Päivitetty 14.7.-12
KESÄRETKI jatkuu. Nyt seurassani on Suomen kolmas "oikea" kasvatustieteeseen professori. Keväällä 1884 tuolloin vuodesta 1880 filosofian ylimääräisenä professorina toiminut J. J. F. Perander (1838-1885) valittiin Z.J. Cleveltä vapautuneeseen tehtävään. Pesti jäi hyvin lyhyeksi. Kuolema keskeytti viranhoidon jo seuraavana vuonna.
Kolmas oikea professori: J.J.F Perander (1884-85)
"Suomalaiskansallisen hengen ja humanistisen sivistyksen elähdyttämä kulttuuripersoona"
"Valtiossa kansa havaitsee asemansa maailman
historiassa toisia kansoja kohden.
Valtiossa siis emme taistele toinen toisemme rinnalla,
vaan olemme yhtyneet samaan olentoon,
jonka syvissä helmoissa nautitsemme maailmallisen
elämän suurimpia ihastuksia."
Johan Julius Frithiof Peranderia on sanottu viimeiseksi hegeliläiseksi kasvatustieteen professoriksemme. Uudet tuulet alkoivat tuolloin jo puhaltaa. Uudeksi "muotisuuntaukseksi" oli tulossa herbartilaisuus, jota Perander esitteli (toki kriittisesti) suomalaisille.
Perander oli pätevöitynyt filosofian dosentiksi työllään "Kritisk undersökning av statsbegreppet i den Hegelska filosofin" (1870). Työ oli luonnollisesti hegeliläisittäin kirjoitettu. Filosofian professuuria varten hän teki vuonna 1878 toisen väitöskirjan "Aristoteles idealstat, dess kulturform och inrättningar".
Hakiessaan Cleven jälkeen avoimeksi tullutta kasvatustieteen professuuria Perander oli siis jo saman tiedekunnan filosofian ylimääräinen professori. Tätä professuuria varten hän teki kolmannen väitöskirjan "Herbartianismen i pedagogiken" (1883). Tuossa työssä hän esitteli raivokkaasti vastaan taistellen Saksassa uudellen löydettyä Herbartin pedagogista ajattelua. Hän kytki herbartilaisuuden Rousseausta alkaneeseen aatesuuntaukseen, joka haarautui Saksassa 1700-luvulla filantropismiin ja pestalozzilaisuuteen. Tätä suuntausta hän kutsui teoksessa kasvatusopilliseksi kritisismiksi.
Perander suhtautui kriittisesti Herbartin psykologiaan, joka kiisti mm. erilliset sielunvoimat. Peranderin omassa ajattelussa kasvatettavuuden käsite oli tärkeä. Se edellytti, että sielussa on synnynnäisiä tekijöitä. Sielun Herbart näki Peranderin mukaan vain ruumiin loisena, mielikuvamassojen temmellyskenttänä. Siveellisyyskasvatus jää tällöin liiaksi varjoon. Herbartilta puuttui myös omatunnon käsite ja luonteen kasvatuksen ihanne!
Peranderin omassa ajattelussa henki oli luonnon vastakohta. Kasvatuksessa niitä vastasivat järki ja havainto. Herbartin mukaan opetuksen oli rakennuttava havainnoille, kun taas Peranderille itselleen havainnot ovat vasta kasvatustapahtuman alku. Kehitys on siirtymistä havainnon piiristä luovan järjen piiriin.
Herbartin peruskäsitteistä hallinta ja ohjaus olivat hänestä epäselvästi määriteltyjä. Monipuolinen harrastus johtaisi hänestä pinnallisuuteen. Arvoa hän antoi Herbartin apperseptio-opille, joka ohjaa opettajaa kiinnittämään huomiota myös oppilaan jo olevaan mielikuvavarastoon.
Peranderin arvio herbartilaisuudesta oli terävä ja hyvin krittinen, jopa liian negatiivinen. Eikä se kuitenkaan pystynyt estämään herbartilaisuuden läpimurtoa kasvatustieteeseen eikä koulukasvatksen käytäntöön.
Väitöskirjan opponenttina toimi vt:nä professuuria hoitanut Emil Böök. Hän kiinnittu huomiota siihen, että toisin kuin teoksen otsikko lupaa, itse teos ei kata koko herbartianismia. Perander keskittyi vain Herbartin omiin, ei hänen seuraajiensa ajatuksiin. Böökin lausunnon perusteella Perander todettiin kuitenkin päteväksi. Muita hakijoita ei tuolloin ei ollut.
