Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, joulukuuta 18, 2018

90-vuotiaan äidin muistelukset nyt painossa

OMA äitini täytti 4.12. 90-vuotta. Synttärikakkukahvit juotiin  Oulunkylän kuntoutus- sairaalassa.

Tuntui siltä, että nyt oli ihan oikea aika viedä loppuun  vuonna 2011 aloittamani projekti, jossa keräsin unohdukselta talteen tältä sukumme vanhimman  sukupolven ainoalta elossa olevalta  edustajalta muistitietoa Sulho ja Elli Rannasta, heidän lapsistaan, lapsenlapsistaan ja    lastenlastenlapsistaan  puolisoineen sekä  lapsenlapsenlapsenlapsistaan.

RAUNILLA on ollut terävä ja tarkka  muisti aivan viime aikoihin saakka, joten tekstiä syntyi helposti.  Onneksi löytyi myös valokuvia  1900-luvun alkuun saakka sekä lehtileikkeitä. Ison kiitoksen tuoreimmista kuvista ansaitsee pikkubroidi Jonte, joka on taltioinut ahkeasti  mm. pienen sukumme yhteisiä jouluhetkiä vuosikymmenien ajan.

NAPUTUSTYÖ vei ehkä nelisen työpäivää aamusta iltaan. Pääosa teksteistä oli kirjoitettu jo vuosikymmenen alussa sähköiseen muotoon.

TÄNÄÄN sain työn omalta osaltani loppuun. Kannet ja 86 sivua tekstiä. Amatööritason taittajalle riitti Pages-ohjelma. Kuvien editointi ja sommittelu sekä  fonteilla leikkiminen oli nastaa. Oikoluku ei ole vahvuuksiani, mutta parhaani yritin, ja paljon mm. turhia tavuviivoja tuli löydettyäkin.

HYVÄKSYIN  aamulla  tutun painotalon Granon  tarjouksen 10 kpl:sta A4-kirjasta. 4 sivua + 90 sivua. 210 x 297 mm. 4/0 + 4/4. Kansi: Ensocoat 2S, PEFC 270g. Sisus: Edixion Offset 90g
Liimanidonta. Puhtaaksileikkaus. Laatikkopakkaus. =  321,02 €.

Toimitusaikakin on tosi nopea. Saan laittaa muistelukset joulupaketteihin 21.12. Raunin lisäksi paketin saa  suvun toiseksi ja kolmanneksi vanhin polvi.

LOPPUTULOS tietysti jännittää.  Osa kuvista on resoluutioltaan sen verran vaatimattomia, että voi pukata paikoin sotkua - kuten painotalon edustaja varoitteli.  Näyttökuvissa resoluutioksi riittää 72-75 ppi, mutta painoaineistona se  menee rakeiseksi.

Joka tapauksessa mieli on hyvä.  Tärkeät perustiedot on nyt tallessa.  Suosittelenpa vastaavaa projektia  kaikille kavereille.  Muistojen keruu kannattaa ajoittaa niin, että vielä on  joku, joka muistaa.

TIEDÄ  vaikka sitä innostuisi seuraavaksi  oikeasta sukututkimuksesta :-) Se kai kuuluu tähän ikään.

Ei kommentteja: