osannut lainkaan suomea, eikä näin pystynyt lainkaan lukemaan Hollon tutkimuksia. Hollon teki päätöksestä kaksi valitusta, mutta sitä ei muutettu.
Liliuksen aloitteesta Hollo kuitenkin nimitettiin vuonna 1930 henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi kasvatusopin professoriksi. Professorin tehtäviin kuului mm. johtaa kansakoulunopettajien jatkokursseja.
Vuonna 1931 Hollo julkaisi kirjan "Itsekasvatus ja elämisen taito". Se oli käytännön itsekasvatusopas. Siinä hän kehoittaa lukijoita mm. itsekuriin, toimintaan, joka viritää harrastusta, lukemaan hitaasti ajatuksella, olemaan oma itsensä ja jopa uhraamaan elämänsä. Ohjeita annetaan myös taloudellisuudesta. "Vapaa on se, jonka oma tahto on laki." Kirjassa Hollon kuvailee elämää: "Elämä on meille kaikille kuin näyttämö, jolle ajallamme astumme ja jolta poistumme, kun "osa" on lopussa, se vain on erona, ettei ole ketään ohjaajaa, joka ennakolta neuvoksi eikä ketään kuiskaajaa, joka auttaisi, kun vuorosanat ovat meiltä unohtuneet, Jokaisen tulee pitää itse varansa, astua esiin, sanoa sanottavansa, poistua."
Professuurin saatuaan Hollo suuntautuu entistä enemmän käännöstöihin. Myös professorin rutiinityöt vievät aikaa, eikä Hollo enää paneudu kasvatuksen tutkimukseen.
Vuonna 1931 Hollo julkaisi kirjan "Itsekasvatus ja elämisen taito". Se oli käytännön itsekasvatusopas. Siinä hän kehoittaa lukijoita mm. itsekuriin, toimintaan, joka viritää harrastusta, lukemaan hitaasti ajatuksella, olemaan oma itsensä ja jopa uhraamaan elämänsä. Ohjeita annetaan myös taloudellisuudesta. "Vapaa on se, jonka oma tahto on laki." Kirjassa Hollon kuvailee elämää: "Elämä on meille kaikille kuin näyttämö, jolle ajallamme astumme ja jolta poistumme, kun "osa" on lopussa, se vain on erona, ettei ole ketään ohjaajaa, joka ennakolta neuvoksi eikä ketään kuiskaajaa, joka auttaisi, kun vuorosanat ovat meiltä unohtuneet, Jokaisen tulee pitää itse varansa, astua esiin, sanoa sanottavansa, poistua."
Professuurin saatuaan Hollo suuntautuu entistä enemmän käännöstöihin. Myös professorin rutiinityöt vievät aikaa, eikä Hollo enää paneudu kasvatuksen tutkimukseen.
Vuonna 1937 myös kasvatustieteen professuureja muutettiin Helsingin yliopistossa, kun suomenkieli oli hyväksytty opetuskieleksi. Nyt saatiin sekä suomen- että ruotsinkielinen professuuri. Liliuksen virka muutettiin varsinaiseksi ruotsinkieliseksi kasvatus- ja opetusopin professuuriksi. Suomenkieliseen vastaavan virkaan siirettiin Juho Hollo. Lilius oli tuossa nimityksessä aktiivinen, ehkä siksi, että virkavaalissa, jossa hänet valittiin professoriksi, monien mielestä kilpahakija Juho Holloa oli kohdeltu väärin.
Vaikka Hollo sai vakituisen professuurin, hän ei enää julkaissut yhtään uutta kasvatusalan kirjaa. Vuonna 1952 tosin ilmestyy uusittu painos "Kasvatuksen maailmaa". Opetustyönsä hän toki hoiti, joskin opiskelijoiden ohjaamisesta hän ei ollut erityisen kiinnostunut.