Professorin väitöskirja jäi Peranderin ainoaksi merkittäväksi kasvatus- ja opetusopilliseksi teoksekseen. Sen lisäksi hän ehti kirjoittaa ainoastaan pari lyhyttä artikkelia. Kuolema katkaisi uran lyhyeen.
Peranderin jälkeen kasvatustieteen professuuria hoiti jälleen vt:nä dosentti Emil Böök.
J.J.F. Perander pähkinänkuoressa
Johan Julius Frithiof Perander (1838 -1885) oli suomalainen filosofi, professori ja kirjailija. Hän oli snellmanilaisen fennomanian innokas kannattaja.
Perander syntyi kappalaisisän (pitäjänapulaisen) pojaksi Lestijärvellä (tai Lohtajalla). Ala-alkeiskoulun hän kävi Kokkolassa. Kun molemmat vanhemmat kuolivat, Perander muutti setänsä luokse Kuopioon, jossa hän kävi koulunsa. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1858.
Opinnot jatkuivat sitten Helsingissä. Hän lukeutui J.V. Snellmanin oppilaisiin. Kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1864, ja filosofian maisteriksi (Primus) hänet vihittiin vuonna 1864.
1860-luvulla hän toimi latinan, kreikan ja suomen opettajana.
Peranderin ensimmäinen väitöskirja vuodelta 1870 käsitteli Hegelin valtiokäsitettä. Se toi hänelle myös filosofian dosentuurin. Hän toimikin vuodet 1870-1879 Helsingin yliopistossa filosofian dosenttina ja osakunnan kuraattorina. Perander oli myös ylioppilastutkintojen vanhojen kielten kuulustelija vuosina 1872-1883.
Toisen väitöskirjansa (1878) hän kirjoitti Aristoteleen ihannevaltiosta. Väitöskirja osoitti hänet päteväksi käytännöllisen filosofian ylimääräisen professorin virkaan, jossa hän oli vuodet 1880-1884 siis siihen saakka, kun siirtyi kasvatustieteen professoriksi. Hän oli hegeliläinen, mutta kehitteli filosofina myös omia ajatuksia. Hänelle esim. hengen korkein ilmenemismuoto ei ollut valtio vaan kansallisuus. Niinikään hän korosti yksilön siveellistä autonomiaa, ja näimn yhdisti Rousseaun ajatuksia Hegelin ajatuksiin.
Perander opetti myös Helsingin normaalikoulussa ja suomalaisessa alkeisopistossa latinaa, kreikkaa, suomea, filosofiaa ja psykologiaa. Hänellä oli siksi kokemusta myös käytännön koulutyöstä.
Luonteeltaan Perander oli syrjäänvetäytyvä, häntä on luonnehdittu jopa erakoksi. Silti sama mies oli loistava puhuja. Hän oli ikuinen poikamies, mutta väitetään, että hänellä oli hyvin läheinen suhde Ida Aalbegiin, yhteen suomalaisen teatteritaiteen kuuluisimmista näyttelijättäristä. Perander tuki nuorta taitelijaa myös taloudellisesti. Aalberg avioitui vasta vuonna 1887.
Perander kuoli vuonna 1885 vain 47 vuoden iässä. Käytännön kouluasiat eivät häntä juuri kiinnostaneet. Hänellä oli kuitenkin vaikutusta siihen, että suomenkielinen normaalikoulu saatiin takaisin Helsinkiin.
Ilmeisesti hänellä oli suurempi merkitys filosofian ja kulttuurityön aloilla kuin kasvatustieteilijänä. Kasvatustieteessä hänen kynänjälkensä oli lähinnä selostavaa ja kriittistä ei niinkään itsenäistä ja uutta luovaa.
Hän oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut filosofi. Hän käsitteli mm. anarkistifilosofi Pierre-Joseph Proudhonia, Adam Smithin yhteiskuntateorioita sekä John Stuart Millin yhteiskunnallista filosofiaa. Peranderin vuonna 1866 Kirjallisessa kuukausilehdessä julkaisemaa artikkelia "Yhteiskunta uutena aikana" on pidetty ensimmäinen merkittäväna suomenkielisena filosofisena kirjoituksena. Aivan viime vuosina tämän "unohdetun suomalaisajattelijan" teoksia on julkaistu uudelleen. Mainetta hän sai myös Kalevala-tutkimuksillaan.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
KESÄRETKI jatkuu. Nyt seurassani on Suomen kolmas "oikea" kasvatustieteeseen professori. Keväällä 1884 tuolloin vuodesta 1880 filosofian ylimääräisenä professorina toiminut J. J. F. Perander (1838-1885) valittiin Z.J. Cleveltä vapautuneeseen tehtävään. Pesti jäi hyvin lyhyeksi. Kuolema keskeytti viranhoidon jo seuraavana vuonna.
