Reflektiota maisteriharjoittelusta, sen ohjauksesta ja harjoittelijoiden opetuksesta

Hetki ennen kuin syksyn viimeinen kuuntelemani
maisteriharjoittelutunti alkaa.

DIDAKTIIKAN lehtorin opetusvelvollisuuteen kuului opetusharjoittelun ohjaus myös about 40 vuotta sitten, kun olin itse luokanopettaja-opiskelija. Ja kuuluu yhä.

Olen saanut jälleen olla tänä syksynä  mukana harjoitteluissa kahdessa periodissa.  Niissä minulla oli yhteensä viisi ohjattavaa paria kolmessa eri koulussa.

40 vuodessa moni asia on muuttunut. Enää ei opiskelijoille anneta  opetustaidon arvosanaa (1-5). Opintojen loppuvaiheen harjoittelun suorittaa vain pieni  osa yliopiston harjoittelukoululla, pääosa hoitaa sen kenttäkouluilla (= "oikeissa kouluissa").

Päävastuu ohjauksesta on siirtynyt kenttäkoulujen opettajille. Yleisdidaktikon ohjaukseen on varattu 3 tuntia/ opiskelija.  Opetustuokion jälkeen annetaan toki palautetta. Kun tunteja on näin vähän,  onkin syytä valita sanansa tarkasti. Ainedidaktikoille on varattu 0 tuntia. Ryhmäohjauksia ei enää ole.


MAISTERIHARJOITTELU on  osa maisteriopintoja. Harjoittelu  kestää viisi viikkoa.
Tarkoitus on kehittää ja syventää opiskelijan ammatillista kasvua sekä ymmärrystä opetuksen arvopohjasta ja opetussuunnitelmista. Konkreetimpi tavoite on, että  opiskelija osaa harjoittelun jälkeen suunnitella, toteuttaa ja arvioida kokonaisten koulupäivien opetustyötä ja luokan toimintaa. Lisäksi hän ymmärtää luokanopettajan ammatin eettistä luonnetta sekä kasvatus- ja opetustyön monimuotoisuutta ja yhteiskunnallista merkitystä,  koulun merkityksen osana paikallisyhteisöä, koulua johtamis-, kehittämis- ja yhteistyöfoorumina sekä oppivana organisaationa. Hänen tulisi osata  jäsentää omaa opettajuuttaan teorian ja käytännön avulla sekä toimia yhteisopettajana. Sekä  tunnistaa erilaisia oppijoita ja tuntea erilaiset tuen muodot. Hienoja tavoitteita.

Ensimmäinen viikko seurataan luokan työskentelyä, sitten opetetaan kumpikin yksin viikon verran ja lopuksi kaksi  viikkoa yhdessä. Tai päinvastoin.  Tai sitten pariopettajuusjaksot ovat päissä. Ohjaus on  opetustuokioiden reflektointia yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heidän oman opetuksen käyttöteoriansa kehittymisen tukemista. Opiskelijaparit opettavat yhteensä 80 tuntia.

SYKSYN 2018 ensimmäisessä jaksossa minulla oli kuusi  harjoittelijaa kahdessa eri koulussa ja kolmessa eri luokassa. Toisessa periodissa ohjasin neljää harjoittelijaa yhden koulun  kahdessa luokassa. Yhteensä kuuntelin about 30 tuntia.

Reflektiota harjoittelijoiden opetuksesta

Näyttää siltä, että about sama koulutus omaksutaan hyvin eri tavoin. Osa on rohkaistunut käyttämään luovasti omia vahvuuksiaan, osan opettajuus on vielä tiukasti kiinni traditiossa ja mm. oppikirjassa. Tunnin rakenne on yleensä tukevasti hallussa: vanha läksy-uuden valmistaminen -läksynanto. Mutta
osuin myös yksittäisille tunneille, joilla oli luovempi rakenne.

Harjoittelijoiden aineenhallinnassa oli vielä tässä vaiheessa isoja eroja. Samoin tavassa suunnitella opetus. Keskeinen haaste oli kyvyssä sanoittaa tunnin tavoite (mitä oikeasti uutta on tarkoitus oppia)  ja  arvioida, saavutettiinko tavoitteet.

Harjoittelijoiden vuorovaikutus- ja johtamistaidoissa oli paljon kehuttavaa. Moni osasi antaa tosi rakentava ja ohjaavaa palauetta. Haastetuksi tulemisen sietokykyä kannattaisi ehkä harjoitella lisää.

Osalla tunneista aisti uuden opsin raikkaampien menetelmä tuulien keveyttä. Osalla taas tunsi nostalgista paluuta ihan oppikouluajan meininkeihin:  Vuorotelleen ääneenlukuunkin.  Näin huippumoderneja ja toisaalta retro tunteja. Menetelmien kirjo oli runsas: draamaa,  fyysistä harjoittelua, kyselevää opetusta, luentaa, luovaa toimintaa, läksyn perinteistä ja väljempää kuulustelua, opetuskeskustelua,  soittamista...

Digilaitteita käytettiin, kun ne toivat lisäarvoa. Ja sitä ne toivat mm. äidinkielen opetuksen lauluina ja osaamisen testeinä. Oppilaita ohjattiin myös arvioimaan omaa - ja vertaisten työtä.

Reflektiota itse harjoittelusta

Nykyinen järjestelmä toimii, mutta toki kaipaisin lisäresursseja sekä harjoittelulle että sen ohjaukselle.

Harjoittelumalli, jossa puolet ajasta on pariopettajuutta-  toimii. Erityisesti jos parit käyttävät aikaa toisiinsa tutustumiseen. Parhaat kokemukset- minusta- tulivat sellaisen parin opetuksesta, jossa heidän luonteensa olivat täysin erilaisia - mutta ammatillisuus rakensi  siitä rikkautta.

Kaikissa kouluissa koulutetut ohjaavat olivat hyvin ammattitaitoisia. Mutta kiireen tunnun aisti kaikilla. Ohjauksen varajärjestelmät täytyy tarkistaa. Harjoittelu ei voi alkaa niin, että luokassa ei opettajan sairastumisen vuoksi ole lainkaan ohjaajaa.

Tämän syksyn harjoittelukoulut olivat  turvallisia.  Kaikissa oli myös tilojen osalta  kotiluokat. Tilanpulan vuoksi yhdessä koulussa yksi luokka joutui kiertämään. Ei kiva kenellekään. Pääosassa tiloja välineet toimivat. Mutta ei aina.

Myös  luokat olivat erilaisia. Luokkien kesken on  melkoisia eroja siinä, kuinka itseohjautuvia oppilaat ovat. On karrikoiden "huithapaleita" ja ihanneryhmiä. Niinkuin oikeastikin.

Seuraavaksi

HARJOITTELU päättyy opiskelijoiden laatimaan  raporttiin.  Loppuraportissa pohditaan ja analysoidaan omaa opetusta, opettajuutta ja koulutyötä suhteessa opetussuunnitelmaan, omiin harjoittelutavoitteisiin ja kirjallisuuteen. Siihen kuuluu myös tehtävä koulukoe, jota reflektoidaan. sitä. Omille harjoittelijoilleni olen luvannut tarjota  raportit luettuani kahvit ja purkutilaisuuden.

HARJOITTELUSTA annetaan arvio asteikolla:  hyväksytty / täydennettävä / hylätty. (Ei siis enää mitään opetustaidon arvosanaa). Merkinnän harjoittelun suorittamisesta antaa  harjoittelijalle määrätty didaktikko (siis esim. minä). Näillä ohjeilla mennään.