Jokin oli muuttunut. Omien sanojensa mukaan hän ei "tahtoisi surmaksenikaan aitautua yksinomaan filosofiaan, sitä vähemmän kasvatusopillisen kirjailemisen piiriin". Kirjallisuus kiehtoi Holloa ja vei lopulta hänet kasvatustieteen piiristä.
Jokin oli muuttunut. Omien sanojensa mukaan hän ei "tahtoisi surmaksenikaan aitautua yksinomaan filosofiaan, sitä vähemmän kasvatusopillisen kirjailemisen piiriin". Kirjallisuus kiehtoi Holloa ja vei lopulta hänet kasvatustieteen piiristä.
Hollo hoiti professorin tehtävää vuoteen 1954 saakka, jolloin hän erosi täyspalvelleena. Professorin virkansa viimeisinä vuosina hän toimi myös Yhteiskunnallisen korkeakoulun kanslerina. Eläkkeellä hän jatkoi lähinnä käännöstyötä.
Kasvatustieteilijänä Hollo oli filosofisesti orientoitunut pedagogi, joka kuitenkin näki kasvatuksella myös empiirisen tehtävän. Hän oli perehtynyt sekä herbartilaisuuteen että kokeelliseen kasvatusoppiin. Hänellä oli erittäin upea taito käyttää suomen kieltä. Hänen teoksensa "Kasvatuksen teoria" kuului vuosikymmeniä tutkintovaatimuksiin.
Häntä on kuvattu fenomenologiksi sekä yhtä aikaa suomalaisen kulttuurielämän moniottelijaksi ja eurooppalaiseksi ja kosmopoliittiseksi ajattelijaksi. Tiedepiireissä hän oli suuri yksinäinen, hieman salaperäinenkin hahmo.
Häntä on kuvattu fenomenologiksi sekä yhtä aikaa suomalaisen kulttuurielämän moniottelijaksi ja eurooppalaiseksi ja kosmopoliittiseksi ajattelijaksi. Tiedepiireissä hän oli suuri yksinäinen, hieman salaperäinenkin hahmo.
Hollon kasvatusnäkemyksesä
Hollon kasvatustieteellinen tuotanto ei ole runsas. Se käsittää itseasiassa väitöskirjan lisäksi vain kolme kirjaa: "Kasvatuksen maailma", "Kasvatuksen teoria" ja "Itsekasvatus ja elämisen taito". Näiden lisäksi hän kirjoitti runsaan määrän kasvatuksen ilmiöitä käsitteleviä artikkeleita alan julkaisuissa.
Rajusti tiivistäen Hollon yhä elävän perinnön voisi tiivistää kolmeen "aarteeseen":
- (1) Ajatukseen kasvatuksen autonomisesta maailmasta, jossa pyritään edistämään hyvää, ja jonka alueelle koko ajan tunkeutuu muita tarkoituksia ajavia maailmoita, kuten talous. Teoksissaan Hollo korosti, että kasvatuksen maailmaa on todellisuuden omalakinena osana, joka ulottaa vaikutuksensa koko ihmiselämään paljon perinpohjaisemmin kuin muut todellisuuden itsenäiset alueet.
- (2) Hollo näki kasvatuksen kahden toimijan kasvattajan ja kasvavan dialogina, "kasvamaan saattamisena", jossa kasvattaja on eräänlainen fasilitaattori, mahdollistaja, joka myös poistaa luonnollisen kasvuvoiman eteen nousevia esteitä. Kasvattaja onnistuu kasvatuksessa, jos kasvavalla on itsellään halu kasvaa tuohon suuntaan. Näin itsetoiminta on kasvatuksessa keskiössä. Tässä on yhtymäkohtia saksalaiseen henkitieteeseen. Hollon mukaan myös kasvattajan tulee kasvatuksessa kasvaa.