Kolmas oikea professori: J.J.F Perander (1884-85)
"Suomalaiskansallisen hengen ja humanistisen sivistyksen elähdyttämä kulttuuripersoona"
"Valtiossa kansa havaitsee asemansa maailman
historiassa toisia kansoja kohden.
Valtiossa siis emme taistele toinen toisemme rinnalla,
vaan olemme yhtyneet samaan olentoon,
jonka syvissä helmoissa nautitsemme maailmallisen
elämän suurimpia ihastuksia."
Johan Julius Frithiof Peranderia on sanottu viimeiseksi hegeliläiseksi kasvatustieteen professoriksemme. Uudet tuulet alkoivat tuolloin jo puhaltaa. Uudeksi "muotisuuntaukseksi" oli tulossa herbartilaisuus, jota Perander esitteli (toki kriittisesti) suomalaisille.
Perander oli pätevöitynyt filosofian dosentiksi työllään "Kritisk undersökning av statsbegreppet i den Hegelska filosofin" (1870). Työ oli luonnollisesti hegeliläisittäin kirjoitettu. Filosofian professuuria varten hän teki vuonna 1878 toisen väitöskirjan "Aristoteles idealstat, dess kulturform och inrättningar".
Hakiessaan Cleven jälkeen avoimeksi tullutta kasvatustieteen professuuria Perander oli siis jo saman tiedekunnan filosofian ylimääräinen professori. Tätä professuuria varten hän teki kolmannen väitöskirjan "Herbartianismen i pedagogiken" (1883). Tuossa työssä hän esitteli raivokkaasti vastaan taistellen Saksassa uudellen löydettyä Herbartin pedagogista ajattelua. Hän kytki herbartilaisuuden Rousseausta alkaneeseen aatesuuntaukseen, joka haarautui Saksassa 1700-luvulla filantropismiin ja pestalozzilaisuuteen. Tätä suuntausta hän kutsui teoksessa kasvatusopilliseksi kritisismiksi.
Perander suhtautui kriittisesti Herbartin psykologiaan, joka kiisti mm. erilliset sielunvoimat. Peranderin omassa ajattelussa kasvatettavuuden käsite oli tärkeä. Se edellytti, että sielussa on synnynnäisiä tekijöitä. Sielun Herbart näki Peranderin mukaan vain ruumiin loisena, mielikuvamassojen temmellyskenttänä. Siveellisyyskasvatus jää tällöin liiaksi varjoon. Herbartilta puuttui myös omatunnon käsite ja luonteen kasvatuksen ihanne!
Peranderin omassa ajattelussa henki oli luonnon vastakohta. Kasvatuksessa niitä vastasivat järki ja havainto. Herbartin mukaan opetuksen oli rakennuttava havainnoille, kun taas Peranderille itselleen havainnot ovat vasta kasvatustapahtuman alku. Kehitys on siirtymistä havainnon piiristä luovan järjen piiriin.
Herbartin peruskäsitteistä hallinta ja ohjaus olivat hänestä epäselvästi määriteltyjä. Monipuolinen harrastus johtaisi hänestä pinnallisuuteen. Arvoa hän antoi Herbartin apperseptio-opille, joka ohjaa opettajaa kiinnittämään huomiota myös oppilaan jo olevaan mielikuvavarastoon.
Peranderin arvio herbartilaisuudesta oli terävä ja hyvin krittinen, jopa liian negatiivinen. Eikä se kuitenkaan pystynyt estämään herbartilaisuuden läpimurtoa kasvatustieteeseen eikä koulukasvatksen käytäntöön.
Väitöskirjan opponenttina toimi vt:nä professuuria hoitanut Emil Böök. Hän kiinnittu huomiota siihen, että toisin kuin teoksen otsikko lupaa, itse teos ei kata koko herbartianismia. Perander keskittyi vain Herbartin omiin, ei hänen seuraajiensa ajatuksiin. Böökin lausunnon perusteella Perander todettiin kuitenkin päteväksi. Muita hakijoita ei tuolloin ei ollut.
Professorin väitöskirja jäi Peranderin ainoaksi merkittäväksi kasvatus- ja opetusopilliseksi teoksekseen. Sen lisäksi hän ehti kirjoittaa ainoastaan pari lyhyttä artikkelia. Kuolema katkaisi uran lyhyeen.