- (3) Kasvatusta tulisi tutkia ja siitä tulisi puhua kasvatuksen maailman käsitteillä. Hollon pyrkimyksenä oli tällä myös kehittää kasvatustiedettä itsenäiseksi tieteeksi (sitä se ei vielä tuolloin hänestä ollut). Kasvatustiede tulee nähdä itsenäisenä tieteenä esim. politiikan, psykologian ja taloustieteen rinnalla. Kasvatuksen ongelmaa ei voi palauttaa minkään toisen tieteen vastattavaksi. Hollon mukaan kasvatustieteen tavoitteet eivät olleet haettavissa etiikasta eikä metodi voinut perustua psykologiaan. Sellainen lähtökohtahan tekisi kasvatustieteestä soveltavan tieteen, ei itsenäisen. Kasvatustiedettä tarvittiin, jotta sen teoria tekee opettajan "kasvatuksellisesti näkeväksi".
Hollo erottautui selvästi vasta 1900-luvun alussa Suomeen tuodusta herbartilaisesta ajattelutavasta. Herbartilaisen ajattelun mukaan kasvatuksen tavoitteet saadaan filosofiasta (etiikasta) ja keinot psykologiasta. Niinikään hänen ajattelussaan korostuu kasvatettavan oma osuus, toisin kuin esim. herbartilaisessa opetusopissa. Kasvatuksen Hollo näki ennen muuta kasvuna. Kasvatus oli kasvavan itsetoimintaa, jota kasvattaja voi suunnata ja tukea. Tämä erotti hänet selvästi mm. Soinisen kehittämästä metodi- ja opettajakeskeisestä herbartianismista. Näin Hollo loi tieteellistä perustelua 1900-luvun alun toiselle suurelle kasvatussuuntaukselle: reformipedagogiikalle ja progressiiviselle pedagogiikalle.
Vielä muutama sitaatti:
- " Kasvatus on ennen kaikkea sytyttämistä ja syttymistä, ja yksi ainoa otollisessa silmänräpäyksessä singonnut kipinä voi luoda sammumattoman liekin."
- "Kasvattaja on aina myös kasvatettava, sillä kasvatus on elävä prosessi tai liikunto kasvattajan ja kasvatettavan välillä."
- ".. on olemassa erityinen kasvatuksen maailma, inhimillinen elämänalue, joka on koko ihmiselämälle ominainen ja erottautuu muista elämänalueista, tieteestä, taiteesta, uskonnosta tai politiikasta.... kasvatuksen maailmalle luonteenomaista toimintaa on luonnollisen kasvamisen auttaminen, niin että se pääsee saavuttamaan muodon, johon se oman olemuksensa sisäisten lakien mukaan pyrkii. Samalla elämän hyöky säilyy kyllin voimakkaana voidakseen johtaa jokaista muotovaihetta kauemmaksi, yhä täydellisempään, yhä ideaalisempaan tulokseen."
- "Kasvatuksen maailma sulkee välittömästi kehäänsä erinomaisen suuren ja epäilemättä kaikkein tärkeimmän osan koko todellisuuden maailmaa, kaiken sen, mikä siinä elää ja kasvaa, ja elotonkin maailma, vaikka tyytyisimme pitämään sitä todella elottomana ja jättäisimme huomioon ottamatta ajattelijain ja runoilijain toisenlaiset käsitykset, voidaan sulkea kasvatuksen maailman piiriin, ellei kasvatettavana, niin kumminkin kasvattavana tekijänä."
- ”Ei ole mitään eikä todellisuudessa tapahdu mitään, mikä ei voisi vaikuttaa jollakin tavalla kasvattavasti. Jokin ulkoapäin tuleva vaikutelma saa kasvatettavassa aikaan hänessä piilevien voimien kehittymistä ja kasvua”.
Juho Hollo pähkinänkuoressa
Juho August Hollo oli opettaja, kääntäjä, kirjailija ja kriitikko, Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin professori ja yhteiskunnallisen korkeakoulun kansleri.
Juho August Hollo syntyi vuonna 1885 Laihialla. Isä oli puunjalostustehtailija. Hän aloitti koulunkäyntinsä vasta 13-vuotiaana Vaasassa. Ylioppilaaksi hän valmistui 20-vuotiaana vuonna 1905). FK-tutkinnon filosofia pääaineenaan hän suoritti 2,5 vuodessa vuonna 1907.
Opettajan työn ohella hän jatkoi opintoja, väitteli ja saavutti lopulta professorin aseman. Kun professuuri oli saavutettu, kasvatusoppi alkoi tuntua liian ahtaalta, ja kirjallisuus kiehtoi häntä enemmän. Hollo oli erittäin aktiivinen kaunokirjallisuuden kriitikko. Hän teki professorin viran ohessa valtavan käännöstyön, jota hän jatkoi vielä pitkään siirryttyään eläkkeelle. Hän osasi kahdeksaa kieltä. Hollon arvioidaan kääntäneen vähintään 150 ehkä jopa 300 merkittävää teosta suomeksi.
Luonteeltaan Holloa on kuvattu pohjalaiseksi. Hänessä oli tarmokkuutta, ahkeruutta mutta myös kiivautta ja syrjäänvetäytyvyyttä. Yleensä hän esiintyi julkisuudessa hillitysti ja luennoikin vapaasti ilman muistiinpanoja hiljaisella äänellä.
Juho August Hollo syntyi vuonna 1885 Laihialla. Isä oli puunjalostustehtailija. Hän aloitti koulunkäyntinsä vasta 13-vuotiaana Vaasassa. Ylioppilaaksi hän valmistui 20-vuotiaana vuonna 1905). FK-tutkinnon filosofia pääaineenaan hän suoritti 2,5 vuodessa vuonna 1907.
Opettajan työn ohella hän jatkoi opintoja, väitteli ja saavutti lopulta professorin aseman. Kun professuuri oli saavutettu, kasvatusoppi alkoi tuntua liian ahtaalta, ja kirjallisuus kiehtoi häntä enemmän. Hollo oli erittäin aktiivinen kaunokirjallisuuden kriitikko. Hän teki professorin viran ohessa valtavan käännöstyön, jota hän jatkoi vielä pitkään siirryttyään eläkkeelle. Hän osasi kahdeksaa kieltä. Hollon arvioidaan kääntäneen vähintään 150 ehkä jopa 300 merkittävää teosta suomeksi.
Luonteeltaan Holloa on kuvattu pohjalaiseksi. Hänessä oli tarmokkuutta, ahkeruutta mutta myös kiivautta ja syrjäänvetäytyvyyttä. Yleensä hän esiintyi julkisuudessa hillitysti ja luennoikin vapaasti ilman muistiinpanoja hiljaisella äänellä.
Professorin virasta hän erosi täysin palvelleena 1954. Juho Hollo kuoli vuonna 1967 Helsingissä 82 vuoden iässä.
J. A. Hollon puoliso oli musiikkipedagogi. Heillä oli kolme lasta. Hollon poika on runoilija ja kääntäjä Anselm Hollo.
J. A. Hollon puoliso oli musiikkipedagogi. Heillä oli kolme lasta. Hollon poika on runoilija ja kääntäjä Anselm Hollo.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
- Hollo J. (1927). Kasvatuksen maailma. Helsinki: WSOY
- Hollo J. (1927). Kasvatuksen teoria. Johdantoa yleiseen kasvatusoppiin. Helsinki: WSOY
- Hollo, J. (1931). Itsekasvatus ja elämisen taitto. Porvoo: WSOY.
- Päivänsalo, P. (1971). Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. Helsinki: Ylioppilastuki.
- Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7.
- http://fi.wikipedia.org/wiki/J._A._Hollo
- http://www.netn.fi/296/netn_296_suor.html
- http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/04/juho-hollo-suuri-yksinainen.html
- http://www.helsinki.fi/kasvatustieteet/historia/hollo.htm
- http://www.netn.fi/296/netn_296_suor.html
1 kommentti:
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta!
Lähetä kommentti