Peranderin jälkeen kasvatustieteen professuuria hoiti jälleen vt:nä dosentti Emil Böök.
J.J.F. Perander pähkinänkuoressa
Johan Julius Frithiof Perander (1838 -1885) oli suomalainen filosofi, professori ja kirjailija. Hän oli snellmanilaisen fennomanian innokas kannattaja.
Perander syntyi kappalaisisän (pitäjänapulaisen) pojaksi Lestijärvellä (tai Lohtajalla). Ala-alkeiskoulun hän kävi Kokkolassa. Kun molemmat vanhemmat kuolivat, Perander muutti setänsä luokse Kuopioon, jossa hän kävi koulunsa. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1858.
Opinnot jatkuivat sitten Helsingissä. Hän lukeutui J.V. Snellmanin oppilaisiin. Kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1864, ja filosofian maisteriksi (Primus) hänet vihittiin vuonna 1864.
1860-luvulla hän toimi latinan, kreikan ja suomen opettajana.
Peranderin ensimmäinen väitöskirja vuodelta 1870 käsitteli Hegelin valtiokäsitettä. Se toi hänelle myös filosofian dosentuurin. Hän toimikin vuodet 1870-1879 Helsingin yliopistossa filosofian dosenttina ja osakunnan kuraattorina. Perander oli myös ylioppilastutkintojen vanhojen kielten kuulustelija vuosina 1872-1883.
Toisen väitöskirjansa (1878) hän kirjoitti Aristoteleen ihannevaltiosta. Väitöskirja osoitti hänet päteväksi käytännöllisen filosofian ylimääräisen professorin virkaan, jossa hän oli vuodet 1880-1884 siis siihen saakka, kun siirtyi kasvatustieteen professoriksi. Hän oli hegeliläinen, mutta kehitteli filosofina myös omia ajatuksia. Hänelle esim. hengen korkein ilmenemismuoto ei ollut valtio vaan kansallisuus. Niinikään hän korosti yksilön siveellistä autonomiaa, ja näimn yhdisti Rousseaun ajatuksia Hegelin ajatuksiin.
Perander opetti myös Helsingin normaalikoulussa ja suomalaisessa alkeisopistossa latinaa, kreikkaa, suomea, filosofiaa ja psykologiaa. Hänellä oli siksi kokemusta myös käytännön koulutyöstä.
Luonteeltaan Perander oli syrjäänvetäytyvä, häntä on luonnehdittu jopa erakoksi. Silti sama mies oli loistava puhuja. Hän oli ikuinen poikamies, mutta väitetään, että hänellä oli hyvin läheinen suhde Ida Aalbegiin, yhteen suomalaisen teatteritaiteen kuuluisimmista näyttelijättäristä. Perander tuki nuorta taitelijaa myös taloudellisesti. Aalberg avioitui vasta vuonna 1887.
Perander kuoli vuonna 1885 vain 47 vuoden iässä. Käytännön kouluasiat eivät häntä juuri kiinnostaneet. Hänellä oli kuitenkin vaikutusta siihen, että suomenkielinen normaalikoulu saatiin takaisin Helsinkiin.
Ilmeisesti hänellä oli suurempi merkitys filosofian ja kulttuurityön aloilla kuin kasvatustieteilijänä. Kasvatustieteessä hänen kynänjälkensä oli lähinnä selostavaa ja kriittistä ei niinkään itsenäistä ja uutta luovaa.
Hän oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut filosofi. Hän käsitteli mm. anarkistifilosofi Pierre-Joseph Proudhonia, Adam Smithin yhteiskuntateorioita sekä John Stuart Millin yhteiskunnallista filosofiaa. Peranderin vuonna 1866 Kirjallisessa kuukausilehdessä julkaisemaa artikkelia "Yhteiskunta uutena aikana" on pidetty ensimmäinen merkittäväna suomenkielisena filosofisena kirjoituksena. Aivan viime vuosina tämän "unohdetun suomalaisajattelijan" teoksia on julkaistu uudelleen. Mainetta hän sai myös Kalevala-tutkimuksillaan.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
- Päivänsalo, P. (1971). Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. Helsinki: Ylioppilastuki.
- Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7.
- http://www.helsinki.fi/kasvatustieteet/historia/perander.htm
- http://fi.wikipedia.org/wiki/J._J._F._Perander
- http://filosofia.fi/suomalainen_filosofia/galleria/2856
- http://www.helsinki.fi/keskusarkisto/virkamiehet_2/index.htm
- http://users.utu.fi/mikpen/gradu.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti